Tell me which way is out

//vapaa peli!

Maddie hipsi aulaan hyväntuulisena, hänellä oli nyt hyppytunti, eli aikaa lukea eilen aloittamaansa kirjaa. Kirjailijakin oli uusi tuttavuus, eli lukemisesta tulisi varmasti mielenkiintoista. Tyttö ilahtui huomatessaan että aula oli lähestulkoon tyhjä, jossain norkoili muutama ihminen jotka eivät juuri näyttäneet olevansa kiinnostuneita ympäristöstään.

Maddie istahti vapaalle nojatuolille ja kaivoi kirjan laukustaan. Hän mietti hetken olisiko sujauttanut myös ämpeen korviinsa, mutta ei, kirja vaatisi keskittymistä ilman musiikkia.
Hän aloitti sivulta 65 jolle oli eilen jäänyt ja uppoutui kirjaan täysin aivan hetkessä. Jonkin aikaa luettuaan harmonia särkyi, kaksi kookkaampaa nuorukaista oli tullut Maddien lukiessa aulaan ja mäiskivät nyt toisiaan päin kaappeja. Tyttö pelästyi, painautui tiukemmin nojatuoliinsa ja yritti miettiä mitä tekisi. Hän kammoksui kaikenlaisia välienselvittelyjä, olivat ne sitten sanallisia tai fyysisiä.

Madeline yritti olla katsomatta nujakoivia nuoria miehiä ja toivoi syvästi että joku opettajista rientäisi paikalle pistämään lopun tyyppien puuhalle. Mutta turha toivo, suurin osa opettajista oli juuri nyt tunnilla, todennäköisesti hyppytunnilla oli juuri nyt vain hänen luokkansa. Tietysti satunnaisia lintsareitakin oli liikkeellä, sillä selvästikään tappelevat nuoret miehet eivät olleet Maddien luokalta, tyttö olisi muuten tunnistanut heidät.
Tyttö päätti sittenkin tunkea ämpeen korviinsa ja yrittää keskittyä musiikkiin kirjan sijasta. Kirja palasi takaisin reppuun odottamaan myöhempää ajankohtaa ja ämpeestä alkoi pauhata Razorlight. Musiikkiin saattoi sentään keskittyä minkälaisessa tilanteessa hyvänsä, ulkopuolista uhantunnetta oli paljon helpompi paeta musiikin pariin, kirja ei olisi nyt auttanut.

Maddie pelkäsi että pojista jompikumpi satuttaisi itsensä nujakassa. Hän toivoi että uskaltaisi huutaa heille jotain, mutta ei toivoakaan. Tyttö antoi musiikin täyttää ajatuksensa ja toivoi, että kun hän kohottaisi katseensa lattiasta uudelleen, nujakoitsijat olisivat menneet tiehensä.

//Täältä tulen kera Bellen//

Belle sulki vessan oven ja astui käytävälle, joka oli melko tyhjä, kuten yleensäkin siihen aikaan päivästä. Suurin osa oppilaista oli nimittäin sillä hetkellä tunnilla, mutta vaaleatukkainen nörttityttö sattui olemaan yksi niistä onnekkaista, joilla oli juuri silloin hyppytunti. Tietysti käytävällä maleksi aina niitä, jotka olivat saaneet lähtöpassit meluttuaan luokassa liikaa ja sitten oli niitä, jotka eivät olleet vaivautuneet menemään tunnille ollenkaan, mutta rohkenivat silti seisoskella käytävillä opettajien silmien ulottuvilla.
Jotkut Bellen luokkakaverit, joilla sattui myös olemaan hyppytunti, olivat lähteneet kahville. Toiset tekivät läksyjä kirjastossa ja Belle mietti, mitä itse aikoisi tehdä. Ei hän ollut ehtinyt sopia kenenkään kanssa mitään. Kaiketi muut kuitenkin olettivat, että hän menisi myös kirjastoon. Jostain syystä se ei kuitenkaan enää houkutellut tyttöä juuri tippaakaan. Hän kun oli erottavinaan jostakin tappelun ääniä. Se jo riitti herättämään hänen mielenkiintonsa, halusihan hän olla perillä siitä, mitä koulussa milloinkin tapahtui.

Tyttö lähti astelemaan kohti aulaa, josta äänet kuuluivat. Pian, päästyään tarpeeksi lähelle, hän erottikin tappelijat, joita ei sen paremmin tuntenut. Ainakaan Bradley-veli ei ollut hankkiutunut ongelmiin. Tarkemmin katsottuaan Belle tajusi tunnistavansa ainakin toisen pojista, tuo kun oli hänen kanssaan samalla tietotekniikan kurssilla. Sen perusteella, mitä hän kyseisestä miehenalusta tiesi, tuo oli tapellut koulussa ennenkin, eikä varmasti välittänyt tippaakaan siitä saiko jälki-istuntoa vai ei. Todennäköisesti sitä olisi taas tiedossa, kunhan joku opettaja saisi aikaiseksi ilmaantua paikalle ajoissa.
Seisoskeltuaan hetken aikaa paikoillaan Belle tajusi, että eräässä tuolissa istui yksi hänen luokkalaisistaan. Reippaasti Belle lähti astelemaan kohti tyttöä toivoen, ettei joutuisi vahingossa tappelupukareiden tielle, nämä kun sattuivat ikävästi olemaan matkan varrella.
Belle pujahti nopeasti poikien ohi ja pääsi pian Maddien luokse. Hän istuutui viereiseen nojatuoliin ja päätti jäädä siihen katsomaan mitä pojat oikein aikoivat.
"Maddie hei, tiedätkö sä mistä tossa oikein on kyse?" Belle kysyi uteliaana. "Olis ihan kiva tietää, vaikka enpä mä sillä tiedolla paljon mitään kyllä tee."

Maddie säpsähti kun havaitsi jonkun istuvan viereiseen tuoliin, niin keskittynyt hän oli musiikin kuunteluun. Säikähdys kuitenkin muuttui helpotukseksi, sillä tyttö tunnisti viereen tulleen ihmisen.
"Enpä oikeestaan, tuo blondi alko iskemään ton toisen päätä kaappiin ja karjui jotain, en mä kuunnellut", Madeline sanoi hieman varuillaan, poikien käsikähmä jatkui edelleen, joskin tilanne oli hieman laantunut.
"Mä pelästyn aina kaikkee tollasta, säikähdin suakin kun tulit siihen", vaalea tyttö naurahti ja nyppäsi kuulokkeet korviltaan että kuulisi selkeästi toisen sanat.
"Mun piti lukea yhtä mielenkiintosen olosta kirjaa kun noi sankarit tuli tohon riehumaan, en pystyny keskittymään", Maddie kertoi Bellelle, oli mukavaa että tämä oli tullut seuraksi, ainakaan hänen ei enää tarvinnut olla aivan niin peloissaan.

Nörtti oli juuri kaivamassa kirjaa laukustaan näyttääkseen sen luokkatoverilleen, mutta samassa hän kiinnitti huomiota opettajaan joka parhaillaan marssi kohti tappelupukareita. Madeline tunnisti heti herra Grantin, filosofian opettajan, mies opetti häntäkin. Tyttö piti opettajasta jonkin verran, varmasti tämä saisi pojatkin rauhoittumaan.
"Onneks joku sentään tuli väliin, mä jo ehdin pelätä ettei kukaan opettajista huomaa", Maddie kääntyi takaisin Bellen puoleen ja nosti tiiliskivikirjan laukusta syliinsä.
"Onhan tässä runsaamman puoleisesti sivuja, mutta kiinnostavalta vaikuttaa", hän esitteli kirjaa hymyillen pienesti. Joskus ihmisiä ärsytti hänen kirja-intoilunsa, mutta ei hän uskonut että Belleä haittaisi, vaikka hän kertoisikin tälle kirjasta.
Tytön katse siirtyi nuorukaisiin ja väliin menneeseen opettajaan jotka näyttivät käyvän kiivasta keskustelua koulun säännöistä ja riitojen selvittämisestä puhumalla, ei lyömällä. Maddien kasvoille nousi entistä leveämpi hymy, siitäpähän nyt sitten saisivat. Tyttö ei itse ollut koskaan saanut jälki-istuntoa, mikä toisaalta jopa harmitti häntä. Ei hän halunnut tehdä mitään ikävää, mutta turhan puhtoinen maine oli välillä ärsyttävä.

