Trying to look smart

//Vapaa peli.//

Moni kirjastossa kävijä oli saanut torstai iltapäivänä huomata siellä jotain varsin kummallista. Erään pöydän ääressä, kirjaan syventyneenä nimittäin istui itse Leslie Ross. Yleensä kirjastossa oleilivat koulun älyköt, jotka tekivät siellä läksyjä, mutta tumma cheerleader tyttö ei tuohon porukkaan kuulunut. Leslien kirjastossa olo sinänsä ei ollut niin erikoista, mutta se, että hän istui siellä lukemassa paksua kirjaa, oli näky, jota ei ihan joka kuukausi saanut silmiensä eteen.
Leslie oli pukeutunut cheerleaderin asuunsa, sekä violettiin takkiin. Jaloissaan neidillä oli Nina Riccin suunnittelemat korkokengät, jotka monen mielestä olivat varmasti hirvittävän rumat. Leslie itse oli ihastunut niihin heti ne nähtyään ja hänen oli ollut pakko saada ne.

Leslie oli kirjastossa vain yhdestä syystä. Tai no, kahdesta. Yksi syy oli se, että hän yritti epätoivoisesti törmätä erääseen komeaan nörttiin. Hänen mieleensä ei juolahtanut, että kyseinen nuori mies saattaisi tehdä läksynsä ulkona, tai viettää kaiken aikansa tietokoneluokassa. Hän vain oletti, että kirjasto oli paikka, jossa nörtit kokoontuivat joka välitunti tekemään läksyjä porukalla.
Toinen syy Leslien kirjastossa oloon oli se, että hänet huomattiin. Häneen luotiin tavallista enemmän uteliaita katseita, olihan hän itselleen melko vieraassa ympäristössä. Neiti Ross oli päättänyt, että hänen piti näyttää siltä kuin olisi kirjastossa tekemässä jotain fiksua, eikä vain istumassa ja tiirailemassa muita oppilaita. Siksi hänen edessään oli Amerikan presidenteistä kertova kirja, josta hän ei ollut lukenut yhtäkään lausetta. Hän oli istunut siinä jo melko pitkään, oikeastaan koko matematiikan tunnin ajan, muttei silti tiennyt presidenteistä juuri mitään. Ainoa asia, jonka hän tiesi, oli se, että nykyisen presidentin nimi oli Barack Obama ja tuo oli musta. Senkin hän tiesi vain, koska oli nähnyt sen tv:stä.

Kirjan sivua käännettiin ja Leslie tuijotti hetken aikaa aukeaman kuvia. Miksi presidenttien piti olla noin vanhoja ja rumia? Olisi ollut paljon mukavampaa, jos maata olisi johtanut joku komea mies, joka olisi sinkku. Sitten Leslie iskisi ja hänestä saattaisi tulla presidentin vaimo. Se oli ajatus, jolla hän oli leikitellyt parin viime minuutin ajan. Pakko hänen oli jotakin miettiä, nörttipoika kun ei näyttänyt saapuvan paikalle.
Leslie hymyili omille ajatuksilleen ja vilkaisi kelloa. Häntä ei haitannut, että hän oli myöhästynyt tunnilta. Matikka oli niin vaikeaa, ettei hän sietänyt sitä. Opettajakaan ei osannut auttaa häntä tarpeeksi selkeästi. Oli typerää, että vuosi vuodelta piti opiskella yhä vaikeaselkoisempia juttuja. Se oli väärin ja erittäin turhauttavaa.

// jospa minä tulen? :---)
on vähän hakusessa tällä tytöllä pelaaminen, mutta jospa tämä tästä. ja mitä nyt jos tuli pitkä viesti täynnä turhanpäiväistä selitystä.

Oli iltapäivä ja Memphis Austin käveli juuri sisään Aston High Schoolin suurista pääovista, saapuen koulun aulaan. Nyrpeä katse sinne, nyrpeä katse tänne, leuka ylväästi ylös ja äkkiä pois paikalta oli seuraava asia, jonka Macy teki – aulan nojatuolit oli valloitettu epäilyttävän näköisten pitkätukkien toimesta ja Memphiksellä ei ollut aikomustakaan saada noilta jotakin epämääräisiä kapinallisbakteereja, iy! Pelkkä ajatuskin sai kylmät väreet juoksemaan pitkin tytön selkää ja niinpä tuo kipitti vähin äänin ulos aulasta.

