Harvoin sunlaistasi seuraa saa

//Haha, Asteen inspiroimana sitten tähän peliin :'D ja Willyn tyylihän on oletetusti sama kuin edellisessä pelissä, kerta samassa päivässä ollaan.

William oli sopinut tekstiviestein Charlotten kanssa, että he tapaisivat koulun lähellä sijaitsevassa kahvilassa Dusty'sissä. Harvemmin nuorukainen eksyi kahvittelemaan puolitutttujen kanssa, koska omiakin kavereita oli vaikka muille jakaa, mutta nyt tuo tyttö oli jotenkin saanut miehen alun mielenkiinnon herämään. Sitäpaitsi pitihän sitä välillä laajentaa ystäväpiiriä, vai mitä? Nuorukainen oli kävellyt jos sisälle kahvilaan, sillä hän oli päässyt tunnilta hieman aikaisemmin, mitä piti. Opettajalla oli itsellään ollut jotain menoa, joten tietenkin oppilaat pääsivät samalla. Will valitsi yhden vapaista nurkkapöydistä ja laski laukkunsa vierelleen. Tarjoilija tuli kysymään halusiko poika jotain, mutta William oli todennut ensiksi odottavansa seuraa. Olisihan se noloa, että itse jo lipittäisi kahvia, kun toinen vasta tulisi!

Kännykkä laitettiin pöydälle ja nuorukainen pyöritteli sitä hetken kuin olisi pullonpyöritystä pelannut. Sitten hän katseli ikkunasta ulos ja katsoi kelloa. Hittto että olisi vielä aikaa ennen kuin Charlotte pääsisi tunneilta. No kyllähän tässä aika kuluisi vai mitä? Jos vaikka taittelisi tuosta paperista lennokin. Räpellettyään paperin kanssa nuorukainen päätti aloittaa läksyjen teon tässä odotellessa. William kaivoi laukustaan Italian oppikirjansa ja penaalinsa. Ne laskettiin pöydälle samalla siirtäen kännykkää hieman sivumpaan. Kirjasta avattiin edellisellä tunnilla käyty kappale ja hetken sitä luettuaan nuorukainen käänsi tehtäväsivulle. Nyt hänellä ainakin oli tekemistä, kun pitäisi tehdä nämä tehtävät, jotka olivat läksyksi tulleet.

//Sori vähän lyhkänen alotus nyt :'D

//Hih, samoin Lottien :-DD

Tik tak... Tik tak... Tik tok... Tikkeli tak..
Charlotte väänteli mielessään kaikenlaisia taivutuksia kellon äänestä sen sijaan, että edes yrittäisi keskittyä opetukseen, mikä oli hyvin epätavallista hänen kohdallaan. Mutta minkäs sille mahtaa, jos mielessä oli aivan muuta, eikä vain pystynyt sivuuttamaan sitä? Ruskeat silmät vilkuilivat vähän väliä seinäkelloa, jonka sekunttiviisari näytti aivan tahallaan hidastelevan.
Vielä 10 minuuttia..
Opettaja ei aivan varmasti päästäisi heitä minuuttiakaan liian aikaisin, mikä sai bruneten huokaisemaan turhautuneesti. Jo pelkkä ajattelu siitä, että he pääsisivät hieman aikaisemmin, olisi vain turhaa toiveajattelua. Tyttö piirteli vihkoonsa tähtiä, kukkia, sydämiä, pilviä, puita.. kaikkea mukavaa, jotta saisi käännettyä ajatuksensa edes hetkeksi pois tänään lähetetystä tekstiviestistä, jossa hän oli ilmoittanut Williamille lähtevänsä mielellään kahville. Sellainen varmistusviesti. Oli ollut ihme, että hän oli edes uskaltanut lähettää sen.

Kello pirautti tavalliseen tapaansa ilmoittaakseen koulupäivän päättyneen. Lottie ponnahti ylös tuoliltaan ängeten laukkuunsa kaiken pulpetillaan olevan ja lähtikin ensimmäisten joukossa ulos luokasta, kävellen puolijuoksua Dusty'siin. Hän ei ollut missään vaiheessa ehtinyt ajatella, että ehkä pieni kahvittelutuokio voisi merkitä jotain, koska tuskinpa nyt Amorin nuoli noin nopeasti olisi ketään lävistänyt. Ketään, joka olisi kiinnostunut hänestä.
Matka Dusty'siin kului odotetta nopeammin ja juuri kun neito oli luulevinaan, että oli ehtinyt ennen Williamia, osuikin nuorukainen jo hänen näköpiiriinsä. Kovaa hakkaavaa sydäntä rauhoiteltiin ja nopeasti laukusta kaivetulla puhelimella peilattiin kasvoja varmistukseksi, että hänen meikkinsä olivat pysyneet edes siedettävinä. Hiuksiakin hieman hiplailtiin, kunnes hän uskalsi ottaa askelia toista kohti.
"Hei, taas", mantelisilmä tervehti komistusta hymyillen ujosti, jonka jälkeen istahti tätä vastapäätä.

