like I could do a thing

//jööööö, mellikkä tänne päin. anteeksi tökkivyys, ei meinaa kunnon suomen kirjoittaminen luonnistua enää...

Suurin osa Aston High'n oppilaista hengasi ostarilla pelkkä puhdas huvittelu mielessään; shoppailu, kavereiden tapailu, riehuminen ja häiriöiden aiheuttaminen... Harvey Reid sen sijaan kutsui kyseistä ostoskeskusta työpaikakseen. Herran vähäinen vapaa-aika sai jotkut kavereista pudistelemaan päätään, mutta ei se poikaa itseään oikeastaan haitannut - hänhän kuitenkin sai puhua päivät pitkät teknisistä vekottimista sekä musiikista ja peleistä siinä sivussa, ja välistä joku tuttukin tuli käväisemään. (Ainut vain, että Harveylle teki hitsin tiukkaa olla myöntämättä alennuksia kavereilleen kun nuo tulivat asioimaan...)

Tänään oli harvinaisen hiljainen torstai-iltapäivä (yleensä torstaisin tämä elektroniikkapuolen osasto oli täynnä porukkaa). Harvey nojautui myyntitiskiä vasten, hiuksiaan puolihuolimattomasti pörröttäen, antaen tummien silmiensä haravoida välitöntä ympäristöä. Joku kuulokkeet korvilleen visusti painanut tyyppi tarkasteli viereisen hyllystön stereovalikoimaa, mutta tuo ei vaikuttanut tarvitsevan minkäänlaista apua. Harvey mutristeli suutaan, haukotteli, vilkaisten ohimennen kelloa. Hänen työpäivänsä eivät tietenkään olleet tavattoman pitkiä ja hän oikeasti piti työstään, mutta silti hän toivoi että kello liikkuisi nopeammin. Vuoron loppumiseen olisi vain vähän alle tunti, ja se tunti menisi aivan liian hitaasti jos ketään ei sattuisi paikalle.

Kaksi ärtynyttä ääntä varasti pojan huomion melkein heti kun hän oli kironnut päivän tylsyyttä. Toinen äänistä kuulosti hälyttävän tutulta, toisesta hän ei ollut varma. Herra suoristautui, kääntäen katseensa äänten suuntaan. Eipä hänen kauaa tarvinnut odotella, kun puhujat ilmestyivät hyllykön takaa, jonkinlaiseen väittelyyn ilmeisesti syventyneenä. Hämmästyksekseen Harvey jopa tunsi molemmat - etenkin tuon pienikokoisemman, naispuolisen olion.

Harvey tuijotti kaksikkoa mahdollisimman epäkiinnostuneesti, pohtien josko mennä kysymään tarvitsevatko apua vaiko eivät. Noiden sanasota oli kylläkin jokseenkin pelottavanlaatuinen, joten Harvey katsoi parhaaksi pysyä siitä erossa.
Poju piti katseensa kuitenkin kaksikossa, sillä hänen alitajuntansa käski pitämään tätä "neitosta hädässä" silmällä. Tosin mitä hän nyt oli tuosta tytöstä kuullut ja oppinut - ja tyttöhän oli tietenkin kukapa muukaan kuin Aya Gerrard - Harvey ei ollut varma kumpi tuossa keskustelussa oli pahemmassa vaarassa; Ayan seuralainen vaiko neiti itse...

[A]

Ayan päivä oli ollut kerakaikkiaan niin syvältä, ettei syvemmälle enää oltaisi voitu mennä.. Ensiksi tyttönen oli alunperinkin aamulla herännyt järkyttävään päänsärkyyn. No, tottakai eräs nimeltämainitsematon kusipää oli aloittanut aamun soittamalla kamalaa musiikkiaan niin täysillä kuin mahdollista. Siinä vaiheessa, kun Aya kirjaimellisesti tunsi basson jytinän päänsärkynään toinen näki punaista. Aya marssi suoraan Kieranin huoneeseen, tarttui stereoihin, käveli ikkunan luo ja nakkasi ne ikkunan läpi.. Kieran taas tuijotti kämppäkaveriaan boxerit jalassa ja hölmistynyt ilme naamansa koristeena.
"Mitähän amatsonia sä päätit leikkiä heti aamusta?" Kieran sanoi sitten ja mutristi huuliaan tuijottaessaan ikkunansa paikalla olevaa reikää. Tuuli heilautteli verhoja ja lattia oli täynnä lasinsiruja. Punapää ei kuitenkaan suostunut kysymykseen vastaamaan, vaan kääntyi kannoillaan ja marssi takaisin omaan huoneeseensa. Kieran pudisteli päätään ja päätti odotella muutaman tunnin, ennen kuin ottaisi välikohtauksen keskusteluun. Ayaa ei vain kannattanut lähestyä, kun tyttönen oli moisessa mielentilassa.

No, iltapäivän lähestyessä Aya marssi viimein ulos huoneestaan, Kieran söi muroja keittiössä. Nuorukainen kohotti katsettaan ja kohtasi tytön suuret silmät.
"Ootko sä okei?"
"Ymm.. Onko meillä vanukasta?" Tyttö vastasi ja tapitti nappisilmillään toista. Kieran ei voinut olla naurahtamatta. Kaikki taisi olla ihan ok.
"Mikä päivä nyt on?" Aya kysyi yllättäen ja Kieranin vastauksen kuultuaan toinen kauhistui.
"Mä-Mä-Mä en ollu koulussa."
"En mäkään ollut"
"Miksi?"
"Koska mä haluan, että sä ostat mulle uudet stereot."