Blondi oli juuri ollut seuraamassa koulun jalkapallojoukkueen harjoituksia: ei sillä, että hän liiemmin olisi kiinnostunut itse lajista (totta puhuen sen sääntöjen ymmärtäminen oli Macylle hieman hankalaa, hän yleensä peleissä hyppäsi pystyyn ja hurrasi silloin, kun muut tekivät niin, ja vastaavasti voihki epätoivoisesti täpärän paikan tullen – kun muut niin tekivät.) Mutta sitäkin enemmän tyttö ymmärsi niiden järisyttävän komeiden pelaajien päälle! Macy kihersi hiljaa itsekseen kävellessään jokseenkin melko autiota käytävää eteenpäin muistellen erään joukkueen pelaajan paidan alta erottuneita lihaksia.
He olivat cheerleaderporukalla olleet siellä – hän, Miley ja pari muuta. Mutta kun harjoitukset olivat loppuneet, Miley oli lähtenyt etsimään fysiikan opettajaa, rouva Hamshirea, sillä Mileyn oli sovittava jostakin fysiikan kurssista... Macy ei todellakaan ollut ymmärtänyt Mileyn selityksestä yhtään mitään, hän oli ymmärtänyt vain sen, että sisko meni puhumaan harakalle (Macy ei tykännyt siitä opettajasta, liian tiukka ja ankara ja selitti hankalasti) jostakin fysiikasta ja siinä se. Fysiikka ei koskaan ollut Memphiksen suosikkiaineita, tai niitä aineita, joissa hän oli hyvä. Tosin, missäpä aineessa cheerleader olisi ollut hyvä... Ehkä liikunnassa, muttei missään sellaisessa, missä vaadittiin paljon aivotyötä. Macy oli kenties, no, ei ehkä nyt varsinaisesti tyhmä (okei, sitäkin), vaan ehkä paremminkin vain yksinkertainen ihminen, joka ei ymmärtänyt monimutkaisia asioita ja kaavoja, jotka liittyivät johonkin alkuaineisiin ja vetyatomin protonien määrään. Menivät yli blondin ymmärryksen täydellisesti.

Siitä syystä joutuukin miettimään, miksi hitossa kyseinen neitokainen oli sitten menossa kirjastoon?
No, ei ainakaan opetellakseen fysiikkaa, sehän oli selvä. Itse asiassa ainut syy siihen, miksi Macy oli menossa sinne, oli se, että aulassa oli vain jotain random tyyppejä, joiden seurassa Memphis Austin ei to-del-la-kaan voisi näyttäytyä, ja hän ei keksinyt siihen hätään parempaakaan paikkaa kuin kirjasto. Sitä paitsi, hän voisi lukea siellä Voguen uusinta numeroa!
Tytön asu koostui violetilla kukkakuviolla koristellusta mekosta, joka paljasti anteliaasti hoikkia sääriä ja jätti selästäkin reilusti kuulasta ihoa näkyviin. Mekon kaveriksi Macy oli laittanut Brian Atwoodin korkokengät – sen takia, että pääsisi käyttämään samansävyistä Marc Jacobsin laukkua! Tuhkanvaaleat hiukset olivat sidottuina korkealle päälaelle löysälle nutturalle.
Blondi silitteli laukkuna nahkapintaa tyytyväisen hymyn kareillessa tuon huulikiillolla koristelluilla huulilla, laukku oli täydellistäkin täydellisempi. Olihan se vähän maksanut, mutta mitäpä isä ei olisi pikkuprinsessalleen kustantanut?