Belle pettyi hiukan, kun ei saanutkaan tietää miksi pojat tappelivat. Hän olisi ihan mielellään halunnut saada syyn selville, vaikka eipä hän sillä tiedolla kyllä mitään tekisi. Oli kuitenkin aina mukavaa tietää, mitä koulussa tapahtui. Ehkä tappelun syy joskus myöhemmin selviäisi hänellekin, kunhan juorut ensin lähtisivät liikkeelle. Belle itse ei harrastanut juttujen liikkeelle laittamista, hän antoi mielellään muiden hoitaa sen homman ja tyytyi itse olemaan kuuntelijana.
"Voi ei, anteeks kamalasti, ei mun pitänyt todellakaan pelästyttää ketään," blondi totesi. Hän ei ollut lainkaan tajunnut, että hänen äkillinen paikalle tupsahtamisensa olisi saattanut säikäyttää toisen.

"No, eipähän tarvitse enää pelätä että joutuu noitten tielle," Belle sanoi, kun herra Grant oli tullut riitapukareitten väliin keskeyttämään näiden touhut. Nörttityttö oli melko varma siitä, etteivät nuo kaksi olleet vielä saaneet välejään selvitettyä. Varmasti nuo olisivat taas tilaisuuden tullen toistensa kimpussa.
Kun Maddie sitten kaivoi esiin kirjan, Bellen kiinnostus heräsi. Harrastihan hänkin lukemista, aina kun sille päälle sattui ja muilta puuhiltaan ehti.
"Mistä se kertoo?" hän uteli ja kohdisti katseensa opukseen. Jos kirja vaikuttaisi kiinnostavalta, niin ehkäpä hänkin innostuisi etsimään samanlaisen jostakin kirjaston kätköistä.
"Mulla onkin viime aikoina jäänyt lukemiset vähemmälle, on ollut niin paljon kaikkea muuta."

"Ei se mitään, mä nyt pelästyn melkein mitä vain", Maddie hymyili vaalealle tytölle tämän esitettyä anteeksipyyntönsä. Madelinella tosiaan oli tapa pelästyä melkein kaikkea, hän säikkyi kotona jopa omia perheenjäseniään kun kuljeskeli ympäriinsä ajatuksissaan.

"Niimpä. Mun veljet ottaa yhteen lähestulkoon joka päivä, eli pitäis jo olla tottunu. Silti mä oon ihan kauhuissani jos jotkut muut tappelee", nörttityttö höpötti, hänen isoveljensä olivat lepposia kavereita, mutta onnistuivat kehittämään riitaa milloin mistäkin, joskus pelikonsolista, joskus jostain tytöstä ja joskus pullosta olutta.

Maddie oli tyytyväinen kun Belle kiinnitti huomiota hänen kirjaansa. Hän rakasti puhua kirjoista, oli aina yhtä ihanaa jos joku jaksoi kuunnella häntä!
"Tytöstä joka karkas orpokodista ja tutustui yhteen moottoripyöräjengiin kuuluvaan poikaan... Tyttö sitten ajautui jengiin mukaan ja joutui mukaan erääseen rikosvyyhtiin", Madeline kertoi silmät tuikkien. "Mutta en mä halua kertoa enempää, jos haluut itse lukea", tyttö lisäsi hymyillen, ei hän halunnut spoilata toiselta kirjan nautintoa, jos tämä päättäisi tarttua itsekin opukseen.
"Aijaa? Ootko alottanu jonkun uuden harrastuksen tai jotain?" Maddie tiedusteli Belleltä tämän kerrottua että lukemiset olivat jääneet sivuun. Nörttityttö ei voinut ymmärtää miten jollakin ei olisi aikaa lukea, jos kirjat kiinnostivat vähääkään. Maddiella olisi aina aikaa lukea, vaikka hänellä olisi muutakin tekemistä. Hänelläkin oli tosiaan lähiaikoina ollut aika paljon sitä muuta tekemistä, sillä hän oli saanut mielenkiintoisen idean omaan kirjaansa ja kirjoittanut enemmän.

Maddien kanssa ei ainakaan oltaisi menossa kummitusjahtiin, jos tuo oikeasti pelästyi niin helposti kuin väitti. Belle ainakin uskalsi mennä pimeisiin, autioihin taloihin, keskellä yötä ja vieläpä täydenkuun aikaan. Hänestä sellainen oli hauskaa. Joskus oli kaiken kukkuraksi todella hauskaa, jos hiukan pelotti. Ei hän tietenkään ollut mikään yliluonnollinen olento, joka ei pelännyt mitään. Oli häntä pelottanut silloinkin, kun hän oli tehnyt benji-hypyn, mutta silti hän oli selvinnyt siitä ja oli valmis tekemään saman uudelleen.
Kummituksilla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä sen kanssa, että Madeline oli säikähtänyt häntä. Joskus vain oli mukava ajatella kaikkea kummallista, kuten nyt juuri kummituksia ja avaruusolentoja, joiden olemassa oloon Belle uskoi.

"No onhan se kyllä kieltämättä aika kamalaa katsella toisten tappeluita," Belle totesi. "Vaikka onhan tuo vähän oudosti sanottu multa, koska kuitenkin katson ihan mielelläni kaikkia kauhuleffoja. Mutta ne nyt kuitenkin on vaan leffoja, että ehkä niitä on siksi helpompi katsoa."
Belle seurasi vielä hetken aikaa, mitä tappelupukareille kävisi. Ilmeisesti kaksikko passitettiin rehtorin kansliaan, sillä nuo lähtivät kävelemään herra Grantin kanssa pois päin.

"Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta," Belle totesi kuultuaan, mistä Maddien kirja kertoi. Kirjoissa pitikin olla aina jotain jännittävää ja rikosvyyhti todellakin kuulosti sellaiselta. Moottoripyöräjengikin kuulosti lupaavalta. "Ehkä mä tosiaan lainaan ton joskus itse."
Nörttityttö vaihtoi asentoaan mukavammaksi. Nyt kun ei enää tarvinnut katsella aulan tapahtumia, niin sai vain istua rauhassa, ainakin siihen saakka, kunnes joku kerman tyyppi tulisi häätämään heidät siitä muualle.
"En mä mitään uutta ole alottanut, mutta oon vaan joutunut olemaan lapsenvahtina ja seikkaillut pitkin kauppoja etsimässä mekkoa yhden sukulaisen juhliin." Muutakin tekemistä oli kyllä riittänyt. Hän oli viettänyt paljon aikaa parin kaverinsa kanssa ja miettinyt seuraavaa kummituksenetsintäoperaatiota. Vielä ei oltu keksitty mikä paikka seuraavaksi koluttaisiin, mutta eiköhän sellainen aina jostain löytyisi.

"Sä taidat lukea aika paljon?" Belle kysyi. Hän muisteli nähneensä Maddien ennenkin lukemassa hyppytunneilla. Tai sitten hän muisti aivan väärin, mikä saattoi hyvin olla mahdollista. "Mun pitäis kyllä löytää se mekko äkkiä, niin saisin taas aikaa lukea. Eikä mun onneksi tarvi enää monena iltana olla Brandonin leikkikaverina."

"Kauhuleffoja? Mä tykkään enemmän komedioista ja draamastakin... Kyllähän mä oon muutaman kauhuleffankin nähnyt, Clark rakastaa niitä ja joskus ei saa ketään houkuteltua kattomaan niitä, ni mun täytyy. Kyllä mä jotain psykologista kauhua kattelen, kunhan niissä ei oo mitään böökohtauksia. Multa lirahtaa housuun jos joku örkki loikkaa ruudulle yht'äkkiä", Maddie naurahti hieman nolona, hän turvautui mieluiten hupaisiin komedioihin jos halusi viihdettä. Sille päälle sattuessaan hän saattoi katsoa jotakin draamaa, mutta ei yleensä pitänyt itkettävistäkään kohtauksista, hän itki hyvinkin helposti ja oli noloa jos joku näkisi hänet itkemässä jonkun kuvitteellisen ihmisen perään.

