In the end is this all we can ask for?

// Freya kutsuttu (:
asu

Liberty naputteli vanhaa mp3:staan, joka pysyi vaivoin kasassa teipin avulla. Se oli vanha mutta hyvä, eikä vaihdettaisi ennen kuin se ei toimisi ollenkaan. Siitä ei ollut huolta, sillä nytkin soitti hyvin Blood Red Shoesia. Tyttö tarkasti kappalen nimen ja hymähti, When we wake. Hänen heräämisensä ei ollut mikään mukava. Kankeaa, kankeaa ja vielä kerran kankeaa. Ei ihme jos kellon viisarit osoittivat seitsemää aamulla. Jonkun syyn takia ylös päästiin paremmin ja tänä aamuna peittojen alta ei olisi liikahdettukaan ilman kahvin ajattelua. Joinakin päivinä sitä ei tehnyt mieli ollenkaan ja joinain enemmän kuin mitään. Tänään oli jälkimmäinen päivä. Kotona keitetty kahvi oli ihan ok, muttei riittänyt. Ennen kuin sitä saataisiin lisää, mikä tarkoitti kahvilassa käyntiä, piti selättää yksi kokonainen koulupäivä. Koulun automaatti, jota joku koulussa oli ehdottanut, ei kelvannut.

Päivä oli koulun ajalta ohi, ja Liberty rullaili skeittilaudallaan ostoskeskuksen parkkipaikan läpi musiikkia edelleen kuunnellen. Hän oli pukeutunut siniseen takkiin ja mustiin farkkuihin, jotka kummatkin kuuluivat lempivaatteisiin. Hiukset olivat auki eikä meikkiä ollut. Mitään ei ollut jaksettu tehdä ulkonäön eteen, mutta Libby ei ollut niitä ihmisiä, jotka eivät voineet mennä ihmisteilmoille ilman laittautumista. Hetkessä hävittiin sisälle ihmisjoukon mukana. Jonkin ajan kuluttua ulos tultuaan, Libby kantoi mukanaan valkoista pahvimukia, jossa luki Starbucks Coffee. Se tarkoitti parasta kahvia ikinä. Lauta otettiin taas alle ja sillä kurvailtiin läheiselle penkille istumaan. Tätä hetkeä hän oli odottanut aamusta asti, niin typerältä kuin se kuulostikaan. Jalat nostettiin pitkittäissuunnassa penkille, jolloin vältyttiin muilta ihmisiltä. Skeittari ei ollut kiinnostunut muusta kuin kahvistaan, mutta se oli ärsyttävän kuumaa vielä. Tyttö mietti odotellessaan loppupäivän suunnitelmia, välillä vaihtaen kappaletta. Varmaankin hengailua, skeittaamista, tyyppejä, aurinkoa, kuten yleensä. Ja tänään eirtyisesti kahvia. Ei mitään erikoista, mutta sitä juuri kaivattiin. Puuhaa, jossa ei tarvinnut paljoa ajatella tai unohtaa ajattelevansa. Koska olihan tässä tullu selville kaikennäköistä...

Täältä tullaan... : D Robinin mekko ja kengät.

Robin käveli ulos eräästä pienestä antiikkipuodista josta oli kehkeytynyt yksi hänen suosikkiliikkeistään. Paikka oli toki kallis, mutta myytävät tavarat, erityisesti korut, olivat kovasti tytön mieleen. Menneenä viikonloppuna hän oli saanut shekin eräältä mieheltä, 1 900 dollaria, sillä saisi vaikka mitä. Toistaiseksi Robin ei ollut tuhlannut sitä, mutta äskettäin antiikkipuodissa kierrellessään hän oli iskenyt silmänsä upeaan sinisafiirisormukseen, mutta vielä pitäisi nukkua yön yli ennen kuin kaikki rahat siihen tuhlattaisiin.

Robinin askeleet veivät kohti Starbucksia, hän himoitsi isoa, kylmää lattea, päivä oli liian lämmin kuumalle kahville. Tytön lähestyessä kahvilaa, hän huomasi pitkähiuksisen skeittaritytön penkillä vähän matkan päässä Starbucksin ovesta. Robin tunnisti hänet heti, tytön kuva oli ollut Clark Addisonin lompakossa, kuvassa tyttö oli ollut nuorempi kuin nyt, mutta selkeästi kyseessä oli sama ihminen. Blondi sujahti nopeasti sisään kahvilaan ja tuli viiden minuutin päästä takaisin ulos kylmä latte kädessään. Hieman hermostuneena Robin huitaisi vapaana liehuvat hiuksensa pois kasvoiltaan ja mietti hetken mitä oikein tekisi. Hän kaiveli muistinsa sopukoita muistaakseen tytön etunimen, Laura, Lola, Lilly... Ei nimi edes ollut kovin tärkeä, sillä hän aikoisi vain kertoa tytölle tämän isän tempauksista, Robin oli tavannut Clarkin kahdesti ja saanut häneltä kengät, jotka itseasiassa olivat parhaillaan hänen jalassaan, mikä oli jokseenkin hupaisaa. Ei hän ollut odottanut tapaavansa tyttöä tänään.
Robin seisoi Starbucksin ovella viitisen minuuttia, kunnes lopulta muisti skeittaritytön nimen ja lähti määrätietoisesti marssimaan kohti penkillä istuvaa Libertyä.
"Liberty...?" hän tiedusteli äänellä jota ei osannut itsekkään määrittää, oliko se säälivä, epäröivä vai kenties pilkallinen, ehkä pilkahdus hieman jokaista.

