Tell me why can't I just reach up and simply touch the sky

Hale nousi väsyneenä istumaan. Päätä särki järkyttävän paljon. Kyllä sen huomasi että eilen oli tullut sitten juotua vaihteeksi. Se oli yleistä, mutta nyt tässä oli yksi merkittävä poikkeus. Katse kääntyi parisängyn toiselle puolelle. Hänen sängyssään makasi Romeo. No, he eivät olleet panneet, koska se oli tuntunut omituiselta ajatukselta. (Tosin ottaen huomioon alkoholin määrän, ei varmasti mikään olisi edes toiminut) Mutta...Romeo oli hyvännäköinen, mutta nyt kun tuota katsoi, Halesta tuntui kuin hän tuijottaisi enemmänkin veljeä kuin seksijumalaa. Omituista. Kuitenkin vielä omituisempaa oli se, että alhaalla oli hiljaista. Talossa asui kymmenen henkeä ja nyt siellä oli hiljaista. Sellaista ei koskaan tapahtunut. Silmiä hierottiin hieman ja laiha poika nousi vuoteesta. Seinällä oleva neonvihreä kello näytti puolta yhdeksää.

Friikkipojan huone oli normaalin kokoinen. Sänky oli keskellä huonetta ja sen ympärille oli ripoteltu työpöytä, sohva ja ovet jotka veivät vaatehuoneeseen. Väritys oli...no, erikoinen. Paljon neonvärejä ja seinät olivat mustat. Paljon neonpinkkiä. Hiuslisäkkeitä oli hieman ympäriinsä ja samoin meikkejä. Vaatekaappi pursusi miltei ovesta vastaan. Huone oli erikoinen, mutta hyvin Halen näköinen. Hän pystyi sulautumaan sinne hyvin. Monet vieraat se tosin usein säikäytti. Oli hänellä savukonekin. Hän oli siskonsa kanssa pitänyt kahdenhengen reivejä, kun vanhemmat olivat poissa viikonlopun. Nuoremmilla sisaruksilla ei ollut paljoa sanavaltaa, kun kaikki tapahtui aina siinä huoneessa.

Japanilaispoika asteli sitten tottuneesti työpöytänsä ääreen ja istahti penkille. Lipastonovi avattiin ja kasaa piilolinssikoteloita katsottiin. Antaisi Romeon nyt nukkua...Olisikohan toiselle kamala järkky herätä täältä?

Pää huusi hoosiannaa, kun tiedostus alkoi pikkuhiljaa unien läpi mieleen hiipiä. Kipua ja kolotusta, kuten useimmiten tapa oli, jos alkoholia oli edellisenä iltana tullut nautituksi runsaamman puoleisesti. Ja olihan sitä… Valomerkkiin asti. Ja valomerkki niissä bileissä, joihin Romeo oli lähtenyt klubilta, oli ollut silloin kun kaikki rupesivat sammumaan minne sattui ja bileisäntää alkoi kyrpiä.
Illan mittaa oli ollut jo hyvin selkeää, kenen sängyssä yö vietettäisiin. Ja tässä hän nyt makasi, raatona jonkun pienen aasialaisen pojan vieressä.
Silmät olivat räpsähdellen auenneet, rastatukka kääntyi kyljelleen katsellen toista ruskein silmin. Yllään hänellä oli sentäs bokserit ja hän muisti, ettei mitään ollut tapahtunut. Ei vain sattunut huvittamaan ja toimihan tämä näinkin. Vastoin yleisiä odotuksia, ei Romeo Ewansille ollut ongelma vain nukkua. Tarvitsi hänkin unta, vaikka maine muuta puhui.
Enää Hale ei suinkaan maannut hänen vierellään, vaan ronklasi pöytälaatikkoa. Katse kiersi tätä huonetta, joka oli kerrassaan outo. Hale kuin näytti aivan tavalliselle… Eikun hetkinen… Voi vittu…
Romeo tajusi juuri, että tämä poika oli se friikki joulukuusi, josta monet tapasivat heittää huulta. Hänkin, kun sille päälle tapasi.
Hän ei todellakaan olisi sitä tuosta pojasta osannut arvaillakaan… Ilman niitä rastoja ja kaiken maailman tilpehööriä toinen oli ollut suloinen poika, hivenen jopa tavanomainen… No, tapaan kuului ettei kaduttu. Ja miksi oltaisiinkaan? Mitään pahaa ei ollut tehty, sitä paitsi mitään ei ollut edes tapahtunut. Eli tämä ei ollut lisä Romeon kokoelmaan.

“Huomenta”, rastatukkainen ynähti poiton alta koettaen nousta ylös edes jotenkuten turvalliseen tapaan. “Oisko kahvi mitään?” Kyllä, Romeo tahtoi kahvia jopa krapulassa. Ja tupakin myös.

