Get to know you

//Wrai & Cassie//

Iltapäivä. Aurinko paistoi ja oli lämmintä, niin tyypillistä San Diegossa. Pilviäkin onneksi lipui taivaalla ja ajoittain ne peittivät auringon taakseen. Bradley Berkleytä ei olisi sillä hetkellä haitannut vaikka pilvet olisivat kadonneet johonkin muualle. Hän oli ulkona, nautti säästä ja siitä, että sai ajaa omalla autollaan yhdessä Bellen kanssa. Bellen takia hän ylipäätään istui autossa, eikä ollut kavereiden kanssa skeittaamassa. Sisko oli menossa vatsatanssitunnille ja oli tarvinnut kyydin. Eikä kukaan muu ollut päässyt kuskiksi kuin Brad.
Auto pysäköitiin erään rakennuksen eteen. Siellä tunti olisi ja Bradia houkutteli suuresti mennä vilkaisemaan millaista väkeä siellä olisi. Hän olisi ihan mielellään katsellut tyttöjen vatsatanssia, mutta ei viitsinyt Bellen takia mennä katsomaan. Sisko kuitenkin vain kiusoittelisi häntä asiasta, eikä se olisi mukavaa.
"Soita sitten jos tarvitkin kyydin kotiin," Brad sanoi siskolleen, joka nousi autosta ulos. "Moi moi!"
"Heippa, soittelen kyllä jos tarvii," Belle huikkasi ja hävisi pian sisään harmaan kivitalon ovesta.

Bradley lähti jatkamaan matkaa. Hän voisi ihan hyvin mennä käymään jossakin, kun kerran oli keskustaan asti tullut. Ei hän viitsinyt heti lähteä takaisin kotiin, vaikka siellä viihtyikin. Ajettuaan hetken eteenpäin, Brad keksi, että voisi mennä vain hakemaan jostain jäätelön ja istuutua johonkin mukavalle paikalle sitä syömään. Keskustasta todellakin löytyi jäätelökioskeja, joten ei kestänyt kauaa ennen kuin sellainen osui pojan silmiin. Auto pysäköitiin erään vaatekaupan eteen ja kohta poika jo asteli kadun yli kioskille. Hän tilasi vaniljajäätelön, ilman mitään kastikkeita tai lisukkeita. Niin se oli hänen mielestään parasta. Jäätelön saatuaan skeittari katseli hetken ympärilleen miettiäkseen parhaan mahdollisen paikan. Lähistöllä oli pöytiä, ihan vain jäätelönsyöjiä varten kaiketi. Ne olivat kaikki täynnä väkeä, joten poika asteli kauemmas.
Viimein hän löysi mukavan oloisen penkin lähellä pientä puistontapaista. Siihen hän istuutui ja jäi katselemaan maailmaa uneksuva ilme kasvoillaan.

Pinkit korkokengät kapisivat kävelytietä pitkin, kun vaaleaverikkö asteli rivakoin askelin katua pitkin. Toisessa kädessä hänellä oli kädessä hänellä oli kaksi mukaan otettavaa kahvia ja toinen käsi oli varattu kännykälle, joka oli korvalla. Kahvikättä pidettiin tiukasti hoikkaa kehoa vasten, sillä siihen väliin oli tungettu kasa papereita.
"Hain ne hemmetin paperisi ja tuon kahvia. Oon ehkä maailman ihanin ihminen tämän jälkeen vai mitä? Saan nukkua sängyssä ens yön." Tyttö puheli tiukkaan ja hieman kärkkääseen sävyyn puhelimeen. Tyttö vilkaisi hieman jäätelökioskia jonka ohtti ja päätään pyörittäen jatkoi matkaansa eteenpäin.

