The Family jewels

Hugolle oli juuri tullut puhelu pari päivää sitten, jossa hänen äitinsä Alene ilmoitti pojan kummitädin kihlautuneen pitkäaikaisen miesystävänsä kanssa ja jonne Hugon oli ehdottomasti tultava paikalle. Kuulema nuorukaisen oli tultava välttämättä juhlistamaan tuota ihanaa tapahtumaa. Ihan kun kaikki eivät olisi jo tienneet, että se mies ei ollut Hugon mieleen. Kuitenkin kummitädin onnea piti kaiketi kunnioittaa ja mennä juhlistamaan kihlajaisia. Kihlajaiset kuitenkin pidettiin Hugon porukoiden kotona. Ja kuulema muutenkin nuorukainen saisi taas hetken koettaa asustaa kotonaankin, eikä kämäisessä asuntovaunussa. Kuukauden päivät nuorukainen nimittäin oli lähes koko ajan asustanut asuntovaunussa, muutamaa yötä kotona lukuuntottamatta. Silloinkin hän oli vain pyykit käynyt pesemässä ja hakemassa rahaa. Isä Derek ei ollut pahaksi pistänyt aikuisen poikansa melkein muuttoa kotoa. Vaikka kyllähän Derekkin poikaansa rakasti, mutta luonteiltaan samanlaiset miehet eivät sopineet saman katon alle ilman suuria riitoja. Dana sen sijaan olisi halunnut veljensä asuvan kotona. Ja oikeastaan Danan takia kotona oli miellyttävä vierailla. Sisarukset kun tulivat toimeen hyvin. Ja olihan Dana jo hyvin fiksu nuori nainen, jolta Hugo välillä sattui jo kysymään vinkkejä naisten mielen sisään pääsyyn. Dana taas sai poika-asioissa vinkkejä Hugolta. Tosin ehkä hieman suojelevaisia, mutta mitä pienistä.

Mutta Hugo oli päättänyt napata mukaan Abbyn. Tietenkään kysymättä tytön mielipidettä. Nuorukainen ei vain jaksanut ainaisia kyselyitä, milloin hän aikoisi vakiintua jonkun kanssa. Abby saisi siis näytellä juhlissa nuorukaisen tyttöystävää. Ja olihan heillä vakiintunut suhde, nimittäin seksisuhde. Eikö se olisi ihan riittävä? Ei vaan pitäisi kertoa yksityiskohtia kysyjille. Juhliin oli tulossa kuulema kummitädin (eli äidin paras ystävä) ja hänen miehensä lisäksi muitakin lähinaapureita, jotka olivat jo perheystäviä kaikki. Juhlat pidettiin Millereiden kotona siksi, että heidän kodissaan oli enemmän tilaa ja Alene oli aina rakastanut juhlien järjestämistä.

Hugo oli käynyt hieman shoppailemassa. Ihan oikeasti, kyllä. Hän nimittäin oli keksinyt hyvän keinon saada Abby suostumaan. Poika oli ostanut hienon mekon ja siihen sopivat korkokengät. Ja olihan hänellä muukin takaa-ajatus vaatteiden suhteen. Nimittäin illan päätteeksi ne voisi olla erittäin mukavaa riisua tytön päältä. Abby kyllä saisi pitää vaatteet, eihän Hugo niillä mitään tekisi. Abby voisi vaikka myydä ne jos haluaisi, kyllä niistä hyvät rahat saisi. Rahoilla olisi pitänyt ostaa itselle uusi puku, mutta Hugo oli todennut vanhan kelpaavan vielä ihan hyvin. Sitä kun hän ei kovin usein edes käyttänyt, Hugo ei ollut kovin hienostelevaa sorttia. Päälleen hän siis oli pukenut tavallisen puvun (se oikean puoleisin kaveri!) ja valkoisen kauluspaidan (se sentään oli ostettu uusi!). Puku oli käytetty pesulassa kuitenkin edellisen juhlien jäljiltä. Se siis näytti uudelta ja äiti voisi jopa ostaa idean, että puku oli uusi.

Hugo kaivoi siis kännykän taskustaan ja naputteli sen näytölle viestin: "Tuu heti vaunulle, mulla on tärkeetä asiaa. Tästä ei keskustella. T. Ihq-Hugo" ja vastaanottajaksi laitettiin tietenkin Abigail Bailey. Niin, Hugolla oli hyvä kiristysmenetelmä saada tyttö tekemään lähes mitä vain. Eikä Hugo edes hyödyntänyt sitä niin, kuin olisi oikeasti voinut. Kerta viikossa pano oli aika pientä loppujen lopuksi. Vai mitä? Ja sitten vain odoteltiin neitokaisen saapumista.

Ja jälleen tyttö huomasi kävelevänsä väärillä kengillä mutaisella pihamaalla. Miksei hän ollut jo oppinut, että korkokengillä tällaisillä alueilla käveleminen vain turmeli kengät. Luulisi nyt, että kuukauden aikana rokkari olisi viisastunut. Mutta kun ei, kengät olivat sopineet niin hyvin yhteen mekon kanssa, ettei tyttö ollut ajatellut silloin sitä, missä joutuisi tämän päivän aikana vielä kävelemään.

Abigail Bailey oli pukeutunut rokkarimaisesti. Hänen liituraitapaitansa kaulus oli kaulalle asti, eikä paljastanut mitään hänen ylävartalostaan. Minishortsit sen sijaan paljastivat ehkä turhankin paljon Abbyn kauniita ja pitkiä reisiä. Tasapaino katsos, kun ylävartalo ei paljastanut mitään, oli housujen (eli nyt shortsien) oltava tarpeeksi lyhyet. Kenkinä hänellä oli punaiset korkokengät, jotka toivat tytölle viitisen senttiä lisää pituutta. Tyttö oli nyt siis 180 senttimetrin paremmalla puolella. Monet ohikulkijat kuvittelivat rokkarin varmasti olevan jonkin sortin malli pituutensa tähden.

Ihq-Hugo... Mikä helvetin nimi se muka oli olevinaan? Ja miksi Hugo oli ylipäänsä kutsunut Abbyn tällä tavoin luokseen, heidänhän piti tavata vasta illasta. Niin, Abigail olisi aivan hyvin voinut jättää tulematta! ... Miksi hän ei siis jättänyt tulematta?
Ärh!
Nykyään oransseilla hiuksilla esiintyvän neitokaisen askeleet muuttuivat hivenen raskaimmiksi, kun tyttö kiukustui. Hugohan pomputteli häntä vallan törkeästi! Eikö se pano kerran viikossa muka tuolle riittänyt? Ei näköjään.
Mikä oli siis niin tärkeää, että Abigailin piti tulla näin aikaisin Hugon luokse? Oliko nuorukaiselle sitten ilmaantunut illaksi jotain menoa, että panotunti piti siirtää aikaisemmin? Se luultavasti olisi syynä. Miten Abby tunsinkaan itsensä räsynukeksi.

Rokkarin elämä oli muuttunut täysin viime tiistaina. Hänen elämänsä oli muuttunut synkemmäksi ja hänellä oli uusi päämäärä. Hän oli saanut selville äitinsä nimen ja saanut myös selville sen, ettei tätä naista kiinnostanut lainkaan tyttärensä näkeminen. Sydämetön huora. Abbyn uusi päämäärä oli tämän kyseisen naisen tappaminen. Maailma olisi parempi paikka elää, kun yksi tuollainen ajattelematon muija olisi pois pelistä. Mutta ongelmana oli se, että Abby ei ollut saanut enempää tietoja tästä naisesta. Tyttö oli yrittänyt googlettaa naisen, mutta eihän siitä ollut mitään paljastanut. Abigail tarvitsi osoitteen, jolloin hän voisi eräänä yönä mennä tämän oven taakse ja yllättää sen huoran silloin, kun se ei odottaisi sitä.
Abbylla oli siis jäljitysoperaatio menossa. Ensi viikolla hän joutuisi turvautumaan jonkun nörtin apuun, jos hän ei omin avoin Kate Bentleyn osoitetta saisi selville.

Tyttö saapui tutun asuntovaunun eteen vihdoin ja viimein. Astuessaan kuistille hän harmitteli mutaisia korkojaan, jonka jälkeen hän vain avasi asuntovaunun oven ja pelmahti sisälle koputtamatta.
"Luuleks sä, että mä oon joku helvetin nukke, jota voi näin vain käskeä tulemaan paikalle?" oli Abbyn ensimmäiset sanat, jotka hän Hugolle soi. "Tiesitkö, että mulla saattais olla omakin elämä?"
Että tervepä terve vain.

Hugo oli Abbyn saapuessa niin kutsutussa kylpyhuoneessa. Eli siinä pienessä komerossa, jossa mahtui juuri olemaan vessa ja pieni suihkukoppi. Eikä muuta. Nuorukainen yritti avuttomasti tehdä jotain hiuksilleen, mutta koska poika ei juuri koskaan niitä laittanut kummemmin saatoi yritys näyttää hieman säälittävältä. Jokin muotoilugeelipurnukka kädessään Hugo astui ulos komerosta.
"Ei sulla kuitenkaan oo, mut terve vaan sulle", Hugo sanoi ivallisesti ja virnisti omaan tuttuun tapaansa. Sitten nuorukainen käveli sohvan luokse ja nosti mekkoa, joka oli henkarissa.
"Pue tää päälles ja tossa on korkkarit", Hugo käskytti sitten virnistellen. Pitäisköhän hänen kertoa miksi? No ehkä sen verran voisi olla mukava taas tuollekin neitokaiselle.

