Undisclosed Desires

Kello oli vasta puoli kahdeksan aamulla, mutta San Diegossa aurinko paistaa porotti jo kuumasti pilvettömältä taivaalta. Koulun pihalla oli hädin tuskin ketään, mutta tietenkin pari aikaista aamuvirkkua oli ilmaantunut istumaan koulun ulko-ovien portaikolle tekemään viime hetken muutoksia esseevastauksiinsa. He eivät kuitenkaan pystyneet keskittymään pelkästään esseihinsä, sillä vähän väliä heidän silmänsä vilkuilivat koulun parkkipaikalle. Siellä nimittäin oli jotain sellaista, minkä he tiesivät vaikuttavan seuraavan viikon puheisiin.
Parkkipaikalla oli kolmisen autoa, mutta yksi oli selvästi ylitse muiden. Eikä se kuulunut kenenkään jo koulussa opiskelevalle kermalaiselle. Kyllä, auton oli pakko kuulua jollekin rikkaalle, sillä moni tunnisti auton olevan Lamborghini. Tuollaisella autolla ei ihan kuka tahansa kouluun ajaisi, ellei halunnut pönkittää egoaan muiden silmissä.
Eikä se ollut pelkästään auto, joka herätti huomiota ja ihailua.

Auton kuljettajanpuoleista ovea vasten nojaili ilmestys, jota ei aikaisemmin ollut Astonissa nähty - eikä oikeastaan koko San Diegossa. Mallinpituinen, pitkäsäärinen ja muodokas nuori nainen katseli ympärilleen suurien vaaleanruskeiden aurinkolasien takaa ja poltteli rennonoloisena tupakkaa. Vapaa käsi (joka ei pidellyt tupakkaa) piteli Guessin laukusta kiinni kuin peläten jonkun aikovan ryöstää sen aivan pian. Tosin ei tämä kaunotar sellaista ajatellut, laukku vain sattui painamaan sen verran, että siitä oli pideltävä vahvasti kiinni. Niin kuin hänen olisi tarvinnut pelätä tulevansa ryöstetyksi tämän koulun pihassa...

"Ines!"
Katse siirrettiin laiskasti häntä lähestyvän miehen suuntaan, jota neiti sattui halveksimaan aika lailla. Samalla hän pudotti jo miltein loppuun poltetun tupakan maahan ja talloi sen kalliilla kengillään. Kaljuuntunut, rumasti virnuleva vanhempi mies lähestyi häntä musta salkku kädessään ja kaikki tunnistivat tämän miehen ilman esittelyjä.
Olihan mies Aston Highn rehtori Abel Brown, joka suorastaan hehkui onnesta. Ja Ines tiesi syyn, vaikka hän olisi mieluusti halunnut elää pimennossa.
"Moikka, 'isukki' ", lausahti Ines hivenen kitkerästi italialaisella aksentillaan, mutta yskähti sitten kuin yrittäen muuttaa äänensävyään seuraavan kerran lämpöisemmäksi. Abel pysähtyi Inesin vierelle yhä typerästi virnuille.
"Jännittääkö? Ei tarvitse jännittää! Olen varma, että kaikki rakastuvat sinuun. Esittelen sinut tänään kaikille tiedotustilaisu-"
"Ei tarvitse", Ines keskeytti hetimmiten miehen puheet, mutta hymyili sitten hurmaavasti. "Mä en tarvii esittelyjä. Mä haluun ite tutustuu muihin, ilman kenenkään apua. En haluu vaikuttaa pilalle hemmoteltulta.."
"Ahhh, ymmärränhän minä!" Abel totesi ymmärtäväisesti ja taputti Inestä olalle. Ines vilkaisi Abelia ilmeettömästi, ja pian Abelkin tajusi tilanteen olevan erittäin vaivaantunut ja epämukava. Abel yskäisi ja vetäisi kätensä takaisin vierelleen.
"Noh... Minun täytyy jo mennä kouluun hoitamaan asioita... Tulehan juttelemaan, jos tarve vaatii", Abel puheli ja lähti nopeasti kävelemään koululle jättäen Inesin jälleen yksin.
Ines mumisi pari sanaa italiaksi, eikä mikään niistä tarkoittanut hyvää.

