I wan't to know what freedom really tastes like

//Vapaa peli. Wiin asukokonaisuus (ilman laseja) ja kengät

Oli ruokatunti. Suurin osa Astonin oppilaista istui eväidensä kanssa ulkona pöytien ääressä. Tai no, oikeastaan ne suosituimmat ja uskaliaimmat oppilaat olivat valloittaneet pöydät ulkoa ja aremmat ja hiljaisemmat olivat joutuneet tyytymään ruokalaan. Ulkona oli paljon mukavampaa syödä kuin sisällä, varsinkin nyt, kun aurinko paistoi jälleen kerran taivaalla. Pilviäkin tosin lipui hiljakseen siellä täällä, välillä jopa auringon edesä peittäen sen hetkeksi.
Whitney Cantwell oli jo syönyt. Hän oli istunut ruokalassa syömässä koulun ruokaa. Ei hänellä nyt voinut elellä yli varojensa ja hankkia joka päivä omia eväitä. Äiti ei suostunut siihen ja isäpuoli tietenkin oli tämän puolella tässä asiassa. No, neiti Cantwellin mielestä kouluruoka oli ihan kelvollista syötäväksi. Kyllä sillä hengissä pysyi, vaikka maku ei aina ihan parasta ollutkaan.
Syötyään, tietenkin niin nopeasti kuin mahdollista, Wii oli ottanut laukkunsa ja skeittilautansa ja lähtenyt sitten pihalle. Kavereitaan hän ei ollut jaksanut odottaa. Hän halusi skeitata ja aikoi niin myös tehdä.

Nyt tyttö oli etsiytynyt turvallisen matkan päähän muista oppilaista, sillä hän ei kaivannut yleisöä. Oli niin paljon mietittävää, että oli parasta olla omassa rauhassa.
Paulo oli ollut yön kotona. Sinänsä siinä ei ollut mitään ihmeellistä, mutta veli oli vaikuttanut tavallista levottomammalta. Oli aivan selvästi karttanut ikkunoiden lähellä oleilua, eikä ollut edes kyennyt syömään normaalisti. Kaiken lisäksi Paulo oli pyörinyt koko yön sängyllään ja häirinnyt Wiin nukkumista herättämällä hänet vähän väliä ihan vain kysyäkseen oliko huomenna ketään kotona.
Whitney oli varma, että isoveljellä oli jotain hämärää taas meneillään. Ei todellakaan olisi ensimmäinen kerta, eikä tuskin viimeinenkään. Paulolta ei kyllä voinut asioita udella, tämä vain olisi nauranut ja käskenyt mennä muualle. Niin kävi aina. Ei veli halunnut kertoa asioitaan kenellekään, vaikka Wiin mielestä olisi pitänyt.

Tyttö huokaisi. Yllättäen hän tajusi, ettei ollut muutamaan minuuttiin tehnyt muuta kuin seisonut laudan päällä, vieläpä samassa paikassa liikkumatta mihinkään suuntaan. Se varmasti oli todella fiksun näköistä, mutta samapa se. Silti tyttö pyörähti pienen lenkin laudallaan, jonka jälkeen teki yhden ollien. Sitten pysähdyttiin taas ja mietittiin veljen mahdollisia puuhia. Ehkä tämä aikoi ryöstää taas jonkun kaupan? Tai myydä kavereidensa kanssa varastamiaan tavaroita? Wii todella toivoi, että olisi väärässä ja veli hermoilisi vaikkapa vain treffien tai jonkun muun yhtä viattoman asian takia.

// astetta ufompi mukaan tulo.

Suurimalla osalla Astonin oppilaista oli sillä hetkellä ruokatunti, myös ykkösluokkalaisella Apple Leellä. Ylipirteä scenetyttö ei kuitenkaan ollut malttanut pysähtyä syömään, vaan sinkoili pitkin käytäviä sinne tänne kiusaten kaikkia, jotka vain sattuivat tulemaan vastaan, ihan vain huvikseen. Hän oli juuri juonut muutaman kupin kahvia (tarkemmin määriteltynä noin kolme ja puoli) ja niiden voimalla platinaisen blondit hiukset omistava tyttö jaksoi painaa, vaikka olikin syönyt viimeksi aamulla kaksi pähkinävoileipää.

Turkoosiin haalariin ja mustiin tennareihin sonnustautunut tyttö pysähtyi juuri erään urheilijan eteen, hymyillen ja katsellen tuota varmaan likemmäs kaksi metristä jätkää melko paljonkin ylöspäin – 152 senttisen tytön pää ei kovinkaan korkealla maasta keikkunut.
Apple selvitti kurkkuaan, kohottaen katseensa vakavana ylöspäin.
"Hyvää päivää", tyttö aloitti saatuaan gorillan huomion itseensä.
"Teen erästä gallup-tutkimusta täällä Astonissa, ja haluaisin kysyä sinulta muutaman kysymyksen."
Urheilija katsoi pienikokoista tyttöä epäilevästi, kohauttaen sitten olkapäitään. Apple tulkitsi tuon luvaksi jatkaa.
"Tämä on tällainen kaupunkikohtainen kysely, joka keskittyy sekä yliopistoihin, collegeihin että high schooleihin, ja tähän osallistuu useita eri ihmisiä. Minut on nyt valittu suorittamaan tätä Astonissa. Vastuullani on ottaa selvää hieman 16–18-vuotiaiden nuorten tavoista ja tottumuksista. Tiedot ovat tietysti luottamuksellisia, eikä niitä kerrota eteenpäin – siitä olen kirjoittanut sopimuksenkin, joka ikään kuin pakottaa minut pitämään tiedot salassa. Ne siis tilastoidaan nimettöminä, ymmärrätkö?"
Isokokoinen jätkä nyökkäili, kuin olisi ymmärtänyt, mistä Apple höpötti. Ei varmaan tajunnut yhtään mitään, kunhan leikki olevansa fiksu.
Apple näpläsi hajamielisesti pompulalle suljettuja hiuksiaan, hymyillen sitten varsin virkaintoisesti edessään olevalle urheilijalle.
"Niin, milloinkohan olet viimeksi saanut? Siis, tiedät varmaan mitä?"
Urheilija näytti kuin puulla päähän lyödyltä. Ja ehkä vähän vihaiseltakin.
"Tiedän, että aihe saattaa hieman nolostuttaa ja näin edes päin, mutta älä suotta ujostele, tämähän on aivan normaalia ja kaikilla ihmisillä on haluja.... Niin siis, milloin, missä, miten ja kumman sukupuolen kanssa?"

On kai sanomattakin selvää, että se viimeinen oli liikaa. Tämä urheilija taisi kuulua niihin homofoobikoihin, joille pienikin vihjaus siitä, että nuo itse olisivat miehiin päin, oli varsin verinen loukkaus ja sen arvoinen, että sen sanonutta kannattaisi kurittaa.
Uhkaava puna levisi pojan kasvoille, Applen hymähtäessä pienesti.
"Okei, mun lienee aika poistua..." tyttö mumisi normaalilla äänellään, ottaen saman tien jalat alleen, kun jätkä yritti kurottaa häntä kohti. Apple olisi varmaan päätynyt taas roikkumaan johonkin naulakkoon, jos tuo olisi saanut hänet kiinni.

Itsekseen naureskellen Apple loikki pihalle, se urheilijan ilme oli ollut näkemisen arvoinen, eikä tuolla ollut mitään toivoakaan saada häntä kiinni. Mokoma kömpelö gorilla.
Apple käveli takaperin yrittäessään kurkkia seurasiko kyseinen jätkä häntä, tullen vain törmänneeksi johonkin.
"Hups", tyttö sanoi kääntyessään ympäri, katsellen ruskeilla silmillään henkilöä, johon oli törmännyt.
"Soriiii ei ollu tarkotus jyrätä sua", Apple sanoi vääntäen suloisimman hymyn huulilleen, vaikkei oikein jaksanutkaan uskoa, että tuo mukavan näköinen, skeittilaudan päällä seisova tyttö häntä söisikään siitä hyvästä, että hän oli vahingossa törmännyt tuohon.

Skeittaritytön ajatukset eivät karanneet hetkeksikään kovin kauas veljestä. Paulon tuntien olikin syytä olla huolissaan, tuo kun ei tuntunut koskaan tekevän mitään fiksua. Se oli huomattu jo pojan lukioaikoina. Koulu oli jäänyt kesken kun poika oli seikkaillut pitkin kaupunkia tekemässä kaikkea sitä mitä ei olisi pitänyt tehdä.
Whitney yritti parhaansa mukaan olla erilainen kuin veljensä ja oli siinä mielestään ihan kelvollisesti onnistunutkin. Ainakaan hän ei ollut tehnyt mitään, mistä olisi joutunut vankilaan. Sellaista hän ei tosiaan halunnut.

