Hello, hello, hello, how low.

((Meloni tänne. C: ))

Kello läheni yhtä kun Richard Hale oli vihdoin löytänyt historiantuntinsa jälkeen tiensä koulun käytävissä hetken harhailtuaan portaille, joilla oli sopinut tapaavansa pikkusiskopuolensa. Koska hänellä oli meneillään hyppytunti, hän päätti käyttää sen luovasti odotellessaan Coralin tunnin päättymistä ja kaivoi repustaan netistä tulostamansa kitara-täbit sisältävät paperit sekä omasta lukollisesta kaapistaan kitaransa, jota kantoi miltei päivittäin mukanaan kouluun ja sieltä pois voidakseen omistautua miltei pakkomielteeksi muodostuneelle harrastukselleen saatuaan kyseisen kitaran äidiltään syntymäpäivälahjaksi. Ennen hänen oli ollut tyydyttävä harrastamaan soittoaan vain entisen koulunsa musiikinluokassa tai kitaran omistavien ystäviensä luona, mutta nyt vain taivas oli rajana, mikä nosti yleensä pessimistisen miehenalun mielialan aivan uusiin stratosfääreihin.

Sinä päivänä Richard, tuttavallisemmin Rake, oli päättänyt omistautua Nirvanan kappaleelle Smells Like Teen Spirit, ja vilkuilikin nyt paperia täynnä numeroita ja kirjaimia opastamassa kitarasoolon soittoa. Hän oli tämän tähden harvinaisen hyväntuulinen, vaikka joka kerralla kun hänen sormensa lipesivät harjoituksen puutteessa tai hän unohti alkoiko säkeistö G;llä vai D;llä, hän omisti hetken mutristaakseen huuliaan ja silloin tällöin lyriikoita hyräillessään onnistui livauttamaan pari kirosanaa niiden väliin epäonnistuessaan ja aloittaessaan aina vain alusta. Poika oli niin keskittynyt kappaleeseen, hiljaiseen lauluunsa ja hieman äänekkäämpään soittoonsa, ettei huomannut muutamia paheksuvia katseita aiemmin hyppytunnin takia hiljaisella ja rauhallisella käytävällä. Kukaan ei kuitenkaan toistaiseksi ollut tullut valittamaan soitosta, joten nuori kitaristi oli täysin sokea kriittisyydelle koulutoveriensa silmissä. Ei sillä että hän olisi lopettanutkaan vain parin valituksen tähden, jos sellaisia olisi tullut. Laulu siis sai jatkua omalla hiljaisella tahdillaan Raken sitä harjoitellessa;

"I'm worse at what I do best
And for this gift I feel blessed
Our little group has always been
And always will until the-- eäh, taas pieleen. Jumankauta," Richard manasi sormien livetessä, heilautti suhteellisen pitkiä hiuksiaan silmiltään ja sipaisi samalla osan latvoista korvansa taakse nähdäkseen paperin vierellään portailla paremmin, aloittaen jälleen, ties kuinka monennen kerran biisin alusta ennen kuin yllättäen koulun kello soi, hyppytunti oli ohi ja ihmisiä alkoi virrata käytäville ja portaisiin välitunnille.
Rake istui paikoillaan mutta ehti juuri ja juuri vetäistä täbinsä pois satunnaisen ohikulkijan kengän alta ennenkuin se olisi joutunut poljennan uhriksi. Vihainen mulkaus kyseisen koulutoverin selkään sai kuitenkin riittää ärtymyksen purkamiseen, Rake ei antaisi tällaisten pikkuasioiden pilata ensimmäistä, muuten hyvin alkanutta viikkoaan Aston High;ssa. Sen sijaan hän heilautti kitaran selkäänsä hihnan varaan ja nousi seisomaan nähdäkseen paremmin, josko sisko ilmaantuisi tunniltaan opastamaan Richardia jokseenkin sokkeloisilla käytävillä, kuten heidän äitinsä oli pyytänyt.

