could somebody tell me what's going on?

// eli audrey tänään, okei, ilman noita laseja. (8 ja lätkää pelataan... iik! //

Parkkeeratessaan autoaan San Diegon jäähallin pihaan, Audrey mietti ankarasti mitä oikeastaan edes teki siellä? Kaikki oli alkanut edellisenä iltana, kun Frank oli väen vängällä halunnut katsomaan lätkää parhaan kaverinsa Peterin kanssa. "Koska meidän (eli joku nuorten joukkue, jossa veljen kaveri pelaa, kai?) joukkue pelaa siellä! Totta kai mun on nähtävä se matsi!!" oli veli karjunut ruokapöydässä. Audrey ihmetteli asiaa sillä veli oli hulluna baseballiin, ei lätkään. Sekä isä että äiti suostuivat päästämään pojan sinne, kunhan joku aikuinen lähtisi mukaan; heillä ei kuitenkaan ollut aikaa. Ja kun kävi ilmi, ettei Peterin isäkään päässyt peliin (hänen äitinsä ei edes harkinnut asiaa), oli veli alkanut pehmittämään Audreytä. Tyttö oli alun alkaenkin ollut sitä mieltä, ettei halua lähteä; hyvä jos hän ymmärsi baseballista mitään! Lätkästä puhumattakaan. Ja sen hän oli veljelleenkin sanonut, mutta joillain kumman poppaskonsteilla Frank oli saanut siskonsa lupautumaan heidän mukaansa. "Kun sulla ei kerran treenejäkään oo, Audrey pliiiiiiiiiiiis!" ja tietysti ne veljen suloiset puppy eyet. Eihän niitä voinut vastustaa, joten Audrey oli uhrautunut ja luvannut lähteä mukaan.

Kun auto oltiin saatu parkkeerattua ties kuinka kauas itse jäähallista ("Mähän sanoin, että meidän ois pitänyt tulla aikaisemmin!"), kolmikko lähti poikajohtoisesti kulkemaan kohti hallia. Audrey toimi myös rahapussina, omista rahoistaan hänen ei onneksi tarvinnut maksaa mitään, mutta niin, etteivät nuo kaksi murkkujätkää ostaisi väliajalla koko kioskia tyhjäksi. Tai hommaisi itselleen joitain VIP-paikkoja. Brunette pyöritteli silmiään Frankin ja Peterin huudellessa joitain joukkueen kannustushuutoja kuin mitkäkin cheerleaderit. Siitä tyttö onneksi piristyi, sillä paikalla olisi tietysti cheerleadereita! Hänen ei tarvitsisi keskittyä lainkaan itse peliin, hän voisi silmäillä jäähallilla tanssahtelevien "kollegoiden" koreografioita. Tai kannustushuutoja. Tai jotain, ihan mitä tahansa muuta kuin lätkää. Ajatuksistaan Audrey palasi Frankin huutelevan joillekin kavereilleen, jotka liittyivät kolmikon seuraan. Kohteliaasti veli hänet kavereilleen esittelikin, mutta sitten nuo rupesivat jo puhumaan pelistä. Asiaan jo tylsistyneenä harppoi brunette poikien perässä sisälle jäähalliin, ja jonon hännille.

Kuuntelematta lainkaan poikalaumaa, tai muitakaan lätkäfaneja, jotka olivat paikalle ilmaantuneet, tyttö huomasi päätyneensä lippuluukulle vanhan miehen asiakkaaksi. Ja tuo pervo äijä selvästi vilkuili hänessä jotain muutakin, kuin naamaa. Velikin sen huomasi, ja kakisteli kurkkuaan, saaden myyjämiehen huomion itseensä.
"Me haluttais paikat, mistä me haluttiinkaan ne Peter?" Frank kysäisi virnistäen, velikin näytti olevan hieman pihalla koko jutusta, muttei antanut sen pahemmin haitata.
"Me haluttais paikat keskikentän läheltä, ja alhaalta", tuo sanoi ja valitsi sitten heille paikat. "Sä maksat", veli sanoi ja virnisti siskolleen, joka antoi luottokorttinsa miehelle, kun paikat oli päätetty (ilmeisesti ne olivat melko hyvät paikat). Myyjä ojensi Audreylle kolme lippua ja luottokortin, jonka jälkeen kolmikko siirtyi lähemmäs katsomoa. Brunette ojensi liput sekä veljelleen että Peterille.
"Ja pidättekin näistä huolen! Mä käyn naistenhuoneessa, ja tuun sitten katsomoon. Tässä, jos haluatte ostaa jotain evästä", tyttö sanoi vielä ojentaen veljelleen viidenkymmenen dollarin setelin, ennen kuin lähti ihmisiä väistellen etsimään vessoja.

Naistenhuoneeseen ei ollut tungosta vielä tässä vaiheessa. Audrey suuntasi peilien luo ja tarkasti ulkonäkönsä. Ei sillä, että hän olisi hirvittävästi uhrannut ajatusta ulkonäölle lähtiessään keskustan ulkopuolelle lätkäpeliin. Hymynkare leikitteli tytön huulilla, kun hän kätensä pestyään (ja hänhän ei sitä irstasta äijää enää haluaisi nähdä!) lähti vessasta. Ihmisiä oli yhä jonottamassa lippujaan, ja muutama mulkaisi Audreytä vähän ärsyyntyneenäkin, no anteeksi, että joudun menemään ohitse! olisi tyttö mieluusti tokaissut, mutta piti suunsa supussa. Frank ja Peter olivat ostaneet itselleen jotain syötävää, ja jääneet sitten norkoilemaan kaukalon edustalle. Brunette meinasi jo kysyä, etteivätkö he uskoneet hänen löytävän oikeille paikoille, mutta kävikin ilmi, että he katselivat pelaajien lämmittelyä ennen varsinaisen pelin alkua.
"Jäikö rahaa yli?" Audrey kysäisi pelästyttäen pojat. "Älä viitsi Aud!" Frank tokaisi, iski ylijääneet rahat siskonsa käteen ja kääntyi tuijottamaan taas kaukaloon. Tyttö pyöritti päätään, mutta jäi itsekin tuijottamaan jäälle. Oli siellä muutama ihan hyvännäköinen jätkä, mutta kuka nyt haluaisi seurustella jäkiksen kanssa? Monelta puuttui hampaitakin! Katse kuitenkin seurasi pelaajien harjoittelua yhdessä muiden kanssa. Mitäköhän tästäkin tulisi?

