Hometown heroes, national nobodies

// rige ja akemi !

Tummahiuksinen espanjalaispoika käveli tyhjemmän puoleisen aulan läpi turkoosien Niken kenkien kopsahdellessa koulun lattiaan. Katse harhaili aulan ilmoitustauluilla yrittäen etsiä niistä jotakin kiinnostavaa, löytämättä kuitenkaan mitään muuta kuin jostakin nuorukaiselle täysin tuntemattomasta tyypistä tehdyn pilailukuvan.
Lucas Romero siirsi mustaa hattuaan paremmin takaraivolle. Tummanruskeat hiukset tunkeutuivat hatun lierin alta pikkupoikamaisen näköisesti. Poika oli juuri päässyt filosofian tunnilta – tunti varsinaista piinaa. Mitä hän ylipäätään oli ajatellut ottaessaan jonkun filosofian valinnaisaineeksi?
Okei, se oli ollut Espanjassa ihan kivaa, mutta Astonissa oli lievästi ilmaistuna eri meno. Ihmeelliset kannabishuuruissa 24 tuntia vuorokaudessa elävät hippityypit olivat kaikki linnoittautuneet samalle filosofian tunnille hänen kanssaan ja olivat hieman turhankin innokkaita kertomaan näkemystään maailmasta – jos ne siis ylipäätään näkivät siitä mitään muuta kuin pinkkejä palloja ja sinisiä neliöitä ja vaaleansinisiä etanoita, unohtamatta tietenkään niitä kuuluisia vaaleanpunaisia elefantteja. Minkä lisäksi vielä Grant oli melkein ottanut hänen hattunsa takavarikkoon, kun hän oli epähuomioissaan unohtanut sen päähänsä. Lucas huokaisi ja kohensi oikealla olallaan roikkuvan repun asentoa – onneksi hän oli välttänyt sen hattuvarikon.

Kävellessään aulan poikki Lucas bongasi jonkun vaaleanruskeahiuksisen tytön epätoivoisen yrityksen saada yksi aulan välipala-automaateista toimimaan. Skeittari muutti suuntaansa ja kävellessään laitteen ohi potkaisi tuota terävästi kylkeen.
”Siihen pitää käyttää väkivaltaa”, Lucas huikkasi olkansa yli tytölle, joka yritti sopertaa jotakin kiitoksen tapaista mustiin farkkuihin ja mustaan, printti kuvioiseen t-paitaan sonnustautuneelle pojalle.
Romero marssi koulun tunkkaisesta sisätilasta pihalle, vetäen raikasta ulkoilmaa keuhkoihinsa. Paskat siitä raikkaasta ilmasta.
Etuoven vieressä poltteli tupakkaa joku punkkari-rokkari-pahisjengi, ja savu oli niin sankkaa, että hyvä kun eteensä näki. Lucaksella oli kokonainen tunti aikaa, ennen kuin hänellä alkaisi aina yhtä mukavat kemian tunnit. Peter Hardwood, se lihava, vanha, kaljuuntuva äijänkäppänä ei lukeutunut nuorukaisen lempiopettajiin.

Saatuaan savusukellettua itsensä pihaan muutti Lucas suunnilleen samalla hetkellä kurssia: pihalla kokoontui parasta aikaa joku kermalaisten juorupiiri, jonka keskelle skeittarilla ei ollut aikomustakaan mennä. Sitä paitsi yksin pihalla istuminen oli ensinnäkin tylsää, mutta toisekseen hän saisi varmasti pian kaverin jostakin ei-niin-kivasta ihmisestä, joten espanjalainen suuntasi kulkunsa lempipaikkaansa koulussa: katolle.
Ei se tietenkään sallittua ollut, vielä mitä, mutta sinne oli lapsellisen helppo livahtaa. Ja sitä paitsi kukaan lyhythameisesta cheerleadereista tuskin vaivautuisi kiipeämään katolle. Lisäksi tunnit olivat suurimmaksi osaksi käynnissä, joten tuskin siellä koulun päällä tungosta olisi.
Lucas heilautti repun selkäänsä ja kiipesi ketterästi sivussa olevat palotikkaat ylös, kävellen hieman reunempaa niin, ettei hän olisi aivan katon laidalla ja nakkasi sitten reppunsa katon pinnalle, käyden rennosti makaamaan asettaen reppunsa niskansa taakse. Katse harhaili taivaalla ja siellä olevissa pilvissä, aurinko oli juuttunut jonkun hattaran taakse, mutta ei kyllä ilmaa kylmäksikään olisi voinut sanoa.
Lopultakin espanjalainen sai myös sitä kauan kaipaamaansa raikasta ilmaa, hymyillen tyytyväisenä kun asetteli hattunsa osittain suljettujen silmiensä eteen. Hän ehtisi hyvin viettää piristävän rentoutumishetken ennen Hardwoodin piinapenkkiin joutumista.

//Akin lookki, mutta sillä on pitkät aaltoilevat hiukset :--)

"Back off tai mä käytän väkivaltaa!"
"Tsiisus, Aki. Rauhotu. En mä mitään pahaa tarkottanu..!"
"Älä seuraa mua koko helvetin aikaa! Enkö mä jo sanonu, että mä haluan olla yksin!"

Ja niiden sanojen jälkeen Akemi Rayworth oikeasti pinkaisi juoksuun. Ärh! Miksi jätkien oli välillä oltava niin vaikeita tapauksia, eivätkä voineet vihjailusta tajuta, että Akia ei näiden seura kiinnostanut missään muussa kuin kaverimielessä? Helvetin Jackson, helvetin Asao. Miksi Asao oli ylipäänsä esitellyt tuon ihme Jacksonin siskolleen? Eräänä kauniina päivänä (eli kaksi viikkoa sitten), kun Aki oli ollut kylpemässä heidän pihallaan olevassa poreammeessa, oli Asao ilmestynyt kotiin tämän uuden kaverinsa kanssa. Jonka katseesta aasialaispiirteinen tyttö ei ollut alusta asti pitänyt. Jotenkin Jackson katsoi tyttöä niin kuin tämä olisi jokin mehevä lihankimpale.
... Hyiiiiii! Jackson oli vieläpä jokin pahainen nörtti, joka muka yritti olla niin 'cool' niiden Harry Potter -lasien takaa.

Tyttö löysi itsensä pian pihalta ja vilkaisi taakseen. Jumalauta, miksi tuo nörtti seurasi häntä yhä! MIKSEI TOINEN TAJUNNUT LOPETTAA PIIRITYSTÄÄN?!
Aki pinkoi sitten koulun sivustalle ja huomasi yhtäkkiä pelastuksensa; tikkaat katolle. Hienoa, täydellistä! Enempiä miettimättä skeittari sitten kipusi palotikkaita pitkin ylös. Hänen rakas skeittilautansa oli turvallisesti repussa, joka taas oli turvallisesti pienen tytön selällä. Onneksi Akilla oli tänään mustat housut, eikä hametta. Nyt nimittäin moni olisi saanut kivan näkymän, kun tyttö kipusi tikkaita pitkin ylös.

Akemin katse pysyi loppumatkan alhaalla, koska hän pelkäsi Jacksonin tulevan pian nurkan takaa ja huomaavan tytön kiipeävän tikkaita pitkin ylös. Aki kuitenkin pääsi jo katon reunalle, kun hän oikeasti näki Jacksonin pelmahtavan esille nurkan takaa. Tummatukka ähkäisi hengästyneesti ja könysi sitten nopeasti katolle. Hän haukkoi helpottuneena henkeään, kun oli päässyt turvaan katolle. Hienoa, nyt Aki vain lintsaisi kuvaamataidon tunnin. Tyttö ei sitä katunut, koska hän oli niin surkea kuvaamataidossa. Hemmetin friikki Dubois. Torui Akemia aina siitä, kuinka tyttö ei osannut katsoa pintaa syvemmälle. Miksi Akin olisi muka katsottava pintaa syvemmälle, kun hän näki aivan hyvin, mitä jossain kuvassa oli! Ärh, kuvaamataito oli niin rasittava aine. Miksi tyttö olikaan tehnyt ensimmäisellä luokalla sen virheen, että oli valinnut itselleen väärän valinnaisaineen...

Skeittari käänsi sitten viimein katseensa katolle ja oli lähellä, ettei Akemi hypähtänyt alas katon reunalta silkasta säikähdyksesät, kun oli huomannut katolla olevan joku. Ensiksi Aki oli luonnollisesti säikähtänyt katolla olijan olevan Jackson, mutta tarkemmin katsottuna se ei Jacksonilta näyttänyt.
Akemi siristeli silmiään ja uskaltautui sitten hiljalleen hiipiä lähemmäs tuota katolla makaavaa nuorukaista. Miksi toinen näyttikään niin tutulta?
Nyt tyttö seisoi aivan tuon tutulta näyttävän pojan edessä ja kumartui pojan kasvojen ylle, joita hattu peitti. Hei, oliko toinen Lucas? Se, joka oli todistanut Akemin hienon putoamisen roskalaatikkoon ja auttanut hänet Jimmyn luo, paikannut tytön polven ja saattanut Akin jopa kotiin asti?
Kyllä, se oli Lucas. Aivan varmasti. Tai ainakin 75%:sesti.

Akemi kun ei mitään röyhkeille tavoilleen voinut, hänen huulilleen kipusi salakavala virne, kun hän keksi, miten voisin Lucaksen yllättää. Tyttö meni mahdollisimman hiljaa polvilleen maahan ja kumartui sitten aivan Lucakseksi kuvitteleman pojan korvan viereen.
"... Tulipalo."

Huonojen yöunien jälkeen uni maistui Lucakselle, eikä kestänyt kovinkaan kauaa, kun nuorukainen oli jo torkahtanut hattunsa alle koulun katolle. Ei ehkä mikään maailman viisain paikka nukkua, mutta ei sinne ketään kipuaisi tähän aikaan päivästä häiritsemään hänen uniaan. Lucaksen tarkoitus ei oikeastaan ollut nukahtaa, mutta minkä hän sille teki, että hän oli valvonut myöhään yöhön yhden skeittiohjelman takia ja loppujen lopuksi päässyt nukkumaan joskus siinä neljän paikkeilla? Ja kouluhan toki alkoi kahdeksalta, eikä se kolme ja puoli tuntia todellakaan ollut riittävästi unta Lucakelle, joka mieluusti viikonloppuina nukkui vähintään kellon ympäri.