"Lähet meinaan mun mukaan mun äidin parhaan ystävän eli mun kummitädin kihlajaisia juhlistamaan. Saat esittää mun kilttiä tyttöystävää, onnistuuko sulta? Saat pitää nää vaatteet sit ja noi korkkarit. Tiedätkö kuinka paljon oikeesti voi tommoset kengät maksaa? Mä en nimittäin ennen tätä tiennyt..", Hugo mutisi loput sanat hieman närkästyneenä. Hän oli juuri tuhlannut sievoisen summan rahaa, jolla hän olisi voinut muuten viihdyttää ja elättää itseään.
"Mä vittu enää jaksa niiden kaikkien kyselyä, et miks mulla ei oo koskaan ketään esiteltävänä, kun naapurin muut pojan koltiaiset alkaa jo vakiintua..", Hugo jatkoi hieman ärsyyntyneenä jo ajatuksesta. Jos hän olisi tiennyt jonkun muun keinon kuin Abby välttyä kyselyiltä, olisi hän tehnyt sen. Niille naapurustonleideille ei riittänyt se, että sanoi seurustelevansa. Eiväthän he uskoisi ilman näkemistä.
"Et jos pystyt käyttäytymään tyttöystävämäisesti pari tuntia, niin sun ei tartte tänään panna mua.. ellet välttämättä halua..", Hugo totesi rennosti ja heitti pienen valkoisen valheen taas. Toki hän aikoisi jotenkin saada Abbyn vielä sängyn puolelle. Hugo nimittäin jätti kertomatta sen pienen yksityiskohdan, että hänen kotoaan ei kulkisi kunnolla julkinen liikenne kaupunkiin ja että pari joutuisi jäämään Hugon kotiin yöksi.

"Osaatko laittaa miesten hiuksia?", Hugo kysyi sitten ja tutki epätoivoinen katse silmissään kädessä olevaa purnukkaa. Ja kravattikin pitäisi paremmin saada solmittua. Osaisikohan tuo tyttö sitä? No toivottavasti. Vaikka osasihan Hugokin kravatin solmimisen joten kuten.

Abby pyöräytti tuttuun tyyliinsä silmiään Hugon ivailulle, ettei Abbylla kuitenkaan mitää elämää ollut. Olisi vain kannattanut pitää suu kiinni, niin tyttö ei olisi tulistunut aiheesta näin paljoa.
"Sä oot aina niin huomaavainen, molopää", rokkari tiuskahti ja hän nosti katseensa kiukkuisesti kattoon. Mutta Hugon mainitessa jotain mekosta ja korkokengistä neidon katse laskeutui alas. Hänen smaragdinvihreät silmänsä tutkivan Hugon kädessä olevaa mustaa mekkoa, jonka vyörätöä koristi valkoinen rusetti. Kengät, oi mitkä ihanan näköiset kengät. Abigail tajusi kuolaavansa noita kenkiä. Ne olivat ne samat kengät, joita tyttö oli jo pitkän aikaa erään kenkäkaupan ikkunalla katsellut. Kalliit kengät, sen takia ei Abby ei ollut noihin kenkiin sen enempää kajonnut.

Juuri kun tyttö oli avaamassa suutaan kysyessään, miksi hänen pitäisi pukea tuo mekko päällensä, antoi Hugo siihen kuitenkin jo vastauksen. Kummitädin kihlajaisiin. Kiltti tyttöystävä. Abby saisi pitää mekon ja kengät.
"Ootko sä tosissas?" Abby kysyi, mutta kysymys ei ollut lainkaan halventava tai mitenkään negatiivisesti sanottu. Hän suorastaan riensi kenkien luo ja ihasteli niitä käsissään. "Mun kullat, ootte nyt oikean omistajan luona", rokkari puheli kengille ja kosketteli niitä sormenpäillään.
Hugo puhua pälätti jotain siitä, ettei jaksanut ihmisten kysymyksiä siitä, oliko poika jo löytänyt jonkun. Abigail oli aivan kenkien lumoissa ja oli nyt sillä tuulella, että hän tekisi mitä tahansa saadakseen kengät itselleen.

"Voi, mä panisin sua oikein ilomielin tänään", rokkari totesi heleällä äänellä, mutta katsetta ei käännetty kengistä Hugoon. Olisi voinut ehkä luulla, että tyttö puhui kengille käsissään.
Saman tien Abby ryntyi sitten riisumaan yllään olevia vaatteita ja pian tyttö jo olikin pelkissä mustissa stringeissään. Hänellä ei ollut rintaliivejä yllään, koska ne olivat turhat. Lähtisiväthän ne kuitenkin hänen yltään ennen pitkään.
Abigail puki mekon kiltisti päälle ja sovitti sitten kenkiä jalkaan. Oi, ne olivat niin täydelliset! Tuntuivat mukavilta, eivät lainkaan pieniltä tai liian isoilta. Abby ihasteli hetken aikaa kenkiä jaloissaan, kunnes kuuli Hugon avunpyynnön. Vasta nyt Abby soi Hugolle katseensa.
"Ja eikö sun pitänyt olla itsenäinen?" sanottiin jo enemmän Abbymaisesti, kun tyttö käveli uusilla kengillään miehenalun luo ja otti tuon kädessä pitämästä purnukasta hieman muotogeelia sormenpäihinsä. Rokkari oli melken Hugon pituinen koroillaan.

"Noin, eiköhän se ois siinä", tyttö sanoi itsekseen ja katseli luomustaan. Tukka oli hieman pystyssä, mutta juuri sopivasti pystyssä. Automaattisesti Abby sitten solmi myös toisen kravaatin, koska se oli häirinnyt häntä jo jonkin aikaa.
"Lähdetäänkö, kultsi?" oranssihiuksinen tyttö sanoi soinnukkaalla äänellä ja loihti huulilleen valloittavan hymyn. Eiköhän tämä tyttöystävästä mennyt.
Jos Hugo oli nyt ollut tarkkana, niin Abby rakasti kalliita lahjoja. Ja kenkiä, erityisesti kalliita kenkiä.

Hugo päätti olla huomioimatta kauniita sanoja, jotka Abigail suustaan päästi. Näitä hellyttelysanoja kun Abby päästi aika useasti. Milloin nuorukainen oli molopää, ja toisinaan saattoi olla jopa kusipää. Ja tietenkin kaikki siltä väliltä. Mutta ei se Hugoa haitannut, itseasiassa se oli aika.. no kiihottavaa, jos suoraan sanottiin. Hugo kiinnitti huomiota siihen, että kengät olivat näköjään vieneet nyt tytön sydämen. Okei, pitäisi pistää muistiin. Kengät - Abbyn saa hyvälle tuulelle.
"No en mä tietääkseni niillä mitään ite tee, etkä haluu nähdä kun änkisin noi kengät omiin jalkoihini..", Hugo naurahti toisen kysymykselle ja virnuili hieman rentoutuneempana nyt Abbyn ihastelemiselle. Ainakaan vielä ei oltu menty metsään.

Tytön sanat tulivat yllättävän heleästi, tai siis oliko toinen juuri sanonut, että pani nuorukaista tänään mielellään? Okei, kengät olivat tällä hetkellä jumala myös Hugolle. Hän siis saisi Abbyn esittämään tyttöystäväänsä ja myös illasta sänkyynsä, vain noiden kenkien takia? (Ei kerrota kellekkään, että nuorukainen oli hieman flirttaillut kassaneidille ja saanut alennusta kengistä. Olivathan ne olleen ikkunassa näytekenkinä. Sopivasti oikeaa kokoa..) Katse keskittyi tuijottamaan upeaa melkein alastonta naisen kroppaa nyt kuitenkin edessään. Helvetti, että toinen saattoi olla noinkin täydellinen. Pirullinen luonteeltaan kuitenkin, ulkokuori petti hieman. Mutta ei se haitannut. Sitten Abigail tulikin kengillään astellen nuorukaisen eteen ja Hugon ei tarvinnut paljoa katsella nyt kuin eteen päin, että näki toisen silmät.
"Enkös mä ookin ihan tarpeeks itsenäinen, rakas?", Hugo totesi sitten antoi tytön laittaa hänen hiuksensa. Ehkä naisen kosketus antoi paremman ulkonäön ja siistimmän, kuin omat käpälät.

Kohta hän olikin valmis ja suunnitelmien mukaan Abby pisti solmionkin kuntoon. Hienoa. Hieman yllättänyt ilme kasvoillaan Hugo katsoi tyttöä, joka puhui oudon soinnikkaalla äänensävyllä. Ehkä ilta olisikin toimiva, eikä se muodostuisi katastrofiksi. Tosin oli hieman karmaisevaa nähdä Abby tuollaisena. No jaa.
"Lähdetään vaan", miehen alku sanoi sitten ja nappasi pöydältä puvun taskuun rahapussinsa ja kännykkänsä. Käsiin napattiin rakkaan auton avaimet ja nuorukainen sitoi nahkakengät jalkaansa.
"Pidä toi linja, niin tää menee täydestä", Hugo totesi sitten ja avasi vaunun oven astellen ulos. Auton ovet avattiin ja sieltä napattiin ensiksi tupakka-aski ja sytkäri. Pitäisi polttaa ennen kuin ajaisi, sillä kotipihalla tuskin ehtisi enää polttamaan kun äiti olisi jo innoissaan vastassa.
"Poltan ensiks, mutta mee sä vaan rakas jo autoon", Hugo naurahti rennosti ja sytytti sitten tupakkansa.

Abigailin huono tuuli oli todellakin kadonnut kuin tuhka tuuleen. Hei, olihan hän saanut aivan ihanat kengät pienellä vaivalla! Tai siis, olihan se koettelemus vielä edessä, mutta se menisi varmasti aivan hienosti. Tosin Abby ei koskaan ennen ollut ollut missään perhejuhlissa saatika muissa juhlissa, jossa oli paljon hyvin pukeutuneita ihmisiä. Pitikö sen jotenkin hermostuttaa? Sillä rokkari ei osannut panikoida tai hermostua tulevasta yhtään. Hän oli aivan uusien kenkiensä lumoissa. Välillä hänen kuitenkin täytyi muistella itselleen, että elämä ei pyörinyt pelkkien kenkien ympärillä. Hänen tulisi keskittyä uuteen päämääränsä.