Taulutelevisiossa pyöri ESPN Classic ja Kris istui olohuoneen sohvalla neljän mustan dobermannin keskellä, kun puhelin soi. Koirista kolme - pojan päällä makaava Awa ja lattialla pojan jaloissa retkottavat Laroy ja Bella - olivat nostaneet päänsä, mutta porukan vanhin - joka oli vallannut suurimman osan sohvasta, mikä oli syy siihen miksi koirista nuorin makasi Krisin päällä - ei reagoinut soivaan puhelimeen. Oli toki mahdollista että vanhan koiran kuulo reistaili eikä se kuullut koko puhelinta - liikkeissään koira oli ainakin jo hidastunut ja kangistunut vanhuuttaan.
"Hallilla olisi peli tänään, lähetäänkö kattomaan sitä porukalla? Moikataan ainakin Reddingsiä, jos siinä pelissä ei ole mitään seurattavaa", samassa joukkueessa pelaava Josh sanoi puhelimessa kapteenin vastattua. Tänään pelaavaa joukkuetta hekin edustivat, mutta eri ikäluokassa. Reddings oli taas joukkueen valmentaja - aivan tuttu tyyppi, samassa hallissahan he harjoittelivat ja oli se itseasiassa valmentanut heitäkin muutama vuosi sitten. Kunnes nuoremman ikäluokan silloinen valmentaja oli jäänyt eläkkeelle - he olivat saaneet McCartneyn ja Reddings oli siirtynyt nuoremmille. Kris ei ollut koskaan varsinaisesti ymmärtänyt sitä siirtoa, mutta tehty mikä tehty. McCartney oli okei, vaikka Reddings oli edelleenkin valmentajista se tutumpi. Sitä tosiaan pitäisi käydä moikkaamassa.
Josh lupautui ajamaan, muutama muukin kaveri tulisi mukaan ja peli alkaisi puolentoista tunnin kuluttua - niiden faktojen jälkeen puhelin oli suljettu ja Awa ajettu pois päältä, jotta Kris pääsisi ylös sohvalta ja kolmanteen kerrokseen vaihtamaan vaatteita.

"C'moon, kierretään vaan sivuovesta. Kyllä ne meidät sieltä päästää", William vakuutteli kuusihenkisen poikaporukan saapuessa jäähallille. Lippujen ostamisen sijaan porukka olisi voinut kiertää sivuovesta sisään, josta pääsi suoraan pukuhuoneisiin - ja jota kautta kuului päästää ainoastaan kokoonpanossa olevat pelaajat. Koska koko porukka kuului joukkueeseen, he tietenkin ravasivat jäähallilla yhtenään - myös jäähallin vakituinen henkilökunta oli tullut tutuksi ja mahdollisesti ovella olisikin joku tuttu tyyppi vastassa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä että se siltikään päästäisi heitä sisälle.
"Varmana kukaan muu ei ole koskaan saanut päähänsä mitään tollasta", Kris sanoi, saaden Williamin miettimään ankarasti vastalausetta. Paidan rintaan hakattu C päti kuitenkin ainoastaan silloin kun paita oli ihan päällä kaukalossa - nythän se ei tietenkään ollut. Edes logolla kuvitettua joukkueen takkia ei oltu otettu mukaan, päällä oli vaan siniset farkut ja tummanruskea WESCin huppari. Mutta kapteenin sanalla ei ollut yhtään sen enempää painoa kuin muidenkaan. William uskoikin vasta kun muutkin olivat kieltäneet idean.
Pääovella oli tuttu tyyppi vastassa, samoin kioskilla - kumpaakin kuitenkin vaan moikattiin nopeasti. Vanhempaan ikäluokkaan kuuluvan pelaajan kohdalla jäätiin juttelemaan kauemminkin.

"Polvet ovat alkaneet vaivaamaan, mutta se taitaa olla jokaisen maalivahdin vaiva jossain vaiheessa uraa", Reddings sanoi, miehen hiusraja oli karannut entisestään. Kris kavereineen oli suunnannut suoraan vaihtoaition luokse. Heitä ei olisi oikeasti edes pitänyt päästää niin läheelle, mutta kun Reddings salli sen järjestysmiehillä ei ollut asiaan sananvaltaa. Eivätkä heidän paikkansa olleet edes kovin kaukana vaihtoaitiosta, rivejä ei jäänyt väliin kuin muutama.
Reddings vahti samalla lämmitteleviä pelaajia, keskustelu oli edennyt valmentajan Venäjän ammattilaisliigassa pelaavaan poikaan. Pojan polvet vaivasivat, eivät Reddingsin. Tyypillinen maalivahtien vaiva, siksi Krisinkin isä oli lopettanut pelaamisen ja lopulta myös valmentamisen kun vamma oli alkanut vaivaamaan uudestaan. Derekille kävisi varmaan samalla tavalla. Kris ei kyseistä paikkaa ollut koskaan pelannutkaan - maalien tekeminen oli kivempaa ja se nopeus ja ketteryys olisi mennyt hukkaan maalissa.

Katse oli käynyt kaukalon ulkopuolella ja brunettea tyttöä oli katsottava uudestaankin. Ei siksi että se olisi ollut niin nätti -- tai siis olihan se, mutta se oli myös hiton tuttu.
"Mä menen käymään tuolla. Reddings, nähdään useamminkin ja onnea peliin", Kris sanoi, muutaman nyökkäyksen ja Reddingsin vastauksen jälkeen kanadalainen oli lähtenyt tutun luokse.
"Sä näytät olevan vähän väärässä paikassa", Kris sanoi ollessaan kuuloetäisyydellä brunetesta, hymy ja äänensävy olivat erittäin hyväntuulisia. Sehän siinä olikin saanut katsomaan useampaankin kertaan - Kris ei oikein uskonut että jääkiekko oli bruneten laji. Se näyttikin olevan kolmen nuoremman pojan seurassa. Ehkä se sitten oli pakkoraahattu katsomaan niiden perään. Tai eipä Kris tyttöä oikein tuntenut, mistäs sitä koskaan tiesi.
"Moi, Audrey."

Audreyn katsellessa lämmitteleviä pelaajia, kävi ilmi, että nuo oikeasti olivat jotain hänen veljensä ikäisiä. Okei, eli sieltä ei sitten isketä ketään. Ajatus itse asiassa huvitti toista, sillä hänhän oli vain tullut veljensä pakottamana peliä katsomaan. Mistä hän oli tuollaisenkin idean saanut päähänsä? Tyttö inahti hieman, kun joku pelaajista oli kaatunut jäällä. Frank muljautti silmiään siskolleen ja sanoi sitten huvittuneesti: "Miten sä pystyt seuraamaan tän pelin, jos sä jo kauhistelet näiden lämmittelyä?" Audreyn poskille nousi pieni häpeän puna, ei ollut hänen vikansa, ettei kestänyt katselle noin brutaalia lajia! Astonin jenkkifutisjoukkuetta kannatettaessa tyttö oli kyllä nähnyt ties miten pahoja taklauksia, jotka silti olivat aivan järkyttäviä!, mutta jäällä voisi oikeasti käydä pahasti! Niiden hokkareiden terätkin olivat niin pirun teräviä... Brunette olisi mieluusti jo siirtynyt istumaan katsomoon, mutta kun veli ja Peter, mukaan oli ilmaantunut joku kolmaskin poika, eivät millään halunneet jättää paikkaansa siinä kaukalon laidalla, oli Audreynkin vain jäätävä paikoilleen. Hän näyttäisi aivan urpolta istuessaan yksin katsomossa, ja hän ei antaisi ihmisille tilaisuutta tulla istumaan viereen. Okei, ei sillä, että täällä hirvittävästi niitä irstaita lätkäfaneja olisi, kyseessä oli kuitenkin junnujen matsi, mutta silti. Ajatuskin seuraan tunkevasta perverssistä oli kuvottava.

