Model behavior

[ valerie ja connie ! ]

"Mähän sanoin sulle, että se nainen on sekaisin", jalkapalloa käsissään pyörittelevä Brayden sanoi. Michalekin kaveriporukka oli kerääntynyt yhteen kasaan liikuntasaliin. Blondi, jolle Brayden parhaillaan puhui nyökytteli vain päätään.
"Pitäiskö meidän tehäkin jotain siltä varalta että se tulee takaisin?" Yhdellä kysymyksellä porukan huomio oli käännetty puheenaiheesta (joka yllättäen oli naiset) nykyhetkeen. Liikuntatuntiin, jolla pojat parhaillaan olivat täysin keskenään. Valinnaisryhmä oli saanut sijaisen tänään jostain syystä - Brayden ei ollut ainakaan sitä kuunnellut, jos syy itse opettajien puuttumiseen oli sanottu. Tosin kuunteliko se koskaan kaikkea mitä niiden suusta tuli, pojan mielenkiinto opettajien puheisiin kun oli hyvin vaihteleva. Tuskin Brayden tiesi itsekään koska viimeksi oli jaksanut pitää mielenkiintoaan yllä sen verran että olisi kuunnellut niiden jaarittelut kokonaan. Niiden puhe muuttui hyvin usein käsittämättömäksi puuroksi hänen korvissaan, etenkin silloin kuin ne saarnasivat hänelle juuri siitä. Ihan omasta aseentesta se kuulemma johtui. No miten vain. Tällä kertaa Brayden tiesi kuitenkin miksei sijainen ollut paikalla. Sen verran poika oli sentään kuunnellut. Sijainen oli painanut puhelimeen kesken tunnin. Sanonut sen olevan työpuhelu, käskenyt tekemään syöttöharjoituksia keskenään ja häipynyt ovesta ulkopuolelle. Sinne se oli mennyt, eikä Brayden voinut väittää olevansa pahoillaan tunnin ottamasta suunnasta. Uskoiko sijainen itsekään heidän oikeasti tekevän mitään, mutta poikien leuat tässä saivat eniten liikuntaa. Samassa kuin sijainen oli häipynyt, Michalekin kaveriporukka oli kerääntynyt samaan paikkaan ja lopun saattoi arvata. Poikaporukka yritti kovasti ratkaista sitä ikuista ongelmaa nimeltä naiset. Ne eriskummalliset olennot Venuksesta. Michalekin pojaltakin löytyi kiitettävästi kokemusta naisista, mutta ei se niitä silti ymmärtänyt. Alkuunkaan, mutta ymmärsikö kukaan koskaan?

Vaikka liikuntatunnilla vetelehtimisen jälkiseuraamukset eivät suuremmin tätä porukkaa pelottaneet - entä sitten vaikka sijainen näkisi etteivät he tehneet yhtään mitään ja rähjäisi? - mutta porukka hajosi hieman kauemmas toisistaan. Puheenaihe ei edistynyt yhtään mihinkään, naiset pysyivät mysteereinä vaikka niitä miettisi kuinka. Ja liikkuminen välillä ei välttämättä olisi niin huono idea.
Brayden heitteli jalkapalloa käsissään odottaessaan kaverinsa ehtivän kauemmaksi ja valmistautuvan ottamaan pallon kiinni. Päässään poika suunnitteli jo miten pääsisi ulos koulusta tunnin jälkeen, ilman että onnistuisi törmäämään opinto-ohjaajaan enää uudestaan. Tullessaan kouluun kesken päivän hän oli törmännyt heti ensimmäisenä rakkaaseen opinto-ohjaajaan, joka oli halunnut puhua Michalekin kanssa. Brayden oli onnistunut kiemurtelemaan ulos tilanteesta - opinto-ohjaaja olisi halunnut keskustella saman tien. Viimeisinä sanoinaan opinto-ohjaaja oli vaatinut Braydenia juttusilleen liikuntatuntien jälkeen - siitä piti livistää jotenkin. Hän nimittäin aavisti mitä puhe koski. Hänkun oli viettänyt viime yön putkassa. Reissu oli ollut kyllä hyvin mukava, vuorossa ollut vartija oli entuudestaan tuttu ja puhetta oli riittänyt ja syy putkassa vierailuun ei ollut kovin vakava, eikä sillä ollut mitään tekemistä koulun kanssa. Mutta Brayden oli omin luvin ottanut vapautuksen aamun tunneista ja niin oli tullut tehtyä aika monta kertaa ennenkin.
Kaveri huikkasi olevansa valmis ja pallo lensikin kauniissa kaaressa ja täysin oikeaoppisesti.

