it's an infection

Parin päivän ajan Peterin pää oli ollut aivan kuin tyhjäksi imetty, eikä muuten niin skarppi mies saanut keskitytyksi mihinkään olennaiseen. Hänen onnekseen työkeikkoja ei ollut niille päiville sattunut ja koulussakin koeviikko oli ollut juuri sopivasti suoritettu ennen kuin tämä jäätyminen ja outo omiin maailmoihin uppoaminen oli alkanut. Mustatukka ei osannut muuta kuin pohtia mikä helvetti häneen oli oikein iskenyt koulun pihalla pari päivää takaperin. Pari päivää sitten hän oli suudellut erästä kultakutria, joka teki töitä hänen kanssaan saman jengin alaisuudessa. Eikä hän lainkaan ymmärtänyt miksi oli moista mennyt tekemään. Se oli tehty hetken mielijohteesta. Destinkin oli huomannut mustatukan oudon käyttäytymisen, kun tuo vain tuijotti lattiaa eikä reagoinut mihinkään. Blondi oli tietenkin ottanut tilaisuudesta hyödyn ja piirrellyt mustasilmäisen naaman täyteen vaikka minkälaisia kiekuroita. Onneksi ne oli saatu pois kahden tunnin hankaamisella. Blondi mies oli järkyttynyt pahoin, kun Peter ei ollut edes suuttunut tai uhonnut purevansa hänen käsiään irti. Peter ei rehellisesti sanoen jaksanut välittää. Hän oli liian hämmästynyt omasta mieliteostaan, ettei kyennyt muuhun kuin sen pohtimiseen ja kiroamiseen. Ainut lohdutus oli, ettei kukaan ollut nähnyt häntä tai Donovania. Sekin oli tainnut olla vain onnesta tai parista sekunnista kiinni. Oli ollut lähellä, liian lähellä, ettei Destin ollut yllättänyt heitä itse teosta.

Toinen asia mitä Peter ei ymmärtänyt, oli se, ettei Jaycee ollut estellyt häntä. Päin vastoin, toinen oli vastannut suudelmaan. Tullut omatoimisesti vain lähemmäs. Kolmas asia mitä mies ei kahden edellisen päälle ymmärtänyt oli se, että se mitä hän oli Jayceen kanssa tehnyt, ei ollut tuntunut lainkaan epämukavalta edes näin jälkikäteen pohtien. Ilmeettömänä, katse jossain ikkunassa Peter istuskeli Shaynen sohvalla. Pomomies itse jutteli Denniksen kanssa jotain jostain, joka ei jaksanut mustatukkaa kiinnostaa. Damien, Peterin löytämä kultatöyhtöinen, valkoinen neitokakadu istuskeli isäntänsä olkapäällä varsin tyytyväisen näköisenä ja nautti jokaisesta rapsutuksesta, vaikka Peter poissaolevana aina muualle tuijottikin.
"Saaks Damienille antaa keksin?" keittiöstä mustatukan luokse marssinut Shayne kysyi virnistäen ja heilutteli kaurakeksiä kädessään. Damien, jonka suuntaan sinisilmäinen keksiä ojensi, levitti siipensä ja ilkeästi rääkäisi saaden Shaynen kohottamaan kulmiaan. "Ei se tykkää oikeen muista kuin Peteristä", Dennis huomautti keittiön puolelta huvittuneena Shaynen kiukuttelevasta ilmeestä. Peter kohotti katseensa pomoonsa ja sivusilmällä vilkaisi nakuttavaa ääntä pitelevää lintuaan, joka oli ilkeän näköisenä pöyhentänyt sulkansa. Mustatukka otti keksin pomonsa kädestä ja tarjosi sitä linnulle, joka rauhoittui hetkessä ja tyytyväisen näköisenä nappasi keksin toiseen jalkaansa. "No jo on", Shayne mutisi ja tallusti takaisin keittiön puoleen. Damien lehahti Peterin olkapäältä kirjahyllylle ja tietävän näköisenä ryhtyi murustamaan keksiä. Peter huokaisi lähes kuulumattomasti ja sormenpäitään yhteen rummuttaen tuijotti ulos tummalle taivaalle.

Tältä näyttää tänään

Jaycee oli ollut humalassa varmaan kaksi päivää putkeen. Koulun pihalla tapahtunut asia - josta ei muuten oltu sanottu sanaakaan edes Ericalle - oli pistänut blondiparan nupin niin pahasti jumiin, ettei sitä ihan hevillä selvitetty. Huumeita hän ei ollut käyttänyt sen satamassa sattuneen yhteenoton jälkeen, mutta viskiä ja muita väkeviä olikin sitten kumottu senkin edestä.
Jaycee ei kyennyt edes ajattelemaan Peteriä. Aina kun mies edes vilahti hänen mielessään, tuntui blondista siltä, että hän olisi jonottamassa hyvin pelottavaan vuoristorataan. Nyt hän oli kuitenkin hilpeällä mielellä, kiitos nousuhumalan. Aamulla naisenalku oli herännyt kotoaan, edellisestä yöstä olivat lompakosta kadonneet setelit ja tilalle tupsahtaneet lähibaarin kuitit. Muutamaa varastettua tuoppia lukuunottamatta Jaycee ei ollut tehnyt muita laittomuuksia, ei hän ollut edes tapellut kenenkään kanssa. Idea Shaynen kämpille lähtemisestä oli iskenyt alitajuntaan baarin terassilla, ja sen pidempään miettimättä Jaycee oli kiivennyt terassin aidan yli ja lähtenyt mitään maksamatta kohti pomonsa asuntoa. Eipä kukaan ollut edes tajunnut, ettei tämä vaaleaverikkö ollut maksanut juomiaan. Okei, ehkä se siis oli toinen toteutettu laittomuus tuoppien varastamisen lisäksi.
Shayne tuskin ilahtuisi naisenalun yllätysvierailusta, varsinkaan kun hän oli jo suhteellisen humalassa. No, ei hän kuitenkaan paikkoja rikkoisi tai keskeyttäisi vierailullaan jotain, mitä ei sopisi keskeyttää.

Vaaleaverikkö kaivoi nahkatakkinsa taskusta Shaynen asunnon avaimia - ja oli muuten suoranainen ihme, ettei hän ollut kadottanut niitä yöriennoillaan. Ovi avattiin hieman vaivanloisesti ja kuten arvata saattaa, Jaycee kellahti naama edellä eteisen lattialle oven suostuttua aukeamaan. Muutamaa epämääräistä örähdystä lukuunottamatta hän ei puhunut sanaakaan, vaan kömpi hilpeänä hymyillen ylös ja veti oven perässään kiinni.
Korkeakorkoiset kengät riisuttiin huteran näköisesti ja loppujen lopuksi takkikin pudotettiin lattialle kenkien seuraksi, eihän kukaan pitäisi kenkiä sisällä. Jayceen kävelyä olisi voinut verrata vanhuksen kävelyyn, niin hidasta ja huteraa se oli. Amber ei näyttänyt olevan paikalla, vaikka naisestahan Jaycee olisi saanut oivan riitapukarin kruunaamaan loppuillan. "Moi pomo", blondi mumisi mongertaen ja vilkaisi sivusilmällä Peteriin, muttei kuitenkaan tervehtinyt tätä. Perhana, olisi nyt edes tämän illan istunut sielä puistonpenkillänsä. "Missä helvetissä on Destin?", Jaycee kysyi hämmästyneenä. Joko hän oli totaalinen puusilmä, tai sitten diileri ei vain ollut paikalla.

