Not typical extravaganza

Liam istahti sohvalleen röhnöttämään ja avasi television kaukosäätimen painalluksellä, aloittaen kanavasurffailun, hän oli juuri saanut sekaiseksi pääseen asuntonsa siivottua, Lizin vierailua varten.
Vilkaistuaan seinällään roikkuvaa kelloa, havaittiin, että se oli varttia ylitse neljän eli vielä jonkun aikaa ennen kuin Lizbeth tulisi tai pitäisi tulla paikalle.
Keittiössä norkoillut Hyde säpsähti ja lähti juoksemaan eteiseen, pitäen räksyttämistä. Mikä kumma tuolle piskille nyt tuli? Liam nousi ylös ja asteli koiraansa kohti joka melkein pomppi ovea vasten, muttei edes ehtinyt eteiseen saakka kun joku soitti ovikelloa, mikä sai urheilijan ihmettelemään entistäkin enemmän.

Oliko Liz tullut etuajassa? Käsi ojennettiin oven kahvalle ja kun ovi aukesi oli Liamin ilme varmasti näkemisen arvoinen, sen verran hämmästynyt tämä oli,
pojan perhe oli tullut kylään!
''Hei Liam, Etkö aio kutsua meitä sisälle?'' Kysyi äiti Juliet, tuttuun viileään sekä arvokkaaseen sävyyn lisäten vielä perään ''vai onko sinulla jotain tähdellisempää menossa?'' kohottaen siisteiksi nypittyjä kulmiaan arvioivasti, kun taas isä Nikolaus tervehti poikaansa leveästi hymyillen, pyytäen sylissään istuvaa pikku-Emiliä sanomaan hei isoveikalleen.
Liam ei ehtinyt sanoa, että oli vain yllättynyt äkillisestä vierailusta kun pahnanpohjimmaisena vanhempien takaa puski esiin Jasper, joka oitis kävi kaksoisveljensä kimppuun, kaapaten tämän kainaloonsa ja ryhtyi pörröttämään tämän hiuksia, kunnes urheilija löi toista kevyesti kylkeen. ''Hemmetti soikoon'', tokaistiin ja oikaistiin taas ryhti suoraksi, antaen tilaa Wolflinien perheelle tulla sisälle.

Juliet asteli arvokkaasti kenkiään riisumatta olohuoneeseen, istuen alas nojatuoliin ja risti jalksansa toisen ylitse, kun muut taas istuutuivat alas sohvalle, Hyde kiehnäten kaikkien kimpussa innoissaan vieraista kun taas Liam itse sulki oven ja mietti, ettei tämä nyt oikein ollut hyvä juttu. Normaalisti tämä olisi tietenkin ilahtunut perheensä vierailusta, mutta nyt kun Liz oli tulossa myöskin niin...
Poika pörrötti hiuksiaan, valuttaen kätensä niskalleen ja hieroi sitä hieman miettien tilannetta, Juliet huomasi tämän tarkkaavaisena naisena ja oitis kysyi oliko jokin vialla.
Urheilija ei ehtinyt muuta kuin aloittaa lauseensa, ''Ei varsinaisesti, mutta--'', kun ah niin asiallinen ja mukava veli päätti aukoa päätään tuttuun tapaansa, ''Sinulla on joku vieras tulossa eikö vain?'' Jasperin huulilla koreili leveä virnistys ja tummat kulmat pomppivat ylös alas, vihjailevasti. Millä oli nuoremman kaksosen toivoma vaikutus, eli Liam kurtisti kulmiaan joka yleensä oli ärsyyntymisen merkki.

Ei tässä voinut muuta kuin huokaista ja syvään, ei hän voisi perhettään minnekään häätääkkään kun toiset olivat tulleet varta vasten New Yorkista saakka, enempää Liam ei ehtinyt pohtia sillä tunti jonkin tai jonkun nykivän housujensa lahjettä ja katsottuaan alaspäin huomasi kontallaan olevan pikkuveljensä joka ojensi pienet kätensä tätä kohti pyytäen ottamaan syliin, niimpä vahvat kävet nostivat Emilin kevyesti ylös ja sai itse tämän kädet naamalleen, jotka pyrkivät venyttämään poskia sun muuta mukavaa.
Huhhuh, aika sirkus luvassa.
''Kuinka sinulla on mennyt?'' kuului kysymys isän suusta joka oli ottanut oikein mukavan asennon sohvalta ja kääntänyt katseensa vanhimpaan poikaansa, ''äläkä seiso kuin katutolppa vaan istu alas tänne seuraksi, emme me kauaa häiritse mikäli sinulle on tulossa vieraita, voimme varmasti yöpyä hotellissa, eikö vain rakas?'' Nikolauksen kasvoilla oleva suostutteleva ilme käännettiin nyt vaimonsa puoleen joka näytti arvioivalta, huokaisten tämä vastasi myöntyvästi, ''toivottavasti täällä päin on jotain mukavia hotelleja''
Liam istuutui alas vanhempien keskustellessa ja laski Emilin vierelleen joka tarttui oitis suosikki perheenjäsenensä kylkeen kiinni.

Jasper tutkaili veljensä asuntoa jossa ei ollut käynyt pitkään aikaan ja totesi päässään sen olevan ihan yhtä tyhjän oloinen kuin viimeksikin, ehkäpä hän voisi ostaa tälle Hyden lisäksi toisen koiran tai vaikka jonkun kasvon, kävisi pihistämässä jonkun pikkuisen palmun rannalta ja toisi tänne kukkaruukussa, mikä loistokas suunnitelma, olet nero, hän taputti itseään olkapäähän mielessään.
''Olisko sulla mitään juotavaa?'' Se oli tietenkin retorinen kysymys johon ei vastausta kaivattu vaan ruskeahiuksinen kaappi nousi ylös ja lampsi keittiön puolelle, etsimään jääkaapista jotain mitä voisi kulauttaa kurkkuunsa, ehkäpä kalja tai siideri, aivan.. Sehän oli neitien juoma, ei Jas voisi sitä perheensä edessä juoda, janonsa sammuttajaksi käteen tarttui ainut kaapista löytynyt olut joka avattiin samalla kun ovi tökättiin kiinni persuksen avulla, samalla kun Jas asteli takaisin sinne mistä oli lähtenytkin, Liam keskusteli jo vanhempien kanssa, siitä mitä on tapahtunut, opintojen sujuvuus ynnä muuta, kundi itse oli saanut jo 'kärsiä' oman osansa tiedusteluista aikaisemmin kun äiti, isä sekä Emil olivat tulleet ensin hänen luokseen.

Kauaa ei Emil jaksanut olla Liamin kyljessä kiinni vaan valuttautui alas lattialle leikkimään Hyden kanssa, joka tietenkin oli ihan kikseissä saadessaan kokoisensa leikkikaverin.
Urheilija uteli vuorostaan kuulumisia kotoa, saaden kuulla isän saaneen palkankorotuksen sekä ylenneen virassaan, onnittelee ukkoaan siitä ja uskoo ainakin, että ryhmä rämä hajaantuu Lizbethin tullessa paikalle, ei siitä ollut takeita, varsinkin jos muut innostuisivat tutustumaan -kuulustelemaan tätä- tähän.

--vähän sekoilua ja randomia pölötystä,huonolaatuista kylläkin, mutta tästä se sitte lähtee :'''D

Vaaleanpunaiset huulet maalattiin vielä kertaalleen vaaleanpunaisella huulikiillolla ja kihartavia, huoliteltuja hiuksia pöyhittiin nopeasti samalla kun ihailtiin kuvankaunista peilikuvaa. Tyttö nuuhkaisi nopeasti itseään ja sai onnekseen todeta, että tuoksui miellyttävästi jasmiinilta, oli siis kannattanut käydä suihkussa ja rasvata koko vartalo samaan tuotesarjaan ja tuoksuun kuuluvalla kosteusvoiteella, ja vielä sen jälkeen suihkauttaa itse hajuvettä iholle. Tuloksena oli täydellinen tuoksu!
Puuteria lisättiin vielä hienoisesti iholle, ennen kuin neito kaappasi pienen käsilaukun mukaansa pedatulta sängyltä ja suunnisti alakertaan kevyin askelin.
Äidille ilmoitettiin, minne oltiin menossa ja tehtiin vielä sopimus siitä, että jos isä sattuisi kysymään tyttärensä perään, olisi hän ystävänsä luona tekemässä erilaisia manikyyrejä. Jos mainitsikin sanan manikyyri Peter Rodriguezille, oli tämä jo ehtinyt karata niin kauas kuin vain suinkin mahdollista, naisten jutut kun eivät yhtään kiinnostaneet miehiä.

Mutta hemmetti! Lizbeth ei muistanut yhtään, miten Liamin luokse ajettiin, sillä hän oli aina mennyt jonkun kyydillä tai sitten Liam itse oli tullut hakemaan häntä. Äh, mikä nyt neuvoksi?
Harmaiden silmien annettiin harhailla eteispöydällä samalla, kun mustia korkokenkiä ujutettiin jalkaan. Isällä oli navigaattori autossaan, mutta hänellä ei ollut mitään asiaa sinne, koska nimenomaan sitä varten hänelle oli ostettu oma auto. Eikä se auttaisi, vaikka hän saisi käyttää isänsä autoa, sillä se ei nyt vain sattunut olemaan edes pihassa.
"Aivan! Mun uudessa iPhonessahan on navigaattori! Kuinka tyhmä ihminen voi olla?" oivalsi tyttö ja kaappasi puhelimensa eteispöydältä mukaansa käsilaukun kera ja lähti ovesta ulos.

