Tyrmäävän hauska tavata

[[Otsikko on oikea masterpiece, mutta eipä anneta sen lannistaa... :3]]

Aaren huokaisi hiljaa fysiikantunnin päätyttyä; hänen koulupäivänsä oli tältä erää ohi, joten hän voisi lähteä kotiin. Tavallaan hän oli onnellinen siitä, että pääsi kotiin ja omaan rauhaan, sillä varsinkin viimeinen tunti oli ollut melkein hermoja raastava. No okei, erittäin pahasti hermoja raastava. Kokeet lähestyivät kovaa vauhtia, joten opettajatkin vaativat enemmän, mikä taasen sai oppilaat valittamaan. Ja kun oli kuunnellut monta tuntia putkeen valitusta siitä ettei vain tajuttu ja opettajan huutoa kun asia ei tuntunut millään menevän perille, oli ihan hauska päästä kotiin. Ei sillä että Aaren muutenkaan olisi koulussa erityisen hyvin viihtynyt, mutta varsinkin tällaisina päivinä hän melkein toivoi, että olisi ollut jollain fiksujen oppilaiden erikoisfiksulla luokalla, jolla jokainen tajuaisi opettajan opetuksen jo ensimmäisellä kerralla.
Poika pakkasi kamansa huomattavasti hitaammin kuin moni luokkatovereista, joista ensimmäiset olivat jo syöksyneet ulos siinä vaiheessa kun kello oli alkanut piristä. Kaikilla tuntui olevan aina niin kauhea kiire välitunnin viettoon tai tässä tapauksessa kotiin lähtemisen kanssa, että tuntien viimeiset viisi minuuttia olivat aina pelkkää hälinää. Mutta eipä se Aarenia juuri haitannut, vaikkei hän aivan jokaista opettajan sanaa kuullutkaan. Hän osaisi asiat muutenkin.
"Laita ovi kiinni kun lähdet", fysiikan maikka huikkasi ja Aaren nosti katseensa tavaroistaan vain nähdäkseen opettajan katoavan ovesta käytävälle. Ilmeisesti opettajakin halusi äkkiä päästä tuulettamaan hermojaan tänään. Poika katsahti ympärilleen todetakseen, että oli todellakin viimeinen. Yleensä hän ei kyllä ollut näin hidas, että jäi opettajankin jälkeen vielä luokkaan.
Aaren nosti tummanruskean laukkunsa hihnan olalleen ja pujotteli sitten tiensä pulpettimeren läpi luokan ovelle. Tuo katsahti vielä luokan läpi varmistaakseen, ettei mitään omituista jäisi jälkeen, sammutti valot ja heilautti sitten raollaan olevan, käytävälle päin avautuvan oven auki. Ovi ei tosin avautunut niin auki, kuin Aaren oli aluksi ajatellut, sillä se törmäsi johonkin. Poika irvisti hieman ja mietti hetken, vetäisikö vain oven kiinni ja leikkisi olematonta. Toisaalta se ei olisi reilua ovella pahoinpideltyä kohtaan, joten Aaren astui käytävälle ja kurkkasi oven takaa, kenet oikein oli tyrmännyt. Onni näytti olevan ainakin osin hänen puolellaan, sillä kermalaiselta tyyppi ei ainakaa näyttänyt.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus...", Aaren totesi hieman vaikeana rokkarilta näyttävälle tummahiuksiselle pojalle, joka oven uhriksi oli joutunut. Ainakin Aaren oletti, että tyyppi kuului rokkarien klikkiin, mutta varma hän ei kyllä ollut, sillä kaveri taisi olla häntä vuoden tai kaksi nuorempi.

(( Muahaha, täältähän me tullaan! >:3 ))

Se päivä oli kulunut lähinnä horrostaen ja antaen opettajien höpinöiden valua toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos. Niinhän se meni oikeastaan aina, mutta tänään erityisesti. Oli vain äärimmäisen turhauttavaa, että koko päivä sisälsi vain ja ainoastaan tylsääkin tylsempiä lukuaineita. Hyppytunti oli sopivasti keskellä päivää, jolloin useimmat oppilaat tekivät läksyjä, joita eivät olleet edellisenä iltana ehtineet tekemään. Ihan sopivan pituinen se hyppytunti on, sanoivat kaikki opettajat, mutta Johnny oli täysin erimieltä. Ne olivat aivan liian lyhyitä siihen, että hän ehtisi käymään esimerkiksi kotonaan tai vetämään sikeitä jossain. Uni kun maistuisi kaikkina muina vuorokauden aikoina, kuin yöllä, sillä silloinhan sitä vasta tapahtui vaikka mitä. Ei Johnny halunnut jäädä paitsi mistään kivasta, jota ihmiset tekivät yöllä.

Ruskeatukkainen haukotteli erittäin syvään ja haroi aavistuksen pörrössä olevaa, ruskeaa hiuskuontaloaan. Yllensä hän oli tänään vetänyt mustan, v-kauluksella varustetun t-paidan, jonka päällä oli vielä beige samettitakki. Housuina toimivat tällä kertaa mustat pillifarkut, jotka oli kulutettu puhki polvien kohdalta ja kokonaisuuden kruunasi lanteilla vinosti roikkuva niittivyö. Tummanruskeita silmiä reunusti haalea kerros mustaa kajaalia ja lävistykset olivat tavanomaisilla paikoillaan; kaksi alahuulessa, yksi ylähuulessa, rengas nenässä sekä metalliset korvakorut korvissa. Olalla pojalla oli musta, nahkainen olkalaukku, jota hän oli korjaillut useilla hakaneuloilla ja kädessään Johnnylla oli höyryävän kuuma kahvi. Sen hän oli käynyt noutamassa ehkä viittä minuuttia aiemmin koulun aulassa sijaitsevasta kahviautomaatista. Johnny piti tässä koulussa ainoastaan yhdestä asiasta ja se oli juuri tuo kahviautomaatti. Harmi vain, että se oli harmillisen usein epäkunnossa tai sitten siinä oli liikaa jonoa. Ja ne hemmetin kermaperseet tottakai etuilivat alempia klikkiläisiä ihan tuosta vain. Syynä tietenkin se, että nämä olivat rikkaita ja sitä rataa. Johnny oli tosin valmis tappelemaan moisen asian johdosta, mutta jos takana seisoi lukuisia, hyväkroppaisia urheilijoita vaatimaan päästä eteen, niin kyllä rokkari mitä luultavimmin väistyisi. Ainakin toisinaan - silloin kun ei halunnut saada turpaansa.

Johnnylla olisi seuraavaksi biologiaa, joka oli aineena kyllä yhtä helvettiä. Nytkin hänellä pitäisi olla valmiina essee siitä, millaisia tapoja ja mahdollisuuksia ihmisillä oli ympäristön suojelemiseksi. Oliko edes typerämpää aihetta keksitty? Eivätkö opettajat tajunneet, etteivät moiset esseet mitään hyödyttäneet, sillä oppilaat saastuttivat ja tuhosivat luontoa siitäkin huolimatta. Okei, ehkä ne jotkut ituhipit ja muut maailmanparantajat pitivät aihetta erittäin tärkeänä, mutta ei todellakaan Johnny. Häntä ei voinut paskaakaan kiinnostaa koko ympäristö tai sen suojeleminen.
Rokkari huokaisi ja käveli sitten biologianluokkaa päin, hörppien välillä kahvistaan. Hän tiesi varsin hyvin, että hän saisi hylätyn biologiasta tai vähintäänkin ehdot, mikäli hänellä ei olisi esseetä näytettäväksi täksi tunniksi. Opettaja ei muutenkaan tykännyt hänestä yhtään, joten tulos olisi kahta kauheampi. Johnny pudisteli päätään ja hörppäsi kahvimukistaan.
Harmi vain, että Johnny oli kävelemässä juuri väärään aikaan ja aivan liian läheltä fysiikanluokkaa, sillä nopeasti ovi aukesi ja tönäisi poikaa ikävästi selkään. No, ei se juurikaan sattunut - säikäytti lähinnä. Mutta sitten poika tajusi sen yhden tosiseikan, että kuuma kahvi oli lentänyt ympäri hänen rinnuksia ja poltteli nyt ikävästi mustan t-paidan läpi.
"Ai helvetin perkele saatana!" Johnny kirosi ihan suhteellisen kovaan ääneen ja pyyhki kahvia pois leualtaan. Hän sai kiittää onneaan, ettei hänen paitansa ollut tänään valkoinen... Ja niin sai kyllä sekin, joka sen oven oli häntä päin tönäissyt. Johnny todellakin halusi tietää sen ja senpä johdattelemana käänsi leimuavan katseen sitä ihmistä päin, joka nyt pahoitteli tekoaan ja sitä rataa. Voi, kuinka suloista...
"Vitun molopää! Kato nyt mitä sä sait aikaan! Kiitä onneas, ettei mulla ollut tänään mitään vaaleeta päällä..." Johnny murisi tuolle tuntemattomalle ruskeatukkaiselle pojalle, jota rokkari ei ollut uskonut nähneensä ikinä.