Look

Ovi kävi ja vain pari sekuntia myöhemmin sen luota kuului rämähdys. Damien päästi matalan rääkäyksen ja kolmikosta kahden keittiössä olevan päät kääntyivät eteistä kohti. Dennis ja Shayne astelivat esiin ja siinä missä Dennis kohotti kulmiaan, naurahti Shayne huvittuneesti. Donovan näytti juuri ja juuri pysyvän pystyssä. Ei ollut epäselvää, missä ja minkä parissa tuo oli iltansa viettänyt. Katse tyhjänä Peterkin käänsi katseensa eteistä kohti ja räpsäytti huomaamattomasti silmiään, hoipertelevan Jayceen astuessa hänen näköpiiriinsä. Mitään hän ei sanonut, käänsi vain neutraalisti katseensa toisaalle. Hän sitten vihasi alkoholia ja sen vaikutusta ihmisiin. Se teki hyödyllisestä ihmisestä hyödyttömän hurrikaanin, joka toi mukanaan vain epäonnea. Se turrutti aistit ja altisti vaaroille ja tapaturmille. Ei hän alkoholia silloin tällöin nauttivia tuominnut. Alkoholistit hän tuomitsi. Mokomat idiootit. Kuka saamaton, säälittävä mulkku tuhlasi kaiken rahansa alkoholiin ja virui kusen hajuisena pummimassa ihmisiltä viinarahaa? Okei, joka tapauksessa pointti vain oli se, ettei hän pitänyt helvettiäkään koko juomasta ja sen vaikutuksista.
"Ethän vaan oo vetänyt mitään aaalla alkavaa?" Shayne kysyi huvittuneesti ja Dennis huokaisi hiuksiaan epämääräisesti pörröttäen. Damien ravasi edestakaisin hyllyn päällä uteliaana päätään kallistellen ja blondia tuijottaen. Mitään lintu ei kuitenkaan sanonut, vaikka varmasti muiden (paitsi Peterin) lisäksi haistoi vahvana Jayceesta tulvahtavan tuoksun.

"Destin?" Dennis kysyi kulmat kohollaan. Mitä ihmeen asiaa naisella sille hihhuliblondille oli? No tuskin mitään, tuo vain uteli tai halusi jotain poltettavaa. Näin Dennis veikkasi. "Himassaan se kai on. Elää siellä ruohoviidakossa ja nukkuu maripensaiden seassa", Shayne selosti olkapäitään kohauttaen ja vilkaisi katse viileänä ulos tuijottavaa Peteriä. "Tarviiksä kattoa pään päälle? Vai lähetkö tossa kunnossa hoipertelemaan himaas?" Preston kysyi sangen huvittuneena ja mielessään pohti mihin oli vieraspatjat kätkenyt. "Peter, ota Damien pois tuolta. Se heittää aina kaikki tavarat alas", sinisilmäinen murahti ja ilmeettömänä Peter nousi ylös. Jayceehen vilkaisemattakaan mustasilmäinen asteli hyllyn luokse ja kohotti kätensä lintua kohti. Ylpeän näköisenä lintu laskeutui isäntänsä kädelle ja uteliaana vilkuili Jayceen puoleen. "Oho sä kuulit mitä mä sanoin? Et ollu jossain muualla", Shayne totesi huvittuneena hiuksiaan haroen ja katseli baari jakkaralle istahtavan Peterin matkaa. "Vettä, syötävää?" Dennis kysyi Jayceelta ja vilkaisi lyhyesti baaritiskillä Peterin vieressä ympyrää kävelevää neitokakadua.

"Aimo annoksen alkoholia", Jaycee virnisti Shaynen kysymykselle ja rojahti sohvalle istumaan, huokaisen sitten syvään. Peter oli taas oma itsensä, eli puhumaton, omissa oloissaan viihtyvä ja viileä. Vaaleaverikkö kohautti harteitaan, "En mä tiedä... Mä voisin kyllä mennä kotiin, jos täällä ei ole tilaa", hän lausui vaatimattoman oloisena ja kellahti sohvalle makaamaan. Peter voisi painua sen lintunsa kanssa sinne, minne ei aurinko paistaisi, adios amigos ja niin edelleen.
Ehkä Jaycee - humalassa kun oli - ylireagoi hieman ja ajatteli miehen ajattelevan hänestä jotain, mitä Jaycee ajatteli tällä hetkellä Peteristä, eli kaikkea muuta kuin hyvää. Selitänkö vielä monimutkaisemmin, vai ymmärsikö jokainen? "No Destin voi sitten pysyä siellä", vaaleaverikkö mumisi itsekseen ja sulki hetkeksi silmänsä. Häntä vitutti tällä hetkellä rankasti se vitun papukaija ja sen vitun omistaja, suoraan sanoen mieli teki höyhentää kumpainenkin. "Mä tarvin paukun", Jaycee lausahti dramaattisesti ja nousi horjuen seisomaan, näin alkoi taivallus keittiön viinajemmaa kohden kävelytyylillä, joka muistutti Ozzy Osbournen omaa. Baaritiskillä kävelevää papukaijaa mulkaistiin, eikä omistajakaan välttynyt epäystävälliseltä katseelta naisenalun napatessa viskipullon käsiinsä. Valehtelisin, jos väittäisin, että Jaycee olisi ollut vain hieman humalassa. Hän oli hyvin humalassa ja arvaamattomalla tuulella, jolloin mielialat menivät vuoristorataa ylös alas ja niin edelleen.
Vaaleaveriköllä oli Peterille paljon asiaa, mutta tässä kaikkien kanssaelävien kuullen hän ei aikoisi aukaista suutaan varsinkaan mustahiuksista koskevissa asioissa. Ehkäpä hän heittäisi toista viskipullolla päähän ja raahaisi miehen tajuttomana vaikka jonnekkin kellariin ja pitäisi tuota siellä niin kauan, kunnes vaaleaverikkö olisi saanut asiansa sanottua.
Viskipullon korkki kierrettiin auki ja sen suurempia epäröimättä pullo kohotettiin huulille ja kieltämättä väkevän ja vahvanmakuisen alkoholijuoman annettiin valua reilusti kurkusta alas.
Jaycee ei ollut oikeasti viskin ystävä, vaikka hän kyseistä juomaa joikin. Naamalla häilyi hivenen irvistävä ilme ja naisenalku yskähti pari kertaa nielaistuaan viimeisetin huikalla kumotut viskit kurkustaan alas.

Selvästi pahiksen silmät tutkailivat toinen Valintatalolle ja toinen Siwaan, ehkä hänen olisi tässä vaiheessa ollut viisasta lopettaa juominen, ennen kuin huipulle nousun jälkeen paha olo yllättäisi ja loppuilta halailtaisiin vessanpönttöä. Hän oli oikeasti vähän juoppo, muttei sellainen, joka asui sillan alla tai alikulkutunnelissa. "Mä haluaisin suklaakakkua", Jaycee horisi ja vilkaisi Shayneen. "Mä olen ollut kuivilla siitä satamakeikasta asti", hän jatkoi puhe pahasti sammaltaen ja virnisti voitonriemuisena. Olipa vitunmoinen saavutus, Jaycee. Toiset olivat olleet kymmenen vuotta koukussa ja lopettaneet kerralla, mutta kuinkakohan monta kuivillepääsemisyritystä neiti Donovanin historiaan mahtui? Niitä laskemaan ei riittäisi edes kolmen käden sormet.
"No pojaat, mitäs pojaat?", blondi hykerteli ja hörppäsi viskiä uudestaan. Toisella kerralla se ei maistunut enään niin pahalta, tai sitten hän oli nyt jo niin humalassa ettei olisi erottanut edes tiskinpesuainetta ja siideriä toisistaan.

"Ainahan täällä on tilaa. Sohva on tosin varattu Petelle", Shayne ilmoitti kulmat kohollaan. Yöllä oli luvattu ukkosta, joten siihen vetoamalla Shayne oli saanut Peterin jäämään yöksi. Ei pomomies sitä koskaan ääneen sanonut, mutta hänestä oli melko ikävää, että yksi hänen tärkeimmistä alaisistaan asui puistossa. Peter nyt kuitenkin kuului johtoportaaseen. Shayne oli pomo, heti hänen jälkeensä suurin valta oli järkevällä Dennisillä, joka oli aina motivoitunut, ennakoiva ja organisointikykyinen. Dennis jakoi kakkosmiehen asemansa Peterin kanssa, joka toi tasapainoa johtoon olemalla vähemmän looginen. Peter osasi asettaa itsensä hyökkääjän asemaan, hän ei pitänyt mitään itsestään selvänä ja oli aina valpas ja tarkkaavainen. Oli hyvä, että kakkosmiehinä oli sekä kylmäpäinen taktikko, että aisteihinsa ja raakaan voimaan luottava kenttätyöläinen. "Mä voin hommata sulle patjan", Dennis lupasi ja lähti seikkailemaan muihin huoneisiin. STOPista oli varsin huvittavaa, että Dennis tiesi joidenkin asioiden paikat Shaynen kotona paremmin kuin sinisilmäinen itse. "Lisää juotavaa? Huomisesta tulee hauska päivä", pomomies myhäili vahingoniloisesti ja vilkaisi Damienia, joka sulkiaan pöyhistellen nautti mustatukan rapsutuksesta. Outoa, Peter ei enää tuijotellut sinne tänne poissaolevasti. Tuo näytti jopa keskittyvän lintunsa hellimiseen. Pohtivana Shayne haroi hiuksiaan.

