hazing and soliders K-18

Andreas vastasi toisen hymyyn omalla suloisella tavallaan, joka kylläkin koristi kasvoja lähes kokoajan kun Didi oli hänen seurassaan. Nuorukainen naurahti taas kerran pienesti ja nyökkäsi toisen sanoille.
"Hyvä kuulla", Andreas sanoi hellästi ja katsoi hetken tyttöä taas silmiin. Toisen silmät olivat kyllä lumoavat, ei sillä, etteikö koko tyttö ollut erittäin lumoava paketti. Didin kädet pojan niskassa saivat nuorukaisen vatsan kääntymään taas hetkeksi, jotenkin vain pienikin kosketus tuntui täydellisen ihanalta. Harvemmin tällaisia tuntemuksia sai kokea, joten niistä piti nauttia kunnolla. Voi miten Andreas nauttikaan kaikesta huomiosta, jonka Didi nyt häneen loi.

"Hmm.. tuolla pitäis olla jotain kaapissa. En oo käyny kaupassa, mut äiti hössöttelijänä tais ostaa ruokaa kaapit pullolleen. Etten vaan kuole nälkään tässä parin päivän aikana..", Andreas naurahti leikkisästi ja samalla hymyili toisen velmuilulle. Pikaisen suukon jälkeen nuorukainen ehti miettiä hetken, mitä heillä olikaan. Hmm.. vähän kaikkea.
"Tota sieltä taitaa löytyä kaikkea Barbie leffoista, toimintaan ja romanttiikkaan. Saat vaikka valita leffan, voin olla niin antelias", Andre ehti vastata vielä toisen kysymykseen, jo samalla paijaillen koiria.

Kun Didi silitti toista japsia, hymyili Andreas lähinnä itsekseen. Olihan hän tietoinen, ettei tuo tyttö kovasti eläimistä välittänyt, joten tuo taisi olla jo iso askel? Vai mitä? Vaikutti siis lupaavalta.
"Mennään eka vaikka keittiöön, paitsi voit sä mennä tohon olohuoneeseenkin kattomaan jo leffaa, jos haluut?", Andreas naurahti sitten toisen sanoihin ja viittoi kädellään kohti olohuonetta. Andreas lähti sitten hiljakseen kävelemään keittiöön ja alkoi tutkia jääkaappia. Sieltä löytyi ainakin erilaisia juustoja ja viinirypäleitä. Kuivakaapista löytyi suolakeksejä ja muuta pientä, minkä päälle juustojakin voisi laittaa. Nuorukainen otti tarpeet ensiksi kaapista keittiön tasolle ja käveli sitten viinikaapille.
"Juotko sä puna vai valkoviiniä mieluummin?", Andreas kysyi sitten Didiltä.

Didi naurahti sitten hyväntahtoisesti Andreakselle, kun poika selitti äitinsä olevan aikamoinen höseltäjä ja huolehtija. Tuttua hommaa, tosin Chappleilla sen hoitivat Marie ja Tallulah, jotka vetivät vertoja kenelle tahansa äidille. No, hehän periaatteessa OLIVAT Didin äitejä, kun tyttö ei kerran omaansa tuntenut, eikä kyllä pahemmin asiasta välittänytkään, sillä mistä sitä tiesi mitä hänestä olisi tullut, jos häntä ei olisi adoptoitu. Mutta nyt ikävät asiat hus pois mielestä, tyttö halusi keskittyä niihin positiivisiin. Ja varsinkin Andreakseen.
"Hei, mulle hommattais ruuat etukäteen koko kuukaudeksi, ellen mä estäis niitä, et hössöttäjiä löytyy meiltäkin", Didi totesi sitten iloisesti hymyillen. Tyttö silitteli vielä toisen hiuksia ja niskaa, hän olisi voinut olla siinä vaikka kuinka kauan, ellei jätkä olisi tietysti ehdottanut jotain muuta, mutta Didi olisi voinut viettää Andreaksen kanssa hetken ihan vain ollen.
"Kiitti", tyttö sanoi sitten: "Barbeja me tuskin katotaan, mut mistä sitä koskaan tietää." Didi hymyili sitten vielä Andreakselle. Niin, jos hän saisi itse päättää he katsoisivat ehdottomasti jonkun klassikon, ehkä piirretyn, koska yleensä tyttö halusi keskittyä leffaan kunnolla, mutta piirretyt oli nähty moneen kertaan, eikä niiden kanssa tarvinnut ajatella, eli hän voisi tehdä samalla jotain muutakin....

Tytön piti vetää muutamaan otteeseen kunnolla henkeä, silittäessään koiria. Okei, olihan hän joskus ollut kunnon eläinfani, mutta sitten kun Londonin, tytön serkun, kimppuun hyökkäsi muutama suurikokoinen koira, oli Didi alkanut vieroksumaan kaikkia eläimiä. Eli tämä oli vähintäänkin suuri harppaus, koska viimeksi hän oli ollut tekemisissä eläinten kanssa Londonin ratsastuskilpailuissa, katsomossa. Mutta kun mikään koirista ei tullut päälle, eikä purrut, pystyi Didi hieman rauhoittumaan, vaikka sydän pamppailikin.
"No jos mä meen kattomaan sitä leffaa", tyttö sanoi ja hymyili. Hän lähti kävelemään sitten kohti Andreaksen viitoittamaa suuntaa, pojan itsensä lähtiessä keittiöön. Kun Didi astui olohuoneeseen, ei ollut vaikeaa paikantaa leffavalikoimaa, vaikka olohuone olikin suuri. Hyvin sisustettu, se Didin täytyi myöntää, vaikka mitä muuta voi odottaa muotialalla työskentelevältä naiselta? Huonoa makua? Ei todellakaan. Korkojen kopistessa lattiaan tyttö käveli leffojen luo. Ja valikoima oli hyvä, ei mitään moittimista.

"Valkoviiniä", Didi huikkasi sitten vastaukseksi Andreakselle, keskittyen kuitenkin elokuviin. Siellä tosiaan oli kaikenlaista, tuttua ja tuntematonta tuotantoa. Tyttö veti sormellaan leffojen kylkiä etsien jotain hyvää. Rakastunut Shakespeare? Ei. Kunniattomat paskiaiset? Ei. Sormi liikkui selkämyksillä, kunnes löysi piirretyt. Nyt tulisikin sitten vaikea valinta, sillä Didi rakasti piirrettyjä. Mutta tällä kertaa hän nappasi käteensä ihanan klassikon, Anastasian, jota ei ollutkaan nähnyt hetkeen. Tosin jos se ei Andreakselle kävisi, niin sitten Viidakkokirja tai Aristokatit. Anastasia kädessään tyttö käveli sitten keittiöön, jossa Andreas näemmä touhuili ruuan kanssa. Didi hiipi mahdollisimman hiljaa pojan taakse ja kiersi sitten kätensä toisen ympärille antaen pieniä suukkoja toisen niskaan.
"Mä valitsin leffan, eli ootko sä sit kanssa jo valmis?" tyttö kysyi kuiskaten toisen korvajuurella.

Andreas otti viinikaapista pullon valkoviiniä ja katseli hetken pulloa tutkivasti. Ihan hyvää vuosikertaa, joten ehkä se kelpaisi Didillekin. Ei Andrea paljon viineistä tiennyt, mutta jotakin, olihan hän vanhempiensa kanssa silloin tällöin ollut heidän järjestämillä viini-illoilla. Niillä aina oppi jotain uutta, ainakin kun oli äidin elitistiystäviä mukana, jotka olivat niin viinitietoisia kaikesta. Joskus juhlissa oli jopa syntynyt kunnon väittelyitä, mikä olisi paras viini ja miksi maisteltava viini ei ollut hyvää, kun taas toisista oli. Huh huh, silloin Andreas oli usein kadonnut omaan huoneeseensa viinilasi kädessään ja katsellut jotain telkkarista. Tai kuunnellut musiikkia rauhassa.

Nuorukainen ei ollut ajatuksissaan kuullut Didin tuloa keittiöön ja itseasiassa säpsähti hieman säikähdyksestä tuntiessaan tytön kädet ympärillään. Pusut niskassa tuntuivat mukavalta, mutta nuorukainen käänsi sitten päätään olkapäänsä yli hymyillen.
"Ei noin saa säikytellä!", Andre naurahti ja puhalsi tytön kasvoille ilmaa, ennen kuin käänsi päänsä taas eteenpäin. Juustot pilkottuaan pienemmiksi ja muut tavarat laitettuaan tarjottimelle poika käännähti ympäri kietoen omat kätensä nyt Didin selkään.
"Nyt oon valmis", Andreas vastasi hiljaa ja painoi sitten huulensa toisen nenän päälle antamaan oikein märän suukon. Ihan vain kiusaksi. Sitten nuorukainen ojensi tarjottimen Didille ja nappasi tytön käsivarsilleen syliinsä.
"Joten eiköhän mennä kattomaan se leffa, jonka nyt valitsit. Mitä muuten päätit?", miehen alku kysyi sitten Didiltä, joka oli tämän sylissä, samalla kävellessään kohti olohuonetta.

Olohuoneeseen päästessään poika laski varovasti Didin divaanisohvalle, sille puolelle missä oli se ns. makoilukohta. Tietenkin leffaa katsoessa noin ihanan tytön kanssa, pitäisi päästä käpertymään ihan lähelle ja kainaloon. Andreas itse suuntasi kohti plasma-tv:tä ja dvd-soitinta, jotka poika napsautti päälle ja laittoi DVD:n laitteen sisälle. Anastasia, hyvin kelpasi siis Andreakselle. Ehkä vähän tyttömäinen leffa, mutta ei ollut nyt valittamista, pitihän Didiin tehdä hyvä vaikutelma. Kun laite oli ottanut leffan sisuksiinsa otti nuorukainen pöydältä kaukosäätimet ja könysi Didin viereen sohvalle. Siihen mahtui hyvin kaksi vierekkäin makoilemaan.
"Oon ehkä sanonu satakertaa jo, mutta ei se haittaa, nimittäin sanon uudestaan. Oot ihaninta kyl mitä mulle on aikoihin tapahtunut", Andreas sanoi sitten hymyillen. Häntä ei hävettänyt tunnustaa tunteitaan ääneen. Oikeastaan se vain sai olon paremmaksi, kun sai kerrottua mietteistään toiselle. Ainakin sellaiselle kenestä piti kovasti.

