If you never try you'll never know

//mayra & Declan tervetuloa EDIT: peli siirtyy kohta puoliin katolle, siksi aloitus täällä//


Perjantai-ilta eikä mitään tekemistä? Sellainen oli harvoin vaihtoehtona kun kyseessä oli Sam Bird, sillä hän viihtyi hyvin kaikkialla muualla, paitsi kotonaan tekemässä läksyjä. Olihan sohvalla löhöily tietysti mukavaa aina välistä, mutta hyvä seura voitti sen vaihtoehdon joka kerta. Kello oli yhdentoista pimeämmällä puolella ja Samin auto oli parkissa melko tyhjällä parkkipaikalla, muutama auto siellä täällä, muuten paikka oli autio. Auton lavalla oli jokunen kaljapullo, joista osa oli jotenkin kummasti tyhjentynyt. Sam tasapainotteli skeittilautansa päällä lavalla. Hän poltti tupakkaa samalla kun piti kiinni viinan ja Spriten sekoitteisesta pullostaan . Ilta oli lämmin, niin lämmin että Sam oli puheutunut mustaan toppiin ja boyfriend-mallisiin farkkuihin, jotka olivat rikki toisen polven kohdalta kaatumisen takia. Tyttö oli sittemmin repäissyt räiän isommaksi. Päässä skeittarilla oli löysä ruskea myssy ja jaloissa ne tavalliset, mustat Converset.
”Mistä vetoa että pääsen täältä alas Varial Flipillä?”, tyttö kysyi hymyillen ideansa tähden.

Hän ei jäänyt odottamaan vastausta, eikä oikeastaan halunnut lyödä vetoakaan asiasta, sillä ei ollut ihan varma onnistumisesta. Sam otti hörpyn pullosta ja laittoi röökin huulilleen. Hän otti vähän vauhtia, ponnisti lavan loppuessa ja sai tosiaan tehtyä oikean tempun. Sam tosin astui vain toisella jalalla takaisin laudalle, vain sen reunalle. Tuloksena tyttö kompasteli yrittäen pitää pullon ehjänä, viitisen askeleen jälkeen hän sai tasapainonsa ja pysyi pystyssä. Sitten hän kääntyi Declaniin päin, kumarsi nauraen ja joi hieman lisää.
”Okei, pikku moka”, skeittari myönsi ja kävi hakemassa metrin päähän pysähtyneen lautansa.
Hän otti vauhtia ja pääsi tällä kertaa kompuroimatta takaisin kaverinsa ja auton viereen, tupakkakin oli vielä tallella.

Declanille perjantai-ilta oli vähän liiankin tyypillinen. Hän ei vieläkään osannut juhlia ilman alkoholia. Etenkään jos kaikki muutkin olivat aivan humalassa. Hän vain tuntisi olonsa oudoksi - vaikka hän olikin ylisosiaalinen, alkoholisoituneiden ihmisten kanssa hän ei osannut kommunikoida kuin humalassa. Sen siitä sai kun oli juonut ensimmäisen humalan 13-vuotiaana ja kierre oli vain jatkunut.
Tässä seurassa Declan ei kuitenkaan välttämättä olisi täysin päissään - Samin kanssa hän kuitenkin osaisi kommunikoida joka tapauksessa. Etenkään kun humala ei ollut se päämäärää. Rokkari halusi vain pitää hauskaa hyvässä seurassa ja tämä kyllä täytti sen määritelmän. Kuunneltuaan koko päivän tukihenkilöään hän ennemminkin tarvitsi sitä. Vaikka hänen tukihenkilönsä mielestä hänen juomisensa oli erittäin huono idea - seurasta riippumatta. Vaikka hänen alkoholinkäyttönsä oli nykyään jotenkin hallussa, hän ei silti vieläkään tuntenut omia rajojaan alkoholin suhteen. Ja tosiaan ylisosiaalisena tyyppinä, hän ei koskaan lähtenyt bileistä yksin ja palasi useimmiten niiden makuuhuoneen kautta kotiin. Ja niissä piireissä missä hän oli tähän asti pyörinyt liikkui myös paljon alkoholia vahvemmat aineet.
Toki hän olisi voinut vakuuttaa tukihenkilölleen, ettei tekisi mitään tyhmää mutta ihan kuin se uskoisi - kaikki narkkarit olivat valehtelijoita.