Macy käveli kirjaston ovista sisään maailman omistajan elkein ja sai samoin tein kirjastonhoitajalta äkäisen katseen, kun kirjaston ovi kolahti ikävästi seinään. Macy irvisti pahoittelevasti ja livahti äkkiä syvemmälle hyllyjen väliin: hän ei halunnut jäädä rouva Sternin hampaisiin.
Siniset silmät tutkivat kirjastoa – hyllyjä, jotka olivat täynnä kirjoja. Tylsää, tylsää ja tylsää (mitäköhän Memphis sitten oli odottanut kirjastossa olevan...).
Sitten vaaleansiniset silmät bongasivat tutun tytön erään pöydän luota, uppoutuneena johonkin jättimäisen paksuiseen kirjaan.
"Heippa Leslie", Macy hihkaisi iloisesti istuessaan saman pöydän ääreen, vaivautumatta suomaan ajatustakaan sille, että Leslie saattaisi joko a) odottaa jotakuta toista tai b) todella haluta opiskella. Ensimmäinen ei käynytkään vaaleaverikön pienessä mielessä ja b-kohdan Macy kuittasi mielessään suoralla kädellä: kukaan ei halunnut mieluummin opiskella, jos tarjolla oli Memphis Austinin seuraa!

Leslie huokaisi. Nörttipojan odottaminen alkoi olla rasittavaa puuhaa. Missä ihmeessä tuo oikein oli? Jos Leslie olisi vaivautunut katsomaan ympärilleen, hän olisi tajunnut, ettei kirjasto ollutkaan niin suosittu läksyjentekopaikka kuin hän oletti. Hetken nörttipojan mysteeriä pohdittuaan tyttö sai oikean älynväläyksen. Nyt hän tajusi jutun juonen! Nörttipoika oli tietenkin kiltisti tunnilla. Eiväthän nörtit harrastaneet lintsaamista, ainakaan Leslie ei ollut kuullut että sellaista tapahtui.
Tyytyväinen hymy oli kohonnut tumman tytön kasvoille, mutta se hyytyi pian. Kun kerran poika oli tunnilla, niin sehän tarkoitti sitä että hän oli kirjastossa aivan turhaan. Tosin pian alkaisi seuraava välitunti. Sitten häntä varmasti onnistaisi.
Päätettyään jäädä koko seuraavan välitunninkin ajaksi kirjastoon rouva Sternin iloksi. Kirjastonhoitaja tuskin oli asiasta samaa mieltä, mutta sitähän Leslie ei voinut tietää. Hän tiesi vain sen, että oli tajunnut hyvissä ajoin, että välitunti olisi pian. Muuten hän olisi voinut lähteä ja pahimmassa tapauksessa hänen odottamansa poika olisi tullut silloin paikalle. Mitään niin ikävää ei nyt pääsisi käymään, siitä Leslie aikoi pitää huolen.

Kirjastoon kuului vihdoin tulevan joku. Tai no, oli siellä käynyt pari hiljaista tyttöä, mutta heitä ei laskettu. Ei heissä ollut mitään näkemistä jos ihan rehellisiä oltiin. Mutta nyt ovesta oli astunut sisälle cheerleader, Macy. Leslie oli vähällä hihkaista ilosta, mutta sitten tajusi, että oli kirjastossa ja aivan liian lähellä itse kirjastonhoitajaa. Niinpä hän ihme kyllä onnistui hillitsemään itsensä.
"Moikka Macy," Leslie tervehti toista kimeällä äänellään. "Onpa sulla söötti laukku."
Leslien oma Burberryn laukku oli myös hyvin söpö, ainakin hänen mielestään. Hän oli sinä päivänä hyvin violettisävyinen, mutta ei kai se ketään haitannut? Nala olisi voinut sanoa jotakin asiasta, mutta tuo oli jäänyt päänsäryn takia kotiin.
"Mikä sut tänne kirjastoon sai tulemaan?" Leslie kysyi ja unohti täysin kirjansa. Hetkeksi hän onnistui unohtamaan jopa nörttipojan, jota oli niin hartaasti odottanut.

Macyn vaaleanpunaisilla huulille syttyi tyytyväinen hymy, kun Leslie kehui hänen laukkuaan. Totta kai se oli upea (söötti oli sana, joka ei kuulunut Macyn sanavarastoon. Se sana oli niiiin OUT), koska se oli hänen laukkunsa ja koska se oli Marc Jacobsin suunnittelema ja koska se oli maksanut pienen omaisuuden, ja jokainen tämän koulun tytöistä, joilla oli vähänkään tyylitajua, tiesi sen. Macy tiesi saavansa kateellisia katseita tämän laukun takia, ja mikäs sen parempaa hänen mielestään oli, kuin olla kadehdittu ja ihailtu!
"Sullakin on kiva laukku", Macy sanoi, mutta oli sitä mieltä, ettei se todellakaan ollut yhtä hieno kuin hänen. Burberry oli tietysti ihan kiva merkki, mutta... no, ei se silti Marc Jacobsia voittanut.

