|
| Sokea piste | |
| | Kirjoittaja | Viesti |
---|
RevitytSiivet
Viestien lukumäärä : 53 Join date : 07.04.2011 Paikkakunta : Joensuu
| Aihe: Sokea piste 8/4/2011, 11:36 | |
| // Välkommen. C : // Kio asteli lennokkaan tanssahtelevasti pitkin ostoskeskuksen leveää käytävää. Kello läheni kolmea iltapäivällä, ja normaalisti olisi Varpunen istunut naama kiinni paperissa ja antanut kynän lentää sen pinnalla, mutta tänään oli päivän viimeiset tunnit - jotka pahimoilleen sattuivat olemaan juuri kuvaamataidon tunnit - oli peruttu jonkin opettajien kokouksen vuoksi. Kio oli hetken kärvistellut harmistuksissaan ja lorvinut koulun käytävillä, sillä kuvaamataito oli hänen ehdoton suosikkiaineensa. Hän vain rakasti niiden abstraktien ja psykedeelisien kuvien toteuttamista, sitä että sai purkaa oman luovan hulluutensa paperille eikä kukaan katsonut kieroon tai nenänvartta pitkin - kuten sodassa ja rakkaudessa, myös taiteessa oli kaikki keinot sallittu. Tai niin Varpunen ainakin itse ajatteli, eikä opettajakaan näyttänyt pistävän pahakseen hänen nenänsä eteen ilmestyviä, edellistä värikkäämpiä ja yksityiskohtaisempia piirustuksia ja maalauksia. Mutta oli Kio jotakin positiivista löytänyt tuntien peruuntumisesta; hänellä oli aikaa käydä ostamassa kangasta sekä uusi luonnosvihko, sillä edellinen oli kansia myöten täynnä mitä kimuranttisimpia kuvioita. Kangasta hän oli ostanut pitkän pätkän, sillä eräänä yönä häneen oli sikenyt järjetön ajatusten tulva eräänlaisesta hupparin ja hameen yhdistelmästä, ja pakkohan nuorukaisen oli tartuttava haasteeseen ja kokeiltava yltäisivätkö hänen taitonsa moisen tekemiseen. Myönteistä asennetta ja yritteliäisyyttä ainakin löytyi vaikka muille jakaa, ja sillä päästiin jo pitkälle. Sinä päivänä oli Kio pukeutunut yllättävän "siististi" siihen nähden, että yleensä hänellä oli päällään ylisuuria neuleita ja risaiset tennarit, jotka antoivat hänestä ehkä hieman reppanan vaikutelman. Tällä kertaa oli ne rakkaat ja risaiset tennarit korvattu jokseenkin hippihenkisillä ballerina -kengillä, ja ylisuuren neuleen sijaa piti pitkähelmainen, valkoinen t-paita ja sen päälle oli puettu siisti liivi. Jalkoja peittivät tuttuun tapaan mustat legginssit sekä piskuiset minishortsit jotka tosin vain vaivoin näkyivät valkoisen t-paidan alta. Mukanaan hänellä oli myös sateenkaarenvärinen kangaslaukku, sekä hiekanvärinen kangaskassi jossa hänen ostamansa kangas oli - muovipusseihinhan kun ei Varpunen susotunut mistään hinnasta koskemaankaan. Hetken aikaa pojan ajatukset pysyivät tämän maan pinnalla kun hän pyrki keskittymään kävelemiseen ja siihen ettei törmäisi mihinkään elottomaan tai elolliseen, mutta jo hetken päästä hänen katseensa risteili jossakin katonrajan seutuvilla; hän oli uppoutunut pohtimaan kuinka toteuttaisi hupparihameensa saadakseen mahdollisimman hyvän lopputuloksen, pitäisikö hänen ostaa muffineja kotimatkalla, menisikö hän kotiin ylipäätänsäkään vielä moneen tuntiin ja mahtoivatko koirienomistajat kaivata taluttajia hurtilleen. Sitä ei Kio tajunnut miettiä, että hän saattaisi hyvinkin törmätä johonkuhun kävellessään hajamielisenä sinne tänne. | |
| | | Radical
Viestien lukumäärä : 175 Join date : 01.11.2009
| Aihe: Vs: Sokea piste 9/4/2011, 05:00 | |
| / täältä tullaan ( :
Paris hypähteli pitkin ostoskeskuksen käytävää, asetteli askeleensa tarkasti niin, ettei vahingossakaan osunut lattialaattojen reunoille. Joka neljännen laatan, jokainen sinisen, yli hypättiin, muille asteltiin kaikille järjestelmällisesti niin, että seikkailtiin siksakkia käytävän lävitse uudelleen, uudelleen ja uudelleen, aina vain uudelleen ja uudelleen. Kädet levitettiin aina välillä sivuille, haettiin tasapainoa, joka jatkuvasti tuntui hukkuvan pojan huojahdellessa uhkaavasti paikallaan koittaessaan miettiä, mihin seuraavaksi suuntaisi. Välillä otettiin tukea satunnaisista ohikulkijoista, kaiteesta tai mainoskyltistä, muutamaan kertaan käytiin polvillaankin lattialla, vaan tahtia ei hidastettu. Paikallaan seisominen oli vaikeaa, huimasi ja päässä heitti. Jos liikkui tarpeeksi lujaa, ei tarvinnut keskittyä mihkään katsomiseen, ei tuijotella eteen eikä taakse, ei vilkuilla olan yli peläten jonkun piileskelevän tolpan takana ase kädessä. Saattoi vain juosta, hyppiä ja loikkia, unohtaa kaikki ympäröivät ihmiset ja todellinen elämä. Ihmiset loivat outoja katseita, osa kysyi mikä oli hätänä, mutta mustatukkainen ei vastannut, nauroi vain, hymyili ja jatkoi matkaansa. Ei hän välittänyt muiden mielipiteistä eikä ajatuksista, jättäisi ne kaikki miettimään, mitä hän tekisi. Ei salaisuuksia saanut paljastaa. Ne kuiskivat hänen olevan sekopää, sekaisi luoja ties mistä ja hoidon tarpeessa, vaan kukaan ei tehnyt mitään. Osa hymyili, totesi vain, että olihan se hauskaa, että jotkut osasivat ottaa elämästä kaiken irti, nauttia pienistäkin iloista. Suupielestään nekin kuiskivat hullusta, pyöräyttivät sormea ohimollaan.
