Nobody puts baby in the corner

//ihan kuka tahansa voi mielellään tunkea tähän peliin :---D

”Tyson Scott?” ”Ei, Bryson Scott.” ”Anteeksi, voisitko toistaa vielä kerran?”
Nuori miehen alku kiristeli hivenen hampaitansa, puristaen nyrkkiänsä tiukasti kiinni turhautuneen oloisena ja hän todellakin teki kaikkensa estääkseen itseänsä polkaisemasta jalkaansa puista palautustiskiä vasten. Vanhemman puoleinen kirjastotäti mutristi värittömiä huuliansa ja nosti odottavan katseensa tietokoneen ruudulta tiskin toisella puolella seisoskelevaan pojankloppiin.
”B-r-y-s-o-n Scott!” ”Nuori herra, epäilettekö että minun kuulossani on jotakin vikaa..?” ”En tietenk-” ”-sitä paitsi nämä Spidermanit ovat jo kaksi viikkoa myöhässä!” ”Mutta palautin ne silti!” ”Kuules nyt Tyson, minun on merkittävä tämä myöhästyminen lainaustietoihisi. Kirjaston sääntöihin kuuluu lainatun kirjallisuuden palautus ajallaan ja tiedät sen varsin hyvin itsekin! Lasku tulee perässsä.” ”Selvä, her.. rouva Stern. ”

Bryson ehti nähdä rouva Sternin kohottavan paheksuvaan sävyyn tuuheita kulmakarvojansa, ennen kuin poika sitten oli kääntynyt pois tiskiltä ja maleksinut astetta pahantuulisen oloisempana kohti kirjaston lukusalia. Oli perjantai iltapäivä, joten kirjasto oli vetänyt puoleensa entistäkin vähemmän ihmisiä. Mikä ei tietenkään Brysonia haitannut – saipahan hän sitten olla rauhassa eikä hänen tarvitsisi taas vaivaantua yrittämään keksimään keinoja millä saisi häädettyä kikattavat blondit pois kirjastosta muita häiritsemästä (rouva Stern toki osasi hoitaa hommansa tässä, mutta yksi nalkuttava fossiili ei yleensä riittänyt rikkomaan koulun lukuisia teinix-yhdistysten järjestämiä juorurinkejä.)

Pojan jalat lähtivät vaistomaisesti kuljettamaan häntä kohti Brysonin ”omaa” piilopaikkaa: filosofian kirjahyllystä vasemmalle, psykologian hyllyn oikealle puolelle ja siitä sitten aivan seinän viereen, jossa oli pieni upotus juuri täydellisenä Brysonin kokoiselle kaverille. Hän oli hoksannut tämän paikan jo ekana vuonna täällä opiskellessaan eikä ollut juurikaan muita oppilaita siinä ikinä nähnyt oleilemassa. Se olisi oikeastaan ihme, jos joku olisi tämän paikan olemassa olosta tiennyt (harva oppilas hengaili filosofiasta ja psykologiasta kertovien kirjojen seassa.) Bryson istahti seinän vierelle ja heitti repun jalkojensa juureen, kun ryhtyi hiljaisesti avaamaan reppua ja kaivoi sieltä esiin avaamattoman coca cola-pullon ja tuoreen Kerrangin, joka oli aamulla postiluukusta ilmestynyt nuoren miehen ovimatolle. Hän asettui nojaamaan seinää vasten mukavassa asennossa, korkkasi virvoitusjuoma pullonsa ja käänsi ensimmäisen sivun lehdestä auki. Ah, täydellisyys.

- tunkeudun mukaan~ -

Suihkunraikas turkoosihiuksinen tyttö käveli käytävää pitkin korvillaan luurit, jotka soittivat hänelle Billy Talentia. Niin pienikokoiseksi tytöksi kuin Jackie Smith olikin, oli hänellä kokoonsa nähden tajuton määrä kannettavaa. Maastokuvioitu koululaukku täynnä lukion oppikirjoja ja kaikkea muuta tarpeellista penaalista järjestelmäkameraan. Eikä kantamukset vielä siinä olleet. Ehei, sen lisäksi tuolla oli päälle metrinen kassi, joka sisälsi pyyhkeen, treenikamppeet, koripallon, suihkukamat ja kaikkea muuta tähdellistä.
Tyttöjen koripallojoukkueen treenit olivat päättyneet vasta vartti sitten ja jo nyt tuo tyttö oli menossa koulun kirjastoon hakemaan lähdekirjallisuutta psykologian esseeseensä. Oi kyllä, hän aikoi raataa koko päivän ja kotiin päästyään nukahtaa eteiseen…

Jackien kosteat hiukset oli sitaistu laiskalle poninhännälle niskaan, eikä tuon kasvoilla ollut lainkaan meikkiä. Miksi olisi ollut, kun koulu itsessään oli hänen osaltaan jo ohi. Ja noin muutenkin… Jackie ei ollut sitä tyyppiä, joka kantoi meikkiarsenaalia mukanaan joka paikkaan.
Kengät olivat parhaat päivänsä nähneet kalttuneet vansit, housujen virkaa toimittivat mukavan suuret harmaat kollarit ja paita taas… No, kuka muka saattoi vastustaa Nalle Puhia, vaikka olikin kuusitoista? Sitä paitsi tikru oli maailman suloisin… Niin, mustan paidan etumuksessa komeili vieterihännällään iloisesti pomppiva tiikeri. Ja se paita oli Jackielle ainakin neljä numeroa liian avara.
Soivan biisin tahaton viheltely loppui kuin seinään tytön päästessä vihdoin kirjastoon asti. Sternin mulkaisu oli sitä laatua, että… No, kivikin murenisi vapaasta tahdostaan sen alla. Jac tyytyi saman tien sulkemaan koko soittimen ja sullomaan sen kuulokkeineen päivineen laukkunsa sisään. Tässä pitäisi sitten väsätä sitä esseetä ilman musiikkia… Yhtä tuskallista kuin itsemurhan yrittäminen juustohöylällä. Ellei jopa enemmän.

Huokaisten - joskaan ei liian kovaa, sillä hänellä oli itsesuojeluvaistonsa - tyttö lähti miljoonantonnin painoineen raahautumaan kohti nurkkaa, joka oli pyhitetty yksin hänelle ja psykan kirjoille… Jes. Kamat laskettiin hyllyn viereen ja Jackie mutisi itsekseen kirjailijoiden nimiä. Lista oli hänen päänsä sisällä. Valokuvamuisti oli vallan mainio juttu.
Muutama paksumman luokan teos päätyi pienen tytön syliin ja tuo oli liiskautua niiden alle. Tai oli sitten, kun niitä kirjoja oli lähemmän kymmenen eepoksen torni.
Ja sitten… Se oli olematon sivun rapina, joka sai koko tytön sävähtämään niin, että se koko kasa levisi tömisten lattialle. Onneksi tämä oli sentään syrjäinen nurkkaus, niin ei ainakaan Stern tulisi tappamaan häntä… Vaikka mistä senkin ämmän norsunkorvista tiesi…
“Ai kristus mä säikähin”, tyttö sylki suustaan tuijottaen johonkin koloon itsensä ahtanutta poikaa, jota ei todellakaan ollut huomannut. Eihän Jac ollut edes tajunnut ajatella vaihtoehtoa, että tässä kolkossa nurkassa olisi hänen lisäkseen yhtään ketään.