Poika näki juuri unta – hän skeittasi jossakin skeittiparkissa, jonka reunoilla kasvoi palmuja. Ehkä Miami? Samannäköistä ainakin. Ne olivat skeittikisat, arvostetuimmat sellaiset ja Lucas kisasi itseään Tony Hawkia vastaan. Hän oli voitolla. Enää yksi temppu, yksi onnistunut alastulo, ja hän saisi nostaa tuon valtavan pokaalin käsilleen, sitten hän olisi päihittänyt maailman yhden kuuluisimmista skeittaajista....
Juuri kun Lucas oli suorittamassa alastuloaan täydellisesti onnistuneessa tempussa, juuri kun hän oli kuulemassa yleisön repeävän suosionosoituksiin, hänen korviinsa kantautuivat voimakkaina unessa kajahtelevat sanat.

"Tulipalo."

Tummahiuksinen ponnahti pystyyn silmien rävähtäessä auki. Villisti sotkussa olevat hiukset paljastuivat kun musta hattu tipahti hänen syliinsä.
"Mitääh?" Lucas älähti joutuen räpäyttämään muutaman kerran silmiään, ennen kuin hän tajusi missä oli. Aivan: Aston High School, San Diego. Ei Miamia. Ei skeittikisoja. Astonin katto ja...
Tulipalo?
"Mitä helvettiä?" olivat ruskeasilmäisen seuraavat sanat tuon kääntäessä päätään vieressään näkyvään hahmoon.
Hetken Lucas joutui siristelemään silmiään, ennen kuin tajusi, kuka siinä oli.
"Akemi, mitä helvettiä sä kuvittelet tekeväs? Ootko ihan kajahtanut?" poika tivasi, tuijottaen hetken aikaa aasialaispiirteistä tyttöä ennen kuin repesi nauramaan.
"Kiitti vaan, sun takia en voittanutkaan Tony Hawkia."
Nuorukainen kumartui eteenpäin kopaten päästään tipahtaneen hattunsa takaisin, painaen sen päähänsä samalla kun rojahti takaisin makaamaan katolle.

Tarvitseeko edes sanoa, miten Akemi Lucaksen reaktioon reagoi?
Kun Lucas oli ponnahtanut selvästi järkyttyneenä istumaan ja katsellen hölmösti ympärilleen, Aki purskahti kovaääniseen nauruun ja kaatui selälleen katolle. Hänen kätensä olivat menneet mahan ympärille ja tyttö räkätti hervottomasti. Lucaksen reaktio oli ollut näkemisen arvoinen!
Nuorukainenkin alkoi nauraa ja Aki yritti hillittä sitä hulvatonta naurukohtausta hiljalleen. Hän pyyhki nyt sormillaan silmäkulmiaan, jotka vuotivat yli liiallisesta naurusta.

"Ooooooih", skeittari henkäisi sitten hitusen rauhoittuneena ja onnistui nostamaan itsensä istumaan. Hän hieroi kipeitä poskiaan, mutta se huvittunut virne ei tuntunut katoavan mihinkään. "Sun ois pitänyt nähdä ilmees! Hahahaha, ihan vitun hyvä", Akemi naureskeli ja pudisteli päätään toiselle, joka oli jälleen käynyt pitkälleen katolle. Aki konttasi Lucaksen vierelle ja jäi istumaan siihen jalat pitkälle asetettuina.

"Mitä sä täällä oikee lintsaat? Hyi sua", tyttö torui, käänsi päänsä Lucaksen puolelle ja vinkkasi tälle nopeasti silmää. Sitten jo hänkin kellahti selälleen katolle. Aurinko paistoi kirkkaasti silmiin, joten Aki päätti sulkea silmänsä.

Akemin reaktio oli täysin arvattava, eikä Lucas oikeastaan jaksanut yhtään ihmetellä sitä, että tummahiuksinen tyttö kaatui pitkin pituuttaan katolle räkättämään. Hän kyllä tiesi, millainen ilme ihmisellä oli, kun tuon korvaan tultiin karjumaan kesken unien (kyllä, joskus elämässään myös Romero oli harrastanut tällaisia ilkeyksiä). Poika käänsi asentoaan sen verran, että saattoi suunnata katseensa Akemiin, joka näytti pikkuhiljaa toipuvan kikatuskohtauksestaan, vaikkakaan sitä virnettä, joka neitokaisen kasvoilla keikkui, ei luultavasti olisi saanut poistettua kirveelläkään.
"Jooo mä uskon", Lucas totesi venyttäen ensimmäistä sanaa, naurahtaen toteamuksensa perään. Kädet espanjalainen risti päänsä taakse, suunnaten nyt ruskeiden silmiensä katseen siniselle taivaalle. Ehkä se oli vain hyvä, että tuo päästään sekaisin oleva skeittarityttö oli pelmahtanut paikalle kuin tyhjästä (varmaan kiivennyt ilmastointikanavia pitkin? Lucas ei olisi yhtään ihmetellyt, vaikka Akemi olisi harrastanut tällaisia extreme-tempauksia) ja herättänyt hänet, sillä tosiaan niiden jo mainituiden lyhyiden yöunien takia jätkä olisi saattanut viettää tovin jos toisenkin untenmailla ja hän olisi saattanut tahattomasti skipata Hardwoodin kemian tunnit. Hitto, se jos mikä olisi ollut varsinainen menetyksien menetys!

"Mä mitään lintsaa, mä uneksin hiekkarannoista ja vähäpukeisista naisista", Lucas heitti tasapainoisella, vakavalla äänensävyllä, jonka takia sanat olisi saattanut uskoakin todeksi. Muutama sekunti sanojen jälkeen kasvoille leviävä ilkikurinen virne kuitenkin taisi paljastaa pojan.
"Ei vaan siis mulla on hyppytunti, pääsin just pois Grantin luokasta", poika sanoi kääntäen päätään niin, että pystyi nyt katsomaan viereensä asettunutta Akemia.
"Mä en vaan pysty tajuamaan, että mitä helvettiä mä oikein ajattelin, kun valitsin jonkin niinkin idioottimaisen aineen kun filosofian valinnaiseksi? Tää on yks niitä elämän suuria filosofisia kysymyksiä, mihin mä en vaan yksinkertaisesti löydä mitään vastausta", Lucas selitti kurtistaessaan ohimennen kulmiaan. Siitä tulikin mieleen, että hänen varmaan pitäisi piipahtaa jossakin rehtorin juttusilla kysymässä, olisiko valinnaisaineita mahdollista lopettaa tai vaihtaa kesken lukuvuoden.

"Osaisitko sä valaista mua oi suuri zen?" Lucas heitti hetken hiljaisuuden jälkeen nuorukaisen virnistäessä hilpeästi vierustoverilleen.
"Mitä sä itse puuhaat, pidätkö taas jotain lentotunteja itselles?" poika kysyi läpällä viitaten parivaljakon viime tapaamiseen, joka oli saanut alkunsa siitä, kun Lucas oli bongannut Akemin lentävän suoraan roskapönttöön. Niistä espanjalaisella alkoi olla aika paljon kokemusta, kaikenlaisissa muodoissa. Hän oli kyllä joutunut mitä oudompiin tilanteisiin Amerikassa, varsinkin San Diegossa. Muutama muisto siitä ihmeellisestä illasta, jolloin hän oli joutunut kaveriensa raahaamana johonkin helvetin strippiklubiin, pyörähti Lucaksen päässä, mutta se filmi katkaistiin automaattisesti. Se materiaali oli noloa eikä jätkä edes halunnut ajatella suostuneensa mukaan johonkin niin typerään.

"Hyi helvetti", Aki totesi nauraessaan, kun Lucas kertoi uneksivansa vähäpukeisista naisista. "Sähän se likanen oot", tyttö torui ja kohautti kulmiaan, kun poika kertoi asioiden todellisen laidan. Filosofia, siinä vasta toinen aine, jota Akemi ei tajunnut sitten yhtään. Se oli vähän kuin kuvaamataito, piti katsoa pintaa syvemmälle. Hyrrr. Miksi piti katsoa aina pintaa syvemmälle, kun vastaus oli aina pinnalla?
"Kerro sä mulle, että miks mulla on joku vitun kuvaamataito valinnaisaineena, vaikken osaa edes piirtää", skeittari heitti ilmoille oman toteamuksena ja pudisteli päätään epäuskoisena. "Se friikki Dubois tulee aina jäkättää mulle siitä, että mun pitäis katsoa jotain hemmetin maalauksia syvemmälle, että mun pitäis olla siinä kuvassa itse. En ota yhtää selvää sen hihhulin selityksistä. Siis pitäis kattoo pintaa syvemmälle? Ja paskat sanon minä. Ehkä sen kannattais alkaa syödä lääkkeitä, että se tajuis, mitä se oppilailleen selittää..." Akemi avautui oikein kunnolla ja selittäessään hänen kasvonsa vääntyivät mitä ihmeellisimpiin ilmeisiin. Hänen kätensä makasivat leppoisasti vatsalla ja silmät oltiin kohdistettu jonnekin yläviistoon.

Akemi naurahti sydämellisesti Lucaksen heittoon siitä, oliko tyttö pitämässä itselleen jotain lentotunteja.
"Kunpa vaan olisinkin", skeittari hykersi naurusta ja kääntyi hetkeksi katsomaan vieressä makaavaa Lucasta. "Sä et kyllä ikinä arvaa, miten mä tänne päädyin", Aki tokaisi ja henkäisi närkästyneen kuuloisesti. Pelkkä ajatuskin Jacksonista sai aasialaispiirteisen päässä kiehahtamaan vaaralliseen tapaan.
"Ootteks te kaikki jätkät sellasia, että te ette kerrasta usko, jos teille sanoo 'ei'?" tyttö päästi kysymyksen sitten ilmoille ja katsoi Lucasta nyt melko tuimasti. "Miks te ette voi vaan uskoa, että tyttö ei oo kiinnostunut, jos se sanoo 'ei' vakavalla naamalla? Mua vituttaa tollaset tapaukset. Saatana."