//Ei se mitään, mitä turhia jaarittelemaan, niin kuin mä ikävä kyllä tein :-)))

William oli saanut jo yhden tehtävän tehtyä kokonaan ja oli juuri aloittamassa toista, kun Dusty'sin ovi kävi. Kuitenkaan tuokaan tulija ei ollut vieläkään Charlotte. Okei, eihän tässä pitäisi mitään olla, kahvitella ihmisen kanssa jonka kanssa juuri vasta oli vähän tutustunut. Ihan normaalia? No kuitenkin Lottie oli jotenkin vaikuttanut Willyyn, sillä ei poika aina näin käyttäytynyt. Nyt häntä, siis muuten rentoa poikaa, jännitti jopa! No nythän sitä näkisi mitä tässä tapahtuisi, tietenkin nuorukainen toivoi että seuraavankin kerran Charlotte lähtisi kahville.

Nyt poika oli syventynyt italian opintoihinsa, ettei huomannut kun ovi oli käynyt. Pian poika säpsähti ajatuksistaan, kun kuuli tutun äänen vierestään. Miehen alku nosti katseensa äänenlähteeseen ja kasvoille nousi hymy. Nuorukainen nyökkäsi ja osoitti vastapäätä olevalle paikalle tyttöä istumaan.
"Terve, me päästiin jo vähän aikasemmin, joten siks täällä puurran läksyjä jo", William intoutui hieman selittämään ja hymyili neidolle vastapäätä. Pian sama tarjoilija, joka aiemmin jo oli käynyt, saapui pöydän vierelle. Tarjoilija kyseli mitä nuorelle parille saisi olla ja William katseli hetken aikaa Lottieta vastapäätään.
"Mä otan jäälaten ja jonkun suklaaleivoksen, muttei valkosuklaata kiitos", Liam vastasi tarjoilijalle, joka kirjasi tilausta ylös. Nuorukainen oli nimittäin jo ehtinyt miettiä mitä tilaisi. Nyt tarjoilija odotti tytön vastausta ja saatuaan sen lähti kipittämään tekemään tilausta.

"No miten meni loppupäivä koulussa?", William yritti luontevasti aloittaa keskustelua. Aloittaminenhan aina oli hankalinta, sen jälkeen puheenaiheet vain lipuivat ja vaihtuivat luontevasti. Tai niin ainakin yleensä, etenkin jos keskustelukumppanin kanssa synkkasi edes vähän. Ja aiemman perusteella Will ja Lottie tulivat ihan hyvin juttuun toistensa kanssa.

Laitettuaan laukkunsa tuolin selkänojalle roikkumaan ja saatuaan hyvän istuma-asennon itselleen, kuulikin Lottie sitten Williamin aloittavan puhumisen, tämä oli kuulemma päässyt aikaisemmin ja alkanut tehdä läksyjä häntä odotellessaan.
"Minkäs aineen parissa uurastat? Matematiikan, kemian? Vai italian?" brunette kysyi aidosti kiinnostuneena laitettuaan kätensä löyhään puuskaan, jotka painoi pöytää vasten kurottautuen lähemmäs vastapäätä istuvan herran edessä kököttäviä kirjoja ja huomasi, että kyseessä oli italia. Se pieni alku-ujous, joka oli vielä hetki sitten kiusannut häntä, oli jo ehtinyt kadota mystisesti. Vaikka eihän siinä mitään ihmeellistä ollut, olihan hän jutellut Williamin kanssa viimeksi tänään, tunteja sitten ja hän tunsi toisen jo jollain tavalla, että pienen alkukankeuden pitäisi jo pikkuhiljaa haihtua.

Tarjoilija ilmestyi kuin tyhjästä heidän luokseen kysymään tilausta, joka sai Charlotten kääntämään luonnollisesti katseensa tähän. Miehenalku ehti ilmoittaa tilauksensa tälle ja kun tämä sanoi, ettei halunnut valkosuklaata, vilkaisi tyttö sivusilmällään tätä, ennen kuin ilmoitti tarjoilijalle oman tilauksensa, joka oli myös suklaaleivos (tosin mieluiten valkosuklaalla) ja kamomillatee hunajan kera.
"Mikä vika valkosuklaassa on?" kysäisi neito tarjoilijan lähdettyä hoitamaan heidän tilaustaan. Huulilla koreili jopa pieni, vino hymy, joka oli vasta hetki sitten osannut ilmaantua paikalle.

"Hyvin, vaikkakin liian hitaasti ja opiskelumotivaatio oli jossain. Edes matematiikka ei onnistunu kiinnostamaan", oli neidon vastaus komistuksen kysymykseen, johon hän vielä mielessään lisäsi, että tiesi siihen myös syyn. Sitä hän ei kuitenkaan ääneen sanoisi.
"Entä sulla?" kohteliaisuuden nimissä hän esitti saman kysymyksen Williamille. Kyllä häntäkin kiinnosti, miten toisen loppupäivä oli mennyt, vaikkei se ehkä olisikaan mikään maailman mielenkiintoisin asia. Hän nyt vain halusi tietää sen.
... Siis... ei hän nyt ihastunut ollut tai mitään.. Kai... Ei.. Änh! He vasta tapasivat ja oli normaalia esittää arkisia kysymyksiä ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia. Ja miksi hän edes perusteli itselleen, minkä takia oli kysynyt samaa aurinkoiselta miehenalulta, jota tämä oli ensin kysynyt häneltä?