"Sitä se on! En mä yleensä hirveästi välitä rikoskirjallisuudesta, mutta tää on oikeesti kiinnostava. Ehkä pitäis tutustuu muihinkin samantyyppisiin kirjoihin", Madeline hymyili leveästi, hän oli selkeästikin saanut Bellen kiinnostumaan kirjasta. Ehkä hänen pitäisi ruveta kirjavinkkariksi.
"Ai? Lapsenvahtina on ihan kivaa, tykkään pikkusista. Harmi vaan ettei ihan lähisuvussa pikkulapsia ole. Tädiksikin tulemista saa odottaa, ei mitään toivoa että ne kaks pösilöä löytäis vakituiset tyttöystävät saatika saisi lapsia", nörttityttö haaveili aina välillä itsekin lapsista, vaikka haaveilu olikin aika pinnallista, Maddie pelkäsi ajatusta synnyttämisestä aivan hirveästi eikä uskonut että koskaan sitä tulisi itse tekemään. Ehkä hän saisi keisarinleikkauksen, sitten joskus, monen vuoden päästä...
"Tykkäätkö sä shoppailusta? Mua se lähinnä ärsyttää, on ihan hirveää kokeilla kokeilemisesta päästyään jotain tietynlaisia vaatteita kun on pakko ostaa just vaikka joku mekko. Alkaa hikoilemaan ja jää jumiin liian pieneen vaatteeseen, repäsee vahingossa jostain sauman... Aina ku mun pitää ettiä jotain tiettyä, menee lähes poikkeuksetta hermot", tyttö pyöritteli silmiään muistellessaan viime kertaa jolloin oli ollut shoppailemassa siskonsa ja äitinsä kanssa. Hän itse ei ollut löytänyt yhtä ainutta vaatetta joka olisi sekä sopinut päälle että näyttänyt hyvältä, kun taas äiti ja sisko olivat kummatkin löytäneet useita, kauniita vaatteita. Maddie oli kahden koon välimaastossa ja harvoin löysi makuaan miellyttäviä vaatteita joista vielä sattuisi löytymään päälle sopiva kappale.

"Joo, kyllä mä luen. Lukeminen on mulle on vähän ku henkireikä, voin aina paeta kaikkea kamalaa kirjan pariin... Unohtaa hetkeks kuinka ankeaa elämä oikeasti on", Madeline vastasi, ei hän oikeastaan ajatellut että elämä olisi ankeaa, mutta ei kyllä kovin kehuttavaakaan. Hänen mielialansa vaihtelivat superinnostuneesta lähestulkoon masennukseen, hän ei osannut päättää nauttisiko vain kaikin siemauksin asemastaan, vai vaipuisiko murheen alhoon siksi, että oikeastaan haluaisi kuitenkin olla jotain muuta kuin pikkuinen, säälittävä nörtti.
"Brandon? Onks se sun veli?" Maddie tiedusteli Bellen mainittua vahdittavansa nimen. Saattoihan Brandon toki olla naapurinkin lapsi jota tyttö kävi vahtimassa, tai vaikkapa serkku.

Belle naurahti Maddien kertomukselle tämän kauhuleffojen pelkäämisestä. Ei mitenkään vahingoniloisesti, vaan iloisesti.
"Kyllä mäkin draamoja ja komedioita tykkään katsoa, mutta kauhuleffat on just parhaita. Se on ihan kivaa joskus vähän pelätä. Mun mielestä kaikki tollaset kummitusjutut on tosi kiinnostavia," tyttö selitti paljastamatta kuitenkaan sitä seikkaa, ettei hänen kummitusintoilunsa jäänyt vain elokuviin. Toisaalta, olihan eräs Rebecca siitä jo kertonut koko koululle, joten ehkä Maddiekin oli kuullut jotain? Tai no, ehkä Rebeccan jutut olivat kiinnostaneet lähinnä niitä kermalaisia, jotka tuo oli onnistunut rahoillaan ja juonitteluun taipuvaisella luonteellaan saamaan puolelleen. Olihan Bellelläkin rahaa, mutta hän ei ollut koskaan osannut olla niin ilkeä kuin entinen ystävättärensä. Rebecca oli ollut aina se, joka oli suostutellut hänet kokeilemaan kaikkea sellaista, mistä äiti oli häntä varoittanut.

"Kyllähän mä shoppailen ihan mielelläni," Belle vastasi toisen esittämään kysymykseen. "Mutta ei se mikään suosikkipuuha ole. Silloin se on tosi mukavaa, kun ei etsi mitään tiettyä. Saa rauhassa katsella kaikkea mikä näyttää hyvältä, eikä tarvi keskittyä vain yhteen vaatteeseen. Nyt ton mekon etsiminen on kyllä ollut aika rasittavaa, en nimittäin oo vielä löytänyt mitään sopivaa. Kyllähän niitä mekkoja on paljon, mutta mikään ei vaan näytä tarpeeksi hyvältä että haluaisin juuri sen."

"Eihän elämä nyt niin ankeaa ole," tyttö totesi. Ehkä Maddiella sitten oli jokin huonompi vaihe menossa, kun tuo noin sanoi. Tai sitten kirjojen maailma teki toiseen niin hyvän vaikutuksen, että todellinen maailma tuntui todella tylsältä sen rinnalla. Hänellä oli itsellään kokemusta siitä, että elämä saattoi potkia päähän ja pahasti. Silloin hän oli toivonut, että elämä olisi niin kuin kirja, jota jaksoi seurata innolla ja josta ei halunnut pyrkiä eroon.
Se, kun äiti ja isä olivat eronneet, oli ollut pahin asia. Tapahtuihan sellaista toki kirjoissakin, mutta tottakai sellaisista asioista oli mukavampaa lukea kuin kokea ne itse. No, siitä tapauksesta oltiin jo selvitty ja todettu, että parempi niin, etteivät vanhemmat olleet enää jatkuvasti riitelemässä keskenään.

"Joo, on se mun veli. Tai meillä on kyllä eri isät," Belle selitti. "Oliko sulla muuten kuinka paljon sisaruksia? Mulla on vaan isoveli, pikkuveli ja velipuoli. Ei yhtään siskoja, mikä kyllä on aika tylsää joskus. Tosin on se ihan kiva että on isoveli, koska sitten saan rauhassa ihailla sen komeita kavereita. Paitsi että Bradley asuu isän luona, niin eipä sen kaverit kovin useasti meillä käy. Tosin mukavin niistä kävi Bradin kanssa meillä ja arvaa vaan olinko ihan täpinöissäni silloin. Se kun sattu olemaan mun ihastus ja mä vaan siellä olin yksin kotona yövaatteissa. Mutta joo, ehkei siitä sitten enempää."
Belle päätti lopettaa juttunsa hyvissä ajoin, ennen kuin menisi paljastamaan Maddielle liikaa. Ei kai kaikkien tarvinnut tietää hänen ihastuksistaan ja siitä, mitä kaikkea he olivat tehneet? Eivät he kyllä olleet tehneet juuri mitään, vaikka olivatkin olleet Bellen huoneessa ihan kahdestaan sillä aikaa kun Brad oli katsonut elokuvaa välittämättä tippaakaan siitä mitä ympärillä tapahtui.

"Mmm, kyllähän mäkin tykkään niistä televisio-ohjelmista missä ne tutkii jotain taloja ja höpisee näkevänsä kummituksia... Tosin lähinnä siks että ne on hupaisia", Maddie virnisti, hän katseli joskus jonkinlaisia kummituksenmetsästysohjelmia, historiavivahteet niissä olivat mielenkiintoisia, eikä ohjelmista oltu tehty liian pelottavia hänen makuunsa.

"Mulle ei sovi mekot, ne saa mut näyttää makkaralta. Juhlissa on tosi ärsyttävää ku pitää punkea ittensä johonkin kamalaan kukkakuosihärpäkkeeseen", Maddie nurisi kaivaen laukustaan karkkipussia.
"Otatko?" tyttö tarjosi Bellelle viinikumimakeisia, jotka olivat yksiä Madelinen suosikkikarkeista.
"On se ankeaa. Tai no, ei silloin kun saan uppoutua kivaan kirjaan tai leffaan, sillonki aina kun joudun lopettamaan lukemisen tai kattelun, huomaan ettei mulla ookkaan mitään mielenkiintosta oikeessa elämässä. Kuten poikaystävää tai ees parasta kaveria", Maddie hymyili apeasti, mutta karisti sitten synkkyyden yltään.
"Mutta eipä siihen rutinat auta... Onko sulla poikaystävää?" tyttö tiedusteli Belleltä. Madeline oli heti Astoniin tultuaan iskenyt silmänsä erääseen urheilijapoikaan, mutta tuskimpa kukaan sitä koulussa tiesi. Olihan hänellä kaapissaan kuva pojasta, samaten kännykässä, mutta ei hän tehnyt siitä isoa numeroa, ei hän halunnut leimaantua stalkkeriksi.

