Ajatukset ei pysy pelissä, siitä voi seurata mitä vaan

[ Rebeccalla yllä tällainen asukokonaisuus, seuraan saa liittyä. ]

Rebecca Merlo istuskeli katsomon alimmalla rivillä seuraamassa urheilijoiden treenejä. Omat cheerleaderharjoitukset olivat peruuntuneet, joten tytöllä oli hyvin aikaa seurata poikaystävänsä puurtamista. Espanjalaissyntyinen kaunotar virnisti kevyesti ja katsahti sitten kännykkäänsä, joka värähti viestin merkiksi. Tyttö liu'utti kännykän läpän auki ja puri kevyesti alahuultaan. Viesti oli äidiltä Madridista, kyseli kuulumisia. Rebecca päätti jättää vastaamatta, hän voisi soittaa myöhemmin ja jutella vaikka tunnin, jos juttua riittäisi. Ja useimmiten sitä riitti: äiti jaksoi aina olla huolestunut kuopuksensa yksinasumisesta toisessa maassa. Vaikka itsepä nainen oli päättänyt lähteä tytön veljen kanssa Madridiin. Rebecca olisi toki voinut lähteä mukaan, mutta hän oli päättänyt aloittaa Astonin, joten Espanjaan palaaminen ei oikein sopinut suunnitelmiin.

Tummahiuksisen katse siirtyi jälleen kentälle, missä Anthony ja muut jakoivat joukkueita harjoituspeliä varten. Tyttö hymähti ja heilautti kättään nopeasti Anthonyn katseen tavoittaessa penkkirivin, jota hän hallitsi. Muita ihmisiä katsomossa nyt ei näkynytkään, joten tytön huomaaminen noin muutenkaan ei ollut erityisen haastavaa. Siinä yksin istuessaan Rebecca ehti miettiä jälleen petoksentekijä Belleä, joka oli melkein pilannut hänen elämänsä. Kuinka hänen paras ystävänsä olikaan saattanut muuttua sellaiseksi lehmäksi, oikeaksi ämmäksi. Jo pelkkä tytön ajatteleminenkin sai veren kihisemään suonissa. Eikä ollut yhtään väärin, että hän nyt parhaansa mukaan yritti pilata toisen mitättömän elämän, josta ei tainnut olla enää paljoakaan jäljellä tämän pudottua koulun alhaisimpaan ja kurjimpaan sakkiin, nörtteihin.

Kurjat juonet sekoittuivat tytön päässä mitä mielenkiintoisimmiksi yhdistelmiksi, eikä keskittyminen itse peliin ollut erityisen hyvää. No, Anthony tiesi varsin hyvin, ettei hän ollut erityisen kiinnostunut jalkapallosta. Eikä hän edes yrittänyt esittää olevansa.

((Minä hilpasen seuraksi, jos passaa (:. Nicholaksen housut & paita. Kenkinä sitten jotkut tennarit.))

Urheilukenttä oli paikka, jossa Nicholasta ei tavattu muutoin kuin liikuntatunneilla. Urheilijoiden treenit eivät tosiaankaan häntä kiinnostaneet, eikä katsomo ollut mikään mukavin paikka viettää vapaatunteja. Toki kenttä soi mahdollisuuden tiirailla cheerleadereita, mutta poika oli valmis suomaan sen mahdollisuuden niille, joilla ei muutoin ollut saumaa silmäillä tyttöjä. Nicholas oli niitä (ainakin pohjasakan silmissä) onnekkaita, joiden ei tarvinnut miettiä uskaltautuisiko puhumaan jollekulle vai ei.

Mitä ihmettä nuorukainen sitten teki sillä erää kentällä? Aivan helvetin hyvä kysymys, johon Nicholas itsekään ei olisi pystynyt tarjoamaan sen parempaa selitystä kuin eksymisen. Hän oli hetkeksi uppoutunut kuuntelemaan musiikkia ipodillaan, eikä hän ollut tajunnut harhailleensa kentälle. Niin, ne hyppytunnit olisi tosiaan voinut käyttää järkevämminkin kuin koulunpihalla haahuillen. Tunti oli kuitenkin sen verran lyhyt aika, ettei nuorukainen ollut viitsinyt lähteä ostarille tai kotiinsa. Läksyjäänkään hän tuskin viitsisi ajatalle ennen kuin illalla.

Vilkaisu kentälle kieli meneillään olevista jalkapalloharjoituksista. Nicholas oli jo valmis kääntymään kannoillaan häipyäkseen paikalta, kunnes katse pyyhkäisi nopeasti katsomoa. Kai hän hetken voisi viettää rupatellen ja häipyä takaisin koululle, kun sosialisointi ei enää jaksaisi kiinnostaa.

Poika nyki kuulokkeet korvistaan, sujauttaen ne housujensa taskuun astellessaan Rebeccaa kohti. "Moi. Mielenkiintoiset treenit?" Hän tiedusteli istuuduttuaan tytön viereen, nyökäten puhuessaan kohti kenttää. Ainakaan toisen olemus ei huokunut suunnatonta mielenkiintoa kentällä meneillään olevaa rymistelyä kohtaan.