Problem with misbehavin'

//Jill & Andrew tänne päin. Loistoavaus, eh? Ens kerralla ehkä pidempi :>//


Ruokajono luikerteli eteenpäin hitaasti askel kerrallaan. Ja askel. Ja askel, toinen.. Sam pyöritteli tyhjää tarjotinta, sillä ei ollut vielä päässyt täyttämään sitä millään. Hän oli jo kertaalleen lähtenyt jonosta tupakalle, koska oli ajatellut ihmisiä olevan vähemmän myöhemmin. No, Samin vakiopöydässä istui vain yksi skeittareihin klikitetty, joka ilmeisesti teki juuri lähtöä, mutta muuten ruokala oli aika täynnä. Siinä sekin tupakoinninloputusyritys, hieman turha lipsahdus koska jono oli vain pidentynyt. Puhetta, naurua.. Jos Sam olisi vaivautunut saamaan selkoa kaikesta siitä pölinästä, hän olisi ehkä kuulut erään koulun kerman jäsenen epäillystä suhteesta Andreas Rhimesiin. Kuuntelemisen sijasta tyttö alkoi vihdoin kerätä aterimet ynnä muut tarvittavat tarjottimelleen. Hän yritti vilkaista jonon ohi, muttei nähnyt mitä ruokaa oli tarjolla.

Lopulta tummatukkainen erosi ruokajonosta ja käveli tällä hetkellä tyhjään pöytään, ikkunan viereen siihen missä hän yleensä aina istui. Perunaa ja jauhelihakastiketta, se ei kuulunut tytön lempiruokiin, joten Sam oli ottanut enemmän salaattia ja vähemmän itse ruokaa. Toisaalta ei hänellä ollut hirveä nälkä. Koneessa oli sentään ollut jäljellä snickers-suklaapatukoita, joista yksi nyt odotti tarjottimella. Sam nojasi tuolin selkänojaan, vilkaisi ulos ikkunasta näkemättä mitään mielenkiintoista, ja repäisi palasen leivästään jota alkoi pureskella.

Ruokala oli jo tupaten täynnä silloin kuin Andrew vihdoin pääsi ystävineen paikalle. Heillä oli mennyt vähän pitkäksi koulurakennuksen ulkopuolella, joten myöhästymiseen saattoi vaikuttaa myös se. Yleensä nimittäin tämä porukka juoksi kilpaa ennen tuntien loppumista ruokalaan, sikoja kun kaikki olivat. Andrew tosin ei kuulunut heihin, mutta kulki porukan mukana. Koulun ulkopuolelle menookin oli toki syynsä; Alec oli ottanut mukaansa polttoa ja kyhäsi paukut. Andrew ei ollut tarjonnasta ottanut paljoa, koulussa kun kerta olivat. Tarpeeksi oli kuitenkin irronnut, mutta onneksi sentään tuo tummatukkainen pikkuruinen poika tiesi missä raja meni, toisin kuin jotkut. Alec oli joutunut tunkemaan aurinkolasit päähän, niin pahasti toisella silmät punoittivat, eikä katse muutenkaan ollut kovin järkevältä näyttänyt. Andrew sen sijaan oli poltellut toista useimmin, että hänen naamansa pysyi ihan peruslukemilla.

"Liiku", joku porukasta tokaisi tuuppien Andrewia selkään. He seisoskelivat nyt ruokajonossa. Kaikki valittivat tajuttomasta nälästä, se nyt oli selvää, polttelu useimmiten aiheutti kamalaa näläntunnetta. Andrew vähät siitä välitti, hän ei tasan suuhunsa tunkisi mitään veden lisäksi. Hän pysyisi periaatteessaan, kurni maha tai ei. Danny kuitenkin ruokkisi hänet taas väkisin. Tarjottimelle kuitenkin otettiin sämpylä ja vettä. Sämpylä vain oli hämäykseksi innokkaille valittelijoille ja frendeille.
Muut kyllä tunkivat tarjottimensa täyteen, ottivat mitä eteensä tuli. Tämän jälkeen porukka laahusti vapaaseen pöytään, jota oli yllättävän vaikea täyteen tupatusta ruokalasta löytää.