Ei rokkari ollut hullu, ei edes sekopää. Sitä hän ei kuitenkaan voinut kieltää, etteikö olisi sekaisin jostain. Hän ei itsekään tiennyt mistä. Joku oli antanut riemunkirjavia pillereitä, luvannut, ettei mitään tarvinnut maksaa, että kohta elämä hymyilisi niin kirkkaasti, ettei hän voisi kun hymyillä ja nauraa. Poika oli syönyt ne kaikki. Ja hän oli ollut iloinen ja niin onnellinen, iloisempi kuin koskaan ennen, juuri niin kuin oltiin luvattu, ja sitten hän oli löytänyt itsensä keskeltä ostoskeskusta, vailla yhtään muistikuvaa siitä, miten oli sinne päätynyt. Seinällä oleva jättimäinen kello kertoi, ettei koulu ollut vielä loppunut, mutta ei se tahtia hidastanut. Paris oli vieläkin iloinen, niin suunnattoman iloinen, ettei tiennyt miten päin olla. Edes muistikatkos tai huono olo eivät haitanneet, kurkussa kupliva oksennus ja heiluva, hidastunut näkökenttä vain ignoorattiin. Hän halusi juosta ja hyppiä, kiljua ja nauraa, joten teki niin. Mielessä ei ollut ainuttakaan estettä, ei hiljaisintakaan ääntä kuiskimassa, ettei niin pitänyt tehdä. Farkkuja nostettiin ylös, kun ne meinasivat vauhdissa pudota päältä. Ne olivat tummanharmaat ja ihkauudet, jaloista monen makuun liian tiukat, mutta perseestä liian löysät, kauttaaltaan revityt ja niittivyöllä matalalle lantiolle köytetyt, paljastativat kirkkaan turkoosien bokserien pinkin vyötärönauhan. Panosvyö ja tummanpunainen huivikin oli laitettu roikkumaan reiden ylitse korvaamaan puuttuvat korut, vain korviin oli isketty kirkkaan turkoosit tunnelit. Päälle oli lisäksi vedetty valkoinen, jättikokoinen neule, jonka hihat oltiin hilattu kyynerpäihin. Sotkuista mustaa tukkaa peitti sinipunainen käppi, jalassa oli vansin siniharmaat slip-onit. Laukku ei mukana ollut pysynyt, mutta taskussa oli tyhjä miniclippussi, ipod ja kännykkä, jonka näyttö oli haljennut.
Todellisuus iski päälle kerralla. Poika seisahtui hämmentyneenä paikalleen keskelle käytävää, otti hädissään kiinni jonkun olkapäästä pysyäkseen pystyssä ja oksesi. Kahdesti. Hymy katosi kasvoilta | |
| | | RevitytSiivet
Viestien lukumäärä : 53 Join date : 07.04.2011 Paikkakunta : Joensuu
| Aihe: Vs: Sokea piste 9/4/2011, 07:58 | |
| Varpunen alkoi hyräillä itsekseen kun hänen mielessään alkoi pyöriä selkeää suunnitelmaa siitä, kuinka hän toteuttaisi seuraavan vaateluomuksensa. Hän kävi koko prosessin läpi mielessään kahteen kertaan, vaihe vaiheelta, teki lisäyksiä ja muutoksia, perui ideoita ja loi uusia. Hän päätti tehdä hupparihameesta hihattoman ja vetoketjuttoman, lisätä siihen suuren kaapumaisen hupun. Ajatteli ensin kahta taskua, mutta päätti tehdä vain yhden isomman vatsataskun, lisätä lantion seutuville rypytyksiä hameosaan jotta siitä saisi erottuvamman ja pöyheämmän, mutta silti tarpeeksi yhtenäisen näköisen. Helma yltäisi lähestulkoon reisien puoliväliin. Jotain yksityiskohtaa halusi Kio lisätä, jotain pientä ja mukavaa, ei liikaa jotta vaate pysyisi selkeänä ja suhteellisen yksinkertaisena. Nuorukainen halusi pitää sen yksivärisenä, kesäisen vaaleanvihreänä. Painokuviotakaan hän ei huolinut, kenties pörröiset pompulat hupun kiristysnaruun? Siitä ideasta Kio piti ja hymy leveni hänen kasvoillaan, ja kun hän oli saanut pohtimisensa päätökseen sai Varpunen palautettua jalkansa takaisin maan pinnalle, ehättäen juuri ja juuri estämään itseään törmäämästä vanhuksen rollaattoriin. Harmaahapsuinen mummeli loi Kioon tuiman katseen, oli ilmeisesti elänyt siinä luulossa että nuorukainen tulisi päälle. Tummatukkainen hymyili mummelille aurinkoisinta hymyään ja jatkoi hymisten tanssahtelevaa matkaansa. Hän suorastaan puhkui intoa ja halusi mahdollisimman pian päästä kehittämään ostamaansa kangasta, eikä malttanut odottaa että saisi pitää sitä päällään ensimmäisen kerran. Tosin siihen mennessä hänelle olisi taatusti ilmestynyt muutama tusina lisää uusia vaateideoita, ja Kio helpostikin saattaisi alkaa kesken kaiken työstää jotakin toista vaatetta - tämäkin hupparihame oli syrjäyttänyt uutuudenhuumallaan pitkään kaavaillut, sähkönsinisestä kankaasta tehdyt minishortsit jotka odottivat puolivalmiina jossakin vaatekomeron nurkassa. Eipä olisi tavatonta sekään, että hän tekisi useampaa vaatetta samalla kertaa, tosin silloin alkuperäiset suunnitelmat taatusti muuttuisivat ja kahdesta tyystin erilaisesta vaatteesta tulisi samankaltaiset ja toisiinsa sopivat. Eipä sillä että se olisi juurikaan Varpusta haitannut, ainakaan muutamaan viikkoon; lopulta hän kuitenkin alkoi nähdä lähes olemattomia virheitä ja aluksi ihanasta vaatteesta oli tullut kamala fiasko joka viskattiin kaapin perälle homehtumaan. Ainakin hän piti vaatteiden tekemisestä, ja se taisi olla se tärkein pointti.