Tilanne oli siis tämä - Inesin äiti oli mennyt uusiin naimisiin Abel Brownin kanssa viime viikolla Italiassa ja pari päivää sitten he olivat muuttaneet San Diegoon aivan äskettäin rakennettuun lukaaliin. Asunto ei nyt ollut niin hulppea kuin Inesin entinen koti, mutta eihän Abelilla ollutkaan niin paljon rahaa kuin Inesin isällä. Inesin isä sattui nimittäin olemaan tuomari, eikä tämän palkka ollut mitään matalaa luokkaa. Isä rakasti tytärtään yhä ja lahjoitti tälle aika ajoin hyvinkin kalliita lahjoja. Nytkin uuden koulun aloittamisen kunniaksi isä oli ostanut tyttärelleen uuden auton. Sillä kyllä kelpaisi ajella San Diegon auringon alla!
Ines inhosi Abelia. Hyi, ruma mies. Hän oli ilmaissut mielipiteensä suoraan äidille silloin, kun tämä alkoi deittailla Abelia. Äiti kuitenkin käski tyttärensä pitämään suunsa supussa. Eräänä päivänä Ines sattui ohimennen kuulemaan, että Abel tulisi saamaan huomattaman suuren perinnön vanhemmiltaan, kunhan näiden elämä maan pinnalla päättyisi... Eikä siihen menisi enää varmaankaan kovinkaan kauaa.
Olihan kaikki nykyään rahasta kiinni. Ilman rahaa et juurikaan pärjäisi tässä maailmassa. Ineskin oli tottunut tietynlaiseen elämäntyyliin, ja onneksi se elämäntyyli pysyi samanlaisena. Jos Ines joutuisi raatamaan rahansa eteen, hän kyllä nostaisi huomattavan suuren haloon. Äitikin näytti olevan ihan onnellinen, mutta Inesin pikkuveli, Ricky, osoitti aivan päinvastaisia tunteita. Tämä sai harva se päivä kiukunpuuskia ja aiheutti Abelille harmaita hiuksia (jos tällä olisi hiuksia edes ollut..). Saapa nähdä, kuinka kauan Abel jaksaisi pitää itsensä kylmän rauhallisena. Ines oli aivan varma, että aivan lähipäivinä Abel vielä räjähtäisi ja paljastaisi todellisen luonteensa. Silloin ehkä äiti tajuaisi tehneensä virheen naidessaan Abelin.

Inesillä oli suunnitelma Abelin tuhoamiseksi. Hän aikoisi esittää unelmatytärtä isäpuolelleen ja valloittaa Abelin sydämen. Näin Ines saisi kaikki toiveensa läpi, eikä Abel osaisi aavistaa mitään tytön taka-ajatuksia tätä kohtaan.
Mutta ensiksi Ines aikoisi lyöttäytyä mukaan koulun kerman parhaimmistoon. Eikös se kaikki valta ollut siellä?

Koulun piha oli täyttynyt vain entisestään nuorista opiskelijoista ja moni silmäili Inesia uteliaana. Ines nosti aurinkolasinsa päälaelleen ja antoi itsevarmuutensa paljastua jokaikiselle häntä katsovalle.
Kenenköhän seuraan hän liittyisi..

//lalalalalalalal : ))) Mikä tunne saada ropettaa <3 Nyt peliin mukaan joku kermalainen tack så mycket ; )

// joo tää peli jotenkin kiljuu erästä henkilöä paikalle... sori peipit.

Kun päivä alkaa sillä, että joutuu äidiltään kerjäämään koululle kyydin kun oma loistoauto on tullut viikonloppuna tujautettua liikennevaloissa jonkin japanilaisen massatuotantohärvelin perään, osaa jo ilman ennustajanlahjojakin arvata miten paskasti päivä vielä varmaan päättyisi. Oli hankala sanoa kumpi tässä aamussa vitutti enemmän; se, että oman ajokin romuttaminen alkoi vasta nyt iskostua kunnolla päähän vaiko sitten se että aamiaiskeskustelusta päätellen uutta autoa ei tilalle heruisi. Aivan, ja olihan hänen korttinsakin lähtenyt siinä samalla kuivumaan... vittu.
Ja näin nätisti saatiinkin sitten tiivistetty Gemma Flemingin aamu. Tytöllä oli ollut vielä kahvi puoliksi kesken, kun äiti jo oli peruuttamassa perheen punaista Aston Martinia autotallista ulos. Kiirehän siinä oli tullut, eikä Gemman vitutustaso laskenut edes äidin ja tyttären poiketessa eräässä konditoriassa (mistä Gemma vinkui itselleen croisantin ja kupin teetä mukaan) ennen koululle suuntaamista.
Parkkipaikalla näytti olevan sekä porukkaa että autoja jo jonkin verran. Gemma huomasi siinä pelkääjänpaikalla istuessaan monen vilkaisevan rättikattoista autoa vähän ihmeissään; tokihan koulun tärkeimmät ajoneuvot kuskeineen tunnistettiin, eikä tainnut kenenkään mieleen nousta henkilöä, joka päivittäin hurautti paikalle punaisella DBS Volantella. Kansan kiinnostus kuitenkin laantui Gemma Flemingin kavutessa autosta ulos. Osa ihmisistä ei edes halunnut hänen suuntaansa katsoa, sillä niin äkäiseltä tyttö siinä näytti, puoliksi syöty juustocroisantti toisessa kädessä ja pahvinen mukillinen teetä toisessa.
Äiti toivotti tyypillisen hyväntuuliseen sävyynsä hyvät koulupäivät ja päristeli paikalta tyttären pamautettua auton ovi mielenosoituksellisesti kiinni. Vitun vittu että Gemmaa jaksoi vituttaa. Hän ei yksinkertaisesti tiennyt miten selviäisi ilman rakasta mustaa Bentleytään, jonka keula oli mennyt aivan palasiksi kun hän oli vahingossa ajanut sitä liikennevaloissa seisovaa Nissania päin. Sen auton kuski - joku saatanan perheenäiti kahden lapsen kanssa - oli kyllä saanut kuulla siinä kunniansa. Haloo, kuka helvetti nyt pysähtyi punaisiin valoihin aivan tyhjällä tiellä? Ainut hieno juttu oli se, että Gemma oli saanut silloin sen perheenäidin toisen lapsen itkemään raivoamisellaan ja sen eukon ja paikalle saapuneet poliisit valahtamaan kalpeaksi kerrottuaan kuka oli ja uhattuaan soittaa isälleen.

