When the Sun Goes Down

- vapaa peli, terrrvetuloa! percyn asu -

Kaksi nuortamiestä seisoi himmeästi valaistulla kadulla, rikkaiden omakotitaloseudulla, jonne kumpikaan ei ulkonäön puolesta näyttänyt kuuluvan. Tummempi ja pidempi heistä oli Levi. Hänellä oli tupakka toisessa kädessä, kännykkä toisessa. Tummat silmät selasivat hieman humaltuneina, mutta tarkkaavaisina vuoronperään sen ruutua ja edessä olevaa kadunnimeä.

Toinen kaksikosta oli vaalea Percy. Mustaan nahkatakkiin pukeutuneena hän kantoi molemmissa käsissään kaljalavaa, joista kummastakin oli lyhyessä ajassa kadonnut viisi tölkkiä. Kärsimättömänä rokkari vaihtoi painoaan jalalta toiselle, kun odotteli rikoskumppaninsa sanovan edes jotain. He olivat etsineet tätä kadunkulmaa yhteensä tunnin, sillä kumpikaan ei ollut suostunut maksamaan taksia eikä kumpikaan erityisemmin tuntenut näitä naapurustoja. Pitkä etsintä näytti kuitenkin olevan ohi, mikäli sitä Levin kirkastunut ilme merkitsi.

“Kyllä se tää on. Perkeleen Trey ei osaa vaan kirjottaa; tässäkin viestissä on varmaan viis kirjotusvirhettä.”
“Humalassa se vaan on”, Percy totesi hyväntuulisesti. “Toivotaan, että muutki on. Muuten ollaan rämmitty täällä Jumalan perseessä ihan turhaan.”
“Paskat. Jos Treytä on uskominen, ni kyllä me sujuvasti 50 vieraan sekaan hukutaan. Tai jos ei, ni siinä vaiheessa meidän charmit varmasti pelastaa jatkopaikan.” Levi vinkkasi silmäänsä ihailtavan itsevarman oloisena. Siinä oli mies, jolla oli pallit teräksestä, taatusti. Ja niin oli Percylläkin. Hän oli vain kokenut liian monta kertaa, miltä tuntui jäädä kuokkijana kiinni rikkaan kakaran kämpässä. He eivät ole armeliaimpaa sorttia mitä tulee ihmisiin, jotka tahraavat heidän antiikkimattojaan.

Levi tumppasi röökinsä katukiveykseen ja asteli korkean tiiliaidan juurelle. Varpaillaankaan seisoen 190-senttinen Levi ei yltänyt muurin korkeudelle, mutta kädet suorina sai hän sormenpäänsä sen reunalle. Percy olisi siis lyhyempänä nostettava muurin päälle ensin. Tämä oli vaaleatukalle varsin tuttua - hän oli kevyenä aina se, joka pääsi tarkistamaan tilanteen milloin missäkin. Hän oli myös vikkelin, mistä oli hyötyä silloin, kun tähystysreissu sujui toivottua huonommin.
Tottuneesti rokkari nosti ensin vasemman ja sitten oikean jalkansa Levin kämmenille. Kuntosaleilla juoksevalle Leville ei hänen painonsa tuntunut missään, joten yhden sulavan ponnistusliikkeen jälkeen Percyn näkymät avautuivat muurin toiselle puolelle. Ensitöikseen hän tyrkkäsi painavat lavat muurin päälle, jotta Levi jaksaisi kannatella häntä pidempään.

“Mitä siellä näkyy?” Levi huudahti kärsimättömästi.
Percy loi tummatukkaan tylyn katseen. “Jos tolla pihalla olis joku, ni siltä ei ois varmasti jäänyt toi älähdys kuulematta. Mutta sun onnekses siellä ei oo ketään, joten ei kun kuokkimaan.”
Kaksikko virnisti toisilleen voitonriemuisesti, ja vielä yhden joutuisan ponnistuksen jälkeen Percy saatiin nostetuksi niin korkealle, että hän saattoi vaivatta heilauttaa jalkansa muurin yli. Tämän jälkeen hän ojensi auttavan käden ystävälleen, joka osin omin ja osin Percyn voimin sai hänkin kavutuksi muurin päälle.

Näkymä alas muurilta oli vähintäänkin hulppea. Kolmikerroksinen lasinen linnoitus kohosi kauniisti valaistuna takapihan keskellä, eikä pihassa itsessäänkään ollut moittimisen varaa. Eniten innostusta pojissa herätti uima-allas, joka surullista kyllä oli sillä hetkellä asuttamaton.
“Tylsät bileet, jos on allas käytössä eikä kukaan ui”, Percy moitti leikillään. “Tai ehkä ihan hyvä, mä olisin varmaan pudonnut sun käsiltäs heti kun oisin nähny puolialastomia muijia muurin toisella puolen.”
Levi nauroi. “Se matka ois loppunut lyhyeen.”
“Ja voi edelleen loppua, jos ei liikuta ripeästi. Tule - muijat odottaa.”
Percy oli juuri hypännyt alas muurilta olutlavansa kanssa, kun äkisti pihanpuoleinen ulko-ovi avautui. Voi helvetti! Jos se olisi asunnon omistaja tai vähintäänkin hyvä ystävä, ei heillä olisi toivoakaan päästä sisälle asti. Rokkari loi katseen Leviin, jonka katse oli täynnä sitä paniikkia ja kokemattomuutta, jota Percyltä ei löytynyt. Ei hän enää edes osannut panikoida. Ei kaiken kokemansa jälkeen.