"Ai, mullakin on yks puolisisarus, vaikken oo kyllä koskaan aatellu ettei Matt olis mun isän poika... Vaikka oon kyllä varmaan aina tienny että sen isä on joku Kurt", Maddie naurahti. Hänelle Matt oli aina ollut täysveli, ei hän koskaan ollut edes ajatellut ettei hänen isänsä ollut myös veljen isä.
"Mulla on kaks isoveljee, Matt ja Clark, pikkusisko Rose ja pikkuveli Ryan. Meillä on aina tupa ihan täynnä ku koiratkin vilisee konteissa", tyttö kertoi, heillä oli usein melkoisen ahdasta, mutta Matt lähtisi kohta opiskelemaan eikä Clarkillakaan ollut enää paljon aikaa siihen kun pitäisi lentää pesästä.
"Luota muhun, siskot on kauheita. Tuun jokasen mun veljen kanssa toimeen ihan hyvin, mutta Rosen kanssa en koskaan", Madeline pudisteli päätään Bellen siskohaikailuille. Belle saisi kyllä ihan mielellään viedä hänen siskonsa, Rose oli ihan kaamea.
"Clarkilla on yks kiva kaveri jonka kanssa mä vietin aika paljonkin aikaa joskus viime kesänä... Taisin jopa olla vähän ihastunutkin siihen, mutta sitte se alko seurustelemaan jonkun tytön kanssa ja mäkin sitten löysin uuden ihastuksen. Mutta se on kyllä hauskaa kun veljet raahaa kotiin kavereitaan, saa sitä ainakin katella", Maddie virnisti muistellen kesää, jonka oli viettänyt Nickin kanssa. Nick oli suloinen ja herttainen, Mads oli joskus ajatellut että tästä voisi tulla jopa hänen ensimmäinen poikaystävänsä. Mutta ei, ystäviksi he olivat jääneet.

//Pahoittelut pitkästä kestosta, yritän nyt vähän aktivisoitua kun koulu pääsee kunnolla alkuun.//

"Mun mielestä ne ohjelmat on ihan mahtavia," Belle selitti. Hän nyt sattui rakastamaan kaikkea, mikä vähänkin viittasi kummituksiin, joten ei kai ollut ihme, että kyseiset ohjelmat olivat myös hänelle mieluista katsottavaa. "Se ei kyllä olisi kovin hauskaa, jos omassa kodissa olisi kummituksia. Siinä vaiheessa vois pikkuisen pelottaa. Ainakin mua, vaikka tykkäänkin muuten kaikesta tollasesta tosi paljon."
Belle ei uskonut, että Maddie näyttäisi mekossa ihan makkaralta. Ei kukaan näyttänyt, jos löysi sopivan mallisen mekon. Se, mikä malli toiselle sitten sopi, oli asia jota Belle ei tiennyt. Ei hän osannut katsoa vaatteita kuin itselleen ja pikkuveljelleen. Kyllä hän kuitenkin sen tajusi, milloin joku vaate näytti toisen päällä ehdottoman hirvittävältä.
"Juu, kiitos," Belle sanoi otettuaan karkkia, kun sitä kerran tarjottiin. Ei pari karkkia ollut paha asia, ainakaan hänelle.
"Kyllä sulle ihan varmasti joku mekko sopii," blondi totesi. "Kysy vaikka joltain myyjältä neuvoja. Tai mä tiedän, katot joskus netistä eri vartalotyypeille sopivia vaatteita, niin mäkin joskus teen. Sieltä voi löytää ihan kivojakin vinkkejä."

Belle hiukan yllättyi, kun Maddie kyseli oliko hänellä poikaystävää. Olisikin ollut! Ihastunut hän kyllä oli, erääseen veljensä kaveriin, mutta sitä nyt ei kerrottu kenellekään, varsinkaan ihastuksen kohteelle taikka veljelle. Jos Bradley saisi tietää asian, niin kohta sen tietäisivät kaikki tämän kaverit.
"Ei mulla ole, entäpä itelläsi?" tyttö uteli aidon kiinnostuneena.

Kuunnellessaan Maddieta tämän puhuessa sisaruksistaan. Vaikka toinen olikin sitä mieltä, että siskot olivat kauheita, hän toivoi yhä, että hänellä itselläänkin olisi sellainen. Oli ankeaa olla perheen ainut tyttö, veljet kun pitivät melkein aina toistensa puolta. Tosin Bradley oli poikkeus, sillä tämä piti aina hänen puoliaan. Bradille ei kuitenkaan voinut kertoa kaikkia huolia, joita ei myöskään äidille haluttu kertoa. Siskon kanssa olisi voinut jakaa kaiken, ainakin melkein.
"Mun velipuoli on kanssa Ryan. Pikkuveli on Brandon ja isoveli Bradley. Brad on kanssa täällä koulussa, oot saattanut huomatakin. Semmonen blondi skeittari," nörttityttö selitti. Hän oli jo onnistunut saamaan ajatuksensa pois äskeisestä tappelusta. Ei hän nyt jaksanut enää keskittyä sitä miettimään, kun oli saatu parempaa tekemistä.
"No, kerro nyt sit keneen oot ihastunut," Belle uteli saatuaan tietää toisen löytäneen jonkun uuden ihastuksen. "Onko se meidän koulusta? Tunnenko mä sen? Ei tietenkään oo pakko kertoa, mutta no, oon vähän utelias."

Maddie nyökkäili Bellen kehuessa kummitusjutuista kertovia ohjelmia. Tyttö itse ei uskonut että hänen omaan kotiinsa voisi kummituksia tulla, miten ne sinne pääsisivät? Mutta hautausmaat karmivat häntä ja hän uskoi, että siellä todella saattoi olla kummituksia.
"Mä aattelen kummituksia lähinnä hautausmaalla, ne on ihan hirveitä paikkoja... Joskus kun oon joutunut käymään haudoilla, niin tulee kylmänväreitä ja semmonen fiilis että joku tarkkailee... Siks mä yleensä välttelenkin hautausmaita ja jos joudun menee semmosen ohi vaikka autolla, nii pidätän hengitystä, ettei ne henget siirry muhun..." Maddie naurahti ja katsahti Belleen hieman nolostuneena. Hengenpidätysjuttu oli aivan ikivanha, hän muisti kuulleensa sen joskus kaveriltaan ja oli alkanut noudattaa sitä jo varmastikin alle 7 -vuotiaana.

"Mulla on semmonen vartalonmalli, että mulle sopii aniharva vaate niin, että se oikeesti näyttää hyvältä... Ja jos sopii niin se on mun mielestä ruma. Oon kai aika nirso", tyttö virnisti ja mietiskeli, miten inhosi puolipitkiä hihoja, leveälahkeisia farkkuja ja korkeita vyötäröjä. Ei hän myöskään uusimmasta muodista oikein välittänyt.
"Ehkä mä tosiaan yritän kattoa jotain netistä", Madeline totesi hymyillen.

"Ei, ei valitettavasti oo. Vaikka haluaisinkin erään poikaystäväkseni... Mutta se on toiveajattelua, se ei oo varmaan koskaan ees katsonut muhun päin", tyttö huokaisi syvään ja keskittyi täysillä siihen, ettei alkaisi pölistä ihastuksestaan eikä vaipuisi murehtimaan omaa näkymättömyyttään.

"Joo, taidankin tietää sun veljesi. Brad taitaa olla saman ikäinen kuin Clark? Clark käy myös täällä, meistä kyllä näkee ihan selkeesti että ollaan sisaruksia, vaikka se onkin rokkari ja pukeutuu ihan eri tyylillä kuin minä", Madeline hymyili, hänestä oli ihanaa että hänen rakkain sisaruksensa kävi samaa koulua, tytöllä oli sentään jonkinlaista turvaa.
"Eee.... En mä taida", Maddie punastui rajusti Bellen kehotettua että hän paljastaisi ihastuksensa. Mitä jos ihastuksen kohde kuulisi tytön tunteista?
"Voin kai mä sen verran kertoa että se on mein koulusta, viimisellä luokalla. Ja urheilija", Madelinen puna poskilla syveni entisestään, hän oli paljastanut enemmän ihastuksestaan Bellelle kuin kenellekään muulle koskaan ennen! Häntä hävetti hieman, nimeä hän ei ainakaan kertoisi! Ellei Belle sitten arvaisi kenestä oli kyse... Tuskimpa kuitenkaan, kolmannella luokalla olevia urheilijoita oli paljon, eikä Belle tuntenut hänen miesmakuaan...