Kio hillitsi tanssahtelevan etenemistahtinsa kävelyksi ja satunnaisiksi pyörähtelyiksi, mutta iskiessään polvensa penkkiin hän tajusi jälleen kiskoa itsensä taas takaisin maan pinnalle. Hän pysähtyi hieraisemaan jomottavaa polveaan, ja todetessaan sen olevan priimikunnossa ehti Varpunen ottaa vain muutaman askeleen kun joku tarttui häntä olkapäästä ja pysäytti hänen matkansa. Kio loi välittömästi kasvoilleen ystävällisen hymyn siinä uskossa että joku ehkä kaipaisi hänen neuvoaan tai apuaan, muttei nuorukainen ehtinyt edes tuntemattoman tarraajan kasvoja nähdä, kun tämä purjosi suoraan lattialle sellaisella voimalla että Kio hypähti sivuun kuin hänen vieressään olisi räjähtänyt. Tummalla, utuisella silmämeikillä rajatut silmät olivat rävähtäneet lautasen kokoisiksi silkasta hämmennyksestä, kun hän tuijotti mitään tajuamatta yökkäilevää heppua. Kaveriin oli joko iskenyt yllättävä vatsatauti, tai tyyppi oli niin pahassa krapulassa että antoi ylen. Tai ehkä toinen oli edelleen rajuissa maistiaisissa? Sitä ei Varpunen saanut tietää, mutta käppipäinen vaikutti sen verran reppanalta ettei Kio viitsinyt marssia tiehensä kuin ei mitään olisi nähnytkään. Yllättynyt ilme neutralisoitui pian tyyneksi naamioksi. " Kysyminen ois luultavimmin sekä turhaa että typerää, koska jokanen sadan metrin säteellä kyllä näkee ettet sä ole kunnossa. " Kio totesi melko vaimealla äänellä, jonka jälkeen kaivoi sateenkaarenvärisestä laukustaan taitellun, puhtaan nenäliinan ja ojensi sitä tälle oksentavalle sankarille. Varpunen sattui vilkaisemaan ympärilleen ja huomaamaan että valehtelematta jokainen ihminen tuijotti heitä häpeillen, jotkut pudistelivat päätään ja herkimmät kiisivät nopeasti ohitse käsi suun edessä. Kio päätti maisemanvaihdoksen olevan hyvä idea, ja lainkaan ajattelematta sitä vaihtoehtoa että pidempi jätkä saattaisi kävellä huterasti tai kompuroida tarttui pörröpää kiinni tämän kädestä, ja lähti vikkelään taluttamaan käppipäätä jonnekin suojaisampaan paikkaan. Hän teki äkkikäännöksen muutamankymmenen metrin päässä kulman taakse hiljaisemmalle ja pienemmälle käytävälle, josta paineli eteenpäin seinän vierustalla olevalle pitkälle penkille, istahti siihen ja veti pidemmän alas viereensä. Toisen kädestä ei Kio päästänyt irti, vaan tutkaili tämän kasvoja kuin olisi etsinyt jonkinlaisia sairauden merkkejä. Vapaa käsi kohotettiin ja toiselta lainkaan kysymättä se painettiin tämän otsaa vasten kuumetta tarkistamaan. Lämpöä ei tuntunut olevan, joten Kio siirsi molemmat kätensä kangasta sisältävään kassiinsa ja siirsi sen syliinsä, jonka jälkeen kurkotti oikealle puolelleen ja veti roskakorin lähemmäs - ihan kaiken varalta. Katse siirrettiin takaisin pidempään, ja kädellä taputettiin sylissä olevaa kassia. " Siuna pistäsin pitkäkseni.. "
// Pientä hittausta, toivottavasti ei haittaa. // | |
| | | Radical
Viestien lukumäärä : 175 Join date : 01.11.2009
| Aihe: Vs: Sokea piste 12/4/2011, 10:21 | |
| / saa hittailla ihan rauhassa, kunhan ei sanoja suuhun laita tai tapata ( : /
Kovin hämmästyneenä Paris jäätyi paikalleen, silmät päässä seisoen ja aivot tyhjää lyöden huojui siinä tuntemattomasta tukea ottaen ja oksennustaan tuijottaen. Hetki sitten hän oli leijaillut vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa, nauttinut rajattomasti jokaisesta hengenvedosta ja sydämenlyönnistä, ja sitten yhtäkkiä hän oli oksentanut. Täysin varoittamatta koko haavekuva oli romahtanut, kaikki seinät kaatuneet kertalyömällä päälle. Ihan kuin vaaleanpunaiset lasit oltaisiin vain raa'asti napattu silmiltä, pakotettu katsomaan tylsän harmaata maailmaa, jokaista surkeaa yksityiskohtaa ja homeista nurkkaa. Ihmiset eivät enää näyttäneet ystävällisiltä, ne tuijottivat selvää ivaa ja halveksuntaa kasvoillaan, pudistelivat päitään. Pahansuopia, rasistisia paskiaisia kaikki yhtä lailla. Takuulla. Teki mieli pistää pää piiloon ja sulkea silmät, vaan ei uskallettu. Katse sinkoili joka suuntaan, koitti pitää silmällä jokaista ihmistä yhtä aikaa. Ahdisti. Mikään ei toiminut. Lattialaatat eivät enää muodostaneet yhtä suurta seikkailua, eivät houkutelleet mukaan leikkimään, puikkelehtimaan saumojen vältellen, hypähtelemään jok'ikisen sinisen laatan ylitse, kuin ne olisivat järviä, jotka muodostaisivat yhdessä valtavia meriä. Seinätkin tuntuivat olevan likaisemman valkoiset kun tovi sitten. Hetken poika oli tuntenut itsensä onnelliseksi pikkulapseksi, ja yllättäen hänet oltiinkin heitetty keskelle aikuisten maailmaa. Se oli pelottavaa. Hän olisi niin kovin mielellään ollut vielä hetken sinisilmäinen lapsi, joka ei tiennyt mitään mistään, ja jolle ainut asia mikä jotain merkitsi oli se, että sai pitää hauskaa. Ei väliä tavoitteista tai rajoitteista, hittoon vain säännöt ja odotukset. Kaikkien pitäisi vain pitää hauskaa, ja maailma olisi pian parempi paikka kaikille. Ei kukaan voisi olla surullinen, jos kaikki vain pitäisivät hauskaa. Kaikkien pitäisi syödä sateenkaaripillereitä. Syödä aina vaan, niin paljon, ettei todellisuus enää koskaan näyttäisi oikeaa karvaansa.
Kaikki oli sekavaa. Omat ajatukset ja todellisuus oli vaikea saada pysymään erossa toisistaan. Mielessä ajatukset muuttuivat sanoiksi, sanat ihmisiksi ja teoiksi, teot jälleen ajatuksiksi, ja jälleen teoiksi, sanoiksi.. Jos ei se tuntematon olisi sitkeästi repinyt rokkaripoikaa mukanaan sivummalle, hän olisi varmaan töllistellyt siinä tuntikausia. Jokainen silmänräpäys tuntui ikuisuudelta, eikä mustatukka nytkään pystynyt varmasti sanomaan, oliko seissyt siinä sekuntin vai tunnin. Paikkakin tuntui oudolta. Hän oli ostoskeskuksessa. Kyllä se tiedettiin. Mutta miksi? Tai milloin hän oli tullut sinne, tai millä. Ehkä Paris oli vienyt jonkun auton tai pumminut kyydin, ehkä taksi odotti häntä pihalla, tai ehkä hän oli kävellyt koko matkan. Ehkä hän vain kuvitteli olevansa ostoskeskuksessa. Ei sillä oikeastaan edes ollut väliä. Hän oli yksin ja eksyksissä, eikä muuta tarvinnut tietää. Hän olisi hukassa, vaikka tietäisi tarkalleen missä olisi.