Andrew repi sämpylästään palasia, joita levitteli tarjottimelleen. Hän teki lähes aina niin, se sai sämpylän lopuksi näyttämään siltä, että siitä oltaisiin syöty ja lopuilla vain leikitty. Vettä kiskottiin kurkusta alas, samalla kuunnellen porukan äänekästä melua. Yksi pöydän tytöistä oli hieman panikoivalla tuulella, kuumotteli että pitäisi olla hiljempaa, ettei kukaan mitään aavistaisi. Ikään kuin hiljaisuus ei sitten herättäisi epäilyksiä? ainahan porukka mölysi kuin mikäkin lauma.
"Jess, älä stressaa. Sä vaa kuumottelet", Alec naurahti, kääntyen sitten katsomaan Andrewia syyttävänä. Hän näki aina Andrewin läpi, tiesi ettei ruipelo ollut suuhunsa laittanut ruokaa vielä ollenkaan, eikä ollut laittamassa. Alec aina jaksoi huolehtia.. se oli oikeastaan aika ahdistavaa. "Sulle ei taida toi sämpylä maistua, nii syö tää", Alec heitti ja ojensi tummatukan tarjottimelle leipänsä.
"Sä ku oot tollanen jyrsijä, niin paree ehkä nääki antaa sulle", joku heitti läpällä silmäänsä vinkaten, alkaen sitten tunkea Andrewin tarjottimelle pöydässä olevien hedelmiä. Kasvissyöjien härnääminen taisi edelleen olla muodissa.
"Ei hullukaa jaksa syödä tällästä määrää!", Andrew naurahti väkinäisesti ja katsoi hedelmistä ja salaatin täyttämää tarjotintaan. "Mä näitä syö...", mutistiin perään viskaisten yksi omenista olan taakse, jonka jälkeen luisevat sormet alkoivat asettelemaan muiden ruokia takaisin omille tarjottimilleen. Muut sen sijaan olivat purskahtaneet nauruun, joten Andrewkin kääntyi katsomaan mikä sen oli aiheuttanut. Katsoessaan taakseensa, Andrew tajusi omenan lentäneen suoraan jotakin tyttöä päin, hups. Jostain kumman syystä Andrew ei kuitenkaan alkanut pahoittelemaan omaan tapaansa vaan purskahti nauruun.
"Anteeks kamalasti", Andrew naurahti pienesti suutaan pahoittelevasti mutristaen. "Ei kai suhun sattunut?", lisättiin perään vielä vähän enemmän vakavemmin.

/tuli vähän sekavaa ja tönkköä tekstiä, sry;D

Sam seivästi hajamielisenä salaattia haarukkaan ja katseli jotain tyttöä joka ei näyttänyt tietään mihin pöytään istua. Hänen kävi aina vähän sääliksi uusia oppilaita, he joutuivat keskelle ruokalahelvettiä – pöytiä jotka näyttivät aina vähintäänkin hieman tietynlaisilta. Klikit näkyivät ruokalassa ehkä paremmin kuin missään muualla ja tuokin uusi tyttö näytti epävarmalta sen suhteen, mihin olisi sopivaa istua. Tyttö päätyi lopulta tavisten seuraan toiselle puolelle ruokalaa. Salaatti rouskui hampaiden välissä ja Sam keskittyi syömiseen. Välistä oli kiva syödä yksin, vaikka toisaalta ruokatauko oli loistava keskusteluhetki ja kuuli illan suunnitelmista. Tänään Sam tiesi jo mitä tekisi illalla, joten hän ei ollut huolissaan tai epäillyt jääneensä paitsi mistään.

Tyttö kohensi kaulallaan roikkuvaa huivia joka oli sävy sävyyn topin kanssa. Hän söi perunanpalan todeten sen vähän kuivaksi ja työnsi lautaselle jääneet perunan palat laidalle syrjään. Kops. Sam kuuli takaansa naurua ja katsahti lattialle, jonne omena oli pudonnut kolahdettuaan ensin päin skeittarin takaraivoa. Tyttö päätti nostaa omenan lattialta ennen kuin kääntyi tuolillaan niin, että näki taakseen pöytään, josta omena ilmiselvästi oli lentänyt. Sam oli harvoin naurunkohde, hän ei kuulunut koulukiusattuihin tai syrjittyihin – tai ei ollut kuulutun koko Aston High:n aikana. Tummatukkaisen kasvoilla oli kyllästynyt ilme, mutta se johtui lähinnä siitä ettei hän ollut vielä identifioinut henkilöä joka oli vastuussa jutusta. Ei kestänyt montakaan sekuntia kun hoikan puoleinen poika tunnustautui heittäjäksi pahoitellen asiaa. Samille tuli tunne, että häneen oli osuttu vahingossa. Hänen katseensa osui yhteen tyttöön, jonka ilme oli jotenkin tutun harhaileva - se oli polttanut. Sam ei ollut varma muista, mutta ainakin nuo nauroivat siihen tyyliin ettei se suuri ihme olisi ollut.
”Anteeksipyyntö hyväksytty, kai”, tyttö aloitti ja pyyhkäisi omenaa toisella kädellään ennen kuin puraisi siitä pienen palan. Tyttö katsoi hänelle puhuneesta pojasta omenaan ja heitti sen ilmaan muutaman sentin korkeudelle kädestä ja otti sitten kiinni.
”Ja sattui sen verran kun yleensä omena päähän sattuu. Haluatko kokeilla?”, Sam vastasi ja heitti sitten omenan kohti kysyjää, varoen osumasta liian kovaa, sillä hän ei tahtonut toiselle mustaa silmää saati muutakaan vauriota. Sam kuitenkin oletti että omenan heitto oli ollut ainakin puolivahinko, mutta täytyihän sitä näyttää ettei häntä niin vain saanut heitellä.

”Se oli muuten hyvämakuinen. Oletsä joku omenarasisti vai mitä? Tykkäät sä enemmän mandariineista?”, kysyin ystävälliseen sävyyn hymyillen ja käännyin ottamaan mandariinin tarjottimeltani ja näytin sitä heilauttaen samalla kättäni aivan kuin olisin aikonut heittää senkin menemään.