"Jumalauta, Michalek!" Kaverin reaktio riitti kertomaan että heitossa oli aivan liikaa voimaa - pitkäksi meni ja reilusti. Ja kuin se ei olisi riittänyt, pallo kolahti vaaleaa tyttöä yläselkään.
"Hemmetti", Brayden murahti, ennen kuin riensi itse pallon (ja tytön) luo. Melkein herrasmies kun oli - pitihän nätiltä tytöltä käydä pyytämässä anteeksi. Koska nätti tämä tapaus vasta olikin.

(here we cooooome...!)

Toisin kuin luulisi, aamuinen kuntosalikäynti ei ollut riittänyt – tai no, Connie oli oikeastaan onnistunut vahingossa sekoittamaan päivät. Eipä se mitään, tuplaliikunta ei tekisi koskaan pahaa. Tulipa ainakin pysyttyä kuosissa. Heti matematiikan tuntien jälkeen Connie oli harvinaisen mielellään suunnannut pois Hamshiren valvovan silmän alta ja luikahtanut pukuhuoneisiin vaihtamaan vaatteita liikuntatunteja varten. Farkkumekko oli vaihdettu vaaleanpunaiseen urheilutoppiin ja mustiin shortseihin – olipahan helpompi liikkua suuntaan ja toiseen. Ennen tuntia Conniella ei tosin ollut hajuakaan, mitä oli ohjelmassa, mutta se selvisi kun opettaja saapuisi paikalle. Sitä ennen ei kai voinut muuta kuin odotella.

Connie oli ensimmäisiä oppilaita salissa – tai siis ensimmäisiä, jos salissa sillä hetkellä pelaavia poikia ei laskettu mukaan. Noh, tytöistä ensimmäisiä. Seuraa ei kuitenkaan tarvinnut odotella kauaa, kun saliin käveli muutama tuttu kasvo – toiset kermalaisia ja toiset puolestaan sieltä huonommalta puolelta. Connie ei antanut asian kuitenkaan häiritä, vaikka hyvin sutjakasti siirtyikin toisten kerman edustajien seuraan. Hän ei ollut mitenkään innokas vaihtamaan sanoja näiden muiden kanssa, joten terveellisintä oli pysytellä omissa porukoissa, jotka tunsi. Löytyihän siitä muutama cheerleader ja muutama rikas pentukin. Connie katseli sivusilmällä, kun pojat näyttivät tekevän kaikkea muuta kuin pelaavan – tai mitä ikinä heidän nyt pitikään tehdä. Oli miten oli, eipä se kuulunut hänelle. Sitä paitsi Texiä ei näkynyt tunnilla, joten Connie jäi mieluusti kauemmaksi siitä hien ja myskin hajuisesta pilvestä salin toisessa päässä.