[Cor]

Tummatukkainen kiinalaissyntyinen nuori nainen istui hiljaa kuvaamataidon tunnilla ja maalasi kirsikkapuuta. Ilme oli keskittynyt, silmät siristyivät ja tyttönen puri huultaan toivoen viimeistelyjen onnistuvan toivotulla tavalla. Kitty oli aina ollut äärimmäisen lahjakas kuvaamataidossa, mutta samalla tuo oli törkeä perfektionisti. Mikään mikä ei kelvannut hänelle, ei kulkeutunut opettajan arvioitavaksi. Kaksinumeroinen luku komeilikin todistuksessa kuvaamataidon kohdalla.

Kun viimeinenkin putoava kirsikankukan lehti oli maalattu hempeällä vaaleanpunaisella paperiin tyttönen kohotti katseensa ja tuijotti työtään arvioivasti. Pieni hymynkare käväisi huulilla, muttei kuitenkaan tullut jäädäkseen. Opettaja nimittäin kierteli luokassa ja oli juuri sillä hetkellä pysähtynyt neitokaisen kohdalle. Kitty pidätti henkeään ja viimein tunsi opettajan koskettavan olkapäätään hyväksyvästi. Tyttö hymyili uudelleen ja nyt jo hivenen reilummin.
"Kitttyyyyyyyyyyyyy" Kuului jostain vähän matkan päästä ja ekaluokkalainen käänsi katsettaan hitaasti äänen suuntaan. Vaaleahiuksinen ystävätär oli pölähtänyt jostain kuvaamataidon luokkaan, mutta kuten tavallista ei opettaja kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota.
"Meneeks sul vielä kauan tunnilla.. Meidän on ihan paaaaaakkkko mennä kyyläämään ko korisjoukkue treenaa.. SIIS OIKEESTI.. Toivottavasti ne nakkaa paitansa jonnekkin, jolloin voin kuolla onnellisena" Blondi papatti ja sai Kittyn tirskahtamaan. Yllättävää kyllä lähes kaikki kiinalaistytön ystävistä olivat juuri tälläiäisia eläväisiä nuoria naisia, kun taas Kitty tuntui hauraalta perhoselta pienine hymyineen ja tummine silmineen. Pahintahan tässä oli se että suloinen ulkokuori peitti vähintään yhtä suloisen kissanpentumaisen luonteen. Kitty ei suuttunut koskaan, ei sanonut vastaan juuri koskaan ja oli aina hyväntuulinen.

Viimein tyttönen vei maalauksen kuivumaan läheiselle pöydälle, nappasi kaksi laukkuaan, joista toinen oli täynnä kuvaamataidon välineitä.
"Mun pitää nakata nämä kaappiin" Kitsune sanoi pehmeästi ja liiteli mekon helmat heilahdellen käytävälle jossa lokerot olivat. Piirrustuskamat tungettiin kaappiin ja samassa kello soi, muistuttaen Kittyä jostain muka tärkeästä.
"Ainiin.. Enhän mä voi tällä välkällä tulla, mun pitää opastaa mun velipuolta" Tyttönen sanoi ja mutristi huuliaan. Hemmetti soikoon, vaikka eihän Kitty moisia sanoja sanonutkaan ääneen.
"Onko sun veli hottis?" Blondi kysyi silmäripset räpsyen ja Kitty kohautti olkiaan todeten veljen olevan perus hevari. Blondi irvisti, lähetti ystävälleen lentosuukon ja marssi tiehensä. Tummatukkainen tyytyi vain hymyilemään ja lähti sitten suunnistamaan kohti paikkaa, jossa oli sovittu tapaaminen veljen kanssa.