Didi hymyili huvittuneesti, kun älysi, ettei Andreas ollut huomannut häntä. Tyttö hellensi hieman otettaan toisessa, kun poika oli säpsähtänyt niin selvästi, mutta Didi ei kuitenkaan irroittanut otettaan toisesta. Kun Andreas sitten käänsi päänsä, siirsi tyttö omat kasvonsa hieman kauemmaksi, hymyillen silti toiselle. Ai, että oli hän säikäyttänyt jätkän! Naurunkare karkasi sitten tytön huulilta, ennen kuin Didi sulki silmänsä Andreaksen puhaltaessa ilmaa hänen kasvoilleen. Hyi miten ilkeää! Tai siis ei siinä, mutta se tuntui niin kutittavalta, ja poika varmasti muisti, että hän kutisi todella helposti.
"Enhän mä sua säikäyttänytkään", tyttö selitti huvittuneesti ja hymyili kieltään näyttäen. Kädet pidettiin yhä toisen ympärillä, vaikka Andreas käänsikin sitten päänsä takaisin eteen, viimeistelemään kaiketi jotain syötävää. Didi painautui hieman lähemmäs toista ja nuuhki toisen paitaa ja niskaa. Okei, se saattoi vaikuttaa tosi oudolta, mutta tyttö tunsi olonsa paremmaksi, jos pystyi muistamaan miltä poika tuoksui, ja muutenkin, mitä hän olisi siinä voinut pahemmin edes tehdä Andreaksen selän kanssa? Ööö, pelata korttia? Ehkei, eli oli vain odotettava milloin jätkä olisi sitten valmis.

Toinen olikin sitten nopeasti valmis ja tytön sydän hypähti lähes kurkkuun, kun Andreas niin nopeasti kääntyi ja kietoi kätensä tytön ympärille. Didi hymyili kun toinen ilmoitti olevansa valmis. No kappas kun hän ei olisi huomannut sitä itse, mutta piruilu sikseen, hän vain halusi Andreaksen viereensä ja olla tämän kanssa. Toisen "märkä suukko" nenän päälle tuli täytenä yllätyksenä ja kiusana, mutta tyttö ei ehtinyt reagoimaan juurikaan, kun Andreas antoi hänelle tarjottimen, jolle tyttö laski myös DVD:n. Mutta Didi meinasi sanoa pari valittua sanaa siitä, etteikö poika itse voisi kantaa niitä keittiöön, mutta sitten hän yht'äkkiä tunsi nousevansa.
"Andreas mitä sä...?" tyttö kysyi, mutta huomasi sitten jo olevansa tukevasti toisen sylissä. Didi hymyili sitten suloisesti ja suikkasi suukon toisen poskelle. "Sä oot ihana", Didi sanoi sitten suloisesti ja hymyili yhä pojalle. Sitten Andreas jo kysyikin, että minkä leffan tyttö oli valinnut.
"Anastasia, se piirretty", Didi sanoi sitten: "koska mä pidän tollasista hyvistä piirretyistä, joita teiltä onneks löyty." Tyttö pyrki istumaan jätkän sylissä mahdollisimman kevyesti, mutta onneksi matka ei ollut pitkä, ja kohta Andreas jo laskikin hänet divaanisohvalle. Didi antoi leffan Andreakselle, ja siirsi sitten hieman tarjotinta, jotta sai korkokengät pois jaloistaan. Niin, eihän se ollut kovin mukava viettää leffailtaa korkkareiden kanssa. Tyttö asettui sitten paremmin divaanille.

Didi tiivisti hieman käsinojaan päin, jotta Andreas mahtui siihen hänen viereensä kaukosäätimineen kaikkineen. Tytön oli myönnettävä, että siinä oli tosiaan aivan ihana olla, eivätkä he varmasti makoilisi erikseen kovinkaan kauaa. Toisen sylissä kun olisi varmasti huomattavasti mukavampaa...
"Ja mä sanon nyt ainakin sadannen kerran itsekin, että sä oot ihana, ja että mä pidän susta", tyttö sanoi: "paljon" Sitten Didi kurotti hieman ja suuteli toisen huulia, mutta vain hetken, sillä tarjotin hänen polviensa päällä ei pitänyt liikkeestä, vaan alkoi hieman liikkumaan.
"Hups", tyttö sanoi kikattaen ja nappasi tarjottimen paremmin sohvalle, kuin hänen päällensä, ettei se vain kaatuisi viineineen päivineen sohvalle. Ja se ei olisi kivaa, ei sitten yhtään. Didi nojautui sitten hymyillen aivan kiinni toisen kylkeen ja kohdisti katseensa tv:seen.

Andreas virnisti hyväntahtoisesti toisen sanoille, ettei toinen säikäyttänyt. Samalla poika totesi toiselle, että niin varmaan. Siis ihan vain rennosti. Andreaksesta oli yhä hassua, miten paljon tyttö kutisi. Joskus se ehkä oli hieman hankalaa, siis kun toinen kutisi, vaikka yritti vain olla hellä. Mutta siihen nyt tottuisi. Didin nuuhkiessa Andren niskaa ja paitaa, hymyili poika itsekseen laittaessaan tavaroita tarjottimelle.
"Joo, meillä noita piirettyjä löytyy, tiedät kyllä syyn", Andreas naurahti taas toisen sanoille. Kaikki uutuudetkin ostettiin tytöille, sillä niin ne saatiin ainakin välillä hiljaisiksi ja paikoilleen. Jos esimerkiksi vanhemmilla oli kädet täynnä tekemistä ja Andreas ei ollut kotona tai teki jotain tärkeämpää. Silloin oli parempi pistää videot pyörimään.
"En ookaan Anastasiaa nähny kun ehkä kerran, sillon ku se ostettiin tytöille", nuorukainen jatkoi sitten ennen kuin laski Didin sohvalle.

Miehen alku vastasi tytön suudelmaan ja hymyili toisen huulia vasten. Mikäpä lämmittäisi enemmän sydäntä kuin tuollaiset sanat. Ei sitten mikään, perhoset vain lentelivät mahan pohjassa. Mutta kenelläpä ei? Didi oli sen verran täydellinen nainen, että varmasti kenellä tahansa olisi pasmat sekaisin, vaikka olisi millainen naisten mies. Ei sillä, Andreashan ei ollut kovinkaan naisten mies, vaikka kyllä hän tyttöjen kanssa toimeen tuli. Poika kuitenkin etsi jotain vakavampaa, eikä tyytynyt vain yhden illan juttuihin. (Paitsi joskus, kun oli tarpeeksi humalassa..) Tosin nyt hänellä ei ollut tarvettakaan sellaisiin, vaikka ei Andre tiennyt oliko tämäkään vakavaa. Andreas kurottautui laittamaan tarjottimen sitten sohvapöydälle ja veti sohvapöydän heidän vierelleen. Näin ei tarvitsisi pelätä sen kaatumista. Samalla viinilasit otettiin käsiin ja toinen ojennettiin Didille.
"Olkaapa hyvä, neiti", Andreas sanoi hymyillen ja veti sitten Didiä paremmin kainaloonsa, kiertäen vapaan kätensä toisen selkää tukemaan.

Elokuvan pyöriessä Andreas katseli välillä sitä ja välillä katse käväisi Didissä. Joskus tarjottimelta kurottauduttiin nappamaan suolakeksejä ja juustoja. Viinirypäleitä hän ei voinut syödä, valitettavasti. Andreas ei halunnut häiritä Didin elokuvan katsomista, vaikka itseään häntä olisi tehnyt mieli vain kiehnätä tuon ihanan tytön parissa. Mutta ehkä elokuvan jälkeen. Käsi sen sijaan hellästi silitteli toisen selkää.
"Mä en kyllä muista tästä leffasta mitään", Andre totesi jossain välissä ja naurahti katsoen Didiin, juoden oman viinilasinsa tyhjäksi ja asetti sen pöydälle. Sen jälkeen pieni suukko painettiin Didin huulille nopeasti ja varovaisesti, ettei vain häiritsisi liikaa toisen leffanautintoa.

"Ai säkö väität et vaan Lisa ja Linnea katsoo niitä?" Didi kysyi ilkikurisesti: "En usko." Sitten tyttö suukotti sitten toisen poskia, varoen kuitenkin pahemmin toista häiritsemästä. Hän ei haluaisi tippua lattialle, eikä tiputtaa tarjotintakaan. Lattiaan jäisi ikävät jäljet siitä. Mutta aivan varmasti toinen oli myös leffoja katsellut, eivätkä vain pikkusiskot. Ja Didi pystyi hyvin myöntämään, että hänellä oli suuri määrä piirrettyjä, joita hän katsoi yhä. Sillä mieluummin hän katsoi hyviä klassikkopiirrettyjä kuin päätöntä väkivaltaa ja kauhua, yäk.
"Säkö siis et tunnustaudu piirrettyjen ystäväks, vai?" tyttö kysyi sitten ja virnisti. Jos Andreas ei tunnustautuisi, niin Didi kyllä saisi esiin sen puolen toisesta. Sillä kukapa ei voisi olla pitämättä piirretyistä? Koska ainakin hän itse katseli mieluummin niitä kuin järjettömän tyhmiä kauhuleffoja, joiden jälkeen sai pelätä koko viikon. Miksi porukka edes halusi katsoa niitä? Sitä Didi ei ollut koskaan käsittänyt...

