Hometown heroes, national nobodies

Niin, Lucaksen kaikki kaverit olivat tietenkin jäänees Espanjaan, samoin kuin suku. Akeminkin sukulaiset asuivat ainoastaan Japanissa ja... No, isovanhempansa hän oli nähnyt viimeksi viisi vuotta sitten, kun heidän perheensä oli Japanissa vieraillut. Eihän Akemi ymmärtänyt japania enää ollenkaan, joten siellä ollessaan hän oli ollut vain hiljaa ja hänen äitinsä oli joutunut tulkkaamaan lapsilleen sen, mitä isovanhemmat oikein puhuivat. Se oli aika turhauttavaa ja... Surullista. Surullista sen takia, kun ei ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä isovanhemmat puhuivat. Kyllä Akemi ymmärsi pari sanaa sieltä täältä, mutta niillä ei pitkälle kyllä päästy.
Ja sitten Lucas mainitsi uuden nimen, mikä sai tytön kääntämään katseensa tähän. Paloma, se oli.. Tytön nimi?
"Onks se niiku sun.. Tyttöystävä?" tummatukka kysyi ja loihti kasvoilleen pienen ilkikurisen virneen. Se virne ei tosin kauaa kasvoilla pysynyt. Mahtoi tuntua kamalalta jättää joku sellainen henkilö, josta välitti ehkä muita enemmän, niin kauas taakseen. Aki kiitti onneaan, että hän oli muuttanut San Diegoon ollesaan vain neljän vanha, joten ei ollut huolta siitä, että tyttö itkisi kavereidensa perään. Eihän hänellä ollut niistä ajoista tosiaankaan enää muistikuvaa.

"Sherlockki totta totisesti", tyttö ilkkui nauraessaan hiljaa ja sipaisi tummia hiuksiaan korvansa taakse. Hän hypisteli punaista hattua käsissään. Sitten Aki oli taas jonkin aikaa hiljaa, kunnes avasi taas suunsa. "Eikö muka täällä oo ketään tyttöä, joka viehättäis sua? Oot varmaa nähny ne cheerlehmät?" Akemi kysyi pokkana ja teki nyt käsillään eleen rintojensa kohdalle, millä tyttö nyt tarkoitti, että nillä cheerleadereilla oli kauhean isot rinnat. Aki virnisti leikkisästi ja pudisteli päätään.
"Niillä muijilla ei oo sitten yhtään järkeä päässään", skeittarityttö totesi ja tsottsotteli itsekseen. "Eikö muka kukaan oo yrittäny vokotella sua?" Akemi kysyi ja virnuili edelleen. "Kun musta tuntuu, että suurin osa noista cheerlehmistä on käynyt melkein kaikkien Aston High jätkien vällyjen välissä."

Kulmaa kohotettiin kysyvästi ylemmäs Akemin kysymyksen johdosta, Lucaksen kuitenkin kohauttaessa olkapäitään vaivaantuneena.
"Ex-tyttöystävä", Lucas korjasi tuijotellen jokseenkin tiivisti vastapäistä seinää. Oli kai ymmärrettävää, että hän tunsi olonsa vaivaantuneeksi, kun hän jutteli entisestä tyttöystävästään Akemin kanssa? Akemi ei vaikuttanut tyypiltä, joka puhui mielellään syvällisiä, mutta eihän Lucas ollut ehtinyt nähdä tytöstä vielä muuta kuin raapaisun pintaa. Ja siihen vaivaantumisasiaan saattoi vaikuttaa myös se katolla tapahtunut suutelukohtaus ja siitä seuranneet väärinkäsityksen Lucaksen päässä. Joka tapauksessa nuorukainen koki Akemin kysymyksen hieman kummalliseksi, mutta kuittasi sen loppujen lopuksi ajatuksissaan tytön luontaisella uteliaisuudella, eihän hän ollut maininnut ketään muita nimeltä kuin Paloman.
Lucas hymähti, toisen suupielen kaartuessa pieneen hymyyn nuorukaisen luodessa silmäyksen vieressä retkottavaan japanilaiseen.