"Moi Rake" Kitty sanoi viimein havaitessaan veljensä. Kasvoille nousi jälleen se sama pienoinen hymy.
"Mitäs sä haluat nähdä ekaksi täällä? "

Rake puki päälleen miedon hymyn kun Coral ilmaantui hänen näköpiiriinsä. Hän nojasi rennosti portaikossa seisoessaan kylkeään ja toista puuskaan puetuista käsivarsistaan seinää vasten. Poika kuitenkin oikaisi ryhtinsä ja siirsi painon takaisin molemmille jaloilleen siskopuolensa lähestyessä, ja heilautti kättään tervehtivästi. "Moi, Koralli," Richard virnisti. Pojan äänessä saattoi kuulla edelleen tiukkaan istuneen britti-aksentin, vaikka poika oli omaksunut melko nopeasti amerikkalaiset termit, sanonnat ja osan painotuksista jotka erosivat siitä mitä Oxfordissa oli käytetty. Tietyllä tapaa Rich toivoi, ettei aksentti aivan helpolla häviäisikään, vaikka se sai hänet erottumaan joukosta. Itse asiassa juuri siksi, että se sai hänet erottumaan joukosta. Miehenalku oli huomiota hakeva luonne, esiintyminen tuli hänelle kuin luonnostaan ja hän olisikin toivonut tutustuvansa nopeammin uusiin koulutovereihinsa saadakseen tarvitsemaansa huomiota ja sosiaalista kanssakäyntiä, yksinäinen susi kun poika ei todellakaan ollut. Jopa negatiiviset vilkuilut ja kuiskailut 'uudesta pennusta' hänen kävellessään ohitse saivat Raken lähinnä virnistämään. Ei ollut hyvää tai huonoa julkisuutta, oli vain julkisuutta, piste. Ja juuri julkisuudesta Rake haaveili, sadoista taputtavista käsistä ja ihailevista huudoista kun hän jonain päivänä astuisi yleisönsä eteen mikrofoninsa ja sähkökitaransa kanssa... Pojan ajatukset ehtivät jo harhailla valaistuille lavoille kuvitteellisen bändinsä eteen ennen kuin hänen edessään seisovan, nuoremman tytön kysymys havahdutti hänet.

"Öh, aivan sama kai mulle, näytä sä mitkä on tärkeät paikat tietää," hän sanoi ja kohautti olkiaan. "Tosin musaluokka totta kai on kärkisijalla, en oo siellä vielä käynyt ollenkaan. Onko se hyvin varustettu?" Rake sitten kysyi samalla, kun siirsi kitaraansa selästään pois reppunsa tieltä tunkeakseen kädessään yhä olevat paperit sen uumeniin kirjojen väliin. "Ja sähän pidit kuviksesta, eikö? Olis kiva nähdä sun töitä. Luovuus kulkee meillä näköjään suvussa, eri verestä huolimatta," Rich sitten naurahti. Olihan se totta, Coral oli luova ja hyvä kuvataiteessa ja hän musiikissa, tosin pääasiassahan tämä johtui harjoituksesta ja kovasta työstä eikä mistään synnynnäisistä, perityistä lahjoista, kuten myytti useasti kertoi. Rake ei pitänyt ajatuksesta että maailmassa menestyisi ilmaiseksi, ilman harjoittelua ja vaivannäköä, vaikka poikkeuksia tähänkin sääntöön oli. Richard ei kuitenkaan kuulunut tähän vähemmistöön, kuten kuka tahansa pojan harjoittelua kuunteleva saattoi havaita, ellei hän sattunut soittamaan niitä biisejä jotka oli jo ehtinyt opetella ulkoa moitteettomasti.
"Nälkäkin alkaa olla. Meidän ruokailuvuorohan alkaa varmaan kohta? Jos ehdittäis ennen sitä vilkuilla vähän ettei taas tarvitse kuunnella opettajien valitusta myöhästelystä kun en löydä heti paikalle. Menin eilen jotenkin vahingossa hissanluokkaan kun olis pitänyt olla äidinkieltä," Rake myönsi ja raapi hieman vaivaantuneesti niskaansa. Oli noloa myöntää tehneensä jotain väärin, vaikka se ei täysin hänen vikansa ollutkaan uutena oppilaana. Joistain asioista hän ei piitannut, kuten matikasta, joka saikin mennä huonosti koska Rake ei nähnyt sille paljoa käyttöä omassa tulevaisuudessaan, mutta halusi silti olla oikeassa niistä asioista jotka häntä liikuttivat. Oikeassa paikassa olo oikeaan aikaan kuului näihin asioihin. Richard katsoi Coralia odottavasti, jotta tämä näyttäisi tietä, itse valmiina seuraamaan minne tyttö päättäisikin hänet johdattaa ensimmäiseksi.

