Dunno what I'm doing here

((Rare + Liberty paikalle, kiitos))

Täyteen isketty yökerho, jossa pauhasi sen hetken kuumimmat listahitit ei ollut varsinaisesti paikka, josta Dean olisi arvannut löytävänsä itsensä. Kuitenkin hän istui nyt baaritiskin ääressä, kaljatuoppi nenänsä edessä. Väärennetyillä papereilla sai ihmeitä aikaan, varsinkin jos tunsi tyyppejä, jotka osasivat väsätä kunnolliset sellaiset. Olisi sisälle varmaan päässyt alaikäisenä ilman papereitakin, jos vain oli sopiva tukku seteleitä vilautettavaksi portsarille. Sellaisia summia Deanilta ei kuitenkaan löytynyt, joten väärät paperit olivat huomattavasti fiksumpi investointi.

Dean katseli kuinka kaksi kikattavaa naista – tai tyttöä, kuka noista otti selvää, minkä ikäisiä ne todellisuudessa olivat? - kipusi baaritiskille ja alkoivat tanssia tavalla, joka olisi saanut kenet tahansa stripparin kateelliseksi. Vaatteitakaan muijien ei olisi juurikaan tarvinnut vähentää käydäkseen strippareista, sillä kangasta näytti olevan suurinpiirtein saman verran kuin sukkaparissa. Viime hetkellä Dean pelasti kaljatuoppinsa toisen naisen tieltä, kun tämä tanssahteli pitkin tiskiä. Kovin kauaa nuorukaisen mielenkiinto ei pysynyt naisissa. Helvetinmoisia tyrkkyjä.

Pyöräyttäen baarijakkaraa niin, että saattoi katsella yökerhon muuta menoa, Dean käytti tuoppia huulillaan. Vierailu yökerhossa oli ensimmäinen ja saisi mitä todennäköisimmin jäädä myös viimeiseksi. Mikään täällä ei ollut hänelle mieleen. Musiikki oli paskaa, kalja kallista ja muut asiakkaat sen näköisiä kuin pyyhkisivät perseensä sadan dollarin seteleillä pikkurilli sulavasti pystyssä, tietenkin.

Ei, paikka ei tosiaankaan ollut häntä varten. Dean nousi ylös ja lähti vaeltamaan lähemmäs tanssilattiaa. Tanssiminen oli ehkä viimeinen asia, jota hän tulisi julkisesti tekemään, mutta aina hän voisi tarkastaa oliko meno yhtään parempi siellä suunnalla. Ryysiksessä kulkeminen ei kuitenkaan ollut helppoa, varsinkaan tuoppi kädessä. Niinpä väistäessään ohitse vaeltavaa porukkaa Dean onnistui tuuppaamaan vieressään olevaa tyyppiä, roiskuttaen sen seuraksena kaljaa sekä itsensä että tuupittavaksi joutuneen päälle. "Perkele!"

// Libertyn ulkonäkö

"Mahtavaa", Liberty huusi ja katsoi mekkonsa rintamusta ja lopetti matkateon niille sijoilleen. Hän oli märkä, taas. Ruskeasilmäisen viereen pysähtynyt tyttö naurahti sanoen: "Sä kyllä onnistut saamaan kaikki juomat tänään päälles!" Liberty väläytti tuolle hymyn, tietäen tarkalleen mistä tuo puhui ja jatkoi mekkonsa yläosan puistelua. "Sä et ollu ensimmäinen, etkä kyllä toinenkaan", Libby huomautti tummahiuksiselle pojalle ja sitä he ystävänsä kanssa juuri olivat kommentoineen. Taisi hänessä olla jokin ihmeellinen magneetti tänään, mutta olihan se tytön erikoispäivä. Tai sitten hän oli vain väärässä paikassa väärään aikaan.

Kuinka monta kertaa sitä täytettäisiin seitsemäntoista vuotta? Sen ainoan kerran. Joten sitä ainutkertaista asiaa piti oikeutetusti juhlistaa. Libby oli porukan ainut selvästi alaikäinen, muut sen kauniin sisäänpääsyiän haltioita. Tytöllä oli vielä monta vuotta juhlittavaa, mutta onneksi ei aina tarvinnut odottaa sitä tiettyä ikää. Konstit oli ne kaikille tutut, paitsi ehkä portsareille, jotka kerta toisensa jälkeen joutuivat huijauksien uhriksi. Yleensä ei neitokaista näin tasokkaissa paikoissa nähnyt, tällä kertaa hänet oli väkisin raahattu sisään. Miksi muutenkaan kuin synttäreiden takia. Vastustelut oli jätetty sikseen, juomaahan täältä ainakin sai. Tänään ainakin päälle loiskittuna jos ei muuten.

"Joo, mee vaan", Liberty sanoi ystävälleen, joka lähti muiden perään jotka eivät olleet kohtausta jääneet tuijottamaan. Mekosta ei tulisi enää tänään kuivaa ja skeittari lopetti sen kuivattamisyritykset ja haistaen sitä. Kaljaa. Hiusten laitvoissa kiharat olivat enää laimea muisto siitä, mitä ne olivat aikaisemmin olleet. Nyt nekin kyseisestä juomasta tahmeina. "Tiiät varmaan nyt mitä sun pitää tehdä" tokaistiin. Hänellä oli tällaisille tapauksille oma politiikkansa, ja sitä tultaisiin käyttämään tämän kolmannen kerrankin kanssa. Libby painautui itseään pitempää kohti, että selän takana olevat saivat puskettua itsensä ohitse. Siirtyminen kulkuväylältä ei olisi ollut huono ajatus.

Tyttöjen pulinat menivät pitkälti Deanilta ohi, sillä musiikki peitti alleen ylimääräiset äänet, jonka lisäksi nuorukaisen huomio oli hetkeksi kiinnittynyt t-paitansa etuosan pyyhkimiseen. Mitään hyötyähän siitä ei tietenkään ollut, märkä läikkä oli ja pysyi. Ei sillä muuten niin väliä ollut, mutta Dean ei olisi välittänyt kävellä ympäriinsä sen näköisenä kuin olisi kaivannut ruokalappua ryypätessään.

”Sehän on hauska kuulla,” nuorukainen puuskahti tytön todetessa, ettei hän ollut ensimmäinen, joka läikytti kaljansa tämän päälle. Mitäs itse tyttö oli tupsahtanut juuri sopivasti hänen tielleen. Ei hän sentään tahallaan ryhtynyt hyvää olutta roiskimaan ympäriinsä.

Dean katsoi jokseenkin epäuskoisesti tyttöä. ”Liueta paikalta?” hän veikkasi. Anteeksipyyntöjä toisen oli aivan turha odottaa, ei hän sille mitään mahtanut, jos yökerho oli niin täynnä, ettei siellä sopinut kunnolla liikkumaan. ''Anteeksi'' ei muutenkaan ollut niitä sanoja, jotka olisivat kovin tiuhaan viihtyneet nuorukaisen sanavarastossa, tai ainakaan niiden käytetyimpien joukossa.

”En mä sun pesulalaskua rupea maksamaan, jos sä sitä odotat,” Dean jatkoi päätään pudistellen. Itsehän tyttö oli todennut, ettei kaljakylpy ollut suinkaan ensimmäinen sille illalle, joten miksi pesukulujen korvaamisen olisi muka pitänyt langeta juuri hänelle? ”Itse sä hypit holtittomasti ympäriinsä kaatelemassa muiden juomia.” Sanoja seurasi tuima kulmien kurtistus, joskin huulilla käväisi pikaisesti jotain suht harvinaista, nimittäin virneen poikanen.

Liberty hymähti, tyyppi olisi ehtinyt hyvin jo liueta paikalta ennen kuin hän olisi edes ehtinyt huomata, mutta sitä ei ollut tajuttu. "En mä sitä", todettiin pienen mietinnän jälkeen. Ne rahat ehtisivät mennä johonkin muuhun ennen kuin mekko ehti edes pesulaan asti.