Jalat pettivät alta heti, kun tuntematon päästi irti. Rokkari vajosi surkeana istumaan lattialle, veti jalat koukkuun eteensä ja painoi kämmenensä tiukasti kiinni puristettuja silmiään vasten. "Missä?", pörröpää kysyi kovin karhealla äänelle, ihan kuin olisi juonut viikon putkeen kirkasta, heti kun hetken paikallaan epämääräisesti heilumisen jälkeen uskaltautui kohottamaan katseensa siihen, joka edelleen oli vieressä vahtimassa. Se iski kätensä otsalle, Paris lääppäisi sen pois ja kavahti välittömästi kauemmas, perääntyi monta metriä päästäkseen pois kosketusetäisyydeltä. | |
| | | RevitytSiivet
Viestien lukumäärä : 53 Join date : 07.04.2011 Paikkakunta : Joensuu
| Aihe: Vs: Sokea piste 13/4/2011, 10:17 | |
| Ei Kiolla olisi ollut mitään velvollisuutta alkaa katsomaan toisen perään, kun eihän poika tätä edes millään tavalla tuntenutkaan, oliko edes nähnyt siitä hän ei ollut varma - Varpusella kun ei ollut tapana kiinnittää huomiota ympärillään oleviin ihmisiin, jolleivät ne päälle kävelleet tai muulla vastaavalla tavalla saaneet nuorukaisen huomiota puoleensa - mutta kun hän nyt kerran oli mennyt käsipuolessaan tämän kulman taakse kiikuttamaan, ei Kio raaskinut jättää pidempää oman onnensa nojaan. Varsinkaan nyt, kun käppipäällä ei vaikuttanut olevan kaikki muumit laaksossa. Toinen ei ollut reagoinut millään tavalla Kion sanoihin, kuin tämä ei olisi kyennyt niitä sisäistämään mieleensä, ja se oli valunut lattialle vaikka Varpunen oli tuon varta vasten penkin luokse kiikuttanut. Kio katseli vaiti silmissään kummastunut katse maassa nököttävää jätkää, pohti ankarasti mikä toista mahtoi risoa. Selvää oli ainakin se, että pelissä oli taatusti mukana jotakin viinaa voimakkaampaa - mutta mitä, siitä ei Varpusella ollut harmainta aavistustakaan. Tosiasiassa hän ei huumeista tiennyt kuin vain perus hamput, heroiinit, amfetamiinit ja muut tunnetut, sekä muutamat vähemmän tunnetut suunkautta nautittavat päänsekoittajat joiden jälkivaikutukset eivät pahimmassakaan tapauksessa olleet samanlaisia kuin tällä tapauksella. Tai no, eihän pörröpää voinut sitäkään tietää johtuiko toisen käyttäytyminen aineiden jäkivaikutuksesta, vai oliko toinen nauttinut jotakin ja toivomiensa vaikutusten sijasta saanut tämän. Tosin, kyllähän Kiolla kävi sekin mielessä että kaveri olisi hullu, mutta sen aatteen hän deletoi lähes samantien kun oli sen keksinytkin. Vaatetuksensa siisteydestä päätellen oli toinen ollut selväjärkisenä ainakin sen aikaa kun oli kuteet vetänyt ylleen; Kio ainakin olisi kuvitellut kylähullujen liikkuneen vailla rihman kiertämää tai jonkinlainen perunasäkki peittonaan. Niimpä Varpunen päätti kuitenkin kallistua niiden vahvempien päihteiden puoleen, ne kun vaikuttivatt yksinkertaisimmalta syyltä toisen kummalliseen käytökseen - niitäkin nappeja ja muita oli niin paljon, ja niitä sai kaikennäköisiltä pulliaisilta, ettei sitä voinut varmaksi sanoa mitä käteensä sai ja minkälaista fiilistä se toisi.
Käppipäinen kavahti Kion kosketusta ja perääntyi kauemmas. Nuorukainen tutkaili tätä mietteliäs ilme kasvoillaan, pieni ryppy kulmiensa välissä samalla kun näperteli sormillaan sylissään olevan kangaskassin pintaa. Hän tyrkkäsi jalallaan roskiksen takaisin omalle paikalleen, sillä toinen ei ainakaan vaikuttanut siltä että olisi tarvinnut kääntää vatsalaukkuaan uudelleen ympäri. Pidemmän käheä kysymys sai Varpusen mutristamaan hieman huuliaan. Toinen oli selvästikin sekaisin, ja Kiolle tuli kovasti sellainen olo ettei toinen tiennyt kuka oli, missä oli ja mitä oli tekemässä. " Oot San Diegossa erään ostoskeskuksen kolmannessa kerroksessa lattialla kenkäkauppaa vastapäätä. Tarkennanko vielä mikä maa ja planeetta on kyseessä? " Kio vastasi ilmeettömänä, mutta viimeisten sanojensa jälkeen hänen kasvoilleen kohosi herttainen hymy. Kun toinen oli niin sekaisin ettei tiennyt missä oli, ei nyt ainakaan nuorukainen raaskinut jättää tätä oman onnensa nojaan - toinenhan vielä tapattaisi itsensä, kulkisi keskelle ruuhkaista autotietä tai sillalta suoraan alas järveen. Kenties pökertyisi jonnekin ojanpohjalle tai iskisi päänsä kadunkulmaan tai joutuisi tuhmien setien sormien ulottuville. Jos Kio lukisi seuraavan päivän lehdestä kuinka lattialla istuva nuorukainen oli heittänyt henkensä jossakin älyttömässä onnettomuudessa, tai kotimatkallaan löytäisi tämän ojasta tuntisi Varpunen taatusti syyllisyyttä. Joten ehei, Kio ei päästäisi toista silmistään. Se nyt ei ainakaan tällä hetkellä tainnut olla suurin uhka, koska toinen ei vaikuttanut olevan ihan vielä siinä kunnossa että olisi voinut luikkia tiehensä.