[ meni turhaksi jaaritteluksi, mutta ehkei se mitään haittaa. declan & sivuhahmot kat & andy ]

"Gomez pitää kuulemma bileet ensi lauantaina."
"Gomezin piti lopettaa juominen."
"Ei se kuulemma estä sitä pitämästä bileitä."
"Just, ja kuitenkin se taas sammuu ekana."

Mustatukkainen rokkarikaan ei näyttänyt kuuluvan siihen olohuoneeseen, mutta silti hän istui niiden ihmisten keskellä kuin kotonaan. Toinen käsivarsi oli vieressä istuvan punapään hartioiden ympärillä, toinen elehti mukana sitä mukaan kun suu kävi - mitä tapahtui jatkuvasti. Vaatetus pelkkää mustaa päästä varpaisiin, vain valkoisilla rastoilla raidoitettu pitkä tukka rikkoi muuten täysin mustan värimaailman. Meikki aurinkolasien takana oli yhtä tumma kuin aina ennenkin, mutta sitä ei huomattu - lasit pysyivät päässä sisälläkin. Kengissä oli vaatimaton 11 sentin korko - vieressä istuva Kat oli jo julistanut asian epäreiluksi. Punapää itse oli vain 160 senttimetriä pitkä - se virallinen 185 senttimetriä olisi riittänyt, niiden kenkien takia tämän hetkinen 196 senttiä kävi jo itsetunnon päälle. Silti Kat oli viihtynyt mustatukan kainalossa koko illan ja reilusti pidempään mustatukkaan oli erittäin hyvä nojata. Sitä tapahtui erittäin usein - kaksikon näki niin lähekkäin niin usein, että heidän suhteensa saattoi ymmärtää väärin. Miten niitä väärinkäsityksiä sattuikin niin usein. Niin Marielan että Katin kanssa. Johan tyttöjen kanssa kaveeraaminen oli hankalaa. Hänhän oli parisuhteessa toisen miehen kanssa ja hän ei ollut koskaan edes viihtynyt kaapissa - mitähän hittoa hänen pitäisi tehdä ettei tulisi yhdistetyksi kaverityttöihin, kun se ei näköjään riittänyt että hän oli avoimesti homoseksuaali? Tosin pitäisi sitten varmaan lakata halailemasta niitä, muttakun hän tykkäsi kaveritytöistään. (Ei siinä mielessä! Edelleenkään...)

Eipä rokkaria varsinaisesti oltu kutsuttukaan. Talon omistaja oli niitä tutun tutun tuttuja - tarpeeksi tuttu se kuitenkin oli, että sen bileisiin saattoi tulla kutsumatta ilman että tarvitsi miettiä kylmää vastaanottoa ja pihalle lentämistä. Ja silti, paremmin talon omistajan tunteva kaveri olisi pelastanut muun porukan ulosajolta - kaveriporukkansa mukana Declan olikin paikalle tullut. Talon sisällä ryhmä oli hajonnut - saman sohvan ympärillä olevista ihmisistä vain se vieressä istuva punapää, Kat ja vastapäätä istuva blondi, Andy olivat oikeasti tuttuja. Loput olivatkin lähinnä tänäiltana tavattuja - ja suurimman osan nimi oli ehtinyt unohtua saman tien esittelyn jälkeen. Bileet olivat muutenkin yhä hieman liian hiljaiset Declanin makuun - hän suosi isompi bileitä. Enemmän ihmisiä, lisää viinaa, parempi meno. Siksi kolmikko oli jo eksynyt puhumaan ensi viikonlopusta. Niiden bileiden järjestäjä - se Gomez, jonka piti lopettaa juominen - oli erittäin tuttu tyyppi ja se vasta osasikin järjestää bileet. Tosin se oli kyllä äärimmäisen kaksipiippuinen juttu - Gomezin bileissä tapahtui aina. Declan saisi vielä muistuttaa itseään monta kertaa olevansa varattu mies. Tai tulisi kannetuksi takaisin kotiin, kun jalat eivät enää kantaneet. Niin oli tapahtunut moneen kertaan ennenkin.

