I'm doing mental jumping jacks

((Vapaa peli, eli kuka vain mukaan. Outoja aloituksia on välillä hauska kirjoitella xP.
Paita, housut ja kengät))

Auringonsäteet tuntuivat porottavan aivoihin saakka, saaden jo ennestään kipeän pään jomottamaan vielä hivenen enemmän. Dean tönäisi peukalollaan wayfarereita (feikkejä, tietenkin) ylemmäs ja sulki hetkeksi silmänsä. Pääkivun kannalta idea oli mitä loistavin, mutta muuten se oli aivan helvetin huono. Uneton yö vaati oitis veronsa ja nuorukainen havahtui pilkkimisestään vasta juuri ennen kuin olisi rysähtänyt alas penkiltä. Hän oli jo aamulla tiennyt, ettei kouluun menemisessä ollut mitään järkeä, mutta sinä päivänä se oli ollut pakollista – ainakin siinä tapauksessa, jos hän halusi tienata hieman ylimääräistä.

Kädet hamusivat tupakka-askin taskusta, nuorukaisen laskiessa kaiken toivonsa sen varaan, että syöpäkääryleet olisivat onnistuneet muuttamaan nikotiinin ja tervan kofeiiniksi, tai edes parasetamoliksi. Savun kulkeutuessa keuhkoihin Dean tunsi pääkivun todella hellittävän hetkeksi, mutta vireystilaan se ei auttanut. Hän painuisi kotiin nukkumaan heti kun olisi hoitanut sen päivän bisnekset kuntoon.
Bisnekset tosiaan. Välillä Dean joutui tosissaan harkitsemaan oliko muutama ylimääräinen dollari kaiken sen paskan arvoista, mitä hän niitä hankkiessaan joutui käymään läpi.

Väsymys painoi todella päälle, sillä Dean havahtui lähestyviin askeliin vasta, kun tulija oli enää muutaman metrin päässä. Huomio kääntyi kuin narusta nykäistynä tulijaan, nuorukaisen mittaillessa tätä katseella lasiensa takaa. Paskempi homma, jos tulija olisi ollut opettaja, sillä Deanilla ei olisi ollut toivoakaan piilottaa tupakkaansa. Ensimmäistä kertaa reilun vuorokauden sisään hänellä oli onni matkassaan. ”No?” hän töksäytti lyhyesti. Repaleella huulella ei erityisemmin innostanut ryhtyä rupattelemaan säästä.

[Tulempas seuraksi kera Amin]

Missä hitossa se oli? Eikö oltu jo etsitty joka paikasta? Hermot kiristyivät ja edelleen jatkettiin huoneen mylläämistä. Hänhän ei kouluun menisi ennen kuin se löytyisi. Niskoja nakellen marssittiin ulos huoneesta, alas portaita ja eteiseen. Mutta miksi se olisi tänne jätetty?
"MUTSI. Missä vitussa mun tennismaila on?" Ami huudahti raivoissaan. Ekaterina asteli hiljaisena eteiseen, jossa tuon ainoa tytär raivosi minkä kerkesi.
"Rauhoitu nyt Amelia, ei tarvitse huutaa heti aamusta. "Nainen lausahti tasaisena. Äiti ei koskaan suuttunut, ei koskaan sanonut vastaan tai kieltänyt käyttäytymästä epäkohteliaasti. Äiti oli aina rauhallinen ja tyyni, silti tuo tiesi aina vastaukset ongelmiin, mikä oli itseasiassa rasittavaa.
"Ehkä unohdit sen tenniskentälle eilen? Etkös sinä sanonut, että sinulla tuli kiire lähtö?" Ekaterina lausahti ja samassa Ami oli ulkona. Jos tuo olisi pysähtynyt kuuntelemaan olisi tuo kuullut äitinsä kritisoivan ylle heitettyä asukokonaisuutta. Tennislaukku (jossa säilytettiin myös koulukirjat) oli nakattu olalle, lippis päähän ja menoksi. Aamuiset epämääräiset meikit olivat edelleen naamalla... Eli siis ei todellakaan oltu parhaassa edustuskunnossa.

Voi vitun vittu. Miten hän saattoi unohtaa? Eihän se hänen kalleim mailansa ollut, mutta silti se paras maila. Se oli TÄYDELLISESTI kulutettu maila, joka oli kaikinpuolin paras peliväline. Pehmeä, mutta sopivan jämäkkä. Peli ei kertakaikkiaan kulkenut ilman sitä. Isä olisi todennäköisesti käskenyt mennä ostamaan uuden, jos olisi kuullut mailan hukkuneen. Mutta eihän mailaa voinut vaihtaa.. se oli liian hyvä.