Damien kallisteli päätään ja vilkuili uteliaana Jayceen perään, vaikka omistajan silmät pysyivätkin lujana linnussa. Neitokakadu ei reagoinut blondin mulkaisuun vaan kohotteli päätään ja kerskailevin elkein liikutteli siipiään omistajansa huomiosta nauttien. STOP asteli baaritiskin luokse, eikä tällä kertaa edes yrittänyt tehdä tuttavuutta linnun kanssa. "Haittaako lintua jos poltan? Se varmaan haistaa paremmin ku me", STOP kysyi naurahtaen Peteriltä, ennen kuin tajusi hieman hitaasti mitä oli sanonut. Hieman vaivaantuneena tuo haroi hiuksiaan. Totta kai lintu haistoi paremmin, ainakin paremmin kuin Pete. "Haistaa paremmin tosiaan", mustasilmäinen lausui neutraalisti ja käänsi katseensa keittiötä kohti. "Uhmmjoosiis....mä autan sen patjan kaa", STOP mumisi vaivaantuneena ja Denniksen ja tuon raahaaman patjan bongattuaan loikki tupakan unohtaen auttamaan, vaikkei tarvetta olisi ollutkaan. "Jätetään tää tähän", Dennis ehdotti ja nyökähdellen Shayne laski patjan lattialle, ennen kuin lähti vihreäsilmän kanssa etsimään petivaatteita. Peter ei sanonut mitään, tuijotti vain nakuttavaa ääntä pitävää lintua, hänen ja Jayceen jäädessä kaksin. "Pete!", Damien kiekaisi iloisesti ja lehahti omistajansa olkapäälle. Mustat silmät kääntyivät toviksi Jayceeta kohti ja hiljaa mustatukka vain tuijotti. "Tässä olis, voit ite laitella paremmin", Shayne kailotti tyynyt kainalossaan ja viskaisi ne patjalle, Denniksen heittäessä lakanat ja peiton heti perään. Peterin katse kääntyi toisaalle.

Jaycee koitti keräillä ajatuksiaan ja tavallaan hän vihasi sitä tunnetta, kun ei enään kyennyt hallitsemaan liikkeitään tai muodostamaan sanoja ymmärrettävästi. Hän inhosi sitä, koska siinä tuli avuton olo ja avuttomuus ahdisti omalla synkällä tavallaan. Jos vaaleaverikkö olisi nyt sammunut, aamulla iskevä krapula olisi sellainen, ettei häntä saisi ylös hakkaamallakaan. Jaycee nukkuisi myöhään iltaan asti, ennen kuin toteaisi olevansa tarpeeksi elossa heräämiseen.
Peterkin jäisi yöksi. Tavallaan naisenalku toivoikin sitä, mutta ääneenhän asiaa ei puitu tai myönnetty. Ei sanallakaan, koskaan. Siniharmaat silmät vilkuilivat mustahiuksisen miehen kasvoja vaivihkaa, mutta tuijottamaan hän ei jäänyt. Oli hyvin turhauttavaa, ettei Jaycee voinut sanoa mitään, ei muiden paikallaolijoiden kuullen. Ja toinen seikka oli se, että vaikka hän olisikin sanonut jotain, Peter tuskin olisi saanut sanaakaan selvää. Sormet upposivat pellavaiseen hiuskuontaloon, joka oli illan saatossa sekoittunut ja kunnolla. Hiuksia sojotti hieman sinne ja tänne, mutta niinhän niillä aina oli tapana. Vaaleita kutreja harottiin katseen harhaillessa baaritiskin luona istuskelevassa Peterissä, Jaycee olisi voinut vain katsella miestä koko loppuillan. Hän ei olisi silloinkaan yhtään peremmällä toisen ajatuksenjuoksusta, mutta eihän hän ollut perillä omastakaan. Ei ainakaan enään.
Shayne lausahti jotain, mikä herätti naisenalun ajatuksistaan, "Häh..? Aivan", Jaycee mumisi ja haroi hiuksia pois kasvoiltaan. Hänhän joutuisi nukkumaan todella lähellä Peteriä... Olihan hän lähempänäkin ollut, mutta se oli tullut yllätyksenä, tähän kykeni sentään tavallaan varautumaan.

Tälläisenä sivuinformaationa, Jaycee alkoi pikkuhiljaa olla siinä kunnossa, ettei edes viskipullo pysynyt kädessä. "Mhhhhh...", vaaleaverikkö mumisi - tai pikemminkin äännähteli epäselvästi - ja asteli muutaman huteraakin huteramman askeleen, kunnes jalat katosivat alta. Tai sitten se oli lattia, joka yhtäkkiä petti. Kuitenkin, neiti Donovan avasi siristellen silmänsä ja tutkaili kattoa hetken aikaa. Hänhän oli ainakin metrin lähempänä sohvaa, kuin hetki sitten, saavutus sekin. "Ehkä... Mä menen nyt kyllä...", vaaleaverikkö mumisi kömpiessään takaisin ylös, ja seisomaan päästyään viskipullo asetettiin baaritiskille ja juominen saisi jäädä tähän. Kohta hän kuitenkin olisi vessan puolella pää pöntössä tai vaihtoehtoisesti valittamassa kovaan ääneen, kuinka nälkä hänellä oli. Juominen unohtuisi joka tapauksessa, ainahan Jaycee keksisi jotakin mieluisampaa tekemistä. "Shayneee...", naisenalku aloitti kärsivän kuuloisena ja istahti sohvalle näyttäen lähinnä kiukuttelevalta pikkulapselta, "Yöpaita", lisättiin tarkennukseksi vaatimukselle pellavapään kellahtaessa makaamaan. Hän sitten inhosi vaatteiden vaihtamista, se oli niin epäkätevää ja aikaavievää.
Lisäksi joistakin vaatteista oli lähes mahdotonta kuoriutua ilman raivokasta taistelua, mainittakoon nyt yllä oleva musta paljettimekko. Minkäköhän vuoksi Jaycee oli edes pukenut sen, kerta sen riisuminen oli yhtä tappelua. Eikä hän nyt alusvaatteisillaan aikoisi nukkua, kyllä pomolta varmasti löytyisi joku vanha t-paidan riepu, ja taisihan miehen luona olla joitakin hänen vaatteitaan. Joku olisi saattanut kuvitella vaaleaverikön muuttavan Shaynen luokse vaate kerrallaan, mutta sanottakoon näin, että tuo tuppasi unohtamaan tavaroita vähän sinne sun tänne.

Peter ei halunnut edes kuvitella miten surkeassa kunnossa Jaycee seuraavana päivänä olisi. WC olisi varmaan jatkuvasti varattu ja nainen olisi täysin puhki. Shayne lähtisi aamulla kouluun, joten tuo varmaan välttyisi koko showlta. Mustatukalla itsellään alkaisi koulu vasta iltapäivällä, joten hän saattoi nukkua rauhassa. Niin rauhassa kun nyt yleensä kykeni. Kulmiaan kohotellen Shayne lähti etsimään blondin pyynnöstä jotain yöpaitaa. Pomomiehellä oli aina vaikeuksia vaatehuoneen kanssa, josta löytyi läjäpäin vaatteita ja tavaraa. Ei hänen omia tavaroitaan vaan jengiläisten. Hänen makuuhuoneessa oleva vaatekaappi riitti hänelle mainiosti, joten ylimääräinen tila oli pyhitetty jengiläisten tavaroita varten. Harvoin(ei juuri koskaan) hän suostui toimimaan juoksupoikana. Juuri ja juuri pystyssä pysyvää Jayceeta hän ei kuitenkaan viitsinyt lähettää itsekseen seikkailemaan. Vaikeaksi vaatehuoneesta teki sen, ettei pomomiehellä ollut hajuakaan mitkä esineet kuuluivat kenellekin. Huuliaan mutristellen tuo sai siis selata katseellaan hyllyjä ja ihmetellä tavaroiden määrää. Aikansa kiroten mies lopulta ei enää jaksanut etsiä, vaan nappasi lähimmän t-paidan ja palasi olohuoneeseen. Paita oli puhdas eikä kenelläkään hänen jengiläisistään ollut kirppuja(hänen tietääkseen), joten kaiketi se olisi ihan sama kenen paitaa blondi lainaisi.
"Lainaa tota", pomomies huikkasi ja viskaisi suuren t-paidan blondille. "Puhas on", mies lisäsi ja vilkaisi Dennisin puoleen, joka hipsi kohti eteistä. "Jäisit nyt yöks", STOP huokaisi ja Dennis vain hymähti. "Voit nukkuu mun viekus", Shayne ehdotti virnistäen. "Ei kiitos ja hyviä öitä sinne sohville", Dennis naurahti ja poistui ovesta omille teilleen.