Coral tuijotti toista tummilla silmillään ja hymyili edelleen vain pikkuruisesti. Tämä hymy oli tyttöselle hyvin omanainen silloin, kun tuo ei tiennyt miten olisi johonkin tilanteeseen suhtautunut. Äkkiä samaan taloon muuttanut veli oli yksi tälläinen asia, johon ei edelleenkään osattu suhtautua. Niimpä tyttö tyytyi vain tuijottamaan toista, eikä sanonut mitään hetkeen. Olisi tehnyt kovasti mieli paeta tyttökavereiden luokse pihamaalle, jossa cheerleader porukka varmasti nytkin heilui.
"No.. Ruokala ainakin pitää nähdä ja tota.. Kai mä esittelen sulle luokat" Coral sanoi viimein hitaasti ja irrotti viimein nappisilmät veljensä hivenen erityylisestä olemuksesta. Erityylisyys ei suinkaan ollut syy siihen, että cheerleader ei osannut suhtautua toiseen vaan lähinnä se, miten toinen olikaan hänen elämäänsä pyrähtänyt.

Viimein tyttö liikahti ja lähti varovaisesti kävelemään portaita pitkin takaisin ylös. Sitten tyttönen kääntyi läheiselle käytävälle ja lähti suuntaamaan takaisin samaiseen luokkaan jossa itse oli äsken istuskellut. Käytävä oli täyttynyt iloisesti höpöttävistä nuorista, jotka tosin vilkaisivat hivenen hämmentyneinä parivaljakkoa, joka käytävälle oli astunut. Coral punastui kevyesti, muttei sanonut mitään, hymyili vain. Vasta saapuessaan kuvaamataidon-luokan eteen tuo koputti kevyesti ja avasi oven.
"Tää on kuviksen luokka, kuvaamataitoa opettaa Dubois, joka on tosi mukava.. Jotkut sanoo, että se on outo, mutta.. Musta se on mukava" Niin no, olisi pikemminkin kannattanut kysyä kuka opettajista EI ollut Kittyn mielestä mukava, sen nimeäminen olisi ollut vaikeaa, jopa mahdotonta. Neiti kun sattui olemaan pieni päivänpaiste.
"Ja tota, tällä käytävällä on myös muita luokkia mm. Musiikki, jota opettaa herra Willis.." Coral jatkoi ja lähti jatkamaan käytävällä kulkemistaan, kunnes viimein saapui musiikinluokan eteen, koputti jälleen ja avasi oven. Luokka oli tyhjä, mutta tottakai Willis oli oven jättänyt auki. Ei ollut mitenkään uutta saatika erikoista.

Viimein kaikki luokat oli käyty enemmän tai vähemmän antaumuksella läpi, joten suunnattiin sitten kohti ruokalaa.
"Tässä on sitten ruokala.. Tosin kauniilla ilmalla osa syö ulkonakin.. Kannattaa aina kattoo kenen pöytään istuu, koska no.. Kaikki ei tykkää kaikkien seurasta. Suosittujen pöytään ei tietenkään saa istua ja.. No.. Välillä täällä sattuu kaikenmaailman kähinöitä. Yksikin kakkosluokkalainen tyttö löi yhtä meidän cheerleader-porukan tyttöä turpaan täällä" Kitty sanoi hivenen jopa paheksuvasti ja osoitti jälleen olevansa tyttö. Juoruiluhan oli yksi elämän isoista asioista ja vaikka asiasta olisi kuinka pitkä aika, aina kannatti kertoa mehukkaita yksityiskohtia.

