No one knows who you are

Melinda Murray oli suunnannut taivaansiniset enkelin silmänsä ulos luokkahuoneen ikkunasta. Lasittunut katse tytön silmissä kertoi, ettei tuo ollut aivan maanpinnalla. Kaikeksi onnekseen tyttö istui takana, eikä maantiedon sijainen ei ollut kovin innokas kyselemään niiltä, jotka eivät viitanneet, joten keltaiseen t-paitaan sonnustautunutta tavistyttöä ei häiritty.

Kellon pirahtaessa tunnin päättymisen merkiksi, Mei käänsi katseensa takaisin luokkahuoneen sisäpuolelle, keräten automaattisesti kirjansa ja muut tarvikkeet laukkuunsa, joita oli tosin pitänyt esillä vain näön vuoksi, eihän hän oikeasti ollut seurannut minkään vertaa, ihme kyllä. Tavallisesti tyttö piti maantiedon tunneista, mutta tänään ei ollut kuunnellut edes puolella korvalla.

Melinda heilautti mustan koululaukkunsa olalleen, asettaen vanhan iPodinsa kuulokkeet korvilleen. Tyttö tanssahteli keveästi luokasta ulos, ja oli matkalla tiputtaa musta-valkoruutuisen ballerinansa, napaten sen kuitenkin kätevästi takaisin jalkaansa. Jalassa olevat vaaleansiniset pillifarkut korostivat entisestään tytön hoikkia sääriä.

Tyttö hyräili hiljaa kappaleen melodiaa, bongaten samalla syrjempää vapaan sohvan. Hän istahti sohvalle, ristien jalkansa, vajoten takaisin ajatuksiinsa. Aurinko paistoi pihalla, se näkyi ikkunasta, mutta jostakin syystä neiti kaipasi rauhaa, eikä melua – ja sitä pihalla aurinkoisella ilmalla kuulisi. Käytävät taasen olisivat jota kuinkin autiot, mikä sopi Meille paremmin kuin hyvin.

// vapaasti mukaan. :3

// haittaako jos änkeydyn mukaan Jazzillani? voin poistaa viestin, jos haluat muunlaista seuraa //

Toisella puolella luokkaa eräs poika raapusti jotain vihkoonsa ja jopa sijainen (jonka parilla tunnilla hän oli aiemmin ollut ja jonka tunneilla hän oli enemmän ja vähemmän häirinnyt) katsoi häneen hämmästellen, luullen että hän tekee muistiinpanoja.
Vihkoon alkoi vähitellen ilmestyä pila kuva sijaisesta, vaikka eihän se nätisti ollut tehty, mutta mantsa on niin tylsää, että ihme, kun kukaan ei nukkunut.
Musta tukka oli edestä pystyssä, päällä oli punainen paita ja tummansiniset farkut, ja jaloissa oli valkoiset tennarit. Poika näytti tavallselta koululaiselta, ei enempää, ei vähempää.
Jazz käänsi päänsä ikkunoiden suuntaan ja näki Melindan haaveilemassa. Hassua, vaikka he olivat samalla luokalla, ja samoilla tunneilla, hän ei tiennyt tytöstä muuta kuin nimen.

Kello pirahti sopivasti, koska sijainen oli ehdottelemassa, mitkä sivut pitäisi lukea seuraavalle kerralle, mutta koska kaikilla oli kiire ulos, sijainen päätti olla sanomatta mitään, alkoi tyynesti laittaa oppikirjoja laukkuunsa ja varmaankin lähti opettajan huoneeseen valmistelemaan seuraavaa tuntia.
Jazz heitti lehtiön ja kynän laukkuunsa ja nousi seisomaan, päättäen jäädä sisälle. Päänsärky vaivasi, eikä se parantunut aurikoisessa, meluisassa pihamaalla. Ehkä hän voisi ottaa pienet nokoset penkeillä?
Pari kaveria tuli tönimään häntä ja ehdotti jo kaikkea sellaista, mitä ei tyttöjen kuullen suuniteltu.
"sori jäbät, taidan jäädä sisälle ny..." enempää Jazz ei kerennyt sanoa, kun kaverit tönivät toisiaan ymmärtävästi.
"kankkunen!" jätkät huusivat ja lähtivät ulos julistamaan sitä, että Jazz Jonesilla olisi krapula.
Kiroillen Jazz lähti luokkahuoneesta ja käveli kuin zombi sohville päin, mutta näki, että siellä oli jo joku.

Melinda. Kaipa hän voisi silti istua tämän viereen, koska pienet nojatuolit eivät houkutelleet istumaan.
Jazz käveli sohvan viereen, tiputti laukun lattialle ja rysähti istumaan niin, että hyvä että koko sohva ei mennyt mäsäksi.
Jazz laittoi käden silmilleen ja irvisti.
"sori" hän sitten sanoi, tarkoittaen sanansa Melindalle, joka varmaan säikähti sohvan puolesta, että se kestäisi Jazzin rysähtelyjä. Tai että oli saanut seuraa viereensä, lupia kyselemättä.

// ei toki haittaa, kiva kun joku tuli mukaan ! :--)

Mei katseli käytävän toiseen päähään, hyräillen edelleen ennen kuin kirjaimellisesti rysähti takaisin maanpinnalle. IPodin kuulokkeet lähtivät korvista, tytön kääntäessä hitaasti siniset silmänsä viereensä istuneeseen poikaan. Mustahiuksinen, aasialaispiirteinen jätkä oli hänen luokallaan, siitä nyt ei ollut epäilystäkään. Jazz jotakin, sukunimi ei nyt muistunut mieleen, mutta minkä takia tuo hänen viereensä oli istunut? Sehän oli urheilija, eikö sen olisi pitänyt mennä riekkumaan ulos kavereidensa kanssa tai jotain...?