Nuorukainen siirsi kangaskassin syrjään penkille ja kiepsahti ympäri niin, että kämmenet painettiin lattiaa vasten ja alavatsa oli penkin reunalla, kengänpohjien osoittaessa kohti kattoa. Aurinkoinen hymy ilmestyi Kion kasvoille hänen siirtäessään katseensa kauemmaksi kavahtaneeseen. " Sä oot kyllä ihan sekasin. " Varpunen hyrisi huvittuneena. | |
| | | Radical
Viestien lukumäärä : 175 Join date : 01.11.2009
| Aihe: Vs: Sokea piste 29/4/2011, 11:08 | |
| / kesti, kökkö ja lyhyt, anteeks ; 3 /
Oltiin kuulemma kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa ja vastapäätä kenkäkauppaa, lattialla ja San Diegossa. Paris oli silmännähden helpottunut, olihan hän edelleen samassa paikassa. Hän oli hetken ehtinyt pelätä, että filmi olisi taas leikannut kiinni ja iskenyt mustaksi ja hän olisi löytänyt itsensä jostain puskasta ukrainasta. Se ei olisi ollut suurikaan ihme, olihan poika tännekin eksynyt koulusta täysin vahingossa ja tietämättään. Oli inhottavaa, kun ei silmiään räpäyttäessään tiennyt olisiko ne avatessaan enää samassa paikassa, oliko kulunut sekunti vai vuosi. Kaikki oli väärissä suhteissa, vaikeaa käsittää. Hengitys tuntui kulkevan liian nopeasti toiseen poikaan nähden, sydän löi liian hitaasti ja pienetkin eleet olivat korostetun hidastettuja, tulivat kauan sen jälkeen kun aivot olivat lähettäneet käskyn. Mustatukka oli joskus kuullut, ettähermot vaikuttivat liikkeiden nopeuteen ja reflekseihin - ehkä hän oli ottanut jotain, mikä lamasi keskushermoston? Eivätkö k aikki lääkkeet ja alkoholi lamanneet? Ei sillä oikeastaan ollut väliä mitä kehossa tapahtui, vain sillä, mitä mieli käsitti, ja sillä oli juuri nyt liian kiire käsitellä todellisuutta, että se olisi ehtinyt pohtia mitään sen tarkemmin.
Paris ei tiennyt mitä olisi tehnyt, joten istui siinä typeränä paikallaan. Hän oli yksin ostoskeskuksessa. Oli selvää, että poika ei varmasti jaksaisi yksin kävellä kotiin, muttei hän toisaalta halunnut jäädä sinne lattialle nukkumaankaan. Ei tehnyt mieli soittaa vanhempia, tahi pikkuveljeä, hätiin eikä sen puoleen riivata tätä laupiasta samarilaistakaan, joka oli hänet jalomielisesti korjannut syrjään ohikulkijoiden alta. Se oli tehnyt jo suuren palveluksen, ei kuka tahansa olisi jäänyt auttamaan jotain oksentavaa juoppoa, joka oli totaalisen pihalla. Paris ei tasan olisi jäänyt auttamaan, ei, hän olisi nauranut räkäisesti ja jatkanut matkaa. "En oo", rokkaripoika tuhahti takaisin uhmaavaan sävyyn ja lisäsi sitten "sekasin, en" perään, ihan vain, että pysyisi itse mukana siinä mistä puhuttiin. Ääni oli käheä, puhe hidasta ja aavistuksen sammaltavaa, mutta ainakin hän puhui. ¨ Mustatukka laskeutui makaamaan selälleen maahan, tavoitteli kännykkää tiukkojen housujen taskusta. Se oli vaikeaa, sormet eivät tehneet mitä käskettiin, keho toimi ristiriidassa aivon käskyjen kanssa. Kahta kättä tarvittiin, jotta rikkinäinen metallikapistus saatiin hilattua pois taskusta. Mustatukka ei ollut varma mitä oli tekemässä, mutta tajusi pian, ettei pystynyt. Sormet eivät vain yksinkertaisesti toimineet, eivät osuneet näppäimille eivätkä painaneet tarpeeksi lujaa. Kännykän annettiin pudota otteesta vierelle, luotiin siihen paikalla olevaan hyväntekijään koiranpentukatse, surumielinen ja avuton. "Voisiksä?", rokkari kysyi melkein ujoon sävyyn ja lausui perään jotain Jeremyn suuntaista. | |
| | | RevitytSiivet
Viestien lukumäärä : 53 Join date : 07.04.2011 Paikkakunta : Joensuu
| Aihe: Vs: Sokea piste 1/5/2011, 04:55 | |
| Kio tunsi käsivarsiensa puutuvan inhottavasti niille sysätyn painon takia, ja kieltämättä penkin reunakin painoi alavatsaa ikävästi. Nuorukainen könysi vaivalloisen näköisenä ja tuhinastaan päätellen myös oloisena takaisin oikeinpäin penkille, koukisti polvensa ja kietaisi kätensä jalkojensa ympärille. Leuka painettiin polvia vasten ja kehoa keinuteltiin hitaasti ja rauhallisesti puolelta toiselle. Varpusen katse teki pienehkön kierroksen; silmät kävivät nopesti läpi vastapäisen kenkäkaupan ikkunassa koreilevaa kenkätarjontaa, vilkaisi ohi kulkevia ihmisiä, tarkasteli rakennuksen seiniä ja lattian kuvioita ja kauempana olevia liikkeitä, jonka jälkeen katse siirtyi hapuillen katonrajan kautta tähän lattialla istuvaan kaveriin, joka vaikutti edelleenkin olevan kuin halolla päähän lyöty. Kio uhrasi muutaman ohikiitävän minuutin pohdiskeluun, mitä hänen tulisi tämä tyypin kanssa tehdä - kieltämättä ei pörröpää ollut koskaan ennen joutunut olemaan vastaavassa tilanteessa. Pitäisikö hänen vain yksinkertaisesti odottaa ja katsoa miten toisen olotila edistyisi, yrittää estää tämän mahdollisia poismenoyrityksiä ihan vain ettei toinen joutuisi vaikeuksiin tai satuttaisi itseään? Ambulanssia hän ei soittaisi, ensinnäkään ei käppipään olotila niin hengenvaaralliselta vaikuttanut, ja toisekseen mikäli tämän oli nauttinut jotain vahvempia aineita joutuisi hän mitä varmimmin siitä vielä vaikeuksiin. Jotenkin Varpusesta tuntui, ettei toinen tykkäisi hyvää jos Kio niin menisi tekemään. Ulkopuolisilta ohikulkijoilta avun kysyminen johtaisi varmastikin siihen epätoivottuun ambulanssiin ja ongelmiin, joten sekin ajatus kuopattiin välittömästi. Kio huokaisi vaimeasti itsekseen. Ehkei hänellä ollut muita vaihtoehtoja kuin seurata tilannetta. Tosin, ei hänellä kyllä kiire minnekään ollutkaan, mutta silti.. Eihän nuorukainen edes tuntenut tätä jätkää. Oliko hänellä muka mitään velvollisuuksia katsoa tuon perään kuin jonkinsorttinen kanaemo konsanaan? Ei, eipä tainnut olla. Kio huokaisi uudelleen, tällä kertaa raskaammin. Hänen omatuntonsa ei sallisi jätkän yksinjättämistä nyt, kun hän oli tämän kerran sivuun raahannutkin ja näin sekoittanut itsensä soppaan.
