chica going a bit loco

//vapaa peli :3

Ruokalaan Faith ei ollut ensimmäisinä päivinään Astonissa uskaltautunut. Hän oli kuullut vähän juttua, että uutena tyyppinä sinne olisi vaarallista työntyä mukaan. Suosiolla tyttö oli siis jättänyt ruokatunnit väliin - hän tiesi että tekisi kuitenkin jotain väärin ja saisi ongelmia osakseen, jos syömässä kävisi.
Mutta nyt Faith oli kuolemassa nälkään. Hän ei ollut aamulla ehtinyt syömään murustakaan, joten ruokailun skippaaminen varmasti tappaisi hänet. Harmillisesti hänen ystäväpiirinsä ei ollut erityisemmin ehtinyt karttumaan, joten hänellä ei ollut oikeastaan hajuakaan kenen seurassa voisi istua. Mutta - Faith ei koskaan kääntänyt selkäänsä haasteelle, ja haasteena hän päätti ruokailun ottaa.

Heti astuessaan sisään ruokalan ovista tyttö huokaisi helpotuksesta: paikalla ei ollut liikaa oppilaita, joten suurin osa pöydistä oli tyhjillään. Pari cheerleaderia (univormut paljastivat) istui yhdessä pöydässä, mutta loput porukasta näyttivät harmillisen samanlaiselta Faithin silmään. Ja hän kun oli kuullut, että ihmisistä näki heti mihin "klikkiin" ne kuuluivat! Hevonpaskat. Hänen silmiinsä nuo kaikki näyttivät ihan samanlaisilta. Itsekseen jupisten Kizzie marssi linjalle, nappasi tarjottimen, lautasen ja muut välineet, valiten sitten lautaselleen varovaisesti vähän jokaista tarjolla olevaa ruokalajia.

Faith tunsi olonsa harvoin epävarmaksi, ja eipä häntä erityisemmin ujostuttanut nytkään, kun hän kääntyi tutkailemaan salia päästyään linjan loppuun. Suurin osa ihmisistä ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota - itse asiassa vain cheerleaderit tutkailivat häntä katseellaan, ja vieläpä aika penseään sävyyn. Faith soi noille vittumaisen hymyn. Hei, kyllä hän tajusi! Cheerleaderit kokivat hänet vain uhkana. Hän tiesi näyttävänsä hyvältä lyhyessä mustavalkoraidallisessa topissaan ja tiukissa, matalavyötäröisissä farkkucapreissaan. Eikä hän edes tarvinnut korkokenkiä tuodakseen itselleen lisäpituutta, toisin kuin nuo pätkät huutosakkilaiset. Lyhytvartiset, mustat tennarit riittivät mainiosti. Cheerleadereita vituttaakseen Faith meni melkein viereiseen pöytään istumaan. Efekti oli toivottu. Huutosakin joukosta kuului närkästynyt kohahdus, mutta kellään ei harmillisesti ollut pokkaa tulla sanomaan mitään.

Itseensä erittäin tyytyväisenä Faith alkoi varovaisesti maistelemaan noita erinäisiä ruokalajeja, joita oli valinnut.

Päivä oli kulunut jälleen normaalisti, ainakin ruokailuun asti. Uusia juoruja oli harmillisesti melko vähän liikenteessä, joten se selitti, miksi cheerleadereiden pöydässä oli epätavallisen hiljaista. Eräs blondi tyttö kun juoruista niin paljon piti ja nyt hänen piti tyytyä vain vanhoihin juttuihin, jotka oli melkein kulutettu puhki. Tämän nuoren naisen elämään kuului juoruilu ja juorujen levittäminen eteenpäin! Tuntui siis turhauttavalta vain jankata niitä samoja vanhoja juttua uudestaan ja uudestaan, sillä pitihän ruokatunnilla jotain tekemistäkin olla. Ja kun niin monet häntä kuuntelivat, eikö tytöllä ollut mitään mehevää kerrottavaa.
T-y-l-s-ä-ä. Ei sitä voisi paremmin sanoa.

Mary-Ann McAllister mutristeli huuliaan ja antoi silmiensä katsoa tyhjää. Hän yritti keksiä jotain juorua, mitä ei oltu tarpeeksi paljoa käyty, mutta nyt tuntui kuin kaikki juorut olisi jo käyty. M.A oli ehtinyt valittaa siitä, kuinka kermanpoikia (mm. Josh Fanelli, Robert Hamilton, Milo Barret) menetettiin vähäpätöisimmille tytöille (tämäkin oli jo loppuun kulutettu aihe) ja siitä, että ihmiset eivät olleet sitä mieltä näyttivät. Mary-Ann olisi tahtonut ottaa esimerkiksi Gisele Kimin, mutta tämähän oli vasta suunnitelmissa hänellä ja Gemmalla, joten asiasta ei hiiskuttu sanaakaan. Miten muka sitä yhtäkkiä kiinnostuttiin roskasakista? Blondi ei ymmärtänyt, ei sitten alkuunkaan. Mikseivät muut ottaisi oppia Mary-Annesta ja Didi Chapplesta, jotka olivat löytäneet omat kultansa kermasta? Kyllä kermassa varmasti olisi jokaiselle kermalaiselle sopiva parteri, ei sitä roskasakkien joukosta tarvinnut alkaa etsiä. Tätä mieltä M.A asiasta oli.