"Miten ne lämmittelee näin kauan?" tyttö kysyi sitten veljeltään. Toki hekin lämmittelivät ennen esiintymisiä ja kisoja, mutta lätkäpelaajien lämmittely tuntui kestävän ikuisuuden! Tai sitten se johtui vain siitä, ettei laji kiinnostanut häntä. "Jotta ne pystyisivät pelaamaan sitten täysillä, jäähalli on kuitenkin kylmä", Frank vastasi siskolleen irroittamatta katsettaan jäästä. Veli nosti sitten kättään jollekulle tutulle pelaajalle, ja Audrey vaipui omiin ajatuksiinsa. Hän kyllä vieläkin ihmetteli miksi Frank oli halunnut tulla katsomaan peliä. Okei, veli oli jätkä ja piti urheilusta, mutta haloo! Pikkuveli pelasi baseballia, ei lätkää. Mutta ilmeisesti se oli jokin miehinen harrastus seurata lätkää, vaikkei sitä ikinä ollut pelannutkaan.... Hetkinen, tyttö tajusi, että Frank saattaisi haluta vaihtaa lajia! Tosin isä ei antaisi missään nimessä suostumusta siihen, veli kun oli kuitenkin jo pitkään halunnut baseballista ammatin. Ehkä pikkuveli kuitenkin haluaisi kokeilla lajia, siihen suuntaan veljen silmät vilkkuivat. Ja olihan lätkä erilainen baseballiin verrattuna, enemmän kontaktilaji, joskin Audrey oli siitä tällä hetkellä iloinen; hän, äiti ja Grace eivät olisi voineet katsoa yhtään lätkämatsia, jossa Frank pelaisi. Pojalla kun oli baseballiin soveltunut ruumiinrakenne, ei veljestä olisi taklaamaan ketään.
"Ethän sä suunnittele lajin vaihtoa?" Audrey kysyi vielä veljeltään, hän halusi olla varma asiasta. Nyt Frank kääntyi ja katsoi siskoaan mitä-sä-oikein-puhut? -katseellaan. Poik tökkäsi sitten Peteriä kylkeen, ja molemmat nauroivat sitten ääneen.
"Aud hitsi, en mä nyt oo baseballia lopettamassa! Kai mä voin tulla katsomaan kaverin pelaamista ilman aikeita aloittaa lajia itse", pikkuveli vastasi huvittuneena siskon huoahtaessa helpotuksesta. "Hyvä, koska ykskin tollanen ajatus, ja äiti lukitsee sut komeroon siihen asti, että oot neljäkymmentä", tyttö sanoi ja antoi nopean halauksen veljelleen. 15-vuotias poika ei kuitenkaan pitänyt julkisista halauksista, joten tuo riistäytyi pian pois ja kiinnitti huomionsa taas jäälle.

Brunette antoi katseensa kiertää kaukalon ympärillä, ihmisiä alkoi tulemaan jo paikalle. Ja yllättävän paljon sinne olikin porukkaa tulossa, olisi luullut, että kyseessä on joku NHL-matsi. Mutta ilmeisesti nuorten pelit kiinnostivat muitakin kuin pelaajien vanhempia ja tuttavia. Tuttuja siellä ei kuitenkaan näkynyt, tai sitten Audrey vain ei huomannut tuttuja ketään tuttua melko suuressa ihmisjoukossa. Vaan kuinka väärässä sitä voitiinkaan olla. Nimittäin melko pian ajatuksen päästyä ilmoille, tyttö kuuli hieman huvittuneen äänen takanaan. Pojan, ei, nuoren miehen, äänen. Audrey kääntyi ympäri ja hymyili huomatessaan tutut kasvot edessään.
"Moi Kris!" tyttö sanoi sitten hymyillen, saaden veljensä ja tämän kaveritkin huomaamaan paikallen tulleen nuoren miehen. "Ai mitä, enkä mä muka näytä tulevalta lätkävaimolta?" Audrey kysyi huvittuneena itsekin ja naurahti sanoilleen. Ei sillä, etteivätkö lätkävaimot olisi himoittu "ammatti", mutta ei Audrey sellaiseksi halunnut. Frank ja tuon kaverit kääntyivät nopeasti vilkaisemaan kenelle hän puhui, mutta kääntyivät sitten takaisin. Luojan kiitos!

Huomio pysyi tytössä, vaikka vastaan käveli jälleen lisää tuttuja. Mutta niitä vain moikattiin kättä heilauttamalla, eivätkä ne yhtään lähemmäs tulleetkaan. Aivan toiseen suuntaan kun olivat menossa. Eivätkä ne niin tuttuja ollutkaan, että niille olisi ollut mitään asiaa. Muuta kuin kuulumisten kyselyä. Eipä kai Audreykaan oikeastaan ollut yhtään sen tutumpi, eihän sitä oltu nähty kuin koulussa. Kyllä se nimeltä ja naamasta ihan tuttu oli, mutta siinä se taisikin olla. Eikä sillekään ollut varsinaisesti mitään asiaa. Tyttö oli vain kiinnittänyt huomion. Sillä hyvällä tavalla.
Naurahdus oli yhtä hyväntuulinen kuin koko poika muutenkin. Vaikka oliko Audrey oikeasti noin innoissaan hänen näkemisestä, vai ehkä sen ei sitten tarvitsisi keskittyä peliin kun oli muuta seuraa? Oliko silläkään mitään väliä. Kunhan oli hyvällä tuulella, koska hymyilevä Audrey Sweeny oli vain hyvä asia.
Tuohon kysymykseen saattoi vastata niin pahasti väärin. Sillä saattaisi helposti säikäyttää tytön kunnolla ja saada sen pysymäänkin kaukana. Eikä Kris kyllä jaksanutkaan pohtia oliko Audreystä lätkävaimoksi. Kun oma äitikin oli hieman laiminlyönyt roolinsa kilpailu-uran takia. Tosin Audrina olikin niitä harvoja lätkävaimoja, joilla oli kilpailu-ura. Suurin osa kun sattui olemaan missejä.
"Mä en usko että sä juot niin paljon. VIP-aitioissa on nimittäin vähän liiankin hyvä tarjoilu", Kris sanoi, vaikka aiheen olisi voinutkin jättää siihen. Kuten myös senkin miten usein hän oikein oli katsellut pelejä VIP-aitiosta. No, perheessä oli tosiaan kaksi ammattilaista, joten usein. Ei se edes enää ollut niin kovin glamouria, kun siellä oli käynyt tarpeeksi monta kertaa.

