I wish I could but I can't

// Vlip & Andreas tännepäin! : D
/// Maddien asu.

Maddie istahti penkille tyhjän pöydän ääreen ja vilkuili levottomana koripallokentän suuntaan. Hän tiesi, että pian koripalloilijoiden treenit päättyisivät ja nuorukaiset suuntaisivat takaisin koulurakennukselle.
Tyttö oli jopa laittanut hienommat vaatteet tänään ylleen kuin normaalisti. Mitä hän sillä yritti - ei hän itsekään tiennyt. Maddie vain halusi näyttää hyvältä, jos Andreas sattuisi kulkemaan hänen ohitseen niin, että huomaisi tytön edes ohimennen.
Madeline oli hermostunut, hän oli alkanut lähiaikoina pelätä, että hänen ihastuksensa oli huomannut katseet, joita tyttö oli vaaleaan urheilijaan luonut. Mutta ei hän sille oikein mitään voinut, hän ei ollut saanut ihastumistaan tukahdettua vaikka oli yrittänytkin. Katseetkin aina vain harhailivat tiettyyn suuntaan ja joskus sitä tuli jäätyä kiinni. Noloahan se tavallaan oli, toisaalta hän oli iloinen että tuli nähdyksi.

Tyttöä ahdisti ajatus siitä, että muut kuulisivat hänen ajatuksistaan ja tunteistaan, silloin Maddie olisi pulassa! Andreashan seurusteli yhden koulun suosituimman tytön kanssa ja varmastikaan ei välittänyt Madelinen kaltaisesta nörtistä pätkääkään. Maddie ei kokenut olevansa kaunis, hän oli ihan kelvollisen näköinen, mutta pyöreät kasvot ja hieman pyöreä vartalo eivät oikeastaan edustaneet sitä tyyppiä josta komeat nuoret miehet pitivät. Kuntoilevat, pelkkiä kasviksia syövät ja dieettilimuja juovat tytöt olivat enemmän urheilijoiden mieleen, ainakin mitä Madeline oli huomannut. Ei hän tiennyt kuin yhden urheilijanuorukaisen joka seurusteli nörttitytön kanssa, mutta kyseinen nörttityttö oli paljon kauniimpi kuin Maddie. Hänen mahdollisuutensa olivat miinuksen puolella.

Tytön keho jännittyi kun hän huomasi ensimmäisten urheilijoiden kävelevän kohti häntä ja koulurakennusta. Ei Madeline ollut suunnitellut tekevänsä mitään, ei hän kehtaisi puhua Andreasille, mutta ainakin hän voisi vilkaista kun tämä kulkee ohi. Miten säälittäväksi hän tunsikaan olonsa, kumpa hän vain voisi löytää jostain keinon jolla suunnata ihastus vaikkapa nörttipoikaan! Ehkä sitten hänellä olisi edes mahdollisuus.
Madeline odotti josko tietty vaalea nuori mies ilmeistyisi hänen näkökenttäänsä, mutta ei, ei häntä näkynyt. Nörttityttö alkoi epäröidä, hän oli kyllä nähnyt Andreaksen tänään koulun käytävällä... Olisikohan tämä voinut sairastua?
Turhautuneena Maddie otti laukkunsa olkapäältään ja laski sen penkille. Tänään hänellä ei ollut kovinkaan montaa tuntia joilla vaadittiin kirjoja, niin hän oli voinut ottaa pienemmän laukun. Muutama kirja laukusta kuitenkin löytyi, ehkä hän voisi lukea jotain ja katsoa sivusilmällä ohikulkevia ihmisiä. Samapa tuo vaikkei hän näkisikään ihastustaan nyt, ainakaan tämä ei voisi syyttää häntä stalkkeriksi.

