What Am I to say?

// merri&victor thanks (: today's style //

Se oli lähes tulkoon normaali päivä Pearl Lloydille Aston High Schoolissa. Ainakin siihen asti oli ollut. Jos sitä ei lasketa, että ruokailussa oli jälkiruokana suklaamuhennoksen tilalla jotain keittäjien omakeksimää herkkuvuokaa, nami. Siltikään päivä ei voisi enää alkaa paremmin kuin...
"Kappas, kukas meillä täällä on... Meidän oma Pearl Lloyd. Olisin otettu jos tekisit pari tehtävää huomiseksi", Pearl pysähtyi paikoilleen kuullessaan tuon tutun ja kovin pisteliään äänen pari askelta kauempana takana. Kasvoille nousi pikemminkin kärsivä ilme, jonka Pearl pikaisesti peitti korostetun hymyn taakse. Brunette kääntyi hitaasti ympäri ja näki jo tutuksi tulleen urheilijan riekaleen seisovan vain muutaman metrin päässä. Kuitekin sen verran lähellä, että Pearl pystyi jo haistamaan omahyväisen partaveden hajun.
"Mitä hajustetta olet tänään käyttänyt? Kalanmaksaöljyä?" Pearl lausahti samalla tavalla kuin olisi toivottanut hyvät huomenet hyvälle ystävälleen: pirteänä ja kummallisen hyväntuulisena. Kaikki eivät kuitenkaan ottaneet sitä kohteliaisuutena sillä näytti jo vahvasti siltä, että kaksi muuta körilästä oli tulossa Pearlin kimppuun äskeisen lausahduksen takia (urheilijathan olivat tunnettuja lyhyistä hermoistaan), mutta orjatyövoimaa etsinyt joukon pomo pysäytti nämä. Pearl ei sitä halunnut myöntää, mutta luultavasti brunette oli lähinnä helpottunut, että edes yhdeltä urheilijalta löytyi huumorintajua.
"Oletpas hauskalla päällä..." Urheilijan lausahdus sai Pearlin hymähtämään ja kohottamaan kulmiaan odottaen, mitähän käskyjä seuraavaksi tulisi. "Onneksi olen tänään hyvällä päällä, joten saat tehdä vain bilsan ja matikan tehtävät. Anteeksi siis tottakai teet, eihän se ollut kysymys vaan käsky", Urheilija jatkoi ärsyttävän omahyväisenä ja Pearl päästi tuskastuneen riemunkiljahduksen päänsä sisällä samaan aikaan, urheilija paiskasi kirjat bruneten käsivarsille. Ulkopuoliselle se tuskallinen riemunkiljadus oli lähinnä tylsistynyt huokaisu. Enempää ohjeita ei annettu, eikä Pearlilla näyttänyt olevan sanavaltaa, kun urheilijaköriläät olivat jo kadonneet. No nythän hän pääsisi näyttämään taitonsa kolmosluokan aineissa.

Nyt oli aivan varmaa, että päivä oli ollut täysin normaali Pearlin kaltaiselle nörtiksi klikitetylle tytölle, kenellä ei ollut sanavaltaa missään asioissa kun vastassa oli ylempiä kasteja. Urheilijoiden kotiläksyjen tekemistä ja cheerleadereiden välttelemistä. Missään ei tainnut voida olla enää rauhassa ilman, että sai osakseen happamia katseita siitä, miten käveli väärässä paikassa tai miten jauhoi purkkaa väärään tahtiin. Mutta siihen piti vain tottua ja oppia olemaan välittämättä niin pinnallisista asioista kuin mitä high school piti sisällään. Joillekin, kuten Pearlille, se oli helppoa, mutta oli myös niitä toisia ketkä eivät millään pystyneet pysymään erossa kerman tieltä ja olemaan hankkiutumatta vaikeuksiin näiden kanssa.

Pearl oli keskittynyt lähinnä katsomaan kirjoja, jotka hänelle oli heitetty käteen antamatta sen enempiä vaihtoehtoja valita. Se olikin se nörtin rooli Astonissa, tee mitä pyydetään ja saat pitää pääsi kuivana. Pearl oli melkein törmätä erääseen oppilaaseen käytävällä huomion herpaantumisen takia, mutta kerkesi väistää tätä ennen kuin mitään ikävää törmäystä olisi sattunut. Mitään kiitosta ei kuitenkaan kuulunut, vaikka brunette oli niin ystävällisesti antanut tilaa. Vaikka tyly käytös olisikin saanut kenet tahansa menettämään malttinsa niin Pearl jatkoi hymyilemistä omaan hölmöön tapaansa ja hääti kaikki negatiiviset ajatukset ulos päästään. Vähän kauempana Pearl näki melko tutun oppilaan, mutta jäi hetkeksi paikoilleen havainnollistamaan kohteen ennen kuin lähti tätä kohden.
"Hei Victor", Pearl tervehti kiinnittäen toisen huomion päästyään jutteluetäisyydelle. "Mikäs sun päivän saldo on tänään? Mulla on nähtävästi kolmosluokan bilsa ja matikka, helppo homma", brunette sanoi pirteästi hymyillen kuin se, että hän oli juuri joutunut urheilijan orjaksi ei olisi haitannut häntä pätkääkään.