Voisi sitä jo luulla, että Kris vietti jäähallilla niin paljon aikaa muutenkin ettei siellä huvittaisi ravata enää vapaa-ajalla - mutta kyllä se vaan huvitti. Kris olikin ravannut jäähalleissa koko ikänsä, hän oli kasvanut sen lajin parissa. Letangit kun olivat aivan sataprosenttisesti jääkiekko-perhe. Isän peleissä oli käyty jo äidin sylissä, ennen kuin osattiin edes kävellä. Sitten jäähalleissa ravattiin isoveljen peleissä ja lopulta omissa. Ensikosketuskin jäähän oli otettu jo konttaamalla ja jäälle oltiin jääty. Laji oli vienyt niin täysin mukanaan, siihen oli panostettu niin paljon että sitä oli mahdoton enää ottaa takaisin. Vaikka Letangin poika olikin halunnut pentuna eläinlääkäriksi, mutta sitten tulikin jääkiekko ja se unelma-ammatti meni siinä. Toki hän olikin ollut silloin neljä, mutta se ei itseasiassa ollut alkuunkaan poissuljettu vaihtoehto - se edelleenkin oli hänen varasuunnitelmansa. Hän opiskelisi eläinlääkäriksi, ellei ammattilaisura menisi putkeen. Muuten tohtorointi saisi jäädä ja hän pelaisi kunnes kroppa ei enää kestäisi. Sekun oli erittäin todennäköinen vaihtoehto, tässä lajissa jalat saattaisivat mennä yhtä hyvin kahdenkymmenen vuoden päästä kuin pelissä ensi viikonloppuna. Etenkin kun sattui olemaan hyökkääjä ja kapteenikin - Audrina oli kironnut asiaa lukemattoman monta kertaa. Maalivahteja ei edes saisi taklata, miksei nuorinkin poika voinut ryhtyä maalivahdiksi. Mutta eipä kaksi aivotärähdystä ja murtunut ranne ollut sitä päätöstä muuttanut. Hän olisi hyökkääjä, kunnes pelaaminen ei enää onnistuisi. Sitten hän ryhtyisi eläinlääkäriksi. Kris oli asunut kuitenkin hevostilalla koko ikänsä ja ratsastuskentällä oli ravattu ihan yhtä paljon kuin jäähallilla. Hän oli paljon enemmän tekemisissä eläinten kanssa kuin ihmiset kuvittelivat. Luulivat ettei hänellä ollut aikaa sellaiseen. Oli hänellä, paljonkin. Ei hänestä koskaan tulisi ammattilaista siinä lajissa, mutta taitoa löytyi ihan riittävästi niiden eläinten kanssa pärjäämiseen.
Vaikka ei se niinkään mennyt että hänen oli pakko valita jääkiekko tai ratsastus kun oli tähän perheeseen syntyneet. Ei, hän olisi yhtä hyvin voinut ryhtyä street-tanssijaksi tai jalkapalloilijaksi. Tai olla valitsematta mitään, kuten pikkusisko oli tehnyt. Eihän urheilulta siinä talossa mitenkään voinut välttyä, mutta Brianna ei halunnut urheilijaksi minkään valtakunnan lajissa. Niinpä nuorinkin poika olisi yhtä hyvin voinut lukea ydinfyysikoksi tai tanssia. Mutta ei, se halusi pelata jääkiekkoa. Tietenkin vanhempien ammatilla oli ollut erittäin suuri vaikutus. Totta kai se vaikutti kun pääsi näkemään millaista se ammattiura oikeasti oli. Ei se ollut vain miljoonasopimuksia, palkintoja ja mainetta. Niiden eteen sai tehdä töitä - ja paljon. Mutta ei, sen enempää Darrenin kuin Audrinankaan suunnalta ei ollut tullut minkäänlaista painostusta. Nuorinta poikaa ei oltu pistetty opettelemaan luistelemaan tai ratsastamaan, ihan itse se oli halunnut opetella. Eikä se välttämättä ollut edes niin hyvä asia, että jo ennestään fanaattinen perhe sai yhden jääkiekkoilijan lisää. Letangit taisivat olla hieman liian omistautuneita lajilleen. Niille molemmille, he olivat ihan yhtä paljon (eli vähän liikaa) sekä jääkiekko- että hevosihmisiä.
Vaikka kyllä Kris oli saanut huomata, että fanaattisimmat fanitkin tunnistavat sukunimen kuullessaan kuka hän oli. Harva kieltämättä tunnisti hänet muusta kuin siitä että hän oli Darren Letangin poika. Vaikka nuorten MM-kultamitalisti hän olikin. Mutta isä nyt kuului jääkiekkomaalivahtien eliittiin. Eikä asia ollut oikein koskaan haitannut. Toki se oli välillä puuduttavaa joutua jatkuvasti vastaamaan kysymyksiin siitä mitä hänen isänsä nykyään teki, mutta niihin oli saanut vastata tosiaan monta kertaa. Rutiinilla se meni. Eikä se omaan uraan mitään hyödyttäisi. Ehkä se avaisi muutaman oven lisää, kun Darren tunsi ammattiliigan ihmiset, mutta ei Kris niistä ovista sisälle pääsisi vain koska oli Darren Letangin poika. Kun ei edes pelannut samaa pelipaikkaa - Letangien perhe oli jo tuottanut kaksi huippumaalivahtia, miksei se kolmas sitten olisi yhtä hyvä. Muttakun kolmas Letang olikin hyökkääjä. Ja ovi ammattilaisliigaan oli jo auki, ei siinä isän nimeä enää tarvittukaan. Äidille oli vain saatu luvata, että lukio käytäisiin kiltisti loppuun ensin.

Pelaajat jäältä oli komennettu vaihtoaition luokse, samalla Kris huomasi kavereidensa kadonneen näkyvistä. Sen perään ei jaksettu sen suuremmin huolehtia, kyllä ne jossain hallissa olisivat. Ellei William ollut kuitenkin lähtenyt jahtaamaan lähintä baaria, poikakun oli jo ehtinyt kirota kun junnujen peleissä ei tarjottu alkoholia.
"Nää aloittaa pelaamisen kymmenessä minuutissa", Kris huomautti (varmaankin tarpeettomana) selostuksena, hänkun tiesi täysin mitä kaukalossa tapahtui. Reddings ei nimittäin ollut muuttunut yhtään. Kymmenen minuuttia ennen aloitusta se keräsi pelaajat kokoon ja takoisi vielä viimeiset ohjeet niiden päähän. Niin se oli tehnyt heidän kanssaan ja niin se näytti tekevän edelleen.
"Missä teidän paikat on? Koska kohta alkaa tungos", Kris sanoi, sanat oli suunnattu ainoastaan Audreylle. Kyllä kanadalainen tiesi että pojat kuuluivat samaan seuraan, mutta niitä ei tunnettu ollenkaan eikä huomioitu senkään enempää. Eikä sanoillakaan haettu mitään sen suurempaa, Audrey seurueineen välttyisi pahimmalta tungokselta jos siirtyisivät paikoilleen nyt. Kris tiesi sen varsin hyvin, ja toki hän voisi herrasmiehenä opastaa ne oikealle riville. Hän tosiaan oli hallissa kuin kotonaan valokuvamuistin ansiosta. Sitä paitsi, millä todennäköisyydellä he olisivat osanneet valita paikat edes samalta riviltä, saati sitten juuri vierekkäin?

Ilmeisesti hallilla kävi muitakin jääkiekkoilijoita, ainakin niitä Audrey oletti ohi kulkevien ihmisten olevan kun Kris heitä kerran tervehti. Vaikka mistäpä sitä oikeasti tiesi. Tosin Audrey epäili, ettei hallilla tänään ollut kuin lätkäfriikkejä, joihin ilmeisesti hänen veljensäkin voitiin tällähetkellä lukea. Tyttö kuitenkin huomasi, ettei Kris oikeastaan irroittanut huomiotaan hänestä. Oliko se sitten hyvä vai huono juttu, sitä brunette tyttö ei osannut sanoa. Vaikka jos poika kerran piti huomion hänessä tuttujensa sijaan, niin kai sen silloin oli oltava hyvä juttu? Audrey oli hieman pihalla koko tilanteesta, koska yleensä hän ei ollut se, joka niihin joutui. Hän oli se, jolta tyttökaverit kysyivät mielipidettä johonkin poikaan tai joka otettiin "esiliinaksi" treffeille, ennen kuin hänet jätettiin yksin sinne kahvilaan. Mutta toisaalta, ei Audrey valittanut. Hän ei ollut niitä miestennielijätyttöjä, joiden ainoa tavoite oli pokata rikas mies. Ei, hän halusi ehdottomasti oman uran ja elämän, ilmeisesti hänen oli kuitenkin harjoiteltava, kun hänet kerran näinkin helposti saatiin raahattua jääkiekko-otteluun. Mutta jos Kris jäisi hänen seurakseen, niin mikäs siinä sitten.
"No, ehkä mä sitten jätän sen lätkävaimouden jollekulle muulle", tyttö sanoi sitten: "Baletin tanssiminen krapulaisena ei oikein toimi." Audrey vinkkasi sitten silmää pojalle.