Gemma mussutti juustocroisanttinsa jäänteet suruunsa, ja kaivoi sitten klassisesta, Louis Vuittonin monogrammein kuvioidusta tummanruskeasta olkalaukustaan jättimäiset Chanelin aurinkolasit, jotka asetti vallan suureleisesti silmilleen. Aurinko nimittäin paistoi. Ja pahasti. Ja lasien alta sai mulkoiltua ihmisiä salaa (vaikka olisihan hän voinut ketä tahansa mulkoilla ihan avoimestikin, ei se siitä ollut kiinni). Ensemblessä olivat tyypillisen koruvuoren sijaan mukana yksinkertainen Girard-Perregauxin timanttikoristeinen, 15-vuotissyntymäpäivälahjaksi saatu rannekello ranteessa ja sen seurana pienet timanttiset nappikorvikset. Kellon hinnasta sanottakoon sen verran, että samalla rahasummalla olisi saanut ainakin kolme käytettyä pikkuautoa...
Gem olisi tässä kaivannut seuraansa jotain ärsyttävää bimboa tai säälittävää nörttiä, johon purkaa ärtymys, mutta sen sijaan hän sai melkein heti vaivoikseen pari tokaluokkalaista klikkitoveria, jotka eivät valitettavaa kyllä olleet sieltä kaikista tyhmimmästä päästä. Niiden seuraa siis kesti aina välillä. Ai niin, paitsi nyt, kun olisi tarvinnut jonkun, jolle vittuilla.
"Täällä on joku uus", toinen tytöistä sanoi Gemmalle, joka vastasi ensin pelkällä dramaattisella huokauksella.
"Menkää kysymään sen nimi sitten", brunette murahti ja yritti luovia tiensä tyttöjen ohi. Nuo kuitenkin blokkasivat hänen tiensä. Kuinka helvetissä ne kehtasivat?
"Sillä on Lamborghini", se toinen totesi paljonpuhuvasti ja Gemma pyöritteli silmiään, tosin tajusi sitten etteivät tytöt sitä näkisi aurinkolasien läpi. Nuo kakkosluokkalaiset olivat kuitenkin onnistuneet herättämään Gemin kiinnostuksen - joku uusi jolla oli Lambo ei tarkoittanut hyvää. Ja vaikka tumma tyttö olisikin halunnut esittää välinpitämätöntä, hänen uteliaisuutensa vei kuitenkin vallan, joten hän antoi niiden kahden opastaa hänet sen Lamborghini-tyypin luo.
"Sen tissit on ainakin hyvin esillä", Gemma mutisi happamesti kun ne kaksi rikasta kakaraa olivat osoittaneet tuon uuden, tuntemattoman blondin. Ne nyökyttelivät Gemin sanoille ilmeisen närkästyneenä ja perääntyivät askeleen, pari, kuten kuvaan kuului. Gem puolestaan otti kurssiksi tuon uuden tytön, joka muuten lähempää katsottuna oli aivan helvetin pitkä.

Aurinkolasit olivat edelleen Gemman silmillä, mutta huulille oli valettu iloinen, joskin tietenkin täysin valheellinen hymy. Kaket peittivät sopivasti sen arvostelevan silmäyksen, jonka Gem uuteen tulokkaaseen loi, kun hän heilautti kättään tervehdykseksi ja asettui sitten itseään varmaan kymmenen päätä pidemmän blondin eteen. Toisessa kädessä oli edelleen pahvimuki, jossa läiskyi kuuma tee, ja toinen käsi oli päättäväisesti lantiolla; laukku taas tukevasti olalla.
"Hei, me ei ollakaan ennen tavattu", Gem aloitti aurinkoisesti. "Mä olen Gemma Fleming ja kuulin että sä ajat tuota Lamboa. Jos näin on asiat, mä haluan ehdottomasti tutustua suhun." Tahallisesti hän antoi itsestään hieman hölmömmän kuvan kuin mitä oikeasti oli.

Siinä autoa vasten nojatessaan Ines oli samalla ehtinyt silmäillä koulua ulkoisesti. Näytti valitettavasti siltä, ettei tämä hänen uusi koulunsa yltäisi lähellekään hänen entistä koulua. Esimerkiksi täällähän oli oppilaina ties minkälaista sakkia... Inesin edellisessä koulussa kaikki oppilaat olivat vähintään yhdeksän keskiarvon oppilaita, hyvistä piireistä ja omasivat hyvän ulkonäön. Eli tiivistettynä hänen koulunsa oli ollut yksityiskoulu, jota sattui ylläpitämään Inesin isän veli. Pienet olivat piirit, näinhän se välillä meni
Miksi Ines siis joutui tämän tasoiseen kouluun? No koska hänen uusi isäpuolensa oli täällä rehtori. He voisivat äidin mukaan mennä samaa matkaan kouluun, ja Ines saisi olla aina varma siitä, että tämä oli turvallinen koulu, koska hänen isäpuolensa tosiaankin oli rehtori. Plaa plaa plaa! Ines olisi halunnut mennä jonnekin yksityiseen kouluun, mutta se ei kuulemma tullut kuulookaan...

