Are you my knight in shining armor?

// Röbä paikalle kiitosh... x3

Kello oli jotakuinkin yhdentoista, kun Brielle oli saapunut kutsusta erään cheerleaderin bileisiin. Eipä hän kummemmin tätä tuntenut, mutta oli siellä muita tuttuja sentään paikalla. Brielle oli mennytkin kaveriporukkansa mukana, vaikka sosiaalisena tapauksena hän varmaan olisi löytänyt juttuseuraa tuikituntemattomistakin vieraista – yleensä kun klikit tuppasivat sekottumaan bileiden aikaan. Juorut kiersivät koulussa kuin kulovalkea, joten kermalaisten bileistä saattoi tulla yhtäkkiä koko koulun bileet, joskin kapinalliset ja luuserit yritettiin pitää poissa näistä niin hyvin kuin vain kyettiin. Kermalaisten harmiksi viimeistään pahisket löysivät jonkun tien sisään. Toisinpäin ei niinkään ollut ongelmaa – kermalaiset tosin harvemmin astelivat vapaaehtoisesti luusereiden kotibileisiin. Brielle se ei niinkään ollut ongelma – tosin tyttö ei bilettänyt niin usein, ellei hän lähtenyt Katien mukana juhlimaan.

Brielle oli pukenut ylleen olkaimettoman pinkin mekon, jossa rinnustaa koristi musta rusetti. Jalkaansa hän oli puolestaan kaivanut kaapistaan pinkit Louboutinit. Hiukset oli kääräisty ylös hieman hapsottavalle nutturalle ja niitä koristi pinkki kukka – mihinpä tämä neiti pinkkeydestään pääsisi. Kädessään hänellä oli tyhjä muki, jota sai täyttää mielensä mukaan alakerrasta löytyvästä kaljatynnyristä tai vaihtoehtoisesti boolimaljasta, jota käytiin täydentämässä säännöllisin väliajoin. Brielle oli ottanut useammankin mukillisen juotavaa kahden tunnin aikana ja olo alkoi tuntua jo hieman liikaakin hiprakkaiselta – tytöllä se tosin tarkoitti lähinnä sitä, että maailma heitti hieman ympyrää ja Brielle kikatteli kaikelle mahdolliselle. Hän ei useinkaan juonut itseään siihen pisteeseen, vaan pikemminkin halusi pysytellä suhteellisen selväjärkisenä, mutta sillä kertaa oli mennyt jostain syystä hieman överiksi – sen Brielle kuitenkin tajusi. Blondi ajatteli ottaa hieman taukoa ja suuntasi siksi yläkertaan – kai siellä nyt joku huone olisi, jossa voisi istua hetken.

Matka yläkertaan ei kuitenkaan sujunut täysin yksin. Brielle löysi tiensä tyhjään huoneeseen, mutta perässä seurasi kaksi humalaista jätkää – tytöllä ei ollut hajuakaan keitä nämä olivat saatika mistä nämä olivat tulleet. Brielle mietti, josko nämäkin hakivat jonkinlaista lepopaikkaa niinkuin hänkin.
”Hei Barbie!” toinen vinkkasi ovelta ja Brielle kääntyi ympäri. ”Haluutsä pitää vähän hauskaa?”
”Jaa mitä hauskaa? Mä haluaisin levätä hetken ennen hauskanpitoo”, Brielle sanoi ensin katsottuaan kaksikkoa hyvän aikaa.
Blondi istahti sängylle välittämättä kaksikosta ja lopulta hän laskeutui makailemaan toiselle kyljelleen. Hän tunsi kun joku laskeutui sängylle istumaan ja lopulta makaaman Briellen taakse. Toinen poika puolestaan käänsi ovessa olevaa avainta, jotta ovi menisi lukkoon.
”Levätään yhdessä ja pidetään samalla vähän hauskaa”, mustatukkainen poika sanoi siirtäessään samallaan kättään Briellen kyljelle ja hivuttaen sitä hiljaa alaspäin.
Tyttö tunsi pian kun poika nosti hänen hameensa helmaa. Brielle nosti pian pojan käden pois päältään ja katsahti tähän pistävästi.
”Mitä ihmettä sä teet? Anna mun levätä”, Brielle totesi ja sulki silmänsä – ehkä pojat vain häipyisivät, kun Brielle ei kiinnittäisi mitään huomiota näihin.
”Hei muru, anna nyt vähän, tiedän et haluut kuitenkin”, jätkä väitti.
”Lopeta”, Brielle käski, mutta se ei auttanut, vaan sen sijaan poika käänsi kovakätisesti Briellen selälleen ja istui tämän vartalon päälle. Brielle oli käytännössä kahlittuna paikalleen, sillä hänen oli vaikea liikkua mihinkään pojan raskas paino päällään.
”Oikeesti lopeta!” tyttö huudahti kovempaa ja alkoi hiljalleen panikoitua – miten ihmeessä hän pääsisi tästä ulos – ja yritti räpiköidä, mutta se oli yhtä onnetonta kuin vastakuoriutuneen ankanpoikasen lentoyritykset. ”Anna mun olla!”