Lyhyt, tuhahduksen ja naurahduksen välimuoto pääsi pojan huulien välistä Akemin ilkkuessa hänen Sherlock-lausahdukselleen – tai ei sille, vaan luultavasti hänen älykkyydelleen, tai varmaan pitäisi sanoa sille niin sanotulle älykkyydelleen. Ei hän nyt tyhmä ollut, ehkä hän vain väläytteli juttuja, jotka saivat hänet vaikuttamaan tyhmältä.
Hetken Lucas joutui tuijottamaan Akemia vakuuttuukseen siitä, että tuo oli tosissaan, ennen kuin purskahti nauramaan. Toisen eleet olivat kyllä kerta kaikkiaan huvittavia.
"Eipä oikeastaan", vastattiin kiertelevään sävyyn tytön ensimmäiseen kysymykseen. Minkä takia tuota edes ylipäätään kiinnosti, eikö Astonissa ollut ketään häntä viehättävää tyttöä? Mitä tuohon nyt olisi pitänyt vastata? Luetelle kaikki Lucaksen mielestä kauniit Astonia käyvät naiset? Tuskin.
"Joo ja olen nähnyt, niitä on vähän vaikea olla huomaamatta..." Lucas tokaisi viitaten sanoillaan siihen, miten isoa elämää suurin osa huutosakkilaisista piti itsestään. Kai joukkoon saattui mahtua muutama järkevämpi yksilö, mutta Lucas ei ollut vielä ehtinyt tavata ketään heistä.
"Ei ainakaan kellään niistä, joita minä olen tavannut", nuorukainen tuumasi raapiessaan otsaansa mietteliäästi. Hän oli tehnyt erään cheerleaderin kanssa paritehtävää biologian tunnilla, ja vaikkei Lucas kovin ennakkoluuloista tyyppiä ollutkaan, oli hänen pakko myöntää, että siitä lähtien hän oli pitänyt huutosakkilaisia vähän tyhminä. Se yksi ei ainakaan antanut kovinkaan edustavaa kuvaa porukastaan – blondilla oli ollut yhtä paljon aivokapasiteettia kuin porkkanalla ja tuon oli pitänyt vähintään joka viides minuutti katsoa itseään peilistä ja se aika, jolloin tuo ei tuijotellut peiliä, oli blondi väläytellyt täydellisen valkoista hammasrivistöään kaikille ohikulkeville urheilijoille. Lucakseen ei voinut kiinnittää mitään huomiota, koska hän oli skeittari ja alempiarvoinen. Klikkisysteemi oli kyllä harvinaisen epäkäytännöllinen silloin, kun piti yrittää tehdä jotakin paritehtävän tapaista jonkun kermaan kuuluvan kanssa.

Uusi naurahdus kumpusi pojan kurkusta, ai nytkö toista jo kiinnosti, oliko kukaan yrittänyt vokotella häntä?
"Eeipä oikeastaan", Lucas sanoi sivuuttaen ajatuksen siitä stripparista – sitä ei laskettu, tuon toimenkuvaanhan kuului yrittää vokotella jokaista vastaantulijaa, oli se sitten kiinnostava eli ei.
"Niin noh, ehkä suurimman osan, mutta ei minun", skeittari totesi siirtäen kasvoilleen tipahtaneen hatun enemmän takaraivolleen.
"Onko sulla kovatkin pohjelihakset?" Lucas kysyi sitten äkisti, kääntäen kasvojaan paremmin Akemiin päin, virnistäen tytölle leveästi.
"Joudut varmaan juoksemaan karkuun sun ihailijoitas jos ne on noin takertuvaisia."

Akemin huulilta karkasi sitten hiljainen 'ou' -lausahdus, kun hän kuuli Lucaksen korjanneen tytön virheen. Ex-tyttöystävä siis. Hmm, Lucaksen ja tämän Paloman suhde oli kai mennyt siinä vaiheessa poikki, kun Lucaksen perhe muutti Amerikkaan. Niinhän se yleensä meni, eikö niin?
Tyttö taputti ehkä turhankin kovaa Lucasta tämän rintakehälle kuin rohkaisten toista. Näihän yleensä miespuoliset kaverit tukivat toisiaan, ainakin tytön kaveripojat.
"Elämä on", skeittarityttö totesi ja kohautti olkiaan. "Aina ei mee nallekarkit tasan."
Onneksi tyttö ei ollut koskaan rakastunut tai koskaan edes seurustellut. Hän ei kestäisi jatkuvia ällöttäviä suudelmia ja lässynlässynläätä. Aivan turhaa moinen, niin Aki ajatteli. Eikä hän varmaan edes koskaan rakastuisi, koska kaikki jätkät tähänkin asti olivat olleet tytölle vain kavereita. Ja Akemin paras ystäväkin sattui olemaan miespuolinen, ettäh... Niin joo, Akemin paras ystävä oli enemmän tyttö kuin Akemi itse, haha.