Oikeastaan Aaren ei ollutkaan pian enää niin varma siitä, oliko ollut onnekas vai ei; tyrmätty tyyppi nimittäin kirosi siihen malliin, ettei tuo varmaankaan nielisi hänen anteeksipyyntöään ihan noin vain. Ja siinä Aaren oli hyvinkin oikeassa, sillä rokkari vaikutti varsin vihaiselta. Kutsuipa tuo häntä jopa 'vitun molopääksi', mikä kyllä kertoi toisen vihaisuusasteesta aivan tarpeeksi. Muutenkin toinen vaikutti melko uhkaavalta, ja Aarenin teki mieli palata luokkaan ja lukita ovi perässään. Tuskin tyyppi jaksaisi kovin pitkään ovea hakata? Mutta toisaalta, hehän olivat molemmat melkein aikuisia, joten kyllä tilanne pitäisi puhumallakin saada hoidettua. Aaren siristi aavistuksen silmiään pohtiessaan, kuinka lähtisi tilannetta selvittämään. Selvää oli, että rokkari ei noin vain antaisi anteeksi sitä, että Aaren oli - poika esti itseään irvistämästä - läikyttänyt tuon kahvin ympäriinsä. Okei, kuuma kahvi rinnuksilla kyllä nosti kenen tahansa verenpainetta, joten sinänsä ei ollut ihme, että tyyppi kävi kierroksilla. Lisäksi toinen kuului hierarkiassa Aarenin huomattavasti korkeammalle, joten silläkin saattoi olla vaikutusta asiaan; jos Aaren olisi taklannut toisen nörtin, olisi tilanteesta tuskin noussut sen suurempaa haloota. Alempiin klikkeihin kuuluville vain näemmä piti huutaa pikkuasioistakin, se vähän vaikutti olevan pelin henki.
"Kuule... en minä nyt tahallani sinua paiskannut ovella", Aaren aloitti hivenen epävarmasti ja haroi hieman ruskeaa hiuspehkoaan. Hän ei todellakaan tiennyt, miten pääsisi pois tilanteesta mahdollisimman vähin vaivoin. Jos toinen ei suostuisi keskustelemaan asiaa kuntoon, olisi nörtti aika neuvoton. Rokkarit kuulemma olivat aika aggressiivisia (ainakin osa heistä) joten ties vaikka tämä kaveri haluaisi ruveta tappelemaan? Siinä vaiheessa kyllä Aaren juoksisi karkuun.
"Ja korvaan kyllä tuon paitasi ja mahdolliset lääkärinkulut", poika jatkoi sovittelevasti (ei kai kahvi nyt kuitenkaan toista niin pahasti polttaisi, että lääkäriin tarvitsisi mennä?), sillä hän mielummin maksaisi toiselle kuin selvittelisi asian nyrkeillä. Jos hän ei olisi pelännyt tappeluun joutumista, ei hän olisi ehdottanut maksumieheksi ryhtymistä; vahinko oli vahinko eikä Aaren sille mitään voinut, että tyyppi oli juuri sattunut olemaan oven takana. Rokkari kävi kuitenkin niin kuumana, että tuo olisi varmaan motannut häntä saman tien, jos hän olisi kieltänyt syyllisyytensä tai edes yrittänyt jakaa vastuuta tapahtuneesta. Parempi oli siis vain ottaa syyt kiltisti niskoilleen ja toivoa, että tästä episodista päästäisiin eroon mahdollisimman nopeasti.

Johnnyn olisi tehnyt mieli murista toiselle ja repiä suurin piirtein tuon pää irti, mutta päätti kuitenkin hillitä itsensä. Toistaiseksi. Rokkari ei näet todellakaan voinut taata, että pystyisi hillitsemään itseään enää kauaa, sillä hänen teki oikeasti niin mieli hyökätä tuon tuntemattoman pojan kimppuun ja viskellä ympäri seiniä. Ei se oikeasti ollut lainkaan kiva juttu, kun Johnny sai melkeinpä hermoromahduksen jostain jutusta - oli se sitten pieni tai suuri asia. Se ei ollut koskaan kivaa, vaikka muista jokin asia, mistä poika hermostui, oli aivan tajuttoman mitätön. Kuten esimerkiksi tämä kahvi, joka oli kaatunut pojan rinnuksille. Se saattaisi jostakusta vaikuttaa todella mitättömältä, mutta Johnnya se silti suututti ihan kunnolla. Johtui ehkäpä siitä, että poika oli jo muutenkin väsynyt ja erittäin vittuuntunut tähän kaikkeen, joten tarvitsi vain jonkun ihan pienen vastoinkäymisen ja poika jo räjähti atomipommin lailla. Sellainen Johnny oli ollut aina ja hänen kanssaan sai aina olla hivenen varpaisillaan.
Ruskeatukkainen mulkoili julmasti toista, joka kertoi, ettei ollut tahallaan tyrkännyt ovea Johnnya päin. Sen hän toki arvasikin, mutta ei se todellakaan estänyt Johnnya suuttumasta ihan kunnolla. Ei teon tarvinnut olla tahallinen, että se suututtaisi pojan ihan kunnolla. Myös vahingot riittivät ja Johnny onnistui suutuspäissään pyyhkimään asiasta sen ainoan tärkeän seikan pois; se oli vahinko. Erittäin lapsellista, mutta se ei nyt kiinnostanut rokkaria yhtään. Lähinnä häntä kiinnosti se, miten hän mahtaisi saada kostetuksi toiselle kahvin läikkymisen...

Tuo sitten sanoikin, että korvaisi rokkarin paidan ja mahdolliset lääkärikulut, saaden Johnnyn naurahtamaan erittäin julmasti. Hän tarttui paitaansa etusormellaan sekä peukalollaan, venyttäen hivenen tahrakohtaa myös toisen näkyville. No, eihän se näkynyt mustasta paidasta, kuin märkänä länttinä, mutta olkoot.
"Tää paita kuule maksoi munkin kukkarolle ihan liikaa", Johnny tuhahti ja yritti sitten hinkata kädellään paitaansa. Tosiasia oli kuitenkin se, että Johnnyn kukkaro yleensä ammotti tyhjyyttään ja oli jopa ihme, että hän saisi ostettua edes kaupan tarjouskorista ale-hintaisen t-paidan. Shoppailu oli pojalle harvinaista herkkua nykyään, sillä hänen vanhempansa olivat vakaasti päättäneet pitää pojan rahantulon kurissa. Kun hän muka käyttäisi ne kaikki tupakkaan, viinaan sekä huumeisiin. Ja niin hän käyttikin, mutta se oli nyt sivuseikka.
"Ja se on kuule kohta sä, joka sinne sairaalaan joutuu. Kunhan mä nyt ensin pääsen sinne asti, niin sä toivot, että et olisi ikinä edes astunut jalallasikaan tähän kouluun. Tai oikeastaan; sä katuisit sitä päivää, kun synnyit tähän julmaan maailmaan. En kyllä haluis olla sun housuissa just nyt", Johnny murisi ja rutisti tyhjän mahvimukin lyttyyn, heittäen sen kohti jonkin matkan päässä olevaa roskista - epäonnistuen tähtäyksessään kunnolla.