Aluksi tietysti oli pieniä ongelmia navigaattorin kanssa, mutta neiti oppi melko nopeasti käyttämään sitä, joten matkanteko sujui hyvin ja mutkattomasti hänen mustalla Ferrarillaan.
Auto pysäköitiin pihaan, jottei kukaan vain uskaltaisi kuvitellakaan varastavansa sen, olihan auto yksi hänen kalleimmista, harvinaisista aarteistaan. Valkoisen iPhonen navigaattorista varmistettiin vielä, että osoite oli varmasti oikea, olisihan se noloa mennä täysin väärään paikkaan!
Kalliit Vouguen aurinkolasit aseteltiin varovaisesti päälaelle, jottei kampaus menisi piloille ja auton ovet lukittiin, jonka jälkeen avaimet sujautettiin käsilaukkuun.
Varovaisesti kaunokainen käveli ovelle, tarkisti vielä nopeasti asukokonaisuutensa moitteettomuuden ja pimpotti ovikelloa.

Joku soitto ovikelloa jolloin kaikkien päät luonnollisestikin kääntyivät ovea päin, vaikkakin Liam tiesi oitis kuka siellä olisi, hän käänsi päätään katsoakseen kelloaan ja laski, että perhe oli sopivasti ollut lähestulkoon tunnin kylässä, Liziä odotellessa, mutta kun tämä käänsi päänsä eteistä kohden ja oli jo nousemassa sai huomata, että veikka oli jo loikannut tarmolla pystyyn ja oli avaamassa oven.
Jasper virnuili veljelleen, ''katsotaas kuka sulle on tulossa kylään'' tuon sanottuaan toinen tummatukkainen otti kunnolla kiinni oven kahvasta ja aukaisi oven,hämmentyy nähdessään edessään seisovan, henkilön, nimittäin tuntee tämän jo entuudestaan. Pikaisella vilkaisulla toteaa toisen olevan savuavan seksikäs, kuten aina ja on kerrassaan ilahtunut näkemästään, Jasin kasvoille nousi nopeasti flirttaileva hymy.

''Kas moikka, Lizbeth, mitässä täällä teet?'' tuo kysyi viattoman näköisenä kun nojasi karmiin, ahmien näkyä silmillään, päiväunet tosin keskeytyivät kun Liam tuli taakse ja läppäisi Jasia takaraivoon, niinkin kovaa se väkivaltainen mulkku läppäisi, että toinen urheilija joutui hieromaan takaraivoaan.
''Sori Liz, Jasper ei oo kauhean hyvätapainen, tule sisälle'' tämän vihreissä silmissä näkyi myös sanomattomat lauseet, 'mikäli uskallat'.
Jas asteli harmistuneena takaisin omalle paikalleen kun taas Liam sulki oven Lizin perässä, jääden odottaman tämän kenkien riisumista.

Äiti Juliana katseli arvioivalla katseella tätä uutta tulokasta ja kuka tahansa joka tunsi Juliet Wolflinia edes rahtusen osasi arvata, että toinen teki ensivaikutelmasta saatua raporttia päänsä sisällä, tuon silmien katse kävi läpi cheerleaderia päästä varpaisiin, kun taas Nikolaus oli melkein nousemassa pystyyn ja esittelemässä itsensä sekä perheensä, mutta jätti sen poikansa huoleksi.
''öm, Liz, tässä on vanhempani, Juliet, Nikolaus, Jasper ja tuolla lattialla on Emil, he tulivat yllätysvierailulle..'' Esittää jokaisen tytölle ja vuoron perään toiset tervehtivät Liziä, paitsi Emil joka on liian kesittynyt Hyden kanssa telmimiseen niin, ettei ole vielä edes huomannut vierasta.
Olipas hieman kiusallinen tilanne, mutta ehkäpä se tästä sitten helpottuis, ainakin toivoa sopi. Samalla Liam tuli vilkaisseeksi veljensä suuntaan eikä pitänyt tavasta jolla toinen katseli Lizbethiä.

''Olet siis Liz?'' Juliet kysyi ja tällä tapaa odotti itselleen vieraan tyttösen kertovan itsestään hieman paremmin, sekä tulevan peremmälle. Nainen sipaisi kiharia hiuksiaan taaksepäin, vaikkei yksikään hiuksista ollut kasvojen tiellä, samalla vaihdettiin myöskin huomaamattomasti jalkaa ja asentoa paranneltiin. Naishenkilön kasvoilla oli vieno hymy joka ei varsinaisesti paljastanut mitään tämän tunnetilasta.
Samalla kun äiti koitti tutusta Lizbethiin, Jasper keskittyi katselemaan tätä, hän koitti salata tuijottamisensa, muttei kyennyt irroittamaan katsettaan tämän sääristä, Lizbethin täydellisistä sääristä, linjakkaasta vartalosta tai kutsuvista kasvoista, mutta vilkaistuaan veljeään tämä lopetti sillä arvasi, että saisi vielä uuden läpsäisyn päähänsä.

.... Kuka hitto tuo on?
Brunette siirsi nopeasti katseensa iPhonensa navigaattoriin joka oli edelleen vakaasti sitä mieltä, että hän oli tullut oikeaan osoitteeseen. Mutta kuka tuo tuntemattoman näköinen kundi sitten oli? Aivan varmasti hän oli syöttänyt navigaattoriin väärän osoitteen jajaja- hetkinen. Tuntematon kundi tunsi hänet? Tai ainakin tervehdyksestä päätellen. Ja tuon katse... Hyrrrr! Oikein selkäpiitä karmiva.
".... Ja kukahan sä mahdat olla?" tyttö kysyi nostaen hienoisesti huoliteltua kulmaansa ja nojasi enemmän painoaan toiselle jalalleen. Jos kerta tuo muisti hänet niin miksei hän sitten muistanut tuota?
Onneksi tilanteen tuli tapansa mukaisesti pelastamaan hänen rakas prinssinsä, Liam. Hän ei siis ollutkaan mennyt väärään osoitteeseen! Huh, mikä helpotus!
Hämmentyneisyys kuitenkin paistoi vielä tytön kasvoilta kun tämä astui sisään.

Vielä hämmentyneemmäksi cheerleader meni, kun vieraita olikin enemmän kuin vain yksi, kokonainen perheellinen.
Mitä? Miksei Liam ollut kertonut, että hänen perheensä olisi myös paikalla? Niin epäreilua! Tästä toinen vielä kuulisi myöhemmin, siitä neiti oli varma! Voieivoieivoieivoiei! Mitä hän tekisi? Hän ei tosiaankaan halunnut tavata Liamin vanhempia tällä tavalla! Jos hän olisi tiennyt näiden tulevan, olisi hän voinut nyt edes laittaa jotain vähän peittävämpää ylleen.
Okei, rauhoitutaanpas nyt Liz.. Menet ja annat hyvän ensivaikutelman itsestäsi, ole vahva!
Sitten neiti huomasikin vanhemman naisen tarkastelevan itseään hyvin arvioivasti, Liamin äiti. Voi ei.. Aivan kuin tuo olisi vielä mutristanut suutaan lopputulokselle!
Jalat halvaantuivat, koko vartalo alkoi vapista kuin haavanlehti, silmät olivat laajenneet lautasen kokoisiksi, täydelliset huulet oli raotettu auki mutta niiden välistä ei kuulunut muuta kuin kiivasta hengitystä. Tyttö oli selvästikin mennyt paniikkiin, sillä ei pystynyt mitään muuta tekemään kuin kököttämään paikoillaan tekemättä yhtään mitään.

"He-hei vaan", sai Lizbeth lopulta inahdettua ja käänsi panikoivan katseensa Liamiin.
"Mätaidannytmennänähdäänmyöhemmin", sanat tulivat jättimäisenä ryöppynä ulos neidin suusta, aivan kuin tämä olisi oksentanut ne ulos. Cheerleader sai jalkansa toimimaan ja tarttui hätäisesti ovenkahvaan.
Mutta sitten naisen ääni kysyi, oliko tämä Liz. Voih, kyllä hän oli, mutta tällä hetkellä toivoi että olisi kuka tahansa muu paitsi Lizbeth. Voi kunpa hän olisi vaikka kynnysmatto! Sekin olisi parempi kuin olla Liz tällä hetkellä.
Ei hän voisi enää paeta. Jos hän nyt niin tekisi, häntä pidettäisiin outona, huonotapaisena, itsekeskeisenä huorana, joka vältteli melkeinpoikaystävän vanhempia. Lizbethistä tuntui, että hänet oli ahdistettu nurkkaan, josta ei kerta kaikkiaan ollut pakotietä.
Brunette kääntyi hitaasti, päästäen irti ovenkahvasta ja katsoi varovaisesti naista, muttei uskaltanut sanoa mitään, joten nyökkäsi vain vastaukseksi.