Ihan kuin tyyppi olisi ollut tietoinen mitä aiemmilla kerroilla oli tapahtunut, kuten kenen syytä ne olivat olleet, Libby hämmästyi eikä peittänyt siitä kertovaa ilmettään. Hän ei ollut aikaisemmin poikkoillut ympäriinsä, kuten ei nytkään. Jotkut muut taas... "Mun mielestä kyllä sä enemmänkin puskit mun ohitse, holtittomasti", tyttö kertoi mielipiteensä tapahtuneesta ja korosti viimeistä sanaa.. "Jos tollanen kaappi känniin tulee, niin on varmasti hankala liikkua varoivaisesti" sanottiin ymmärtäväisesti. "Niin ja jos tietää ettei osaa tollasta täyttä lasia hallita niin voi juoda sen paikoillaan", Liberty opasti toista, mikä ei ollut hänen tapaistaan. Saarnaaja hänessä nähtävästi kuitenkin majaili.

Ja nyt kun oli saatu avautua aiheesta, päätti Liberty kertoa mitä hän oikeasti tarkoitti. "Mitä mä siis ajoin takaa oli, että tarjoat mulle juoman, niinkuin kuuluu", skeittari selvensi. Tällä hetkellä hänellä ei ollut juomista, sitä oltiin menossa juurikin ostamaan. Ilmaisen juoman mahdollisuus oli tullut sopivasti. "Mennäänkö vai haluatko ärsyyntyneen synttärisankarin kimppuun täksi illaksi?" Libby ei vitsaillut vaan tuijotti toista kulmat kohonneena. Näin oli toimittu edellistenkin kanssa ja ihan hyvin se oli toiminut. Kiharapehkoa yritettiin hallita laittamalla kiehkuroita korvan taakse, missiota ei kuitenkaan saavutettu. "Se ei kestä kauaa, ja sitten sä pääset takaisin seuras pariin", tyttöä ärsytti huutaminen, jota piti käyttää kuuluvuuden saavuttamiseksi.

Nuorukaisen kulmat kohosivat kysyvästi tämän kuunnellessa kaljassa kylvetetyn tytön puheita. Virneenpoikanen oli ja pysyi huulilla, sillä missään nimessä tähän riitaan ei voinut suhtautua tosissaan. ”Täällä on mahdoton liikkua varovaisesti, kun ympärillä on mielettömästi tuollaisia taskukokoisia peikkoja hyppimässä eteen,” Dean totesi päätään pudistellen. Ehkä hän ei tosiaan ollut ollut kovin varovainen survoessaan ihmismassan läpi, mutta varovaisuudella hän seisoisi edelleen baaritiskin luona odottamassa kaljaa, joka oli nyt lähinnä pelkkä muisto.

Kysyväilme muuttui lähinnä huvittuneeksi. Vai vaati tyttö tästä hyvästä itselleen vielä juotavaa. ”Korjaa jos mä olen väärässä, mutta se oli mun kalja, joka kaatui, joten eikö sen pitäisi mennä toisinpäin? Sä tarjoat mulle uuden.” Jostain syystä Deanista tuntui, ettei hän saisi uutta kaljaa ilmaiseksi, kääntelisi ja vääntelisi hän asiaa miten hyvänsä.

”Synttärisankarin?” hän toisti, kumartuen sen verran, että heidän kasvonsa olivat samalla tasalla. ”Kuinka paljon sä täytät?” Yökerhon hämärässä valaistuksessa oli paha mennä sanomaan mitään varmaksi, mutta ei tyttö kovin vanhalta näyttänyt. Lievä humala ja huono valaistus saattoi tietenkin tehdä tehtävänsä, tai saattoihan tyttö muuten vain olla ikäistään nuoremman näköinen.

Dean suoristautui joidenkin survoutuessa heidän ohitseen ja tuupatessa samalla nuorukaista, joka tyytyi vain sillä erää vilkaisemaan synkeästi ohimenneiden perään. Sen jälkeen huomio kiinnittyi jälleen edessä seisovaan kiharapäähän. ”Jos sulla kerta on synttärit, niin sullahan pitäisi olla rahaa kuin roskaa. Vai väitätkö sä, etteivät sun mummot ja ukit sun muut muistaneet sua ollenkaan?”

// Kuten varmaan tiedät, on kestänyt aika kauan. Pahoittelut siitä! :3

"Sä et tainnut kuunnella mitä mä äsken puhuin", tyttö tokaisi pojan puhuessa peikosta. Oli liian helppoa arvata kenestä puhuttiin. "Ehkä sun kokosille ja mun kokosille pitäis olla omat paikat", kiharatukkainen ehdotti, katsellen silmänurkistaan toista. "Eli meidän pitää varmaan pysyä erossa toisistamme", todettiin vielä. Libbyllä ei ollut tosin aikomusta päästää tuota menemään, olihan tässä juoman kinuaminen kesken.

Poika esitti edelleenkin vastaväitteitä. "Ne toiset ei kyllä ehdottanut mulle ton kaltaista diiliä. En tiiä et kertooko se sit enemmän niistä vai susta", Libby totesi ja kohautti olkiaan. Hän käänsi päätään ja katseli hetken sivusilmällä törmänneeseen tyyppiin. Tyttö vilkaisi uudestaan paidassaan olevaa märkää läikkää ja risti kätensä sitten rinnalle. Törmännyt tyyppi tarttui aivan epäolennaiseen asiaan hänen sanoistaan, ikään. Hänellä ei ollut tapana vastata suoraan mihinkään kysymykseen, kuten ei tähänkään. "Eipä mennä henkilökohtaisuuksiin, enhän mä tiedä sun nimeä." Ei se Libertyä niin paljon kiinnostanut, mutta hän halusi vain välttyä vastaamasta.

Tietysti hän oli saanut rahaa lahjaksi, mutta niitä ei oltu saatu suoraan. Helvetin opiskelurahasto, jonka vanhemmat olivat keksineet. Ihan kuin sellaista tyttö vielä tarvitsisi. "No jos mulla ois, niin en mä sulta ois ruvennu vinkumaan juomista", Libby kertoi. Asiahan oli niin ettei skeittailla ollut suuria määriä kustantaa synttäri-iltaansa, valitettavasti. Siksi tällaiset sattumavan varaiset tapaturmat auttoivat. Libby ei tiennyt syytä, miksei tuo voinut nyt edes yhtä heittää. Kuten hän oli sanonut, muut olivat suostuneet helposti, jopa ilman hänen pyyntöään. "Mut hei, jos sä oot köyhä myös, niin emmä sua halua ryöstää", kiharapää myöntyi hieman, "mut valitettavasti sä näytät varoissas olevalta." Liberty hymyili, häntä ei kannattanut huijata.

((Np, tiedän olen kuullut, että elämää on Astonin ulkopuolellakin :). Pientä hittiä vastauksessa, toivottavasti ei haittaa.))

”Ehdottomasti,” Dean kailotti pauhaavan musiikin ylitse. Oliko siinä sitten myöntyminen siihen, että heidän pitäisi pysyä erossa toisistaan vai tytön kahteen ensimmäiseen toteamukseen, se jäi arvoitukseksi. Dean ei tiennyt olisiko hänen pitänyt pitää toista ärsyttävänä vai pelkästään huvittavana. Ainakin pokkaa ja sisua toisella tuntui olevan vaikka muille asti jaettavaksi.

”Niistä... Tai oikeastaan niiden tyhmyydestä, jos ne ei ymmärrä pitää kiinni oikeuksistaan,” nuorukainen totesi päätään nyökytellen. Hän ei tiennyt mitä muissa tilanteissa oli tapahtunut – siis kuka oli törmännyt kehen – mutta se oli varmaa, että hän oli kerrankin se syytön osapuoli. Ihan kuin tässä isompaakin roistoa olisi etsitty... ”Mitäs sä sillä tiedolla teet? Mun nimellä meinaan. Lähetät uhkauskirjeitä, jos et saa juomaas?” Dean tiedusteli kulmat kysyvästi kohollaan. Tuskin kuitenkaan.

