Truant royals

// aimee & Kelsey :--) Otsikko kutakuinkin "lintsari kuninkaalliset" //

San Diegon oli yllättänyt sade. Suurinosa ulkona olevista ihmisistä ei ollut varautunut aurinkoisessa kaupungissa sateenvarjoin - mikä nyt kostautui. Sade ei vaikuttanut kuitenkaan olevan kuin kuuro, joten aurinko palaisi luultavammin pian. Toivottavasti.

Blake avasi Dusty'sin oven ja jäi seisomaan ulos sitä auki pidellen, jotta hänen viehättävä kahviseuransa pääsisi astumaan sisätilojen suojaan. Kelseyn jäljessä poika laski jalkansa kahvilan lattialle ja ovi sulkeutui vaaleatukkaisen perässä. Paikka oli melko tyhjillään ihmisistä, Astonin oppilaita oli erityisen vähän. Hyppytunteja ei tainnut olla meneillään paljon ja lintsareiksi valmiita sitäkin harvemmassa. Hänelle se ei ollut ongelma, paremminkin jotain, mihin hän oli tyytyväinen. Vaikka Kelseytä ei alkunäkemältä kapinallisiin lukisikaan, ei olisi hänen oman etunsa mukaista tulla useiden oppilaiden todistamana juomaan kahvia tämän kanssa.

Kun askeleet olivat vieneet kahvilan tiskille, Blake kääntyi katsomaan tyttöä.
”Mitä saisin tarjota?” hän kysyi hymyn ja pienen virneen sekoituksen saattelemana. Poika itse ottaisi ihan tavallisen kahvin, hän ei nähnyt mitään tarvetta siemailla espressoja tai cappucinoja. Toisinkuin Taylor, mutta sisko olikin asia erikseen. Hyvin erilainen asia. Mutta tämä toinen ei välttämättä ollut niin yksinkertainen makunsa kanssa, joten ainakaan mitään ei kysymisessä häviäisi.

Tutummassa porukassa hän olisi kylläkin tilannut suoraan kaksi kahvia, suurempia kohteliaisuuksia esittäen. Sillä silloin toinen olisi joko juonut kahvin tai ollut juomatta, poikaa se ei olisi kovin pitkälle kiinnostanut. Mutta silloin seura olisi todellakin ollut tutumpi kuin mitä Kelsey oli. Ja tyttö jopa kiinnosti Blakea. Millä tasolla? Se oli hyvä kysymys.

// loistava aloitus :--D Ja anteeksi jos pienet hittaukset alussa (=oletin, että Kelsey astuu sisään kahvilaan) ovat liian rankkoja, muokkaan jos ovat //

Tietenkin satoi sinä ainoana päivänä, kun tytöllä ei ollut muuta kuin keltainen t-paitansa, ei hiekanväristä nahkatakkiaan, ei hupparia, ei pitkähihaista, ei mitään. Sade kuvioi hänen paitansa pilkulliseksi, mustista farkuista en onneksi huomannut mitään. Kelseyn pähkinänruskeat hiukset kihartuivat hivenen kosteudesta, kaartuen tytön mielestä epämiellyttäville laineille.

Neitokainen astahti sisään kahvilaan, Blaken tullessa jäljessä. Vihreään vivahtavat silmät tutkivat nopeasti sisätilat – tyhjää oli, Astonin oppilaitakaan ei ollut nimeksikään. Ihan hyvä vain, eipä tarvinnut sietää ylenmääräistä tuijotusta tai selän takana kuiskuttelua, siitä hän sai nauttia jo ylen määrin koulussa.

Hän käänsi hetkeksi katseensa Blakeen, suoden tuolle vienon hymyn. "Latte", vastattiin sitten, tytön pyyhkiessä vesipisaroita käsivarsiltaan. Kelsey joi yleisesti ottaen aina tuota vaahdotetulla maidolla varustettua espressoa, vaikka kaipasihan hän toisinaan vaihteluakin – latte nyt vain sattui maistumaan aina, erityisesti sadesäällä – ja nythän siellä, harvinaista kyllä, sellainen oli.

// todella rankkoja, Kelseyhän olisi itse halunnut avata itselleen oven tai jäänyt ulkopuolelle seisomaan tai jotain vastaavaa.. :------D Eli ei haittaa mitään.

// niin arvelinkin :--D //

Toinen näytti kuuluvan myös niihin, jotka halusivat kahvijuomiltaan jotain enemmän. Sentään Kelseyn valinta oli vielä jotain muuta kuin cappucino tai espresso – sen perusteella ainakin kuin mitä hän tiesi. Kai juomillakin piti päästä erottumaan, Blake ajatteli kääntyessään ystävällisesti hymyillen kassan takana olevan miehen puoleen. Hymy toivon mukaan nopeuttaisi tilauksen valmistumista. Ja toivon mukaan myyjä ei olisi suuntautunut miehiin ja käsittäisi hänen hymyään väärin.
”Kahvi ja latte, kiitos”, hän sanoi ja myyjän ilmoitettua hinnan poika kaivoi taskustaan juomien maksuun tarvittavat rahat. Vaihtorahat päätyivät Blaken taskuun muun käteisen seuraksi.
”Hetki vain”, mies ilmoitti ja syventyi kuppien, kahvilautasten ja kahvijuomien ihmeelliseen maailmaan.