Jas suorastaan järkyttyi kun neitokainen johon poika oli koulussa silmänsä iskenyt, ei muistanut häntä ollenkaan, kysyi kuka hän oikein oli, ihmetys varmasti näkyi nuoremman kaksosen kasvoilla, itsevarmuus meinaten karista pois, mutta ei sitten kuitenkaan ja jollei muuta niin luulisi tyttösen sen verran huomaavan yhdennäköisyyksiä, jotta huomaisi Liamin ja hänen yhdennäköisyyden. Tosin hän ei halunnut tulla tunnistetuksi vain Liamin veljenä. Jasper meinasi esitellä itsensä, mutta sitten tuli Liam läppäisten häntä takaraivoon, se sai hänet älähtämään ja katsomaan toista kiukkuisesti. Hyvä on pomo, mennään mennään, kirottiin mielessään kun hän asteli laahustavin askelin takaisin sille paikalle josta oli ponnahtanutkin.
Mikäköhän oli Liamin suhde Lizbethiin?

Liam näki oitis miten hämmentynyt -melkein- hänen prinsessansa oli nähdessään, ettei talo ollutkaan niin tyhjä kuin normaalisti vaan sen oli täyttänyt pojan iso perhe, voihan rähmä.
Ei ollut vaikea arvata miksi Lizbeth meni vielä enemmän lukkoon, varmasti hänen äitinsä oli ottanut teräksen kovan katseensa tätä kohden ja teki nyt arviointia äidille tuntemattomasta nuoresta neidistä, asian vahvisti vielä vilkaisu vanhempaansa kohden.
''Tuletko sisälle?''

Nuorukaiset sähläsivät eteisessä ja Juliet odotti kovin kärsivällisesti, että Liz joko tulisi sisälle, olohuoneeseen jotta hän voisi tutustua paremmin tähän, tai sitten jostain syystä lähtisi ulos ovesta, sillä siltä se ainakin näytti.
Liam esitteli heidän ja Juliet nyökkäsi päätään oman nimensä mainittavan, tältä tarkasta naiselta ei jäänyt huomaamatta, Lizbethin kasvava jännitys, mutta harvemmin mikään jäi Julietilta huomaamatta.
''Päivää'' isä vastasi ensimmäisenä, iloisella äänensävyllä ja lämmin hymy huulilla, bruneten tervehtiessä kovin ujon oloisesti heitä.

Lizbethin puheen purkauksesta ei meinannut saada mitään selvää, niin nopeasti tämä kun puhui, eikä hän voisi kieltää jos joku kysyisi, kavahtiko Liam hieman -vain hieman- kun kiharatukkainen kääntyikin avaamaan ovea, selvästi valmiina karkaamaan, mutta äitinsä kysymys pysäytti neidon ja tavallaan pakotti tämän kääntymään sekä vastaamaan kysymykseen
Vaikka uimaripoikaa harmittikin, että Liz ei tuntenut oloaan hyväksi vaan oli selvästikin jännittynyt ja panikoi, siltikin, kaikesta huolimatta tämä oli vain niin pahuksen suloinen, että hänen teki mieli vain kaapata vahvojen käsiensä syleilyyn.
''Tule toki lähemmäs niin jutellaan'' Juliet jatkoi saatuaan vastauksensa ja kumartui taputtamaan viereistä nojatuolia, antaen nyt ystävällisen hymyn vallata kasvonsa ja tuo ilmeen muuttuminen teki hänestä lähestyttävämmän sekä aivan eri näköisen naisen.
Lizbethin vierellä tyypilliseen tapaansa, ryhdikäästi seisova Liam käänsi katseensa cheerleaderiin.

--anteeks tää sanomattoman paska laatu, writer's block ja kiire ei oo hyvä yhdistelmä .___.

Ja tässä vaiheessa Lizbethin olisi tehnyt mieli alkaa nauraa hysteeristä naurua, mutta oli vielä niin aivokuollut, että keskittyi vain ja ainoastaan hengittämään oikeaoppisesti puristaen samalla käsilaukkuaan.
"Hyyvä, nyt siirrytään seuraavaan vaiheeseen, nimittäin kenkien riisumiseen", tyttö rauhoitteli itseään ja antoi vartalonsa jokaisen lihaksen rentoutua sen verran, että vapina loppui kokonaan.
Tämä oli epäreilua. Niin epäreilua. Hän ei ollut koskaan joutunut tapaamaan poikaystäviensä vanhempia, joten miksi nyt, kun he eivät edes Liamin kanssa virallisesti seurustelleet? Miten hänen jo muutenkin stressaantunut pääkoppansa kestäisi moisen ristikuulustelu-

Yhtäkkiä hiljaisuuden rikkoi musiikki, jota säikähdettiin niin valtavasti, että samanaikaisesti kumartunut tyttö suoristi salamana ryhtinsä, päästi irti käsilaukustaan, parkaisi "Herran Jumala" ja pakitti Liamia päin meinaten kaatua.
Vasta pienen hetken kuluttua tajuttiin, että se oli hänen käsilaukussaan oleva puhelimensa, joka tosin oli lennähtänyt ulos käsilaukusta sen pudottua lattialle. Sitten tyttö tajusi, että oli tarrannut kiinni Liamiin kynsillään ja onneksi ymmärsi nopeasti päästää irti, ties millaiset jäljet hän oli onnistunut aiheuttamaan toiselle pitkillä kynsillään.
Lizbeth kyykistyi käsilaukkunsa puoleen ja keräsi levinneet tavaransa takaisin käsilaukkuun; huulikiillon, puuterin, autonavaimen, pienen peilin, purkkapatukan, kotiavaimet, tampo- niiiiiiiiiiin. Tamponi viskaistiin nopeasti käsilaukkuun.
Tänään onnetar pilaili hänen kustannuksellaan. Se tästä vielä puuttuisi, että joku miesväestä oli huomannut hänen tamponinsa. Noloa, Liz, todella noloa. Ja vielä säikähdät oman puhelimesi soittoääntä, säälittävää.

Puhelin nostettiin lattialta ja se laitettiin korvalle samalla kun noustiin kyykkyasennosta.
"Hei, iskä", brunette tervehti iloisesti puhelimen toisessa päässä olevaa isäänsä katsoen jalkojaan.
Puhelu alkoi tavanomaisella tavalla, kuulumisia kysyttiin sillä isä oli paraikaa kuvauspaikalla joka sijaitsi New Yorkissa joten tämä ei millään voinut tulla työpäivän päätteeksi kotiin nukkumaan, ja molempien naisten vointia kyseltiin, johon cheerleader vastasi tapansa mukaisesti "ihan hyvin".
Mutta sitten Peter Rodriguez esitti kompakysymyksen; missä Lizbeth oli?
Siniharmaat silmät käännettiin Liamiin.
"M.A:n luona", valehdeltiin sujuvasti isälle, joka ei kuitenkaan uskonut heti tytärtään, joten tämä vielä lisäsi, "Kyllä mä olen Mary-Annen luona. Haluutko vaikka puhua sen kanssa?"
Siinä vaiheessa tuli kieltävä vastaus tarjoukselle, joka samalla merkitsi sitä, että herra Rodriguez oli uskonut ainokaistaan ja tuli aina olemaan kiedottuna tämän pikkurillin ympärille.

Pienen juttutuokion jälkeen puhelu lopetettiin ja iPhone sujautettiin takaisin käsilaukkuun.
"Jos iskä vielä kerran soittaa niin saat leikkiä M.A:ta", Lizbeth ilmoitti Liamille samalla, kun kumartui riisumaan kokokenkänsä ja laittoi ne kenkätelineeseen.

Jos äsken oli hiljaista niin ei ainakaan enää, sillä jonkun kännykkä tai vastaava alkoi soimaan ja koska musiikki kuului perin läheltä, eikä kukaan hänen perheensä jäsenistä ryhtynyt kaivamaan kännykkäänsä, Liam tietenkin päätteli sen kuuluvan Lizbethille.
Koskaan aiemmin ei Liam ollut nähnyt liziä tälläisenä, säikkynä ja jännittyneenä, ujona.. Liam heräsi taas kun Liz pakitti häntä kohti ja luonnollisestikin hän ojensi käsivartensa tätä kohti, valmiina ottamaan pelästynyt prinsessa kiinni.

Vaikka urheilija tunsikin huolitellut kynnet tiukasti ihossaan, ei tämä sanonut mitään vaikka niistä varmasti jäljet jäisivätkin. Vaikka jäljet kyllä tuntuivatkin, niin ei poika muuta kuin päästi pienen ''krmm..''-äännähdyksen kurkustaan.

Oli varmasti selvää, että kaikki huoneessa olleet ihmiset varmasti näkivät Lizbethin laukun sisällön, mutta pysyivät hiljaa, kohteliaisuuttaan. Tosin Jasperilla näytti olevan pienoisia vaikeuksia olla naurahtamatta, joko siitä syystä, että näky oli olevinaan niin mahdottoman hauska tai sitten, että hän oli huomannut, ettei Lizbeth ollutkaan täydellinen vaan myös teki kömmähdyksiä, mikä vain se syy olikin, tämä pysytteli hiljaa.
Luultavasti siinä pelossa, että vihainen Liam näytäisi hänelle lattiaa vähän tarkemmin.