Rokkari astui sitten myös ulos asuntovaunusta ja harjoitteli innoissaan kävelemistä uusilla rakkaillaan. Ne tuntuivat olevan niin täydelliset ja sopivat Abbyn siroon jalkaan niin loistavasti..
Oranssihiuksinen meni kiltisti autoon ja nosti toisen jalkansa heti silmien tasalle nähdäkseen upean kenkänsä jalassaan. Abby oli joutunut kiskomaan mekon helmaa hieman ylemmäs, jotta jalan nostaminen onnistui. Jos joku kuin Hugo näkisi Abbyn asennon ja mekon helman pituuden nyt, luultavasti katsoisi nyt rokkarin jalkoja ihailevasti.

Abby ei itse polttanut, mikä oli aika ihme. Melkein kaikki muut tytöt strippiklubilla polttivat, muttei Abby. Eikä tyttö myöskään käyttänyt huumeita, hän vain myi niitä asiakkaille. Joskus alkoholia tuli otettua, mutta aina kohtuudella.

Hugo nojaili auton ikkunaa vasten, kun poltteli tupakkaansa. Syöpäkääryle kuitenkin poltettii nopeasti loppuun ja tumppi heitettiin pieneen lätäkköön, joka oli vielä yöllisestä sadekuurosta mutaisessa maassa. Auton ovi avattiin ja se käynnistettiin kehräämään. Hetken Hugo nautti rakkaan autonsa moottorin pörinästä, kunnes peruutti ja käänsi autonsa nokan kohti valtatietä, mistä sitten pääsisi pienempää tietä omakotitaloasutukselle, jossa perheen koti oli. Niin, Hugon vanhemmat olivat kyllä varakkaita, mutta rahaa ei vain Hugolle asti aina annettu. Ainakaan niin paljon kun poika olisi halunnut sitä saada.

"Varotan sua sitten valmiiks, et äiti on varmaan aika sekasin onnesta, sentää sen paras ystävä on mennyt kihloihin..", Hugo mutisi hieman närkästyneenä, koska ajatus ei ollut kovin viehättävä.
"Sovitaan et me ollaan seurusteltu... kolme kuukautta? Et tää on vielä aika uus juttu.. Vaikka ihan et koulussa tavattiin, kuitenkin ne kysyy kaikkea yksityiskohtia", Hugo selitti sitten ja naputteli samalla sormia rattiin musiikin tahdissa. Auton stereoista nimittäin soi juuri Placebon the bitter end. Nuorukainen loi pienen pikaisen katseen vieressä istuvaan Abbyyn, ennen kuin taas katseli tietä edessään.
"Isä on varmaan aika hiljaa ja Danasta en osaa sanoa.. Ja voin varottaa, etten mä sitten yhtään pidä siitä kummitädin miehestä. Me ei oikeen tulla juttuun..", Hugo vastoitteli sitten vielä ja sihisi viimeiset sanat suunsa sisällä. Siinä miehessä oli jotakin hämärää, sen Hugo saattoi taata. Muttei hän ollut vielä keksinyt mitä. Ja nyt taisi olla jo liian myöhäistä.

Auto ajettiin valtatien liittymästä pienemmälle tielle ja siitä pian asutusalueelle. Vanha auto kaarrettiin valkoisen omakotitalon pihaan. Kukaan ei varmaan olisi uskonut, että Hugo Miller asuisi oikeasti tällaisessä kodissa. Ehei. Eikä Hugo oikeastaan asunutkaan, enemmän hän vietti aikaa siellä asuntovaunussa. Auto sammutettiin ja käsijarru vedettiin päälle. Suunraikastuspastilli heitettiin suuhun ja taustapeilistä vilkaistiin itseä. Niin Hugon äiti ei pitänyt siitä, että nuorukainen poltti. Siksi piti vähän edes yrittää haista muulle kuin tupakalle.
"Noniin, nyt alkaa tuomionpäivä..", Miller naurahti ja nousi autostaan. Samalla hetkellä pojan äiti oli jo ovella toivottamassa poikaansa tervetulleeksi. Pieni ilmeen värähdys tapahtui, kun äiti näki autossa olevan myös tytön. Hugo huomasi tuon ja hymyili ystävällisesti äidilleen.
"Ajattelin, että nyt on hyvä aika esitellä sitten samalla mun tyttöystävä", nuorukainen totesi äidilleen rauhoittavasti ja naisen ilme kirkastui takaisin samaan iloiseen hymyyn.

Hugo tuli sitten autoon tupakan poltettuaan ja pääsivät liikkelle. Abby siirsi jalkansa kiltisti jalkatilaan ja oikoi mekkoaan alemmas. Abigail ei todellakaan tiennyt, mitä odottaa. Kihlajaiset, mitä hän kihjalaisista tiesikään? Ihmiset olivat iloisia? Liian iloisia? Yök. Taas joku pari oli vain mennyt tuohon rakkausjuttuun. Eihän rakkaus ollut edes todellista, se oli vain tunnetila, jossa tahdottiin panna toista ja kovaa. Se tunne ei kestäisi kuin pari hassua kuukautta, ehkä korkeitaan parisen vuotta, kun se sitten laantuisi. Sitten pari päätyisi eroon ja sitten oltiin ihan surkeana. Kyllä, Abigail oli nähnyt monia tällaisiä tapauksia ja ne olivat varoittavia esimerkkejä siitä, miksei ihmisten kannattanut olla kovinkaan kauaa samojen ihmisten ympäröimänä.

Nuorukainen alkoi sitten kertoa sen hetkisestä tilanteesta, ainakin äitinsä suhteen. Abigail kuunteli Hugon kertomisia yllättävän hiljaisena. Dana, kukas tämä oli? Sisko kenties? Jaahas, tietenkin sukuun mahtui mukaan joku henkilö, jota Hugo vihasi. Tai eihän mies vielä tainnut virallisesti sukuun kuulua, mutta kohta kuuluisi. Abbylle perhesuhteet ja sukulaisuussuhteet olivat tuntematon käsite.
"Kyllä mä osaan hoitaa hommani, muruseni", rokkari lirkutti ja sipaisi Hugon poskea kuin näyttääkseen, että Abby todellakin osasi tämän tyttöystävähomman kuin omat taskunsa. Ei hänen tarvinnut kuin hymyillä ja näyttää onnelliselta. Sekä kutsua Hugoa niillä typerillä hellittelynimillä.

... Niin mistäs Hugo olikaan kotoisin?
Abbyn suu loksahti auki, kun hän näki asuinalueen, jolle he saapuivat. Talot näyttivät hienoilta ja sellaisilta, joiden omistajat eivät voineet aivan köyhemmästä päästä olla. Eli oliko Abigail juuri menossa joidenkin rikkaiden ihmisten sukujuhliin? Mmmm, mielenkiintoista. Ehkä hän voisin käydä hieman ehdottelemassa palvelujaan joillekin vanhemmille miehille. Siis silloin, kun Hugo ei näkisi mitään.
Hugo pysäytti auton sitten erään valkoisen talon pihalle ja Abbyn silmät tutkivat edessä olevaa taloa uteliaana. Hieno talo, sitä ei voinut olla myöntämättä. Millainenkohan Abigailin koti olisi ollut, jos hänellä olisin ollut per- hiljaa Abby. Sinulla Ei Ole Perhettä.

Abigail astui ulos autosta ja loihti kasvoilleen mitä ihastuttavimman hymynsä. Hän käveli kevein askelin ovelle ja ojensi kätensä turhankin innokkaasti rouva Millerin suunnalle.
"Todella mukava tavata teidät viimeinkin, rouva Miller!" oranssipää aloitti aivan tuntemattomalla äänensävyllä. "Hugo on kertonut teistä niin paljon hyvää, että melkein alan uskoa teidän olevan oma äitini."
Kyllä Abby tähän pystyisi, aivan helposti. Hän pystyisi näyttelemään täydellistä tyttöystävää.

Hugo säpsähti pienesti kun tunsi toisen käden sipaisemassa poskeaan. Pelottavaa kerrassaan. Abby sipaisemassa poskea ei ollut ensimmäinen ajatus, mikä tuosta naisesta tuli mieleen. Ei tosiaankaan, ei edes lähelle sitä. Joten ihmekös jos Hugo hieman 'säikähti' vielä moista. Etenkin nyt ei ollut vielä syytä esittää mitään.
"Whohou, säästä energias vaan sinne asti", nuorukainen päätyi vitsailemaan ja naurahti väkinäisesti. Hänhän ei myöntäisi, että itseasiassa se oli tuntunut ihan mukavalta. Ehei, ei Hugo olisi sellainen. Hyi, mitä ajatuksia. Hän oikeassa parisuhteessa hempeilemässä? Silloin olisi maailmankirjat sekaisin pahemman kerran.

Hugo käveli sitten Abbyn perässä oven luokse, jossa Alene vielä hieman hämmentyneenä, mutta kuitenkin iloisena, tervehti takaisin Abbyä. Sitten kysyvä katse luotiin Hugoon ja nuorukainen hymyili äidilleen.
"Miksi et ole kertonut mitään, että sinulla on näin ihastuttava tyttö!", Alene hihkaisi sitten ja taputti nuorta paria sisälle asuntoon. Hugo huokaisi syvään salassa ja pyyhki otsaansa. Okei, tämä tulisi menemään täydestä. Niin piti nyt uskoa.
"Niin äiti, tässä on Abigail tai siis Abby, ja toinhan mä nyt näytille", Hugo vastasi sitten ja tarttui varovasti Abbya lanteilta kiinni. Eikö näin vastarakastuneet usein kulkenut? Lähekkäin?
"No Abby, opiskeletkos sinäkin Astonissa vai jossain muualla? Miten te oikein tapasitte? Onhan Hugo ollut kunnolla sitten?", kysymystulva pääsi odotetusti innostuneen äidin suusta kun Hugo ohjasi heitä peremmälle vielä taloon. Äiti käveli edellä olohuoneeseen, jossa muu väki jo juorusi naapuruston tapahtumista. Dana katsoi veljeään kysyvästi ja Hugo tyytyi kertomaan katseella, että selittäisi joskus. Onneksi sisko ymmärsi tätä elekieltä.