”Kuulitsä, että Evans ja Edwards oli vaihteeks taas kuumissa tunnelmissa urheilukentän penkkirivistöjen alla?” porukan punapää sanoi kuin olisi järkyttynyt pahemmankin kerran.
”Taasko?” kysyi toinen tyttö.
”No herranjestas, onhan se nyt julkisessa tiedossa että Edwards kuksii kaikkee liikkuvaa. Tai kaikkee liikkuvaa mitä se saa – ei taida kyllä paljon tulla saalista. Evans jakaa kaikille – se oli kuulemma ollut jonkun oppilaankin kanssa, tosin kukaanhan ei...”, Connie sanoi asiat kuten näki kunnes isku yläselkään sai hänet lopettamaan.
Just. Hienoa. Noh, ei se sentään älyttömän kovaa osunut ja tuskinpa siihen mustelmaa tulisi, mutta se riitti Connien raivostuttamiseen. Connie kääntyi poikia kohti, joista mitä ilmeisimmin joku oli syyllinen äskeiseen ja saisi kuulla kunniansa. Ja siinähän tuo astelikin parasta aikaa lähemmäksi. Connie puolestaan päätti nostaa pallon ilmaan ja katse vaihtui kylmäksi. Connie käveli pari askelta vastaan ja tuuppasi pallon rajusti pojan rintakehää vasten.
”Seuraavalla kerralla suosittelen että katot minne heität”, Connie totesi. ”Tai paremminkin anna jonkun muun noista heittää, kun näköjään osaat heittää vaan ohi.”

Heitossa ei tosiaan ollut mitään muuta vikaa kuin että se oli mennyt liian pitkäksi - tyttö nimittäin oli täydellisesti linjassa Michalekin kaverin kanssa. Asia saattoi kyllä harmittaa hieman enemmän iskun saanuttua tyttöä, kuin heitossa epäonnistunutta Michalekia. Toki tämän kaveri olisi voinut itse juosta pallon perään ja napata sen ilmasta ennen kuin se oli kolahtanut tytön selkään. Niin, miten tämä muka oli Braydenin syytä?
Nätti se tosiaan oli, mutta Brayden saisi vielä itse pallosta päähänsä jos katse ei pysyisi kurissa. Niin, hartioiden yläpuolella siis. Vaikka pojan mielestä se oli lähinnä kohteliaisuus, tyttöhän näytti törkeän hyvältä. Mutta katse pysyi kurissa - tyttö ei saattaisi olla samaa mieltä jos silmät vaeltaisivat turhan näkyvästi ja silloin Brayden tosiaan saisi pallosta. Tai suoraan erittäin makean litsarin - kumpikin oli koettu.
Brayden ei saanut edes suutaan auki, kun tyttö ehti ensin. Kulma kohosi aavistuksen - koripallo-kapteenin tyttöystävässä (Di Carloko se nyt oli?) taisi olla enemmänkin tulta. Mikä ei varsinaisesti Braydeniä haitannut, vahvat naiset olivat Michalekin mieleen. Tulisuus oli vain hyvä asia. Makuuhuoneessa ainakin, mutta pysytäänpäs nyt aiheessa. Nimittäin Di Carlo saattoi ottaa iskun hieman liian vakavasti. Brayden ei välttämättä itsekään pitäisi siitä, jos tulisi viskotuksi jalkapalloilla, mutta ei se nyt noin vakavaa ollut. Di Carlon tyttö taisi hieman liioitella.
Eli siis jalkapalloilla viskominen ei tainnut olla kovin tehokas tapa Di Carlon iskemiseen, tyttö ei ottanut sitä kovin hyvällä. Ei, vaikka saikin nyt totaalisen hurmaavan Brayden Michalekin seurakseen. Vaikka eihän Brayden nyt toisen jätkän tyttöä iskisi. Eihän hän koskaan mitään semmoista tekisi. Ei tulisi sille brunetelle mieleenkään.

Mitähän tuohon nyt muka sanoisi? Lepyttelisi tytön tietenkin, Braydenhän oli melkein herrasmies. Mielellään Brayden lohduttaisi tyttöä, jos siihen niin pahasti sattui. Mutta ei tuota voinut sanoa ääneen, muuten jätkä saisi jälleen pallosta päähänsä. Jokin tyttöä taisi hiertää. Sen Brayden oli huomannut ettei hiiltynyiltä tytöiltä saanut kysellä oliko niillä se aika kuusta kun ärsytti. Kyllä hän oli kuullut sen saarnan - nainen saattoi tietenkin olla huonolla tuulella muustakin syystä. Varmaankin totta, mutta silloin ne olivat erityisen huonolla tuulella. Mutta Brayden tosiaan ei halunnut pallosta. Eikä Michalekin poika tietenkään tullut ajatelleeksi, että se saattoi olla hän itse joka ärsytti. Ei häntä mitenkään voinut vihata. Hänhän oli herrasmiehenä tullut saman tien pyytämään anteeksi ja ottamaan asiallisesti syyt niskoilleen. Tosin hän ei ollut kyllä pyytänyt anteeksi. Ja hänen syytäänhän se oli.
"Huono päivä, muru?" Johan välähti - tuohon sitten päädyit, Michalek? 