"Mut hei, jos sullon nälkä niin haluatko sä syödä nyt? Koska mun pitää näyttää vielä liikuntasalia, uima-allasta ja semmosta sulle. " Kitty sanoi ja hymyili jälleen hivenen leveämmin veljelleen. Kiinalaistyttösellä itsellään ei ollut oikeastaan nälkä, mutta eipä se syöminen ikinä haittaisi. Kitty ei ollut niitä tyttöjä, jotka elivät pyhällä hengellä ja pelkäsivät siltikin lihomista.
"Keittäjätkin on mukavia ja sillai.. Niille voi kai esittää toiveitaki ruoasta tai jtn.. Emmä tiedä sen tarkemmin" Olkia kohautettiin kevyesti ja käännettiin jälleen katse ruokalaan, jossa ei sillä hetkellä ollut kuin muutama opiskelija.

Richard heilautti kitaransa takaisin selkäänsä pois kainalosta roikkumasta ja läksi seuraamaan siskopuoltaan nyökättyään tälle vastaukseksi. Coralin tapaan myös Rakellä oli ollut paljon totuteltavaa uuteen siskoon ja kämppäkaveriin, joka ei ollut verisukulainen mutta yhtäkaikki päässyt Raken läheisten listalle melko nopeasti herttaisella hymyllään ja käytöksellään, jossa Rake ei ollut vielä tähän asti aistinut mitään provosoivaa, päinvastoin.
Parin tyypin vilkuillessa klikit huomioonottaen kieltämättä hieman outoa parivaljakkoa Rake kohotti aluksi kulmaansa mutta hymyili sitten hänkin vilkuilijoille ennenkuin kääntyi taas seuraamaan Coralia. Hyvä ensivaikutelmahan oli tärkeä tällaisessa juorupesässä, Raken aiemmista pohdinnoista julkisuuden kiemuroista huolimatta hän ottaisi silti mieluiten positiivista sellaista.
Jokaisen luokan kohdalla Rake osoitti aitoa mielenkiintoa ja hymähteli hyväksyväksi vastaukseksi esittelyille, yrittäen painaa mieleen opettajien nimiä ja yhteyksiä näiden opettamiin aineisiin. Hän ei ollut ahkerin koululainen, mutta halusi silti kerätä joitakin pisteitä opettajien kanssa jottei joutuisi äidin puhuteltavaksi arvosanoistaan. Juuri täysi-ikäinen tai ei, äidin katon alla oli pakko totella äidin sääntöjä, ja vaikka Rake oli melko, err, kapinallinen nuorukainen niin tahtoessaan, hän oli silti myös ikävöinyt äitiään kaikkina isänsä kanssa vietetttyinä vuosina (salaa, eihän tällaista voisi ääneen myöntää jos tahtoi olla katu-uskottava 18-vuotias poi- ei, ei poika. Mies.).
Musiikinluokkaan tultaessa Rake joutui ovelta kurkistaessaan hillitsemään himonsa hipelöidä koulun omistamaa sähkökitaraa, ja seurasi sen sijaan auliisti Coralia, painaen kuitenkin visusti mieleen erityisesti tämän luokan sijainnin. Luovat aineet tuntuivat kaikki omistavan luokan samalla käytävällä, mikä helpottaisi varmasti suunnistusta. Hänen olisi päästävä kokeilemaan riffejä sähkökitaralla ensimmäisen tilaisuuden tullen, mutta vielä ei ollut sen aika.

"Aa, joo, meillä oli vähän sama kastisysteemi Oxfordin puolella," Rake totesi vastaukseksi istumajärjestyksestä. "Ja ai kissatappeluita vai? Kuulostaa hauskalta," poika sitten naurahti enemmän tai vähemmän vitsailevasti. Itse asiassa vähemmän, käsikähmät kun eivät olleet kovinkaan vieras juttu hevarillekaan, hän melkeinpä nautti niistä aina silloin tällöin, erityisesti mikäli ei jäänyt kiinni opettajien tai huoltajiensa toimesta. Tappelut keskellä ruokalaa tosin olivat juuri kiinnijäämisen kannalta huono idea, joten Rake jätti ajatukset huvikseen väärään pöytään istumisesta sikseen. Hän olisikin enemmän kotonaan muiden muusikoiden kanssa, sikälimikäli näillä hevareilla ja rokkareilla olisi oma pöytänsä jossain suuressa ruokalassa ja hän löytäisi sen.
"Mulle kävis jos syötäis nyt, ehtiihän tässä ruokavälkällä katsoa sitten urheilutilatkin. Jos siis teikäläinen suosittu cheerleader kehtaa istua samassa pöydässä tällaisen rujon hevarin kanssa," Richard virnisti jälleen, tällä kertaa selvästi kiusoittelevasti.