//Hirveen pahoillani kestosta ja tän lyhyydestä, mutta nyt voin taas pelailla

Brian oli päätynyt - kuten tavallista kavereidensa kuskiksi. Tunnetustihan Brian ei juonut itseään humalaan ja sai näin olen virakseen muiden turvallisen kotiin heittämisen. Brian siis talsi yhdessä olutpullon aknssa, joka saisi jäädä illan ainoaksi bileväen seurassa. Joskus häntä kiskottiin tanssimaan, joskus taas keskustelemaan sivistyneesti edellisen pelin maaleista (ja näteistä cheerleader tytöistä). Näistä keskusteluista päästiin irtautumaan tavattoman helposti. Vedoten tällä kertaa vessassa käymiseen. Talon omistaja ohjeisti auttavaisesti yläkertaan.

Kylpyhuone oli valtava. Brianin mielestä hieman liian kruusailtu kaikkialla roikkuvine tupsuineen. Poika suoritti asiansa nopeasti, mutta juuri kun oli avaamassa huoneen ovea hän kuuli ääniä. Hitto, joku pariskunta oli luultavasti tullut pitämään hieman hauskaa ja ainoa ulospääsytie oli se ovi makuuhuoneen kautta.
"Hitto" Brian mutisi ja istahti valtavan kylpyammeen reunalle ja yritti olla kuuntelemati. Pitäisikö vain marssia huoneen poikki? Jos porukka oli tarpeeksi kännissä he eivät ehkä huomaisi Briania tämän hiipiessä ohi. Siveyden sipuli hän ei ollut, mutta toisten sänkypuuhat eivät kuuluneet hänelle. Ajatukset keskeytti korottunut ääni. Naispuolinen taisi olla pulassa. Odota neito, prinssisi ratsastaa valkealla ratsullaan luoksesi!