Loppumatka suunnilleen juostiin. Eihän kukaan ollut pöllinyt mailaa.? Jos oli niin hän kyllä takoisi järkeä moisen saastan päähän. Väsymys tuntui painavana jäsenissä, edellisenä iltana oli mennyt vähän liian pitkään. No, siitäkin huolimatta juostiin niin lujaa, että hyvästä kunnosta huolimatta tuli hengästynyt olo. Tennarit takoivat asfalttia ja viimein nähtiin koulurakennuksen häämöttävän edessä. Tenniskentille suunnattiin suoraan. Joku näytti istua tollottavan paikoillaan, mutta siitä ei nyt välitetty. Ihan sama mitä tuokin juippi tenniskentällä teki. Ami halusi vain löytää sen hemmetin mailan. Kuitenkin juuri kun oltiin ohittamassa toinen tyynesti, tuo murahti jotain kysyvää. Kysymykseen vastattiin paheksuvalla mulkaisulla ja sitten marssittiin tyynesti kentän poikki. Silmä't kiersivät kentän laitaa, jossa laukkua oli eilen säilytetty. Siellä maassa näkyikin se tuttu turvallinen, keltainen maila.
"Luojan kiitos." Murahdettiin hiljaa ja napattiin maila maasta. Sen jälkeen sitä tutkittiin tarkoin, ettiei kukaan vaan ollut käynyt terrorisoimassa kallisarvoista omaisuutta.

Maila kuitenkin todettiin ehjäksi ja se tungettiin hellästi laukkuun. Sitten käännähdettiin viimein ympäri ja vilkaistiin sitä äsken ohitettua henkilöä. Joku tatuoitu juippi? Kuka lie. Poltteli röökiä tenniskentällä.Voihan kutunkikkarat.
"Mitä helvettiä sä täällä poltat?" Tiuskaistiin toiselle ja pysähdyttiin haastavana seisomaan toisen eteen. Tämä aamu ei todellakaan ollut mennyt putkeen.

((Yayyy, me so happy :)!))

Okei, hän oli erehtynyt tulijan suhteen. Ei siis tietenkään siinä, että tämä olisikin ollut opettaja, vaan tämä ei tosiaan ollut se, jota hän odotti. Jonka rahoja hän odotti. Katse seurasi aurinkolasien takaa kun toinen jatkoi marssimistaan pitkin kentän laitaa, keräten jonkun kapulan maasta ja sulloen sen laukkuunsa. Deanin kiinnostus lopahti yhtä nopeasti kuin se oli herännyt ja hän keskittyi jälleen tuijottamaan tyhjin silmin eteensä.

Pitkään hän ei saanut velloa väsymyksensä aiheuttamassa puolikoomassa, sillä kentälle ilmestynyt tyttö seisahtui hänen eteensä ja kyseli tyhmiä. Dean vilkaisi sormiensa välissä käryävää tupakkaa, vieden sen sitten rauhallisesti huulilleen ennen vastaamista. ”Röökiä.” Olisi varmaan ollut skandaali, jos hän olisi väittänyt polttavansa pilveä. Hän ei halunnut ruveta leikkimään onnellaan henkilön kanssa, jolla oli tennismaila laukussaan ja joka saattaisi erehtyä luulemaan hänen päätään palloksi.

Dean skannasi tytön katseellaan. Mikään tupakan vaaroista valistamaan tullut uskovainen tämä ei ainakaan voinut olla. Uskikset pukeutuivat siistimmin. Tämä tapaus sen sijaan näytti pitkälti samalta kuin Deanista tuntui; hyvin väsyneeltä ja nuhjuiselta. ”Kannattaisi sunkin kokeilla, se rauhottaa hermoja.” Eihän hän tietenkään malttanut suutaan pitää kiinni, mutta miten olisikaan, kun toinen mulkoili siihen malliin, että kerjäsi suunsoittoa osakseen?

Nuorukainen asettui parempaan asentoon katsomossa, nojaten selkänsä ylempään penkkiriviin. Siinä olisi miltei voinut ottaa pienet nokoset, joskin herätessä olisi varmaan saanut tuntea kulmikkaan alustan mojovana selkäkipuna. ”Oliko sulla jotain muuta?” hän kysyi.