No, Kieran passitti murisevan Ayan pukemaan ja sitten kaksikko suuntasi kohti ostoskeskusta. Epäonneksi Ayan matematiikanopettaja käveli vastaan melkein heti, kun he olivat astuneet ostoskeskukseen.
"Jaahas.. Neiti Gerrard ei ollut koulussa tänään." Opettaja murisi heti Ayan nähdessään.
"Ei se ehtinyt, kun meidän piti harjoittaa eikun siis harjoitella ihmisen biologiaa." Kieran vastasi, sujautti kätensä Ayan lantiolle ja veti neitokaisen pois opettajan luota, ennen kuin toinen ehti sanoa mitään.

Vasta erään tietyn liikkeen luo saapuessaan Aya räjähti.
"KIRAN VITTU, ONKO SUN PAKKO OLLA TOMMONEN HELVETIN VAMMANEN IDIOOTTI." Aya huusi, suunnnilleen siihen volyymiin, että koko ostoskeskus kuuli äänen kirkkaasti. Kieran sen sijaan vain nauroi.
"Vitun kusipää sä et voi puhua ihmisille tollain. Etkö sä tajua vitun paskiainen, että kaikki luulee että me ollaan yhdessä ko sä puhut tommosta paskaa" Aya raivosi ja kulki kämppäkaverinsa perässä vihaisena kuin ampiainen. Kieran vain kulki hyllyjen välissä vastaillen hymähdyksillä toisen paasaukseen.
"VITTU nyt lähdet vetään oikeesti johonkin. Mä en kestä sua.. Ostan sulle itte henkilökohtaisesti ne stereot ja SÄ PAINUT VITTUUN" Kieran tuijotti Ayaa hetken arvioivasti, mutta totesi sitten Ayan olevan jälleen vaarallisessa mielentilassa.. Toinen varmaan alkaisi heitellä kohta kaupaan tavaroita, jos Kieran ei raahaisi itseään alta pois.
"Hei Dude, katokki että toi hommaa kalleimmat ja hienoimmat stereot mitä täältä saa" Kieran huikkasi Harveylle ja marssi ulos kaupasta.

Aya hengitteli raskaasti ja nojasi yhteen hyllyistä. Siinä hetken hengiteltyään tyttö purskahti itkuun.

Se tylsyys olisi kyllä varmaan hiukan turvallisempaa kuin tämä...

Harvey tuijotti Ayan toivottaessa seuralaisensa - öh - vittuun, ja hän tuijotti tuon jätkän perään kun se käppäili ohi ja sanoi jotain kalleimmista ja hienoimmista stereoista jotka hyllystä löytyivät. Vau mikä kusipää oli Harveyn ensimmäinen ajatus kun heebo matkaansa lähti jatkamaan - ja tämä ajatus yllätti pojan aika totaalisesti. Hän ei yleensä ajatellut pahaa ihmisistä ja hän harvemmin käytti tehostesanoja ajatelmiaan kuvaamaan.

Räptyteltyään silmiään hetken ihmeissään, hänen katseensa suuntautui Ayaan. Poika meinasi piiloutua kassan taakse ihan varmuuden vuoksi, mutta sitten Aya purskahtikin itkemään ja Harvey tuhlasi jälleen kolmisenkymmentä sekuntia turhaan tuijottamiseen. Hän ei ollut tottunut ajattelemaan ihmisistä pahaa, käyttämään voimasanoja eikä myöskään tunteenpurkauksiin, jotka johtivat kyynelehtimiseen. Oli se jännää miten Aya Gerrardiin törmätessä sai äimistellä tapahtumia oikein olan takaa.

Poika käytti vielä viisi sekuntia miettiessään hyppäisikö tiskin yli vaiko kiertäisi ympäri - hän tyytyi kiertämään. (Hän olisi tuurillaan kuitenkin vetänyt nurin hypätessään ja se ei olisi ollut mainittavan tyylikästä.) Poika tassutteli varovasti Ayan luo, yrittäen muistella milloin viimeksi oli lohduttanut jotain itkevää tyttöä. Ei ihan lähiaikoina, kuului vastaus. Hänellä oli siis hiukan rajoitetut tiedot lohduttamisesta. Ja sitä paitsi, miten hän saattoi olla edes varma että toinen muisti hänet? Nyt oli kyllä hieman myöhäistä rynnätä takaisin piiloon - eipä hän kyllä olisi rynnänytkään jos olisi siihen mahdollisuus ollut - hänen omatuntoaan olisi kolkuttanut ihan liiaksi. Häntä harmitti jo pelkästään se, että tyttö ylipäätään itki.

"Hei", Harvey sanoi epävarmasti hiljaisella äänellä päästyään Ayan vierelle. "Oletko ok?"
No niin, real smooth, Harvey. Se itkee. Ei se ole ok.
"Tai siis selvästikään et ole ok, mutta - no..." poika piti taukoa ja kurtisti kulmiaan. "Kai muistat kuka mä olen?"