Hän ei osannut ollenkaan ennustaa miten tyttö reagoisi isänsä naisseikkailuihin, Robin oli melko varma että kerran toiseen naiseen tarttuvat tekivät sen uudelleenkin. Harvoin hän edes tapasi miehiä jotka eivät myöntäisi hänelle, että muiden naisten tapailu toi elämään kivaa vaihtelua, kai se niin sitten oli. Libertyn isän kanssa Robin ei ollut juuri keskustellut, mutta tämä oli vaikuttanut suhteellisen mukavalta mieheltä. Kovin rikas mies ei välttämättä ollut, mutta palkkansa Robin oli saanut, toisin kuin pari päivää sitten tapaamaltaan ärsyttävältä, noin 45 -vuotiaalta mieheltä, joka jatkuvasti oli heittänyt ilmoille irstaita vitsejä ja nauraa hihitellyt itselleen. Mies oli livistänyt Robinin käytyä hotellin vessassa, eikä rahoja ollut tullut. Eihän hän oikein poliisillekaan voinut mennä, joten vaihtoehtoja ei juuri jäänyt.

Niin, mitä hän olikaan saanut selville? Monet asiat olivat sellaisia tytön elämässä, mitä äidille ei voinut kertoa, ja tätä ei todellakaan. Mutta tietysti jos ei välittänyt pätkääkään seurauksista... siitä vain! Liberty olisi saattanut olla juuri tämä ihminen, mutta sanaakaan ei ollut sanottu. Hän ei ollut halunnut pilata sitä, vähän niin kuin yllätystä. Vaikkei ollut hänen asiansa sanoa mitään, teot olivat toinen juttu. Oli tosin ollut vaikea päättää mihin hän keskittyisi. Ajatuksilleen hymyillen, Liberty aukaisi mukin kannen varovasti auki ja kidutti itseään sillä tuoksulla. Hän tiesi että se oli liian kuumaa juotavaksi vielä. Hänen kätensä, jossa sitä pidettiin tiesi sen myös. Vaaleahiuksinen sipaisi hiuksiaan korvan taakse Vanssejaan katsellen. Mitä hän ei tiennyt, oliko se onnistunut. Toivottavasti.

Tyttö tarkasti, että kangaskassi lepäsi laudan päällä penkin vieressä. Hän muisti napaanneensa ilmaislehden ostoskeskuksesta ja otti sen esille. Libby silmäili ensin aiheet kannesta ja alkoi lukea, levittäen lehden jalkojensa päälle. Isoja, sivunkokoisia mainoksia tällaisissa lehdissä oli aina, joten ensimmäisen sivut ohitettiin nopeasti. Tyttö keskittyi lukemaan haastattelua näyttelijästä, josta povattiin jo monen Oscarin arvoista tähteä. Tumman aromin käydessä sietämättömäksi, Libby hörppäsi onnistuneesti, koska ei polttanut kieltään.

Lukiessaan, Libertyä ei häirinnyt äänekkään moottoripyörän lähteminen läheiseltä parkkipaikalta, tai ohikulkevien ihmisen puhe. Eikä hän muutenkaan kiinnittänyt ympärillä oleviin asioihinsa huomiota. Mutta nyt, Libby huomasi silmäkulmastaan naishahmon pysähtyvän viereensä. Tyttö nosti katseen ja näki blondin, joka puhui hänelle. Hän kuvitteli kuulleen oman nimensä tai ainakin lukeneen sen huulilta. Se ei voinut olla kuitenkaan mahdollista, koska ihmistä ei tunnettu. Eikä hän mikään tunnettu ollut, kuten haastattelun mies, että tuntemattomatkin tulisivat puhumaan. "Anteeks mitä?" tyttö nykäisi toisen kuulokkeen pois korvasta ja jatkoi tuijottamista. Mikään nimi tai paikka ei tullut ulkonäöstä mieleen. "Tuolla on kyllä vapaita penkkejä..." sanottiin ja arveltiin, että tuo oli varmaan halunnut vain istumaan. Libby vilkaisi vielä selkänsä taakse varmistaen asian. Rivi täynnä vapaita penkkejä. Kääntyessään katsomaan hienostilaittautunutta tyttöä, skeittari arveli jonkin muun ollevan kyseessä. Oli suorastaan typerää haluta istumaan jo varatulle penkille. Hän oli ymmällään eikä tiennyt mistä oli kyse ja katsoi häiritsemään tullutta kulmat hieman kurtussa. "Oliko sulla jotain muuta?"