Tyttö hieman pettyi toisen vastaukseen. Hän olisi odottanut jotain... Muunlaista vastausta.
"Sä oot ihan nössö", Aki vain totesi ja siirsi katseensa jälleen Lucakseen. "Eiks jätkien kuulu heittää läppää isoista tisseistä ja isoista takapuolista", tyttö hykersi huvittuneena ja hänen valkoiset hampaansakin vilahtivat virnistyksen aikana hetken aikaa. Kun hänen kaverinsa eksyivät joskus puhumaan tytöistä Akemin kuullen, he vain puhuivat tyttöjen kauniista ja hemaisevasta ja muodokkaasta ulkomuodosta. Mutta nyt kun sitä tarkemmin mietti, niin nuo puheet olivat varmasti vain esittämistä. Olihan pari Akemin kaveria jo parisuhteessa ja ne tytöt eivät olleet mitään niin muodokkaita kuin jätkät olivat puheidensa perusteella antaneet ymmärtää. Kaipa se oli vain katsojasta kiinni, kuka näytti kauniilta ja niin.
Aki ei osannut sanoa, pitikö hän itseään kauniina. Hän meikkasi, laitteli mielellään hiuksiaan, muttei käyttäytynyt lainkaan kuin tavallinen teinityttö Aston Highssa. Hän oli rääväsuu, hän oli väkivaltainen, hän oli itsenäinen. Hän ei alentunut koskaan muiden tahtoon, vaan muiden oli alistuttava hänen tahtoonsa.

Lucas vaihtoikin keskustelunaiheen sitten Akin pohjelihaksiin ja tyttö katsoi vieressä makaavaa poikaa nyt kulmat kurtussa. Kuullessaan kuitenkin jätkän seuraavat sanat uusi lyönti kohdistui nyt Lucaksen mahan seudulle.
"Pidä vaan se turpas kiinni, me ei puhuttu nyt musta ja mun takertuvista ihailijoista", Aki tiuskahti happamesti ja nyrpisti nenäänsä. Hän ajatteli vahingossa Jacksonin kasvoja ja nyt Akemi värähti silkasta inhosta. "Hyii, ällöä", pääsi tummatukan huulilta. "Olisi voinut edes pestä tukkansa", Aki arvosteli ja pyöräytti silmiään. Mistä ihmeestä Jackson oli muka tytön aikaisemmin bongannut! Eiväthän he edes liikkuneet samoissa piireissä. Ajatus siitä, että Jackson oli jo pidemmän aikaa seuraillut Akemin puuhailuja koulussa saivat tytön melkein oksentamaan. No, Jackson oli varmasti saanut vain hyvän kuvan Akemista, joka machoili voimillaan ja kaivoi välillä räkää nenästään. Räkä ei kyllä suuhun asti koskaan mennyt, vaan nenäliinaan, joka päätyi yleensä roskikseen.
... Hyiii, jos Jackson olisi mennyt myöhemmin noukkimaan Akemin räkäpaperin roskiksesta ja teki sillä jotain... Voodoo juttuja. Okei, nyt ajatukset karkasivat kyllä hieman väärille teille.

"Onneks se ei enää häirii mua. Ainakaan toivottavasti", Aki totesi näin ohimennen ja alkoi hykertää naurusta muistaessaan Jacksonin ilmeen siellä katolla. Varmasti oli ollut melkoinen shokki nähdä Aki jonkun toisen jätkän kanssa. Hähhähähä, siitä sait, senkin tyhmä perässä juokseva Harry Potter!

Akemi oli hyvin lohduttava sanoissaan, niinkin lohduttava, että sai Lucaksen nauramaan.
"Kiitti rohkaisusta", jätkä naurahti haroen hatun alta pilkottavia hiuksia paremmin syrjään. Otsa käväisi hetkellisesti kurtussa kun jätkä totesi hiuksiensa taas venähtäneen aivan ylimittoihin. Mikseivät hiukset vain voineet pysyä samassa mitassa ja mallissa ikuisesti? Ei niitä nyt jaksanut aina olla leikkelemässä. Onneksi Gilda oli ihan hyvä hiuksien laittamisessa ja saksi useimmiten kätevästi kaikkien veljiensä ja vanhempiensa hiukset kotona.