Aaren ei oikeastaan ollut odottanutkaan, että rokkari leppyisi vain sillä, että hän tarjoutuisi korvaamaan tuon paidan. Toinen näkyi selvästi olevan myös sitä mieltä, etteivät nörtin varat edes riittäisi korvaamiseen. Ei Aaren nyt niin köyhä ollut, etteikö saisi yhtä paitaa maksettua! Poika katsahti toisen paitaa arvioivasti, mutta koska hän ei juurikaan ollut vaatteista kiinnostunut, ei hän osannut paidan hintaa arvioida. Se ei kyllä näyttänyt kovinkaan hintavalta, mutta ties mikä merkkivaate saattoi olla kyseessä. Joka tapauksessa Aaren oli hyvin neuvoton tilanteen suhteen, sillä rokkari ei näemmä ottanut hänen korvaustarjoustaan kuuleviin korviinsa, vaan kaipasi sen sijasta ilmeisesti verta ja katkenneita luita. Se taasen ei houkuttanut Aarenia vähääkään, joten halu paikalta pakenemiseen vain kasvoi. Toisaalta hänen juoksutaitonsa eivät olleet kummoiset, joten pakosuunnitelma oli liian riskialtis toteutettavaksi. Nörtti huokaisi äänettömästi ja näpersi kasvavan hermostuksen vallassa tummansinisen neuleensa hihaa. Hän ei pitänyt aggressiivisista ihmisistä, ja itse asiassa tämä rokkari vähän pelotti häntä.

Aaren otti vaistomaisesti askeleen taaksepäin piiloutuakseen paremmin auki pitämänsä oven taakse rokkarin aloittaessa uhkailunsa. Okei, tyypin pelottavuus vain kasvoi ja Aaren mietti hetken, että ehkei tuolla ollut ihan kaikki kotona. Kuka muka skitsosi noin pahasti yhden kaatuneen kahvin vuoksi? Poika puraisi huultaan ja vilkaisi nopeasti ympärilleen vain todetakseen, ettei ketään muuta ollut näköpiirissä. Aivan hänen tuuriaan; mikäli siis tämä skitsoaja päättäisi hakata hänet, ei kukaan olisi pysäyttämässä tätä. Aaren käänsi katseensa takaisin toiseen ja yritti sovittaa sovittelevan hymyn kasvoilleen, mutta epäonnistui surkeasti hermostuneisuutensa vuoksi. Lopputulos muistutti lähinnä irvistystä.
"Mitä jos ottaisit nyt ihan rauhassa vain?" poika ehdotti varovasti ja peruutti samalla taas askeleen, vetäen ovea mukanaan kiinni. Paras selviytymiskeino näytti olevan luokkaan lukittautuminen. Tiedä sitten, tulisiko rokkari ovesta läpi jos tarpeeksi suuttuisi. Toivottavasti ei.
"Et kai sinä nyt ketään yhden kahvin vuoksi ala pahoinpitelemään?" Aaren jatkoi ja onnistui jopa kuulostamaan toiveikkaalta, vaikkei pitänyt pienissäkään määrin omituisena ajatuksena sitä, että rokkari kulkisi ympäriinsä hakkaamassa muita vain huvikseen. Ihme, että koulu edes antoi jonkun noin epävakaan kulkea vapaana. Poika peruutti taas yhden askeleen melkeen henkeään pidätellen. Nyt hänen tarvitsisi vain syöksyä luokkaan ja paiskata ovi perässään kiinni ja vóla, hän olisi turvassa. Sen pidemmittä puheitta Aaren lähti toteuttamaan suunnitelmaansa; luokkaan syöksyminen sujui vielä ongelmitta, ja poika ehti melkein jo huokaista helpotuksesta vetäessään ovea kiinni.

[[Tossa olis joo ideana, että Johnny ehtis hyvinkin tunkemaan jalkansa väliin tai muuten estämään oven sulkemisen :> Tai no voi se tietty jäädä oven ulkopuolelleki ja murtautua läpi jos ekstriimiksi haluu mennä x)]]

Ai, että toinen osasi olla ärsyttävä. Ja tylsä. Tuo kun ei näköjään osannut sanoa yhtään mitään vastaan. Ei osannut puolustaa itseään. Se Johnnya ärsytti ihan suunnattomasti. Häntä ärsyttivät ihmiset, jotka eivät osanneet puolustaa itseään tai oikeuksiaan, vaan yrittivät raukkamaisesti sovitella asiaa. Ihan kuin Johnnyn kanssa pystyisi sovittelemaan mistäkään asiasta. Sen pitäisi huokua jo hänen olemuksestaan, ettei rokkari todellakaan ollut hyvä tyyppi, joka ihan tuosta vain antoi anteeksi. Ei, vaikka kyseessä olisikin tällainen pieni ja mitätön juttu.
"Ai ihan rauhassa vai? Ottaisitko sä ihan rauhassa, jos mä viskaisin sun kahvit ympäri sun rinnuksia, häh?" Johnny murisi ja yritti vielä kerran hangata kahviläikkää pois paidastaan - tuloksetta. Se oli ihan pilalla ja luultavasti lähtisi puhtaaksi jollain tahranpoistoaineella, jos silläkään. Johnny ei tunnetusti osannut käyttää pesukonetta, eikä edes tiennyt, millainen puteli oli tahranpoistoaineella, joten se siitä sitten. Sindy mitä luultavimmin näyttäisi ottopojalleen ihan kädestä pitäen, miten paita saataisiin puhtaaksi tahranpoistoaineella. Siihen Johnny ei todellakaan ryhtyisi, sillä hän ei tykännyt kauheasti olla ottoäidinsä seurassa. Ei ihmekään, miksi arkirutiinit sujuivat heillä niin huonosti, kun Johnny ei tykännyt porukoistaan...

Johnny kyllä huomasi sen, että toinen oli peruuttamassa hyvää vauhtia takaisin luokkaan, jota Johnny ei kyllä antaisi tapahtua. Tai sitten hän menisi sinne myös ja jauhaisi tuosta koiranruokaa siellä. Voi, kyllä. Se kuulosti äärimmäisen hyvältä ajatukselta, joka sai pojan virnistelemään pahaenteisesti.
"En tietenkään ala. Mitä sä oikeen kuvittelet?" Johnny tokaisi viaton ilme kasvoillaan, jonka pilasi kyllä hänen äänensävynsä, josta tihkuva sarkasmi oli lähes käsin kosketeltavaa. "Mä vaan pahoinpitelen sellaisia todella säälittäviä tapauksia, jotka suurinpiirtein laskee allensa, kun näkee pelottavia rokkareita", Johnny tokaisi hyytävästi ja tajusi sitten, että toinen todellakin syöksyi takaisin luokkaan. Harmi vain, ettei rokkari antanut sen tapahtua, vaan syöksyi itse perässä. Tuo oli jo paiskaamassa ovea kiinni, mutta Johnny oli onneksi nopeampi ja sai jalan tungettua väliin. Hän ei todellakaan aikonut jättää asiaa tähän, vaan jauhaa tuosta tuntemattomasta tapauksesta koiranruokaa ihan kohta.

Johnny ei kuitenkaan ojentanut kättään, jotta olisi saanut revittyä toisen takaisin käytävälle, vaan hän tunki itsensä oven välistä sisälle luokaan ja pamautti oven selkänsä takaa kiinni. Näin olikin parempi, sillä nyt heitä ei takuuvarmasti keskeytettäisi. Ei ennen, kun seuraava tunti alkaisi, jota tuskin tapahtuisi ihan vähään aikaan.
"Tää oli tosi hyvä idea. Nyt meitä tuskin häiritään ollenkaan", Johnny tokaisi aurinkoisesti hymyillen ja lähestyi sitten toista ruskeatukkaista poikaa. Hetken hän vain tuijotti tuota tummanruskeilla silmillään, kunnes tarttui tätä kauluksesta ja painoi ovea vasten.