William kasasi tavaroitaan kasaan ja alkoi laittaa niitä laukkuunsa, kun Lottie kysyi minkä aineen parissa poika uurasti. Nuorukainen nosti katseensa hetkeksi tytön silmiin ja katsoi niitä ystävällisesti.
"Uurastin italian parissa tälläkertaa", William vastasi sitten, vaikka varmaan toinen oli ehtinyt huomata sen jo kirjoista. Mutta kyllähän sitä oli kohteliasta vastata kysymykseen silti, eikä jättää vastaamatta vaikka toinen tietäisikin jo.
"Onneks ehdin jo jotain tekemään, jää enemmän vapaa-aikaa vaikka surffaamiseen illalla", poika jatkoi sitten hymyillen Lottielle edessään. Miehen alku nojautui itsekin pöytään vasten.

William oli huomannut pienen vilkaisun Charlotten suunnalta ja pojan kasvoille oli noussut pieni virne. Pelottavaa, että poika oli antautunut jopa menemään flirtin puolelle tämän tytön kanssa, vaikka harvoi poika tosissaan sitä harrasti. Ehkä tytössä oli jotain, mikä sai pojan alitajuisestikin jo yrittämään.
"Yäk, en mä vaan tykkää valkosuklaasta yhtään, joku siinä on tökkinyt jo pienestä pitäen", Will vastasi sitten hymyillen ja nojautui nyt selkänojaa vasten ja luisui hieman alemmas tuolilla, jotta pystyi rennosti röhnöttämään siinä. Kädet asetettiin rinnalle puuskaan ja poika katseli edelleen seuralaistaan.

"Oho oho, mikäs nyt noin opiskelumotivaation on vienyt?", Will jatkoi naureskellen. Sehän oli suuri murhe ja vääryys, kun matematiikka ei ollut kiinnostanut. Pojallehan tuo oli tuttua, mutta matematiikka taisi olla ainakin Lottiesta kiinnostavaa. Tyttö esitti vastakysymyksen ja poika kohautti aluksi hartioitaan.
"Siinähän se meni ahertaessa, tosin mieluummin mä olisin ollut jossain muualla ja tehnyt jotain muuta", Will vastasi rennonletkeästi ja katsoi sitten kun tarjoilija tuli tarjottimen kanssa paikalle. Pian parin edessä oli heidän tilaamansa jutut ja poika siemaisi ensi kulauksen jäälatestaan. Ah kuinka virkistävää!

"Eiks oo outo juoda kuumaa juomaa kuumalla säällä?", William naurahti sitten kysyvästi.

"En tiedä", tyttö valehteli ja loihti kasvoilleen mahdollisimman vaivautuneen ilmeen, jottei William tajuaisi, että hän valehteli. Ei hän haluaisi paljastaa todellista syytä tälle. Ei, ei todellakaan. Se jäisi hänen omaksi pikku salaisuudekseen.
Ehkä.
Kulmia nostettiin hivusen, kun komistus vastasi, että tämä olisi halunnut olla mieluiten jossain muualla. Eli hän ei ollut ainut, joka 'kärsi' tästä pienestä tunteesta.

Kun tarjoilija toi heidän tilauksensa pöytään, otti Lottie heti ensimmäisenä varovaisen maistiaisen valmiiksi haudutetusta teestään, joka maistui jopa odotettua paremmalle. Melkeinpä jopa paremmalta, kuin äidin hauduttama tee.
"Ei...." vastasi Lottie hieman kummissaan komistukselle. Mitä outoa oli siinä, että joi kuumaa juomaa lämpimällä säällä? Tai no.. Olihan siinä sellainen ristiriita, että yleensä kuumalla ilmalla juotiin viileää ja kylmällä lämmintä. Ja nimenomaan KUUMALLA, ei lämpimällä. Vaikka Lottie olikin asunut vuosia Amerikassa, aurinkoisessa Kaliforniassa, ei hän siltikään ollut vielä päässyt eroon Australian kuumuuden aiheuttamasta tottumuksesta. San Diegossa oli lämmin, ei kuuma. Ei läheskään niin kuuma kuin Australiassa. Hän jopa toisinaan paleli 20 asteen lämmössä!

"Juomme äidin kanssa aina joka aamu teetä. Minut opetettiin juomaan sitä jo ihan pienestä pitäen ja silloin me asuttiin Australiassa. Siellä oli paljon kuumempi kuin täällä." hän kertoi Williamille pienen hymyn koristaessa huuliaan.
Niin, hän tulisi aina muistelemaan Australiaa lämmöllä ja haluaisi kovin mielellään mennä käymään siellä isän vanhempien luona, mutta kuten arvata saattaa, ei katkera äiti ollut suostunut siihen.
"Mutta sussa on jotain vikaa! Kuka nyt voisi vihata valkosuklaata?" heitti Lottie ylidramaattisen kauhistuneen ilmeen kasvoilleen vaihtaakseen puheenaihetta ja väläytti aurinkoisen hymyn vielä kaupan päälle.

//Anteeksi pitkä kesto :< Snif.

William naurahti ytimekkäälle ei vastaukselle ja pudisteli epäuskoisena päätään. Ei se voinut olla kovin mukavaa juoda kuumaa ja olla kuumassa. Sillä Williamille nämä säät olivat kyllä ihan tarpeeksi kuumia, ei poika voinut kuvitella, että jossakin olisi vielä kuumempaa. Paitsi kyllähän poika oikeasti tiesi, että oli. Kuumaa juodessahan tuli vielä kuumempi, ei se kuullostanut järkevältä.
"No ehkä mä sit ymmärrän... okei en tajuu siltikään, mulle tulee vaan kuumempi jos juon jotain kuumaa kuumalla kelillä", Will naurahti ihmetellen ja raapi päätään dramaattisesti. Sitten poika haukkasi pienen palan leivoksestaan ja onnellinen hymy levisi kasvoille. Se oli täydellistä.
"mmmmmmm...", William mumisi ja katsoi sitten hymyillen Lottieen. Kuuma juoma aihe oli nyt unohdettu, kun tyttö ylidramaattisesti ihmetteli, kuinka nuorukainen ei pitänyt valkosuklaasta.