Jep, kuten Kris varmasti hyvin tiesi, ei Audrey Sweeny kuulunut myöskään niihin Astonin tyttöihin, jotka kävivät bileissä ja ryyppäsivät. Ja harvoin Audrey saikaan kutsuja kanssaoppilaittensa bileisiin. Hän oli liian tylsä heidän makuunsa. Tietysti tytöt kutsuivat hänet syntymäpäiväbileisiinsä, Audrey oli kuitenkin julkkis, mutta yleensä hän häipyi paikalta ennen puolta yötä. Vanhemmat olivat tietysti huolissaan tyttärensä sosiaalisesta elämästä, vaikka tavallaan olivatkin tyytyväisiä, ettei Audrey hoiperrellut kouluiltoina kotiin kaatokännissä. Tyttö oli liian kunnianhimoinen osallistuakseen moisiin bileisiin; Audrey harjoitteli mieluummin niin balettia kuin cheerleadingiakin, kuin että olisi vetänyt överiksi jonkun kaverin luona. Erilaisiin "aikuisten" tilaisuuksiin brunette osallistui kuitenkin hyvin mielellään, sillä niissä pystyi keskustelemaan asioista eikä tarvinnut vetää överikännejä. Paikalla oli myös lähes aina nimekkäitä ihmisiä, joille oli tärkeä esittäytyä. Audrey hymyili sisäisesti ajatellessaan Jake Maxwellia, raukka. Toinen piti itseään jonkin sortin julkkiksena, joten ei ihmekään, että jourulehdet olivat täynnä hänen örvellyksiään. Ja niitä lehtileikkeitä Maxwell piti tärkeinä. Pah. Mikäkin ö-luokan julkkis, jolla ei olisi tulevaisuutta millään alalla.
Audrey käänsi sitten katseensa jäälle. Hän itse ei ollut kovinkaan kummoinen luistelija, vaikka baletin opettaja oli useasti vaatinut heitä harjoittelemaan luistelua. "Se kehittää koordinaatiota ja tasapainoa", nainen oli sanonut. Just joo. Audreylle riitti, että hän pystyi hyppimään kärjillään ja tekemään liikesarjoja lähes koko tunnin, vain kärjillä. Hänellä ei ollut mitään tarvetta opetella vielä luistelemaan kunnolla jonkun koordinaation vuoksi. Vaikka toki propsit taitoluistelijoille, jotka pystyivät upeisiin suorituksiin jäällä ja luistumet jalassa, mutta ei Audreystä siihen ollut. Hän halusi baletista itselleen ammatin, ei taitoluistelusta tai cheerleadingista. Baletista. Ja mikään luisteluyritys ei veisi häneltä sitä!

Vaivihkaa Audrey tarkasteli Krisin kroppaa. Ilmeisesti jääkiekko oli hyvä harrastus, tai ammatti, mutta kyllä häntä olisi pelottanut, jos Frank sitä olisi pelannut. Ja entä ne kaikki murtumat, taklaukset ja menetetyt hampaat? Brutaali laji, vaikka tietystikään hän ei sanoisi mielipidettään Krisille. Tyttö kuitenkin käänsi päänsä pois pojan katsoessa jäälle. Aha. Missä vaiheessa pelaajat olivat luistelleet POIS kaukalosta? Syy selvisi pian; ottelu alkaisi kymmenen minuutin päästä.
"Ai", tyttö vastasi hieman tyhmänä. Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan jääkiekko-ottelun aikataulusta, joten paras olisi vain luottaa Krisin mielipiteeseen. Poika kun oli joku nuorten olympiavoittajakin kyseisessä lajissa. Tai niin Audrey ainakin muisteli. Kris oli sitten ilmeisesti myös ohjaamassa hänet paikalleen. Herrasmies, oli ajatus, joka Audreyn päähän pomppasi toisen käytöksestä.
"Ne on jossain keskikentän tuntumassa. Ja edessä", tyttö lisäsi. "Mulla ei ole mitään hajua missä on parhaat paikat, mutta mä istun missä tahansa", Audrey lisäsi sitten hymyillen. Brunette katseli ympärilleen yrittäen paikantaa veljeään, tai Peteriä, mutta ilmeisesti veli oli hänet jo hylännyt ja mennyt istumaan. Hitsi. Tyttö kääntyi sitten hymyillen Krisin puoleen.

"Et haluais tulla etsimään mun paikkaani tuolta?" brunette kysyi sitten. "Koska mulla ei oikeasti oo mitään hajua missä mun paikkani on", tyttö lisäsi ja ojensi lippunsa Krisin nähtäväksi. Toki hän oli kuullut veljensä selittävän misä paikka oli, ja toki hän varmasti löytäisi paikkansa, kunhan vain paikantaisi veljensä, mutta hän ei halunnut ottaa sitä riskiä, ettei löytäisi paikkaansa. Vaikka yt hän tietysti Krisin silmissä vaikutti "neito hädässä" -tyyppiseltä tytöltä, mutta mitä sitten?