- here we come! :> victorin look (oikeanpuolimmainen) -

Jokainen Victor Greavesin koulupäivä noudatti samaa kaavaa, niin myös tämä päivä. Hän oli aamulla tullut kouluun, opiskellut muutaman aineen, syönyt yksinään ruokailussa ja jatkanut siitä matkaansa poikien vessaan uusin sarjakuva-albuminsa kainalossaan. Hän oli näet oppinut, että missä tahansa muualla moisen sarjakuvanörttiyden osoittaminen heidän koulussaan johti joko mollaukseen tai pahemmassa tapauksessa albumin varastukseen. Siispä hän mielihyvin lukitsi itsensä niiksi 20 minuutiksi - jotka hänelle ruokailusta jäivät jäljelle - vessakoppiin. Siellä hän koki olevansa turvassa, ja yksin.

Yksinolo oli varmasti tutuin käsite hänelle koko suuressa Aston High’n koulussa. Onneksi asia ei vaivannut nuorta nörttiä enää; hän oli oppinut hyödyntämään sitä. Yksinololla oli tiettyjä hyviäkin puolia, kuten se, että yksin kuljeskellessaan hän harvemmin tuli ylempiklikkiläisten huomaamaksi, jolloin hän kykeni välttämään edes muutamat lisäläksyt. Hänen nykyisellä työtaakallaan se oli jo paljon.

Ei Victor ollut sentään aina yksin. Hän tuli kohtuullisen hyvin toimeen kaikkien nörttiklikkiläisten kanssa (joskin hän oli eri mieltä sellaisten kanssa, jotka haaveilivat arvomaailmassa nousemisesta), ja sattuipa hänelle niin onnekkaasti, että oli onnistunut saamaan koulusta yhden ystävänkin. Jo ajatus tytöstä nosti hymyn huulille. Pearl Lloyd. Valloittava persoona, ja ainoa koko koulussa, jonka seuraa Victor halusi maailman tappiin asti. Ja juuri sitä hän ei tytöltä voinut saada. Sillä siinä missä Victorilla olisi ollut antaa kaiken aikansa yksinomaan tuolle nuorelle naiselle, Pearlilla oli muitakin ystäviä. Puhumattakaan hänen ylempiklikkiläisestä poikaystävästään, mikä ei tuntunut vieläkään oikein mahtuvan Victorin - ajoittain turhankin kapeaan - ymmärrykseen. Toisaalta juuri Pearlin ja Rodney Riccin kaltaiset suhteet olivat ainoa toivo koulun klikkijärjestelmän murenemisesta. Ainoa, ja kovin heikko toivo.

Näihin ajatuksiin uppoutuneena Victor räpläsi käytävällä kaappinsa lukkoa, katsomatta edes kunnolla, mitä numeroita siihen syötti. Nörttipoika huokaisi ja loi silmäyksen käytävällä seisoskelevaan tyttöporukkaan. Yksi tytöistä huomasi hänen täysin merkityksettömän katseen, tulkitsi sen omassa päässään aivan kierosti, ja töni muita tyttöjä selvän kuvotuksen vallassa. Victor käänsi katseensa nopeasti pois, eikä kyennyt olemaan tuntematta pienen pientä pistoa sydämessään. Hän ei ollut vieläkään immuuni muiden reaktioille - olisiko koskaan?

Samassa hänen viereltään kuului tuttu ääni, jonka kuuleminen yksin sai Victorin mielialan nousemaan sekunnin sadasosassa.
“Pearl! Öö, hei”, Victor sopersi yllättyneen kuuloisesti ja lopetti kaappinsa lukon näpertämisen. Hän loihti huulilleen vaivatta iloisen hymyn.
"Kolmosluokan?” Victor kurtisti otsaansa myötätuntoisesti, vaikka toinen antoi ymmärtää, ettei asia vaivannut häntä lainkaan. Tytössä oli samaa sisukkuutta kuin Victorissa itsessäänkin, ja siksi he luultavasti niin hyvin toimeen tulivatkin.
Victor teki nopean laskukaavion päässään omista tehtävistään ja yllättyi positiivisesti tajutessaan, että hän oli päässyt tänään huomattavan helpolla. “Jäätkö sä tekemään niitä koulun jälkeen? Mulla on vaan yhet hommat omien läksyjen lisäksi, joten auttaisin sua mielelläni. Yhdessähän tommoset tekee nopeasti, eikö?”