Are you happy now?

//Vapaa peli! Neitoni asu//

Ulko-ovi heilahti auki. Jokin vaalea vilahti kovaa vauhtia ohi ja ovi paiskautui takaisin kiinni. Tuo vaalea ilmestys pujotteli sulavasti mulkoilevien cheerleadereiden ja yllättyneiden tavisten välissä. Ei ollut taito tai mikään selviytyä laudan päällä suurestä väkimäärästä, kun oli niinkin kokenut skeittaaja, kuin tuo vaalea ilmestys, joka omasi nimenkin; Alice Reed.

Pikku hiljaa rullilla pyörivien laudan vauhti alkoi hidastua, kun niiden päällä matkaava tyttö alkoi saapua päämääräänsä. Hän oli helposti rullaillut ohi kouluun saapuvien oppilaiden ja oli kerrankin ehtimässä jopa istumaan yhdelle nojatuolista. Se oli ollut hänen tavoitteensa jo muutamana aamuna, sillä oli aina mukava testata omaa nopeuttaan ja taitojaan vaikka niinkin tylsänä ajankohtana kuin kouluun tullessa.

Alice alkoi pikkuhiljaa hidastaa vauhtiaan, kun hän lähestyi valitsemaansa nojatuolia. Se oli yksi kauimmista ovilta katsottuna. Hän pujahti parin seisovan nörttitytön ohi ja hidasti vielä hieman vauhtia. Pari metriä ja hän olisi perillä...
Samassa Alicen taskussa värisi. Joku oli lähettänyt hänelle tekstarin ja tyttö käänsi katseensa nojatuolista taskuunsa, josta hänen oli tarkoitus napata puhelimensa nyt ja tarkistaa viesti sitten, kun hän oli päässyt nojatuolille. Al ei kovin pitkälle hankkeessaan kerinnyt, kun yhtäkkiä hänen lautansa tökkäsi ja hän itse lensi taaksepäin törmäyksestä.

Skeittarityttö rämähti rullalaudaltaan selälleen maahan. Hän kolautti päänsä kipeästi lattiaan ja ähkäisi irvistäen. Silmissä hetken pyöri ja näytti sumealta, kunnes se pikkuhiljaa selveni. Hänen törmäyskohtauksensa ei nähtävästi kovin paljon ollut huomiota herättänyt, sillä kukaan ei ollut kääntynyt kysymään 'oletko kunnossa?' tai edes muuten vain toljottamaan.
Alice nousi varovasti istumaan ja nosti katseensa siihen johonkin, johon hän oli törmännyt. Samassa hän saikin todeta, että tuo 'jokin' olikin 'joku'. Mahtoi hänkin olla taitava skeittaaja, kun törmäili koulussa ihmisiin päistikkaa.

//hieman sekavaksi meni..//

(( Hee, jos minä vaikka Johnnyn heittäisin tänne vauhdittamaan Alicen päivää : > Ja herran kuteet. ))

Se päivä oli kieltämättä alkanut aivan epätavallisen hyvin, lainkaan minkäänlaisia pieniäkään vastoinkäymisiä. Moinen sai jopa ajattelemaan, että päivä oli alkanut vähän liiankin hyvin. Mikäli päivä sitten sattui kuulumaan John Lowellin elämään, niin kaikki oli aivan liian hyvin. Hänen ikivanha herätyskellonsa oli soinut ihan ajallaan, hän ei ollut lyönyt varvastaan sängyn jalkaan, ei ollut krapulaa ja kylpyhuonekin oli vapaa heti aamusta. Johnny olisi voinut laulaa Hoosiannaa tässä vaiheessa, sillä hän ei tunnetusti ollut mikään aamuihminen, mutta silti hän ei tehnyt sitä. Poika oli oikeastaan aika varovainen, sillä häntä ihmetytti tämä tilanne todella suuresti.
Hän oli aamulla käynyt suihkussa, laittanut naamansa sekä hiuksensa, vetänyt sen päivän kuteet ylleen ja mennyt sitten parvekkeelle tupakalle. Aurinkokin paistoi ihan suhteellisen kirkkaasti ja Johnny olisi voinut jopa todeta olevansa äärimmäisen hyvällä tuulella. Niin, hiljaa itsekseen ainakin, sillä muiden oli vain parempi uskoa hänen olevan tapansa mukaan äreä kuin perseeseen ammuttu karhu. Ihan vain sen takia, että tämä hyvin alkanut päivä loppuisi kovin äkkiä muutaman väärän sanan johdosta.
Johnny oli kuitenkin lähtenyt alakertaan nahkaista olkalaukkuaan raahaten ja oli saanut kuulla, että saisi kyydin kouluun armaalta ottoisältään Jackilta. Viimeistään siinä vaiheessa Johnny olisi tavallisesti iskenyt jarrut pohjaan ja paennut takaisin peiton uumeniin, mutta ei. Mikäs siinä, jos sai kyydin. Eipähän tarvinnut kävellä.