Peter tuijotti jonnekin seinille, vaikka vain hetki sitten oli katseellaan seurannut Jayceelle tarjottua paitaa. Tarkemmin sanottuna hänen paitaansa. Mitään hän ei kuitenkaan sanonut vaan rapsutti lintuaan. "No kai täälläkin sitte painutaan pehkuihin", STOP mumisi hiuksiaan haroen ja vilkaisi vuoroin alaisiaan. "Vessa on tos", sinisilmä ilmoitti Jayceelle, vaikka tiesikin naisen jo tietävän wc:n olinpaikan. Hyvähän se oli vain muistuttaa. Häntä ei huvittanut siivoilla krapulaoksennuksia. "Öitä teille", Shayne haukotteli ja räpsytteli matkalla makuuhuoneeseen valoja kiinni, jättäen vain keittiöön valot päälle. Peter vilkuili hetken pomonsa perään, kunnes vilkaisi Jayceehen ja pieneksi hetkeksi unohtui tuijottamaan, yskäisten sitten vaivaantuneesti nyrkkiinsä. Hiuksiaan haroen Peter nousi ylös ja asteli sohvien ohitse pöydän luokse, jonka päältä nappasi mukaansa viltin. Askeleet veivät hiljaisuudessa takaisin sohvan luokse ja äänettömänä Damien seurasi baaritiskiltä omistajansa liikkeitä. Onneksi sohvapaloja oli useita ja Peter saattoi rauhassa asettautua makuulle pisimmälle sohvapalajonolle. Vaikka hän pitkä olikin, mahtui hän hyvin makaamaan koko pituudessaan. Kun mustatukka oli istahtanut sohvalle, lensi lintu välittömästi miehen seuraksi sohvan nojalle hyppelemään. Mustat iirikset vilkaisivat blondiin naiseen ja Peter raotti huuliaan sanoja varten. ...joita ei lopulta sitten sanottukaan. Katse vietiin toisaalle ja mies kellahti selälleen makaamaan, linnun pomppiessa hänen jalkojaan pitkin vatsalle ja käyden siihen sitten rennosti istuskelemaan.

Jaycee käyskenteli sohvalla ympärilleen katsellen, kaikki näytti samalta, kuin aina ennenkin. Ihmisetkin näyttivät aikalailla samanlaisilta kuin yleensä, mitä nyt tyttö näki kaiken kahtena. Shayne kipaisi hakemaan yöpaitaa ja Jaycee tyytyi hymyilemään humalaista hymyään kiitokseksi, sitten siniharmaat silmät kääntyivät jälleen Peterin puoleen. Mies oli niin keskittynyt siihen räkättävään lintuunsa, että ihan jopa vitutti. Kuinka kukaan pystyi pitämään jostakin linnusta? Linnut olivat Jayceen mielestä lähinnä ällöttäviä, tai sitten se johtui siitä, että hän pelkäsi niitä. Tuo Damien oli vielä purevaa sorttia, joten blondilla oli ihan hyvä syy vihata sitä.
Shayne tuli takaisin paidan kanssa, jonka Jaycee nappasi kiinni - tai ainakin yritti napata - ja nyökkäsi hivenen huonovointisen näköisenä. Seuraavaksi kämpiltä lähti Dennis, jota pomo yritti aluksi suostutella jäämään, mutta omaan kohteliaaseen tapaansa Dennis ilmoitti viettävän yönsä toisaalla. Miehen hyvänyöntoivotuksiin ei vastattu mitään, sitten seuraavaksi Shayne lähti nukkumaan. "Yötä", Jaycee mumisi puhe sammaltaen ja piteli paitaa sylissään. Hän ei huomannut Peterin tuijotusta, huomio kiinnittyi mieheen vasta tuon yskäistessä, Jaycee tutkaili toisen kasvoja hetken aikaa hämärästä. Kämpässä oli aika pimeää, tai olihan keittiössä valot, mutta koko kämppää ne eivät valaisseet.
Peter asteli viltti mukanaan sohvalle ja vaaleaverikkö käänsi katseensa oitis toisaalle, nousten sitten haparoiden ylös. Ehkä hän menisi baaritiskin taakse vaihtamaan yöpaidan päälleen, tai sitten tyytyisi kikkailemaan sohvalta käsin. Sormet hapuilivat mustan mekon vetoketjua jostain vasemman kyljen tienoilta, hetken aikaa sitä sai etsiäkin. Vetoketju saatiin loppujen lopuksi auki ja Jaycee riisuutui mekostaan, viskaisten sen sitten lattialle patjan viereen. T-paita puettiin päälle ja hiuksia harottiin hetken aikaa mietteliäs ilme kasvoilla, vaikka rehellisesti sanottuna hänen päässään ei liikkunut sillä hetkellä yhtään mitään.

Huojuvin askelin vaaleaverikkö raahautui keittiön puolelle, otti kaapista ensimäisen puhtaaksi todetun lasin käteensä ja täytti sen kylmällä vedellä. Muutamalla pitkällä hörpyllä lasi saatiin tyhjäksi ja Jaycee kompuroi takaisin olohuoneen puolelle, istahtaen sitten patjalleen ja kiskoen peittoa ympärillensä. Kun istuminen ei tuntunut enään mukavalta, naisenalku kellahti kyljelleen makaamaan, kasvot sohvalla makaavaaa Peteriä kohti.
Peitto kiskottiin päälle lähes kasvoja myöten ja hetken aikaa Jaycee etsiskeli mukavaa asentoa, kunnes vihdoin ja viimein löysi sen. Sitten hän olikin vain hiljaa, katseli miestä ja tuon vatsalla istuskelevaa lintua. Kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, kovin kauaa Jaycee ei hiljaisena pysynyt. "Sä... Sä olet yks idiootti", vaaleaverikkö mongersi peittonsa takaa ja haukotteli selvästi väsähtäneenä. "Mun pitäis vihata sua", hän jatkoi närkästyneeseen sävyyn, vaikka sanastakaan tuskin sai selvää.

Rauhallisesti Damien istuskeli omistajansa rinnalla, joka ilmeettömänä tuijotti jonnekin katonrajaan. Peter oli olettanut saavansa rauhassa viettää yönsä, mutta nyt nukahtaminen tuntui lähes mahdottomalta. Shaynen poistuttua oli tilat vallannut odotettavissa ollut hiljaisuus. Peter ei ollut puhuvaa sorttia, eikä häntä huvittanut lainkaan puhua vaaleaverikölle. Eikä tuolla varmastikaan ollut mitään tarpeita puhua hänelle. Asetelma oli siis sillä hetkellä juuri oikeilla raiteilla. Kumpikaan ei reagoisi millään tavalla toisen olemassaoloon, kuten silloin ennenkin, ennen koulussa tapahtunutta, öh, välikohtausta. Välikohtausta jonka päälle Peter ei edelleenkään ymmärtänyt hevon vittujakaan. Hän ei todellakaan ollut sitä tyyppiä, joka spontaanisti kävi toiseen kiinni ja jätti kylmän järjen narikkaan kuin mikäkin vastuuton kakara. Silti hän oli tehnyt mitä nyt oli sattunutkin tekemään, eikä hän kaiken järjen vastaisesti tuntenut mitään katumusta tekoansa kohtaan. Miten oli Jayceen laita? Mustat iirikset käännettiin patjalleen asettautuneen naisen puoleen ja hetkeksi Pete jäi ilmeettömänä tuijottamaan häntä kohti olevia kasvoja. Juuri kun Peter oli kääntänyt päänsä toisaalle ja oikeasti olettanut hiljaisuuden jatkuvan seuraavaan aamuun, avasi kultakutri suunsa ja sai mustatukan kääntämään katseensa takaisin. Lyhyempi hahmo oli juuri kutsunut häntä idiootiksi. Noin suoraan kukaan ei ollut pitkiin aikoihin julistanut yhtäkään haukkuvaa sanaa mustatukasta. Ja se oli ihan terveellistäkin.