Andreaksen asu

Andreas oli juuri käynyt koristreeniensä jälkeen suihkussa ja kietoi vaaleaa pyyhettä lanteidensa ympärille. Nuori mies pörrötti vaaleita märkiä hiuksiaan ja käveli pukukaappinsa luokse, jossa jo osa joukkueen pojista juoruilivat kuin tytöt konsanaan.
"Ootteko huomannu et se nörtti, se blondi tyttö, joku Madele tai jotain sinne päin, et se on ollu kattelee treenejä? Ja selkeesti koulussa se kattelee Andreaksen perään? Se on varmasti ihan kusessa Andreen, vai mitä jätkät?", kuului Mattin puhe kovaäänisenä kun Andreas saapui paikalle. Muut nauroivat räkäistä naurua ja nuori Rhimes katsoi muita kysyvästi.
"Kertokaa toki mullekin?", Andreas jatkoi naurahtaen ja esitti tietämätöntä. Vaikka tosiaan oli nuorukainen huomannut välillä, että kyseinen tyttö oli vilkuillut tätä. Ja muutaman kerran miehenalku oli saanut tytön kiinni itseteossa kun nämä olivat saaneet katsekontaktin. Muttei herraa niin kiinnostanut, ihan sama oliko joku random nörtti häneen ihastunut. Hänhän seurusteli Didin kanssa onnellisesti
"No et voi väittää, ettetkö olis huomannu. Sehän kirjaimellisesti kuolaa sun perään! Lyödään vaikka vetoa parista bissestä. Ihan varmasti se on jossain tässä välillä kun mennään koulurakennukseen", Matt innosti porukkaa ja muut olivat vedossa mukana. Andreas naurahti ja sanoi suostuvansa vetoon. Poika ei tosiaan tiennyt, että oikeasti häviäisi nyt tämän vedon.

No juorujuen jatkuessa Andreas puki päällensä valkoisen t-paidan ja mustat ohuet farkut. Jalkoihin vedettiin mustat converset ja hiuksia kuivattiin vielä pyyhkeellä hieman kuivemmiksi, vaikkakin ne vielä kosteiksi jäi. Pyyhe heitettiin pukuhuoneen pyykkikoriin ja nuorukainen sulki kaappinsa oven. Laukku heitettiin olalle rennosti ja aurinkolasit laitettiin päälaelle. Joukkueen osa muistakin jätkistä lähti samaan aikaan, pitihän jonkun kyseinen veto todistaa.

Käveltyään ulos ja talsittuaan jätkien kanssa pihalla näki Andre tutun hahmon yhden pöytäryhmän luona. Okei, hän oli hävinnyt vedon. Paitsi. Paitsi jos tyttö ei olisikaan ihastunut Andreakseen ja sen pystyisi todistamaan vain menemällä juttelemaan tytön kanssa. Kyllä sitten huomaisi onko toinen ihastunut vai ei, ja Andreashan ei heti vetoaan luovuttaisi. Miehenalku käveli tytön pöydän luokse ja hymyili tälle omaa tavallista hymyään.
"Moi, hei sä varmaan osaat selittää mulle yhden tehtävän italiasta maantiedon esitelmää varten? Ku vissiin italiaa luet noin niiku aineena?", Andreas aloitti ja istui toisen viereen. Tokihan Andreas oikeasti tiesi kysymykseen vastauksen, olihan hän esitelmän tehnyt ja googlettanut asian, mutta tikusta asiaa ja sitä rataa.
"Jos sulla vaan on pieni hetki aikaa", miehen alku jatkoi rennosti puhellen.

Maddie oli jo ehtinyt jokseenkin syventyä kirjaansa, kun kuuli poikajoukon lähestyvän. Katse nostettiin ja tarkastettiin olikohan Andreas tässä porukassa, jos ei olisi, niin hänen oli turha enää odottaa. Mutta kyllä, Madeline tunnisti tutun vaalean pojan lähestyvän. Katse laskettiin kiireesti takaisin kirjaan, kunhan pojat olivat menneet ohitse, hän voisi vielä hieman tiirailla loittonevia hahmoja, mutta uudestaan hän ei uskaltaisi heitä suoraan katsoa.
Maddie kuitenkin havaitsi pian että joku lähestyi häntä, hän istui sellaisessa kulmauksessa mistä ei ihan läheltä tarvinnut kulkea ellei sitten ollut asiaa nimenomaaan hänelle. Nörttityttö nosti katseensa ja huomasi kauhukseen Andreaksen lähestyvän häntä. Miksi ihmeessä? Maddien päässä alkoivat kilkattaa varoituskellot ja verenpaine nousi kohisten. Ei Andreaksella voisi olla mitään asiaa hänelle!