Aya ei muistanut milloin viimeksi sisälle haudattu tunnemytty oli revennyt yhtä pahasti. Tyttönen ei nimittäin voinut lopettaa itkemistä, vaikka tiesi muutaman tyypin tuijottavan tuota vähintään epämiellyttävästi. Sen sijaan tyttö painoi kädet kasvoilleen ja keskittyi tuottamaan mahdollisimman monta kyynel-Tonavaa kuin mahdollista. Tuo ei nimittäin yksinkertaisesti pystynyt lopettamaan. Teki mieli ryömiä hyllyn alle (johon Aya epäilemättä olisi mahtunut) ja nukkua pois tämä paha olo. Hemmetin Kieran, se osasi olla niin paskiainen välillä. Miksei se ollut hänelle yhtä mukava kuin sille Tylerin kutaleelle.. Vittu.

Vasta kun joku käveli varvoaisesti vierelle ja alkoi puhua, kohotti pieni punatukkainen rinsessa katseensa. Silmät olivat edelleen kosteat ja näyttivät siitä johtuen entistä suuremmilta. Ohi kävelevä nainen tuijotti Ayaa awwwwwww ilmeellä ja hetken aikaa Aya pelkäsi joutuvansa mummelin halailuun. Onneksi toinen kuitenkin päätti, että kyseessä oli jokin Ayan ja Harveyn välinen juttu ja jätti nämä rauhaan.
"Tottakai mä muistan sut Harvey.." Aya sanoi hiljaa ja koitti taikoa kasvoilleen jonkinlaisen hymyn, epäonnistuen siinä surkeasti. Kyllähän hän tuon söpöläisen muisti.. Tuota oli ahkerasti järkytetty silloin musiikinluokassa.
"Sori.. Mä oon ihan okei.. Mullon ollu vaan vähän huono... viikko" Aya sanoi hiljaa ja rupesi tonkimaan laukusta nenäliinaa jolla voisi yrittää tukkia kyynelkanavansa.
"Miten sä täällä olet?? Tai siis olet vissiin töissä täällä" Tyttönen sanoi sitten ja sanoja seurasi pulleiden kyynelten valuminen jälleen silmistä.
"Vittu" Ei ollut tytölle mitenkään mukava tilanne tämä.. Ei.. Aya kun ei yleensä esittänyt muita julkisia tunteiden purkauksia kuin raivon ja ilon.. Surua ei esitetty julkisesti.

"Tiiätkö mikä parantas mun oloa huomattavasti" Aya sanoi sitten ja nähdessään Harpan kysyvän ilmeen painautui toisen syliin, kiersi kädet tuon kaulan ympärille ja pysyi siinä.. Ihan pienenä myttynä vasten Harpan kehoa. Ayalla oli aina ollut juttu halauksia kohtaan. Se oli ainuita tyttömäisiä piirteitä toisessa. Tuo tykkäsi halailuista ja tiedostamattaan tuo vielä sulki silmänsä, loihti kasvoilleen äärimmäisen tyttömäisen ilmeen ynnämuuta. Nyt läheinen mummeli oli ainakin sitä mieltä, että kyseessä oli rakastavaisten keskustelu, sillä mummelin kasvoilla oli sen verran riettaalta tuntuva ilme, ettei toista.

Viimein Aya avasi silmänsä ja irrottautui Harpasta.
"Kiitti.." Kyyneltulva oli tosiaan loppunut ja tyttö vaikutti kosteista silmistään huolimatta olevan paremmalla tuulella.
" Ja sori.. Mullon vähän semmonen fiilis että aina kun me tavataan sä joudut mun lähentelyjen kohteeksi" Hymy.

Okei, ei siis pelkoa, Aya muisti Harveyn. Hyvä. Hyvä hyvä. Poika nyökytteli helpottuneena, mutta myös huolestuneena tytön sanoille, väläyttäen sitten semisti vaivaantuneen hymyn toisen ikään kuin kysyessä oliko Harvey täällä töissä. Ilmeisesti muiden myyjien kanssa identtinen paita ei viestittänyt asiasta tarpeeksi selkeästi... mutta eipä Ayaa voinut syyttää tarkkaavaisuuden puutteesta. Ei Harveynkaan prioriteetilistalla ensimmäisenä ollut paitojen tuijottelu kun hän joutui yllätetyksi kesken itukohtausten.