Conniella oli itseasiassa ollut suhteellisen hyvä päivä siihen asti – tyttö ei vain sietänyt minkäänlaista muksimista. Vaikka kuinka olisi ollut vahinko. Senkin olisi voinut estää aina oikeanlaisella heitolla ja pelaamalla poispäin. Ihan selvästihän jätkät olivat nähneet neitokaisten seisoskelevan siinä porukassa. Connien onneksi koripalloillessa ei sentään yleensä käynyt niin – tai muutoin hän olisi saattanut ärähtää Texille useastikin. Yksi syy lisää, miksi Connie piti enemmän koripallosta kuin jalkapallosta. Siinä määrin missä hän nyt urheilusta piti – neitokaisen mieleen kun olivat enemmän elokuvat, näytelmät, kirjat, lehdet ja sensellaiset. Hän ei ollut mikään suuri urheilufani, mutta kerran poikaystävä sattui olemaan Astonin koripallojoukkueen kapteeni, oli Connie ottanut tehtäväkseen selvittää asian jos muutamankin kyseisestä lajista. Muiden palloilulajien sääntöjä ei ollut vaivauduttu opiskelemaan sen kummemmin – miksipä sitä turhaan. Ei siinä mitään – urheilu oli hyvä tapa pitää itsensä kunnossa, mutta sitä varten olivat kuntosalit ja jumpat ja kaikenlaiset kehonmuokkaukset.
”Kävele vain takaisin, muru, tarvit selvästi enemmän harjotusta”, Connie sanoi hieman myrkyllisesti ja hymyili vieläpä kaiken sen päälle.

Neitokainen halusi tosiaan jättää asian siihen – Connien tapana ei ollut räjähtää tai järjestää suurta kohtausta. Tässäkin oli jo liikaa kohtausta Connien mielestä. Niinpä neitokainen kääntyi ympäri ja palasi takaisin seuraansa, jonka jutut olivat yhäkin kiinni Edwardsissa ja Evansissa. Jostain syystä Connie olisi arvostanut parempaa jutunjuurta, mutta tyytyi sen sijaan ainoastaan kuuntelemaan aihetta, kunnes se vaihtui toiseen – Connie ei näiden kyseisten kermalaisten kanssa pahemmin hengaillut vapaa-ajalla, mutta koulussa tuli törmäiltyä aina välillä. Tietenkin Connie arvosti eniten rakkaan velipoikansa seuraa, joskin tällä oli toisinaan tapana aiheuttaa Conniellekin harmaita hiuksia joutuessaan aina välillä tappeluihin. Harmillista kyllä – ainakin sen vastapuolen näkökulmasta – tappelun jälkeen ei paljon viitsitty alkaa syyttelemään velipoikaa. Joku hyvä puoli diplomaattisessa koskemattomuudessakin.

