Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista

((Seura on enemmän kuin tervetullutta :).))


Rannalla parveili nuoria ja parkkipaikalta kantautui vaimeaa musiikkia. Mikäs sen parempi tapa viettää lauantai-iltaa kuin suunnata pois vanhempien valvovien silmien alta Pacific Beachille. Alkoholin rohkaisemina jotkut kävivät räpistelemässä meressä, palaten sen jälkeen lämmittelemään hiekalle sytytettyjen nuotioiden äärelle. Yö oli tosin sen verran lämpöinen, ettei nuotioiden tuomaa lisälämmikettä olisi varsinaisesti tarvittu – varsinkaan jos alkoholi jo lämmitti veressä.

Dean sen sijaan istui hieman syrjemmällä muista, ainoana seuralaisenaan muovikassissa kilisevät kaljapullot. Nuotiotakaan hän ei ollut vaivautunut väsäämään vaan ainoa lyhyt leimahdus tulesta tuli sytkäristä, joka palasi taskuun heti kun tupakka oli saatu sytytetyksi. Lähes mekaanisesti nuorukainen vei välillä tupakan huulilleen, nostaen sen jälkeen pullon huulilleen ja joi pitkän kulauksen. Jotkut karsastivat yksin ryyppäämistä, mutta Deanille tämä sopi paremmin kuin hyvin. Ja aina hän voisi lyöttäytyä johonkin rannalla rymyävään porukkaan, mikäli alkaisi tuntua liian yksinäiseltä.

Pullo tyhjeni muutaman kulauksen jälkeen ja päätyi lojumaan hiekalle muutaman metrin päähän nuorukaisesta. Ei kun vain uusi pullo auki ja lisää kaljaa koneeseen. Dean vilkaisi lähimpänä olevan nuorisoporukan suuntaan, eikä hänen ilmeensä ollut varsinaisesti iloinen, kun joku kaivoi kitaran esille. Jos tyypit alkaisivat hoilottaa kumbayaa, saattaisi kitara päätyä polttopuiksi. Onneksi musisoinnit tuntuivat kuitenkin jäävän viimeisimpiin listahitteihin (jotka eivät olleet kovin paljoa parempia kuin hengelliset viisut), eikä kukaan kokenut tarvetta alkaa laulaa niiden mukana. Dean saattoi siis rauhassa oikaista selälleen hiekalle, toinen käsi rennosti niskan takana. Kerrankin jopa hän oli tyytyväinen olotilaansa.

//Tunkaisempa Christasen tänne

Christa Reyes huokaisi tylsistyneenä, ranta oli enää muutaman kymmenen metrin päässä, mutta tyttö ei uskonut sieltäkään löytyvän ketään, joka sietäisi hänen seuraansa tai mikä tärkeintä, jonka seuraa hän itse kestäisi. Pian tennarit upposivat hiekkaan ja Christa tunsi hiekkaa valuvan joka askeleella hieman lisää löyhästi solmittujen, vanhojen, feikkien, mustien Conversejen varressa olevista reijistä, mutta se ei Chrisiä haitannut.

Katse harhaili nuorisojoukoissa, nuotioissa ja vedessä joka kimmelsi hieman vaikka olikin niin pimeää. Tytöllä ei ollut uimapukua mukana, eikä hän muutenkaan suostuisi vetämään mustaa pitkähihaista noin monen ihmisen edessä pois. Paidan alla oli vain hätäisesti valittu ruskea printtitoppi, joka päällään Chris tuntisi itsensä suunnilleen alastomaksi. Tennareiden lisäksi jalasta löytyi myös vaihteen vuoksi vihertävät pillifarkut joiden polvissa oli isot reijät. Asukokonaisuuteen kuului tietenkin myös niittivyö ja ranteissa useita nahkaremmejä ja nauhoja.

Silmät eivät jaksaneet edes pysähtyä noihin kikattaviin, flirttaileviin tai nuoleskelieviin nuoriin jotka olivat kaikista lähimpänä nuotiota, vaan ne jatkoivat suoraan rannan Chrisin lempipaikalle, jossa tytön yllätykseksi joku jo istui. Hetken harkittuaan neiti rohkaistui ja lähti kulkemaan kohti poikaa. Matkan aikana Christan silmät tutkivat pojan päästä kantapäihin ja pian Chris oli jo varma voivansa istahtaa tuon lähelle. Samassa hän jo istuikin noin puolen metrin päässä pojasta.
-Heipähei, tässä on mun lempipaikka, joten jos et haluu olla mun lähellä voit häipyy sillä mä tulin jäädäkseni, hän toteaa naurahtaen hieman ivaa äänessäni.