Tytön sanat varoissaan olemisesta saivat nuorukaisen hymähtämään. Hän tosiaankin kuului enemmin niihin köyhiin kuin varoissaan oleviin, mutta mistäpä toinen sitä olisi tiennyt, eikä Deanilla ollut aikomusta oikaista asiaa. ”Sä olet rasittava, kai sä tiedät sen?”

Dean kääntyi kannoillaan ja lähti survomaan tietään takaisin baaritiskiä kohti. Otettuaan muutaman askeleen hän vilkaisi olkansa ylitse tyttöä, huikaten tälle: ”Tuletko sä?”

Ihme ja kumma, mutta baaritiskillä tuntui olevan vähemmän ruuhkaa kuin muualla yökerhossa. Ehkä kaikki olivat saaneet itsensä riittävään humalaan, keskittyen tanssimiseen tai muuhun. Se kävi Deanille paremmin kuin hyvin, ainakaan ei tarvinnut kärkkyä muiden selkien takana päästäkseen tilaamaan. Hän kaivoi lompakon taskustaan baarimikon seisahtuessa heidän kohdalleen. ”Kalja ja...” Sekä Dean että baarimikko käänsivät katseensa tyttöön. Tilatkoon mitä halusi, kunhan ei vetäisi hommaa överiksi ja yrittäisi saada pulloa shampanjaa.

// No nyt tulee taas multa hittiä eli samat sanat!

"Niimpä. Jos mä en tee mitään sun nimellä, niin mitä sä mun iällä tekisit", tyttö heitti toisen aikaisempaan uteluun viitaten. Toisen nimen tietämisen ansiosta hän olisi voinut vaikka vainota toista ja kaikkea muuta ikävää, ja vain sen takia, ettei tuo ostanut juomaa... Se olisi ylireagointia. Mutta ihmisten ärsyttämisessä oli jotain hauskaa, silloin kun se oikeutettua.

Liberty katsoi Deania hullunkiilto silmissä, kun tuo oli kutsunut häntä rasittavaksi. "Mitäs mä sanoinkaan, jos et osta mulle juomista... Tietenkin mä oon." Libby jäi katselemaan pojan menoa. Ensin ajateltiin toisen lähteneen, koska ei enää kestetty. Se ei olisi ollut ensimmäinen kerta. Kun sitten tulikin epävirallinen kutsu seurata, tummatukan perään lähdettiin tyytyväisenä.

Tiskille pysähtyessään kiharapää otti puolikkaan askeleen taakse päin ja tsekkasi pojan takapuolen. Koska? Hän ei ollut nähnyt sitä seistessään tuon edessä. Tyttö ei ollut kuullut toisen tilausta, hämmästyen sitten kahden ihmisen tuijottaen häntä. "Ömm... Mikä on kalleinta, mitä teiltä voi saada?" Baarimikon vastatessa, innostunut katse käännettiin Deaniin. Ei kai tuo voisi siitä kieltäytyä? Libby huomasikin lompakon toisen käsissä, josta se napattiin itselle. Rahojen ja muun tsekkaaminen kävi nopeasti. "Otetaankin toinen samanlainen, ainakin näin alkuun", muutettiin tilausta. Kiharapilvi otti maksamiseen tarvittavat rahat ja antoi ne baarimikolle. "Voit pitää vaihtorahat", Liberty kehotti virnistäen.

"Jaahas, eikö Dean Matthew Jaggers enää kestänyt?" kysyttiin ja korkattiin juoma, joka oli eteen tarjoiltu.

Dean olisi saanut hyvät naurut, jos olisi tiennyt tytön tarkastavan hänen persauksensa baaritiskillä. Normaalisti vain jätkät toimivat noin avoimen röyhkeästi, mutta nuorukaisella oli jo selvinnyt ettei tyttö todennäköisesti ollut mikään hienohelma. Naurut jäivät kuitenkin nauramatta, sillä hänelle ei ollut siunaantunut silmiä niskaan eikä katse sen enempää hakeutunut tiskin takana olevan peilin kautta tyttöön.

Makeiden naurujen sijaan Dean tarjosi sekä baarimikolle että tytölle päänpudistuksen. Hänellä ei ollut sellaisia rahoja, joilla olisi maksettu baarin kalleimmat skumpat. Ääneen Dean ei ehtinyt protestoida muutoin kuin epämääräisellä murahduksella tytön anastaessa lompakon hänen kädestään. Saamarin peikko.

Ilmeisesti tyttö tuli myös siihen tulokseen, ettei kannattanut kokeilla onneaan tilaamalla juomia joita ei ollut varaa maksaa ja vaihtoi tilauksensa. ”Haluaisitko sä vielä ehkä ostaa mun rahoilla juotavaa kavereillesikin? Tai vaikka tarjota saman tien kierroksen koko baarille?” nuorukainen tiedusteli päätään kallistaen.

Ottaen tuopistaan ensin kulauksen, Dean pudisti päätään ja vastasi: ”Mä epäilen, ettei mun mielenterveys kestä sua ilman tukevaa humalaa.” Kääntyen pois päin baaritiskiltä hän nojasi selkänsä tiskiä vasten ja ojensi kätensä tyttöä kohti, muttei suinkaan kätelläkseen vaan kerätäkseen omaisuutensa takaisin. ”Sä sait juomasi, joten sä et tarvitse sitä enää pantiksi.” Mitään muuta arvokasta lompakossa ei oikeastaan ollut kuin ajokortti – tai oikeastaan ajokortit, aito ja väärennetty, joissa ei eroa näkynyt muuta kuin syntymävuoden kohdalla. Periaatteessa oli turha kanniskella oikeaa ajokorttia mukanaan baarissa, mutta Dean oli yksinkertaisesti unohtanut tyhjentää lompakon ennen lähtöään turhista korteista. Pankkikortin hän sentään oli jättänyt kotiin, vaikka tilillä ei huikeita rahasummia ollutkaan.

”Kerrotko sä nyt vuorostasi nimesi vai haluatko sä, että mä kopeloin sun lompakon esille ja otan selvää sillä tavalla?”

Liberty hymyili vastaukselle, vaikkei tiennytkään oliko tuo tosissaan. Ei hän niin mielenterveyttä järkyttävä voinut olla. "No sit sä taidat olla aika herkkä poika? Mut onneks apu on lähellä", todettiin edelleen hymyillen. "Mä en oo kyl ihan varma auttaako se, mut tietty sä voit kokeilla", tyttö kannusti. Siinä vasta hieno syy ryypätä. Dean muistutti lompakostaan, jota edelleen pideltiin kädessä. "Ainiin. Ole hyvä", Libby ojensi sen takaisin hidastelematta. Hän ei tosiaankaan tarvinnut sitä enää. Aikomus kun ei ollut tarjota muille mitään. "Se ei ollutkaan niin painava kuin mä olisin halunnu tai luullu", tyttö tokaisi pettyneesti. Äskeisen silmäyksen perusteella Deanin lompakon sisältö oli vaatimaton. Tosin kukapa nyt kantelisi koko omaisuuttaa mukana. "Mut sä kuitenkin ostit mulle juoman", Libby ihmetteli ääneen ja vilkaisi lasiin johon oli tartuttu kaksin käsin.

Tiskiin nojattiin sivuttain kun ehdotukselle kopeloinnista naurahdettiin. "Haluaisinko mä sun kopeloivan mua? Siitä vaan kuule", skeittari kehotti hymyillen. Jos joku Libertyn hyvintunteva olisi kuullut keskustelun, olisi hän voinut selvästi huomata neidon olevan jo päihtynyt illan aikana saamista tarjoiluista. Sillä muu ei voinut olla syynä kyseiseen kehotukseen. Ei niin tytön tapaista. Pikkulaukku roikkui selänpuolella sisältäen kännykän, avaimet, tukun rahaa ja henkilökortin. Sieltä siis löytyisi toisen haluama vastaus. Hän kääntyi niin, että nojasi tiskiin selällään. "Mutta voin säästää sut siltä ikävältä vaivalta, ehkä" ehdotettiin, keskeyttäen lause isoon kulaukseen juomasta.