Nuorukaisen katse tutki kahvilaa hieman aiempaa tarkemmin, lähinnä sopivaa istumapaikkaa etsien. Ikkunaloossissa olisi varmaan hyvä katsella ulos ja nähdä kun aurinko lopulta palaisi valaisemaan. Toisaalta sieltä käsin ohikulkijoiden olisi helpoin katsoa sisään.
”Minne tahtoisit istumaan?” Blake kysyi katseen kääntyessä tyttöön. Koska hän ei itse saanut aikaiseksi päätöstä toivomastaan paikasta, olisi kohteliasta antaa tämän tytön tehdä päätös hänen puolestaan. Samalla saisi päätöksenvaikeuden pois omasta mielestä.

Kelsey loi pikaisen silmäyksen kassamieheen, hymyillen tuolle hienoisesti, ennen kuin käänsi huomionsa takaisin Blakeen. Pojan esitettyä kysymys istumapaikasta, silmät siirtyivät tutkailemaan vapaita pöytiä. Katse pysähtyi vasta nurkassa olevan ikkunaloosin kohdalle, tytön viitatessa sitä kohti pienellä liikkeellä. "Käykö tuo?" kysyttiin vielä varmuudeksi, vaikka tokkopa tuo mitään vastaan sanoisi – itsehän oli kysynyt, minne hän halusi istumaan.

Myyjä latoi tiskille tarjottimelle kupit ja lautaset juomineen. "Olkaapa hyvä", tuo vielä totesi leveän virneen kera. Kelsey nyökkäsi ja hymyili nopeasti, napaten tarjottimen mukaansa ja lähtien astelemaan Blaken edeltä nurkka/ikkunapöytään, odottamatta loppujen lopuksi tuon vastausta. Nyt olisi turha enää valittaa huonosta paikasta, hän ei kuitenkaan aikoisi jäädä seisomaan tuonne tiskille kuin idiootti. Päätöksiä oli osattava tehdä, ja Kelsey ainakin osasi.

Tarjotin laskettiin pöydälle, tytön istuessa alas. Latte napattiin omalle puolelle, hänen kiertäessään sormensa kupin ympärille. Katse eksyi hetkeksi sateen täytteiseen ulkoilmaan, ennen kuin muki kohotettiin huulille ja kuuma juoma valui neitokaisen kurkusta alas. Sateessa tuli kyllä kylmä, varsinkin vähissä vaatteissa, mutta latte lämmitti mukavasti. Hienoinen hymy kohosi tytön huulille, tuon ottaessa uuden hörpyn juomastaan.

Kysymykseen Kelseyn osoittaman paikan sopivuudesta Blake ei ehtinyt vastata, kun mies kassan takana oli jo asettanut tiskille tarjottimen ja tyttö taas oli kadonnut tarjottimen kanssa. Poika hymähti hiljaa ja nyökkäsi myyjälle kiitokseksi, ennen kuin käveli pahiksen jäljessä tämän valitsemaan loosiin. Ikkunanhan vieressä se sijaitsi ja juuri sellaista paikkaa hän oli epäröinyt valita. Mutta sentään tyttö ei ollut ottanut sitä keskeisintä paikkaa, vaan sijoittunut nurkkaloosiin.

Oman päänsä sisällä nuorukainen vaikutti kamppailevan istumapaikkansa näkyvyydestä suuren filmitähden tapaan, mutta ulospäin hän hymyili ja kohotti kahvikuppinsa huulilleen. Juoma oli lämmintä, jopa hieman liian kuumaa hänen makuunsa. Ennen seuraavaa hörppäystä poika siis puhalsi kevyesti mustaa nestettä pari kertaa. Parempi.

Katse kääntyi joksikin aikaa tutkailemaan sadepisaroiden tummentamaa katua. Ihmisiä, ihmisiä, nopeasti käveleviä ihmisiä. Sateensuojaa hakevia ihmisiä, niin. Kadun toisella puolen käveli sortseihin ja toppiin sonnustautunut tyttö, joka ei vaivautunut suojaamaan kutrejaan sateelta. 'Mitkä sääret...' Hyvin lentävä ajatus herätti vaaleahiuksisen huomion takaisin kahviin ja kahviseuraan.

”Ilkeä ilma. Toivottavasti huutosakki ei ollut suunnitellut harjoituksia ulos tänään. Voisi olla vähän...vetinen tunnelma”, Blake totesi huvittuneen hymyn kaartuessa huulille, kun hän ajatteli Williamsia ja muita huutosakkilaisia puvuissaan sateisella nurmella. Ikävä kohtalo tosiaan. Jälkeenpäin poikaa arvelutti hieman hänen kommenttinsa huutosakista. Eihän siinä mitään henkilökohtaista huutosakkia kohtaan ollut, mutta kapinalliset olivat aina kapinallisia eikä heistä voinut tietää varmasti.