Tyttö kohensi hieman asentoaan, räpäyttäen silmiään pari kertaa hivenen hämmästyneenä, ennen kuin kohautti olkapäitään. "Ei mitään", toteaa yksinkertaisesti, kiinnittäen huomionsa takaisin käytävien keltaisiin seiniin ja silloin tällöin ohi lipuviin ihmisiin. Musiikkisoitin livahti takaisin mustaan koululaukkuun, pudottaen sen sitten eteensä. Katse kävi pikaisesti vieressä istuvassa luokkatoverissa, joka näytti hieman.... huonovointiselta, tai enemmänkin. Mei käänsi katseensa toisaalle – ei ollut mitään uutta, että nuo joivat itsensä umpikänniin keskellä viikkoa ja sitten könysivät krapulassa koulussa. Täysin idioottimaista, mutta kukin soutaa tavallaan, vai?

Toinen otti kuulokkeensa pois korvista, tai sitten ne hypähtivät itsestään, Jazzin räsähtäessä sohvalle.
Poika tiesi toisen katsovan häntä, mutta hän ei välittänyt... kauhea päänsärky... varmaan johtui eilisestä treenistä ja siitä musiikista, jota sisko oli huudattanut huoneessaan, kamalaa!
Jazz puri huultaan, päänsärky senkuin yltyi, mutta terkkarin paikkeille ei voisi mennä: tämä kieltäisi tämän iltaisen treenin, eikä Jazz haluaisi missata sitä, tärkeä ilta ennen huomista ottelua!

Toinen ei näyttänyt vaivaantuvan, ainakaan silmiin nähden hänen tulostaan eikä pahemmin sanonutkaan, että asia vaivaisi tätä. Kyllähän tyttö varmaan sanoisi suoraan, jos tämä häiriintyisi hänestä?
Jazz otti käden pois silmiensä edestä ja käänsi ruskeat silmänsä Melindaan.
"ei sattuisi olemaan aspiriinia? tai jotain päänsärky tablettia?" poika kysyi ja irvisti kun iso poika porukka juoksi heidän ohitseen pihalle, huutaen ja möyskäten.
Ja kun miettien, mitä toinen ajatteli, hän lisäsi:
"ja en ole krapulassa, vaikka kaiffat väittää sitä sitten..." Jazz sanoi suoristautui hieman, yrittäen näyttää edes hieman kunnolliselta, että toinen ei saisi väärää kuvaa hänestä. Ellei saanut jo.

Tummat, lainehtivat hiukset heilahtivat vähän tytön kääntäessä pikaisesti katseensa takaisin vieressään istuvaan urheilijajätkään. Pistävän siniset silmät olivat hieman siristyneet, Mein katsoessa poikaa arvioivasti. Ihan rehelliseltä tuo näytti, kaipa sillä vain oli päänsärkyä. "Ei satu nyt just löytymään", toteaa antaen silmiensä lipua hiljalleen takaisin keltaisiin seiniin.

Toinen käsistä oikaisi keltaisen t-paidan helmaa, niiden laskeutuessa sitten takaisin paikalleen tytön syliin, hoikkien sormien näprätessä hitaasti paidan helmaa. Neitokainen antoi ajatustensa lipua hetkeksi koulun seinien ulkopuolelle, upottautuen omaan haavemaahansa. Tuon nuorukaisenkin pitäisi kehitellä sellainen, ei päänsärkyä, ei huolia. Okei, hän oli ehkä vähän sairas, mutta omassa maailmassaan hänen ei tarvinnut stressata. Todellisuus oli kova ja kylmä, ei ollenkaan houkutteleva.

Mei huokaisi, pudistellen pikaisesti päätään. Nyt ei ollut aikaa upottautua vaaleanpunaisiin hattaraunelmiin, piti keskittyä tosielämään. Tylsää, mutta sitähän se todellisuus on, valitettavasti.

Vaikka Jazz ei nähnyt pistävää tuijotusta, hän tunsi sen: kylmät väreet kiirivät pitkin selkärankaa ja oli vaivautunut olo, mikä oli ihme, koska ennen hän ei ollut vaivaantunut tytön katseesta. Mutta, nyt se oli arvioiva: oliko hän Melin mielestä valepukki vai sanoiko hän totuuden päänsärystä?
Vaikka Jazzin päätä särki, ei se estänyt hänen hormooniensa hyrräämistä: Melindan tummat lainehtivat hiukset olivat upean ja saivat Jazzin pasmat hetkellisesti sekoamaan, koska ei tajunnut toisen sanoneen heti, että tällä ei ollut pillereitä matkassa.
Vähän aikaa mietitttiin, mitä juuri toinen oli sanonut, ja sitten nyökättiin vastaukseksi, kun sanoma meni perille.
"okei" Jazz sanoi sitten ja mutristi huuliaan.

Poika mietti, pitäisiköhän hänen mennä terkkarille, koska päänsärky ei ollut mennäkseen pois, mutta hän ei halunnut menettää tilaisuutta tämän iltaisiin treeneihin ja menettää tilaisuutta tutustua taas yhteen tytöistä, josta ei tiennyt muuta kuin nimen, iän ja luokka-asteen.
Melinda oli vaipunut ajatuksiinsa, joten Jazz sai tilaisuuden katsella tätä. Ei tämä hullumpi ollut, ehkä hieman outo, koska tämä ei ollut mennyt kavereidensa luo, vaikka eihän Jazzkaan ollut, mutta hänellä oli hyvä tekosyy.
Mietittiin jotain sanomista, millä saisi hyvän alun.
"mikset ole pihalla?" möläytettiin sitten ja katsottiin käytävän ikkunasta ulos, missä aurinko paistoi ja sisälle asti kuului huutoa ja kirkumista, hieman.
Yleensähän tytöt menivät aurinkon ottoon joka välkällä ja katsoivat poikia, kun nämä ottivat paidat pois ja esittelivät lihaksia. Jazz oli tehnyt pari kertaa samoin, mutta oli tuntenut itsensä urpoksi, joten oli lopettanut moisen touhun.