Mutta hänen ajatuksensa aikoivat lähteä sivuraiteille. Harveyn ajatuksilla oli tapana tehdä sellaista aika ajoin, ja kun niin kävi, heräsi hän todellisuuteen aina jokseenkin epämiellyttävästi. Ja nyt hän tietenkin häkeltyikin aivan tajuttomasti Ayan yhtäkkiä painautuessa vasten. Myönnettäköön, että hänen olisi pitänyt nähdä tuon halauksen olevan tulossa, mutta todettakoon nyt sekin, että vaikka hän olisi sen tajunnut, ei hän olisi osannut suhtautua siihen yhtään fiksummin.
Herra ei ensialkuun punastunut - mutta kun hänen silmiinsä sattui se paikalle eksynyt mummonketale, poju otti ja vaihtoi värinsä kirkkaan punertavaksi. Mummeli oli selvästi saanut ihan väärän kuvan. Poika meinasi kiljua mummolle protestinsa, mutta ei hänellä ollut sydäntä sitä tehdä kun kaulassa roikkui niinkin surkea olento kuin Aya. Harmillisesti Harvey ei jostain syystä kyennyt halaamaan tyttöä takaisin; hänelle vain tuli kummallinen esto päälle, joka kielsi liikahtamasta yhtään mihinkään. Hänellä oli hirvittävän typerä olo, mutta hän ei oikeasti tiennyt miten halailtiin ja mihin hänen pitäisi muka kätensä pistää. Aya oli niin pieni.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen tyttö päästi irti ja Harvey rentoutui heti.
"Joo, eipä tuo mitään", viimeksi mainittu kuittasi ja onnistui hymyilemäänkin pienesti. "Jos joskus oppisin vaikka -"
Poika katkaisi lauseensa lyhyeen; hän ei ollut varma mitä oli sanomassa - tai siis, hän tiesi mitä oli sanomassa, mutta 'jos joskus oppisin halaamaan takaisin' kuulosti niin uskomattoman perverssiltä. Parempi olla sanomatta mitään.
"Unohda", poika heitti, hieraisten niskaansa vaivaantuneena, silmien liimautuessa hetkeksi lattiaan. Suklaasimmut nostettiin tyttöön kuitenkin takaisin melkein heti, ja nyt noissa silmissä oli selvästi huolestunut katse, vaikka huulilla kareilikin varovainen hymy.
"Haluatko sä puhua siitä - tai tuosta? Täällä on aika autiota, eli aikaa on", herra ehdotti hiljaa, "ja mä olen kuulemma hyvä kuuntelija."

Ayan mielestä Harvey oli edelleen yhtä suloinen, kuin silloin joskus aikaisemminkin. Toinen käyttäytyi niin hassusti. Ihan niin kuin Harveytä ei olisi ennen halailtu.. Mikä taas tuntui Ayan mielestä hassulta. Pojallahan oli kuitenkin nätti nassu, joka varmasti liiteli usemman kuin yhden tytön päiväunissa. Eli siis Aya epäili pojan toimia toden teolla.
”Sä oot vieläkin ihan hassu Harppa.” Aya sanoi hymähtäen, kun toinen keskeytti lauseen, jonka lopetuksen tyttö kyllä osasi päätellä.
”Ei se oikeasti ole niin vaikeaa, sun pitää vaan kietaista mut siihen syliin sillain söpön pehmeästi.. Jos sä haluat mä voin opettaa sut halailemaan” Porkkana sanoi ja iski toiselle silmää. Joo itkukohtauksen jälkeen oli hyvä alkaa vähän kiusoitella toistakin. Eipähän olisi niin nolo tilanne itselle.

Kun Harppa ehdotti puhumista, Aya kohotti varovasti kulmaansa ja pyyhkäisi silmiään. Haluaisiko hän kertoa toiselle päivän tapahtumista. EI oikeastaan. Ayaa ei yleensä tehnyt mieli jauhaa omia mielenterveysongelmiaan muille. Varsinkin, kun Harppa vaikutti muutenkin siltä, että Ayan amatsonin ominaisuudet olisivat toiselle liikaa.

”Hmm. No ainakin mun pitää ostaa ne stereot.. Edelliset pääsi tutustumaan meidän pihamaahan.” Tyttö sanoi ja irvisti. Samassa muistettiin, että Kieranin huoneessa ei myöskään ollut ikkunaa. Toivottavasti Lina tai Kieran älyäisivät käydä sellaisen siihen hommaamassa.
”Haluatko sä esitellä mulle niitä stereoita.” Tyttö sanoi ja kallisti päätään hymyillen pienesti. Sitten tartuttiin Harveyn käsikynkkään täysin spontaanisti ja kirjaimellisesti raahattiin toinen kyseiselle osastolle. Kyllä Aya osasi käyttäytyä aina, kaikissa tilanteissa.
”Mitkäs näistä on ne kalleimmat ja parhaat.. Kiekko nimittäin tulee varmasti tarkistamaan sen asian.”

"On se mulle vaikeaa", Harvey mutisi. Poika oli helpottunut kun Ayalta lähti jo näin pian kevyttä juttua; tyttö oli selvästi saanut itsensä ja tunteensa jotenkin hallintaan, liekö sitten äskeisen kiusallisen halauksen ansiota... joo ja kyllähän nuoriherra Reid tykkäsi ajatella olevansa oikein smoothi naistenmies mutta totuus oli tietenkin vähän toisenlainen. Hän kun ei edes osannut haliruttailla ihmisiä casuaalisti... halausopetus saattaisikin olla ihan passelia, mutta eipä poika mitään kommentoinut Ayan puolivitisillä heittämään kommenttiin, hymyili vain epävarmasti.