Oli itse asiassa vain hyvä että hänet saatiin ulos asunnosta. Ricon hän oli jo hemmotellut piloille ja loppujen lopuksi hän olisi joko jumiutunut neljän seinän sisälle kokonaan tai tullut hulluksi. Ja hyvä seura tosiaan kelpasi aina.
Audi oli jätetty kotiin - humalaiselle ei tietenkään saanut antaa avaimia. Ei Declan kyllä omasta hengestään ollut huolissaan (hengenvaarallinen kolari oli jo koettu) vaan autosta. Audi oli melkein vainoharhaisesti varjeltu laite - rokkari pelkäsi kuitenkin kolaroivansa sen. Samasta syystä kukaan muu ei saanut ajaa sillä - se oli hänen Audinsa ja sittenpähän hän vasta hiiltyisi jos joku muu kolaroisi sen. Rokkari tiesi kyllä olevansa täysin vainoharhainen autonsa suhteen, mutta hän oli saanut sen lahjaksi isältään päästessään ulos vieroituksesta - sillä oli tunnearvoa. Ei sillä, isällä olisi ollut varaa ostaa hänelle uusi Audi, mutta se ei olisi sama asia.
Musta nahkatakki, mustat farkut, punainen t-paita (printattuna hopeinen kotka) ja matalakantaiset bootsit. Tumma silmämeikki ja pitkät hiukset oli jätetty auki. Kirkas lasipullo vasemmassa kädessä, tupakka odotti sytyttämistä oikeassa. Autoon nojaava Declan seurasi kulmat mietteliäästi rypyssä Samin taitelemista auton lavalla. Ei hän sitä miettinyt pystyisikö tyttö temppuun - tupakan sytyttäminen oli jäänyt kesken rokkarin jäädessä miettimään mikä ihme Varial Flip oli. Hänen pitäisi varmaan tietää se. Oli jotenkin säälittävää ettei skeittarin paras kaveri ei ymmärtänyt skeittaamisesta yhtään mitään. Hänen mielestään pyörien päälle asetettu lauta oli erittäin epävarma väline liikkumiseen. Sitä olisi tietenkin voinut väittää että rokkari vain pelkäsi tuhoavansa kallisarvoiset vaatteensa tai kyntensä, mutta ei se siitä johtunut. Ei hän niin neiti kuitenkaan ollut. Oikeasti.

Tupakka saatiin sytytettyä. Declan puhalsi savun ulos keuhkoistaan. Tyttö oli hypännyt alas lavalta, ennen kuin rokkari oli valaistunut suuntaan tai toiseen - hän ei ollut varma mikä Varial Flip tosiaan oli, saati sitten pystyisikö tyttö siihen.
Ilmeisesti ei täydellisesti. Koska muiden mokista sai parhaat naurut, Declan ei mahtanut itselleen mitään. Hänen olisi varmaan pitänyt huolehtia ettei Sam satuttaisi itseään kompuroidessaan. Auton lavalta hyppiminen ei varsinaisesti ollut hyvä idea, vaikka Declan nyt varmaan olikin viimeinen ihminen joka sai huomautella olivatko muiden ideat huonoja. Hän oli itse toteuttanut vaikka kuinka monta erittäin huonoa ideaa viimeisen kymmenen vuoden sisällä.
Declan yritti pysyä asiallisena, ja olisi varmaan onnistunutkin siinä jos Sam ei olisi nauranut. Pokka petti täysin rokkarin alkaessa nauraa. Tätä ei voinut edes laittaa alkoholin piikkiin, koska hän ei ollut humalassa. Vielä. Tosin omasta mielestään hän ei ikinä ollut humalassa - edes silloin kun eteni lähinnä konttaamalla - mutta nyt hän ei ollut.