Juliet taas käänsi katseensa lattiaa kohden silmät kiinni ja raapsi hieman niskaansa, jonka jälken paransi taas äskeiseen, ylvääseen ryhtiinsä.
''Oletko useinkin näin säikky, vai johtuuko se vain meistä?'' Juliet kysyi, niinkin asialliseen sävyyn kuin vain pystyikin, se oli kysymys, johon ei välttämättä tarvinnut vastata, mutta näin tämä nainen otti omalla tavallaan puheeksi sen, ettei Lizin tarvinnut hermoilla niin paljon heitä.
Kun brunette vastasi puhelimeensa ja valehteli, varsin sujuvaisen oloisesti, ettei ollut hänen poikansa luona vaan jonkun, Mary-Ann nimisen tytön luona sai tämän aivokirurgin kohottamaan huoliteltuja kulmiaan, tarkemmin ottaen toista niistä ja mutristi hieman kevyesti maalattuja huuliaan, silmätkin siristyivät aavistuksen jolloin hän näytti varsin arvioivalta.
Oliko Lizbethillä jotain salattavaa?

Liam vain nyökkäsi päätään, mutta mietti miten kummassa voisi matkia M.Ata mikäli Peter Rodriguez soittaisi uudelleen?
Henkivartijan tavoin urheilija odotti, että Lizbeth sai kenkänsä laitettua siististi kenkätelineeseen ja ehdotti päällään vinkkaamalla, että he etenisivät olohuoneeseen, hän itse otti ensimmäiset, rauhallisen hitaat askeleensa kohti tilaa jossa muut jo odottelivat innokkaasti.
Vasta nyt Emilkin oli huomannut uuden tulokkaan ja vihertävän ruskeat silmät säihkyen ryhtyi konttaamaan näitä päin, unohtaen Hyden kokonaan.

''Hyde'' Nikolaus kutsui pentua nimellä, taputtaen reisiään jolloin pimumagneetti valpastui ja juoksi suoraan silmälasipäisen miekkosen syliin, käpertyen nukkumaan siihen osakseen saamistaan rapsutuksista nauttien. ''Olet siis cheerleader, Lizbeth?'' Nikolaus kysyi ystävällisesti hymyillen ja oli huomattavasti avoimempi kuin rakas vaimonsa.
Jasper puolestaan katseli Lizbethiä, eikä osallistunut keskusteluun ainakaan vielä.

---förlot mej, tän kesto...''

Jos Lizbeth paniikkiin joutuessaan alkaisi hyperventiloida, nyt olisi hyvä tilaisuus siihen, mutta sitä hän ei ikävä kyllä harrastanut, vaan sen sijaan sähläsi senkin edestä. Ja se tuntui nolommalta kuin se, ettei saada kunnolla happea pienen paniikin takia.
Rauhallisesti brunette otti askeleita Liamin perässä olohuoneeseen, mutta sitten huomasi pienen piipertäjän konttaavan heitä kohti, jolloin tyttö kyykistyi hitaasti konttaajan eteen, näin kohteliaisuuden vuoksi.

Mutta mikä oli Liamin pikkuveljen nimi?! Ömmm... Katsotaas nyt... Se aivan varmasti liittyi jotenkin Vaahteranmäen Eemeliin, aivan varmasti, sillä hän oli laatinut sen avulla itselleen muistisäännön, joka oli hukkunut kaikessa tohinassa jonnekin aivojen perukoille. Ei ollut Eemeli, ei Emeli.. Emmy? Emile? Emil? Aivan, se se olikin!
"Hei, Emil. Olen Lizbeth", esitteli cheerleader itsensä nappisilmälle ja sitoi hiuksensa löysälle puolinutturalle kädessään olleella poninhännällä. Hän ei nimittäin halunnut vaarantaa hiuksiaan, sillä usein tuon ikäiset rakastivat enemmän hänen hiuksiaan kuin häntä itseään, joka oli joskus hyvin rasittavaa.
"Nyt et pääse käsiksi hiuksiin, jotka on vakuutettu tuhansista dollareista", lisättiin vielä.
Voi elämä kun toinen oli niin pieni ja suloinen! Tuollaisen hänkin haluaisi!

Pienet lapset olivat sitten mukavia tapauksia. Kaikesta hiusjupakasta huolimatta hän piti noista pienistä seikkailijoista, joiden kanssa hän onnistui tulemaan toimeen. Sääli, kun vanhemmat eivät olleet halunneet hankkia hänelle pikkusiskoa -tai veljeä. Sen vuoksi Ross hankittiin, lähinnä seuraksi vain, mutta siitä on tullut paljon enemmän kuin vain koira.
Brunette ei kuitenkaan uskaltanut koskea edessä kököttävään lapseen, sillä pelkäsi kuollakseen sitä, että toinen alkaisi parkua ja häntä kaduttaisi kun näytti ruman naamansa tuolle. Joten fyysinen kosketus saisi tulla ensin tuon taaperon puolelta.

"Joo, olenhan minä. Kiitos taitojen ja vanhempien rahojen."
Oho, olipas tylyn kuuloinen vastaus. Mutta oli suorastaan ihme, että hän oli saanut edes vastattua silmälasipäisen isukin kysymykseen. Ehkä se johtui siitä, että herra Wolflin oli paljon, PALJON rennompi kuin vaimonsa. Lizbeth uskalsi jopa nostaa siniharmaat silmänsä Liamin isään ja katsoa tätä vähän rohkeammin, enemmän omana itsenään.
"Mutta en mä ole ollut näin arvostettu missään muussa koulussa ja Aston on vielä aika uusi asia, vaikka onhan siellä tullut oltua jo yli vuoden. Olin katsokaas koko ala- ja yläaste ajan tyttökoulussa", neiti Rodriguez kertoi hyvin avoimesti, rentoutuneesti siinä prinssinsä pikkuveljen edessä kyykkiessä.
Tämähän alkoi jo sujua.

Emil oli utelias pikkupoika siinä missä hänen äitinsä valpas ja tarkka äiti, tämän suu laskeutui hiljalleen auki kun Lizbeth kyykistyi hänen tasolleen, hetken hän koitti kurkoitella tämän hiukuttelevilta näyttäviä hiuksia, muttei kuitenkaan saanut otetta sillä neito laittoi kutrinsa ponnarille, Emilin huulet valuivat hetkeksi alaspäin. Ikään kuin osoittaakseen oman kantansa asiaan, muttei silti alkanut itkemään.

Jasper koiti silittää Hydeä, mutta sai puoliunessa olevalta koiralta osakseen vain matalaa murinaa. Tämä hymähti ja veti kätensä takaisin, pikku piski ei ollut koskaan tykännyt hänestä, vaikka hänhän se osti Liamille. Kiittämätön rakki.
Tämä katseli miten Liz kyykki pikkuveljen edessä ja harmitteli, ettei toisella ollut lyhyttä hametta, se oli kyllä sääli.. Kertakaikkisen sääli. Mutta ei hänellä ollut valittamista tuonkaan näyn kanssa. Häntä suoraan sanoen harmitti, jollain tasolla hieman ärsyttikin kun tämä ei ollut huistanut häntä, vaikka kyllähän Jas oli Lizbethin kanssa puhunutkin, muutaman kerran vaihtanut pari sanaa. Kuitenkin.
Katse kääntyikin nyt veljeen jonka kasvoilla oli hymy, Jas mietti oliko nähnyt Liamin hymyilleen koskaan tuolla tavalla.

Liamista oli jotenkin hauskaa, miten Emil tuijotti nappisilmät suurina Lizbethiä, lisäksi hankala ilmapiiri alkoi lieventyä, kunhan nyt äitikin vain viitsisi hiukan raottaa haarniskaansa ja rentoutua.
Emil päästi huuliensa välistä pienen ''huu''-äännähdyksen ja sanoi aurinkoisella äänellä ''täti on niin nätti..tulitko taivaasta?'' silmiä räpäytettiin muutaman kerran ja lisättiin vielä ''täti on nätimpi kuin äiti~''

Juliet ei ehkä ollut niin riemastuneen näköinen, pikemminkin hämmästyi ja kohotti kulmaansa. Mutristi vielä hieman huuliaan, muttei saanut sanaa sanottua, sillä ah niin asiallinen Jasper repesi hörönauruun, olihan se ihan hauskasti sanottu.
Liamkaan ei voinut olla hymyilemättä vielä enemmän, vaikkakin, toisin kuin veljensä, hän koitti pidätellä naurua. Isä Wolflin taas naurahti hyväntuulisesti kerran ja hymyillen tokaisi pikkuiselleen ''Äläjän nyt, äitihän on kaikkein kaunein nainen'' ja käänsi päätään vaimoaan kohden.
Emil ei tajunnut ollenkaan mikä hänen sanoissaan oli muka niin hauskaa ja harmistuikin hiukan koska hänelle naurettiin, kulmat painuivat kurttuun, samoin huulet menivät mutruun. Pikkupoika ojensi kätensä ainutta henkilöä kohden joka ei nauranut hänelle, nimittäin lizbethiä kohden.