Tyttö alkoi hermostua. Hän päätti nyt pakottaa ajatuksensa johonkin ihan muualle. Hän ei kuitenkaan pystyisi estämään veljeään toilailemasta, tämähän oli aikuinen ja teki itse omat, joskin hyvin typerät ratkaisunsa. Mutta entä jos veljen henki oli vaarassa?
Sitten Whitney pakottautui ajattelemaan, että oli itse aivan yhtä suuressa vaarassa kuin Paulo saattoi olla. Eihän sitä koskaan voinut tietää, vaikka jäisi kotimatkalla auton alle, tai jos joku hullu ampuisi hänet ilman syytä. Niin. Oli parasta rauhoittua, sillä ei Paulolle kuitenkaan mitään tapahtuisi. Ainahan tämä oli selvinnyt hämäräpuuhistaan hengissä, miksi siis niin ei kävisi nytkin?

Wiin skeittilauta oli taas pysähtynyt, eikä tyttö nyt edes tajunnut sitä. Hän vain yritti keksiä jotain ajateltavaa. Ehkä piti sitten vain miettiä kaikkea hauskaa, kuten eilistä iltaa. Silloin hän oli ollut skeittaamassa erään todella taitavan pojan kanssa. Se oli ollut todella hauskaa, varsinkin kun poika oli kehunut häntä taitavaksi ja olipa tuo vihjannut hänen olevan ihan kaunis tapaus.
Whitneyn ajatukset, jotka olivat saaneet hänet jopa hymyilemään, keskeytyivät. Joku törmäsi häneen ja hän horjahti. Blondi onnistui kuitenkin pysymään lautansa päällä.
"Ei se mitään," tyttö sanoi ja onnistui pysymään varsin tyytyväisen näköisenä. "Ei muhun sattunut, eli kaikki on okei. Paitsi että voisit harkita eteenpäin katsomista. Ja mä voisin harkita silmien ja korvien hankkimista."
Whitney sanoi tuon kaiken varsin pirteästi. Eilisen illan muisteleminen oli selvästi ollut fiksu veto. Tai sitten ei, sillä ajatustensa takia hän ei ollut lainkaan tajunnut, että joku oli lähestynyt häntä. Kaiketi tuo pirteän oloinen tyttö oli pitänyt edes jonkinlaista ääntä astellessaan eteenpäin, sillä eihän kukaan täysin äänettömästi voinut kulkea.

Kuten Apple oli ounastellutkin ulkonäön perusteella, skeittarityttö ei ollut ensimmäisenä kiinni hänen kurkussaan. Platinablondi vilkaisi hieman vainoharhaisena olkansa yli, nauraen sitten iloisesti toisen sanoille.
"Jep, mun pitäis kattoo enempi eteeni", Apple heläytti silmät kirkkaina, "tai kääntyä oikein päin, mut mä yritin bongata yhtä komeeta könsikästä joka on ollu mun kimpussa koko ajan, aivan taukoomatta." Scenetyttö nauroi omille sanoilleen, sillä ne voisi ymmärtää aivan hyvin väärinkin – sillä tavalla, jossa ei kyllä ollut hippustakaan todenperäisyyttä enää mukana.

"Okei, itse asiassa mä yritän pakoilla sitä, kun ärsytin sitä ja se on nyt vähän raivona, luulisin", nuorin Lee totesi mietteliääseen sävyyn, pyöritellessään samalla sormiaan vaaleiden, kiinni sidottujen hiustensa ympäri.
"Aattelin ens kerralla kiinnittää sellasen ’varo hullua gorillaa’ –lapun sen selkään, niin muutkin osais sitten varoa sitä", Apple tiedotti pätevään sävyyn, virnuillessaan niin, että valkea hammasrivistökin paljastui. Hän oli jo nyt innoissaan tulevasta pilastaan niin, ettei melkein edes malttanut pysyä haalareissaan.

"Mutta siis joo, korvat ja silmät sulle", tyttö nyökytteli ohitettuaan alun perin tummaihoisen tytön sanat.
"Ja mä katon ens kerralla eteeni", Apple sanoi totisesti, pystyen pitämään naamansa vakavana ehkä kaksi sekuntia, ennen kuin virnisti jälleen. Moni oli varmaan miettinyt, eikö hänen poskiinsa koskaan sattunut, kun hän nauroi, virnuili ja hymyili niin paljon.
"Jos muistan, mulla voi olla aika surkee muisti joskus", tyttö tähdensi naurahtaen. Ja se oli totta – se oli surkea silloin, kun Apple ei tosissaan halunnut muistaa jotain asiaa. Hymytytön muistia kuvasi hyvin osuvasti sana valikoiva.
"Mut hei hei!" Apple hihkaisi sitten oltuaan ruhtinaalliset kaksikymmentä kaksi sekuntia hiljaa ja tutkailtuaan skeittaria ruskeilla silmillään, ollen taas jälleen äänessä.
"Sä oot ykkösellä, mä oon nähny sut! Monesti! Oot aika taitava", tyttö selitti hilpeällä äänensävyllä, viitaten kädellään ohimennen toisen skeittilaudan puoleen. Hän oli tosiaan joskus nähnyt tytön skeittaavan pihalla ja ainakin platinablondin silmiin se oli ollut coolin näköistä.
"Sä oot se... Se... Oota, ootas, kyllä mä muistan!"
Pienikokoinen tyttö kurtisti kulmiaan pinnistellen muistiaan, huitoen käsillään epämääräisesti ilmaa, ennen kuin ilme kirkastui, kuin lamppu olisi syttynyt pään päälle.
"Whitney! Tai Wii. Eikö niin? Aivan varmaan. Hehs, mä tiesin", Apple sanoi hymyillen omahyväisesti viimeisten sanojensa perään, odottamatta edes skeittaritytön vastausta. Mutta miksi hän olisi odottanutkaan, koska hän tiesi olevansa oikeassa?

Whitney yllättyi iloisesti huomatessaan, että paikalle ilmestynyt tyttö oli varsin pirteä ja puhelias. Skeittari naurahti tämän lausahdukselle komeasta könsikkäästä, joka ilmeisesti oli hyvinkin kiinnostunut tytöstä, sellaisen käsityksen Wii ainakin toisen puheista sai.
Sitten asian oikea laita tulikin ilmi, eikä Whitnet voinut vieläkään kuin hymyillä. Häneltäkin varmasti onnistuisi ärsyttää jotakin niin paljon, että saisi tämän raivostumaan. Itseasiassa niin oli kyllä ainakin kerran tapahtunut. Joskus vain oli hankalaa pitää suu kiinni, vaikka se olisi ollut maailman fiksuinta.
"Oikeesti?" Whitney innostui toisen gorillalappu ideasta. "Se voisi olla hauskaa. Varsinkin jos se on joku typerys joka ei edes tajuaisi itse mitään."
Whitney osasi jo kuvitella jonkin lihaksikkaan urheilijatyperyksen, joka vain tuijottelisi hölmönä ympärilleen kun muut naureskelisivat selässä olevalle lapulle. Tyttö naurahti. Se olisi näkemisen arvoista!
"Se olis muuten oikeesti hauskaa," hän sitten totesi ja virnisti toiselle.

"Heippa vaan," Wii sanoi. Sitten vaalea tyttö jäikin vielä siihen seisoskelemaan. Ilmeisesti tämä ei sitten ollutkaan lähdössä. Se ei Wiitä haitannut, sillä olihan toinen nyt osoittautunut jo varsin mielenkiintoisia ideoita omaavaksi olennoksi.
Toisen sanat saivat Whitneyn hymyilemään entistä iloisemmin. Oli aina hauskaa kuulla kehuja. Se oli vielä hauskempaa, että oli tullut huomatuksi, mutta no, se kyllä Whitneyltä onnistui. Hän onnistui aina nolaamaan itsensä, tai ainakin hän onnistui pukeutumaan niin oudosti, että sai muut nauramaan itselleen. Se oli oikeastaan aika hauskaa, eikä tyttöä ollenkaan haitannut se, että häntä pidettiin omituisena.
"Jep, mähän se olen," Wii totesi hymyillen edelleen leveästi. "Ja kiitti kehuista. Mut en tosiaan oo niin hyvä kun haluaisin. Jotkut siis on oikeesti aivan järjettömän taitavia. Eilenkin mä törmäsin yhteen jätkään joka oli ihan hemmetin hyvä. Ja todella syötävän hyvän näköinen. Se oli aika hauskaa sen kanssa skeittailla. Toivottavasti törmään toistekin."
Whitney oli innostunut puhumaan eilisestä illastaan nyt ääneen. No, häneltä juttelu kävi ihan luonnostaan. Oli paljon mukavampaa höpöttää niitä näitä, kuin vain möllöttää hiljaa kuin mikäkin herkkutatti.