Lucas nauroi tytön nimittäessä häntä likaiseksi, varmaan joo. Akemi ei edes tiennyt, mitä likainen siinä mielessä tarkoitti… Kuulisi vain joidenkin hänen kaveriensa juttujen tason ja se käsite saisi aivan uuden merkityksen tytönkin aivoissa.
Akemin heittäessä vastauksen pojan sanoihin, ei tuo voinut olla purskahtamatta nauruun. Ai Akemi kuvaamataidossa? Eihän tuo jaksaisi edes istua niin pitkään paikallaan, että saisi väsättyä yhtään mitään.
Tummahiuksinen kuunteli toisen selvityksen friikki-Duboisista ja tuon katso pintaa syvemmälle –jäkätyksistä, virnistäen ominaiseen tapaansa.
"Joo, mä oon kuullu että se on lievästi ilmaistuna sekasin", poika sanoi kääntyen katselemaan taivasta.
"Varmaan yhtä mukavaa kuin siellä filosofian tunneilla. Vittu ne jätkät on oikeesti ihan kujalla kaikesta… Selittää vaan keltaisista krokotiileistä ja pohtivat jotakin tosi syvällisiä kysymyksiä, niin kun esim. miksei aurinkoa voi sammuttaa katkaisijasta ja miks kuu on juustoa…" Lucas jutteli pudistellen kevyesti sanojensa perään käsiensä päällä olevaa päätään.
"Se ryhmä on täynnä jotain ihmeen hihhuli-friikkejä."
No, se oli tosi, ja vaikkei Lucas ollut mikään maailman kärkkäin ihminen mitä tuli muiden ihmisten arvosteluun, olivat nämä sanat täysin oikeutettuja. Hänen filosofianryhmänsä oli ihan oikeasti täynnä ihan pimeää jengiä.

Ruskeasilmäinen kohotti kiinnostuneena kulmaansa, silmissä välähtäessä kiinnostuksen pilkahdus kun Akemi tiedotti, ettei hän ikinä uskoisi miten tyttö oli päätynyt Astonin katolle.
Päätä käännettiin neitokaisen suuntaan, nuorukaisen odottaessa tytön valaisevan asiaa paremmin.
Totta puhuen Lucas hieman hätkähti Akemin kysymystä.
"Täh?" oli ensimmäinen kommentti, joka varmasti kieli Lucaksen valtavan suuresta älykkyysosamäärästä…. Pistetään tällä kertaa hämmästyksen piikkiin.
"Een usko", Lucas sanoi toivuttuaan hämmästyksestään.
"En ainakaan minä", todettiin sitten ja nuorukainen olisi tähän väliin kohauttanut olkapäitään, jos ei olisi maannut pitkin pituuttaan katolla.
"Mutta kukaan ei oo koskaan sanonu mulle ei", Lucas heitti sitten itserakkaimmalla äänellään, naurahtaen sitten sanojensa perään.
"No ei vaan läppä. Emmä tiiä miks jotkut on niin kovakallosia… Kyllä se ainakin mulle menee perillä pelkällä eillä", jätkä totesi miettivään sävyyn.
"Ehkä niitten ego ei kestä sitä, että niille sanotaan, ettei kiinnosta. Tai sitten ne on vaan niin umpirakastuneita, ettei ne osaa päästää irti ja jättää rauhaan."
Lucas analysoi asiaa tuijotellen sinistä taivaankantta mietteissään.

Lucas oli näköjään Akemin kanssa samaa mieltä kuvaamataidon opettajasta friikki Duboista. Tyttö tuhahti hiljaa pojan lauseelle 'lievästi sanottuna sekaisin', muttei tahtonut jäädä asiaa enää vatvomaan. Se jos kuka opettaja oli sekaisin! Miksi tuollaiset saivat opettaa kouluissa, eikö tuollaiset tapaukset kuuluisi enemmänkin mielisairaalaan kuin lukioon...
"No kaikki filosofiasta kiinnostuneet on huumehörhöjä!" skeittari sanoi suoraan mielipiteensä filosofian opiskelijoista ja pudisti päätään ällötyksestä. Kerran kun Aki oli ollut filosofian tunnilla (siitä tosiaan oli jo kaksi vuotta, kun ensimmäisenä vuonna filosofia oli vielä pakollista yhden kurssin verran), eräs oppilas oli alkanut selittää Akemille siitä, kuinka oli mielenkiintoista, kun luokkahuoneen värit sekoittuivat hänen silmissään ja kuinka kauniita kukkia luokassa kasvoi. Ööö, niin. Aki oli vain toljottanut tyrmistyneenä tätä kyseistä poikaa.
"Ethän sä käytä huumeita?" Akemi kysyi sitten tiukasti ja silmäili Lucasta ehkä turhankin tiukkaan sävyyn. Tosin Akille se nyt oli yksi ja sama, käyttikö toinen huumeita. Ei toinen nimittäin kovin sekavalta vaikuttanut ja se riitti. Kunhan Lucas ei alkaisi puhua mitään erivärisistä perhosista, niin tämän seura kelpasi.

Akemi löi Lucasta ehkä turhankin kovaa nyrkillään käsivarteen, kun tämä oli sanonut, ettei hänelle oltu koskaan sanottu ei. Tämä oli oikeasti vakava asia, eikä nyt saanut vitsailla!
Onneksi Lucaskin sitten ymmärsi jotenkuten asian vakavuuden ja alkoi pohtia asiaa itsekin.
... Umpirakastunut Jackson, hyiiii helvetti! Ällöä! Kuka muka tahtoi tähän skeittarityttöön rakastua, joka rakasti itsensä telomista? Näköjään jotkut helvetin säälittävät nörtit, jotka luultavasti unelmoivat räväkästä tytös- MIKSI AKI EDES MIETTI TÄTÄ, HYIIII!
"Mä taidan kohta oksent-" "Aki?"
Tummanruskeat silmät kääntyivät rivakasti palotikkaiden luo ja silloin tyttö näki jo liian tutuksi käyneen hiuspehkon kohoavan katon reunalta. Skeittari tunsi niskavillojensa kohoavan ja kylmien väreiden kulkevan selkää pitkin. Ei, EI, EI, EI JA EI! Miksi tuon kammottavan finninaamaisen Harry Potter -lasien omaavan nörtin piti seurata häntä kuin hai laivaa? Mitä Akemi oli tehnyt ansaitakseen tämän kauhean rangaistuksen? Tyttö voisi vaikka luvata sille yläkerran herralle, ettei enää koskaan tekisi niin vaarallisia temppuja, jos hän vain pääsisi tuosta säälittävästä nörtistä eroon!

"Tai sitten ne on vaan niin umpirakastuneita, ettei ne osaa päästää irti ja jättää rauhaan."

Aivan, siinä olisi ratkaisu! Aivan Akemin silmien edessä! Olipa tyttö ollut tyhmä!
Mitään sen enempää miettimättä tyttö oli jo kääntynyt katsomaan vieressä makaavaa Lucasta, joka valitettavasti joutuisi olemaan tytön uhri. Niin, eihän Lucaksen mielipidettä tarvinnut kysyä. Toinen suostuisi muutenkin. Kai. Tai ei Akemi tiennyt, milla tavalla jätkät tähän tekoon reagoisivat.

"Aki, miks sä tääl-" Jacksonin sanat keskeytyivät, kun tämä oli ilmestynyt kokonaan katon reunalle seisomaan ja näki Akemin painavan huulensa Lucas Romeron huulille.
Akemin mieli tällä hetkellä: "HYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYI!"
Hän ei ollut edes koskaan aikasemmin pussannut ketään!

Kulmaa kohotettiin ylemmäs Lucaksen luodessa loukkaantuneen katseen vieressään olevaan Akemiin. Hän ei ollut mikään huumehörhö, vaikka olikin filosofian ryhmässä ja kiinnostunut siitä! Tosin hänen kiinnostuksensa oli hieman latistunut Astoniin siirtymisen myötä (rehellisesti sanoen hieman ja hieman enemmänkin) ja nykyään poika odotti lähinnä kauhulla filosofian tunteja ja sitä, mitä ne sekopäiset pilvihemmot olivat tällä kertaa keksinyt hänen päänsä menoksi. Kaikkea hullua varmasti, siitä ei ollut epäilystäkään.
"No en!" Lucas älähti sitten vastaukseksi kohottautuen nyt hieman istuvampaan asentoon, ruskeiden silmien siristyessä katseen kiinnittyessä Akemiin.
"Näytänkö mä joltain ruohonpolttajalta?" poika tuhahti, virnisti sitten leveästi ja painautui takaisin selälleen katolle. Hän ei ollut koskaan kokeillut huumeita, vaikka mahdollisuuksia olisi kyllä tarjoutunut yllin kyllin ja nuorukainen oli siitä asiasta ylpeä. Varsinkin, kun hänellä oli tapana sortua tekemään kaikenlaista tyhmää kavereidensa painostuksen alaisena. Kai hän oli vähän yllytyshullu…. Mutta kyllä hänellä nyt jonkinlaiset arvot oli! Ei huumeita. Eikä strippareita. Huorista puhumattakaan.
Kyllä vaan, Lucaksen mielessä pyöri toisinaan vieläkin ne hajanaiset muistikuvat siitä eräästä tietystä illasta. Ja yleensä ne saivat epämiellyttävän häpeän punan kohoamaan hänen poskilleen, mutta tällä kertaa se vältettiin, kun Akemi löi häntä käsivarteen ja ajatukset kääntyivät takaisin nykyhetkeen. Huvittunut katse suunnattiin tyttöskeittariin pojan virnuillessa ilkikurisesti tuolle, ilmeen kuitenkin vaihtuessa hämmästyneeksi, kun jostakin kuului ääni, joka kutsui Akemia juuri sen jälkeen, kun tuo oli selvästi aikonut tiedottaa oksentavansa.

Joku ilmiselvästi oli kiipeämässä koulun katolle, ainakin päätellen siitä hiuspehkosta joka katon rajasta pikkuhiljaa nousi. Ja ilmeisesti kaverilla oli jotain asiaa Akemille.
Lucas oli vähän pihalla koko tapahtumasta, koska yhtäkkiä aasialaistyttö näytti kuin myrkynnielleeltä ja jokseenkin siltä, että oksentaisi kohta tai vaihtoehtoisesti pinkoisi pää kolmantena jalkana karkuun. Eikä se ollut oikein sitä Akemia, johon Lucas oli tutustunut – siis että juostiin asioita karkuun. Enemminkin Akemi juoksi kaikkea päin päätä pahkaa... Niinpä tämä reaktio aiheutti pojassa sekä huvittuneisuutta että hämmästystä. Kuka sieltä nyt sitten oikein oli tulossa?