Kitty vilkaisi toista ja ei oikein tiennyt miten olisi kommentoinut lausahdusta 'suosittu cheerleader', joten tuo tyytyi vain mutristamaan huuliaan pieneen epämääräiseen hymyyn. Eihän hän kovinkaan suosittu ollut, sattui nyt vain harrastuksensa vuoksi kuulumaan huutosakkiin. Tai kai hän oli suosittu laukunkantaja ja muuta vastaavaa. Hän ei ollut kovinkaan hyvä sanomaan ei, joten siksikin tyttö omisti useita ystäviä.
"Nojoo.. Me ollaan kuitenkin sisaruksia joten ei sen väliä" Tyttö lausui viimein ja huokaisi helpotuksesta. Onneksi kaikki huutosakkilaiset tiesivät Raken olevan hänen veljensä, joten ei tarvitsisi kuunnella ikävää kiusantekoa siitä että hän olisi sekaantunut johonkin hevariin.. Sehän oli täysin vastoin kermalaistyttöjen ohjekirjaa, tai jotain vastaavaa. Kaikki kermaan kuulumattomat pojat olivat bannattuja, tai ainakin näin huutosakin tytöt olivat hänelle sanoneet. Oli Coral kuullut myös joidenkin tyttöjen harrastavan pahiksia ihan vain fiiliksen vuoksi, mutta Kitty ei ollut sellainen. Tuo viihtyi hyvin tyttöseurassa ja oikeastaan mieluummin kaihtoi miespuolisia henkilöitä. Tai ainakin pyrki välttelemään tilanteita, joissa joutuisi olemaan kahden miespuolisen henkilön kanssa.

Viimein Coral liikahti kohti ruokalaa ja meni noutamaan lounaansa, joka oli melko samanlainen aina. Salaattia, (joskin hyvää ja täyttävä) sellaista sekä leipä, omena ja lasillinen maitoa. Sitten tyttönen kipitti nopeasti yhteen ruokalan pienimmistä pöydistä, ihan vain sen vuoksi, että oli epäkohteliasta varata seurueelle liian suuri pöytä.
"Mitenköhän täällä on näin hiljaista. Ihmiset ei vissiin oo päässy vielä tunneilta" Kitsune mutisi lähinnä itsekseen, ei niinkään Rakelle. Tilanne oli osittain vähän epämääräinen. Kitty oli äärimmäisen huono tutustumaan erilaisiin ihmisiin ja koska tuo oli tottunut elämään ainoana lapsena, oli outoa kohdella toista kuin veljeä.

Kitsune oli ehtinyt syödä ehkä viisi minuuttia, kun tuon puhelin piippasi. Tyttönen kaivoikin violetin kännykän laukustaan ja luki nopeasti saapuneen viestin.
"Äidillä menee kuulemma myöhään töissä tänään.. Käski hakea ruokaa kotimatkalla" Coral lausahti ja pyyhkäisi tummat hiuksensa korvan taakse. Sitten laskettiin huomio taas salaattiin ja koitettiin miettiä mahdollisia keskustelunaiheita.. He olivat kuitenkin Raken kanssa niin erilaisia, ettei sellaista ollut helppo keksiä. Sitäpaitsi, Kitty ei edelleenkään tiennyt miten suhtautua toiseen. Hän olisi nytkin ollut melkein mieluummin kavereiden kanssa ihanassa auringonpaisteessa, eikä tässä väkinäisessä tilanteessa, joka oli kaikenlisäksi äidin aikaansaannosta.