// herkkutatti xd

Apple nauroi helisevästi tytön sanoille, nyökytellen innostuneena omasta ideastaan. Hän, Apple Freja Ellasyn Lee, oli kyllä varsinainen nero.
"Ne kaikki on niin typeryksiä, ettei kukaan tajua mitään", platinablondi tiedotti naureskellen hyväntuulisesti. Ainoa urheilija, josta Apple tykkäsi edes ihan pikkiriikkisen, oli Acid, ja sekin vain sen takia, että se jumalattoman kokoinen äijä oli Milan kaveri, ja Apple tykkäsi Milan kavereista, ainakin yleensä, ja silloin, kun sattui noita tapaamaan – eli harvoin. Ja olihan Acid Genen isoveli ja Gene oli kiva. Mutta joka tapauksessa.
"Ja se tulee olemaan tosi hauskaa", Apple sanoi tuumaillen itsekseen, kääntäen sitten kirkkaat kasvona tytön puoleen.
"Sun pitää kyllä olla paikalla näkemässä ja nauramassa, kunhan mä toteutan sen. Pitää vaan keksiä sopiva paikka, mä en halua roikkumaan mihinkään naulakkoon..."

Pienikokoinen tyttö hymyili itseriittoisesti, hän oli nero. Eikä ollut tälläkään kertaa ollut väärässä, kun oli tiennyt toisen Whitney-Wiiksi.
Apple näytti epäilevää naamaa toisen en-ole-oikeasti-niin-hyvä-puheille.
"Kyllä sä oot oikeesti tosi hyvä", tyttö intti vastaan lapsekkaasti, virnuillen sanojensa perään.
"Turha yrittää kieltää, mä oon stalkannu sua!" Apple sanoi vetäen kasvoilleen varsinaisen pervo-ilmeen, purskahtaen samoin tein nauruun.
"Okei en nyt ihan, mutta kyllä sä oot hyvä." Eihän hän halunnut sentään pelästyttää Wiitä, kun toinen vaikutti ihan kivalta. Ei tyttö kyllä paljoa suunvuoroa Applen takia ollut saanut, mutta ainakaan toinen ei näyttänyt ilkeältä. Ja oli sitä paitsi innostunut hänen Operaatio Hullusta Gorillastaan, mikä tietysti nosti skeittarin pisteitä scenetytön silmissä huomattavasti.

"Oi, kuulostaa hyvältä!" platinablondi sanoi salaliittoteoria äänellään, katsoen Whitneytä kulmiensa alta.
"Mikä sen nimi oli? Missä se asuu? Onko se Astonista? Lempiruoka? Kengänkoko? Puhelinnumero?" tyttö tenttasi tottuneeseen tapaansa puoliksi läpällä ja puoliksi tosissaan, hymyillen sitten vinosti Wiille.
"Sä taidat tykätä törmäilystä", platinablondi totesi iloisesti nauraen: eilen Whitney oli törmännyt johonkin poikaan ja tänään häneen. Samassa Apple nauroi taas.
"Ai niin, unohin esitellä itteni, kun oli niin innoissani", tyttö sanoi kohauttaen välinpitämättömästi olkiaan sanojensa tehosteeksi, "sellainen mä olen. Siis minä, Apple Freja Ellasyn Lee. Saat kutsua millä nimellä haluat, ne on kaikki ihan kivoja."

//Tatit on kivoi xD//

Turkoosihaalarinen tyttö oli oikeassa, kaikki komeat miehet tuntuivat olevan typeryksiä. Paitsi ei todellakaan eilen tavattu brasilialainen Marcos. Siinä miehessä tosiaan tuntui olevan kaikki kohdallaan! Ulkonäkö ja huumori ainakin oli kolahtanut Wiihin ihan täysillä.
"Joo, ihan oikeessa kyllä oot," Wii naurahti. "Täältä kyllä saa hakemalla hakea fiksua komistusta, ainakaan urheilijoista ei sellasta taida löytyä. Mut onhan täällä noita komistuksia muitakin."
Whitney kuunteli innostuneena toisen puheita. Hän toden teolla alkoi kannattaa toisen lappusideaa. Se olisi niin nähtävä! Saisi hyvät naurut, eikä hänen tarvitsisi osallistua koko kommellukseen mitenkään. Huippua.
"No mä todellakin haluan nähdä. Jos et halua naulakkoon, niin kannattaa varmaan yllättää se jossain ulkona. Vois olla aika ovelaa laittaa se lappu silloin kun ei ole kovin montaa tyyppiä näkemässä, sitten sillä voisi kestää pidempään tajuta koko hommaa," Whitney ehdotti. Olipa hauskaa suunnitella jotain niin kieroa. Pitäisi ehkä itsekin kokeilla joskus.

"No, okei, oon mä kyllä ihan hyvä," tyttö naurahti, kun toinen alkoi inttää vastaan hänen vähättelyynsä. Hän vain osasi joskus olla vaatimaton, vaikka olihan hän kehut ansainnutkin. Ei hän nimittäin todellakaan ollut mikään surkea skeittari, olihan hän sentään harrastanut sitä jo monta vuotta.
Whitney tuijotti tyttöä yhä varsin iloisen näköisenä. Toisella oli aivan loistava huumorintaju. Kerrankin hän törmäsi sellaiseen ihmiseen, joka ei välittänyt liikaa siitä mitä höpisi. Ja joka ei ollut mikään tosikko. Sellaiset ihmiset olivat kerrassaan ikäviä. Vielä ikävämpiä olivat kuitenkin ne, jotka luulivat itsestään liikoja ja uskoivat olevansa maailman tärkeimpiä ja kunnoitettavimpia ihmisiä. Oikeasti kun sellaiset olivat yleensä kaikkea muuta.

Wii naurahti taas. Tyttöhän oli vallan innostunut hänen eilisiltaisesta seuralaisestaan. No, ihan mielellään hän Marcoksesta kertoisi, oli tämä kuitenkin sen verran hyvä törmäys.
"Se oli yks brasilialainen Marcos. Eikä ole Astonissa. Jos olis, niin varmasti pyörisin nyt sen kimpussa," Whitney selitti haltioituneena. "En kyllä ihan kaikkea siitä vielä tiedä, mutta kyllä sillä isompi jalka on kun mulla."
Whitney naurahti taas. Puhelinnumerokin hänellä oli ja se jos mikä oli aivan parasta. Ehkä hän voisi soittaa Marcokselle ja pyytää illalla taas skeittaamaan? Jep. Sen hän kyllä tekisi kun vain ehtisi.
"Kyllä se törmäily on aika hauskaa, jos vaan törmää mukaviin ihmisiin. Eikä vaikka johonkin sellaiseen gorillakönsikkääseen. Se vois olla aika kohtalokasta," Whitney sanoi ja jatkoi heti perään: "Mutta joo, se Marcos, sillä oli ihan mielettömän ihanat silmät. Ja se oikeesti flirttaili mulle koko ajan. Harmi tosiaan kun se on toisessa koulussa."
Skeittari uppoutui hetkeksi unelmoimaan Marcoksesta. No, se mies tosiaan oli kaiken unelmoinnin arvoinen. Oikea herkkupala.
"Mä taidan sanoa ihan vaan Appleksi," Wii totesi ja virnisti iloisesti. "Mut hei, mennäänkö ettimään se sun gorillas ja härnätään sitä vähän lisää?" tyttö ehdotti ihan leikillään.

"Täältä saa hakea komeaa ja fiksua, eikä sellaista löydä kiviäkään kääntämällä", Apple nurisi tympääntyneenä. Ainakin kaikki kivannäköiset urheilijat olivat aina täysiä idiootteja, eikä platinablondi deittaillut idiootteja, tai viettänyt noiden kanssa aikaa muuten kuin pilanteon merkeissä. Mutta onneksi Wiin sanoissa oli perää, ja Astonissa oli muitakin komeita poikia kuin urheilijat – esimerkiksi se yksi söpö skeittarikundi, joka oli Applen kanssa samalla italian tunnilla. Se oli varsinainen suloinen ilmestys, vaikkakin vähän leija, mutta äkkiäkös tyttö tunkisi tuon kenkiin kiviä ja palauttaisi tuon takaisin maanpinnalle.
"Mutta onneks oot oikeessa, täällä on muitakin kuin tyhmiä urheilijoita, joiden lihakset kasvaa sitä mukaa kun aivot pienenee." Tähän Apple uskoi vakaasti – mitä isommat lihakset, sitä pienemmät aivot. Idiootteja kaikki tyynni.
"Niin, varmaan... Pitää vähän hioa tätä suunnitelmaa", neitokainen sanoi salaperäisellä äänellä, hieroen teatraalisesti käsiään yhteen. Hän ei oikeasti malttanut edes odottaa, että pääsisi todistamaan tätä vuosisadan vitsiä.

