Little Mister Sunshines

// Teretulemast. C : //

Se ei tainnut olla millään tavalla sen erityisempi päivä; ei jännittäviä tapahtumia, outoja sattumuksia tai eriskummallista säätä. Kiokin tallusteli tanssahtelevin askelin pitkin lähestulkoon tyhjiä käytäviä, kuten aina ennenkin. Hänen katseensa risteili katon suunnassa vaikkei hän tosiasiassa itse kattoa nähnytkään, sillä nuorukainen oli jälleen oman päänsisäisen maailmansa pauloissa. Se, että hän sattui palaamaan takaisin koululle kolmen tunnin hyppytuntinsa aikana - josta hän oli saanut kulutetuksi vain lähestulkoon tunnin, kellon lähestyessä yhtätoista - keskellä oppitunteja oli siinä suhteessa hyvä niin hänelle kuin muillekin, ettei ollut sitä riskiä että hän olisi ajatuksissaan jyrännyt ihmisiä - tai no, hänen koollaan se tosin olisi mennyt juuri toisinpäin.
Heti hypärin alettua oli Varpunen marssinut - tai tanssahdellut - kaupungin kangasliikkeeseen, josta hänen mukaansa oli tarttunut pitkä pätkä vaaleanvihreää kangasta. Kio oli tietysti ennen kankaan ostamista varmistanut vähintään kahdesti, että se oli valmistettu luontoystävällisistä materiaaleista ja ettei sitä ollut teetätetty surkealla palkalla missään kehitysmaassa. Tuosta kankaasta hän oli ajatellut omin käsin valmistaa "hupshamin" kuten hän itse sitä näppärästi nimitti, ja se tarkoitti Kio - Suomi - Kio sanakirjan mukaan hupparin ja hameen yhdistelmää.
Olipa hän paluumatkalla kipaissut eräässä leivosliikkeessäkin, ja sieltä hänen mukaansa oli tarttunut neljä pientä ja suloista muffinssia - nekin valmistettu täysin ilman minkäänlaisia eläinperäisiä tuotteita.

Hetken käytävällä haahuiltuaan Varpusen polvi kolahti johonkin joka palautti pojan takaisin maan pinnalle, ja lähemmän tarkastelun myötä se jokin paljastui pitkäksi penkiksi joita vaikutti useampikin koulun käytävällä olevan. Nuorukainen hymyili itsekseen ja istahti vallaten koko penkin laskiessaan oikealle puolelleen sateenkaaren värisen kangaslaukkunsa, ja vasemmalle puolelleen ikivanhan hiekanvärisen kangaskassin jossa hänen ostamansa vihreä kangas ja muffinirasia olivat. Sinä päivänä oli Varpunen pukeutunut yhteen lempiasuistaan; yläkroppaa peitti tumma neuletakki, joka oli hänelle liian iso joten sen helma ylsi reisille asti. Neuleen alta pilkotti tavallinen musta toppi, ja jaloissaan hänellä oli mustien legginsien lisäksi farkkukankaiset minishortsit, jotka tosin vain hädintuskin pilkottivat ison neuletakin alta. Kenkien virkaa pitivät käytössä kuluneet ja rispaantuneet, mutta rakkaat mustat tennarit. Lisäyksenä hänen kaulassaan riippui kaulakoru, ja normaalisti silmillä hapsottavat etuhiukset oli pinneillä nostettu ylös ja siirretty sivuun. Leuat taas jauhoivat ahkerasti vaaleanpunaista purkkaa, ja välillä suusta puhaltui nyrkinkokoinen purkkapallo. Kaikki hänen tämänpäiväiset vaatteensa olivat oivia kirpputorilöytöjä, ja farkut hän oli lyhentänyt minishortseiksi.