Harvey nyökkäsi sitten Ayan sanoille stereoiden ostamisesta, vaikka herra joutuikin vähän kelailemaan että mistä toinen oikein puhui. Hän muisti hämärästi sen Ayan seuralaisen (jonka nimeä poika ei vieläkään päähänsä saanut, vaikka naaman tunnistikin) sanoneen jotain stereoista häipyessään aiemmin paikalta. Harvey olisi lähtenyt herrasmiehen tavoin johdattamaan Ayaa stereoita kohti, ellei tuo olisi napannut Harveyn kättä vangikseen. Poika vähän säpsähti.
"Jaa, alkaa tuntumaan että tykkäät aiheuttaa mulle sydänkohtauksia", herra kuittasi kevyt virne huulillaan raahautuessaan tytön perässä. Hän ei kyllä ikinä muistanut tulleensa itseään melkein kaksi kertaa pienemmän olion raahaamaksi...

Mutta mitä Aya olikaan niistä edellisistä stereoista sanonut? Että ne pääsivät tutustumaan pihaan? Harvey pudisti itsekseen päätään epäuskoisesti, arvellen että tässä olisi varmaan takana mielenkiintoinen tarina. Hän oli kuitenkin myyntimies ennen kaikkea, joten työasiat ensin!
"Nuo on mulla kotona", Harvey vastasi tytölle, osoittaen kolminumeroisella hintalapulla varustettuja stereoita. Hänellä ei olisi ollut niihin varaa ilman työntekijä-alennusta, ja sittenkin isä ja nössöveli olivat vuoronperään päivitelleet ostoksen hitonmoista hinta/turhuus-suhdetta. "On täällä kalliimpiakin, mutta näissä on paras äänentoisto mikäli et halua ostaa kajareita erikseen..."
Poika vilkaisi Ayaa, ja virnisti. "Nää on kanssa helppokäyttöisimmät mitä täällä on. Se kaverisi vaikutti nimittäin vähän yksinkertaiselta." Ei Harvey edelleenkään muistanut sen tyypin nimeä, mutta hän aprikoi että tuskin oli ketään tärkeää mennyt loukkaamaan - ja mitäpä väliä tuolla oli, Ayaa tuskin häiritsi nokkela kommentointi siitä jätkästä, kun ajatteli niiden kahden aiempaa keskustelua.

// tajusin just että mulla on rajoittunut ymmärrys stereoista, joten jätän asian nyt vähän tälläin... avoimemmaksi 8D

Aya vilkaisi sivusilmällään Harveytä, kun tuo oli todennut että Aya tykkäsi aiheuttaa toiselle sydänkohtauksia. Aya hymähti ja käänsi katseensa eteenpäin.
"Mun äiti sanoo samaa, tosin musta tuntuu että se ajattelee asian vähän toisin ko sä" Tyttö sanoi rauhallisesti ja sai välittömästi äitinsä paheksuvan ilmeen mieleensä. Päätä ravistettiin vihaisesti ja koetettiin kadottaa moinen paska mielestä. Ei nimittäin yhtään tehnyt muistella kyseistä muijaa, millään tavalla.

Viimein parivaljakko oli saapunut stereoiden luokse ja Aya tuijotti niitä ymmärtämättä asiasta yhtään mitään. Olisi hemmetin vaikea sanoa mitkä olivat parhaat tai mitään, tämmöiset yleensä oli miesten juttuja.. Tai ainakaan porkkanapää ei niistä ymmärtänyt mitään.
"Totaa" Aya mutisi, mutta onneksi Harppa pelasti tilanteen kertomalla millaiset tuolla itsellä oli. Aya tuijotti stereoita hetken mietiskellen kelpuuttaisiko herra kusipää niitä. No, olisi parempi kelpuuttaa.
"Eli siis ne on hyvät eiks niin?" Aya sanoi hymyillen toiselle ja koitti olla ajattelematta aamuista tapausta, jolloin Kieranin edelliset stereot olivat kokeneet loppunsa. Hemmetin Kieran, sen syytä kaikki.. Pitikö olla olemassa, kun ainoa elinsyy oli Ayan ärsyttäminen.

"Joo mä taidan ottaa noi, mutta.. Mun pitää varmaan lahjoa sitä vielä niillä uusilla kajareilla tai jtn.. Se on mulle aika vihainen kai.. Tai no, ei se vihainen ole, mutta koska en halua mutsin käytöskouluun niin mun pitää lahjoa sitä jätkää.. Eli mä mieluummin ostan sille jotain kivaa kuin.........."Lause katkaistiin ja silmiä pyöräytettiin.. Joo Kieranilla oli välillä mielenkiintoiset käsitykset kiristämisestän ja siitä mistä asioista oli sopiva kiristää ihmisiä.
"Hei Harppa oliks sulla pitkään töitä? Oisit voinu tulla asentaan noi meille.. Koska............. No mä en osaa ja Kieran osaa itte vielä vähemmän.. Jos meistä jompikumpi rupeis asentaan noita niin..... No lopulta noikin lentäis ikkunasta" Aya naurahti ja tuijotti toista ruskeilla nappisilmillä. Toisaalta pieni mieli toivoi, että toisella olisi jotain menoa.. Treffit, naisten stalkkausta, tyttöystävän viihdyttämistä tai jotain mitä muut koulun nuoret miehet harjoittivat. Harvey oli Aya-papanapään mielestä liian suloinen olemaan yksin. Tuo tarvitsisi söpön tyttöystävän, jonka kanssa kulkea käsikädessä kuutamossa ja jutella jostain random tähtikuvioista.