Kun Melinda kuuli Jazzin kysymyksen siitä miksei hän mennyt ulos, tyttö huokaisi, kääntäen siniset silmänsä vieressään istuvaan nuorukaiseen, silmät siristyneinä. Hetken Mei vain katsoi, tai pikemminkin tuijotti, tuota urheilijajätkää, joka kyseli idioottimaisia kysymyksiä. Hiljalleen kasvot rentoutuivat, tytön sipaistessa tummia hiuksiaan korvan taakse. "Koska kaipasin rauhaa ja hiljaisuutta", vastattiin hieman pistävästi, ohuiden huulien liukuessa hetkeksi epämääräiseen virnistykseen.

Jalkoja venyteltiin hetki, ennen kuin Mei risti ne uudestaan, tällä kertaa toisin päin, taivaansiniset silmät yhä kiinnittyneinä Jazziin. Tyttö kallisti päätään, ohuiden huulien ollessa hivenen raollaan. "Entäs itse?" heitettiin lopulta vastakysymys pojalle. Neitokainen venytteli hieman kissamaisesti, ennen kuin asettui takaisin samaan asentoon, jossa oli kohta sen kymmenen minuuttia istunut, mitä tässä oli ollut. Tuo nuolaisi pikaisesti huuliaan, pitäen huomionsa edelleen kiinnittyneenä Jazziin. Koskapa tuo oli hänen seuraansa tullut, olisi varmaan kohteliasta jutella tälle ja sen sellaista.

// sori voi olla vähän epämääräistä tekstiä, kun kello on tuon verran.. :--D

// mulla ei aivot pelaa, olipa mikä vuorokauden aika tahansa xD //

Jazz oikein säikähti toisen sinistä tuijottavaa katsetta, yrittäen näyttää sitten rennolta ja hymyillä, mutta Melindan katse oli... pelottava.
Tyttö varmasti ajatteli, että hän oli idiootti ja pölkkypää ja kaikki muut sanat, mitkä voisi urheilijaan yhdistää, mutta katse alkoi rentoutua ja Jazzkin tunsi lihastensa pikku hiljalleen alkavan rentoutua tytön alkaessa olla hieman.. inhimillisemmän näköinen. Hrr.
"aah" tytön vastaukseen todettiin ja katse kävi Melin huulissa, joissa oli jonkin tapainen virne.
Jazz ei vonut itselleen mitään, vaan hymyili takaisin toiselle.

Mel venytteli kuin kissa pitkien unien jälkeen eikä Jazz voinut olla huomaamatta toisen pitkiä jalkoja ja upeaa kroppaa, kun toinen siinä niin autuaana venytteli. Mutta katse palasi sinisiin silmiin, kun hän kuuli vastakysymyksen.
"päänsäryn kanssa en halua aurinkoiseen ilmaan enkä möykkään... ja kaipaan välillä tyttömäisempää seuraa, en aina jaksa tapella jätkien kanssa" Jazz sanoi ja mietti, loukkaantuisikohan Melinda hänen sanoistaan. Mutta, olihan Mel tyttö. Vielä söpö sellainen.
Jazz nielaisi, hänen nähdessään tytön lipaisevan kielellä huuliaan, ja poika yritti olla tavallinen oma itsensä, mutta tuollaiset pikku asiat saivat Jazzin hetkellisesti sekaisin.
Silmät suljettiin hetkeksi ja ajateltiin ällöttäviä, epä-kiihottavia asioita, kuten joku kaveri stringeissä. Ajatus helpotti ja Jazz avasi silmänsä, katsoen ruskeilla silmillä sitten Melindaa.
"kuulin muuten huhun, että Astonissa pidettäisiin tanssijaiset.. pitääköhän se totta?" Jazz kysyi, miettien sitten, miksi oli kysynyt Melindalta asiaa ja miksi hän edes ajatteli tanssiaisia nyt?

Melinda kuunteli toisen vastauksen siristäen hieman silmiään, nyökäten sitten, hymyillen hienoisesti toisen vastaukselle. Jazz näytti olevan välillä hieman vaivaantunut, mikä huvitti tyttöä suunnattomasti. Jätkän seuraavat sanat siitä, että tuo kaipasi välillä tyttömäisempää seuraa, saivat heleän naurun kirpoamaan tytön huulilta. "...Eikös teidän ympärillä pörrää ihan riittämiin huutosakkilaisia?" kysyttiin sitten, huulilla poukkoillessa edelleen sama, huvittuneen sävyn omaava hymy. Ei ollut kovin arkipäiväistä Astonissa, että joku urheilija tuli varta vasten luusereiden seuraan.

Pojan mainitessa tanssiaiset, tyttö kohautti olkiaan. "Kyllä kai ne pidetään", toteaa sitten vielä. "Kai" oli ihan hyvä sana tuonne väliin, sillä eihän hän varma voinut olla. Vaikka olihan hän toki huhuja kuullut, kuinkas muutenkaan, mutta niiden todenperäisyydestä ei voinut olla ikinä varma. Pieni epäilyksen varjo häivähti Melindan mielessä, minkähän takia Jazz oli tanssiaisista ruennut puhumaan..?

Kuten Jazz oli ajatellutkin, hän teki itsestään pellen, koska Mel alkoi nauramaan hänen sanoilleen.
Kun hän kuuli tytön seuraavat sanat, poika kohautti olkiaan.
"ajattelin, että sinulla olisi enemmän aivoja, kuin niillä kanoilla" Jazz sanoi ja mutristi huuliaan.
Mutta oliko hän erehtynyt? Mitäs jos Mel oli yhtä samanlainen aivoton kana kuin cheerleaderit ja suositut? Oliko hänen arvionsa tytöstä ollut väärä?
Jazz mietti jo hetken, että menisi pois, ennenkuin tekisi itsestään idiootin, mutta jostain syystä päätti jäädä vielä hetkeksi.