Ami tuijotti toista murhaavasti kuullessaan vastauksen kysymykseensa. Juuri tuotahan hän olikin tarkoittanut, vitun urpo. Toisen lausahdus oli kuitenkin niin ala-arvoinen, ettei siihen jaksettu juuri nyt reagoida muulla kuin paheksuvalla kielen naksautuksella ja mulkoilulla. Hemmetti soikoon noita urpoja, jotka kehtasivat tulla tenniskentille vetämään röökiä. Toiset pitivät (Ami) tenniskenttää suunnilleen pyhänä paikkana, joten tuollainen alentava käyttäytyminen otti kupoliin. Toisaalta, kyllähän Ami itsekkin poltteli syöpäkääryleitä silloin tällöin, tosin harvemmin, joten siitä asiasta tuo ei kyennyt valittamaan.. Joskaan tuo ei koskaan polttanut tenniskentällä. Ei siis siltikään ollut idioottia valittaa moisesta.

Toisen lausahtaessa jotain siitä, että Aminkin pitäisi kokeilla polttamista.. Teki mieli tehdä jotain hyvin lapsellista ja näyttää toiselle kieltä. Siihen ei kuitenkaan ryhdytty vaan jatkettiin mulkoilua. Viimein hetken, kun oltiin aseteltu sanat oikeinpäin päässä jaksettiin vastata toiselle.
"Urheilijat ei anteeks vaan voi kauheesti poltella... "Tiuskaistiin ja katsahdettiin nopeasti ympärille. Amin oma polttaminen nimittäin oli vähintäänkin salaista, sillä valmentaja olisi kirjaimellisesti hirttänyt tuon tennisverkosta kattoon, jos olisi kuullut tuon edes harkinneen tupakkaa. Valkku jaksoikin aina saarnata siitä, että nuorten piti valita joko urheilu tai tupakointi, koska keuhkojen piti olla kunnossa ja sitärataa.
"Mutta voitko painua nyt vittuun täältä kentältä?" Kysyttiin kylmästi. Ärsyttävä tyyppi. Voisi hänen puolestaan maleksia tapaamaan pahiskavereitaan jonnekkin muualle. Toisaalta mieluummin hänkin olisi pahksia treffaillut, sillä kerman idioottit olivat kertakaikkiaan raivostuttavia yli puolet ajasta. Kaikki ajattelivat ainoastaan ulkonäköä, rahaa ja hyvännäköisiä miehiä. Joskus moiseen ajatusmaailmaan jaksoi upota, mutta tänään se tuntui ihan ylihankalalta. Väsytti ihan liikaa.

Hetken aikaa jaksettiin vielä olla loukkaantuneita. Sitten viimein väsymys alkoi muistutella itsestään alkavana päänsärkynä. Ehkä voisi sittenkin olla hyvä napata röökiä naamaan. Ehkä se helpottaisi. Ympärille katsottiin nopeasti ja sitten istahdettiin muitta mutkitta toisen viereen. Tämä oli harvinaista käyttäytymistä neiti jääpatsaalta, mutta tämä aamu nyt oli ollut kertakaikkiaan perseestä.
"Nakkaa mulle yks." Sanottiin täysin tyynesti, niinkuin äskein ei oltaisi valitettu moisesta käyttäytymisestä. Omatunto hakkasi takaraivoa vasaralla, kun edes harkittiin tenniskentällä polttamista.

[Anteeksi kökköys ja lyhyys, mutta halusin vastata ja oli kiire ]

Deanin teki miltei mieli hörähtää epäuskoisesti tytön väitteelle. Vai eivät urheilijat voineet poltella? Ainakin sen perusteella, mitä hän oli nähnyt, saattoivat koulun urheilujoukkueissa pelaavat tyypit tehdä mitä hyvänsä epäterveelliseksi luokiteltavaa ryyppäämisen ja irtosuhteiden väliltä. Joukossa saattoi tietenkin olla niitä pulmusia, joille jo pelkkä ajatus tuotti pahoinvointia, mutta niistä tapauksista hän ei sitten tiennytkään mitään. ”En,” nuorukainen tokaisi yhtä hyiseen sävyyn kuin kehoitus oli esitetty. Ellei toinen aikonut virittää pommia katsomon alle tai harjoitella jousipyssyllä ampumista elävään maaliin, kieltäytyisi Dean hievahtamasta minnekään.

Tytön istuutuminen viereen ei siinä kohtaa varsinaisesti ilahduttanut Deania. Hän ei kaivannut yleisöä puuhilleen, joiden onnistuminen näytti tässä kohtaa varsin epätodennäköiseltä. Sen lisäksi minkäänlaisen jäkätyksen kuunteleminen ei sillä hetkellä napannut. Dean käänsi jo päätään tytön suuntaan, valmiina komentamaan tämän vuorostaan vähemmän kohteliaasti jonnekin muualle, mutta tyttö ehti avata suunsa ensin. Mitään sellaista Dean ei kuullut, jota hän oli odottanut vaan jotain täysin päinvastaista.