Robin alkoi taas empiä, oliko hän nyt aivan viisas? Tyttö jolle hän oli mennyt puhumaan, tuntui ajattelevan, että hän oli halunnut vain istumaan, sillä tämä höpisi jotain penkeistä. Ei tällä ollut harmainta aavistustakaan, kuka Robin oli. Mistäpä tuo olisi sen edes voinutkaan tietää.
"Joo, mulla oli itseasiassa hieman asiaa sulle", Robin aloitti ja yritti taikoa hymyntapaista kasvoilleen. Hän oli kerran aiemmin kertonut eräälle puolitutulleen että tämän isä oli käynyt maksullisissa ja saanut todistaa itkukohtausta. Ehkä Libertykin järkyttyisi tiedosta, ken tietää. Lohduttamaan hän ei kuitenkaan jäisi, ei hän osannut sanoa mitään järkyttyneellä ihmiselle, hän vain pahensi tilannetta jutuillaan.
"Tätä ei oo mitenkään helppo kertoa..." blondi aloitti ja mietti taas hetken, miksi hän tuhoaisi tytön käsityksen isästään? Tai no, ei Robin voinut tietää millaiset välit näillä kahdella oli, kenties Liberty jopa tiesi jotain isänsä menoista.

Tyttö huokaisi syvään, ei hänen tarkoituksensa kuitenkaan ollut suojella perhettä, vaan hän halusi käyttää tietonsa asiasta ja nähdä, miten penkillä istuva tyttö reagoisi. Robin yleensä vain nautti, jos ihmiset järkyttyivät hänen sanomastaan, vielä parempaa jos rikkaat yrittivät lahjoa häntä olemaan hiljaa tai järjestivät sen luokan skandaalin asiasta, että Robinin tiedot päätyivät lehteen asti. Tähän mennessä tyttö itse ei ollut paljastunut ja hän aikoisi pitää myös huolen ettei niin kävisi.
"Sun isäs käy vieraissa", Robin pamautti äkkiä, ennen kuin ehtisi katua ja päättää ettei kertoisikaan asiasta. Hänen äänestään ei ollut tulkittavissa juuri mitään, se ei ilmiantanut hänen olleen toinen osapuoli asiassa, hän ei pilkannut Libertyä... Hänen oli vain saatava sanottua asiansa. Hetken ajan Robin harkitsi pahoittelevansa asiaa, mutta päätti olla sanomatta enää mitään, hän seisoi penkin vieressä ilmeettömänä odottaen, miten Libby reagoisi hänen asiaansa.

"Okei..." Liberty vastasi kummastuneena lisää, kun toinen myönsi että hänellä oli asiaa. Oliko hän jostain uskonnollisesta lahkosta ja haluaisi hänet mukaansa. Tätä ei oo mitenkään helppo kertoa... Mitä ei ollut helppo kertoa? Kerro! Tyttö olisi halunnut jo huutaa, mutta malttoi mielensä. Jos asia olisi sanottu heti, olisi pystytty heti karistamaan tämänkin häiritsijä pois. Liberty koukisti polviaan. Tuntemattomalla ihmisellä näytti olevan jotain vakavaa kerrottavaa. Hän oli huomannut tuon huokaisun. Tuleeko maailmanloppu vai, Liberty odotti kuulevansa.

Vihdoin blondi sai suunsa auki, eikä sieltä suinkaan tullut mitään apostolin sanomaan. Liberty tuijotti toista, nyt hänen katseensa oli vihaisempi. Yllättyneisyyttäkään ei voinut ohittaa. Tyttö taitteli lehden polviltaan laskien jalat maahan ja istui normaalisti penkillä. "Istu alas", skeittari sanoi ja laski lehden vierelleen. Hän siirsi maassa olevaa lautaansa syrjempään. "Mä haluan vaan puhua, en muuta, istu alas", Liberty toisti käskevämmällä äänellä ja katsoi uudestaan toista vakavalla naamalla. Ehkä oli ollut parempi ilmoittaa ettei hän kävisi toisen kimppuun. Mutta mistä sitä koskaan tiesi mitä tapahtuisi. Sitten tyttö jäi katselemaan molemmissa käsissä pitelemäänsä kahvia. Hän ei sanonut hetkeen mitään. "Sä siis tiiät mut? Ja tunnet mun isän vai?" tyttö kyseli. Melko hyvin pitikin tuntea kuin tuollaista tuli väittämään. Liberty oli tyyni, mutta se ei ollut ihme tässä tapauksessa. Mutta miten yleensä, normaalisti reagoitiin tällaisissa tapauksissa? Libby pyöritti päätänsä, tässä ei ollut mitään normaalia. "Mistä sä tiedät ja miksi sä edes tuut kertomaan mulle tällasta?" kysyttiin ja katsottiin taas päin. Olisiko ulkonäöstä jotain pitänyt huomata? Näytti rikkaalta.

Robin yllättyi Libertyn reaktiosta, tämä ei alkanut kiljumaan tai itkemään eikä heittänyt häntä kahvilla, vaan pyysi istumaan viereensä. Blondi oli niin yllättynyt, ettei edes reagoinut ensimmäiseen pyyntöön, vaan tytön piti toistaa sanansa. Lopulta Robin istuutui skeittaritytön viereen ja hörppäsi kulauksen kylmästä kahvistaan.
"Tien joo ja tiedän myös sun isäsi", hän ei varsinaisesti myöntänyt tuntevansa Clarkia, sillä eihän hän oikeastaan tuntenutkaan. Ei heidän välistään yhteyttä voinut kutsua tuntemiseksi, vaikka olivathan he keskustelleet ihan normaaleista, arkisistakin asioista tapaamisten aikana.
Robin oli edelleen hieman ihmeissään toisen reaktiosta, oliko tuo nyt aivan normaalia? Tiesikö tyttö jo ennestään asiasta?