//Tässä perehtyy samalla skeittaukseen :>//

Sam huomasi, että hänen temppunsa, tai pikemminkin sen epäonnistuminen, aiheutti hilpeyttä kaverissa. Tyttöä ei kuitenkaan naurattanut noin paljon. Hän jarrutti painamalla laudan tailin (eli toisen pään) maahan niin että lauta pysähtyi sen sijaan, että se olisi liukunut auton alle ja Sam olisi törmännyt itse autoon. Tyttö katsoi Declania ihan vakavalla naamataululla, mutta joutui kohta puristamaan huulensa yhteen samalla kun karisti tupakkaa. Hän ei ollut vielä kovin humalassa, pulloa oli sen verran jäljellä että nousu oli vasta alkanut. Tai ehkä hän oli huono arvioimaan, koska Varial Flip oli jo mennyt mönkään. Sam puri huultaan, mutta päätyi sitten itsekin nauramaan hetken vain, koska toinen nauroi. Se oli tarttuvaa. Hän sai kuitenkin naurun loppumaan nopeasti.
”Ei ollu noin hauskaa”, hän sanoi pudistaen päätään niin että pitkät hiukset heiluivat mukana.

Skeittari poltteli röökiä ja yritti tehdä savurenkaan, muttei onnistunut lainkaan. Vielä joskus hän sen oppisi. Sen Sam kyllä tiesi, ettei humala ollut mikään paras harjoitteluhetki edes savurenkaille. Hän tasapainoili skeittiladan päällä, vaikkei se paljoa taitoa vaatinut, olipahan jotain muuta tekemistä kuin seisoskelu. Pitkätukkainen vilkaisi parasta kaveriaan ja siirsi sitten katseensa ympäristöön näkemättä parkkipaikalla muuta elämää. Hän halusi tehdä jotain mielenkiintoista, ehkä päätöntä ja vaarallista. Jotain ikimuistoista tai hulvattoman hauskaa. Skeittari mietti mahdollisuuksia, hänellä oli mukana skeittilauta, henkkarit ja vähän rahaa, jokunen pullo spraymaaleja lojumassa pelkääjän paikan jalkatilassa ja tyhjä kokispullo. Niin, ja tietysti oli myös auto. Sam katsoi Declania miettiväisen pahaenteisesti, sillä ilmeellä joka hänen kasvoilleen tuli aina tällaisina hetkinä. Tummatukkainen otti kulauksen pullostaan ja veti myssyn paremmin päähän, sillä se roikkui takaraivolla Varial Flipin jäljiltä.

”Tehdään jotain siistiä”, hän ehdotti hymyillen ja astui asfaltille. Tupakka huulille, pullo toiseen käteen ja lauta nostettiin vapaalla kädellä auton lavalle. ”Kirjotetaan meidän nimet jonnekki. Tai piirretään sun kaunis naamataulus poliisilaitoksen oveen, miltä kuulostaa? Jonnekin näkyville”
Samilla ei ollut oikeastaan suurempaa ideaa, hän vain oli totellut, että spraymaaleilla voisi saada jotain hienoa aikaan. Piirtää koulun seinän täyteen pingviinejä. Tyttö yritti uudelleen tehdä savurenkaan vieläkään onnistumatta.

[ no hyvä kun en mä skeittaamisesta ittekään mitään varsinaisesti ymmärrä. mun kokemukset skeittaamisesta kuin rajoittuu Tony Hawk's Undergroundin pelaamiseen eikä THUG nyt ole mitenkään realistinen ]