Peter vain tuijotti ja moneen kertaan punnitsi olisiko parempi olla täysin hiljaa vai jopa kommentoida asiaa jotenkin. Mitään mustatukka ei kuitenkaan Jayceen ensimmäisiin sanoihin kommentoinut, vaan käänsi tylysti katseensa kattoa kohti. Närkästyneeseen sävyyn jatketut sanat kuitenkin lähes pakottivat mustatukan kääntämään katseensa takaisin blondiin.
"Etkö muka sitten vihaa?" Peter kysyi ilottomasti. Mustatukka vilkaisi jo ilmeisesti nukahtanutta lintuansa ja jätti katseensa niille tienoille. "Tai paremminkin: miks sun nyt pitäis vihata mua?" Peter kysyi ja sanoillaan vihjaisi sitä, ettei hän ollut tehnyt Jayceelle mitään. Tai no olihan hän tehnyt, mutta yhtä lailla oli blondikin ollut hänessä kiinni ilman vastustelun häivääkään. Jos se koululla tapahtunut asia edes mitenkään liittyi Jayceen närkästyneisyyteen tai sanoihin.

Jaycee oli hetken aikaa hiljaa ja mietti, mitä seuraavaksi sanoisi. Miksi hänen edes pitäisi vihata Peteriä? Se oli hyvä kysymys, johon vaaleaverikkö ei ihan heti keksinyt vastausta. Ehkä siksi, että jollain tapaa hän tunsi olonsa huijatuksi, tai koska hän vain käänsi vihaksi kaikki ne tunteet, joita hän ei halunnut edes myöntää itselleen.
"Siksi", Jaycee murahti ja totesi vastauksen olleen ehkä surkein, jonka hän oli koskaan kenellekään antanut. Oliko hän vihainen siksi, että pelkäsi koululla tapahtuneen jäävän viimeiseksi sellaiseksi hetkeksi? Ehkä asiat kuulostaisivat paljon yksinkertaisimmilta aamulla, kun pää ja ajatukset olisivat selvinneet alkoholin vaikutuksista. Tuntui kutkuttavalta edes nukkua miehen kanssa samassa huoneessa, vaikka he eivät edes olleet lähellä toisiaan. Se oli jälleen se sama tunne, joka tuli silloinkin, kun jonotti johonkin pelottavaan vuoristorataan. Vaaleaverikkö hieraisi kämmenselällä silmäänsä ja käännähteli patjalla aikansa, ennen kuin asettui taas aloilleen.

Mitäköhän Peter ajatteli? "Enkä mä vihaa sua, oikeestaan mä pid--", Jaycee aloitti ja jätti lauseensa viime hetkillä kesken, hän ei taatusti sanoisi sitä ääneen, vaikka humalassa olikin. Se oli sellainen asia, jota ei sopinut sanoa edes kännipäissään ja perua seuraavana aamuna tai pistää kylmästi 'kännin piikkiin'. Maailmalle vaaleaverikkö ei pitänyt Peteristä, eikä hän olisi halunnut edes itsensä kesken pitää miehestä, mutta itselleen oli vaikea valehdella. Hän piti Peteristä. Paljon. Tai ei ehkä paljoa, mutta ainakin vähän ja jotenkin erilaisella tavalla.
Jaycee oli kahden tulen välissä, joko hän aikoisi sanoa sanottavansa nyt kun tilaisuus oli koittanut, tai sitten hän olisi hiljaa kaikesta koko loppuelämänsä ajan. Kummatkin vaihtoehdot saattaisivat päättyä iänikuiseen katumukseen ja niin edespäin, mutta jos Jaycee olisi vain hiljaa, hän katuisi sitä varmasti enemmän.
Vaaleaverikkö kohottautui käsivarsiensa varaan ja käänsi siniharmaat silmänsä sohvalla makaavaan mieheen. "Mä en... Mä en kadu yhtään sitä, mitä koululla tapahtu", hän töksäytti kerralla, puhe edelleen hienoisesti sammaltaen. "Vaikka sä katuisit sitä lopun elämääs niin se ei vaikuta muhun--", jatkettiin lähes kuiskaten, mutta niin, että Peter sen varmasti kuuli. "Tai vaikuttaa", Jaycee murahti lopuksi ja asettautui jälleen makaamaan. Hän oli sanottavansa sanonut, ainakin suurimman osan.

Oikeastaan olo ei helpottunut ollenkaan, vaikka Jaycee olikin taas tapansa mukaan mölynnyt sivu suunsa. Oli tuskallista odottaa miehen reaktiota, koska naisenalku ei tiennyt yhtään mitä odottaa.

Jayceen siis piti vihata Peteriä siksi että siksi? Mustatukka vain tuijotti valkosulkaista lintuaan ja jätti kommentoimatta asiaa. Hänellä ei ollut tapana pommittaa ihmisiä kysymyksillä tai tivata vastauksia. Vastaus oli ehkä ollut surkea, mutta vastaus se oli silti ja sillä hyvä. Vaivihkaa Pete laski toisen jalkansa lattialle, varoen herättämästä lintua jonka nosti päältään ja laski viereiselle sohvalle. Aikomuksiensa vastaisesti Peter ei käynyt takaisin makuulleen, vaan istahti sohvalle ja iski silmänsä tyhjinä siniharmaisiin silmiin. Jaycee ei siis vihannut häntä vaan pid--- Ei Peter tyhmä ollut. Jaycee oli keskeyttänyt lauseensa ja viimeinen sana oli arvattavissa. Blondi siis piti jostain. Hänestä? Se kuulosti liian epäuskottavalta, eikä Peter siksi reagoinut siihen mitenkään. Hänen oli joko täytynyt arvata tai kuulla väärin. Ja vaikkei olisi niin ja hän olisi oikeasti kuullut tai arvannut oikein, niin Donovanhan oli umpikännissä. Ei tuon sanoihin voinut luottaa vaikka jollain tunteikkaalla taholla - sellaisella jota Peter ei tahtonut itsellekään myöntää olemassa olevaksi - hän ei pitänyt Jayceeta lainkaan niin rasittavana kuin useita muita. Päin vastoin, tuosta oli paljastunut puolia, joita Peter osasi arvostaa. Lisäksi hän ei vittuuntunut tuon seurassa samalla tavalla (tai yhtä nopeasti)kuin muiden. Vaikka Jaycee olikin jääräpää, ei se ollut niin raivostuttavaa vaan jotenkin suloista. Eikä tätäkään typerää mielipidettä toisen söpöydestä tuotu julki. Pointti oli se, että Pete viihtyi naisen seurassa paremmin kuin olisi halunnut viihtyä. Lisäksi tuo jollain erikoisella tavalla veti mustatukkaa puoleensa. Aivan vitun sama miten nololta se kuulosti, niin se vain oli ja sen mies oli itselleen myöntäminen. Muille asian myöntäminen olisi ollut aivan eri asia.