”Ehdottomasti. Mä imen huonoja vaikutteita itseeni kuin sieni,” Dean vahvisti, nyökkäillen samalla vakavan näköisenä. Totuus ei ollut aivan hirvittävän kaukana hänen sanoistaan, joskin hän lähinnä imi viinaa kuin sieni sille päälle sattuessaan. Huonot vaikutteet hän puolestaan imi itseensä melko valikoiden, sillä nuorukainen ei tehnyt mitään vain sen takia että hänen odotettiin toimivan niin tai koska joku sattui käskemään. Siinä hän oli täysin samaa mieltä tytön kanssa, että kaljalla kannatti kokeilla parannella aukkoja sisimmässään.

Dean otti lompakon ja sulloi sen takaisin taskuunsa. Tytön sanat saivat hänet hymähtämään osittain huvittuneesti, osittain halveksuvasti. ”Jos sä etsit lihavaa lompakkoa, niin kannattaa varmaan suunnata tuonne,” hän totesi, nyökäten puhuessaan nurkkapöydässä istuvaa nuorisojoukkoa kohti. Köydellä eristetty joukkio ja pöydällä notkuvat skumppapullojen jäähdyttimet kertoivat paljon tyyppien varallisuudesta. ”Ensimmäisen ja viimeisen, sen mä voin luvata,” Dean hymähti tällä kertaa pelkästään huvittuneena. Ei hän moneen otteeseen menisi samaan lankaan.

Välittämättä siitä oliko ele röyhkeä vai ei, Dean vilkaisi toista päästä varpaisiin tytön kehoittaessa häntä kopeloimaan rauhassa. Mitään valittamista nuorukainen ei löytänyt, joten kopeloiminen olisi kyllä sopinut hänelle paremmin kuin hyvin. Tuumasta toimeen hän ei sentään ryhtynyt. ”Ehkä?” Dean toisti kulmiaan kohottaen. ”Onko sulla sitten ehtoja sille, että sä suostut kertomaan nimesi muille? Mä voin kyllä valita se kopeloinnin, jos sä rupeat vaatimaan ihan mahdottomia,” hän jatkoi.

"Sä varmaan aiheutat sit paljon pahennusta ja tartutat niitä vaikutteita toisiin?" skeittari arveli naurahtaen. Kun Dean ehdotti hänelle nurkkapöydissä notkuvia, Liberty vilkaisi tarkoitettuun suuntaan ja pudisti voimakkaasti päätänsä. "Oot sä ihan tosissas? En mä noitten joukkoon halua mennä, vai sopisinko mä sinne muka?" Nyt ei tarkoitettu istumatilaa vaan ihan muuta sopivuutta. Vai oliko hän liian vaativa, jos halusi juomista että hyvää seuraa. Tai ei edes hyvää vaan siedettävää. Hän ei välttämätää halunnut kuunnella repeatille jäävää listaa siitä, millaiset maasturit niillä oli tai miten niiden kynnet oli duunattu salongissa. Dean saattoi hyvinkin olla täysin samanlainen. "Tunnet sä noi muuten?" udeltiin sitten.

Liberty oli ehkä odottanut suoraa toimintaa, sitä ei tullut. "Mikäköhän ois mahdoton vaatimus? Toinen juoma?" arvailtiin. "No, vaikka musta ois kiva, et sä kopeloisit mua, voin säästää sut siltä ikävältä vaivalta. Ihan sun takia." Ei hän kahta kertaa aikonut kehottaa. Tietyt tarjoukset olivat lyhytaikaisia, kuten tämä. "Oon Liberty, ja jos et oo idiootti, niin en ihan täytä tän paikan ikävaatimuksia. Mut siitä sä voitkin olla ihan hiljaa", nyt tietoja vuodettiin kunnolla, tekisi toinen sitten niillä mitä tahansa.

Liberty teki mieli juoda, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Synttärijanoa tämä oli, pahaa sellaista. Tyttö nojasi tiskiin ja katsoi nurkkapöytään samalla lasiaan tyhjentäen. "Mitä luulet, nuo varmaan tarjoaa ihan mielellään?" Liberty ei ollut muuttanut mieltä tyypeistä tietyssä pöydässä, mutta juomapuolta voisi hyödyntää. "Vois käydä lainaa noilta yhen pullon", tyttö tokaisi ja kulautti lisää juomaa kurkkuunsa. Hänen lasinsa alkoi olla viimeistä kulausta vailla. Olisiko se sittenkään niin kamalaa? Mahdollisesti, mutta koska tämä uusi tuttavuus Deankin oli erittäin selvästi ilmaissut ettei häneltä enää tippuisi, olisi hänen jotain keksittävä. "Ei sua kiinnostais pieni ristiretki tonne? Sillain Robin Hoodmaisesti."

Oli Deanin vuoro pudistella päätään. Toinen tuntui sopivan kyseiseen seurueeseen suurinpiirtein yhtä hyvin kuin hän itse. Eli ei ollenkaan. Oli onni, että nuorukainen ehti nielaista suunsa tyhjäksi ennen kuin tyttö esitti kysymyksensä. Muuten tämä olisi ollut vaarassa saada suusta purskautetut kaljat päälleen. Nyt Dean sen sijaan hörähti vain epäuskoisen huvittuneesti. ”Tottakai, ne on mun parhaita kavereita. Kato, tuossa on Veli Ponteva, Babe ja Elmeri,” hän vastasi, osoitellen samalla sormellaan sattumanvaraisesti pöydässä istuvia tyyppejä. Siinä tapauksessa hän varmaan itse oli Iso Paha Susi ja vieressä seisova tyttö joku Punahilkka.

Nuorukainen kohotti aavistuksen kulmiaan, pienen eleen puhuessa paljon puolestaan. Toinen juoma tuntui tosiaan mahdottomalta vaatimukselta. Nuorukainen kun kumosi rahansa mieluiten omaan kurkkuunsa. ”Mut voi aina ostaa hiljaiseksi,” Dean virnisti. Ei hän ollut tosissaan asian suhteen, sillä mitäpä hän olisi kostunut siitä, että olisi mennyt kielimään jollekin portsarille asiasta. Pahimmassa tapauksessa hänenkin papereitaan olisi ryhdytty syynaamaan turhan tarkkaan.

Ehdotus tuli kieltämättä yllättäen, mutta sitä ei voinut kieltää, etteikö siinä olisi ollut ideaa. Kukaan tuskin edes huomaisi, jos pöydästä katoaisi yksi pullo pienen hälinän seurauksena. ”Meinaat että varastetaan rikkailta ja annetaan köyhille?” Se kävi järkeen, he molemmat olivat ehdottomasti sillä hetkellä köyhiä alkoholin suhteen. ”Paras idea, jonka mä olen vähään aikaan kuullut.”

Dean hörppäsi tuoppinsa tyhjäksi, laskien sen tiskille. ”Mennään.” Luoviessaan tietään pöytää kohti, nuorukainen piti huolen, että Liberty pysyi perässä. Kahdestaan oli helpompi kääntää huomio muualle kuin yksin. Katse haki sopivaa uhria ja pian sellainen löytyi pullistelevan jalkapalloilijan muodossa (tai saattoi tyyppi pelata baseballiakin, sama paska eri paketissa). Seisahtuessaan pöydän viereen Dean loihti kasvoilleen haltioituneen ilmeen ja kailotti Libertylle sen verran kovaan ääneen, että pöydässä olevatkin varmasti kuulisivat: ”Kato Libs kuka toi on! Mun on saatava sen nimmari!” Dean olisi kuollut häpeästä, jos joku tuttu olisi nähnyt hänet sillä hetkellä.