Turhautunut huokaus päästettiin ilmoille pojan pyöritellessä silmiään.
"Haista sinä paska nössöjes kanssa", Lucas sanoi, virnistäen toispuoleisesti tytölle.
"Ai, kuuluko?" kysäistiin sitten kulman kohotessa epäilevään sävyyn, pojan avatessa silmänsä, jotka olivat hetki aiemmin sulkeutuneet.
"Mun mielestä se on aika köyhää läppää", jätkä tokaisi, säestäen sitten sanojaan naurahduksella. "Ainakin useimmiten."
Oliko hän nössö, koska hän ei heittänyt läppää tyttöjen tisseistä ja perseistä? Siinäpä vasta tapa, jolla luokitella ihminen nössöksi. Akemi varmaan itse heitteli jotakin häröjä vitsejä tyttökavereidensa tisseistä.
Paitsi että nyt kun tarkemmin ajatteli, Lucas ei ollut tainnut vielä kertaakaan nähdä japanilaistyttöä jonkun tytön kanssa. Tuo oli aina kulkenut joidenkin jätkien kanssa, osan Lucas tunsikin skeittaripiirien ansiosta. Ja koska hän tiesi millaista läppää nuo heittivät, hän oli melko varma, että tuo Akemin ajatusmaailma oli peritty kaveripiiriltä.

Lucaksen onneksi hän oli saanut käännettyä ainakin hetkeksi puheenaiheen Akemiin ja tuon epätoivoisen oloisiin ihailijoihin. Poika nauroi matalasti tytön sanoille, virnuillen toiselle ilkikurisesti.
"Ai, etkö sä viehäty rasvaleteistä?" jätkä kysyi ihmetellen, tehostaen sanojaan loksauttamalla suunsa auki.
"Mä kun oon aina luullu, että te naiset pidätte niitä rasvalettisiä just kaikkein viehättävimpinä", Lucas sanoi naureskellen itsekseen. Aika julmaa niitä rasvalettejä kohtaan, mutta minkäs teet. Maailma on kova ja paha paikka, pakko elää sen asian kanssa.
"Sä et selvästikään ole kovinkaan imarreltu ihailijoistasi", Lucas sanoi yhä naureskellen, "eikö muka kukaan..." Nuorukainen joutui pysähtyä miettimään, mitä hän sanoisi.
"... joka ois pessyt hiuksensa oo tykännyt susta?" jätkä kysyi kohottaessaan päätään niin, että sai pujotettua kätensä tukemaan päätään.

"Toivotaan, että se jättää sut rauhaan", Lucas totesi leppoisasti ajatuksien lipuessa taas siihen kattokohtaukseen. Lucas ei ollut nähnyt sen... hmh, Jacksonin ilmettä kun tuo oli katolle tullut, mutta ilmeisesti tuo oli poistunut paikalta vähintään yhtä nopeasti kuin Akemi oli juossut Edwardsia karkuun. Aika jännä jätkä piti olla, jos ei viimeistään siinä vaiheessa tajunnut jättää tyttöä rauhaan kun tuo... hmh, pussaili jotakuta toista.

Akemi ei jaksanut kommentoida mitään Lucaksen heitolle rasvaletistä. Joo joo, tuli varmasti jo toiselle selväksi, ettei Aki kamalasti ihailijoistaan välittänyt. Häntä vain ei kiinnostaneet jätkät sillä tavalla kuin varmasti muita tyttöjä. Kai. Ei Akemi tiennyt, miltä tuntui olla ihastunut ja puhua tästä ihastuksesta muiden kuullen. Herranen aika sentään, jos Aki joskus ihastuisi johonkin! Eihän hän pystyisi siitä kenellekään puhumaan, eikä puhuisi ainakaan kavereilleen! Vaikea tilanne, vaikea tilanne tosiaankin. No, onneksi tyttö ei ollut vielä keheenkään ihastunut, niin tällaistä ongelmaa ei ollut vielä eteen tullut.

"En mä tiedä", tyttö tiuskahti hieman pöyristyneenä Lucaksen kysymykselle siitä, että eikö Akemista ollut tykännyt kukaan sellainen, joka oli hiuksensa pessyt. "Ei kukaan oo ainakaa ruusuin tullu mun luokse ja paljastanu pitävänsä musta sillä tavalla", Aki tokaisi ja näytti hieman nyrpeää naamaa. "Ja luuleks sä, että kukaan muka uskaltais tulla tollee mun lähelle? En usko." Niin, Akemi oli varmasti monien jätkien silmissä hyvinkin agressiivinen ja räväkkä tapaus. Monet tahtoivat tyttöystäväkseen jonkun sellaisen, joka ei koko ajan pahoinpitelisi tai käyttäisi voimasanoja. Aki kyllä tiesi olevansa erilainen kuin muut tytöt, mutta ei hän ainakaan yrittänyt teeskennellä muuta kuin oikeasti oli. Jos hänestä ei pidetty tällaisenä kuin hän oli, niin.. No, se ei olisi hänen ongelmansa. Pitäkööt tai ei, Akemia ei kiinnostaisi!
.. Tai kyllä häntä oikeastaan kiinnosti. Ei Aki nimittäin kuvitellut olevansa yksinään kuolemaansa asti. Kyllä hän vielä joskus jonkun vierelleen haluaisi... Kai?