"Mä oonki aina ollu tämmönen valmistusvikanen kappale", William vastasi huvittuneena ja mutristi huuliaan mukamas harmissaan. Kuitenkin Charlotten aurinkoinen hymy sai pojan kasvot väkisin vääntymään myös hymyyn. Jäälattelasi otettiin taas käteen ja siitä siemaistiin kulaus, jonka jälkeen lasi palautui pöydälle paikalleen. William kumartui itsekin lasin mukana lähemmäksi pöytää ja tyttöä.
"Sullakin on varmaan jotain inhokkiruokia tai juttuja? Vai ootko sä säästynyt violta?", Willy kysyi sitten rennosti hiljempaa ja katsoi neitokaista hetken suoraan silmiin. Tytöllä tosiaan oli kauniit silmät ja ainakin miehen alun silmiin ne näyttivät sädehtiviltä.
"Koska mä en ainakaan tykkää valkosuklaan lisäksi myöskään parsakaalista, enkä etenkään mistään valkovenäläisistä..", Will jatkoi ja alkoi sitten nauramaan omille sanoilleen, kuullosti nimittäin aika rasistiselta tuo viimeinen pätkä
"... siis niistä drinkeistä, joissa on maitoa tai muuta tommosta maidonkorviketta. Yhhhh", William selvitti sanojaan ja pyyhki jopa naurunkyyneleen silmäkulmastaan.

Lottie myhäili itsekseen miettiessään, millaisia vikoja oli itse saanut. Totta kai hänkin inhosi yhtä ja toista, mutta ruokalajit... Sitä piti miettiä hieman pidempään, ennen kuin pystyi antamaan varman vastauksen. Pahat ruoat eivät nimittäin kuuluneet hänen ruokalistaansa, oikeastaan olleet kuuluneet niin pitkään aikaan, että hädin tuskin hän niitä enää pystyi aivan lonkalta sanomaan.
"Nokkoskeitto ja pinaatti", hän lopulta sanoi pitkän mietintätuokion jälkeen ja naurahti päälle, "Ehkä tykkään niistä nyt vähän vanhempana, mutta en ole uskaltanut kokeilla. Lapsena ne maistui niin kamalalle, että jäi oikein traumat."
..... William ei pitänyt valkovenäläisistä...
.. Onneksi hänessä ei ollut tippaakaan venäläistä, saati sitten valkovenäläistä. Mutta miten ihmeessä valkovenäläinen liittyi ruokaan? Eihän kukaan nyt syönyt valkovenäläisten vankien lihaa, eihän?

Kun William sitten korjasi sanomisiaan kertomalla, että hän tarkoitti niitä alkoholijuomia, joissa oli jotain maidon tapaista, ei brunette voinut muuta kuin nauraa huvittuneesti. Hän nauroi sille, että oli onnistunut saamaan itselleen täysin väärän käsityksen ja koska komistus häntä vastapäätä nauroi. Nauru oli hyvin tarttuvaa ja se sai hyvälle tuulelle, varsinkin hänet.
Vaikka tyttö ei tiennytkään tarkalleen, mistä drinkeistä William puhui, sillä ei ollut itse ikinä sellaisiin törmännyt, tuntui hän silti ymmärtävän. Maito ja alkoholi eivät varmastikaan olleet mikään makuhermoja hivelevä yhdistelmä.
"Ehkä niissä on jotain muuta kuin maitoa", Charlotte vihjaisi ja nosti kulmiaan. Mistä sitä tietäisi, vaikka ne sisältäisivät äidinmaidonkorviketta?
... Ew, nyt hän ajatteli jo ällöjä ja todella epälottiemaisia asioita.
"Mutta", sanottiin sitten ilmeen palattua melko neutraaliksi (lukuunottamatta pientä hymyä, joka oli suorastaan tatuoitu hänen kasvoilleen), "on mussakin vikaa. Nimittäin olen allerginen kypsentämättömille tomaateille!" Se ei ollut mukavaa, ei ollenkaan. Koko ajan piti katsoa, mitä oikein pisti suuhunsa, ellei halunnut saada turvonnutta kurkkua osakseen.

"... Sä varmaan vietät paljon aikaa rannalla, kun tykkäät surffaamisesta?" Hänestäkin olisi mukavaa osata surffata, mutta ei, mielummin hän jäi rannalle ihailemaan muiden taitoja ja ottamaan aurinkoa itseensä, ettei näyttäisi aivan kalpealta, mikä ei kyllä hänen kohdallaan ollut kovinkaan yleistä. Jos rannalle ei päästy, pystyi aina mennä ja levittäytyä oman takapihan nurmelle makoilemaan bikinit yllä. Kukapa nyt aitojen ja kasvien läpi näkisi?