(( No tein nyt näin, vaikka uskoisin Johnnyn olleen jopa niin liekeissä, että se olis tullut jopa oven läpi XDD Sori muuten pieni hitti tossa lopussa~ ))

[[Eipä tuo mitään :>]]

Aarenin ilme venähti tuon tajutessa, että rokkari oli saanut tungettua jalkansa oven väliin. Se siitä loistavasta pakosuunnitelmasta sitten. Hetken tuo yritti vielä nykiä ovea kiinni, mutta todettuaan sen tehottomaksi ja rokkarin tunkiessa kokonaan sisälle luokkaan tuo päästi kahvasta irti ja peruutti muutaman askeleen. Hermostunut hymy käväisi pojan kasvoilla rokkarin ilakoidessa siitä, että luokkaan lukittautuminen oli ollut hyvä idea. Ehkä rokkarin kannalta joo, sillä nyt kukaan ei näkisi tuon hakkaavan Aarenin mössöksi. Aarenin kannalta puolestaan tilanne oli vain menossa kovaa vauhtia pahempaan suuntaan. Minne hän muka nyt pakenisi? Aarenin katse kiersi kuumeisesti ympäristöä ja yritti etsiä pakoreittiä. Ikkunoista voisi ehkä päästä ulos, mutta toisaalta pudotus saattaisi olla liian suuri. Hän ei mielellään murtaisi jalkojaan jonkun psykopaattikiusaajan vuoksi. Toisaalta hänet hakattaisiin, jos hän jäisi tuon kanssa samaan tilaan. Poika kirosi raskaasti mielessään omaa tyhmyttään; hänen olisi pitänyt vain lähteä juoksemaan käytävää pitkin jonnekin ihmisten ilmoille. Sen sijaan hän oli nyt ansassa eikä pääsisi mihinkään.

Aaren oli suorastaan kauhuissaan siinä vaiheessa, kun rokkari repi hänet kauluksesta ovea vasten. Tyypille ei selvästikään voinut puhua järkeä eikä nörtti kykenisi tappelemaan vastaankaan. Tai kykenisi kyllä, mutta erittäin laihoin tuloksin. Toinen varmaan hakkaisi hänet tajuttomaksi ennen kuin hän saisi yhtäkään lyöntiä osumaan saati tuntumaan. Ehkä hän kuitenkin yrittäisi puhua järkeä, ennen kuin menettäisi hampaan tai pari.
"Minun hakkaamiseni ei hyödytä sinua mitenkään", tuo aloitti ja hermostuneisuus kuulsi selvästi läpi äänestä, "se ei korvaa sinulle kahviasi tai paitaasi, ja lisäksi minä voin haastaa sinut oikeuteen pahoinpitelystä". Aivan kuin hän muka uskaltaisi ketään haastaa oikeuteen, mutta ei rokkarin sitä tarvinnut tietää.

Johnny oli tällä hetkellä erittäin ylpeä itsestään. Hän oli erittäin ylpeä siitä, että toinen todellakin vaikutti pelkäävän häntä sekä hänen nyrkkejään, jotka ihan oikeasti saattaisivat aiheuttaa erittäin pahaa jälkeä. Mikäli rokkari raivonsa ihan valloilleen päästäisi, sillä tämä ei todellakaan ollut sitä pahinta, mihin poika pystyi. Suuttuessaan ihan tosissaan, Johnny oli todella pelottava ja murisi suurin piirtein jokaiselle vastaantulijalle. Onneksi poika suuttui todella harvoin ihan kunnolla, mutta siksi ne olivatkin niitä pelottavimpia kohtauksia. Tällaisia pieniä tulistumisia sattui aika usein, mutta minkäs sille mahtoi, että hänellä oli niin lyhyt pinna. Toiset ihmiset eivät häntä tietenkään voineet käsittää, että poika tulistui näinkin mitättömästä asiasta.

Johnny katsoi tiukasti toista silmiin ja puristi oikean kätensä nyrkkiin, kuin olevan valmiina lyömään ihan milloin vain. Tuo kuitenkin yritti jälleen puhua ruskeatukkaista siitä, ettei hän löisi tuota ihan tajuttomaksi. Kyllähän moisen ymmärsi melko hyvin, mutta silti se huvitti Johnnya. Tuo jopa uhkasi haastaa pojan oikeuteen, mikäli hän tuota löisi. Syyttäisi muka pahoinpitelystä ja muuta paskaa. Virne rokkarin suupielillä leveni entisestään.
"Ja kuinka monen ihmisen sä uskot haastaneen jonkun oikeuteen siitä johdosta, että oli saanut turpaansa? Kuka muka sunlainen mitätön ihminen uskaltaisi tehdä sen? Kun on kuitenkin kyseessä luuseri - kuten mä olettaisin sun olevan", Johnny sitten sanoi julmasti virnuillen ja katseli toisen lievästi hätääntyneitä silmiä. Voi, että tämä vallantunne teki Johnnylle hyvää. "Vaikka, tottahan toki on tosi helppoa syyttää likaista sekä huonosti pukeutuvaa rokkaria, joka muutenkin vastustaa lakia ihan kaiket päivät ja omaa ihan mukavan rikosrekisterin poliisin kansioissa. Totta kai ne uskoisi tuollaista hyvin käyttäytyvää sekä pukeutuvaa äidin pientä enkeliä. Mitä mä oikeen kuvittelin", Johnny jatkoi virnuiluaan ja kallisti hivenen päätään. Hän todellakin uskoi vakaasti siihen, ettei tuo mitään syytettä häntä vastaan uskaltaisi nostaa, vaikka rokkari tuota vetäisikin turpaan.

Nopeasti ruskeatukkaisen silmissä kuitenkin välähti ajatus. Entäpä jos hän hyötyisi tästä jotain muutakin, kuin sen, että saisi purkaa energiaansa pahoinpitelemällä jonkun onnettoman luuserin. Suupielillä kaarehti hymy, kun poika käänsi katseensa takaisin tuohon.
"Sähän olet hyvä koulussa, eikö niin? Ja tykkäät biologiasta?" Johnny kysyi, vaikka ei niitä varsinaisiksi kysymyksiksi ollut osoittanut. Toinen sai luvan olla hyvä koulussa ja tykätä biologiasta, että Johnny saisi kerran elämässään kympin ja hyväksytyn kyseisestä aineesta. No, tuskin tämä ihan kymppiä pojalle antaisi, vaikka hän tästä hyvin suoriutuisikin, mutta hyväksytyn kuitenkin. Rokkari nimittäin kaivoi mustasta olkalaukustaan ryttääntyneen paperin, joka sisälsi tekstiä. Ja sehän oli tietenkin ohje biologian esseen kirjoittamiseen.
"Mä voin nimittäin harkita sitä, että jättäisin sun kovakouraisen kouluttamisen ja saisit mahdollisuuden päästä pälkähästä kirjoittamalla mulle tän esseen. Se kun noiden muiden kouluhommien jälkeen vähän jäi ja se pitäis palauttaa opettajalle tänään, jotta mä en joutuisi uusimaan koko kurssia. Eikö olekin hyvä diili? Kumpikin hyötyy tästä jotain; mä saan esseen ja hyväksytyn biologiasta, ja sä säästyt turpiinvedolta", Johnny lateli ehtoja ja katseli toista kulmat koholla. Tuon oli pakko suostua, sillä tällöin poika voisi luvata unohtaa koko kahvi-episodin. Ja jos tuo ei suostuisi, niin... Ehkäpä he ottaisivat seuraavaksi osoitteeksi hautausmaan.

