Thanks a lot, mates

((Seura on tervetullutta. Joko Bradleyn sokkotreffikumppanin muodossa tai jossain muussa, kuinka vaan :).))


Varttia vaille seitsemän. Bradley oli etuajassa, mutta parempi liian ajoissa paikalla kuin myöhässä. Seistessään kahvilan tiskin liepeillä hän pohti tilaisiko jo jotain vai odottaisiko seuralaistaan ja tilaisi vasta sitten. Jälkimmäinen vaihtoehto vei voiton, vaikka juomassa olisi ollut jotain tekemistä käsille odotellessa.

Istuutuen lähinnä ovea olevaan vapaaseen pöytään, poika asettui kasvot ovelle päin. Periaatteessa eleestä ei ollut hänelle itselleen mitään hyötyä, sillä eihän hän tiennyt minkä näköistä ihmistä hän edes odotti. Kaverit olivat kyllä vakuutelleet, että seuralainen oli hyvännäköinen, mutta rehellisesti sanoen Bradley ei tässä tapauksessa aivan luottanut näiden sanaan. Tuntien kaverinsa poika oli varautunut tapaamaan kahvilassa mitä tahansa nuoren, suloisen tytön ja kulahtaneen transvestiitin väliltä. Sekään ei hämmästyttäisi, jos ketään ei ilmestyisi vaan kaverit kyttäisivät jostain nauraa höröttämässä hänen hölmöydelleen. Ja hölmöhän hän olikin suostuessaan sokkotreffeihin. Se vain oli ollut ainoa tapa saada kaverit lopettamaan päänaukomiset ja huomautukset siitä, ettei hän käynyt treffeillä oikeastaan koskaan.

Kello mateli kohti seitsemää ja Bradley kiemurteli tuolillaan hieman parempaan asentoon, valuttuaan lähes pöydän alle. Vielä ehtisi lähteä pakoon. Poika ei yhtään pitänyt tilanteesta, jossa hän ei tiennyt millaisen ihmisen oli tapaamassa, saatika sitten siitä, ettei hän tiennyt mitä hänestä oli sanottu treffiseuralle. Olisi hupaisaa, jos tämä odotti tapaavansa jonkun prinssi uljaan, joka saattelisi tämän limusiiniin ja he hurauttaisivat sillä kaupungin hienoimpaan ravintolaan. Ei, hänen kaverinsa eivät olleet sellaisia. Se elähtänyt transvestiitti oli edelleen todennäköisin vaihtoehto.

Oven käydessä jälleen poika vilkaisi pelonsekaisin tuntein tulijaa. Äiti lastenrattaiden kanssa. No se ei ainakaan ollut se, jota hän oli tullut tapaamaan. Rattaiden kanssa saapunutta naista seurannut katse sinkoutui jälleen oven suuntaan sen yläpuolelle kiinnitetyn kellon kilahtaessa. Joko...?

/Minä saavun Katieni kanssa

Sokkotreffit, ja vielä tuntemattoman kanssa. Katie ei tiennyt mitä ajatella, mutta oli silti päättänyt lähteä ystävien ja parin kaveripojan pyynnöstä. Seuralaisesta hän ei tiennyt mitään, ei edes nimeä, saati sitten ikää tai koulua. Nyt ajaessaan keskustan vilinässä kohti kahvilaa tyttö ei siis tiennyt mitä odottaa. Tietysti hän odotti atleettista ja komeaa, etenkin kunnollista miehen alkua. Kaikkea kaveripojat olivat lupailleet.

Pysäyttäessään auton parkkiin kahvilan eteen Katien piti ensin rauhoittaa kiihtyneen hengityksensä. Hän tarkisti meikkinsä ja hiuksensa, jotka tyttö oli jättänyt auki ja ny ne valuivat selkää pitkin lainehtien, ennen kuin nousi autosta nostaen samalla laukkunsa pelkääjän paikalta. Hän suoristi nuden värisen mekkonsa ja lähti kopsuttelemaan puukoroillaan kahvilan oville päästäen edellään äidin lastenrattaiden kanssa. Katie hymyili pienelle pojalle, joka kurkki sinisillä silmillään rattaiden pohjalta. Tyttö rakasti pieniä lapsia ja hoiti mielellään naapurin kolmivuotiaita kaksosia, jos vanhemmat eivät halunneet pitää lastenhoitajaansa.