Kris nyökkäsi.
"Joo, ei ole mullekaan tullut mieleen mennä harkkoihin krapulassa", poika sanoi, sitä ei edes tapahtunut että krapula olisi osunut samalla päivälle harjoitusten kanssa. Kris ymmärsi Audreyn kannan asiasta, vaikka kapteeni ei ollutkaan niin täysin ehdoton kuin hän oli kuullut tytön olevan. Tässä asiassa "rankka työ vaatii rankat huvit" oli erittäin kulutettu klisee, koska niin se niinä iltoina meni. Kaverit kertoivat kyllä jos olivat johonkin menossa, mutta ne illat kun Kris liittyi seuraan olivat hyvin harkittuja. Seuraavana päivänä ei saanut olla mitään asiaa jäähallille. Ei edes taktiikkapalaveriä, vaikka se olikin pelkkää valmentajan ohjeiden kuuntelemista. Ja eipä kukaan muukaan joukkueen jätkistä ollut uskaltautunut harkkoihin krapulassa, kun vastassa oli McCartney. Koko joukkue tiesi, että valmentajalla oli ehdoton nollatoleranssi asian suhteen. Reddings olisi voinutkin katsoa asian ensimmäisellä kerralla läpi sormien jos se jäisi myös ainoaksi kerraksi, mutta ei McCartney. Valmentaja vaati jo muutenkin hieman liikaa panostamista, eikä se sietänyt huonokuntoisia pelaajia - sen harkkoihin ei kannattanut tullakaan jos ei ollut täydessä terässä. Koska siitä varmasti kuulisi. Ei se siihen jäisi - jos Kris tulisikin krapulassa harkkoihin, McCartney veisi pojalta kapteenin arvon ihan periaatteesta vaikka hän ei varsinaisesti mitään muuta tekisikään väärin. Vaikka hän pysyisikin pelissä mukana, hän silti olisi krapulassa - C lähtisi rinnasta ihan vain sen takia. Joten jo McCartneyn takia harkkoihin ei tultu krapulassa, mutta ei se vain siihen jäänyt. Päämäärä oli niin selvillä, ettei Kris antaisi sitä itselleen anteeksi jos pilaisi asian yksien bileiden takia. Ehkä lajiin panostettiin vähän liikaa ja myönnettäköön että jääkiekko määräsi hänen elämässään kaiken, niin koulu kuin sosiaalinen elämä pyöri lajin ympärillä. Äidin mielestä laji meinasi mennä oman terveydenkin edelle. Olisi joukkue pärjännyt ilman kapteeniaan, ei hänen tarvitsisi aina olla paikalla - mutta kunnianhimoisuutensa takia hän oli. Lajiin oli panostettu jo ihan liikaa, mutta siinä sivussa oli myös opittu korvaamattoman paljon - Kris ei edes ollut sitä mieltä että hänen pitäisi hidastaa tahtia. Koulu ja sosiaalinen elämä olivat aivan mallillaan.
Eikä häntä saisikaan niihin bileisiin ryyppäämään joka viikonloppuna vaikka jääkiekkoa ei olisikaan. Hänen tapauksessaan ei edes voinut puhua ryyppäämisestä - ehkä rankka työ vaati rankat huvit, mutta övereitä ei oltu koskaan otettu. Sillä taas ei ollut mitään tekemistä jääkiekon kanssa, että kapteeni ei ollutkaan koskaan sammunut - hän ei edes halunnut päästää itseään niin tiedottomaan tilaan ettei enää tiennyt mitä teki. Silloin kun sitä tapahtui, juominen osattiin lopettaa kauan ennen sitä.

Kris itseasiassa ymmärsi Audreyn panostamisen balettiin erittäin hyvin. Vaikka olikin käynyt katsomassa balettia ainoastaan kerran - ja silloinkin hyväntekeväisyyden nimissä. Se olikin se kolmas asia mihin Letangin perheessä panostettiin jääkiekon ja hevosten lisäksi - hyväntekeväisyys. Darren ja Audrina olivat toimineet juniorijääkiekon, eläintensuojelun ja lastensairaaloiden tukemisessa koko ikänsä ja pienistä asti lapsetkin oli otettu mukaan. Giving back oli opetetuimpia sääntöjä siinä talossa - etenkin kun heillä oli varaa siihen, heidän ehdottomasti pitäisi tehdä niin. Lahjoituksia tehtiin useita kertoja vuodessa ja perhe ravasi hyväntekeväisyyttä tukevissa tilaisuuksissa, tapahtumissa ja näytöksissä yhtenään. Silloin perheen nimekkyyttä hyödynnettiin urakalla. Letangit eivät oikein näyttäytyneetkään julkkiksina muuten kuin hyväntekeväisyyden ollessa kyseessä. Joten kansallisbaletissakin oli käyty tukemassa nuorten liikkumista.
Kris ei ymmärtänytkään balettia (saati että olisi ikinä itse kokeillut sitä) mutta lajille omistautumisen hän ymmärsi erittäin hyvin. Hänestä ei olisi pitämään Audreytä outona tai tylsänä sen takia - se olisi ollut äärettömän tekopyhää. He saattoivat ollakin hyvin samanlaisia. Baletti ei varmasti ollut yhtä fyysistä kuin jääkiekko, mutta ei Kris suinkaan olisi lähtenyt vähättelemään. Varmasti baletti vaati yhtä paljon, hyvässä kunnossa siinäkin piti olla. Sekin vaati töitä siinä missä jääkiekko. Lajeina ne eivät olisi voineet erota toisistaan enempää, mutta kumpikin vaati samanlaista omistautumista. Kummassakaan ei voinut olla luonnonlahjakkuus, se piti opetella. Siinä oppi varmasti asioita, joita ei muuten tulisi ikinä hallitsemaan.

Kris ei takertunut ollenkaan siihen, että tyttö vaikutti olevan hieman pihalla. Hänellä olikin kotikenttäetu - jos hänet vietäisiin balettisaliin, hän olisi todennäköisesti yhtä pihalla kuin Audrey nyt jäähallissa. Ei hän niistä käytännöistä nimittäin mitään tiennyt.
"Toki", Kris sanoi tytön pyytäessä opastamaan oikealle paikalle. Olisi tyttö varmasti löytänyt paikkansa itsekin, ihan loogisessa numerojärjestyksessähän ne olivat. Ei Kriskään paikkoja ulkoa muistanut - pojan pitikin ensin paikantaa kummassa päässä ja kummalla puolella kaukaloa he oikein olivat ja siitä sitten tietäisi missä suunnassa paikat olivat. Mutta Audreyn jättäminen yksin olisi törkeää. Etenkin kun Kris suuntaisi katsomoon muutenkin. Ei se ollut alkuunkaan liikaa vaadittu, että hän saattaisi Audreyn oikealle paikalle. Paremmin hän kuitenkin tiesi missä se oli, vaikka fiksuna tyttönä Audrey varmasti löytäisi sen itsekin. Eivätkä junnujen pelit koskaan olleet aivan loppuunmyytyjä - hyvällä tuurilla hän voisi olla Audreyn seurassa kauemminkin.
"Tosta ensin ylös ja vasemmalle", Kris sanoi ohjatessaan Audreyn oikeaan suuntaan. Oikea osa katsomosta oli tiedossa, riviä voisi ihmetellä sitten siellä.

// toivottavasti ei aivan kamalaa tekstiä taas syntynyt... //

"Varmana valmentajat tykkäisi", Audrey lisäsi vielä. Tuskin kukaan pysyisi luistimillakaan pystyssä, jos menossa olisi paha krapula. Vaikka breunette oli kyllä varma, että jotkut hänen cheerleaderkolleegansa olivat tulleet pienessä maistissa treeneihin. Ei sentään Cat, herran jestas!, mutta muutama muu oli selvästi ottanut vettä vahvempaa. Audrey ei tosin käsittänyt miksei siitä huomautettu, jäähylle siitä olisi hänen mielestään pitänyt laittaa, koska heikkokuntoisena treeneihin tuleminen vaaransi paitsi henkilön oman turvallisuuden lisäksi myös muidenkin turvallisuuden. Kivat sille jollekulle nostajalle, joka krapulaisena hoipertelisi pois paikaltaan ja romahduttaisi silloin koko noston!
Lätkäjätkien huvittelusta balleriinalla ei ollut tietoa tuon tavallista, mutta epäilemättä hekin olivat vain jätkiä, joten varmasti hekin bilettivät. Koska cheerleaderit ainakin bilettivät, sen Audrey tiesi, ja tiesipä hän myös sen, että bileissä useimmiten oli myös koulun urheilijoita mukana, joten varmasti myös jäkiksiä niistä bileistä löytyisi. Krisin moraalista tyttö ei tiennyt, mutta hän oletti toisen olevan siitä vastuuntuntoisemmasta päästä. Jätkähän oli kapteeni ja kaikkea, tuskin toinen vaarantaisi asemaansa joidenkin bileiden tähden. Tai ainakaan krapulasekoilun, jos ei bileissä mitään tehnyt. Bruneten oli paha ruveta sellaisista asioista puhumaan, hyvä jos hän tiesi missä seuraavat isot bileet järjestettäisiin! Kukaan ei enää jaksanut mankua häntä niihin, kun Audrey ei kuitenkaan tullut. Aina joskus hän tunsi pienen ulkopuolisuuden piston kuunnellessaan edellisen viikonlopun "jättisupermegabileiden" jälkiselvittelyistä, joissa hän ei ollut olut osallisena. Toisaalta hän sai kertoa ystävilleen kaikista niistä julkkisillallisesta joihin hän otti osaa yksin tai vanhempiensa kanssa. Ja niitä ei voinut mitenkään verrata high school teinien juomabileisiin.

