Beneath the blue suburban skies

//koo & ter then i'm happy. otsikko the beatlesin kappaleesta penny lane//

Julien Beauchamp istuskeli omassa rauhassaan koulun katolla ja katseli jo tutuksi tullutta maisemaa hyvin syvälle ajatuksissaan. Katolle oli helppo mennä ja siellä oli jatkuvasti porukkaa, ja silti siellä oleminen oli kiellettyä. Oli tosin melko hassua, että harvemmin katolla olemisesta jäi kiinni. Opettajat olivat nykyään aika sokeaa porukkaa. Vaikka... mikäpä Julien oli sanomaan että 'nykyään'? Nii-in. Kaipa niiden olisi pitänyt laittaa joku katolle seisomaan, ettei sinne olisi menty, mutta parempi vain näin päin.

Aurinko paistoi kasvoille ja hetkeksi Julien sulki silmänsä ja sen pikkuhetken nautti lämmöstä. Purkasta oli kylläkin mennyt maku, eikä missään ollut roskista. Julien ei myöskään halunnut/viitsinyt liiskata mautonta purkkaansa mihinkään, sillä inhottaviahan ympäriinsä liiskatut purkkamällit olivat, hyi olkoon. Hän yritti aluksi kovasti nielaista purkkaa, sillä tiesi onnistuneensa tässä joskus tahallisestikin (mm. herra Grantin tunnilla erään kerran), mutta kun nyt ei ottanut onnistuakseen, Julien huokaisi ja jätti suunnattoman purkkadilemmansa (haistakaa sarkasmi) sikseen.

Mitäpäs siinä, vähän tylsää vain. Nyt kaivattiin jotakin piristystä, koska aika tuntui matelevan ja seuraavan tunnin alkuun tuntui olevan laittoman paljon aikaa. Ei sillä, että tunnit olisivat olleet kivoja, mutta silloin sentään oli jotakin johon kiinnittää huomiota (opettajan puhe) ja seuraavaksi taisi olla matematiikkaa. Julien piti matematiikasta.

- fiuuu~ (((8 -

Oli julmaa, että ilmaisutaidon tuntejen tilalla oli kaksi hyppyä. Opettajan henkilökohtaisten menojen tähden, eikä edes sijaista… Jupiter Sol voisi jopa mököttääkin tästä hyvästä. Eipä tuo aurinkoinen hymysuu moista tehnyt, hän oli käynyt ostamassa pussillisen irtokarkkia ja nyt seikkaili kohti koulun kattoa. Siellä saisi olla omassa rauhassaan ja vaikkapa piirtää, jos sille päälle sattuisi.
Oikeastaan, harhaahan moinen oli. Katto ei nimittäin ollut enää Terin salainen paikka, sillä täällä oli alkanut rampata enemmänkin porukkaa. Sääli sinänsä… Nytkin katolla näytti seisoskelevan yksinäinen poika, joka… no, oli hyvin yksinäisen näköinen.
“Moi”, Jupiter huikkasi tuntemattomalle ja kasvoille levisi pojan suloinen, aurinkohymy. “Miksi sä olet täällä yksin ja näytät yksinäiseltä?”, Ter uteli ääneen asiaa, jota oli juuri kerennyt päässään pohdiskella.

“Haluutsä karkin?”, poika kysyi sitten ylivilkkaasti ja ojensi avattua pussia kohti toista ensin tuon rinnalle pompittuaan. Yhä pienikokoinen mustatukka hymyili leveästi. Tuolla oli jalassaa, yllätys vain, ainaiset maihinnousukenkänsä. Lisäksi honteloa kroppaa verhosivat kulutuspessyt, melko vaaleat puolipillit, sekä turkoosi, liiaksi suuri T-paita. Hiukset olivat löyhällä ponnarilla niskassa ja silmissä oli selkeä rajaus mustaa. Pandapoika.
Käsi, jonka kynnet oli maalattu mustiksi, nappasi pussista karkin ja vei suuhun. Jep, poika oli valikoinut niistä jokaisen tarkoin. Ja yhdestäkään ei pitäisi liivatetta löytyä.