"Onhan ne hautausmaat kyllä kieltämättä aika kamalia. En tykkää ollenkaan. Siellä voi olla hitsin pelottavaa. Varsinkin yöllä," Belle selitti. Hän oli kummitusjahdeissaan eksynyt ties minne, olisi kaiketi ollut ihme, jos hautausmaalla käynti olisi jäänyt vuosien varrella jostain syystä väliin. Se kerta, minkä he olivat kavereineen hautausmaalla viettäneet, oli ollut tarpeeksi pelottava estämään häntä tekemästä samanlaista yöreissua toistamiseen.
Maddien hengenpidätys juttu kuulosti hassulta, mutta sitä ei tietenkään voitu sanoa ääneen. Bellen mielestä henget siirtyivät ihmisiin jos tahtoivat ja pääsivät mitä tahansa kautta. Ei kai siihen hengitysteitä tarvittu? Tai no, mistäpä sitä saattoi oikeasti tietää, kummitukset ja henkiolennot ylipäätään olivat aika vaikeaselkoisia.

Bellen kiinnostus Maddien salaperäistä ihastusta kohtaan kasvoi kasvamistaan. Hän halusi palavasti tietää keneen toinen oli iskenyt silmänsä. Ei hän sillä tiedolla mitään tekisi, hän vain oli utelias. Ja tottakai olisi hauskaa seurata sivusta, jos jonkinlaista romanssia alkaisi kaksikon välille kehittyä. Kaikkein hauskinta olisi, jos Maddie olisi ihastunut johonkin hänen ihastuksensa kaveriin. Sitten ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa he voisivat harrastaa vaikkapa tuplatreffejä.
Sitten vaaleatukan mieleen ponnahti ajatus, että Maddie saattoi olla ihastunut jopa samaan skeittariherraseen kuin hän. Se olisikin sitten kurjempi juttu, eikä Belle sellaista tietenkään kohdalleen toivonut. Maddie oli mukava tyttö, joten olisi ollut kamalaa, jos olisi tarvinnut pitää tätä jonkinsortin kilpailijana.

Nörttitytön suureksi helpotukseksi toinen suostui paljastamaan ihastuksestaan tarpeeksi. Kyse ei voinut mitenkään olla samasta henkilöstä, sillä Maddien ihastus kuului urheilijoihin. Tottakai Belle olisi halunnut tietää enemmän kuin mitä tyttö suostui kertomaan. Ei hän kuitenkaan viitsinyt ahdistella toista liiallisella uteliaisuudella.
"No voi höh sun kanssasi," Belle tuhahti leikkisästi. "Mutta no, jos et ton enempää suostu paljastamaan, niin pakko kai tyytyä noihin tietoihin. En kyllä viitsi alkaa arvailla kun vaihtoehtoja on aika monta."
Urheilijoita viimeisellä luokalla riitti, joten oli kaiketi turhaa yrittää selvittää asiaa arvailemalla. Ehkä asia paljastuisi, jos hän jaksaisi tarkkailla Maddien käyttäytymistä urheilijoiden ollessa näköpiirissä.
"Mutta kai munkin sitten täytyy paljastaa jotain, kun säkin kerran teit niin," Belle sanoi. "Tai johan mä oikeastaan paljastin. Se Bradin kaveri joka näki mut yökkäreissä. Sellanen skeittaripoju. Oon edelleenkin siihen ihastunut."

"Joo", Maddie myötäili Bellen sanoja. Tyttö oli iloinen, ettei hänellä juurikaan ollut hautoja joilla pitäisi vierailla, lähipiiristä ainoastaan hänen isänsä vanhemmat olivat kuolleet. Harvoin perhe edes vieraili Rodneyn vanhempien haudalla, pariskunta oli ollut kuolleena jo melkein kaksikymmentä vuotta, eikä perhe enää juurikaan surrut heitä, niin ikävältä kuin se kuulostikin.
"Onko sulta kuollut ketään sukulaisia tai läheisiä? Mulla on kaikki sukulaiset ja muut läheiset elossa, lukuunottamatta isän vanhempia", Madelinen jutusteli. Hänen äitinsä vanhemmat olivat jo melko iäkkäitä, kumpikin reilusti yli 70 -vuotiaita, mutta tyttö ei silti olettanut että kumpikaan heistä kuolisi lähiaikoina, he olivat erittäin hyväkuntoisia ikäisikseen.

Maddie oli helpottunut kuullessaan, ettei Belle tahtonut udella enempää salaperäisestä urheilijapojasta johon nörttityttö oli ihastunut. Ei Madeline uskonut että Belle olisi paljastanut hänen ihastuksensa koko koululle, mutta pienintäkään riskiä tyttö ei tahtonut ottaa. Olisi aivan liian noloa joutua muiden pilkkaamaksi toivottomista haaveistaan.
"Aijaa... Tietkö pitääkö sekin susta, tai voisko se pitää?" Maddie uteli. Hän piti rakkaustarinoista, tyttö oli mielellään aina utelemassa kaikkien muiden romansseista, vaikkei itse puhunutkaan omista haaveistaan rakkauden saralla kovinkaan avoimesti.
"Oottekste käyny koskaan missään kahdestaan?" nörtti jatkoi uteliaana. Hänestä olisi ihanaa käydä kahdestaan jonkun pojan kanssa vaikka kahvilla tai elokuvissa, vaikkei kyseessä olisikaan se erityinen nuorukainen. Maddie vain haluaisi tietää millaista se olisi, että tietäisi sitten paremmin jos onni potkaisisi... Äh, ei hänellä kuitenkaan olisi niin hyvää tuuria, oli paras vaihtaa keskustelunaihetta.

"Alkaakohan tunnit jo kohta?" Maddie vilkaisi kelloon huomattuaan miten aulaan alkoi valua enemmän väkeä. Vielä tässä olisi kellon mukaan aikaa, mutta hän tykkäsi yleensä olla ajoissa. Ei hänellä kuitenkaan ollut mikään kiire lopettaa jutustelua Bellen kanssa, sillä nörttityttö viihtyi hyvin toisen kanssa.

"Isoisä on kuollut," Belle kertoi. "Tosin en sanoisi sitä niin läheiseksi, vaikka se ihan mukava mies olikin. Onneksi kuitenkaan en oo kovin monissa hautajaisissa joutunut olemaan."
Hautajaiset olivat ikäviä tilaisuuksia. Itkua ja murhetta, jota ei voinut kestää ilman että alkoi itsekin itkeä ihan vain myötätunnosta surevia sukulaisia kohtaan jos ei muuten itku tullut. Hautajaiset eivät tosiaankaan olleet tervetulleita tapahtumia. Häät olivat paljon mukavampia, mutta niissäkään Belle ei ollut kovin useasti ollut. No, oli hän ollut äitinsä toisissa häissä, samoin isänsä. Kaiken kukkuraksi hän oli joutunut olemaan morsiusneitona molemmissa, mikä oli ollut oikeastaan ihan kivaa. Ainakin hän oli saanut pukeutua kauniiseen pukuun.

"En mä tiedä oikein, oli meillä jotain säpinää, mutta musta tuntuu ettei se ollut välttämättä molemminpuolista," Belle kertoi. "Voihan se tietenkin olla että sekin pitää musta, mutta olis se kai sitten useammin tulossa Bradin mukana meille kylään. Se on käynyt vaan sen yhden ainoan kerran meillä, mutta jotkut muut Bradin kaverit on käynyt paljon useammin. Niistä taas mä en ole kiinnostunut, enkä tiedä mitä ne musta ajattelee. Enkä välttämättä haluakaan tietää."
Belle ei ollut oikeastaan edes kiinnittänyt huomiota kaikkiin Bradleyn kavereihin, joiden seurassa oli väkisin joutunut pyörimään. Jamie oli kai poikkeustapaus, kun oli onnistunut saamaan hänet ihastumaan.
"Tietääkö sen sun ihastus että olet ihastunut? Ja pitääkö se sit susta? Ootteko hyviäkin tuttuja?" Belle uteli, vaikka oli aikonut jättää toisen rauhaan kyseisen asian suhteen. "Ai niin, anteeks, mun ei pitänyt udella enempää."