((Hitto mitä paskaa, koita kestää))

Harvey oli tottunut Ayan kaltaisiin osaamattomiin asiakkaisiin, joiden kanssa tuli käyttää yksinkertaisinta mahdollista termistöä, joten herraa ei toisen tietämättömyys haitannut pätkän vertaa.
"Ne on hyvät", poju myönsi nyökäten, hymyillen tuttua hymyään. Häntä kyllä vähän harmitti myydä jotain noin kallista Ayalle ihan vain koska joku tytön oikukas kaveri oli sellaista käskenyt tekemään - mutta nyt oli kieltämättä vähän myöhäistähän ohjata punapää alennushyllystön luo.

Harvey nyökkäsi tytön sanoille lahjonnasta kajareilla. Lahjonta oli kiristyksen ja uhkailun ohella kätevin suostuttelutaktiikka, tai niin Harvey oli päätellyt kouluvuosiensa aikana. Herra oli jo melkein osoittelemassa parhaita vaihtoehtoja, kun Aya sitten jatkoi ja poika-pienen silmät suurenivat hämmästyksestä tytön saatua sanottavansa sanottua.
"Tuota", Harvey inahti, haroen hiuskuontaloaan epävarmasti, "ei mulla ole kuin alle tunti työaikaa, ja senkin saisin pois jos vaihtaisin pari sanaa pomon kanssa, mutta, tuota - kissat pärjää kyllä, mutta mun veljeni Austin saattaa kuolla nälkään." Vaikka voisiko hän ihan oikeasti jättää Ayan pulaan? Varsinaisia asennushommiahan ei noissa oikeastaan ollut, johdot vain seinään ja napista päälle, mutta jos tyttö ei osannut sitäkään... Harvey ei voisi hylätä Ayaa oman onnensa nojaan - ja sitä paitsi, nössöveljen tulisi jo opetella huolehtimaan itse aterioistaan.
Mutta mitä jos se Ayan kaveri olisi paikalla? Harveyn aivot olivat hetkellisesti lakanneet toimimasta, eikä hän osannut yhtään sanoa mitä se jätkä Ayalle edes oli! Veli, jätkäkaveri? Kämppis? Miten asianlaita sitten olikin, Harveytä vähän pelotti. Hän ei halunnut saada selkäänsä. (Tosin miksi hän saisi selkäänsä?! Hänhän oli vain avustamassa avutonta asiakastaan!)

Harvey käänsi katseensa takaisin Ayaan, tuijottaen tuota hetken, huokaisten sitten syvään, melkein alistuneeseen sävyyn - ikään kuin olisi joku rangaistus kun Ayan kaltainen tyttö kutsui kotiinsa. Vaikka ei Harveylla mitään taka-ajatuksia edes ollut.
"Voin pyytää kuljetuspuolen jätkiä ajamaan nämä sun luoksesi, siis jos aiot kajarit vielä ostaa. Nää kaikki on ehkä vähän hankala kantaa", Harvey aloitti ja uskaltautui taas hymyilemään, mutta tajusi sitten että puhui kermalaisen kanssa - ja kermalaisilla oli yleensä isien kustantamat hienot autot. Hymy kuihtui herran huulilta, kun hän jatkoi varovaisesti, "vai onko sulla auto, millä saataisi tavarat kuskattua?"

// älä ny viiti xD miulta sitä outoa tekstiä nyt tulee, mutta haluun kuitenkin saada tän pelin taas liikkeelle :33

Aya katseli Harveyta pää kallellaan ja pieni hymy kasvoille jumittuneena. Mitähän toinen mahtoi mietiskellä? Teki oikeastaan vähän mieli kysäistä, muttei sitten kuitenkaan kehdattu. Olisi varmaankin liian tungettelevaa udella moista pojalta, joka oltiin tavattu vasta toista kertaa.. Sitäpaitsi jos Harvey ahdistui halauksista, tuo luultavasti hämmentyisi myös erilaisista kysymyksistä. Tämä oli Ayan logiikkaa.. Toista siis tyydyttiin vain tuijottamaan ja hymyilemään. Kerrankin siis yritettiin kovasti, jotta osattaisiin käyttäytyä. Hämmentävää.

Harvey sanoi työaikansa loppuvan. Se oli siis Ayan mielestä selkeä viesti siitä, että toinen saataisiin raahata kotiin. Kuinka hurmaavaa! Porkkanapää oli oikeasti täpinössään Harveyn takia, sillä jotenkin tuo tunsi poijan jo kaverikseen, vaikka he olivatkin kovin erilaisia. Kuitenkin Harvey oli yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka eivät ärsyttäneet Ayaa olemassaolollaan. Yleensä Aya tuli uusien tuttavuuksien kanssa huonosti toimeen, mutta Harvey oli yksi niistä säännöistä joka vahvisti poikkeuksen. Onneksi.
"Eli mahtavaa, sä tulet siis käymään meillä.. " Sanottiin iloisesti ja silmät tuikkivat aurinkoisina. Näinä hetkinä Aya vaikutti täysin normaalilta teinitytöltä. Ilman henkisiä ongelmia ja sitä rataa.
"Tosin.. Jos sun pitää vielä olla töissä niiiiin.. " Pohdittiin vakavana mitä tehtäisiin sillä aikaa kun toista odoteltiin.