Varpunen venytteli autuaasti käsiään päänsä yläpuolella, ennenkuin kellahti kyljelleen penkille ja painoi päänsä laukulleen. Hän haukotteli ja hyrisi sen jälkeen itsekseen, ennenkuin sulki silmänsä ja päätti torkkua hetken, olihan hänellä vielä kaksi tuntia vapaata aikaa. Aikaiset herätykset eivät ollenkaan olleet Kion mieleen ja hän olikin heti aamusta rättiväsynyt kuin koko olisi yön valvonut, joten pienet torkut olivat paikallaan.

anteeks miulla vähän kesti vastata :----) nii ja tuli vähä kökkö vastaus, ei meinannu nyt irtoo oikein mitää .__. //

Koulu olisi alkanut oikeasti jo pari tuntia sitten, mutta pienikokoinen tummatukka oli saapunut paikalle vasta nyt, hänellä kun oli ollut typerä tapaaminen vanhempiensa ja syömisterapeutin kanssa. Se normaali sama systeemi edelleen, pari kolme kertaa vuodessa piti ryhmässä keskustella miten oli mennyt ja missä edistytty ja mitä vielä pitäisi tapahtua. Varmaan ainoat hetket jolloin skeittari näki vanhempiaan kerralla viittä minuuttia kauemmin..

Andrew sipsutti koulun ovesta sisälle ja nappasi skeittilautansa kainalosta. Tuo tekstasi koulukaverilleen kertoakseen saapuneen kouluun ja lähti heti sen jälkeen lautansa kanssa liukumaan käytävää pitkin. Miksei käyttää tilaisuus hyväkseen kun ei kerta ollut opettajaa paikalla.. Muuta ympärillä tapahtuvaa pieni ei huomannut, ei sillä että mitään huomioitavaa edes olisi.. koulu tuntui autiolta, vaan muutama satunnainen hassu naama tuli vastaan, muut parhaillaan oleskelivat tunnilla tai olivat menneet läheiseen kahvilaan viettämään hyppytunteja tai syömään roskaruokaa kouluruoan sijasta.

Poika liukui lautansa kanssa käytävältä toiselle, kello oli sen verran että puolet tämänhetkisestä tunnista oli vielä kesken. Sinne oli turha lähteä oven taakse koputtelemaan kesken kaiken, parempi vaihtoehto olisi lusmuilla loppuaika muualla ja mennä vasta seuraavalle tunnille.
Andrew kääntyi seuraavalle käytävälle, pysähtyi äkisti ja vilkuili penkillä nukkuvaa tyyppiä. Tai nukkuvalta se ainakin näytti.. ystävällinen kun pieni tahtoi olla, nappasi lautansa takaisin kainaloonsa ja lähti hipsimään toisen ohi. Antoi toisen nukkua rauhassa..
Skeittari vilkaisi vielä taakseen ohitettuaan tuolilla torkkuvan ja parhaakseen käveli päin toista tuolia ja oli läheltä lentää persuksilleen. Siitä seurasi kuitenkin tuskan inahdus ja pamaus laudan tiputtua lattialle.. Andrew mutristi suutaan ja varovainen ilme kasvoilla kahmaisi lattialla keikkuvan lautansa takaisin syleilyihinsä. ”Voi marjakettu..”, pieni sopersi lähes äänettömästi ja kirosi mielessään kömpelyyttään. No nääinhän sen pitikin taas mennä.

Katse nostettiin nolona penkin luona olevaan, varpaillaan ja lähes hengittämättä Andrew seisoi paikoillaan ja odotti näkisikö toisessa jotain heräämisen eleitä.. jos se nyt olisi vain hyvässä lykyssä niin syvässä unessa, että skeittari voisi hipsiä vahinkoa tekemättä paikalta.