Libertyn seuraava lausahdus sai blondin aivot raksuttamaan vauhdilla. Mitä hän sanoisi paljastamatta itseään? Ehkei hän ollut miettinyt aivan loppuun asti, ehkäpä olisi pitänyt suunnitella sanat jo etukäteen.
"Huomasin sut tässä ja mä vaan ajattelin että sun pitäis tietää, eihän tälläset asiat koskaan oo mukavia, mutta kyllä mä haluaisin tietää jos oisin sun asemassa..." Robin yritti kuulostaa myötätuntoiselta ja puhua ystävällisesti näyttäen mahdollisimman syyttömältä asiaan. Hän toivoi, ettei Libby huomaisi, että hän ei kertonut mitään siitä, miten oli kuullut asiasta. Ei hän nyt myöntäisi omaa osuuttaan tytölle, joka voisi kertoa asiasta muille.
"Sä et vaikuta järkyttyneeltä, satutko sä jo tietämään tästä?" hän ei voinut olla kysymättä tytöltä, skeittari oli vain yksinkertaisesti liian tyyni, muut olivat aina järjestäneet jonkinlaisen kohtauksen kuultuaan näinkin ikävistä asioista. Robin mietti hetken olisiko Clark voinut kertoa asiasta tyttärelleen, mutta tuli nopeasti päätökseen, ettei tämä olisi voinut tehdä niin, sillä jos tytär tietäisi, vaimo tietäisi. Mutta jos Libby olisi jostain muualta kuullut tapahtumista, tietäisiköhän tämä jopa kuka Robin oli? Ei, tuskin, siinä tapauksessa Libby olisi tunnistanut hänet, eikä tämä näyttänyt mitään merkkejä tunnistamisesta.

Liberty ei ollut ainoa joka ihmetteli. Blondi tiesi hänen isänsä ja hänet. Olisiko tuo voinut olla joku isän työympyröihin liittyen? Libbya vaivasi, että hänen pitäisi tuntea toinen, mutta omaksi pettymyksekseen hän ei vain tuntenut. "Sori, mut mä en tiedä sua ollenkaan. Joten on aika outoa et sä tuut puhumaan... Etkä muuten esitellyt itseäsi", huomautettiin vihjaavasti. Samalla kun kahvista hörpättiin blondia tuijotettiin sen takaa.

Toinen kertoi mikä oli syynä tiedon kertomiseen, mutta se ei tyydyttänyt tyttöä. Libby puuskahti ja ensimmäistä kertaa korotti ääntään. "Okei? Mä en olisi niin tyhmä, että sekaantuisin vieraitten ihmisten asioihin", tyttö sanoi ja katsahti toiseen. Vai oliko tuo nainen jo, kun niin fiinisti pukeutui. Tuo ei kuitenkaan näyttänyt vanhalta. Joku olisi voinut käyttää sanaa upea. Ja ahaa! Tytölle valkeni nyt, että hänen pitäisi olla järkyttynyt. "Sä siis sekaannut ihmisten asioihin ja haluat sen lisäksi vielä järkyttää?" tyttö pudisti päätänsä turhautuneena. Blondi oli selvästi yksi niistä ihmisistä, joita ei skeittari ei ymmärtänyt. Hakkaamassa ampiaispesää omaksi huvikseen. Kireä ilme vaihtui laidasta toiseen, kun sinitakkinen alkoi hymyillä. Tuotako, järkytystä, blondi oli tullut hakemaan häneltä? Hän ei pystynyt olemaan järkyttynyt yhtään sen enempää. Mikä oli oikeastaan hyvä, koska ihmisille ei haluttu antaa, tuon näköiselle ainakaan, sitä mitä haluttiin. Libby halusi tietää miltä toisesta tuntui kun tuo ei saanutkaan kaipaamaansa reaktiota. "Mä en taida tyydyttää sua? Koska en oo järkyttynyt", nyt naurahdettiin jo kovempaa. Kuka oli Libbyn purkauksen takana, isä, se vitun huora vai tämä kolmas nainen? Ilman syytäkin tyttö pystyi kuitenkin jatkamaan. "Mut hei, mä tiedän kuka vois olla järkyttynyt! Mennäänkö heti meille ja kerrotaan äidille?" kysyttiin innokkaasti. Jos blondi oli niin halukas kertomaan, miksi siitä kunniasta kieltäydyttäisiin?

Kysymykseen johon ei ääneen vastattu, mutta joka oli tullut varmaan selväksi - hän kyllä tiesi. Kun isä ei ollut se terävin ihminen perheessä, asiat eivät pysyneet piilossa. Ainakaan Libertylta. Äiti taas oli yhtä huolimaton, mille voitiin vain pyörittää päätä. Mutta olihan se myös aika hauskaa. Siitä, että Clark olisi tietänyt tyttärensä tietävän, Liberty oli kuvitellut erilaisia vaihtoehtoja reaktiolle. Kaikki tuntuivat olevan mahdollisia, koska ei hän tuntenut isäänsä niin hyvin. Ei todellakaan tuntenut.