Vihreään vivahtavat silmät leijailivat vastapäätä istuneesta Blakesta ikkunaruudun taakse, katselemaan ohitse enempi vähempi kiirehtiviä ihmisiä, hakemalla sateensuojaa kuka mistäkin – sanomalehdestä, takista, matkalaukusta... Jälkimmäisin oli varsin huvittava näky, suhteellisen tuhti täti pinkkiin mekkoon sonnustautuneena, kantamassa keltaista matkalaukkua päänsä päällä. Virne käväisi tytön huulilla, ennen kuin tuo havahtui seurassaan olevan blondin sanoihin.

'Vetinen tunnelma?' Kelsey vilkaisi Blakea kulma koholla, naurahtaen sitten kepeästi. Tyttö ei vaivautunut kommentoimaan tuon sanoja mitenkään, hän saattaisi päästää suustaan jotakin sammakoita mitkä eivät välttämättä saisi ulkomaailman korviin kuulua, ja sitä paitsi, Blake kuitenkin nyt sattui kuulumaan kermaan, joten tämä luultavasti myös tunsi cheerleadereita ja sitä kautta tieto hänen sanoistaan saattaisi mennä sinne ja sitten se klooniarmeija hyökkäisi hänen kimppuunsa. Ei, vaan laittaisi urheilijapojat asialle, kun eivät koskaan oppineet ettei siitä hyvää seuraisi, jotka lääppisivät ällöttävästi, ja jos Kelsey menisi jutun mukana olisi hänellä seuraavanakin päivänä parikymmentä uutta raapaisujälkeä käsissään.. Tai suuremmalla todennäköisyydellä naamassaan. Ja klooniarmeijalla parikymmentä mustaa silmää ja Kelseyllä parisataatuhatta tuntia jälki-istuntoa.

Ihan kuin ne puuterihuuliset huutosakkilaiset mitään harjoituksia sateella pitäisivät, varsinkaan ulkona. Mietitäänpä, siinähän voisi vaikka meikit levitä. Vaatteet kastuvat. Saatat vilustua, jonka johdosta nenäsi punoittaa, mikä on noloa. Tyttö huokaisi omille ajatuksilleen – kaipa cheerleadereistakin löytyisi joukosta poikkeavia tapauksia, jos viitsisi etsimällä etsiä, mutta Kelseytä vastaan ne ainakin olivat linnoittautuneet jotakuinkin yhtenä rintamana, joten hän ei edes viitsinyt yrittää tehdä lähempää tuttavuutta niiden kanssa. Tänäänkin niistä oli muistoksi jäänyt kolme edelleen punoittavaa rakennekynsiraapaisua.

Tyttö hörppäsi juomaansa, pitäen kuitenkin katseensa vaihtelevasti kahvikupissaan ja Blakessa.

Kommentti huutosakista sai toiselta osakseen vain kulman kohotuksen ja naurahduksen. Ehkä latte oli vienyt tytön kielen tai sitten tällä ei yksinkertaisesti ollut mitään sanottavaa cheerleadereista. Mikä ei vaikuttanut loogiselta, olihan kyseessä Kelsey, joka oli hieman aikaisemmin kertonut aiheuttamastaan mustasta silmästä. Tyttö ei vaikuttanut silloin noteeraavan huutosakkilaisia kovin korkealle. Toisaalta Blaken kannalta kommentoimattomuus oli ihan hyvä juttu, ainakaan hänen sanomisiaan ei ollut otettu vastaan väärin.

Rhodes liikutti sormeaan kahvikupin reunalla ja vilkaisi tyttöön tämän huokaistessa. Hänen teki mieli kysyä mitä tuo ajatteli, mutta piti suunsa kiinni verottamalla hieman lisää kahvia kupistaan.

"Kuuluuko arkeesi enemmänkin jengielämän viittaavuksia? Siis muuta kuin mustia silmiä ja raapaleita", Blake kysyi virnistäen. Eihän nuorukainen voinut olla kiinnostumatta klikin elämästä – koko koulunkäynnin pohjalla oli sekava klikkisysteemi. Jos hän olisi tahtonut olla hieman suorempi, olisi poika kysynyt, millaista pahiksen arki oli. Mutta se olisi saattanut kirvoittaa toiselta vastakommentin, joka olisi viitannut hänen omaan elämäntapaansa. Eikä häntä juuri kyseisellä hetkellä kiinnostanut puida raha-asioitaan ikätoverin kanssa.

Ikätoverin? Blake pohti, tiesikö hän edes millä luokalla Kelsey oli Astonissa. Aston High'ssa oppilaiden luokkaa oli päällepäin vaikea arvata, ykkösluokkalaisetkin näyttivät välillä siltä kuin olisivat jo kauan käyneet baareissa juhlimassa.
"Mitä luokkaa käyt? Tulin siihen tulokseen, etten tiedä edes sitä", poika hymähti.

Jengielämän viittaavuuksia, eh? Kuvitteliko se, että hän kuuluiko johonkin jengiin, joka harrasti junavaunujen sprayaamista tai koulujen pyromaanipolttamista? Tuskinpa sentään. Ehkä vähän rajuhkomman puoleisia bileitä, joissa joku saattoi toisinaan saada osakseen hieman enemmänkin väkivaltaa, mutta sitä tuskin laskettiin... Huumeet? Kelsey ei itse ollut koskaan polttanut, tosin kannabista voisi kokeilla... Mutta Blaken tuskin tarvitsi tietää sitä, että tyttö haluaisi joskus pössytellä. Eikä se kyllä ollut hyväksi, että kukaan muukaan tietäisi, Brandon saisi ainakin jonkun sortin kohtauksen ja suurella todennäköisyydellä myös Kevin... Ja se ei olisi hyvä, ei sitten ollenkaan.