"Hei kaikki! Meillä on nyt tupla syy juhlia, nimittäin Hugo toi esille tyttöystävänsä Abbyn!", Alene sanoi sitten ja työnsi nuorta paria olohuoneeseen ja näytti sohvalla pientä koloa johon istua. Okei siihen mahtui vain niin, että Abby tulisi syliin. Hienoa äiti.. Hugo köhäisi ja katsoi sitten hymyillen muita.
"Mutta äiti, eikö nyt kuitenkin juhlita Katea ja Patrickia? Ei tämä nyt mitään ole, joten..", Hugo sanoi sitten varovaisesti ja nyökkäsi juhlaparia kohden. Kate selvästi hehkui onnesta.

Abigail oikein sädehti sitä vastarakastuneiden hehkua, kun hän siirsi katseensa Alenesta Hugoon. "Niin Hugo, mikset olet esitellyt minua aikaisemmin perheellesi?" tyttö kiusasi miehenalkua ja suukotti 'poikaystäväänsä' poskelle. Tämähän oli niin lastenleikkiä. Hän oli joutunut pariin kertaan töitä tehdessään esittää viatonta tyttöystävää ja silloinkin se esitys oli mennyt aivan kiitettävästi, joten miksi tämä ei nytkään menisi kiitettävästi. Ei tässä kaikkien edessä sentään panemaan joutuisi.
Ei, Hugo ei vaikuttanut Abbyn kohonneeseen mielialaan, ei sitten yhtään. Vain nämä kengät Abbyn jalassa toivoa iloa, niin. Ei kukaan muu. Tätä tyttö joutui itselleen vakuuttelemaan, kun he astuivat sisälle Millerien kotiin.
"Käymme samaa koulua. Oh, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Hugo näki minut kirjastossa lukemassa erästä kemian kirjaa ja silloin meidän katseemme kohtasivat. Noin vain. Ja me tiesimme, että kuulumme yhteen. Vai mitä, kulta?" Abby kääntyi jälleen katsomaan Hugoa yli-imelästi ja hyväili nuorukaisen rintakehää. Ja paskat. Abby ei ikimaailmassa näyttäytyisi kirjastossa vapaaehtoisesti, eikä varsinkaan lukemassa jotain kemian kirjaa, josta hän ei taatusti ymmärtäisi mitään. Kemia oli hänelle kuin hepreaa ja se oli fysiikan kanssa niitä aineita, joita Abby meinasi koulussa repuuttaa. Rakkautta ensisilmäyksellä, niin varmaan.

Olohuoneeseen saapuessaan Abby tunsi yllättäen painavan ilman. Kuin hän olisi joutunut jonnekin painekammioon. Kaikki katsoivat heihin, kun Alene ilmoitti Hugon tuoneen esille tyttöystävänsä. Hienoa, eikös tämän pitänyt olla joidenkin muiden kihlajaisjuhla?
Mutta Abigial hymyili. Hän hymyili oikein sädehtivästi ja hänen smaragdinvihreät silmänsä kävivät läpi yksitellen huoneessa olevat henkilöt. Hmm, tuolla tytöllä oli jotain samaa Hugon kanssa. Olikohan tuo siis se Hugon mainitsema Dana?

Katse pysähtyi sitten viimeiseksi tähän kihjalaispariin, jotka seisovat kaikkien nähtävillä ikkunoiden edessä. Patrick ei herättänyt Abbyssä oikein minkäänlaisia tuntemuksia. Täytyisi ehkä uteliaisuudesta Hugolta kysellä, että miksi tämä inhosi tuota miestä niin paljon. Kate taas oli nainen luonnonvaaleilla hiuksilla ja smargdinvihreillä silmillä. Hänen kasvonsa olivat kuulaat ja virheettömät, sekä nainen oli sangen hoikka. Aivan kuin vanhempi versio Abbys-
Ja silloin Abigail tajusi sen yhdennäköisyyden itsensä kanssa. Hän tuijotti kiiluvilla silmillään naista, joka säteili onnesta ja rupatteli mukavia lähellä olevien ihmisten kanssa. Ei kai sentään? Tuo nainen ei voinut olla se nainen, joksi Abigail toista nyt luuli.
"Mikä on Katen sukunimi?" Abby onnistui esittämään kysymyksensä ohimennen ja hymyili Hugolle kuin mitään ei olisi vialla.

Hugo hymyili pienesti, jotta vaikuttaisi oikeasti rakastuneelta, kun Abby suukotti tätä poskelle. Nuorukainen vilkaisi hieman alta kulmiensa Abbyn kiusoittelua, ei tarvitisi nyt ihan ylitse alkaa vetämään. Nuorukaisellahan saattaisi pokka pettää pian, vaikka usein pokan pitäminen onnistui kyllä muitta mutkitta. Mutta kun Abigail alkoi selittää, kuinka he olivat tavanneet, oli Hugolla naurussa pidättelemistä. Poika puri parhaansa mukaan huultaan, jottei remahtaisi nauramaan. Äidin kuunnellessa iloisena ja ostaessa täysin tuon tapaamiskertomuksen, Hugo tyytyi nyökyttelemään tytön sanoille.
"Niin, Abby oli vain niin kaunis näky siellä, joten oli pakko heti mennä tutustumaan", Hugo sepitti pidätellen yhä nauruaan sisällään. Abigail saisi kyllä kuulla tästä jälkeen päin. Mitä ihmettä tuo selitti? Eikö voinut mitään normaalimpaa keksiä? Eihän Hugo edes kirjastossa käynyt!

Äidin kadotessa keittiöön pistämään ruokailua kuntoon, istui Hugo sohvalle ja Abby tämän syliin. Nuorukainen piti kiinni tytöstä ja siveli toisen reittä hellästi. Oikeasti Hugo vain halusi härnätä toista, mutta ehkä se muille näytti ihan sivelliseltä. Kai? Sitten Abby kysyi Katen sukunimeä, mitä toinen sillä tekisi? No ihan sama.
"Bentley, ainakin kun viimeksi ollaan nähty, tiedä kuinka kauan se sukunimi sitten pysyy", Hugo vastasi kuiskaten ja hymyili sitten muille vieraille.

Seuraavaksi Hugon äiti saapuikin takaisin olohuoneeseen ja toivotti kaikki tervetulleiksi nyt syömään, ja pöytä oli kuulema jo katettu. Kate ja Patric nousivat ensimmäisenä ja nuorukaisen äiti hössötti heidän perässään ruokailutilaan. Hugon isä seurasi sitten perässä ja vieraat ottivat mallia muista. Hugo jäi odottamaan, että Abby nousisi sylistä ja näin pääsisi itsekin vaihtamaan paikkaa. Dana jäi myös odottelemaan, ilmeisesti siskolla oli jotakin mielessä, kun tuo virnisteli siihen malliin Abbyn ja Hugon suuntaan.

Bentley. Kate Bentley. Abigailin äiti, joka oli tyttärensä julmasti hylännyt, eikä tahtonut olla tämän kanssa missään tekemisissä. Abigail oli silloin nähnyt vain naisen takaprofiilin, mutta nyt tyttö oli myös tietoinen äitinsä kasvoista ja ruumiinrakenteesta. Oli ilmiselvää, että Abby oli perinyt tuolta naiselta ulkonäkönsä.
Smaragdinvihreät silmät tuijottivat ilmeettömästi tuota ilosta ja onnesta hehkuvaa naista, ja sitten Abigail kiinnitti huomionsa siihen, kuinka nainen siveli vatsaansa. Nyt kun tarkemmin katsoi, niin se oli pyöristynyt. Oliko nainen... Raskaana?
Se vaati aika paljon itsehillintää, ettei Abby olisi sillä samalla sekunnilla noussut ylös Hugon sylistä ja rynnännyt kiroten äitinsä kurkkuun kiinni. Tuo nainen ansaitsi kuolla! Kuolla siitä hyvästä, että oli oman tyttärensä hylännyt! KUOLLA, koska toinen oli nyt selvästi raskaana, eikä näyttänyt katuvan sitä yhtään!

Abigailin mielessä oli sillä hetkellä melkoinen sekasotku. Hän oli samalla raivoissaan, mutta samalla tyytyväinen. Nyt hän tiesi, missä tämä Kate Bentley asui, joten siitä ei tarvinnut enää huolehtia. Abby pääsisi suunnittelemaan kostoa, jota oli tajunnut himoitsevansa vasta silloin, kun hänen äitinsä henkilöllisyys oli selvinnyt. Kosto, sen kun hän olisi saanut toteutetuksi, niin elämä olisi varmasti huomattavasti kevyempää. Enää tarvittiin vain yksi pieni yksityiskohta, jolla kosto voitaisiin toteuttaa; ase. Pistooli. Mikä tahansa, millä voisi ihmisen ampua! Onneksi Abigaililla oli suhteita Mescaline-jengin jengiläisiin. Ericalta voisi pyytää lainaksi asetta, kyllä toinen varmasti auttaisi Abbya tällaisessä tilanteessa. Ja jos ei auttaisi, niin... No, Abby kai sitten joutuisi varastamaan yhden aseen Ericalta, mutta palauttaisi sen sitten toiselle kyllä takaisin. Tai sitten ei, riippui, tulisiko Abigail tarvitsemaan asetta vielä kostonsakin jälkeen.
Hän todellakin aikoisi joku kaunis päivä ampua tuon hirviön, jottei naisella olisi mahdollisuutta synnyttää maailmaan yhtä lasta lisää, koska naisesta ei selvästikään olisi äidiksi. Ei, ei sitten yhtään.
Tietenkään tyttö ei kenellekään kertoisi aikeistaan, ei hän niin typerä sentään ollut. Eikä Abigailia edes kiinnostanut, millainen suhde Hugolla oli tähän Kate Bentleyhin. Eihän Abbya Hugon elämä kiinnostanut tippakaana! Mutta ei pitänyt unohtaa, että ilman Hugoa hän ei olisi tässä, näkemässä Kate Bentleytä.

