Lord knows i tried to find a way to run away

Chaosta ja Destinyä odotellaan ^^

Matt kaivoi hitaasti nahkatakkinsa povitaskusta oluttuopin. Se oli vajaa. Leveä hymy kohosi pahiksen kasvoille ja tuopista juotiin. Nykyään oli niin helppoa salakuljettaa tuoppeja baarista. Hölmöt teinit jättivät tuopeja ja laseja lähelle narikkaa kun menivät itse tupakalle. No, Matt otti niitä aina omaan talteen. Ei hän tosin tuoppeja vaivautunut pitämään. Niitä sitten jätettiin minne milloinkin. Olutta juotiin tyytyväisenä, vaikka jalkakäytävällä ei juuri pysyttä. Askeleet heittivät ja pahasti. Oli yö. Kello oli ehkä lähempänä kolmea. Ainakin niin Matt oletti. Ei hän ollut sitä seurannut vähään aikaan ja nyt sitä ei varmasti edes nähtäisi vaikka katsottaisi. Sen verran humala painoi silmiä. Poika ei muistanut milloin oli viimeksi juonut näin paljon. Tuoppi saatiin juotua ja se tyrkättiin vastaan tulevan pojan käteen. Tuo pysähtyi ja katsoi punkkarin perään ihmeissään, muttei sanonut mitään. Kai näki Mattin tilan senverran selvästi.

Askeleet veivät hitaasti ja vähemmän turvallisesti eteenpäin. Matt oli jo aiemmin ylittänyt autotien ja miltei jäänyt auton alle. Kuski oli juuri kerennyt jarruttaa. Vastaukseksi Matt oli näyttänyt vain keskisormea. Silmät suljettiin hetkeksi kävellessä ja samantien jalat tuntuivat pettävän. poika kaatui kyljelleen asfaltille ja löi otsansa katukiveykseen.
"Vittusaatana..." Tuo mumisi ja nousi hitaasti istumaan. Tai lähinnä etunojaan. Ei hän kunnolla edes istuma-asennossa pysynyt. Hän oli onneksi hieman syrjässä keskustasta. Ei iha ihmisten näköpiirissä. Alue oli ehkä joidenkin mielestä hieman huonompaa, mutta ei se mitään rappiotakaan ollut. Ehkä hieman normaalia köyhemmät asuttivat tätä seurua.

Poika painoi kämmenen otsalleen ja lysähti makaamaan jalkakäytävälle. Käsi tahrautui vereen. Eli ilmeisesti katukiveys oli tehnyt haavan. Epämääräisesti Matt mumisi ja alkoi kaivella taskujaan. Missä vitussa hänen tupakkansa edes olivat?
"Heittäkää joku minulle tupakka!!" Pahis huusi sitten, muttei noussut jalkakäytävältä mihinkään. Ei hän tiennyt edes oliko ketään paikalla tai edes lähettyvillä.

Kello saavutti viimein kolmen paremman puolen, mikä tiesi Destiny Leelle vapautusta. Klubi oli suljettu ja siivottu, Des saisi siis mennä kotiin. Jalan, sillä oli päivällä tullut suoraan koululta kaupungille ja sieltä töihin. Kotiin ei ollut ollut mitään järkeä mennä, sillä se oli tyhjillään. Lou ja Sugi olivat lähteneet kahdestaan johonkin. Ei siis seuraa Destinylle koko alkaneena viikonloppuna. Tai niin tuo ainakin kuvitteli. Hän näki töissä aivan tarpeeksi humaltuneita ihmisiä, jotta jaksaisi katsella niitä vapaa-ajallakin. Hän se kuitenkin aina oli selvänä ja vain, koska kukaan muu ei ollut ja kuski oli tarpeellinen. Katkerako? No, eipä oikeastaan suuremmin.
Miehen tällähetkellä rääkyvänpunaiset hiukset roikkuivat auki, silmissä oli ohut rajaus ja päällä prätkärotsi, Billy Talentin paita ja puhkikulutetut kivipesssyt farkut. Des oli juuri kaivanut huulilleen tupakan ja sytyttänyt sen, kunnes kuuli säälittävää ulinaa jostain asvaltin tasolta. Punapään kulmat kohosivat hiukan. Jos tuo mytty ei olisi pitänyt noin kovaa ääntä, olisi pahis varmaankin siihen kompastunut.

“Ootsä ok?”, mies huokaisi kumartuen kyykkyyn tuon rinnalle. Mustatukalla ei ainakaan ollut ollut kuiva ilta, toisin kuin punapäällä. Destiny pudisti hieman päätään huokaisten. “Ota tupakki ja kokoo ittes, hyvä mies. Pääsetsä ees ylös?”, Des huolehti. Hassua se oli kuinka humaltunut teini sai isänvaistot hereille, vaikka tuo poika olisi ihan hyvin saattanut olla Destinyn ikäluokkaa tai jopa vanhempikin. Väliäkö sillä, tilansa oli huono yhtäkaikki. Askista iskettiin nortti pojan huulille ja varmuuden vuoksi Des jopa sytytti sen omakätisesti.