Mustat iirikset tuijottivat käsiensä varaan kohottautunutta neitokaista, joka sanoillaan sai Peten kohottamaan kulmiaan yllättyneesti. Jaycee ei katunut. Siis koululla tapahtunutta. Vähän muuta tuon käytös oli kertonut, mutta eipä Peter voinut väittää itsekään kovin hyvin käyttäytyneensä. Mustatukka kuunteli mitä naisella oli sanottavaa ja vaikka se olikin vaikeaa myöntää, oli vanhempi helpottunut ja nggh...no... iloinen. Ei se mihinkään suuntaan näkynyt, mutta kaipa se lämmin olo iloa oli. Ilmeettömänä Pete risti sormenpäänsä yhteen ja käänsi katseensa lattiaan.
"Kadutko sitten huomenna, kun alkoholin vaikutus on lakannut?" Peter kysyi ja kohotti sitten katseensa blondiin. Ei Peter oikeastaan tiennyt mistä hänen seuraavat sanat ja liike lähtivät, mutta taas hän näytti toimivan spontaanisti, kuten silloin koulullakin. Vasen käsi kohotettiin naista kohti ja kasvot vakaina Peter tuijotti toista. "Näytä, että mä voin luottaa sun sanoihin, eikä mun tarvitse ajatella tän olevan vaan humalahorinaa", mies kuiskasi, mutta tarpeeksi kuuluvasti, jotta nainenkin hänen sanansa kuulisivat. "Anna mun tehä samoin, kuin sillon koululla, niin mä uskon sua", mustatukka lupasi ja yhä piti kutsuvana kättään naishahmoa kohti.

Jaycee oli rehellisesti sanottuna olettanut ja odottanut, että Peter flippaisi toden teolla. Sillain, että Jaycee lentelisi pitkin seiniä ja saisi keräillä luitaan ja hampaitaan Shaynen asunnon nurkista auringon nousuun asti.
Hetkeen vaaleaverikkö ei sanonut sanaakaan, kunnes mies sitten esitti kysymyksen. "En mä ole missään vaiheessa katunut", hän vastasi vaimeasti ja piti siniharmaat silmänsä edelleen toisessa. "Enkä mä tule katumaan", jatkettiin vakavana sormien haroessa tottuneeseen tapaan kullanvaaleita hiuksia, jotka olivat aina takussa kuin metsänpeikolla. Jaycee ei ihmetellyt yhtään, miksi Peter ei oikein vakuuttunut hänen sanoistaan. Humalaiseen oli vaikea luottaa, koska alkoholi pisti useat puhumaan sanoilla, jotka ihmiset halusivat kuulla. Niin pitkään aikaan vaaleaverikkö ei kuitenkaan ollut sanonut kenellekään mitään tällaista, joten hänellä ei ollut yhtäkään hyvää syytä valehdella. Eikä hän valehdellut, vaikka naisenalku oli tunnettu ihmisenä, jolla oli luontainen taito vetää jos jonkinlaista roolia.
Katse tarkkaili kätensä Jayceeta kohti ojentanutta miestä, eikä tuon viimeisiin sanoihin vastattu hetkeen mitään. Mitä Peter oli sanonut? Meni joitakin sekunteja, ennen kuin naisenalku oli sisäistänyt kuulemansa sanat. Sitten hän nousi istumaan ja kurottautui toisen kättä kohden. Ensiksi se oli vain pieni hipaisu, sitten käsi tarttui miehen omaan Jayceen hivuttautuessa lähemmäs tuota. "Mä annan", Jaycee lausui hiljaa siniharmaiden silmien tutkiessa tarkasti Peterin kasvoja.

Äskettäin miehen kättä pidellyt käsi lipui tuon käsivarren ihoa hipoen tuon niskaan, vaaleaverikkö puraisi huultaan odottaen jonkinlaista reaktiota. Hitauttakin hitaammin hän painoi huulensa vasten toisen omia ja antoi kätensä edelleen levätä mustahiuksisen niskalla. Arkailusta ei tällä kertaa ollut jälkeäkään, ehkä se johtui osittain humalasta.
Silmäluomet painuivat osittain kiinni, sydän takoi jälleen kiivaaseen tahtiin, silti Jaycee en antanut huuliensa erkaantua Peterin huulilta.

Mustat iirikset tuijottivat siniharmaisiin ja käsi oli yhä ojennettu hennompaa hahmoa kohti. Peter odotti ja aika tuntui kuluvan puolta hitaammin kuin oikeasti. Hänestä ei ollut pitkiin aikoihin pienen hetken odottaminen tuntunut niin vaikealta. Hän halusi tietää miten pellavapää reagoi. Luikkisiko Donovan karkuun arojäniksen tavoin vai ottaisiko tarjotun käden vastaan. Jaycee nousi istumaan ja Pete hengitti rauhallisesti, hentojen sormenpäiden hipaistessa hänen arpisia sormiaan. Blondi otti tukevamman otteen pidemmän kädestä ja mustatukka veti naishahmoa varoen lähemmäs itseään. Käsi havaittiin niskalla ja Peterin tuntui vievän se sama outo tunne, joka oli ilmaantunut silloin koulullakin. Mistä lie sekin oli syntynyt. Ei sellaista pitänyt olla olemassakaan, ei koskaan, ei Peterillä. Jaycee painoi jo entuudestaan miehelle tutut pehmeät ja lämpimät huulet vasten Peten omia. Kuulosti se miten hölmöltä tahansa tai oli se kuinka vaikeaa Peterin myöntää, valui hänen vatsalleen jotain lämmintä ja se, ettei Donovan ollut perääntynyt, tuntui helvetin mukavalta. Suudelmaan vastattiin oitis ja ennen kuin mustatukka oli ehtinyt itseään estellä, oli hän jo nostanut vaaleaverikön syliinsä. Toinen käsi nousi naisen selälle, miehen ujuttaessa kielensä hennomman hahmon suuta tutkimaan. Tällä kertaa hän ei ollut lainkaan niin varovainen kuin viime kerralla. Viime kerta oli ollut jotain varovaista ja kokeilevaa, tällä kertaa suudelma oli enemmänkin jotain patoutuneen nälän purkamista.

Kokeilevasti mustatukka näykkäisi lyhyemmän hahmon alahuulta ja antoi tuon selällä levänneen käden nousta vaaleiden, pörröisten hiussuortuvien sekaan. Happi alkoi olla lopussa ja kuin hyvästiksi mustatukka nuolaisi Jayceen huulia, rikkoi (vastahakoisesti)suudelman ja veti syvään henkeä, toisen katsetta etsien. Sydän, joka oli tähän asti kiihtynyt vain hauskuudesta kenttätöistä, jätti lyönnin välistä ja Peter painautui lähemmäs Jayceeta, puhaltaen sitten lämpimästi lyhyemmän hahmon korvaan.
"....En mäkään kadu koululla tapahtunutta", Peter kuiskasi ja näykkäisi pellavapään korvanlehteä. "Enkä mä... kadu tätäkään", mies lisäsi ja ummisti silmiään, painaen sitten suukon vasten lyhyemmän hahmon herkkää ihoa kaulalla.

Jos koululla tunnelma oli ollut arkaileva ja varovainen, tällä hetkellä kummastakaan ei ollut enään tietoakaan. Se oli - jos näin voi sanoa - lähes tulkoon puhdasta himoa, tai edes jotakin sen tyylistä.
Kuin nälässä pidetty lapsi oltaisiin päästetty karkkikauppaan kasa rahaa kädessä. Jaycee valutti kätensä Peterin hartialle, toisen levätessä edelleen niskalla sormien hivellessä tuon sysimustia hiuksia. Hengitys tuntui kiihtyneen ja pulssi jatkoi tasaista nousuaan, ellei se ollut jo korkeimmillaan.
Miehen huulien erkaantuessa vaaleaverikön omilta Jaycee hengitti edelleen hivenen kiivaasti, aivan kuin takana olisi ollut cooperin testin tai maratonin tapainen suoritus - pienesti liioiteltuna. Siniharmaat silmät tutkivat mustahiuksisen kasvoja ja synkkiä silmiä, vaikka luomet painuivatkin uudemman kerran kiinni. Peter ei siis katunut ja Jaycee uskoi niihin sanoihin, jotka mies oli lausunut. Hän ei edes epäillyt niiden todenperäisyyttä, mielessä ei käynyt ajatusta niiden epäilemisestä. Edelleenkään naisenalku ei sanonut sanaakaan, nautti vain täysin rinnoin pidemmältä saamastaan huomiosta. Olkapäällä levänneen käden sormet tarttuivat toisen paitaan ja rutistivat kangasta miehen painaessa suudelman vaaleaverikön kaulalle. Hento, lähes äänetön ynähdys loittoni naisenalun huulilta.
Silmät avattiin ja Jaycee nojasi hivenen taaksepäin nähdäkseen Peterin kasvot. Niskassa ollut käsi kohotettiin sormenpäiden hipaistessa toisen poskea, "Uskotko sä mua nyt?", vaaleaverikkö kysyi vaisusti ja tutki edelleen katseellaan miehen kasvoja.
Hän voisi jankuttaa sitä toiselle huomisaamusta alkaen, niin kauan kunnes Peter sen uskoisi. Jaycee ei katunut, eikä myöskään tulisi katumaan. Hän oli varma siitä, vaikka yleensä naisenalku ei kyennyt olemaan varma yhtään mistään.