"Mä en ees tiedä, haluunko mä lapsia", Aki totesi ääneen selvästi omissa ajatuksissaan ja hänen katseensa oli nauliintuneena eteenpäin. "En oo oikeastaan ehtinyt edes ajatella niin pitkälle", tyttö tarkensi sanomisiaan ja käänsi hetken kuluttua katseensa Lucakseen.
"Millanen on sun unelmien tyttöystävä?" tyttö möläytti kysymyksensä sitten ilmoille, eikä ajatellut yhtään, oliko edes soveliasta kysyä moista. Akemi vain tahtoi tietää, mitä Lucas odotti vastakkaiselta sukupuolelta ja ... Millaisen vaimon Lucas itselleen tahtoi.
Mitähän ihmettä Akemi edes tuolla tiedolla tekiis? Voihan elämä sentään.

Lucas ei oikein tiennyt mitä sanoa, sillä taas hänen vitsillä heitetystä kommentistaan oli poikinut jotakin paljon syvällisempää, mitä hän ei kyllä todellakaan ollut alun perin ajanut takaa. Ei kai siinä, oli kai ihan piristävää jutella joskus jostakin muusta kuin skeittauksesta – ei sillä, että hän ikinä kyllästyisi puhumaan kyseisestä aiheesta, mutta kuitenkin – tai siitä, oliko kukaan löytänyt koodeja GTA:ssa etenemiseen ja kaikesta muusta vastaavasta, josta Lucas puhui kavereidensa kanssa. Hänellä ei ollut San Diegossa vielä yhden ainuttakaan hyvää tyttöpuolista kaveria (kai Akemin voisi kohta laskea sellaiseksi?), joten naispuolisenkin seura oli ihan piristävää. Ehkä? Akemi ehkä oli vähän poikamainen, mutta tyttö mikä tyttö. Ei Lucaksella ainakaan ollut vaikeuksia erottaa tuota naispuoliseksi, vaikka tuo ehkä puhui räväkämmin kuin useimmat tytöt eikä käyttäytynyt niin viimeisen päälle diivamaisesti kuin ainakin jokainen kermaan kuuluva tyttö yritti käyttäytyä.
Taas hän ajatteli yleistäen. Lucas oli yrittänyt päästä tästä huonosta tavasta eroon – huonolla tuloksella. Aston High Schoolissa oli lievästi ilmaistuna vaikeaa olla yleistämättä ja säästyä ennakkoluuloisuudelta, sillä koko koulu lähestulkoon pyöri noiden kahden seikan ympärillä, ainakin sen jälkimmäisen.

"Jaa no, kyllä vielä joskus tulee", tokaistiin pojan hymähtäessä neitokaisen seuraaville sanoille.
"No, se on niiden häpeä, jos ne on niin nössöjä", Lucas jatkoi virnistäen jo tavalliseen tapaansa, käyttäen tarkoituksella sitä nössö-ilmaisua, jota Akemi niin mielellään viljeli puhuessaan hänestä.
Lucas naurahti kepeästi japanilaistytön lapsi-pohdiskelulle.
"Hei c’moon, sä oot 18, sun ei ees tartte ajatella mitään penskoja vielä", jätkä sanoi säestäen sanojaan naurahduksella.
"En mä kyllä tiiä. Mä haluan joskus lapsia. Kai. Emmä tiedä. En oo oikein koskaan aatellu…" nuorukainen jatkoi sitten pohdiskelevampaan sävyyn. Niin, ei Lucas ollut oikein uhrannut aikaansa miettien sitä, halusiko hän lapsia vai ei. Hän ei halunnut lapsi nyt. Ehkä hän joskus tulevaisuudessa haluaisi, ehkä ei, ei sitä koskaan tiennyt. Lucas oli ihminen, joka eli vain päivän kerrallaan, eikä juuri jaksanut kantaa huolta huomisesta. Viimeksi kun hän oli suunnitellut tulevaisuuttaan, hän oli vielä ollut yhdessä Paloman kanssa ja kuunnellut tytön selittämistä tuon unelmahäistä. Nyt se tilanne tuntui jotenkin kovin kaukaiselta.