(tsees mitä kuraa ja lyhyttä. et voi tosin kuvitella kuin repeilin tolle sun peliviestille xDDD)

[ niin oli tarkotuskin että jes. (ja siinä kesti ja lyhytkin se on. ja taisin vielä autohitatakin) ]

Braydenin päivä näytti koko ajan paremmalta. Hän tiesi varsin hyvin mitä takana seisovien kavereiden päässä liikkui - jotka olivat jälleen lopettaneet pelaamisen ja kerääntyneet juttelemaan. Osasyynä se että koko porukan ainut jalkapallo oli Braydenillä, mutta suurin syy oli se mitä Michalek teki. Se oli naishenkilön seurassa jälleen kerran. Saattaisiko sarjahurmaaja jopa saada kerrankin pakit? Di Carlo ei kuitenkaan tainnut olla sitä tyyppiä, joka kiehnäsi kyljessä ja kikatti. Joita Michalekilla näytti löytyvän joka viikonpäivälle. Mutta olisiko tässä taas seuraava aluevaltaus, tyttöystävä, nätti koriste roikkumaan käsivarteen. Tosin se tietty koripallokapteeni saattoi olla ihan vähän tiellä, mutta eivät ne ennenkään olleet mitään haitanneet. Tosin se saattaisi hieman vaikeuttaa asiaa, jos koripallokapteeni olisi Di Carlon elämän rakkaus. Mutta pikku vikoja, poikaystävät olivat aivan yliarvioituja. Vaikka koripallokapteeni ei ilmeisesti ollut mikään helpoin ja rauhallisin tapaus - se ei välttämättä ottaisi sen tytön iskemistä niin kovin hyvällä. Mikä saattaisi ollakin ongelma.
Ja Brayden pääsisi vielä livistämään opinto-ohjaajalta, jos lähtisi -- eikun siis tarjoaisi Di Carlolle kahvin. Hänen laskuunsa tietenkin. Herrasmieskun oli.

Ajatus yksityisopetuksesta kädestä pitämällä kävi päässä (vaikka eipä Brayden sitä oikeasti tarvitsisi, mutta kyse olikin siitä kuka opetti) mutta mitään ei ehditty tälläkään kertaa sanomaan, kun nätti tyttö meinasi karata. Ja koska koko poikaporukka odotti mitä tapahtuisi (litsaria ne toivoivat, hurmioitunutta kikatusta olettivat) ja Brayden ehkä ihan vähän halusi jotain tapahtuvan, sehän ei kävisi. Niinpä herrasmies-vaihde päälle ja Di Carlo otettiin kiinni. Kierrettiin tytön eteen ja pysäytettiin se. Käsi kävi rintakehällä, mutta ei sitä sinne jätetty. Sellainen koskettaminen saattaisi olla tiesmiten sopimatonta. Se ei nimittäin ollut se litsari, jonka Brayden halusi tapahtuvan. Vaikka kuinka tykkäsikin tulisista naisista. Tilanteen julkisuuden takia se haittaisi. Sarjahurmaaja sai litsarin Di Carlolta - ei, tuo ei tekisi hyvää hänen maineelleen. Tosin maineen mukaan hän ei myöskään madellut naisten eteen. Ne vain sattuivat lakoamaan hänen jalkoihinsa.

Katsekontakti haettiin, katse vaikutti siltä että pahiksesta olisi voinutkin saada leivottua sen unelmavävyn. Mutta eipä saanut. Nytkin kyseessä oli jo varattu tyttö. Äärettömän nätti sellainen, mutta varattu. Eivätkä unelmavävyt semmoista tehneet. Brayden Michalek taas teki mitä huvitti. Nyt se oli sitten tämä varattu tyttö.
"Rauhoitu, mä halusin vaan pyytää anteeksi huolimattomuuttani. Mutta sähän olet ihan okei, etkö niin?" Ainakin se näytti siltä. Vaikka Brayden voisikin tutkia lähempää oliko sillä mustelmia.

[sorbba, kesti miullakin, eikä autohitti haitannut yhtikäs, juurikin hyvä ja lyhyttä tääkin, shiiiiiiiiiiiiiiiiit...]

