Oh my god, please don't eat me

// vapaa kenelle vain. Ensimmäinen pelini täällä. (:

Askel. Askel. Askel. Fay pakotti itsensä ottamaan yhden askeleen kerrallaan ja hengittämään syvään. Tyttö tiesi olevansa valkoinen kasvoiltaan, mutta oli pakko yrittää. Isä oli mullistanut koko perheen elämän siksi, että tyttö pääsisi irti menneisyydestään, joten hänen täytyi yrittää. Askel. Askel. Askel. Fay nielaisi, sipaisi hopeisen soljen otteesta karanneen hiussuortuvan takaisin taakse ja astui sisään kuhisevaan kahvilaan. Tyttö tiesi, ettei saisi saada paniikkikohtausta nyt: hän oli uusi Astonissa ja koulun tiukassa klikkijärjestelmässä rankattu jo valmiiksi sosiaalisen nokkimisjärjestyksen pohjalle. Edes isän miljoonaomaisuus ei riittänyt pelastamaan syrjäänvetäytyvää ja älykästä puoliulkomaalaista. Niinpä Fay oli päättänyt tehdä parhaansa pysyäkseen poissa suosittujen tieltä toivoen siten saavansa olla rauhassa. Ainakaan tämänpäiväisessä asussaan, farkkucapreissa ja lyhythihaisessa silkkipaitapuserossa hän ei varmaan herättäisi erikoisempaa huomiota. Kengät sentään olivat törkeän kalliit Christian Loboutin Margi Diamsit, siniset avonaiset kahdentoista sentin korkokengät.

Kahvila oli täynnä; ulkoilma oli tappavan kuuma intiaanikesän helle, vaikka kuumaan ilmastoon tottunut Fay ei sitä hätkähtänytkään, moni muu teki. Tytöllä oli hyppytunti, mutta hän veikkasi että aurinkoinen päivä oli saanut monet pakenemaan tunneilta. Nauravien ja juttelevien oppilaiden meteli särki tytön korvia, hän kävi tilaamassa jääkahvin ja etsi epätoivoisesti tyhjää tilaa. Syrjäisessä, varjoisessa nurkassa oli kahden henkilön istuttava pöytä, jonka molemmat tuolit olivat tyhjiä. Tyttö suuntasi sinne, heilautti Dolce&Gabbanan merkkilaukkunsa olaltaan ja laski sen maahan. Musta, metallikuvioilla koristeltu nahkalaukku toimi tytön koululaukkuna, hän kaivoi esiin kemiankirjansa ja uppoutui tulevaan testialueeseen. Hänen käsialastaan oli muiden kuin hänen itsensä hyvin vaikea saada selvää, mustekynällä vihkoon tehdyt merkinnät kun oli hutaistu usein toisella kädellä. Tyttö alleviivasi kirjaansa ja otti välillä hörpyn kahvistaan. Hän halusi olla hyvä ja onnistuikin sulkemaan kahvilan melkein kokonaan ajatustensa ulkopuolelle.

//Minäpäs hipsin Beckyn kanssa mukaan//

Oli sietämättömän kuuma, jopa San Diegon lämpöön tottuneita ihmisiä ahdisti moinen lämpöaalto, joka oli kestänyt jo muutaman päivän, eikä sille näyttänyt loppua olevan. Helle oli saanut suurimman osan kaupungin asukkaista hakeutumaan sisätiloihin hyvän ilmastoinnin ja aurinkosuojan toivossa.
Rebecca Winston ei ollut poikkeus. Kuten niin moni muukin Astonin oppilaista, hänkin oli hakeutunut kohti Dusty'siä, tarkoituksenaan päästä edes hetkeksi pois koululta. Oli paljon mukavampaa viettää välitunti muualla, vaikka ei tyttö koulunkäyntiä inhonnutkaan.
Becky huokaisi avattuaan kahvilan oven. Siellä oli paljon enemmän porukkaa kuin hän oli olettanut. Ehkä jostain kuitenkin löytyisi hänellekin paikka, ettei tarvitsisi lähteä takaisin?
Becky vilkaisi kohti erästä pöytää, jossa oli muutama cheerleader, ympärillään joukko urheilijoita. Nala-serkkua ei siellä näkynyt. Tämä kaiketi oli karannut koulusta jo ajat sitten, jos oli siellä edes ollut. Ei siis ainakaan voinut etsiä seuraa serkkujen luota, koska näistä kukaan muukaan ei ollut paikalla.