Anteeksipyyntö oli hyväksytty kai, joka oli melko epävarma vastaus. Andrew ei ollut vakuuttunut siitä, että tyttö oli kokonaan tosissaan antanut anteeksi, mutta ei kovin vihaiseltakaan näyttänyt. Hetken jo hitaasti aivoihin alkoi laskeutua vakuutus siitä, että pitäisi pyytää toisenkin kerran anteeksi, mutta oli vaikea lopettaa hihitystä kun muut pöydässä nauroivat niin räkäisesti yhtä putkeen. Sitä paitsi pajareissa oli vaikea lopettaa naurua tuosta noin vain jos kerta nauratti.
Silmät seurasivat tytön liikkeitä, kuinka toinen puraisi omenasta palasen, heitti sitä kerran ilmaan ja nappasi saman tien kouraansa takaisin. Kysymystä Andrew ei kerennyt kunnolla edes tiedostamaan saatika ajattelemaan vastausta kun omena jo osui hänen otsaansa. Puremakohta osui mukavasti juuri ihoa vasten, vaikka eihän se ollutkaan se kamalin juttu. Kieltämättä se sattui hieman. Andrew henkäisi säikähdyksestä ja lievästä kivusta, mutta muut nauroivat entistäkin räkäisemmin. Ruipelon luisevat kädet nappasivat vieressä istuvan tarjottimelta servetin, jolla pyyhkäistiin otsaa.

Tyttö esitti kysymyksen, oli napannut jo mandariinin käsiinsä ja heilutteli sitä uhkaavasti, mutta selvästi leikkimielessä. "Kummatki on hyviä, mutta jos sulla on tällänen määrä omenia -", lause keskeytettiin huvittuneena osoittaen tarjotinta, joka edelleen pursui muiden hedelmistäSä k "- ei sullekaan taitais maistua". Heittäminen taakse päin oli ollut kuitenkin melko typerää, mutta ei Andrew ollut tietenkään tajunnut ajattelemaan niin syvällisesti.
"Saanko mä nyt anteeksi?", kysäistiin ja laskettiin servetti pois käsistä. "Mä heitin sua, sä kostit. Ollaan tasoissa". Andrew hymyili ystävällisesti, naurahtaen välissä jälleen hitusen. Hetken mielenjohteesta hän kuitenkin tarttui yhteen sämpylän palaseen. "Sä kyllä otit ihmeen hyvin sen että sua heitettiin omenalla, mutta entä toisella kerralla?", ruipelo esitti kysymyksensä leikkimielisen pirullisen ilmeen kera ja heitti sämpylän suoraan toisen naamaa kohti. Tytön vika, itse piteli mandariiniä uhkaavana käsissään, eihän Andrew tahtoisi jäädä ihan alakynteen.

Omena osui keskelle toisen otsaa. Sam irvisti ja toivoi, ettei tuo ollut kolahtanut kovin kovaa. Se ei ollut tytön alkuperäinen tarkoitus, kunhan oli heittänyt takaisin. Heitto sai kyseisen pojan kaverit räkättämään naurusta, Sam tyytyi hymyilemään.
”Anteeksi kamalasti, vai miten se menikään”, tyttö pahoitteli toistaen skeittaripojan hieman aikaisemmin sanotun anteeksipyynnön.

Samia nauratti oikeasti kun toinen vastasi leikkimieliseen uhkaukseen omalla uhkauksella. Tyttö kallisti päätään nähdäkseen tarjottimen. Yksi mandariini vastaan kasa hedelmiä, miksi hemmetissä tuolla edes oli tarjotin täynnä hedelmiä? Sitten Sam muisti taas, että porukka vaikutti olevan jokseenkin pilvessä, osa enemmän kuin toiset. Ehkä sillä oli jotain tekemistä hedelmätarjottimen kanssa. Tummatukkainen mutristi suutaan miettivään sävyyn ja käänsi katseensa poikaa kohti.
”Ei kiitti”, hän sanoi.

Poika kysyi uudemman kerran, oliko hän saanut anteeksi. Sam paino mandariinia peukalollaan saadakseen kuoren irrotuksen alkuun, ja kohotti kulmiaan kuullessaan kysymyksen. Hän ei kuitenkaan ehtinyt vastata, sillä poika jatkoi puhumista.
”Hmm, no tämän kerran, tasoissa.”
Ihan hauskaa tytöllä oli ollut, häntä hymyilytti vieläkin omenan heitto pojan otsaan. Sam heitti mandariinin uudelleen ilmaan, otti kiinni ja aikoi kääntyä takaisin oman tarjottimensa puoleen, olisi ainakin suklaapatukka jonka oikeasti voisi syödä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kääntyä selkä äänekkääseen pöytäseurueeseen päin, sillä tämä omenan heittelijä alkoi puhua pahaa enteilevään sävyyn.

”Et -”, tyttö aloitti kääntäen katseen taas poikaan. Tyttö puri huultaan ja veti sämpylän palan hiuksistaan. Hän katsoi poikaa vähän aikaa.
”Mikä sun nimi on? ..Koska hautausurakoitsija tahtoo tietää mikä nimi kiveen laitetaan”, Sam sanoi ja heitti sämpylän palan takaisin poikaa kohti. Hän repäisi palan mandariinin kuorta ja heitti sen. Mutta koska oli kerran aloitettu, niin hän jatkoi mandariinin kuorenpalojen heittelyä suojaten välillä kasvojaan toisella kädellä.