Toinen vastasi suudelmaan, ja se maistui hyvältä. Valitettavasti tarjotin pilasi koko jutun, mutta ehkä myöhemmin sitten. Andreas siirsi sitten tarjottimen, onneksi, sohvapöydälle, joten toivottavasti vahingoilta vältyttäisiin. Hän ei mielellään näkisi viinitahroja Rhimesien sohvassa, joten toivottavasti tarjotin pysyisi aisoissa. Didi otti sitten vastaan Andreaksen ojentaman viinilasin ja hymyili suloisesti. Tyttö painautui tiiviimmin toisen syliin, kun jätkä kiersi toisen kätensä hänen selkäänsä.
"Kiitos", tyttö vastasi sitten ja hymyili. Mutta jos hän olisi tiennyt mitä jätkä oli vain hetkeä aikaisemmin ajatellut, olisi hymy varmasti hyytynyt. Eihän Didi halunnut toisen pitävän häntä vain sellaisena tyttönä, joka hyppäsi noin vain kenen tahansa sänkyyn! Kyllä hänkin halusi löytää paremman seurustelukumppanin kuin ne jotkut yhden yön hoidot olivat. Pöh. Mutta koska asiasta ei tiedetty, tyttö käpertyi toisen syliin onnellisena.

Elokuva oli aivan ihanaa seurattavaa, vaikka välillä tytön katse harhautuikin Andreakseen. Hymy kareili silloin tytön huulilla, eikä syyttä. Mutta pääasiassa hän pyrki keskittymään elokuvaan, vaikka joikin viiniä ja napsi viinirypäleitä. Hän oli aina rakastanut tuota elokuvaa, ja halunnut opetella soittamaan Once Upon a Decemberin kontrabassollaankin, ja "säestää" elokuvaa. Se oli oikeasti aika vaikuttava kohtaus, vaikka toki se oli ollut loisteliaampi sille 12-vuotiaalle tytölle, kuin nyt. Andreaksen käsi tunnettiin aina välillä silittelemässä selkää, ja slloin tytön oli pakko katsoa hetki myös toista ja hymyillä onnellisena.
"Mä muistan tän aika hyvin, mutten koskaan kyllästy tähän", Didi huokasi sitten iloisesti. Anastasia kun kuului ehdottomasti hänen lempipiirrettyihinsä. Eikä syyttä. Tyttö ei edes huomannut Andreaksen saaneen viininsä jo juotua, mutta suukon hän kyllä huomasi, ja tunsi. Didi hymyili toiselle iloisesti suukon jälkeen. Tyttö siemaisi viiniään, mutta joikin sen sitten heti perään loppuun. Elokuvaan olisi syytä keskittyä, mikä kyllä olisi hieman hankalaa, sillä mieluusti Didi tekisi jotain aivan muuta.

Andreas vastasi toisen ilkikuriseen kysymykseen virnistäen söpösti ja näytti pienesti kieltään. Ei hänestä olisi kyllä kieltämään, etteikö katsoisi piirrettyjäkin. Olivathan ne ihan hyviä, mutta jos hän yksin oli, valitsi poika usein jotakin muuta. Seurassa nyt pystyi katsomaan mitä vain, mutta yksin se tuntui jotenkin.. oudolta? Ehkä. Ainakin jos mietti jotain prinsessa piirrettyjä. Ehkä joku Autot tai Monsterit Oy meni yksinkin katsoessa.
"On piirretyt ihan hyviä, mutta en mä niitä hirveesti yksin katsele", Andre vastasi sitten naurahtaen toisen virnistykselle ja katseli tyttöä hetken silmiin taas hellästi. Oli mukavaa olla ihastunut, kokoajan tuntui ihanalta ja mikään ei voinut mennä pieleen silloin kun oli toisen seurassa.
"Mut rinsessaleffat on sellasia, mitä en ainakaan yksin kyl kato!", poika sanoi leikkisästi ja pudisteli päätään huvittuneena, samalla katseen kiertyessä takaisin televisioruutuun.

Miehen alku vastasi aina omalla hymyllään Didin hymyihin, mitä vaihdettiin elokuvan pyöriessä. Nuorukainen valui sohvalla hieman rennompaan asentoon ja käsi siirtyi silittelemään Didin hiuksia ja päälakea. Onneksi elokuva taisi jo olla loppusuoralla, sillä enempää nuorukainen ei olisi jaksanut siihen enää keskittyä. Olihan hänellä mukavampaakin tekemistä ihan tässä tosielämässä. Vaikka elokuvien katselu toisen kanssa oli myös kyllä ihan rentoutttavaa puuhaa, mutta näin alkuvaiheessa tekeminen usein keskittyi vain toiseen osapuoleen. Kun elokuva lopulta vaihtui lopputeksteihin käänsi nuorukainen taas katseensa Didiin ja hymyili pienesti.
"Olihan se ihan hyvä leffa, mutta mitäs me nyt keksitään...?", Andreas totesi aluksi ja kysyi epämääräisesti katsellen ympärilleen. Poika painoi kaukosäätimistä sitten elokuvan ja tv:n pois päältä, vaihtaen yleiskaukosäätimestä stereot hiljaiselle soimaan taustalle.

"Mä voisin esitellä tätä kämppää jos kiinnostaa? Turistiopas Andreas Rhimes palveluksessanne, neiti", Andre keksi sitten ja nousi paremmin istumaan sohvalle, yhä pitäen Didiä kuitenkin kainalossaan. Hetken tiiviisti toista katsottuaan nuorukainen ei malttanut olla suutelematta nyt tytön huulia. Intiimi suudelma painettiin toisen huulille ja siitä irrottauduttuaan kasvot kuitenkin jätettiin toisen lähelle.
"Kierros voi loppua mun huoneeseen, mikä on tietenkin talon paras kohde"

Tyttö hymyili yhä, vaikka poika näyttikin ilkikurisesti kieltään. Didi vastasi Andreaksen katseeseen ja ilkikurinen hymy vaihtui suloisempaan, sellaiseen olen-ihan-tajuttoman-ihastunut-sinuun -hymyyn. Mutta sitten neitokainen älysi erään tosiasian; eihän Andreaksen tarvitsisi enää katsella piirrettyjä, tai mitään leffoja yksin, olisihan pojalla hänet.
"Niin, mutta eihän sun tartte enää kattoa piirrettyjä, eikä prinsessaleffoja itekses, koska mä ainakin katsoisin mielelläni niitä sun kanssa", Didi sanoi hymyillen. "Ja tarvittaessa vaikka sun siskojeskin kanssa", tämä lisäsi, ja sipaisi hiuksiaan pois kasvoilta. Niin, jos toinen vain haluaisi hänestä leffaseuraa, niin tyttö tulisi ilomielin. Vaikka sitten katsoisi sellaisen tyhmän ja pelottavan kauhuleffan, sillä olisihan hänellä silloin turvaa vieressä, jos alkaisi pelottamaan. Myös Didi käänsi sitten katseensa takaisin elokuvaan, ja nojautui jälleen toiseen.

Elokuvan aikana neitokainen vastasi toisen hymyihin aina kun vain keksi ne, sillä hänellä oli paha tapa juuttua johonkin elokuvaan aivan täysin, eikä huomata muuta maailmaa ympärillään. No, tietenkään hän ei voinut olla huomaamatta Andreasta, mutta pysyi hän silti hyvin kärryillä koko elokuvan. Didi tunsi toisen käden päänsä päällä ja selässään, ja hymyili. Tyttö siirsi kätensä toisen korvan luo, ja silitteli hieman sitä, nojaten sitten päänsä toisen olkapäähän. Jep, Didikin oli valunut elokuvan aikana alaspäin, joten hän pystyi aivan hyvin nojaamaan toiseen. Katse käännettiin vielä elokuvaan, joka oli parhaillaan siinä taistelukohtauksessa. Yh, miten Rasputin oli vuodesta toiseen aivan yhtä ruma. Onnellinen loppu tuli ja sen perään lopputekstit. Tyttö nosti sitten päänsä toisen olalta, ja hymyili pojalle suloisesti.
"Sä saat päättää, kun nyt teillä kerran ollaan", Didi sanoi iloisesti ja hymyili yhä vain toiselle.

Didi kikatti sitten toisen sanoille. Niinpä, viini oli jo nousemassa päähän. Mutta mielellään hän ottaisi "turistikierroksen" Rhimesien talossa, ihan vain uteliaisuuttaankin jo. Tyttö ei kuitenkaan ehtinyt vastaamaan mitään, kun jo tunsi toisen huulet omillaan. Suudelma oli intiimi, ja tyttö vastasi siihen innolla. Jätkä kuitenkin irrottautui, muttei kuitenkaan liikkunut kauas tytön kasvoista.
"Kyllä mä suostun, varsinkin jos sun huone on oikeesti talon paras paikka", tyttö sanoi. Hän hymyili, ja irrottautui sitten toisen sylistä ja nousi ylös sohvalta.
"No, mennäänkö me?" Didi kysyi ja kumartui sitten antamaan hellän suukon toisen huulille, jääden sitten odottamaan "turistiopas Andreasta".