”Mä näin sun edellisen ottelun, enkä voi sanoo muuta kuin... Vau! Helvetin hyvin pelattu,” nuorukainen kohdisti sanansa rikkaalle poitsulle, joka oli hetkellisesti näyttänyt hölmistyneeltä, mutta omaksunut pian omahyväisen virneen. ”Onko kellään kynää? Kirjotatko sä mulle nimmarin?” Kun vain Liberty tajuaisi toimia samalla, sillä Dean saisi hautautua maan alle, jos hän tekisi itsestään tällaisen idiootin turhaan.

Olisi Liberty arvannut nuorenmiehen puhuvan puuta heinää muutenkin, mutta viimeistään nimeäminen varmisti asian. Eipä ollut ihan tavallisia nimiä nuo. Mutta rikkailla olikin hieman oudot mieltymykset, nimetkin olivat joskus hiukka moderneja. Mutta palatessaan omaan nimeensä, siitähän ei mahtipontisuutta ainakaan puuttunut. Tekotaiteellisuus oli iskenyt hänenkin vanhempiinsa. "Sehän oli juuri Robin Hoodin jalo tarkoitus", Liberty vahvisti. He olisivathan tietenkin voineet puhua suunnitelmasta ennen toimimista, mutta onnistuisi se varmasti näinkin, ajateltiin toista seuratessa.

Skeittari yritti olla hieman syrjässä, ettei häneen kiinnitettäisi niin paljon huomiota. Dean sai hoitaa pääroolin, joka ei tytöstä ollut ehkä niin uskottavaa kuin muusta yleisöstä. Hänelle se oli myös lajiltaan komedia. Mutta olisi tyttö itsekin pystynyt vetämään jonkun ihailushown kyseiselle jätkälle, vaikkei sitä ilmaisutaitoa valinnaisista löytynyt. Hän olisi luottanut siihen mitä oli joskus joutunut näkemään. Joltain löytyi kynä, varmaan juuri nimmareita tai sekkejä kirjoittamista varten. Liberty ojensi pojalle lautasliinan pöydältä ja yritti työntää Deania hieman eteenpäin, peittämään paremmin näköyhteyttä. Hän pälyili varovasti ympärilleen, pöydälle etenkin, jossa melkein täynnä oleva pullo sai tytön huomion.

"Tytölle sit seuraavaks?" onneksi Liberty ymmärsi, että se oli osoitettu hänelle, ennen kuin oli ehditty tarttua pulloon. Oli ollut lähellä jääminen kiinni itse teossa. "Ei kiitos", vastattiin nopeasti. Jätkä yritti houkutella, selvästi flirttaillen, eikä torjuminen auttanut. Hän ei halunnut pitkittää kohtaamistuokiota, ja ärsyyntyikin toiseen, eivät he tällä tavalla mitään mukaansa tulisivat saamaan. "Okei sitten", Liberty myöntyi, nappasi kynän käteensä ja vilkaisi Deaniin, josta yritti saada tietoa mitä seuraavaksi tapahtuisi. Sitten kiharapää istui tuon syliin ja vetäisi mekkonsa kaula-aukkoa reippaasti alaspäin. Siihen oli tilaa vetää ihan minkälainen överi nimikirjoitus tahansa. Ja jos tällä tavoin ei huomiota saanut itseensä, ei sitten millään. No tuleeko sitä vai ei?" todettiin malttamattomasti, kun nähtävästi jäätiin vain tuijottamaan. Alkoihan tuo vihdoin kirjoittamaan, jonka jälkeen Libbyllä oli hoppu pois ainakin tuon vahvasti partavedelle tuoksahtavan luota.

Dean tunsi kevyen tuuppauksen selässään, astuen sen seurauksena hieman lähemmäs pöytää. Ei auttanut kuin toivoa, että pienellä liikahduksella saisi blokattua useimpien näköyhteyden pöydällä oleviin pulloihin. Toive oli mitä ilmeisimmin kuitenkin turha, sillä Deanin saatua nimmarinsa hän vilkaisi Libertyyn, joka seisoi edelleen kädet tyhjänä. Siis ellei tämä ollut jollain vippaskonstilla piilottanut pulloa mekkonsa alle, jota nuorukainen uskalsi epäillä.

Avautunut suu napsahti kiireesti kiinni ja Dean vilkaisi uudestaan Libertyä. Ilmeisesti tyyppi oli todella innostunut nimmareiden kirjoittelusta tai sitten tämä oli todennut sen toimivan mainiona iskukikkana. Mitään juonia siinä ei kannattanut ryhtyä punomaan toisten hämäämiseksi vaan parasta oli vetäistä jotain hatusta ja liukkaasti.

Kukaan ei ehtinyt kuitenkaan vetäistä hatustaan mitään, kun tyttö teki jotain, mitä kukaan lähettyvillä ollut ei selvästikään osannut odottaa. Hetken ajan Deankin vain tuijotti Libertyn alas nykäistyä kaula-aukkoa. Minkäs sille mahtoi, jos jätkänä silmät hakeutuivat väkisinkin tissiosastolle, kun ne noin julkisesti läväytettiin lähestulkoon esille. Deanilta toipuminen kävi onneksi nopeammin kuin muilta pöydässä istuvilta – jopa naispuoleiset seurueeseen kuuluvat olivat pöllämystyneet. Tässä oli se odotettu hämäys! Tilaisuus teki varkaan ja Dean kiiruhti kurottamaan pöydältä pullon, jota Liberty oli aiemmin tavoitellut. Mihinkään sitä ei voinut piilottaa, joten nuorukaisen oli tyydyttävä pitämään kätensä selän takana.

”No niin, kiitti vaan nimmareista,” Dean tokaisi huomattavasti vähemmän innokkaasti kuin äsken, eihän hänellä nimittäin ollut enää mitään syytä esittää fania. Nimmarin rustannut tyyppi vaikutti kuitenkin olevan sitä mieltä, ettei Liberty lähtisi vielä minnekään, sen verran hanakasti tämä roikkui tytön käsivarresta. Dean harkitsi jo liukenevansa paikalta skumppapullon kanssa ja jättävänsä Libertyn tyypin seuraan. Nuorukainen ehti jo ottaa askeleenkin poispäin pöydästä, mutta ilme tytön kasvoilla sai hänet seisahtumaan. Paskat.

”Älä käy liian tuttavalliseksi, se on mun kanssa,” nuorukainen sanoi äänellä, josta viimeinenkin ripaus teeskennellystä kohteliaisuudesta ja ihailusta oli kadonnut taivaan tuuliin.

"Luuletko sä oikeesti, että mä jäisin tähän?" Libby tokaisi urheilijanuorukaiselle, melkein nauraen. Nimmarityyppi oli hieman tainnut saanut väärän mielikuvan tytöstä, sillä miksi muuten niin kovasti tarrauduttiin ja haluttiin jäämään. Olihan hän hypännyt syllin ja paljastellut, mutta vain hieman. Ja sen lisäksi oli pyytänyt nimikirjoitusta kunnollisen fanin tavoin. Hän oli erittäin otettu jos hänen roolinsa oli mennyt näinkin hyvin läpi, mutta pitemmälle sitä ei oltu viemässä. Oli todella ikävä saada tuon näköinen 'saan aina haluamani' tyyppi pettymään. Mutta eiköhän siitä selvittäisi talon antimilla, siitä huolimatta, että he Deanin kanssa aikoivat yhden pullon napata mukaansa. Sen lisäksi ympärillä monenlaista pitkäsäärtä tarjolla täyttämään vapaa syli.

Tyttö vilkaisi Dean siinä toivossa, että saisi selvyyden oliko tuo saanut haluamansa. Jos oikein nähtiin, pullo oli hävinnyt. Oli siis hyvä aika häipyä. Sen, jonka sylissä parasta aikaa oltiin, katse sai voimaan pahoin. Samoin kun se partavesi. Se oli juuri sellainen nälkäisen kojootin luoma katse lihanpalalle. Vai olisiko se pitänyt tulkita eläimelliseksi vetovoimaksi? No, ei iskenyt tyttöön. Libby ei halunnut istua siinä sekuntiakaan, minkä näki varmasti päältä päin, kun mekon rintamusta nostettiin kunnolla ylöspäin.