//Kökkötekstiä blah :///

Tuo oikeastaan täysin tuntematon tyttö oli juuri soustuutunut tasoihin väleihin Andrewin kanssa, mutta ruipelohan ei tosiaan ollut jättänyt asiaa siihen. Normaalisti tälläinen ei tosiaankaan kuulunut pienen tapoihin, jestas, hän oli niin ujo ja muutenkin tavattoman kiltti. Yleisesti katsoen kiltti, ei koskaan tahtonut pahaa muille tai vastoinlyönyt koulua. Pilven polttelu oli aria erikseen, se oli ihan vietonta kun osasi katsoa missä raja kulki, osasihan Andrew sentään ajatella järkevästi. Hän ei kaivannut huomiota, kuten tälläistä julkista ruokasotaa koulun ruokalassa, kaikkien utelijoiden ja paheksuvien katseiden alla. Mutta minkäs sille mahtoi, kyllä sitä joskus sai vähän villiintyä. Ei Andrew kuitenkaan kiltteydestään ja niin sanotusta viettomuudestaan huolimatta ollut mikään täysin arkajalka, ei aivan avuttoman tylsä, mitä ehkä saattoi aluksi kuvitella. Újous kuitenkin oli yleensä se, minkä ensivaikutelman tummatukka saattoi antaa. Ja se peitti paljon todellisesta luonteesta.

Andrew oli alkanut hihittämään sievää hieman tyttömäistä nauruaan ja muut pöydässä räjähtänyt kunnon räkäiseen nauruun jo uudemman kerran. Alkavasta pyynnöstä huolimatta Andrew oli heittänyt kätensä tyhjäksi ja nyt tyttö noukki sämpylää hiuksistaan.
"Andrew, mutta ehkä olisi parempi väsätä hautakiveen jotain vähän kauniimpaa", ruipelo ehdotti virnistäen. "Kerro säkin toki nimesi, mä voin ystävällisyyttäni hautakiven sijaan tarvita nimeäs vaikka syntymäpäivä onnittelu korttiin!" Sievä, ystävällisyyttä hehkuva hymy levisi tummatukan huulille. Tyttö oli varsin mukava tapaus, ei edes alkanut kettuilemaan vaikka oli saanut jo omenan ja sämpylän päälleensä. Hyvä että oli ryhtynyt mielummin leikkiin kuin tappeluun, sellaisia harvoin pienemmän tiellä törmäsi.

Sämpyläkin kyllä kostautui saman tien, nyt neito heitteli jo mandariinin palasia. Andrew yritti suojautua parhaansa mukaan ja väliin pistää samalla mitalla takaisin. Muut hekottelivat vieressä, Alec oli ottanut tehtäväkseen täytttää aina Andrewin tarjotinta ja pitää asevarasto kunnossa.
"Sä varmaan aiot kohta antautua ja jättää mut suosiolla voitolle?

Andrew, tyttö painoi nimen muistiinsa ja heitti mandariinin palan päin kyseistä tulevaa ruumista. No, eivät he sentään tosissaan niin vakavissaan olleet tämän ruokasodan suhteen, ainakaan Samin mielestä. Skeittari nauroi toisen ehdottaessa nimen laittoa synttärikorttiin.
”Andrew Uljas, tukehtui mandariiniin?”, tyttö ehdotti hautakiven tekstiksi ja vastasi sitten kysymykseen, ”Sam Bird. Mä sitten muistan tuon, että nyt joudut kaivaan mun syntymäpäivän esille jostain”
Tyttö naurahti vielä kerran, jos poika olikin tosiasiassa ujo, niin siltä se ei vaikuttanut ulospäin Samille. Päinvastoin, Andrew vaikutti rennon hauskalta tyypiltä, siihen tulokseen tummatukkainen tyttö oli päätynyt tämän lyhyen tapaamisen – siis tappelun – aikana. Mandariini oli viimeisiä kahta palasta vaille käytetty. Ne palat eivät viipyneet kauaa tytön käsissä vaan saivat ilmalennon kohti Andrewin naamataulua.

Yksi hedelmistä lensi Samin pään ohi ja vieri seuraavan pöytäseurueen jalkoihin. Muutenkin osa ruokalan oppilaista alkoi huomata tapahtuman, jotkut olivat kääntyneet katsomaankin. Huomiota herätti tietysti myös toisen puolen kannustusjoukkojen naurun puuskat. Yksi tai kaksi omenaa oli murskaantunut ruokalan seinään. Sam antoi parhaansa mukaan takaisin, mutta hänellä ei ollut asevaraston täyttäjiä, kuten vastapuolella. Skeittarityttöä nauratti ruokasodan älyttömyys, tämä heitti kokonaisen perunan Andrew’ta päin ja yritti napata takaisin lentäneen mandariinin siivun suulla kiinni. Onnistui! Tosin Sam sai kiinni mandariinin palan päästä ja yrittäessään syödä palaa, hän sai hedelmästä olkapäähän. Samalla mitalla toki annettiin takaisin päin ja mandariinin palain tuli syötyä.
”Nam”, Sam virnisti välistä.