"... Ehkä vähän rajumpia bileitä, mutta kyllä mä muuten oon ihan kiltti tyttö", vastattiin sitten leikkisän hymyn kera, "- jos ei lasketa niitä mustia silmiä", jatkettiin vielä, neitokaisen ottaessa pienen hörpyn latestaan. Pojan seuraava kysymys sai neitokaisen heräämään siihen todellisuuden, että eihän hänkään tiennyt minkä ikäinen jätkä oli. "... Ykköstä", vastattiin hetken hiljaisuuden jälkeen, ärtymyksen kuultaessa hennosti tytön sanojen takaa. Häntä suoraan sanottuna vitutti olla vasta 16-vuotias. Pikaisesti Kelsey kuitenkin järjesti ilmeensä takaisin normaaliksi, hivenen hymyyn päin kääntyneeksi, heittäen sitten vastakysymyksen: "Entäs sinä?"

Tyttö nojasi rennosti leukaansa toiseen kätensä, toisen sormien pyöriessä kahvikupin reunalla, Kelseyn kiinnittäessä sitten katseensa Blakeen, miettien, viitsisikö kysyä jotain, mitä hän kyllä haluaisi tietää. Lopulta uteliaisuus vei voiton ja tyttö antoi sanojensa lipua ihmisten ilmoille: "Millasta kerman arki on? Teettetkö te muuta ku törsäätte rahojanne?" kysyttiin suorasukkaisesti, tytön sitten sulkiessa suunsa, sen kääntyessä hivenen mutruun pohtimisesta. "... Mihin klikkiin sä edes kuulut?" Hyvä huomio, hän ei tiennyt sitäkään, oli vain jostakin syystä olettanut tuon kuuluvan ainakin kermaan. Ja jos toinen ei kuuluisikaan... Noloa.

"Kyllähän sen jo päällepäin näkee, että sä olet kiltti tyttönen", Blake sanoi hymyillen kuunneltuaan Kelseyn vastauksen kysymykseensä. Kyllähän toinen pahikselta kuulosti, ehkei niin vaaralliselta kuin jotkut pojan näkemät, mutta rökitetyksi tulemisen vaara oli tämänkin neidon lähellä. Vaikka nuorukainen ei suunnitellutkaan tekevänsä tänään mitään, mistä ansaitsisi mustan silmän. Eikä hän ainakaan suunnittelisi saavansa sitä Kelseyltä. Toisaalta harvemmin nörtitkään taisivat pyytää hakatuksi tulemista, sattuivat vain olemaan jonkun nyrkkien heiluttelemiseen taipuvan tiellä väärään aikaan.

Ikäkysymykseen toinen vastasi vähemmän innokkaasti. Ei tainnut tyttö olla iloinen ollessaan koulun nuorimpia tai muuten vain omistaessaan vielä pari vuotta edessäpäin ennen täysi-ikäisyyttä.
"Kolmatta", poika vastasi nyökättyään ensin Kelseyn vastaukselle. Hän katseli toista jonkin aikaa arvioivasti ja mietti, näyttikö toinen tosiaan ikäiseltään. 16-vuotiaaksi poika ei ainakaan olisi tätä ensimmäiseksi arvannut. Eivätkä varmaan olleet ne urheilijapojut ja muut kerman porukat, joilta Blake oli toisesta kuullut juttuja. Toiset jutut enemmän, toiset vähemmän imartelevia.

Blake katsoi toista jonkin aikaa sanomatta mitään, ennenkuin alkoi nauraa. Hän olikin kuin olikin saanut vastakommenttia omasta jengipahisklikki-kysymyksestään. Ainakaan toinen ei pelännyt olla suorasanainen, mikä ilahdutti poikaa. Olisi ollut ikävää jutella kiertelevän hiiren kanssa. Kelseyn varmistaessa, mihin klikkiin poika oikein kuuluikaan, nauru jatkui vielä hetken aikaa ennen hiljentymistään. Pojan kasvoilla oli leveä hymy.
"Kysymyksesi panee epäilemään, että enkö näytäkään pesunkestävältä hevarilta", vaaleatukkainen sanoi ja lisäsi sitten, "ei vaan, sitä hyvin mukavaa kermaa ollaan edustamassa rikkaana kakarana."
"Kerman arki...Kai se sitten on rahan hyötykäyttämistä. Juhlia, urheilua ja nättejä tyttöjä. Isoja autoja ja isoja taloja", Blake vastasi olkiaan kohauttaen ja leveä hymy väistyi pohtivan ilmeen tieltä. Poika ei kokenut tarpeelliseksi listata mukaan tyhjiä koteja, kun vanhemmat eivät koskaan olleet kotona. Tai sitä, että hän näki isäänsä lähinnä golfin parissa ja että hän ei ollut oikein hyvä golfissa. Oikeastaan hän oli surkea golfaaja.