Blondilla oli yllään cheerleadereiden asu, koska heillä olisi ruokatunnin jälkeen harjoitukset. Mary-Ann oli solminut vaaleat hiukset ylös ponihännälle ja hän näytti omasta mielestään oikein hohdokkaalta sillä hetkellä. Eilen manikyroidut kynnet naputtivat pöydän pintaa kevyesti. M.A oli myös eilen ottanut uudet ripsien pidennykset ja hänen silmänsä näyttivät oikein kauniilta oikean silmämeikin kanssa. Huulia kaunisti vaaleanpunaisen sävyinen huulikiilto, joka tuoksui vadelmalle. Hajuvettä ei sopinut tietenkään unohtaa; hän oli ruiskuttanut itseensä Chanelin kallista hajuvettä, joka tuoksui voimakkaasti sitrusmaiselle. Se jos mikä tuoksu peitti alleen pienenkin hien.

Cheerleader huomasi sivusilmällään jonkun istuutuvan viereiseen tyhjään pöytään, jolloin Mary-Ann tietenkin tottumuksesta vilkaisi istuneeseen henkilöön. Joka ei kuulunut kermaan.
M.A:n katse muuttui välittömästi hyvin tuimaksi, kun hän katseli tuota uutta oppilasta. Faith Mendez, se oli tämän tapauksen nimi. Blondi muisti, kun Jake Maxwell oli soittanut hänelle eräs aamu ja kysynyt tämän tytön taustasta. Mary-Annella kun oli tapana tutkia heti uusien oppilaiden taustat, hän oli hyvinkin tietoinen tämän Mendezin tytön taustasta ja kehoittanut Jakea välttämään tytön seuraa. Tyttö kun ei tosiaan kuulunut kermaan.
Eikä olisi saanut istua cheerleadereiden viereen. Mitä ihmettä toinen kuvitteli oikein tekevänsä? Uhmata klikkijärjestelmää? Wohou, no way! Mary-Ann ei aikoisi suvaita moista nokkavaa käytöstä edes uudelta oppilaalta. Tämän lisäksi cheerleader voisi myös kehoittaa toista pysymään kaukana kerman pojista, jotka tietenkin kuuluivat vain kerman tytöille.
"Kuinka se kehtaa.." yksi brunette cheerleader mutisi sellaiseen ääneen, että Faith varmasti sen kuuli. M.A tuhahti nopeasti ja nousi ylös tuoliltaan. Muut cheerleaderit katsoivat tätä blondia ihailevasti. Mary-Annella jos kenellä oli pokkaa mennä sanomaan suorat sanat.
"Sille täytyy vain vähän opettaa tän koulun tapoja", Mary-Ann totesi pehmeällä äänellä kavereilleen ja vinkkasi näille silmää. Muut alkoivat hykertää naurusta ja katsoivat, kun M.A asteli viereiseen pöytään.

Mary-Annen kädet nojautuivat sitten Faithin pöydän reunalle ja tummansiniset silmät tutkivat tarkoin uuden tytön kasvoja.
"No hei", cheerleader tervehti liioitellun lempeästi ja kallisti päätään hymyillessään. "Sä taisit vähän eksyä. Sun paikkas on tuolla päin", Mary-Ann jatkoi hetimmiten ja osoitti ruokalan toisessa päässä olevia pöytiä. "Siellä istuu enemmän sun kaltaisia ihmisiä."

Cheerleaderien pöydästä kuuluva "kuinka se kehtaa" lausahdus ei tosiaankaan jäänyt Faithilta kuulematta. Kulmaansa kohottaen nuori nainen käänsi katseensa kiinnostuneena huutosakkilaisten suuntaan. Oi, näköjään jollain sitten olikin pokkaa. Faithin ruskeat silmät seurasivat hiuksensa ponnarille pistänyttä blondia huvittuneena, kun tuo käveli hänen pöytänsä luo. Toisen lempeä sävy oli varmasti teeskennelty - ei Faithkaan ollut niin vihreä, että olisi kuvitellut tuon blondin oikeasti puhuttelevan häntä lempeästi.

Faith nojautui tuolissaan taakse nenäänsä nyrpistäen - blondin hajuvesi oli hänen mieleensä turhan väkevä. Kizzie antoi katseensa tarkastella toisen ulkomuotoa tarkasti. Tuo varmaan kuvitteli näyttävänsä kovinkin upealta cheerleaderin univormussa. Faith ei millään muotoa voinut kehua saaneensa hyvää vaikutelmaa tästä huutosakkilaisesta. Koko tuon olemus kirkui ylimielisyyttä. Faith ei pitänyt ylimielisyydestä. Hän ei pitänyt tästä tytöstä, joten hänen huulilleen eksyi halveksuva hymy, kun hän käänsi tummat silmänsä toisen sinisiin.
"Hei itsellesi", brunette tokaisi, eikä voinut millään estää hymynsä kääntymistä virneeksi. "Säkin taisit eksyä."
Ääni hänen päässään sanoi, että juuri tämän takia hän oli vältellyt ruokalaan astumista aiemmin. Hän ei vain voinut estää itseään; hänen oli pakko käydä kettuilemaan.