//ahahahaha vähän Ter on ihana xDD//

Julienin vierelle oli ilmestynyt joku pienikokoinen poika jolla oli karkkipussi kädessään. Tuo tervehti, ja kysyi, miksi ihmeessä Julien oli yksin ja näytti yksinäiseltä.
"Moi", sanoi scene aavistuksen hämmentyneesti käännettyään katseensa tähän ilmestykseen.
"Mä olen yksin koska ei mulla ole seuraa, ja mä en tiennyt näyttäväni yksinäiseltä", hän vastasi sitten merkilliseen kysymykseen yhä aavistuksen huvittuneesti. Siihen toinen oli jäänyt hänen viereensä. Julienia nauratti, tosin nauru ei ollut mitenkään ivallista, vain sellaista... hänestä tuo poika oli jollain kummallisella tavalla hauska.

Hän sitten otti pussista jonkun karkin. Hymyili vähän.
"Kiitti", hän sanoi sitten. Julien oli ensin ollut kieltäytymäisillään, mutta sitten tajusikin, että se saamarin purkka olisi helpompi nielaista näin. Ja niin se kävikin, kun hän oli pannut karkin suuhunsa, pureskellut ja nielaisi, siinä meni purkkakin samalla. Loppujen lopuksi katse palasi aina tuohon turkoosipaitaiseen, hiukan vilkkaanpuoleiseen (ai vain hiukan) poikaan. Rajaukset tuon silmissä toivat etäisesti mieleen pandan.

Lähinnä Julien tyytyi tarkastelemaan poikaa, ja tuli siihen tulokseen että kyllä, tuo tyyppi oli koulussa osunut silmään useammankin kerran ihmismassan seasta. Ei se ollut lainkaan huono asia, ei missään nimessä sillä. Nimeä Julien ei tiennyt, mutta oli melko luultavaa että se tulisi ennemmin tai myöhemmin ilmi.

[size=9]- se on tuollaane peruspöhölö ittensä 8DD (ja onnistuu taas tää kirjottaminen D<) -[size]

Toinen vastasi tervehdykseen ja kysymykseen myös. Nauroi ja otti karkin. Jupiter hymyili.
“Mä voin olla seurana, kun mun ilmaisutaito on peruttu”, poika kertoi näyttäen hetken hieman surkeammalta, joskaan ei paljoa saatikka ainakaan kauaa.
“Olettaen tietenkin, että se kelpuutat”, poika nauroi. Vihreät silmät katselivat toista, huulilla koreili yhä hymy. Toinen näytti jännältä, mutta se oli vain hyvä. Poika nappasi pussistaan jälleen karkin suuhunsa. “Miten sä olet katolle eksynyt?”

Katse karkasi taivaalle, joka oli aivan tavallinen. Sininen, muutama satunnainen pilvi siellä täällä. Ympäristö oli tavallinen, kun siihen oli totuttu.
Pojan ajatukset karkailivat ja hänen päänsä täyttyi ties mistä satunnaisuuksista.

"Joo, tietysti", sanoi Julien ja ajatteli, että oikeastaan aika mukavaa että toinen noin vain halusi jäädä pitämään seuraa jollekin aivan vieraalle. Näköjään tästäkin koulusta löytyi joku jolla oli viitseliäisyyttä. Ei sillä, että Julien olisi seuraa kerjännyt, mutta kun toinen halusi jäädä hänen kanssaan niin olihan Julien siitäkin hyvillään. Sitä paitsi, jos toisella kerran oli tunnit peruttu niin olisihan tämä jotain muuta ajateltavaa kuin "koska tämä pirun hyppytunti loppuu" heille molemmille.

"Mulla oli hypäri ja ajattelin tulla tänne vaan olemaan", hän sanoi pojalle joka jatkoi iloisena karkkiensa syömistä. Tavallaan toisen puheliaisuus muistutti Julienia Precisesta ja hänen hyvistä päivistään (osin myös maniajaksoista), mutta eihän hän nyt tietenkään ajatellut että paikalle tullut pandapoika olisi sairastanut maanisdepressiota, voi hyvänen aika sentään, ei.

"Niin sultako oli ilmaisutaito peruttu?" kysyi Julien varmistaakseen, "kumma ettei ne hankkineet sijaista. Olisihan täällä koulussa ainakin se yksi", hän jatkoi hyvin toteavasti ja kohautti hartioitaan.