Neitokainen kohotti kulmaansa, virnistäen sitten pikaisesti, ennen kuin piilotti suunsa kahvimukin taakse. Vai näki päältä päin, että hän oli kiltti tyttö..
Blaken vastatessa hänen luokka-kysymykseensä Kelsey huokaisi hivenen, sen tosin piiloutuessa uuteen hörppyyn kahvia. Niinpä tietysti, olisihan se pitänyt arvata, että toinen kuuluu koulun vanhimpiin oppilaisiin.

Sormi pyyhkäisi muutaman hiussuortuvan korvan taakse, etteivät ne uppoaisi mukiin, katseen kohotessa hiljalleen ruskeasta nesteestä Blakeen, joka... nauroi? Kiva, että mä olen hauska, ajattelee ironisesti toivoen voivansa hukuttaa itsensä kahvikuppiin. Ai niin, Kelsey Moore ei häpeile. Huulet kohosivat kupin reunalle, ottaen lyhyen kulauksen, ennen kuin muki laskeutui takaisin pöydälle.

Juhlia, urheilua, nättejä tyttöjä, isoja taloja, isoja autoja... Kelpaisi Kelseyllekin. Tosin ne nätit tytöt voisi vaihtaa helvetin hyvännäköisiin jätkiin, kyllä vain. Voi miksi hän ei ollut syntynyt ökyrikkaaseen perheeseen, joka omisti tuhansittain arvokkaita osakkeita ja ties minkä sortin menestyviä liikeyrityksiä, niin että he kylpisivät rahassa. Mutta ei, joku juoppo oli ajanut hänen vanhempiensa yli ja siitä se varsinainen alamäki sitten alkoikin. Eipä sillä, hän ei varmaan oikein soveltuisi kerman joukkoon luonteensa puolesta... Tai mistä sitä voisi tietää, jos hän olisi koko elämänsä elänyt niin, ehkä hänestäkin olisi kasvanut cheerleader. Kelsey naurahti vaisusti ajatuksilleen, vanhempien ajatteleminen sai hänet aina melkein itkun partaalle, vaikkei hän usein muuten itkenytkään.

Kahvikuppi kohosi suulle, kostuttaen kuivuneet huulet, neidin yrittäessä työntää epämääräiset ajatuksensa taka-alalle ja keskittyä nykyhetkeen.

Blake katseli Kelseytä tiiviisti, sormien liukuessa välillä kahvikupin reunoilla. Hän odotti jonkinlaisia vastauksia sanomiinsa juttuihin, mutta vaikutti, että saisi todellakin vain odottaa sellaisia. Toinen huokaili ja päästi myös kaukaisesti naurahdukselta vaikuttavan äänen, mutta muuten tytön suu pysyi kiinni. Poika katseli silti kahvijuomaansa nautiskelevaa tummatukkaista, odotti varmaan ajatuksensa voimalla saavan tuosta muutaman hassun sanan ulos. Kun taktiikka ei näyttänytkään toimivan, Blake tyhjensi hieman kahvikuppiaan.

Katse karkasi kahvilan ovelle kun sisään astui kaksi epäilyttävän tutunnäköistä jätkää. Blake seurasi katseellaan kaksikon hidasta kulkua sisemmäs ja silmissä oli keskittyneen pohtiva ilme, joka kirkastui kun hän tajusi tuntevansa nuo hieman paremminkin. Dimitri ja...Ruslan? Venäläissyntyisiä, kuten hänen äitinsäkin. Ja äitinsä kautta Blake kaksikon tunsikin, vaikkei niinkään mielellään. Sillä jos hän joskus luuli itsestään liikoja, niin nämä kaksi luulivat vielä kaksinverroin enemmän. Blake pudisteli päätään ja kohotti kahvikupin huulilleen, seuraten katseellaan venäläispoikia. Hän ei muistanut, että pojat olisivat veljeksiä – eivät nuo kovin samanlaisilta edes näyttäneet. Dimitrillä oli tuhkanmustat hiukset ja hän oli laiheliini, Blakelle tuli toisesta mieleen lähinnä nälkiintynyt susiparka. Ruslan taas oli päivänsä rannalla viettävä jätkä, itserakkautta hehkuva virne loisti yhtä kirkkaana kuin tämän vaalennetut hiukset. Kumpikaan ei onneksi käynyt Astonia.

Nuorukaisen katse siirtyi tutuista takaisin kahviseuraan ja hän mietti puheenaihetta. Toisen perheestä hän ei ainakaan esittäisi kysymystä, ei hän edes ollut siitä kovin kiinnostunut.

// juu, ja ah-niin-pitkään-pohdittuja venäläispoikia saat tietenkin pompottaa mielesi mukaan, jos niin tahdot :--D Miksiköhän edes selitin heistä niin pitkästi... //

// no kun uhrasit niihin niin paljon tekstitilaa, niin pitäähän ne nyt mukaan ottaan... oletettavasti myös nämä venäläisjätkät tunnistavat blaken ja sen sellaista. :---D Kelseykin rupesi murhanhimoiseksi.