Andren mieltä lämmitti, kun tyttö puhui, ettei nuorukaisen tarvitsisi enää yksin katsella tyttöjenleffoja. Alkoi kuullostamaan pahasti (tai siis hyvästi) siltä, että heidän välillään oli oikeasti enemmän kuin vain ystävyys. Mutta kai se pitäisi silti varmistaa ainakin heidän välille? Ei muiden tarvitisi sitä heti ainakaan saada tietoonsa.
"Hyvä tietää, et on leffaseura taattu", Andreas naurahti suloisesti ja katseli Didiä. Toinen oli kyllä syötävän suloinen siinä vieressä, ja parasta oli, että toinen piti myös Andreaksen siskoista. Olivathan he kuitenkin aina ykköstyttöjä pojan elämässä ja siitä ei edes tyttöystävä kilpailisi.

Andreas virnisti flirttaillen kun Didi suostui turistikierrokseen. Nuorukainen nousi itsekin ylös sohvalta ja venytteli kädet kohti kattoa, niin että hänen paitansa nousi hieman ylös ja paljasti ihoa. Pian kädet laskettiin alas ja poika katsoi Didiä silmiin - taas.
"Mä takaan sulle sen, että mun huoneessa on kaikken mukavinta..", Andreas naurahti ja otti hellästi kiinni toisen kädestä, vetäen Didiä lähemmäksi itseään.
"Tervetuloa Rhimesien seuramatkoille, matkamme alkaa olohuoneesta, joka on sisustettu lämpimin värein, jotka sointuu mahonkiseen suureen hyllykköön", Andreas aloitti hymyillen leveästi.
"Täällä on tilaa niin juhlien pitämiseen, kuin vaikkapa tanssiharjoituksiin", nuorukainen naurahti ja tanssahti muutaman tanssiliikkeen, mitä hänen oli tarkoitus harjoitella treenejä varten. Sitten poika tarttui takaisin kiinni Didin lämpöiseen käteen.

Miehen alku johdatti Didin sitten aulaan, jossa he olivatkin jo aluksi olleet. Siitä kun meni rappuset yläkertaan. Alhaalla kun oleellisimmat oli jo nähty, eli keittiö ja olohuone. Muuten siellä ei ollutkaan kuin kodinhoitohuone, jota tuskin tarvitisi esitellä.
"Ja tästä tilavasta aulasta pääsee valkoisia rappusia pitkin yläkertaan, jonka huoneissa tapahtuu kaikki se taika, mitä talossa voi tapahtua..", Andre jatkoi turistiopas äänellä ja pökkäisi Didiä kohti rappusia. Samalla hän kiersi varovasti kätensä toisen ympärille, ihan vain hankaloittaakseen rappusissa nousemista kiusallaan.
"Onko neidi Chapplella tullut mieleen jotakin kysymyksiä, ennen kuin paljastan teille lisää huoneita?", Andreas virnisti sitten toisen olkapäätä vasten rappusten yläpäässä.

Tyttö odotti, että toinen pääsisi ylös. Didi katseli, kun Andreas venytteli itseään, oliko leffan katselu ollut muka noin puuduttavaa? Näemmä oli ollut, mutta neitokainen soi silti hurmaavan hymyn toiselle. Toinen oli niin suloinen, ja erityisen komea, siis muutenkin kuin tuo seksikäs sotilaspuku päällään. Didi pyörähteli hieman ennen uutta keskittymistään Andreakseen, tuijotellen sitten intensiivisesti toisen silmiin. Tyttö virnuili pojalle hyväntahtoisesti, kun tämä lupasi hänen huoneensa olevan talon paras paikka.
"Sen mä voin uskoa", Didi vastasi, ja tunsi kätensä toisen kädessä. Tyttö liikahti kohti poikaa, tämän vetäessä häntä itseään kohti, eikä Didi pistänyt asiaa lainkaan pahakseen. Mutta hän odotti mielenkiinnolla toisen huoneen näkemistä. Pojan makuuhuone kertoi aika paljon jätkästä itsestään, ja tytöt olivat hyviä löytämään kaikenlaisia tiedonmuruja, vaikka vain kirjojen takakansista. Mutta takaisin olohuoneeseen, jota Andreas jo esitteli. Tyttö katseli tarkemmin Rhimesien olohuonetta, ja totesi oikeastaan pitävänsä siitä. Se oli juuri sellainen kuin muotisuunnittelijalta saattoi odottaa, ja ehkä hieman, hmmm, skandinaavinen? Ei, ehkei skandinaavinen, se oli niin pelkistettyä, mutta ehkä hieman eurooppalaista.

Andreas kertoi olohuoneen soveltuvan myös tanssimiseen ja juhlien pitämiseen, tehostaen puhettaan muutamalla liikkeellä. Didi hymyili iloisesti toisen liikkeille, mutta nappasi sitten kiinni toisen kädestä, ettei tuo nyt aivan koko iltaa jatkaisi tanssien.
"Saat opettaa mulle joskus jotakin täällä", tyttö sanoi sitten hymyillen. Jep, jos jätkä kerran osasi tanssia, niin voisihan hän opettaa sitä Didillekin. Ja siitähän tyttö saisi taas hyvän tekosyyn käydä Rhimeseillä. Tosin jos pitkälle ajatteli, niin hän tuskin tulisi tarvitsemaan myöhemmin mitään tekosyitä...
Tyttö kulki sitten käsi toisen kädessä aulaan, josta he olivat tulleet sisään. Nopea vilkaisu keittiöön, ja sitten katse siirrettiin portaikkoon, jonne matka ilmiselvästi taas jatkuisi. Ai, että yläkerrassa tapahtui kaikki talon "taika". Didi hymyili itsekseen. Ja sitten poika pökkikin häntä portaisiin, joita pitkin Didi lähti kapuamaan ylös. Mutta matka hankaloitui, kun Andreas kiersi kätensä hänen ympärilleen. No, matka jatkui ja kyllä he pääsivätkin ne portaat ylös. Eri asiahan se olisi ollut, jos Didillä olisi ollut korkokengät, mutta kun ei ollut, niin ei ollut.
"Ai kysymyksiä?" tyttö kysyi sitten seinältä, kun Andreas kerran oli hänen takanaan. "Ei mulla muuta, kuin että ootan innolla sun ja sun siskojes huoneiden näkemistä", Didi vastasi ja kääntyi sitten kasvotusten Andreaksen kanssa, eikä voinut vastustaa kiusausta suudella toista.

Andreas nyökkäsi hyväksymisen merkiksi sen, että Didi halusi opetusta. Onnistuisihan se varsin mielellään. Mitäpä poika ei tekisi Didin pyynnöstä? Sellaista asiaa ei tainnut ainakaan tällä hetkellä edes olla. Nuorukainen halusi miellyttää tyttöään mahdollisimman hyvin, eihän tällaistä pakkausta saisi päästää enää karkuun kun kerran oli koukkuunsa saanut. Sitä paitsi tanssiminen oli pojan rakkaus koripalllon lisäksi, joten miksipäs ei. Didin napatessa pojan tanssiessa kädestä kiinni nuorukainen naurahti matalasti. Okei, vinkki otettu ja matkaa jatkettiin.

Päästyään rappuset yläkertaan nuorukainen suukotti toisen niskanaluetta, ennenkuin Didi kääntyi Andreta päin. Pian toisen huulet tunnettiin taas omilla ja nuorukainen antautui suudelmaan. Käsi kohottautui tukemaan toisen poski-leuka-aluetta ja pieni hymynkaare nousi suudelman aikana taas miehen alun huulille. Irrottauduttuaan pidemmän puoleisesta suudelmasta katseli poika hetken hiljaa Didiä silmiin.
"Eli ensiksi ne mitkä ei niin innosta, eli porukoiden huone ja kylppäri", Andreas sanoi sitten hiljaisuuden päätteeksi ja päästi tytön otteestaan, ohjaten Didiä kylpyhuonetta kohden käytävältä.

Kylpyhuoneen ovi avattiin ja sitä pidettiin auki Didille. Kylpyhuoneessa oli tietenkin pieni sauna ja poreallas toisella seinustalla. Keskellä oli ns. rentoutumistuoli, jota lähinnä käytettiin hierontapöytänä. Tietenkin kaksi suihkuakin sieltä löytyi.
"Täällä on melkein talon lempipaikkoja mulle ja äidille, nimittäin sauna. Ootko käyny testaamassa ihan kunnon ruotsalaista saunaa koskaan? Ei mitään tylsiä höyrysaunoja tai sellasia", Andreas kysyi sitten ja käveli toisen perässä sisemmälle kylpyhuonetta.
"Eikä toi poreammekaan pahempi oo reuntoutua", nuorukainen jatkoi hymyillen ja osoitti sitä kohden. Sitten nuorukainen kiersi taas kätensä Didin ympärille ja painoi päänsä toisen olkapäälle nojaamaan.
"Jatketaanko matkaa?"

Toisen suudelmat tytön niskassa saivat kunnon väristykset liikkumaan kaikkialla Didin kehossa. Tyttö painoi kätensä Andreaksen omille, hymyillen iloisesti. Didi antautui suudelmaan ehdoitta nostaen kätensä toisen selkään, samalla kun tunsi Andreaksen kädet kasvoillaan. Tyttö hymyili vasten toisen huulia suudelman aikana, ja oli ehdottomasti maailman onnellinen tyttö sillä hetkellä. Koska eihän kenelläkään muulla voinut olla noin ihanaa, hetkinen, mitä? Niin, hehän eivät seurustelleet, eli mitä he olivat? Eivät ainakaan seksikumppaneita, ehdottomasti eivät! Ajatukset työnnettiin kuitenkin sivuun, sun suudelma päättyi. Didi hymyili Andreakselle, pitäen kasvonsa toisen lähellä, ja katsoen poikaa hetken silmiin. Didi nyökkäsi toisen ehdotukselle, irrottautuen pojan otteesta.
"Emmä hei niin sanonut, mut aloitetaan niistä", tyttö sanoi leikisti moittien toista, mutta lähti suloisesti hymyillen Andreaksen ohjaamana kohti kylpyhuonetta, jonka Didi tosiaan oli innokas näkemään.