//Ei se mitään, mullakin tää kesto nyt on mitä on :-DDD

William hymyili taas (poikahan hymyili nyt kokoajan, mutta eiköhän sitä syytäkin ollut) Lottien mietinnälle ja lopulta vastaukselle. Nokkoskeitto.. olikohan poika koskaan maistanut sitä edes? Ei tainnut olla, kuullosti niin erikoiselta. Pinaatti nyt oli tuttua, Kipparikallen lempiruokaa ja pienenä Will halusi aina syödä pinaattia, että saisi itsekin supervoimat.
"Mä en oo nokkoskeittoo kai koskaan syönytkään, mut pinaattia vetelin lapsena aika paljonki. Luulin et siitä saa oikeesti paljon voimia niiku Kippari-Kalle sai!", Will vastasi sitten naureskellen ja katsoi tyttöä edessään.
"Eli seuraavaks kun me mennään treffeille, niin mennään syömään nokkoskeittoa, pinaattia, valkosuklaata ja parsakaalia. Kuullostaa tosi hyvältä menulta", William sanoi ja tajusi vasta jälkeenpäin puhuneensa treffeistä ääneen. Eihän hän edes ollut saanut vielä selvyyttä mitkä nämäkään oli ja miehenalku oli hieman hakusilla edes omista fiiliksistäänkään. Ilmeisesti alitajunta ajatteli hieman pidemmälle. No mutta olihan Charlotte erittäin kaunis ja viehättävä nuori tyttö, joten olisi ihme jos nuori mies ei kiinnostuisi.

Lopulta molemmat nauroivat yhdessä pojan valkovenäläiskommentille ja kun tilanne palautui normaaliksi, sai tyttökin taas suunvuoron. Kun Lottie epäili, että niissä drinkeissä oli jotain muuta kuin maitoa. Nuorukainen nyökkäsi syvään ja näytti pohtivalta.
"Niin, tiedä sitten mitä niissä on ollut, mutta pahoja ne silti on", Will totesi vielä naurahtaen. Kun Lottie sanoi olevansa allerginen kypsentämättömille tomaateille, oli Williamin ilme leikkisästi järkyttynyt.
"Hui, varmaan aika tarkkana pitää sit aina olla. Tuoretta tomaattia kun on melkein kaikkialla, salaateissa ja leipien välissä. No nyt mä ainakin tiedän, mitä en sulle koskaan tarjoa, haha.", Willy virnisti nyt hieman flirttailen. Poika oli hieman enemmän taas vapautunut, eikä ollut niin jännittynyt mitä alussa. Tuon tytön kanssa juttu lensi ja aika riensi. Poika joi loppuun lattensa ja kaapi vielä pari jäätä suuhunsa, jotka pureskeli. Tosin kylmä jää vihlaisi sen verran hampaita, että Will irvisti pienesti.

"No sanotaanko näin, että jos en oo koulussa niin oon yleensä rannalla. Tai osaan mä muutenkin aikaa viettää, mut kerta kotonakin on omaa rantaa paljon, niin kylhä sitä tulee surffattua. Ja opetan lapsillekin vielä surffausta vähän niiku taskuraha mielessä", Will vastasi tytön kysymykseen innostuneena ja katseli taas tuota neitoa hetken, kunnes käänsi muutamaksi sekunniksi katseensa ulos.
"HEI! Sun pitäis joskus tulla meille, voisin opettaa sulle surffausta meidän rannalla. Siellä ei olis ketään ainakaan nauramassa, jos mokaisitkin. Ei sillä, mä luulen et sä oot luonnonlahjakkuus", Will ehdotti sitten hymyillen ja nojautui lähemmäksi pöytää taas.

"Tai voithan sä tietysti tarjoilla mulle tomaattia, mutta kypsennät ne löllöksi muusiksi ja laitat leivän väliin. Nami." Lottie heitti muistettuaan, että oli itse hieman pienempänä tehnyt niin. Ei se oikeastaan ollut yhtään sen erikoisemman makuista, mutta löllö tomaatti sai vatsassa kiertämään ikävästi, kun sitä vain ajatteli, ja tuntui kuin olisi syönyt vauvan mössöruokaa. Niin ja äiti oli pitänyt siitä, kun paistinpannu oli aivan tomaatissa hellaa myöten. Mutta ainakin Lottie kaksitoistavee oli onnistunut kokeilussaan.
Harmikseen brunette huomasi teekuppinsa tyhjenneen turhankin nopeasti ja joutui lopettamaan sen lipittelyn siirtyäkseen kakunpalan pariin, sillä sen jälkeen vasta janottikin, joten oli ihan järkevää säästää teetä hieman myöhemmälle ajankohdalle. Lusikka nostettiin varovaisesti lautasen reunalta, jolla leikattiin pieni pala kakusta, joka lapattiin heti suuhun.
Mmmm... Se maistui niin taivaalliselta! Onneksi hänen baletinopettajansa ei ollut paikalla, nainen olisi revennyt liitoksistaan ja alkanut haukkumaan häntä ahmatiksi ja stressannut jo valmiiksi hänen linjojensa puolesta. Mutta ei nyt pieni suklainen kakun pala maailmaa kaatanut ja sen tuomat liikakalorit sun muut katoaisivat jo pelkän kävelyn ansiosta.