Vaalea poika pysähtyi hänen eteensä, tervehti ja kysyi jotain italian maantiedosta. Madeline istui hetken hölmistyneenä paikoillaan, ennen kuin tajusi järjestää ajatuksensa niin, että pystyi vastaamaan.
"Joo luenhan mä, sitä kieltä, en mä taida paljoa Italiasta maana tietää", Maddie sanoi aavistus hermostuneisuutta äänessään. Hän ei voinut muuta kuin olla hieman ylpeä itsestään, hän ei ollut panikoinut ja jäänyt tuppisuuksi!
"Mutta voithan sä kertoa mistä tarkalleen on kyse, niin katsotaan tiedänkö", nörttityttö sanoi hiljaa ja yritti hymyillä, mutta hymy ei oikein vastannut sitä, mitä hän oli yrittänyt. Maantieto oli yksi hänen lemppariaineistaan, mutta eihän hän voinut sanoa että osaisi varmasti vastata. Ties mitä vaikeuksia pojalla olisi tehtävissään, tämähän oli jo kolmasluokkalainen, Maddie vasta ensimmäisellä. Ei tyttö niin etevä ollut, että osaisi kolmasluokkalaisten tehtäviä, vaikka olikin jo suorittanut joitakin kursseja etukäteen.

Tyttö vilkaisi muita poikia jotka seisoskelivat vähän matkan päässä pöydästä jonka ääressä Maddie istui. Nämä juttelivat melko innokkaasti jostain ja vilkuilivat häntä ja Andreasta. Madelinen epäilys heräsi hieman, mitä jos tämä olikin ansa? Kohta hän saisi päälleen kastematoja tai jotain muuta yhtä iljettävää. Miksi muut pojat olisivat jääneet seisoskelemaan ja katselemaan, jos Andreaksen tarkoitus oli vain kysyä koulutehtävästä? Saattoivathan he tietysti odottaa ystäväänsä, mutta Madeline ei uskaltanut luottaa siihen. Hieman epävarma katse siirrettiin takaisin ihastuksen kohteeseen, olikohan tämä saattanut tosiaan saada selville nörttitytön tunteet? Siinä tapauksessa, miksei hän ollut jo saanut kuulla kunniaansa?

Andreas huomasi, että tyttö jäätyi hieman pojan tullessa pöytään ja pieni hermostuksen säväys kuului myös äänessä. Joko tyttö oli vain ujo tai sitten oikeasti juorut pitivät paikkansa. Vielä Andreas ei osannut sanoa juuta eikä jaata, muttei poika halunnut liikaa antaa vääriä merkkejä tytölle. Ei Andreaksen tarkoituksena ollut nöyryttää toista, toivottavasti tyttö ei siis ihan sekoisi ja luulisi miehenalun olleen kiinnostuneen tästä.
"Eiku mä oon miettiny noita kieliä, siis italiaahan siellä puhutaan, mut onks siellä siis jotain eri murteita ja niiku täh? Eiks siellä puhuta jossain ranskaaki enemmän? Vai oonko ihan väärin ymmärtäny?", Andreas aloitti ja kaivoi laukustaan vihkonsa ja kynän. Poika avasi aukeaman ja siinä näkyi jotain hahmotelmaa esitelmästä. Oikeasti se oli alun räpellystä ja työ oli jo valmiina muistitikulla.
"Ja jos viittisit jotain peruslauseita ja sanoja kirjottaa vaikka tohon paperille, niin voisin vähän päteä tunnilla opettajalle, tiäkkö?", Andre jatkoi ja hymyili tytölle.

"Niin mä oon muuten Andreas, vaikka varmaan peleissä on nimi tullut tutuks. Eks sä ollu Madele, tai ainakin ämmällä se alko, eiks nii?", urheilija nuorukainen yritti muistella nimeä, vaikka todellisuudessa hänellä ei ollut hajuakaan. Joukkueen pojat olivat vain näin muistellut. Andreashan ei juoruja niin seuraillut ja nörtit sun muut eivät kuuluneet niinkään pojan kaveripiireihin. Nykyäänhän poika vielä seurusteli Didin kanssa, joten piti hieman pitää mainetta yllä jo tyttöystävänkin puolesta. Andreas huomasi kavereidensa jääneen lähelle ja yritti viittoa heitä vaivihkaa pois. Ettei tämä paljastuisi ja ettei hän nolaisi tuota ekaluokkalaista tyttöä.

"Kiitti jo nyt ku viittit aikaas tuhlata muhun, voinko jotenki palkita sua? Vai?", Andre naurahti rennosti ja yritti edelleen kumota joukkuelaisten väitettä ihastumisesta.