Astuessaan makuuhuoneeseen Brian näki kaksi jätkää ja yhden tytön. Vaaleista hiuksista ja pinkistä vaatetuksesta päätellen kyseessä oli Barbie. Mikä tytön nimi nyt olikaan? Brian ei ehtinyt siinä miettiä nimeä, vaan marssi pojan luo, joka istui hajareisin räpistelevän tytön päällä. Jätkä oli kääntänyt katseensa Barbiesta Brianiin.
"Tulitko sä pitämään aknssa hauskaa? Sori, tästä ei tadia riittää kuin meille. Kaksi reikää katsos..." Poika virnisteli typerästi.
"Huomaatko että sun 'kahdella reiälläs' ei taida olla kovin mukavaa, joten nosta se persuksesi pois hänen päältää." Ääni kylmeni sana sanalta ja lopulta se oli hyytävää. Jätkä totteli yllättäen, mutta vetäisi samalla Barbien mekon etumuksesta niin että se valahti alas. Brian ei halunnut katsoa, mutta vilkaisi tahattomasti vaaleahiuksista, joka oli nyt vapaa. Barbien päällä istunut poika marssi kaverinsa luo - yllättävän säyseästi.
"Mennään, Rinaldi alkaa kiehumaan ja sillä on aiak hyvä oikea koukku" Puhuteltu ei liikahtanutkaan, kallisti vain hieman päätään kuin arvioiden Briania päästä varpaisiin. Tuo poika pitäisi suostutella ulos.
"Pelkuri" Pääsi Brianin suusta vahingossa ja hän nauroi sen perään kuivasti "Häipykää nyt vain" Poika marssi kaksikon luo "Uskokaa mua, jos te häivytte nyt niin te pääsette vielä ehjinä."
"Kannattaa yrittää" Toinen, se ketä jäi seisomaan eikä paennut jo oville käsi lukossa. Brian sai töytäisyn puhuneelta pojalta ja äkkiä hän suutahti. Nyrkki nousi ja iski nopeasti toista mahaan, niin että poika urahti ja peräästyi pidellen vatsaansa.
"Seuraavaks osuu kasvoihin." Ovi aukeni ja molemmat pojat lähtivät aika nopeasti. Brian seisoi hetke paikoillaan ja katsoi molempien perään. Sitten hän kääntyi ympäri tyttöön päin ja asteli takaisin tämän luo.

"Oletko sä kunnossa?" Brian kysyi ja istahti sängyn reunalle katsoen blondia hieman huolestuneena. Toivottavasti tämä ei ollut saanut kauheita traumoja "Ole onnellinen että olin kylppärissä. Sun olis voinut käydä aika pahasti." Brianin hoivavaihde naksahti selvästi päälle.

//Toi "tappelu" on aiak naurettava. Mä en vaa osaa kirjoittaa sitä hyvin xD

Kerrankaan elämässään Brielle ei ollut tuntenut itseään niin pieneksi – tai no, avuttomaksi lienee parempi kuvaus siihen tunteeseen, joka tytön mielessä liikkui. Tuntui ettei hänen lihaksensa yksinkertaisesti toimineet tai sitten neidin päällä istuva jätkä oli treenannut omiaan ties kuinka vahvoiksi. Louis olisi avustanut neidin pulasta, mutta valitettavasti pikkukoira oli jäänyt kotiin nukkumaan – toisaalta hyvä niinkin, sillä Brielle ei olisi varmaankaan muistanut koko koiraa siinä hiprakassaan. Blondi oli melkeinpä itkun partaalla siinä pyristellessään, mutta ajatteli, että ehkäpä kaksikko kuitenkin pilaili hänen kustannuksellaan tai yrittivät pelotella. Vähitellen kuitenkin sekin ajatus katosi johonkin pääkopan uumeniin, kun meno alkoi villiintyä – päätellen siitä, että toinen huoneessa seisoskeleva jätkä käveli myös sänkyä kohti.
”Mee pois mun päältä!” Brielle parahti hieman hätääntyneenä – ja humalaisena.

Tyttö oli jo luovuttamassa, mutta sen sijaan huoneeseen astui joku – toisesta ovesta kylläkin, koska huoneen varsinainen ovi oli lukossa – joka keskeytti jätkäkaksikon puuhat. Voi ei – olikohan tuokin joku jätkäkaksikon kaveri? Vai olikohan juurikin tuo kyseinen jätkä laittanut nämä kaksi asialle ja tuli kertomaan kaiken olevan vain typerää pilaa? Siinähän tyttö mietiskeli teorioita, kunnes hänen päällään istuva jätkä avasi suunsa. Siis hetkinen - mitkä kaksi reikää? Eihän Briellessä ollut mitään reikiä... Paitsi korvareiät, mutta niistä nyt tuskin oli kyse. Mistä ihmeestä tuo jätkä oikein puhui – vai olikohan tuo mennyt päästään aivan sekaisin? Heilläkin oli verissään varmaan enemmän alkoholia kuin laki salli – ainakin siltä tuntui, mutta toisaalta Briellen päässä heitteli jo muutenkin, joten se ”tuntuma” saattoi olla hyvinkin väärä. Brielle tajusi kuitenkin kohta vapautuneensa toisen jätkän otteista – kiitos sen juuri huoneeseen astelleen jätkän. Rinaldi? Jossain kilahteli kyllä – hetkinen, eikös jossain urheilujoukkueessa ollut joku Rinaldi? No jaa, eihän tyttö voinut kaikkea muistaa...