''Niinkö?'' Nikolaus vastasi, vaikkei odottanutkaan vastausta. Tuttuun tapaansa tämä hymyili ja katsoi Liziä takaisin lempeällä katseella. Hän nyökkäili, sillä tiesi Aston High'n olevan vielä nuori koulu, ''Vai tyttökoulussa? Siellä oli varmasti ihan erilaista kuin yleisellä puolella. Missä päin San Diegoa on tyttökoulu?''
Liam istuutui vihdoin alas, mutta huomasi sitten, ettei Lizbethille olisi istumapaikkaa kunhan tämä nousisi kyykkimästä. Niimpä hän nousi sen verran, että istuuntui sohvan käsinojalle.

--laatu 10+

..... Täti.... TÄTI?! Ei kai hän nyt niin vanhalta näyttänyt?!
Jos tämä olisi piirretty, olisi brunetella tykyttävä suoni otsassa ja silmäkulma nykisi suupielen kanssa niin vimmatusti, että se näyttäisi hyvin uhkaavalta. Mutta koska tyttö ei elä piirretyssä, hänen silmäkulmansa pienen liikkeen saattoi huomata vain tarkkasilmäinen. Kyllä hän tavallaan ymmärsi, että pikkuinen oli pitänyt sitä kohteliaisuutena ja tuskin tiesi muita sanoja kuin täti, joilla voisi nimitellä muita naisia. Mutta olisi se tyttö nyt ollu mukavampi nimitys! Hän tunsi olonsa niin vanhaksi ja raihnaiseksi, mutta samaan aikaan hyvin immarrelluksi, joten ristiriita paistatteli hänen kasvoillaan. Emil oli sanonut häntä kauniimmaksi kuin omaa äitiään, joka vasta jo oli jotain. Cheerleader itse oli nimittäin pitänyt äitiään maailman kauneimpana naisena ja piti kyllä nykyäänkin, vaikkakin itsekeskeisyytensä takia ajatteli itsensä olevan melkein samalla tasolla.
Ai että oikein taivaasta?
"Eeen, tulin ihan kotoa", mumisi Lizbeth hiljaa vastaukseksi lapsen kysymykseen ja antoi katseensa käväistä nopeasti Liamin kaksoisveljessä, jonka nauru varmasti kuului naapuriin asti. Silmälasipäinen isä puolestaan yritti puolustella vaimoaan. Niin, Liamin äitiä. Pelottavaa naista, joka aivan varmasti tekisi tästä helvetillisemmän hetken kuin hänen oma rakas isänsä, joka aina tilaisuuden tullen ristikuulusteli mahdollisia poikaystäväehdokkaita pelottavilla kysymyksillään.

Pikkuruiset kädet ojennettiin tummaverikköä kohden, joka tulkitsi sen vaatimukseksi päästä syliin, joten neito teki työtä käskettyä ja nosti yllättävän painavan lapsen syliinsä. Hyvä, ettei hän kaatunut takapuolelleen lattialle kun nousi väenpakolla seisomaan lapsi sylissään, aivan kuin olisi pitänyt painoja sylissä. Hänen olisi pakko päästä istumaan, sillä ei halunnut ottaa sitä riskiä, että jalat pettäisivät ja hän tipahtaisi lattialle. Se olisi niin noloa, että hän lähtisi pää kolmentena jalkana juoksemaan ulos ja ajaisi kotiin tuhatta ja sataa, eikä enää koskaan näyttäytyisi ihimisten ilmoilla!
"Juu, äiti oli kuullut manageriltaan kyseisestä koulusta ja halusi tarjota mulle vain parasta. Isä antoi siunauksensa asialle sillä verukkeella, ettei gorillat kuolais perään ja saisin keskittyä opintoihin", neiti kertoi katsellen sylissään olevaan poikaa ja loi lempeän hymyn tälle paljastaen täydellisen hammasrivistönsä. "Mä jouduin käymään peruskoulun muualla kuin San Diegossa vanhempien töiden takia."

Onneksi Liam pelastavana enkelinä jätti hänelle istumatilaa sohvalle, joten sen luokse käveltiin rauhallisesti ja tyhjälle paikalle istahdettiin, jolloin Emil laskettiin istumaan syliin. Vasta nyt Lizbeth huomasi, kuinka houkuttelevilta pojan hiukset näyttivät ja ei voinut vastustaa kiusausta, joten pörrötti pienesti tämän hiuksia. Aivan kuin minikokoinen Liam.
Harmahtavan siniset silmät käväisivät nopeasti vieressä istuvan Liamin kasvoissa ja pieni hymy tunki väkisinkin ruusuisille huulille, yritti hän sitten kuinka estää sen tulemisen. Sitten katse siirrettiin prinssin isään.
"Liam ei olekaan kertonut, mitä teette työksenne", sanat tulivat nopeammin suusta kuin ajatus oli ehtinyt käydä noutamassa kelpoisuusleiman. Pieni katse uskallettiin suoda hiljaa istuvaan kuningattareen, mutta se siirrettiin sinne odottavasti takaisin kuninkaaseen.

Liam oli vakaasti sitä mieltä, että Lizin ilme oli näkemisen arvoinen, täti nimitys varmarsti närkästytti tyttöä, mutta samalla Emilin kehut lievensivät sitä asianhaaraa. Tämä käski Jasperin lopettaa hirnumisen ja löi veljeään kevyesti olkapäähän, saaden takaisin pientä nurinaa, mutta ainakin veli armas lopetti nauramisen. Juliet puolestaan tarkkasilmäisenä naisena huomasi helposti pienimuotoisen nykimisen tytön silmäkulmassa, muttei tahdikkaana naisena tietenkään maininnut siitä mitään huoneessa oleville ihmisille.
Saatuaan naurunsa naurettua tomppeli kaksonen mietti, että Emilistä kasvaisi kyllä kunnon naistennaurattaja. Ehkä se piirre oli periytynyt häneltä.

Hiljaa, edessään kyykkivään tyttöön katsoen pikkupoika nyökkäsi hyväksyvästi, kaunis tyttö ei siis tullutkaan taivaasta vaan kotoa. Mutta missä oli tämän koti? Ei ainakaan isoveljen luona, se oli varma. ''Jasse on ihan tyhmä..'' tämä mutisi loukkaantuneena, sillä tiesi varsin hyvin veljen nauravan hänelle.
''Jasse on Emilin pilkkanimi Jasperille, kuten varmaan arvasitkin'' Juliet selvensi. ''on mielenkiintoista, miten paljon kaikki kolme toisiaan härnäävät, lähinnä tietenkin Jas ja Liam, mutta tulevat silti todella hyvin toimeen. Kai se on sitä jonkinlaista veljesrakkautta'' kuului äidin analyysi.

Leveä hymy nousi natiaisen huulille kun nätti tyttö nosti hänet syliinsä, niimpä tämä muiskautti suukon Lizbethin poskelle ja kietoi kätensä tämän kaulan ympärille, halaten tätä, muttei onneksi niin kovaa, että olisi kuristanut ja katsoi sitten veljiinsä.
''Ajattelinkin muistaneeni, ettei täällä päin olisi yhtään tyttö, tai poikakoulua vaan pelkkiä yleispuolia.'' Isä vastasi hymyillen tuttavallisesti. ''Mitä työtä vanhempasi muuten tekevätkään?'' hän jatkoi vielä, vaikka miehellä olikin jonkinlainen aavistus.
Liam taputti luovuttamaansa paikkaa Lizbethille ja hymyili molemmille, niin veljelleen kuin rakastamalleen tytölle, häntä edelleen hieman vaivasi se, ettei osannut varautua vierailuun ja siten varoittaa toista, mutta sille nyt ei enää voinut mitään. Lisäksi alkupaniikki näytti menneen jo ohitse, niin ehkei tässä ollut hätää, vaikkakin Liam aavisteli saavansa vielä kuulla tästä.

Lapselle tyypillinen, iloinen naurahdus kumpusi Emilin suusta Lizin pörröttäessä hiuksia, tämä ojensi kätensä suoraksi polvilleen ja virnuili oikein leveästi. Saadessaan hymyn osakseen, ei voinut Liamkaan olla hymyilemättä rahtusen.
''Minä olen arkkitehti'' Nikolaus vastasi ylpeyttä äänensävyssään, hän oli tyytyväinen ja ylpeä siitä mitä teki työkseen. ''Jos luit viimeviikon lehteä, siinä julkaistiin juttu suunnittelemastani Nykytaiteen museosta'' Jos annettaisiin Nikolaus Wolflin kykenisi puhumaan työstään vaikka kuinka kauan, mutta onneksi tämä tiesi vallan hyvin tämän piirteen itsessään ja ymmärsi lopettaa hyvissä ajoin.
''Kuten mieheni jo sanoikin, hän on varsin menestyvä arkkitehti. Minä taas työskentelen aivokirurgina.'' Juliet vuorostaan paljasti oman alansa. Josta oli itsekin varsin ylpeä, hänenkin kasvoilleen nousi hymy.