"Aijaa, joo, puhutaan... Onhan siellä sitte yhessä maakunnassa virallisena kielenä saksa ja toisessa ranska. Ja murteita on kymmeniä", Maddie vastasi hymyillen. Hän ei halunnut alkaa pätemään ja pitämään mitään esitelmöintiä, vaikka olisikin tiennyt kertoa aiheesta tarkemmin. Andreas kyllä kysyisi lisää jos hän haluaisi kuulla. Maddieta vain alkaisi hävettää, jos tulisi tarinoitua enemmänkin eikä toista enää kiinnostaisi.
"Kyllähän mä voin", Madeline yritti pitää pienen hymyn kasvoillaan, hän yritti näyttää samanaikaisesti kiinnostuneelta auttamaan mutta silti tarpeeksi välinpitämättömältä. Pieni hermostuneisuus aivan varmasti silti paistoi läpi, ei tyttö sitä minnekään voinut kätkeä.
Otettuaan Andreaksen kynän pöydältä, Maddie raapusti paperille viisi tavallista italiankielistä lausetta joita normaalielämässä tarvittiin lähes päivittäin. Tyttö nosti varovaisesti katseensa paperista vaaleaan urheilijaan.
"Riittääkö noi?" nörttitytön kasvoille nousi kevyt puna, hän oli muutenkin helposti punastuvaa sorttia ja tälläinen tilanne nostatti kasvoille punertavan sävyn entistäkin herkemmin. Maddie näytti kyllä hyvinkin sievältä pieni puna kasvoillaan, mutta itse hän häpesi kasvojensa reaktiota.

"Joo, kyllä mä sun nimen tiedän, oon seurannut pelejä", Madeline hymyili vaisusti ja yritti saada kasvojensa punoituksen rauhoittumaan.
"Madeline", Maddie korjasi hieman ihmeissään, mistä poika tiesi hänen nimensä? Eihän nuorukainen aivan oikein tytön nimeä tiennyt, mutta ihan tarpeeksi lähelle aiheuttaakseen ihmetystä nörtissä.
"Mistä sä sen tiedät?" tyttö ei voinut olla kysymättä. Eihän se nyt ihan tavallista ollut, että komea urheilija tietää mitättömän nörttityttösen nimen ilman että tällä on ollut mitään syytä ottaa se selville. Maddien päähän alkoi hiipiä ties minkälaisia ajatuksia, mitä jos Andreas piti hänestä! Ei, se ei ollut mahdollista... Ehkä hän oli ottanut jotain selville tytöstä koska oli kuullut Maddien olevan ihastunut...? Ei sekään kovin todennäköiseltä kuulostanut, miksi Andreasta olisi kiinnostanut tietää hänestä mitään?

"Ei se mitään..." Madeline yritti kuumeisesti miettiä mitä sanoisi pojalle palkitsemisesta. Eihän hän voinut toista kahvillekaan pyytää, ei hän kehdannut! Mutta kun Andreas oli itse nostanut asian esille...
"No jos sä haluut palkita mut jotenkin", Maddie naurahti ja katsoi urheilijaan hieman ujosti. Tuskin Andreas ehdottaisi mitään kahdenkeskistä, mutta voisihan tällä kuitenkin jotain olla mielessä... ehkä.

Andreas kuunteli toisen selitystä ja nyökkäili kiinnostuneena tytön sanoille. Juu. Niinpä niin. Kyllähän poika kaiken selvittänyt oli ja siksi ei jaksanut ja viitsinyt edes kysellä lisää. Vielä kuitenkaan nuorukainen ei osannut sanoa juuta eikä jaata ihastus asiaan. Kyllähän Maddie vähän vaikutti ujolta pojan seurassa ja punasteli välillä, mutta toisaalta se oli Andreakselle tuttua. Siis että tytöt punastelivat hänen seurassaan. Olihan hän korisjoukkueen pelaaja ja kerman joukossa. Eikä tämän ulkonäössäkään ollut valittamista.
"Noi riittää hyvin, kiitti hei, nyt osaan itekin puhua Italiaa jossain jos meen. Ees vähän", Andre vitsaili naurahtaen ja otti paperin käsiinsä ja laittoi sen sitten laukkuunsa.
"Kiitti", Andreas toisti vielä ja väläytti pepsodenthymynsä tytölle.

"No melkein meni oikein, Madeline", mehenalku naurahti taas rennosti ja suki sitten hiuksiaan pois silmiltään. Poika suoristi paitaansa ja katsoi taas hetken Maddieta. Tyttö kysyi mistä hän toisen nimen tiesi. Mitä Andreas nyt saattaisi vastata? Eihän voinut kerhoa totutta, vaan joutuisi nyt hieman improvisoimaan. Kuitenkaan tarkoituksena ei olisi edelleenkään nolata tuota ekaluokkalaista ja saattaa naurunalaiseksi enempää kuin nörtit olivat muutenkaan.
"Oon kuullu ohimennen, mul on hyvä nimimuisti, ainakin melkein", André jatkoi puhellen omaan tyyliinsä ja näpräsi nyt kynäänsä. Hänen joukkuetoverinsa olivat hivuttautuneet pois näkyvistä ja Andreas saattoi rentoutua hieman enemmän. Tosin tästä tilanteesta olisi kohta hyvä päästä pois, ettei turhat juorut alkaisi leviämään.