Harkittuaan asiaa ensin hetken, ronkki nuorukainen lopulta taskustaan yhden tupakan. Helvetistäkö hän tiesi, vaikka tytön suunnitelma olisi ollut mukamas pummia tupakkaa ja sitä myöten takavarikoida koko aski suojellakseen armasta tenniskenttäänsä. ”Eihän urheilijat voi polttaa,” Dean huomautti ojentaessaan syöpäkäärylettä toista kohti. Ehkä kannattaisi kokeilla kiristystä, ellei tyttö muuten häipyisi kentältä; hän uhkaisi kertoa tämän valmentajalle tupakoinnista. Ja sen jälkeen voisi lähteä ostarille varastamaan kaupasta uusia Legoja. Aivan niin alas Dean ei ollut valmis vajoamaan, että alkaisi kiristää jollain tuollaisella asialla.

Puhelimen piippaus sai yllättävän paljon eloa aikaan Deanissa, kun tämä kaiveli kännykän taskustaan ja luki viestin. Sen jälkeen oli ihme, että päätyi takaisin taskuun eikä lentänyt kaaressa kentälle. Rahoille sai heittää hyvästit, sillä hänelle oli juuri tehty oharit. ”Voihan vittu,” Dean jupisi ottaessaan aurinkolasit nenältään ja hieroessaan valvomisen takia punertavia silmiään. Päivä oli muuttunut huonosta suorastaan luvattoman paskaksi.

Ami nappasi tupakan toisen käsistä ja vilkaisi sitä varsin tyytyväisenä. Toisen kommenttiin vastattiin pahalla mulkaisulla.
”Pää kiinni” Tiuskaistiin ja heilautettiin pitkiä hiuksia. Niskoja nakeltiin hetki ja sitten kaivettiin sytkäri jostain laukun pohjalta, jonne se aina jätettiin varmuuden vuoksi. Ihan vain, että jos hermoja alkaisi kiristää liian kanssa, voitaisiin tuikata koulu tuleen. Tai ainakin opettajanhuone. Sitten voitaisiin olla jälleen vähän paremmalla tuulella.. Ainakin niin kuviteltiin. Sytkärillä sytytettiin syöpäkääryle. Sitten vetäistiin heti alkuun kunnon henkoset. Kuinka hyvältä se maistuikaan. Eipä ollut neiti hetkeen polttanutkaan, sillä jopa baarissa oltiin alettu tyytyä vain ryyppäämiseen. Mikä oli varsin hämmentävää, jos sitä todella alkoi miettimään. Ensimmäisenä yleensä sytytettiin sätkä ja sitten vasta alettiin täyttää päätä alkoholilla. Tosin tämä saattoi johtua hurttuuden teille joutumisesta. Oltiin nimittäin viime viikkojen aikana eksytty miehen jos toisenkin mukaan.. JA vielä alkuillasta.

Äkkiä toisen puhelin soi. Ami vilkaisi toista vaivihkaa sivusilmällä. Jaahas ilmeisesti epämiellyttäviä uutisia, tai muuta vastaavaa. Kiroilu vahvisti äskeisen olettamuksen. Vedettiin uudet henkoset ja käännyttiin sitten katsomaan toista.
”Joku ei kaivannukkaan sun seuraas?” Lausahdettiin muka osaanottavasti. Ilmeisesti toista kuitenkin ärsytti sen verran rankasti, joten ei viitsitty alkaa aukomaan sen enempää nättiä nassua. Ei nimittäin innostanut alkaa toisen kanssa sen suuremmin riitelemään. Vaikka yleensä moista aktiviteettia harjoitettiin varsin helposti. Tänään olisi kuitenkin kiva jutella jonkun kanssa ihan muuten vain. varsinkin kun toinen ei vaikuttanut mitenkään rasittavalta. Ennemminkin kiinnostavalta, koska oli vähintään yhtä luotaantyöntävä kuin Ami itse yleensä. Sitä paitsi toinen oli pahis. Joten ei tarvitsisi kuunnella tuon hehkutuksia mitä epämääräisimmistä asoista. Ja toiseksi ei tarvitsisi pelätä että toisen faniklubi ilmestyisi nurkan takaa ihkuttamaan.