"Ja ei, mulla ei ole autoa.. Tai no on mulla auto, mutta en aja sillä koskaan. Ensinnäkään siksi että.. No mun ei anneta ajaa sillä. Olen kuulemma liikenteessä turvallisuusriski" Aya naurahti ja tuijotti kujeilevasti Harveyta. Joo, Ayan auto oli autotallissa lukkojen takana, toiset avaimet Kieranilla ja toiset Linalla. Nämä kaksi myös autoa enemmän käyttivät hyväkseen. Porkkanapää sai tyytyä pinkkiin vespaan.

Äkkiä ajatukset jumittivat taas Harpan elämään ja toista tuijotettiin miettiväisesti. Sitten päätettiin vihjailla asiasta hivenen, jotta saataisiin asiaan selvyys.
"Muuten Harps, joko sulla on joku koulun neitonen kiikarissa " Aya sanoi täysin tyynenä ja tuijotti toista silmät suurina. Porkkanapää oli itse loistava parisuhteeseen kannustaja ei sillä.
"JA jos ihmettelet kysymystä niin se nyt vain sattui tulemaan mieleen." Virnistettiin ja käännettiin katse taas stereoihin.
"Mutta hei jos sä kerran tulet käymään meillä niiiiiiiin sä joudut ikävä kyllä tapaamaan mister kusipään, eli Kieranin.. Toisaalta, eipä siitä suurempaa vastusta ole, uhkailet leikata sen hiukset nii se juoksee itkien karkuun" Aya lausui kuivakasti, kyllä tyttönen arvosti Kierania suuresti.

Aya oli niin iloinen kuullessaan Harveyn olevan mahdollisesti vapaana, että pojalta hävisivät viimeisetkin epäilykset töihin jäämisestä. Ei herralla ollut sydäntä kieltäytyä kun noin aurinkoisen olennon kanssa oltiin tekemisissä.
"Ei, täällä on rento osastopomo, joten pääsen kyllä lähtemään. Älä huoli", Harvey vakuutti vakavoituneelle tytölle hymy huulillaan. Piti toivoa ettei Wesley, Harveyn pomo, ollut paskalla tuulella tänään, tai poika saattaisi saada vapautuksen sijaan vain murhaavan katseen. Ja kun tytöllä ei autoa ollut, niin jos Wesley olisi oikein mukavana, saattaisi tuo hoitaa kuljetusasiat, eli Harvey ja Aya pääsisivät lähtemään aikaisemmin ja hän pääsisi siten myös aikaisemmin kotiin ja Austinissa saattaisi siinä vaiheessa vielä henki pihistä (paitsi jos nössöveli olisi kokkausyrityksiensä ansiosta sytyttänyt talon palamaan, mikä sekin oli tietenkin hyvin todennäköistä).
"Mä muuten ymmärrän niitä, jotka kieltävät sua ajamasta", Harvey kuittasi autojutun, virnistäen. Hän saattoi hyvin uskoa Ayan olevan hitonmoinen turvallisuusriski. Poika itse oli ehdottoman rauhallinen kuski, melkein niinkin rauhallinen että hänen ajotyylinsä aiheutti vähemmän rauhallisille mahdottomia vitutuskohtauksia.

"Joo, jos mä käyn etsimässä Wesleyn niin saadaan asia hoitoon", Harvey mutisi puoliksi itsekseen, puoliksi Ayalle. Poju tarkasti mitkä olivat ne stereot, jotka tyttö oli ostamassa, ja arveli voivansa valkata omatoimisesti kajarit seuraksi. Aiemmasta päätellen Aya ei ymmärtäisi niistä mitään, mutta pitäisi kuitenkin varmistaa. Ai niin, ja hän voisi ehkä nakata oman työntekijäalennuksensa Ayalle siinä sivussa...
Mutta kun Harvey huomasi tytön jääneen tuijottamaan, oli pojan pakko tuijottaa kysyvästi takaisin. Hän meinasi kohteliaasti tiedustella oliko toisella jotain lisättävää, ehtimättä kuitenkaan tavuakaan suustaan päästämään. Ayan avatessa leipäläpensä, tytön onnistui keskeyttää pojan aivotoiminta ihan täysin, taas vaihteeksi. Ja mitä toinen kysyikään? Harveylla tyttö kiikarissa?!
"Mitä?" poika töksäytti. Hän toljotti Ayaa hämmästyneenä. Herran päästä oli jo tietenkin täysin lipsahtanut se, kun hän oli tässä pari päivää sitten ollut totaalisen lätkässä yhteen cheerleaderiin... (mutta se nyt tosiaan oli vain niitä pojan tyypillisiä hetken hairahduksia. Tämä nimenomainen tapaus oli menettänyt hohtonsa ja hävinnyt mielestä, kun Harvey oli nähnyt tytön kaatavan ruokalassa lasin vettä jonkun nörtin niskaan. Jälkeen päin poika vain pohti, että mitä oli oikein ajatellut iskiessään silmänsä siihen likkaan ja menipä vielä vannomaan, ettei ikinä ihastuisi kenenkään pelkän upean ulkomuodon takia.)
"Siis mitä? Mistä sä tuommoista saat päähäsi? Oot oikeasti ihan omituinen!" Harvey jatkoi. Hän oli heti puolustuskannalla, vaikka kuulostikin lähinnä epäuskoiselta. Ja oikeastaan aika huvittuneeltakin - Ayalta tuli sen verran ufoa juttua taas.