Mitä vakavampi Sam yritti olla sitä pahemmin Declan nauroi. Tyttö oli kyllä oikeassa - ei se ollut niin hauskaa. Samhän olisi voinut mokata temppunsa kunnolla ja sitten tässä ei ainakaan olisi mitään hauskaa jos ilta olisi päättynyt sairaalaan tikkejä vaativien ruhjeiden takia. Declan kun sattui vihaamaan sairaaloita. Vaikka (kerrankin) hän ei itse olisi potilas.
Declan ei osannut lopettaa nauramista. Hänellä oli taipumusta hajoilla täysin oudoille asioille. Impulsiivisena tapauksena vielä täysin sopimattomissa tilanteissa. Rokkarin itsehillintä kun oli olematon. Välillä hän ei itsekään ymmärtänyt mille nauroi. Tämä saattoi lukeutua niihin tilanteisiin - jos asiassa ei ollut mitään hauskaa miksi he sitten nauroivat?
No, nauru pidensi ikää ja oli jo muutenkin ihme että Declan oli yhä elossa. Lisävuosista tuskin oli haittaa.
Declan veti syvään henkeä ja tuijotti omia kenkiään rauhoittuakseen. Tupakka paloi loppuun sirojen sormien välissä - savukkeen nostaminen huulille epäilytti. Rokkari oli yhä sillä tuulella että saattaisi hajota uudestaan ja vetäisi vielä tupakan henkeensä. Ja sitten nauru ei ainakaan pidentäisi ikää, jos hän tukehtuisi. Vaikka oli kyllä erittäin todennäköistä että tupakointi juuri tappaisi hänet. Hänen elämäntapansa olivat vielä epäterveellisiä, vaikka suurimmasta vaarasta oltiinkin päästy eroon. Ainakin toistaiseksi. Eihän hän olisi koskaan jäänyt koukkuun huumeisiin, jos häntä ei olisi saatu vakuutettua ettei yksi kerta mitään haittaisi. Tai toinen. Tai kolmas. Kolmas kerta toden sanoo - hänellähän oli jo kaksi yliannostusta alla. Enää hän ei jaksanut uskoa että ne voisivat tehdä hänelle jotain mitä hän muka ei ollut kokenut.

Filtterin polttaessa sormia tupakka - jota tuskin oli edes poltettu - pudotettiin maahan. Rokkarin kosmetologin mielestä oli epäreilua että miehellä oli sellaiset kädet ja olisi vielä epäreilumpaa jos hän tuhoaisi ne palovammoilla.
Pullon sisältö meinasi päätyä tallotun tupakan seuraksi parkkipaikalle Declanin jäädessä tuijottamaan tyhmänä skeittaria. Pullo pysyi kuitenkin sormissa. Ja pullon pudottaminen olisi tuntunut enemmän - epätoivoisesti addiktoituneena ketjupolttajana hän harrasti tupakka-askien hamstraamista. Pulaa savukkeista ei tulisi vaikka hän tuhlaisikin muutaman antamalla niiden vain palaa loppuun. Häntä ei yhtään huvittaisi lähteä hakemaan nyt lisää juotavaa koska oli levittänyt edelliset pitkin parkkipaikkaa. Varsinaista tuhlausta.
Tyttöä tuijottaessaan Declan ei osannut päättää mikä tässä oli häiritsevintä - se että tyttö ylipäänsä keksi jotain tuollaista (mistä hitosta se noita ideoita repi) vai se että se halusi maalata juuri hänen naamansa. Ja pitäisikö tuosta olla imarreltu? Koska jos Declan olisi niin itserakas (ja hänhän oli) hän olisi tietenkin tulkinnut että Sam oli juuri myöntänyt että hän oli kaunis. Rokkari ei kuitenkaan pahemmin lämmennyt idealle. Siis hänen naamansa maalaamisesta. Hän ei halunnut sitä maalatuksi ylipäänsä yhtään mihinkään - vähiten poliisiaseman seinään.
"Liian tuttu naama. Sitä paitsi en mä halua katella itteäni poliisiaseman seinästä koko loppuelämääni. Mikä tuskin on kovin pitkä aika." Tämä oli niitä harvoja kertoja kun rokkari oikeasti näytti että kolme hengenvaarallista kokemusta olivat kolahtaneet paljon kovempaa kuin hän antoi olettaa. Hitto hän oli jo kuollut kolme kertaa - hän ei jaksanut uskoa että hänellä oli varaa neljänteen. Hänhän saattaisi nytkin saada alkoholimyrkytyksen - hyvästi ja tervetuloa hautajaisiin.
Declan toivoi ettei Sam takertuisi aiheeseen. Vielä ainakaan - rokkari ei ollut tarpeeksi humalassa puhuakseen siitä.

Declan veti auton oven auki ja istui pelkääjän paikalle. Tupakka löysi taas tiensä toiseen suupieleen odottamaan sytyttämistä rokkarin pyöritellessä spraymaaleja käsissään. Jos tyttö halusi maalata, niin maalattiin sitten.
"Sam, oletsä koskaan käyny koulun katolla?"