Leslien esittämä kysymys sai blondin cheerleaderin hämilleen ja hetken ajaksi vaaleanpunaiset huulet raottuivatkin ja sinisiin silmiin syttyi keskittynyt katse, kun Macy yritti miettiä, miksi hän oli tullut. Tyttö oli jo ehtinyt unohtaa syyn.
"Ai, joo! Mä tulin odottamaan Mileytä", cheerleader sanoi sitten tärkeästi ja hymyili iloisesti asetellessaan laukkunsa tarkasti kirjastonpöydälle, unohtamatta tarkistaa, ettei pöydällä ollut yhtään likahippustakaan, eihän hän halunnut, että upeus menisi likaiseksi tai pahimmassa tapauksessa pilalle.

"Entäs sinä, mitä sinä teet?", blondi selitti tarkastellessaan pää aavistuksen kallellaan Leslien edessä olevaa kirjaa, "tai siis, mitä luet? Aika paksu kirja..."
Macy ei pitänyt lukemisesta ja siksi hän katsoikin hieman inhoten Leslien edessä olevaa valtavan paksuista kirjaa. Tytöllä oli paljon parempaakin tekemistä, kuin lukeminen – tai kyllä hän tykkäsi selailla lehtiä, kuten Cosmopolitania tai Vogueta, mutta muuten Macy jätti lukemisen mieluummin siskolleen, joka sitä aika ajoin harrasti.

//Tuli vähän pimeetä juttua xD//

Leslie hymyili tyytyväisenä Macyn sanoessa hänenkin laukkunsa olevan kiva. Oli itsestään selvää, että hänen laukkunsa oli kiva. Se oli enemmänkin, sillä se oli hyvin söpö ja ennen kaikkea se oli hänen laukkunsa. Merkillä ei niin ollut hänelle itselleen kovin suurta merkitystä, kunhan ulkonäkö oli kohdillaan. Niin se Leslien kohdalla aina oli: piti näyttää hyvältä, muulla ei ollut niin väliä. Omasta mielestään hän näytti hyvältä ja se riitti.
"Ahaa," Leslie totesi kuultuaan vastauksen. Sitten hän vilkaisi ovelle, kuten oli tehnyt jo monesti ennen Macyn saapumista. Nyt hän vain ei toivonut näkevänsä siellä nörttipoikaa, sillä tuo oli jo unohtunut kokonaan. Sen sijaan hän toivoi paikalle astelevan jonkun urheilijan, jotta olisi voinut yhdessä toisen cheerleader tytön kanssa ihastella tätä. Muita kuin urheilijoita ei voinut sellaisessa seurassa ihailla, ainakaan ääneen ja se oli Leslien mielestä erittäin harmillista. Hän olisi keksinyt hetkessä ainakin kymmenen kermaan kuulumatonta miestä, jotka olivat komeita. Hänellä taisi olla olemassa jokin lista suosikkimiehistään, mutta siitä ei tiennyt kukaan, ei edes Nala joka oli perillä lähes kaikista hänen asioistaan.

Leslie tajusi vasta nyt, kuinka hölmöltä näytti lukiessaan paksua kirjaa, josta kukaan ei voinut mitään tajuta. Macy oli tietenkin kiinnittänyt huomiota siihen, oli se sen verran kummallinen temppu häneltä.
"Tässä on jotain presidenttejä," Leslie vastasi sitten, jättäen kertomatta syyn lukemiselleen. "Aika tylsä kirja."
Leslie huokaisi ja vilkaisi sitten jälleen ovelle. Nyt sieltä oli astunut sisään joku tyttö, joka näytti hiukan eksyneeltä. Oliko joku oikeasti niin tyhmä, että eksyi koulussa? Todella typerää.
"Siis mä en vaan tajua miten meillä voi olla niin rumia presidenttejä," Leslie tokaisi. "Mä kattelin tota kirjaa, eikä siellä ollut yhtäkään sööttiä. Sellasia vanhoja kaikki. Siis tosi typerää, tää on sentään hei Amerikka."
Tyttö käänsi kirjan niin, että Macykin saattoi nähdä kuvan eräästä presidentistä.
"Katso nyt tota," Leslie sanoi ja tirskahti. "Eikö näytä aika kamalalta. Siis miksei joku komee mies vois olla presidentti. Se ois paljon hauskempaa."