Dean avasi suunsa, jonka jälkeen tyttö toisti sanat. "Niin, tuon kanssa, en sun kanssa." Yksinkertaiselle yksinkertaisesti, jos niin vaadittiin. "Ja nyt mä haluan lähteä. Ton kanssa", todettiin perään ja riuhtaisiin käsi irti. Sitten noustiin rivakasti, mekkoa alaspäin vetäen, koska Liberty ajatteli jättää paljastelun tältä illalta tuohon yhteen ainoaan kertaan. "Onkos sulla Dean vielä jotain näille vai mennäänkö?" Pöydältä otettiin jonkun lasi vähä eleisesti ja siitä hörpättiin, laskien sen sitten pöydälle tyhjänä. Sitten koko seurueeseen vilkaistiin olan takaa. Hänellä ei ollut enää mitään sanottavaa.

Urheilijalle oli ilmeisesti suurikin järkytys, kun Liberty ei halunnutkaan jäädä tämän syliin kiehnäämään, ainakin sen verran mölö oli tämän ilme tytön ilmaistessa haluttomuutensa varsin selvästi. Tyyppi ei edes pahemmin vastustellut tytön loikatessa pois tämän sylistä. Ihan hyvä homma, sillä pullon lainaaminen olisi todennäköisesti paljastunut, jos Dean olisi joutunut menemään liian innokkaan urheilijan ja Libertyn väliin.

Tytön kysymys sai nuorukaisen pudistamaan aavistuksen verran päätään. Päänpudistus oli lähes huomaamaton, mutta kasvoilla oleva ilme kertoi kaiken tarpeellisen: hänellä ei tosiaankaan ollut enää mitään asiaa tälle porukalle saatuaan haluamansa. Dean nakkasi rytistyneen lautasliinan, johon urheilija oli nimmarinsa sutaissut, takaisin pöydälle. Sille ei tosiaankaan ollut mitään virkaa, ellei sitten yllättäen pääsiis flunssa iskemään ja tarvitsisi nenäliinaa.

Pullo kädessään Dean lähti takaisin baaritiskiä kohti, virnistäen itsekseen. Ilmainen juotava kelpasi aina, vaikka skumppa ei erityisemmin hänen makuunsa ollutkaan. Tiskillä nuorukainen pyysi baarimikolta pari lasia, alkaen sen jälkeen irroittaa korkin ympärillä olevaa foliota. Periaatteessa hän olisi aivan hyvin voinut juoda suoraan pullosta, mutta pullo oli jaettava Libertyn kanssa, joten lasit taisivat olla parempi ajatus.

”Harrastatko sä useinkin baarissa tuollaisia temppuja?” Dean kysyi korkin poksahtaessa auki, jääden kuitenkin siististi hänen käteensä. Nuorukainen laski korkin tiskille ennen kuin kaatoi molempien lasiin juotavaa. Hentoinen shampanjalasi tuntui melkoiselta neiteilyltä, kaljatuoppi sopi hänen kouraansa huomattavasti paremmin.

Liberty seurasi Deanin jäljessä takaisin baaritiskille niin kuin oli sieltä pois seurannut. Ihmisten poikki kävellessään mieleen tuli ystävät, joiden kanssa paikkaan oltiin tultu. Tuskin heillä hätä oli, koska puhelimeen ei ollut tullut yhteydenottoja. Tyttö laittoi laukkunsa kiinni ja istui jakkaralle.

"Temppuja?" Liberty toisti nopeasti ja kyyristyi odottaen poksahdusta, joka oli nopeasti ohi. Hän ei tiennyt mitä äsken oltiin tarkoitettu. "Tuskin mä harrastan", tyttö vastasi, edelleen tietämättömänä. Poika oli käsitellyt hyvin pulloa. "Näytät ihan ammattilaisbaarimikolta, tai tarjoilijalta", heitettiin väliin käteen tiskillä nojaten. Hän tunsi miten tiski tuntui likaiselta, sille roiskuneiden juomien jälkeen ja nostikin kyynerpäänsä takaisin syliin. "En yleensä käytä hyväksi mun naisellisia avuja tai mitä onkaan", tyttö pyöräytti silmiään ja hymyili pienesti, "joten olit todistamassa jotain erityistä." Oikea onnenpotku Deanille varmaan. "Niin ja jos hyvin käy, mä en edes muista sitä huomenna."

Lasi napattiin käteen täytenä, vierellä istuvaa silmäillen. "Pitäisköhän meidän vaikka kilistää onnistuneelle hommalle?" tuumattiin lasia hieman kohottaen. Olihan se hieman sellainen tapa jota ei yleensä harrastettu, mutta nyt kun oli näin hienot lasitkin. "Niin, vaikka susta ois varmaan mukavampi nauttia tätä yksin..."

Pian lasista oli saatu maistiaiset. "Ei hassumpaa." Vihdoinkin jotain juhlaan sopivaa juomaa. Olisiko ollut, että varastettuna se maistui paremmalta tai sitten se oli pelkkää kuvittelua. Lasi laskettiin tiskille ja sitä pyöriteltiin ohuesta varresta ympäri. "Olit muuten aika uskottava. Miten keksit sen nimmarijutun? Tunnistitko sen?" tyttö naurahti nosti katseensa kuplivasta juomasta. "Ja aika hyvin se toimikin. Jotenki se jätkä näytti siltä, et se joutuis kirjottelemaan nimmareita useinkin. "

Libertyn sanat kirvoittivat pienen hymähdyksen nuorukaiselta. Vai että ihan baarimikolta. Kyseinen ammatti ei tosiaankaan ollut hänelle se sopivin. Dean ei olisi jaksanut kuunnella kännisten ihmisten sönkötyksiä selvinpäin, kun monesti humalaiset kävivät hermoille silloinkin, kun hän itse oli päissään. Hän olisi varmaan saanut potkut baarimikkona alle aikayksikön, kun olisi jäänyt kiinni omasta kuormasta naukkailemisesta pysyäkseen järjissään.

He eivät ilmeisesti puhuneet samasta asiasta, sillä Dean oli tarkoittanut yleisesti juomien varastamista puhuessaan tempuista. Liberty puolestaan puhui jostain aivan muusta. ”Miks et? Sä saisit varmasti ilmaisia juomia ilman et joutuisit varastamaan niitä.” Olihan Dean itsekin sortunut ostamaan joskus juotavaa naisille, joiden kaula-aukot paljastivat enemmän kuin peittivät.

Dean oli jo särpäisemäisillään lasistaan, liikkeen jäädessä kuitenkin puolitiehen tytön ehdotuksen myötä. Nuorukainen oli sillä hetkellä tyytyväinen siitä, ettei kukaan hänen (vähäisestä) kaveripiiristään ollut näkemässä. Seurauksena olisi nimittäin ollut pirullisen kauan kestävää suunsoittoa shampan litkimisestä ja snobbailusta. ”Tuskin mä koko pulloa saisin juotua yksin,” Dean totesi kilauttaessaan lasinsa kevyesti tytön lasia vasten. Hänen makuhermonsa eivät olleet tarpeeksi hienostuneet välittääkseen skumpan mausta.

Kulmiaan kurtistaen Dean katsoi tutkivasti lasiaan ja nielaisi suunsa tyhjäksi. Ainakin hän sai nyt varmistuksen siitä, ettei kuohuvasta kannattanut maksaa itseään kipeäksi, kun se kerran maistui lähinnä poreilevalle kuselle. Libertyn kysymys sai nuorukaisen nostamaan katseensa tähän ja pudistamaan aavistuksen päätään. ”Mä tiesin, että se pelaa jossain joukkueessa, mutta ei mulla ole mitään hajua et missä,” Dean tunnusti. ”Ehkä se haluaa harjotella tulevaisuuden varalle, jos siitä joskus tulee kuuluisa.”

”Sen egolle mahtoi olla kolaus, kun sä et halunnutkaan jäädä kiehnäämään sen syliin.” Virnistys käväisi nuorukaisen huulilla ennen kuin tämä otti uuden kulauksen lasistaan.

