So, will I have ten children and a loving husband?

//eli valerie & Lyra tänne :---)


Pillifarkkuihin ja puna-valko-raidalliseen t-paitaan sonnustautunut nörttityttö käveli ripein askelin jalkakäytävällä, yrittäen estää itseään hyppelehtimästä. Sarah oli kerta kaikkiaan hyvällä tuulella! Päivä oli alkanut huonosti hänen nukkuessaan pommiin, mutta sen jälkeen kaikki oli ollut täydellistä. Matematiikantunnilla hän oli loistanut koenumerollaan, ruokalassa oli tarjoiltu lounaaksi spagettia ja kotona tytön 3-vuotias pikkuveli Sammy oli ilahduttanut häntä sotkuisella piirustuksella. Nyt iltapäivällä hän oli matkalla Lyran luokse, eikä mikään voinut pilata hänen hyvää tuultaan! Lyran luona hänen päivänsä paranisi vain lisää, siitä ei ollut epäilystäkään, kunhan hän vain pääsisi perille. Automaattisesti tytön ajatukset harhailivat omaan skootteriin ja siihen, miten paljon nopeammin hän pääsisi liikkumaan paikasta toiseen sen avulla. Kuinka paljon häneltä puuttuikaan enää rahaa sellaisen ostoon? Liikaa.

Lyran talon häämöttäessä edessäpäin, Sarah tihensi askeliaan, jos se oli enää edes mahdollista. Hän ei ollut nähnyt Lyraa vähään aikaan ja oli sanomattakin selvää, että kaipasi ystäväänsä. Viimeiset askeleet Lyran kotiovelle harpottiin ja Sarah kiitti hyvää kuntoaan siitä, ettei ollut täysin hengästynyt melkein hölkäksi muuttuneen kävelynsä ansiosta. Varovasti tyttö painoi ovikelloa ja yritti kuunnella kuuluiko sisältä ääniä tai askeleita. Hän ei malttanut enää odottaa! Kunpa Lyra tulisi pian avaamaan oven.
”Lyraaa…” Sarah huhuili tajuamatta, että hänen äänensä tuskin kuului sisälle asti ja jättipä tyttö huomioimatta senkin kuinka tyhmältä mahtoi kuulostaa.
Ja hänenkö piti olla se älyllään loistava nörtti? Ilmeisesti tytön äly ei toiminut arjen asioissa, tai ei ainakaan tytön ollessa innoissaan. Se tosin oli todistettu ennenkin.

Lyra istui läppärinsä vieressä kirjoittamassa kouluesseetään historiasta, eikä tuntunut oikein etenevän mihinkään. Runosuoni oli ehtynyt jo vartti sitten, eikä se vain näyttänyt aukeavan. Tauko oli varmasti siis paikallaan. Wiccaneiti laskeutuikin ylhäisen yksinäisyytensä tornista (kuten vanhemmat tuppasivat hänen yläkerrassa sijaitsevaa huonettaan nimittämään) ja tallusteli aamutossuillaan kohti keittiötä. Koulu oli loppunut siltä päivältä ja Lyra oli sopinut tapaavansa Sarahin jossain vaiheessa päivää koulun jälkeen. Varsinaisesti hän ei ollut varma milloin Sarah tulisi, mutta eiköhän se selviäisi sitten. Joka tapauksessa Lyra pysyttelisi varmaan kotonaan siihen asti.

Aamulla wiccaneti oli valinnut ylleen vihreän puolihameen ja valkoisen t-paidan ja vetäissyt pari rannekoruakin vielä koristukseksi. Samoilla vaatteilla oli taaperrettu tähänkin asti, eikä Lyra ollut jaksanut vaihtaa niitä mihinkään. Eiväthän ne olleet edes likastuneet – neiti kun ei enää ollut mikään viisivuotias, joka viihtyi kuralammikoissa. Matka jatkui portaat alas ja jääkaapille, jonka sisällön Lyra totesi harvinaisen yksipuoliseksi. Siitä huolimatta hän nappasi jääkaapin alalaatikosta itselleen porkkanan pureskeltavaksi. Kasvissyönnissä oli hyvät ja huonot puolensa, mutta Lyran ei ollut oikeastaan koskaan tehnyt mieli koskea lihaan. Pestyänsä ja kuorittuansa oranssin vihanneksen, alkoi punapää rouskuttaa sitä hitaasti.

Pian Lyra kuuli ovikellon kilahduksen ja hymy nousi hänen kasvoilleen. Hän jätti puoliksi syödyn porkkanan lautaselle ja laittoi lautasen takaisin jääkaappiin. Siinähän se porkkana nököttäisi siihen asti, kun Lyra päättäisi taasen haukata jotain syömistä. Harvemmin mikään ehti kuitenkaan olla jääkaapissa kovin kauaa. Kävellessään kohti ulko-ovea, huomasi Lyra Taran yrittämässä avata ovea.
”Brianna!” Lyra huusi. ”Eikö sun pitänyt vahtia Taraa?”
Noh, tiesihän sen. Lyra nosti Taran syliinsä samalla kun avasi oven Sarahille.
”Hei”, Lyra totesi hymy kasvoillaan. ”Tuu sisään vaan.”