Tyttö nyökkäili komistukselle, joka kertoi opettavansa lapsille surffausta pientä palkkiota vastaan. Hän olisi voinut kommentoida tähän hieman enemmän, mutta sillä hetkellä hän vain oli lapannut suuhunsa aivan liikaa suklaakakkua, eikä tämän vuoksi edes yrittänyt puhua. Ties millaista sössötystä sekin olisi ollut. JA hän olisi aivan varmasti onnistunut räkimään toisen päälle suklaata ja se ei olisi ollut kovinkaan.... mukavaa..
William oli ilmiselvästi vesipeto siinä missä Lottiekin, vaikkakin tyttö tyytyi vain uimaan.
"Joo!" pääsi innostunut hihkaisu neidon suusta, kun kakku oltiin saatu nielaistua alas kurkusta, "Se vois olla mahtavaa! Ja ehkä mä pysyn edes jotenkuten pystyssä, kun baletissa vaaditaan myös hyvää tasapainoa."
Tämähän olisi suorastaan upeaa!

"Sano vaan, millon", kehotettiin ystävällisesti komistusta ja kun kakku oli kadonnut lautaselta, teekuppiin tartuttiin ja siitä juotiin viimeisetkin pisarat miellyttävästä teestä.
Oli melko harvinaista, että Charlotte oli jostain asiasta näinkin innostunut. Hän oli yleensä hyvin varautunut, eikä kauhean innokkaasti lähtenyt mukaan mihinkään uuteen ja tuntemattomaan. Mutta jos kerta William piti surffaamisesta niin täytyihän hänenkin sitä päästä kokeilemaan....
.... Niin minkä takia? Mikä velvoitti häntä siihen?
.. Uusi ystävyyden nuppu, joka vain odotti päästä puhkeamaan kukkaan?

William päätyi itsekin mussuttamaan kakkukaan, jota oli jo aiemmin maistellut. Hetken sitä syötyään, laski nuorukainen lusikan lautaselle ja pyyhki hieman suupieliään. Ainakin Lottie oli innostunut tuosta surffausopetuksesta. Tosin yleensä tytöt innostuivat siitä, että William opettaisi heille hieman lajiaan. Kenties syynä oli pojan mukava luonne, ehkä, mutta saattoihan siihen vaikuttaa ulkonäkökin. Sillä ketäpä ei kiinnostanut nähdä millainen kroppa noiden vaatteiden alla oli, sillä sehän oli varsin kiinteä. William ei kuitenkaan itse sellaista osannut ajatella.
"Hyvä, hyvästä tasapainosta on aina hyötyä surffaamisessa. Mitä parempi se on, niin sen paremmin pysyy varmasti laudalla aaltoijen vietävänä", Will sanoi naureskellen toisen innolle ja söi sen jälkeen kakkupalansa loppuun.

"Mulla ei oo mitään aikatauluja yleensä, joten millon sulle sopii, niin sit se sopii mullekin", Will totesi rennosti ja nojautui nyt maha täynnä selkänojaa vasten. Kädet nostettiin rentoon puuskaan rintakehän päälle katseen yhä pysyessä seuralaisessa vastapäätä. Charlotte oli kyllä erittäin mukava tyyppi ja oli onni ollut törmätä tyttöön koulussa. Ja oli rehellisesti sanottava, että pieni kiinnostus oli noussut Williamilla tuota tyttöä kohtaan. Eikä ihmekään, kuka tahansa nuori mies varmasti tässä vaiheessa olisi jo kiinnostunut edes vähän. Ellei sitten ollut homo.
"Hmm.. mitähän sä saat palkaks opettaa tai siis yrittää opettaa mulle, balettiin musta ei ihan taida olla kuitenkaan", Will laski sitten leikkiä ja naurahti pehmeällä äänellä.
"Otatsä muuten vielä jotain, mä tarjoon", Will kysyi sitten huomaten, että tytönkin syömiset ja juomiset olivat loppu. Olisi sääli jättää tämä näin lyhyeen. Vaikka siis tosiasiassa aikaa oli kyllä jo vierähtänyt. Mutta kun oli mukavaa, niin aikakin kului nopeasti, suorastaan juosten.
"Mä nimittäin mielelläni viettäisin sun kanssa vielä hetken aikaa, koska eipä mulla muitakaan suunnitelmia täksi päiväksi oo", miehen alku sanoi sitten hymyillen tytölle hieman flirttailevasti nyt.

Kun brunette komistus kertoi, ettei tällä ole tiukkaa aikataulua, siirtyi pallo automaattisesti Lottielle, joka alkoikin heti kaivella laukustaan kalenteriaan, jota kantoi mukanaan jokapaikkaan. Pienen penkomisen jälkeen se osuikin käteen ja penaalista napattiin kuulakärkikynä, ennen kuin kalenteri laskettiin pöydälle ja se avattiin pienen keltaisen merkin kohdalta.
Itsekseen humisten neito katseli todella täydeltä näyttävää kalenteriaan, joka oli täynnä kaikenlaisia merkintöjä, ja ilmiselvästi tila oli myös alkanut loppua auki olevalta aukeamalta. Kuulakärkikynän päätä naputettiin toinen kulma koholla, kun mantelisilmät kävivät läpi erilaisia merkintöjä.
Ja hän siirtyi seuraavalle aukeamalle.
Ja siitä seuraavalle.
Ja siitäkin vielä seuraavalle.
"No voihan-!" tyttö älähti ja selasi pari aukeamaa takaisin. Miten hänen kalenterinsa nyt noin täydeltä näytti? Oliko hän tosiaankin haalinut itselleen liikaa menoja täysin tiedostamattaan ja sitten myöhemmin tajuaisi sen ja valittaisi ystävilleen, kuinka väsynyt oli?
Ilmeisesti.