//diipadaapaa!

"Tarkotatko sä tolla, et mä oon hyvännäköinen?" Deanin sanoja tulkittiin hyvinkin puolueellisesti. Mieleen ei tullut heti muutakaan. Vai miten muuten hän olisi saanut juomia ilmaiseksi, ystävällisellä luonteellaan? Pienesti epäluuloisena tyttö nauroi. "Muuten... Sainko mä sulta heti juomista? Muistaakseni mun piti taivutella sut ostamaan mulle jotain, eikö niin?" Liberty huomautti. Mutta enemmänkin se oli vahingonkorvaus siitä episodista. "Eli mä en oo tarpeeksi siedettävän näkönen sulle. Vai sinussako se vika on", tyttö sanoi silmäkulmastaan katsellen.

"Mut toi on jännää ja hauskaa. Eikä jaksa näyttää nättiä naamaa ja esittää kiinnostunutta. Ja ne alkaa aina roikkuakin perässä. Täällä kun ei ainakaan oo ollu ketään kiinnostavaa." Hänen ei olisi pitänyt olla täällä tänään, muttei ollut koko illaksi jäämässä. Sen hän päätti nyt. "Siitä tulikin mieleen miten sä oot tänne eksyny?" Libby ihmetteli. Dean oli mielenkiintoisinta vähään aikaa, tai mitä oli mahtunut tähän iltaan. Vaikka kyllä hän oli nähnyt hyviä perseitä tänään. Kiharapää naurahti humaltuneen näköisesti korkottaen lasiinsa.

Dean näytti olevan hyvä ihmistuntija, kerta arvaamalla oli mennyt täysin nappiin. "Aivan, mikäs sen nimi nyt olikaan?" Liberty yritti lukea ylösalaista tekstiä painaen leuan kohti rintaa. Tussi ei ollut aivan joka kohdasta tarttunut, mikä vaikeutti lukemista. "Jonathan... Joku ihme" mutistiin. Sukunimestä ei saanut edes arvattua. Skumpasta otettiin kulaus. Jonathanin skumpasta. Poika mainitsi jotain tyypin egosta, mikä saattoihan hyvinkin olla totta. "Ihan hyvä vaan, ensinhän me paisutettiin sitä pyytämällä nimmaria." Skeittari tyhjensi lasin muutamalla nopealla kulauksella. "Hmm ei kai muuten tullut omakohtaisia kokemuksia mieleen?" virnistettiin, arvuutellen omiaan. "Ei vaan. Sulle ei varmaa oo koskaan sanottu ei."

Dean tyytyi vain kohottamaan merkitsevästi toista kulmaansa ja virnistämään pienesti. Kai hän oli juuri sitä tarkoittanut, mutta ei silti ryhtynyt suitsuttamaan toisen ulkonäköä. Sellaiset hommat saivat hoitaa ne, jotka uskoivat saavuttavansa nuoleskelemalla jotain. ”Mä oon immuuni räpsyripsille,” nuorukainen totesi. Oikeastaan juuri se teki Libertystä harvinaisen tapauksen, ettei tämä ollut pelkällä ulkonäöllään saanut juotavaa. Deanin oli helppo sanoa ei sellaiselle, joka halusi ilmaisen juoman pelkällä röyhistelyllä. Liberty oli ollut kovempi pala purtavaksi.

Sitä ei ollut vaikea uskoa, että baarissa oli helppo saada itselleen epätoivottuja riippakiviä. Nuorukainen itse oli joskus erehtynyt iskemään jonkun bimbon, joka ei ollut syystä tai toisesta suostunut tajuamaan olleensa vain yhden illan huvitus. Bimbo oli kaivanut jostain hänen numeronsa ja alkanut pommittaa Deania tekstiviesteillä, ruinaten tätä treffeille kanssaan. Kyllästyttyään poistamaan viestejä Dean oli kylmästi vaihtanut numeronsa. Niin helppoa se oli ollut. ”Mä luulin tätä kirjastoksi,” hän tokaisi. Mielenhäiriö olisi ollut tyhjentävämpi selitys tälle visiitille.

Nimi Jonathan ei sanonut Deanille mitään, mikä ei sinällään ollut ihme. Suurempi ihme oli se, että hän oli ylipäätään osannut yhdistää tyypin kasvot urheiluun. ”Ei tietenkään. Don Juan on mun alter ego.” Dean särpäisi lasinsa tyhjäksi ja laski sen baaritiskille kaataakseen lisää juotavaa. ”Ajattelitko sä romuttaa toisenkin egon tänään?” hän kysyi viedessään pulloa kohti Libertyn lasia. ”Kannattaa varmaan kokeilla uusia kikkoja sen buustaamiseksi, mä nimittäin en kirjoita nimmareita ja sun tissitkin mä jo melkein näin,” huulet kääntyivät vinoon virneeseen. Tuollaisilla puheilla olisi saanut joissain tapauksissa vastaukseksi vain vihaista tuhahtelua ja ehkä skumpat päin näköään. Nyt sai siis nähdä kuinka herkkänahkainen Liberty loppujenlopuksi oli. Kovin herkäksi hän ei ainakaan aiemman perusteella olisi luokitellut.

Liberty tuijotti hetken aikaa poikaa suu ihmettelevästi auki. Tytön ulkonäköä esitetyt kysymykset ohitettiin huolella. Pahimmassa tapauksessa olisi voinut saada haukkuja, joten tyttö ei tiennyt pitikö olla vain tyytyväinen hiljaisuudesta. "Toi kuulosti aika homolta", tyttö naurahti, "paitsi jos et ole muille naisen ruumiinosille." Tosin ei sillä väliä ollut mistä pidettiin ja mistä ei, enhän hän ollut iskemässä Deania. Poika ei myöskään tainnut kirjastossa pahemmin käydä tai oli kotoisin jostain aivan muualta. Deanin puheet alkoivat muuttua koko ajan astetta mielenkiintoisimmiksi. Joko se johtui tytön humalasta, että hän ajatteli edes niin tai sitten pojan humalasta. Don Juan alter egona? Kuulosti melko keksityltä. Ja keksiä vielä tuollainen esimerkki, joka kertoo enemmänkin päinvastaista. Vai voisiko samassa paketissa olla jotain erilaista tämän minän rinnalla, jota Libby oli illan puhutellut. Hän olisi voinut kannustaa poikaa kertomaan totuuden, ei hän olisi sille ainakaan nauranut. Tämä yritys huvitti paljon enemmän. "Sinä hurmaamassa naisia, sen mä haluan nähdä. Aika jännä et se puoli on piilossa täällä, jossa sille ois hyvin käyttöä", ihmeteltiin.

Toisen kysyessä illan mahdollisista puuhista tyttö pudisti päätään. Ei ollut olemassa Libertyn egoromuttamoa, joka oli auki 24/7 tai edes viikonloppuisin. Deanin sanat kuulostivat siltä, ettei tytöllä ollut mitään mahdollisuuksia enää toisen suhteen, jos siis olisi halunnut tehdä tuolle jotain. "Ha, ha! Hitsi kun mä käytin mun tissikortin tossa aikasemmin", vitsailtiin ja hymähdettiin. "Sä siis luulet et mä haluan tehdä sun egolle jotain? Miksi ihmeessä?" skeittari kyseli ja juotti itseään lisää humalaan täydellä lasilla. Tuollainen ärsytys olisi kelvannut tietenkin syyksi, etenkin jos sitä jatkuisi.
Tuntui, ettei Deanin egoa tarvinnut erityisesti buustata, mutta hän halusi kokeilla. "Mitä jos sanon et sä oot hyvännäköinen? Tosi hyvännäköinen. Mä tykkään sun tatuoinneista, ne tekee susta miehekkään näköisen", Liberty yritti painottaa äänensä niin, että se kuulosti enemmänkin vittuilulta kuin totuudelta. Mutta aika laimeaa kamaa Liberty listasi. Ei tainnut vetää vertoja rintojen näyttämiselle.