//Vähän sama homma, onneksi on google :>//


Skeittari veti kasvoilleen odottavan ilmeen sillä aikaa, kun kaveri jatkoi nauramistaan. Joskus Declan oli ihan älytön mitä tuli nauramiseen, Sam ei ollut enää edes varma nauroiko tuo edelleen tempun tyrimiselle vai tytölle itselleen vai ihan huvin vuoksi. Se oli samalla yksi hyvistä puolista pojassa, hänen seurassaan sai nauraa ja oli muutenkin mukavan rento meininki. Samista maahan tuijottelu oli jokseenkin huvittavan näköistä, sillä se sai hetkeksi hänen parhaan ystävänsä näyttämään hämillään olevalta tai ujolta. Ei lainkaan declanmaiselta, mutta Sam ei maininnut asiasta, sillä se näytti saavan naurun loppumaan.

Sam siirsi katseensa Declanista ja keskittyi polttelemaan tupakkaa, joka alkoi lähestyä loppuaan. Kun skeittilauta oli turvallisesti auton lavalla eivätkä savurenkaatkaan olleet onnistuakseen, niin tyttö pudotti keuhkojenmurhaajan sormistaan ja painoi sen tennarin kärjellä sammuksiin. Siinä hänen vanhempansa olivat kyllä oikeassa, että tupakka ei ollut hyvästä. Mutta siitä tuli hyvä olo – kunnes keuhkot pettäisivät tai saisi syövän – ja siitä oli tullut niin vakinainen tapa, ettei tyttö oikeastaan haittapuolia enää ajatellut. Ja silloin kun hän ajatteli, niin tyttö päätti lopettaa tupakoinnin, kunnes löysi itsensä odottamasta jotain myöhässä olevaa kaveria. Silloin kuului polttaa, odottaminen kävi nopeammin sillä tapaa.
Sam huomasi saavansa rokkarin suunnalta pitkän katseen, tyttö kohotti kulmiaan tälle. Sehän oli vain ehdotus, ei varsinaisesti mikään pakkojuttu tehdä, mutta jotain elämää tähän iltaan tarvittiin. Declanin vastaus selvensi asiaa, Sam veti päänsä takaviistoon ja takaisin alas ymmärryksen merkiksi nyökäten. Loppuelämä, he olivat nuoria eikä Declaninkaan taustalla nyt heti oltu kuolemassa. Samin hivenen humaltuneeseen tajuntaan kuitenkin levisi ymmärrys siitä, että Declan taisi tosiaan ajatella joskus, kuinka pitkään hän mahtaisi elää elämäntavoillaan ja menneisyydellään. Tämä ilta vaati jotain hauskaa, ei masentavaa niin kuin kuolemisen ajattelu. Tällaisina hetkinä Samista aina tuntui, että Declan tarvitsi vähän piristystä näkökulmiinsa. Hemmetti, ei tyttö aikonut päästää rokkaria niin hakoteille ja huonoon kuntoon, jos vain asialle jotain voisi.
”Jos sä jatkat samalla tapaa nauramista, saadaan kuunnella sua ainakin seuraavat 76 vuotta”, tyttö vastasi rohkaisuksi heittäen vuosiluvun päästään.
”Mut totta, ei tuota pärstää kannata minnekään maalata”, Sam lisäsi sitten hymyillen viattomasti jättäen toisen tulkittavaksi oliko hän tarkoittanut Declanin rikosrekisteriä vai naamataulua.

Myssy otettiin pois päästä ja heilautettiin vähän hiuksia, myssy löysi tiensä kuskin penkille avonaisen ikkunan kautta. Sam katsoi pää kallellaan minne Declan oli matkalla, mutta tuo avasikin vain auton oven nousten kyytiin. Tyttö joi pullostaan ja kävi nostamassa auton lavan takasivun pystyyn niin ettei lauta ja muu roina putoaisi kyydistä. Hän avasi kuskin puoleisen oven, sillä ilmeisesti sitä oltiin menossa jonnekin. Siinä vaiheessa Declan ilmoitti päämäärästään viittaamalla koulun kattoon. Kuulosti mukavan spontaanilta idealta tytön korviin.
”Pari kertaa, miten niin?”, skeittari kysyi etsien taskustaan auton avaimen ja istuen paikalleen. ”Mä en kyllä ole koskaan ikinä ajanut humalassa mutta kai sitä sun takias on pakko.”
Eipä. Mutta törmännyt hän ei koskaan ollut edes humalassa. Autolla siis, tai muullakaan ajopelillä. Ihmisiin ja tavaroihin törmäily oli eri juttu humalassa. Sam hymyili käynnistäessään auton ja vilkaisi tyhjää parkkipaikkaa. Hän otti hörpyn pullostaan ennen kuin sulki korkin, jotta saisi kädet vapaaksi ajamiseen.