"Siis - eksyit noista cheerleaderkavereistasi. Ne istuu tuolla päin", Faith jatkoi osoittaen sormellaan sitä pöytää, josta blondi oli tullut. "Sun kannattaisi ehkä palata sinne takaisin."

Mary-Ann naurahti pöyristyneenä ja pudisteli päätään, kun Faith oli sanonut hänelle, että blondi oli nyt eksynyt. Tummansiniset silmät porautuivat kunnolla tuon nokkavaksi osoittautuneen tytön silmiin.
"Voi kuule, ei tän näin kuulu mennä", cheerleader totesi lirkuttelevin äänin ja vilkaisi muihin cheerleadereihin silmiään pyöräyttäen. Nämä purskahtivat nauramaan. Katse käännettiin sitten takaisin pahikseen, jota M.A tuijotti nyt toinen kulma vihjailevasti koholla. "Nää paikat kuuluu vaan kermalle, ei roskasakille. Mä kyllä tiedän sun taustat ja... No, sä et täytä niitä kriteerejä, jotta sut vois luokitella kermaan", M.A kertoi karun totuuden ja kohautti olkiaan nostaessaan kätensä pois pöydältä. Nyt hän näytti viattomalta. "En mä tätä oo keksiny, näin tää on vaan aina ollu", cheerleader totesi muka harmissaan asettaessaan kätensä puuskaan.

"Sen lisäks, että opettelet istumajärjestyksen, niin kehottaisin sua opettelee myös sen, keitä sä saat yrittää vokotella täällä", tyttö sanoi sitten ja huokaisi muka harmistuneena. "Me kun ei enää haluta menettää meijän kermapojuja... Tiedäks, se on aika epäreilua, että te tuutte noin vaan ja vokottelette meidän pojat. Ei tää näin mene", blondi sanoi tuimasti päätään taas pudistellen. "Eihän meille jää sitten enää mitään."
Ei M.A halunnut enää menettää yhtään kerman poikaa kenellekään roskasakille. Onneksi hän oli onnistunut pelastamaan Jake Maxwellin siltä julmalta kohtalolta. Tosin heti, kun Jake olisi saanut tietää Faithin olevan pahis, olisi jätkä hankkiutunut toisesta eroon. Jake Maxwellistä pitäisi ottaa mallia, kuulitteko! Siinä vasta esimerkillinen kerman poika.

Ja sitten kuin tyhjästä Mary-Annen kasvoille kohosi lempeä hymy, kun hän katsahti taas Faithiin. Hänen katseensa kertoi tyytyväisyydestä toista kohtaan.
"Kiva, kun ymmärsit. Mä tiesin, että sä oot fiksu ja iso tyttö", cheerleader kehui, vaikkei ollut antanut Faithille edes suunvuoroa. "Toivottavasti tulevaisuudessa osaat neuvoa kanssa muita."
Cheerleader oli jo aikeissa kääntää Faithille selkänsä. Hän ainakin uskoi toisen oppineen sen, mikä tässä koulussa oli sallittua ja mikä ei.

//pieni hitti tulossa, sana vain niin voin muokata jottaan muuta tilalle :b

Faithin kuunnellessa blondin sanoja (jotka kuulostivat hyvinkin paljon joltain saarnan alulta) pysyi tuo halveksiva hymy hänen kasvoillaan pitkään. Itse asiassa se muuttui tyrmistyneeksi ilmeeksi vasta, kun blondi ilmoitti tietävänsä Faithin taustat. Mitähän helvettiä? Eihän tuo edes tiennyt hänen nimeään. Ja jos tiesi, niin... no, ei helvetti silti. Mahtoi tytöllä olla tylsä elämä, kun jaksoi tutkia täysin yhdentekevien ihmisten taustoja ennen kuin edes on tavattu. Faithilla oli jo terävä vastaus pyrkimässä ulos huulilta, mutta sitten hän saikin kuulla että oli mukamas käynyt vokottelemassa jotain väärää tyyppiä. Anteeksi? Kumma kun Faithille ei tullut mitään tuollaista mieleen. Paitsi ehkä se Maxwell-tyyppi, mutta itse asiassa se Jake oli ollut all over Faith, eikä toisin päin.

Pikku hiljaa Kizzielle alkoi valjeta minkälainen meno koulussa oli. Ilmeisesti tämän cheerleaderin kaltaiset olivat päättäneet pompotella muita mielensä mukaan. Hänen edellinen koulunsa ei tuntunut enää yhtään pahalta paikalta.

Fiksu tyttö olisi jättänyt asian siihen, siirtynyt niihin blondin osoittamiin pöytiin ja vältellyt vastaisuudessa tähän cheerleaderiin törmäämistä. Iso tyttö olisi tajunnut, että tuon blondin olkapäähän ei pitäisi nousta tarttumaan ja estää noin tuon karkaaminen. Faith vain ei ollut sillä tavalla älykäs ja iso. Hän nousi tuoliltaan, ja joutui astahtamaan hieman pöydän vierelle yltääkseen tarttumaan cheerleaderia käsivarresta (olkapää oli liian kaukana).

"Jos luulet että pääset karkaamaan tuollaisen saarnan jälkeen ilman että mä aion sanoa sanaakaan, niin oot vielä tyhmempi kuin miltä näytit", Faith totesi tylysti, irrottaen sormensa toisen käsivarresta - järki sai hetkeksi otteensa latinotytön ajatuksista. Hän jatkoikin hieman nätimpään sävyyn: "Kuka helvetti sä edes olet? Ja millä oikeudella käyt kertomaan mulle mitä saan tehdä ja mitä en?"