Belle tajusi käytävälle ilmestyneiden oppilaiden paljouden vasta kun Maddie huomautti asiasta. Oliko kello tosiaan jo niin paljon, että tunnit olivat lopuillaan. Niin se kaikesta päätellen oli. Mikä muu syy olisi saanut oppilaat parveilemaan käytävillä? Tuskin mikään.
"Eiköhän ne kohta ala. Täytyy varmaan lähteä kohta tästä jos ei halua tulla häädetyksi mitenkään nolosti," Belle sanoi. Häntä ei tosiaan huvittanut joutua cheerleadereiden tai suosittujen komenneltavaksi. Hän oli päättänyt pysyä erossa siitä porukasta, ne kun eivät oikein halunneet tulla juttuun hänen kanssaan.

Maddie kuunteli tarkkaavaisesti Belleä, mutta ei aluksi osannut juurikaan kommentoida mitään.
"Kyllä mä melkein luulisin niin, että jos joku tykkää jostakusta, niin se kyllä näkyis jos sen ihmisen kanssa viettää aikaa", tyttö sanoi mietteliäästi.
"En siis yritä vihjailla mitään!" hän lisäsi hieman hermostuneena, ei kai Belle nyt luullut että hän oli yrittänyt vaikuttaa negatiivisesti tämän ihastukseen...?
"Tietty voi aina kysyä mitä tyyppi ajattelee, jos uskaltaa. Mä en ainakaan uskalla", Madeline hymyili pienesti ja mietti, ettei todellakaan ollut niin rohkea että edes uskaltaisi tervehtiä ihastustaan saatika ilmoittaa tunteistaan, ajatuskin pelotti häntä.
"Ei se tiedä. Tai no, ellei sitten ole huomannut kun oon katsellut sitä ja päätellyt siitä sitten. En oikeastaan tunne sitä, muuta kuin pintapuolisesti, ei me olla itseasiassa edes keskusteltu", Maddie punastui, hän tiesi että oli noloa olla ihastunut ihmiseen jota ei oikeastaan edes tuntenut, mutta minkä sille sitten voi kun toinen sattui olemaan niin äärimmäisen komea?
"Ei se mitään, kyllä mä sitten oon hiljaa jos en oikeasti halua vastata", nörttityttö naurahti.

Maddie vilkuili hermostuneena aulassa parveilevia nuoria. Hän ei todellakaan halunnut että kukaan tulisi ilmoittamaan hänelle, että istui jonkun muun paikalla. Sitä ennen hänen olisi itse lähdettävä.
"Niimpä, en todellakaan välittäisi joutua kenenkään pompotettavaksi, ihan yhtäläinen oikeus meillä on tässä istua kuin turhantärkeillä pakkelinaamoilla", Madeline sanoi pientä uhoa äänessään. Hän ei uskaltaisi suoraan nousta ketään vastaan, mutta ei hän täysin alistunutkaan. Vähitellen tyttö oli saanut hieman enemmän itseluottamusta ja alkoi jo tuntea itsensä sen verran tärkeäksi, ettei antanut kaikkien kävellä ylitseen.
"Mitä sulla olikaan seuraavalla tunnilla?" Maddie tiedusteli, hän oli saattanut jo kysynyt asiaa Belleltä, mutta ei häpeäkseen enää muistanut varmaksi.
"Mulla on italiaa", tyttö lisäsi hymyillen. Osahan tunneista oli heillä yhteisiä, saman ikäisiä kun kerran olivat, mutta italian tunneilla Madeline ei ollut Belleä nähnyt, joten samalla tunnilla he eivät seuraavaksi olisi.
"Vähän rupes väsyttämään", Madeline nosti kätensä suunsa eteen haukotellessaan. Hän ei ollut edeltävänä yönä nukkunut kovinkaan hyvin, sillä hän oli kerrannut pian edessä oleviin kokeisiin.

"Oot varmaan ihan oikeassa," Belle sanoi. "Mä en kyllä uskaltaisi siltä kysyä, enkä uskaltaisi pyytää Bradia kysymään mun puolesta vaikka tekisikin mieli. Se kuitenkin vaan kiusaisi mua sitten jatkuvasti siitä asiasta, eli ei onnistu kyllä ikinä."
Vaikka Maddie ei ollut yrittänyt vihjailla mitään, niin Belleä alkoi silti mietityttää oliko hänen ihastuksensa oikeasti täysin yksipuolista. Eihän heidän välillään ollut kuitenkaan tapahtunut mitään erikoisempaa. He olivat vain pelanneet kahdestaan twisteriä ja päätyneet kahdestaan hänen huoneeseensa. Ja mitä siellä oli tapahtunut? Ei yhtään mitään. He olivat vain jutelleet, eikä ollut tapahtunut mitään lähentely-yrityksiä, tai sitten hän vain ei ollut tajunnut niitä. Mutta olisiko jotain voinut tapahtua, jos Jamien ei olisi täytynyt lähteä niin äkkiä? Sitä kai oli ihan turha pohtia nyt.

"Ai jaa," Belle mumisi. Vai ei Maddie ollut edes jutellut ihastuksensa kanssa? Sama juttu hänelläkin oli ollut oman ihastuksensa kanssa. Hän oli ihastunut tuohon ennen kuin he olivat koskaan mitään edes jutelleet.
"Mutta hei, ainahan sä voit tehdä itsesi huomatuksi jollakin keinolla," Belle ehdotti. Hän tottakai oletti, että Maddie halusi ihastuksensa huomaavan hänet. Niinhän kaikki tytöt halusivat, ainakin luultavasti.

"Se on kyllä tosi typerää, että jotkut luulee omistavansa koko koulun ja käyttäytyy sen mukaisesti," Belle totesi. "Mutta no, mä en ainakaan halua aiheuttaa mitään julkista kohtausta täällä. Sellainen siitä nimittäin tulee jos tänne eksyy eräs tietty cheerleader vaatimaan itselleen parhaita paikkoja."
Belle jätti mainitsematta tuon cheerleaderin nimen. Hän ei halunnut, että Maddie alkaisi suotta miettiä miksi hän halusi vältellä erästä tiettyä Rebeccaa parhaansa mukaan. Viimeksi kun he olivat törmänneet, niin siitä oli seurannut tappelu. Luultavasti niin tapahtuisi seuraavallakin kerralla, eikä se missään nimessä saisi tapahtua koululla.
"Mulla on journalismia, se onkin ihan mukava aine. Mutta no, valinnaiset on ihan parhaita," tyttö selitti. "Mitä muita valinnaisia sulla on kuin italia? Mulla on tietotekniikka ton journalismin lisäksi."

"Oon kyllä joskus ajatellut että mitä siinä menettää vaikka yrittäisikin tehdä jonkinlaista aloitetta, oonhan jo valmiiksi koulun pohjasakkaa", Maddie tokaisi hieman masentuneisuutta äänessään. Ei hän silti uskaltanut mitään tehdä, sillä jos hän yrittäisi jotain, koulun suositut tytöt varmaan haluaisivat kivittää hänet kuoliaaksi. Ei hänellä kuitenkaan ollut mitään menetettävää tilanteessa, muutenkin kerma pompotteli ja kiusasi häntä silloin tällöin.
"Ei se kuitenkaan musta välitä tippaakaan", tyttö lisäsi hiljaa ja yritti olla ajattelematta koko asiaa.

"En mä kehtaa. Oon muutenkin niin näkymätön, että jos yrittäisin tehdä jotain erikoista tai tuppautua sen tuttavapiiriin, saisin varmasti vain kärsiä. Olis tietty hienoa jos se nyt päättäisi erota tyttöystävästään ja tykkäiskin musta, mutta se on mahdotonta", Madeline lörpötteli ja tajusi samantien, että tuli paljastaneeksi ihastuksensa olevan varattu. Se lisäsi Bellen mahdollisuuksia tietää kenestä oli kyse. Eihän Maddien ihastus ainoa vakituisesti seurusteleva urheilija ollut, mutta urheilijoista kovinkaan moni ei ollut erityisen vakiintuvaista tyyppiä. Juuri nyt Madeline toivoi, että hänen ihastuksensa olisi voinut kuulua niihin, jotka nimenomaan eivät halunneet olla vakituisessa suhteessa.