Matt kohotti hieman kulmaansa kun joku puhui hänelle. Siihen ei kuitenkaan reagoitu. Vasta kun tupakka oli huulessa ja siitä imettiin. Nikotiini tuntui niin hyvälle! Tupakka siirrettiin parin imun jälkeen sormien väliin ja Matt nauroi.
"Kokoa itsesi? Mikä vitun järki siinä on?" Hän kysyi ja yritti tarkentaa katsettaan äänen omistajaan. Kyllähän siinä joku seisoi. Vaikutti sutkot nuoreltakin. Ei ollut poliisi. Se oli selvää. Ei myöskään tuttu. Veri tuntui valuvan ohimoa pitkin korvanlehdelle ja sitä pyyhkäistiin. Vittuako jonkun haavankin piti vuotaa? Mikä idea siinä oli?!!

Poika veti lisää tupakkaa ja nousi sitten toisen kätensä varassa osittain istumaan. Maahan sylkäistiin ja aiemmin puhunutta poikaa katsottiin hieman. Nyt lähempää.
"Kiitti tupakasta. On tässä päivässä sitten edes jotain hyvää." Matt mutisi ja imi tupakkaansa tyytyväisenä. Kai se pitäisi nousta, vaikka paljon paremmalta vaihtoehdolta tuntui jäädä vain siihen makaamaan. Nukkua humala pois. Pääsisipä sitten heti aamulla hommaamaan lisää.

Toinen oli aika kuolleen oloinen, mutta kyllä se ihan elävä oli. Puhuikin vielä, ja melko selkeästikin.
“Kai siinä joku järki on, enemmän ainakin kun jäädä siihen”, Des huomautti. Tuo toistaiseksi nimetön mustatukka nousi osin istumaan, se minkä verran Destiny toista silmäili kertoi ihmisestä jo paljon. Suhteuttaen sen tilaan. Ja ei sitä ikää tuolla piikkitukalla varmastikaan kovin päätähuimaavasti ollut. Alle kahdenkymmenen, niin Des veikkasi.
“Mitäs pienistä. Ja ei sitä pidä omassa ahdingossaan rypeä, aina on joku jolla menee vielä huonommin”, punapää huomautti. Deskin imaisi omaa norttiaan.
“Siihenkö ajattelit jäädä nukkumaan? Voin kertoa, ettei kovin kannattava vaihtoehto”, punapää ilmoitti. “Mutta väitän, että sä et liiku siitä vitullakaan ilman apua”, nuorimies jatkoi. Ehkä hän oli liiaksikin kiltti ihminen, kun jaksoi välittää jostakin täysin tuntemattomasta järjestelmää vastaan kapinoivasta pojasta…

“Vittu… Missä sä asut?”, Des lopulta antoi periksi. Hänen omatuntonsa oli liian tehokas, jotta hän olisi kyennyt jatkamaan matkaansa tietämättä, että tuo poika nukkuisi turvallisesti yönsä omassa sängyssään.

Matt kohautteli vain harteitaan, kun toinen kyseli hänen suunnitelmastaan. Pystyikö häntä nykyään lukemaan jo kuin avointa kirjaa? Tekikö humala hänelle sen? Silmät kyllä tuntuivat painuvan väkisin kiinni. Ehkä hän oli sammumisen rajalla. Matt yritti nousta istumaan, mutta onnistui vain kellahtamaan takaisin kyljelleen maahan. Hän nauroi. Ei hän ollut tosissaan ollut pitkään aikaan näin kujalla! Nauru kuitenkin lakkasi, kun vieras kysyi missä hän asui.
"Minun kotiniko?" Matt kysyi ja kapusi sitten onnistuneena istumaan ja siitä seisomaan. Sattumalta vieressäs attui olemaan lyhtypylväskin. Siihen olikin hyvä nojata. Tiukasti Matt otti siitä kiinni.
"Sen akan luokse en todellakaan mene. Sese minut pihalle alunperin ajokin." Poika mutisi hiljaa ja imi viimeiset savut tupakastaan, kunnes vikasi sen maahan.

Poika oli nyt miltei samoilla tasoilla toisen kanssa ja katsoi nyt läheltä ja kunnolla toista. Värjätyt punaiset hiukset tuolla oli. Eikä tuo vanha ollut. Vanhempi tosin mitä punkkari itse, mutta ei mikään keski-ikäinen. Miten joku jaksoi edes huolehtia hänestä? Tai kenestäkään tällaisesta hieman rappiolla olevasta yksilöstä? Matt olisi ainakin itse vain nauranut paskaisesti ja talsinut ohi. Ehkä pöllinyt vielä tupakat ja viinat.
"Mä voin tulla sun viereen nukkumaan." Matt naurahti sitten vitsikkäänä ja alkoi kaivella taskujaan. Pienen etsinnän jälkeen sieltä kaivettiin esille taskumatti.