Mary-Ann oli ehtinyt jo loihtia huulilleen voittoisan hymynsä, kun oli kääntynyt tyttökavereidensa puoleen. 1-0 Mary-Annelle. Niin, kukaahan ei hänelle sanoisi mitään vastaan, hän oli tämän koulun yksi pelätyimmist henkilöistä, joita muiden piti kunnioit-
Cheerleader tunsi sormet käsivartensa ympärillä ja kuuli muiden cheerleadereiden henkäisevän järkytyksestä. M.A kääntyi hitaasti ympäri kohtaamaan häntä koskevan pahistytön kasvot.
Kukaanhan ei häneen koskisi, ei varsinkaan kukaan roskasakkiin kuuluva tyttö, joka ei selvästi osannut arvostaa niitä ihmisiä, joita piti arvostaa. Kuinka toinen oli kehdannut, tarttua Mary-Annea sillä lailla käsivarresta ja vieläpä puhutella cheerleaderia niin halveksivast? Tyttö ei tosiaankaan tainnut tietää paikkaansa koulussa, joten Mary-Annen pitäisi kertoa se oikein olkapään kautta. Hänen nenilleen ei hypitty, ei koskaan, eikä kukaan. Niin sen kuului mennä.
Onneksi Faith tajusi irrottaa sormensä Mary-Annen käsivarren ympäriltä, sillä blondin silmät jo leimusivat siihen malliin, että hän pidätteli kiukkuaan kaikin voimin. Hän ei voisi alkaa räyhätä niin vain ruokalassa tuolle pahikselle, koska osa opettajista oli viettämässä täällä ruokataukoaan ja he halusivat pitää ruokalassa sen tietyn rauhallisuuden.

"Ensiks mä kerron sulle, että sähän et enää toistamiseen koske mua noilla sun likasilla sormillas", M.A sähähti kuin vihainen kissa konsanaan ja kaikki se hyväntuulisuus hänen kasvoiltaan oli kadonnut. "Ja toiseks mä kerron sulle sen, että sulla ei oo oikeutta puhua mulle tohon sävyyn. Ellet nyt tahdo sitten tehdä elämääs koulussa hyvin vaikeaksi", Mary-Ann jatkoi sähähtävällä äänellä puhumista ja vetäisi keuhkonsa täyteen happea. Hän sipaisi otsahiuksiaan pois kasvojensa edessä ja sai itsensä rauhoitetuksi ainakin jonkin verran.
"Mä olen Mary-Ann McAllister. Ja sun ois paree painaa se nimi tiiviisti sun kalloos, sillä mä oon koulussa se, jota täällä pitää pelätä. Ja mun silmille ei noin vain tuu joku pahanen tytön tyllerö hyppimään. Onks selvä?" blondi oli tullut hieman lähemmäs Faithia. Jos Mary-Ann olisi ollut edes hieman järkevämpi, hän olisi tajunnut, ettei hänen olisi tarvinnut ehkä niin päällekäyvä olla, mutta mitäs draamakuningatar luonteelleen voi.

"Eli missäs se sun paikkas oli?" M.A muistutti nälvivään sävyyn ja odotti, että tuo tyttö katoaisi hänen näköpiiristään mahdollisimman pian sinne, minne toinen oikeasti kuului.

Whoa, blondihan otti oikein kunnolla nokkiinsa. Jostain syystä Faith vain ei pystynyt suhtautumaan tuohon tosissaan - siis oikeasti, kuka vetää palkokasvit nenään kun joku nappaa käsivarresta? Tässä ei muuta pystynyt tekemään, kuin pohtimaan että missäköhän hiton pullossa cheerleader oli elänyt. Faithin ärtymysmittarikin alkoi näyttää pahasti punaista tuon blondin vain jatkaessa tyhjien totuuksien suoltamista.

"Mun paikkani on tässä... Mary-Ann", Faith sanoi hitaasti, maistelellen toisen nimeä suussaan, kun tuo sen vihdoin ilmoitti. Nimi oli itse asiassa ainut asia, jonka brunette oli halunnut tietää. Luultavasti hän olisi voinut kävellä tiehensä, jos tämä McAllister olisi voinut jatkaa mukavan esittämistä ja vain ilmoittaa nimensä ilman turhia draamoja. Mutta nyt Faith ei missään tapauksessa voinut lähteä. Hän koki tämän haasteena - häntä ei kiinnostanut paskan vertaa jos tuo pikkuinen blondi voisikin niinsanotusti tehdä elämästä vaikeaa. Tiedä sitten kumman puolelle myötätunnot lopuksi menisivät, Mary-Annen vaiko Faithin...

"Mary-Ann", Faith toisti, tällä kertaa päättäväiseen sävyyn. Hänkin oli tullut lähemmäs toista, ja hän joutui katsomaan itseään lyhyempää tyttöä hieman alas. "Haluatko valaista mulle miksi juuri sua pitäisi pelätä? Koska voit tehdä mun elämästäni hankalaa?" Halveksuva naurahdus karkasi bruneten huulilta, kun hän risti kätensä puuskaan. Se järkevä puoli Kizziessä yritti estellä tilanteen karkaamista fyysiseksi. Hän ei vielä halunnut itselleen jälki-istuntoa, ei ainakaan tälläisen blondin takia...