Sam laski läpän jonka oli tarkoitus suojata silmiä auringolta. Hän veti läpästä peilin esiin, vilkaisi siitä ja totesi hiustensa kihartuneen vähän lisää sitten aamun harjaamisen. Tyttö nosti läpän takaisin ja painoi pitkään auton tööttiä tuut-tu-tuut-tuuuut varoitukseksi autiolle parkkialueelle.
”Minä varoitin. Käytännössähän mä en nyt oo vastuussa niistä jotka tahtoo hypätä alle”, Sam sanoi katsoen Declaniin ja lähti sitten ajamaan pois parkkipaikalta. Painoipa hän vielä kerran tööttiä ihan huvikseen. Ja kolmannen.

Declan ei varsinaisesti ollut enää itsekään varma mille nauroi. Se saattoi loistavasti olla epäonnistunut temppu, Sam (joka oli epäonnistunut tempussa, melkein kaatunut ja yrittänyt vielä pysyä vakavana) tai se alkoholi hänen veressään, mutta lähinnä se oli kyllä sitä ettei hän osannut lopettaa. Vaikka oliko se muka niin huono piirre. Nauraminen tarttui ja vaikka sillä menneisyydellä pitäisi varmaan masentua Declan kuitenkin vain nauroi. Sen pitäisi olla hyvä asia. Toki hän olisi saattanut piilottaa oikeat tunteensa nauramisella, mutta kaikki jotka tunsivat hänet tiesivät ettei hän tehnyt niin. Tunteet tulivat kyllä läpi, josku ehkä vähän liiankin vahvasti. Hän kun oli sitä "itken katsoessani Titanicia"-tyyppiä - välillä hänen emotionaalisuutensa meni hieman liian pitkälle. Sen siitä sai kun oli niin avoin - ihan kuin hän osaisi piilottaa tunteensa. Oli se sitten hyvä tai huono asia. Vaikka ihan kuin hän myöntäisi itkeneensä Titanicissa. Hän oli jo tarpeeksi stereotyyppinen homo kaikkien muiden mielestä. Ei se hänen vikansa kyllä ollut - se oli erittäin koskettava elokuva - ja ehkä hän nyt oli hieman neiti. Jossain asioissa.