Connie sai olla rauhassa jopa pari sekuntia, mutta Michalekilla näytti riittävän jutunjuurta – päätellen ainakin siitä, että jätkä oli näköjään harvinaisen itsepäisesti päättänyt lähteä vielä peräänkin, eikä tajunnut jättää Connieta rauhaan. Hetken tyttö mietti, olisiko hänen pitänyt kenties olla vielä suorempi ja käskeä jätkää suksimaan kuuseen – voi kun Tex olisikin paikalla, siinähän olisi Michalek selvitellyt asioita tämän kanssa. Brunette tuijotti jätkää tiukasti kun tämä kiersi lopulta hänen eteensä. Connie nosti kulmiaan hiukan ja nosti kätensä lanteilleen ikään kuin käskien Michalekia sanomaan mitä tällä oli sanottavanaan – osaksi varmaan myös siksi, että Connie oli jo sanonut sanottavansa ja todellisuudessa sanoisi jätkälle kohta suorat sanat. Vaan kun Michalekin käsi käväisi rintakehällä, muuttui sekin katse sellaiseksi joka voisi tappaa – sillä oletuksella että se olisi mahdollista. Trust me, viimeistään kun Connie kertoisi asiasta Texille, ei jätkä selviäisi kyllä ehjänä.

Niin paljon kuin Connie vihasikin järjestää minkäänlaista kohtausta, ei siinä kohtaa ollut enää muuta vaihtoehtoa. Itsepähän Michalek oli sitä kerjännyt. Äkkinäisesti tyttö nosti kätensä ja läimäytti jätkälle litsarin. Oppisipa pitämään kätensä kurissa – tai no, toivoa sopi. Ainakin sen puitteissa mitä tästä jätkästä koulussa puhuttiin. Connie tuijotti Michalekia niin myrkyllisesti kuin kykeni. Ja silti tämä kehtasi hakea katsekontaktinkin takaisin. Okei, tähän jätkään eivät näköjään toimisi ihan tavalliset keinot – Connie ei suinkaan ollut tottunut jäämään kakkoseksi ja onnistui yleensä karkottamaan epämiellyttävät tyypit heittäytymällä kylmäksi ja ilkeäksi. Ei vaan näköjään nyt.

”Anteeks?” Connie totesi niinkuin ei olisi halunnut uskoa korviaan. ”Niin että mitä huolimattomuutta? Sitä että oot yksinkertaisesti surkee pelaaja vai sitä että oot liian idiootti ymmärtääkses pitää näpit erossa varatusta tytöstä?”
Niin. Connie oli ”ihan okei”, mutta ei todellakaan aikonut antaa erävoittoa Michalekille. Ei todellakaan. Cornelia Di Carlolla ei ollut tapana hävitä kellekään. Ainakaan tällaisissa tapauksissa.

[ saat lyhyttä roskaa, ole hyvä~ ]

Tämä ei nyt mennyt ihan putkeen. Vaikka mihin tämän oikein olisi pitänyt mennä? Toki Michalek edelleen mielellään veisi Di Carlon kahville, mutta näyttikö hän muka siltä että hänen tarvitsi yrittää näin paljon hameväen eteen? Ei. Siksi ne kikattavat bimbot olivat olemassa, ne lankeaisivat joka kerta. Ei hän nyt yhtä tyttöä näin kovasti yrittäisi. Miksi yrittäisi, kun saisi helpommin jonkun muun? Michalek oli ihan tosi halunnut vain leikkiä herrasmiestä ja pahoitella epäonnistunutta heittoa. Käsikin oli käynyt tytön rintakehällä vain, että se varmasti pysähtyi ja pysyi aloillaan. Miksi sitten? Koska tämä oli haaste. Pakko sitä oli kokeilla, kun selvästikään, Di Carlo ei ollut niin kylmä kuin alkoi olettaa. Tytöt yleensä kävivät aika kuumina siinä vaiheessa kun litsarit tulivat peliin mukaan. Koska juuri sitähän se oli. Peliä. Michalek leikki Di Carlon kustannuksella, tajusi se sitä vai ei. Ja ehkä ihan vähän Wolffinkin - kyllä Brayden tiesi varsin hyvin kenen kanssa tyttö seurusteli. Nyt koripallokapteenin tyttö kävi kuumana häneen. Se oli jo paljon sanottu. Oliko Di Carlo niin varattu kuin antoi olettaa? Vaikkei asialla varsinaisesti ollut mitään merkitystä. Mielellään Michalek veisi koripallokapteenin tytön ihan vaan koska pystyi. Ihan sama se oli saisiko hän sitä kuitenkaan, vaihtoehtoja riitti.

