A.S.A.P.

//Lottien asukokonaisuus :-DD

Hoikka, mantelisilmäinen neito seisoskeli äidinkielen luokan edessä tähyillen levottomasti ympärilleen iPod korvissaan pauhaten. Kaulaliinaa kiristettiin hieman ja sitä hiplailtiin hermostuneesti.
Charlotte oli kuin olikin hermostunut, stressaantunut ja huolissaan. Hänen ystävänsä oli tänään jäänyt vuoteeseensa parantelemaan jylläävää flunssaansa, joka ei kuulemma ollut mitään vakavaa, vain tavallinen flunssa. Vaikka tyttö tiesi tämän, oli hän silti hyvin huolissaan ystävättärestään. Flunssa ei ollut mukava asia, eikä hän osannut edes ajatellakaan, että onneksi sentään hän oli vielä terve. Ehei, mielummin hän olisi sairastanut sen pois ystävänsä puolesta.
Ehkä asiaa helpotti kuitenkin se, että hän itse oli myös tulossa kipeäksi, ainakin uskoakseen, sillä kurkku oli ollut tänä aamuna kipeä (ja oli yhä) ja totta kai hänen äänensä oli tavallista matalampi ja heiveröisempi. Se kun meinasi koko ajan loppua kesken.

Tyttö väänntelehti levottomasti siinä seistessään ja ei aikaakaan, kun opettaja saapuikin päästämään oppilaat sisään luokkaan. Lottie valtasi tapansa mukaisesti vakiopaikkansa, melko keskeltä luokkahuonetta ja kaivoi laukustaan oppikirjan, penaalin ja vihon esiin, jonka jälkeen laukku siirrettiin roikkumaan tuolin selkänojaan.
Hän olisi tietysti voinut laittaa sen viereiselle, tyhjälle penkille, mutta mistä sitä koskaan tietää, vaikka jotkut idiootit olisivat sattuneet varaamaan jonkun vakiopaikan tai luokasta ei sattuneista syistä löytyisi tarpeeksi paljon tuoleja.
Penaalista kaivettiin lyijytäytekynä ja kumi, jotka laskettiin vihon päälle. Heleän vaaleanpunaisiksi lakatut, pitkät kynnet siirtyivät uiskentelemaan hiuksissa ja tarttuivat poninhäntään, jota kiristettiin samalla, kun jalat ristittiin pulpetin alla. Vielä hameen tarkistettiin olevan suorassa ja tissivyötä nostettiin ylemmäs.
Noin, nyt hän olisi valmis kuuntelemaan opettajaa, joka tosin vielä metsästi laukustaan oppilaiden nimilistaa.

//Ei tullut kauhean pitkä aloitus, mutta toivottavasti ei haittaa : P

// Here we are~ Ei haittaa ollenkaan, ei aina jaksa romaaneja raapustaa.

Wou, Ayden oli kerrankin aikataulussa - juuri ja juuri, mutta kuitenkin.
Itsekin tästä käsittämättömästä sattumasta ihmeissään hän kiirehti askeleitaan kohti äidinkielen luokkaa, kantaen oikeassa kädessään koululaukkuaan, jota ei ollut kiireessä viitsinyt kiskoa olalleen. Ayden saapui juuri sopivasti käytävän päähän nähdäkseen kuinka opettaja avasi luokan oven ja päästi oppilaat sisälle. Ennen kuin opettaja ehti sulkea ovea perässään, kiharahiuksinen nuorukainen suorastaan hyppäsi viimeiset metrit eteenpäin käytävällä, sujahtaen ovenväliköstä sisälle. Hän väläytti opettajalla hivenen pahoittelevan hymyn ja käänty ympäri, etsien katseellaan itselleen vapaata paikkaa. Jostain syystä Aydenilla ei ollut tässä luokassa vakiopaikkaa; hän oli aina sen verran myöhässä, ettei hänellä ollut varaa senkaltaisiin ylellisyyksiin. Piti tyytyä siihen mitä jäi jäljelle.

Luokan keskiosasta löytyi kuin löytyikin tyhjä paikka, jota kohden Ayden lähti suunnistamaan pöytärivistöjen välitse. Mennessään hän iski vahingossa jotain astetta urheilullisempaa poikaa olkapäähän laukullaan, joutuen ottamaan pari pidempää askelta väistääkseen nyrkin heilahduksen. Tyhjän paikan lopulta saavutettuaan Ayden istuutui aloilleen, älyten vasta nyt vilkaista hieman, kenen viereen oli ylipäätään takapuolensa asettanut.
Viereisellä penkillä istui sievän näköinen tyttö poninhäntäänsä kiristellen, kaulahuivi kaulassa. Herrasmiesmäisesti Ayden soi tytölle nopean hymyn, vaikkei ollut edes varma katsoiko toinen hänen suuntaansa, kumartuen etsimään laukkunsa kätköistä tarvittavat välineet pian alkavaa oppituntia varten.
Harmi, että tunti oli äidinkieltä; vaikka Ayden oli asunut koko isänsä Amerikassa ja hänen äidinkielensä tosiaan oli englanti, hänen lausuntansa ontui silti toisinaan toisen kotikielen, japanin takia. Saattoi siis arvata, etteivät hänen äidinkielen numeronsa olleet kympin luokkaa, vaikka Ayden olikin verbaalinen ja näppärä suustaan.

Vihkon nopea selaaminen muistuttivat siitä, ettei hän ilmeisesti ollut parina viimeisimpänä oppituntina kuunnellut opettajan puheista puoliakaan - vihon sivut olivat täynnä epämääräisiä suttuja, jotain aivan käsittämättömiä, epämuodostuneita kirahveja ja norsuja, jotka eivät näyttäneet itseltään ollenkaan. Itsekseen irvistäen Ayden etsiskeli tavaroitaan hetken, muttei löytänyt tarvitsemaansa.
"Anteeksi, ei sinulla sattuisi olemaan pyyhekumia? Olen ilmeisesti syönyt omani."
Kysyvästi Ayden kääntyi vieressään istuvan tytön puoleen, madaltaen ääntään puhuessaan, jottei opettaja olisi heti hengittämässä niskaan.