Kun vieraat olivat siirtyneet hakemaan ruokaa ja olohuone alkoi tyhjentyä, nousi rokkari vasta silloin ylös Hugon sylistä, johon oli unohtautunut vahingossa istumaan. Hänen kasvonsa olivat yhä ilmeettömät, kun hän tuijotti keittiön suuntaan, minne se käärme oli äsken kadonnut miehensä kanssa. Olikohan tuo mies Abigailin isä? Sitä Abby ei tulisi ehkä koskaan tietämään, mutta ei häntä oikeastaan isä edes kiinnostanut. Äiti oli vaatinut hänen kaiken huomionsa.

Olohuone ehti tyhjentyä jo ennen kuin Abby ja Hugo ehti keittiöön. Hetken hengähdystauko ja jos äiti tulisi huutelemaan voisi Hugo vaikka suudella Abbyä tekosyyksi. Ja selityksenä, että pitihän sitä vähän olla kahdestaankin, tai jotain. Tosin Dana ei näyttänyt uskovan koko hommaa, vaan tyttö käveli veljensä luokse ja läppäisi tätä selkään melko kuuluvasti.
"Moi mä oon Dana, Hugon ihana pikkusisko, kiva huomata et tää on löytänyt jonku tytön pidemmäkskin kun päiväks", Dana sanoi sitten virnuillen ensin Hugolle ja kääntäen katseensa Abbyyn. Hugo kurtisti kulmiaan ja heitti sormensa suunsa eteen.
"Pidä pienempää ääntä", nuorukainen murahti siskolleen, joka naurahti. Hugo lähti johdattamaan kolmikkoa kohti keittiötä ja ruokasalia, miehen alku 'töni' Abbyä menemään edellä.

"Kyl mä tiedän mitä sä puuhtaat, älä luule että sä mua viilaat linssiin", Danan kuiskasi sitten Hugon korvaan. Vaikka sisaruksilla oli hyvät välit, niin tietenkin nämä kiusasivat toisiaan leikillään.
"Ihan sama, mutta mutsille et kerro mitään", Hugo sanoi matalasti juuri ennen kuin he astuivat ruokasalin puolelle ja Hugo katseli tyhjiä paikkoja. Näköjään Katen ja Patricin viereen oli jätetty kaksi tyhjää paikkaa ja Hugon äidin viereen yksi, joka oli ilmeisesti Danalle. Hugo ohjasi nyt Abbyn hellästi tämän kädestä ottaen kiinni hedän paikoilleen, muiden katsellessa arvioiden nuorta paria.

"Noniin! Alkupalaksi on tarjolla kylmää avokadokeittoa, toivottavasti kaikki pitävät siitä", Hugon äiti hössötti sitten keittiöstä ja asetteli kaikkien eteen pienet keittolautaset ja viinipullo kiersi pöydässä, jokaisen kaataessa laseihinsa itse juomaa.
"Saat huomata, että meidän äiti tekee mitä ihmeellisimpiä ruokavirityksiä..", Hugo totesi hiljaa Abbyn suuntaan ja hymyili tälle, tosin hieman väkinäisesti, mutta ehkä muut eivät sitä huomanneet. Nuorukaisen olemuskin oli hieman jännittynyt vielä, mutta mitä sitten.

Abigailin huomio siirtyi pitkästä aikaa johonkin muualle kuin tähän Kate Bentleyhin, kun hän kuuli oudon läimäytysäänen läheltään. Hänen ja Hugon vierellä seisoi tyttö, joka ei Abbysta näyttänyt kovin vanhalta. Pian tyttö esittäytyikin Hugon pikkusiskoksi, ja tämän puheen jälkeen Abby kohotti virnuilevasti kulmiaan tälle. Vai oli tuo pikku huora nähnyt totuuden heistä? Haha, taisipa tyttö olla todella tarkkanäköinen. Abigail kun oli pistänyt kaiken näyttelytaitonsa peliin. Niin varmaan.
"Oiii, sun pikkusiskos on niin söötti", punapää helähti kirkkaalla äänellä ja siitä hehkui iva. Ei Hugon pikkusiskoon, vaan tähän näyttelytilanteeseen. "Mutta kyllä mä vähän loukkaannuin, kun se ei usko meijän suhteeseen. Honey, etkö sä rakastakaan mua niin paljon, että kaikki näkis sen", rokkari ulvahti hiljaa ja mutristi suuresti alahuultaan katsoessaan Hugoa muka murheen murtamana.

Ainoat paikat, jotka olivat enää vapaina, olivat Kate Bentleyn ja tämän tulevan miehen vieressä. Abby katsoi Katea jäätävästi, kun Hugo johdatti heitä lähemmäs. Punapää joutui istumaan Katen viereen ja tytön istuutuessa alas Kate vilkaisi tyttöä uteliaana. Heidän katseensa kohtasivat ja Abbyn silmissä alkoi palaa. Kate värähti hieman viereen istuneen tytön katsetta ja katsoi sitten tämän yli Hugoon.
"Hugo kulta, mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa", Kate puheli ja hymyili. Abbya puistatti. Hän näki itsensä peilikuvana Katesta, eikä se todellakaan ollut hyvä asia. Heidän silmänsäkin olivat aivan samanväriset ja jos nyt joku ulkopuolinen tupsahtaisi taloon, voisi tämä luulla Abbya Katen tyttäreksi. Ha ha, ha ha, haa.

Oli se aika jännä juttu, ettei Kate muka nähnyt itseään Abbyssa. Oliko toinen muka niin sokea ja typerä, että kuvitteli päässeensä ikiajoiksi eroon tyttärestään? Näköjään oli. Ja Abbyn teki vain entistä mieli tappaa tuo vieressä istuva huora.
Abigail käänsi vastahakoisesti katseensa Hugoon, joka varoitteli äitinsä ruokavirityksistä. Rokkari yritti vääntää huulilleen hymyä, mutta se jäi vain irvistykseksi.
"Niin, kukas tämä nuori neito mahtaa olla? Hugo, onko hän tyttöystäväsi?" Kate kysyi sitten kiinnostuneena kiinnittäen jälleen Abbyn huomion. Abby tiesi, että Hugo aikoisi esitellä hänet oikealla nimellään ja sitä punapää ei todellakaan halunnut!
"Olen Hannah Egerton, päivää", rokkari esittäytyi ja ojensi kätensä kätellääkseen Katea. Shit. Hän oli kyllä esittäytynyt Hugon äidille Abigail Baileyna... Toivottavasti Hugon äiti ei kuullut.

Hugo vain tyytyi mutisemaan jotakin Abbyn mukamas loukkaantumiselle. Tiesihän poika, että tyttö vain yritti ärsyttää häntä. Dana sen sijaan vain virnisti lapsellisesti Abbylle ja katseli sitten Hugoa virnuillen, ennen kuin meni istumaan tyhjälle paikalle. Nuorukainen seurasi Abbya paikoilleen ja istahti neidon viereen, vääntäen kasvoillensa taas kestohymyn. Okei, tämän päivän jälkeen olisi hymyilykiintiö taas hetkeksi täynnä. Nuorukainen ei kiinnittänyt mitään huomiota Abbyn hieman erikoiseen käytökseen, miksi olisi, eihän Hugo tiennyt mitään Abbyn aikeista.

"Joo, tosi kiva pitkästä aikaa nähdä, harmi etten enää niin paljon vietä aikaa kotona", Hugo puhui palturia, mutta hymyili Katelle. Tosiasiassa hän ei ollut yhtään pahoillaan siitä, ettei ollut kotona enää kuin harvoin. Pitäisi vain etsiä oikea asunto, mutta toisaalta asuntovaunussa oli vielä kaikki mitä nuori mies tarvitsi. Ehkä sitten kun saisi enemmän rahaa voisi harkita vuokra-asuntoa, toisaalta sitten rahaa kuluisi vielä enemmän.. Pitäisi varmaan kämppiksen kanssa yrittää muuttaa, joten siis aikaa olisi ja paljon.

Hugo ei ollut ehtinyt esitellä Abbyä, kun toinen oli jo väärällä nimellään esittäytynyt. Nuorukainen potkaisi Abbyä jalallaan huomaamattomasti ja otti katsekontaktin pikaisesti. Katse kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, ja katse sanoi, että mitä hittoa toinen oli nyt säätämässä. Onneksi Hugon äiti ei ollut kiinnittänyt huomiota, sillä huomion oli vienyt keittiö ja pääruuan laittaminen valmiiksi. Muiden syödessä alkuruokaa, Hugo nyökkäsi Katelle syöden oman suunsa tyhjäksi.
"A.. Hannah on joo mun oma tyttöni, ollaan jo tunnettu jonkin aikaaa, mutta nyt vasta ajattelin tuoda esille tän kaunokaisen. Kun ollaan vähän vakavammin yhdessä jo", Hugo meinasi ensiksi puhutella Abbynä, mutta korjasi sitten nopeasti ja alkoi selittää suu korvissa tarinaa Katelle. Tosiasiassa nuorukaisen oli taas vaikea pidätellä pokkaa, mutta hän onnistui siinä. Hugo otti sitten hellästi kiinni Abbyn kädestä ja suukotti toista pikaisesti poskelle, jotta näyttäisi, että he olivat oikeassa suhteessa.