Tyttö oli pukeutunut normaalia rennommin sinäpäivänä, koska oli tiennyt joutuvansa toimimaan siskonsa juoksupoikana. Kummilapset kun olivat mahataudissa molemmat ja noiden äiti ei voinut kotoa poistua sen takia mihinkään. Ei se reilua ollut Cassietä kohtaan, joka olisi mieluusti maannut kokopäivän rannalla mitään tekemättä. Tsuumaillen komeita poikia. Cassie paransi hieman papereittensa asentoa eikä näin ollen pahemmin eteensä katsonut. Muutenhan hän olisi tajunnut väistää vastaantulijaa, tuon koiraa ja talutus hihnaa. Nuo kun valloittivat koko tien. Juuri kun nauha oli kaatamassa blondia kumoon, tuo tajusi nostaa jalkojaan. Tosin toista jalkaa ei aivan keretty heilauttaa tarpeeksi korkealle, vaan korko jäi hetkellisesti kiinni hihnaan ja aiheutti näin pahan heiton tytön tasapainolle.

Cassie vingahti hieman ja korjasi puolivälissä kaatumista tasapainonsa. Hidastettuna hän kuitenkin näki miten paperit, kännykkä ja kahvit lensivät hänen käsistään. Onneksi tytöllä oli aina ollut hyvä tuuri. Ainakin melkein. Kahvit eivät suinkaan levinneet ympäri maita ja mantuja, vaan tössähtivät pystyasentoon jaklakäytävälle. Isosiskon paperit sensijaan levisivät ympäri katuja. Kuvia toisen suunnittelemista punk ja rock-vaatteista.
"hemmetinhemmetti..." TYttö mutisi ja mulkaisi pahasti selkänsä yli koirantaluttajaan, vaikka tuo jatkoikin matkaansa jo monen metrin päässä.

Bradley istui hetken syömättä jäätelöä. Hän halusi nauttia kyseisestä hetkestä täysillä, vaikka ei jäätelönsyönnissä, istumisessa tai ylipäätään koko San Diegossa ollut mitään kovin erikoista, ei ainakaan mitään sellaista, jonka takia olisi ollut syytä olla niin oudon onnellinen. Ehkä se johtui vain niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että hän ei ollut aamulla noussut sängystä väärällä jalalla.
Skeittarilla ei ollut hajuakaan, oliko hän noussut oikealla, vasemmalla vai kenties samaan aikaan molemmilla jaloilla sängystään. Ei sillä ollut merkitystä. Poika naurahti ajatuksilleen. Sitten hän alkoi syödä jäätelöä, joka maistui juuri niin hyvältä kuin kuuluikin maistua.

Poika oli niin keskittynyt jäätelönsyöntiinsä, että kesti hetken ennen kuin hän tajusi kuulevansa papereiden lepattelua ilmavirtojen mukana. Brad havahtui omista ajatuksistaan hetkessä, tai no melkein. Aluksi hän jäi vain hölmönä penkille tuijottamaan maassa lojuvia kahvimukeja, jotka olivat siististi pystyssä kaiken paperipaljouden keskellä.
Toivuttuaan hämmennyksestään poika nousi ripeästi ylös penkiltä ja asteli lähemmäs papereita, kahveja ja tyttöä, jonka käsistä tavarat olivat levinneet.
"Mä voin auttaa sua keräämään nämä," poika sanoi ja kumartui notkeasti maahan, alkaen samantien keräillä papereita käsiinsä. Hän vilkaisi niiden sisältöä, vaikka se ei ehkä ihan sopivaa ollutkaan. Mutta no, siinä tilanteessa näki pakostikin mitä papereissa oli. Vaatteiden kuvia. Oliko tyttö itse suunnitellut ne? Mikäli oli, tämä oli varsin taitava.
"Hienoja vaatteita. Ootko sä kenties itse suunnitellut nämä?" Bradley kysyi ojentaen sitten keräämänsä pinkan kohti tyttöä.