''Isä myös valmentaa vapaa-ajallaan nappulaliigan jalkapalloilijoita'' Liam vielä antoi vinkin isänsä harrasteista. ''Joo ja tunki meidätkin sinne kun oltiin sen ikäisiä'' Jasper pääsi vihdoinkin suunvuoroon ja virnisti, muistellessaan ensimmäistä päiväänsä joukkueessa. Urheilija nyökkäsi veljensä sanoille ja hymyili vinosti Lizille.
Vanhempien ollessa enimmäkseen äänessä, uimaripoika hieraisi niskaansa ja tuli vilkaisseeksi seinällä roikkuvaa kelloa. Tunnin päästä olisi aika viedä Hyde lenkille, mutta ehkäpä se pärjäisi yhden päivän ilman ulkoilureissua ja pelkkä ulos päästäminen tarpeiden teon ajaksi riittäisi. Samalla hän mietti mihin hotelliin voisi vanhempansa neuvoa. Nämä kun olivat New Yorkista ja tuskin tiesivät ihan kaikkia paikkoja San Diegosta. Hän myös kutitti Lizbethin sylissä istuvan Emilin mahaa.

"Mitä työtä vanhempasi muuten tekevätkään?" oli kysymys, joka sai tytön hyvin vaiteliaaksi. Hän ei saisi kauheasti puhua vanhempiensa ammatista, varsinkaan melko ventovieraille ihmisille, sillä äiti oli varoittanut paparazzeista sun muista, jotka saattaisivat kuulla kyseisiltä henkilöiltä, missä tällä hetkellä niin kiinnostavalta tuntuva tytär oikein majailee. Mutta tämä oli eri asia. Liamin vanhemmat eivät varmasti mainostaisi sitä, sen verran järkeviltä ihmisiltä nämä tuntuivat ja hän ei uskonut, että nämä haluaisivat paparazzeja poikansa kimppuun, sillä automaattisesti nämä kiinnostuisivat tästä kun toinen pyöri kuuluisan näyttelijän ja huippumallin tyttären kanssa.
"Äiti on huippumalli, Lucrezia Celi-Rodriguez ja isä näyttelijä, Peter Rodriguez", kerrottiin sitten pienen miettimistuokion jälkeen Liamin vanhemmille, tosin vastaus oli lähinnä suunnattu tämän isälle, sillä äitiä hän ei kauheasti uskaltanut noteerata ja isähän sitä oli kysynyt.
"Meillä alkaa pikkuhiljaa olemaan ongelmia paparazzien kanssa, kun julkisuuteen tulee kohta ilmoitus äidin uudesta sopimuksesta ja isän roolista yhdessä hyvin suositun elokuvan jatko-osassa.. Ja mä pääsen kanssa näyttelemään siihen yhtä pääosaa.." tyttö piipitti hiljaa lisätietoa ja siirsi katseensa Liamiin, "Eli me ei kauheasti enää nähdä." Niin, se oli surullista, suorastaan sielua raastavaa toimintaa. Hänellä ei riittäisi aikaa opiskeluun, näyttelemiseen ja mahdollisen poikaystävän kanssa olemiseen. Neito joutuisi matkustamaan muualle joksikin aikaa ja tekemään etätehtäviä kuvausten yhteydessä, jottei jäisi jälkeen kaikesta. Ja Liamia hän ei näkisi.

Katse alkoi sitten harhailla asunnossa ja lopulta päätyi Jasperiin, jota hän ei edelleenkään muistanut. Saattoi johtua kenties siitä, että hän ei vain yksinkertaisesti ollut sillä hetkellä painanut tämän kasvoja mieleensä kun he ensikerran tapasivat ja se homma oli vain jäänyt kokonaan tekemättä. Mutta nyt hän muistaisi, että toinen olisi Liamin kaksoisveli. Se pahan ruumiillistuma. Se, jonka katse riisui häntä.
"Sori, Jasper, mutta sulla ei oo mitään mahiksia muhun", olisi cheereladerin tehnyt mieli sanoa, mutta se jätettiin kuitenkin välistä. Ei hän halunnut vaikuttaa töykeältä, mutta niin se asia vain oli.

"Aa.. Hienoja ammatteja", muuta kommentoitavaa Lizbeth ei keksinyt kun kuunteli Liamin vanhempien paljastavan omat ammattinsa. Joskus hänkin vain toivoi, että hänen vanhempansa eivät olisi julkisuuden henkilöitä vaan aivan tavallisia ihmisiä, jotka tekisivät aivan normaalia työtä. Oliko se liikaa vaadittu?
"Äiti kertoi minulle jotain siitä artikkelista ja sanoi, että haluaisi tavata sinut. Ties mitä senkin päässä liikkuu. Varmaan jotain, mihin isä suhtautuu kylmäkiskoisesti", brunette naurahti.

--oon pahoillani lyhyydestä sekä paskasta laadusta ;_____;

Liam kyllä tiesi mitä Lizbethin vanhemmat tekivät työkseen, muttei kuitenkaan ollut maininnut niistä mitään vanhemmilleen, eikä Jasille.
''Niinkö? Miettisinkin, oletko heille jotain sukua. Samasta sukunimestä päätellen.'' Nikolaus vastasi ja hymyili taas sitä ystävällistä ja lämmintä hymyään. Tytön vanhemmat tekivät kyllä erilaista työtä kuin he, Juliet piti omaa työtään tärkeämpänä kuin lehtien kansissa poseeraamista tai valkokankaalla heilumista, muttei näyttänyt sitä tälle vaan hymyili itsekin, tokaisten ohimennen, heidän tekevän mielenkiintoista työtä. Eikä se ollut valhe, olihan se varmasti mielenkiintoista.

Olihan Liam ihmetelly, miksei Lizbethiä ollut näkynyt koululla niin usein ja niin edelleen, mutta oli pienoinen yllätys, että kyseessä olivat paparzzit, jotka eivät olleet jättäneet tätä rauhaan. Tokihan oli se oli hienoa. Yhden pääosan saaminen elokuvasta siis ja Liam oli iloinen tämän puolesta. Vaikka oli surullista, ettei hän pääsisi enää näkemään prinsessaansa niin usein. Tuskin ollenkaan, kunhan kuvaukset alkaisivat. Hymy koitettiin väkertää kasvoille, vaikka eihän se kauhean hyvin onnistunut. Hänelle kyllä tulisi ikävä tätä jääräpäätä. ''Hienoa, että sait roolin'' kehuttiin hymyn kera. ''Millainen rooli se on?'' Jasper otti osaa keskusteluun ja katsoi vinon hymyn kanssa näitä, vaikkakin enimmäkseen sitä kauniimman sukupuolen edustajaa sohvalla.

Niin Rouva kuin Herra Wolflin nyökkäsivät, kun heidän ammattiaan kehuttiin ja jälkimmäinen henkilö oikein innostui, kun Lizbeth paljasti hänen äitinsä haluavan tavata. ''Niinkö?'' tämä kysyi kiinnostuneena ja halusi selvästikin tietää enemmän. Varmaan mahdollinen työtarjous, ajatus siitä sai viekkaan vinon hymyn miehen huulille, samanlaisen kuin Jasperilla ja Liamillakin aika ajoin ilmeni. Isänsä poikia selvästikin.
Kun Nikolaus ylläpiti keskustelua neiti Rodriguezin kanssa, Juliet kääntyi Liamin puoleen ja kysyi tältä missä olisi lähin hotelli, jossa he voisivat yöpyä. Tämä vastasi miettineensä sitä äsken, ''Paradise point on hyvä, saman rakennuksen yhteydessä on myös kylpylä, voin neuvoa reitin sinne kun lähdette.''

Jasper edelleen katseli Liziä ja mietti miten läheinen suhde tällä ja hänen veljellään oikein oli. Lähinnä siksi, että mietti omia mahiksiaan saada tämä seksikäs cheerleader, vaikka se olikin aika kusipäistä ottaen huomioon, miten rakastunut velipoika tähän oli. Ehkäpä hän voisi viedä tämän baariin joku kerta ja katsoa miten oikein kävisi. Onneksi hän oli se osapuoli joka osasi tanssia ja oli parkettien partaveitsi.

Oli vain ajankysymys, milloin ilmoille heitettäisiin kysymys, millaisen roolin hän oli itselleen kalastanut. Kuitenkin pieneksi harmikseen Jasper oli kysynyt sitä, ei Liam. Mutta ehkä Liam oli seuraavaksi aikonut kysyä sitä heti pienten onnittelujen jälkeen.
Pienen hymyn annettiin kohota huulille, kun neito valmistautui vastamaan esitettyyn kysymykseen, mutta pienellä viiveellä, sillä hänen oli mietittävä hyvin tarkkaan, mitä saisi kertoa ja mitä ei.
"Ohjaaja sanoi, että olen eräänlainen namupala elokuvassa. Se on sellainen sotaelokuva, jossa käydään sotaa moderneilla aseilla. Se sijoittuu tulevaisuuteen. Esitän päähenkilön tyttöystävää, jonka näyttelijä on näin btw niin komea, että-" sai hän sanottua kunnes keskeytti puheensa. Oho, hänelle oli jostain syystä mennyt juoruilu-vaihde päälle. Tuskin nyt ketään kiinnosti, minkä näköinen hänen vastanäyttelijänsä oli, varsinkaan Liamia.
"... Se on ihan kiva tyyppi, ei muuta", lisättiin hetken päästä kuin pieneksi vakuudeksi, ettei neidolla ollut mitään vipinää meneillään tämän kanssa. Miksi olisi? Ei se aina tarkoittanut sitä, että kun päästään näyttelemään toista sukupuolta edustavan kanssa niin romanssi lehahtaisi liekkeihin elokuvan kuvasten aikana ja sen jälkeen vahvistettaisi juorulehdille, että kyllä, he seurustelivat oikeasti. Ja pian sen jälkeen eroaisivat.

