Minä ja hän - sopiiko?

Marjorie seisoi suuren talon eteisessä tyytyväisin mielin. Hänen kasvoillaan loisti pirteä ja onnellinen hymy, vaikkakin mieli oli jännittynyt. Pian hän tekisi sen, mistä oli koulussa Paulin kanssa sopinut - hän kertoisi vanhemmilleen seurustelevansa pojan kanssa. Se tuntui todellakin jännittävältä, sillä neiti Carter ei todellakaan tiennyt miten hänen vanhempansa suhtautuisivat asiaan.. He kun olivat hieman, miten sen nyt sanoisi, vanhanaikaisia. Ja he pitivät Marjorieta yhä pikkuisena ja heiveröisenä lapsena, vaikka tämä olikin jo nuori nainen, joka voisi halutessaan muuttaa omaan asuntoon ja hankkia ajokortin.

Neitokainen jätti kenkänsä siististi naulakon alla olevaan kenkätelineeseen ja ripusit takkinsa naulakkoon roikkumaan. Laukkunsa hän kohotti olalleen ja siirtyi sitten peremmälle avarassa eteisessä, pujottautui aulaan ja haravoi katseellaan näkyviä tiloja. Kun ketään ei näkynyt, hän syöksähti portaikkoon ja kipitti leveät, vastakiillotetut portaat yläkertaan, jossa suuntais kulkunsa vasemmalla olevan oven luokse.
Kyseessä oli Marjorie Carterin oma huone. Se oli sisustettu hillityin sävyin, siellä täällä korostusvärinä oli kuitenkin käytetty violettia ja vaaleanpunaista. Ei Marjorie itse niistä enää juuri piitannut, huonekin tuntui liian suurelta ja pröystäillyltä, mutta minkäs sille mahtoi. Eikä hän nyt oikein voinut vanhemmiltaan mennä huononpaa huonetta pyytämään, vaikka sellainen hänelle mieleen olisikin ollut - enemmän kuin tällainen valtava lukaali, josta löytyi suuret vaatekaapit, kirjoituspöydät, suuret sängyt ja tie mitkä muut kalusteet ja härvelit

Jätettyäään laukkunsa roikkumaan työpöydän selkänojalle, Marjorie istahti leveälle sängylleen (joka oli melkeinpä parisänky). Siinä hän ei kuitenkaan ehtinyt istua kauaa, sillä pian ovelta kuului koputus.
- Sisään, Marjorie huikkasi, kuten hänelle oli opetettu.
- Neiti, vanhempanne odottavat teitä syömään, Cathrina, perheen palvelijatar, sanahti asiallisella äänellä ja nyökkäsi merkitsevästi nuorelle naiselle.
- Tulen aivan pian, minun pitää vain... Tai oikeastaan, tulenkin samantien.
Marjorie asteli Cathrinan luo ja hymyili tälle. Nainen oli hänen ystävänsä, sellainen johon saattoi tukeutua ja luottaa. Sellainen ihminen, joka todella ymmärsi häntä, silloinkin kun vanhemmat eivät. Hänelle neiti Carter uskalsi kertoa kaiken mieltään painavan - ainakin melkein. Jotkut asiat vain on tarkoitettu pidettäviksi salassa.

Ruokasalissa pöytä oli katettuna. Marjorien vanhemmat istuivat pöydän päässä vastakkain ja loivat häneen katseensa. Rouva Carter soi tyttärelleen äidillisen hymyn, samalla kun hänen miehensä kehotti tytärtään istumaan pöytään.
- Anteeksi että olen myöhässä, Marjorie lausahti hiljaa.
- Ei se mitään, Marjorie kulta, rouva sanahti lempeästi ja tarttui tyttärensä käteen äidillisin ottein.