Ines oli jo kaivamassa laukustaan kännykkäänsä esille tekstatakseen Italiassa asuville ystävilleen hätäviestejä, mutta liike silmäkulmassa sai tytn nostamaan katseensa ylemmäs. Häntä lähestyi hyvin lyhyt, aasialaispiirteinen tyttö, joka ulkonäkönsä perusteella omisti rikkaat vanhemmat. Yep, sen pystyi heti näkemään toisesta, ja Inesin jos kenen arvosteleva katse osui aina oikeaan.
Kun tyttö avasi suunsa ja esittäytyi Inesille, ei pitkähiuksinen blondi vastannut hetkeen mitään, vaan antoi katseensa aivan vapaaksi tarkastaa toinen päästä varpaisiin. Täytyihän Inesin olla aivan 100%sen varma siitä, että kenelle hän oli aikeissa puhua.
"Vai että tutustua.." Ines totesi hempeällä, salakavalalla äänellä ja silmäili edelleen lyhyttä tyttöä edessään. "Mut mä en tiedä, haluanko mä tutustua suhun.. Mitä sulla on, mitä mulla ei jo ole?"
Nyt ilkikurinen, pieni virne kohosi Inesin täyteläisille huulille. Ines halusi tehdä sen heti selväksi, että hänen ystävyydellä oli korkea hinta. Ainakin näin aluksi, jotta häntä osattaisiin pitää arvossa ja ehkä hieman pelätäkin.

Hän tiesi olevansa hyvännäköinen ja kaikkien ihailevien katseiden arvoinen. No katsokaa ympärillenne! Ei monta Inesin kaltaista kaunotarta ollut olemassa samassa koulussa. Varmasti koulussa olisi ne tietyt henkilöt, jotka aina ohi kävellessään kääntäisivät kaikkien katseet. Ines halusi olla yksi heistä, sillä hän tunsi ansaitsevansa sen huomion. Ei hänestä turhaan ollut näin kaunista ja upeaa tullut.
Mutta kyllä Ines osasi olla myös empatiakykyinen sekä epäitsekäs. Näitä piirteitä hän ei vain tahtonut näin alussa tuoda julki, vaan pikku hiljaa.

Gemman huulet meinasivat vetäytyä omahyväiseen virneeseen, kun hän huomasi toisen arvostelevan silmäyksen. Lisää pinnallisia lellipentuja. Ihanaa. Pieni diiva arveli jo etukäteen toisen vastaavan jotain töykeää tai viielää, eikä hän väärässä ollut. Gem osasi arvioida tälläiset jutut aika hyvin tätä nykyä, olihan hänellä tapana tervehtiä henkilökohtaisesti jokaista uutta oppilasta. Harva varakkaaksi osoittautuva uusi oli millään muotoa mukava tai sen puoleen halukas keskustelemaan. Ja suurin osa niistä aliarvioi hänet täysin ja vielä useammat suhtautuivat häneen alentuvasti, olihan hän ekaluokkalainen ja lyhyt eikä oikein muiltakaan ominaisuuksiltaan missään tapauksessa mallinmitoissa. No, onneksi Gemma sai korvattua egolla, itsevarmuudella ja nopeilla hoksottimilla sen, mitä hävisi povipommeille ja anorektisille, pitkäsäärisille ihmisgaselleille ulkonäössä.

Anyway, uuden tytön vastatessa Gemman "tervehdykseen" ei brunette edes enää viitsinyt pitää rooliaan yllä. Häneltä pääsikin tietäväinen, ehkäpä hiukan teennäinen naurunpyrskähdys ja perään vielä hymähdys. Hän loi katseensa maahan kun otti aurinkolasinsa hitaasti silmiltään (ele olisi ollut turhan teatraalinen ja pitkästyttävä, mikäli sen olisi tehnyt joku muu kuin Gemma) ja nosti sitten terävän katseen tähän uuteen blondiin, joka selvästi luuli olevansa vähän turhan hienoa tyttöä.
"Mä en usko että sun mielipidettäsi tässä asiassa kysytään", Gem totesi hitusen hyökkäävästi. Hän antoi katseensa harhailla hetken koulun pihalla, ikään kuin antaakseen sanoilleen aikaa iskostua toisen tajuntaan ja käänsi sitten tummat silmänsä takaisin siihen uuteen likkaan.
"Vaikutat ihan fiksulle tytölle noin blondiksi ja sulla on selvästi käsitys siitä miten asiat pyörivät", Gemma jatkoi kevyempään sävyyn, "joten oletko sä oikeasti valmis suututtamaan mut ilman että tiedät kuinka iso peluri oon tässä koulussa?" Lähimmäisenrakkautta ja miellyttävyyttä huokuva hymy oli valahtanut takaisin tytön huulille. Hän oli valmis tekemään sovinnon, aloittamaan tämän keskustelun alusta ja unohtamaan uuden likan tylyksikin tulkittavan vastauksen. Tokihan Gemma myös tiesi mitä tekisi siinä tapauksessa, jos toinen jatkaisi samalla linjalla... joskin olisi hirvittävän harmillista, jos siihen pisteeseen jouduttaisiin menemään. Gem ei nimittäin ihan läpiä päähänsä puhunut todetessaan tuon uuden blondin olevan "fiksu"; olihan ihan hyvä että toinen oli varuillaan siitä minkälaisille ihmisille meni uudessa koulussa puhumaan, sillä olisi sääli jos joku Lamborghinillä ajeleva joutuisi tyytymään surkeaan paikkaan kastijärjestelmässä (kuten esimerkiksi joku Mila Lee) kun tutustuisi vääriin ihmisiin. Tietenkään ei saisi myöskään järjestää tytölle liian hyvää paikkaa kastijärjestelmästä, tai toisesta tulisi vielä uhka!