”Mä olen muuten Ami.. Ja ei mä en pelkää sua, joten voit saman tien lopettaa sen kukkoilun” Nakattiin ja sitten käännyttiin taas tuijottamaan eteenpäin. Välillä neitokaista vitutti se että piti aina päästä aukomaan sitä nättiä nassua. Tällä kertaa se kuitenkaan ei harmittanut, sillä tuollaiselle tyypille ei kannattaisi olla mukavakaan.. Joutuisi vain tuntemaan itsensä idiootiksi, toisen nauraessa päälle. Niimpä saatiin hetken aikaa olla sellainen kuin oltiin, ilman syyllisyyttä.

//ANTEEKSI KESTO!!!!//

Niinpä niin. Kovin usein ihmiset tolkuttivat muille kaikenlaisia sääntöjä sen suhteen, miten tuli käyttäytyä, mutteivat sitten itse kuitenkaan edes yrittäneet noudattaa niitä. Dean itse oli ainakin siinä kohtaa hyvä esimerkki kyseisestä ilmiöstä. Hän yritti tolkuttaa pikkusiskolleen edes jonkinlaisia tapoja ja sääntöjä, vaikka itse viittasikin moisille kintaalla. Asiat voisivat tietenkin olla toisin, jos hänellä olisi ollut joku joka olisi ollut kiinnostunut kasvattamaan pojasta jotain muuta kuin kovakalloisen kriminaalin.

Oli Deanin vuoro mulkaista toista pahasti ennen kuin aurinkolasit päätyivät uudestaan nenälle. Näillä näkymin hän saisi heittää hyvästit nukkumiselle seuraavankin yön osalta, mikäli hän mieli päästä eroon koko jutusta mahdollisimman nopeasti. Ja Dean todellakin halusi. Hän vaikka lintsaisi pari viimeistä tuntia ja menisi kotiinsa koisaamaan iltapäivän ajaksi.

”Minkä vitun kukkoilun?” Okei, ehkä Amiksi esittäytynyt tarkoitti juuri tuota, mutta sitä Dean ei suostunut ymmärtämään. Sen enempää hän ei suostunut ymmärtämään sitäkään, miksi tyttö kuvitteli hänen kuvittelevan, että tämä pelkäisi häntä. Toki punaisena helottavat silmät saattoivat silmälääkärille tai vastaavalle olla painajaismaista, mutta tuskin kenellekään muulle.

”Dean,” nuorukainen sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Kai hän oli sitten onnistunut itsekin imemään jotain oppeja mieleensä, kun oli yrittänyt patistella siskoaan tervehtimään ihmisiä. ”Onko sulla mitään juotavaa?” Harvinaista kyllä, mutta sillä hetkellä Dean ei edes kaivannut mitään alkoholipitoista vaan pelkkä vesi olisi ajanut asiansa.

Toiselle virnistettiin leveästi. Kukkoilusta huomauttaminen taisi ottaa itsetunnolle. Tai sitten toinen ei edes tajunnut kukkoilevansa, saattoihan se olla niinkin. Pahiksista kun ei koskaan tiennyt. Olisi voitu sanoa jotain kitkerää takaisin, mutta osattiin pitää nätti nassu hetken aikaa ummessa. Sätkästä vedettiin tyytyväisenä uudet sauhut.Tenniskenttä oli toisaalta aika hyvä paikka sauhutella. Tänne tuskin eksyisi kukaan opettajista rääkymään. Ainakin tällä hetkellä kenttä oli täysin autio, lukuunottamatta heitä kahta.

Äkkiä toinen esittäytyi ja Ami kohotti hivenen kulmaansa. Eipä ollut odottanut toisen esittäytymistä. Brunette oli ajatellut toisen häipyvän mahdollisimman nopeasti paikalta, mutta tämä käänne oli oikeastaan ihan mielenkiintoinen. Ehkä onnistuttaisi käymään jonkinasteinen keskustelu koulutoverin kanssa ilman että haluttiin kuristaa toinen. Yleensä keskustelut nimittäin jossain vaiheessa kääntyivät siihen, että toinen alkoi vaikuttaa Amin silmissä idiootilta ja tuosta haluttiin eroon. Dean vaikutti kuitenkin kylmäkiskoisuudestaan huolimatta ihmiseltä. Ihmiseltä, joka äkkiä kysäisi juotavaa. Ami vilkaisi toista ja rupesi tonkimaan laukkuaan, joka oli suunnilleen pohjaton. Sinne tungettiin kaikki tarpeellinen ja vähemmän tarpeellinen tavara. Vesipullot olivat kuitenkin niitä tarpeelliseksi laskettavia, joita kannettiin aina kunnon varastoa. Johtuen siitä, että reeneissä nestettä kului ja silloin oli kiva omistaa muutama ylimääräinen vesipullo.