Kate kätteli Abbyä ja kääntyi sitten katsomaan ihailevasti miestään. Kaikki olivat syöneet alkuruokansa ja Hugon äiti keräsi astiat pois pääruuan tieltä. Hugo katsoi Abbyä nyt taas ja kumartui toisen korvan puoleen.
"Mitä helvettiä sä selitit just?", Hugo kuiskasi hyvin hiljaa ja kääntyi sitten hymyillen muihin ruokailijoihin päin. Aivan kuin mitään ei olisi juuri tapahtunut.

Kuten Abby oli olettanutkin, Hugokin lähti tähän 'leikkiin' mukaan. Onneksi lähti. Mitä jos Katelle olisi jo tässä vaiheessa paljastunut se, että hän istui hylkäämänsä tyttärensä vieressä? Abby ei nimittäin ollut varma, oliko Helena (sijaiskodin johtaja) kertonut Katen sen hetkisen nimen, joten eikö ollutkin ollut ihan fiksu veto käyttää nyt sitä valeanimeä, jonka tytöllä nyt sattui olemaan. Olisihan Abby tietenkin käyttänyt valenimeään myös silloin, kun oli esittäytynyt Hugon äidille, mutta silloin Abby ei ollut vielä ollut tietoinen siitä, kuka Millerien talossa rokkarityttöä oikein odotti. Aivan kuin joku olisi suunnitellut tämän. Tilannehan oli suoraan kuin jostain helvetin kliseisestä draamasarjasta. Mutta kuka osaisi ennustaa sen, mitä tässä tulisi käymään? Ei kai kukaan, ainakaan vielä tässä vaiheessa.
Hemmetti, se oli oikeasti sattunut, kun Hugo oli potkaissut Abbya sääreen!

"Mä selitän myöhemmin", punapää sähähti kiukkuisena, sillä sääreen sattui yhä. Hän loihti myös huulilleen yli-imelän hymyn ja käänsi Hugon kasvot nyt omia kasvojaan päin painaen nuorukaisen huulille oikein kunnon suukon, jottei kellekään jäänyt heidän kahden 'suhde' kylmäksi.
Aikoisiko Abby oikeasti selittää Hugolle myöhemmin sen, miksi hän oli esittäytynyt valenimellään tuolle Kate Bentleylle? Haha, unissasi ehkä. Kyllä tyttö ehtisi jonkin hätävaleen keksiä, jonka sitten kertoisi Hugolle. Totuuden kertominen Hugolle ei nimittäin kuulostanut kovinkaan hyvältä, sillä Hugo taisi olla melko läheinenkin tämän Katen kanssa. Jännä juttu. Kate oli kuitenkin Abbyn äiti, joka tunsi paremmin Hugon, joka ei edes ollut tämän oma poika.

Tuo kylmä huora ansaitsi kuolla. Abbyn teki vain entistä enemmän mieli hyökätä siltä samalta istumalta tuon naisen kimppuun ja kuristaa tuo kuoliaaksi. Kate tosiaankin tunsi Hugon paremmin kuin oman tyttärensä. Epäreilua, julmaa. Ja halveksittavaa käytöstä aikuiselta ihmiseltä.
Nyt Abbyn pitäisi olla huomaamaton, jos ei tahtonut Hugon äidin kutsuvan häntä oikealla nimellään. Sehän tästä vielä puuttuisi, jos Hugon äiti kutsuisi Abbya Abbyksi ja Katelle paljastuisi se, että tämä istui tyttärensä vieressä. Mutta eihän tyttö tosiaankaan tiennyt, oliko Helena kertonut Katelle tyttärensä sen hetkisen nimen joten... Mutta vaaransa tässä tietenkin oli, sitä ei sopinut unohtaa.

//Hittaan meitä hieman etiäpäin! Tai siis Rige tietää jo, mut te jos luette, niin tiedätte kans sit! HAHAHAHAH Kukapa tätä lukis?? O.O

Ruokien tultua syödyksi oli juhlaväki siirtynyt takaisin olohuoneeseen ja terassin puolelle. Vähitellen ihmiset olivat lähteneet pois juhlista ja viimeimpänä olivat lähteneet Kate ja miehensä, eihän heillä pitkä matka ollut kotiin. Tien yli ja muutama talo vain niin kotona olivat. Hugo huokaisi syvästi heidän lähdettyään ja vilkaisi Abbyyn väsyneenä. Hugon äiti oli kadonnut keittiöön laittamaan tiskejä ja isä puuhasi jotain terassilla. Dana oli jo aiemmin lähtenyt ulos, ilmeisesti kavereidensa kanssa hengailemaan. Näin Hugo oli päätellyt.

"Mennään mun huoneeseen..", Hugo totesi väsyneenä esittämisestä Abbylle ja lähti kävelemään kohti yläkertaa. Nuorukainen laahusti pitkin portaita ja käveli käytävän päähän avaten huoneensa oven. Sisustuksesta saattoi päätellä, ettei Hugo ollut sitä itse sisustanut ja siisteydestäkin huomasi, että ei poika ollut aikoihin siellä asunut. Aika oli kulunut asuntovaunulla. Äiti oli ilmeisesti nuorukaisen huoneen puunannut ihmismäiseen kuntoon. Nuorukainen käveli suoraan sänkynsä viereen ja kellahti siihen selälleen, nostaen kätensä kasvojensa päälle. Hän ei jaksanut katsoa tuliko Abby perässä vai ei, nyt ei tarvinnut enää esittää. Onneksi.

"Laitatko oven perässäs kiinni", Hugo mumisi käsiensä alta ja hieroi ohimoitaan. Tähän ei auttaisi kuin nukkuminen tai ... no tiedätte kyllä mikä nuoren miehen mielessä toisena oli aina. Mutta koska seurana oli Abby, saattaisi tuo ensimmäinen vaihtoehto olla todennäköisempi. Kai?

Olipa ollut hyvin epätavallinen illallinen. Epätavallisen siitä oli ensiksikin tehnyt se, että Abby oli syönyt oikeasti muiden ihmisten kanssa samaa ruokaa. Hän ei ollut aikaisemmin ollut mukana minkäänlaisissa niin sanotuissa sukujuhlissa. Toiseksi, hän istui äitinsä vieressä, joka ei tuntenut tytärtään. Voisiko illallinen tämän epätavallisemmaksi tulla? Tuskinpa vain. Mitä vielä, paljastuisikohan tuo mies, jonka kanssa tämä Kate Bentley oli nyt kihloihin mennyt, Abbyn isäksi? Miehessä ei tosin ollut yhtään mitään samaa kuin Abbyssa, joten tyttö oli heti ensimmäiseksi ajatellut, ettei tuo mies ollut hänen isänsä. Ihan sama, Abby ei välittänyt isästään nyt tippaakaan. Tärkein kohde oli äiti, jota kohtaan Abbylla oli vain vihamielisiä tuntemuksia. Ai niin, kolmanneksi epätavallisen tästä illallisesta teki vielä sen, että Abby joutui teeskentelemään iloista tyttöystävää, eikä hän saanut osoittaa vihaansa tai katkeruuttansa avoimesti Kate Bentleylle. Abby kun oli huono hillitsemään vihaansa ja tässä sitä vain oltiin, hymyilemässä kuin mikäkin tolvana.

Ilta alkoi viimein olla pulkassa ja vieraat olivat lähteneet. Myös Kate ja tämän mies. Abigail seurasi Hugoa tämän huoneeseen ja sulki oven perässään, kun oli sinne päässyt. Hän ei ensiksi jaksanut kiinnostua Hugon huoneen sisustuksesta, sillä jotenkin hän oli mennyt kuvittelemaan vain sotkuisen teinipojan huoneen. Mutta nostaessaan katseensa Hugoon, joka oli löytänyt paikkansa sängyltään, revähtivät Abbyn silmät suuriksi.
"Siis mitä helvettiä", oli punapää ensimmäiseksi todettava, kun hän katseli huonetta. Huone näytti nimittäin liian hienosti sisustetulta ja todella kalliilta sellaiselta. "Ootteks te jotain porvareita, hä?" rokkari kysyi hieman närkästyneenä, sillä hän ei ollut kuvitellutkaan, että Hugolla ja tämän perheellä olisi tällaiseen varaa. Asuihan Hugo sellaisessa asuntovaunussa. Hugollahan tuntui olevan rahaa kuin roskaa! Ja oli silti onnistunut kiristämään Abbya niin, että tämä antoi seksiä ilmaiseksi. No way in Hell.

Rokkari oli huonolla tuulella ja Hugo pystyi varmasti näkemään sen. Abby malttoi tuskin odottaa, milloin Hugo ottaisi puheeksi sen, miksi Abby oli sanonut Kate Bentleylle valenimensä. ABBY OLI OIKEASTI JOUTUNUT ISTUMAAN SEN KIROTUN NAISEN VIERESSÄ KOKO SEN PUOLEN TUNNIN AJAN, KUN HE SÖIVÄT! Tämä oli niin väärin. Eikä Abby ollut tosiaan tehnyt muuta kuin istunut ja mättänyt ruokaa suuhunsa. Hän olisi vallan hyvin voinut tappaa sen naisen, työntää haarukan tuon silmään ja that's it. Nyt rokkari oli vihanen itselleen. Miksei hän ollut tehnyt mitään!
Tyttö riisui koko illan ajan pitämät Hugon ostamat kengät pois jaloistaan ja heitti ne jonnekin nurkkaan. Hän riisui myös yllä olevan mekon, jonka myös Hugo oli ostanut ja nyt se löysi paikkansa tuolilta. Punapää oli nyt vain pelkissä mustissa stringeissään Hugon huoneessa.
"Lainaa nyt jotain helvetin paitaa vai alanko mä penkoo sun vaatekaappia?" Abby tokaisi närkästyneenä. Hän oli pitänyt itsestäänselvyytenä sitä, että Hugo antaisi hänelle paidan. Mitä jos pojan vanhemmat päättäisivät pamahtaa nyt huoneeseen ja näkisivät yläosattoman Abbyn siinä seisomassa? Hehe, sehän se vasta ratkiriemukasta olisikin.