Katsekontakti oli haettu uudestaan, sitä ei näytetty ollenkaan että litsari olisi tuntunut missään. Ei poskessa yhtään sen enempää kuin egossakaan. Koska sitähän Di Carlo vasta halusi.
"Ai, sä luulet oikeasti että mä yritän iskeä sua. Voi muru, et sä nyt niin upea ole. Vaikka onhan se ihan ymmärrettävää että sä haluat vaihtaa. Olenhan mä paljon parempi vaihtoehto kuin Wolff", Michalek sanoi, katsekontaktia ei oltu rikottu hetkeksikään. Nyt se varmaan saisi haukkua hänet kusipääksikin. Ja lyödä uudestaankin. Eihän se nyt hänen syytään olisi, jos Di Carlo kerran kävi niin kuumana. Vaikka tällä menolla hän saisi vielä turpaansa Wolffilta. Se lyönti saattaisi jo tuntuakin äskeistä enemmän. Kunhan ei potkimaan rupeaisi.

Sori tää on nyt vähän kestänyt... Anywho here we are again!

Michalek alkoi tosissaan käydä hermoille. Connien täytyi myöntää – jätkä oli hyvä. Jotain sellaista hän oli saattanut tosin kuullakin, mutta tottakai hän oli pitänyt itseään vielä parempana – siis kirjaimellisesti, kuuluihan hän kermaan ja Michalek roskasakkiin. Ei ehkä ihan pohjamutiin, mutta lähelle kuitenkin. Conniehan ei tosin jäisi nuolemaan näppejään – taktiikkaa piti siis yhä parantaa, jos Connie aikoisi ottaa erävoiton. Hän ei ollut tottunut jäämään sanailussa toiseksi, joskin toisinaan asiaa auttoi ehkä sekin, että kovin moni ei välttämättä jaksanut ryhtyä sanaharkkaan hänen kanssaan. Tyttö tiesi kyllä hyvin asemansa – niin koulun klikeissä kuin diplomaatin tyttärenäkin – ja käytti sitä kyllä häikäilemättömästi hyväkseen kun vain kykeni.

”Tottakai sä olet”, Connie sanoi virnuillen, kunnes vakavoitui taas. ”Unissasi.”
No jos totta puhuttiin, Connie ei aina tiennyt mitä Texin päässä liikkui ja oli muutamaan kertaan ollut totaalisen varma siitä, että Texillä takuulla oli muitakin naisia hänen selkänsä takana. Mutta sitten taas toisaalta – Connie oli selvästikin liian vallanhaluinen ja Texin ja hänen suhteensa oli tietenkin ainoastaan hänen statustaan nostavaa sorttia, joten miksi vaihtaa. Oli se toiminut siihenkin asti. Ja no, ehkä Connie halusi ummistaa silmänsä ja uskoa, että kaikki oli ihan vain hänen tyhmää kuvitelmaansa.
”Oota vaan, jos Tex kuulee tästä”, Connie totesi. ”Silloin sä olet pahassa kusessa.”
True. Jos Connie luottaisi siihen faktaan, että Tex todellakin kuultuaan raivostuisi – ei tosin olisi ensimmäinen kerta, kun joku yritti iskeä Connieta, mutta ehkäpä ensimmäinen kerta, kun tyttö joutui tukeutumaan pieneen uhkailuun poikaystävällä. Sillä ehdolla, että Tex ihan tosissaan länttäisi Michalekia päin näköä. No toisaalta taas – Connie ei ehkä olisi suosinut fyysistä väkivaltaa täysin mielellään.