Oikean käden kämmeneen nojattiin ja sitten katse nostettiin edessä kököttävään Williamiin.
"Tänään?" Charlotte ehdotti laskiessaan katseensa takaisin kalenteriinsa, "Mulla on taas jotenkin päässyt kalenteri täyttymään.."
Pitäisi varmaankin alkaa vähän karsimaan menoja, vaikka suurin osa niistä olikin balettitreenejä.
Neiti huomasi sitten itsekin, että molempien syötävät olivat loppuneet ja siitä sai sellaisen vaikutelman, että se oli vähän niin kuin tässä. Mutta sitä hän ei halunnut, eikä selvästikään William.
"Jos mä maksan meidän laskun tällä kertaa niin kelpaako se sun vaivanpalkaks, että opetat mua ratsastamaan aalloilla?" ehdotti tyttö lopulta ja kallisti pienesti päätään pienen punan ilmestyessä jälleen kasvoilleen, kun katse sattui osumaan Williamin lämpimänruskeisiin silmiin.

William seurasi toisen kalenterin tutkimista, selkeästi toisen kalenteri oli ihan täynnä, koska sivuja käänneltiin tiuhaan tahtiin. Harmi, sillä William olisi mielellään enemmänkin aikaansa kuluttanut tämän neitokaisen kanssa. Ja se oli paljon se, sillä oli harvassa että tämä nuorukainen jaksoi kiinnostua enempää kenestäkään. Jotenkin urheilu ja muu elämä veti enemmän puoleensa. Mutta jokin Lottiessa oli nyt napannut heti. Eikä poika osannut itsekään sanoa mikä, ehkä se joskus selviäisi.
"Täyttä kenties?", Will kysyi epävarmasti ja katsoi toista hieman kulma koholla, toinen kun oli melkein kironnut. Eipä olisi Lottiesta heti uskonut, mutta eipä William toista tuntenutkaan.

Seuraavaksi tyttö ehdottikin jo tätä päivää ja vastasikin pojan aiempaan kysymykseen. Williamilla ei tosiaan tänään olisi suunnitelmia, joten mikä ettei. Ja nythän oli vasta päivä, joten oli tässä aikaakin.
"Tänään sopii mulle hyvin", Will vastasi sitten naurahtaen ja otti taas paremman asennon tuolilla. Nuorukainen nojautui pöydälle kyynerpäittensä varaan ja katseli Charlottea hetken. Kun neitokainen ehdotti laskun maksamista, sai se Williamin köhimään. Ei koskaan, ei ikinä, ainakaan ekalla tapaamisella tyttö maksaisi. Sen verran herrasmies William oli.
"Ehei, mä maksan nää tietenkin, sori vaan, Lottie", Willy naurahti nyt rennosti ja sipaisi muka vahingossa tytön kättä noustessaan pöydästä.
"Mä käyn maksamas nää, niin voidaan vaikka jatkaa matkaa tai jotain, ulkona on aika nätti sää", Will sanoi nyt vinkaten varovaisesti silmää ja käveli sitten tiskille. Taskusta kaivettiin lompakko ja sieltä luottokortti. Nuorukainen maksoi äkkiä heidän ostoksensa, kunnes palasi takaisin pöydän ääreen.

"Keksitään sit joku toinen tapa takaisin maksuun, haha", Will sanoi sitten istuttuaan vielä tuolille ja naureskeli rennosti. Hänellä oli ollut tähän asti erittäin mukavaa ja oli kiva, ettei tämä tähän nyt päättynyt.

Kulmat nousivat hivenen tyytyväisinä, kun tämä päivä kävi herra komistukselle. Ei siis tarvinnut enempää säheltää kalenterin kanssa, jonka Lottie laittoi ihan suosiolla kiinni ja takaisin laukkuunsa. Hän halusi päästä siitä eroon, edes hetkeksi, sillä sen sisältö sai hänen päänsä pyörälle, liikaa tavaraa.
"No höh", mantelisilmä totesi mukamas harmistuneena, mutta se pieni harha katosi nopeasti kun hän tunsi toisen hipaisevan kättään. Sillä hetkellä tuntui, kuin sydän olisi hypännyt kurkkuun ja sielu irtautunut vartalosta, joka pakotti Charlotten puhaltamaan ilmat ulos keuhkoistaan.
Hänen päänsä sisällä vallitsi syvä hiljaisuus, mikä ei ollut normaalia. Normaalistihan hänen pääkopassaan ravaisi kymmeniä eri kysymyksiä samaan aikaan ja pohdintoja, joista aina päädyttiin johonkin asiaan ja siitä puolestaan toiseen asiaan jne. Nyt oli aivan hiljaista. Aivan kuin joku olisi katkaissut sähköt.
Brunette ei sillä hetkellä edes halunnut vilkaista itseään ikkunasta tai mistään muustakaan heijastuvasta pinnasta, sillä tunsi kasvojaan kuumottavan niin paljon, että tiesi jo olevansa parikymmentä astetta punastuneempi kuin koskaan aikaisemmin. Se oli hyvin kiusallista, mutta jollain käsittämättömällä tavalla myös ihanaa.
Tältäkö se pieni ihastuksen poikanen tuntui?