Hiekalla makaaminen ei ollut juomisen kannalta mikään maailman paras valinta. Aina kun hän halusi ottaa hörpyn pullosta ilman, että kaljat valuisivat leualle ja rinnuksille, sai hän kurotella päätään ylös. Niskat sillä saisi vain jumiin, mutta nouseminen tuntui turhan vaivalloiselta. Niinpä Dean jäi makuulleen, kohottaen välillä päätään juodakseen.

Jonkin aikaa hän sai rauhassa vain makoilla ja keskittyä humaltumaan ennen kuin lähestyvien askelten ääni havahdutti hänet ajatuksistaan. Hän ei odottanut tyypin tulevan hänen luokseen vaan olevan vain ohikulkumatkalla, joten oli hienoinen yllätys seurata sivusilmällä kuinka tämä ”ohikulkija” istuikin vähän matkan päähän. Ääneti hän odotti, mitä asiaa toisella oli; pian hän saisi todennäköisesti tyrmätä kaljan tai tupakan pummimisyrityksen. Hankkikoot jokainen omat tupakkansa ja juomansa, niin se vain oli.

Pieleen olivat menneet Deanin arvaiset toisen tarkoitusperistä, sillä ainakaan ensimmäisten sanojensa perusteella tyttö ei ollut tullut pummimaan yhtään mitään. Korkeintaan tämä oli tullut häätämään hänet muualle. Se ei tulisi aivan helposti onnistumaan. Toki jos toinen haluaisi kantaa hänet, niin asiaa voitaisi harkita, mutta omin voimin hän ei liikkuisi tuumaakaan.

”Mä en välttämättä istuisi siinä. Joku kävi just kusemassa siihen kohtaan,” Dean totesi kuivasti, pitäen silmänsä yläpuolella avautuvassa yötaivaassa. Paskat kukaan ollut kuseksinut hänen viereensä, ei hän niin laiska sentään ollut, etteikö olisi siinä tapauksessa hilautunut sivummas, mutta sitähän tyttö ei tiennyt.

Toinen vaikutti olevan jo hieman humalassa, mutta Chris ei välittänyt siitä. Hän nappasi taskustaan askin ja askista tupakan, joka pian tuli sytytetyksi taskusta kaivetulla sytkärillä. Christa ei hirveästi yllättynyt tai harmistunut siitä ettei toinen tehnyt elettäkään noustakseen ja lähteäkseen. Ihan mukavaa vain saada välillä seuraakin.

Poika kertoi jonkun kusseen siihen missä hän juuri istui ja se sai hänet siirtymään tyynesti lähemmäs poikaa, ei sillä että hän poikaa olisi uskonut, mutta eihän sitä koskaan voinut tietää. Chris veti kengät nopeilla liikkeillä jaloistaan ja tyhjensi ne hiekalle samalla imien tupakasta myrkylliseksi sanottua savua keuhkoihinsa. Tyttöä huvitti tilanne hieman, mutta ei hän ollut poiskaan lähdössä.
-No jos et kerran selvästikkään ole lähdössä, enkä ole kyllä mäkään niin mä oon Chris, tai no Christa mut sano vaa Chris, hän kertoi ja karisti tupakkaansa hieman.

-Asutko jossain täs lähel vai tulitko autol? Chris kysyi vain saadakseen jotain puhuttavaa, sillä hiljaisuus alkoi tuntua hieman painostavalta.

//Hyvä minä, edellises vaihtui hän kertojast minä kertojaan...

Tytön sytyttäessä tupakan Dean tumppasi omansa hiekkaan. Luojalle kiitos kartongeista ja hyvistä kontakteista ihmisiin, joilta sai ostettua kaikkea tupakasta Valiumiin ja LSD:stä sieniin. Oli huomattavasti helpompaa, kun ei jatkuvasti tarvinnut ravata kaupassa ostamassa tupakkaa. Katukaupasta hankitut askit tulivat sitäpaitsi halvemmiksi. Joku olisi voinut saada huonon omantunnon laittomuuksien tukemisesta, mutta sen asian suhteen nuorukaisella ei ollut omaatuntoa.