Tuohon olisi voinut vihjata, kenen unissa hän oli ja mitä, mutta hän ei oikeastaan halunnut kuulla olevansa ihmisten unissa. Ja Di Carlon vastauksen saattoi arvata - niin, niissä painajaisissa hän tietenkin kävisi, jos hän sen uniin eksyisi. Ihan sama se oli mitä hän teki ja kenen unissa, hän oli silti parempi vaihtoehto kuin Wolff. Vaikka olikin hieman alempana siinä niin tärkeässä arvojärjestyksessä. Ja hänen tuomionsa oli tainnut muuttaa muotoaan monta kertaa juoruissa - Brayden ei ollut enää edes itse perillä kuinka pitkän tuomion hän olikaan saanut ja missä hän sen olikaan istunut. Mutta ihan saman tekevä asia se oli.
"Miksi sä sitten olet vielä siinä? Ainahan sä voit kävellä tiehesi", Michalek huomautti. Itse Di Carlo pysyi edelleen siinä. Mikä sitä esti kävelemästä (niskojaan nakellen ja tuhahdellen ne sen useimmiten tekivät) tiehensä? Ei mikään. Ellei se sitten jostain syystä halunnut olla siinä. Voi se tosin johtua siitä, ettei Di Carlon ylpeys vain antanut luovuttaa - poikahan voittaisi väittelyn jos tyttö kävelisi nyt tiehensä. Tai sitten hänen seuransa ei ollut läheskään niin raivostuttavaa ja epämiellyttävää kuin se antoi olettaa. Eihän se tietenkään ollut, Michalek nyt ei ollut alkuunkaan epämiellyttävä. Täynnä itseään ehkä, mutta ei suinkaan epämiellyttävä. Hän oli erittäin hyvää seuraa. Okei, ehkei Di Carlolle juuri nyt. Mutta ihan itse se siinä vielä seisoi. Ihan vieressä. Vaikka toki Brayden oli pysäyttänyt sen viimeksi, kun tyttö oli lähtemistä yrittänyt, mutta mikä sitä nyt estäisi menemästä. Ei Brayden ainakaan, koska hän halusi voittaa. Mitä helpompaa se olisi niin sitä parempi. Ja tähänkin olisi varmaan voinut lisätä, miten mielellään Brayden seuraisi kun Di Carlo käveli tiehensä, mutta ei siitä sen enempää. Se olisi seksististä.

"No niin, johan se poikaystävällä uhkailu alkoi", Brayden sanoi itsetyytyväisen hymähdyksen kanssa - äänensävy vihjasi aika suoraan eikö Di Carlolla itsellään riittänyt rahkeet kun piti juosta poikaystävän kainaloon turvaan. Siltä se nimittäin kuulosti - ja juuri niin siinä aika usein kävi, kun poikaystävällä alettiin uhkailemaan. Harvemmin se jäi pelkäksi uhkaukseksi, ne poikaystävät myös haettiin turvaksi. Joskus sitä tuntui, että vaan siksi se mies oli olemassa. Lähes ikisinkuksi itsensä luokitellut Michalek ei ymmärtänyt koko kuviota. Mutta eipä se häntä koskenutkaan. Paitsi silloin kun tuli koskettua niihin varattuihin tyttöihin.
Vaikka ihan sama se nyt oli. Ei Michalek tietenkään Wolffia pelästyisi. Se... tapaaminen ei menisi kovin hyvin, jos sitä koripallokapteenia nyt oikeasti joutuisi tapaamaan. Mieluummin ei. Eikä hän edelleenkään yrittänyt iskeä sen tyttöä. Hän vain halusi voittaa tämän. Jos Di Carlo lankeasi siinä samalla, niin mitä hän vetovoimalleen mahtoi. Siitähän se tietenkin johtuisi, ei hän sitä yrittänyt iskeä. Olisi sen voinut iskeä, nätti tyttöhän se oli ehdottomasti ja luonnettakin löytyi (ne tyhjäpäiset kikattajat alkoivat raivostuttaa pidemmän päälle) mutta silti. Ei hän sitä yrittänyt iskeä.

// valitettavasti brayden sai kenkää, mutta kiitos seurasta ♥