Hetken ympärilleen katseltuaan Rebecca huomasi vapaan tuolin. Pöydän ääressä istui tyttö, joka näytti olevan syventynyt jonkin kirjan pariin. Kirja näytti epäilyttävästi koulukirjalta.
Becky kiiruhti kassalle, osti limsan ja lähti astelemaan kohti tyttöä ja vapaata paikkaa, nopeasti jotta varmasti ehtisi sinne ennen ketään muuta vapaan paikan etsijää.
"Anteeksi," Becky aloitti pysähdyttyään pöydän viereen. "Saanko istua tuohon, täällä kun ei oikein ole tilaa missään muualla..."
Becky katsoi toiveikkaana tyttöä. Toivottavasti paikka ei ollut varattu, sillä tummaihoinen tyttö halusi jo päästä istumaan ja nauttimaan viileästä juomastaan.

// paljon tervetuloa.

Fay oli niin syvällä opiskelussaan että tyttö oli kaataa kahvinsa säpsähtäessään toisen kysymystä. Viime hetkellä tyttö pelasti puolitäyden kallistuvan kahvimukinsa kaatumasta kirjansa päälle, räpäytti kerran silmiään ja katsoi sitten toiseen tyttöön.
"Istu pois", tyttö totesi lyhyesti ja yritti hymyntapaista.
Hän ei halunnut vaikuttaa luotaantyöntävältä, vaikka silmissä olikin etäinen katse. Tyttö tarkkaili toista pikaisesti samalla kun kokosi tavaransa omalle puolelleen pöytää. Kemia alkoi vaikuttaa jo hyvältä, eikä hänen tarvinnut sittenkään stressata niin paljon kuin hän oli luullut.
"Jep, täällä on tosiaan täyttä", Fay totesi jotain sanoakseen.

Hän teki kaikkensa jottei sisällä kuohuva säpsähdys olisi yltynyt paniikkikohtaukseksi. Toistaiseksi hänen vähähintäänkin kehno sosiaalinen elämänsä oli sentään saanut olla rauhassa, eikä hän kaivannut friikin leimaa. Ei mitään hätää, ei mitään hätää, ei mitään hätää. Hän tajusi vaikuttavansa siltä että oli aineissa tuijottaessaan seinää poissaoleva katse silmissään.
"Tämä kuumuus on ihan hirveä. Luulisi että Emiraattien jälkeen olisi tottunut", tyttö naurahti.
Jospa toinen laittaisi poissaolevuuden kuumuuden piikkiin. Kahvilassa oli sentään jonkinlainen ilmastointi, mutta ihmismassa lämmitti sitäkin ihan riittävästi. Tyttö hörppi jääkahviaan poissaolevana ja vilkuili muistiinpanojaan.

(Sry, lyhyt)

Becky huomasi, kuinka toinen melkein pudotti kahvinsa hänen takiaan. Se sai tummaihoisen tytön hiukan nolostumaan. Hän oli ilmeisen selvästi saapunut paikalle liian hiljaa ja yllättänyt toisen täysin.
"Anteeksi kamalasti jos mä säikäytin sut, ei ollut tarkoitus," Becky sanoi ja istahti sitten tyttöä vastapäätä saatuaan ensin luvan siihen istuutua.
Becky laski limsansa pöydälle ja katsoi hetken ikkunasta ulos. Päivä oli kaunis, harmi vain että oli liian kuuma viettää sitä ulkona. Uimaranta oli ehkä ainoa paikka, jossa sieti olla, veteen pulahtamisen ansiosta tietenkin. Pian tyttö käänsi kuitenkin katseensa toiseen tyttöön. Toisessa oli jotakin itämaista. Rebecca ei osannut sanoa mistä tämä oli kotoisin. Ehkä Intiasta tai jostain siltä suunnalta? Ei kuitenkaan Japanista tai Kiinasta, sen nyt tajusi kuka tahansa.

Hetken kuluttua syy toisen eksoottiseen ulkonäköön selvisi. Emiraatit? Becky ei ollut ikinä tavannut ketään, jonka olisi tiennyt olevan tuosta maasta kotoisin.
"Oletko sä Arabi-Emiraateista?" hän kysyi kiinnostuneena, kohdistaen nyt uteliaan katseensa tarkemmin toiseen. "Oletko sä kauankin ollut Amerikassa?"
Beckyltä tuli puhetta niin yliluonnollisen helposti, että hän alkoi jo pohtia, pitikö toinen häntä liian tungettelevana tai jotenkin ylivilkkaana. Se nolotti ja hillitsi hänen kieltään, ainakin hetkeksi.