Se katolle kiipeäjä oli juuri aloittamassa lausetta, kun se keskeytettiin.
Ja jos Lucas oli hätkähtänyt silloin, kun Akemi oli maininnut jotakin tulipalosta hänen korvaansa, tai jos hän oli hämmästynyt tuon äskeistä reaktiota, vei tämä kyllä voiton aivan kaikesta.
Ruskeat silmät laajenivat noin lautasen kokoisiksi, koko vartalo oli jähmettynyt niille sijoilleen ja Lucas ei voinut muuta kuin olla hyvin, hyvin järkyttynyt. Ja sitten hän vastasi toisen suudelmaan hellästi täysin tietämättömänä siitä, että Akemi vain toisteli hyi-mantraa mielessään.
Ja tämä oli epänormaalia. Akemi oli hänen kaverinsa. Siis puhdas kaveri ja kaveri ihan kaverimielessä mitään ylimääräisiä pervoja sivuvivahteita tai mitään muutakaan. Kaveri isolla K:lla. Lucas oli luullut tytönkin pitävän häntä kaverina. Tämä oli pelottavaa. Miksi hän edes vastasi tytön suukkoon?
Reaktio. Pelkkää reaktiota. Hän automaattisesti vastasi, koska ei halunnut pahoittaa Akemin mieltä, jos toinen nyt vaikka sattuisi… pitämään hänestä. Siinä mielessä.
Ei hitto, ei Akemi voinut olla ihastunut.
Eikä varsinkaan HÄNEEN.

Okei, kaikki oli sujunut siihen mennessä hyvin. Hän oli nimittäin kuullut Jacksonin lauseen keskeytyvät äkillisesti, kun tyttö oli keksinyt suudella Lucasta. Akemi jopa näki sivusilmällään, että Jackson oli jo perääntymässä katolta. Se sai tytön hykertämään tyytyväisyydestä, mutta se tyytyväisyys katosi sitten nopeasti teille tietämättömille.
Sillä Lucas vastasi hänen suudelmaansa.

Akemin silmät, jotka neiti oli hetki sitten tilanteen takia sulkenut puoleksi kiinni, revähtivät vaistomaisesti auki ja nyt aasialaispiirteinen tyttö toljotti liian lähellä olevaa Lucasta tyrmistyneenä. Ei toisen kuulunut vastata Akemin suudelmaan! Lucaksen olisi pitänyt vain... Pysyä paikoillaan, pysyä liikkumatta! Huuliaan myöten! Ei skeittarityttö ollut tällaiseen varautunut, ei sitten lainkaan!
Hänen ensisuudelmansa... Hyvästit sitten vain sillekin. Yhyy. No okei, ei se Akemia paljoakaan kiinnostanut. Häntä ei oikeastaan kiinnostanut minkäänlainen romantiikkahössötys kuten muita samanikäisiä tyttöjä. Aki ei edes koskaan ollut ajatellut suutelevansa vastakkaisen sukupuolen edustajaa, koska tyttö piti näitä yleensä vain kavereina!

Kun tyttö sitten tönäisi Lucaksen irti itsestään, oli Jackson onneksi kadonnut katolta vähin äänin. Akemi haukkoi äänekkäästi henkeään ja tuijotti Lucasta edelleen tyrmistyneenä. Hetken aikaa tummatukka oli siinä vain paikoillaan tuijottamassa toista, kunnes hänen nyrkkinsä alkoivat puhua hänen puolestaan; Aki alkoi hakata Lucasta minne ylettyikin ja tyttö näytti hyvin kiukkuiselta.
"Ei... Sun... Kuulunu... Vastata... Siihen..!" keijutyttö ähki lyöntiensä väleistä ja hänen silmistään suorastaan leimusivat liekit. Hän oli todellakin enemmän kuin järkyttynyt Lucaksen teosta. "Sun ois kuulunu vaa olla liikkumatta! Mitä sä ajattelit, vitun mulkku!"
Okei, Akemi puhui ehkä hieman liian ilkeään ja toruvaan sävyyn, mutta hän ei mahtanut sille oudolle tunnepuuskalle mitään. Hän puri hampaitaan kovasti yhteen ja hengitti kiivaasti.

Sitten skeittarityttö lopetti hakkaamisen ja nousi seisomaan jaloilleen perääntyen Lucaksesta parin askeleen verran, kunnes hän käänsi tälle silmänsä. Tyttö tunsi outoa kuumotusta poskillaan ja nosti kätensä niiden päälle. Mitä, ei voinut olla totta... Oliko Aki juuri punastunut? Voihan helvetti, ei tämä voinut olla totta! Eihän hän tuntenut Lucasta kohtaan mitään erikoisempia tuntemuksia, Lucas oli hänelle vain kaveri! Kaveri, eikä muuta. KAVERI! Miksi Akemin sydän kuitenkin hakkasi niin kovaan ääneen hänen rinnassaan?
Kaikki oli pilalla.

Okei, tämä ei nyt mennyt ihan putkeen.
Ei ilmeisesti Akeminkaan mielestä, mikäli jotain saattoi päätellä Lucasta hakkaavista nyrkeistä.
Jätkä kohottautui pystyyn ja perääntyi katolla tytön käsien ulottumattomiin, kasvoilta heijastuessa samanlainen ilme kuin Akemilla: tyrmistys. Ja lievä säikähdyskin aasialaistytön sanojen johdosta, Lucaksen pystymättä aukaisemaan suutaan.
Mitä oli juuri tapahtunut?
Mitä helvettiä hän oli ajatellut, kun oli vastannut Akemin suudelmaan? Voi saatana, että hän osasikin olla torvelo. Oikea kaikkien idioottien kuningas.
Hän ei kyllä ainakaan tykännyt Akemista. Ei missään herran nimessä, ei, EI! Reaktio. Pelkkä automaattinen reaktio, jolla ei ollut mitään tekemistä ainakaan Lucaksen tunteiden kanssa. Koska hän tunsi pelkkää kaveruutta tummahiuksista tyttöä kohtaan, jota oli juuri suudellut.
Korjaan, joka oli suudellut häntä. Akemihan sen oli aloittanut.

Tytön kohottautuessa seisomaan kompuroi Lucaskin pystyyn, perääntyen vielä pari askelta, tuijottaen hämmentyneenä Akemia.
"Sähän sen alotit", heitettiin hetken hiljaisuuden kuluttua haastavaan sävyyn. Tyttöhän sen itse oli aloittanut, miten hänen muka sitten olisi pitänyt reagoida? Tipauttaa tummatukka katolta? Varmaan joo. Vaikka Akemi uskoi osaavansa lentää, ei Lucas kulkenut tytön kanssa samoilla linjoilla, eikä liiemmin luottanut tuon supermiehen voimiin. Eikä sen puoleen niihin raudanlujiin luihinkaan.
Espanjalainen päätyi ajattelemaan äskeistä kohtausta, muistaen sitten yhtäkkiä sen tyypin, joka oli juuri ollut kapuamassa katolle silloin, kun Akemi oli yhtäkkiä hyökännyt hänen kimppuunsa (tällä termillä Lucas kutsui äskeistä suudelmaa. Kuulosti vähemmän pelottavalta).
Pojan aivot raksuttivat ja mieleen palasi tytön sanat siitä, mikseivät jotkut jätkät voineet ymmärtää sanaa ei. Ja yksi plus yksi oli kaksi ja Lucas tuli siihen tulokseen, että hän oli juuri päätynyt Akemin ihailijan henkilökohtaiseksi karkottajaksi. Voi helvetti.

Nuorukainen ei oikein tiennyt, miten hänen olisi pitänyt toimia. Akemi käänsi katseensa pois hänestä, ja näytti punastuvan...
Hetkinen. Oliko Lucas juuri nähnyt punan kohoavan aasialaistytön poskille?
Voi helvetin helvetti.
Jätkä kirosi espanjaksi pitkän litanian ennen kuin kääntyi kannoillaan, ottaen muutaman askeleen katon reunalle, kurkaten alaspäin. Maassa ei näkynyt ketään, ei tikkaillakaan. Totta puhuen piha näytti jopa epäilyttävän tyhjältä. Lucas otti muutaman askeleen taaksepäin reunalta, sillä hän ei halunnut ottaa sitä riskiä, että pervo-Edwars spottaisi hänet koulun katolta ja hän saisi siitä suorilta käsin piiiitkän jälki-istunnon itselleen.
Lucas istui katon karhealle pinnalle selkä edelleen Akemiin päin, tietämättä mitä ajatella, sanoa tai tehdä.

Aki kuuli Lucaksen haastavan heiton siitä, että tyttö oli aloittanut. No niinhän hän olikin, kyllä tyttö nyt sen itsekin tiesi! Mutta Lucaksen olisi pitänyt olla vastaamatta siihen, koska juuri sitä Akemi oli toiselta odottanut. Totaalista jäätymistä.
"Mut en mä olettanut, että sä vastaat siihen..!" aasialaispiirteinen tyttö oli jälleen sähähtänyt ja oli yhä selkä Lucakseen päin. Hänen poskiaan kuumotti yhä kauheasti, vaikka tyttö yritti lepytellä itseään kaiken maailman rauhoittavilla ajatuksilla. Mutta mitkään eivät tuntuneet rauhoittavan tyttöä, ei sitten ollenkaan. "Sen piti olla vaan yksipuolinen-" Akemi lopetti kesken, koska hän ei kehdannut sanoa 'suukko' -sanaa ääneen. Liian noloa, liian tyttömäistä.

Hän kuuli Lucaksen sitten kiroavan jotain eri kielellä ja päätteli toisen kiroavan espanjaksi oudon kielen perusteella. Silloin tyttö uskaltautui vilkaisemaan toisen puoleen ja huomasi nuorukaisen asettuvan istumaan takaisin maahan, selkä Akiin päin. Akemi mulkoili Lucasta vielä jonkin aikaa kiukkuisesti, kunnes hänen ilmeensä leppyi yhtäkkiä. Aki itsekin säikähti tätä muutosta, mutta ei yrittänyt vääntää kasvoilleen mitään tahatonta ilmettä.
No, periaatteessahan tämä oli ollut Akemin syy, koska hän oli sen jutun (lue=suukon) aloittanut, mutta tämä oli myös Lucaksen syy, kun tämä oli mennyt vastaamaan siihen. Tarkoitushan oli ollut vain päästä Jacksonin ällöttävästä ja hirvittävästä seurasta eroon! Ja nyt tummatukka toivoi onnistuneensa karkottamaan sen nörtin näköpiiristään loppuelämäkseen.