"Ehkä mun pitäis sulle limsat tarjota tai jotain jossain välissä, en kyl nyt yhtään muista mun aikatauluja. Didikin kun aika paljon suunnittelee mitä tehdään ja sillein, kai ymmärrät?", Andreas totesi ystävälisesti ja raapi niskaansa hieman hermostuneesti. Toivottavasti hän ei vaikuttanut tökeröltä.
"Mut tota.. jos mä vähän kattelen ja .. ilmotan sulle sit? Kai me koulussa törmäillään, ku molemmat täällä pyöritään", poika jatkoi sitten miettien. Nyt hän seuraisi tarkkaan toisen reaktiota. Koska jos toinen olisi ihastunut, varmasti jotenkin a) tuo tyttöystävä Didi vaikuttaisi toiseen ja b) se että Andreas lupaisi ottaa uudestaan kontaktia.

"Ihan mielelläni mä autoin, kun kerran osaan", Maddie hymyili Andreaksen kiitellessä häntä. Ei homma ollut kovinkaan suuri tai vaativa, joten Madeline oli vain innoissaan voidessaan auttaa ihailemaansa poikaa. Tyttö varoi kuitenkin uppoamasta liian syvälle intoonsa, sillä Andreashan voisi pelästyä jos nörtti intoutuneena auttamismahdollisuuksistaan menisi kyselemään tarvitsisiko poika apua jossain muussakin aineessa. Sitäpaitsi tuskin poika oli kovinkaan tyhmä, tämä osasi varmasti tehdä läksynsä ihan itsekin.

Maddie oli aistivinaan, että vaalea koripalloilija empi hetken kun tyttö kysyi mistä poika tiesi hänen nimensä. Saattoikohan olla että Andreas oli kysynyt hänen nimeään varta vasten joltakin, eikä kehdannut tunnustaa...? Madeline ravisti hieman päätään karkoittaakseen ajatuksen aivoistaan, eihän Andreas edelleenkään ollut kiinnostunut hänestä! Unelmointi oli turhaa.
"Aika hyvä nimimuisti kyllä sitten saakin olla, tän kokosessa koulussa on monta tämmöstä tavallista nörttiä", Maddie hymyili aavistus huvittuneisuutta äänessään. Aika outoa oli kyllä, että poika muistaisi kaikista juuri hänen nimensä... Vaikkei nimeä oltukaan muistettu täysin oikein, Maddie tunsi pientä ylpeyttä siitä, että poika tiesi hänet kaikkien muiden joukosta. Ehkei siinä takana tosiaan ollut mitään, mutta nörtti ei voinut olla olematta iloinen asiasta.

"Limsat? Joo, sopiihan se. Ja kyllä mä ymmärrän että sulla on kiireitä ja tyttöystäväkin vie aikaa", Madeline rutisti hymyn kasvoilleen siitä huolimatta, että ärtyi kuullessaan Andreaksen tyttöystävän nimen. Didi ei kuulunut Maddien mielestä koulun ikävimpiin kermalaistyttöihin, tämä vaikutti olevan ihan suhteellisen mukava. Mutta silti Madeline ei osannut pitää tästä tytöstä ollenkaan, tämähän seurusteli hänen ihastuksensa kanssa. Maddie oli hurjan kateellinen Didille.
"Ei mulla kiire sinne limskalle oo. Ilmottele vaan kun sulla on aikaa, jos tosiaan kehtaat lähteä mun kanssa minnekään näkyvälle paikalle", Madeline naurahti hieman, olisihan se kieltämättä hieman kummallista jos Andreas oikeasti lähtisi hänen kanssaan jonnekin kahvilaan juomaan limut. Ihmiset saattaisivat nähdä heidät ja juoruja tulisi varmasti. Mitäköhän Didikin sanoisi jos näkisi poikaystävänsä nörtin seurassa? Olihan kiittäminen auttamisesta ihan hyvä syy limujen juomiselle, mutta harvoin kermalaiset jaksoivat kiittää nörttejä avusta.