// tuli vähän huonoa tekstiä... :----D

Kun Leslie kertoi kirjan käsittelevän presidenttejä, Macyn suu loksahti auki, mutta äkkiä cheerleader tajusi napsauttaa sen takaisin kiinni – eihän hän suinkaan halunnut näyttää aivan typerältä. Memphis oli silti järkyttynyt siitä, että Leslie luki kirjaa, joka kertoi presidenteistä – hei please, kirjaa, joka on täynnä vanhoja, kurttuisia äijiä! Ainakaan se viimeinen ei ollut mikään kovin kalskea komistus, niiden muiden nimiä Macy ei edes muistanut. Mitä hän muka jollakin historialla tiesi, koska eihän menneisyyteen pitänyt katsoa, vaan keskittyä tulevaan?

Blondi sipaisi tietäväiseen sävyyn hiuksiaan, vain saaden itsensä vaikuttamaan entistä idiootimmalta, suunnatessaan sinisten silmiensä katseen kirjan sivuun, jonka Leslie oli hänelle kääntänyt. Kuvassa oli tosiaan joku vanha äijänkäppänä, ja jos tumma tyttö ei olisi äsken sanonut, että hän luki kirjaa, jossa oli presidenttejä, Macy ei olisi edes osannut sanoa, kuka ukko oikein oli. Otsa rypistyi hetkeksi, ennen kuin blondi kohotti leukaansa ylemmäs ja silmäili kuvan miestä nenän varttaan pitkin.
"No ei kyllä todellakaan mikään komistus", tyttö puuskahti hihittäen sanojensa perään.
"Niinpä, mieti nyt, jos joku oikeesti tosi komee kaveri ois meidän presidentti... Se olis paljon, paljon kivempaa", Macy sanoi nojaten poskensa kättään vasten samalla, kun katseeseen syttyi uneksiva, haaveilevan sävyinen katse.
Jos kaikki tärkeistä asioista päättävät ihmiset olisivat komeita miehiä, Macyakin saattaisi kiinnostaa asia enemmänkin, mutta nyt... Plah, Macy luki lehdistä vain muotisivut ja jätti suosiolla iltauutistenkin katsomisen äidilleen ja isälleen (ja Mileylle, sekin katsoi niitä toisinaan.)

"Kyllä nyt sentään meillä pitäis olla komea presidentti", Macy tokaisi sitten palatessaan vaaleanpunaisista pilvilinnoistaan takaisin Aston High Schoolin kirjastoon. Tyttö painotti sanaa "meillä", sävyn ollessa sellainen, kuin olisi itsestään selvyys, että amerikkalaisen presidentin pitäisi olla komea.

//Sori, tuli vähän lyhyt tällä kertaa//

"No hei, mieti jos joku meidän koulun urheilija olis joskus presidentti!" Leslie sanoi ja huokaisi ihastuneena omasta ajatuksestaan. Olisi täydellistä, jos jostakin tutusta tulisi presidentti! Sitten hän voisi kehuskella tuntevansa presidentin ja kaikki kadehtisivat häntä. Jos hän olisi onnekas, kyseessä saattaisi peräti olla joku, jonka hän voisi iskeä ja sitten hän oikeasti pääsisi presidentin vaimoksi. Silloin hän saisi matkustella mielin määrin ja tehdä melkein mitä vaan. Mutta niinhän hän sai oikeastaan nytkin.
Leslie uppoutui hetkeksi ajatuksiinsa, joissa hän asteli pitkin punaista mattoa lentokoneeseen, vierellään eräs koulun komeimmista jalkapalloilijoista. Kunpa niin vain kävisi oikeasti, eikä vain hänen haaveissaan.