Akemi käveli sitten jonkin ajan kuluttua Lucaksen taakse, eikä hän edes yrittänyt peittää askeliaan.
"Hei", tyttö aloitti jokseekin katuvaisella äänellä ja potkaisi toista skeittaria hennosti kengällään selkää. "Eihän... Eihän tää nyt pilannu mitään meijän välillä? S-siis tarkotan kaveruutta? En mä tykkää susta sillä tavalla, tajuut sä. Hyii, pelkkä ajatuskin seurustelusuhteesta sun kanssa ällöttää mua", Aki puhui sitten ja antoi katseensa poukkoilla paikasta toiseen. "Mun tarkotus oli vaan päästä siitä Jacksonista eroon..." tyttö mutisi puolustuksekseen.
Syteen tai saveen, sitä Akemi nyt ajatteli. Hän oli puhunut totta ja toivoi Lucaksen ymmärtävän. Tai no, totta ja totta. Koko tämä pitämisjuttu oli vain aivan absurdi ja tuntematon käsite Akemille, joka ei ollut elämänsä aikana koskaan ollut rakastunut. Eihän tyttö edes tiennyt, miltä tuntui olla ihastunut!

No voih, mitä saattoi olettaa, että vastapuoli tekee, jos tulee yhtäkkiä suutelemaan?
Ei siinä ensimmäisenä tule välttämättä mieleen ruveta analysoimaan tilannetta niin tarkasti, että tajuaisi koko jutun ja tietäisi myös olla yhtä liikkumaton kuin suolapatsas. Lucas huokaisi ja pyöräytti silmiään tytön sanoille, tietämättä edelleenkään miten hänen pitäisi reagoida.
Osa Lucaksesta halusi nauraa itsensä kuoliaaksi. Tämä oli kerrassaan naurettavaa, näin lyhyesti ilmaistuna. Toisaalta nuorukainen olisi myös halunnut tarttua tikkaisiin, liukua ne alas ja kadota mahdollisimman äkkiä. Hän ei ihan totta halunnut tietää, mitä Akemin päässä liikkui. Lucas ei halunnut kuulla, että oli ollut pelkkä ihastuksen karkottaja. Eikä hän kyllä todellakaan halunnut kuulla mitään rakkauden tunnustuksiaan.
Lucas sulki silmänsä, veti syvään henkeä ja koitti olla ajattelematta liikaa. Totta puhuen jätkä yritti sulkea koko äskeisen kohtauksen pois mielestään, hän halusi unohtaa sen ja työntää mielensä syvimpään sopukkaan ja jatkaa äskeistä kesken jäänyttä keskustelua, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Se olisi vain ollut hieman liian haastavaa, sillä tuota tempausta hän ei voinut unohtaa, vaikka sen lyhyen ajan, mitä skeittari oli Akemin tuntenut, hän oli jo todennut tuon harrastavan outoja tempauksia ja täysin päättömiä juttuja.
Mutta nousi kyllä kaikkien niiden lento-juttujen yli päättömyydessä.

Lucaksen ei vaivautunut reagoimaan kuullessaan aasialaistytön askelien lähestyvän, mutta kengän osuessa hänen selkäänsä jätkä kohottautui laiskasti pystyyn, kääntyen tytön puoleen.
Pää aavistuksen vasemmalle kallistettuna Lucas kuunteli tytön sanat pitäen jokseenkin neutraalin ilmeen kasvoillaan.
"No en minäkään tykkää sinusta", jätkä puuskahti hetken kuluttua, levittäen käsiään epäuskoisena, "muussa kuin kaverimielessä." Lucas oli kyllä helpottunut, ettei hän ollut saanut niskaansa mitään rakkaudentunnustusta.
"Joo hei kiitti vaan", vastattiin happamasti Akemin sanoihin, kasvojen kääntyessä sitten virnistykseen.
"Ja sen mä jo tajusinkin, en oo ihan idiootti." Okei, viimeinen lause oli valhetta, kyllä hän oli varsinainen idiootti, mutta sen Jackson-jutun hän oli kyllä tajunnut.
Hetken ruskeat silmät katselivat Akemin kasvoja, ennen kuin Lucas purskahti matalaan nauruun.
"Ei helvetti, tää on aivan naurettavaa", olivat ainoat sanat mitä skeittari sai sanottua naurunsa lomasta. Kun hän lopultakin sai selvitettyä sadan kilometrin tuntivauhtia kiitäviä ajatuksiaan, Lucas ei voinut muuta kuin nauraa. Nauraa, nauraa ja nauraa. Hänelle ei ollut koskaan pienessä elämässään sattunut mitään yhtä typerää ja huvittavaa. Tämä oli varmasti joku vuosisadan suurin vitsi.

Hetken naurun remakan jälkeen ilme laantui pelkäksi virnistykseksi, jätkän kohauttaessa olkapäitään.
"Ei tää pilannu meidän kaveruutta", Lucas totesi sitten ruskeiden silmien porautuessa tuijottamaan Akemin samanvärisiä silmiä.
"Vai pilasiko?"

Akemi luuli tuntevansa suurenkin helpotuksen tunteen, kun Lucas ilmoitti myös, ettei pitänyt tytöstä muusta kuin kaverimielessä. Okei, kyllä tuon kuuleminen jotenkin huojensi, muttei täysin. Aki ei osannut sanoa, miksi hän tunsi olonsa yhä silti näin... Näin helvetin kummalliseksi.
"Oot sä kyllä aika idiootti, jos totta puhutaan", skeittarityttö totesi sitten ja kohautti olkiaan 'kaikkihan sen tietää' -tyylillä. Sitten Lucaksen nauru täytti hiljaisen hetken, eikä tyttökään mahtanut mitään sille virneelle, joka alkoi hiljalleen kipuamaan hänen kasvoilleen. Ja piankos Akemikin jo nauraa räkätti Lucaksen kanssa koko jutulle.
"Naurettavaa, vähän vaa!" keijutyttö nauroi päätään pudistellen ja siirsi katseensa sitten viimein Lucaksen kasvoille. Jolloin hän alkoi nauraa entistä vapautuneemmin ja kovaäänisemmin. Lucakselle oli vain käynyt huono tuuri, kun oli juuri tänään saanut Akemin seurakseen, joka taas oli pakoillut hullua ihailijaansa.

Kun molemmat olivat saaneet hieman hillittyä itseään ja Lucas totesi jo tasaisemmalla äänellä, ettei tämä juttu ollut pilannut heidän kaverisuhdettaan. Akemi eksyi katsomaan Lucaksen ruskeita silmiä ja uppoutui niihin vahingossa tavallista pidemmäksi ajaksi. Nyt tytölle pamahti mieleen tilanne, jossa varmasti joku hieman tyttömäisempi kuin Akemi, olisi jo kietonut kätensä Lucaksen niskalle ja suudellut tätä uudestaan. Mutta kun Akemi ajatteli tätä uutta suudelmaa samalla, kun katsoi toista silmiin, hänen poskensa lehahtivat jälleen punaisiksi ja tytön pää kääntyi sivummalle. Mitä helvettiä, eikö hän enää pystyisi katsomaan Lucasta vakavissaan silmiin, kun hän jo ajattelisi suutelemista?
"Fuck, älä k-kato mua tolla tavalla! Meijän piti olla vaa kavereita!" Akemi kielsi sitten jyrkästi hieman epätasaisella äänellä ja tajusi punastuvansa entistä helakammin. Mikä olikaan aiheuttanut Akissa tällaisen reaktion, ei tyttö pitänyt siitä alkuunkaan.
Tytön käsi nousi haromaan hiuksia punaisen hatun alla ja hänen kasvoilleen oli kohonnut tuskainen irvistys.

"Sä et saa kattoo mua enää silmiin, okei? Hyvä", skeittarityttö käski ja vetäisi keuhkonsa syvään henkeä. Kyllä tämä tästä rauhoittuisi, ajallaan ainakin. Kun viikko olisi kulunut, Akemi ei enää tätä tempausta muistaisi. Eikö niin? Toivottavasti... Voi että häntä hävetti!

Kaikki, mitä Lucas loppujen lopuksi enää koko tilanteesta ajatteli, tiivistyi siihen sanaan, jonka hän äsken oli sanonut ja jonka Akemikin oli maininnut: naurettavaa.
Nauraminen selvästi vapautti ilmapiiriä kaksikon räkättäessä koulun katolla kuin umpihullut ja Lucas alkoi jo olla sitä mieltä, että hän oli saanut osansa niistä kannabishuuruista filosofian tunnilla näin hengityksen välityksellä, kun naurusta ei alkanut ensin tulla loppua.
"Vähän ja vähän enemmänkin", Lucas naurahti raapien niskaansa virnuillessaan pikkupoikamaisen näköisesti. Miten hän oli edes alun perin ajautunut tällaiseen tilanteeseen? Ei hän kyllä ollut ajatellut katolle kiivetessään mitään tällaista, hän oli ajatellut saavansa rauhallisen unet ilman pienintäkään häiriötekijää, ja loppujen lopuksi sinne oli ilmaantunut aika isokin häiriötekijä. Ainakin se keskeytti kaikki ajatukset nukkumisesta.

Tytön ruskeiden silmien vain tuijottaessa takaisin Lucas kallisti päätään toisen suupielen kaartuessa hymyyn. Akemi kuitenkin teki täysin samalla tavalla kuin hetkeä aiemmin – kääntyi pois ja näytti lehahtavan tomaatinpunaiseksi. Tapahtuma sai espanjalaisen kohottamaan kulmaansa ylemmäs kysyvästi, vaikka tuskinpa tyttö sitä näki tuijotellessaan jonnekin ihan muualle kuin Lucakseen.
"Öö? Joo me ollaan kavereita, eikö sua uskalla enää ees kattoa?" Lucas sanoi naurahtaen, tosin ei siihen rentoon tapaansa, vaan kireämmin ja aavistuksen vaivaantuneena. Okei, selvästikään tämä oli pilannut heidän kaveruuttaan, ainakin pienen osan. Siltä se ainakin vaikutti tässä vaiheessa, vaikkei kumpikaan oikeastaan mitään ääneen sanonut. Molemmat varmasti haluaisivat unohtaa tämän, mutta jostakin syystä pieni epäilyksen siemen asusti Lucaksen aivoissa ja tiedotti pojalle, ettei tämä tulisi unohtumaan ikinä.
Lucas vaiensi ääneen kääntymällä tuijottelemaan sinistä taivaanrantaa, uskaltamatta oikeastaan enää edes katsoa Akemia peläten tuon muuttuvan ties minkä väriseksi, jos tuohon enää vilkaisisikaan.
"Miten vaan", oli nuorukaisen kommentti aasialaisen sanoihin, Lucaksen raapiessa uudemman kerran niskaansa. Painostava ilma kaksikon välillä ei lupaillut hyvää eikä tavallisesti rennosta, ilkikurisesta läpän heitosta ollut enää tietoakaan. Tilanne ei ollut kovinkaan mieluinen, ainakaan Lucakselle, ja poika epäili, ettei Akemi nauttinut tästä yhtään sen enempää kuin hänkään.
"Akemi hei, minkä värinen on paloauto?" jätkä heitti sitten naurahtaessaan sanojensa perään, vilkaistessaan nopeasti tummatukkaa, päätyen sitten tuijottamaan taas sinistä taivasta. Ei hän oikein tiennyt, olisiko hän katsonut tyttöä vaikka tuo taisi äsken kieltää vai taivasta vai jotakin siltä väliltä, joten Lucas tuijotteli lähinnä päämäärättömästi eteensä, laittaen merkille, että sinisen taivaan ja tulipunaisen Akemin välillä oli melkoinen väriero.