// sori, tää on nyt vähän kökköä : /

"Mä vaan ajattelin että sä haluat tietää, mutta sori nyt sitten vaan jos ei kiinnosta. Yritin vaan olla ystävällinen, en muuta!" Robin kivahti hieman ärsyyntyneenä. Koko juttu tuntui menevän metsään, Liberty ei tuntunut olevan milläänsäkään tiedosta ja käyttäytyi kaikenlisäksi provosoivasti. Paljoakaan ei tarvittu ärsyttämään blondia, mutta tuo litannia minkä skeittarityttö suustaan päästi, oli tuplasti liikaa.
Robin pomppasi ylös penkiltä ja katsoi vihaisena penkillä edelleen istuvaa tyttöä, tämä ei sanoisi hänelle noin!
"Mikä oikeus sulla on olla noin inhottava mulle, halusin vaan auttaa koska tein perheellä on ihan selkeesti ongelma!" nuori nainen sanoi kiukkuisesti ja puristi puoliksi juodun kahvin sisältävää pahvimukia kädessään.

"Mutta jos sä et halua hyväksyä totuutta niin siitä vain sitten", Robin tuhahti ja oli jo kääntymässä pois päin, kun Libby lisäsi kommentin äidistään.
"Hyvä on, mennään jos niin kovasti haluat", Robin vastasi hieman ivallisella äänellä, ei hän todellakaan uskonut että tyttö haluaisi kertoa asiasta äidilleen, tuskin tämä halusi perheensä rikkoutuvan kokonaan. Mitä Robin oli Clarkin puheista ymmärtänyt, tämä edelleen rakasti vaimoaan. Tyttö ei kuitenkaan pystynyt ymmärtämään miten joku voi rakastaa vaimoaan mutta samalla juoksennella vieraiden naisten luona, se ei vain ollut järkeenkäyvää.

"Ehkä voidaan samalla jutella hieman sun isäs kanssa", tyttö jatkoi ajatellen jo, voisiko hän mahdollisesti kiristää miestä. Jos juttu leviäisi laajalle, asialla voisi ollakin jotain arvoa. Mutta jos kaikki reagoisivat kuten Liberty, koko homma kusahtaisi kasaan alta aikayksikön. Tätä hommaa hän teki vain ja ainoastaan rahasta, eikä muulla juurikaan ollut merkitystä. Varsinkaan sillä mitä Libbyn kaltaisille ärsyttäville pikkutytöille tapahtuisi.

// eikä ollut, koska tämä on!

Liberty ei saanut selville tytön nimeä, muttei ehtinyt keskittyä siihen kun yritettiin pysyä perässä toisen sanoissa. Tuolla blondilla päällä ei pitäisi ajatella, tyttö ajatteli heti kun kuuli sinipukuisen puolustavan itseään ja selittelevän tekoaan lisää. Liberty ei todellakaan ymmärtänyt miksi toinen sanoi hänen käyttäytyneen inhottavasti ja tuhahti. "Sulla näköjään on ainakin oikeus olla noin typerä." Ja auttamista blondi ei todellakaan tehnyt. Se oli edelleenkin muiden ihmisten asioihin puuttumista. Libby piti penkin alareunasta kiinni ja oli hypätä itsekin melkein pystyyn. "Mahtavaa! Haluaako neiti kaikkitietävä kertoa hieman lisää mun perheestä? Kerro vaan kaikki mitä tiedät", tyttö tokaisi, kun komentoitiin hänen perhettään. Jos blondi yritti kalastella kiitosta tiedoillaan, sitä ei onnistuttu tekemään. Libby nojautui penkkiin kunnolla toista mulkoillen. Hän luuli jo, että tyyppi häipyisi, kunnes pyörähti takaisin. Liberty naurahti kun toinen tyttö suostui. Tuo todisti, että haluttiin todellakin puuttua asioihin ja aiheuttaa mielipahaa. Sitä tultaisiin näkemään jos asia päätyisi äidin korviin. "Mä en taida haluta sulta yhtään enempää apua" Mutta oikeasti Libby halusi isänsä kertovan, ei kenenkään muun. "Sillä mä oon hoitanu tän asian jo ihan omalla tavalla. Tai oon hoitamassa..."

"Ja mitäköhän asiaa sulla sille olisi?" kysyttiin ihmetellen kun toinen halusi myös tavata isän. Tyttö mietti edelleen kuka blondi oikein oli. Oliko tuo joku isän uskottu, bff, jolle kerrottiin kaikki asiat. Sitten kuin melkein itsekseen tyttö hymähti, kyllähän hänelläkin olisi asiaa. "Isä varmasti haluaisi kuulla, että lähetin hienon lahjan sille, joka oli laittanut isän jakamaan lahjoja ennen joulua." Libby ei voinut olla hymyilemättä. Tyttö oli puhunut nyt niistä kengistä. Niistä, joista juttu olikin tytölle paljastunut. Ei tuollaisia Clarkilla ollut käteisellä varaa maksaa. Ja ne olivat laittaneet Libbyn lähettämään erittäin vaativan miesasiakkaan. Oli taustalla muutkin syyt. Harmi vain ettei skeittari ei ollut kuullut miehestä sen jälkeen.