Sam piteli viimeistä perunan puolikasta kädessään, hänen asevarastonsa oli hävinnyt salaattia ja sen seassa olevia kurkkuja ja minitomaatteja lukuun ottamatta. Ei kovin häävi aseistus siis.
”Antautua.. hmm.. En!”, tyttö vastasi heittäen perunan palan ja kääntyen ottamaan lisää tavaraa tarjottimeltaan. Hän näki kauhukseen heittäneensä suklaapatukan päin poikaa. Ei, ei, ei, EI! Tyttö nousi tuolilta, patukka putosi lopulta pöydälle.
”Se on mun!”, skeittari sanoi syöksyen ottamaan suklaapatukan pöydältä. Sen saatuaan ja taskuunsa sujautettuaan hän otti omenan Andrewin täytetyltä tarjottimelta, kätevää. Koska hän seisoi jo nyt pojan vieressä, sen heittäminen ei oikein onnistunut. Siispä Sam yritti saada omenan tuon paidan alle pojan paidan kaula-aukon kautta.
”Luovuta tai saat jauhelihakastikkeesta päähän”, Sam uhkasi virnistäen, kastike tosin oli vielä Samin omalla lautasella.

”Ei kovin sievää”, Andrew totesi olkiaan kohauttaen. Tukehtui mandariiniin ei olisi todellakaan se, että mitä tummatukka hautakiveensä tahtoi. Hän kurtisti kulmiaan, mutristeli suutaan pienesti. ”Jospa pistät ainoastaan syntymä- ja kuolinpäivän mun nimen lisäksi. Tai sit jotain dramaattisempaa. Joku vaikka ajo mun päältä viidesti rekalla”, lisättiin perään huvittuneena.
Tyttö esitteli itsensä, kertoi nimekseen Sam. ”Hei en mä mitään luvannut”, ruipelo naurahti, heti sen jälkeen suoden toiselle leveän virnistyksen. ”Mut ehkä mä oon niin ystävällinen että pidän heitostani kiinni. Saa nähä”.
Sujuvasti Andrew väisti yhden mandariinin kuoren palasista, mutta toinen pala lensi suoraan kohti rintakehää. Siitä se kuitenkin vain kimposi lattialle.

Antautuminen ei selvästikään kävisi tytölle, toinen tokaisi sen ääneenkin. Andrew mutristeli taas huuliaan. Ei hän tahtoisi hävitä taas, jospa he edes keksisivät yhteisen tasapuolisen lopun jotenkin?
Peru osui ruipelon poskeen, Andrew pyyhkäisi servetillä lommoposkeaan ja irvisti Samille.
Ennen kuin Andrew kerkesi maksaa takaisin, edes miettiä seuraavaa hengenvetoaan, oli tyttö jo kauhuissaan juoksemassa suklaapatukkansa perässä. Mikä törkimys, varasti pojan asevarastosta omenan! ”Ne on mun! hanki omat aseet!”, Andrew huudahti nauraen ja yritti käsin suojella hedelmiään. Sam sen sijaan alkoi repimään tummatukan paidan kaula-aukkoa pahat aikeet mielessään.
”Ei,ei!”, Andrew kiljui ja nauroi samalla, eikä edes tajunnut ajatella kuinka kallis paita hänellä oli päällään. ”En taatusti luovuta”. Loppujen lopuksi pieni sai toisen irti paidastaan, eikä omenakaan kerennyt pudota vaatteiden alle.

”Se jauhelijakastike olis jo törkeää.. ethän sä nyt mulle niin tekis?”. Andrew tapitti yhtäkkiä toista kuin mikäkin koiranpentu. ”Sitä paitsi ainahan me voidaan kehitellä jotain tasapuolista voittoa, vai?”. Ehdotus ei kuulostanut muista pojista oikealta, eikä nähtävästi muidenkaan pöytien mielestä, heistä oli nähtävästi kiva seurata tämmöistä pienilaatuista ruokasotaa. Eikö kellään tosiaankaan ollut parempaa tekemistä? Andrew ei hirveästi pitänyt herättämästään huomiosta, ehei sitten yhtään. Muuten tilanne oli kyllä varsin huvittava ja Samkin vaikutti oikein mukavalta tyypiltä.

Poika vaikutti huumorintajuiselta tapaukselta, Sam totesi kesken sodan. Ei, se ei ehkä olisi kovin viisas hautakirjoitus.
”Käy sekin”, tyttö vastasi mitä tuli rekkatekstiin. Olipa heidän keskustelunsa mennyt synkäksi. No, sodan aikana – vaikka se olikin vain ruokasota – kai kuului olla synkkää.
”A-aa, synttärikortti on taatusti yks mun ehdoista jos rauhanehtoihin joskus päästään”, Sam ilmoitti virneen kera, kun Andrew ei enää ollutkaan niin varma kortin lähetyksestä. Ei tyttö ihan tosissaan ollut, mutta jos heistä tämän tapauksen myötä kavereita tulisi, saattaisi skeittari muistuttaakin poikaa asiasta.