Kun Mel sanoi, että kaipa ne tanssijaiset pidetään, Jazz nyökkäsi pienesti.
Voi kamala. Pitäisi hankkia puku, ja etsiä seuralainen. Mistä hän sellaisen löytää? Vaikka hän mielellään haluaisi tanssijaisten päätteeksi päästä jonkun sänkyyn, hän haluaisi aivottomien blondien sijaan jonkun viisaan ihmisen, jonka kanssa keskustella järkeviä, mikä oli todella epätodennäköistä.
Jazz uskoi, että jos tanssijaiset pidetään, sieltä löytyy limpareita vahvempaa ja kaikki ovat sekasi ku käkikellot.
"mietin vaan... jos tanssijaiset pidetään, meetkö sä sinne...? siis jonkun kanssa?" Jazz kysyi ja hätkähti. MIKSI HÄN OLI MENNYT TUOLLAISTA KYSYMÄÄN?! Henkisesti Jazz potki itseään munille ja kirosi hitaita aivojaan.

Melinda katsoi poikaa huvittuneesti, silmät sirrillään. Enemmän aivoja kuin niillä kanoilla? Ah, urheilija joka ei välitä cheerleadereista, miten mielenkiintoista.... Vaikkapa tytöllä olikin luulo, että jos ne itseään tyrkylle toisivat, huutosakkilaiset siis, niin tuskinpa jätkä niitä poiskaan lähettäisi. Vaikka eihän sitä koskaan tietäisi, nämähän olivat vain luuloja ja oletuksia.... Mutta erittäin todennäköisiä sellaisia.

Pojan seuraavien sanojen jälkeen tyttö oli pudota penkiltä ja hänellä oli täysi työ estää suutaan loksahtamasta auki ja silmiään pyöristymästä hämmästyksestä. 'Anteeksi kuinka?' oli jo karkaamassa Mein huulilta, mutta tuo onnistui pitämään turpansa tukossa ja kasvoillaan normaalin, tulkitsemattoman ilmeensä. Okei, tämä alkoi jo olla vähän enemmän kuin hieman epäilyttävää. Järjestää ajatuksensa uudestaan ja hetken hiljaisuuden jälkeen vastaa sinisten silmien katsellessa Jazzia tutkailevasti: "Menen kyllä, mutta en tiedä vielä kenen kanssa." Melindalla oli täysi työ estää itseään kysymästä jäätävästi jätkältä mitä tuo halusi tai oliko tämä joku vitsi, missä piilokamera, koska nauretaan? Tämä oli kaukana normaalista, liiankin kaukana. Neitokainen nuolaisi uudemman kerran jokseenkin kuivaksi käyneitä huuliaan, katseen kuitenkin pysyessä vieressä istuvassa jätkässä. Nyt hän ei kyllä lähtisi yhtään minnekään, vaikka oli sitä hetki sitten harkinnutkin vakavasti, pitäisi ottaa selvää mitä toinen oikein tahtoi.

Toinen katsoi häntä huvittuneen oloisena ja Jazz tunsi kuinka hänen korvantaustansa alkoivat punoittaa. Toinen tuijotti liikaa. Hän tunsi itsensä imarrelluksi, mutta samalla apinaksi, joka on häkissä ja jonka pitää viihdyttää eläintarha vieraita typerillä äänähdyksillä tai pörähdyksillä.
Huokaistiin ja yritettiin näyttää coolilta. Ei urheilijat voineet sekoilla jonkun tytön seurassa, ehei! Sehän oli varmasti rikkomus kaikkea vastaan, hän varmasti saisi rangaistuksen, jos kaverit saisivat kuulla tai nähdä. Jazz kokeili onko hiukset kunnolla ja käänsi sitten ruskeat silmät tyttöön, vaikka ajatus siristävistä ja tuijottavista silmistä pelottikin.

Toinen tutki häntä, varmaan luuli, että Jazzilla ei ollut kaikki kohdallaan, koska tämä näytti etsivän jotain. Ensihoitajaa? Mielisairaalan johtajaa, joka etsisi häntä, hullua, joka kyseli typeriä? Jazz oli itsekkin hämmästynyt, että hänen suustaan pääsi moisia typeriä kysymyksiä.
"aha... mä en vielä tiiä meenkö vai en" Jazz sanoi, koska typerä ajatus oli pälkähtänyt nuorukaisen ajatukseen: kysy Meliä pariksesi!
Ei tyttö suostuisi: tämähän oli koko ajan katsonut Jazzia kuin jotain inhaa, mikä on takertunut kengän pohjaan.
Poika pudisteli päätään. Hän ei aikoisi kysyä Meliä. Ei ei ei!
Typerä ajatus. Hän saisi vain naurut niskaansa ja Mel varmasti kertoisi kaikille, kuinka luuseri Jazz oli.
Jälleen uusi huokaus karkasi huulien välistä ja ruskeat silmät käännettiin jonnekkin kattoon, ja yritettiin pitää pää selvänä. Nuorukainen oli kiihottuneessa tilassa, hän oli nähnyt Melin nuolevan huulia. Se oli Jazzin mielestä seksikästä, joten nyt pitäisi rauhoittua.
Ei Mel tulisi hänen parikseen, ei Mel tulisi hänen parikseen, ei Mel tulisi hänen parikseen pään sisällä ajateltiin ja katsottiin sitten nopeasti Meliä.
Ei tyttö tulisi hänen parikseen.
"lähtisitkö kanssani, jos kysyisin?" Jazz sanoi, kauhistui ja nousi pystyyn.
"tai siis, ei mitään... olkoon, unohda! Hetki, käyn tuolla!" miehen alku sanoi ja tämä kiiruhti käytävää pitkin vessaan, missä hän huuhteli kasvonsa ja katsoi peili kuvaansa: hemmetti!
"idiootti!" hän sähäti peilikuvalle, kuivasi naamansa ja nojasi hetken allasta vasten, ennenkuin päätti palata, rentona omana itsenään ja yrittäisi olla tavallinen ja että ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan!
Jazz käveli hitaasti takaisin ja katsahti nurkan takaa. Siellä tyttö oli yhä. Jazz suoristautui ja meni nyt yhden istuttavalle penkille, pitäen välimatkaa toiseen.
"unohda, mitä sanoin" poika sanoi rennon oloisena, vaikka sisällä myllersi.