Ines pisti merkille toisen käytöksen muuttuvan äkisti, mutta se pieni hymy, mikä oli koko ajan pysynyt hänen huulillaan, pysytteli yhä samanlaisena. Lyhyt tyttö alkoi hetimmiten uhkailevaksi ja hyökkääväksi, kuin Ines olisi äskettäin astunut toisen varpaille. Siihen tapaan toinen ainakin puhui Inesille, vaikkei toisen sanoja lainaten, tämäkään tiennyt Inesistä mitään.
"Auts..." Vaaleaverikkö hymisi yhä hymyillen ja nyt hänen hymynsä muuttui... Lempeämmäksi? "Oon ehtinyt olemaan tässä vasta 10 minuuttia ja heti mua jo uhkaillaan... Taitaa olla koulussa arvot kohdallaan", Ines puheli ja nyt hänen sanoistaan paistoi selkeä italialainen aksentti. Aasialaistyttö oli vahvistanut Inesin epäilykset vääräksi - koulussa kuulosti tosiaankin olevan kastijärjestelmä kunnossa. Olihan lyhyt tyttö jo uhkaillut Inesiä pitämään suunsa kurissa (tai näin Ines sen oli ainakin ottanut, eikä hän uskonut, että tyttö oli mitään hyvääkään tarkoittanut). Ja miksi tyttö olisi heti alkanut kertomaan 'asemastaan' koulussa, jos koulussa ei olisi olemassa kastijärjestelmää.

"Kivat kengät", kaunotar vaihtoi puheenaihetta, kun oli kiinnittänyt huomionsa toisen kenkiin. "Mä en tiedä, missä täällä on hyviä vaatekauppoja. Ehkä sä voisit toimii mun oppaana. Niin täällä kuin ulkopuolella", Ines ehdotti vilpittömästi ja katseli tummatukkaa kauniisti hymyillen. Jokin Inesin päässä vain kolkutti siitä, että tämän tytön matkassa olisi hyvä pysyä, jos Ines tahtoisi tutustua koulun oppilaisiin entistä 'paremmin'.

Eikä mennyt kuin pari sekuntia äskeisestä, kun pitkäsäärinen kiinnitti huomionsa juoksuaskeliin, jotka lähestyivät koko ajan. Katse herpaantui edessä seisovasta tytöstä askelien suuntaan ja Inesin kasvot venähtivät hetkeksi tympeään ilmeeseen, muttei kovinkaan kauaksi aikaa. Aivan varmasti Abel oli järjestänyt tämän..
"H-hei!" kiharatukkainen, silmälasipäinen ja pisamanaamainen poika henkäisi kamera kaulassaan ja lehtiö kädessään, kun hän lähestyi Inesiä ja Gemmaa. Poika oli ainakin pari päätä lyhyempi kuin Ines ja selvästi ekaluokkalainen. Poika punastui huomattavasti ja hänen kätensä tärisivät, kun tämä hapuili kameraa kaulastaan. "Kuulin huhua, että.. Että rehtorin tytär on täällä ja... Ja että se olet sinä", pisamanaamainen poika änkytti ja räpsäisi kuvan Inesistä lupaa kysymättä. "Tämä menee koulun lehteen."
"Tytärpuoli", Ines korjasi jäätävällä äänensävyllä ja näytti erittäin turhautuneelta. Käsi löysi tiensä lantiolle. "Ja mä vannon, että jos tää menee koulun lehteen, niin mä etsin sut käsiin ja halkasen sut kahtia. Mä oon harrastanut miekkailua." Ines ei tosiaankaan tarvinnut extrahuomiota tässä asiassa, vaikka hän menikin takuuseen siitä, että puoleen päivään mennessä kaikki jo tietäisivät hänet. Kiitos yli-innostuneen isäpuolen.

"Auts", toisti Gemma toisen sanat ja nyökkäsi tyytyväisenä. Uusi tyttöhän sen sanoi; Astonissa olivat arvot todellakin kohdallaan. Gemistä oli mukavaa, kun toinen tajusi nyt vähän nöyrtyä. Ylemmyydentunteessaan tumma likka ei kuitenkaan jaksanut velloa sen pidempään, olihan hän jo aiemmin pistänyt merkille tämän uuden tulokkaan hiukan vierasperäiseltä kuulostavan aksentin. Nyt vasta hän osasi todeta sen olevan italialainen, mikä aiheutti vain entistä enemmän kiinnostusta ja lisäspekulaatiota. Oliko tyttö vaihtari, vai muuttanut perheensä kanssa Euroopasta? Ja jos oli, niin milloin ja miten pitkä aika sitten ja ennen kaikkea miksi. Kysymyksiä, niin kauheasti kysymyksiä, eikä aikaa esittää yhtäkään...