//Mun Jukka Pojan kuuntelu ei oikeen oo Hugo musaa, mutta ei voi mitään. Reggaeta täällä tanssiessani samalla kirjoitan. Hahahahahaha :'D

Ilmeisesti Abby oli seurannut perässä huoneeseen, kerta oli meni kiinni. Nuorukainen ei katsonut edelleenkään Abbyyn vaan huokaisi syvään ja antoi käsiensä laskeutua sängylle rennoiksi. Poika sulki silmänsä, mutta avasi ne lähes heti kun punapää oli avannut suunsa. Hugo antoi katseensa kiertää huoneessaan, joka ei kyllä tuntunut omalta enää. Liian siistiä ja fiiniä tämän rentun makuun.
"Ei olla, tai siis mä en oo, mutsi vaan tykkää sisustamisesta ja sitä rataa. Luuletko sä oikeesti, et mä tällastä haluaisin? Anna mun nauraa", Hugo totesi tytön sanoille ja naurahti halveksivasti. Ei hän nyt jaksanut tuota ihmeellistä kiukuttelua, mitä Abbyn suunnalta aina sai kuulla. Voisi vain kysyä, miksi Hugo edes oikeastaan vietti aikaansa tuon teinin kanssa. Mutta siihen hän ei itsekään vastausta keksinyt. Jokin vain Abbyssä sai kuitenkin Hugon viihtymään.

Nuorukaisen katse seurasi nyt Abbyä ja tämän riisuutumista. Siinähän se muistutus tulikin, miksi Hugo katseli Abbyä. Eihän tuota kroppaa voinut kukaan selväjärkinen mies vastustaa. Niin ja se seksi tuon naisen kanssa. Siinä varmasti ihan tarpeeksi hyvää ja riittävää syytä tuon kanssa ajanviettoon.. Hugo virnisti tytön sanoille.
"Vittuako mä sua palvelen täällä enää, senkus kaivat ihan itte tuolta", Hugo sanoi ja osoitti kädellään vaatekaapin suuntaan. Ei hän edes tiennyt mitä siellä sattui olemaan. Tärkeimmät vaatteet viihtyivät nykyään asuntovaunussa. Sitten Hugo nousi istumaan sängyn laidalle ja siitä lopulta seisomaan. Huoneessa oli parveke, jolle nuorukainen käveli. Kauluspaidan taskusta kaivettiin tupakka-aski ja sieltä huulille vietiin yksi syöpäkääryle. Se sytettiin palamaan ja nuorukainen nautti raikkaasta iltatuulesta poltellessaan tupakkaansa. Miehen alku nojautui kaidetta päin ja laskeutui istumaan parvekkeen lattialle. Jalat vedettiin koukkuun ja tupakkakäden annettiin laskeutua polveen tukeutuen. Tuhkaa naputeltiin tupakan päästä maahan ja nuorukainen haukotteli väsyneenä. Kyllä tuo esittäminen kävi työstä. Onneksi äiti ja isä eivät tunkeutuneet nuorukaisen huoneeseen kovinkaan usein, joten täällä sai olla rauhassa.

Abby katsoi Hugoa aluksi 'luuletko sä, että mä muka uskoisin tota' -katseella, kun Hugo oli sanonut, etteivät he porvareita olleet. Mutta sitten miehenalku kuitenkin korjaili sanojaan ja Abigail asetti kätensä lantiolleen.
"No anteeks vaan, että kysyin. Mutta mulle kyllä tämmönen kelpais, enkä asuis jossain kämäses asuntovaunus, jos mulla ois tällänen huone", punapää tokaisi ja hänen äänestään pystyi selvästi kuulemaan katkeruuden. Asiasta kuitenkin kukkaruukkuun, rokkari asteli kiukkuisena Hugon vaatekaapille ja alkoi penkoa itselleen sopivaa paitaa, joka ylettyisi takapuolen yli.
Tyttö ei voinut ymmärtää sitä, miksi Hugolle ei muka tällainen elämä kelvannut. Jos Abbylla olisi perhe, joka olisi yhtä varakas kuin Hugon, ei tyttö lähtisi koskaan perheensä luota. Okei, täytyy muistuttaa, että Abbylla ei ollut kokemusta perhe-elämästä ja häneltä oli jäänyt kokematta ne perheen kanssa koetut 'angstailut' sun muut, mitkä saivat jotkut nuoret haluamaan erkanemaan perheestään. Mutta Abbylle perhekäsite tarkoitti rakkautta ja onnea. Ja samalla saavuttamatonta ja mahdotonta.

Rokkari päätyi lopulta pukemaan ylleen jonkin ylisuuren t-paidan, joka juuri ja juuri peitti Abbyn pakarat. Neidon käsi nousi hiusten sekaan ja hän haroi niitä luodakseen itselleen edes jotain tekemistä ajattelemisen ohella.
Abby oli yhä vihainen ja kostonhimoinen Kate Bentleylle. Muija ei ollut edes huomannut oman tyttärensä olemassaoloa, vaikka heidän piirteensä olivat jopa pelottavan samankaltaiset. Eikä näidä smaragdinvihreitä silmiä ihan kellä tahansa ollut. Mutta Abby uskotteli itselleen, ettei ollut tämän asian takia vihainen. Vaan hän oli yksinkertaisesti naiselle vihainen siitä, että tämä oli hyljännyt oman tyttärensä, eikä tahtonut olla millään lailla osallisena Abbyn elämään.
Paskat. Elämä oli paskaa. Ja Abbyn teki mieli seksiä.

Punapää sipsutti Hugon eteen parvekkeelle ja istuutui muina miehinä tämän syliin. Abby nappasi Hugon tupakan tämän kädestä ja tumppasi sen välinpitämättömästi tuhkakuppiin, jonka jälkeen hänen kätensä löysivät paikkansa miehenalun niskalta ja huulet taas toisen huulilta.
Mitään Abby ei sanonut, koska hän tiesi sen olevan tarpeetonsa. Kyllä Hugon pitäisi tajuta, mitä Abigail nyt tahtoi. Nyt rokkari oli nimittäin nuolemassa Hugon korvaa ja huokaili yllyttävästi sen lähellä.

Hugo tuhahti ensin tytön sanoille ja naurahti räkäisesti päin tytön naamaa. "No sähän voit sitten muuttaa tänne alivuokralaiseks, eiköhän noi sut mielellään ottais", Hugo tiuskaisi takaisin ja koki pientä ärsyyntymistä jo Abbyä kohtaan. Mikä ei tietenkään ollut mitään uutta. Abby osasi olla hyvin ärsyttävä halutessaan. Kuka hullu haluaisi asua kotonaan, ainakaan kun oli jo parikymppinen? Ei varmasti kukaan. Nyt vain ei ollut rahaa omaan asuntoon, koska vanhemmat halusivat Hugon asuvan kotona eivätkä siksi kustantaneet edes takuuvuokraa omaan asuntoon. Niin, siksi siis asuntovaunu. Tosin olihan sekin aika kodikas.. eikö vain?
"Mä en vaan tajua tota, et jee, kotona on kivaa. Vittu oon parikymppinen, miks mun pitäis asua kotona äidin nurkissa? Kysympähän vaan..", Hugo jatkoi sitten ennen pihalle säntäämistään.

Sen sijaan nuorukainen yllättyi Abbyn saapumisesta parvekkeelle. Ja näköjään tyttö oli löytänyt päälleen jonkun pojan nuoruusaikojen paidan. Se kun oli ylisuuri Hugollekin, se vain oli ollut sitä aikaa. Kaikki oli pitänyt olla niin isoa ja jotenkin.. no uskokaa tai älkää, hopparimaista. Onneksi siitäkin oltiin päästy.
"HEI!", Hugo älähti kun tyttö tumppasi hänen tupakkansa. Hitto sitä oli vielä yli puolet jäljellä, saatanan muija. Sitä paitsi Hugolta oli jo kadonnut tämän illan osalta halut. Ja toiseksi, seksi oli kivaa Abbyn kanssa silloin, kun Abby oli hieman vastenhakoinen. Nyt tämä olisi liian helppoa, eli ei tuntuisi miltään. Kai? No kuitenkin, Hugoa ei tällä kertaa (ihme ja kumma!) kiinnostanut sellainen touhu. Ehkä se oli tämän illan tapahtumat yhdistettynä omaan fiiniin huoneeseen ja kaikki muukin. Joten Hugo päätti jättää vastaamatta tytön suudelmiin. Tai vastattiin niihen, mutta väsyneesti ja haluttomasti. Samoiten nuorukainen liikutti päätään niin, että Abby ei enää voinut nuolla korvaa.
"Anna olla..", nuorukainen murahti ärsyyntyneenä.

Tämän jälkeen Hugo työnsi Abbyn pois sylistään ja nousi seisomaan. Nuorukainen katsoi Abbyä hetken, mutta käänsi sitten selkänsä ja käveli sisälle. Poika riisui puvun takin ja kengät pois jalastaan. Samoiten kauluspaidan nappeja avattiin ja kravatti heitettiin lähimmälle tuolille. Sitten nuorukainen käveli sängylleen ja avasi television auki, joka oli vastapäätä sänkyä seinällä.

Miksi Hugo vaikutti niin vastahakoiselta, kun Abby suuteli tätä? Mitä, nytkö muka Hugo oli Abbyyn kyllästynyt? Sitähän Abby ei sallisi. Häneenhän ei kukaan kyllästyisi, siitä hän piti huolen.
Mutta oli vähällä, ettei Abby kironnut Hugoa alimpaan helvettiin, kun tämä työnsi rokkarin pois sylistään ja jätti tytön kylmälle parvekkeen lattialle yksinään, kun itse käveli sisälle. Tuollaistahan kohtelua Abby ei todellakaan sietäisi, eikä hän kokenut edes ansaitsevan sellaista.