// No problemo! :--) Miullakin meni nyt tässä vähän köh köh.. //

Kio oli juurikin niitä ihmisiä, jotka periaatteessa kykenivät nukkumaan paikassa kuin paikassa ja tilanteesta tyystin riippumatta. Eihän Varpunen tietenkään nukahtanut heti sormien napsautuksesta, ei tietenkään, mutta jos hän tunsi silmäluomiaan painavan sen verran ikävästi että teki mieli ottaa torkut, niin hänhän otti. Eikä sillä nyt periaatteessa ollut hänelle sen suurempaa väliä missä hän sillä hetkellä mahtoi olla - Kio kun oli sellaista sorttia jota ei voinut vähempää hetkauttaa tuijottivatko muut häntä, ja jos tuijottivat niin mitä ikinä mahtoivatkaan ajatella.
Koulussa Kio oli torkkunut juurikin käytävän penkeillä mutta myös kesken übertylsien tuntien, ihan puhtaasti lattialla sekä kerran myös erään pöydän alla. Myös siivouskomero oli joskus joutunut uhriksi, muttei eräs nimeltämainitsematon rouva Siivooja tykännyt reviirillään nuokkuvasta oppilaasta, jota myös aluksi erehtyi luulemaan humaltuneeksi tai jollakin muulla tavalla päihtyneeksi. Varpusta tilanne oli vain lähinnä huvittanut.

Kio vaipui mairean autuaana pehmeään puoliunimaiseen horrostilaan, ja tuhisi vaimeasti tyytyväisenä. Hän kykeni edelleen kuulemaan kuinka satunnaiset oppilaat astelivat hänen ohitseen ja jostain kauempaa kuului hetken aikaa vaimeahkoa puheensorinaa, sekä oven kolahdus. Silmäluomiensa takana hän kuitenkin näki jotain vaaleanpunaista ja pörröistä, joka yhdessä hetkessä näytti kissan ja jäniksen sekoitukselta ja toisessa hetkessä joltain sammakkomaiselta otukselta. Unen läpi kuului hiljaista hipsintää kuin joku olisi yrittänyt kävellä niin vaimeasti kuin mahdollista, muttei Varpunen jaksanut kiinnittää siihen huomiota - ei ennenkuin tuota hiljaista hipsintää seurasi yllättävä kolahdus, joka vetäisi Kion kovakouraisesti pois unimaailmastaan ja sai nuorukaisen hätkähtäen hereille. Pörröpää kohottautui istumaan silmiään unisesti räpyttäen, ja loi hyvin pitkän tuijotuksen tähän tuntemattomaan kolistelijaan. Nuorukaisen ilme näytti ennenkaikkea tokkuraiselta äkillisen heräämisen vuoksi, mutta kasvoilla kareili myös selvää paheksuntaa sillä olihan toisen unta häiritty ikävästi.
" Metelöit. " Kio totesi ja tuijotti skeittilaudan omaavaa poikaa edelleen - hänen äänensävynsä tosin oli mitäänsanomaton, eikä siinä kuulunut minkäänlaista syytöstä, se oli vain yksinkertainen toteamus. Kio suusta pääsi poksahdus joka tarkemmin ottaen kuului hänen purukumistaan, jonka jälkeen Varpunen räpäytti vihdoin unisia silmiään, joita hieraisi kämmenselällään. Hän kääntyi tyynyksi asettelamansa laukun puoleen ja pöyhi sitä hetken valmiina kääntämään kylkeään ja jatkamaan uniaan, ennenkuin hän äkisti pysähtyi. Kio käännähti nopeasti takaisin metelöijänsä puoleen, ja nyt hänen ilmeensä oli kaikinpuolin valpas ja silmissä näkyi pilkettä - aivan päinvastainen ilme kuin hetki sitten.

Varpusen katse kävi tuntemattoman pojan kropan yksityiskohtaisesti läpi kiireestä kantapäähän, jonka jälkeen hänen suupielensä nytkähti hymynpoikaseen.
" Ei hitto.." Kio jupisi puoliksi naurahtaen, jonka jälkeen hypähti sulavasti pystyyn ja kipitti nopeasti tummatukkaisen eteen, siis aivan nenän eteen ja nyt puhuttiin pelkistä senttimetreistä.
" Niiiiin.. söpö..! " Varpunen henkäisi ja viattomansuloinen hymy levisi hänen huulilleen.