Ei, hän ei tosiaan ollut immuuni naisten muille ruumiinosille. Näkihän sen jo siitä, minne hänen katseensa oli hakeutunut Libertyn hankkiessa nimmariaan. Teini-iän hormonimyrskyt olivat kuitenkin sen verran jo laantuneet, ettei hänen tarvinnut koko ajan ajatella vain tissejä ja muita, ja ajattelu onnistui jopa toisinaan aivoillakin.

”Sä epäilet mun taitoja,” Dean totesi aavistuksen huvittuneena. Hän olisi itsekin halunnut nähdä sen päivän, kun hän yrittäisi casanovamaisesti hurmata jonkun. Siihen olisi vaadittu jo tuoppi jos toinenkin, ellei jotain vahvempaakin. ”Kohottaaksesi omaasi? Mistä mä tiedän.” Eivätkös ainakin ne pirullisimmat ämmät tykänneet rymäyttää miehiä maanpinnalle kunnon ryminällä? Se oli tosin jo käynyt selväksi, ettei Liberty paininut samassa sarjassa kuin ne, jotka luulivat olevansa jotenkin etuoikeutetumpia vain sen takia, kun isukki tienasi naurettavia summia.

Dean valitsi huonon hetken kulauttaa liki puolet lasinsa sisällöstä suuhunsa, sillä tytön sanojen takia hän meinasi sylkäistä ne ulos. Okei, ei hän ollut mikään nancy boykaan, mutta miehekäs? Hyvännäköistäkään nuorukainen ei varsinaisesti suostunut allekirjoittamaan. Äänensävystä päätellen Liberty ei sen enempää pitänyt puheitaan uskottavina, mutta loukkaantuminen ei käynytkään hänen mielessään. Pahempaakin oli kuultu. ”Älä jauha paskaa,” Dean murahti, virnistäen kuitenkin hivenen perään.

Hörpättyään lasinsa tyhjäksi, Dean työnsi sitä sen verran kauemmas itsestään, että baarimikko ymmärsi korjata sen pois. Skumppa sai riittää siltä erää, ihan jo pelkän makunsa takia. Päähänkin se piru livahti yllättävän herkästi, vaikka nuorukaisella olikin normaalisti hyvä viinapää.”Sä voit juoda ton loppuun, jos haluat.” Dean tunsi itsensä suorastaan jaloksi. Harvoin hän ilmaisesta alkoholista luopui.

Liberty nyökkäsi. "Niin, mä oon vähän sellanen etten usko ennen kuin näen", tyttö paljasti. Dean ei antanut oikeaa vastausta omaan teoriaansa. "Niinpä niin, mistäpä sä tietäisi", todettiin pöyhien suurta hiusmassaa. "Mä en ole egojen, sydämien tai minkään muun murskaaja. Mun maailmaan kun kuuluu muitakin ihmisiä kuin mä itse. Ja yritän pitää vaan hauskaa. Joskus joku saattaa jäädä jalkoihin niin kuin skeitatessa." Olan kohautuksella yritettiin viestittää ettei hän voinut sille mitään. Toinen ei avautumista tai sitä, että Liberty kertoi miten asiat oikeasti olivat. Hetkeksi Liberty keskittyi tunnistamaan taustalla soivaa biisiä. Tuttu kuin mikä.

Dean ei näyttänyt uskovan ulkonäköä koskevia sanoja. Tytöllä oli ollut epäilys, että toinen varmasti tietäisi asiasta. Tai sitten se oli tiedossa, muttei vain näytetty. "Ai oot oikein vaatimatonkin", Liberty nyökkäili kun kehuja ei otettu vastaan. "Ihan tosissani mä olin", virnistettiin. vaikka tosissaan yritettiin tällä kertaa käyttäytyä. Hän antoi pojalle täydet valtuudet päättää oliko hän sanojensa takana. Asiahan oli niin, että ne jotka eivät tienneet olevansa hyvännäköisiä, veti luokseen eniten ihmisiä. Dean olisi pitänyt vetää puoleensa enemmän tyttöjä, ainakin tällaisessa paikassa. Libby toivoi ettei vain pelästyttänyt niitä pois. Mutta oikeastaan tyttö oli tyytyväinen että itse oli siinä. Hän olisi voinut itse lähestyä Deania hyvinkin. Mutta Liberty, joka piti kiinni tiukasti kiinni itsestään, ei ollut tarpeeksi humalassa. Tyttö painotti itselleen ettei edes yrittäisi. Hän kääntyi toisinpäin, nojaten baaritiskiin selällään ja punniten menoa.

Hetken päästä pyörähdettiin takaisin, kun puolityhjään lasiin kaadettiin loput skumpasta. Liberty hymyili kiitokseksi. Nyt kun juomat loppui, ei Libertylla ollut muuta syytä jatkaa olemistaan baarissa. Libby katseli lasia kädessän. "Vois varmaan kohta lähteä", kerrotiin ja nautittiin ensimmäisen kulauksen viimeisestä lasillisesta. Vaikka kello näyttikin tarkan jo syntymäpäivän menneen, voisi juhlistamista jatkaa muualla. Jotakin syötävää oli hyvä saada tähän väliin. Viime kerrasta oli kauan ja se tuntui jo vatsassa. "Mistäköhän mä löydän lähimmän Burger Kingin?" skeittari kysyi Deanilta humauttaen lasin tyhjäksi. Hän ei liikkunut tällä alueella yleensä, joten pientä opastusta tarvittiin. "Miten sä aiot jatkaa iltaa?" Libby kysyi. Hän arveli että heidän tiensä eroavat nyt. "Vedät perseet ja sammut kadulle?"

”Sä skeittaat.” Se ei ollut kysymys vaan pikemmin toteamus – huvittunut toteamus. Dean mittaili Libertya katseellaan, yrittäen mallata tätä mielessään skeittirampille. Ei onnistunut. Saattoihan toisen toteamus olla toki pelkkä kielikuvakin, eikä konkreettinen esimerkki.

Ulkonäöstä oli turha ryhtyä kiistelemään, sillä vakuutteluista huolimatta nuorukainen ei niitä olisi uskonut. Hän ei pitänyt itseään sen kummemman näköisenä kuin ketä tahansa muuta jätkää, muttei hän silti kaivannut egolleen pönkitystä. Tai ehkä olisi todellisuudessa kaivannut, mutta nuorukaiselta itseltään kysyttäessä ei tarvinnut.

Deanin katse oli harhautunut silmäilemään yökerhon menoa, kunnes se palasi jälleen vierellä notkuvaan tyttöön tämän avatessa suunsa. Rupesiko toinen ehdottelemaan, vihjailemaan lähdöllä? Se ihmettely päättyi siihen, kun Liberty tiedusteli lähintä Burger Kingiä. ”Mä en ole mikään Google Maps,” hän totesi päätään pudistaen. Lähimmän pikaruokalan sijainnista ei siis ollut mitään tietoa, Dean saattoi vain heittää villejä arvauksia ja veikata ettei se kovin kaukana ollut. Humalaiset ihmiset olivat yleensä nälkäisiä.

Jatkokysymys sai Deanin kaivamaan kännykän taskustaan ja vilkaisemaan sen kelloa. Periaatteessa iltaa olisi ollut vielä hyvin jäljellä, mutta hän oli enemmän kuin kypsä lähtemään. Aina voisi poiketa matkalla johonkin hieman kotoisampaan baariin. Yökerhot oli hänen osaltaan koluttu vähäksi aikaa. ”Voi olla. Tai sitten mä rupean rähisemään ja päädyn putkaan.” Oikeastaan se putkaan päätyminen oli todennäköisempää kuin kadulle sammuminen. Niin humalassa Dean ei nimittäin ollut, etteikö hän olisi osannut kotiinsa.

”Eiköhän tää riitä tältä iltaa,” nuorukainen totesi ääneen, kun joku baaritiskillä tanssahdellut kana tuli rytinällä alas. Hän ei tehnyt elettäkään auttaakseen tyttöä, sen sijaan Dean lähti luovimaan kohti ulko-ovea.