Mary-Annen kasvoilla kävi kiukkuinen sähädys, kun tuo uusi tyttö sanoi paikkansa olevan tässä. Ai miten niin muka oli, eihän toinen voinut noin vain tulla tänne määräilemään! Eihän Faith mikä lie Kizzie olikaan voinut noin vain alkaa pompotella ihmisiä ympäriinsä tietämättä millaisia seuraksia siitä seuraisi. Siis Faithille, millaisia seuraamuksia siitä Faithille seuraisi.
Ja ai että blondia ärsytti se, kun Faith kulutti tuolla tavoin hänen nimeään. Vaikka toinen nyt olikin hieman pidempi kuin cheerleader, kuului Faith silti roskasakkiin ja roskasakkihan ei Mary-Annen nimeä tahrisi. Ei sitten koskaan!

"Sä et taida todellakaan tietää, kenelle oot juuri puhumassa", blondi tuhahti pöyristyneeseen sävyyn ja nyt tytön kasvoilla oli hyvin tuima ja halveksiva ilme. "Mulla on hyvät välit suosittuihin, mun isi on huippuluokan juristi, mulla on hyvä asema koulussa... Valitsepa siitä mieleises vaihtoehto", cheerleader luetteli ja hänan kasvoilleen kohosi lievä tyytyväisyys. No hei daa, varmastikaan tuolla Faithilla ei olisi juuri mitään suhteita keheenkään koulussa, sillä olihan toinen uusi.
"Ja kyllä, mä voin tehdä sun elämästäs hankalaa. Ehkä joudut viettäämään suurimman osan vapaa-ajastas jälki-istunnossa? Ei voi tietää", M.A vihjaili ja asetti kätensä lantiolleen. Niin, Mary-An kyllä pystyisi hoitamaan Faithin jälki-istuntoon halutessaan. Suosihan rehtori Brown enemmän kermalaisia kuin kapinallisia. Olihan se nyt selvää, kummasta oli enemmän haittaa; kermasta vai kapinallisista. Ja rehtori Brown pyrki pitämään koulunsa niin sanotusti siistinä.

"Niin, missäs se sun paikkas siis olikaan?" Hemmetti, jos Faith ei nyt pinkoisi sinne minne kuuluikin, ei tyttö tietäisi, mitä tehdä. Hän ei kuitenkaan tahtonut luovuttaa enää tässä välissä. Faith ei kuulunut cheerleadereiden viereen!

Voi hyvä helvetti, oliko tuo blondi vähän vajaa? Juurihan Faith oli todennut että hän ei nimenomaisesti tiennyt kelle puhui! Turhautunut parahdus meinasi karata bruneten huulilta, mutta sen olisi saattanut tulkita luovuttamisen merkiksi, joten tyttö piti sen sisällään huultaan purren. Niin, Faithilla kun ei rehellisesti sanoen ollut mitään hajua siitä mitä tämä cheerleader selosti. Hyvät välit suosittuihin? Jaa niin keneen? Bruneten tytön kasvojen ilmeestä olisi voinut ajatella että Mary-Ann sönkötti jotain mandariinikiinaa takaperin, niin epäuskoiselta Faith näytti nyt.

"Sä olet kyllä ihan uskomaton", tyttö urahti. Toiseen sävyyn lausuttuna noita sanoja olisi voinut ajatella kohteliaisuudeksi, mutta Faith ei niitä sellaiseksi tarkoittanut. "Mun paikkani on tässä, tajuaisitko jo, vai joudunko sanomaan sen vielä, mitä, neljännen kerran? Ja kun sä kerran olet tutkinut mun taustani niin mainiosti, niin luulisi että tietäisit jo että jälki-istunto ei ole mulle mikään erityisen uusi juttu."
Faith astahti askeleen taakse (Mary-Annen hajuvesi ei tosiaankaan ollut ainakaan Faithista erityisen miellyttävää - ainakaan kun sitä käytti tuo blondi), kohottaen kulmiaan paljonpuhuvasti. Se oli vähän kuin poistumispyyntö (tai käsky) tuolle McAllisterille, tai mikä tuon sukunimi nyt oli ollutkaan.

"Oh, ja ennen kuin lähdet takaisin rakkaiden ystäviesi seuraan...", Faith jatkoi. Hän avasi suunsa ensinnäkin koska hän ei ollut ihan varma tajuaisiko Mary-Ann, että tuon odotettiin nyt poistuvan, joten oli pakko hieman vihjaista. Toiseksi, hän ei vain voinut vastustaa pientä heittoa. "Kun sä seuraavan kerran yrität uhkailla, uhkaile edes asialla joka on totta - tai jonka vastapuoli tietää todeksi, okei? Tyhjä suunaukominen ei oikein toimi."