Ei Andrew uskaltanut vieläkään liikkua mihinkään, varpaillaan ja edelleen henkeä pidätellen poika tuijotti toista varovaisesti, toivoen toisen nukahtavan syvään uneen siltä samalta sekunnilta kuin oli mahdollisesti herännyt. Mutta toisinhan siinä kävi, häkeltyneenä herätetty nousi istumaan ja Andrew puri huultaan hermostuneena. Poika tuijotti vihamielisen tavoin, ruipelo vastasi katseeseen mahdollisimman pahoittelevasti, tunsi syyllisyyttäkin kun oli mokomana mennyt toisen herättämään.
”Jjoo”, vastattiin toiselle hiljaisella äänellä, vaikka eihän toinen ollut edes esittänyt kysymystä. Andrew kuulosti ihan siltä kuin olisi ollut jossain vakavassa tilanteessa, kiperässä kuulustelussa ja pieni olisi juuri myöntänyt tehneensä jotain aivan kamalaa ja rikollista.
Kauhusta kankeana tummatukka odotti, odotti ja odotti… mutta toinen ei sanonut mitään takaisin, hääri nyt vain laukkunsa parissa. Andrew huokaisi helpotuksesta kun ei ollut aiheuttanut suurempaa tilannetta, puristi tyytyväisenä skeittilautaansa ja oli jo valmiina lähtemään.

Andrew ei ehtinyt edes kääntää päätään vielä kun tyyppi katsoi häntä taas, enää ei ollut ärsyyntymisestä häivähdystäkään kasvoilla, enempi se näytti iloiselta. Vaikea arvioida kun ei toista edes tuntenut.. ehkä se oli vieläkin oikeasti unessa ja teki tietämättään kaiken. Vai oliko sellainen edes mahdollista silmät auki?

Vasta siinä vaihteessa kun poika oli kipittänyt aivan skeittarin eteen ja sanonut sanansa, todettiin, ettei ainakaan tässä tilanteessa se ollut mahdollista.
Andrew häkeltyi totaalisesti toisen sanoista, toisen äkkinäisestä ilmestymisestä hänen eteensä. ”Niinkö? tai siis.. mitä..”, tummatukka mumisi tietämättä mitä sanoa tai tehdä, ei hän ollut ennen tällaiseen tilanteeseen joutunut. Andrew hivuttautui hitaasti askeleen kauemmas.
”öhmm anteeks että herätin, ei ollu tarkotus”, kuiskattiin kurkku oudosti kuivan tuntuisena ja pieni nielaisi äänettömänä. ”En mä ajatellu tähän jäädä rullailees, kuhan olin menossa läpi vaa. Että voit jatkaa unia, ihan rauhassa.. ja sillee.. että.. niin”. Andrew räpäytti silmiään muutaman kerran ja yritti hahmottaa tilanteen ja toivoi voivansa nielaista ujoutensa ja sen hämmennyksen minkä toinen oli hänelle juuri luonut.

Kion kasvoilla kareillut hymy leveni virneentapaiseksi kun skeittaripoika muuttui tyystin häkeltyneeksi, ja toisen epämääräinen mumina vain vaikutti huvittavan pörröpäätä entisestään. Skeittarista näki niin selkeästi ettei hän ollut ollut ennen vastaavanlaisessa tilanteessa, ja sekös sai Varpusen mielialan muuttumaan hilpeäksi, niin että tuo hykerteli ääneen. Kuinka hupaisa ihminen. Toisen selvästinähtävä ujous huvitti Kioa, eikä hän kyennyt samaistumaan skeittariin koska itse tuntui olevan varsinainen vastakohda ujoudelle ja tyyneydelle. Eipä sillä, nyt kun nuorukainen oli hereillä ja tunsi erityisen voimakasta virkeyttä, hän aikoisi ottaa siitä kaiken ilon irti. Ikävä kyllä suunnitelmaan lukeutui myös tämä söpöksi nimetty skeittaripoika, oli se toiselle sitten onni tai onnettomuus. Ja siitäkös Varpunen viis veisasi.