Brunette huomasi pojan vaipuneen ajatuksiinsa. Toivottavasti hän ei ollut niin tylsää seuraa, että toisen oli paettava ajatuksiinsa. Todellisuudessa Kris oli omissa maailmoissaan melko normaalin ajan, ainakin jos ajatteli jotain oikein perusteellisesti. Hän itse teki sitä valitettavan usein seurassa. Tai oikeastaan hänelle valitettiin siitä hyvin paljon. Tiedä sitten oliko hän niin paljoa "pois" kuin tytöt väittivät, mutta Audrey ajatteli paljon, ainakin sellaista mikä oikeasti oli ajattelemisen arvoista, ei siis sitä kuka koulun tyttö oli taas tullut kouluun huoraksi pukeutuneena (Mila) tai kuka poika seurusteli ja kenen kanssa, ja miksi. Lyhyt hiuksinen tyttö nosti itsensä kaiken sellaisen yläpuolelle, joka mitä ilmeisemmin häiritsi monia kanssasisariaan. Mutta ainakaan häntä ei ikinä ollut huomautettu juoruilemisesta kesken treenien, kuten useimpia muita. Hah.
Tyttö tarkkaili ohitseen käveleviä ihmisiä, joista suurin osa oli mitä ilmeisimmin pelaajien isiä. Miten yllättävää, että naiset olivat vähemmistössä tässäkin lajissa! Audrey tosin epäili, että monet naiset karsastivat lajia sen väkivaltaisuuden vuoksi. Ei hänkään innolla odottanut pelissä tapahtuvia taklauksia, ja Kris saisi olla varma, että hän jossain vaiheessa inahtaisi silkasta inhosta ja katsoisi jonnekin muualle kuin pelikentälle. Mutta bruneten olisi kestettävä koko ottelu, jotta Frank ystävineen pääsisi turvallisesti kotiin. Audrey kirosi taas veljensä ja sen kuinnka helposti hän oli tähänkin taas suostunut. Kunhan veli saisi ajokortin, ei hän enää olisi kiltti isosisko joka kuskaisi häntä ties minne. Eikä todellakaan lainaisi omaa autoaan pikkuveljelle, ostakoon oman. Katseen kierrettyä jäähalli pariin kertaan pikkuveljeä etsien (joko veli oli yht'äkkiä muuttunut toiseksi henkilöksi, tai hän oli lähtenyt jonnekin vielä ennen ottelua), mutta siinä onnistumatta. Epätoivoinen katse katosi kuitenkin tytön kasvoilta, kun Kris ei heti pyöritellyt silmiään tai todennut, että paikan löytäisi helposti, tyhmäkö toinen oli?

"Hienoa", brunette vastasi hymyillen. Epätoivo oli kuin poispyyhkäisty, kun jääkiekkoilija alkoi paikantamaan ensin heitä ja sitten hänen paikkaansa hallista. Tietysti Audrey olisi itsekin jossain vaiheessa löytänyt oikean paikkansa, viimeistään veljelleen soitettuaan, mutta näin hän löytyäisi perille nopeammin, minkä lisäksi hän saisi viettää aikaa jonkun oman ikäisensä parissa. Krisin seurassa ei tosiaankaan ollut mitään vikaa, joten mielellään tyttö jäi toisen seuraan.
"Sinne siis", Audrey vastasi cheerleaderille ominaisella pirteydellään ja lähti sitten Krisin mukana kulkemaan hallissa. Vasta kävellessään eteenpäin hän huomasi, että hallissa oli oikeasti melko viileä. Frank oli onneksi ollut järkevä infotessaan siskoaan siitä. Tyttö alkoi tosin tuntemaan olonsa tyhmäksi nyt kun hän tajusi kuinka helposti hän olisi löytänyt itsekseen perille. Tietysti rivit ja penkit oli loogisesti numeroitu, oliko hän muka jotain muuta olettanut? Audrey katseli sitten rivien numerointeja, ja löysi lopulta oman rivinsä.
"Mä tunnen itseni tosi tyhmäksi nyt", tyttö tunnustui Krisille. "Mä haaskasin ihan turhaan sun aikaas, kun olisin saattanut itsekin löytää perille, sori." Audrey hymyili sitten hieman pahoittelevaan sävyyn toiselle. Brunetteen oli selvästi tarttunut cheerleadereiden luontaista tyhmyyttä, kun hän ei näin yksinkertaista hommaa pystynyt tekemään. Vai oliko syy vain Krisissä, joka oli herpaannuttanut hänen huomionsa ja osaamisensa komealla ulkonäöllään? Hetkinen, mistä tuo viimeinen ajatus hänen päähänsä pälkähti? Audrey pudisti kevyesti päätään ravistaakseen naurettavan idean päästään. Ei hän missään nimessä voinut olla ihastumassa toiseen, eihän?