Tyttö oli jo niin varma tunteistaan Liamia kohtaan, ettei yksinkertaisesti mikään pystyisi horjuttamaan niitä enää mihinkään suuntaan. Vaikka tietysti häntä yhä vaivasi, että he eivät ns. virallisesti seurustelleet tai mitään, kunhan vain tapailivat turhankin usein. Ja varmasti se lisääntyisi, jolloin täytyisi äidin kanssa kehittää parempia ja vieläkin uskottavampia valheita isän varalle, sillä varmasti tämä alkaisi epäillä, kun tyttö nyt koko ajan juoksi M.A:n luona.

"Totta kai. Äidillä olisi kuulemma mielessä jonkinlainen homma sinulle", neito kertoi ja aloitti rikkaan keskustelun Liamin isän kanssa, sillä tiesi jo varsin hyvin, mitä äiti halusi. Olihan tämä nimittäin kertonut hänelle suunnitelmistaan. Isä nyt ei ollut innostunut koko ajatuksesta, mutta kyllä pian tämänkin siunaus saataisiin, olihan äidillä aikamoinen vaikutusvalta isään. Tosin suurempi kuin Lizbethillä, mutta se oli aivan ymmärrettävää.
Kesken keskustelun alkoi jälleen, tällä kertaa tuttu soittoääni soida ja brunette kaivoi käsilaukustaan iPhonensa esiin, jonka näytössä luki äiti. Onneksi, sillä hän olisi pulassa, jos isä soittaisi uudemman kerran. Neito pahoitteli nopeasti keskustelun keskeytystä ja vastasi puhelimeensa.
"Kerroitko iskälle, että olen M.A:n luona? Okei, hyvä. Sähän tiedät, kuinka se skitsahtaa jos kuulee, että oon jonkun pojan- tai no miehen luona" äidille hölötettiin välittämättä lainkaan näiden keskustelua kuuntelevista ihmisistä.
Mutta sitten äiti esitti kysymyksen, joka sai heleän punan ja nolostuneisuuden paistamaan tytön kasvoilta.
"E-ei!" hän parkaisi puhelimeen ja jatkoi, tosin kuiskaten, "Älä anna mielikuvituksen laukata noin kovaa..."

Tietenkin Liam meinasi kysyä millaisen roolin Lizbeth oli saanut, mutta valitettavasti velikulta oli ehtinyt häntä ennen. Ei se niin kauheasti haitannut urheilijaa, kumpa sitä kysyi. Hän tyytyi vilkaisemaan veljeään joka tuntui iskeneen silmänsä brunetteen ja sitten kääntämään katseensa takaisin sinne missä se olikin ollu, eli Lizin suuntaan.
''Vai saatko kertoa siitä mitään?'' Liam tiesi vallan mainiosti, että liiallisista paljastuksista seuraisi ongelmia tytölle, vaikka ei hän kyllä mitään eteenpäin kertoisi, mutta tuosta Jasista ei ikinä voinut olla varma.
''Esitän päähenkilön tyttöystävää, jonka näyttelijä on näin btw niin komea, että-"
Hetken aikaa molemmat kaksosista olivat ihan hiljaa, kunnes Jas repesi nauramaan. ''Ehkäpä munkin pitäisi alkaa näyttelijäksi! Mitäs sanot broidi, valloitetaanko valkokangas?'' ja samalla sen kuumat naiset.. jalkapalloilija virnuili veljelleen joka naurahti hänen ehdotukselleen, jonka varmasti kaikki tajusivat vitsiksi. Tai ainakin he kaksi ymmärsivät. ''No tottahan toki!'' uimari hymyili sitten Lizbethille.

Isä ja äiti eivät tähän keskusteluun kiinnittäneet niinkään huomiota, sillä Juliet nousi kuningattaren valtaistuimeltaan ja lähti kiertämään Liamin talossa. Ikäänkuin tarkastamaan oliko hänen poikansa tehnyt mitään muutoksia hänen viime käynnistään, mutta valitettavasti joutui pettymään ja lähes kaikki oli ennallaan. ''Minun pitäisi varmaan tilata ammattisisustaja hänelle.'' kiharatukkainen kirurgi pohdiskeli katsellessaan hieman kolkoksi jäänyttä asuntoa. Lisäksi hänen mieleensä juolahti paradise point, josta Liam oli maininnut. Kello oli jo jonkin verran, joten ehkäpä heidän tulisi tehdä lähtöä poispäin häiritsemästä.
''Olen aina kiinnostunut kuulemaan työtarjouksista'' isukki Wolflin kommentoi brunetelle neidolle, Emil vaati osaansa huomiosta ja nyki isänsä hihaa. Tämä pyysi isiä leikkimään kanssaan, joten Nikolaus sanoi anteeksi hetkinen ja meni kontalleen maahan, jotta voisi leikkiä poikansa kanssa. Paksusankaiset lasit tosin laskettiin pöydälle sitä ennen, etteivät ne varmastikaan menisi rikki. Edes vahingossa. Hän kyllä heitti kommenttinsa esikoistensa hollywoodin valloitus-suunnitelmaan, ''kas niin, jatkaisitkos lizbeth hyvä siitä äitisi hommasta? ja muuten.. mitenkäs te pojankoltiaiset ajattelitte sen valkokankaan valloittaa?'' mies virnuili nuorukaisille ja näytti nyt erehdyttävästi Liamilta.
''no näillä lihaksilla ja vastustamattomilla kasvoilla, puhumattakaan hurmaavasta charmistani!'' Jasper nauroi ja kiversi hihaansa, pullistaen hauistaan.

Niin Liam kuin Jasper käänsivät katseensa Lizin puhelimeen ja jälkimmäisenä mainittu tokaisi tytölle tämän olevan haluttua seuraa, johon Liam vastasi puskemalla kyynerpäällään veljensä hauista. ''Anna nyt toisen puhua rauhassa.''
Molemmat kohottivat kulmiaan lähes samanaikaisesti cheerleaderin parkaistessa luurin toisessa päässä olevalle henkilölle. Jas ei kuitenkaan ehtinyt heittää mitään nasevaa kommenttia asiasta, sillä hänenkin puhelimensa alkoi soida ja ruskeasilmäinen kaivoi luurinsa taskustaan ja vastasi puheluun. ''Kas terve beibi, ehei. Totta kai olevan vapaa tänä iltana. Hyvä.. Oikein hienoa. Selvähän se. Jeees, me näemme siis illemmalla'' ja katkaisi puhelun. Jalkapalloilija sulloi puhelimensa takaisin taskuunsa virnistellen samalla oikein tyytyväisesti. ''totaa, sori Liam, mulle tuli menoa, niin mä hilpasen nytten. Näkyillään sitte koulussa. Näkyillään Lizbeth.'' tämä heitti vielä näkemiset isälleen, sekä Emilille ja lähti menemään.
Liam katsoi veikkansa perään ja pudisteli hiljaa päätään.

Rouva Wolflin saapui olohuoneen puolelle turisti kierrokseltaan, ''Rakas. Ajattelin, että voisimme pikkuhiljaa lähteä, vai mitä ajattelit? Liam ja Lizbeth varmasti haluavat myös kahdenkeskeistä aikaa. Puhumattakaan, että Emilin nukkumaanmeno aika on parin tunnin päästä.'' Juliet katseli ympärilleen ja tajusi nopeasti Jasin lähteneen.

Voi elämä! Äiti vain puhui ja puhui, eikä sille tuntunut olevan loppua ollenkaan. Ja aivan varmasti toinen halusi saada hänet noloksi! Niin, tuo oli suunniteltu juttu!
Vielä hetken neito jaksoi kuunnella äitiään, kunnes sitten päätti vaihtaa puheenaihetta ja kertoi, että Liamin vanhemmat olivat käymässä ja että tämän isä oli se arkkitehti, jota äiti oli jo päässyt kuolaamaan. Toisesta päästä alkoi kuulua riemunhuutoja ja siunauksia heidän liitolleen ja- Heeeeetkinen!
"Äiti!" Lizbeth ärähti puhelimeen, "Ei avioliitolle voi tommosesta asiasta antaa siunauksia. Ja kuka täällä on menossa naimisiin?"
Hienoa, niin helvetin hienoa. Ei olisi pitänyt kertoa äidille vielä tässä vaiheessa herra arkkitehdistä vaan olisi kannattanut odottaa, että hän pääsisi kotiin asti ja kertoisi vasta sitten uutisen. Niin hän olisi säästynyt nöyryytykseltä.
Kun Jasper huikkasi lähtevänsä, ei tyttö edes viitsinyt siirtää katsettaan tähän vaan tyytyi heilauttamaan kättään, sillä oli liiankin keskittynyt kuuntelemaan äitinsä jumalatonta hehkutusta. Tosin hänen mielessään jo käväisi, että ainahan on keksitty se tällä hetkellä niin hurmaavalta tuntuva nappi, joka katkaisisi äidin hölötyksen kuin seinään. Mutta ei hän ollut tarpeeksi ilkeällä päällä. Ja vielä, kun Liamin vanhemmat olivat paikalla, ei hän haluaisi nolata itseään yhtään enempää, joten nöyrtyi vain kohtalon tahtoon ja jatkoi äidin kuuntelua.