"Minä nyt lentelen seinille vähemmästäkin", Fay naurahti näpertäen kynsinauhojaan.
Tyttö hengitti syvään ja tarkkaili tummaa tyttöä olematta kuitenkaan kovin arvioiva. Toinen näytti suhteellisen tavalliselta, afroamerikkalaistaustaiselta nuorelta. Klikkiä Fay ei osannut arvata, ehkä tavis tai saattoihan toinen olla rikaskin. Fay oli aina ollut melko huono arvaamaan asioita heti ensi näkemältä, varsinkaan kun ei ollut mitenkään sosiaalinen.

Tyttö puhui, eikä Fay kokenut sitä ahdistavaksi. Hän oli kuin kotonaan keskusteluissa joissa kaikkea puhumista ei tarvinnut hoitaa itse, sillä puhuminen oli viime aikoina ollut aivan riittävän vaikeaa ilman että pitäisi keskustella henkilökohtaisista tuntemattomille ja vielä keksiä aiheetkin. Mutta tämä keskustelu vaikutti sopivan kepeältä ja Fay ei vielä vetäytynyt kuoreensa. Olihan hänen pakko yrittää.
"Juu, minä olen Yhdistyneistä Arabiemiraateista", tyttö sanoi.
Hän puhui huvittavan täydellistä kirjakieltä. Se oli yksi tavoista jotka olivat edellisen asuinmaan jäänteitä, eikä hän ollut mitenkään erityisemmin pyrkinyt siitä eroon.
"En hirveän", tyttö vastasi toiseen kysymykseen, "keväästä saakka. Isä sanoi että maisemanvaihdos tekee hyvää, ja syntyperältänihän olen puoliksi amerikkalainen."
Hän hymyili miettien järkevää jatkokysymystä. Kahvilan ilmastointia käännettiin suuremmalle ja hän oli tyytyväinen, sillä ei entisestä asuinmaastaan huolimatta ollut kuumuuden ystävä. Hänen elämänsä oli toisaalta aina ollutkin ilmastoituja luksusautoja ja muuta kivaa, joten aidointa Lähi-itää hän ei ollut koskaan nähnytkään.
"Oletko sinä ihan syntyjäsi täältäpäin?"
Samassa Fay tajusi ettei ollut vielä esittäytynyt.
"Fay Kader, muuten."
Tyttö sulki kemiankirjansa ja päätti hankkia itselleen jonkinlaista sosiaalista elämää. Olisi edes joku jolta kysyä läksyt. Tyttö ei ollut lähellekään valmis hakemaan mitään tosiystävyyttä, mutta kaveraaminen ei ollut pahitteeksi. Hänen täytyi yrittää.

// pahoittelen viivästystä.

Toisen puhellessa Rebecca sai huomata, kuinka tämä puhui hyvin epätavallisesti. Harvoin kuuli kenenkään puhuvan kirjakieltä ja tuolta tytöltä se tuntui tulevan aivan luonnostaan. Toisaalta se oli ärsyttävää, toisaalta taas hyvin hölmöä. Ehkä se johtui toisen kotimaasta ja siitä, ettei englanti ollut tämän äidinkieli. Mutta sitten paljastui, että toinen oli kuitenkin ainakin puoliksi amerikkalainen. Se selitti sen, että kieli kuulosti kuitenkin ihan englannilta, eikä ääntämisessä tainnut pahemmin olla virheitä.
Becky oli äärettömän utelias, sillä hän ei todellakaan ollut koskaan tavannut arabityttöä. Ei ketään, joka olisi siltä suunnalta. Häntä kiinnosti tietää millaista Arabi-Emiraateissa oli. Siellä ehkä olisi mukava käydä joskus, sitten kun olisi rahaa.
"No, mä synnyin San Franciscossa, eli aika lähellä," Becky vastasi ja hörppäsi sitten juomaansa. Teki todella hyvää saada jotain viileää sisuksiinsa siinä helteessä.
"Rebecca Winston, mutta sano ihan vain Beckyksi, niin melkein kaikki muutkin tekee," tyttö esitteli itsensä. Hän hymyili jälleen ystävällisesti toiselle. Oli mukavaa, kun oli saanut seuraksi jonkun, jolle puhuminen ei tuottanut hankaluuksia. Tai no, olihan se nyt helppoa jutella, kun ei tarvinnut kertoa mitään yksityiskohtaisia asioita elämästään. Fayn ei tarvinnut tietää Beckystä mitään kovin henkilökohtaista, eikä tumma tyttö olisi ikipäivänä uskaltanut moista tehdä niin lyhyen tuttavuuden aikana. Ehkä joskus vuoden päästä, jos he olisivat koko ajan tekemisissä, Fay saisi tietää hänestä jonkin salaisuuden.
"Millaista siellä Arabi-Emiraateissa on?" Becky kysyi hetken kuluttua ja kohdisti katseensa toiseen.