//hihii.. halusin saada Jazzin hikoilemaan! xD //

// :-----D

Jazz vaikutti hieman, enemmänkin kuin hieman, ahdistuneelta, ja jokseenkin epävarmalta tai jotain. Alkoi jo kuulostaa hieman normaalimmalta, kun poika ilmoitti, ettei hän vielä tiennyt, menikö vai ei. Tuohon Mei vastasi nyökkäyksellä, tulisi tai sitten ei, luultavasti kuitenkin tulisi. Vähintäänkin syömään ilmaista ruokaa ja juomaan juomat pois. Ja iskemään jonkun tekoblondin kainaloonsa, näinhän se yleensä jätkien kanssa meni.

Hänen vieressään istuva nuorukainen näytti jokseenkin.... vaivaantuneelta ja huokaili vähän väliä. Ja jos ne edelliset sanat saivat Mein tipahtamaan penkiltä, niin seuraavat vähintäänkin pyörtymään. "Mitäh?" oli ainut mitä tyttö sai sanottua järkytykseltään. Okei, tämä oli kaikkien paranormaalien päivien äiti. Urheilijajätkä, joka varmaan saisi kenet tahansa tuolta käytävältä parikseen, kysyi, lähtisikö hän, jos tuo pyytäisi!

Kauhistuneena omista sanoistaan, tai ainakin näin tyttö oletti, Jazz nousi ja lähti lampsimaan käytävää pitkin, ilmeisesti vessaan. Eh? Melinda jäi katselemaan hämmentyneenä pojan perään, kääntäen katseensa pois tuon loittonevasta selästä, tuijottaen käytävän keltaisia seiniä, jotka alkoivat hetki hetkeltä enemmän oksettaa häntä. Neitokainen tunsi poskiensa punoittavan, tuon painaessa hetkeksi päänsä käsiinsä, pudistellen päätään, punankin hitaasti kadotessa.

Seuraavassa hetkessä poika jo tulikin takaisin, istuen tällä kertaa kauemmas, ilmoittaen, että hänen pitäisi unohtaa, mitä tuo sanoi. Okei, yhtä vaikeaa unohtaa nuo sanat kuin vaikkapa oma nimensä tai jotakin. Melinda vilkaisi kulma koholla jätkään, kääntäen katseensa sitten pois, tuijotellen rakennuksen lattiaa.

Melin pöyristynyt "mitäh?!" kysymys oli kuin kylmää vettä pojalle, eikä hän oikein tiennyt, miten päin hän olisi.
Mitä hän sanoisi, että tyttö unohtaisi koko jutun? Noloa, nöyryyttävää. Miksi hän oli edes aukaissut suunsa? jos hän olisi mennyt ulos päänsärystä huolimatta tai edes terkkarin paikkeille, koko juttua ei olisi tapahtunut eikä Jazz tuntisi itseään pelleksi!

Mel ei sanonut mitään hänen sanoilleen ja he olivat kummatkin hiljaa. Jazzista tuntui, että hänen pitäisi selittää tai jotain, mutta mitä hän sanoisi? Sori, olen pösilö ja päästän suustani mitä sattuu vai mitä?
Jazz aukaisi suunsa, mutta laittoi sen sitten kiinni. Tästä tulisi hankalaa.
"tai siis... *huokaus* haluaisitko lähteä kanssani tanssijaisiin, jos sellaiset tulee?" Jazz kysyi. Ainoa asia, millä voisi selvitä menettämättä loppua arvokkuutta ja ainoa tapa selvittää, olisiko Mel kiinnostunut lähtemään hänen kanssa tanssijaisiin vai ei.

Sydän pamppailen poika jäi odottamaan vastausta.
Mitä Mel sanoisi? Mitä miettisi? Hänen teki mieli avata tytön pääkoppa ja katsoa miten aivot raksuttivat ja yrittivät keksiä sanoja ja kilttiä tapaa kieltäytyä dorkan kutsusta.

//mietin, että jos nyt sois välintunti kello ja sitten Mel antaisi toisella välkällä vastauksen tai sitten lähettäs paperilapulla vastauksen? Melillä ois aikaa harkita asiaa //

// joo, sopii mulle ! :--D

Melinda kuunteli pojan sanat kurtistaen kulmiaan. Katse nousi hitaasti ylös, tutkien tuon ruskeita silmiä. Okei, tämä oli kaikkien paranormaalien päivien isä, äiti, mummo, ukki ja kaikki muut mahdolliset sukulaiset niin läheltä kuin kaukaakin! Tätä ei varmaan ollut ikinä tapahtunut Aston High Schoolin historiassa - urheilija pyysi, toden totta, tavista kanssaan tanssiaisiin.

Hämmästyneisyys katosi hitaasti tuon katseesta, tytön silmien tuijotellessa kattoon. Eäääh, mitä minä sanon? tyttö ajatteli pyöritellen t-paidan helmaa käsissään. Mei raotti huuliaan, tuijottaen hetken kattoon, kääntyen sitten vastaamaan Jazzille. Juuri kun neitokainen oli sanomassa jotakin, kello pirahti soimaan välitunnin päättymisen merkiksi.