"Typerä?! Kukahan se typerä tässä on?" Robin kivahti ja katsoi silmät leimuten penkillä istuvaa tyttöä. Häntä ei todellakaan haukuttaisi!
"Mitä muuta mä muka voisin tietää? Ihan ku mä ottaisin selville jostain tylsästä, tavallisesta perheestä yhtään mitään!" tyttö sanoi kiukkuisesti, ei hän todellakaan tiennyt Addisoneista yhtään mitään muuta, ei edes rouvan etunimeä. Ei hän edes halunnut tietää, mitä hän sellaisilla tiedoilla tekisi?
"Miten sä muka oot hoitanu tilanteen? Mitä sä ees voisit koko jutulle?" Robin kysyi tytöltä, tämä siis tosiaan tiesi jo, ei ihme että reaktio oli sellainen millainen oli. Blondin mieli alkoi raksuttaa, oliko Liberty tehnyt jotain isälleen? Ei hän ainakaan mitään Robinille itselleen ollut tehnyt, sillä ei skeittari tuntunut tuntevan häntä...

Libbyn ihmetellessä mitä asiaa Robinilla voisi olla Clarkille, pahistytön kasvoille nousi hieman ivallinen hymy. Asiat olivat menneet näin, joten mikä pontti olisi salata tilanteen oikeaa laitaa, hän voisi ihan hyvin kertoa miten asiat olivat.
"Kiittäisin vain näistä kengistä... Ne on tosi nätit, eikö?" Robin hymyili leveästi ja esitti kenkiään Libertylle. Tuskimpa isukki oli omalle tyttärelleen näin hintavia kenkiä koskaan ostanut. Blondi ei voinut olla tuntematta pientä ylemmyydentunnetta ajatellessaan asiaa.
Libbyn sanoessa että oli lähettänyt lahjan, Robinille valkeni yllättäen mistä skeittari oli puhunut sanoessaan että oli hoitanut asian. Se mies! Hänellä ei koskaan aiemmin ollut ollut sellaista asiakasta, sillä hän valitsi asiakkansa aina itse tietyltä klubilta tai sitten tunsi miehet jo etukäteen. Tämä mies oli tullut puhumaan suoraan hänelle eräässä kahvilassa, mies tunsi tietävän mitä Robin teki ja oli varmasti hyvin perillä siitä, ettei Robin ollut halpa. Silti tämä oli jättänyt rahat maksamatta, vaikka oli pukeutunut suhteellisen hyvin eikä ollut suoranaisesti vaikuttanut miltään tyhjätaskulta, vaikka olikin ollut hyvin epämiellyttävä. Juttu oli ollut niin erilainen, että siinä oli jotain hämärää, tyttö kyllä osasi laskea yhteen kaksi plus kaksi.
"Se olit sinä! Sä hommasit sen äijän mun luo!" Robin huudahti kasvot vääristyneinä raivosta. Blondi oli äkkiä hyvin tyytyväinen, ettei ollut ottanut kantta latteensa. Mukin sisältö lennähti nopeasti suoraan kohti Libertyn kasvoja.

// amteeksi kun on kestänyt .____.

Mielessään Libby vastasi toisen kysymykseen uudelleen, kutsuen tyttöä typeräksi. No, ehkä heidän perheessään ei ollut mitään mielenkiintoista tietämistä. He eivät olleet laittomia maahanmuuttajia tai verojen kiertäjiä. He olivat tavallinen, tylsä perhe. Eipä tainnut olla tavallisuudesta poikkeavaakaan isän touhut. "Mä hoidin sen hyvin, toivottavasti. Kosto on suloinen, vai miten sanotaankaan."
Kun typerä mainitsi kenkänsä, Liberty vilkaisi niitä ja tajusi asian. Nyt hän tiesi tasan tarkkaan, kuka hänen luonaan oleva henkilö oli. Google oli kertonut millaiset kengät isä oli naiselleen oikein kustantanut. Asia oli selvinnyt sitä ennen kuitista. Ennen kuin skeittari oli saanut sanottua sanaakaan, oli blondi tajunnut skeittarin tekemiset. Eivätkö ihmiset käskeneet varomaan vihaisia naisia ja kahvikuppeja. Tästä lähtien sitä sanomaa pitäisi alkaa viimeistään levittää.

Kasvot märkinä toisen kylmästä kahvista, Liberty nousi penkiltä rivakasti. Tyttö sylki suuhunsa menneen ja hieroi silmät paitansa hihaan että näkisi kunnolla eteensä. Robinia hän ei tosin olisi halunnut nähdä. Libby vilkaisi blondia äkäisenä. "Kyllä, se olin minä jos sä taas oot... Huoraamiseksiko tota sun touhua yleensä kutsutaan?" Liberty mietti. Tytölle tuli mieleen kuva tuosta tytöstä ja isästään, se sai vaaleahiuksisen sylkemään uudestaan. Ei, hän keskittyisi mieluummin blondiin ja siihen toiseen mieheen. "No, nauttitko sä yhtä paljon ku se mies?" kysyttiin ja ristittiin kädet rinnalle. "Sä et tiedäkään kuinka paljon meni aikaa sen hoitamiseen, joten toivottavasti oli mukavaa." Libby ei voinut olla nauramatta onnistumiselleen. Onnistuminen pääteltiin tytön suuttumuksesta.

Hän alkoi miettiä heidän keskusteluaan uudestaan ja sitä kun blondi oli tullut hänen luokseen. "Vitsit sä oot typerä, tuut paljastamaan ittes noin vain?" kiharapää ihmetteli. Hetkeksi, nyt kun blondia oli tuijoteltu jo jonkun aikaa, Libbylle tuli tunne, että hän olisi tunnistanut tuon sittenkin. "Et kai sä käy Astonia..?" tyttö näytti epäuskoiselta omaa oivallusta kohtaan. Jos se olisi totta, mitä siitä seuraisikaan...