Astuessaan ovista sisään Katiella oli hieman orpo olo. Hän ei tiennyt ketä tai minkälaista etsiä. Yksinäistä poikaa, mutta niitä löytyi ainakin viisi. Pari puhui puhelimeen, yksi flirttaili tarjoilijan kanssa, yksi kuunteli musiikkia, joi kahvia ja kirjoitti jotain vihkoseen. Vain yksi vaihtoehto näytti oikealta, vaikka vaihtoehto numero kuusi oli myös ettei seuralainen ollut vielä saapunut. Kello oli seitsemän ja ainahan voi myöhästyä. Mutta tämän numero viiden katse oli ovessa ja hän näytti etsivän jotakin. Pojalla oli lyhyet hiukset, kapeat suloiset kasvot ja timmin näköinen vartalo. Katien teki mieli vislata.. Jos tämä oli sokkotreffiseuralainen, tyttö varmasti viihtyisi.

Nyt pitäisi vain selvittää oliko poika se seuralainen, jota Katie etsi. Ei siis auttanut mikään muu kuin mennä kysymään suoraan. Tyttö asteli pöydän eteen ja seisahtui poikaa vastapäätä pää hieman kallellaan tutkaillessaan samalla poikaa sen mitä näki.
”Hei.” Katie aloitti ja jatkoi sitten varmasti ”Olen Katie ja minun piti tavata täällä eräs poika. Mietin, että satutko sinä olemaan etsimäni henkilö?” Hän jäi odottamaan vastausta hymynkare kasvoillaan.

((Jee :). Mulla oli etittynä joku hieno asukin Bradleylle, mutta uunona unohdin linkittää sen ja nyt on liian vaivalloista ettiä se uudelleen :'D))

Äidin ja lastenrattaiden perässä saapuvan tytön kohdalla Bradley ei kehdannut edes kuvitella, että tämä olisi hänen treffiseuralaisensa. Sen takia hän vilkaisi toista nopeasti, muttei jäänyt sen kummemmin tuijottelemaan. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tytön perässä lehahtaisi pian tämän ystäviä tai sitten tämä hakisi vain take away kahvin ja häipyisi saman tien. Ja Bradley saisi jatkaa odottelua.

Oli vähällä ettei pojan suu loksahtanut auki, kun samainen tyttö sitten astelikin hänen pöytänsä luokse. Kyseessä oli tosiaan tyttö, ei se paljon pelätty transvestiitti. Tytöllä ei myöskään ollut ylimääräisiä käsiä, silmiä tai mitään ulkoisesti poikkeavaa. Ehkä kaverit olivat päättäneet tehdä poikkeuksen tavoissaan ja järjestäneet paikalle tosiaan sellaisen, jonka seurassa hän saattaisi viihtyä pidempään kuin viisi minuuttia.

”Olen. Kai. Todennäköisesti.” Hämmästys sai Bradleyn takeltelemaan sanoissaan, hänen noustessaan samalla seisomaan. ”Hei,” hän ymmärsi tervehtiä toista, ravistettuaan hämmennyksen ainakin osittain sivuun. ”Mä oon Bradley, ja todennäköisesti se, joka sun piti tavata. Ainakin jos sulle on järjestetty sokkotreffit?”

”Haluatko sä jäädä tänne vai etitäänkö joku toinen paikka?” poika kysyi, kun esittelyt oli hoidettu pois alta. Kahvila oli mukavan rauhallinen, eli ainakin periaatteessa täydellinen paikka jutella ja tutustua paremmin toiseen. ”Mä ajattelin, että voitaisi jutella vaikka ensin ja mennä sitten leffaan, jos sä haluat,” hän ehdottikin. Kahvilasta oli sitä paitsi helpompi paeta kuin elokuvateatterista, jos alkaisi vaikuttaa siltä, etteivät treffit menneet aivan putkeen. Bradley tosin oli liian kiltti keskeyttääkseen edes huonoja treffejä, vaan hän tapasi kärvistellä niiden loppuun asti. Onneksi niitä huonoja treffejä ei ollut kovin montaa (edes niistä vähäisistä, joilla hän oli ollut), joten oli turha maalailla piruja seinille näiden suhteen.