Hey, gimme, gimme chemicals

(( Evi & Andrei tännepäin! : > ))

Se oli aivan normaali perjantai-ilta. Viikonloppu oli alkanut, joten se tiesi rentoutumista ja ajan viettämistä kavereidensa kanssa. Ja tähän rentoutumiseen lukeutuivat erilaisen alkoholijuomat sekä muut päihdyttävät aineet - tietenkin. Mitäpä perjantai olisikaan minkäänlaista juhlintaa tai sekoilua? Ei sitten yhtikäs mitään. Ja Johnny tiesi sen varsin hyvin, sillä olihan hänkin tänään - muiden nuorten tavoin - saapunut keskustaan, suunnistaen ihmisten suosimaan baariin ja jäänyt sinne vetämään perseet. No, ei ruskeatukkainen niin humalassa ollut kuin esimerkiksi muutama vuotta nuorempi tyttö, jotka olivat sinä iltana juoneet ehkä yhden lonkeron sekä pienen mansikka margarithan. Eipä näiden menolle voinut muuta kuin naurahdella ivallisesti ja pyöritellä päätään. Oli se kumma, etteivät ihmiset tunteneet omaa viinapäätään ja vetivät sen takia ihan överiksi parin juoman jälkeen. Ellei sitten kyseessä ollut näiden tyttöjen ensimmäiset alkoholikokeilut, mutta kuitenkin. Nyt nuo kuitenkin näyttivät iskeneen silmänsä kahteen poikaan, joita likat piirittivät kuin ajokoira vaanisi kettua. Ihan sama se Johnnylle olisi - kunhan jättäisivät hänet rauhaan.

Rokkari istuskeli puisen baaritiskin luona ja pyöritteli hajamielisesti tuoppiaan edessään, ottaen siitä aina välillä pienen huikan. Hänellä oli yllään musta, hivenen löysähkö hihaton t-paita ja sen päällä vielä tummanruskea huppari. Jaloissaan hänellä oli tummanharmaat, polvista puhki kuluneet pillifarkut, joita korosti vielä musta niittivyö ja kenkinä toimivat risaiset tennarit. Tummanruskeat hiukset olivat tavanomaisesti hivenen pörröllään ja silmiä reunusti ohut kerros mustaa kajaalia.
Johnny oli todella pettynyt tähän iltaan, sillä ei hänelle ollut sattunut vielä oikein mitään jännää. Okei, kello lähestyi vasta yhtätoista, mutta oli todella epätavallista, että ei edes kukaan tuttu ollut tullut jauhamaan paskaa hänen kanssaan. No, ehkäpä ne muutamatkin Johnnyn ympärillä parveilleet ihmiset olivat tajunneet pojan olevan kaikkea muuta kuin mukava tyyppi, joten jättäneet hänet rauhaan. Se oli tietenkin ihan hyvä, sillä poika ei tunnetusti kaivannut ketään, mutta nyt se oli äärimmäisen huono juttu. Johnnylla oli tylsää ja hän halusi actionia. Astuisi nyt edes tuosta ovesta joku hänen entinen panonsa, jonka kanssa poika voisi siirtyä harrastamaan vessaan jotain pikkukivaa. Tai tulisi nyt edes joku juttelemaan. Ihan sama mistä.

Johnny mutristeli huuliaan ja katseli baarissa olevia ihmisiä. Kyllä täällä tuttuja naamoja oli, mutta yllättävän vähän kuitenkin. Missä kaikki oikein olivat? Ehkäpä tämä baari ei ollut enää niin suosittu nuorten keskuudessa... Paskat. Kyllä sen oli pakko olla, sillä vaikka Johnny olikin koulussa melkoinen erakko, niin kyllä hän korvat omisti. Ehkäpä ihmiset tulisivat tänne myöhemmin tai jotain...

(( Plaa. Lyhyt ja tökkö. Koita kestää. ))

// Here we come!