Marjorie hymyili ja istui äitinsä vierelle, pidellen tämän kädestä vielä hetken kiinni, ennen kuin valutti kätensä pöydän alle ja näpräsi hetken hameensa helmaa. Häntä alkoi hermostuttaa. Pitäisikö asiasta kertoa heti? Vai olisiko ruoan jälkeen parempi? Mitä vanhemmat ajattelisivat? Eivätkö he hyväksyisi asiaa ollenkaan? Joutuisiko hän perheensä hyljeksimäksi?
Marjorie huokaisi huomaamattomasti ja hengitti syvään. Sitten hän kohdisti katseensa vanhempiinsa ja avasi suunsa.
- Äiti. Isä. Minulla on teille asiaa, hän kuiskasi, sillä tuntui kuin hänestä ei olisi irronnut kuin pieni pihahdus ääntä.
- Kerro vain, herra Carter sanahti ja loi katseen vaimoonsa, joka hymyili rohkaisevasti tyttärelleen.
- Minä.. Minulla.. Minä... Marjorie änkytti.
- Rauhoitu tyttö rakas, eihän tuosta saa selvää, rouva lausahti lempeään tapaansa - josta vielä ei kuultanut läpi hössötystä ja ylitse pursuavaa holhoamista ja hoivaamista, vaikka sekin hetki koittaisi varmasti pian.
- Minä siis, seurustelen.. Pojan, Paulin kanssa.
- Mitä? Mutta sinähän olet vasta pieni tyttö, ethän sinä voi seurustella, ethän? herra Carter sai ähkäistyksi. Hänen leukansa oli loksahtanut hämmästyksestä ja yllätyksestä auki, eikä hän hetkeen osannut sulkea sitä.
- Minähän olen 18, Marjorie yritti puolustautua.
- Tiedänhän minä sen, mutta olet silti liian nuori - aivan liian nuori, herra Carter vastasi nopeasti, antamatta vaimolleen suunvuoroa.
- Isä, minä pidän Paulista kovasti.. Marjorie mutisi ja väisteli isänsä katsetta. Ei hän ollut koskaan ennen sanonut isälleen mitään vastaan ja se tuntui jotenkin oudolta ja jollain tavalla hienoltakin - mutta pelottavalta myös.
- Minä minä minä en voi käsittää, herra Carter lausahti saatellen sanoillaan hiljaisuuden huoneeseen.

Marjorie näpräsi hameensa helmaa ja katseli sen parissa toimivia käsiään vaitonaisena. Hänen äitinsä ei osannut sanoa mitään, hänkin oli yllättynyt kovasti tyttärensä kertomasta uutisesta, mutta jollain tavalla hän myös tuntui hyväksyvän sen.
- Millainen tämä Paul on? Kai hän pitää sinusta huolta? Ei kai hän tunkeile? Tai pakota sinua mihinkään? Eihän koskettele? Tai lähentele? Onko rikas? Millainen perhe? Hyvä koulussa? Komea? Menestynyt? Hyvä suku? Ei kai hän juokse rahan perässä? Tai.. rouva Carter puhui nopeasti ja hätiköi välillä sanoissaan.
- Äiti.. Paul on hieno ihminen. Eikö se riitä? Marjorie mumahti.
- Kyllä kai.. Mutta mutta.. Minä haluaisin kyllä kovasti nähdä tämän miehen alun, ennen kuin te teette mitään.. ihmeellisempää, rouva sanahti vielä ja käänsi katseensa mieheensä. - Charles, syödäänkö vähän myöhemmin?
- Mitä sinä hyvä nainen selität? Minäkö jättäisin aterian väliin tämän takia?
- Niin siis, haluaisin keskustella Marjorien kanssa, rouva kuiskasi miehelleen, joka tyytyi nyökkäämään.

Naisväki siirtyi nopeasti Marjorien huoneeseen, jossa äiti istutti tyttärensä tämän sängylle.
- Olen niin onnellinen Marjorie, sinusta tulee nainen! hän hihkaisi yllättäen ja kietaisi kätensä hellästi tyttärensä ympärille.
- Mitä? Marjorie ähkäisi hämmästykseltään ja hymyili sitten pienesti.
- Mutta haluaisin kyllä todella nähdä tämän.. Paulin. Ja muistathan Marjorie kaiken mistä olen sinua valistanut isäsi kanssa. Että seksi kuuluu lastenhankintaan, eikä läheinen ksokettelu ole sopivaa ja ja...

Rouva Carterin lista jatkui vielä pitkälle, mutta Marjorie sai sovittua äitinsä kanssa, että Paul voisi tulla illalliselle heti kun pojalle vain sopi. Marjorie oli hyvillään, vaikkakin mietti vielä isänsä meilipdiettä. Se oli ollut jotenkin kohtuuttoman tiukka - tosin rouva Carter, hänen äitinsä, oli kyllä luvannut pehmitellä miestään. Silti Marjorieta mietitytti asia, mutta hän jäi kuitenkin innoissaan odottamaan Paulin yhteydenottoa.