Kio tajusi katseensa lähteneen harhailemaan vasta, kun lattialla istuksiva avasi ensimmäisen kerran suunsa. Ai ei ollut sekaisin, vai? Varpunen hymähti pienesti ja pyöräytti silmiään, jatkaen puolelta toiselle keinumista ja alkaen hyräillä vaimeasti itsekseen. Huomio kuitenkin kiinnittyi takaisin lattialla olevaan, kun tämä yllättäen kellahti selälleen. No mikäs sille nyt tuli? Kio kurkotteli nähdäkseen polviensa yli lattiatasolle viattoman uteliaana tietämään mitä toinen puuhaili. Mitä ilmeisimmin etsi jotain kun housujensa taskuja noin penkoi, ja Varpunen halusi nähdä mitä. Jätkän kehon kontrolli ei tainnut olla täydessä hallinnassa hapuilevien ja kankeiden liikkeiden perusteella, mutta toinen sai kuin saikin etsimänsä esille - kännykän nimittäin. Aikoiko toinen soittaa itse sen ambulanssin vai mitä se ajatteli? Mitä ilmeisimmin yritys jäi siihen, kun kapula tippui lattialle. Kion suuret silmät valtasi kysyvä katse kun jätkä loi häneen mitä avuttomimman koiranpentuilmeen jota seurasi lyhykäinen anomus. Jaa pitäisi soittaa jollekulle? Jer-- Mille? Kion kasvoille levesi aurinkoinen ja herttainen hymy, kun hän nyökkäsi ja ojensi kätensä napatakseen toisen puhelimen lattialta. Kapistusta tutkailtiin hieman, ennenkuin päästiin nimivalikkoon. Jer...Jer...Jer...Jeremy? Sitäkö toinen tarkoitti? Nojaa, kelvatkoon. Kio painoi vihreää luuria ja nosti kännykän korvalleen. Se tuuttasi muutamaan otteeseen, ja kun langan toisessa päässä vastassiin ei Varpunen antanut toisen edes kunnolla hengähtää puhelinlinjan toisessa päässä; " Siun frendis on vaikeuksissa, ostoskeskuksen kolmas kerros, kenkäkauppaa vastapäätä. " Naps punaista luuria, siinä se. Kio laski kännykän omistajansa rintakehälle. " Ole hyvä. " Tämä sanoi kasvot säteillen.
// Take & Jeremy astukoot areenalle. C : // | |
| | | TakeItEasy
Viestien lukumäärä : 243 Join date : 01.03.2011 Ikä : 30 Paikkakunta : Kolmas ulottuvuus
| Aihe: Vs: Sokea piste 1/5/2011, 07:44 | |
| // Minäpä myyn pari jääkaappia --eiku siis täältä tullaan :3 //
Pitkät yöunet olivat tämän päivän juttu. Kouluun ei tosiaankaan vaivauduttu menemään, sillä taas vietettiin yhtä niistä lukuisista päivistä, kun kaikki tuntui vaan niin saatanan ylitsepääsemättömältä, että tahdottiin vain haudata pää kasaan tyynyjä ja vetää peitto korviin. Ja nyt saatana, jos joku uskalsikaan tulla häiritsemään, olisi helvetti irti. Okei, ehkä se oli vähän liian suurieleinen kuvaus, kun puhuttiin Jeremystä. Tuon takkutukkaisen nuorukaisen olemus kun yleisimmiten oli melko säyseä; unelias ilme, eikä mielenkiinto riittänyt ruveta riehumaan ilman todellista syytä tai hengenhätää. Mutta ehkä se häiriköinti voisi tällä kertaa lukeutua niihin todellisiin syihin, sillä nuorukainen oli tosiaankin kukkunut hereillä reilusti yli 24 tuntia. Ei sille valvomiselle tainnut edes löytyä mitään kovin järkiperäistä syytä. Ei vain väsyttänyt, videopelit tempaisivat mukaan ja ehkä vähän myös pelotti, että joku murtautuisi kämppään pojan nukkuessa. Takkutukka oli nimittäin muutamaa päivää aikasemmin saanut nimettömän uhkauksen, jossa kerrottiin velikullan seilaavan nyt kovin epävakailla vesillä. Toisinsanoen, isoveli oli nähtävästi jälleen kerran onnistunut sotkemaan itsensä johonkin soppaan ja saamaan kovemmat kaverit peräänsä. Ja niistä lukuisista soittoyrityksistä huolimatta poika ei ollut saanut veljeään kiinni; puhelinvastaaja kertoi, ettei numeroon juuri nyt saatu yhteyttä. Se jos mikä hermostutti Jeremyä, villi mielikuvitus pääsi laukkaamaan valtoimenaan, toinen toistaan kamalammat mielikuvat sen kuin vilisivät silmien edessä. Mitä jos tällä kertaa veljelle oli oikeasti sattunut jotain? Tai pikemminkin tehty jotakin? Rohkeus ei ollut vielä riittänyt lähteä tarkistamaan, löytyisikö velikulta omasta poikamiesboksistaan. Pelättiin, että oven takana odottaisi eloton ruumis, tai vaikka joku niistä kovemmista kavereista, jotka vaatisivat takkutukkaa maksamaan veljensä puolesta. Ne tarttuisivat paidan kauluksesta kiinni, iskisivät seinään ja sanoisivat että jos tahdottoo vielä nähdä veljen elävänä, olisi parempi hoitaa homma mukisematta. Kaikki se tiivistettynä pieneen hetkeen sai pojan menettämään yöunensa ja ruokahalunsa. Ja nyt, kun väsymys ja nälästä johtuva heikotus alkoivat käydä voittamattomiksi, iskettiin pää tyynyä vasten ja annettiin unimaailman ottaa valta. Se kävikin nopeammin, kuin Jeremy olisi ikinä arvannut. Silmät painuivat automaattisesti kiinni ja tiedottomuus tavoitti pojan mielen hetkessä. Sikeitä vedeltiin autuaan tietämättömänä siinä, missä kunnossa tämä pikkukaveri nimeltänsä Paris tällä hetkellä oikein könysi.
Siihen asiaan kyllä tuli nopeasti muutos. Sydänkohtaus ei ollut kaukana, kun puhelin ryhtyi huutamaan sitä liiankin tutuksi käynyttä crunkcore-biisiä. Vaivautumatta edes katsomaan, kuka kehtasi häiritä unia, poika painoi vihreää luuria ja iski puhelimen korvallensa. "Kerro", oli ainut asia, minkä uninen äänensävy päästi valloilleen. Eipä siinä olisi pidempään edes ehtinyt jaarittelemaan, kun linjan toisesta päästä kerrottiin kaverin olevan vaikeuksissa ostoskeskuksen kolmannessa kerroksessa kenkäkauppaa vastapäätä. Ja mitä vittua, oli ainut ajatus takkutukan pääkopassa, kun luuri tuuttasikin jo merkiksi puhelun loppumisesta. Tajuamatta edelleenkään katsoa soittajan nimeä, poika könysi ylös sänkynsä pohjalta ja turhautuneena äännähtäen veti lähimmät housut ja paidan yllensä. Paremmat päivänsä nähneiden farkkujen taskuun tungettiin vain sätkätarpeet; muuta tuskin tarvittaisiin. Ostoskeskukselle ei onneksi ollut pitkä matka, joten jalat toimivat ihan sopivana kulkupelinä. Sormenpäissä vähän pisteli hermostuneisuus siitä tiedottomuudesta, kun ei tiennyt mikä siellä oikein odotti.