Viimein vesipullo löytyi ja se ojennettiin pojalle.Kaikenlisäksi se oli vielä kylmä sellainen. Ilmeisesti äiti oli tunkenut sen tyttärensä laukkuun, ajatellen ettei tyttö itse kuitenkaan huolehtisi kylmästä juotavasta, vaan tyytyisi laukun pohjalla ajelehtiviin lämpimiin vesiin.
"Jos vesi kelpaa niin herra on hyvä.. " Lausahdettiin. Viimein oltiin saatu tupakkakin polteltua. Se nakattiin maahan ja litattiin kengällä kasaan. Sittenkään ei kuitenkaan tehty elettäkään lähdön eteen. Hänhän ei lähtisi ennen kuin onnistuisi jälleen mokaamaan yhden keskustelun.. Tai jos hän(tai mahdollisesti Dean) ei mokaisi tätä niin.. Sittenhän olisi päivän hyvä työ tehtynä. Kaikenlisäksi hänellä olisi ollut matematiikkaa.. Joka aiheutti pahaa oloa ja väsymystä. Joten voitiin hyvin istuskella auringonpaisteessa.
"Eiks sun pitäs muuten olla tunnilla? Mun pitäis. " Lausahdettiin ja virnistettiin leveästi.

Päivän ensimmäinen positiiviseksi luokiteltava yllätys tuli siinä kohtaa, kun Ami kaiveli laukustaan vesipullon ja ojensi sen nuorukaiselle. Rehellisesti sanottuna Dean ei ollut odottanut, että toiselta edes löytyisi minkään valtakunnan juotavaa, saatika sitä, että toinen olisi tarjonnut sitä. Dean otti pullon vastaan, kiersi korkin auki ja antoi kylmän veden valua alas kurkustaan.

”Pitäis,” nuorukainen vastasi tyynesti saatuaan lopultakin tyydytettyä janonsa. ”Aiotko sä kipittää koululle kantelemaan?” hän tiedusteli ojentaessaan suljettua pulloa takaisin Amille. Se tuskin oli tytön suunnitelmissa, sillä olisihän tämä silloin jäänyt itsekin kiinni lusmuilusta. Periaatteessahan Dean olisi voinut palata koululle, nyt kun aiempi tapaaminen oli mennyt perseelleen. Opettaja kuitenkaan ei mahtaisi katsella reipasta myöhästymistä yhtään sen paremmalla kuin koko tunnilta lintsaamista, joten oli aivan sama skipata tunti kokonaan.

Mitähän hittoa toinen muuten edes puuhasi täällä? Tai siis ilmeisesti tyttö oli unohtanut kentälle jotain, mutta löydettyään sen tämä olisi aivan hyvin voinut jatkaa matkaa ripitettyään häntä ensin tupakoinnista. Väsyneet aivot yhdistivät viimeinkin Amin kermaan, joka ei suinkaan vähentänyt nuorukaisen ihmettelyä. Hitaasta päättelystä Dean ei voinut sinä päivänä soimata itseään. Ennemminkin se antoi lisää syytä istua katsomossa luokkahuoneen sijasta.

”Ei sulla olis ruokaakin siellä laukussas?” Dean kysyi, vaikkei hän hetkeäkään uskonut Amin kantavan eväitä mukanaan. Jo juotavan löytyminen oli ollut liki luonnoton onnenkantamoinen, kun nuorukaisen tuurista puhuttiin.

[anteeksi kestooooo ; _ ; ]

Ami tuijotti eteensä, koska ei kehdannut tuijottaa suoraan päin Deaniakaan. Ajatukset tuntuivat raskailta. Viimein toinen päätti taas aukoa hänelle päätään, tai ehkä se tuntui siltä vain Amista...
"No en ajatellut juosta kantelemaan. Toki jos haluat, että niin teen voin sen tehdäkkin." Ami lausahti kuivakasti ja jatkoi eteensä tuijottamista., Dean vaikutti vaikealta ihmiseltä, hän itsehän ei koskaan sellainen ollut, niin luotaan työntävältä. Toisaalta kai se oli yksi syy siihen, että poika klikittyi pahiksiin. Toisaalta, Aminkin olisi kaiketi pitänyt kuulua niihin, jos kyse olisi asenteesta. Mutta ei, raha oli se mikä tässä koulussa ratkaisi. Kuuluihan muuan aasialainen tappelupukarikin pentuihin, vaikka oli löynyt sitä yhtä cheerleaderia kuonoon ruokalassa joskus aikoinaan.