Blaken katse näytti katoavan jonnekin hänen selkänsä taakse, ja tyttö käännähti sen verran, että näki mitä hänen seuralaisensa oletettavasti katsoi. Kaksi jätkää, toinen kalpeahko, tummahiuksinen ja laiha, toinen ruskettunut blondi, jolla oli itserakas hymy. Ja tuo kaksikko suuntasi kohti heidän pöytäänsä. Kelsey käänsi katseensa takaisin Blakeen, kohottaen tuolle kysyvästi kulmaansa. Saattoi olettaa, että toinen heidät tunsi, koska ne tänne tulivat...?

Kaksikko saapui pöydän ääreen, ja sen itserakkaan hymyn omistavan blondin suusta kuului ärsyttävän kuuloinen... tervehdys? Kaipa se sellaiseksi oli osoitettu. "Katsos, vanhempi Rhodeshan se siinä!" Sanat tulivat juuri sellaisella äänensävyllä, mitä Kelsey inhosi - omahyväinen on hyvä sana kuvaamaan sitä. Toinen noista tyytyi vain nyökkäämään Blakelle, päästämättä äännähdystäkään suustaan, itsevarmemman kääntyessä katsomaan Kelseytä tutkivasti. "Ja kukas se täällä on?" sanottiin, ja neitokaisen teki mieli kuristaa toinen siihen paikkaan. Ei hänelle noin puhuttu, kuin jollekin 5-vuotiaalle pikkulapselle, tai koiranpennulle!

// murhanhimoiseksi...pelottavaa :----D //

Kelseykin näytti huomanneen kaksikon tai niin Blake ainakin oletti toisen katsottua heidän suuntaansa ja saamastaan kysyvästä katseesta. Nuorukainen ei kuitenkaan vastannut tälle mitään, koska jätkät olivat jo tulossa heidän pöytänsä suuntaan ja hänen suustaan olisi varmaan päässyt vain jokin vähemmän ylistävä kommentti kaksikosta. Eikä hänellä ollut kamalasti varaa päästellä sellaisia noiden kuullen. Maine, maine.

"Hauska nähdä Ruslan", Blake vastasi tervehdykseen ja nyökkäsi Dimitrille takaisin. Hänen äänensä oli epäaidon ilahtunut ja kasvoille oli vedetty pakolla väännetty hymy. Tämän juttutuokion hän olisikin voinut jättää välistä. Kun venäläissyntyinen kiinnostui Kelseystä, Blake käänsi katseensa seuralaiseensa. Hän mietti aikoisiko tyttö sanoa jotain vai pysyttelisikö hiljaa. Dimitri tutkaili muita kolmea hiljaisena Ruslanista taempana.
"Tässä on Kelsey", Rhodes esitteli toisen, Ruslanin nyökätessä, mutta jätkän katseen pysyessä yhä kiinnostuneena Kelseyssä.
"Mistäs tälläinen misulainen on löytynyt? Täähän on nätti – ei niin, ettei sun siskosikin olisi, mutta kaveri...", sanottiin naurahdellen ja Ruslanin silmät käväisivät Blakessa, joka hymähti vaikka kiristeli tuolta piilossa hampaitaan. Hän ei halunnut kuullakaan tämän jätkän puhuvan pikkusiskostaan.

"Noilla kasvoilla olisit kyllä saanut erilaistakin kahviseuraa, Kelsey. Blake tässä...on nätti jätkä, mutta kyllähän sä näet kuinka kaukana se on muista vaihtoehdoista", Ruslan virnisti paljastaen kosmeettisesti valkaistun Pepsodent-hymyn.

// älä suotta, se ei pure, ei raavi eikä kisko hiuksista. Se vaan lyö :---)

Blake pysyi ilmeettömänä, siihen saakka kunnes kaksikko saapui pöydän ääreen. Ruslan? Kuulosti kovin venäläiseltä, kenties oli syntyperältään sellaisia... Kelsey oli naurahtaa nähdessään häntä vastapäätä istuvan jätkän ilmeen – ei ainakaan hänelle olisi mennyt läpi, hänen silmissään tuo näytti lähinnä irvistykseltä... Susihukka, joksi Kelsey päätti kutsua tuota hiljaista tummahiuksista, näytti todellakin siltä, kuin olisi jonkin sortin ihmissusi (tässä vaiheessa Kelseytä alkoi pelottaa, että hän oli nuorempana lukenut vähän liikaa fantasiakirjallisuutta). Ainakin toinen vaikutti paljon miellyttävämmältä, mitä tämä äänekäs ja itserakkautta hehkuva jätkä.

Katse lipui hiljaa takaisin tuohon Ruslaniin, joka nyt puhui hänestä, kuin hän olisi jokin näyttelyesine... Oli niitä jätkiä, jotka kuvittelivat itsestään ihan liikoja ja olettivat saavansa kenet vain halusivat. Olihan noita nähty, vaikka kuinka paljon. Poimittuaan muutaman seikan tuon puheesta, muun muassa sen, että Rhodesilla oli sisko, jota hän ei ollut tiennyt, taikoi neitokainen imelän hymyn huulilleen, vastaten sitten hunajaisimmalla äänellään Ruslanille: "Oi kyllä vain -", aloitettiin, neitokaisen sitten jatkaessa, "- Blake on kaukana muiden vaihtoehtojen yläpuolella."