Sam kohotti hartioitaan ja laski ne takaisin alas vastauksena antautumiseen. Hän oli innostunut tästä spontaanista tappelusta yllättävän paljon, mutta nyt kun tyttö asiaa ajatteli, niin heidän olisi parempi pitää sota lyhyenä opettajien ja muun henkilökunnan varalta. Sitä paitsi, tummatukkaisen asevarasto oli lohduton näky. Sam unohti hetkeksi rauhansovinnot, sillä hän nauroi taas kerran Andrew’n valittaessa aseiston varastamisesta.
”Anteeks, mut sodassa kidnappaus… omenannappaus? on kai aika sallittua”, hän sanoi suu hymyssä.

Omenan tunkeminen paidan kaula-aukosta ei onnistunut, hedelmä putosi Samin kädestä ja päätyi muun aseiston joukkoon lattialle. Tummanruskeat silmät tapittivat häntä vetoavasti, Sam kallisti päätään harkitakseen kysymystä. Ei, ei hän ihan oikeasti aikonut heitellä jotakin niin tahrivaa kuin jauhelihakastike. Se olisi ehkä käynyt laatuun, jos tummatukkainen tyttö olisi ollut pilvessä tai humalassa. Hän ei ollut kumpaakaan, joten uhkaus oli aika perätön. Sam kuuli ehdottavia huutoja ja naurahduksia muista pöydistä, hänen kuulemma pitäisi ottaa jauhelihakastike käyttöön – suurimman osan mielestä. Jos Sam olisi ollut niitä, jotka tahtoivat paistatella huomiossa, hän olisi tarttunut lusikkaansa mahdollisimman nopeasti singotakseen kastiketta Andrew´ta päin.
”Hei, koiranpentukatseet on kielletty”, Sam naurahti hymyillen ja irvisti pojalle. ”Tasapuolinen se olk-”
"Keittäjä tulossa!", joku huusi, ihan hyvä ilmoitus ottaen huomioon että olet juuri paiskonut pari hedelmää seinään ja lattia on täynnä ruoan palasia sinun pöytäsi kohdalta. Sam näki keittiön puolelta tulevan naisen, sen joka näytti aika vähän kireältä annostellessaan ruokaa lautasille. Ilmeisesti meteli oli kiinnittänyt tuon huomion, ainakin naisen kulkusuunnasta päätellen. Pitäisi olla kunnolla.. ei kun, millähän todennäköisyydellä ruoan palaset ja seinään murskaantuneet omenat jäisivät keittiötädiltä huomaamatta? Eiköhän keittäjä ollut jo jotakin epäilyttävää ehtinyt nähdä.
”Andrew. Tasapuolisuuden nimissä häivytään”, tyttö sanoi nyökäten keittiötätiin päin.
Tyttö lähti liikkeelle aikomuksena vetää samalla Andrew kädestä ylös tuoliltaan. Keittiöstä tuleva täti ilmeisesti huomasi, mistä päin sotku oli saanut alkunsa, Andrew’n tarjottimellinen hedelmiä oli ihan hyvä merkki jos ei tuijottavia katseita jaksanut seurata. Jos ehtisi oville asti, ehkä ruokasodan syyllisiä ei saataisi kiinni. Sam ei ainakaan ollut nähnyt kavereitaan ruokalassa, ehkä kukaan ei muistaisi hänen nimeään. Tai ehkä tiukkapipotäti ei kyselisi kovin laajasti. Tai ehkä heillä olisi loistava tuuri.

”Sä taidat sitte olla aika vaativa”, Andrew heitti vitsilleen ja hymyili toiselle jokseenkin innostuneena. Yksi synttärikortti ei ollut vaatimuksia nähnytkään ja kyllähän tummatukka sellaisen voisi oikeastikin toiselle väsätä jos se niin tärkeä olisi. Mutta tokihan tyttökin vain läppää heitti.

Kortti ei kuitenkaan ollut asian pääydin, nyt piti enemmänkin keskittyy siihen ettei saisi omenasta päähän tai muuta yhtä ikävää. Hauskaahan tämä oli, eikä Andrew nyt niin kamalan tylsä tapaus ollut mitä yleensä saattoi kuvitella, mutta ei tämäkään nyt ihan normaalia käytöstä ollut. Tämä oli itse asiassa hyvin vastuutonta ja typerää, julmaakin jos mietti keittiöväkeä joka oli ruoan heille kouluun hankkinut ja valmistanut. Ja jos mietti niitä nälkäisiä lapsiakin ympäri maailman katuja.. Okei, ruipelo olisi tahtonut miettiä sitä, jotta osaisi ajatella järkevämmin, mutta se nyt ei tuntunut ajankohtaiselta tai ainakaan asia ei jaksanut sulautua ajatuksiin paremmin.

Sam vain nauroi kun Andrew oli moittinut toista siitä, että oli käynyt varkauksilla. ”Nii kai sitte”, pieni nyökkäsi hymyillen ja virnuili taas perään. Ihan sama jos toinen nyt muutaman omenan ottaisi, hedelmiähän Andrewilla oli kuitenkin jonkun verran. Olihan Andrewin pöydän ulkopuoleltakin ihmiset tukeneet asevarastoa.