Juuri tämän takia Sam oli upea paras ystävä. Joku muu olisi saattanut takertua aiheeseen ja yrittänyt saada rokkarin puhumaan siitä, mutta Sam ei. Se tiesi että rokkari tarvitsi piristystä. Aihe oli vakava ja tavallaan pelottava ja suoraan sanottuna masentava, mutta Sam yritti silti piristää rokkaria. Oli totta että Declanin pitäisi puhua, mutta koska kaikki jaksoivat muistuttaa siitä jatkuvasti rokkari oli väsynyt koko asiaan. Asia oli sitä paitsi käsitelty jo ja suoraan sanottuna Declanilla ei ollut mitään sanottavaa asiasta. Kyllä, hän oli melkein kuollut kolmesti ainoastaan oman mokansa takia. Kyllä, oli ihme että hän edes oli enää elossa. Ja kyllä, hänen piti oikeasti tehdä isoja elämäntapamuutoksia. Ja se oli täysin hänen syytään ja hänellä oli ongelma. Hän tiesi sen kaiken. Oliko liikaa vaadittu ettei hänen tarvitsisi jatkuvasti puhua siitä? Ja sitä paitsi Declan masentuisi vain pahemmin jos hänet pakotettaisiin puhumaan siitä. Hän ei halunnut ja jääräpäisenä ihmisenä hän ei koskaan tehnyt mitään mitä ei halunnut. Ja jos hän masentuisi ajatus siitä että he tekisivät tänään jotain hauskaa ei todellakaan tulisi tapahtumaan. Ja juuri sitä Declan halusi tehdä. Pitää hauskaa ilman että hänen tarvitsi ajatella sitä että eli aikalisällä.
Rokkarin piristäminen onnistui - tummat silmät nauroivat, vaikka mustatukka ei itse tehnyt niin. Vaikka Declan olisi halunnut nauraa ja näyttää kieltään Samille, rokkari kuitenkin vain tuijotti tyttöä järkyttyneenä.
"Hyvähän sun on se sanoa. 76 vuoden päästä sä olet vaan 93, mä olen... jotain vähän enemmän", mustatukka sanoi. Hän tiesi takertuvansa täysin väärään aiheeseen, mutta vanheminen oli kamalaa. Ja välillä tämä ikäero otti oikeasti päähän ja raskaasti. Ei hän edes halunnut tietää mitä mieltä Sam siitä oli. Tai sen vanhemmat. Niiden tyttären paras ystävä oli kuitenkin 21-vuotias ex-narkkari joka oli edelleen lukiossa. Selvästi hän ajaisi Samin täysin väärillä teille. Eihän tytöllä edes olisi ikää juoda, mutta hänen seurassan se nyt ei olisi mikään ongelma. Sitä paitsi ainoat vanhemmat joiden kanssa rokkari ylipäänsä tuli toimeen olivat hänen omansa.
Järkyttynyt katse muuttui hitaasti loukkaantuneeksi. Itsekeskeisenä diivana hän tietenkin ajatteli asian niin että nyt hän sitten ei ollutkaan kaunis. Mikä taas ei mitenkään ollut mahdollista. Hän näytti hyvältä aina. Paitsi varhain aamulla ilman meikkiä. Mutta silti. Metelin nostaminen asiasta taas olisi liian neitimäistä ja Declan ei ollut mitenkään vakuuttunut ettei Sam pitänyt häntä jo neitinä. Sekun oli saanut todistaa hänen vaatekriisejään. Ja meikkikriisejään. Ja niitä kriisejä jotka koskivat hiuksia. Ja kynsiä. Ja vähän kaikkea hänen vartalossaan.

Declan hymähti saatuaan myöntävän vastauksen koskien koulun kattoa.
"Koska me mennään sinne", mustatukka sanoi ja siirsi hiukset silmiltään. Ennen kuin hän ehti antaa periksi sille ajatukselle että tarvitsi peilin ja hiuslakkaa (ja ehkä hiusharjan ja ripsivärin) Sam vei mustatukan tarkkaavaisuuden kokonaan.
"Miten hellyttävää että sä vaarannat meidän molempien hengen ihan vaan mun takiani. Mä olen melkein liikuttunut", rokkari sanoi ja vain hymyili. Perfektionisti sai kerrankin kierrettyä sen ajatuksen että hänen ulkonäössään oli varmasti jotain korjattavaa (mikä ei kyllä oikeasti ollut totta, mutta minkäs teet) ja jäi seuraamaan Samia. Toki rokkari olisi voinut ajaa itse - vaikka hän oli erittäin omistavainen oman autonsa suhteen se ei silti tarkoittanut sitä ettei hän voisi ajaa muiden autoilla. Muut eivät vain saaneet ajaa hänen autollaan. Mutta ei ollut mitenkään vakuuttavaa että hän oli sen paremmassa kunnossa kuin Samkään. Vaikka hänellä oli jo kokemusta humalassa ajamisesta ja silloin hän oli vain käynyt kerran jalkakäytävän puolella ja kaatanut roskakorin. Ja tosin saanut sakot rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta, mutta sivuseikka.

Declan pyöritti yhä spraymaaleja käsissään. Purkki kieri kuitenkin lattialle Samin töötätessä tyhjälle parkkipaikalle. Mustatukka jäi jälleen tuijottamaan tyttöä - hän ei ollutkaan niin vakuuttunut oliko sen laittaminen rattiin niin hyvä ajatus. Samin avattua suunsa Declan hajosi uudestaan. Tällä kerralla hän ei edes yrittänyt olla asiallinen - kaikki tiesivät ettei hän osannut kuitenkaan.