Blondin kehuessa Gemin kenkiä, jälkimmäinen hymyili ja olisi varmaan sanonut tietävänsä kenkiensä olevan täydellisimmät maailmassa, mikäli toinen ei olisi jatkanut sanojaan. Hetken Gemma meinasi pahastua kun ei suunvuoroa saanut, mutta käsitti sitten saaneensa mukavan tiedonjyvän uudesta tytöstä; tuo ei tiennyt missä olivat parhaat shoppauspaikat, joten tuo oli uusi San Diegossa. Sinällään harmillista kun ei voisi tiedustella tytön taustoista yhdenkään toisen koulun oppilaalta (Gemma kun kuitenkin oli tuttavaverkostonsa sen verran laajalle levittänyt), mutta oli tietty ihan mukavaa kun sai vaihteeksi itse tehdä kaiken etsiväntyön... Gem ei kylläkään uskonut olevansa niin mukava, että näyttäisi kaupunkia. Koulua, ehkäpä joo, mutta kaupunkia ei missään tapauksessa. Eihän hänellä ollut edes autoa. Kuinka nöyryyttävää olisi ollut istua tuon autossa ja sanoa mihin mennään?
Gemma oli tuomassa ajatuksensa julki - kaupungin näyttämisestä siis - mutta paikalle pörähtänyt nelisilmä keskeytti hänet. Tyyppi oli samassa mantsan ryhmässä ja tyttö olisi tietenkin muistanut toisen nimenkin jos olisi vain viitsinyt. Joku koululehden nörttitoimittaja se oli, eli ei tosiaankaan mikään tärkeä heppu. Gemma olisi varmaan potkinut jätkän helvettiin (sanoillaan siis), jollei tuo olisi ilmoittanut saapumiselleen syytä.
"Rehtorin tytärkö?" tyttö mutisi kiinnostuneena. Hän ei edes tiennyt että Brown oli naimisissa! Kuinka ihanan herkullisen kiinnostavaa! Tosin samalla myös hieman hermostuttavaa; rehtorin tytär kun ei varmaan jäisi ilman huomiota, ei niin millään. Rillipään paparazzeilu aiheutti kiinnostavan reaktion uudessa likassa - rehtorin tyttäressä! ... ei kun tytärpuolessa. Tuo reaktio meinasi saada Gemin nauramaan puhtaasta ihastuksesta. Blondi osasi uhkaillakin ja vieläpä pahemman asteen fyysisellä vammalla. Tuo tosiaan sopisi varmaan aivan mainiosti joukkoon, ja Gemma voisi ehkä jopa näyttääkin toiselle kaupunkia. Tai käskeä Giseleä näyttämään. Tai ei. Se ei ollut hyvä ajatus. M.A varmaan hirttäisi Gemman siinä tapauksessa. Pitäisi povata uudelle tytölle kastijärjestelmästä sen verran hyvä paikka, että tuosta olisi hyötyä, mutta ei niin hyvää, että tuosta tulisi uhka. Hankalampaa kuin miltä kuulosti.
"Hei rillipää", Gem heitti sitten punapäiselle nörtille kun sai vihdoin kunnon suunvuoron. Hän päätti käyttää sen tehokkaasti. "Poista se kuva tai joudut selittämään Middletonille miten oot onnistunut rikkomaan yhden koulun kameroista."
Tyttö tajusi selventää vielä uudelle tytölle. "Cara Middleton, kolmas luokka, koululehden päätoimittaja. Ei mikään erityisen tärkeä mimmi."
Ja sitten Gemma tajusi sen - hän ei ollut vieläkään kuullut uuden tytön nimeä. Vai oliko? Ei. Ei hän ollut. Äh. Miten hän voisi levittää juttua rehtorin tyttärestä jos ei edes tiennyt tuon nimeä!
"Mä en muuten tainnut vieläkään kuulla sun nimeäsi", Gem sanoi. Hän ojensi uudelle likalle kätensä noin niin kuin kättelyyn, ja unohti sen hiton rillipään samalla. Hän ei jaksanut nyt ajatella alempiarvoisia. "Aloitetaan alusta, mä olen Gemma Fleming, ensimmäinen luokka. Sä olet ilmeisesti rehtori Brownin tytär... vai tytärpuoli?"

Ines hymyili hitusen närkästyneenä - ei hän olisi tällä tapaa tahonut paljastua rehtorin tytärpuoleksi, mutta selvästi kohtalolla oli omat sormensa pelissä. Ehkä tämä oli sittenkin hyvä juttu, ehkä tämä pienikokoisen aasialaistytön olemassaololla oli jokin tarkoitus. Ines nimittäin pistänyt merkille äänensävyn, jolla tummatukka oli mutissut 'rehtorin tytär'. Siinä oli ollut jotain mietinnällistä ja suunnitelmallista. Toivottavasti hyvällä tapaa.
Mallinpituinen nuori nainen siirsi sitten kunnolla katseensa aasialaistyttöön, jonka puhetapa oli muuttunut, kun tämä puhui häntä kuvanneelle pojanklopille. Tuo tyttö kuului 100%sella varmuudella kermaan, ja sellaiseen joukkoon, jonka sanalla oli hyvin vahva paino muiden ihmisten keskuudessa.
Jos se ei vielä tullut selväksi, niin Ines oli todella tarkka seurailija ja kiinnitti huomionsa asioihin, joita ehkä tavallisesti ei huomioitu. Hän seurasi hyvin tarkasti muiden kasvon ilmeitä ja kuunteli tarkasti äänenpainoja ja tapaa, jolla asioita lausuttiin. Hän huomasi asioita, joita ei välttämättä ollut tarkoitettu edes huomattavaksi. Ines oli hyvä lukemaan ihmisiä ja oli ottanut tästä opikseen. Nimittäin Inestä oli todella vaikea lukea saatika tulkita. Hänen ilmeensä eivät olleet ikinä liioitellun suuria, hänen puhetapansa ei vaihtunut korkeasta matalaan eikä hänellä ollut tapansa liikahdella sen suuremmin puhuessaan. Hänestä oli siis erittäin hankala saada selkoa ja joskus se oli hyvä asia ja joskus se oli taas hieman huonompi asia.