"J-joo, keksitään.." neito vastasi hämmentyneen oloisesti ja pyyhkäisi pari kertaa hiussortuviaan, jotka olivat pienen pään pudistelun jälkeen onnistuneet aloittamaan kapinan. Ja samalla Lottie huomasi palanneensa siihen pisteeseen, mistä oli pienen ponnistelun jälkeen päässyt eroon. Hän oli jälleen vetäytynyt pieneen helmikoristeiseen kuoreensa ja yritti nyt päästä pois sieltä parhaansa mukaan.
Eikä hän voinut tällä hetkellä ajatella muuta, kuin sitä, oliko William hipaissut hänen kättään tahallaan vai ei.
"Mennään", kehotettiin lyhyesti ja melko konemaisesti kun tuolilta noustiin ylös ja laukku heitettiin roikkumaan olalle.
Jos se olisi ollut vahinko, kai toinen nyt olisi tokaissut anteeksi tai vastaavaa, koska tuskinpa tämä oli jättänyt koko asiaa huomioimatta.. Kai? Ja kasvotkin tuntuivat vielä hivenen kuumottavan, toivottavasti eivät kuitenkaan näyttäneet enää siltä.
Mutta! Nyt hän voisi keskittyä kahvilasta ulos pääsemiseen.

Kun mantelisilmä oli päässyt astelemaan ulos kahvilasta, käänsi tämä huomionsa Williamiin ja napitti tätä hetken aikaa silmiin.
"Mihin aikaan kannattais hakeutua rannalle..?"

//Jos mä lopetan nyt tähän, voit vielä vastata, niin jos teen uuden pelin tonne kodit alueelle näille sit? : )

William piti kahvilan ovia auki tytölle ja seurasi itse niistä perässä pihalle. Aurinko häikäisi hieman silmiä, kun oli ollut sisällä hieman hämärämmässä, joten nuorukainen siristi silmiään katsoessaan takaisin Charlotteen, joka katsoi poikaa. Hetken ajan pojan mahassa lenteli jotakin pieniä perhosia johtuen tuosta katsekontaktista. Pitkästä aikaa tämmöisiäkin tunteita tuntui Williamilla, mutta poika oli niistä lähinnä hämillään. Sitten poika kaivoi taskustaan kännykkänsä katsoakseen kelloaan. Ja kellohan näytti jo aika paljon, joten parempi kai olisi suoraan suunnata kotiin, jotta ehtisi vähän ... no miettiä asioita ja laittaa huonetta ja muuta kuntoon. Vaikka hehän olisivatkin menossa rannalle.

"No hei.. jos tuut meille vaikka tos viiden kuuden aikaan? Voin kirjottaa osotteen vaikka paperille, meille on ihan helppo löytää", William vastasi hetken mietittyään ja kaivoi laukustaan paperinpalan. Nuorukainen asteli seinän viereen ja kirjotti seinää vasten paperille osoitteensa. Kynä laitettiin laukkuun ja paperilappu ojennettiin nyt Lottielle.
"Mut tota, haluut varmaan käydä kotonas hakemassa uikkarit ja jotakin muutakin mitä nyt luulet tarttevas, jos vaikka soittelet kun tiedät tarkemmin monelta oot tulossa?", Will kysyi sitten hymyillen ja katsoi taas tyttöä hetken silmiin. Nuorukainen laittoi kännykkänsä taskuunsa ja venytteli nyt kädet kohti taivasta. Sitten poika katsoi taas Lottieen.
"Hei mut nähään taas kohta! Lupaan et ainakin kastut tänään vielä", William sanoi sitten vinkaten silmää ja yllättäen itselleenkin halasi varovaisesti Lottieta vielä lähtiessään. Jotenkin se vain oli tuntunut luonnolliselta tavalta hyvästellä toinen hetkeksi. Kai? No ihan sama, ei William pohtinut pitkään asioita. Ainakaan siis tällaisia.

Sitten poika lähti erisuuntaan kuin Lottie ja hymyili kävellessään. Tästä päivästä tuli kokoajan vain parempi.

// Mää vaikka alottelen kohta heti sitä peliä tonne : )

//Jep jep~

Lottie ei saanut muodostettua enää mitään järkevää lausetta, joten tyytyi vain sanomaan "selvä", "okei" ja muuta vastaavaa, kun William kirjoitti osoitteensa paperilappuselle, jonka antoikin hänelle.
Totta kai hän haluaisi käydä hakemassa kotoaan bikinit ja ennen kaikkea pestä meikit pois, sillä hän ei ollut kovinkaan ilahtunut ajatuksesta, että näyttäisi kuin haudasta nousseelta levinneillä meikeillään (ja erityisesti ripsivärillään). Osoittaakseen, että hän oli samaa mieltä toisen kanssa ja että lupasi soittaa tälle, kun oli valmis, tyttö nyökkäsi komistukselle.
"Nähd-", ehti brunette sanoa, kun saikin halauksen osakseen, mikä pisti hänen pasmansa jälleen aivan sekasin, ja pienen jumittamisen jälkeen vastasi epävarmasti halaukseen. Ja juuri kun hän oli ehtinyt toipua pienestä sähkökatkoksesta pääkopassaan niin johan sellainen tuli uudestaan! Miten ihmeessä hän nyt sellaisia onnistui koko ajan itselleen saamaan?

"-ään..." oli sanan loppuosa, joka tuli vasta sitten ulos suusta, kun brunette näki Williamin selän jo matkaavan pois luotaan. Hetken hän vielä katsoi toisen perään, kunnes sai herätettyä itsensä ja lähti suuntaamaan kiireenvilkkaa kotiinsa vaihtamaan vaatetusta, sekä valmistautuen samalla henkisesti tulevaan oppituntiin.

Mitäköhän siitäkin tulisi?

//Kiitos pelistä ♥