Hale hätkähti hieman, kun yllättäen toinen toivotti huomenet ja kyseli kahvia. Posket valahtivat punaisiksi. Nyt kun hän ei ollut humalassa, tai missään muussakaan aineissa, olo tuntui taas alastomalta ilman...No, mitään. Hän oli täysin oma itsensä ja se ahdisti. Ei kenenkään kuulunut nähdä häntä näin. Katse käännettini nopeasti Romeosta takaisin lipastoon.
"Huomenta...Minä voin käydä katsomassa onko. Mutta en osaa kyllä keittää..." Hän selitti ja nappasi sitten erään kotelon ja näppärästi ja todella helponnäköisesti iski silmiinsä merensiniset piilolinssit. Hetken silmiä räpsyteltiin paikoillaan, kunnes vieressä olevasta naulakosta napattiin ylisuuri lippispäähän ja vaaleanvihreä aamutakki päälle. Penkistä noustiin ja Romeota katsottiin pienesti hymyillen.
"Minä tulen kohta...Ole kuin koto...Tai no, älä ole. Ei saa koskea mihinkään." Hale korjasi ajateltuaan hetken. Yleensä hänen huone tuntui olevan myös aarreaitta vieraille. Siellä oli niin paljon omituisia asioita.

Oman huoneen ovi avattiin ja yläkäytävää kuljettiin. Talo oli suuri. Pitihän sen olla!Yläkerrassa oli jo pelkästään neljä makuuhuonetta, joista toisiksi suuri oli Halen. Alakerrassa sijaitsi sitten kaksi makuuhuonetta lisää, keittiö, olohuone ja suuri työhuone. Kellarissa taas pelitila. Sieltä löytyi pleikkari, löhösohvat ja ilmakiekko. Arvatkaa vain missä perheen lapset yleensä hengasivat. Tietenkin joka kerroksessa oli lisäksi kylpyhuone.
Hale pääsi portaat alas ja bongasikin samantien lapun pöydältä. Muu perhe oli kuulemma lähtenyt päiväksi tivoliin. Paitsi kolmoset, mutta noiden jättämä lappu oli sitten vieressä. Olivat menneet kaverilleen yöksi. Tekemään jotain koulujuttua. Sitä saattoi kyllä epäillä. Noita tyttöjä kiinnosti kyllä ihan joku muu kuin koulu. Olkia kohautettiin hieman ja kahvinkeitintä vilkaistiin. Se oli jätetty päälle. Muki otettiin kaapista ja siihen kaadettiin hieman kahvia. Se oli vielä lämmintä. Ainakin muki lämpeni nopeasti. Niinpä sitä kaadettiin mukiin ja tarjotin otettiin esille. Siihen hän lastasi pieneen kannuun maitoa, pari sokeripalaa, Aamupalaksi tehtyjä sämpylöitä pari täytteineen ja lasin tuoremehua.

Hale tyrkkäsi oven auki ja asteli huoneeseen tarjottimen kanssa. Se laskettiin sängylle tasaisesti. Ei hän tahtoisi että oma sänky tuoksuisi ihan kahville.
"Siinä vähän aamupalaa. Jos saat mitään vaan alas." Hän ilmoitti sitten hymyillen ja istahti itsekin sängylle. Hänen ei tehnyt mieli mitään. Ei krapulan takia tai muutenkaan koskaan aamuisin herättyään. Yleensä kun se aika tuppasi mennä laittautumiseen.

Poika oli oikeastaan aika pelottava, noin käytökseltään. Tai ehkä pelottava oli sittenkin ihan väärä sana, pikemmin… niin, mikä? omituinen, persoonallinen? Jotakin. Ensin se punehtui ja sitten käskytti. Romeo ei voinut vastustaa kiusausta nostaa käsiään ylös kuin antautuen.
“En koske, jään tähän istumaan, enkä liiku milliäkään”, rastatukkainen vannoi virne huulet vallanneina. Nyt kun oli kerran kielletty, niin mieli teki kovasti ruveta seikkailemaan Halen huoneessa. Poika katosi huoneesta, Romeon kädet laskeutuivat tuon syliin. Suklaasilmien katse seikkaili kaikessa, mitä näkyville oli jätetty. Toinen oli tosiaan joulukuusi, mutta mikä tuon oli saanut esiintymään tuota.. normaalin näköisenä eilen?
Jossain vaiheessa Romeo lakkasi seinille vilkuilun ja pysähtyi koomaamaan tuijottaen tyhjällä katseella eteensä. Hale palasi yllättävän nopeasti, ottaen huomioon että tuo oli raahannut koko keittiön mukanaan… Tai no, ei nyt aivan.

Romeo nauroi toisen tyrkätessä koko tarjottimen hänen eteensä kehottaen syömään mitä meni alas.
“Mä imuroin ton kaiken ja oon ihan ähky ja mun ei tarvi syödä mitään viikkoon”, rastapää tuumaili ääneen. Kun kerta oli annettu lupa, tarttui poika voikkariin ja haukkaili siitä suuria paloja kerralla mussuttaen sen alas kaataen kahvia päälle.
“Empä olis koskaan kyllä uskonut päätyväni sun kanssas samaan sänkyyn, edes tai ainakaan vaan nukkumaan”, Romeo tokaisi jotain puhuakseen. Tuntui siltä, että halutti puhua. Hän ei tarkoittanut sanojaan loukkauksena, hän vain puhui mitä puhui ja se oli jätettävissä omaan arvoonsa.
“Tosin joo, ei se nyt mun kanssa ole mikään uusijuttu, että kaikkea odottamatonta sattuu… Ootsä varma, ettet halua syödä mitään?”, rastapää puheli ja päätti sen suunaukomisen kysymykseen, jonka aikana oli tarttunut jo toiseen leipään, jota alkoi tuhoamaan.

Hänellä oli kieltämättä iso ruokahalu, mutta kyllä hän paljon kaloreita päivittäin kuluttikin.