Lopulta äiti kyllästyi hehkuttamiseen ja jätti hänet rauhaan; tämä sanoi yhtäkkiä, että tällä on vielä hommia ja sanoi heippa, sulkien puhelimen nopeammin kuin Lizbeth, joka oli oikein pitänyt sormeaan kiehtovan näppäimen yllä valmiina painamaan sitä. Kun puhelu oli varmasti loppunut, asetti cheerleader sen sohvapöydälle ja siirsi sitten katseensa Liamin äitiin, joka oli sanonut jotain sinne päin, että hän ja Liam haluaisivat varmasti kahdenkeskeistä asiaa.
Totta kai halusivat! Tai... Ainakin hän halusi.
Brunette napitti harmailla silmillään vuoroin Liamia, vuoroin tämän isää ja vuoroin äitiä. Mutta hetken napittamisen jälkeen hänen katseensa jumittui Liamiin ja kasvoille kohosi virne, joka johtui yksinkertaisesti siitä, mitä äiti oli hänelle sanonut.
Hekö muka naimisiin? Hah!
Tyttö mutristi suutaan ajatukselle ja painoi sitten kasvojaan sohvan selkänojaan nauraen hiljaa.

Liamin selittettyä vanhemmilleen, missä Paradise Point-hotelli oli, niin nämä tekivät pikkuhiljaa lähtöä, sillä välin kun Lizbeth puheli äitinsä kanssa puhelimessa. Juliet puki kiukkuiselle Emilille kengät, sekä ohuen takin päälle, vaikka tämä vastarannan kiiski pistikin vastaan. Lapsi ynisi, että halusi vielä jäädä veljensä luokse, eivätkä he saisi lähteä.. selvää väsyneen lapsen vänkkäämistä. ''Annan yhden käyntikortin Lizbethille, hän voi sitten viedä sen rouva Rodriguezille.'' Niin, hänen isällään oli aina pieni pakka käyntikorttejaan, urheilija vilkaisi brunettea, joka puhui edelleen uskosti puhelimessa ja kiinnitti huomionsa taas isäänsä. Nikolaus haki takkinsa taskusta yhden käyntikortin, jonka sitten toi pojalleen, tämä saisi sitten antaa sen eteenpäin. ''Me lähdemme nyt Liam, oli mukava tutustua Lizbeth.'' Juliet ilmoitti, nostaen nuorimmaisensa syliinsä ja tämä upotti kyyneleet silmäkulmissa päänsä äitinsä kutreihin. ''Näkemisiin poika.'' Nikolaus heilautti kättään näkemisiksi Lizille ja lähti sitten vaimonsa, sekä Emilin kanssa menemään.

Liam vilkutti heille vielä ovensuusta ja sulki oven perässään, huokaisten raskaasti. Tästäkin yllättävästä kommelluksesta oltiin selvitty hengissä ja ehjin nahoin. Tämä rojahti sohvalle istumaan, hieraisten niskaansa, ''Se oli sitten tälläinen tapaaminen..'' hän naurahti hieman vaivaantuneena. Miehenalulla ei ollut mitään käryä oliko tyttö hyvällä vai pahalla tuulella äskeisen jälkeen.

Suunnitelmat olivat nyt menneet hieman pieleen, kiitos perheen yllätysvierailun. Liam meinasi viedä Lizbethin luistelemaan jäähallille ja sen jälkeen he olisivat menneet jonnekin kivaan kahvilaan. Noh, ehkä sitten joku muu kerta sitten, nyt kun oli liian myöhä mennä minnekään. Lähinnä, koska liikkeet alkoivat jo sulkea oviaan.
''Haluaisitko jotain?'' Liam käänsi vihreiden silmiensä katseen cheerleader neitokaiseen ja nousi ylös sohvalta, nappasi Jasperin jättämän tölkin käteensä vieden sen keittiön roskikseen.
''Aivan, isä jätti tämän'' Nikolauksen jättämää käyntikorttia näytettiin Lizbethille ja tämä käveli tytön luokse, ojentaen pikku kortin tälle, ''voit antaa sen äidillesi, kunhan pääset kotiin ja hän voi soittaa siitä työtarjouksesta.'' pieni puolihymy nousi urheilijan kasvoille.

Lizbeth heilautti kättään asunnosta lähteville ihmisille ja jäi katsomaan suljettua ulko-ovea joksikin aikaa. Oli tämä taas ollut kyllä... Murr. Liam kuulisi tästä, mutta ei nyt, ei vielä. Hänen täytyisi miettiä paremmalla ajalla, millaisen saarnan tälle pitäisi ja mitä sanoja olisi parasta käyttää.
Niin, silloin kun hän pystyisi olemaan vihainen Liamille. Tällä hetkellä se ei nimittäin onnistunut. Kaikki ahdistus, pelko, viha, kaikki mahdolliset kielteiset tunteet olivat kadonneet sitä mukaa kun hän oli päässyt tutustumaan paremmin tämän vanhempiin. Ja loppuhuipennus oli ollut se, kun nämä olivat astuneet ulos ovesta, vieden kaikki pienetkin negatiivisuuden rippeet mukanaan. Tänään oli Liamin onnenpäivä, mutta se olisi vain ja ainoastaan tämä päivä. Cheerleader suorastaan vannoi kostoa ja alkoi jo miettimään, miten saisi tämän yhtä kiusalliseen tilanteeseen kuin hän itse oli äsken joutunut olemaan.

"Ei kiitos", brunette vastasi toisen kysymykseen. Hänellä ei ollut nälkä, eikä jano, joten turhaan hän toista juoksuttaisi. Mutta se voisi olla ensimmäinen, alustava osa hänen operaatiotaan. Ajatus ei kuitenkaan kiehtonut häntä tarpeeksi, joten antoi asian olla. Toistaiseksi.
"Juu, äiti ihan varmasti sekoaa", hän sanoi ponnettomasti kuvitellen mielessään tilanteen, kun hän saapuu kotiin ja ojentaa äidilleen käyntikortin, jonka tämä alkaisi aivan varmasti hyppiä seinille ja meinaisi soittaa heti arkkitehdille, kiinnittämättä tietenkään huomiota ehkä hieman liian myöhäiseen kellonaikaan.
Juuri kun Lizbeth oli sanomaisillaan jotain, alkoi hänen iPhonensa soittaa tuttua soittoääntä ja tyttö nosti sen käteensä katsoakseen, kuka soittaa. Hänen, ei, HEIDÄN epäonnekseen se oli hänen isänsä. Voi ei, ei Liam pystyisi ikimaailmassa matkimaan M.A:n ääntä! Miehet eivät pystyneet koskaan kuulostamaan vakuuttavilta naisilta, tai ainakin ne yksilöt, jotka hän oli tavannut tai nähnyt televisiossa, eli pieni roolin vetäminen jäisi hänelle.
Tyttö rykäisi pienesti ja vastasi sitten puhelimeen.

Hänen yllätyksekseen isän asia ei koskenutkaan sitä, missä hän oli, vaan sitä, että hänen täytyisi lähteä kotiin ja toimia pelastavana enkelinä, sillä äiti oli lähtenyt jonnekin ja jättänyt koirien lenkitysvuoron tälle. Ja tunnetusti Ross ei päästänyt herra Rodriguezia puolta metriä lähemmäs itseään ilman, että väläytti tappohampaitaan uhmakkaasti. Chad puolestaan sekosi aivan totaalisesti kun näki jonkun sipaisevankin talutushihnaa, joka roikkui eteisen naulakossa valmiina seuraavaa lenkkiä varten, joten tämä ei ole ongelmana.
Aluksi cheerleader meinasi ehdottaa, että isä veisi Chadin ja hän veisi sitten Rossin kun tulisi kotiin, mutta joutui toteamaan sen olevan huono idea; jos Chad pääsee ennen Rossia ulos niin tämä totta kai haluaisi lähteä myös uudestaan lenkille ja jos ei pääsisi mukaan, alkaisi kamala itku ja oven raapiminen, joka tekisi isän hulluksi. Eli hänen oli AIVAN PAKKO lähteä kotiin.

Asia harmitti Lizbethiä, todellakin harmitti! Noh, hän saisi nähdä Liamia vielä jonkin aikaa, ennen kuin lähtisi kuvauksiin, joten ei hätää jos yksi ilta menee pipariksi.
Niinpä tyttö lopetti puhelun isänsä kanssa luvaten tulevansa heti miten kotiin, otti käsilaukkunsa ja varvisti antamaan nopean suukon Liamille, jonka jälkeen harppoi eteiseen laittamaan korkokengät jalkaansa. Kun se oli tehty, pahoitteli hän vielä tätä äkkilähtöä ja lähetti tälle lentosuukon ennen kuin astui ovesta ulos ja lähti kohti autoaan, joka veisi hänet kotiin.

//The end ♥