Aaren puri hieman huultaan rokkarin tehdessä hyvin selväksi, ettei tuo todellakaan uskonut nörtin kykenevän haastamaan tätä oikeuteen. Lisäksi häntä ketutti aika paljon se, kuinka alentavasti toinen suhtautui häneen. Okei, hän oli nörtti, mutta tekikö se hänestä automaattisesti luuserin tai 'äidin pienen enkelin'? Rokkarin näkökulmasta varmasti asia oli näin, ja mikäli Aaren olisi ollut yhtään vähemmän peloissaan, olisi hän ehkä lähtenyt korjaamaan tuon käsitystä nörttejä koskien. Tällä hetkellä vaikutti kuitenkin parhaalta taktiikalta pysyä hiljaa ja antaa toisen raivota raivoamisensa. Loppujen lopuksi, kumpi heistä pärjäisi paremmin siinä vaiheessa kun oikea elämä alkaisi? Vastaavaan ajatustapaan Aarenilla oli tapana turvautua aina silloin, kun häntä alkoi vituttaa paikkansa alimmassa kastissa; tosielämässä järkeä arvostettaisiin kyllä enemmän kuin kapinahenkeä tai rikasta perhettä. Kouluelämä oli pelkkää lapsellista leikkimistä.

Toisen yhtäkkiä kysellessä, pitikö Aaren biologiasta, ei poika osannut kuin aluksi räpsäyttää silmiään. Mistäs ihmeestä nyt sitten tuuli?
"Öö... joo, kai?" tuo mutisi enemmän kuin hämillään ja katseli rokkaria epäilevästi. Hänen teoriansa siitä, että toinen oli ehkä henkisesti hyvinkin epävakaa näytti vahvistuvan koko ajan. Äsken tuo halusi hakata hänet muussiksi ja nyt kyselikin hänen koulunkäynnistään. Vähemmästäkin alkaisi hämmentää. Kauaa Aarenin ei tarvinnut kuitenkaan miettiä rokkarin mielenterveyden laitaa, sillä pian hänelle valkeni, mitä toisella oli mielessään. Kieltämättä esseen kirjoittaminen kuulosti paremmalta vaihtoehdolta kuin turpaan saaminen, mutta oli sekin epämielyttävä idea. Poika kun oli aina ollut vahvasti sitä mieltä, että kaikkien pitäisi itse kantaa vastuu omasta opiskelemisestaan, joten hän ei juurikaan ollut koskaan vaivautunut edes auttamaan kavereitaan. Jonkun tuntemattoman, mielenvikaisen ja pelottavan rokkarin, joka kohteli häntä kuin kiveä kengässään, auttaminen vaikutti tuplasti inhemmalta.
"Luuletko, ettei opettaja muka huomaa sinun saaneen apua?" poika tiedusteli vastahakoisesti; oli ehkä hivenen itserakasta ajatella, että hänen tekstinsä taso olisi kyllä niin paljon tasokkaampaa kuin rokkarin, että opettaja kyllä huomaisi sen. Todennäköisesti asia kuitenkin oli niin, mutta toisaalta se olisi rokkarin ongelma. Siitä huolimatta Aaren ei kuitenkaan olisi halunnut kirjoittaa toiselle esseetä, vaikka hän todennäköisesti suoriutuisi siitä hetkessä.
"Eikö todellakaan ole muita vaihtoehtoja? Kuin essee tai turpaan?" tuo tiedusteli myrtyneenä ja pelkäsi samalla, että rokkari kohta kyllästyisi ja täräyttäisi häntä nenään.

Johnny hymähteli mielessään. Ai, että hän oli taas keksinyt aivan loistavan idean päästä kouluhommista vähemmällä. Varsinkin, jos hänen ei tarvitsisi suorittaa tätä biologian kurssia uudestaan. Toinen ei missään tapauksessa voinut sanoa hänelle ei, sillä kuka nyt muka turpaansa haluaisi? Kuka haluaisi mieluimmin kulkea käytävillä naama ruvella, kuin voisi päästä tilanteesta helpomminkin pois. Piti vain kirjoittaa yksi essee, ei muuta. Ja Johnny jaksoi uskoa, ettei moisen tekeminen veisi tältä tapaukselta kauheasti aikaa tai vaivaa. Mitä luultavimmin essee olisi valmis jo yhdessä hujauksessa ja Johnny voisi hyvästellä tämän iloisesti hymyillen.
Toinen alkoi kuitenkin epäillä, että opettaja kyllä huomaisi, että Johnny oli saanut joltakulta apua kirjoittamiseen ja sitä samaa vanhaa paskaa, jota kaikki selittivät. Rokkari ei tajunnut tuota. Eihän se tämän murhe ollut, jos opettaja sattuisikin huomaamaan, ettei essee todellakaan ollut pojan itsenä kirjoittama, vaan jonkun onnettoman nörtin, joka sai kymppejä aineesta kuin aineesta.
"Se nyt on sun viimeisin murhe, mutta kiitos vain, että jaksat ihan loppuun asti huolehtia siitä, ettei opettaja nylje mua elävältä", rokkari tokaisi naurahtaen ja mutristi hivenen huuliaan. Tämä alkoi kääntyä vaikeammaksi, kuin hän oli aluksi luullut, joka totta kai vitutti häntä. "Enkä mä sitä paitsi yhtään tykkää siitä, että mua aliarvioidaan tolleen. Vaikka mä nyt satun olemaan tällainen auktoriteettejä uhmaava rikollinen, niin ei se sitä tarkoita, etten mä muka osaa kirjoittaa. Haluan vain päästä helpommalla, ei muuta", Johnny sitten tokaisi ja heilutteli sitten ohjelappua toisen nenän edessä. Johnny ei tosin ole ikinä menestynyt missään tehtävissä, missä piti tuoda esiin oma kirjallinen lahjakkuus. Vaikka ei se tosin eronnut yhtään niistä muistakaan tehtävistä - Johnny oli oikeastaan todella huono ihan kaikessa kouluun liittyvässä. Tai häntä ei vaan jaksa kiinnostaa mikään tähän liittyvä, mutta se nyt oli ihan sama. Jos ei kiinnostanut, niin eihän sitä myöskään mitään osattu.

Johnny alkoi oikeasti kohta kyllästyä tähän, sillä ei hänellä todellakaan ollut kokoa päivää aikaa odotella toisen vastausta.
"Ei ole. Paitsi, voithan sä tietysti mun henkilökohtaiseksi orjaksikin ryhtyä koko viikoksi, mutta musta tuntuu, että sä et moiseen alentuisi. Eli joko essee tai sitten mä jauhan susta koiranruokaa", Johnny sanoi ehdot vielä viimeisen kerran ja todellakin toivoi toisen suostuvan tähän. Ihan tuon itsensä kannalta, sillä Johnnyllehan ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia hakata ketään sairaalakuntoon. Varsinkaan, kun täällä ei ollut ketään todistamassa ja toinen tuskin pystyisi - saati uskaltaisi - Johnnyn käsittelyn jälkeen puhua kenellekään, joten tilanne oli vain parempi hänen kannaltaan. Nyt hänen täytyisi vain odotella tuon vastausta.

Kuten Aaren oli aavistellutkin, ei rokkaria näyttänyt vähääkään kiinnostavan, huomaisiko opettaja tuon saaneen apua vai ei. Ja itse asiassa opettajia tuskin edes kiinnosti, vaikka jonkun essee olisikin erityylinen kuin aikaisemmat. Joten esteenä oli enää Aarenin vastahakoisuus toisten auttamiseen koulujuttujen suhteen. Kun vaihtoehtona kuitenkin oli fyysinen kipu, ei poika jaksanut miettiä vaihtoehtoja enää sen pidempään (viikon orjuus kuulosti nimittäin vielä pahemmalta kuin turpiin ottaminen). Samapa se oikeastaan olisi, jos hän rokkarille yhden puoliksi juosten tehdyn esseen vääntäisi; ei siitä kukaan koskaan saisi kuulla mitään ja vaikka saisikin niin sehän olisi vain rokkarin ongelma. Ainoa Aarenia seuraava ongelma saattaisi mahdollisesti olla se, että mitä jos tyyppi pakottaisi hänet tekemään koulujuttujaan vastaisuudessakin? Mutta eiköhän hän pääsisi siitäkin vain pysyttelemällä poissa tyypin näköpiiristä.
"Selvä sitten", Aaren myöntyi ja huokaisi jokseenkin turhautuneesti. Ilmeisesti hänellä olisi esseen kirjoittamiseen aikaan vain tunti tai pari, jos edes sitäkään, joten hänen pitäisi varmaankin aloittaa saman tien. Onneksi hän ei aikonut kirjoittaa esseestä sen tasoista, millaisia hän yleensä palautti opettajille. Tässä tapauksessa varmasti riittäisi, että kaikki oleellinen olisi suht siististi paperilla. Ei sillä, että hänellä olisi nyt ollut aikaakaan hioa tekstistä mitään huippusuoritusta.
"Mikä aihe ja kuinka pitkä pitäisi olla?" poika tiedusteli innottomasti, mutta ei jäänyt odottamaan vastausta vaan nappasi ohjelapun toisen kädestä ja syventyi hetkeksi lukemaan sen sisältämiä ohjeita.