"Turpa kiinni!" Aki älähti häpeissään, kun yritti parhaansa mukaa peitellä punastumistaan Lucaksen katseelta. Ei tyttö sitä tahallaan tehnyt, että hän oli mennyt punastumaan, kun oli katsonut toista silmiin! Miksi hänen poskensa tuntuivat yhä niin kamalan kuumottavilta, vaikkei tässä ollut mitään noloa? Miksi hänelle oli täytynyt käydä näin, tytölle, joka ei edes harrastanut mitään ihastusjuttuja! Hänelle käsite ihastuminen oli kuin oksentaminen, ei lainkaan mieluista touhua. Joten miksi Aki joutui nyt kärsimään tästä punastumisesta, vaikkei siihen ollut edes mitään syytä! Ääääärrrh, maailma oli niin pirun epäreilu välillä!

Lucaksen olisi kannattanut jättää seuraava kysymys sanomatta. Tai olisi edes ajatellut päänsä sisällä. Sillä nyt Akemin poskille kipusi puna, mikä ei tullut punastumisesta. Vaan suunnattomasta kiukusta.
Ja mitään varoittamatta Akemi oli jo hypännyt Lucaksen niskaan kietoen jalkansa puristavasti tämän vyötärölle ja repi nyt sormillaan miehenalun hiuksia tämän päästä.
"Mitä sä just sanoit? Sano uudestaan, että kuulen? Minkä värinen mä oon? Puhu, senkin vitun idiootti espanjalainen skeittarin torvelo!" Akemi sähähti kiukkuisesti, eikä ollut aikeissa päästää vähään aikaan irti. Tytöllehän kukaan ei alkaisi vittuilla tai pilailla hänen kustannuksellaan, ehei, ei kukaan. Ei edes Lucas, jota tyttö nyt oli sattumoisin mennyt suutelemaan ja joka oli sattumoisin mennyt suudelmaan vastaamaan..!

Noh, Akemi oli välillä sellainen. Tiedättehän, vähän outo.
Ja siltikään tomaatin- tai paloauton punaiseksi värjääntyminen ei jotenkin vain sopinut skeittaritytön tyyliin. Vai oliko trendikästä vaihtaa kasvojen väriä aina silloin tällöin? Lucas nauroi omille ajatuksilleen, muttei kyllä sanonut mitään sen paloauto-jutun lisäksi, vaan piti ajatuksensa omana tietonaan. Varmaan vain parempi niin, jos hän meinasi selvitä vielä hengissä koulusta kotiin, sillä Akemi ei selvästikään ollut erityisemmin pitänyt nuorukaisen sanoista. Eikä myöskään osannut ottaa niitä huumorilla, kun otti huomioon, että aasialaistyttö roikkui parasta aikaa Lucaksen selässä ja kiskoi tuon tummanruskeita hiuksia päästä.

Lucas otti kiinni tytön jaloista pitäen tuon reppuselässään, vaikka järkevämpi vaihtoehto olisi varmaan ollut neitokaisen tiputtaminen. Mutta se olisi ollut epäkohtealiasta… Vaikkei Akeminkaan käytös juuri sillä hetkellä ollut ihan minkään etiketin mukaista, ehkä joidenkin alkukantaisten luolamiehien tasoista.
Poika horjahteli hieman selässään olevan hentoisen tuntuisen tytön hakatessa häntä minkä kerkesi. Ne sanat siitä paloautosta ja Akemin kasvoejn väristä olisi ihan selvästi pitänyt jättää sanomatta ääneen.
"Wou wou, se oli vitsi! Älä nyt hermostu!" Lucas älähti yrittäessään suojata pääparkaansa jotenkin, mutta mitäpä hän pystyi tekemään kun se aasialaisapinan pirulainen roikkui hänen niskassaan kuin mikäkin takiais-iilimatoviritelmä.
"Hitto Akemi se oli läppä, ei tartte yrittää sentään kyniä mulle uutta hiustyyliä!" nuorukainen jatkoi epätoivoisella äänellä, sillä alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että Akemi aikoi kiskoa kaikki hänen hiuksensa juuriaan myöten päänahan sisältä ja muotoilla hänelle uuden, tyylikkään kesäkampauksen. Lucaksesta vain ei jotenkin tuntunut siltä, että kalju sopisi hänelle kovinkaan hyvin, ja hän halusi säilyttää hiuksensa.

"Loppuu se hakkaaminen tai mä tiputan sut", yritettiin vielä ruskeiden silmien seuratessa mustan, vielä hetki sitten päässä olleen lierihatun liitoa koulun katon pinnalle. Jos hänen kallis arvoinen hattunsa lentäisi tuulen mukana pois katolta, hän aivan varmasti nirhaisi Akemin, aivan takuu varmasti. Tai vähintäänkin passittaisi tuon hattukauppaan ostamaan uuden samanlaisen, sillä tuo nimenomainen hattu sattui lukeutumaan Lucaksen suosikkeihin ja sillä oli aivan erityistä tunnearvoa nuoren espanjalaispojan sydämessä.
No jaa, hieman dramatisoituna, mutta joka tapauksessa.

Rauhoittuiko Akemi, kun Lucas yritti pahoitella sanojaan - ei rauhoittunut. Vaan pikemminkin päinvastoin. Hän ei esimerkiksi pitänyt lainkaan siitä, että jätkä oli ottanut kiinni hänen jaloistaan kuin peläten tytön muka putoavan tämän selästä. Haloo, jos tyttö harrasti skeittaamista ja parkouria, niin eikö se kielinyt aika hyvistä jalkalihaksista? Ulkopuolisen silmin tilanne olisi varmasti enemmänkin järkyttävä kuin huvittava, sillä pienikokoinen tyttö rokkui kynsin ja hampain kiinni selvästi huimasti pidemmän miehenalun niskassa, joka taas yritti pahoitella sanomisiaan tytölle.
Huvittavaa, kerrassaan huvittavaa. Not.

"Mä sulle helvetti paloautot näytän, saatanan leipätikku!" Aki kirosi yhä melko kovaan ääneen ja jatkoi yhä Lucaksen hiusten repimistä. Kunnes hänen huomionsa kiinnittyi toisen hattuun, joka lensi Lucaksen päästä katon pinnalle. Aluksi Akemi yritti olla kuin ei olisi huomannutkaan pojan hatun putoamista, mutta yhtäkkiä Aki olikin jo hypännyt alas Lucaksen selästä ja riensi lyhyillä jaloillaan niin lujaa kuin vain ehti Lucaksen mustan hatun luo.
Nyt aasialaispiirteinen tyttö piteli käsissän toisen mustaa hattua, jota hän roikotti kädensä varassa katon reunalla. Akemin silmät tuijottivat viirumaisesti Lucasta, eikä toiselle ollut varmasti epäselvää se, mitä tyttö aikoi nuorukaisen hatulle tehdä.
"Pyydä anteeks tai sun hatulle käy tuulen viemäät", Akemi vaati vakavalla äänensävyllä ja mutristi huuliaan siihen malliin, että anteeksipyyntö olisi kuultava tai hattu oikeasti lipeäisi hänen sormiensa välistä.

Akemi ei kuitenkaan ollut varautunut siihen äkkinäiseen tuulenpuuskaan, mikä sai hänen hiuksensa lennähtämään kasvoille. Tuulenpuuska oli ottanut hänen hattunsa mukanaan ja nyt se jo lensi hienossa kaaressa kohti Lucasta, kohti katon reunaa.
"VOI HEL-" tyttö ehti kirota hattunsa perään, sillä pelkäsi sen oikeasti lentävän katon reunalta koulun pihalle!

Kaikesta päätellen Lucaksen sanomisista ei ollut tippaakaan apua Akemin rauhoittelemiseen, pikemminkin päinvastoin – pienikokoinen tyttö tuntui vain vimmastuvan entisestään, käyden nuorukaisen kimppuun entistäkin suuremmalla raivolla. Ihme psykopaatti.
Romeroakin alkoi jo pikkuhiljaa hermostuttaa, sillä ei tuntunut kovinkaan miellyttävältä, kun aasialaistyttö tosiaan kiskoi hänen hiuksiaan päästä irti.
"Haista sinä paska leipätikkujes kanssa!" ärähti puolestaan jätkä.
"Helvetin lilliputti, irti mun hiuksista ja NYT", jatkettiin kovemmaksi kohonneella äänensävyllä. Kohta hän näyttäisi Akemille, miten tuo lentäisi kun Lucas vähän avittaisi ja pistäisi vauhtia hommaan.

Kun aasialaistyttö hyppäsi alas, Lucaksen kasvoille kohosi jo voitonriemuinen virne, kunnes jätkän naama venähti, kun tuo huomasi tytön tavoittelevan hänen mustaa lierihattuaan. Akemi sai hatun kiinni ja Lucas oli jo vähällä lausumassa kiitoksen sanat, mutta oli liian aikaista tuulettaa – Akemi nimittäin aikoi tuulettaa hänen hattunsa jonnekin ilmojenteille.
"EI HATTUA!" poika parkaisi epätoivoa äänessään, ruskeiden silmien tuijottaessa vuoronperään hänen hattuaan ja vuoroin Akemia, joka näytti vaarallisen vakavalta.
"Hitto se hattu on pyhä! Et varmaan kyllä nakkaa sitä minnekään taivaan tuuliin", Lucas sanoi varoittavasti, pojan mutristaessa huultaan samaan tapaan kuin katon laidalla seisova tyttö.
"Varo vaan ettet lennä ite tuulen muk-" poika ehti aloittaa, ennen kuin tuo ilme kirkastui kun vielä hetki sitten tytön päässä ollut punainen hattu lenteli kuin tilauksesta suoraan häntä kohti.
Pienen hypähdyksen jälkeen punainen hattu koreili Lucaksen käsissä, tuon virnuille vaarallisesti, kun punainen asuste ojennettiin katon laidan yli, jätkän matkiessa Akemin asentoa.
"Uskallakkin tiputtaa mun hattu niin omas kokee tasan saman kohtalon", espanjalaispoika sanoi katsoen tyttöä haaste silmissään. Jos tuo riivattu kirppu uskaltaisi laskea näppinsä irti hänen hatustaan, saisi tytön punainen tehdä kyllä tasan varmasti seuraa sille jossakin taivaalla.