"Emiraateissa? No, minä en oikeastaan ole nähnyt sitä aidointa puolta. Meinaan, isällä on niin paljon teollisuutta ja sen sellaista että olin yksityiskoulussa jossa kaikki oli englanniksi ja aika samanlaista kuin Amerikassakin. Mutta pidin siitä hirveän paljon, se on todella kaunis ja jännittävä maa."
Hyvähän Fayn oli puhua, tyttö kun ei ollut nähnyt sitä kurjaa puolta, jossa hänen elämänsä pahin koettelemus oli joillekin tytöille arkipäivää. Tyttö pureskeli huultaan ja tyhjensi kahvikuppinsa. Hän yritti palauttaa mieleensä kauan sitten unohtuneita sosiaalisia taitoja, jotka olivat kadonneet jonnekin kynsiään pureskelevan sekopäätytön uumeniin. Hän halusi olla jälleen Fay, ei samanlainen bitch kuin siskonsa, vaan se etäinen tyttö, joka kuitenkin oli tavallinen. Tavallinen, se hän halusi olla. Kuten muutkin.

"Se on tosi öky paikka, rahalla saa kaikkea mitä kuvitella saattaa. Toisaalta jossain on hirveän uskonnollisia alueita, ja hirveän surullista köyhyyttä. Kahtiajakoinen paikka."
Fay tiesi mistä puhui, vaikka kokemukset rajoittuivatkin ilmastoidun loistoauton ikkunasta nähtyihin kurjuuksiin, eihän isä häntä olisi päästänyt lähellekään. Isä oli kuvitellut hänen olevan turvassa, mutta se osoittautuikin pahimmaksi demoniksi jonka hän oli nähnyt, se jonka piti olla turvallinen. Koulu. Fay puristi silmänsä kiinni ja avasi ne sitten. Ei nyt.
"Anteeksi, ajatukset harhailevat."
Tyttö totesi hakevansa lisää kahvia ja palasi pian täyden kupin kanssa.
"Olisi hauska palata sinne joskus. Emiraatteihin. Auttamaan ihmisiä tai jotakin."

Becky oletti kuulevansa jonkin hyvin mielenkiintoisen tarinan Arabi-Emiraateista, mutta eipä hän sitten sellaista saanut. Hän olisi tosiaankin ihan mielellään kuullut enemmän tytön mainitsemasta aidoimmasta puolesta. Nyt hän saikin vain kuulla toisen olevan rikas kuin kroisos. Siltä ainakin kuulosti. Ei kai Fayn perhe voinut mikään varaton olla, jos kerran tuo oli ollut yksityiskoulussa ja kun vielä isä omisti teollisuutta. Se kuulosti hyvin roopeankkamaiselta.
Rebecca ei ollut ikinä edes voinut unelmoida yksityiskoulusta. Serkkutytöillä olisi ollut siihen mahdollisuus, mutta eipä se heitä kiinnostanut, Destineetä varsinkaan. Nalasta taas ei ottanut mitään selvää, tämä kun ei sellaisista asioista jaksanut puhua viittä sekuntia kauempaa.

"Se on ikävää," Becky sanoi, kun Fay kertoi entisen kotimaansa olevan jyrkästi jakautunt köyhien ja rikkaiden kesken. Onneksi Amerikassa ei ollut niin jyrkkää. Tai no, oikeastaan oli. Hänkin oli saanut koko ikänsä kokea olevansa köyhä ja oli vielä joutunut elämään rikkaiden sukulaistensa luona. Tätikään ei juuri maksellut hänen asioitaan, vaikka kyllähän tuo hänestä välitti melkein yhtä paljon kuin omista lapsistaan.
Becky ei kyllä olisi edes suostunut täysin tädin elätettäväksi, riitti kun sai asua ja syödä ilmaiseksi. Vaatteensa hän maksoi omalla palkallaan.
"Joo, ei se mitään, munkin ajatukset vähän seikkailee missä sattuu," Becky totesi. Toisen puhe oli saanut hänet onneksi havahtumaan ja nyt hän pääsi jälleen kärryille keskustelusta.
"Se olisi kyllä hienoa jos voisi tehdä jotakin köyhien hyväksi. Ja ainakin sen hyväksi että siellä ei olisi niin jyrkkiä eroja ihmisten välillä. Mutta no, eipä puhuta köyhistä sen enempää," tyttö ei halunnut puhua asiasta, olihan köyhyys hänelle hyvin tuttu aihe, eikä todellakaan mikään mieluinen sellainen.
"Miten olet viihtynyt Astonissa?" Rebecca vaihtoi puheenaihetta. Koulusta oli ihan helppo puhua vieraallekin ihmiselle.