Dean vilkaisi tyttöä sivusilmällä tämän siirtyessä likemmäs. Hänen sanoillaan ei ollut selvästikään toivottua tehoa, kun toinen ei loikannut pystyyn ja pinkonut istumaan jonnekin muualle. Tokihan hän olisi voinut suoraan kehoittaa tyttöä suksimaan vittuun, mutta toisaalta ei toisesta mitään harmiakaan ollut.

Nuorukainen alkoi hieman epäillä sitä, etteikö toisesta saattaisi koitua harmia tai ainakin harmaita hiuksia; nyt tämä jo esitteli itsensä Christaksi. No, puliskoon rauhassa, kunhan ei odottaisi että hän heittäytyisi innokkaasti mukaan keskusteluun.

Christan kysymys sai Deanin pudistamaan lyhyesti päätään. ”Tai onhan bussikin tietty auto,” hän totesi. Dean ei varsinaisesti ollut tunnollisin sen suhteen, mitä tuli nopeusrajoituksiin ja muutamaan muuhun (turhaan) liikennesääntöön, mutta kännissä hän ei suostunut ajamaan. Nytkin avaimet roikkuivat hänen huoneensa seinällä olevasta koukusta.

Kun toinen ei esitellyt itseään Christan esimerkistä, tyttö naurahti hieman ja tuhahti perään.
-Tää on se kohta jossa sä kerrot sun nimes ja kysyt vuorostas jotai turhanpäivästä joka sua ei oikeesti kiinnosta paskaakaa, mut sä kuitenki teet nii koska se on kohteliasta... Chris tokaisi ivallisesti ja katsoi toista saaden kasvoilleen ehkä hieman huvittavan ilmeen, hymyillen vain toisella puolella.

Seuraavaksi toinen vastasi Chrisin kysymykseen ja sai tytön naurahtamaan pienesti, ihan vain kohteliaisuudesta. Oikeastaan Christaa ei kiinnostanut oliko hän tuolle välinpitämättömälle pojalle kohtelias vai ei, mutta naurahdus tuli kuin itsestään.
-Ai kiitos kun satuit kysymään, minä tulin ihan kävellen, kun asun tuossa aika lähellä... Chris sanoo seuraavaksi hymyillen erittäin tätimäisesti ja artikuloiden todella selvästi. Saatuaan sanottua lauseen hymy valahti huvittuneeseen virneeseen.

Christan ruskeat, vaihtelun vuoksi kajaalilla rajatut silmät tarkkailivat pojan reaktiota ja samalla hän sai tilaisuuden tarkkailla toisen piirteitä tarkemmin ilman että toinen piti häntä jonkinlaisena friikkinä.

Christaksi esittäytyneen tytön alkaessa paasata käytöstavoista, Dean vilkaisi tätä aavistuksen vinosti, pudistaen sen jälkeen itsekseen päätään. ”Siinä sä olet oikeassa, ettei mua kiinnosta paskaakaan, joten mä taidan jättää ne muut kohdat väliin,” hän tokaisi. Ehkä tytölle valkenisi ettei hän tehnyt asioita sen takia, että se sattui olemaan kohteliasta.

Tytön jatkaessa höpöttämistään nuorukainen kohottautui kyynärpäittensä varaan, keikkuen sen hetken vain toisen käden varassa että sai hörpättyä pullonsa tyhjäksi ja heitettyä sen sitten loitommas. ”Mikä tapakouluttaja sä olet? Kierrätkö sä asiaksesi ympäriinsä jäkättämässä käytöstavoista sellaisille nuorille, jotka näyttää olevan sen tarpeessa?” hän kysyi tytöltä, kurtistaen samalla hieman kulmiaan. ”Ellet sä satu muistamaan, niin mä en suinkaan pyytänyt sua liittymään mun seuraan tai mitään vastaavaa,” nuorukainen lisäsi. Turha toisen oli hänelle kiukutella siitä hyvästä, ettei hän yllättäen ollutkaan niin seurallinen kuin tämä olisi ilmeisesti halunnut.

Dean vilkaisi kaljakassiaan kuin pohtien jaksaisiko avata uuden pullon. Jostain syystä ryyppääminen ei enää huvittanutkaan. Se jos jokin oli huolestuttavaa. Huokaisten nuorukainen painui jälleen makuulleen hiekalle, haroen tupakka-askin taskustaan. Tupakka sentään maistui vielä.