Epäilevä katse heitettiin Akemin suuntaan, tuon kysellessä tällä kertaa millainen olisi hänen unelmiensa tyttöystävä.
"Sä kyselet vaikeita", Lucas tokaisi virnistäen vinosti, jääden hetkeksi miettimään vastaustaan tytön kysymykseen.
"Okei, tää oli kuitenkin aika helppo. Isot tissit, hyvä perse ja nätti naama, eiköhän siinä oo tarpeeks. Ja tietysti ois eduksi, jos se ois hyvä kokki ja ruokkis mut ja kantais aina kaljaa sohvalle kun mä katon jalkapallon MM-kisoja."
Lucas selitti vakavalla naamalla, vilkaisten Akemiin ja nauraen sitten.
"Paska juttu, tiiän", Lucas sanoi jätkän kasvojen muuttuessa jotakuinkin neutraaleiksi.
"Jos mä sanoisin muuta kuin en mä tiedä, valehtelisin", Lucas tokaisi sitten, hymähtäen matalasti.
"Mä en oo ikinä aatellu, että mun tyttöystävän pitäis nimenomaan olla blondi, sillä pitäis olla vähintään C-kuppi ja sen pitää ehdottomasti olla cheerleader, niin kun jotkut urheilijat taitaa aatella", poika selitti hymähtäessään uudemman kerran. Ainakin jos jotakin pystyi päättelemään urheilijoiden puheista, joita Lucas aina silloin tällöin sattui kuulemaan käytävillä.
"Tai että pitäis olla pieni brunette joka soittaa viulua ja tanssii balettia. Kunhan se on mukava ja me tullaan juttuun ja mä rakastan sitä niin kaikki on kunnos."
Lucas pyöritteli vielä hetken aihetta mielessään, keksimättä kuitenkaan mitään järkevää lisättävää. Ei hän osannut luetteloida millaisen tyttöystävän haluaisi.
"Tiiän, vähän ympäri pyöree vastaus. Mutta entäs sun unelmien poikaystävä?" poika tiedusteli suunnaten ruskeiden silmiensä uteliaan katseen Akemiin.

Olihan se totta, että 18-vuotias oli ehkä liian nuori ajattelemaan lapsia ja perheen perustamista, mutta olihan niitäkin nähty, jotka olivat jo 16-vuotiaana pamahtaneet paksuksi ja nyt elivät yhdessä pienen lapsen kanssa. Eihän se ollut enää tähän aikaan harvinaista, vaan oikeastaan melko yleistä. Aki oli kuullut, että Aston Highssa oli parikin tällaistä tapausta, mutta nimiä tai kasvoja hän ei tiennyt. Hän ei kyllä osaisi kuvitella itseään nyt lapsen kanssa, ei todellakaan! Olihan tyttö vasta äsken saanut ensisuudelmansa, joten ei sitä kai tarvinnut ajatella tällä hetkellä mitään lapsien hankkimista ja niiden elättämistä! Johan ajatukset osasivat nopeasti eksyä raiteiltaan.
"Joo, sä oot oikeessa. Ei mun tarvi tollasia vielä ajatella", Aki myötäili Lucaksen sanoja ja kurtisti hivenen kulmiaan. Niin, hän nyt yrittäisi ajatella vain tätä hetkeä, niin kuin tyttö teki yleensä. Hän harvemmin alkoi pohtia tulevaisuuttaan ja sitä, mitä hän sillä vielä tekisi.
Lucas sanoi haluavansa lapsia, ehkä. Loppua kohden jätkän vastaus kuitenkin kuulosti hyvin huteralta. Lucaskaan ei ollut miettinyt tätä asiaa näköjään tämän pidemmälle. Ehkä olisi siis vain hyvä, että he jättäisivät tämän keskustelun tähän ja siirtäisivät sen joskus tuonemmaksi.
Ai mitä, aikoisiko Akemi muka käydä tämän saman keskustelun vielä myöhemminkin Lucaksen kanssa? Hhahaha, no way!