Pieni hymynpoikanen kiskoi Jayceen suupieliä ylöspäin. Tiedä sitten, mikä häntä hymyilytti, mutta hymyssä oli kujeileva vivahde. Vaaleaverikkö kumartui miehen puoleen ja onnistui jotenkin painamaan tuota lähemmäs sohvan selkänojaa, "... Jos sä et vieläkään usko, niin mä voin todistaa sen vielä uudestaankin", hän naurahti ja sipaisi kasvoillensa valuneen hiussuortuvan korvansa taakse.
Lupia kyselemättä - ihan kuin tässä vaiheessa mitään lupia oltaisiin tarvittukaan - Jaycee painoi huulensa uudestaan miehen huulille. Tällä kertaa silmiä ei suljettu, katse tutki toisen silmiä naisenalun näykkäistessä toisen alahuulta ikään kuin kostoksi aikaisemmasta.

---- uu jee laatu tähän aikaan aamusta (Y)

Just laadukasta tekstiä murusein♥

Vaaleaverikkö hengitti tiheämmin ja Peter olisi valehdellut huonoin eväin, jos olisi väittänyt itse hengittävänsä normaalisti. Hengitys oli nopeampaa, eikä mustatukka halunnut edes kuvitella miten STOP reagoisi, jos tietäisi mitä he tekivät ja vielä hänen sohvallaan. Blondi ei estellyt mustasilmäistä tekemästä, öh, no mitä nyt sattuikin tekemään ja oli itsekin menossa mukana. Joku muu kuin Peter olisi mahdollisesti huomauttanut jotain alkoholin mausta ja hajusta, mutta mustatukan kanssa ei sitä ongelmaa ollut. Mitään hän ei haistanut tai maistanut, vaikka olisi sillä hetkellä kovin mielellään molempia tehnytkin. Arpiset sormet kietoivat vaaleita hiussuortuvia ympärilleen ja mielessään mustatukka totesi tytön hiukset mukavan pehmeiksi. Hieman rohtuneet huulet maistelivat vaaleaa ihoa ja Peter kielsi itseään käyttämästä hampaitaan. Okei, hänen teki mieli niitata naisen kaulaan merkki tai pari, mutta Jaycee tuskin olisi ilahtunut moisesta. Itsehillintäähän siinä päästiin harjoittelemaan. Vaikeaa se olikin, kun kauniimpi osapuoli päästeli huultensa lomasta niin kutkuttavia ynähdyksiä. Mustatukka veti päätään hieman taaksepäin ja tuijotti neutraali ilme kasvoillaan harmaansinisiin silmiin. Peter halusi uskoa lyhyemmän hahmon sanoihin ja taisi uskoakin. Toki toisen humalatila vaikutti siinä määrin, että mustatukan oli myönnettävä itselleen tahtovansa kuulla myös selväpäisen Jayceen lausuvan sanoja, joita oli nyt lausunut.

Eteenpäin kumartunut mustatukka silmäili naisen kasvoja ja kohotti asteen kulmiaan, hymyn kiriessä blondin huulille. Donovan painoi mustasilmäistä taaksepäin ja turhia kyselemättä Peter vain nojautui paremmin sohvannojaa vasten. "Hmmh", mustahiuksinen mumisi tyytyväiseen sävyyn ja vastasi suudelmaan, toisella kädellään blondin selkää silitellen. "Uskon sanojasi", mustahiuksinen kuiskasi ja hiuksissa yhä majailleella kädellään hieman pörrötti kullankellertäviä hiussuortuvia. Mustahiuksinen päästi hitaasti(vastahakoisesti) vaaleaveriköstä irti ja hetken tuijotti harmaansinisiin iiriksiin. "Parempi painua nukkumaan, että ehdit hieman levätä ennen huomista koitosta", mustahiuksinen ilmoitti rauhallisesti, viitaten blondiin melko varmasti yön jälkeen iskevään krapulaan. Pidemmittä puheitta mustatukka nosti vaaleaverikön kantoonsa ja nousi seisomaan. "Olet kevyt", mustasilmäinen hymähti ja asteli patjan luokse, laskien sitten vaaleaverikön sille istumaan. Mustatukka kumartui kykkyyn ja tutkaili vielä hetken mielestään mukavan värisiin silmiin. "Hyviä öitä", mustasilmäinen lausui pehmeästi. Omaa äänensävyään Peter hämmästyi hieman itsekin ja mumisten haroi hiuksiaan, ennen kuin nousi seisomaan ja palasi sohvalleen.

Peter kuulemma uskoi häntä, tai ainakin niin mies sanoi. Se oli mukavaa kuultavaa ja sillä oli yllättävän suuri merkitys Jayceelle, ottaen huomioon, että häntä harvemmin kiinnosti muiden sanomiset tai mielipiteet.
Kaikki muu tuntui jollain tapaa mitättömältä ja vähäpätöiseltä, ainakin sillä hetkellä. Itsehillintäähän tässä todellakin koeteltiin, kun mieli teki viedä tilannetta pidemmälle. Jaycee huokaisi syvään ja katseli takaisin miehen synkkiä ja arvoituksellisia silmiä. Nukkumaan? Vaaleaverikkö uskoi kuulleensa väärin ja kohotti kulmiaan kysyvänä, siis nukkumaan? Toivottavasti Peter ei ollut tosissaan, vaikka jollain tapaa tuosta tuli tällä hetkellä mieleen joku ujo sarjakuvanörtti, jota pelotti - mutta samaan aikaan kiinnosti - kaikki näinkin läheinen kontakti vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ajatus sai Jayceen naurahtamaan ääneen ja pudistelemaan päätään, "Mhh... Kaipa sitten niin", vastattiin hivenen pettyneeseen sävyyn sormien haroessa kullanvaaleita hiuksia pois kasvoja peittämästä.
Peter nosti vaaleaverikön kevyesti ilmaan, vai että hän ei saanut jäädä edes toisen viereen? Jaycee kellahti patjalle kyljelleen ja katseli miestä hetken aikaa, ennen kuin tuo nousi seisomaan ja palasi takaisin omalle paikalleen, joka tässä tapauksessa tarkoitti sohvaa.
Hyvänyöntoivotuksiin hän ei vastannut mitään, makasi vain patjalla selvästi ärsyytyneenä saamastaan kohtelusta. Ei sillä, mitään prinsessakohtelua Peteriltä olisi ollut turha odottaa, mutta... Niin.

"Mä en aijo nukkua tässä", blondi ilmoitti jääräpäiseen sävyynsa ja nousi seisomaan. Tyynynsä ja peittonsa hän hylkäsi kylmästi patjalle ja sen suurempia lupia kyselemättä istui Peterin viereen sohvalle. "Ja jos sulla on vastaansanomista niin...", Jaycee jatkoi ja kohotti kulmiaan mietteliään näköisenä. "... Sitten tiedät sanonees vastaan", lause lopetettiin vakava ilme kasvoilla koreillen.