[[Voi miten kääpiö tästä nyt tuli.. :3]]

(( Eipä tuo mitään <: ))

Johnny mutristi huuliaan. Tästä vielä puuttuisikin se, että toinen sanoisi hänelle ei. Johnnylle ei missään tapauksessa sanottu ei ja tämä nörttipoika kyllä saisi tuntea nahoissaan sen, mitä siitä sitten tapahtuisi. No, olihan hän asettanut tuolle jo kaksi varsin hyvää vaihtoehtoa, että siitä vain valitsemaan. Se oli joko essee tai turpaan, josta jälkimmäisen Johnny kyllä toteuttaisi enemmän kuin mielellään.
"Siis et voi olla tosissas? Otatko sä muka turpaan mieluimmin, kuin pääsisit kirjoittamalla mulle esseen? Siis mulle, tajuutko sä? En mä odota, että sä kirjoitat minkään biologian professorin veroista tekstiä tai mitään. En mä tyydy niin vähään, kuin ysiin, joka tuskin sulle on mikään ongelma", Johnny tokaisi hämmästyneenä ja kurtisti kulmiaan. Eikä poika oikeastaan pistäisi pahakseen, jos essee olisi kahdeksikon tai seiskan arvoinen työ. Se olisi hänelle jo kuitenkin äärimmäinen nousu, jota tässä kyllä tarvittiin, mikäli hän haluaisi välttää käymästä kurssia uudelleen.

Johnny oli jo tuhahtamassa uudelleen ja valmiina lyömään, kunnes nörttipoika sanoi juuri ne sanat, joita poika oli tässä odottanutkin. Tyytyväinen hymy kiiri hänen suupielilleen ja suusta karkasi pienehkö naurahdus. Tässä kävi sittenkin niin, kuin hän oli toivonutkin. Täydellistä ja nyt Johnny ei reputtaisi biologiaa. Ellei tuo sitten ihan tahalleen kirjoittaisi rivien väliin haukkuja opettajalle, josta Johnny sitten joutuisi vaikeuksiin. Tummatukkainen puraisi huultaan ja katseli toisen ilmettä hyvin tarkkaan. Se ei näyttänyt kovinkaan innostuneelta, vaan oikeastaan ihan päinvastaiselta - no kuka muka haluaisi joutua tekemään esseen jollekkin kusipäälle? Johnny kuitenkin uskoi, ettei tuo ollut niin fiksu tässä tilanteessa, että kirjoittaisi kaikkea paskaa koko paperin täyteen.
"Aiheena on--", Johnny oli aloittamassa, kunnes ohjelappunen riistettiin hänen käsistään. No mitäpä tuosta. Siinäpä lukisi paperista niin kuin kunnolliset pojat tekivät. Johnny ei ollut oikeastaan edes vilkaissut paperissa olevaa tekstiä, joten parempi näin.
"Ehkäpä alamme töihin, niin saadaan se edes joskus valmiiksi", Johnny tokaisi, repi toisen peremmälle luokkaan ja istutti erääseen etupulpettiin. Ja ihan vittuilakseen hän puhui monikossa, vaikka olisihan sen nyt kaikkien pitänyt tietää, ettei Johnny aikonut laittaa tikkuakaan ristiin tämän esseen puolesta. Tuo toinen tummatukkainen saisi sen ilon kokonaan itselleen ja Johnny aikoisi seurata kiltisti vieressä. Okei, ehkei hän osannut pysyä hiljaa kerta oli päässyt näinkin herkulliseen tilanteeseen, mutta kuitenkin.
Sitten Johnny käveli opettajan pöydän luokse, nappasi sieltä parin kirjakasan välistä nipun ruutupaperia, joka oli tarkoitettu juuri tällaisia asioita varten ja nappasi vielä eräästä purkista lyijykynänkin, kunnes käveli sitten toisen luokse.
"Aikaa sulla on sellaiset... 45 minuuttia, joten ei todellakaan mikään kiire", Johnny sanoi vilkuillen kelloa ja käänsi katseensa takaisin toiseen. "Ja on sitten ihan turha yrittää kirjoittaa sinne mitään paskaa, joka ei liity aiheeseen mitenkään. Nimittäin kyllä mä sun löydän helposti käsiini ja sillon alkaisi olla parasta toivoa, että et olisi ikinä edes syntynyt", Johnny varoitti hivenen matalemmalla äänellä ja iski paperin sekä lyijykynän toisen eteen pulpetille. Johnnyn kanssa ei todellakaan leikitty, se oli varma.

Aaren rypisti hieman otsaansa lukiessaan esseen ohjetta läpi; hän muisti kirjoittaneensa saman esseen edellisenä vuonna, joten aihe oli kyllä hänelle ihan tuttu. Lisäksi esseen ohjepituus oli lyhyempi kuin Aarenin käymällä kurssilla, joten missään nimessä tehtävä ei ollut mitenkään haastava. Poikaa ihmetyttikin siis vain se, kuinka suuri ero koulun oppilaiden tasossa oli. Mikäli rokkari ei ollut tyhmä (mitä tämä kyllä Aarenin silmissä oli), oli tämän pakko olla vain helvetin laiska; Aaren itse olisi vääntänyt mokoman esseen parissa tunnissa ilman sen suurempaa vaivannäköä, joten hän ei voinut käsittää, miten toinen poika oli jättänyt tehtävän tekemättä. Mutta yhä edelleenkään, se ei ollut nörtin ongelma, ja hän pääsisi tyypistä eroon vain rustaamalla esseen valmiiksi.
Pojan katse irtosi paperista siinä vaiheessa kun rokkari repi hänet peremmälle luokkaan. Jos Aarenilla olisi ollut vähän enemmän itseluottamusta, olisi hän varmaankin protestoinut toisen kovakouraista käytöstä vastaan. Nyt hän kuitenkin tyytyi vain mulkaisemaan toista ja keskittyi sitten taas ohjeisiin rokkarin lähtiessä hakemaan paperia opettajan pöydältä.

Aarenin teki mieli tuhahtaa rokkarin ilmoittaessa, että hänellä oli noin kolme varttia aikaa. Siinä ajassa hän ehtisi hyvin kirjoittaa ihan kelvollisen esseen toiselle. Mikäli siis toinen ei häiritsisi häntä koko ajan. Poika siristi hieman silmiään tyypin uhotessa hänelle, ettei kannattanut suoltaa mitä tahansa paperille.
"Vartti sen jälkeen kun tämä on valmis, ja sinä tuskin edes muistat miltä minä näytän", Aaren tuhahti ottaessaan rokkarin tuoman kynän käteensä. Poika tiesi kyllä itse, kuinka mitäänsanomaton oli, ja koska hän vielä kuului alimpaan klikkiin, ei hän todellakaan uskonut rokkarin enää myöhemmin muistavan häntä. Ja siitä hän oli ihan onnellinen.
"Mutta älä huoli; minä en ole eläissäni kirjoittanut mitään epäoleellista yhteenkään esseeseen", tuo jatkoi ihan vain välttyäkseen uuden uhoamissaarnan kuuntelemiselta. Vaikkei hän tätä esseetä kirjoittanutkaan mielellään, ei hänelle siltikään ollut tullut mieleen kirjoittaa sinne mitään asiaan kuulumatonta; sen verran ylpeä hän oli kirjallisista lahjoistaan. Aaren keskitti huomionsa edessään olevaan paperikasaan ja alkoi luonnostella esseen pääkohtia päälimmäiselle paperille.
"Onko sinulla biologian kirjaa vai haluatko minun muistelevan kaiken ulkomuistista?" tuo kysäisi hivenen sarkastisesti nostamatta katsettaan paperista. Kyllä hän ilman kirjaakin saisi varmaan ihan kohtuullisen esseen aikaiseksi, mutta kirja kyllä helpottaisi kirjoittamista huomatavasti ja säästäisi heidän molempien aikaa.