Didi ei todellakaan ollut odottanut tällaista kylpyhuonetta! Se oli sanalla sanoen vau. Yksi iso vau. Didi tutkaili kylpyhuonetta tarkemmin, ennen kuin Andreas alkoi kertomaan siitä. Tytön täytyi myöntään, että Kajsalla oli hyvä maku, näemmä kaikessa mitä teki. Ja se päti myös parin lapsiin... Mutta mikä ihme oli tuo puinen huone? Se ei näyttänyt lainkaan tutulta Didin silmään. Mutta sillekin löytyi selitys, kun Andreas sen kiltisti kertoi. Sauna? Mikä hitto sekin taas oli? Didi ei ollut koskaan ollut sellaisessa, ei höyrysaunassa, eikä turkkilaisessa, joita sellaisiakin kuulemma oli. Mutta miten hän olisikaan voinut tietää jonkun saunan perimmäisen tarkoituksen, jos se oli ruotsalainen?
"Itse asiassa mä en ole koskaan kuullut puhuttavankaan saunasta", Didi myönsi tutkiskellen yhä talon kylpyhuonetta. Tyttö käveli ympäri tilaa, tutkien muutamia tuotteita. Hmm, kannattaisi ehkä kokeilla kotona.
"Ei yhtään pahempi", tyttö vastasi virnistäen ja kävellen taas Andreaksen luo. Didi tunsi toisen kädet taas ympärillään, ja hymyili kauniisti. Sitten myös Andreaksen pää ilmestyi hänen olalleen, mutta siitä Didi ei pahastunut. Ja miksi hän olisi? Andreas ehdotti sitten matkan jatkumista, mihin Didi suostuikin mielellään.
"Selvä, mut saat kyllä luvata, että selvennät mulle ton saunan periaatteen, koska voin avoimesti myöntää, etten oo koskaan kuullutkaan siitä", Didi sanoi ja kosketti hellästi toisen nenää kävellen sitten Andreaksen kanssa takaisin yläkerran käytävälle.

Andreas ei pystynyt olemaan virnuilematta onnellisena tytön leikkisälle moitinnalle. Didi oli kyllä sellainen tyttö, kenen tossunalla nuorukainen ihan mielellään oli. Vaikka kyllä Andre osasi puolensa parisuhteessakin pitää. Siis jos sellaiseksi tämä kehittyisi, ainakin Andreas kovasti toivoi asiaa mielessään. Ehkä hän pian rohkenisi kysymään tytön mielipidettä asiaan. Ei voitu olla kuitenkaan kovin heikoilla jäillä, kerta Didi aina vastasi suudelmiin yhtä antaumuksella kuin nuorukainenkin ja muutenkin vaikutti erittäin lämmenneeltä jo Andreakselle. Tosin kukapa ei tästä komistuksesta tykkäisi? Vaikka ei Andreas itseään niin rakastanutkaan, niin kyllähän kaikki sen tiesi, että poika oli hyvännäköinen ja kaikenlisäksi vielä mukava ja kilttikin.

"Oikeesti? Et oo koskaan kuullut saunasta, tää asia meidän on kyllä korjattava piakkoin", Andreas naurahti rennosti ja katseli kun Didi tutkiskeli kylpyhuonetta. Andreas oli kyllä lievästi yllättynyt, oli hän kuitenkin ajatellut, että tuollainen matkaillut tyttö olisi edes kuullut saunasta. No eihän sitä kaikkea voinut tietää.
"Sauna on sellai pirun kuuma huone, jossa hikoillaan alasti. Oikeesti, siellä jos missä rentoutuu", nuorukainen selvensi aluksi ja hymyili Didille kävellen käytävälle tämän kanssaan.
"Voidaan joskus testata sitä, tosin epäilen, että sä et ainakaan ekalla kertaa kauheesti siitä pidä, pitää totutella", Andreas jatkoi sitten virnistäen ja ohjaisti parin sitten hänen vanhempiensa makuuhuoneen ovelle.
"Täällä sit vanhukset punkkaa, enemmän ne on panostanu meidän lasten huoneisiin, ku omaansa", Andreas naurahti sanoessaan ja asetti kätensä Didin olkapäille. Nuorukainen vähän hieroi toisen hartioita samalla, kun asteli sisemmälle huoneeseen. Andreas tönäisi hellästi Didin sängynpäälle ja meni mukana. Nuorukainen päätti hieman kiusata Didiä, joten Andreas virnisti ja kutitti nyt hellästi toista. Sillä tiesihän hän, että Didi kutisi helposti. Kuitenkin Andreas pyrki olemaan varovainen, ettei nyt ihan suututtaisi toista.

Didi vilkuili uteliaasti kaikkea, ennen kuin pysähtyi saunan eteen. Hän tutkiskeli sitä suurella mielenkiinnolla, sillä hän ei tosiaankaan ollut kuullut saunasta aikaisemmin, vaikka niin ehkä saattaisi olettaa. Mutta kun ei, niin ei.
"Sopii mulle, mut vaan, jos sä pidät mulle seuraa", Didi vastasi ja vinkkasi Andreakselle silmää. Tyttö avasi saunan oven nopsasti, siellä tuoksui jollekin, aika hyvälle. Didi katsahti saunan läpi suht nopeasti, kävellen sitten pojan luo. Lähestyessään käytävää, tyttö kuulikin sitten saunan periaatteen. Eikä voinut olla hämmästymättä. Tyttö ei saanut sanaa suustaan, hämmästeli vain asiaa. Sillä kuka nyt halusi tarkotuksella hikoilla, alasti? Didi ei ehtinyt vastaamaan, kun poija jo lupasi testata sitä yhdessä hänen kanssaan.
"Okei, mä lupaan tulla ainakin kokeilemaan", tyttö sanoi sitten hetken harkittuaan sanojaan. Niin, hän ei haluaisi luvata sellaista, mihin ei sitten myöhemmin pystyisikään. Sauna kuulosti ihan hyvältä, mutta kuitekin ajatus siitä ei ollut kovin mieluinen. Andreas ohjasi heidät sitten tämän vanhempien makuuhuoneeseen, joka näytti jo ensisilmäyksellä mukavalta.

"No, tää on aika perus, vanhempien huoneeksi", Didi sanoi sitten kävellen eteenpäin. "Mut kyl tää on aika kodikas", tyttö myönsi sitten hymyillen. Heidän kävellessään sisemmäs huonetta, Didi tunsi Andreaksen kädet olkapäillään, ja huomasi sitten pojan hierovan hellästi hänen hartioitaan. Tyttö mumisi hiljaa, ja hymyili. Mutta seuraavaa käännettä tyttö ei odottanut. Poika tönäisi hänet hellästi sängylle, ja tuli sitten hänen perässään.
"HEI!" Didi huudahti, kun Andreas alkoi kutittamaan häntä. "Ei saa", tyttö protestoi, mutta aikalailla turhaan. Didi hihitti pojan kutittaessa häntä. Mutta sitten tyttö terästäytyi, ja alkoi itsekin kutittamaan poikaa.
"Saat kuule samalla mitalla takaisin!" tämä huudahti ja kutitti sitten pojan vatsaa, ja kylkiä, liikkuen sitten aivan Andreaksen kylkeen. Sitten Didi suikkasi suukon toiselle. Kutittaen toista armottomasti, vaikka pyrskähteli välillä nauruun, Andreaksen löytäessä hyvinkin kutiamiselle herkän alueen.

Andreas naurahti pienesti lähinnä itsekseen, kun Didillä oli mennyt hetki harkitessa tuota saunassa käyntiä. Okei, saattoihan se kuullostaa tietämättömälle aika hurjalta, mutta eihän se pohjoismaalaiselle ollut juttu eikä mikään. Ruotsissa ainakin tuli saunottua usein, silloin kun poika siellä kävi, järjesti hän saunailtoja ruotsalaisille kavereilleen ja sitä rataa. Eikä ketään haitannut, että jokainen pomppi ilkosillaan.

Andreas nauroi toisen reaktiolle kutittamisesta, mutta kun Didi alkoi kutittamaan takaisin sai poika ansionsa mukaan. Vaikka ei nuorukainen ollut niin herkkä kutiamiselle kuin Didi, niin kutisi hän silti. Poika kiemurteli toisen käsissä ja yritti kutittaa takaisin, mutta lopetti sitten kun Didi tuli suikkaamaan suukon tälle. Kun kutitustuokio oli laimennut, naurahti Andre Didille.
"Sori", nuorukainen sanoi hymyillen ja veti neitokaista lähemmäksi itseään ja piti kasvojaan toisen lähellä, tuntien toisen hengityksen kasvoillaan.
".. hei saanko kysyä sulta jotain..?", Andreas aloitti varovaisesti.
".. toivottavasti tää ei pilaa sitä mitä meillä on jo, mutta mun on pakko nyt kysyä, muuten oon ihan pihalla tästä jutusta", nuorukainen jatkoi sitten ja katseli lempeästi tyttöä silmiin, samalla nousten nojaamaan toiseen käteensä.
"Kun mä mietin tässä.. tai siis.. et miten on.. ollaanko me jotain enemmän kuin ystäviä?", Andreas sanoi sitten miettien sanojaan tarkasti ja katsoi Didiä nyt kysyvästi silmiin. Olihan pojan selvitettävä nyt tilanne. Ainakin Andreas toivoi, että he olisivat jotain muutakin. Olihan tämä vasta aika alussa, mutta parempi selvittää heti tilanne.

"... Kun mun on pakko sanoa, että mä oikeesti taidan olla rakastunut suhun. Ihan niiku aidosti ja toivoisin, että me voitais olla jotakin enemmän", Andreas jatkoi sitten lopulta hymyillen ja kosketti hellästi tytön poskea ja kaulan kaarta.