”Jos sä saat pölliä multa hedelmiä nii kai nyt pieni koiranpentukatse on sallittu”, Andrew pisti vastaan. Tyttö oli sanomassa jotain muutakin, mutta joku muu ilmoitti ulkopuolisista että keittäjä oli saapumassa paikalle. Automaattisesti ruipelon katse valui sinne minne muidenkin silmät tällä hetkellä tuijottelivat. Olisikohan tässä pitänyt alkaa paniikki iskemään ja juosta karkuun tai kenties jäädä paikoilleen itkemään ja pyytämään anteeksi keittiöväeltä? Andrew ei osannut oikein ajatella järjellä, tämä yllättävä käänne oli sekoittanut kaikki ajatukset. Ja sillä pössyttelylläkin taatusti oli jotain tekemistä asian kanssa..

Sam ehdotti häipymistä, tummatukka vilkuili ystäviään jotka näyttivät olevan samaa mieltä. Paree siis olisi hävitä nopeasti. ”Mennään”, todettiin samanmielisenä ja Andrew nappasi toisen kädestä myöntyvästi kiinni.
Andrew kipitti nopeasti ruokalan ulkopuolelle ja pysähtyi. ”Pitäisikö tästä nyt kadota kauemmas vai jäädä tähän seuraa tilannetta? se mun tarjotin on kuitenki mun frendejen pöydässä… mut.. ehkä se yks näki meijät ja seuraa meitä”. Tummatukka puhua pälpätti yhteen pötköön eikä osannut tehdä päätöstä yksin.

Sam vilautti hymyn kun häntä kutsuttiin vaativaksi, tyttö ei omasta mielestään oikeasti ollut kovin vaativa tapaus, mutta hehän pelleilivät. Tyttö siirsi huolimattomasti hiushaituvia pois silmiltään ja kohdensi katseensa taas hintelään poikaan. Omenavarkaus sallittiin, mutta tätä koiranpentukatsetta täytyi harkita. Sam katsoi poikaa, mutta vilkaistessaan keittäjää ja heidän aiheuttamaansa sotkua, tyttö unohti koko keskustelun. Nyt perääntyminen oli paljon tärkeämpää.
Tarkalleen oli hankala sanoa, milloin ruokasota oli temmannut tytön kunnolla mukaan. Hän nautti vieläkin yllättävästä tempauksesta, eikä edes keittäjä voinut estää hänen menoaan. Andrew oli hyväksytty silmänräpäyksessä saman puolen jäseneksi, tosin nyt peli oli äskeistä vakavampaa. Sam ei nimittäin halunnut jäädä kiinni ja siivoamaan sotkujaan – luultavasti tiedossa olisi äkäinen rehtorin puhuttelu ja ties mitä muuta mukavaa. Skeittari mietti jo nyt, kuinka hyvä tarina tästä tulisi, ruokasota ilman seurauksia. Tyttöä hymyilytti

Näytti siltä, että poika seurasi kuitenkin mukana, hetken Sam oli miettinyt aikoiko tuo vain jäädä odottamaan keittäjää. Tyttö saavutti ruokalan ovet ensin ja työnsi ne voimakkaasti auki niin että toinen pamahti seinään auetessaan. Sam pysähtyi vetämään henkeä lyhyen, mutta vauhdikkaan pakoretken jälkeen. Andrew’n puhuessa tyttö kohotti katseensa tuohon ja kohotti kulmiaan kuunnellessaan. Samin teki mieli kertoa, että Andrew’n kaverit eivät tunteneet tyttöä kuin korkeintaan kutsumanimeltä, joten hän oli suhteellisen turvassa. Se tosin ei ollut haluttu kysymys, joten skeittari päätti jättää faktan sanomatta. Tyttö vilkaisi sulkeutuneita ovia ja katsoi sitten poikaa.
”En tiedä. Jos ne oikeesti jäi siihen istuun, niin ainahan ne voi tarjota keittäjällekin pilvee. Vois alkaa omenat näyttää seinäkoristeilta”, tyttö ehdotti naureskellen, muistellen seinään liiskaantunutta omenaa ja muita sotkuja.

Tyttö haroi hiuksiaan, rypisti kulmiaan ja veti esille mandariinin kuoren palan. Hän pudisti päätään ja heitti palasen päin Andrew’ta.
”Pitää ottaa toi uusiks joskus. Mut joo, ehkä pitäis kuitenki häipyä ettei joku bustaa meitä”, tyttö ehdotti

Aluksi ei tuntunut Samiltakaan irrota päätöstä. Aikoisivatko he nyt tosissaan jäädä tähän vai pötkiä karkuun hieman kauemmaksi? ei ruipelo ihan mielellään ruokalaan palaisi kuuntelemaan ensin keittiöväen valitusta ja sitten ruveta siivoamaan. Ja lisäksi he taatusti joutuisivat puheille rehtorin kanssa ja mitä kaikkea.
Sam mainitsi, että pilveä voisi tarjota myös keittäjille. Tummatukka kääntyi katsomaan tyttöä oudosti. Oliko Andrew tai joku tämän ystävistä maininnut että he olivat käyneet pössyttelemässä ennen ruokailua? vitsit kun ei muistanut.. mutta tuskinpa sentää… ehkä sen vain huomasi niin helposti.
”Et sä voi tietää mitä niillä vois tarjolla olla”, Andrew virnisti leikkisästi, tiedä sitten miksi, ehkä kokeiluksi mitä toinen siihen vastaisi. Ruipeloa rasitti kun ei muistanut ollenkaan mitä kaikkea keskustelua äsken ruokalassa oltiin käyty. Ei sillä niinkään väliä ollut mitä Sam tiesi, eihän polttelu mikään kauhea rikos ollut tai mitään..