"Niimpä! Mulla on sellaisia päiviä kun vaan haluan alistua siihen että oon näkymätön, mutta joskus tää systeemi ottaa todella pääähän. Onneks mulla ei oo mitään tiettyjä vihamiehiä, en oo vielä onnistunut suututtamaan ketään erityisesti", nörttityttö hymyili, joku asia oli sentään vielä hyvin, suositut ja rikkaat pompottelivat häntä kyllä, mutta kukaan ei ollut erityisesti ottanut häntä hampaisiinsa.
"Aijaa? Mullakin on journalismi valinnaisaineena. Onks niitä kaks ryhmää?" Madeline oli hieman ihmeissään, hän ja Belle olivat kummatkin samanikäisiä, mutta heillä ei kuitenkaan ollut valinnaistuntia samaan aikaan. Journalismi oli kuitenkin yksi suosituimmista aineista, ainakin nörttien parissa, hyvinkin ainetta saatettiin opettaa muutamassa eri ryhmässä.
"Italian ja journalismin lisäks mulla on vielä filosofiaa... Otin koko lukkarin täyteen kun kerran oli mahdollisuus", Maddie virnisti, hän tunsi itsensä supernörtiksi tunnustaessaan, että oli ottanut kolme valinnaista vaikkei yhtäkään olisi ollut pakollista ottaa. Hän kuitenkin nautti opiskelusta ja olisi vielä halunnut ottaa neljänneksi valinnaisaineeksi psykologian, mutta se ei enää ollut mahdollista.

"No joo, onhan se tietenkin niin," Belle myönsi. Ei siinä tosiaan tarvinnut maineen vuoksi pelätä, jos aikoi tunteensa paljastaa. Enemmän sai pelätä sitä, että menisikö oma sydän rikki. Maddie vaikutti hänen mielestään jotenkin herkältä tytöltä, joka ei varmasti unohtaisi ihan heti, jos joku sanoisi, ettei ollut tästä kiinnostunut. Kukaan, joka oli oikeasti ihastunut, ei varmasti kestäisi sellaista tuntematta mitään. Hän ainakin olisi murtunut, jos olisi mennyt kertomaan ihastukselleen, että piti tästä ja saisi sitten kuulla olevansa ihan kiva, muttei kuitenkaan tarpeeksi kiinnostava. Tai jos saisi kuulla, että toisella oli jo joku muu josta piti enemmän.

Belle yllättyi täysin, kun Maddie paljasti ihastuksensa olevan varattu. Se pudotti heti ison joukon mahdollisia vaihtoehtoja pois. Ei kuitenkaan tarpeeksi. Nörtin aivot raksuttivat kuumeisesti, kun hän yritti arvailla itsekseen kenestä oli kyse. Hän ei tuntenut Madelinea niin hyvin, että olisi osannut sanoa jotain tämän miesmausta. Luultavasti kyseessä ei kuitenkaan ollut kukaan niistä yli-lihaksikkaista, aivottomista miehenaluista, jotka olivat saaneet muskelinsa joidenkin pillereiden avulla. Siinä tapauksessa Maddie joutuisi vielä pettymään, ne pojat kun eivät oikeasti ajatelleet mitään muuta kuin omaa ulkonäköään ja mainettaan.
"Voi hitsit sentään kun et suostu paljastamaan enempää," Belle viimein tuhahti, ystävällisellä sävyllä tosin. "Paitsi että en mäkään halua kertoa tarkalleen kuka mun ihastus on, eli tasoissa ollaan kai."

"No siinä tapauksessa oot tosi onnekas," Belle mutisi. Hän kun ei tullut enää ollenkaan juttuun Rebeccan kanssa, niin pahasti hän oli toisen suututtanut. No, tehtyä ei kuitenkaan saanut tekemättömäksi ja parhaan kaverin poikaystävän kanssa sekstaaminen nyt oli todella paha moka. Ei sellaista varmasti voitu helposti unohtaa.
"Kai niitä sit on ainakin kaksi ryhmää, jos kerran sulla on sitä eri aikaan kun mulla," Belle totesi. Journalismi oli kyllä sellainen aine, että moni jaksoi siitä innostua. Siinä pääsi tekemään monenlaisia asioita, ei vain istuttu koneella kirjoittamassa lehtijuttuja. He olivat tehneet kaikkea hauskaa niillä tunneilla ja se olikin yksi tytön suosikkiaineista.
"Oho, sähän oot sitten tosi ahkera," Belle kehaisi. Hänellä ei olisi riittänyt intoa niin moneen aineeseen. Oli hänellä nimittäin parempaakin tekemistä kuin tehdä kaiket illat läksyjä. Piti harjoitella vatsatanssia, käydä joogassa ja silloin tällöin olla lapsenvahtina. Kavereitakin piti nähdä.

"Oon ihan kamala, mutta kerro onko se sun ihastus joku noista?" Belle kuiskasi, kun käytävää pitkin asteli joukko koripallojoukkueen jäseniä. He olivat juuri sitä fiksumman oloista porukkaa, jotka eivät vaihtaneet tyttöä yhtä usein kuin sukkia. Oikeastaan he olivat ihan kivoja. Hän oli tullut ihan hyvin juttuun heidän kanssaan, mutta Rebeccan juonittelu oli saanut välit viilenemään.
"Okei, älä kerro jos et halua. Oon vaan ihan törkeen utelias. Jos saan sen sun ihastukseks vahingossa selville, niin pakota mut sitten paljastamaan omani, joohan?"

"Onko sulla sitten täällä koulussa joku, joka on ottanu sut hyppysiinsä?" Maddie kysyi Belleltä hieman mietteliäänä, hän muisti kuulleensa joskus joitakin juoruja eräästä cheerleaderista jolla oli jotakin kahnausta Bellen kanssa, mutta Maddie ei kuollakseenkaan muistanut mistä juorussa oli tarkemmin ollut kyse. Vieressä istuva vaalea tyttö vaikutti kuitenkin hyvin mukavalta ihmiseltä, mitäköhän tämä sitten oli tehnyt? Ehkä ei mitään, eihän aina mitään erikoisia virheitä tarvittu siihen, että saatiin joku suositumpi kimppuun. Joskus vain suosittuja tyttöjä huvitti kiusata jotakuta viatontakin, kyllähän Madelinenkin kimppuun kävi joskus joku satunnainen kermaperse joka halusi päästä läksyistään vähällä tai muuten ilmoittaa miten halveksi nörttejä.

Madelinen katse osui aulaan asteleviin nuorukaisiin juuri samalla hetkellä kun Belle kysyi, oliko hänen ihastuksensa tuossa porukassa. Maddien kasvot punehtuivat ja hän katsoi hetkeksi pois päin nolostuneena. Kyllä, kyllähän kyseinen poika sattui olemaan juuri tässä porukassa! Tyttö ei voinut uskoa tuuriaan, hänen käyttäytymisensä ja poskien helotus paljastaisi hänet vaikkei hän sanoisi sanaakaan, ihan hyvin Maddie siis voisi myöntää asian.
"Joo on se", nörttityttö sanoi niin hiljaa, että Belle juuri ja juuri saisi sanoista selvää. Olihan porukassa Maddien ihastuksen lisäksi neljä muuta poikaa, mutta jostain syystä Madelinesta tuntui, että Belle kohta tulisi arvaamaan hänen ihastuksensa kohteen. Muut pojat eivät vastanneet hänen mieltymyksiään, tyttö oli varma että Bellellä oli aavistus siitä, minkälainen poika miellyttäisi Madelinea.

Maddien katse seurasi läheltä ohi käveleviä poikia jotka suuntasivat kohti pääkäytävää, suurimmalla osalla näytti olevan samaa ainetta, sillä he jatkoivat samassa porukassa vain yhden pojan lähtiessä toiseen suuntaan.
"Kumpa mulla ois vaan samoja tunteja sen kanssa! Tosin ei kai siitäkään mitään hyötyä olis, sillä istun aina ensimmäisellä tai toisella rivillä, meidän ryhmissä pojat on aina takana, eikä niitä sieltä sitten nää, ellei varta vasten halua kuikuilla, mitä mä en tee", Maddie purnasi.
"Hooh, jätetäämpä se aihe sikseen", tyttö naurahti hieman hämillään, hän oli taas alkanut valittaa tilanteestaan!
"Tuolla meneekin jo meidän opettaja, rouva Reed... Pitäisiköhän mun lähteä?" Maddie katsoi kirjapinoa kantavan opettajan astelevan italianluokan käytävälle. Heillä oli seuraavalla tunnilla aiheena aloittaa ensimmäinen italiankielinen romaani. Maddie oli hieman kauhuissaan, mutta opettaja oli luvannut, ettei kirja olisi vaikea tai pitkä.