Tyttö jatkoi toisen kutittamista suukkoon asti, jolloin Andreaskin sitten lopetti. Onneksi, hän ei olisi välttämättä kestänyt enää kauaa tuossa "kutitushelvetissä", koska hän todellakin kutisi herkästi, ekä pitänyt kutittamisesta. Paitsi kun se päättyi hyvin, kuten vaikka nyt. Didi hymyili toiselle tämän naurahtaessa. Mutta hei, kyllähän kaikki kostetaan, mikä pystytään! Ja kyllähän esim. sisarukset kostivat toisilleen kutittamiset, vaikka Didillä ei tietenkään ollut sisaruksia, mutta Andreas oli varmasti kostoihin tottunut.
"Ei se mitään", Didi vastasi ja hivuttautui sitten aivan toisen viereen. Tyttö vain hymyili toisen kasvojen lähellä nauttien vallitsevasta hiljaisuudesta. Sitten Andreas jo rikkoikin sen, mutta eipä se häntä haitannut.
"... kysy vaan", tyttö sanoi hieman varuillaan. Miksi poika nyt noin varoen puhui? Toivottavasti ei mitään kamalaa tuolla toisella ollut mielessä. Didi kohotti sitten toista kulmakarvaansa pojan jatkaessa sanojaan. Heeeetkinen, nyt tulisi jotain vakavampaa, mutta toisaalta jotain tosi ihanaa. Ehkä? Tyttö vain nyökkäsi ja odotti Andreaksen jatkavan, hän halusi palavasti tietää mitä toisella oli mielessään. Didi katseli sitten odottavasti toisen silmiin, ja sieltähän se tulikin. Hymy kohosi sitten tytön kasvoille kun Andreas oli saanut kakistettua asiansa.
"Awww", tyttö huokasi ja antoi sitten uudemman suudelman toiselle. Didi nousi sitten istumaan polvilleen ja katseli sitten Andreasta. "Haluaisitko sä että me oltais jotain enemmän?" Didi kysyis sitten ja hymyili suloisesti.

Ja Andreashan sitten vastasikin hänen kysymykseensä! Tytön hymy vain syveni entisestään. Toisen kosketus sai ihon kihelmöimään, eikä ollut epäilystä myöskään Didin tunteista. Tyttö suorastaan sitten hyökkäsi Andreaksen päälle ja jakeli suukkoja puolustuskyvyttömälle pojalle allaan.
"... Arvaa mitä?" Didi kysyi sitten viekkaasti suudelmien välissä. Tyttö huokasi nopeasti ja tuijotteli sitten hetken toisen silmiin, ennen kuin avasi sitten suunsa uudestaan.
"Koska mä oon myös rakastunut suhun, tai niin mä epäilen, koska sä saat mut tuntemaan jotain sellaista, jota kukaan toinen ei oo saanu mua tuntemaan", tyttö sanoi. "Eli voinko mä kutsua sua nyt avoimesti poikaystäväkseni?" tämä varmisti vielä ja suukotti Andreasta hymyillen suloisesti toiselle.

// saakohan tosta ees mitään selvää? :DD //

//Kyl siitä saa : ))

Andreas nautti Didin läsnäolosta ja toisen lämmöstä, joka tuli kun tyttö makasi vieressä. Nuorukainen hymyili hymykuopat näkyen toiselle. Koskaan hän ei ollut ollut niin onnellinen kuin nyt Didin kanssa. Tai ainakin siltä nyt tuntui. Olihan poika seurustellut vakavastikin, mutta nyt kaikki tuntui niin mitättömältä ja pieneltä. Tällä hetkellä tuntui, että Didi olisi se oikea. Siis SE oikea, se jonka kanssa voisi istua yhdessä vielä vanhana vanhustenkodissa. Vaikka kaikki oli niin alussa kuitenkin. Minkä nuorukainen tunteilleen mahtoi, eipä mitään. Tytön reaktio kysymyksestä sai Andreaksen rentoutumaan huomattavasti. Kun Didi nousi polvilleen istumaan, nousi nuorukainenkin hieman ylemmäs.
"Suoraan sanottuna, haluaisin, vaadin, tahdon, mitä vain", Andreas vastasi sitten vielä selkeämmin kuitenkin.

Andreas ei ollut kuitenkaan varautunut Didin hyökkäykseen vaan antautui kohtalolleen toisen alla. Nuorukainen nauroi matalasti ja vastaanotti suukkoja minkä kerkesti. Suukkoja tietenkin jaettiin samalla mitalla toiselle takaisin.
"... en arvaa, kerro vaan", Andre naurahti uudestaan viekkaasti ja nosti kätensä tytön selkään silittelemään. Samalla nuorukainen kuunteli toisen sanoja onnellisena. Ne kuullostivat täydellisiltä ja nuorukainen olisi voinut pakahtua onnesta. Täydellistä kerrassaan. Hymy ei hyytynyt eikä varmasti hyytyisi pojan kasvoilta koko iltana, eikä edes seuraavana päivänä.
"Jos mä saan kutsua sua mun omaksi tyttöystäväkseni, rakas", Andreas vastasi Didille ja suuteli tätä sitten takaisin. Nuorukainen nousi varovaisesti sängyn laidalle istumaan ja piti Didiä sylissään.
".. jatketaanko matkaa kohti mun huonetta?", Andereas kysyi sitten flirttaillen ja vinkkasi silmäänsä, samalla painaen vielä huulensä Didin huulille.

Nyt taisivat maailmankirjat sekaisin, kun nyt myös Didi Chapple oli vakiintumassa (viitaten M.A. McAllisterin yllättävään seurustelusuhteeseen...). Tosin olihan hän aikaisemminkin seurustellut, mutta tämä vaikutti silti jotenkin erilaiselta. Johtuen tietysti myös Andreaksesta, joka ei ollut samanlainen kuin tytön aiemmat seurustelukumppanit, jotka olivat lähteneet lätkimään hyvin pian, mutta tämä. Tästähän saattaisi tulla jotain enemmänkin, jotain oikeasti vakavaa, eikä vain high school -ikäisten kouluaikainen seurustelusuhde. Tyttö tunsi olonsa mukavaksi ja turvalliseksi maatesaan siinä Andreaksen vieressä, mikä tuntui jotenkin hyvin utopistiselta, eikä lainkaan hänelle tutulta. Mutta silti hän olisi voinut vain olla siinä pojan lähellä. Didi hymyili pojan kohottautuessa ylöspäin. Hymynkare nousi tytön kasvoille pojan "vaatiessa" häneltä vastausta, joka annettiin suukkojen muodossa.

Ja kuten Didi oli olettanut, ei Andreas laittanut vastaan, myötäili vain. Eikä tyttökään jäänyt ilman suukkoja, mikä oli vain ja ainoastaan hyvä juttu. Pian tyttö tunsi pojan kädet selällään, ja hymyili sitten iloisesti toiselle. Pojan naurua kuunteli mielellään, se oli hyvin suloista kuultavaa; sellainen matala, söpön poikamainen nauru. Andreas ei tietenkään arvannut, vaan halusi tietää tytön asian heti, ja näemmä piti kuulemastaan. Eikä mikään ihme. Kuinka moni poika sai kuulla koulunsa suosituimpiin lukeutuvan tytön rakkauden tunnustuksen edes kerran elämässään? Didin poikaystävä-kysymykseen Andreas vastas omallaan.
"Tietysti muru", tyttö sanoi vastaten sitten poikaystävänsä suudelmaan. Didi tunsi pojan liikkuvan allaan ja totesi sitten pian olevan Andreaksen sylissä. Tyttö hymyili onnellisesti toista kietoen kätensä pojan niskaan, näpräten tämän hiuksia. Uuteen suudelmaan vastattiin, totta kai, mutta Didi katsoi hieman moittivasti poikaa.
"... jos sä muistat, niin sä lupasit esitellä sun siskojes huoneen kanssa", tyttö sanoi. ".... mutta sen jälkeen ois kiva tutustua sun huoneeseen", Didi kuiskasi toisen korvaan puhaltaen siihen hellästi.

Andreas hyväili hymyillen Didin selkää, toisen näprätessä Andreaksen hiuksia. Nuorukainen olisi voinut vain jäädä tähän loppuillaksi, mutta ilmeisesti matkaa piti jatkaa kuitenkin tyttöjen huoneen kautta miehen alun huoneeseen.
"... niin taisin luvata", Andreas kuiskasi takaisin ja teki nousua sängyltä. Poika nousi niin, että sai otettua Didin kantoonsa syliin. Olihan Andreaksella lihaksia, jolla tuollaista hentoista neitokaista kantaa. Nuorukainen käveli sitten pois vanhempiensa huoneesta ja katseli Didiä, mutta myös välillä askeliaan, ettei kompastuisi. Tyttö laskettiin omille jaloilleen, kun he olivat saapuneet pikku tyttöjen huoneen ovelle.
"Se huone on sitten aika pinkki unelma..", Andre naurahti avatessaan huoneen oven. Molemmilla tytöillä oli omat sängyt ja samantapaiset maalaukset sänkyjen vieressä. Prinsessamaista tottakai. Muuten huoneessa oli leluja paljon ja kirjahyllyt yhdellä seinällä. Pehmoleluja olivat sängyt täynnä ja muuta tavaraa laatikoissa. Huone oli yllättävän siisti, tosin ehkä siksi, ettei äiti halunnut matkan jälkeen alkaa heti siivoamaan.

"Tässä tää nyt on, meidän prinsessojen huone, nyt tää on vielä siisti, mutta katotaan kun ne tulee, sitten täällä ei mahdu kävelemään taas", Andreas naurahti ja käveli sisemmälle huoneeseen. Nuorukainen otti käteensä toiselta sängyltä Mikki Hiiri -pehmolelun ja heitti sen Didiä päin varovasti.
"Ota koppi", miehen alku naurahti ja käveli sitten istumaan sängyn laidalle. "Mitäs pidät, mun oma prisessani", nuorukainen kysyi sitten hymyillen.