RING (tai jotain sen suuntaista)

Mei vilkaisi pikaisesti Jazziin, napaten sitten maassa lojuvan mustan olkalaukkunsa. Tyttö nousi sohvalta, lähtien viilettämään kohti terveystiedon luokkaa. Matkalla neitokainen oli jo toista kertaa hukkaamassa ballerinansa – tosin tällä kertaa hieman eri syystä kuin viimeksi. Luojan kiitos kellolle, tyttö olisi varmaan kohta oksentanut. Tässä tuli liian paljon asiaa kerralla, hänen piti päästä sulattelemaan toisen kutsua. Järkevästi ajateltunahan siihen vastattiin vain yksinkertaisesti "kyllä" tai "ei", mutta Mei ei ajatellutkaan nyt kovinkaan järkevästi. Ajatukset tuntuivat vain leijailevan ja kun hän yritti tarttua niihin, ne karkasivat ulottumattomiin... Eikä asiaa auttanut se, että Jazz olisi seuraavallakin tunnilla samassa luokassa.

//hianoa! //

Melin kulmien kurtistelu ei auttanut yhtään sitä tunnetta, että Jazzin pitäisi ottaa vain reppu mukaansa ja mennä kotiin häpeämään. Siltä olo tuntui.
Ja kun tytön silmät kääntyivät häneen päin, Jazz yritti katsoa takaisin, vaikka välillä katse karkasi sivuilla ja alas.
Mel näytti hämmentyneeltä tai hämmästyneeltä, ei sitä tiennyt, koska tyttö katsoi kattoon ja pyöritteli t-paidan helmaa käsissään.
Sitten Mel kääntyi katsomaan häntä ja avasi suunsa. Jazz odotti henkeään pidätellen, mitä toinen sanoisi.
Hän oli kuin tulisilla hiilillä. Kyllä, kyllä. Mel aikoi sanoa kyllä tai ei.

PIRRRRRRR....

"hemmetti" Jazz mutisi ja odotti yhä vastausta, mutta Mel karkasi hänen hyppysistään.
"ei, ei ei ei ei" Jazz hoki ja toivoi tytön pysähtyvän ja sanovan "kyllä" tai "ei". Mutta Mel pakeni. Kai se oli hämmentävää. Jazz ei tiennyt missä klikissä toinen oli, mutta ei häntä klikki jakautumat haitanneet, vaikka tyttö olisi nörtti!
Jazz vaipui tuolille ja sulki silmänsä. Kun hän avasi ne, kaverit seisoivat edessä kuin idiootit ja virnuilivat.
"onko pikku JJ:llä krapula?" yksi kysyi ja nosti Jazzin repun ylös.
"ylös siitä kännikala! mennään terkkatunnille... puhutaan ehkä tyttöjen menkoista tai jotain yhtä ihanaa!" yksi poika kailotti, niin että käytävä kaikui ja veti vastahakoisen Jazzin pystyyn, sai toiselta reppunsa ja laahusti masentuneen oloisena luokkaan. Mitä hän tekisi? Hänen on pakko saada vastaus Meliltä, vielä TÄNÄÄN!
Jazz istuutui ikkunan viereen ja mietti, miten hän voisi kysyä asiaa uudestaan Meliltä, ilman häiriötekijöitä? Lapulla? Onnistuisikohan se?

Melinda hyppelehti lihakset jännittyneitä terveystiedon luokan ovesta sisään, luoden pikaisen silmäyksen luokkaan. Paikalla ei ollut vielä paljon ketään, muutama tyyppi eturivissä ja pari takana. Tyttönen heilautti tummanruskeita lainehtivia hiuksiaan sivummalle, mennen puolijuoksua takarivin perimmäiseen nurkkaan, kauas kaikista. Tai no, olihan hänen vieressään pari pahista, mutta se ei haitannut tyttöä. Kunhan nyt vain saisi olla rauhassa eikä kukaan idiootti tulisi selittämään mitään ja terveystiedon opettaja ei viitsisi kysellä niiltä, jotka eivät viittaa.

Otsa painettiin pulpetin kanssa vasten, olkalaukun valahtaessa luokkahuoneen lattialle. Ei varmaan ollut normaalia suhtautua tällä tavalla tanssiaiskutsuihin, mutta Mei ei ollut tottunut siihen, että häntä pyydettiin yhtään minnekään. Se oli epänormaalia. Oli hän pari kertaa käynyt kahvilla muutaman tavispojan kanssa ja seurustellutkin, vai olikohan se toinen sittenkin ollut nörtti, mutta että urheilija.... Vaan eipä sillä klikillä ollut merkitystä, vaan sillä, että toinen oli oletettavasti rikas, suosittu ja tunnettu. Melinda oli... no, ei ehkä ruma, muttei ainakaan omasta mielestään mikään kauneuden perikuvakaan, tuntematon, tavis... luuseri.

Kaikki kaverit piirittivät Jazzin, joten lapun lähettäminen ei kai onnistuisi, koska Mel oli mennyt kauimpaan nurkkaan hänestä. Oliko hän niin etova vai tarvitsiko neitonen kenties aikaa miettimiseen?
Tyypit puhuivat kimmoista, joiden numerot oli saanut välkällä, eivätkä huomanneet siis Jazzin hiljaisuutta, kunnes Andy mölysi:
"JJ, mikä sua riivaa?! etkö sä halua puhua meijän kaa boobseista?!" Andy kailotti tahallaan kovaa, ja sai aikaan naurun remakan, mikä loppui lyhyeen, koska opettaja korkokenkineen kopsutti paikalle.
Jazz irvisti ja peitti naamansa kädellään. Andyn idiootti!

Opettaja aloitti tunnin, puhumalla jostain, mitä Jazz ei jaksanut kuunnella.
Andy irvisteli hänelle, kunnes päätti, että Jazzista ei olisi seuraa tällä tunnilla, joten kääntyi erään bimbon puoleen ja aloitti flirttailun opettajan selän takana.
Jazz katsoi olkansa yli Meliin. Miten hän saisi kysyttyä tältä, miten homma etenisi?
Hitsi kun hänellä ei ollut Melin numeroa!
"Jazz Jones!" opettaja kirkaisi ja napautti karttakepillä tauluun.
Jazz säikähti niin että pomppasi pystyyn ja käänsi katseensa opeen.
"mitä? tsäh? kuka?" Jazz huudahti ja kiitokseksi pienestä häiriköstä sai taputukset ja naurunremakan.
"jos herra viitsisi kuunnella tästä erektiohäiriöstä, olisin todella kiitollinen" nais opettaja mumisi, oikoi lasejaan ja jatkoi, samalla kun Jazz nöyryytettynä valui takaisin tuolilleen ja pamautti kovaa vauhtia otsansa pulpetin kanteen. Idiootti!