Brasilialainen Marcos kuulosti kivalta. Apple nyökytteli hymyillen Whitneyn sanoille, mutristaen sitten suutaan.
"Mä törmäilen harvoin sun kaltaisiin kivoihin ihmisiin. Enimmäkseen mä törmäilen niihin kaksi ja puol metrisiin urheilijaidiootteihin, jotka osoittaa herrasmiesmäisyyttään nostamalla mut johonkin naulakkoon roikkumaan", tyttö mutisi ärtyneenä.
"Tosin sitä ennen ne on saanu pari mojovaa iskua", Apple sanoi hymyillen itsetyytyväisesti. Hän ei ihan avuton ollut, vaikka siltä ehkä näyttikin pienen kokonsa takia.
"Marcos kuulostaa kivalta", scenetyttö sanoi innokkaasti, rohkaiseva sävy hymyssään.
"Jos sulla on sen numero niin soita sille!" tyttö kannusti sitten edelleen aurinkoisesti virnuillen. Hänen mielestään Wii ansaitsi jonkun kivan kundin, eikä mitään tyhmää urheilijaa. Ne eivät varmaan oikein sopisikaan skeittaritytön tyyliin.

"Apple on ihan hyvä", neitokainen nyökkäsi tummaihoisen tytön sanojen jälkeen. Hän ei oikein niin välittänyt millä nimellä tuli kutsutuksi, niitä kun oli useita ja hän ei aina itsekään pysynyt perillä siitä, kenelle puhuttiin, kun joku kutsui häntä jollakin täysin ufolla lempinimellä.
"Joo!" tyttö hihkaisi sitten ollen heti mukana Whitneyn ehdotuksessa. Gorillojen härnääminen oli aina yhtä hauskaa.
"Missäköhän se on?" Apple totesi sitten pohdiskelevaan sävyyn ääneen, katsellen ympärilleen ja yrittäen bongata sen häntä äsken takaa ajaneen tyypin.
"Ha! Tuo tuolla!" scene sanoi saatuaan tyypin kiikareihin.
"Toi joka iskee tuolla juttua tolle kauheelle blondilaumalle", Apple totesi osoittaen vaivihkaa urheilijan suuntaan.
"Se jäi näköjään lihaksistaan kiinni ja unohti mun jahtaamisen."

Whitney naurahti iloisesti toisen kommentille. Toinen oli niin oikeassa! Lihaksikkaimmat urheilijat olivat todellakin niitä aivottomimpia. No, he taisivatkin käyttää kaiken energiansa ulkonäköönsä, eivätkä aivot sitten toimineet kunnolla. Wii tosin ei ollut ihan varman oman aivotoimintansa laadusta, sen verran hölmöjä tempauksia hän välin keksi. Se nyt oli kuitenkin varmaa, ettei hän ollut sillä tavalla vajaa kuin jotkut urheilijat, jotka osasivat vain kaksi asiaa: lihasten käytön ja tyttöjen perässä juoksemisen. Siinä oli ilmeisesti kaikki, mitä tarvitsi.
"Joo, niin täytyy tehdä," Wii totesi ja hymyili sitten salaliittolaisen tavoin. Hänen innostuksensa urheilijan nolaamista kohtaan alkoi vain kasvaa. Olisi niin uskomattoman hyvä fiilis sen jälkeen, jos kaikki menisi nappiin, eikä lihaskimppu edes tajuaisi koko asiaa ennen kuin vasta kotona. Se kyllä oli valitettavasti mahdollista, että urheilijalla oli oikeita kavereita, jotka paljastaisivat kaiken ja sitten se oliskin ikävämpi juttu. Wii ja Apple saattaisivat joutua ainakin jonkin asteisiin ikävyyksiin. Vaikkapa sinne naulakkoon roikkumaan. Se olisikin ensimmäinen kerta, kun hänelle kävisi niin. Hän yleensä joutui vain naurun kohteeksi, sillä eipä hän pahemmin muita nolaillut. Hän nolasi mieluummin itsensä, vaikka olihan se tottakai hauskaa härnätä muita.

"No se on hyvä," tyttö totesi sanoihin mojovista iskuista. Se olikin ihan oikein, ettei Apple aivan puolustuskyvyttömänä joutunut moisen käytöksen kohteeksi.
"Se on kiva!" Whitney totesi. "Ja onhan mulla sen numero, voisin siis ihan oikeesti soittaa. Mua niin harmittaa kun se käy toista koulua ja asuu toisella puolella kaupunkia. Ihme sattuma että mä sen tapasin."

"Ai tuo!" Wii innostui nyt entisestään nähdessään kuka oli heidän suunnitelmiensa kohteena. Poikaparka. Aivot olivat selvästi olemattoman kokoiset ja täynnä jotain muuta kuin älyä. Urheilija näytti selvästi viihtyvän kaltaisessaan seurassa, sillä ei tyttöporukkakaan kovin fiksulta vaikuttanut, pikemminkin oikealta kanalaumalta.
"Näköjään..." Whitney mutisi. "Mut hei, ainakin se löysi tasoistaan seuraa. Noihan on niitä aivottomia cheerkanoja. Just ne jotka ei tajua että hedelmät kasvaa oikeesti puussa eikä kaupan hyllyillä."
Skeittari tuijotteli hetken aikaa urheilijaa ja tämän seuralaisia. Todella ärsyttävää porukkaa.
"Pitäiskö yrittää mennä nyt toteuttamaan tätä ideaa?" Wii ehdotti. "Nuo tytöt tuskin tajuaa mitään, niin voisi olla aika hyvä tilaisuus. Jos vaikka yritetään leikisti iskeä toi mies, niin sillä menee kaikki ajatukset lukkoon ja nuo tytöt taas saa sellaisen kohtauksen ettei mitään rajaa. Sekin vois olla ihan mielettömän hauskaa."

Apple nauroi räkäisesti Wiin sanoille siitä, että ainakin poika oli löytänyt tasoistaan seuraa. Siinä jos missä skeittarityttö kyllä osui täysin naulankantaan.
"Haha, oot ihan oikeessa!" tyttö vielä nyökytellen päätään pontevasti. Tuossa porukassa jos missä urheilijaraukka oli oikeassa paikassa, aivan yhtä idioottien ihmisten seurassa. Tytön ruskeat silmät seurailivat jokseenkin tiiviisti urheilijan porukan liikettä ja tuli siihen tulokseen, että yhtä typeriä vaahtomuovipäitä kaikki. Katse skannasi jätkän ja tytöt päästä varpaisiin: ei minkään näköistä älyllistä liikettä. Hoh, jotkut ne vain osasivatkin olla tyhmiä.

"Joo hei toi on hyvä!"
Scenetyttö hihkaisi muutaman asteen korkeammalla äänellä, virnuillen tyytyväisesti. Hän piti hetki hetkeltä enemmän tästä skeittari Whitneystä.
"Ootas hetki..." Apple mutisi kiepauttaen tummanharmaan olkalaukkunsa käsilleen, kaivellen sisältöä hetken, ennen kuin veti piirustuslehtiön esiin ja heti sen perään piirustuksin koristellun penaalinsa.
Näppärästi tyttö kirjoitti ensin paperille pinkillä tussilla, isoin ja levein tikkukirjaimin niin, että teksti varmasti näkyisi kauas ’Varokaa hullua gorillaa’ ja taiteli tekstin alle tyylikkään kuvan gorillasta, joka selvästi huusi, pää pinkkinä. Apple tyrskähti aikaan saannokselleen.
"Mitäs tykkäät?" pienikokoinen tyttö tiedusteli kääntäen paperin Whitneyn näkyville, pidellen sitä rintansa kohdalla. Virnuilevat kasvot näkyivät paperin takaa.

"Pikaliima ois kätevä", platinablondi totesi mietteliäästi, "sillon lappua ei sais ees irti. Mutta sitä ei oo tähän hätään… Kumpi ois parempi, joku hakanneulan tapanen millä se kiinnitettäis paitaan vai oisko ihan teippi parempi?" blondi tiedusteli punnitsevaan sävyyn. Tästä tulisi niin hyvä juttu! Harmi, ettei hänellä ollut videokameraa tällä kertaa mukana. Yleensä hänellä oli tapana kuvata kaikki kepposensa ja tehdä niistä hauskoja videoita, joita aina aika ajoin pyöri Astonin oppilaiden puhelimissa, kun Apple oli ensin laittanut videon liikkeelle.