Tummatukkainen poika asteli sisään baariin, vilkuili hetken ympärilleen ja tuhahti. Tuttuja, tuttuja, tuttuja. Joko liiankin tuttuja, tai vain joskus vilkaukselta nähtyjä ihmisiä. Hän oli jo suunnitellut kaiken valmiiksi tätä iltaa varten. Ensin, hän menisi hyviin, sen jälkeen olisi nousussa humala, humalan jälkeen hän voisi keksiä jotain vielä tyhmempää. Jo pelkkä juominen oli ns. "tyhmää", joten hänen pitäisi keksiä jotain "hullua". Pojan käsi sujahti mustien pillifarkkujen taskuun, ja siellä vastaan tulikin jo pieni pussi sitä niinsanottua höpöheinää, jota poika aikoisi vetää jossai vaiheessa iltaa oikein olan takaa. Vaikkakin hänet hetettäisiinkin ulos baarista. Aivan sama, hän vetäisi silti. Muatilla piilolinsseillä varustetus silmät tarkkailivat edelleen ympärilleen, kunnes hän alkoi kävellä kohti puista baaritiskiä. Vaikka ulkona alkoikin olla jo joinain öinä todella viileää, hän ei siitä tänään välittänyt, vaan oli lähtenyt juhlimaan mustat pillifarkut ja punaiset tennarit jalassaan, musta From First To Lastin fanipaita päällään. Niin, ei hän hupparia jaksanut käyttää kunnon vapaa-ajalla. Siitä tuli jotenkin.. todella ahdistunut olo. Hänen hiuksensa oltiin perusmeiningillä pörrötetty takaa reilusti, ja hänellä oli päässään musta huivi, jota hän käytti aina välillä hiustensa korostamiseen.

Andrei käveli enemmän tai vähemmän sekoilevien ihmisten läpi, joutuen parisen kertaa riuhtaista itsensä irti jonkun likan otteesta. Kaikki näyttivät jokatapauksessa todella sekaisin olevilta. Samassa joku aivan random likka syöksyi Andrein taakse, kietoen kätensä tuon ympäri. "Mitä vittua?" poika ärähti ja otti parisen askelta pois toisen luolta. Hullu ämmä, kertakaikkiaan. Poika pudisteli päätään melkein huomaamattomasti ja käveli uudelleen kohti vaaritiskiä. Hän vilkaisi ympärilleen uudelleen, jottei kukaan liian jurrissa oleva likka syöksyisi enää hänen kimppuunsa. Varsinkaan takaapäin! Mustat silmät haroivat baaritiskillä istuvia tyyppejä, mutta ketään tuttua ei siellä näkynyt. Hyvä, sillä poika... halusi viettää aikansa yksin? No way, ei ikinä. Hän ei vain jaksanut katsella suurimman ystävänporukkansa jätkiä ja likkoja, jotka olivat vetäneet perseet olalle jo parisen tuntia sitten. Ehkä Andrein kannatti vain vetää päänsä täyteen ihan yksinään. Eipä myöhemmin ollut ketään, kuka tulisi pummimaan höpöheinät pojan nenän edestä. Se jos vasta mikä olisi päätä raastavaa.

Andrei pääsi vihdoin baaritiskille, istahti penkille hieman yksinään näyttävän jätkän lähelle. Andrei ei edes vilkaissut toista, koska miksi hänen pitäisi alkaa tuijottaa muita, vain saadakseen tietää, oliko hän kenties nähnyt toisen jossain. Poika tilasi nopeasti bissen, otti siitä hörpyn, kunnes hänen vaihtaessa asnetoaan, pussi tippui taskusta, suoraa tuon toisen jätkän tuolin viereen... fuck! Andrei pyöräytti silmiään ja kurottautui nostamaan pussin nopeasti maasta, rytistäen sen sitten taskuunsa. Noustessaan hän vahngossa sattui huitaisemaan kädellänä toista kohti, mutta ei ehtinyt reagoida mitenkään, ennenkuin huomasi toisen jätkän olevan tuttu kasvo.... voi helvetti. Andrei istahti takaisin penkille ja napräsi pienesti kädessään olevaa mustaa hikinauhaa, johon oltiin ommeltu Suicide Silencen logo. Poika otti hörpyn bissestä ja vilkaisi sitten toista. "Johnny, älä yhtään kuvittele, että mä heittelen tahallani pilvee pitki baarin lattioita" Andrei tokaisi ja katsahti sitten toista. Tosiaan, hän oli auttanut tuon jätkän joskus pulasta, mutta vastapalvelusta ei ollut saapunut juuri silloin, kun sitä oltaisiin tarvittu. Tummatukan mielestä tuo jätkä oli kyllä jotenkin outo... Hän ei osannut Johnnyn läsnäollessa määritellä "outoa", mutta jotenkin tuo vain oli.. niin.. jotenkin outo.