Melinda oli kohottautunut sen verran pystyyn, että hänen leukansa nojasi pulpetinkantta vasten. Jazz näytti vajonneen johonkin ihmeen transsitilaan, vaikka tuon kaverit vähän väliä yrittävätkin saada jätkän puhumaan, aiheuttaen naururemakan toisensa perään. Mei kohottautui kyynärpäidensä varaan, yrittäen näyttää siltä, että kuuntelisi. Hän ei kaivannut herättelyä ja opettaja näytti suuntaavan energiaansa myös heihin, jotka nuokkuivat tai olivat muuten vain muissa maailmoissa.

Neitokainen ehti näyttää varmaan viitisen minuuttia edes jotenkuten kiinnostuneelta, ennen kuin valahti takaisin pulpetin kannelle, hiuksien laskeutuessa verhoksi tuon kasvojen eteen. Käsi haroi epämääräisesti hiuksia, tytön tuijottaessa tiiviisti pulpetin kantta. Mitä ihmettä hän tekisi? Jazz varmaan hyökkäisi hänen kimppuunsa heti kun tunti vain loppuisi... Opettajan hölötys kuului epämääräisenä mölinänä taustalta Mein ajatusten käydessä hivenen ylikierroksilla.

Jazz piti otsaansa hetken pulpetin kannessa kiinni, kunnes päätti tehdä lapun Melille. Hän halusi tietää, oliko hänellä edes mahdollisuuksia saada jo tuo daami-tanssijaisiin-osio pois alta.
Huokaisten poika otti muistilapun reppunsa pohjasta, varasti kynän kaverilta, joka teki "muistiinpanoja" (silmät naulittuna opettajan takamukseen) ja suu auki, kuolaten, ja sitten hän raapusti pienellä tekstillä viestin:

Miten on? Kyllä vai ei?. Kukaan, joka aukaisisi viestin ei tietäisi mistä on kyse. Lappu taitettiin kahtia ja päälle kirjotettiin "Mel".
Poika sujautti lapun taaksepäin, josta se sitten jatkoi matkaa. Jazz näki silmäkulmastaan, kun lappu aukaistiin pari kertaa, mutta mitään ei tehty, ei nyökkäilty merkittävästi tai virnistelty. Mikä oli ihan hyvä juttu. Kynä palautettiin oikealle omistajalle ja Jazz jäi odottamaan Melin vastausta, kun näki, että viesti oli laitettu kyseisen henkilön pulpetille.

Melinda havahtui epämääräisistä ajatuksistaan kopautukseen, jonka aiheutti hänen edessään istuva tyyppi, joka kopsautti nyrkillään pari kertaa tytön pulpettiin. Mei katsoi viileästi tuota, ennen kuin huomasi pöydän päällä lepäävän lapun, jonka päälle oli raapustettu "Mel". Tytön silmät pyöristyivät hivenen hämmästyksestä, tuon mulkaistessa huomaamattomasti Jazzia. Loistavaa, se ei edes odottanut tunnin päättymiseen vaan hyökkäsi heti.

Varovaisesti neitokainen taitteli lapun auki ja luki siihen kirjoitetut sanat "miten on? kyllä vai ei?" varmaan kymmenen kertaa peräjälkeen, ennen kuin vajosin takaisin otsapainettuna pulpetinpintaan, rypistäen paperinpalaa käsissään. Julmaa, eikö tuo tajunnut, että hän tarvitsi edes hetken aikaa harkita? Ilmeisesti ei. Jätkät olivat niin kärsimättömiä, kaikki piti tapahtua heti eikä kohta. Mei huokaisi, kaivaen laukustaan kynään, pian löytäenkin sellaisen. Hoikat sormet tarttuivat kynään, taitellen rypistetyn lapun auki, jääden miettimään. Jos tuo halusi saada vastauksen, kai se toiselle pitäisi antaa.

Jazz yritti keskittyä tuntiin, mutta se ei oikein kiinnostanut. Ei puolia luokasta, suurin osa pojista istui punaisena ja yrittivät näyttää coolilta, ihan kuin olisi jokapäiväinen asia puhua erektiohäiriöstä. Se oli hieman noloa kuunneltavaa, mutta yritettiin silti, vaikka ajatukset kulkeutuivat takapulpetin tyttöön.
Jazz vilkaisi olkansa yli. Mel oli saanut lapun käsiinsä ja nähtävästi lukisi sitä jo.
Poika kääntyi jälleen katsomaan eteenpäin ja mietti, mitä tekisi.
Mitä jos Mel laittaisi "ei kiitos" tai jotain pahempaa? Hän varmasti lähtisi loppu päiväksi pois ja ryyppäisi itsensä kotona kaatokänniin.
Ei tästä muuten selviäisi.
Mutta mitä jos Mel laittaa "kyllä"? Hän veisi tytön tanssijaisiin mutta sanoisiko joku jotain hänelle tai Melille? Että he ovat erilaisia ja pälä pälä pälä?
No, ei kai se muiden asia ole, kenet hän vie tansseihin ja kenet ei.