Abby, joka tunnettiin itsepäisenä että kovapäisenä, asteli itsekin sisälle ja käveli aivan Hugon eteen, joka istui nyt sänkynsä reunalla televisiota muka katsellen.
"Kuka se nyt esittää, ettei muka kelpaa.." rokkari kuiskasi karhella äänellä ja asettui hajareisin Hugon syliin kaataen tämän sängylle selälleen. Abby otti Hugon kädestä kiinni ja vei sen paitansa alle paljaalle rinnalleen, jonka nänni oli jo kovettumaan päin. Rokkari painoi nälkäiset huulensa Hugon huulille, laskeutuen sitten imemään Hugon kaulaa ahmivasti. Kun Abby tahtoi seksiä, hän tahtoi sitä, eikä hänelle sanottaisi ei. Hän kyllä onnistuisi herättämään Hugon himot. Eihän hän turhaan ollut maksullisena toiminut. Eikä Abbyyn kyllästyttäisi, ei koskaan. Vaikka Hugo olikin Abbyn pakottanut harrastamaan seksiä kerran viikossa tämän kanssa, ei Abbyn itsetunto kestäisi sitä kolahdusta, jos hän ei enää miehenalulle kelpaisikaan.

Hugo vilkaisi sivusilmällä, kun Abby saapui perässä huoneeseen. Tyttö asettui nyt nuorukaisen eteen, television eteen, ja siitäkös Hugo ärsyyntyi vielä enemmän. Mikään ei ollut ärsyttävämpää, kuin television tiellä oleminen.
"Vittu siirry", Hugo ärähti, mutta pian Abby olikin jo hajareisin pojan päällä ja nuorukainen ei ehtinyt vastata iskuun mitenkään.
"Ja suako haittaa, ettei mua nyt huvita?", Hugo kysyi sitten toiselta, kun tyttö oli kuiskannut hänen korvaansa. Hugo kun ei halunnut tällä hetkellä panna Abbyä. Siinä ei olisi mitään uutta juuri nyt. Joten miksi turhaan tuhlata voimiaan, kun muutenkin jo väsytti. Poika vetäisi kätensä pois tytön rinnalta, kun toinen oli sen sinne vienyt. Vihainen katse annettiin sen sijaan Abbylle nyt.

Hugo ei tuntenut kehossaan mitään värähtystä, kun Abby häntä ahnaasti suuteli. Suudelmiin ei vastattu nyt mitenkään, vaan nuorukainen oli lahnana toisen käsittelyssä. Kun harrasti seksiä tarpeeksi usein, yli jopa omien tarpeidensa, osasi olla myös kiihottumatta tositilanteessa. Etenkin kun väsytti. Nyt nuorukainen tönäisi Abbyä jo kovemmin pois päältään ja ujuttautui pois toisen alta. Nuorukainen siirtyi tällä kertaa nojatuoliin, joka oli huoneen nurkassa. Mitähän tästäkin tulisi, pitäisi kai paeta kohta jonnekkin muualle taloon. Abby tuskin heti luovuttaisi. Kuitenkin ennen pakoa, nuorukainen aikoisi tehdä kaikkensa sammuttaakseen tytön seksin janon. Hugohan ei luovuttaisi tässä leikissä, kerran kun asian oli päättänyt, niin siitä ei luistettaisi. Tänään hän ei halunnut panna Abbyä, joten hän ei myöskään tulisi panemaan tätä.

"Nainen, etkö vittu tajua, ettei mua kiinnosta. Mua ei pätkäänkään haluta sun kroppas just nyt. Se on niin nähty", Hugo sanoi naama peruslukemilla. Pitäisi varmaan pitää pientä taukoa Abbystä ja kokeilla rauhassa muita kaupungin naisia. Vaihteluhan virkisti vai mitä.
"Muutenkin mietin, että saat varmaan vähän vapaata viikottaisista käynneistäs, soittelen sitten kun saat taas jatkaa hommias..", Hugo jatkoi väsyneenä eikä edes katsonut Abbyyn nyt.

Abby teki jälleen kaikkensa, ettei antaisi vihan tulla seksuaalisten halujensa tielle. Hän jatkoi Hugon suutelemista, sillä oli varma, että kyllä Hugo pian syttyisi. Siis kuka muka ei syttyisi, kun Abbyn kaltainen ammattilainen olisi asialla.
Mutta taas tyttö koki takaiskun; Hugo tönäisi hänet jälleen pois päältään ja jätti orvoksi sängylle, kun jätkä itse siirtyi nurkassa olevaan nojatuoliin. Pikku hiljaa Abbya alkoi vituttaa Hugon välttelevä käytös.
"Kyllä sulle on aikasemminkin kelvannut", tyttö sanoi ja nousi sängyltä ylös aikomuksenaan mennä taas Hugon luokse, jotta onnistuisi herättämään tämän nyt piilossa olevat himot.

Kuitenkin seuraavat Hugon sanat saivat Abbyn pysähtymään aloilleen. Hän tuijotti miehenalkua nyt melko jäätävästi ja... Järkyttyneesti?
"Niin nähty?" Abby toisti Hugon sanat toinen kulma koholla. "Anteeks vaan, herra jolle yleensä seksi on käynyt, mutta sä et voi sanoa mulle noin. Vittu sähän se oot suorastaa anellu, että mä tuun hoitelee sut ja sun junioris", rokkari viskasi takaisin jäätävästi ja katseli miehenalkua yhä tyrmistyneenä. Hän ei vain voinut uskoa Hugon sanoja. Eihän Hugo nyt oikeasti voinut olla saanut tarpeekseen Abbysta! Abbyhan oli takuuvarmasti paras seksikumppani, mitä Hugolla oli koskaan ollut. Ja nyt toinen sanoi, että heidän pitäisi pitää vapaata viikottaisita käynneistä ja... Että Hugo sitten soittelisi Abbyn perään.
Hahaha. Abbyhan ei tuollaiseen suostuisi! Mitä Hugo oikein itsestään kuvitteli! Aivan varmasti Hugo nyt vedätti Abbya, tahtoi tytön alkavan anella tämän perään ja sen sellaista. Jos Hugo tosiaan kuvittelisi Abbyn tekevän jotain sellaista, niin toinen oli väärässä. Jos joku aneli jonkun perään, niin se joku tulisi olemaan Hugo. Hugolle pitäisi varmasti lähiaikoina selvitä se, ettei kukaan muu nainen ollut Abbyn veroinen. Ei seksissä eikä luonteessaan.

"Okei", punapää totesi sitten kaikkien yllätykseksi ja asetti kätensä puuskaan. Hän virnisti ivallisesti. "Pidetään vaan 'vapaata'. Niin kauan kuin sulle vaan käy. Parempi vaan näin. Nythän mä oon taas vapaa menemään minne haluun", Abby jatkoi ja näytti hyvin tyytyväiseltä. Hän nappasi kenkänsä ja mekkonsa lattialta, tunki ne johonkin pussiin, jonka oli huoneesta löytänyt ja suunnisti nyt takaisin parvekkeelle. Rokkari kiipesi pelottomaan tyyliin kaiteen toiselle seinän vierelle ja alkoi kavuta alas. Hän oli harrastanut yläkerroista pakenemista ennenkin talon ulkopuolelta, joten Abbylle tämä ei ollut juttu eikä mikään. Onneksi Abby oli notkea ihminen.

Alas päästyään Abby ei edes vilkaissut Hugon kotiin päin, vaan lampsi paljain jaloin kohti tietä, jota pitkin lähti kävelemään kohti... Jotain. Täytyisi kai liftata joltain kyyti.

//Hohohohoho

Hugo tuhahti jotain välinpitämättömästi Abbyn sanoille. Tottakai se oli aikaisemminkin kelvannut, kun ei ollut vielä nähnyt ja kokenut kaikkea. Nyt tuntui vain, että Abigailista oli saatu kaikki irti. Oli kokeiltu ties mitä asentoja, ties mitä paikkoja ja sitä rataa. Ei ollut enää mitää nähtävää. Pitäisi saada uusi nainen kierrokseen, jotta ei kyllästyisi. Tosin muut naiset eivät olleet niin helmiä luonteeltaan mitä Abby. Tai siis Abby kun oli niin arvaamaton, mikä tavallaan viehätti juuri Hugoa.

"Nähty, koettu, tunnettu, jep", Hugo vastasi lyhyesti ja vilkaisi Abbyyn. Nuorukainen heitti pienen pikaisen hymyn toiselle ja pörrötti omia hiuksiaan, antaen katseen kiertyä televisioruutuun. "Haha, suorastaan anellut. Jaahas. Minä ja pikku tai siis ei niin pikku kaveri pärjätään kyllä hetki ilman suakin ja hoiteluitas, vaikka enköhän mä pesää saa muualtakin kun sulta..", Hugo murisi sanansa ja katsoi vihaisesti hetken taas Abbyä. Sitten Abby alkoikin kerätä tavaroitaan ja puhui jotain muustakin elämästä. Mutta ne sanat sivuutettiin. Kun tyttö oli menossa parvekkeen ovelle katsahti nuorukainen taas toiseen.
"Jep, soitellaan, muru", nuori herra Miller totesi virne kasvoillaan ja sarkasmi hehkui lauseesta selvästi.
"Varo, siellä voi olla liukasta", Hugo huikkasi vielä ja naurahti itsekseen. Tämähän kävi helposti. Kaikenlisäksi nuorukainen katoaisi varmasti itsekin ennen muiden heräämistä omaan kotiinsa, eli asuntovaunuun.

//THE END