Vuosilta tuntuneen ajan jälkeen ovi Sarahin edessä avautui ja sen takaa paljastui Lyra, joka piteli sylissään suloista tyttölasta, jonka nimeksi nörttityttö oivalsi Tara. Hän ei ollut oikeastaan koskaan tavannut Lyran sisaruksia, mutta oli kuunnellut tämän puheita heistä.
”Moi”, Sarah tervehti hymyillen ja koukisti polviaan sen verran, että pääsi samalle tasolle kuin Tara. ”Moi sullekin, mä oon Sarah”, tyttö sössötti taaperolle.
Hän oli aina tuntenut itsensä kotoisaksi pienten lasten seurassa, olihan hänellä itselläänkin pikkuveli ja vähemmän salaisena haaveena saada joskus vanhempana suuri lapsikatras hoidettavakseen. Kuka nyt ei olisi pitänyt lapsista?

”Mitä kuuluu?” Tyttö kysyi samalla kun astui sisään ovensuusta.
Talo tuntui yllättävän hiljaiselta ottaen huomioon kuinka monta asukasta sillä oli. Ehkäpä osa Lyran sisarista oli vielä koulussa, tai sitten ystäviensä luona? Hetkeksi tyttö unohtui haaveilemaan, miten ihanaa olisi, jos hänelläkin olisi yhtä monta sisarusta. Tai pelkästään yksikin sisko kävisi. Totta kai hän rakasti veljiään, mutta olisi vain ollut mukavaa, jos hänelläkin olisi joku kenen kanssa vaihdella vaatteita tai puhua pojista. Siihen hommaan hän ei todellakaan ryhtyisi veljensä kanssa, mutta onneksi ystävät oli keksitty.
”Oletko sä joutunut lastenhoitajaksi?” Sarah kysyi hyväntuulisena samalla kun vilkuili ympärilleen.
Hieman häpeällistä myöntää, mutta Lyran kotiin saapuessaan hän odotti aina jotain muista kodeista poikkeavaa, jotain mikä kertoisi Lyran perheen uskonnosta. Kyllähän tyttö tiesi, ettei wiccalaisuus nyt niin kummallista ollut, mutta silti jostain syystä hän odotti jotain merkkejä siitä, että talossa tosiaan asui wiccoja.
”Toivottavasti sä et joutunut odottamaan mua liian kauan”, Sarah huolehti.

// sori kestooo :/!

Lyra astui hitusen taaemmaksi ovelta päästäessään Sarahin sisään, sillä yksi Lyra ja sylissä istuskeleva Tara osasivat kyllä peittää koko oviaukon, jos halusivat. Vaikka pieniä pakkauksia olivatkin (puhtaasti matkakokoa mukavuussyistä) kaksi ihmistä vei kuitenkin hyvän tilan missä tahansa. Sen oli saanut huomata kun oli yrittänyt ahtautua perheen tila-autoon. Isäänsä Lyra sentään luotti kuskina, mutta muiden kyytiin hän ei mieluusti hypännyt – tietyistä syistä. Tai jos hyppäsikin niin saattoi huomata että tietyissä tilanteissa punapää saattoi puristaa istuimen reunaa rystyset valkoisina. Jep, hänelle oli kehittynyt pienoinen autokammo ja varsinkin siinä kohtaa hän oli valmis hyppäämään pois jos vauhti alkoi kasvaa yli terveellisten rajojen. Sydäntä riipaisi kun hän joutui ajattelemaankin kaaharin kyydissä olemista.

”No mitäs tässä”, Lyra vastasi toiselle. ”Oon yrittänyt kirjoittaa historianesseetä vähän vaihtelevalla menestyksellä. Mites sä?”
Lyra laski Taran sylistään suljettuaan oven ja päästyään vähän peremmälle. Tara katsoi hetken Lyraa ja kun ei saanut tämän huomiota tarpeeksi nopeasti, alkoi hän nykiä siskonsa hameenhelmaa. Sepä tepsikin ja Lyra käänsi huomionsa jälleen Taraan.
”Mitä nyt?” punapää kysäisi.
”Äkkä”, pikkuneiti tokaisi.
”Brianna!” Lyra huudahti hieman kovempaa, mutta turhaan.
Kutsu meni kuuroille korville ja oikein vastalauseeksi Brianna nosti musiikin volyymeitä huoneessaan. Lyra huokaisi. Jälleen kerran Briannaa kiinnosti kaikki muu paitsi se, mitä hänelle oli annettu tehtäväksi. Lyra käskikin Taraa mennä edellä keittiöön ja sanoi itse tulevansa kohta perästä.
”No joo, voishan sitä niinkin sanoa”, punapää vastasi Sarahille. ”Kun oot vanhin lapsi seitsemästä sisaruksesta niin oot käytännössä yhtä kuin lastenvahti, varsinkaan kun osaa ei tunnu innostavan hoitaa sitä hommaa. Ja ei, tulit ihan sopivasti.”

Lyra alkoi vähitellen siirtyä keittiön puolelle tekemään Taralle jotain pientä syötävää – kaksivuotiaskin osasi olla mukavan nälkäinen ja osasi myös vaatia sitä huomiota. Ja jossei sitä satanut niin käyttöön otettiin joko parkuminen tai mökötys.
”Jos sua ei haittaa niin väsään Taralle jotain natusteltavaa äkkiä”, Lyra sanoi ja ohjaili Sarahia keittiön puolelle. ”Haluutko sä jotain juotavaa tai syötävää? Limsaa, kahvia, teetä?”