Entistäkin iloisempi virne kohosi Whitneyn kasvoille, kun Apple vaikutti innostuvan hänen ehdotuksestaan. Jep. Olisi kyllä hauskaa mennä hiukan flirttailemaan tuolle aivottomalle urheilijalle. Taujaisikohan koko tyyppi edes mitään? Saattoi pian olla niin, että poika olisi oikeasti niin tyhmä, ettei ymmärtäisi flirttiä. Se olisi naurettavaa. Whitney oli varma, ettei pystyisi pidättelemään nauruaan, jos komistus tuijottaisi häntä mitään tajuamatta, hölmistynyt ilme kasvoillaan. Todellinen päivän piristysruiske! Oli ehdottomasti kannattanut jutella enemmänkin Applelle, kun siitä seurasi näin hauskoja ideoita.
Wii seurasi lautansa päältä toisen touhuja. Apple kirjoitti jo lappusta ja Whitney vain hymyili innostuneena vieressä. Toinen oli selvästi häntä taiteellisempi, hän ei olisi keksinyt piirtää gorillaa, hän olisi kirjoittanut vain tekstin. Lappu näytti juuri siltä kuin pitikin, se varmasti huomattaisiin helposti. Kunpa itse gorilla tai tämän seuralaiset vain eivät tajuaisi lapun ilmestymistä ihan heti.
"Se on just hyvä!" Whitney kehaisi. "Tosi hieno. Ton kyllä huomaa kauas."

"Teippi vois olla parempi," Wii vastasi. "Hakaneulaa ei saa niin nopeesti kiinni. Se vois pian ehtiä tajuta jos joku seisoskelee liian kauan sen takana. Teippi on nopeempi, joten sitä mä kannatan."
Wii puhua pälpätti melko vauhdikkaasti, elehtien samalla käsillään. Hän oli nyt jo valmis lähtemään toteuttamaan suunnitelmaa. Oli vain yksi ongelma.
"Näytetäänköhän me nyt tarpeeks hemaisevilta? Tolle tarvii varmaan esitellä vähän enemmän paljasta pintaa, että sen saa jättämään ton kanalauman rauhaan."
Sen sanottuaan ja hetken mietittyään Whitney päätti ottaa t-paitansa pois. Alla hänellä oli valkoinen toppi estämässä liikaa läpinäkyvyyttä. Nyt hänen vaatetuksensa oli tarkoitukseen sopivampi. Jos hän näyttäisi skeittarilta, gorilla ei vilkaisisi häneen päinkään.
"Joo, eikö olekin parempi näin?" tyttö sitten kysyi, tuli alas lautansa päältä ja pyörähti pari kertaa ympäri.
"Voisin vaikka kehua sen lihaksia heti alkajaisiksi. Siitä se varmaan innostuis," Whitney naurahti ja vilkaisi urheilijan suuntaan. Lihaksia tuolla tosiaan oli ja varmasti olikin niistä ylpeä.

"Heh, kiitti", Apple kommentoi hyvillään siitä, että Wii oli pitänyt hänen taideteoksestaan. Scenetyttö oli aina tiennyt omistavansa mittavia taiteellisia lahjoja ja hän olisi varmasti seuraava Picasso ja Leonardo Da Vinci yhtä aikaa.
Hän oli oikeastaan iloinen, että oli juuri tänään ärsyttänyt sitä urheilijaa ja paennut tavanomaisen piilopaikkansa sijaan pihalle ja törmännyt yhteen skeittarin kassa. Tyttö oli hauska ja mitä parempia ideoita tuolla oli urheilijan nolaamisen suhteen, sitä enemmän Apple Lee Whitneystä piti. Kaikki, jotka omasivat hyvän huumorintajun ja keppostelun ja pilanteon jalon taidon, saivat rispektiä Applelta.

Pienikokoinen tyttö nyökytteli hyväksyvään sävyyn Whitneyn sanoille.
"Jep, teippiä siis", Apple totesi kaivaessaan olkalaukustaan esiin teippirullan. Joku saattaisi ihmetellä, mitä hän sillä teki koulussa, mutta Apple kantoi kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista mukanaan ja yleensä hänen laukkunsa oli täynnä kaikkea, mikä ei liittynyt pätkääkään kouluun tai läksyihin.
Nopeasti ja siistisi Apple teippasi lapun siihen malliin, että sen saisi helposti lätkäistyä urheilijan selkään. Eri asia sitten, yltäisikö hän tarpeeksi korkealle – 152 senttinen Apple ei liiemmin kovin korkealle ylettynyt, varsinkaan, jos vieressä seisoi kaksi metrinen urheilija.
"Hmm, niin", Apple mutisi itsekseen pohtivaan sävyyn, miettien, mikä olisi viisain keino lähestyä urheilijaa, jotta hän ehtisi teipata lapun ilman, että jäisi tuon katujyrän kokoisen gorillan alle.
"Joo, toi on hyvä", tyttö sanoi nyökytellen kevyesti päätään Wiin tekemälle ulkomuodon muutokselle.
"No aivan varmaan, nehän on varmaan sille vähän niin kun vauva", Apple sanoi nauraen ilkeän kuuloisesti. Siitä naurusta ei koskaan seurannut mitään hyvää – joko jonkun muun, tai Applen itsensä kannalta. Aina hänen pilansa kun eivät menneet ihan putkeen, ja siitä seurasi luonnollisesti kaikennäköisiä juttuja… Viimeksi hän oli tainnut joutua sinne naulakkoon roikkumaan. Sille urheilijalle oli muuten vieläkin kostamatta. Se olisi aivan varmasti Applen asialistalla heti seuraavana.

"Okei, eli Operaatio Vihainen Gorilla käynnistyköön", Apple sanoi juhlallisesti, kumartuen sitten hieman lähemmäs Whitneytä.
"Mene sinä ja iske jotain hyvää juttua sille, niin sitten kun oot saanu sen huomion käännettyä ittees, minä livahdan salaa sen taakse ja liimaan tän sen selkään." Tyttö pälpätti matalla, kiivastuneella äänellä viitaten välillä urheilijan puoleen, välillä itseensä ja välillä lappuunsa.
Heh, tästä tulisi hyvä juttu. Menisi aivan varmasti nappiin, urheilija oli yhtä fiksu kuin puupökkelö, joten mikään ei vain voisi mennä vikaan.

Whitney naurahti. Lihakset todella taisivat olla tuollaisille köriläille elämääkin tärkeämpi asia. Heidän pilansa kohde ainakin oli tehnyt sen selväksi pullistelemalla neitokaisten edessä erittäin vähäjärkisen oloisesti. Lihaksikkaat miehet olivat toki mukavia katsella, mutta jos lihakset menivät kaiken muun edelle, se oli typerää.
Skeittarityttö alkoi jo pohtia kuinka lähestyisi urheilijaa. Ehkä hän vain astelisi suoraan tämän luo ja kehuisi tämän lihaksikasta vartaloa? Tai sitten hän voisi keksiä jotain todella hölmöä, joka saisi körilään miettimään kuumeisesti mitä hän ajoi takaa.
"Jep. Mä yritän keksiä jotain. Mutta musta tuntuu että sille riittää vaan se kun sinne menee ja tuijottaa sen muskeleita," Whitney naureskeli. "Toivottavasti se nyt ei vaan ala vainota mua tän jälkeen. Mutta eiköhän joku sille kerro ettei skeittareihin kannata sekaantua, jos se ei ite tajua."

Whitney tajusi vasta nyt ottaa pipon pois päästään. Se ei näköjään ollut pudonnut silloin, kun hän oli riisunut paitansa. Hiuksia pörrötettiin hieman ja kasvoille taiottiin ihastunut hymy.
"Voisit vaikka odottaa vähän aikaa, jos nuo kanat vaikka lähtisi tosta ensin pois," Whitney ehdotti ja keskittyi nyt tulevaan tempaukseen.
"Pidä peukkuja että onnistuu," tyttö tokaisi ja lähti sitten astelemaan kohti urheilijaa ja tämän seuralaisia.
Lihaskimppu ei ollenkaan tuntunut huomaavan, että joku lähestyi. Ympärillä olevat cheerleaderit kyllä huomasivat ja loivat Whitneyyn ilkeitä katseita. Skeittari ei siitä välittänyt vaan asteli suoraan urheilijan eteen, hymyillen tälle varsin houkuttelevasti.

"Moi!" tyttö sanoi niin suloisella äänellä kuin osasi. Hän katsoi yllättynyttä miehenalkua suoraan silmiin jatkaen hölmöä hymyilemistään. "En voinut mitenkään pysytellä kauempana kun näin sut ja nuo sun upeat lihakset."
Mikä ääliö! Urheilijan kasvoille oli heti noussut autuas hymy, kun Whitney oli kehaissut tämän lihaksia. Wiin teki mieli nauraa, mutta hän onnistui kuitenkin pitämään pokkansa ja jatkamaan esittämistä.
Urheilija puolestaan näytti saavan jostain lisää lihaksia, tai sitten tuo vain jännitti vartaloaan niin, että voimat pääsivät paremmin esiin.
Whitney ei antanut urheilijalle lainkaan suunvuoroa, vaan jatkoi toisen kehumista. Hän halusi pitää toisen ajatukset kaukana siitä mitä ympärillä tapahtui.
"Sulla on varmaan täydellinen sixpack," Whitney sanoi haaveilevaan sävyyn. "Mun entisellä poikaystävällä ei ollut edes voimaa nostaa mua, mutta sä varmaan pystyt siihen."