Matka taittui vikkelään, ja enempiä miettimättä takkutukka kapusi portaita pitkin kolmatta kerrosta kohti. Ei tuo mitään hissejä tai liukuportaita käyttänyt - hyötyliikuntaa oli käyttää ihan tavallisia rappusia. Määränpäähän päästyään Jeremy saattoi vain pyöräytellä silmiään ja huokaista turhautuneena. Paris. Aivan, niinpä niin. Ja joku tuntematon hyypiö? Askeleet suunnattiin kaksikon luo, katse pidettiin visusti kkovin sekavan oloisessa rokkarissa. "Voi vitun idiootti", takkutukka ärähti ja mulkoili rokkaria tuimasti. | |
| | | Radical
Viestien lukumäärä : 175 Join date : 01.11.2009
| Aihe: Vs: Sokea piste 2/5/2011, 06:05 | |
| Paris olisi voinut nousta ylös lattialta, muttei noussut. Elettäkään ei tehty hengissä olemisen todistamiseksi, maattiin siinä vain kuin joku raato. Tuntui ihanalta vain maata paikallaan, keskittyä hengittämiseen sen sijaan, että koittaisi epätoivoisesti pysyä pystyssä ja pitää oksennuksen sisällään. Teki mieli jäädä siihen loppuelämäkseen, olla liikkumatta milliäkään, nukkua pää selväksi, vajota hyvällä tuurilla koomaan niin, ettei enää koskaan joutuisi rasittamaan itseään ajattelulla. Lihaksia särki melkein yhtä kovin kuin päätä, ihan kuin olisi juossut maratoonin tai treenannut salilla tuntikausia. Vatsalihaksia sattui niin paljon, että ilman keuhkoihin vetäminenkin tuntui sadalta vatsarutistukselta. Raajatkin tuntuivat niin raskaalta, että oli helpompaa antaa niiden levätä lattiaa vasten kun koittaa kannatella. Ehkä pillereissä oli ollut jotain rautaa, joka oli nyt jäänyt kiinni suoniin ja lihaksiin, muuttanut solut kovin raskaiksi? Jos rokkari olisi ollut hiukan paremmassa kondiksessa hän olisi varmasti etsinyt jostain vesilammikon ja katsonut uppoaisiko suoraan pohjalle, olo nimittäin oli sellainen, että hän oli melko varma, että olisi humpsahtanut jonkun atlantinkin pohjaan kertaheitolla ja jäänyt sinne kivenmurikoiden seuraksi. Ja haiden.
Mustatukka ei juurikaan kiinnittänyt huomiota mihinkään ympäristössään, ei edes siihen, kuinka se tuntematon ihminen otti kännykän ja soitti. Ihan sama kelle se soitti, vaikka olisi hälyttänyt ambulanssin. Pääasia oli, että se hankki jonkun hakemaan - vaikkei poika kyllä mihinkään halunnut lähteä. Hän halusi kuitenkin seuraa, jonkun ottamaan syliin ja kertomaan, että kaikki olisi hyvin ja hän oli maailman täydellisin ihminen, kun pystyi näinkin hyvin pysymään kuivilla. Niin, poika ei edes myöntänyt, että oli ottanut jotain, vaan koitti vakuutella itselleenkin, että oli täysin vesiselvä. Olo oli väin vähän heikko, mutta ei se liittynyt mihinkään. Ei ainakaan niihin pillereihin, jotka olivat varmasti olleet vain viattomia särkylääkkeitä. Paikalta liikuttiin vasta kun jatkettiin kakomista, oli pakko kierähtää kyljelleen, ettei olisi tukehtunut, ja samalla päästiin kätevästi kontalleen. Jos mahdollista näytti poika vielä aiempaakin surkeammalta. Käppi oli pudonnut päästä, otsatukka oli kihartunut tuskanhiestä vasten otsaa. Silmät verestivät, tähyilivät epämääräisesti suuntaan jos toiseenkin, eivät keskittyneet mihinkään. Liikkeet olivat nykiviä, äärettömän hitaita. Aika sen sijaan kulki nyt liiankin nopeasti, eikä Paris oikeastaan tajunnut mitä tapahtui, ennen kun paikalla oli jo tuttu ihminen.
Tuntematon oli selvästi löytänyt puhelimesta oikean numeron. Jeremy seisoi siinä edessä, kirosi hämmentyneen oloisena. Paris koitti tuijottaa tuota syyttävästi ja samalla pyytää anteeksi, muttei osannut, vaan päätyi loppujen lopuksi väkisin vääntäytymään pystyyn ja pitkälti kaatumaan tuon käsivarsille. "Muo väsyttää niin kauheesti", poika henkäisi sammaltaen, en vaivautunut kantamaan omasta painostaan grammaakaan. | |
| | | RevitytSiivet
Viestien lukumäärä : 53 Join date : 07.04.2011 Paikkakunta : Joensuu
| Aihe: Vs: Sokea piste 6/5/2011, 12:02 | |
| Kio keinui huolettomana puolelta toiselle, hyrisi itsekseen ja vilkuili välillä sinne lattiatasolle, ihan vain varmistaakseen että toisessa vielä henki pihisi. Muutamaan kertaan hän joutui luomaan tähän pidemmän katseen, sillä niin pelottavan liikkumatta toinen makasi, mutta kenties hän ei vain kärsinyt heilua siinä sen kummemmin. Kio huokaisi itsekseen, samalla kun antoi ajatustensa lentää omie uriaan. Kuinkahan kauan hänen kannattaisi tässä pysytellä? Kunnes se Jeremy - niminen tyyppi tulisi? Vai kannattaisiko hänen kenties painua matkoihinsa nyt ennenkuin apujoukot saapuisivat? Ja kun ne saapuisivat, olisiko Varpusella enää osaa tahi arpaa tässä hommassa, vai tulisiko hänen vähin äänin luikkia tiehensä.. Kio ei ollut aivan varma mitä hänen tulisi tekemän, joten hän päätti odottaa sitä Jeremyä ja tarkastella tämän tulon jälkeen tilanteen kehittymistä, tarvittaisiinko häntä johonkin esimerkiksi tuupertuneen raahaamiseen pois täältä tai jotain. Mistäpä sitä koskaan tiesi. Eipä sillä, ei pörröpäällä ollut mitään kiirettä tai kehittävämpääkään tekemistä, joten miksei hän tähän jäisi ihan vain tilanteen seuraajaksi. Voisihan olla että hänen apuaan tarvittaisiin vielä johonkin.