Johnny näytti sillä hetkellä erittäin tyytyväiseltä itseesä. Hän oli tyytyväinen siitä johdosta, että oli jälleen kerran saanut jonkun ihmisen tekemään, kuten hän oli pyytänyt. Ehkä käskeminen oli ehkä sopivin verbi tässä vaiheessa, mutta kuitenkin. Ai, että hän oli tässä hyvä! Ei kukaan todellakaan pystynyt (tai tässä tapauksessa uskaltanut) sanoa hänelle ei ja sehän vain suurensi pojan egoa, joka kyllä jo ennestään ihan suhteellisen iso. Ja siihen vielä lisättynä pojan lähes ylitsevuotava itsevarmuus, niin tulos olikin jo ihan arvattavissa. Johnny oli tottunut saamaan tahtonsa läpi, eikä tämäkään tila ollut poikkeus. Vielä kun kaiken lisäksi rokkari koki, että toinen oli tehnyt ihan totaalisen väärin läikyttäessään kahvin ympäri hänen rinnuksia.

Johnny kallisti aavistuksen päätään, kun toinen uhitteli, että ei Johnny enää muka muistaisi tuota tämän kaiken jälkeen.
"Niinkö meinasit? Voin mä sulle kyllä kertoa, että en mä oikeasti unohda joidenkin ihmisten kasvoja ihan tuosta vain. Varsinkaan sellaisten, joiden kanssa mulla on kalavelkoja kynittävänä", Johnny totesi olkiaan kohauttaen ja asettautui sitten istumaan viereisen pulpetin päälle. "Että et sä todellakaan voi tässä tapauksessa turvautua omaan mitättömyyteesi, sillä kyllä mä sut vielä myöhemmin löydän, jos vaan haluan sitä tarpeeksi", rokkari vielä ilmoitti, sillä niinhän se meni. Jos Johnnylla ihan oikeasti oli jäänyt hampaankoloon jotain jonkun kanssa, niin kyllä hän mitä luultavimmin etsisi tuon käsiinsä mahdollisimman nopeasti ja antaisi kuulla kunniansa. Eikä tämä nörttipoika todellakaan tulisi olemaan poikkeus.

Johnny naurahti pilkallisesti.
"Etpä tietenkään. Miten mä saatan edes uskoa moista noinkin suloisesta ja hyväkäytöksisestä pojasta? Voi ei, miten mä saatoin?" rokkari huudahti teatraalisesti ja loi kasvoilleen mahdollisimman viattoman ilmeen. Sen uskottavuuden kuitenkin vei se, että poika naurahti lauseensa jälkeen ihan suhteellisen sarkastisesti ja suu vääntyi ihan tahtomatta julmaan virneeseen.
Johnny kohotti kulmiaan ja mutristi huuliaan. Jaa kirjaako?
"Mitäpä mä sellaisella?" Johnny kysäisi, sillä ei hänellä todellakaan ollut tapana kanniskella sellaista mukana koulussa. Ei, vaikka biologiaa sinä päivänä olisikin.

Aarenin teki mieli kiristellä hampaitaan rokkarin mesotessa hänen vieressään. Okei, hän oli hyväkäytöksinen ja fiksu, ja rokkarin mielestä se ilmeisesti teki hänestä mollaamisen arvoisen. Oli se kyllä jännä, kuinka tässä elämänvaiheessa lihakset tuntuivat olevan arvokkaampia kuin aivot. Mikäli siis rokkari halusi selvästi tehdä tämän mahdollisimman hankalaksi hänelle, onnistui tuo kieltämättä siinä varsin hyvin. Itse asiassa nörtin olisi tehnyt mieli vain nousta ylös ja marssia ulos luokasta, mutta niin tekemällä hän saisi varmasti turpaansa. Aarenin ei siis auttaisi muu kuin yrittää sulkea rokkarin hölinät korviensa ulkopuolelle ja rustata mokoma esitelmä valmiiksi ennen kuin tyypin asenne alkaisi ärsyttää häntä niin paljon että hän päätyisi tekemään jotain hätiköityä.

Aaren lakkasi kirjoittamasta kun rokkari ilmoitti, ettei tällä ollut kirjaa. Itse asiassa uutinen ei yllättänyt häntä, mutta toisaalta taas yllätti. Ei kai nyt ollut niin ylivoimaista kantaa kirjaa mukanaan? Nörtti nosti katseensa toiseen ihan vain nähdäkseen, oliko tämä tosissaan vai oliko tämäkin jokin keino vaikeuttaa kirjoitusurakkaa. Mitä ilmeisemmin rokkari oli kuitenkin ihan tosissaan, ja Aarenin teki kovasti mieli pyörittää silmiään. Se olisi saattanut kuitenkin olla liian provosoivaa, joten poika päätyi vain kohottamaan kulmiaan. Miten ihmeessä tyyppi oikein kuvitteli ikinä valmistuvansa koulusta, mikäli tämä ei edes pitänyt huolta oppikirjoistaan? Ja miten tuo oikein kuvitteli Aarenin kirjoittavan tälle hyvän esitelmän, mikäli pohjamateriaalin määrä oli pyöreä nolla? Ei nörtinkään tietämys rajatonta ollut.
"Eli ei kirjaa?" poika varmisti vielä ja yritti samalla miettiä, kuinka saisi esseen toteutettua. Vaikka hän olikin biologiassa melko hyvä, ei hänkään silti kaikkea käsillä olevasta aihealueesta muistanut. Rokkarin olisi siis ihan turha valittaa siitä, ettei esseesyä nyt ihan kiitettävän arvoista tulisi.
"Hienoa, ettet yritäkään tehdä tätä turhan hankalaksi...", tuo päätyi lopulta mutisemaan sarkastisesti ja keskitti huomionsa taas muistiinpanoihin.

(( Äh, se olikin jo mun vuoro vastata! Sori kun en tajunnu! : << ))

Johnny virnisteli ja loi kasvoilleen erittäin viattoman ilmeen, joka ei oikeastaan ollut pätkääkään viaton. Miksi tuo uskoi, että hän kantaisi sellaista opusta mukanaan? No, ei se edes paljoa painanut - varsinkaan kun hänellä ei ollut tapanaan kantaa mitään muitakaan kirjoja mukanaan. Hänen olkalaukkunsa oli oikeastaan aika tyhjä, joten ei hän sillä juuri mitään tekisi. Poika vain raahasi sitä mukanaan, jotta opettajat eivät alkaisi epäillä mitään.
"Ei kirjaa, joten joudut kaivamaan kaikki tiedot pääkoppas syövereistä", Johnny nyökytteli osaaottavasti ja virnisti erittäin julmasti. Tämä käänne mitä ilmeisimmin sitten vaikeuttaisi tuon esseenkirjoittamista. "Mutta älä sitten luulekkaan, että mä annan sun jättää tän homman tekemättä sen pirun kirjan takia. Kirjoitat siihen vaan kaiken, mitä kyseisestä aiheesta tiiät ja mä saan siitä sitten hyvän numeron", Johnny jatkoi päätään kallistaen ja antoi sitten katseensa kierrellä luokkaa. He sitten ilmeisesti olivat fysiikan ja kemian luokassa, joka oli Johnnylle yhtäkuin helvetti. Hän ei tajunnut noiden aineiden päälle sitten yhtään mitään ja todistuksessakin oli sen mukainen arvosana. Mihin hän edes näistä tarvitsi? Ei Johnnysta todellakaan tulisi isona mitään tiedemiestä tai fyysikkoa. Toisin kuin tästä hänen esseetä kirjoittavasta reppanasta voisi tulla.