Ruokalaan ilmestyi kuitenkin kohta yksi Coralin hyvistä ystävistä, joka kohotti kulmiaan hivenen hämmentyneenä Raken nähdessään, kunnes kasvot kirkastuivat uudelleen. Sitten toiselle näytettiin nopeasti peukkua.
"Me ollaan Kits sitten urheilukentällä, tule sinne kunhan kerkeät" Toinen huudahti ja Kits tyytyi vain hymyilemään takaisin. Sitten ystävä olikin jo kadonnut näköpiiristä.
"Jees. Käydään sitten aika reippaasti loppukierros, koska mä haluan mennä kattoon onko ne suunnitellu meille uusia reenejä" Kits sanoi nopeasti ja alkoi puputtaa salaattiaan.

Rake vain levensi hieman hymyään Kittyn mutristukselle. Hän ei itse asiassa ollut kovin hyvin perillä siitä, miten muut klikit, tai edes hänen omansa toimivat, joten hän oletti oletuksella että cheerleaderit olivat statukseltaan suositumpia kuin hänenlaisensa 'omaperäisemmät' tapaukset, juttu jonka hän oli poiminut pääkoppaansa amerikkalaisista high school-leffoista jokseenkin stereotyyppisesti. Vaikka toisaalta, ellei Richard olisi ollut niin omistautunut musiikilleen, hänet olisi varmaankin hyväksytty myös jalkapallo-tiimiin koska oli alkanut harrastaa sitä vapaa-ajallaan heti muutettuaan Valtoihin. Jos totta puhuttiin, Rake oli jokseenkin katkera ettei urheilijoiden klikkiin sopinut, mutta ei toisaalta katunutkaan kitaran laittamista etusijalle. Kunhan hän kuuluisi johonkin ja saisi ystäviä.
"Hienoa," hän tokaisi, jokseenkin helpottuneena siitä ettei hänen siskopuolensa sentään hävennyt hänen seuraansa, eri klikki tai ei, ja alkoi vilkuilla pöytiä löytääkseen tyhjän jonne asettua ruoanhaun jälkeen. Poika itse valitsi koulun senpäiväistä lihakastiketta ja perunoita pienen salaattiannoksen lisäksi.

Kitty ei ollut ainoa, jolla riitti totuttelemista toisen kohteluun sisaruksena, ja ruokailu sujuikin hänenkin puolestaan melko hiljaisissa merkeissä. Rake oli onnekseen sosiaalinen ja tahtoessaan varsin ystävällinen tapaus, jolle riitti parin kuukauden tutustuminen kohdellakseen toista kuin hyvää ystävää. Mutta siskoista hänellä ei ollut mitään hajua, ainoa lapsi kun oli hänkin tottunut olemaan. Onneksi Kittykin oli mukava eikä, kuten sanottua, katsonut poikaa nenänvarttaan pitkin vaikka hänen kokemustensa ja käytävillä tapahtuneista vilkuiluista päätellen cheerleader ja hevari olivat epätavallinen parivaljakko. Rake hotki ruokaansa näihin ajatuksiinsa vaipuneena kunnes Kitty kertoi äidin suunnitelmista. Äiti, tämäkin perheenjäsen oli vielä Rakelle jotain uutta, olihan hän ehtinyt nauttia sekä isänsä että äitinsä paikallaolosta vain ensimmäiset viisi vuottaan, joista tuskin muisti mitään. Mutta kuten Kittynkin kanssa, uudelleen tutustuminen äitiinkin oli mennyt ainakin toistaiseksi hyvin. Rake nielaisi suunsa tyhjäksi ennen vastaamistaan. "Ai, okei. Haetaanko lähikaupasta jotain lämmitettävää vai jotain valmista? Voisit samalla varmaan suositella mulle hyviä ruokapaikkoja," poika sanoi tuumivasti, ja seurasi sitten siskonsa esimerkkiä syödä ruoka nopeasti loppuun jottei aikaa menisi hukkaan. "Valmis kun sä olet," Richard sanoikin jo hetken kuluttua ja keräsi viereiseltä penkiltä kitaransa ja laukkunsa ennen kuin alkoi tähyillä, minne astiat palautettaisiin. Hänellä riitti vielä opittavaa tästä koulusta ja sen toiminnasta.