Samassa pitkähkön hiljaisuuden jälkeen toinen kyseli ruoan perään. Ami käänsi katseensa takaisin Deaniin. Muttei ollut varma mitä sanoisi. Ei hän mikään jääkaappi sentään ollut, mukana saattoi olla joku energiapatukka ja purkkaa. Tosin niistäkään ei oltu sataprosenttisen varmoja. Huokaistiin teatraalisesti ja alettiin jälleen kaivelemaan laukkua. Sisältä löytyi kuitenkin juuri ne mitä äsken oltiin muisteltukin.
"Energiapatukka ja purkkaa.. Haluatko jompaa kumpaa?"

Hetken kuluttua Deania vilkaistiin uudelleen. Toinen oli kyllästyneen ja väsyneen oloinen, mutta siltikin jotenkin kiehtova. Ei sillä tavalla, niinkuin yleensä ajateltiin tyttöjen katselevan poikia kiehtova, vaan ennemminkin tuo oli jotenkin täysin väärässä paikassa. Olisi voinut kuvitella kundin prätkän selkään ja johonkin jengiin mesoamaan muiden poikien kanssa. Ja ennenkaikkea Ami itse pyrki pysymään erossa Deanin näköisistä kundeista ja harrasti mieluummin hivenen vanhempia, niin sanotusti helpompia miehiä. Tosin saattoi se johtua siitäkin, ettei Ami itse jaksanut nähdä niin suurta vaivaa, että olisi alkanut tutustua toiseen kovinkaan helpolla. Joten, oli helpompi tutustua miehiin, jotka tekivät aloitteen ja olivat itse sinnikkäitä. Kaksi sulkeutunutta ihmistä, ei yleensä ollut hyvä yhdistelmä. Niinkuin nytkin.. Koko ajan oli hiljaista.
"Sinä et taida paljon puhella? " Kysyttiin yllättäen ja vilkaistiin toista kulmien alta.
"Johtuuko se siitä ettei sua kiinnosta jutella, olet ujo vai siitä että olet liian kova kundi juttelemaan?" Päätä kallistettiin ja kasvoille levisi mairea hivenen ivallisen oloinen hymy.

”Tee mun puolesta. Mä en aio jäädä kattomaan uskoko kukaan sua vai ei,” Dean totesi. Tuskinpa kukaan opettaja olisi epäillyt asiaa, vaikka Ami olisikin mennyt kertomaan nähneensä hänet lintsaamassa. Ehkä nuorukaisen pitäisi kokeilla sellaista tempausta, ettei hän lintsaisi kertaakaan viikon aikana. Siinä olisi jo saavutusta, varsinkin jos samalla onnistuisi olemaan myöhästymättä yhdeltäkään tunnilta.

Tämähän oli melkein kuin olisi ollut täysihoitolassa. Ruokaa ja juomaa sateli, kun vaan ymmärsi pyytää. ”Anna vaikka se energiapatukka,” Dean sanoi hetken pohtimisen jälkeen ja ojensi kätensä. Purkalla nyt ei nälkä lähtenyt, korkeintaan rupesi kyrpimään, kun leuat jauhoivat tyhjää. Dean repi kääreen energiapatukan ympäriltä ja haukkasi siitä palan. Jauhettuaan mössöä hetken leuoissaan, hän tuijotti hetken tylsänä käärettä ennen kuin sylkäisi patukanpalan suustaan. ”Mitä paskaa tää on?” Dean ärähti. Patukanjämät hän heitti kentälle. Kyllä oravat tai muut elukat korjaisivat ne sieltä pois, tai viimeistään talkkari.

Ami sai osakseen jälleen yhden äkeän katseen aurinkolasien takaa. Ensin tämä syötti hänelle jotain järkyttävää paskaa ja sitten vielä vittuili. ”Nimenomaan siitä jälkimmäisestä. Mä en ole mikään nössö-urheilijapoikanen, joka haluaa rupatella kaikkien tyttöjen kanssa pönkittääkseen egoaan,” nuorukainen totesi kuivasti. Periaatteessa ei olisi ollut mikään ihme, vaikka joku olisi erehtynytkin pitämään häntä ujona. Leuhkakin Dean sai toisinaan kuulla olevansa, mitä hän ei oikein osannut kieltääkään. Kai hän sitten oli leuhka, jos häntä ei – kuten tyttö oli arvannut – yksinkertaisesti kiinnostanut horista joutavia kaikkien vastaantulijoiden kanssa.