"No, en mä jaksa tällasta kirjaa kyllä lukea. Ei tässä ollut mitään katsottavaa," tyttö tokaisi ja työnsi sitten kirjan kauemmas itsestään. "Jos tässä ois ollut edes yksi komea tyyppi, niin varmasti jaksaisin lukea. Mutta en mä kyllä oikeestaan lue koskaan mitään."
Leslie naurahti ja kaivoi sitten peilin laukustaan vilkaistakseen pikaisesti miltä näytti. Ihastuttavalta, tottakai.
"Mitä Mileylle muuten kuuluu?" Leslie uteli laittaessaan peiliä takaisin laukkuun. Sitten katse käännettiin jälleen takaisin Macyyn.

// plah, ei haittaa !

"Uuuu", Memphis hihitti venyttäen kirjainta pitkälle. Hymy leikitteli tytön suupielessä, mikäs sen parempaa olisi, jos heidän rakasta Amerikkaansa johtaisi joku uskomattoman komea herrasmies! Sen Macy voisi iskeä (tai se voisi iskeä hänet!) ja hänestä tulisi presidentin vaimo, oikea prinsessa! Hän kylpisi rahoissa, hänen miehensä olisi ihana, vaikutusvaltainen ja komea ja Macy saisi hulpean kartanon, ison kauniin puutarhan, ja mikä tärkeintä, valtavan kokoisen vaatekaapin täynnä toinen toistaan upeampia muotisuunnittelijoiden luomuksia.
Oih! Macy myhäili hiljaa mielessään mielikuvilleen ja vaaleanpunaisille pilvilinnoilleen, eikä tytön pienessä mielessä käynytkään sellainen ajatus, että tällaista tapahtui vain ja ainoastaan niissä surullisen kuuluisissa prinsessasaduissa, joissa tyttö aina loppujen lopuksi sai satuprinssinsä, valkean ratsun ja puolivaltakuntaa.

"No sen uskon", Macy sanoi luoden nenänvarttaan halveksuvaksi luokiteltavan katseen paksuun opukseen, ennen kuin tyttö naurahti ja sipaisi nutturastaan karanneen vaalean suortuvan korvansa taakse.
"Se ei näytä eikä kuulosta kovin kiinnostavalta", cheerleader kuittasi ja heilautti dramaattisesti kättään.
"En mäkään lue. Se on tylsää, ja se on nörteille." Tällaiset puheet eivät ainakaan edistäneet Macyn katukuvaa siitä, että tyttö jossain syvällä sisimmässään olisi fiksu, mutta eipä tuo käynyt Memphis Austinin pienessä, hieman hitaalla käyvässä mielessä. Nyt kun Miley ei ollut pitämässä yllä itsensä sekä Macyn imagoa, Macy onnistui kyllä hyvin parissakin hetkessä romuttamaan kaiken sen kulissin, minkä Miley oli rakentanut sitä varten, ettei hänen kaksoissiskoaan pidettäisi tyhmänä.

Sitten Leslie kysyikin Mileystä ja Macy tunsi närkästyksen heräävään sisällään. Aina kaikki vain kyselivät Mileysta! Miley sitä, Miley tätä, Miley, Miley, Miley, aina vain Miley. Miksei koskaan Macy? Miksi Leslietä kiinnosti Miley, kun hänkin oli tässä? Ei sillä, että hän olisi ollut kateellinen tai mitään...... No, Macy on vähintään yhtä suosittu kuin siskonsa!
Tai niin hän ainakin luulee itse.
"Hyvää tietty", Macy myhäili tyytyväisenä, miksi Austineilla muka menisi huonosti?
"Se meni selvittämään jotain kurssia", blondi sanoi sitten jaksamatta enää muistaa, mihin aiheeseen se kyseinen kurssi oli liittynyt.
"Missä Nala muuten on?" Macy tiedusteli sitten vilkaisten ympärilleen, varmistuakseen siitä, ettei Leslien kaveri toden totta ollut paikoilla. Macyn mielestä tytöt olivat bestiksiä ja olivat aina yhdessä, ja siksi oli vähän outoa, ettei Nala ollut Leslien kanssa.