Eikö tuo itserakkauden ilmentymä osannut edes yrittää käyttäytyä vähän kohteliaammin häntä kohtaan? Blake ei kamalasti käytöstavoista piitannut ja tiettyjä ihmisiä kohtaan kohteliaisuudestakin päästiin välillä lipsumaan. Mutta Ruslan! Mikä sanavalinta ”nätti” oli häntä kuvaamaan? Ulospäin Blake jatkoi rentoa hymyilyä ja kuunteli, kun Kelsey aloitti vastaamaan Ruslanin sanomisiin. Alun perusteella tuntui, että ei tainnut kahviseurakaan arvostaa häntä kovasti, kunnes loppu sai nuorukaisen hymyilemään leveämmin pöydän toisella puolella istuvalle. Blake ei osannut sanoa halusiko Kelsey pelkästään näpäyttää Ruslanin itsevarmaa olemusta, mutta oli joka tapauksessa hyvin mielissään tämän sanoista.

”Kai joku voi sen niinkin nähdä”, Ruslan totesi tyytymättömällä äänensävyllä ja se kasvoilla ollut itsevarma virne oli muuttunut torjumisesta häkeltyneeksi. Blondi katsahti tummatukkaiseen kaveriinsa, joka ei tosin sanonut tai tehnyt mitään. Blaken pitäisi kai olla siihen tyytyväinen, ainakaan ei ollut kahta jätkää tässä häntä solvaamassa. Dimitristä toinen näytti saaneen itsevarmuutensa takaisin ja itsevarma naamio oli taas asetettu virnuileville kasvoille.
”Sanotaan nyt kuitenkin, että jos haluat todistaa, että Blakeakin korkeampia vaihtoehtoja on olemassa, niin olen valmis uhrautumaan.”

Oliko Ruslan tosissaan? Blake mietti ja käänsi päänsä ikkunan suuntaan, nojaten leukaa kämmeneensä. Hänen katseensa oli Kelseyssä ja huvittunut ilme viestitti pään ajatuksia; oliko jätkä edes tosissaan.

Kelseytä huvitti suunnattomasti, kun Ruslanin koko olemus tuntui valahtavan, ainakin hetkeksi. Neitokainen hörppäsi latteaan pikaisesti, kuljettaen katseensa Blakesta Ruslaniin ja takaisin, kävipä se tuossa hivenen oudossa ja hiljaisessa taka-alan jätkässäkin, joka ei ollut koko aikana sanonut tai tehnyt yhtään mitään - näytti jähmettyneen paikoilleen, silmät vain liikkuivat päässä aika ajoin niiden vaihdellessa sekä Blaken, Kelseyn että Ruslanin välillä.

Toinen kulmakarva kohosi ylemmäs Ruslanin saadessa mitä ilmeisimmin itsevarmuutensa takaisin.
"Jaa. Pidetään mielessä", todettiin vain vastaukseksi hivenen viilentyneellä äänensävyllä. Oliko tuo nyt edes tosissaan... Vilkaisee pikaisesti Ruslania, kääntäen sitten huomionsa Blaken puoleen. Pöydän toisella puolella istuva nuorukainen näytti huvittuneelta, mietti varmaan samaa kuin hänkin. Tytön kasvoille kohosi vino hymy, tuon toivoessa, että tuo vähämielinen kaksikko tajuaisi suksia kuuseen.

"Me tästä lähdetäänkin", pukahti toinen noista jätkistä, tyrkkien ylileveän pepsoden-virnehemmon edellään ulos kahvilan ovesta. Kelsey seurasi hetken katseellaan kaksikon menoa, ennen kuin nuo katosivat nurkan taakse, jolloin tyttö kääntyi hymyillen toispuoleisesti Blaken puoleen.
"Siinäpä vasta.. ihastuttava kaksikko", toteaa ironisesti.

Dimitrin lähtiessä hätistelemään Ruslania ulos kahvilasta, Blake nyökkäsi kaksikon perään yhä huvittuneeesti hymyillen. Pojan huulilta meinasi karata noiden perään vielä ”nähdään”, mutta pienen ajattelun jälkeen hän päätti olla sanomatta sitä. Sellaisen johdosta hän saattaisi todella joutua näkemään nuo kaksi piankin uudelleen. Kohteliaisuuden nimissä se pieni sana olisi voinutkin olla kätevä, mutta eivät käytöstavat olleet ennenkään Blaken käytöstä määräilleet.
"Ihastuttava todellakin. Moinen ihastuttavuus panee jopa miettimään, miksen näe sua kävelemässä ulos Ruslanin kainalossa. Hän ainakin olisi ollut mielissään", sanoo kiusoittelevasti ja virnistää perään. Todellisuudessa Blake oli sitä mieltä, että jokainen tuon venäläisjätkän kainaloon eksynyt neito saattoi olla päästään vikaisin. Tai omistaa erikoisen miesmaun.