Ami katseli toista huvittuneena, kun tuo rupesi jauhamaan energiapatukkaansa. Äkkiä toisen ilme kuitenkin valahti ja pirullinen hymy nousi bruneten kasvoille. Ei ilmeisesti innostanut moinen eväs.
"Energiapatukka, erittäin proteiinipitoinen sellainen" Lausahdettiin ja hymyiltiin mahdollisimman vittumaisesti. Sitten katseltiin toista pää hivenen kallellaan ja samalla kasvoille luotiin muka hämmentynyt ilme.
"Eikö maistu?" Joo ihan sama. Toinen oli selkeästi ihan idiootti tapaus. No, ei kuitenkaan jaksettu vielä persettä liikauttaa mihinkään suuntaan, joten tyydyttiin möllistelemään tenniskentän pintaa.

Äkkiä tuo vastasi hänen kysymykseen ja vaikutti vittuuntuneelta. Ami virnisti leveästi. Ah päivän hyvä työ olisi selkesti tehty. Olihan hän saanut moisen ääliön ärsyyntymään vielä enemmän. Se oli selkästi hyvä juttu. Oli nimittäin semmoinen fiilis, että vain harva uskalsi aukoa turpaansa moiselle 'pahikselle'. Tosin Amin mielestä toinen oli vain huvittava.
"Uuuuuuu kylläpäs sä olet pelottava. " Lausahdettiin ja vetäistiin viimeinkin laukun vetskari kiinni. Olisi kenties aika jatkaa matkaa, ei jaksettu olla näin negatiivisessa seurassa koko päivää.
"No, pidä hauskaa ittes kanssa.. Jos haluat vielä seuraa, tuu perässä. Mä lähen juomaan kahvia. " Ilmoitettiin rauhallisesti ja hymyiltiin pirullisesti. Tämä oli kuitenkin ollut varsin hauska aamu... Kenties Amin itsesuojeluvaisto oli jotenkin surkastunut, kun tuo koki niin suurta mielihyvää pahiksen ärsyttämisestä.

Viimeisen kerran katsahdettiin hymyillen toiseen, sitten perse nostettiin ylös penkistä. Silmänisku ja marssimista kohti koulua. Hetki pohdittiin tulisiko toinen perässä, vai antaisiko hänen marssia itsekseen kahville. Hmmn. Ihan sama oikeastaan. Toisaalta taas. Kyllähän Ami viihtyi ihmisten seurassa, vaikkei itse se porukan äänekkäin aina ollutkaan.

Ei ihme, että Ami oli raaskinut luopua energiapatukasta; moista moskaa ei kukaan söisi. Tai kai niitä jotkut heikkopäiset popsivat, mutta Dean oli vaikka ennemmin nälissään kuin yritti ahtaa kitaansa epämääräistä mössöä. "Voithan sä käydä hakemassa sen ja maistaa itse," nuorukainen tokaisi. Olikin pitänyt antaa vesipullo takaisin toiselle, suun huuhtelu olisi ollut siinä kohtaa erittäin tervetullut.

"Sanoinko mä olevani?" Dean huokaisi kyllästyneenä. "Mä pitäisin sun naamaasi pelottavampana kuin itseäni," hän jupisi. Harvemmin kermaan kuuluvia tyttöjä näki koululla meikittöminä. Okei, olihan hän saanut jo todeta muutenkin, ettei Ami ollut aivan normaali. Siis jos vertasi muihin kanoihin. Kaiken järjen mukaan tämän olisi pitänyt häipyä kentältä jo aikoja sitten, eikä jäädä tupakoimaan ja soittamaan suutaan.

Tytön noustessa ja lähtiessä marssimaan pois, Dean viivytteli vielä hetken ennen kuin nousi ylös. Kahvin hakeminen oli ehdottomasti hyvä idea, kun taas seura, jonka kanssa hän oli kofeiiniaan menossa noutamaan, oli vähintään epäilyttävä. Nuorukainen ei ollut varma, oliko hän vain tyytyväinen Amin vittuillessa hänelle päin naamaa vai oliko se pelkästään ärsyttävää. Kai sekin mysteeri selviäisi ennemmin tai myöhemmin. Todennäköisesti ennemmin (ja jälkimmäiseen vaihtoehtoon kallistuen), mikäli kahvikaan ei auttaisi pääkipuun.

"Mä en juo mitään koulun automaattilitkuja," Dean julisti heidän päästyään pois kentältä. Sen takia askeleet suuntautuivatkin kohti koulun portteja ja päämääräksi valikoitui Dusty's. Kyllä kyseisen kahvilan tarjottavat aina voittivat automaateista valuvat lirut.