"No, miten on? Sovinto?" ehdotettiin sitten pojan siristäessä silmiään, uskaltamatta edes laskea katsettaan tytöstä ja hatusta. Hitto, hän ei yhtään ihmettelisi vaikka Akemi nakkaisi sen ja sitten se päätyisi ties minne ja ties kenen käsiin.

Akemin kasvot vääntyivät vihaiselle irvistykselle, kun Lucas nappasi hänen hattunsa turhankin helposti ilmasta ja uhitteli puolestaan pudottavansa tytön hatun reunan yli. Sovintoa, sitä Lucas ehdotti. Ehei, Akemihan ei tuon kanssa mitään sovintoa tekisi, ennen kuin toinen pyytäisi polviltaan anteeksi siitä, että oli ilkkunut tytölle!
"Senkin..!" aasialaistyttö aloitti, mutta söi sanansa vastentahtoisesti. Katse harhautui hetkeksi aikaan punaiseen hattuun, joka tulisi pian kokemaan jotain hyvin järkyttävää, jos Aki pudottaisi Lucaksen hatun. Voi kyllä, Akemi olisi todellakin pudottanut hatun, jollei tuuli olisi pettänyt häntä. Miksi tuulen oli pitänyt olla juuri nyt Lucaksen puolella, niin epäreilua!

"Pyydä anteeksi, koska muuten et tuu kyllä hattuas saamaa", skeittari vaati ja nyrpisti nenäänsä. "Mullehan ei vittuilla mistään", Aki tarkensi ja veti syvään henkeä. Hän oli kyllä tässä tapauksessa samanlainen kuin hänen kaveriporukkansa jätkät olisivat; jääräpäisiä ja haluttomia antamaan helposti anteeksi.
"Kuvitteletko sä, että sä voit haukkua mua toll-" "JUMALAUTA KAKARAT!"
Akin lause keskeytettiin jälleen ja tyttö olisi muuten alkanut huutaa turhautuneisuudesta, mutta tajuttuaan sen, kuka hänet oli keskeyttänyt, ei tyttö osannut ajatella muuta kuin pakenemista.
Howard Edwards oli ilmestynyt katolle lukitun oven takaa ja katseli Akemia ja Lucasta vuoron perään kulmat vihaisesti kurtussa. Skeittarityttö ei ainakaan kauaa aikaansa vahtimestarin katselemiseen tuhlannut, vaan yllättävän nopeasti hän oli jo rientänyt palotikkaiden luo ja ryhtyi laskeutumaan niitä nopeaan tahtiin alas.
"Tännehän te ette tule vetelehtimään! Kun mä vaan saan teidät kiinni, niin te rukoilette, ettette ois koskaan syntyny!" Howard kirosi selvästi tuohtuneena. Hänellä ei tainnut olla kovin hyvä päivä tänään. Aivan sama, ei Akemi ainakaan vapaaehtoisesti kiinni jäisi.

Yhä Lucaksen hattua kädessä puristaen tyttö liukui hienosti palotikkaat alas, vilkaisi ylös kuin varmistaen, että Howards ei seurannut häntä, jonka jälkeen Aki pinkaisi juoksuun kohti urheilukentän stadionia. Tyttö ei todellakaan aikoisi jäädä kiinni ja saada jälki-istuntoa tämän takia!

Lucas naurahti hyväntahtoisesti tytön sanoille anteeksipyynnöstä.
"Se oli pelkkä läppä", jätkä sanoi virnuillen, vaikkakin edelleen hieman varuillaan, valmiina syöksymään vaikka maailman laidan yli pelastaakseen hattunsa, "älä ota sitä niin vakavasti."
Akemi tiedotti, ettei hänelle vittuiltu mistään ja Lucas tyytyi vain kohauttamaan olkapäitään. Eipä kai sitten, mutta hän ei kyllä anteeksi pyyntäisi pelkkää huulenheittoa, ei kuulunut hänen toimenkuvaansa. Miksi tyttö sitä paitsi kimpaantui noin hurjasti, kun kyseessä tosiaankin oli pelkkä typerä vitsi?
"Ei sitten sovintoa", olivat Lucaksen sanat jätkän heilutellessa punaista hattua kevyesti tuulessa, joka oli yltynyt. Ei se vielä hetki sitten ollut niin kovasti puhaltanut, mitä nyt ja Lucas oli varma, että jos hän hellittäisi otteensa edes hetkeksi, Akemin hatusta ei kohta näkyisi vilaustakaan. Ja sama toimi myös toisinpäin, jos tuo laskisi otteensa edes hetkeksi höltymään.

Ruskeat silmät rävähtivät hieman enemmän auki, pojan kääntäessä katseensa yleensä lukittuna olevaan oveen. Hitto, siinähän se pervo-Edwards oli kaikessa komeudessaan, eikä ollenkaan hilpeän näköisenä. Totta puhuen äijä näytti siltä, että aikoi käydä nuorten kimppuun hetkenä minä hyvänsä, eikä äänensävykään hyvää lupaillut. Lucaksen silmistä katsottuna vahtimestari vastasi vain helvetillisen isoa jälki-istuntolappu nippua, ja jos sen vain saattoi välttää, niin espanjalaispoika sen kyllä teki.
Lucas ei jäänyt hetkeksikään epäröimään kun Akemi pisti jo vipinää töppösiin, vaan juoksi katon yli palotikkaille, liukui ne enempi vähempi tyylikkäästi maahan ja tömähti nurmelle epämukavasti jalkojen tärähtäessä, mutta eipä jätkä kovin kauaksi aikaa jäänyt miettimään mitään, vaan edelleen punaista hattua kädessään puristaen vilkaisi nopeasti katon laidalle.
"Pysähtykää vandaalit! Minä saan teidän kyllä kiinni!" Edwarsin ääni kuului jostakin ylhäältä, ja Lucas saattoi mielessään nähdä tuon karjumassa pää punaisena, puiden nyrkkiään ilmaan.
"Joo, aivan varmaan saat, et ainakaan tuolla tahdilla", Lucas naurahti itsekseen kääntyen kannoillaan, suunnaten juoksuaskeleensa urheilukenttää kohti, jonne Akemikin pinkoi. Tyttö oli saanut etumatkaa kun oli sattunut olemaan lähempänä palotikkaita mitä Lucas, mutta poika ei aikonut kyllä laskea tuota silmistään. Hitto hän halusi hattunsa takaisin!

Urheilukentän stadion oli tyhjä eikä kentälläkään näkynyt ketään. Espanjalaispoika pysähtyi juoksuradalle, joutuen haeskelemaan katseellaan Akemia, mutta tyttö näytti kadonneen kuin tuhkatuuleen – ainakin siihen saakka, kunnes jätkä äkkäsi tuon stadionin portaita ylöspäin kapuamassa, ja sinne Lucaskin suuntasi, hengityksen poukkoillessa äkillisen juoksuspurtin takia.
"Akemiiih älä jätä!" Lucas huusi mahdollisimman säälittävällä äänellä tytön selälle, nuorukaisen lähtiessä kipuamaan portaita laiskasti ylöspäin.

Akemi vilkuili pariin kertaan olkansa yli ja huomasi Lucaksen seuraavan häntä. Eipä tainnut toinenkaan tahtoa jäädä kiinni ja saada jälki-istuntoa. Katse kävi myös pariin otteeseen katolla ja skeittarityttö huomasi epäonnekseen Edwards kipuavan itsekin palotikkaita alas. Tosin se näytti hyvin vaikealta ja hitaalta. Jos tyttö onnistuisi piiloutumaan stadionin portaiden väleihin, niin Edwards ei saisi ainakaan häntä kiinni! Lucaksesta tyttö ei tiennyt, miten toinen aikoisi vahtimestarilta piiloutua.

Tyttö pääsi sitten viimein urheilukentälle ja pinkoi täyttä vauhtia stadionin portaita kohti. Akemi juoksi portaat ylös ja puoli välissä hän alkoi läähättää väsymyksestä. Onneksi kunto riitti sentään tänne asti!
Lucaksen säälittävä ääni kantautui sitten Akin korvaan ja tyttö kääntyi katsomaan nuorukaista, joka oli vasta portaiden alapäässä.
"HYSS! Vai haluutko sä paljastaa meidät?" tyttö sähähti kiukkuisesti ja vilkaisi koulun suunnalle. Hän erotti Edwardsin hyvin pienenä hahmona yhä palotikkaiden luona. Hahaha, hidas luuseri.

Aki pääsi viimein portaiden yläpäähän ja riensi aivan seinämän viereen. Hän kävi istumaan sitä vasten ja oli nyt suurimmaksi osaksi piilossa portaiden takana. Jos Edwards nyt pamahtaisi urheilukentälle, ei toinen näkisi Akemista oikein mitään.
Tyttö kohottautui sen verran, että pystyi näkemään Lucaksen portaiden kimpussa edelleen.
"Tuu tänne!" tyttö hihkaisi ja viittoi kädellään Lucasta tulemaan piiloon. Edwardsin vihastunut huuto kuului sitten kentälle asti ja Akemi puraisi huultaan. Tsiisus, ukolla taisi todellakin olla tänään huono päivä!
Skeittari hypisteli yhä Lucaksen mustaa hattua käsissään.

Hölmistynyt ilme kävi Lucaksen kasvoilla tuon kohottaessa kulmaansa ylempänä portailla sähisevällä Akemille, ennen kuin jätkä tajusi katsoa olkansa yli taakseen. Hitto, Edwardshan juoksi perässä! Sen enempiä jäämättä miettimään sitä, miten tuo äijä oli ylipäätään jaksanut lähteä kaksikon perään, Lucas kiihdytti vauhtiaan laiskasti kävelystä juoksuksi ja hyppi portaat kaksi askelmaa kerrallaan ylös, ollen hieman yli puolen välin kun kuuli Akemin hoputtavan häntä portaiden ylätasanteella.
Mokoma likka, hyvähän tuon oli nyt istuskella siellä ja hoputtaa. Minkä Lucas sille mahtoi, että toisella oli ollut melkoisen pitkä etumatka häneen verrattuna, eikä hän ollut mikään pikajuoksija, vaikka melko hyvän kunnon omistikin eikä hän sieltä hitaimmastakaan päästä ollut. Mutta hieman armoa edes ja ymmärrystä, kiitos?