Kuvaajapoika inahti säälittävällä äänellä ja katosi sen enempää odottamatta paikalta. Kuin hänelle olisi juuri sanottu 'Sinulla on 10 sekuntia aikaa poistua paikalta tai" -lausahdus. Tällä mimmillä, joka esitteli itsensä Gemma Flemingiksi (ekaluokkalainen, aika yllättävää...) oli varmasti todella hyvä paikka piirissä, jolle ei noin vain uhiteltaisi.
Ines tarttui Gemman pieneen käteen varmalla otteella ja avasi jo suutaan valmiiksi. Hän teki vielä viime hetken arvostelun toisesta.
"Ines Montoro-Brown", kaunotar esitteli sitten viimein itsensä ja vetäisi käden takaisin itselleen. "Tytärpuoli."
Gemma Flemingin tuomio - toisen seurassa kannattaisi liikkua. Ainakin näin aluksi. Tytöllä oli varmasti tuttavia, joihin Inesin kannattaisi takuu varmasti tutustua. Vaikka toisesta huokui itsevarmuus ja tietynlainen koppavuus, ei toinen silti voinut kuulua mukaan ns. suosituimpaan porukkaan. Sitä Ines ei Gemmasta aistinut.

"Mun vaisto kertoo mulle, että sä tunnet 'oikeat' ihmiset", Ines puhui sitten pehmeällä äänellä, eikä hän viitsinyt tarkentaa toiselle sen enempää sanojaan. Oli kai sanomattakin selvää, keitä Ines tarkoitti näillä 'oikeilla' ihmisillä. Hän halusi päästä omiensa pariin.

Inesiksi esittäytynyt tyttö antoi itsestään Gemmalle vielä entistä paremman kuvan tartuttuaan ojennettuun käteen. Itsevarma puristus ei tullut yllätyksenä - enemmän olisi shokeerannut kättelyn ohittelu. Uutta tyttöä ehti silmäilemään arvostelevasti vielä hetken, ennen kuin toinen avasi suunsa. Gem naurahti tuon sanoille - toisen vaisto osui ihailtavan hyvin oikeaan.
"Kuten jotkut sanoo, ja siis mähän en halua missään tapauksessa leuhkia; mä tunnen kaikki ja tiedän kaikista kaiken", Gemma totesi vaatimatonta teeskennellen ja kohauttipa vielä olkiaan kuin vaikutusta korostaakseen. Tyttö siemaisi teenloppujaan ennen kuin jatkoi luentoaan. Tai no, ei se vielä ollut luento, mutta kovaa vauhtia siihen suuntaan oltiin menossa. Gemma kun rakasti puhumista ja tietojensa esittelyä, ja tälläinen tiedonjanoinen uusi oppilas oli mitä mainoin kohde.
"Luulen, ettei mun tarvitse pyytää sua tarkentamaan mitä tarkoitat 'oikeilla' ihmisillä", brunette hymähti. "Luulen myös, että sä olet tarpeeksi fiksu tyttö erottaaksesi ehdottoman pohjasakan joukosta." Tehdäkseen asiansa kristallinkirkkaaksi neiti Montoro-Brownille (jonka Gem mielessään risti jo Ines Browniksi, rehtorin tyttäreksi), Gemma osoitti tyylilleen ominaisen karkeasti ja epähienotunteisesti hiukan kauempana olevaa nörttilaumaa. Silmälaseja, rasvaisia hiuksia ja kannettavia pelikonsoleja.

"Loppujen lopuksi mun on kuitenkin tosi hankala antaa vinkkiä tässä asiassa", Gemma jatkoi. Hän puhui siihen sävyyn, kuin olisi miettinyt samaan aikaan jotain tai laskenut jotakin harvinaisen hankalaa laskutoimitusta. Ja niinhän hän laskikin - nimittäin sitä, kuinka monelle ihmiselle ehtisi ennen ruokailua kertomaan tästä uudesta tytöstä. "Jos satut samalla ruokalavuorolla syömään kuin mä, voit kai tulla mun pöytääni, ja mähän voin tietysti siinä tapauksessa esitellä sut. Mutta jos et, niin hyvällä tuurilla herätät jonkun tärkeän huomion ja sut kutsutaan seuraksi." Ei tätä saanut turhan helpoksi uudelle likalle tehdä! Gem odotti innolla, jahka Ines joutuisi jonkin friikin uhriksi tai jos tuo eksyisi väärälle puolelle ruokalaa ja laskisi takamuksensa pahisten alueelle.
"Ai niin!" Gem äkkäsi. "Jos käytävällä, tai ihan missä tahansa muualla, tulee kolme tyttöä vastaan - yksi upea blondi, yksi aasialainen ja yksi mallimittainen brunette - siirry vittuun niiden tieltä. Sä olet uusi, etkä halua joutua ensimmäisenä päivänä koulua pyörittävien tallaamaksi. Edes mä en voi sua siinä tapauksessa pelastaa." No niin, pitihän sitä itseään vähän vielä korostaa peräänkin, kun oli kolmikko esitelty. Hetken Gemma mietti, josko pitäisi mainita jotain Catista, mutta tuli siihen tulokseen, että olisi parempi pitää suu supussa vapaasta paikasta. Ei toisesta saanut heti leipoa taas uutta kilpailijaa.