Noustessaan Briellelle tuntematon jätkä vetäisi kuitenkin tytön mekon helmaa alemmas sen verran lujaa että koko mekko valahti alemmaksi – siinähän sitten vilauteltiin paljasta pintaa, kunnes Brielle tajusi mitä oli tapahtunut ja vetäisi mekkonsa kiireesti takaisin ylös. Kuinka noloa! Brielle oli kuitenkin liian keskittynyt mekon korjaamiseen sen sijaan että olisi huomioinut poikien puheet ja tappelun – tai no, sanotaanko näin että Brielle antoi katseensa vaeltaa takaisin tapahtumiin siinä kohtaa kun huomasi kahden jätkän poistuvan ovesta ulos. Blondi korjasi itsensä istumaan sänkyyn, nojaten selkänsä seinään. Päässä pyöri vieläkin, kiitos illan alkoholimäärän. Ehkäpä äskeinen läheltäpiti-tilanne oli saanut kuitenkin adrenaliinin virtaamaan, sillä hetken Briellestä tuntui siltä ettei hän enää ollut humalassa – vaan väärinpä luuli. Kaikki se huimaus ja ajatuskatkokset ja hullunkuriset ajatukset palasivat salamana. Brielle rekisteröi kyllä kaiken, mutta tajunta toimi vielä hitaammalla kuin yleensä.
”Häh?” Brielle näytti pöllämystyneeltä kunnes tajusi pojan puhuneen hänelle – no tottakai, kummituksiako siellä huoneessa oli joille tämä olisi puhunut? ”Ai! Joo... kai.”
Ajatukset olivat hieman katkonaisia, mutta sitten Brielle vasta äkkäsi sanoakin jotain.
”Niin, joo, kiitti paljon... ehm... sori, mut mä en tiedä sun nimees”, Brielle totesi. ”Tai voi olla että tiedän, mut en vaan muista. En ehkä vaan muista. Mun nimeni on Brielle. Melkein kaikki kutsuu tosin mua Barbieksi. Ei varmaan osaa oikein ääntää mun nimeä.”

//säälittävintä tynkää mitä ikinä on tänne tullu, oon pahoillani

Brianille tuli hetkellisesti mieleen oliko tyttö tyhmä, mutta päätteli sitten että tyttö oli humalassa.
”Brian” Brian esitteli itsensä yksinkertaisesti ihmetellen samalla toisen Barbie lausumista. Kukaan täysijärkinen ei lausuisi Brielleä Barbiena, mutta tätä Brian ei todellakaan sanoisi Barb- siis Briellelle. ”Joo niin varmaan.” Hän lopulta myönsi ja väläytti tytölle hymyn.

”Mitä ne pojat täällä tekivät kanssasi?” Brian kysyi kohentaen asentoaan jottei toinen jalka puutuisi. ”Menikö vähän pitkälle vai?” Poika kallisti hieman päätään katsoen vaaleatukkaista. ”Enhän mä tietenkään saisi udella…” Tyttöparkahan oli humalassa kuin käki ja jotkut pojat vain käyttivät tilaisuutta hyväkseen kun nätillä tytöllä järki ei juossut niin nopeasti kuin piti. Briania säälitti tuo vaaleahiuksinen Barb- siis Brielle.