Skeittarin alkaessa selittää miten oli vain ohikulkumatkalla ja että Kio voisi rauhassa jatkaa uniaan, pojan hymy vain leveni ja tämä naurahti ääneen.
" Kuule se on liian myöhästä nyt. " Varpunen hykerteli ja tuijotteli skeittaria silmiin ehkä vähän liiankin tiiviisti. Hänen viattomanoloiset silmänsä paloivat uteliaisuutta, riemua ja energiaa, eikä äskeisestä väsymyksestä ollut enää pisaraakaan jäljellä. Katse liikkui ahnaasti skeittarin kasvoilla, eikä nuorukaiselle tullut mieleenkään että sellainen töllistely voisi olla varsin epämiellyttävää, varsinkin jos oli sitä ujompaa sorttia.
" Mä vaadin korvauksia törkeästä unen häirinnästä. " Kion äänensävy oli muuttunut tyystin vakavaksi, kasvoilla ei näkynyt hymyn hiventäkään. Tietenkään hän ei ollut tosissaan, rehellisesti sanottuna pörröpää pidätteli naurua vaikkei se hänen vakavilta kasvoilta näkynytkään. Minkäs hän sille mitään mahtoi, että halusi vähän kiusata tätä uutta häkeltynyttä ystäväänsä..

Muutaman painavan sekunnin ajan Varpunen kykeni olemaan vaiti naama vakavana, ennenkuin hän purskahti hillittömään nauruun.
" Okeiokei, iha vitsil vaan! " Kio sai henkäistyä naurunsa lomasta, päässen kuitenkin pian itsensä herraksi vaikka nauraa tyrkskähtelikin vähän väliä. Nyt katse käväisi pojan skeittilaudassa sekunnin murto-osan ajan, ennenkuin palasi takaisin toisen kasvoihin.
" Joten, sä oot skeittari, mmh? "

Andrewin otsa ryppyyntyi hienon hennosti, miten niin korvauksia herättämisestä? naama vakava toinen tosissaan kertoi haluavansa korvauksia törkeästä unen häirinnästä vai miten se meni. Andrewin oli vaikea keskittyä tai edes miettiä oliko toinen tosissaan vai ei, toinen oli aivan liian lähellä tuijottavien silmiensä ja muuttuvan mielialansa kanssa. Äskenhän toinen vasta oli hykerrellyt jotakin ja nyt se jo halusi korvauksia. Andrewhan yritti nätisti vain mennä toisen ohi ja jättää toiselle rauha nukkumiseen, koko juttu oli ollut vahinko..

Mutta pian tyyppi jo hykerteli naurusta taas. Koko juttu olikin ollut vitsi ja kyllähän Andrewkin olisi sen aikaisemmin ehkä älynnyt, jos ei olisi ollut niin hämmentynyt koko tilanteesta. Minkä sille mahtoi kun toinen hämmästyneenä aina jumitti kaikkea ja kaikesta.
Andrew väänsi naamalle puoliksi väkinäisen hymyn, pakkohan sitä oli jotain ystävällisiä eleitä tehtävä, ettei ihan törpöltä vaikuttaisi.
Pojan katse käväisi Andrewin laudassa, vain paria murtosekuntia myöhemmin tummatukankin katse laskeutui lautaansa ja takaisin tuntemattomaan.
Skeittari nyökkäsi toiselle jäykästi, ilmeettömänä. ”Mhmm, joo”, Andrew vastasi lopulta ääntäkin käyttäen ja veti taas vinon, sievän hymyn naamalleen. Eikä se edes tuntunut enää niin väkinäiseltä. Lopulta tämäkin jäätyminen katoaisi langanlaihan pojan kropasta ja mielestä. Tuntematon vaikutti ihan hilpeältä tyypiltä, turhaa tässä oli jäätyä.
Tummatukka puri hetken alahuuleaan, mutta jätti sen pian rauhaan. "Andrew", poika kertoi nimensä vähän eloisamman oloisena ja puhuessaan samalla tökkäsi itseään etusormella rintakehään.

”Onko sulla useinki tapana nukkua koulun käytävillä?”, esitettiin kysymys ystävällisyyden merkeissä. Hassua, että joku nukkui koulussa. Koulunkäytävät olivat epämukavia ja siellä ravasi vähän väliä oppilas pari tai kokonainen lauma samalla kerralla.

/pahoittelut vastauksen kestosta ja laadusta ei puhuta!