Faith ei ollut luovuttamassa, vaan uhmasi blondia cheerleaderia edelleen. Mary-Ann teki kaikkensa, jottei alkaisi kiljua tilanteen epäreiluudesta täyttä kurkkua. Mitä osaa tuo pahis ei ymmärtänyt, M.A oli mielestään jo melko tarkasti ja hyvin kertonut sen, kenelle toinen oli parhaillaan puhumassa ja että hän oli se, ketä Faithin pitäisi tulevaisuudessa varoa. Ärrr! Pitäisikö se ihan rautalangasta vetää, jotta Faith tajuaisi sen, kenelle oli juuri parhaillaan puhumassa?!
"Mary-Ann", kuului hiljainen ja varovainen kuiskaus blondin takaa. M.A kääntyi katsomaan erästä ystäväänsä, joka häntä oli puhutellut. 'Anna jo olla' tämä lausui äänettömästi, mutta Mary-Annen ilme vain synkkeni. Ai hänkö muka luovuttaisi? Hah, ei käy! M.A taistelisi loppuun asti asemansa takia, jos vain oli pakko. Okei, ehkä taistelu -sana ei ollut kovin kuvaileva, mutta Mary-Annelle se kävi mainiosti. Tämä oli taistelu cheerleaderin ja kapinallisen välillä.

"Kuka sano, että mä oon tästä lähtemässä", vaaleaverikkö sanoi uhmakkaasti ja kohotti leukaansa näyttääkseen olevansa kuin olisi korkeammassakin arvossa. "Se, kumpi tästä lähtee, olet kyllä sä", Mary-Ann sanoi halveksivasti ja porautui tummansinisillä silmillään Faithin silmiin. Jos katse voisi tappaa, niin Faith olisi jo kuollut. Tai ainakin koomassa. Niin vihainen Mary-Annen katse sillä hetkellä oli.

"Kuka sä luulet olevas?" tyttö ei voinut olla enää kysymättä. "Luuleks sä, että sä sulla on uutena oppilaana joku vitun erityisasema täällä koulussa? Koska mä voin suoraan sanoa, muru, ettei sulla oo mitään erikoisasemaa. Sä oot ihan samanlainen kuin noi muut säälittävät kapinalliset tuolla nurkassa. Luuleks sä, että noin vain voi pompata meidän joukkoon, jotka on tehnyt hirveesti töitä päästäkseen tämän hetkiseen asemaansa..!" Mary-Ann sihahti viimeisen lauseensa ja haukkoi sen sanottuaan henkeään. Jos Faith kuvitteli olevansa samalla tasolla kuin Mary-Ann, niin tyttö ei vastaisi seuraavista teoistaan. Hänen oli pitänyt niska limassa raataa, että hän oli päässyt tämän hetkiseen asemaansa. Eikä M.A yksinkertaisesti pystyisi hillitsemään itseään, jos Faith vielä hyppisi hänen silmilleen tuolla tavoin. EI VAIN KESTÄISI!

//.. M.A sekoo XDD

Hiljainen naurahdus karkasi Faithin huulilta kun joku Mary-Annen tyhmistä ystävistä tuli tuota blondia hyssyttelemään. Huvittuneesta, mutta pilkallisesta suhtautumisestaan huolimatta Faithin teki mieli repiä turhautuneena hiuksiaan päästään, etenkin kun cheerleader ei voinut vain kääntyä ja kävellä pois. Miten typerän ylpeitä jotkut ihmiset olivatkaan. No, olihan hän itsekin, mutta silti - Mary-Ann venytti Faithin pinnaa äärirajoille. Viimeksi mainittu kun oli jo olettanut että juttu oli tässä, siirtynyt jo kauemmaskin, mutta kun ei niin ei... saamari sentään.

Nyt Mendez otti ja astahti taas lähemmäs cheerleaderia, yrittäen tosiaankin säilyttää asenteensa huvittuneena. Ja ihan OIKEASTI hän yritti kovasti suhtautua kepeästi, mutta jostain kumman syystä hänen oli vaikea olla ottamatta nokkiinsa kun joku vetyperoksidiblondi tuli esittelemään oikeuksiaan ja erityisasemaansa hänen nenänsä ja ateriansa eteen. Voi helkkari, tuo ruoaksikin kutsuttu paska oli varmaan jo ihan kylmääkin...

"Sä käyt niin pahasti mun hermoilleni", Faith sihahti takaisin. Halveksunta ja inho olivat päällimmäisenä Faithin äänensävyssä ja katseessa. "Mulle on ihan sama mikä sun niinsanottu asemasi on. Sä olet mulle vain bimbo, itsestään liikoja luuleva blondi, joka ei tosiaankaan ymmärrä oman parhaansa päälle... vai näinkö kovasti sä oikeasti haluat mut jälki-istuntoon?" Puhuessaan tyttö oli tullut vielä lähemmäs toista ja tuijotti blondia nyt lähietäisyydeltä, yrittäen olla välittämättä siitä saamarin hajuvedestä. Olisihan toki ollut koomista aivastaa päin Mary-Annen kasvoja, mutta katu-uskottavuus rapisisi.

Mendez oli autuaan tietämätön siitä, että ne muutamat ruokatuntiaan viettävät opettajat seurasivat tätä keskustelua nyt kovalla kiinnostuksella. Erityisesti filosofianmaikka Victor Grant tuijotti tyttökaksikkoa pahaaenteilevä ilme kasvoillaan.