//Joo, tuli ihan aivotonta juttua, koita kestää :--D//

// pahoittelut pienestä kestosta ja varoitus sekavasta tekstistä.

"Mä uskon siihen, että kun tuijotat tarpeeksi intensiivisesti sen kroppaa ja huokailet ihastuneena, se on kuin maansa myynyt eikä enää huomaa muuta elämää ympärillään."
Applen toteamus tuli itsevarmaan sävyyn, sillä scenetyttö oli sanoistaan 100% varma ja uskalsi lyödä päänsä pantiksi. Hänellä oli asiasta muutenkin paljon kokemusta (siis urheilijoiden kanssa leikkimisestä – ei siinä mielessä! vaan siinä mielessä, hän yleensä pilaili noiden kustannuksella minkä kerkesi. Ja ne olivat yleensä tyhmiä, itserakkaita ja ajattelivat joko muskeleillaan tai alapäällään. Ei poikkeuksia ainakaan tähän mennessä.)

"Okei, sovittu", platinanblondi sanoi nyökytellen pontevasti päätään. Hän ei halunnut tulla cheerleader jengin yliajamaksi. Tosin, eivät nekään varmaan ilman mitään vahinkoa siitä pääsisi, mutta Apple yritti toisinaan myös ajatella fiksusti ja herätellä sitä puuttuvaa itsesuojeluvaistoaan. Tyttö kun oli sen laatuluokan typerys, joka tosissaan nakkeli portaikosta täysiä kahvikuppeja urheilijoiden ja cheerleadereiden niskaan, eikä kukaan niistä oikein pitänyt siitä, että noiden hiukset saivat uuden kauniin värjäyksen ja hajusteet ja maut samalla kaupan päälle.
Ei siis liene mikään ihme, että Apple oli tuon tuostakin ongelmissa. Hän olisi varmaan tämänkin jälkeen, mutta... No, joskus piti olla. Vaikka Apple onkin aina.

Apple sulautui maahan ja ympäristöönsä niin hyvin kuin osasi (lue: hiippaili lähemmäs Wiitä ja sitä ihmeurheilijahörhöä ja yritti pysytellä lihaskimpun näkökentän ulkopuolella. Applessa on piileviä ninjakykyjä.)
Neitokaisella, joka vaani urheilijan selän takana lappunsa kanssa, oli suuria ongelmia pitää pokerinaama ja estää itseään repeämästä räkäiseen nauruun, kun hän näki, miten Whitneyn sanat saivat urheilijan naaman venymään ihmeelliseen, autuaaseen hymyyn. Apple hiippaili hiljaa lähemmäs, kun nyrpeän näköiset cheerleaderit hajaantuivat skeittaritytön ilmestyttyä lähettyville.
Apple oli hiippaillut urheilijan selän taakse, tuon huomaamatta yhtään mitään. Hitaasti tyttö kohotti kätensä ja napsautti sormiaan kokeeksi: mitään ei tapahtunut, eikä urheilija tuntunut huomaavan mitään muuta ympärillään tapahtuvaa, kuin Whitneyn ja tuon ylitsevuotavat kehut. Apple pyöräytti ruskeita silmiään, kaikenlaisia itseään täynnä olevia idiootteja Astonista löytyikin, ennen kuin tuo varovasti ja hyvin kevyesti teippasi lapun selkään. Varmistettuaan, että lappu oli paikallaan, platinablondi perääntyi pari askelta ja näytti peukkua Whitneylle, ennen kuin kaikkosi paikalta hieman kauemmas. Hän halusi saada edes hieman etumatkaa, jos urheilija vaikka sattuisikin huomaamaan lapun heti (mihin Apple ei tosin uskonut), sillä jätkällä oli muutenkin pidemmät koivet kuin hänellä.

Whitney olisi voinut nauraa ääneen, mutta se olisi pilannut tietenkin koko täydellisen suunnitelman. Tosin urheilija oli selvästi niin typerä, ettei olisi tajunnut mille hän olisi nauranut. Säälittävää. Miten kukaan edes saattoi olla noin aivoton?
"Tottakai mä pystyn siihen," urheilija sanoi. Tuon kasvoille oli kohonnut ilme, joka sai pojan näyttämään entistäkin hölmömmältä. Mitähän ihmettä ne cheerleaderit tuollaisissa näkivät? Lihaksia tietysti, mutta niitä nyt löytyi muiltakin.
"Niin. Mä tiesin sen heti kun näin sut. Sä näytät niin voimakkaalta," Wii selitti ja räpsytteli ripsiään. Urheilija oli nyt täysin lumottu ja hurmattu, eikä tuo huommannut ollenkaan takanaan hääräilevää Applea.
Kun Whitneyn uusi tuttavuus oli poistunut ja näyttänyt peukaloaan onnistumisen merkiksi, Whitneyn hymy leveni. Sen huomasi myös edessä oleva gorilla, jonka kasvot lähestyivät hänen omiaan. Ei kai tuo typerys nyt meinannut vain suudella häntä moisten kehujen takia? Todella typerää. Ja kamalaa.

Whitney perääntyi parin askelen verran, mutta tuijotti edelleen poikaa. Tuo oli aivan ällistynyt. Ilmeisesti ei ollut tottunut siihen, että tytöt lähtivät karkuun. Tai no, Apple ilmeisesti oli ainakin lähtenyt tuota karkuun monesti.
"Kuules poju," skeittari kujersi. "Mä söin just valkosipulia. Et varmasti halua suudella mua just nyt. Mutta ehkä joskus toiste."
Silmiä räpsyteltiin taas. Gorilla ei vieläkään oikein tajunnut asiaa, vaan tuijotti häntä hölmistyneenä. Whitneyn kävi tätä melkein sääliksi, mutta vain siksi, koska tuo oli niin epätodellisen hölmö.
"Mun nykyinen poikaystävä sitä paitsi voisi suuttua jos saisi tietää. Mutta mun oli vaan pakko kehua sun lihaksia. Ja nyt mun täytyykin jo mennä. Mene sä vaikka takaisin noiden nätimpien tyttöjen luokse."
Sen sanottuaan Whitney lähti astelemaan pois urheilijan luota. Kanalauma ympäröi tuon pian, onneksi, sillä muuten poika olisi voinut vaikka lähteä Wiin perään ja sitähän tyttö ei halunnut.
"Me onnistuttiin!" tyttö hihkaisi päästyään turvallisesti Applen luokse. "Se ei tajunnut yhtään mitään. Eikä se varmasti keksi että me tehtiin se, koska se on vielä typerämpi kun miltä näyttää. Siis mieti oikeesti! Se meinas pussata mua vaan niitten mun kehujen takia."
Whitney purskahti nauruun ja lähestulkoon hyppi innosta.

Apple odotteli Whitneytä. Scenetytön kasvoille levisi hampaat paljastava virne, kun Wii ilmestyi hetken kuluttua paikalle iloisena, ilmeisesti kaikki oli mennyt harvinaisen putkeen.
"High five!" Apple hihkaisi ja kohotti kätensä jo valmiiksi lyöntiin.
"Typerys mikä typerys... Mähän sanoin, ettei se tajua yhtään mitään. Eikä se varmaan tajua vielä pitkään aikaan", Apple sanoi naureskellen hyvän tuulisena. Tällaiset tempaukset piristivät aina kummasti päivää ja platinablondi tykkäsi muutenkin kujeilla muiden kustannuksella, varsinkin, jos nuo sattuivat olemaan urheilijoita tai cheerleadereita. Toki joukoista löytyi pari poikkeusta, joista Apple saattoi jopa pitää, mutta noin yleisesti ottaen hän ei liiemmin perustanut kummastakaan ryhmästä, eivätkä sen puoleen klikkienkään edustajat hänestä.

Ruskeat silmät katselivat kauempaa, kun pari pahista nauroi räkäisesti sen urheilijan takana, jonka selkään Apple oli lappunsa iskenyt.
"Oikeesti, toi on niin pelle toi äijä. Mun mielestä se soveltuis hyvin sirkukseen", tyttö tokaisi kallistaen päätään hienoisesti oikealle. Toisaalta, pelle kun tuo oli, niin saattaisihan tuo soveltua hyvin hyppimään pellehyppyjäkin jonnekin hyppytorneihin. Applen pitäisi varmaan suositella tuolle lajin vaihtoa.
Ilkeämielinen virnistys kohosi tytön kasvoille. Tuo pitäisi muistaa, kun hän ensi kerran sattuisi törmäämään samaiseen jätkään.

