In for an interview?

// Kuka vain tentattavaksi tai miksi tahansa //

Jälleen yksi sateinen päivä San Diegossa, mutta sehän ei estänyt neiti Middletonia saapumaan koululle kirjoittamaan lehteen juttua saapuvasta koeviikosta – okei, olihan se nyt hieman ylikulutettu aihe, mutta minkäs teit kun kyseessä oli koululehti. Onneksi sentään kolumniin sai kirjoittaa jotain muutakin – koulu puolestaan halusi lehden keskittyvän koulun tapahtumiin ja opiskelijoita koskeviin asioihin. Plus tämäkin juttu oli alunperin ollut jonkun muun kirjoitettavana, mutta koska kyseinen henkilö oli sairastunut, joutui Cara itse tekemään jutun. Minkäs teit – näitä tuli aina silloin tällöin. Niinpä hän astui ulos autostaan kaivaen sateenvarjonsa jo valmiiksi esille. Kastuminen ei kuulunut ainakaan suunnitelmiin, ellei jotain yllättävää tapahtuisi. Cara sulki autonsa ovet yhdellä napin painalluksella ja kiirehti sisään niin nopeaan tahtiin kuin korkokengissään pystyi. Ne eivät tosin tainneet hirveästi pitää asfaltilla olevista lätäköistä, joten parhaansa mukaan tyttö yritti välttää niitä.

Sisällä Cara sulki sateenvarjonsa ja kulki kohti koululehden toimituksen huonetta. Osa muista toimittajista ainakin toivon mukaan ahkeroi siellä. Vaikka koululehtitoiminta oli vapaaehtoista, siitä sai lisäpisteitä yliopistohakemuksiin – ainoa miinus oli, että kaikki tuli hoitaa koulutuntien ulkopuolella. Toisinan journalismin tunnilta saattoi olla pois jos kertoi tekevänsä tärkeitä hommia koululehteen – toiset oppilaat käyttivät sitä tekosyynä ja toiset taas mahdollisuutena, jos koulupäivän jälkeen ei huvittanut tehdä töitä. Cara puolestaan panosti omaan asiaansa – olihan hän päättänyt jatkaa journalismin opiskelemista pääaineena yliopistossa ja sieltä hän toivottavasti päätyisi vielä joskus kirjoittamaan National Geographiciin.

Toimistoon päästessään Cara tervehti niitä muutamaa, jotka olivat samassa tilassa. Hän laski sateenvarjonsa nojaamaan omaa pöytäänsä vasten ja riisui takkinsa tuolin selkänojalle. Paperipino puolestaan löysi tiensä Caran laukusta pöydälle. Sitten ei kai auttanut muu kuin lähteä kohti kirjastoa – siellä luultavasti ainakin muutamat opiskelivat kokeita varten. Toivottavasti. Ei sitä koskaan voinut tietää. Matka ei Caran onneksi ollut pitkä ja kirjastonhoitajaa tervehdittiin jo ovella nyökkäyksellä. Rouva Stern oli ilmeisesti suuntaamassa kahvitauolle – tai jonnekin muualle. Cara puolestaan asteli päämäärätietoisesti kirjastoon ja bongasi heti ensimmäisen uhrinsa pöydän äärestä – ei kulunut kuin pari sekuntia kun Cara oli jo samaisen pöydän luona.
”Hei, luetko kokeisiin?” Cara kysäisi ensimmäisenä.

// mie tuun jos vaan käy... : D

Adair kohotti katseensa kirjasta kuultuaan jonkun puhuvan. Hän ei aluksi edes tajunnut että kyseinen ääni puhui hänelle, mutta siinä hänen pöytänsä vieressä seisoi tummahiuksinen tyttö, joka oli selkeästi suunnannut sanansa Adairille.
"Ööh, joo", nuorukainen sai sanottua hieman hämmentyneenä. Katsottuaan tyttöä tarkemmin, Adair tunnisti tämän Cara Middletoniksi, tyttö oli hänen kanssaan samoilla kuvaamataidon tunneilla, muutamia muitakin tunteja heillä taisi olla yhteisiä.
"Bilsaa", Adair lisäsi toivoen ettei ollut kuulostanut tökeröltä. Ei pojalla ollut mitään sitä vastaan että tyttö oli tullut hänelle puhumaan, mutta kieltämättä hänet oli yllätetty. Ei nuorukainen edes ollut liiemmin keskittynyt kirjaan, vaan oli enemmänkin ajatuksissaan.
Adair pohti muutaman sekunnin ajan laskisiko katseensa takaisin kirjaan vai kehottaisiko Caraa istumaan. Hän päätyi toiseen vaihtoehtoon, tummaverikkökin oli varmaan tullut tekemään jonkinlaista koulutehtävää kirjastoon, joten miksipä hän ei voisi istua samaan pöytään, tiesiväthän he toisensa kuitenkin jollakin tasolla, vaikka eivät varmaan aiemmin olleet juuri sanoja vaihtaneet.
"Istu vain siihen, jos haluat", Adair viittasi yhteen tyhjistä tuoleista ja hymyili hieman.

Kirjastoon tulo oli oikeastaan ollut vain tapa viettää hyppytuntia, ei nuorukaista juurikaan kiinnostanut lukea kokeisiin, vaikka ne odottivat jo parin päivän päässä. Adair oli enemmän sitä tyyppiä joka oppi asiat tunnilla kuuntelemalla, ei lukemalla samoja kappaleita aina vain uudestaan ja uudestaan, jatkuva saman kertaaminen oli vain puuduttavaa. Nyt hänellä ei kuitenkaan ollut muuta tekemistä, joten kirjasto ja bilsan kirja saivat täyttää hyppytunnin. Bilsa oli valittu useimmista aineista lähinnä siksi, että se oli mukavin niistä aineista joista nuori mies ei juurikaan tiennyt mitään.

Puolen tunnin kuluttua vuorossa olisi kaksi tuntia kuvaamataitoa, mitä Adair odotti innolla, olihan hän melko hyvä piirtäjä. Avoimeen bilsanvihkoonkin hän oli jo onnistunut taiteilemaan kuvan kissoistaan leikkimässä. Nuorukainen siirsi vaivihkaa oppikirjaa vihon sivun päälle, ettei paikalle tullut tyttö näkisi hänen piirrostaan, sillä Adair ei juurikaan tykännyt näytellä teoksiaan muille, varsikaan kun hän ei piirtänyt mitenkään miehekästä taidetta, vaan itselleen läheisiä asioita. Pari kertaa muutama hieman riehakkaampi nuori mies oli huomannut Adairin piirrusteluja vihkojen sivuilla ja rehahtanut nauramaan kun mies piirsi kuvia eläimistä. Adair oli tuntenut olonsa lähes alhaiseksi nörtiksi, eihän se kuulunut muille mitä hän vihkoonsa raapusti.