Jaa. Nyt kun hän kerta oli täällä ilman opettajan valvovaa silmää, niin voisi poika ihan hyvin tutkia luokkaa. Ettei vain häiritsisi toisen puurtamista, sillä sitten essee valmistuisi paljon nopeammin. Niinpä rokkari hypähti alas pulpetilta ja lähti kiertelemään luokkaa ihan kaikessa rauhassa. Silmät kävivät lävitse kaikki kirjahyllyt sekä ne hyllyt, joissa oli tarvikkeita kaikenlaisia kemiallisia kokeita varten. Siitä askeleet suuntasivat opettajan pöydän luokse ja pienehkö virnistys levisi hänen huulilleen. Täällä saattaisi olla vaikka mitä kiinnostavaa ja hyödyllistä.
Johnny avasi ylimmäisen laatikon, jossa oli läjäpäin kaikkia erilaisia papereita, kuten esimerkiksi kokeita. Turhaa, ei Johnny moisilla tehnyt yhtikäs mitään, joten hän siirtyi seuraavan laatikon kimppuun. Sitä tonkiessaan, tummanruskea katse käväisi siinä nörttipojassa, jonka ainakin pitäisi kirjoittaa sitä Johnnyn esseetä.
"Sä et sitten kieli tästä yhtään kenellekään, onko selvä?" Johnny tokaisi ja pamautti toiseksi ylimmän laatikon kiinni. Tuo olisi niin vainaa, jos kantelisi tästä yhtään kenellekään.

[[Sori kesto... :3]]

Aaren ei juurikaan kiinnittänyt huomiota rokkarin tekemisiin, sillä hän syventyi mielummin esseen kirjoittamiseen. Sitä paitsi häntä eivät rokkarin tekemiset juurikaan kiinnostaneet niin kauan kuin tuo pysyi tarpeeksi kaukana hänestä. Pojan katse käväisi kuitenkin toisessa tuon ryhtyessä tutkimaan opettajanpöydän laatikoita. Nörtti tuhahti itsekseen kääntäessään katseensa takaisin esseen alkuun; hän itse ei olisi missään tilanteessa mennyt tutkimaan opettajan laatikoita, sillä sehän loukkaisi yksityisyyttä eikä Aaren uskonut laatikoista edes löytyvän mitään sellaista, joka häntä kiinnostaisi. Kaikkien moraali ei kuitenkaan ollut niin korkea, joten rokkarin käytös ei oikeastaan muuta kuin herättänyt Aarenin mielessä pahennusta. Tavallaan se myös sai pojan tuntemaan tiettyä ylemmyydentuntoa, sillä hänhän ei tonkisi toisten tavaroita ilman lupaa. Toisaalta tämän ajatusmaailman vuoksi hän ei koskaan kouluaikana ollut ollut luokan suosituimpien joukosta. Eikä varmasti tulisi olemaankaan.

Aaren kohotti katseensa papereista rokkarin heittäessä taas vaihteeksi uhkailuja peliin. Suoraan sanottuna hänen olisi tehnyt mieli haistattaa pitkät toisen uhkailuille, mutta toisaalta taas hän ei ollut valmis ottamaan sitä riskiä, että joutuisi hakatuksi. Melko säälittävää oikeastaan; ehkä hänen pitäisi alkaa kehittää fyysistä kuntoaan, etteivät kaikki vastaantulijat voisi näin vain pompotella häntä mielensä mukaan. Toisaalta hän siirtyisi pian yliopistomaailmaa, ja siellä tuskin hengaisi mitään pompottelijarokkareita. Joten sitä odotellessa...
"Enköhän minä ole jo tähän mennessä ymmärtänyt, mikä pelin henki oikein on", nörtti totesi tuhahtaen, "joten minua ei kiinnosta, miten oikein tuhlaat aikaasi". Aaren keskitti huomionsa taas esseeseen, joka eteni yllättävän jouhevasti ottaen huomioon sen, ettei hänellä ollut materiaalia apunaan. Tai ehkä hän oli vain erittäin hyvin motivoitunut, kiitos rokkarin "ystävällismielisen" painostuksen.

(( Diipadaapa. Hävettää kun näin paljon kesti tämä vastaaminen! XDD ))

Johnny todellakin oli äärimmäisen ylpeä toisesta, että tämä oli jopa näin äkkiä ymmärtänyt koko jutun juonen. Eli tuon oli tarkoitus istua hiljaa ja tehdä sitä hemmetin esseetä, jonka aikana rokkari itse... Noh, tekisi jotain. Tutkisi luokkaa tai vaikka vain syljeskelisi kattoon. Poika tietenkin epäili vahvasti, että ei fysiikan ja kemian luokasta paljon häntä kiinnostavaa tavaraa löytynyt, mutta eihän sitä koskaan tiennyt. Ties vaikka Johnny löytäisi laatikoista opettajan salaisen tupakka- tai herkkuvaraston. Sepä olisikin hienoa. No, ainakin ne tupakat, sillä poika ei ollut melkein koskaan välittänyt makeasta - toisinaan ehkä. Tupakoista hänellä oli aina puutetta, joten se salainen tupakkavarasto kyllä olisi suoranainen kultasuoni.
Johnny kohotti tummanruskeat silmänsä nörttipoikaan ja virnisti hyvillään. Ja nyt tuo oli ilmoittanut ääneen, että oli selvillä tästä jutun juonesta.
"Sillä lailla. Hyvä poika. Antaisin sulle varmaan kympin, jos olisin opettaja", Johnny hymähteli ja siirsi huomionsa jälleen uuteen laatikostoon. Pojan täytyi myöntää, ettei hän pitänyt niistä ihmisistä, joille asiat piti vääntää rautalangasta. Ne olivat kyllä niitä kaikkein vittumaisimpia ihmisiä, sillä asioidenhan piti tunnetusti mennä juuri niin kuten Johnny itse halusi. Siitä ei edes ollut tarvetta neuvotella, sillä jääräpäisenä ihmisenä rokkari ei todellakaan muuttanut mieltään järin helposti. Toki ihmiset saattoivat yrittää neuvotella hänen kanssaan ja tarjota jotain aivan helvetin hyvää vastapalvelusta, niin Johnny saattoi jopa harkita mielensä muuttamista.

Johnny naureskeli hivenen ja jatkoi pöydän laatikoiden tutkimista. Siis tämän luokan opettaja oli ihan äärimmäisen tylsä ihminen! Eihän täältä löytynyt yhtään mitään mielenkiintoista ja se, jos mikä vitutti. Johnny kaipasi nyt joitain virikkeitä. No, ehkäpä hän saisi tekemistä, jos vaikka yrittäisi auttaa tuota nörttipoikaa jotenkin? Niin, miten muka? Eihän Johnny tiennyt aiheesta paskaakaan, joten miten hän voisi auttaa? Ehkäpä paras keino olisi vain olla hiljaa ja antaa tuon tehdä esseetä ihan kaikessa rauhassa. Kerta nyt ei sitä kirjaakaan ollut.
Rokkari huokaisi turhautuneena ja pamautti sen viimeisimmänkin laatikoston kiinni, nostaen katseensa pulpetissa istuvaan ruskeatukkaiseen poikaan.
"Mites sujuu?" hän kysyi, vaikka se ei kiinnostanut häntä paskaakaan. Kunhan tuo vain sitten ilmottaisi kun se hemmetin essee oli valmis. "Tiiätkö muuten, että onko tässä luokassa milloin seuraavan kerran tunti?" Johnny kysäisi, sillä sehän olisi varmaan ihan kiva tieto tietää. Hän ei nimittäin halunnut kenenkään tulevan keskeyttämään heitä tai mitään. Johnny aikoisi saada esseensä ja sillä selvä.