"No niin", scene hymyili hyväntuulisesti kääntyessään Whitneyn suuntaan, "mitä sulla olikaan seuraavaksi?"

Whitney hymyili aurinkoisesti ja läpsäytti toisen kohotettua kättä. Oli mahtavaa kun sai pitää vähän hauskaa. Harmi kun hänen kaveriporukkansa ei ollut nähnyt hänen tempaustaan, mutta no, kyllä nuo siitä vielä kuulisivat.
"No hyvä jos tajuaa sittenkään jos joku sanoo sille jotain," Wii naureskeli ja katsoi kyseistä urheilijaa. Oli harmillista, että noin lihaksikkaan ihmisen piti olla niin aivoton, mutta samalla se oli äärimmäisen hauskaa.
Whitney asteli tavaroidensa luokse, puki t-paidan takaisin ylleen ja vetäisi pipon päähän. Jos urheilija oli oikeasti niin tyhmä kun mitä vaikutti olevan, tuo ei varmaan enää edes tunnistaisi häntä lihaksiaan kehuneeksi tytöksi. Se oli hyvä asia, sillä jos poika tajuaisikin, että hänellä oli jotain tekemistä asian kanssa, niin häntäpä ei niin helposti löytyisikään.
"Joo, sirkus vois olla hyvä. Se sopis parille muullekin kermalaiselle kyllä ihan mainiosti," tyttö selitti. "Tai no joo, ne taitaa olla jo valmiiks sirkuksessa kun on kermassa."

"Mulla on bilsaa," Whitney totesi, "Onneks Atkins opettaa sitä, kun muuten niillä tunneilla ei kyllä jaksais olla. Tai en ite ainakaan jaksais. Mitäs sulla on?"
Whitney oli noussut jälleen skeittilautansa päälle ja liikutteli nyt lautaa edestakaisin. Marcos oli näyttänyt todella hyvältä silloin kun oli tehnyt niin. No, tuo oli näyttänyt koko ajan hyvältä ja nyt tyttö päättikin, että menisi koulun jälkeen koko päiväksi samalle paikalle, jos poika vaikka sattuisi ilmaantumaan. Se olisi mahtavaa.
Tytön ajatukset palasivat takaisin nykyhetkeen, kun hän huomasi äskeisen urheilijan astelevan lähemmäs isompaa väkijoukkoa. Hän jäi tuijottamaan innoissaan mitä tapahtuisi.
"Kato hei, nyt varmaan kyllä tapahtuu jotain jännää kun tuo meidän gorilla menee tonne ihmisten keskelle," Wii sanoi ja melkein nauroi kuvitellessaan jo mitä pian tapahtuisi. "Pitäisköhän meidän varmuuden vuoks lähteä karkuun?"

"No oot kyllä ihan oikeessa, yhtä friikkisirkusta koko kerma. Ihme huuhaahemmoja."
Apple irvisti sanojensa perään oikein rumasti – se varmasti kertoi kaiken, mitä hän suurimmasta osasta kermaan kuuluvista tyypeistä oikein ajatteli.
"Rehtori Brown sopis muuten hyvin sirkustirehtööriksi. Voin oikein kuvitella semmosen ruman hatun sen munapäähän." Lyhyt tirskahdus karkasi neitokaisen vaaleanpunaisten huulien välistä. Hoh, kun näin tarkemmin ajatteli, niin koko Aston High School oli melkoista hullunmyllyä.

"Jeeep, Atkins on ihan jees", Apple sanoi venyttäen sanojaan, samalla kun venytteli lyhyesti myös vartaloaan. Biologian opettaja Ryan Atkins oli yksi niitä opettajia, joita scenetyttö ylipäätään jaksoi kuunnella – äijä kun oli rento ja jopa ihan kivaksi luokiteltava tapaus, joka sai Kiinan maantieteen kuulostamaan Applen korvissa ihan kiinnostavalta, vaikka platinablondi olisi voinut lyödä vaikka päänsä vetoa, että jos vaikkapa se vanha hapannaama, lihava kalju äijä Harwood olisi opettanut maantietoa ja biologiaa, Apple olisi repinyt hiukset päästään niillä tunneilla.

"Tuotaah, mulla taitaa olla historiaa… Jep, historiaa", Apple vastasi toisen kysymykseen hetken mietittyään. Epätoivoinen älähdys karkasi keijukaisen suusta.
"Blaah, Adams on niiiin tylsä", Apple marisi pörröttäen vaaleita hiuksia toisella kädellään, toisen pitäessä tiukasti kiinni harmaasta koululaukusta.
"Kymmenen dollaria vetoa, nukahdan taas niillä tunneilla. Onneks se ei välitä."

Whitneyn kehotuksesta Apple suuntasi ruskeat silmänsä sen urheilijan suuntaan, jonka selässä lappu kiikkui. Muutamat ihmiset kuiskivat jo keskenään ja osoittelivat pojan suuntaan. Applea nauratti.
"Joo, ei hitto, toi on niin hyvä!" tyttö sanoi ja muutaman tupakalla olleen pahiksen räjähdettyä kovaääniseen nauruun lapun nähtyään scenetyttö alkoi kikattaa ja taittui naurun voimasta kaksin kerroin.
"Ehkä parasta", tyttö sanoi ähkäistyä naurunsa lomasta, ennen kuin vatsaansa pidellen suoristautui ja lähti hiippailemaan takaisin kohti pääovia, vilkaisten nopeasti Wiitä ja olettaen tuon seuraavan perässä. Seuraavan tunnin alkuun oli vielä hieman aikaa ja Applesta Whitney oli mukava, joten hän mieluusti vietti tämän lopun ajan tauosta skeittarin seurassa.

"No älä!" Whitney huudahti, tai no pikemminkin naurahti. Ajatus koulun rehtorista sirkustirehtöörinä ei voinut olla muuta kuin huvittava. Brown olisi siinä puuhassa kyllä täysin kotonaan, olihan tuo sentään Aston Highn rehtori, eikä se varmasti ollut mikään helppo tehtävä. Koulussa oli niin sekalainen joukko oppilaita, että vähemmässäkin jo oli varmasti sietämistä.
"Joo, Adams on tylsä, mutta sen tunneilla voi tehdä itsekseen kaikkee kivaa, kun ei se kuitenkaan sano mitään," Wii totesi ja virnisti perään. Sitten tyttö pyörähti laudallaan pienen ympyrän ja jäi taas paikalleen.

"Mä en voi käsittää miten se ei tajua mitään!" Whitney kikatti ja katseli samalla urheilijan touhuja. Tuo ei tainnut edes tajuta, että muut nauroivat juuri hänelle, eivätkä omille jutuilleen.
Toisaalta Wiin kävi hiukan sääliksi urheilijaa. Oli ehkä ollut turhan ilkeää tehdä sellainen temppu, mutta ainakin se oli hauskaa! Muilla ainakin oli hauskaa ja se oli hyvä. Oli paljon mukavampaa, kun ihmiset olivat tyytyväisiä ja iloisia, eivätkä istuneet hapan ilme kasvoillaan. Sellainen oli nimittäin tapana joillakin koulun oppilailla ja se oli hyvin ikävää.
"Toivottavasti se ei nyt saa kamalaa hermokohtausta kun se huomaa ton lapun. Jos se edes ikinä sitä huomaa," Whitney sanoi, kun oli saanut naurunsa loppumaan.
Kun Apple hetken kuluttua lähti astelemaan kohti koulurakennusta, Whitney astui alas lautansa päältä, otti sen kainaloon ja lähti toisen perään. Kävellen pysyi paremmin samassa tahdissa toisen kanssa, joten niin oli mukavampi.
"Toivottavasti tuo ei enää tunnista mua jos näkee mut," Whitney totesi tuijottaen edelleen urheilijaa, joka sai taas uuden oppilasporukan nauramaan. "Se voi pian luulla että ihan tosissani ihailin sen lihaksia ja sitten siitä seuraa ties mitä ei-kivaa."

"Niin, sepä onkin sen äijän ainut hyvä puoli", Apple arvosteli lehtori Adamsia, joka oli totaalisen nössykkä, oppilaiden kenkien alla ja niin puuduttavan tylsä. Apple oli varma, että jos oppilaat nousisivat historian tunnilla kapinaan ylipitkien tuntien takia, Adams varmasti talloutuisi maanrakoon kuin kastemato ja pakenisi työpöytänsä alle suojaan, eikä edes yrittäisi saada heitä kuurin.
Apple päätti testata tätä joku historian tunti, olisi ihan kiinnostavaa nähdä, osaisiko historian opettaja muka todella pitää yllä kuria ja järjestystä luokassa.
"Ainakin saa mukavat tunnin mittaiset päikkärit." Scenetytöllä ei ollut aikomustakaan pysyä valveilla. Tai ehkä, jos hän keksisi jotain parempaa tekemistä, esimerkiksi sen vieressä istuvan blondin cheerleaderin kiusaamisen… hehe.