Eli koulun juorukello, Ines ajatteli mielessään, kun Gemma ylpeili suurella tietoisuudellaan. Tällainen tapaus oli yleensä jokaisessa koulussa, ja yleensä tällaisilla henkilöillä oli se tietty ihailijaporukka, joka palvoi juorunlähdettään ja sitten se tietty dissausporukka, joka vähät välitti koulussa liikkuvista juoruista (tai niin he aina väittivät, vaikka totuus saattoi olla aivan päinvastainen).
Ines oli edellisessä koulussaan ollut mukana siinä eräänlaisessa keskipisteessä, jossa hän sai aina kuulla uusimmat juorut ja sen, missä olisi sinä iltana kovimmat bileet. Hän halusi yhä samanlaista kohtelua, sillä sisimmissään Ines oli myös yksi niistä, jotka rakastivat kuulla toisten elämistä kaikenlaista skandaalia ja sen sellaista pientä kivaa, jonka myötä tätä kyseistä henkilöä olisi helppo manipuloida tulevaisuudessa.
Ihan vilpittömiähän tässä kumminkin oltiin. Ei Ines ollut yleensä kovinkaan ilkeä tapaus, paitsi niille, jotka olivat olleet hänelle ilkeitä. Hän inhosi kaikista eniten sitä, että häntä alistettaisiin ja yritettäisiin pompottaa. Sellaiseen ei Ines suostuisi, hänen egonsa ei kertakaikkiaan kestäisi moista. Jos joku joskus niin erehtyisi Inesille tekemään (alistamaan ja pompottamaan häntä), niin siitä syntyisi melkoinen voimasanojen mittelö.
Toivottavasti tämä edessä seisova aasialaispiirteinen tyttö ei moiseen sortuisi. Sillä muuten olisi turha kuvitella, että Ines enää jatkossa puhuisi tälle ystävälliseen sävyyn.
"Mä osaan kyllä pitää huolen itsestäni", Ines huomautti pehmeästi ja vinkkasi nopeasti Gemmalle oikeaa silmäänsä, kun Gemma oli tehnyt klikkijaon vielä suullisestikin selväksi kaunottarelle.

Sitten se tuli, erehdys, jonka Gemma päästi suustaan juuri silloin, kun Ines oli jo ollut melko varma, mitä toisesta tytöstä ajatteli. Gemma oli mennyt asettamaan itsensä Inesin yläpuolelle ja sanoi voivansa esitellä nuoren naisen muille ja varoitti Inesiä tästä tietystä kolmikosta, joiden olemassaolo kiinnosti Inestä oikein paljon.
Ehei, ei se niin mennyt. Ihmiset tulivat hänen luokseen. Ines oli tässä tapauksessa se magneetti, joka vetäisi uteliaita ihmisiä puoleensa. Hänen tarvitsi tuskin tehdä mitään, sillä hänen vetovoimansa oli maagisen suuri. Ei Ines tiennyt, mistä hän oli vetovoimansa saanut, mutta hän ei todellakaan heittäisi vetovoimaansa kaivoon.
"Kuten mä jo sanoin - osaan pitään kyllä huolen itsestäni", Ines toisti itseään ja hänen äänensävystään oli kuultanut sellainen vivahdus, että Gemman täytyisi kyllä hieman varoa sanojaan blondin seurassa. "Mä uskon, että 'oikeat' ihmiset löytävät kyllä tiensä mun luokse. Mä en oo näkymätön."
Viimeiset sanat lausuttiin jo siinä vaiheessa, kun Ines oli kävellyt pokkana toisen ohi kohti koulua.
"Ei mua niin helposti tallata", Ines totesi sitten vielä itsevarmalla äänellä ja käänsi päätään vielä Gemman suuntaan. "Tarkotat varmasti hyvää, mutta... Tää on vasta mun eka päivä. Anna mun vähän hengähtää."
Leveä virne kohosi Inesin huulille ja hän käänsi katseensa sitten koulua päin.

Tässä tapaamisessa nuo olivat viimeiset sanat, jotka Ines ensimmäiselle uudelle tuttavalleen soi. Nyt tärkeintä olisi vain näyttää hyvältä ja hehkua itsevarmuutta. Ei varmasti menisi kauaakaan, kun hänen seuraansa yritettäisiin päästä. Hänestä tultaisiin tappelemaan, sillä ainahan uudesta oppilaasta tapeltiin! 'Kenen porukkaan se kuuluu' 'Missäpäin koulua hänet tultaisiin jatkossa näkemään'. Se tulisi kiinnostamaan kaikkia ensimmäisten päivien ajan.
Voi, juuri sitä Ines toivoikin. Huomiota. Sitä tuskin tulisi puuttumaan.
Tai sitten Ines olisi jossain aivan hänelle väärässä paikassa.

Nyt ensiksi hänen pitäisi kuitenkin etsiä sihteeri, joka antaisi Inesille lukukauden suunnitelman. Jos tämän matkan aikana ei ala tulla jo kiinnostavia huominosoituksia, niin ei sitten ikinä hänen koulupäiviensä aikana.
//jeespoks, Ines nyt sit vetäytyy tästä pelistä! kiitoss sulle ihanuus <3