Blake kaivoi housujen taskustaan kännykkänsä ja vilkaisi sen näytöstä kellonaikaa. Tunnin loppumiseen olisi vielä jonkin verran aikaa. Hänen pitäisi ainakin palata takaisin koululle, Kelseystä poika ei ollut niinkään varma. Nuorukainen kaatoi alas loput vähän kahvistaan ja laski kupin takaisin pöydälle.
"Palaatko koululle?"

Kelsey kohotti kulmaansa, naurahtaen sitten huvittuneena. Katse liukui pöydän yli Blakeen, tytön pyöritellessä hetken kahvikuppia käsissään.
"Sanotaanko vaikka niin, että sä oot kiinnostavampaa seuraa kuin pepsodent-poju", todettiin sitten hienoisella olankohautuksella höystettynä. Tyttö antoi vihreään vivahtavien silmiensä kääntyä tuijottamaan kahvilan ikkunasta ulos. Sade näytti tyyntyneen sen verran, että siellä vain enää tihkutti.

Tyttö kääntyi takaisin Blaken puoleen, miettien hetken toisen kysymystä, pudistaen sitten päätään.
"Enpä taida jaksaa vaivautua", toteaa naurahtaen, jatkaen vielä:
"Ehdinhän minä ne jälki-istunnot saada huomennakin." Hetken Kelsey vain hymyili, kysyen sitten:
"... Sinä varmaan menet?"

"Pepsodent-poju?" Blake kysyi hymähtäen.
"Mun ei kannata oppia käyttämään Ruslanista "pepsodent-poju" nimitystä, vaikka se on kieltämättä aika osuva. Voisi olla vähän hankalaa hänen kanssa, jos tavataan vielä uudemman kerran." Nuorukainen tunsi vitsailun takana itsensä otetuksi siitä, että Kelsey arvosti hänen seuraansa enemmän kuin Ruslanin tapaisten jätkien. Vaikka eihän Blake tiennyt millaista naispuolisten mielestä tuon seurassa oli...Ehkä poika oli otettu enemmänkin siitä syystä, että ei ollut odottanut pitävänsä Kelseyn seurasta sillä tavoin, kuin mitä oli pitänyt. Hänen oletuksensa pahiksia – tai kapinallisia yleensä – kohtaan olivat muuttuneet pelottavasti. Vaikka neitohan saattoi olla vain yksi hyvä poikkeus sääntöön.

Hänen kysymykselleen toinen pudisti päätään ja totesi, että jälki-istunnot jaksaisivat odottaa huomiseenkin. Totta, eivätpä ne pulpetit tainneet mitenkään kaivata oppilaita istumaan siihen luokkaan tylsistymään. Blake nyökkäsi tytön vastauksille hymyillen.
"Joo, täytyy varmaan olla paikalla kun opettaja tulee hakemaan ainettani", poika vastasi huokaisten sille, kuinka tylsältä sanat kuulostivat jopa hänen omaan korvaansa. Hymy kuitenkin pysyi ja Blake nousi ylös, vilkaisten ikkunasta ulos. Sade oli sentään lakannut, taivaasta tiputteli vielä tihkusadetta, mutta kyllä vaaleahiuksinen sen kestäisi.
"Kiitos kahviseurasta", Blake sanoi ja käänsi katseensa tyttöön. Poika mietti, pitäisikö hänen sanoa vielä jotain tai tehdä jotain ennen kuin lähtisi lompsimaan takaisin koululle. Blake ei kuitenkaan ollut suuri kohteliaisuuksien viljelijä, joten päätti jättää imartelut ja ennen kaikkea turhat löpinät muille.
"Nähdään varmaan myöhemmin. Tai siis, varmaan nähdäänkin kun käydään samaa koulua", poika puheli ja hymähti perään, piti sitten kuitenkin mennä lisäämään vielä jotain liian vähän aikaa mietittyä.

Blake seisoi hetken aikaa paikoillaan katsoen Kelseytä, kunnes heräsi heilauttamaan toiselle kättään ja ottamaan askelia, jotka kuljettivat pojan ulos kahvilasta.

Kelseyn huulet kaartuivat hivenen vinoon, ilkikuriseen virnistykseen, tytön pyyhkäistessä hiuksia pois kasvoiltaan.
"Nimensä veroinen jätkä", toteaa sitten siirtäen pöytänsä alla jalkojaan eri asentoon. Katse hakeutui Blaken silmiin, pojan huokaistessa ja ilmoittaessa, että hänen tulisi olla paikalla kun opettaja sen aineen hakisi. Kelsey ei sanonut mitään, nyökkäsi vain, pitäen silmänsä kuitenkin edelleen blondissa, joka nyt nousi ja teki lähtöä.

Tyttö vastasi toisen käden heilautukseen, jääden seuraamaan kahvilan nurkkaloosista pojan katoamista ulos rakennuksesta tihkusateeseen, muiden ihmisten sekaan. Silmät seurasivat Blaken kulkua niin kauan, kunnes poika katosi hänen katseensa ulottumattomiin.
Kelsey naurahti itsekseen, pudistellen päätään: kyllähän rikkaistakin löytyi niitä mukavia tapauksia.

// the end, kiitti peleistä ! pitää joskus kehitellä jotakin uutta peliä näille kahdelle..... ;--)