Ajankulukseen Varpunen hypisteli paitansa helmaa, availi ja sulki liiviensä nappeja yhä uudelleen ja uudelleen. Rummutti sormillaan polviaan jonkin mielessä pyörivän biisin tahtiin, suki hiuksiaan ja nyppi nukkaa vaatteistaan, ja lopulta tuhahteli kärsimättömänä. Kärsivällisyys kun ei tosiaankaan ollut Kion vahvimpia puolia, mutta ehkä hän myös jossain mielensä syövereissä pelkäsi ettei Jeremy viitsisikään vaivautua saapuakseen paikalle jolloin Varpunen jäisi kaksin tämän hörhelöisen kanssa - eikä siinä tapauksessa Kiolla olisi minkäänlaista hajua mitä hänen tulisi tehdä. Hitto soikoon, hän ei ollut sairaanhoitaja tai lapsenvahti, ei hänellä ollut tällaisesta mitään kokemusta. Kai sitä oltiin koulussa joskus puhuttu mitä tulisi tehdä jos joku olisi aineista sekaisin ja apua vailla, mutta nekin opetukset olivat menneet suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja ainakaan Varpusen mielestä tämänkertainen huumehiippari ei vaikuttanut olevan kuolemankielissä tai hengenhädässä.. Saattaisihan toinen vielä kyetä kävelemään täältä ulos omin jaloin, mistäs sitä tiesi.
Pian kuuluikin varsin pahansisuinen ärähdys joka selvästikin oli suunnattu lattialla möngertävälle. Kio kohotti katseensa tulijaan, joka mitä luultavimmin oli se Jeremy jolle hän oli jokin aikaa sitten kilauttanut. Katse haravoi saapuneen perinpohjin, ja kasvoille palautui se tuttu, aurinkoinen hymy. Varpunen pysytteli vaiti ja seurasi kaksikkoa kuin kissa ikkunalaudalla, eikä voinut olla vaimeasti hykertelemättä kun maassa maannut vääntäytyi pystyyn ja heittäytyi Jeremyn käsivarsille. Kuinka hupaisa tilanne.
// Vähän köksii mutta kerrankos sitä. // | |
| | | TakeItEasy
Viestien lukumäärä : 243 Join date : 01.03.2011 Ikä : 30 Paikkakunta : Kolmas ulottuvuus
| Aihe: Vs: Sokea piste 8/5/2011, 09:02 | |
| Todellakin lämmin vastaanotto, jos sitä sellaiseksi voi kutsua. Saavuttuaan paikalle ja mulkoiltuaan lähes elottoman näköistä rokkaria, joka retkotti maassa pitkin pituuttaan, nousi vitutuskynnys aivan äärettömän korkealle. Teki vain mieli antaa itkupotkuraivarille valta ja valloittaa itsekin suurempi osa lattiasta Parisin vierestä, mongertaa täyttä kurkkua kuinka vihaa, vihaa niin paljon tätä päivää. Miksei joku ylempi taho sallinut hänen vain nukkua, juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsi? Mutta ei, tottakai piti kerätä luunsa ja tallustaa pitämään huolta jälleen yhdestä elämäntapaintiaanista, joka tällä kertaa sattui olemaan juuri tuo ristiriitaisia tunteita herättävä tummatukkainen rokkaripoika. Joka tuntui olevan täysin ulapalla koko tilanteesta. Hetken aikaa tuijotettiin silmästä silmään, kunnes Paris näytti elonmerkkejä ja ryhtyi kampeamaan itseään pystyyn. Onnistui, kun onnistuikin, mutta sitä riemua ei pitkään riittänyt. Samassa hetkessä Jeremy joutui todellakin tekemään töitä pysyäkseen itse pystyssä rokkarin heittäytyessä tuon käsivarsille kuin missäkin ällöromanttisessa leffassa. Takkutukka kiersi kätensä tuon ympärille paransi asentoa niin, että rokkari saattoi nojata häneen, eikä vain yksinkertaisesti retkottaa pelkkien käsien varassa. Rokkarin sammaltava ääni kertoi tuota väsyttävän, kaiken lisäksi niin kamalasti kuulema. Huokaisten takkutukka silitteli toisen selkää käsillään, ja yritti pyyhkiä sitä vittuuntuneisuutta pois naamataulultaan. "Mä uskon. Mut voitsä yrittää seistä ees vähä omin avuin tai sä oot kohta takas tossa lattialla?", Jeremy totesi jo huvittuneeseen äänensävyyn. Vaikkei tilanteessa itsessään ollut mitään hauskaa, silti vähän meinasi alkaa naurattaa. Paris oli niin kovin surkuhupaisa tyyppi, ainakin juuri tällä hetkellä.
Rokkarille ei kuitenkaan annettu aikaa protestoida, kun Jeremy jo raahasi tuon mukanaan viereiselle penkille, aivan siihen tuntemattoman tyypin läheisyyteen. Kädet silti pidettiin yhä rokkarin ympärillä, sillä koskaan ei tiennyt, jos tuo vaikka päättäisi retkahtaa pää edellä lattialle. Nyt takkutukalla oli aikaa tutkailla tuota koko ajan hiljaa hykerrellyttä poikaa, joka ei herättänyt minkäänlaisia ahaa-elämyksia mahdollisista aikaisemmista kohtaamisista. "Totaaa.. Osaatsä kertoo et mitä helvettiä?", poika kysäisi ihmeissään. Todennäköisesti tämä kyseinen kaveri oli se, kuka kehtasi häiritä unia ja soittaa. Eli toisinsanoen tämä tyyppi saattaisi tietää jotakin tietämisen arvoista. "Ja sinä, kerro säki et mitä helvettiä?", tuo vielä jatkoi melko lempeällä äänensävyllä, siirtäen katseensa tapailemaan rokkarin silmiä.
Tiedä, mitä nyt sitten pitäisi tehdä. Tässä sitä oltiin, keskellä kiireisten ihmisten täyttämää ostoskeskusta. Oli vain ajankysymys, milloin joku huolestunut mummeli soittaisi virkavallan paikalle tai milloin vartija rynnistäisi paikalle potkien kolmikon pihalle aiheuttamasta yleistä pahennusta. Mutta Paris ei kyllä ollut kovinkaan loistokkaassa kunnossa, eikä voinut varmaksi sanoa, pystyisikö tuo raahautumaan ulos koko paikasta. Matka todennäköisest katkeaisi siihen, että takkutukalta loppuisi voimat rokkarin raahaamiseen. Huh, mitä seikkailua taas. | |
| | | Sponsored content
| Aihe: Vs: Sokea piste | |
| |
| | | | Sokea piste | |
|
| Oikeudet tällä foorumilla: | Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
| |
| |
| |