Ja nyt hän oli tässä. Jonottamassa parin ihmisen takana koulun aulassa sijaitsevan kahviautomaatin luona ja ihmetellen edelleen tämän päivän motiiveja olla niin hyvä. Hän ei ollut edes vielä joutunut sanaharkkaan kenenkään kusipään kermalaisen kanssa, vaan nuo olivat jättäneet hänet rauhaan. Ihan fiksua ja Johnny todellakin toivoi, että moinen jatkuisi vielä tämän päivän loppuun.
Ruskeatukkainen hymähti, kunnes tuli viimein hänen vuoronsa ottaa kahvia automaatista. Hän työnsi kolikon sisään, painoi nappia ja pahvimuki täyttyi höyryävästä, mustasta kahvista. Päivä oli vasta aluillaan ja Johnny oli ehtinyt olla ainoastaan yhdellä tunnilla (biologiaa, hyi helvetti), joka oli mennyt takapulpetissa horrostaen. Opetus oli mennyt ihan ohi korvien, mutta eipä tuo opettaja kauheasti näyttänyt välittävän. Viimeistään kokeessa huomasi, että kuka oli kuunnellut ihan oikeasti ja kuka ei.

Johnny sipaisi hivenen ruskeaa otsatukkaansa pois silmiensä edestä ja vilkaisi aulan seinällä olevaa kelloa. Välituntia oli vielä ihan mukavasti jäljellä, joten hän voisi vaikka kuluttaa sen nojatuolissa istuskellen. Kermalaiset pennut eivät tosin katsoisi järin hyvällä silmällä, jos Johnny yhteen nojatuoliin tunkisi, mutta eivät nämä häntä uskaltaisi siitä poiskaan häätää. Eivät ainakaan ennen kuin joku urheilija puuttuisi peliin.
Rokkari käveli rauhallisesti erästä kauimpana ovesta sijaitsevaa nojatuolia kohden, kunnes yhtäkkiä joku hemmetin molopää tuli ja törmäsi häneen, ihan suhteellisen kovalla vauhdilla. Poika älähti ja hapuili tasapainoaan parilla tukiaskeleella, saaden kahvin kuitenkin läikkymään ympäri hänen rinnuksiaan. Se häneen törmännyt tyyppi kaatui maahan perseelleen, mutta Johnny kuitenkin onnistui pitämään itsensä pytyssä. Siis mikä häneen oli törmännyt? Olivatko jotkut urheilijat jälleen päättäneet viskellä jotain nörtti-raukkaa ympäriinsä ihan vain sen takia, että se sattui olemaan hauskaa?
”Vitun paska. Kattoisit vähän mihin lennät”, Johnny ärähti ja ihmeekseen ei nähnytkään edessään ketään mustasangallisia silmälaseja omistavaa nörttipoikaa, vaan jonkun vaaleatukkaisen tytön, joka oli päättänyt ilmeisesti kokeilla skeittaamista ennätysvauhtiin koulun aulassa. Niinpä niin. Tämä päivä alkoikin liian hyvin, että se olisi voinut jatkua siedettävänä loppuun asti…

Johnny Lowell. Nimi ponnahti tytön mieleen heti, kun hän vain tavoitti pojan kasvot. Hän oli totta tosiaan kuullut pojasta juttuja ja tiesi tuon kusipään maineen. Siispä juuri tuo poika oli niitä viimeisimpiä henkilöitä, jolla Alice olisi halunnut sillä tuperällä laudallaan törmätä! Jo Johnnyn ilmeestä näki, ettei hän ollut iloinen saatua kahvit päälleen jonkun tytön hupakon törmättyä häneen ja sanatkin viestivät Alicelle aivan samaa.
"Anteeksi", Alice sanoi nopeasti. Hän nousi niin vikkelään pystyyn kuin vain pääsi. Ensimmäiseksi Al tarkisti nopeasti olevansa ehjänä ja sitten vilkaisi lautaa, joka sekin vaikutti ehjältä. Sitten hän nosti taas katseensa Johnny Lowelliin.

"Tuota, oletko kunnossa...?" Alice kysyi varovaisesti. Hän tutkaili toisen ilmeitä yrittäen saada selvää mitä tuo oikein aikoi. Mistäs sen tiesi, jos sellaisen maineen omaava poika vaikka äkkiä hyökkäisi kimppuun tai jotain! Pitihän sitä olla varovainen..
Alice avasi uudelleen suunsa, muttei saanut sanaakaan ulos. Suurimmaksi osaksi siksi, ettei hänellä ollut aavistustakaan mitä sanoa. Toinen tuskin tykkäisi, jos hän vain pahoittelisi asiaa ja marssisi tiehensä..kai. Alice mietti pystyisikö törmäyksen aiheuttamat vahingot (toisen huppari ja takki näytti ainakin hieman läikikkäältä roiskuneen kahvin takia) mitenkään korvata tai jotain vastaavaa. Tosin Alice ei ollut varma hyvittäisikö sekään tuota törmäystä vahinkoineen. Mitähän toinen olisi mieltä asiasta...

//Kesto oli.....kamalan pitkä... Jos vain jaksat yhä peliä jatkaa, niin ole hyvä vain.. :)//