”Kenen kanssa sä oot täällä? Sun kannattais varmaan mennä kotiin selvittämään hieman päätä” Brian hymyili taas tytölle. Äkkiä auton avaimet tuntuivat taskussa hyvin houkuttelevilta. Brielle (Jes! Nimi meni ensimmäisen kerran kunnolla oikein) oli luultavasti seurassa jossa toisetkin olivat humalassa.
”Kun jos sä oot omalla autolla, Brielle, niin kannattaa hommata se jotenkin kotiin. Susta ei taida olla ajamaan”

Brian. Okei. Nyt se pitäisi vaan muistaa. Brian. No, eiköhän se onnistuisi, jätkä oli käytännössä pelastanut neitokaisen pulasta. Ja kerran tässä samaa koulua käytiin niin olihan se sentään kohteliasta. Ties vaikka törmäisi joskus uudestaan. Tosin mieluummin ihan selvin päin – ei tuo juominen muutenkaan kuulunut kovin aktiivisesti Briellen elämään. Pikemminkin hän tykkäsi käydä bileissä ja ottaa yhden tai pari jotta pysyisi tajuissaan. Tyttö katseli hetken ympärilleen tavallaan varmistaen ettei se äskeinen jätkäkaksikko tulisi takaisin vahvistuksien kanssa – sitten siinä vasta pulassa oltaisiinkin jos körmyt ilmestyisivät kunnon porukan kanssa ja heitä olisi vain kaksi. Tai no, yksi. Brielle ei missään muodossa ollut koskaan tapellut kenenkään kanssa eikä blondilla olisi edes voimia pistää kellekään vastaan – sehän jo nähtiin.

Niin, mitähän ne oikeastaan tekivät? Brielle puraisi alahuultaan mietteliäänä. Hauskaa ne olivat tahtoneet pitää, mutta tytön käsitys hauskanpidosta oli vähän erilainen.
”Joo... kai”, Brielle sanoi. ”Jotain hauskanpidosta ne puhuivat mut kai niillä oli jotain muuta mielessä kun mulla.”
Tyttö väläytti pienen hymyn Brianille. Ei tyttö siitä oikeastaan välittänyt uteliko tämä vai ei. Briellestä oli ylipäätään helpottavaa että joku oli seurana – yhtenä syynä tietenkin se, että Brielle ei yhtään tiennyt missä hänen omat kaverinsa menivät sillä hetkellä. Eikä hän ollut ihan varma mistä olisi etsinytkään – alakerrasta kai. Mutta hän ei viitsinyt vielä raahauta alas. Sitä paitsi, päässä vähän pyöri, joten ehkäpä olikin parasta että Brielle istui hetken – lähinnä tytön olisi tehnyt mieli selvitellä päätään untenmailla, mutta se ei tainnut olla ihan järkevin vaihtoehto vieraassa talossa.

”Öh... parin kaverin kanssa”, Brielle vastasi pojalle. ”Mut en mä oikeestaan tiedä missäpäin ne nyt viilettää. Tulin vaan ottaan hetkeks rauhallisesti. En oo ihan tottunut ottaan niin paljon – mä oon varma että siinä boolissa oli vähän enemmän viinaa kun mitä ne sanoi.”
Niin mitäs Brielle olikaan pääosin juonut – pari siideriä ja boolia. Pääosin sitä boolia. Ja ei kai sen nyt mehua pitänytkään olla, mutta eihän tyttöparka tajunnut kuinka vahvaa booli oli ollut ennen kuin sen vaikutukset olivat alkaneet näkyä.
”Mun auto on kotona – kai. Joo on se, kun me tultiin Harrietin limusiinilla”, Brielle totesi mietittyään hetken – tosin hänellä ei ollut hajuakaan millä he menisivät kotiin.
Briellellä ei toki ollut Harrietin limusiininkuljettajan numeroa tai muutenkaan tietoa siitä miten pääsisi kotiin – kävellen hänellä olisi edessään vähän turhan pitkä matka, varsinkin niissä korkokengissä. Taksi olisi varmaan kaikkein kätevin vaihtoehto.
”Hei onksulla taksin numeroa?” Brielle kysäisi – kyllä vain, ei Brielle ollut tallentanut edes olennaisia numeroita kännykkäänsä – hätänumero löytyi, ehkä.