Didi hymyili Andreaksen muistaessa sanansa. Liian innokkaaksi ei pitänyt ryhtyä, tyttö kun halusi nähdä myös Lisan ja Linnean huoneen. Varmasti jonkin sortin prinsessaunelma, sillä varsinkin jos perheellä oli rahaa, niin tytöillä oli lähes aina oikea prinsessahuone. Didi muisteli omaa huonettaan hymynkare huulillaan. Vastaukseksi toisen sanoille tyttö suikkasi suukon pojan huulille, ja ennen kuin Didi huomasikaan Andreas oli noussut ylös hän sylissään! Vau.
".... senkin voimamies, ei noin saa säikytellä", tyttö sanoi sitten hymyillen. Didi tiukensi otettaan toisen ympärillä, vaikka hänellä tuskin oli pelkoa putoamisesta. Didi sulki sitten Andreaksen vanhempien huoneen oven, kun he kävelivät ulos huoneesta. Tyttö katseli poikaa ja hymyili, hän tuijotti toista koko matkan, vaikka Andreas katsoi välillä jalkoihinsa, jottei kaatuisi.

Tyttö laskeutui sitten alas ja odotti innolla Andreaksen siskojen huoneen näkemistä. Ja pojan kommentti osui oikeaan, se oli kunnon pinkki prinsessaunelma. Didi hymyili astuessaan huoneeseen. Se oli niin tyttömäinen kuin olla ja voi, leluja joka paikalla, ja mahtava kirjahylly.
"Sä et oo nähny mun huonettani silloin, kun olin sun siskojes ikäinen", Didi sanoi vihjaten, ettei poika ollut nähnyt mitään! Hänellä kun oli ollut ties kuinka monta pehmolelua ympäri huonetta, kasa Barbeja, Disney prinsessa -figuureja, ja paljon muuta. Ja se oli ollut yksin hänen. Mutta toisaalta kun huoneen oppi jakamaan, niin muutkin asiat oppi jakamaan paremmin. Tyttö käveli huoneen keskelle ja katseli ympärilleen löytäen paljonkin tuttuja pehmoleluja, jotka näyttivät yhä olevan lasten suosiossa.

Didi naurahti sitten iloisesti Andreaksen sanoille. Tyttö otti kiinni pojan heittämän Mikki-lelun ja suukotti sitten sen nenää.
"Niin pahastiko tytöt sit sotkee huoneensa?" Didi kysyi ja käveli Mikki sylissään Andreaksen vierelle, ja istuutui sängylle tämän viereen. Tyttö laski sitten pehmolelun paikoilleen ja suukotti sitten poikaystävänsä poskea.
"Tää on kyllä aika ihana", tyttö vastasi sitten pojan kysymykseen. "Mut mä luulen et tää ei enää mulle menis, mut Lisa ja Linnea rakastaa tätä vielä pitkään", Didi jatkoi sitten hymyillen ja nojautui sitten Anderakseen.

Andreas naurahti omaan poikamaiseen tapaansa tytön sanoille, olihan se imartelevaa, että tyttö kutsui voimamieheksi. Didi oli niin suloinen hymyillessään, ettei Andreas voinut muuta tehdä kuin hymyillä posket lommolla itsekin. Ainakin sai treenattua kasvolihaksia, kun Didin kanssa vietti aikaansa. Mistä noin ihania tyttöja oikein tuli? Selkeästi Chapplen perheestä ainakin.
"Jep, oon sun oma teräsmies", Andre vitsaili sitten toiselle tämän ollessa vielä sylissä.

"Musta tuntuu, etten olis halunnut nähdäkään sitten..", nuorukainen vitsaili herkeämättä ja painoi pidempänä suukon tytön hiusrajaan.
".. Ei vaan, mä haluan oppia susta ihan kaiken, porukkas saa näyttää kuule mulle kaikki vanhat lapsuuden valokuvat ja oon ihan innoissani niistä", Andreas jatkoi sitten samalla katsellen Didin tutkiskelua huoneessa. Istuessaan sängyn laidalla nuorukainen hymisi itsekseen onnellisena, että mihin sitä oltiin lähiaikoina päädytty ja mistä. Ihan sattumalta kaikki oli tapahtunut. Ehkä oikeasti pitäisi alkaa uskoa kohtaloon.

"Voi kuule, äiti saa aina patistaa tyttöjä siivoamaan. Kaksoset on pahimmat varmasti mitä sotkemiseen tulee. Ja sitten jos niille tulee riitaa, niin kumpikaan ei suostu siivoamaan.. Arvaa kuka sitten joskus täällä on ollut siivoamassa, kun mutsi tekee ruokaa ja isällä on muita kiireitä..", Andre sanoi ja mutristi huuliaan. Mutta hymy palautui huulille, kun tyttöystävä suukotti tämän poskea. Pusut olivat paras hymyntuoja.
"Ai, mä ajattelin, et meidän tulevan kodin makuuhuone tulee olemaan ihan pinkki, no höh", Andre naurahti huvittuneena ja kietoi kätensä hetkeksi Didin ympärille
"Jatketaanko nyt matkaa mun huoneeseen? Vai haluatko vielä ihastella pinkkiunelmahuonetta?", nuorukainen kysyi sitten ja painoi taas suukon tytön kasvoille.

"Jep, se tuskin oli silloinkaan poikien suosiossa", Didi vastasi hymyillen. Kaikki kaveripojat olivat kääntyneet kannoillaan, kun olivat tulleet hänen huoneensa ovelle. Joten yleensä hän oli leikkinyt ulkona, mikä toisaalta olikin terveellisempää. Toinen oli niin suloinen. Didi vain hymyili Andreaksen painaessa suukon hänen hiusrajaansa. Miten maailmassa oikeasti olikaan noin ihana poika, vain yksin hänelle? Okei, jätkän porukat tietysti, mutta kukaan ei saisi jakaa Andreasta hänen kanssaan seurustelumielessä. Tyttö pyörähteli sitten ympäri huonetta kuin balleriina konsanaan, vaikkei tyttö tosiaan tanssia harrastanut.
"Mä en edes tiedä missä mun lapsuuskuvat on!" tyttö huudahti sitten. Okei, hänellä oli muutama tallessa, mutta kaikkein varhaisimmat lapsuuskuvat olivat jossain mummin kätköissä. Ainoa ongelma oli tosin se, miten hän selittäisi vanhempiensa puuttumisen kaikista kuvista. Didi kun ei ollut kertonut asiasta kenellekään, vain Marie, James ja tädit tiesivät asian, edes serkkutytöt olivat täysin tietämättömiä asiasta! Mutta jos heidän suhteensa muuttuisi entistä vakavammaksi, Didin pitäisi kertoa olevansa adoptoitu.

Tyttö hymyili sitten suloisesti, kun poika kertoi joutuvansa siivoamaan siskojensa jälkiä, jos nuo eivät suostuneet. Aww, kuinka suloinen isoveli Andreas oli.
"Voooi", tyttö sanoi sitten virnuillen. "Suostuisitko sä sitten siivoamaan munkin huoneeni, jos en itse viitsi?" Didi kysyi sitten viattomasti, naurahtaen kysymyksensä perään. Toki hän siivosi itse oman huoneensa, ja suurimman osan "yläkerrasta", toki hän olisi voinut soittaa siivoojankin aina kun huvitti, mutta yleensä hän ei vain viitsinyt. Sitä kun tiesi itse asioiden paikan paremmin kuin joku tuntematon. Andreas sanoi sitten jotain hyvin hassua, ehkä hieman pelottavaakin. Didi katsahti sitten toista kuin maansa myyneenä. Siis heidän tuleva kotinsa, mitä ihmettä? Mutta ajatus oli kyllä kieltämättä todella suloinen, heidän oma kotinsa.... Didi hymyili sitten Andreakselle, ennen kuin kommentoi toisen ajatuksia.
"Ai sä oot jo suunnitellut meidän yhteistä kotia", Didi vastasi: "mä haluun kuulla siitä kaiken. Mutta pinkkiä makuuhuonetta en halua." Tyttö kosketti sitten hellästi toisen nenää ja hymyili. Toisen suukko hymyilytti vieläkin enemmän. Kauheaa söpöstelyä, mutta mikäs siinä. Söpöily tuollaisen pojan kanssa oli aivan ihanaa.

"Kyllä mä mieluusti näkisin sunkin huoneesi", tyttö sanoi ja nousi ylös. Hän jätti Mikin istumaan sängylle suoristaen omalta kohdaltaan päiväpeiton. Koska ryppyinen päiväpeitto oli oikeastaan todella raivostuttava. Didi käveli sitten keskelle kaksosten huonetta pyörähdellen siinä sitten odottavaisesti hymyillen.

"Hah, en yhtään ihmettele, että pikkupojat on karttaneet tyttöunelmahuonetta. Eiks vielä silloin ollut kaikki tyttö- ja poikabakteeritkin olemassa? Pinkkihän siis on niin tyttöjen väri", Andreas naurahti huvittuneena toisen sanoille. Poika pystyi hyvin kuvittelemaan sen, ettei kovinkaan moni poika ollut viihtynyt sellaisessa huoneessa. Varsinkaan kun lapsena kaikki oli niin mustavalkoista, oli joko tyttöjen tai poikien juttuja. Onneksi nykyään asiat eivät enää olleet niin mustavalkoista. Ainakaan Andreaksen maailmassa.
"Seliseli", Andreas vitsaili tytön sanoille. Tokihan oikeasti se varmaan oli totta, ei kaikilla olleet vanhat kuvat tallessa. Tosin Andre olisi luullut, että tuollaisessa perheessä muistotkin olivat tärkeitä. Mutta mistäs sitä ikinä tietää. Ei sellaisesta voinut tuomita. Vaikka kyllä nuorukaista olisi kiinnostanut tietää Didin lapsuudestakin, tyttö oli varmasti ollut suloinen tapaus jo pienenä.