"Mä luulen, että se huomaa ton lapun vasta päästyään kotiin ja heittäessään paitansa päältä ihaillakseen täydellisesti rakentunutta lihaksistoaan... Jos silloinkaan, eihän se saa silmiään irti itsestään!"
Apple heläytti kirkkaan naurun ja virnuili ilkeästi. Jos hän olisi nähnyt Whitneyn pään sisään ja tiennyt tuon toisaalta säälivän urheilijaa, scenetyttö olisi varmaan kolauttanut uutta ystäväänsä päähän herättääkseen tuon tähän maailmaan. Urheilijat olivat noin yleisesti ottaen tyhmiä ja ärsyttäviä, ja niitä sai ärsyttää ja kiusata vuorostaan niin paljon, kuin vain sielu sieti. Ja Applella oli aina aikaa parille kepposelle ja jekulle.
"Ja mä luulen, että se saa sellasen hermoromahduksen, että joutuu kallonkutistajalle."

Ruskeat silmät vilkaisivat olan yli urheilijaa, joka sai - minne ikinä kävelikin – ympärillään olevat oppilaat nauramaan.
"Niin, mieti nyt miten ihanaa ois kun se jahtais sua pitkin koulua... Iih, mä antaisin ainakin mitä vaan siitä hyvästä!"
Platinablondi oli ottanut limaisimman ja lipevimmän omistamansa ilmeen kasvoilleen ja katsoi nyt Whitneytä toinen kulma koholla. Ikävä kyllä sanojen läpi tihkuva myrkyllinen sarkasmi pilasi tilanteen todentunnun.
Apple irvisti rumasti ja oli oksentavinaan.
"Yäk, tollasesta asiasta ei voi ees vitsailla." Samalla tyttö työnsi koulun pääovet auki ja käveli sisään tunkkaisempaan ilmaan, irvistäen uudemman kerran inhosta, kun vilkaisu kelloon kertoi sen pahamaineisen historian tunnin alkavan aivan liian pian.

"No toivottavasti nyt ei ihan niin pahasti sekoo," Whitney totesi, vaikka ajatus toisaalta olikin huvittava. Häntä kuitenkin kauhistutti ajatus, että hän olisi ollut mukana jossain, mikä sai toisen oikeasti sekaisin. No, tuskin kuitenkaan tuollaisesta lapputempusta mitään vakavaa seuraisi. Ehkä tuo urheilijakin olisi jo unohtanut asian seuraavana päivänä? Ehkä koko koulu unohtaisi sen, sillä eihän se nyt niin kovin kummoinen juttu ollut. Puheet kääntyisivät samana päivänä jo ihan muihin asioihin, eikä kukaan enää jaksaisi kiinnittää huomiota gorillaan.

"No oishan se ehkä toisaalta tosi ihanaa," Whitney sanoi. "Mieti nyt, ei mun perässä mitkään urheilijat yleensä juokse. Varsinkaan tollaset komeet yksilöt. Siis sehän ois aivan taivaallista jos joku kermalainen iskis silmänsä muhun."
Whitney oli muuttanut äänensä niin teennäiseksi ja pinnalliseksi kuin vain osasi. Sitten hän naurahti. Hän ei kyllä halunnut tuota urheilijaa juoksemaan perässään. Mieluummin hän olisi ottanut Marcoksen häntä jahtaamaan. Hän olisi itse voinut jopa jahdata kyseistä skeittaripoikaa.
"Joo, ehkä en kuitenkaan ihan tollaista seuraa kaipaa," Wii sanoi ja vilkaisi jälleen kerran urheilijaa. Sitten tyttö astui ovesta sisään Applen perässä.

"Voi hitsi kun kello on jo noin paljon," tyttö totesi. "Ei kiinnostais vielä mennä tunnille."
Tyttö huokaisi. Tunnilla olisi aivan varmasti tylsempää kuin äsken ulkona. Vaikka opettaja olikin huipputyyppi, olisi silti ollut mukavaa viettää enemmän aikaa blondin ilopillerin seurassa. Applella oli loistava huumorintaju, ainakin sen perusteella mitä hän siihen mennessä oli huomannut.
"Kai tässä sit pitää lähteä jo tonne luokan suuntaan," tyttö sanoi ja asetti tavarat paremmin käsiinsä. "Oli tosi hauska tutustua suhun, Apple."
Whitney väläytti toiselle ystävällisen hymyn. Varmasti hän tekisi Applen kanssa jotain hauskaa toistekin, niin hän ainakin toivoi.

Apple vain nauroi vastaukseksi skeittaritytön sanoihin, hänen mielestään olisi vain oikein, että urheilija sekoaisi täysin ja peruuttamattomasti. Kaipa platinablondilla ei ollut minkäänlaista kykyä tuntea myötätuntoa tuollaisia gorilloja kohtaan, toisin kuin Whitneyllä. Scene oli saanut tarpeekseen ensimmäisen vuosikurssinsa aivan alkumetreillä niistä ärsyttävistä urheilijoista, joilla oli aivan liian iso ego ja Applen mielestä oli vain kohtuullista palauttaa nuo takaisin maanpinnalle ja tehdä jotain pientä ilkeilyä heidän kustannuksellaan.

"Oih, kuinka ihanaa", Apple hihkaisi ihastuneella äänensävyllä ja pyöritteli silmiään, ennen kuin leikki taas oksentavansa. Hyi helvetti, hän ei todellakaan haluaisi tuollaisen älykääpiön – tai pikemminkin älyjättiläisen – juoksevan perässään.
"Joo, mä todella toivon niin", tyttö sanoi olkansa yli ja tarkoitti sanojaan. Hänen arvostuksensa Wiitä kohtaan romahtaisi pohjalukemiin, jos skeittari oikeasti haluaisi ihanian urheilijapoitsujen juoksevan perässään.

Pienikokoisen tytön ruskeat silmät napittivat turhautuneina seinäkelloa, jonka sekuntiviisari raksahteli yliluonnollisen nopeasti kohti sitä aikaa, jolloin hänen täytyisi istua iloisesti historian luokassa. Apple oli valmis lyömään kympistä vetoa, ettei Adamsin tunnilla kello kävisi lähellekään noin nopeasti.
"No äläpä muuta sano", Apple marisi ja mutristi alahuultaan tyytymättömästi, hän ei todellakaan olisi halunnut mennä tunnille, kun maailmassa oli paljon kaikkea muuta hauskempaa tekemistä.
"Mutta en mä taida voida pettää Adamsin luottamusta, se jo varmaan odottelee mua innolla", scene sanoi leveästi virnuillen.
"Jep, oli kiva tutustua Wii. Lykkyä Marcoksen kanssa", tyttö tokaisi iloisesti lähtiessään sitten tömistelemään kohti historian luokkaansa
"Törmäillään taas", Apple huikkasi vielä olkansa yli ja iski Whitneylle silmää, ennen kuin katosi kulman taakse vihellellen mennessään.

// tää oli mun osalta tässä, kiitti pelistä ! :----)

Oli sääli, että kello oli jo niin paljon. Jos välituntia olisi ollut vielä pidempään jäljellä, he olisivat ehtineet Applen kanssa tehdä vielä ties mitä. Vaikkapa nolata itsensä ja saada aikaan kunnon naurut. Whitney ei kyllä tiennyt, harrastiko Apple itsensä nolaamista, vai pelkästään muiden kustannuksella pelleilyä, mutta no, mitä väliä sillä enää oli? Tunnille piti mennä, ellei halunnut myöhästyä.
"Kiitti," Whitney sanoi toisen toivottaessa hänelle lykkyä Marcoksen kanssa. Sitä todella tarvittaisiin. Saattoi pian käydä niinkin huonosti, ettei hän enää kyseistä herraa tapaisi. Se olisikin sitten kurjempi juttu. Pojassa kun oli jotain, mikä häntä kiinnosti suunnattoman paljon. Ei hän ollut kiinnostunut Marcoksesta vain siksi, että tuo osasi skeitata. Poika oli muutenkin vaikuttanut niin huipputyypiltä.

"Joo, törmäillään," Wii totesi. "Moikka ja pidä hauskaa tunnilla!"
Applen lähdettyä talsimaan käytävää pitkin, Whitney teki samoin. Hän lähti eri suuntaan, sillä aikoi vielä ehtiä vessaan. Jos hän olisikin vähän myöhässä, siitä ei olisi haittaa. Ei Atkins koskaan valittanut sellaisesta, ainakaan kovin vakavissaan. Matkalla luokkaan Wii huomasi parin muun skeittarin kulkevan samaan suuntaan ja tuppautui näiden seuraan loppumatkan ajaksi.

//Kiitti itsellesi :--D//