"Kai se on myönnettävä että on," Belle tunnusti. "Entinen paras kaveri. Mutta ehkei siitä asiasta sen enempää, ettei mene päivä pilalle."
Belle ei tosiaankaan halunnut sinä päivänä suoda enempää ajatuksia Rebeccalle. Jos hän ajattelisi tuota cheerleaderia liikaa, niin tämä ihan varmasti ilmaantuisi oikeasti paikalle ja haukkuisi taas huoraksi ja ties miksi, mitä hän ei oikeasti ollut. Jos nyt ihan tarkkoja oltiin, niin kyllä hän kai ansaitsi tulla kohdelluksi huonosti, Rebeccan osalta. Muita siihen ei olisi tarvinnut vetää mukaan, ei ainakaan kaikkia niitä muita kerman kanoja, jotka nyt yhteistuumin näyttivät inhoavan häntä.

Käytävällä astelevia koripalloilijoita sai kiittää siitä, että nämä onnistuivat karistamaan inhottavat ajatukset pois tytön mielestä. Oli paljon hauskempaa yrittää arvata kuka noista viidestä sitten oli kyseessä. Ehkä se oli pisin ja vaalein? Belle päätti seurata, keneen Madelinen katse kohdistui, mutta se oli aika hankalaa. Pojat kun kävelivät kaikki samassa porukassa, niin ei ollut tosiaan helppo sanoa ketä toinen katsoi. Ehkä se sittenkin oli tummatukkainen, nappisilmäinen kaveri? Ainakin Belle olisi itse voinut ihastua tähän. Oikeastaan kyseinen koripalloilija oli todella komea tapaus ja niinpä Belle uppoutui täysin vahingossa tuijottamaan tätä pidempään kuin oli terveellistä.
"Mä taidan arvata. Se oli tuo pitkä ja vaalea." Belle sanoi. "Tai sitten tuo tummahiuksinen jolla oli ruskeat silmät. Se ainakin oli niistä kaikkein parhaimman näköinen. Melkein voisin ihastua siihen."

Belle tuijotti vielä hetken aikaa nappisilmän perään ja mietti, oliko sekoamassa vai ei. Sitten tyttö havahtui Madelinen ääneen.
"En mäkään kehtaisi koko ajan vilkuilla taakseni. Se olisi ihan liian läpinäkyvää. Ja jos kerran kyseessä on varattu mies, niin se ei ole ollenkaan hyvä juttu," tyttö totesi ja tunsi pientä pettymystä, kun ruskeatukka oli kadonnut jäljettömiin heti kun hän oli hetken aikaa katsonut tämän sijasta Madelinea.
"Ehkä kannattaa jos et halua myöhästyä," Belle sanoi. "Munkin varmaan sitten pitäisi mennä tästä. Oli kyllä tosi kiva jutella pitkästä aikaa, vaikka vaan tällaista kaikkea hömppää."
Tyttö väläytti toiselle iloisen hymyn. Juttutuokio oli ollut tosiaan mukava ja sellaisia kaiketi kannattaisi harrastaa jatkossa enemmän.
"En kyllä sitten pajasta kenellekään yhtään mitään tuosta sun ihastuksesta," Belle vielä lupasi.

Kuultuaan Bellen vastauksen kysymykseensä, Maddie kohotti kulmiaan hieman yllättyneenä. Vaalea tyttö vaikutti Madelinen mielestä melkein surulliselta puhuessaan. Ehkä jotain todella ikävää oli sattunut? Maddie ei kuitenkaan kysynyt asiasta enempää, sillä vaikutti siltä, ettei Belle halunnut kuulla nörtin utelevia kysymyksiä aiheesta. Maddie tyytyi nyökkäämään ja hymyili seurassaan olevalle tytölle, ehkä tämä joskus kertoisi hänelle mistä oikein oli kyse.

Madeline muuttui kokonaan keitetyn ravun väriseksi, kun Belle arvasi hänen ihastuksensa ensimmäisellä yrittämällä. Toistakin poikaa hän epäili mahdolliseksi ihastukseksi, ehkäpä siitä nörttityttö saisi pakoväylän itselleen... Toisaalta toinen oli kehunut tummempaa poikaa paremman näköiseksi eikä Madeline ollut ollenkaan samaa mieltä. Tyttö joutui käyttämään paljon tahdonvoimaansa ollakseen puolustamatta ihastuksensa ulkonäköä.
"Osuit oikeeseen toisella noista, mutta sen enempää tunnustuksia ei tipu" Maddie puuskahti vaivaantuneena, hän ei toki ollut ärtynyt Bellen arvailusta, häntä vain nolotti. Olisi karmeaa jos vaalea koripalloilija huomaisi heidän keskustelevan juuri hänestä...

"Sen tyttöystäväkin on sen verran tunnettu koulussa, että saisin todella kärsiä jos tää juttu tulis ilmi", Madeline huokaisi syvään. Hän ei voinut muuta kuin hävitä tässä tilanteessa.
"Okei, kiitti, se olis hyvä", Maddie hymyili Bellelle tämän luvattua, ettei paljastaisi nörtin ihastusta. Oli oikeastaan ihan mukavaa uskoutua asiasta jollekin, edes tämän verran.
Maddie sujautti jalkojensa päällä lojuneen kirjan takaisin laukkuunsa ja heitti laukun pohjalle aikoja sitten aikakatkaisun suorittaneen ämpeensä. Ehkä hänen olisi hyvä alkaa hipsimään kohti luokkaa, ettei ainakaan minkäänlaista myöhästymistä tapahtuisi.
"Oli kyllä kiva jutella. Käydään joku päivä vaikka yhessä syömässä tai jotain... Nähdään ainakin!" Madeline hymyili ja nousi ylös tuolistaan heittäen laukkunsa olkapäälleen.

// olisko se sitten ollut tässä? : D kiitti kivasta pelistä!

Onneksi Rebeccaa ja omia mokailuja ei tarvinnut ajatella enää pidempään. Maddie osoittautui sen verran fiksuksi, että tajusi olla kyselemättä asiasta enempää. Varmasti tyttö olisi halunnut tietää kaiken, mutta no, oli varmasti parempi ettei tuo tiennyt yhtään mitään. Tai ettei tuo muistaisi mitään, jos oli joskus jotain kuullut hänen petturuudestaan.
Oli paljon hauskempaa yrittää selvittää toisen ihastuksen henkilöllisyyttä. No, toinen hänen ehdottamistaan pojista seurusteli varmasti, sen nyt tiesi koko koulu. Toisesta, siitä tummemmasta siis, hän ei ollut ihan varma. Joku cheerleader oli kai ollut vielä edellisellä viikolla jatkuvasti tuon kyljessä kiinni, mutta nyt tyttöä ei ainakaan näkynyt. Eikä Maddiekaan paljastanut enempää. Belle suorastaan paloi uteliaisuudesta, mutta ei hän halunnut alkaa suotta ahdistella Maddieta enemmillä kyselyillä.

Bellen harmiksi tytön seuraavat sanat eivät ollenkaan helpottaneet tilannetta. Mikäli tummempi pojista edelleen seurusteli, tämänkin tyttöystävä oli tunnettu. Mutta vaaleamman pojan tyttöystävä nyt ainakin oli. Ja oli todella ärsyttävää, kun asia ei selvinnyt vieläkään. Jotenkin Belle kuitenkin uskoi, että kyse oli nimenomaan tuosta vaaleammasta herrasta. Ehkä hänen uskonsa johtui siitä, että hän itse tunsi niin äkillistä kiinnostusta tummempaa miestä kohtaan, eikä halunnut Maddien olevan ihastunut tähän. Koska eihän hän sitten voisi olla. Se ei olisi ollenkaan reilua. Hän oli ottanut opikseen, eikä halunnut sortua edes ihastumaan keneenkään sellaiseen, josta joku hänen kaverinsa saattoi olla edes vähän kiinnostunut.

"Joo, se sopii hyvin," Belle sanoi. Ehkäpä tosiaan pitäisi käväistä Maddien kanssa vaikkapa pitsalla. Voisi olla hauskaa viettää tämän kanssa enemmän aikaa. Olisikin kai ihan hyvä hankkia koulusta muitakin kunnon kavereita kuin vain Bradley. Isoveli oli ehkä jo vähän kyllästynyt siihen, että hän aina roikkui tämän porukoissa, vaikkei tiennyt skeittaamisesta juuri mitään.
Belle noudatti Maddien esimerkkiä ja nousi hänkin ylös sohvalta.
"Nähdään," hän sanoi ja lähti sitten suuntaamaan askelensa kohti vessoja. Siellä hän ehtisi kai vielä käväistä ennen tuntien alkua. Kai opettaja olisi kuitenkin edes pari minuuttia myöhässä?

//Jep. Kiitos paljon itsellesi :--D//