Espanjalainen kuuli korvissaan Edwardsin karjumisen ja jätkä ei voinut olla räkättämättä ääneen äijän hinkuvalle huudolle. Idiootti, luuliko tuo muka oikeasti pysyvänsä perässä? Ukko saisi tehdä vähän enemmän töitä kuntonsa eteen, mikäli meinasi saada yhtäkään nuorta pahanteosta kiinni.
Poika pomppi viimeisetkin askelmat aina ylös asti, horjahtaen hienoisesti päästessään ylätasanteelle kun pysäytti vauhtinsa kuin seinään. Nopea vilkaisu olan yli kertoi vahtimestarin olevan vieläkin tavattoman kaukana. Nuorukainen sujahti portaiden taakse piiloon, lysähtäen Akemin vasemmalle puolelle seinämän viereen, pörröttäessään tummaa hiuspehkoaan, vilkaisten virnuillen tyttöä. Rintakehä kohoili kiihtyneeseen tahtiin pojan huohottaessa äskeisestä juoksu-urakasta. Lucas ei ollutkaan ennen tiennyt, että urheilustadionin portaat saattoivat olla noinkin raskaat ylös juostavat.

"Päivän kuntoilu-urakka suoritettu", Lucas tuumasi painaessaan päänsä viileältä tuntuvaan seinämään. Vasen käsi puristi edelleen punaista hattua, pojan kääntäessä kasvonsa oikealla puolellaan istuvaa Akemia kohti.
"Olisko nyt se sovinnon aika? Saanko mä mun hatun takaisin?" nuorukainen tiedusteli katsoen Akemia parhaimmalla koiranpentuilmeellään, tummat ruskeat silmät suurina ja alahuuli aavistuksen omaisesti mutristettuna. Ainakaan tyttö ei voisi enää järjestää kauheaa kohtausta ja alkaa hakata häntä kuin mielipuoli, jos tuo halusi säästyä siltä parin viikon jälki-istunto urakalta, sillä Edwards varmaan vieläkin lyllersi jossakin tuolla urheilukentän tietämillä yrittäen etsiä kaksikkoa, jotka olivat rikkoneet koulun sääntöjä ja jäkäjäkä ties mitä muuta.

Akemi ei voinut olla kohauttamatta kulmiaan yllätyksestä, kun Lucas oli viimeinkin päässyt ylimmälle tasanteelle ja suorastaan sujahti portaiden taakse piiloon tullen lopulta Akin viereen.
"Mä jo luulin, että sun kunto loppuu portaiden puolessa välissä", skeittari virnuili ja hykersi naurusta. Hän kuitenkin piti hiljaista ääntä, sillä ei tahtonut Edwardsin löytävän heitä täältä.
Lucas kysyi edelleen sovinnosta ja tahtoi hattunsa takaisin. Tyttö henkäisi ilmat keuhkoistaan närkästyneenä ja teki nopeasti vaihtikaupat; hän otti oman hattunsa toiselta ja tyrkkäsi Lucaksen mustan hatun tämän kasvoille.
"Siin on hattus, saatana", Akemi kirosi häviöstään ja vilkaisi portaikon takaa, missä Edwards parhaillaan liikkui. Ei ainakaan ollut lähimaillakaan heitä. Mutta hyvällä lykyllä kaksikko joutuisi viettämään seuraavat 15 minuuttia portaiden takana piilossa, ennen kuin Edwards kyllästyisi heidän etsimiseen ja lähtisi metsästämään uusia sääntöjen rikkojia.

Aasialaissyntyinen tyttö antoi ryhtinsa lysähtää huonommaksi ja nyt hän melkeinpä makasi pitkin pituuttaan portaikon takana. Pää ja yläselkä tosin koskettivat yhä stadionin seinämää. Hetken aikaa hänen mustanruskeat silmänsä harhailivat jossain katossa, kunnes ne kääntyivät sitten vierellä istuvan nuorukaisen puoleen. Tyttö ei aluksi sanonut mitään, mutta lopulta hänen uteliaisuutensa vei voiton.
"Siellä Espanjassa.." Aki aloitti ensiksi varovaisesti. Hän muisti Lucaksen maininneen haluavan palaavan takaisin kotimaaansa. "Jäiks sulla sinne joku tärkee henkilö?"
Tietenkin Akemin oli ollut tarkoitus udella, että oliko Lucakselta jäänyt tyttöystävä sinne, mutta hänen sanansa olivat jääneet hieman epäselväksi. Ja nyt kun tyttö alkoi miettiä kysymystään, niin mitä hän tekisi edes vastauksella? Eihän häntä kiinnostanut Lucaksen tyttöystäväasiat sitten yhtään!
Fuuuck. Se suukko oli todellakin saanut Akemin hämmentymään toden teolla.
"Ite muutin Japanista, kun olin neljän vanha. En ees muista niistä ajoista mitään", Aki paljasti sitten ja siirs katseensa nyt suoraan eteensä. "En mä sillee sinne takaisin kaipaa, koska mulle San Diego on kuitenkin ollut koti jo pidemmän aikaa, mut... Mut silti Japania kaipaa, tajuutko?" tyttö selitti ihmeellisen vakavasti. Ei Akemi pahemmin tällaisiä 'syvällisiä' puhunut, mutta hän ja Lucas olivat periaatteessa samanlaisia; he eivät olleet syntyneet San Diegossa.

Lucas vilkaisi terävästi Akemia tuon tehdessä pilkkaa hänen kunnostaan, nuorukaisen kuitenkin naurahtaessa huvittuneesti
"Joo just hei, mun kunto on kovempi kun suurimmalla osalla jalkapalloilijoista", Lucas sanoi lievää sarkasmia äänessään, röyhistäessään rintaansa ja taputtaessaan kädellään sitä. Varmaan joo, jäntevä poika kyllä oli, mutta ei tuota ainakaan lihaksilla pilattu oltu. Pitkä ja vähän kukkakeppimäinen, mutta minkäs teet, jos viihtyy paremmin kaupungilla skeittaamassa kuin kuntosalilla treenaamassa habaa? Lucas ei ollut oikein mitään kuntosalityyppiä, eikä hänellä ollut mitään tarvetta ruveta kehittämään lihaksistoaan minkään kehonrakentajan tasolle, hän oli ihan tyytyväinen itseensä sellaisenaan kuin on.

Akemin läiskäistessä mustan hatun espanjalaispojan kasvoille, Lucas tuhahti, mutta kun hattu painettiin kasvojen sijaan päähän, keikkui ruskettuneilla kasvoilla voitonriemuinen hymy.
"Haha, kiitti", jätkä naurahti itsetyytyväisesti virnuillessaan edelleen vinosti Akemin närkästykselle.
"Missä se on?" Lucas kysyi sitten viitaten Edwardsiin, muttei jäänyt odottamaan vastausta vaan kurkkasi portaikon yli urheilukentälle, bongaten vahtimestarin lyllertävän pää punaisena ja ärsyyntyneen näköisenä, ennen kuin painautui takaisin viileää seinämää vasten, ottaen esimerkkiä Akemista, nuorukaisen valuessa enemmänkin makaavaan kuin istuvaan asentoon. Väsymys painoi edelleen, eivätkä ne muutaman viiden minuutin unet olleet auttaneet mitään (kuinkakohan kauan hän edes oli ehtinyt nukkua, aika oli tuntunut hirvittävän lyhyeltä, mutta niinhän se yleensä unia näkiessä tuntui.) Jätkällä ei kyllä ollut harmainta aavistustakaan paljonko kello oli, mutta oikeastaan Lucas ei kyllä panisi pahakseen, vaikka joutuisikin valitettavasti skippaamaan Hardwoodin kemian tunnit. Pikemminkin hän tanssisi riemusta.

Hiljaisuus vallitsi kaksikon välillä (tai no ei nyt aivan hiljaista ollut, ainakin Lucas vieläkin hengitti melko kovaan ääneen, vaikka hengityksen tahti olikin jo alkanut tasaantua), ja espanjalainen oli antanut silmäluomiensa painua kiinni. Jos Akemi ei olisi avannut suutaan, jätkä olisi luultavasti nukahtanut kahden sekunnin päästä niille sijoilleen.
Tytön varovaisen kuuloinen äänensävy sai pojan hämmentymään, Akemi kun yleensä oli niin räiskyvä ja melko kovaääninen, joten tuo hiljainen ja varovaisempi ääni ei oikein tuntunut asettuvan tummatukan suuhun, ei sitten ollenkaan.
Lucas jäi miettimään Akemin kysymystä, vilkaisten tyttöä sivusilmällään ennen kuin tyytyi tuijottamaan vastapäistä seinää.
"Monta hyvää kaveria, suuri osa sukua", nuorukainen sanoi kohauttaen harteitaan pienesti lysähtäessään kokonaan makaamaan, ilman tietoakaan istuvasta asennosta. Viimeisten sanojensa kohdalla jätkä epäröi, mutta lisäsi vielä kuitenkin, "ja Paloma." Niin, alunperinhän poika oli jättänyt tytön vain sen takia, että hän sattui muuttamaan valtameren toiselle puolelle. Ja mitä hän oli ollut tyttöön yhteydessä, tuolla oli kuulemma jo uusi poikaystävä, itse asiassa samainen jätkä oli yksi Lucaksen parhaista kavereista. No, olihan hän tietysti iloinen siitä, että Paloma oli onnellinen, samoin kuin Theon puolesta, mutta silti häntä ärsytti, että hänen yksi parhaista kavereistaan ja ex-tyttöystävänsä olivat nykyään yhdessä.
"Niin, mä arvelinkin ettet oo ihan täysin amerikkalainen", Lucas naurahti, "tämmönen sherlock kun olen." Kukaan ei varmaan ikinä olisi arvannut, ettei Akemi ole täysin amerikkalainen, ehei?
"Ja joo, ymmärrän kyllä." Lucas oli oikea asiantuntija mitä tuli siihen tunteeseen, kun kaipasi takaisin johonkin paikkaan. Totta puhuen häntä hieman ärsytti, että äiti ja isä olivat raahanneet heidät ensin Los Angelesiin ja sitten seuraavaksi San Diegoon juuri kun hän oli alkanut sopeutua LA:han. Lucas toivoi, että he joko viipyisivät täällä sitten kauemmin tai lähtisivät samoin tein.