Faithin todetessa, että Mary-Ann kävi tämän hermoille, ei blondikaan voinut olla hiljaa. "Ja sä käyt mun hermoille", cheerleader ehti älähtää toiselle, ennen kuin tämä alkoi haukkua Mary-Annea bimboksi ja liikoja luulevaksi blondiksi, joka ei muka ymmärtänyt oman parhaansa päälle. Vaaleaverikkö nyrpisti halveksivasti nenäänsä edessä olevalle pahikselle, joka oli kyllä nyt tullut aivan liian lähelle häntä. Eihän tyttö tahtonut antaa muiden olettaa, että toisen läheisyys oli muka sallittua! Joten M.A otti reilun askeleen taaemmas tuijottaen Faithia yhä nokkavasti.
"Jälki-istunto ei ollut mun perimmäinen ajatus, mutta nyt se alkaa kyllä kuulostaa tosi hyvältä idealta", cheerleader tokaisi ja heilautti silmiensä eteen tulleita vaaleita otsahiuksiaan pois kasvojensa edestä. "Mikä tahansa kuulostaa hyvältä, kunhan mun ei tartte nähdä sua jatkossa hyppimässä mun silmien eteen."

Miten helvetissä Mary-Ann nyt saisi toisen häipymään silmiensä edestä? Hänen täytyisi kai turvautua erääseen konstiin, jolla Faith ainakin tulisi jälki-istuntoa saamaan. Tosin siinä likaantuisi Mary-Annen cheerleaderpuku... Eikä hän haluaisi lainata kenenkään muun pukua, joten. Niin. Mikäs olisi siis seuraava idea.

Mary-Ann sattui silloin vilkaisemaan ympärilleen ja huomasi opettajien katselevan heidän suuntaansa. Rehtori Brown ja opettaja Grant seurasivat enemmän kuin muut tämän eriskummallisen parivaljakon juttutuokiota.
Ja silloin tyttö keksi uuden idean. Ei se ollut kovin hääppöinen, mutta sen pitäisi toimia? Noh, ainahan sitä sai kokeilla.
"Rakkaat opettajat ja rehtori", cheerleader kuulutti sitten ja marssi päättäväisesti opettajien pöytään. "Minusta tämän uuden tytön, Faith Mendezin, ei ole lupa haukkua meitä cheerleadereita huoriksi ilman mitään syytä", Mary-Ann puhui ja näytti pöyristyneeltä kuin hänen sanansa muka olisivat oikeastikin totta. "Huomautin hänelle asiasta, mutta hän kohtelee minua kuin mitäkin roskaa. Voisitteko te tehdä jotain asian eteen? Me haluaisimme ruokarauhamme takaisin."

Pieni valkoinen valhe ei maailmaa kaataisi. Mutta Mary-Annen valheet eivät tosin mitään valkoisia valheita olleetkaan.

Nopea omahyväinen hymy käväisi Faithin huulilla Mary-Annen ottaessa askeleen taakse. Brunette tulkitsi sen tavallaan - hänestä toinen osoitti selvästi luovuttavansa.
Vaan eipä tietenkään!
"Sä et näkisi mua jos vain lähtisit vittuun", Faith mutisi happamesti. Hetken hän harkitsi itse lähtemistä, mutta arveli kuitenkin että ylpeys ei sitä kestäisi. Tosin nyt tytön ei tehnyt enää mieli vain repiä hiuksiaan, vaan myös hyppiä tasajalkaa ja polkea maata kuin pahainenkin pikkulapsi, eli tuota... pois kävely olisi ehkä ihan hyvä vaihtoehto. Likka oli kuitenkin salaa ylpeä itsestään, kun oli jaksanut cheerleaderia näinkin kauan, mutta hän tunsi itsensä tarpeeksi hyvin - hän tiesi että jaksaminen ei pitkään kestäisi. Se oli jo vähällä loppua äsken, hitto soikoon.

Faith huomasi cheerleaderin vilkaisevan ympärilleen, ja sitten tuo kajautti jotain mikä jälleen kerran jätti puolilatinon tyttösen hämmästyksestä sanattomaksi. Vetikö tuo nyt sitten oikein opettajakunnan tähän? Kizzien oli pakko lähteä blondin perään, joskin kuultuaan toisen sanat, hän toivoi että olisi nyt ollut kerrankin fiksu ja käyttänyt tilaisuuden hyväkseen eli ottanut ja poistunut paikalta.
"Hän valehtelee!" Faith melkein sylkäisi sanat suustaan päästyään Mary-Annen viereen opettajien pöydän luo. "McAllister se tuli mun luokseni ja sanoi etten voisi istua siihen mihin istuin."
Aina rehellinen Faith. Jos vain mahdollista, hänen silmissään Mary-Ann McAllisterin pisteet olivat laskeneet vain entisestään tuon ladellessa pokerinaamalla valheita. Saattoi tosin olla, että brunette oli hieman altavastaajan osassa tässä - hänhän ei tuntenut opettajia ollenkaan. Brownista tyttö oli saanut jo huonon kuvan, ja Grant oli vaikuttanut ensimmäisen filosofian tunnin perusteella aika ankaralta tapaukeslta (tosin onneksi tyttö oli tajunnut olla siellä ihmisiksi ja näyttää kiinnostuneelta!), muiden pöydässä istuvien opettajien nimiä hän ei tiennyt. Se latino tyttöjen liikkamaikka siinä istui, samaten joku isotissinen punapää ja pari tummaihoista miesopettajaa. Rehtori Brown näytti todella neuvottomalta ja Grant tyypillisen ankaralta, muiden opettajien lähinnä hämmästyneenä tuijotellessa pöydän viereen ilmestynyttä tyttökaksikkoa. Liikkamaikka, Delia Lopez, oli ensimmäinen joka keksi jotain sanottavaa.
"Neidit... Mary-Ann ja neiti Mendez..." Lopez sanoi hymyillen. "Jos nyt... palaisitte pöytienne ääreen ja antaisitte toistenne syödä rauhassa? Turha draamailla kesken ruokailun."