Aki virnisti ilkikurisesti, kun Lucas sanoi tytön kyselevän vaikeita. Milloin Akemi ei kysellyt vaikeita? Pian toinen jo antoi vastauksensa ja tummatukka pöyräytti epäuskoisesti silmiään. Vai niin, piti kai sitten ensimmäisenä mainita ne tissit ja perse. Joo joo, kyllä Akemi tiesi, että hän oli vain äsken yleistänyt käsitettään miespuolisten naisihanteesta! Ei Lucaksen tarvinnut siitä irvailla.
"Voi, toihan kuulostaa aivan täydelliseltä naiselta! Onks se kans elävä?" tyttö kysyi viattomasti silmiään räpytellen, kun siirsi katseensa vieressä makoilevaan nuorukaiseen. Elävällä tyttö oli tarkoittanut, että omistiko Lucaksen unelmien tyttöystävä myös aivot vai oliko tämä vain räsynykke.
Jotenkin tyttö hieman vaivaantui, kun Lucas mainitsi sitten toisenlaisia piirteitä ja lisäsi vielä, että kun hän rakasti tyttöä, niin kaikki olisi kunnossa. Rakastaa jotakuta. Hyrrr, kun tuo käsite kuulosti skeittaritytön korviin niin vihlovalta ja tuntemattomalta. Voisiko toista oikeasti rakastaa niin paljon, että toisen puolesta tekisi mitä vain, jotta toinen olisi onnellinen? Tuo kuulosti niin... Niin... Niin liioiteltulta! Muttei Akemi voinut sitä kumota, koska hän ei tiennyt mitään rakastumisesta.

Kun Lucas sitten kysyi Akemin unelmien poikaystävästä, ei tyttö voinut yökätä pelkästä ajatuksesta. Hän katsoi Lucasta kulmat nyt epätoivoisesti kurtussa.
"Luuleks sä tosissasi, että mä tiedän, millane on mun unelmien poikaystävä", Akemi kysyi pilkaten ja naurahti pöyristyneesti. "Ei siis mitään hajua! Kunhan se ei oo finninaamainen rasvaletti Harry Potter -lasien kanssa", tyttö hykersi huvittuneisuudesta ja naputti sormillaan puuta allaan.

"No emmä tiedä, musta tuntuu, että se on vähemmän elävä. Tiiäthän sä, sellanen barbi mitä saa lähimarketeista", Lucas sanoi mutristaen pettyneenä suutaan.
"Ainakaan sillä ei oo ikinä mitään vastaansanomista tai valittamista", poika sanoi virnistäen toispuoleisesti, haukotellen samaan syssyyn, hyöty se kai oli tuokin.
Totta puhuen äsken luetellut ominaisuudet eivät vastanneet Lucaksen käsitystä unelmien tyttöystävästä. Tai ehkä vastasivat, mutta ne tulivat sitten listassa aivan viimeisinä. Hän ei halunnut tyttöystäväkseen mitään barbiblondia, joka oli jonkin sortin pintaliitäjä, joka myötäili mielellään ylempiään eikä omannut minkäänlaisia mielipiteitä. Espanjalaisnuoren makuun kuuluivat enemmän luonnetta omaavat ja älykkäät yksilöt, eivätkä vaahtopäiset materialistijuoruilijat.
Eikä hän jostakin kumman syystä ikinä uskonut päätyvänsä kenenkään sellaisen kanssa yhteen, sillä sen lisäksi että Lucas edellytti tyttöystäviltään enemmän aivokapasiteettia kuin mitä koko huutosakki omasi yhteensä, ei se kerman edustaja tyttökään varmaan arvostaisi Lucaksen ominaisuuksia.

Lucas nauroi Akemin vastaukselle. Ainakin tyttö tiesi, millaista miestä ei itselleen hakenut.
"Lähtökohtahan se on tuokin", nuorukainen tokaisi tutkiskellessaan erittäin mielenkiintoisiksi paljastuneita urheilustadionin kattorakenteita.
"Tiedätpähän ainakin, mitä et ainakaan halua", jätkä jatkoi naurahtaen sanojensa perään rennosti.
"Eli sori kaikki rasvalettiset Harry Potterit, teillä ei oo mitään mahiksia Akemi Rayworthiin", Lucas julisti ääneen siirtäessään katseensa Akemiin, katsoen tuota tuikkivin silmin hetken – tai oikeastaan pitkäksi venähtäneen hetken, ennen kuin sulki silmänsä, ajatellen lepuuttavansa vain silmäluomiaan hetken aikaa, ne kun tuntuivat epätodellisen painavilta ja raskailta.
Mutta ennen kuin Lucas huomasikaan, tuo oli nukahtanut niille sijoilleen, stadionin ylätasanteen likaiselle lattialle, hengittäen tasaiseen ja rauhalliseen tahtiin. Sen siitä sai, kun vietti kaiket päivät skeittiparkeissa, kaupungilla ja kavereiden kanssa, yöt puolestaan istui rassaamassa tietokoneita tai pelaamassa jotakin idioottimaisia tietokone- ja Nintendo-pelejä, unohtamatta tietenkään playstationia. Lucas ei juurikaan uhrannut päivästään aikaa läksyjen tekemiseen tai kokeisiin lukemiseen ja sen takia hän oli toisinaan ongelmissa koulunsa kanssa, vaikkei hän tyhmä ollutkaan. Hän vain unohteli tehdä läksynsä ja keksi liiankin helposti jotakin paljon mielekkäämpää kuin läksyjen teko – ja tasan sama virsi päti nukkumiseen. Minkä takia maata sängyssä jossakin kooman rajamailla, kun yhtä hyvin voisi tehdä jotakin paljon kehittävämpää? (Toki siitä, onko GTA:n tai Tony Hawkin pelaaminen yhtään sen kehittävämpää kuin koomaminenkaan, voi olla hyvin montaa mieltä.)