"No jos oikein nätisti pyydät ja saan pusun palkkioksi, niin sitten", miehen alku naurahti tytölle. Toki Andreas tällä hetkellä tekisi melkein mitä vain rakkautensa eteen. Ja olihan poika muutenkin niin huolehtivainen luonteeltaan. Vaikka olihan ehkä joidenkin mielestä hölmöä näin lyhyellä tuntemisella puhua suuresta rakkaudesta, mutta nuorukaisen mielestä rakkaus ei kysynyt aikaa eikä paikkaa. Didi nyt oli vain onnistunut hetkessä sulattamaan pojan sydämen ja saamaan sen sykkimään vain tytölle itselleen. Ehkä siihen hieman vaikutti pojan romanttinen luonne, mutta vain hieman.
"En mä paljoa, kunhan välillä leikkinyt ajatuksella", Andreas vastasi sitten Didille ja virnisti. Tottakai poika jotain oli miettinyt, ainahan sitä kai kaikki ajattelivat hieman asioita suuremmin kuin mitä tilanne oli? Kukaanhan ei oikeasti ollut sanonut, että Didi ja Andreas olisi loppuelämänsä yhdessä, mutta ei sitä voinut kieltääkään vielä. Piti elää päivä kerrallaan näin aluksi. Tottakai Andrea toivoi yhteisiä kiikkutuoleja tulevaisuudelta.

"No eiköhän sitten lopeteta tää kierros sinne", Andreas naurahti matalasti ja käveli tytön perässä ovelle. Nuorukainen sulki oven kiinni perässään ja antoi Didin kulkea edellä pojan huoneelle, joka oli käytävän päässä. Huoneessa oli melko pelkistetty teema. Ja poika oli saanut ison huoneen, huoneessa oli yksi tyhjempi tila, jotta nuorukainen saattoi kunnolla esimerkiksi treenata tanssiaan. Löytyi huoneesta toki kahden istuttava musta nahkasohva ja pieni taulutv, jotta saattoi katsoa telkkaa muuallakin kuin olohuoneessa. Sängynpäässä oli tärkeitä valokuvia ja muistoja, sekä huoneessa oli erillinen hylly palkinnoille, joita tanssi- ja koripallokisoista oli voitettu. Huone oli kohtalaisen siisti, ainakin tällähetkellä. Joskus se saattoi olla kuin pommi olisi siellä räjähtänyt. Mutta oikeastaan huone oli perus nuoren miehen huone, siellä kun tuli loppupeleissä vain nukuttua.
"Tämmönen tää nyt sitten on, ei mikään supermoderni ja hieno"

"Emmä ainakaan mitään poikabakteereja pelännyt, poitsut ehkä, muttei tytöt sellaseen ryhtyneet", Didi vastasi: "Mutta ethän sä sitä tiedä, vaikka teijänki joukkuelaisilla ois ollu pinkki huone pienenä!" Tyttö naurahti sanoilleen. Ei hän kylläkään voisi kuvitella Texille tai Jaredille pinkkiä huonetta, mutta oikeesti, mistä sitä tiesi millasissa huoneissa kukakin oli asunut pienenä. Didi oli kuitenkin iloinen, ettei enää asunut sellaisessa pinkissä prinsessahuoneessa, ei hän olisi sellaista enää kestänyt!
"Eikun ihan totta!" tyttö huudahti sanojensa vakuudeksi. "Mummi on piilottanut ne niin hyvin, ettei itsekään löydä niitä. Jos ne siis ovat selvinneet lukuisista muutoista ympäri maailman", tyttö lisäsi. Kuvat olivat varmasti täynnä muistoja Euroopasta, Broadway-musikaaleista ja ziljoonista muista asioista. Muttei yhtään kuvaa hänestä vastasyntyneenä, niitä kuvia kun ei ole. Vasta neljän kuukauden ikäisestä Didistä löytyy kuvia.

"Jos noin halvalla lähtee niin saat tulla meille siivoamaan koska vain", Didi sanoi ja hymyili. "Mutta ehken mä kuitenkaan pakota sua siihen hommaan", tyttö jatkoi ja suikkasi suukon toisen poskelle. Niin, eihän tyttö ottaisi poikaystäväänsä siivoamaan asuntoaan. Ehkä joskus heidän yhteisen asunnon siivoamiset pitäisi jakaa molemmille. Koska Didi ei tosiaankaan asettuisi missään elämänsä vaiheessa perus-amerikkalaiseen kotirouvan rooliin, joka kiltisti siivoaisi, tekisi ruokaa ja hoitaisi lapset miehen ansaitessa elantoa. E-ei, siihen ei tämä päättäväinen neiti suostuisi.
"No, jos jätät makuuhuoneen mun vastuulle, ja keittiön, niin hyvä tulee", brunette sanoi ja virnisti. Heh! Toinen saisi suunnitella ummet ja lammet heidän mahdolliseen yhteiseen kotiinsa, mutta makuuhuoneeseen ja keittiöön olisi jätkältä pääsy kielletty. Ne hän pyhittäisi itselleen, vaikka Andreaksella varmasti olikin hyvä maku, mutta kuitenkin.

Tyttö käveli kevein askelin Rhimesien yläkerrassa. Eihän hän tiennyt mikä ovista johti Andreaksen huoneeseen, mutta ilmeisesti hän avasi oikean huoneen oven, sillä sen takaa paljastui melko tyypillinen teinipojan huone. Didi tarkasteli huonetta suurella mielenkiinnolla pistäen merkille erilaiset palkinnot hyllyssä, tyhjän tilan, mihin hittoon sitäkin käytettiin?, nahkasohvan, sekä sängyn. Tytön silmään sänky ei näyttänyt kovin mukavalta, mutta kai siinäkin nukkui? Pojan sänky näytti muutenkin vähän hassulta hyllyviritelmineen, mutta oikeastaan huone oli tosi kiva. Didi käveli sitten sängyn päätyyn virnistäen toiselle.
"Mä pidän tästä", Didi sanoi hymyillen. Tyttö kohdisti sitten katseensa valokuviin, joita seinällä riippui. Perhekuvia, ja muita perusasioita. Hetken mietittyään Didi kääntyi uudestaan Andreaksen puoleen ja hymyili viekkaasti.
"Tiedätkö mitä tästä puuttuu?" tyttö kysyi sitten, mutta vastasi kysymykseensä itse, antamatta jätkälle edes aikaa ajatella. "Nimittäin meidän yhteiskuva, ja se on aika tärkee", Didi vastasi tietävästi hymyillen. "Vai mitä mieltä sä oot?"

Andreas naurahti tytön sanoille, niin mistäs sitä teisi millaiset salaiset lapsuudet treenikavereilla oli. Ehkä Andreas ei haluaisikaan tietää pelottavia salaisuuksia heidän kapteeninsa Terrencen tai vaikka Jaredin lapsuudesta. Ties mitä kaikkea sieltä paljastuisikaan! Andreallahan ei tietenkään mitään salattavaa ollut, vai mitä? No se olisi tarina erikseen.
"Ehkä mä en haluakkaan tietää kaikkea joukkuelaisista", Andreas naurahti vielä sanoen. Sitten nuorukainen nyökytteli hyväksyvästi tytyön vakuuttelulle ja hymyili rennosti. Ehkä Didiä pitäisi nyt uskoa tässä asiassa, olivathan he kuitenkin muuttaneet monesti. Ainakin juttujen mukaan siis.

"Hei, älä luulekkaan että musta mikään tossumies tulee!", Andraes vastasi sitten vitsaillen. Eihän hän nyt tossun alle jäisi, vaikka Didi tuntuikin olevan liian valloittava persoona. Todellisuudessa kuitenkin Andreas varmasti olisi lievästi tossun alla, halusihan hän aina miellyttää ja huolehtia kaikista. Välillä liikaakin. Pitäisi päästä liiasta mustasukkaisuudesta eroon, kokemuksesta se vain vaikeuttaisi suhdetta, jos Andreas kokoajan haluaisi tietää mitä Didi tekee ja kenen kanssa. No ainakin tähän asti poika oli pitänyt utelut sisällään, mutta katsotaan uudestaan sitten parin viikon päästä kun parin välit olisivat syventyneet.
"No ehkä mä voin ne sulle jättää", Andreas naurahti Didille ja hymyili tälle yhä.

Päästyään huoneeseensa Andreas huomasi Didin tutkivan katseen ja oli hieman jännittynyt siitä, mitä mieltä tuo tyttö olisi tästä huoneesta. Lopulta kuitenkin Didi vastasi, että piti huoneesta. Miehenalku huokasi syvään ja naurahti perään.
"No hyvä, ajattelin jo, että susta tää on kamalin huone ikinä", Andre naurahti hymyillen ja käveli toisen vierelle sängyn päätyyn. Tytön kysyessä mitä siitä seinältä puuttui, ei nuorukainen ehtinyt edes kissaa sanoa kun Didi vastasi itse kysymykseensä.
"Totta, semmonen pitää saada siihen mahdollisimman pian. Ja tietenkin mä haluun pelkän sunkin kuvan vaan, eihän omaa naamaa jaksa aina katsella", Andreas vastasi ja istahti sängylle ojentaen kättään Didille, jotta tyttö kipuaisi pojan syliin. Nuorukainen nimittäin ei malttanut enää pitää näppejään erossa tuosta neitokaisesta.