// Joo ei mtn. 8D iteltä ei tullu mitää rakentavaa

Johnnya tylsistytti ja ärsytti tämä tilanne. Miksi ihmeessä juuri tänään elämän piti olla aivan tajuttoman tylsää, vaikka hänen tekisi mieli ihan oikeasti jauhaa paskaa jonkun kanssa? Juuri kun hänellä olisi erittäin sosiaalinen päivä, niin ihmisiä ei näkynyt missään? Johtuiko se sitten Johnnyn olemuksesta, että kaikki kiersivät hänet kaukaa? Ehkäpä ne olivat kuulleet juttuja jostain erittäin sarkastisesta rokkarista, joka ei kaivannut ihmisiä ympärilleen. Kuka helvetti sellaista oli mennyt levittämään? Okei, yleensä Johnny oli sarkastinen paskiainen ja tyytyi mieluimmin omaan seuraansa, mutta ei hän nyt aina. Esimerkiksi tänään hän olisi ottanut avosylin vastaan jonkun koulun suosituimpiin kuuluvan ihmisen ja jutellut tämän kanssa. Jumalauta se koulun pääbimbokin olisi kelvannut vallan mainiosti!

Rokkari tuhahteli itsekseen ja vei jälleen lasinsa huulilleen. Sitten, kuin olematon Jumala olisi kuullut hänen tuskanhuutonsa, joku ihan oikeasti istahti hänen vierelleen siihen baaritiskille. Hymy kiiri oitis rokkarin huulille ja hän käänsi katseensa tulijaan, kunnes sitten ihan tosissaan huomasi, että kuka siihen istui. Voi perkeleen perkele! Johnny oli ehkä kaivannut tähän iltaan jotain piristystä, mutta ei hän nyt ihan tällaista tarkoittanut. Nimittäin tuo viereen istunut poika oli harmillisen tuttu kasvo noin kuukauden takaa. Helvetti, Johnny oli todellakin uskonut, että saisi välteltyä tuota vielä vaikka kuinka kauan, mutta ei sitten. Nyt tuo istui siinä, eikä Johnnylla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia paeta paikalta. Poikaa ahdisti tämä tilanne sen takia, koska tuo oli pelastanut hänet. Kyllä vain, pelastanut. Ilman tuota Johnny olisi mitä luultavimmin kuollut sinne autiolle syrjäkadulle, kun ne kaapinkokoiset jätkät olivat vähän päättäneet viskellä poikaa seinille. Hänet oltaisi saatettu raiskata ja ryöstää, mikäli Andrei ei olisi tullut avuliaana ihmisenä paikalle ja auttanut Johnnyn kotiin. No, ehkä ei tätä ihan avuliaaksi voinut sanoa, joka olikin tässä se suurin ongelmakohta. Rokkari oli nimittäin joutunut lupaamaan tuolle vastapalveluksen, jotta tuo auttaisi häntä. Ja siitäpä olikin sitten alkanut se Johnnyn piiloleikki, jossa hän oli onnistunut ihan hyvin. Kyllä heillä muutamia yhteisiä tunteja oli, mutta joko Johnny osasi luikerrella niiltäkin pois toisen huomaamatta tai sitten hän yksinkertaisesti skippasi ne. Ei poika muutenkaan viihtynyt koulussa, joten se oli ihan sama.

Nopeasti Johnny havahtui siihen, että toisen taskusta lennähti jotain lattialle ja tuo oitis kumartui nostamaan sitä. Rokkari tunsi miten adrenaliini alkoi virrata suonissa, kuin hän olisi valmis pinkaisemaan karkuun. Mikä tässä sitten oli niin kamalaa? Eikö hän kerrankin voisi olla rehti kansalainen ja pitää lupauksensa? Ei helvetissä. Johnnyhan ei tuon hyväksi tekisi yhtään mitään!
Rokkari vei oluen pikaisesti huulilleen ja yritti olla mahdollisimman välinpitämätön. Ehkäpä toinen ei tunnistaisi häntä ja Johnny voisi lähteä pois vähin äänin.
Sitten tuo kuitenkin huitaisi häntä – ilmeisesti vahingossa – kädellään, joka sai Johnnyt ähkäisemään hivenen. Jokin kuitenkin pakotti Johnnyt istumaan hiljaa, vaikka eihän se mitään merkannut. Lauseellaan tuo osoitti, että oli tunnistanut hänet. No voi paska…

”Niin. Miksipä sä heittelisit…” Johnny mutisi takaisin ja puri huultaan. Nyt ei ollut enää mitään mahdollisuutta paeta, vaan hänen olisi tyydyttävä kohtaloonsa. ”Mitäs jätkä tietää?” Johnny päätti kuitenkin kysäistä, jotta ei vain paljastaisi ihan tahallaan vältelleen tuon seuraa.