Ja sitten tyttö jo puhui jostain mister kusipäästä. Kieran. Tuo äskeinen, tylympi jätkä? Kieran? Kieran O'Malley - se tenniksen pelaaja?! Harvey ylpeili muistillaan, joten hän ei voinut tajuta miten ei ollut jätkää tunnistanut - heillähän oli samoja tuntejakin. Harveylla oli yhtäkkiä paha olo. Jumanvitjat. Aya asui oikeasti jonkun urheilijan kanssa? Ja mitä tuo puhe hiuksien leikkaamisesta oikein oli?
"Ööö. Okei?" Harvey pihahti ja jälleen hän sai tuijottaa Ayaa kuin tyttö olisi toiselta planeetalta. "Ollaan sen jätkän kanssa vanhoja tuttuja - meillä on pari samaa kurssia", poju jatkoi kuivasti. Saattoihan hän vähän liioitella. Urheilijat eivät vilkaisseet Harveyta kahdesti. Mukavia sanoja niiden kanssa ei vaihdettu ikinä.

Harvey Harvey Harvey.. Voi toista, teki mieli väkisellä koittaa parittaa toinen jollekkin tutulle tyttöselle. Toisaalta, Ayan tutut eivät todellakaan suostuisi poikaparkaan koskemaan.. Sen verran idiootteja kavereita hänellä oli. Surullista.
"Kuuleppas Harppa nuoren miehen kuuluu juosta naisten perässä, ei siinä ole mitään pahaa.. Ja sain sen päähäni koskaaa.... öö... No se vain putkahti mieleeni.. " Porkkanapää naurahti ja kohautteli olkiaan. No olihan se nyt vähintäänkin luonnollista naisihmiselle miettiä kavereiden seurustelusuhteita.. Vaikka Aya ei itse juoruilusta pitänytkään, varsinkaan jos oli itse kohteena, tyttönen piti juorujen KUUNTELEMISESTA. Ja Harveyn seurustelu olisi ollut aika makea juoru.. Varsinkin jos kumppani olisi sattunut kuulumaan kermaan..

Kun toinen sanoi tuntevansa Kieranin Aya katsoi miekkosta vähintäänkin säälivällä katseella.. Katseella josta olisi voinut päätellä Harveyn läheisen ihmisen kuolleen. Kieranin tunteminen oli kyllä todella kamala asia.. Toinenhan oli ihan täysi juntti, eikä ymmärtänyt mistään mitään. Varsinkaan ihmisistä. Kieranin ystäväpiiriin kuuluivat naikkoset joita piti jatkuvasti naurattaa sekä Tyler, joka yllätävää kyllä vaikutti ihan noramaalilta ihmiseltä. Se jos jokin oli hämmentävää.. Miksi kukaan normaali haluaisi toimia Kieranin (joka ei ollut normaali) parhaana ystävänä.. Mene ja tiedä.
"Otan osaa.. Kieran on ihan kauhee" Siili puuskahti sitten ja mulkoili paheksuvasti juuri valitsemiaan stereoita. Joo, ei Kiekko ollut Ayan mielestä kauhea mutta välillä niin vittumainen. Kaverukset olivat kuin veli ja sisko, joiden piti jatkuvasti kinata jostain, sitten vihattiin toisia muutama päivä ja kas kummaa oltiin taas parhaita kavereita.
"Se on mun lapsuuden ystäviä.. Ikävä kyllä... Käytiin samaa koulua ja oltiin naapureita sillon Enkkulassa." Porkkanapää lausahti ja jatkoi stereoiden tsiigaamista. Ne olivat oikeastaan aika kivan näköiset, vaikkei toinen niistä mitään ymmärtänytkään...
"Ja nyt se sitten muutti tänne.. Koska mun vanhemmat halus sen vahtiin mun tekemisiä.. Ei vissiin ois pitäny leipoa Biancaa kuonoon sillon aikoinaan." Mutinaa jatkettin, mutta sitten yritettiin taas hymyillä vähän. Ei haluttu mutristella toisen seurassa, tai muutenkaan.

"Mutta kuuleppas Harps, käyppä sanomassa sille sun pomolles että sun pitää nyt lähteä auttamaan neitoa pulassa.. Vaikka no.. En mä varmaan neidosta mene." Tyttöstä nauratti. Eihän Aya oikeasti voisi itseään neitoseksi kuvailla. Ennemminkin väkivaltaiseksi juntiksi, jolla ei ollut minkäännäköisiä hermoja olemassakaan. Aamuiset tapahtumat todistivat senkin oikein hyvin. Eli siis hän taisikin olla tarinan peikko, noita tai jtn.
"Ja niin valkkaa samalla jotku kivat kajarit.. Koska sä osaat tän homman.. Sitten mä voisin maksaa sulle ja lähdetään asentaan noi" Hymy ulottui taas korviin saakka samalla kun laukusta kaiveltiin lompakkoa.