"Kiitä onneas, että mä en juonut kuumaa kahvia. Olis voinu naama punottaa vähän aikaa", Robin naljaili heittäessään tyhjän kahvikuppinsa läheiseen roskikseen. Penkillä istuva tyttö olisi tosiaankin ansainnut polttavan kuumaa kahvia naamalleen inhottavasta tempustaan. Robin yritti vain tehdä työtään rahaa ansaitakseen ja sitten tuollaiset inhottavat penskat sabotoivat häntä.
"Kutsu ihan miks haluut. Mulle riittää että saan rahaa ja se, että se on kivaa", tyttö virnisti Libertylle. Mukavaa hänellä kyllä suurimmaksi osaksi oli, hän valitsi miehet niin tarkkaan ettei tuloksena ollut pahoinpitelyä tai muuten mitään ikävää. Yksi pieni virhe oli johtanut siihen, että Libby oli onnistunut järjestelyissään.
"Totta kai, mulla oli oikein kivaa", Robin valehteli ja hymyili maireasti. "Mutta mitäpäs sä siitä tiedät, et oo ees tainnut koskea miestä", blondi naurahti, vaikka olikin melko varma, että Libertyn tyyppiset tytöt eivät säilyneet neitsyinä pitkään, joten tuskin Libertykään enää sitä oli.
"Ehkäpä voit hommata seuraavalla kerralla jonkun omaks seurakses", Robin tokaisi, hän ei antaisi tuon mokoman tyttelin voittaa itseään tässä sanataistossa.

"Kukakohan tässä typerä on?" blondin kulmakarvat kohosivat vähän Libertyn haukkuessa häntä jälleen typeräksi. Alkuperäistarkoitus Robinilla oli kuitenkin ollut ihan hyvä (tai no, ainakin vähän sinne päin) eikä hän yksinkertaisesti ymmärtänyt, miksi Libbyn piti olla hänelle noin inhottava. Olihan hänkin kyllä ollut tälle inhottava, joten ehkäpä he olivat sujut.
Libertyn nostaessa Astonin esille, Robin mietti pari sekuntia mitä vastaisi. Hetki sitten hän olisi kiistänyt hampaat irvessä koskaan edes kuulleensa kyseisestä koulusta, mutta päätti, ettei asian kiistämisellä ollut mitään itua. Asian voisi käntää omaksi hyödyksi.
"Totta kai mä käyn. Ilmeisesti säkin", tyttö kallisti päätään ja kuvitteli hetken ajan mitä mahtaisi tapahtua, jos koko koulu yhtäkkiä tietäisi hänen pikku puuhistaan. Totta kai se olisi ikävää, mutta varmasti hän onnistuisi kiistämään asian suurimmilta osin. Jos ei onnistuisikaan, ainakin hän saisi muutaman uuden asiakkaan.
"Jos ajattelit kertoa koko koululle musta, niin kerro pois jos se helpottaa. Kumpaakohan meistä muut mieluummin uskoo?" vaalea tyttö oli varma siitä, että häntä kyllä uskottaisiin helpommin kuin Libertyä. Tuskin tämä onnistuisi saamaan kovin isoa katastrofia aikaan.

Kylmän kahvin heittämisen Liberty joten kuten sieti, mutta jos kahvi olisi ollut kuumaa... Vaikka tyttö ei ollutkaan naamansa pilaamisesta tarkka, se olisi pistänyt vihaksi. Kylmä suihku ei ollut onnistunut ainakaan viilentämään tunteita, mutta kuumana siitä olisi koitunut paljon vaikeuksia. Hän kuunteli kun harrastuksesta tai siis työstä kerrottiin. Hän taisi tuntea pientä sääliä blondia kohtaan. Eikö tuolla todellakaan ollut muuta keinoa hankkia rahaa? Mutta ne tunteet katosivat kun tuli selväksi että siitä pidettiin. Ja vielä hänen isänsä kanssa. Tämä oli paljon pahempaa kun vanhempien näkeminen yhdessä, sillä tuo tyttö oli niin nuori. Ja ei se mitenkään käynyt laatuun, että isä vielä maksoi siitä. Valheellinen naljailu hänen neitsyydestään sivuutettiin ilkeällä hymyllä. Toivottavasti isä ei ollut syöttänyt tuota ajatusta toisen päähän, mutta tuskin he olivat hänestä leikkiensä aikana puhuneet niin syvällisesti. ”Sori, mut löydän ihan ikäistänikin seuraa”, tyttö sanoi kumoten ehdotuksen. ”Nyt ei puhuta musta vaan susta”, todettiin nopeasti perään.