Kris nyökkäsi. Hän ei tulisi menemään harkkoihin krapulassa, useammastakin syystä. Oma moraali oli vain yksi syy - se kaikkein isoin tosin. Hän oli niin päämääräkeskeinen - jääkiekon pelaaminen ammattilaisena oli se mitä hän halusi tehdä. Vaikka varasuunnitelmia löytyi itseasiassa useampikin, se ei silti huonontanut ykkösvaihtoehtoa yhtään. Varasuunnitelmat otettaisiin käyttöön vain pakon edessä. Hän rupeaisi lukemaan eläinlääketiedettä tai psykologiaa vain jos ammattiura ei onnistuisi. Oli hän sitä kuullut muiden joukkueen jätkien vanhemmilta, että suunnitelma oli huono - koulutus pitäisi laittaa etusijalle, koska ammattiurheilu ei ollut mitenkään varma. Hän ei välttämättä koskaan saisi paikkaa ammattiliigassa ja se ura voisi loppua hyvin lyhyeen. Ei siihen kuitenkaan vaadittu kuin yhden taklauksen ja koko ura olisi siinä. Kris kuitenkin tunsi pelaajia, jotka olivat saaneet aivotärähdyksen pelissä kuusi vuotta sitten, eivätkä he vieläkään pystynyt elämään normaalia elämää ilman oireita - pelaamisesta nyt puhumattakaan. Mutta sitä hän halusi tehdä. Hän halusi pelata jääkiekkoa ammattilaisena. Ja kun omat vanhemmat olivat täysin idean tukena, mikään ei estäisi häntä yrittämästä.
"Joo, mulla on itelläni sen verran vaativa valmentaja, että se saattaiskin ihan antaa kenkää joukkueesta", poika sanoi - sen oman moraalin lisäksi, valmentaja olivat hyvin painava syy. McCartney saattaisi hyvin antaakin kenkää. Ihan vain saadakseen pointtinsa selväksi. Valmentajasta olisi voinut jatkaa enemmänkin - vastahan McCartney oli lisännyt joukkueen harjoituksien viikkomäärää, koska mies oli ollut hieman tyytymätön kuntotestien tulokseen. Vaikka Kris olikin suorittanut testin puhtaasti (siinä missä eräillä oli ollut veren maku suussa) mutta hänestä se oli ollut jo liian rankka. Oli se kyllä kunnolla erotellut jyvät akanoista - se oli kieltämättä näkynyt, kuka jätkistä ei ollut huippukunnossa. Todellista huippukuntoa testi nimittäin olisi vaatinutkin. Vaikka totta kai jääkiekkoilijalta vaadittiin hyvää kuntoa, mutta raja oli pakko vetää johonkin. McCartney oli ylittänyt rajan - Kris ei nimittäin ollut päässyt seuraavana aamuna yhtään mihinkään, koska testi oli imenyt ihan kaikki mehut. Kai McCartney tajusi, että jos se alkaisi vaatia heiltä yhtä paljon joka harkoissa, siltä loppuisivat pelaajat kun kukaan ei pääsisi liikkumaan. McCartney saattoi vaatia heiltä panostusta vain tiettyyn pisteeseen asti.
Kris olisi ihan hyvin voinut puhua siitä kauemminkin, kuinka McCartney alkoi jo oikeasti vaatia ihan liikaa, mutta mielessä kävi että Audreytä tuskin kiinnosti. Ei se muutenkaan vaikuttanut jääkiekko-ihmiseltä. Ei kai sitä nyt kuitenkaan Krisin elämä niin paljoa kiinnostanut, että se kuuntelisi vain koska halusi tutustua ja tietää.

Ja totta kai - jos hän menisi harkkoihin krapulassa, vanhemmatkin puuttuisivat asiaan. Ei niillä mitään juomista vastaan olleet, koska kyllä ne tiesivät että Kris oli fiksu poika. Hän osaisi kyllä olla kunnolla. Mutta harkkoihin meneminen krapulassa vasta ei ollut fiksua. Se oli erittäin tyhmää, koska se oli hengenvaarallista. Luistimilla pysyminen vaati tasapainoa (vaikka poika liikkui hokkareissa paremmin kuin kävellen) ja jäällä kaatuminen voisi oikeasti koitua kohtaloksi. Ei se paljolta kuulostanut, mutta siinä voisi oikeasti käydä pahasti. Jää oli kova ja ne terät olivat oikeasti teräviä. Vastahan yksi ammattipelaaja olisi voinut menettää kätensä toisen pelaajan astuttua ranteen päälle. Ihan vahingossa maalinedushässäkässä, koska tasapaino oli mennyt. Siitä oli turvallisuus kaukana.
"Mutta en mä edes juo kovin paljon, joten eipä toi krapula ole muutenkaan läheinen aihe", Kris lisäsi ja kohautti olkiaan. Hän useimmiten päätyikin raahaamaan liikaa ottaneet kaverinsa kotiin. Nykyään hän yhä useammin olikin paikalla kuskin roolissa. Absolutistiksi häntä ei voinut sanoa, mutta ei hänelle tosin olisi mikään ongelma lopettaa juominen kokonaan. Ei siitä niin paljoa irti saanut kuitenkaan. Hauskaa voi pitää ilman alkoholiakin ja ne krapula-aamut eivät koskaan olleet mitenkään toivottuja. Sillä ei ollut mitään tekemistä jääkiekon kanssa - krapulassa oleminen ei ollut koskaan mukavaa. Vaikka ei tarvitsisikaan lähteä mihinkään, sen voisikin kärsiä vain sängyssä makaamalla. Se ei silti olisi kivaa. Siinä ei edes ollut mitään kivaa. Kuten ei tosin siinä juomisessakaan. Kris ei oikeastaan edes ymmärtänyt mikä siinä örveltämisessä oli niin hauskaa.
Vaikka Kris tunsi Audreytä erittäin vähän, kapteenista alkoi tuntua erittäin vahvasti siltä että tämän asian tyttö ymmärsi. Olihan koulu täynnä urheilijoita, mutta harva niistä oli samaa mieltä asiasta. He olivat Audreynkin kanssa aivan eri lajissa, mutta he ottivat lajinsa silti ihan yhtä vakavasti. Tai niin Kris oletti tytön puheiden perusteella. Audrey voisi ymmärtää erittäin hyvin urheilun tekemisestä ammatin. Mikä oli aina hyvä asia. Krisillä olikin ollut sellainen ongelma aikaisempien tyttöystävien kanssa. Laji vaati liikaa. Audreyllä oli vielä aikaa kahdelle eri lajille - mitä Krisillä ei ollut.
Ei sillä, että hän olisi ajatellut Audreytä tyttöystävänä. Eihän se sitä ollut. Vaikka toki olisi se voinut olla...

Tyttö oli niin hyväntuulinen, että Krisiä hymyilytti vain koska toinen hymyili. Ja olihan Audrey erittäin kaunis hymyillessään. Oli se kyllä kaunis muutenkin - vaikka sillähän ei ollut mitään suurempaa merkitystä. Miksi hitossa hän edes ajatteli koko asiaa. Vaikka olisi Kris voinutkin viedä balleriinan ulos, mutta hitostako hän tiesi tarvitsiko Audrey vain apua löytääkseen paikkansa. Vaikka mielellään hän olisi sen seurassa useamminkin. Vaikka tänäkin iltana. Siinä tapauksessa toivottavasti tytön hyväntuulisuus tosin jatkuisi. Junnujen peleissä harvoin oli pahoja taklauksia, mutta ei sitä tiennyt missä raja menisi. Audreyn mielestä ne puhtaatkin taklaukset saattoivat näyttää pahalta - mikä toki saattaisi tapahtuakin. Etenkin jos ei taklausten sääntöjä tuntenut yhtään. Se tuskin lohduttaisi, vaikka Kris sanoisi niiden olevan täysin sääntöjen mukaisia. Tosin mitä muutakaan - pitäisi kädestä ja vakuuttaisi ettei se oikeasti sattunut niin paljon? Suojukset olivat erittäin hyviä - tosin aiheestakin.

"Älä turhaan, et sä ole tyhmä. Sä voisit oikeasti viedä mut balettisaliin enkä mä siellä mihinkään osaisi", Kris naurahti - tottahan se oli. Hän ei todellakaan pitänyt Audreytä tyhmänä - he olivat kuitenkin samoilla tunneilla; tyttö ei kyllä ollut tyhmä - ja pojalla oli kotikenttäetu. He olivat jäähallissa ja kaikesta päätellen, Audrey ei vieraillut siellä niin kovin usein. Vaikka oliko tuo nyt vihjaus että poika voisi lähteä sinne balettisaliin? Audreyn kanssa - kyllä. Katsomaan tytön esiintymistä tai jotain muuta - miten vain.
"Etkä sä mitään haaskaa, mielelläni mä olen sun seurassasi."