Lucaksen kanssa ainakin läppä lensi ja tyttö piti toisen seurasta oikeasti. Jos Lucas olisi ollut vain tavallinen, vakavanaamainen tuppisuu, ei Akemi luultavasti toisen kanssa edes viettäisi aikaa. Tytöstä oli tärkeää, että hänet sai nauramaan, koska nauraminen oli yksinkertaisesti sellainen asia, mitä ilman Akemi ei pystyisi olemaan. Ja joo, ilman vittuilua ja ylimääräistä kiusaa elämä olisi myös aika tylsää. Lucas kesti Akemin vittuilut ja mahdollisen väkivallan, mikä hieman ihmetytti Akia. No joo, kestiväthän Akemin kaveritkin häntä, joten Lucas ei kai ollut mikään erikoinen. Vai oliko? Ei tyttö osannut sanoa. Hän piti Lucasta vain yhtenä monista jätkäkavereistaan. Tai niin tyttö nyt ajatteli. Mitä, miksi hän oli taas ruvennut ajattelemaan jotain tällaistä, mikä sai tummatukan hämmentymään!

Kun Akemi sitten jotenkin havahtui hämmentävistä ajatuksistaan, oli Lucas nukahtanut hänen viereensä. Akemin vain katsoessa vieressä nukkuvaa Lucasta alkoi tyttöäkin jollain tasolla väsyttää. Kaipa se äskeinen pakospurtti Edwardsin kynsistä oli saanut imettyä jonkin verran voimia, vaikka yleensä Akemi oli pirteä kuin peipponen. Häntä oli vaikea saada rauhoittumaan ja yötkin tuli välillä valvottua siihen kahteen asti yöllä. Ei tyttö valittanut, hän piti siitä, kun häntä ei juuri koskaan väsyttänyt. Hän mielellään tuhlaili voimiaan parkouriin ja skeittaamiseen, jotka harrastuksina veivät aika paljon voimia.

Tytön silmät alkoivat leprsua kiinni, eikä Aki enää jaksanut tapella niitä vastaan. Hän valui itsekin makuuasentoon ja antoi silmiensä sulkeutua kiinni. Hän ehti viitisen minuuttia siinä olla ja odottaa, kunnes hän vaipui unenkaltaiseen tilaan. Hänen punainen hattunsa olla nökätti hänen vierellään. Akemi hymähti hiljaa unissaan ja siirtyi hieman lähemmäs - jotain. Ja se jotain oli Lucaksen olka. Akemin pää nojasi nyt Lucaksen olkaa vasten ja tyttö tuhisi hiljaa unissaan.
Olivat he varmaan mielenkiintoinen näky sille, joka heidät näin löytäisi. Molemmat nukkuivat reporankoina portaikon takana autuaan tietämättöminä siitä, mitä ulkomaailmassa tapahtui. Akemi oli jo ehtinyt unohtaa Edwardsin olemassaolon, joka ei varmaan enää heitä edes etsisi.

Lucas lipui jonnekin unten rajamaille, tiedostamatta enää ympärillään tapahtuvia asioita. Vaara siitä, että Edwards pelmahtaisi paikalle jostakin nurkan takaa oli jo aikoja sitten ehtinyt unohtua ja nuorukainen leijaili autuaana unissaan. Rintakehä kohoili tasaiseen tahtiin kielien siitä, että nuorukainen tosiaan nukkui, eikä vain pitänyt silmiään kiinni.
Tietämätön poika oli myös viereensä nukahtaneesta Akemista, jonka hentoinen vartalo nyt nojasi jonnekin Lucaksen olkapään tietämille. Unissaan Lucaksen toinen käsivarsi laskeutui jonnekin tummatukan hartioiden tietämille, autuaan, pienen hymyn kohotessa pojan kasvoille.

// the end