Jazz nojasi käsiinsä eikä siis huomannut, kun Brandom katsoi häntä tutkivasti ja sitten Meliä.
"Hei, JJ. Mitä sä tonne katot? Cheerleaderit on tossa eessä, kato!" Brandom kuiskaili ja nyökytti Jazzin eteen, missä joku blondi pyöritteli hiuksia sormen ympärille ja poksutteli pinkkiä purkaa suussaan, mistä ope ei varmaankaan tykkäisi, mutta ei sanoisi mitään, koska se oli epäoikeuden mukainen poikia kohtaan, tytöt sai tehdä mitä vain lystää tunneilla, mutta jos poika edes katsoo vinoon niin tulee puhuttelu rehtorin kansliaan.
"mä mietin Meliä" Jazzilta pääsi ja katsahti Beehen. Se katsoi ensin järkyttyneenä Jazzia, mutta virne kohosi sitten.
"okei, mut muut ei tiedä sit vai?" Bee sanoi ja katsoi muita urheilijoita. Andy oli jonkun tytön kimpussa ja pari muuta pelas korttia, yksi tuijotti open omenapeppua ja ennenkuin Bee oli huomannut Jazzin poissaolevan katseen, tämä oli rustaillut runoja tyttöystävälleen. Se oli sellainen hemppis poika.
Jazz nyökkäsi ja iski silmäänsä, että Bee ois hiljaa, eikä hänkään kertoisi Been erikoisesta harrastuksesta. Vielä sopimuksen päälle he molemmat nyökkäsivät ja vaipuivat jälleen koomaan.

Mei pyöritteli kynää sormiensa välissä, nojaten toisella kädellään poskeensa. Okei, jos hän lähtisi Jazzin kanssa, niin mitä sitten? Ehkä ivaa, hän kyllä oli tottunut siihen. Mutta sitä hän ei nyt noin vain sulattaisi, että tuo jätkä sitten nakkaisi hänet kesken illan ja lähtisi peuhaamaan jonkun tyhjäpään kanssa, ei ei. Sen verran hänellekin piti osata osoittaa kunnioitusta. Ja jos Jazz ei olisikaan edes puoliksi kunnollinen, niin... No, tottapa sieltä löytyisi muitakin jätkiä. Tyttö huokaisi syvään, nuolaisten pikaisesti huuliaan (siitä oli alkanut jo tulla hänelle tapa..) ja kirjoitti pikaisesti vastauksensa yksinkertaisella kaunolla.

Kyllä.

Paperi rypistettiin pikaisesti palloksi, kynän tipahtaessa pulpetin kannelle ja vieriessä lattialle äänettömän kolahduksen kera. Mei loi pikaisen silmäyksen opettajaan, joka oli syventynyt kirjoittamaan jotakin liitutaululle, ennen kuin tähtäsi ja nakkasi paperipallon kohti urheilijajätkää. Pallo osui Jazzia päähän, tipahtaen sitten tuon pulpetin viereen lattialle. Virnistys käväisi Mein huulilla, siitähän sai kun rupesi lappuja lähettelemään.

// sori hitti, voin muokata jos haittaa. :--D

// ei haittaa... saa autohitata kuinka paljon tahansa //

Jazz katsoi jälleen olkansa yli. Mel kirjoitti jotain. MEL KIRJOITTI JOTAIN! Nyt hänen pitäisi vain odottaa kiltisti, että lappu tulee hänen luokseen ja hän voisi henkeä pidätellen katsoa, mikä oli loppu tulos.
Kuului kun paperia rytättiin (Jazzista tuntui, kuin hänen aistinsa olisivat parantuneet siihen asti, kunnes hän saisi paperin pöytään).
"auts" mutistiin, kun joku osui päähän ja Jazz katsoi lattialle, minne se oli tipahtanut. Melin viesti!
Ennenkuin Jazz ehti ottaa sen Bee otti paperin, avasi sen ja käänsi sitä.
"mitä tää tarkottaa?" poika kysyi, ojentaen paperin Jazzille juuri sopivasti, koska opettaja kääntyi heihin päin ja alkoi latelemaan muita häiriöitä, mitä miehissä voisi olla.
Jazz katsoi nyt paperia henkeä pidätellen, kunnes näki kauniilla käsi alalla "kyllä".
Hetkeen Jazz ei tajunnut, mutta sitten virne kohosi hänen kasvoilleem, ja ennenkuin Bee ehti sanoa mitään, Jazz oli hypähtänyt tuolista, niin että se kaatui kolisten.
"JESS!" poika huudahti ja katsoi Meliä.
"thanks!" Jazz sanoi, teki kumarruksen ja seurasi sitten naurunremakan saattelemana opettajan kanssa ulos luokasta, ja jäi sinne, opettajan paiskatessa oven kiinni. Loppu tunti menisi käytävässä, mutta hän puristi paperia käsissään ja hymyili.
"menen Melin kanssa tanssijaisiin!" hän mutisi iloisesti ja vihellellen käveli istumaan läheiselle tuolille.

Melinda katsoi kulmaansa kohottaen Jazzia, joka rämäytti tuolin nurin ja hihkui innoissaan, kuin lapsi, joka oli juuri saanut elämänsä ensimmäisen tikkarin. Opettaja saattoi nuorukaisen ulos luokasta paukauttaen oven tuon perässä kiinni, kiinnittäen oppilaiden huomiot itseensä murisemalla jotakin siitä, että seuraava, joka häiritsisi tunnin pitoa joutuisi kahdeksi viikoksi jälki-istuntoon tekemään tutkielmaa "miesten häiriöistä". Luokka tuntui hiljenevän kuin taikaiskusta ja Mei saattoi vaipua taas omiin maailmoihinsa.

Nyt ei ainakaan tarvinnut huolehtia ja panikoida siitä, että mistä hän saisi kavaljeerin tanssiaisiin. Tuntui ehkä hivenen kummalliselta, että hänellä toden totta oli pari, edellisissä tanssiaisissa se oli aina tainnut olla Mei, joka oli pyytänyt ja vastapuoli oli lähtenyt.... Muuten eivät varmaan olisi saaneet paria. Huokauksen saattelemana tytön taivaansiniset silmät tuijottelivat liitutaulua, jääden odottelemaan tunnin päättymistä.