Faith oli myös rientänyt opettajien pöydän ääreen Mary-Annen kanssa ja nyt cheerleader mulkoili viereen tullutta pahista kylmästi. Haha, aivan kuin olisi edes sitä mahdollisuutta, että opettajat uskoisivat Faithia! Mary-Ann oli tässäkin asiassa ylempänä kuin Faith; hänellä oli opettajien luottamus ja kunnioitus itsellään. Nyt kaiken järjen mukaan opettajat alkaisivat saarnata Faithille koulun säännöistä ja ehkä jopa Mary-Annen riemuksi tahtoivat nähdä Faithin myöhemmin koulun jälkeen jälki-istunnossa!

Cheerleader katsoi opettajia vuoron perään ja odotti, kuka avaisi ensimmäisenä suunsa. Hän katsoi toiveikkaana rehtori Brownia, joka tosin näytti siltä, että oli juuri syönyt jonkun isokokoisen pallon. Grant näytti vaipuneen koomaan ja muista opettajista ei ollut myöskään sen enemmän hyötyä.
Kun Lopez alkoi puhua, oli vaaleaverikkö jo hihkaista riemusta. Vihdoinkin joku järkevä alkoi puhua ja sanoisi Faithille pari valittua sana-
"Mitä!" cheerleader tajusi parkaisevansa särähtävästi, kun Lopez oli pyytänyt heitä palaamaan takaisin paikoilleen ja lopettaa draamailu. Mistä ihmeen draamailusta tuo pahuksen Lopez oikein puhui, tämähän oli kerrassaan vakava asia, joka pitäisi heti selvittää! "Opettaja, en ehkä ymmärtänyt täysin, mutta... Sanoitteko juuri, että meidän pitäisi palata takaisin paikoillemme ja antaa toisille ruokarauha? Vastahan minä sanoin, että Faith se häiritsee mei-" "Juuri niin minä sanoi, neiti McAllister", Lopez keskeytti Mary-Annen puheenvuoron ja nyt M.A näytti erittäin kiukkuiselta.
"Palatkaa takaisin paikoillenne tai te molemmat saatte jälki-istuntoa", Lopez lopetti tiukkaan sävyyn ja soi varsinkin Mary-Annelle terävän katseensa. Cheerleader inahti alistuneena ja katsoi Lopezia 'petturi' -ilmeellä. Sen jälkeen hän mulkaisi Faithia halveksuvasti ja viesti katseellaan 'tämä ei jää tähän'.

Mary-Ann kääntyi ympäri ja lähti kiukkuisin askelin takaisin oman pöytänsä ääreen. Hän ei voinut uskoa sitä, mitä oli juuri tapahtunut. Opettajat eivät olleet ollut hänen puolellaan! Tämä oli hyvin vakava asia, koska tämä jos mikä tulisi horjuttamaan Mary-Annen valtaa. Hänen täytyisi alkaa lahjoja opettajia jälleen kalliilla lahjoilla, jotta saisi opettajat takaisin selkänsä taakse tukemaan häntä juuri tämänkaltaisissa tilanteissa.

Omahyväinen mutta yllättynyt virne nousi Faithin kasvoille Mary-Annen parkaistessa. Ilmeisesti tyttö oli odottanut jotain ihan muuta liikkamaikalta. Faith tajusi millisekunti myöhemmin miten epäsopiva tuo hänen virneensä oli tilanteeseen, joten hän vaihtoi sen asiaankuuluvan neutraaliin ilmeettömyyteen. Katuvaa naamaa hän ei olisi osannut näyttää, mutta suunsa hän tajusi ummessa pitää. Toisin kuin Mary-Ann. Taas todiste blondin aivottomuudesta, ha. Ankara sävy, jolla liikkamaikka cheerleaderille puhui, sai Faithin hymyilemään vinosti, ja kun cheerlehmä mulkaisi latinotyttöä, ei hän voinut mitenkään estää sen omahyväisen virneen palaamista huulilleen.

Faithilta liikeni liikkamaikalle osoitettu hyväksyvä nyökkäys ennen kuin tyttö kääntyi kannoillaan ja marssi pöytänsä ääreen. Hänhän ei ollut lähdössä yhtään mihinkään, vaan söisi kuten oli ajatellutkin! Okei, Mary-Ann McAllisterille oli pakko heittää yksi vittumainen lentosuukko ja ivallinen virne ennen istumaan käymistä. Noita kahta tekoa lukuunottamatta Faithia ei pahemmin enää kiinnostanut cheerlehmien tekemiset saatika noiden ärsyttäminen. Hän vain halusi syödä, helkkari soikoon. Oliko se liikaa pyydetty?

Tyttö syventyikin ateriaansa, todeten osan tarkasti valituista ruokalajeista jo kylmenneeksi ja osan erittäin pahanmakuisiksi. Hän ei oikeastaan syönyt. Hän vain närkki. Yh...