//ilmaisutaito on vaikee kirjottaa, siitä tulee aina "ilmaistuaiot" xD//

- jep :: D kirjottaminen on muutoinki välillä harmillisen vaikeaa samankaltaisten virheiden taki XDD -

Toinen kelpuutti Teristä seuran itselleen, mikä sai mustatukkaisen virnistämään. Scenepoika kertoi, että tuollakin oli hyppytunti ja hän vain… oli. Jupiter nauroi. Toinen puhui ilmaisutaidosta ja sijaisesta, Ter katsoi poikaan ja nauroi. Niin, se sijainen…
“Se yksi, jonka päässä ei liiku yhtään mitään”, poika huomautti. Jotkut katselivat kyllä sen tissejä, mutta jostain kummansyystä moinen ei Teriä kiinnostanut lainkaan.
“Mä olen muuten Jupiter”, poika muisti esittäytyä ja hymyilikin katsoen toista. “Ja saa näistä karkeista syödä, mä laitan tän… hmm… tähän”, poika jatkoi pirteästi laskien pussin katolle.

“Kahvi tekis terää, muttei kyllä tasan jaksa just mennä alas hakemaan, kun vasta pääs tänne”, Ter puheli ja istui alas. Vihreiden silmien katse harhaili toiseen ja poika hymyili jälleen. Käsi eksyi pussiin ja karkki huulille. Näin kävi aina kun niitä erehtyi ostamaan. Koko pussi ei tarvinnut avata kuin kerran ja hän onnistui hävittämään kaikki hyvin nopeaan tahtiin.
Lihomista ei hänen mitoissaan ainakaan pelätä tarvinnut, joten sitä haittaa kyseisestä ei ainakaan ollut.

"Niin no liikkuuko sijaisilla yleensäkään?" Julien sanoi ja virnisti seuralaiselleen, joka kertoi perään nimekseen Jupiter. Tuli heti ensimmäiseksi mieleen planeetta. Suuri planeetta. Hieman Julienia huvitti nimessä näkyvä ironia - tuo Jupiter hänen vieressään oli kaikkea muuta kuin suuri. Mutta sitä vastoin aika hurmaava.

"Mä olen Julien", hän esittäytyi ja nyökkäsi hitaasti toisen laskiessa karkkipussinsa kohtaan, mistä he molemmat ylettäisivät siihen.

"Kahvi on addiktoivaa tavaraa ja sen perässä ramppaaminen aina joskus tosi ärsyttävää", scenepoika totesi, "mä en kerran ehtinyt aamulla keittää kahvia ja sitten jouduin ostamaan sitä huoltoasemalta kun kahvilat oli kaikki mulle liian kalliita. Ja hyi hitto, se maistu ja haisi ihan joltain myrkyltä. Älä osta kahvia huoltoasemalta. Joo mä tiedän että oli tosi "kiinnostava" juttu." Julien muodosti ilmaan lainausmerkit sormillaan sanan 'kiinnostava'-kohdalla.

//olen itsekin kokenut tämän huoltoasemajutun. nesteen kahvi on kamalaa. älä osta sitä.//

Jupiter nauroi räkättävästi ennen kuin vastasi toisen pointin sisältävään, kaiketi retoriseen kysymykseen. “Ei, paitsi silmät. Ehkä.”
Poika sipaisi mustia hiuksiaan ja katseli vihrein silmin poikaa, joka nyt esittäytyi Julieniksi. Kiva nimi. Kauniisti sointuva, oikeastaan. Terin luisevat sornet pyörittelivät hänen pitkähköjä hiuksiaan ympärilleen.
“Joo. Mulla on superhyperhirveä kahviaddiktio. Mä en ikinä rupee tupakoimaan, jos se koukuttaa yhtä pahasti!”, poika ilmoitti. Julien kertoi tositarinan omista kokemuksistaan huoltoasemakahvin kanssa. Ter irvisteli.

“Hyi helvetti!!”, hän rääkäisi. Kuulosti ällöttävälle. Mitä bensiiniä ne sitten kahvina oikein myivät? Käsi kurottautui jälleen karkkipussille ja siitä huulille. Jupiter oli addiktoitumisen mestari. Ihme, ettei hän lihonut muodottomaksi, kun söi karkkia tätä tahtia.
“Mä taidan olla sokeririippuvainenkin… Perkele, pitää lopettaa karkinsyönti kokonaan. Mä en edes hyödy siitä mitään, ei edes lihota!”