Mustatukka ei tosiaan ollut tottunut läheisyyteen. Siis sellaiseen läheisyyteen, jossa oli mukana jotain muuta kuin puhdasta himoa. Kaikki petikumppaninsakin Peter aina heitti pois luotaan tai poistui itse, ja unohti. Parin tunnin päästä hän ei edes muistanut petikumppaneidensa nimiä. Ne olivat hänelle yhden tekeviä. Ei häntä kiinnostanut kuulla kenenkään elämästä yhtään mitään jos nuo eivät liittynyt häneen mitenkään, olivat vain yhden illan ilona. Harvoin häntä tosin kiinnosti kuulla niidenkään elämästä, jotka häneen jotenkin liittyivät. Töissä hänelle riitti se tieto, että oliko ihmisestä hyötyä ja missä asiassa. Hänellä ei ollut tarpeita tutustua ihmisiin ja saada tietää heistä enemmän. Hänen sosiaaliset tarpeensa olivat, no, melko mitättömät, eikä ihmisviha auttanut asiaa. Hän pärjäisi varmasti vallan hyvin yksin keskellä napajäätä pienessä iglussa. Eipähän olisi ketään ärsyttämässä. Paitsi ehkä jääkarhut. No, ne hän voisi syödä pois pingviinien kera. Jayceen istahtaessa sohvalle jääräpäiseen tapaansa, kurtisti Pete aavistuksen kulmiaan. Naiset olivat hankalia. Varsinkin jääräpäiset ja lujatahtoiset sellaiset. Mutta rehellisyyden nimissä mustatukka joutui myöntämään, että häntä luja, hieman vaikea luonne miellytti paljon enemmän kuin ujo ja hiljainen. Jatkuvasti punastelevat ja änkyttävät teinipennut olivat vain rasittavia. Eikä hiljaisen ja aran kanssa mitään mistään tulisi, koska Petekin oli harvasanainen tuppisuu. Kaksi haudanhiljaista kaveria vierekkäin oli vain ärsyttävä näky.
"Siihenkö sitten meinaat jäädä?" Pete kysyi viileästi pellavapäältä ja veti itsensä istumaan.

Hetken aikaa mustatukka silmäili naisen kasvoja ja pohti jäisikö nuijanukutuksesta pahakin jälki. Katse viivähti metallisessa jalkalampussa. Ei, mies kielsi itseään, siitä jäisi jälki. Perhana. Miehen kurkusta karkasi yskäisyn tavoin hallitsematon murinaa muistuttava ääni. Mustasilmäinen haroi hiuksiaan, ennen kuin veti itsensä istumaan ja kurottautui blondia kohti, jonka paidan kauluksesta nappasi varoittavasti kiinni. "Eikö tosiaan haittaa, että aamulla tänne syöksyy ensimmäisenä joko pomo, Dennis tai Destin?" vanhempi kysyi ilmeettömänä. Haittasiko häntä sitten? Ei varsinaisesti. Rehellisesti sanoen häntä ei vittuakaan kiinnostanut mitä muut ajattelivat, sillä tämä tuskin tulisi vaikuttamaan hänen asemaansa tai pelottavaan imagoon millään lailla. Mustatukka ei turhaan säälinyt blondin vaatekappaletta vaan lähti nojaamaan takaisin selkäänsä sohvalle ja paidasta kiskoi Donovanin lähemmäs itseään - melkein päälleen. "En ole mukava tyyppi, eikö sua yhtään mietitytä mitä muut ajattelis ku löytäis sut siitä?" mies jatkoi.

Peterin vastaanotto ei ollut mitenkään lämmin, mutta ihan oikeasti, olisiko se joskus sitä sitten ollutkaan? Jaycee kohotti kulmiaan ja nyökähti miehen esittämälle kysymykselle, ilmeisesti tuo ei vielä tuntenut häntä tarpeeksi hyvin. Tai sitten hän oli esittänyt aikeensa epäselvästi, ehkäpä kysymys oli esitetty vain muodon vuoksi, tiedä sitä. Ehkä syyllä ei ollut merkitystä, joten oli turha arvuutella moisia.
Peterin varoittava, lähes hyökkääväksi tulkittava ele napata vaaleaverikön paidankauluksesta kiinni sai Jayceen vain hymähtämään. Joku saattaisi sanoa häntä sairaaksi, kun tuolla tavoin piti miehen käytöksestä, vaikka siinä ei ollut kehuttavaa lauseeksikaan asti.
Vielä humalassa olleessaan Jaycee ei osannut olla provosoimatta, päinvastoin. Hän nautti ihmisten väkivaltaisuuteen taipuvaisten luonteenpiirteiden ruokkimisesta ja teki sitä mielellään, oli mukava nähdä, mihin ihmiset pystyivät kun näitä oli aikansa ärsytetty. Ei Jaycee tahallaan halunnut Peteriä ärsyttää, kunhan vain kokeili kepillä jäätä ja testasi toisen sietokykyä.
Totta kai tähän taipumukseen vaikutti myös suunnaton määrä synnynnäistä röyhkeyttä ja jääräpäisyyttä, jotka eivät olleet yhdessä mikään mairitteleva kaksikko.
Peter kyseli tyhmiä, Jaycee naurahti. "Ei, enemmän mua haittaa se, että sä olet varmaan yön aikana kuristanut mut ja kuljettanut kaatopaikalle jätesäkissä", todettiin äänensävyn muuttuessa haastavammaksi. Hän pistäisi taatusti kampoihin, jos Peter oletti Jayceen taipuvan tahtoonsa muutamalla uhkailulla. Ei varmasti. Naisenalku oli jo ehtinyt tottumaan siihen, eikä pienet ärähtelyt enään säikäyttäneet, vaikka alkuaikoina mies oli saanut Jayceen nöyrtymään kuin lampaan, sanaakaan sanomatta.
Toisen kovaotteinen tyyli sai naisenalun lähestulkoon kihisemään tyytyväisyydestä ja puraisemaan voitonriemuiseen hymyyn kaartunutta alahuultaan.
"Tarpeeksi mukava kuitenkin", vaaleaverikkö lausahti tarkoituksellisesti vähättelevään sävyyn ja kurottautui hivenen lähemmäs Peterin kasvoja. Jälleen yksi, typerä kysymys, johon vastausta ei mietitty hetkeäkään liian pitkään. Jaycee alkoi silminnähden ärsyyntyä muuten niin hiljaisen miehen päättömistä ja tarpeettomista kysymyksistä, jotka eivät ehkä muille olisi olleet niin tarpeettomia. Hänelle ne olivat, ihmiselle joka piti tekoja parempana todisteena kuin miljoonia lupauksia ja lausuttuja, takeettomia sanoja. "Mä kuulun vain ja ainoastaan itselleni ja luulen, että muilla ihmisillä ei ole sananvaltaa koskien mun tekoja", Jaycee totesi melkein kuiskaten ja antoi kätensä vaeltaa miehen vatsaa pitkin tuon rintakehälle, käden rypyttäessä puolivahingossa toisen ylävartaloa verhonnutta paitaa. Ohimennen kynnet saattoivat raapaista Peterin ihoa tarkoituksettomasti.

"Sun ei kannata olettaa, että mä luovuttaisin helposti", naisenalku ilmoitti toisen kätensä puolestaan lipuessa miehen käsivartta pitkin. Sormet tarttuivat tuon ranteeseen Jayceen tutkiessa Peterin tummanpuhuvia silmiä omillaan. Tiedä sitten, minkä sortin kilpailu oli kyseessä, vaaleaverikkö oletti että kyseessä oli mittely, jonka häviäjä olisi se, joka osoittaisi ensimäisenä epäröintiä. Tai jotakin vastaavaa, ei hän tiennyt.
"Saatat pian itse jäädä toiseksi", jatkettiin äskeistä suunvuoroa kulmien kohotessa jälleen hivenen ylemmäs. Jaycee piti edelleen Peterin ranteesta kiinni, vaikka tahtoessaan toinen olisi laittanut huomattavasti heikompansa varsin äkkiä ketoon. Oli jännittävää, kutkuttavaa ja ennenkaikkea viihdyttävää olla tilanteessa, jossa hetkellinen läheisyys saattoi yhden sanan vaikutuksesta muuttua sotatantereeksi. Ehkä ei, mutta Jaycee oletti niin. Hän oletti paljon muutakin.
Jos Peter oli äskettäin ollut hyökkäävä, nyt oli Jayceen vuoro käyttäytyä samaan malliin. Ote toisen ranteesta hellitti vaaleaverikön kurottautuessa painamaan ahnean suudelman miehen huulille. Se oli nopea suudelma, röyhkeä ja monet kylmäksi jättävä, aivan kuten oli tarkoituskin. Peter nyt oli luonteeltaan niin kylmä muutenkin, että tuota tuskin kykeni kukaan ja mikään jättämään kylmäksi.
"Ellei sua rupea pelottamaan muiden sanomiset?", Jaycee palasi provosointiin ja naurahti ivaavasti.