He olisivat varmasti voineet nimitellä toisaan typeriksi vaikka koko loppupäivän. ”Niin kukakohan?” sanottiin yhä vain uudestaan ja kuulostettiin siltä, että olisi puhuttu todella tyhmälle ihmiselle. Hän oli siis oikeassa Astonista, eli niin läheltä oli tämä tyyppi. ”Niin käyn. Hassua kun ei olla törmätty kunnolla, mut sullahan on jo ura valittuna niin ei sua siellä varmaan kamalasti näy”, Libby pohdiskeli hymyillen. Kertominen kaikille olisi ollut helpottavaa tosiaan. Idea oli aika mahtava, nyt kun se tajuttiin. Skeittari katsoi toista mielenkiinnolla. Mahtoikohan tuo oikeasti olla sitä mieltä että häntä uskottaisiin. Kyllä Libertykin osasi olla erittäin vakuuttava kun halusi. Eräs asia valkeni hänen mieleensä juuri noista sanoista. ”Eikä”, sanottiin käsi suun edessä hämmästyneenä. ”Sä oot niitä meidän koulun rikkaita? Etkö ookin?” kiharatukka kyseli innokkaasti. Aivan varmasti siksi tyttö oli varma, että häntä uskottaisiin enemmin. Nehän aina puhuivat niin. Tämä oli hauskempaa kuin oli kuviteltu. ”Eikö edes sun ystäviä oikeesti haittais tän jutun kuuleminen?” Libby oli sitä mieltä että tuskin se ohitettaisiin noin vain. Jos juoruja, jotka olivat valheita uskottiin, niin miksi ei sitten tätäkin? Ja entäs sitten jos hankittaisiin jotain todisteita. Tyttö mittaili blondia ja myhäili sitä, ettei toisella ollut varmaankaan minkäänlaista tietoa. Siis siitä mitä hän voisi tehdä. Olla ilkeä. Tehdä ilkeitä asioita. Hetken miettimisen jälkeen tuli uusi oivallus päähän. Parempi kuin edelliset. ”Eikun hei, ihan varmasti te kaikki teette tätä samaa juttua! Tää on mahtavaa. Nyt kaikki saa tietää mitä te oikeesti ootte”, sanottiin ja ristittiin kädet rinnalle ja oltiin niin varmoja asiasta. Huulilla oli tyytyväinen hymy. Ne hitsin tärkeilijät olivat maailman vanhimman ammatin harjoittajia. Hupsista vaan.

Robin pyöritteli silmiään Libbylle, tämä keskustelu ei tosiaankaan johtanut yhtään mihinkään ja vaaleaveriköstä alkoi tuntua pikkuhiljaa siltä, että hänen olisi viisainta häipyä ja jättää tämä skeittarityttö miettimään asioita ihan itsekseen. Robinin luonne ei vain antanut periksi sitä, että hän luovuttaisi nyt, hän ei jättäisi asiaa kesken ennen kuin tuntisi itsensä tyytyväiseksi tilanteeseen, mikä tarkoitti että hän kokisi voittaneensa jollakin tavalla Libertyn.
Tyttö ei jaksanut vastata skeittarin huomautukseen siitä, että hän kyllä löytäisi ikäistään seuraa. Kyllä Robinkin löysi, mutta ei hänen työssään ollut kyse seurustelusta vaan siitä, että hän sai rahaa ja tavaroita. Omanikäiset nuorukaiset olivat asia erikseen, heidän kanssaan saattoi pitää oikeasti hauskaa, mutta heiltä ei voinut odottaa minkäänlaisia lahjoja, useimmilla eivät riittäneet rahat ja niillä joilla riitti, ei ollut ymmärrystä antaa mitään kivaa tytölle jonka kanssa olivat viettäneet aikaa.

Huvittunut hymy nousi Robinin kasvoille Libertyn epäiltyä, että vaaleaverikkö olisi koulun rikkaita. Tyttö oli hieman yllättynyt toisen epäilyistä, jos hän olisi rikas, miksi hän huvittaisi vanhempia miehiä rahan ja tavaroiden toivossa? Eihän siinä olisi mitään järkeä, Robin ei alentuisi tekemään tälläistä ellei todellakin haluaisi niitä tavaroita joita miehet hänelle maksoivat. Isällä ei ollut antaa muuta kuin hieman taskurahaa, eikä hän sillä rahalla ostellut hienoja vaatteita itselleen.
"Ikävä tuottaa sulle pettymys, mutta ei, en mä kuulu niihin rikkaisiin. Miks ihmeessä mä tekisin tätä jos olisin rikas ihan muutenkin?" Robin kohotti kulmakarvojaan ja jatkoi sitten hymyillen;
"Miks mun kavereita haittais? Tuskin niiden elämää järkyttäis tälläinen tieto, kun ne ite puuhaa vähän kuka mitäkin... Kuten tehtailee autovarkauksia tai myy huumeita", sanottuaan sanottavansa tyttö naurahti ja pyöritteli hiussuortuvaa sormiensa välissä. Kukapa tietää vaikka rikkaatkin pennut puuhaisivat samaa, mutta se ei Robinia liikuttanut vähimmissäkään määrin. Ihan hyvä vain jos jäisivät kiinni mikäli samaa tekivät, silloin asiakkaita jäisi enemmän hänelle.
"Voit sä joltain kermaperseeltä tietty mennä uteleen onko sillä epäilyttäviä harrastuksia, mutta ei niitä kyllä mun puuhat kiinnosta", tyttö tiesi varmaksi, että vaikka sana hänen puuhistaan leviäisi, kerman edustajilla olisi varmasti juoruiltavaa hetkeksi, mutta kun hän edusti alempaa kastia, ei juttu pitkään kiinnostaisi. Omien ystävien tietoon jutun tuleminen varmasti hieman hävettäisi, mutta tuskin muilla olisi mitään sanottavaa hänen puuhistaan, niin kuin aiemmin tuli todettua, jokaisella heistä oli omat paheensa.