Vaaleaverikkö kyykistyi ja alkoi noukkia papereita maasta. Kuin elokuvissa hänelle saapui jopa poika auttamaan. Ensin tuohon ei tosin kiinnitetty juurikaan huomiota. Osa papereista noukittiin ja loput näyttivät olevan vieraan pojan käsissä. Cassie nousi ylös ja otti paperit toiselta nyökäten pienesti.
"Ei kun siskon suunnitelmiahan nämä. Mä en osaa piirtää yhtään." Tyttö naurahti kepeästi ja päästi sitten hymyn kasvoilleen. Poika ei ollutkaan mikään ruma tapaus. Ihan söpö yksilö itseasiassa. Kahvimukit noukittiin maasta toiseen käteen ja paperit aseteltiin uudelleen paremmin.
"Kiitos avusta. Mun nimi on Cassie." Tyttö esittäytyi sitten kohteliaasti ja ojensi varovasti kättään tiputtamatta papereita.Pitkästä aikaa Cass tapasi vaaleahiuksisen pojan. Eiväthän ne harvinaisia olleet, mutta ei hän ollut vielä hyvännäköistä blondia San diegossa tavannut.

Tyttö sipaisi hieman vaaleita hiuksiaan sivuun ja antoi normaalin hymynsä muuttua pienesti flirttaavaksi. Kyllähän hän vähän saisi juttua heittää. Eikä ylimääräisten hottispoikien numerotkaan pahaa kännykälle tehneet.
"Oon menossa viemään näitä siskon kämpille. Jouduin vaihteeksi juoksupojaksi." Tyttö huomautti sitten tapittaen suurilla sinisillä silmillään vierasta poikaa. Silmiä räpsyteltiin hieman.
"Mut ei mulla ole nyt muuta tekemistä kuin papereiden vienti. Saisinko tarjota herralle vaikka pirtelön heti tän raastavan urakan jälkeen?"

"Ahaa," Bradley sanoi ja nousi hänkin ylös annettuaan paperipinkan tytölle. Muuta hän ei sitten sanonutkaan, vaikka ehkä olisi voinutkin. Joku muu olisi siinä kohdassa sanonut jotain nasevaa, tai edes jotain muutakin kuin ahaa. Mutta Bradley oli Bradley, eikä häneltä ihan joka päivä moinen onnistunut. Bradley katseli kun tyttö taiteili paperit ja kahvimukit takaisin käsiinsä ja oli sitten jo valmiina poistumaan takaisin penkille jäätelöään syömään.
Tosiaan! Hänellähän oli jäätelön syönti vielä kesken. Tai no, oli ollut. Hän oli unohtanut jäätelön, tai sen mitä siitä oli vielä ollut jäljellä, penkille. Tai sinne se kai oli jäänyt, koska ei se hänellä mukana ollut. Kaikeksi onneksi siitä oli ollut jäljellä vain vohvelia, joten penkki ei ollut kaiketi likaantunut. Ja kaiken kukkuraksi joku pulu oli jo innoissaan hyökännyt syömään hänen herkkunsa.

"Eipä kestä. Mä olen Bradley," skeittari sanoi, tarttui ojennettuun käteen ja puristi sitä asiaan kuuluvasti. Vieläkään Bradley ei poistunut paikalta. Nyt hän oli neuvoton. Vohveli oli mennyttä, eikä siis ollut mitään järkeä enää istua penkille. Mutta sitten tyttö alkoikin puhella, eikä karannut jatkamaan matkaansa kuten Brad oli olettanut.
Ja nyt Bradley olikin jo ihan mielellään jäämässä. Sinisten silmien katsetta ei tehnyt mieli paeta.
"Mikäs siinä," Bradley vastasi, vaikka häntä jännittikin moinen, suostua nyt tuosta vain lähtemään pirtelölle jonkun vieraan kanssa, vieläpä tytön. No, kun kerran tyttö halusi tarjota, niin ilman muuta hän lähtisi. Sitä paitsi, Cassie oli varsin upea ilmestys, joten ei ollut mitään syytä kieltäytyä. Bradley oli varma, että olisi kuitenkin vain katunut jälkeenpäin, jos olisi kieltäytynyt tarjouksesta.
"Kyllä mulle pirtelö maistuu, jäätelönkin vohveli päätyi parempiin suihin. Tai no, nokkaan," poika sanoi heilauttaen sitten kättään kohti pulua, joka onnellisesti nokki viimeisiä vohvelimuruja penkiltä.