Toinen oli ihan kivasti pihalla. Ja kaiken laista ihmisistä oppi, kun niitä sai katsella aidoimmillaan. Eli täyskännissä ilman minkään näköisiä estoja. Toinen naureskeli ja Destiny nauroi tuon nauramiselle. Jep, täysin pihalla.
Kotiinsa poika ei kuulemma ollut menossa, sillä “se akka” oli kuulemma tuon ulos heittänytkin. Vai niin. Ei ollut Destinyn asia tunkea nenäänsä siihen sen tarkemmin, joten punatukkainen vain nyökkäsi.
Toinen nousi ylös lyhtypylvästä apunaan käyttäen ja ilmoitti sitten nauraen voivansa tulla nukkumaan Destinyn viereen. Pojista vanhempi naurahti nakaten natsan mäkeen.
“Ihan niinkö meinaat?”, Des hymähti tunkien kätensä housujensa taskuihin. Toinen oli häntä huomattavasti lyhyempi, mutta eipä ollut Destinynkään ryhti parhaasta päästä.
“Saat sä tulla mun sänkyyn, kyllä siinä sulle tilaa on, mutta kyllä sohvakin löytyy”, ilmoitettiin.

“Pääsetkö sa kävelemään itse, vai pitääkö auttaa?”, Des uteli kaivaen jo uutta norttia sytytettäväksi huultensa väliin.

"Se oli suunnitelmana." Matt totesi hymähtäen ja nauroi päälle, kun punapää lupasi hänelle paikan joko sängystään tai sohvalta. Taskumatin korkki rullattiin auki ja viinaa maistettiin. Se ei ollut koskaan hyvä, kun 40% ei maistunut miltään. No, eipä taskumatissa ollut enää edes paljoa. Tuskin puoltakaan. Perään otettiin uusi hörppy ja sitten sitä tarjottiin vieraalle pojalle.
"Kyl mä tähänki asti oon ite kävelly, niin eiköhän tuo jatkokin onnistu." Matt naurahti ja paransi asentoaan, mutta onnistui vain nojaamaan ohi pylvään ja kaatumaan jälleen. Asvaltti-ihottuma iski samantien molempiin kämmeniin.

"Vitut..." Matt puhisi ja kapusi takaisin pystyyn. Hän hymyili pojalle.
"Mikäs sun nimi olikaan?" Pahis kysyi hieman uteliaana. Ei häntä selvinpäin tällaiset vieraat kiinnostanut. Tosin, humalassa monet asiat kiinnostivat ihan eri tavalla. Muummoassa miehet alkoivat näyttämään paljon paremmalta. No, eipä tämä uusi tuttavuuskaan ruma ollut. Hah!

Des virnisti toisen sanoille. Ihan oli suunnitelma. No, toinen saisi sen toteuttaa. Ei Destinyllä käynyt edes mielessä, ettei ollut mahdotonta että toisella olisi ollut taka-ajatuksia. No, eipä se mitään. Destiny oli isompi ja selvä, joten hän oli etulyöntiasemassa.
Toinen ilmoitti kävelleensä tähän asti itse ja saisi kävellyksi eteenpäinkin. Jep, sitähän Des pelkäsikin, että toinen olisi vielä useammankin kerran nenällään asvaltissa…
Ja kun hän kerkisikin sitä ajattelemaan, oli toinen taas nurin.
“Destiny”, mies vastasi polttaen norttinsa pikana loppuun ja huokaisten sitten syvään. “Mä nyt autan kuitenkin, niin ei mene matkassa ikuisuutta”, punatukkainen huokaisi.

Des tuli lähemmäs ja tuki toisen itseään vasten.
“Tästä ei oo enää kovin pitkästi. Ja eipä meillä mikään kiirekään ole.” Jos hänen kotonaan olisi ollut Lou ja Sugi, hän tuskin olisi vienyt sinne ketään tähän aikaan. Nyt asia kuitenkin oli täysin toinen.

Matt mutisi vastaukseksi jotain epämääräistä ja kohotti kulmaansa, kun toinen tuli vierelle ja selvitti auttavansa häntä kävelemään.
"Nooh, kai sekin käy." Viivellä Destinyksi esittäytyneelle vastattiin ja käsi vietiin tuon olkapäille. Häntä ei ollut varmasti ikinä kukaan taluttanut. Ei koskaan. Kaikki antoivat hänen aina yksin selviytyä, mikä oli hyvä. Kyllähän hän pärjäsi! Kuulemma tuon luo ei edes olisi pitkämatka. Se oli hyvä asia. Ainakin Mattin mielestä. Ei häntä olisi huvittanut kilometri tolkulla kävellä.
"Sä taidat olla ihan jees kaveri, Destiny." Matt mongersi.

// Siirtyy Destinyn kotia? ^^ //