”Hei älä nyt enää heittele!”, Andrew käskytti nauraen. ”Et kai sä nyt tahdo noille rakentaa mitää polkua millä meitä seurata..” just joo, sehän onnistuisikin yhdellä mandariinin palasella.
Andrew käännähti ja lähti kävelemään poispäin. ”Lähdetäänpä nyt rikoskumppani. Mä en ainakaa tähä jää seisoskelee.. mulla on törkee jano enkä mä muutenkaa tunne olevani sillä tuulella että tahtoisin alkaa pesemää omenia seinästä”.
Tuskinpa frendit ruokalan puolella mitään kertoisi. Olihan keittäjä nähnyt varmasti sen kun Andrew ja Sam olivat lähteneet lipettiin, ei luultavasti tunnistanut ketä oli kyseessä mutta syylliset olivat poistuneet, ei siitä muita voisi rangaista.

/joku keskitty... sori tönkköä mut greyn anatomian vika

Toisen tuijottaessa hassusti Sam naurahti. Ei hän nyt sitä oikeasti ollut tarkoittanut, ei tietenkään. Ehkä tuo oli vähän yllättynyt siitä, että Sam oli tajunnut noiden (ainakin osan) pössytelleen jossain vaiheessa. Kyllä tyttö sellaisen erotti aika hyvin, olihan skeittarilla kokemusta asiasta.
"En toki. Yskänpastilleja tai feikkitupakoita korkeintaan", hän vastasi toiselle naurahtaen samalla.

Andrew kielsi ruualla leikkimisen sen kohdistuessa poikaan itseensä.
"Pahoitteluni, vanhat tavat pinttyvät", tyttö pahoitteli ja vilkaisi keittiön ovien suuntaan. Andrew'n mielestä oli hyvä idea häipyä ja tyttö oli täysin samaa mieltä. Omenia seinästä.. Oli sekin ollut ruokailu. Tummatukkainen katsahti lähtevästä pojasta vielä ruokalan suuntaan ja otti sitten kiinni poispäin kävelevän pojan. Hän otti kiinni tuon hartiosta saavutettuaan Andrew´n ja tämän tuen avulla hyppäsi parisenkymmentä senttiä ilmaan pojan takana ennen kuin alkoi kävelllä ihan tavallisesti tuon vierellä.
"Juotavaa saat valitettavasti ettii jostain muualta kuin keittiöstä. Mutta hei, mun pitää lähtee ettimään yks kaveri ennen seuraavaa tuntia. Nähdään sotatoveri, eikö?", Sam selitti ja kohotti kulmiaan toiselle.
"Mulla oli loistava lounas, otetaan joskus uusiks", hän hymyili ja lähti kohti pihaa, jossa oletti kaverinsa oleilevan.


//Hei, ajattelin että kun ollaan jo ruokalan ulkopuolella niin olisi hyvä lopetella. Kiitti pelistä, anteeksi tämä hurja hidastelu(syytän opiskelua ja itseäni), otetaan joskus tosiaan uusiksi!//

"Saat anteeks, kuhan ne ei pinty siihen pisteeseen, että aina mut nähdessäs alkaa omenat lentelee", Andrew naurahti pienoisesti, ilkikurinen ilme kasvoillaan. Andrewhan se oli ollut, joka oli koko sodan aloittanut, mutta se oli käynyt vahingossa Sam oli jatkanut, joten oikeastaan ruipelolla oli täysi oikeus syytellä myös tyttöä.
Tummatukka horjahti hieman kun tyttö oli ottanut kiinni hänen harteistaan ja hyppinyt kattoa kohti. Andrew kun ei ollut mikään bodari.. ehkä pienimuitoisesti Andrew kerkesi säikähtämäänkin, mutta se ei onneksi päällepäin näkynyt.

"Tottakaaai, törmäillään. Eti sä kaveris nii mä käyn metsästää jostain juotavaa", sanottiin toiselle lempeän hymyn kera. Olipa kiva tyttö, tuollaisiin ihmisiin oli mukava aina tutustua. Yleensä se kylläkin tapahtui täysin toisenlaisissa tilanteissa, mutta kävi se näinkin. "Tietty, uusiks pian!". Andrew heilautti nopeasti kättään kerran Samin selälle.
Ruipelo ei kyllä tosiaankaan tahtonut jäädä kouluun, kotiin meneminen kuulosti paljon järkevämmältä vaihtoehdolta. Hyvä asenne taas.. mutta pieni ei tosiaankaan tahtonut pesemään ruokalaa ja keittiöhemmot saattoivat olla juoksujaloin perässä.. ja kotona odotti jääkaapillinen kaikkea hyvää juotavaa ja oma ihana sänky..
Jep, näin. Andrew oli ajatuksissaan pysähtynyt seisoskelemaan, mutta sai itsensä uudelleen liikkeelle ja lähti raahaamaan itseään koulun ulko-oville.

/juu, kiitti pelistä sullekin((: