Mikään ei oo mustavalkoista

Enää toinen ei kiukutellut, näytti vain säikähtäneeltä. Ainakin Destinyn silmiin, eikä hän tiennyt mitä nyt pitäisi ajatella. Jos hän oli nyt onnistunut pelottelemaan toista vaan lisää? Ei, ehkei kuitenkaan… Ei saanut sanoa rakastavansa? Ei kai… mutta jos tuntui siltä, että ainakin pian hän rakastaisi? Vahvaa ihastusta oli niin pirun vaikea erottaa rakkaudesta…
Toinen istui portaille, Destiny katseli toista alaspäin tajuamatta istua tuon viereen tai mitään.
“Wyn pieni, ei se mitään. Kunhan kaikki on kunnossa, mä en halua et sulla ois mun takia paha olo”, Des puheli ja kyykistyi nyt toisen eteen katsellen tuota väsyneillä silmillään, joiden alla oli tummat silmäpussit.
“Ei me todellakaan seurustella. Lou on aivan ihana ihminen, se on vähän kuin Sugar… Kyllä säkin siitä opit pitämään, mutta älä luule, että meidän välillä olis enää muuta kuin ystävyyttä”, Des puheli. Sekin oli toisaalta niin suhteellista, saattoiko exän kanssa koskaan olla aivan normaalisti kaveri? No, hyvin he ainakin siinä olivat onnistuneet.

“Tuu, mennään ylös. Mä laitan kahvia… juotsä kahvia? Vai teetä, vai limsaa tai jotain? Mä ainakin tarvitsen kahvia, mä pääsin vasta aamuyöstä nukkumaan…” Käsi ojennettiin kohti toista, hän hymyili. Olisi ehkä hyvä siirtyä näissä vähäisissä vaatetuksissa kotiin, ennenkö naapurinmummot kamalasti säikkyisivät.
“Sugarkin tulee varmaan pian kotiin, se varmasti tahtoo nähdä sut.”

Edwyn ei tiennyt miten kommentoida desin puheisiin, joten mitään ei sanottu. Kyllä hän kai uskoi sen. Mutta ei se tarkoittanut sitä, että Loun kanssa samantien pitäisi ystävystyä. Hän olisi kyllä varuillaan. Kai liekki voisi leimahtaa milloin vain uudelleen. Vanha suola alkaisi janottaa ja sitten hän olisi vain tiellä.Destiny kutsui hänet kahville ja katse nostettiin toiseen. Käteen tartuttiin ja seisomaan noustiin.
"En saa juoda kahvi...Tai limpparia, mutta kai minä nopeasti voisin teen juoda." Hän huomautti ja pyyhki uudelleen silmiään.

Hetken Edwyn vain katsoi toista, kunnes takertui halaamaan Destinyä.
"Anteeksi...Minä oikeasti luulin että te seurustelette... Näytitte niin onnellisilta keskenään aiemmin. Sitten minä vain laskin yksi plus yksi olevinaan." Cheerleader selitti edelleen hieman itkuisena. Pystyikö hänellä oikeasti olemaan näin hyvä tuuri? Varovasti toisesta irrottauduttiin ja silmiä pyyhittiin uudelleen.

- jos heität viä yhden ja sit jukkiksen vuoro? (: -

Ei kahvia tai limpparia. Niin, olisihan tuo nyt pitänyt muistaa… No, vielä hän opettaisi toisen ihmisten tavoille… Tai sitten ei. Hän piti toisesta tuollaisenaan, vaikka Wynin oikeapersoonallisuus olikin enemmän hänen tyyppiään… Tai mistä Des saattoi tietää, mikä hänen miestyyppinsä oli. Vielä hetki sitten hän oli kovasti luullut itseään heteroksi… No, ihmeitä tapahtui. Ja hänelle Edwyn oli sellainen. Ja ainoastaan positiivisessa mielessä.
Pian Wyn halasi hänt´ä ja hymyillen pitkätukkainenkin kiersi kätensä toisen ympärille. Toinen pahoitteli taas. He olivat kuulemma näyttäneet Loun kanssa niin onnellisilta… Mitä?
“Miten muka voi näyttää onnelliselta, kun on kuin haudasta noussut ja herännyt muutaman tunnin yöunien jälkeen siihen, että Sugar kolme vee paukuttaa onnessaan kattiloita?”, Des naureskeli. “Enkä mä nyt kovin onnellinen vois kuvitella olevani siitä, että Lou nostaa metelin heti kun mä olen saanut nukahdettua uudestaan.”

Vanhempi pojista irrottautui halauksesta ja suikkasi nopean suukon toisen suupieleen.
“Tuu nyt, mennään ylös ennenkö kukaan järkyttyy siveettömästä pukeutumisesta”, hän virnuili lähtien portaita ylöspäin kotiovea kohden. Hän oli näemmä sitten onnistunut pistämään sen kiinni… No, pakko oli painaa ovikelloa.

Edwyn naurahti kevyesti.
"En minä tarkoittanutkaan tänään kun..No sillä ei nyt ole väliä." Cheerleaderpoika vakuutti ja sipaisi hiuksiaan hieman sivuun. Hämillään hän vastasi pieneen suukkoon ja Desin perään lähdettiin astelemaan portaita ylös. Silmät varmasti verestivät edelleen itkemisen johdosta, mutta ei se häntä nyt vaivannut.
"Ei kukaan voi sinusta vähissä vaatteissa järkyttyä." Edwyn virnisti naurahtaen hieman. Olipa outoa miten tunteet pystyivät vaihtelemaan näin nopeasti.

Toisen asunnon ovella oltiin taas.
"Ehkä minä sitten voin sen kellonikin saada takaisin. Sain kuulla huudot sen hävittämisestä kotona." Poika mainitsi sitten ohimennen alkuperäisen tulonsa syyn. Asia oli aiemmin jo unohtunut.
"Minua hieman hävettää tämä koko show. Nyt joudun selittelemään Remyllekin kaiken. Tosin se taitaa jo olla turhaa."

Vaatteita vaihtaessaan Loulle oli jäänyt runsaasti aikaa miettiä äskeistä välikohtausta ja väkisinkin kuulemaansa keskustelua, joka oli tosin katkennut kun se oli siirtynyt rappukäytävään. Harmi sinänsä. Hän ei ollut tyhmä ja osasi kyllä laskea yhteen yksi plus yksi. Nuori nainen luuli tietävänsä mistä tässä oli kyse, mutta hän ei ollut aivan varma.

Rastatukka kävi tänä aamuna tavallista hitaampana, sillä hän veti päänsä ylitse pinkkiä leoparditoppiaan kun ovikello soi. Mustan minihameensa hän oli sentään saanut päällensä ennen kuin joku oli taas pyrkimässä sisälle. Punaiset rastat heilautettiin puolihuolimattomasti nutturalle samalla kun ovi avattiin. Toinen siististi muotoiltu kulmakarva kohosi aavistuksen kuin kysymysmerkkinä sille, että miksi tuo hyyppä oli yhä täällä. Oliko hän sittenkin arvannut oikein? Katse kävi Destinyssa Loun virnistäessä tuolle tietävästi.
”Sun kantsis laittaa päälle enemmän ennen kun menet käytävään hyppimään. Saadaan vielä häätö..”
Mutistiin nuoren naisen aukaistessa oven ihan auki ja päästäessä nuo kaksi sisälle.

Toinen ei kuulemma tarkoittanut tänään, vaan… Mitä? No, sitä ei kysytty, kun sillä ei kuulemma ollut enää väliä. Totta kaiketi, sillä nyt kaikki tuntui olevan hyvin. Destiny nauroi, kun toinen ilmoitti ettei hänestä voinut kukaan vähissä vaatteissa järkyttyä. Kuulosti hyvin epätodelliselta, sillä aivan hyvin saattoi.
“Toki sä saat sen kellon, hupsu. Ja ei tarvi hävettää, kun kaikki on hyvin nyt”, poika sanoi vielä hymyillen vilkaisten toista.

Lou avasi oven ja oli jo saanut vaatteer ylleen, hyvä niin. Samantien punapää rupesikin mutisemaan siitä, että Destinynkin olisi hyvä pukea vaatteet päälleen ennen kuin hyppisi rappukäytävässä. Siitä kun tosiaan oli vaara saada ainakin varoitus.
“Joojoo, ei ihan kerinnyt”, Des vastasi ja virnisti toiselle. Hänellä oli nyt hyvä fiilis, vaikka väsymys painoikin hyvä. Ainakaan Edwyn ei enää kiukutellut tai ollut maassa.

“Viitsitkö laittaa teevettä jos mä käyn nyt nopeesti vetämässä jotkut rytkyt päälle?”, Destiny kysyi Loulta. Alkoi olla jo hivenen kylmäkin, mikä aiheutui unen vähyydestä. Vastausta odottamatta hän lähti kohti makuuhuonetta virnistäen vielä Edwynille.
Vaatekaapille päästyään poika valikoi nopeasti Slayerin bändipaidan ja housut sitten napattiinkin lattialta. Niissä kun oli vyö valmiina ja kaikki tarpeellinen taskussa.

Edwyn jäi hieman orpona seisoskelemaan eteiseen. Nyt kun Loukin oli kotona, niin hänestä ei tuntunut kotoisalta. Mitä tuokin hänestä nyt ajatteli?
"Eikä se häpeä niinkään. Remyllä on vaan aika iso suu tällaisten asioiden suhteen. Ja hänen vakuuttaminen oli viimeksi jo ongelmallista." Hän huomautti sitten hieman myöhässä Destinylle. Kuitenkin sen verran normaalia kovemmalla volumella, että toinen kuulisi sen makuuhuoneeseen. Tosiaan, siinä olisi työ vakuutella Remyä uudelleen. Nyt tosin kaikki oli paljon vaikeammin hoidettavissa. Viimeksi oli pitänyt selittää vain toisen harjoituksissa käynti ja omituinen käytös koulussa...Nyt sitten piti selittää puolialaston pahis, molempien kyyneleet, huutaminen ja...Voi luoja. Hän ei olisi kauaa osa kermaa.

Kohteliaana Edwyn otti kenkänsä pois ja laittoi ne siististi eteiseen. Siitä hän sitten asteli hitaasti olohuoneeseen ja istahti sohvalle. Hän ei uskaltanut edes vilkaista peiliin, miten punaiset hänen silmänsä olivat.
"Eikä minua varten tarvitse teetä ruveta keittämään. Voin ihan hyvin ottaa vettäkin." Edwyn huomautti sitten ilman marttyyriasennetta äänessään. Sellainen hän vain oli. Vaikka hän oli elämässään saanutkin käytännössä kaiken mitä oli vain pyytänyt, se oli tehnyt hänestä vain entistä vaatimattomamman. Eikä hän halunnut olla vaivaksi kenellekään.

Lou sulki oven kaksikon takana ja suuntasi keittiöön sanomatta kaksikolle enää mitään. Hän tunsi olonsa jostakin syystä vaivaantuneesti. Miksi hitossa hän ei koskaan osannut ajatella mitä sanoi? Ja nyt kun Des oli pukemassa, Lou ei osannut aloittaa keskustelua tuon kermalaisen kanssa. Ja mitä hittoa toinen edes teki täällä? Miksei tuo vain ottanut sitä kelloaan ja häipynyt? Mutta jos tosiaan noiden kahden välillä oli jotakin niin… Pitäisikö hänen häipyä? Mutta tämä oli hänenkin kotinsa. Sitä paitsi Sugar ja Jo tulisivat varmaan kohta pois leikkipuistosta ja Lou tahtoi olla kotona silloin. Toki hän voisi mennä vastaan tai jotakin vastaavaa, mutta..

Nainen laski vedenkeittimeen vettä. Hän oli ostanut sen alennuksesta jokunen kuukausi sitten. Nappi painettiin alas ja Lou siirtyi avaamaan kaappeja ottaakseen mukeja ulos. Hän kuuli tuo vieraan pojan äänen olohuoneesta. Kai hänen pitäisi vastata.
”Ei, kun se kiehuu jo..”
Huikattiin toiselle, naisen tavoitellessa normaalia äänensävyä. Miksi hitossa hänestä koko tilanne oli niin outo? Isot teemukit asetettiin pöytätasolle ja nainen siirtyi katselemaan heidän teevalikoimaansa. Heiltä löytyi tavallista vihreää teetä sekä jotain hedelmillä maustettua teetä, saisivat kyllä kelvata tuolle tyypille! Hän ei ainakaan kauppaan lähtisi. Tiedä minkälainen nirppanokka tuo kundi oikein oli.

”…käytätkö teessäsi muuten maitoa tai sokeria? Hunajaa tai sitruunaa ei ole.”
Lou huomasi äänensä kuulostavan tavallista napakammalta, sen saaden nuoren naisen puremaan huultaan. Kai se oli pakko edes yrittää käyttäytyä normaalisti Destinyn vuoksi. Miksi hitossa hänellä oli ihan sellainen olo kun hän olisi joku palvelija?

Des sai kledjut niskaan ja suunnisti suorin tein takaisin toisten luo, oli istua Wynin viereen olohuoneen sohvalle, mutta virnistikin vain tuolle ja asteli keittiöön. Olisi kai ollut fiksua hakea se Jon hänelle tuoma kahvikuppi, mutta ehei kun miehenrotjake otti tiskikaapista uuden ja kaatoi siihen keittimessä olevat kahvinloput. Lou uteli Wyniltä mitä tuo käytti teessään saaden Desin virnuilemaan ja vahingossa vastaamaan pojan puolesta.
“Ei varmaan mitään ylimääräistä.” Se oli oikeasti lipsahdus ja pitkätukkainen purikin huultaan. Se oli ihan tavallista huulenheittoa toisen ‘terveellisestä ruokavaliosta’ mutta eihän Destiny tiennyt miten tuo sen ottaisi.
“Kauanko isin pieni rumpali ja Jo on ollu puistossa?”, Des kysyi hakien Loun katsetta kiinni. Kahvikuppi napattiin kouraan ja kuumaa nestettä valutettiin kurkusta alas. Tai paskat se enää kuumaa oli, lämmintä vain.

Hetken keittiötasoon nojailtuaan nuoriherra Beat nappasi toisen Loun edessä olevista teekupeista vapaaseen käteensä ja kiikutti olohuoneeseen ojentaen kupin Edwynille ja viimein istuen siihen sohvallekin.
Destiny oli niin hyvällä tuulella, ettei yksinkertaisella miehenlogiikallaan kyennyt mitenkään huomaamaan kiristävää tunnelmaa kahden muun välillä.

Edwynistä tuntui edelleen siltä, ettei tuo Sugarin äiti pitänyt hänestä. Tuo kysyi napakasti mitä hän käytti teensä kanssa. Kuitenkaan itse hän ei kerjennyt vastaamaan. Destiny teki sen hänen puolestaan. Lämmin hymy kohosi cheerleaderpojan huulille.
"Niin. Ei mitään erikoista. Pelkkää teetä." Wyn naurahti ja katseli hetken ajan vain Destinyä. Tuo kiikuttikin pian hänelle jo teekupin ja kiitokseksi nyökättiin hieman. Hän ei tiennyt mitä ajatella koko tilanteesta, mutta ainakin vaivaannuttavaa se oli. Eikö Des huomannut sitä, miten tuon...exä oli nyrpeä hänelle? Ilmeisesti ei. Tuo vaikutti hyväntuuliselta siinä sohvalla istuessaan.

Teetä hämmennettiin hieman lusikalla. Mitä helvettiä hän oikeasti Remylle selittäisi? He olivat olleet ystäviä koko hänen San Diegossa asumisen ajan. He olivat kai bestiksiä omalla tavallaan. Mutta Remy oli silti Remy. Tuo ei osaisi pitää suutaan kiinni tietyissä asioissa. Varsinkin nyt kun tuo oli nähnyt hänet itkemässä. Kännykkä kaivettiin taskusta. No, Remy olikin laittanut viestin. Parilla näpäytyksellä sisältökin selvisi. Tuo kuulemma odottaisi häntä lähi kahviossa. Eli asia pitäisi käsitellä samantien. Syvään Edwyn huokaisi ja vei i-phonen taskuunsa. Hemmetti kun oli pitänyt vetää tilanne dramaattiseksi. Hän tahtoi kovasti jäädä tänne Destinyn luo. Vaikka tuo äkäinen nainen olisikin kokoajan seurana, mutta... Hänen piti täyttää ne yliopistopaperit, selittää Remylle ja illalla lähteä vielä baariin erään cheerleaderin kanssa. Mitään niistä hän ei olisi halunnut tehdä, mutta kermassa oli pysyttävä.