Kyseinen kaveriporukka harvoin meni mihinkään ilman täysmiehitystä - tänäänkin puhelin oli soinut koko päivän. Kaikki olivat soitelleet samasta asiasta toisilleen - se yksi pentu, joka tuntee sen toisen pitää bileet tänään, mennäänkö kattomaan onko siellä mitään. Kuvion olisi varmasti voinut hoitaa yksinkertaisemminkin - sitä Declan oli päivällä toivonut useampaan kertaan, kun puhelin oli taas soinut. Mukaan hän oli totta kai lähtenyt - seuran lisäksi hänellä ei ollut muutakaan tekemistä ja kaverit olivat jo alkaneet vihjailla (ja vittuilla aiheesta) kuinka pahasti hän oli tossun alla. Vitsit talutushihnoista eivät ikinä loppuisi, jos hän olisi sanonut menevänsä mieluummin poikaystävän luokse. Ja rokkari oikeasti halusi niistä vitseistä eroon. Ei hän ollut poikaystävänsä talutushihnassa eikä hän siten voisi myöskään kompastua siihen.
Okei, oli hän ehkä vähän tossun alla. Mutta ei läheskään niin pahasti kun kaverit siitä vitsailivat.

Declanin ilmaistua haluavansa tupakalla, sekä Kat että Andy lähtivät molemmat mukaan. Ulkona Kat pysyi yhä rokkarin kainalossa, Andy jaksoi pysyä vieressä hetken. Muurin yli tulleet kuokkavieraat veivät blondin huomion ja tämä ampaisi saman tien paikalle. Jäljelle jääneet kaksi vilkaisivat toisiaan nopeasti, ennen kuin Kat huokaisi.
"Mennään sen perään, ennen kuin se avaa ison suunsa ja nolaa meidät kaikki", tyttö sanoi ja kiskaisi rokkarin ranteesta mukanaan. Tupakka-askin hakeminen takin taskusta jäi kesken - porukan pellenä tunnettu Andy osaisi kyllä laittaa kunnon shown pystyyn. Hitot se kuokkavieraista oikeasti mitään välitti - tuskin kukaan muukaan muutamasta ylimääräisesti vieraasta mitään välittäisi. Tuskin kukaan edes huomaisi. Andy halusi vain pilailla muiden kustannuksella. Kokeilla nolostuisivatko kyseiset kuokkavieraat, ihan että saisi katsoa kun ne kiemurtelisivat ahdingossaan ja nauraa sitten räkäisesti tilanteelle.

"Mä en muistakaan kutsuneeni teitä", kuokkavieraat saavuttanut blondi sanoi ja virnisteli omahyväisesti. Ei se tietenkään omistaja ollut, ja bileet taisivat muutenkin toimia lähinnä puskaradio-periaatteella - mutta Andy halusi tietää kuinka vieraat reagoisivat, kun ne kuulivat törmänneensä saman tien omistajaan. Blondillakun oli mahdottoman kiero huumorintaju. Tosin sekä Declan että Kat saattoivat myöntää saman - muiden nolaamisesta sai parhaat naurut. Kumpikin piti kuitenkin suunsa kiinni - mustatukkainen sai lopulta tupakka-askin haettua taskusta, punapää oli jälleen reilusti pidemmän kainalossa.

"Hyvä on, te voitte jäädä jos saatte ton itseriittoisen kusipään juotua pöydän alle", Andy sanoi ja huitaisi kädellään Declania kohti. Sekä Declanin että Katin kulmat kohosivat ja tupakan sytyttäminen jäi kesken rokkarin pysähtyessä tuijottamaan blondia - jonka virne oli näköjään jäänyt pysyvästi.
"Okei auts, toi oli tarpeetonta. Ja miksi minä?" britti sanoi, tupakka napattiin pois huulien välistä. Rokkari oli kertaheitolla pudonnut kärryiltä - milloin kuokkavieraiden nolaaminen oli vaihtunut juomapeliin niiden kanssa? Se itseriittoinen kusipää nyt ei ollut mitään - Andy vain oli... Andy.

"Koska mä haluan nähä sen!" Andy sanoi ja huitaisi kättään innostuneen - tilanteen vakavuus oli kadonnut kertaheitolla. Itseasiassa sen huomasi ettei tilanteessa koskaan ollut ollutkaan mitään vakavaa. Jos kuokkavieraat olivat koskaan luulleetkaan että Andy oli ollut tosissaan, sen huomasi nyt ettei blondi todellakaan ollut. Ei se niitä ollut kutsunut - eikä se niitä ollut heittämässä pihalle.
"Itseasiassa niin mäkin", Kat avasi suunsa ensimmäisen kerran ja hymyili aurinkoisesti mustatukan katsahdettua tyttöä. Syvän huokaisun jälkeen Declan alistui ryhmäpaineelle ja siirsi katseensa kuokkavieraista siihen blondiin. Okei, hänen viinapäänsä ei kyllä ollut mitenkään mainittavan hyvä - jos blondi ottaisi viinan kiskomisen kovinkin tosissaan, se saattaisikin saada mustatukan juotua pöydän alle.

"No, miten on? Onko sulla munaa yrittää?"

Percyn epäonneksi ulos ei tullut yhtä taivuteltavaa, vaan peräti kolme. Mitä enemmän ihmisiä, sitä suurempi todennäköisyys oli, että joku heistä tuntisi talon omistajan - tai vielä parempaa, olisi talon omistaja. Platinablondi ei antanut tilanteen käydä hermoilleen, vaan piti päänsä kylmänä. Samaa ei voinut sanoa Levistä, joka vakavissaan näytti harkitsevan pakenemista. Ei hän sitä kuitenkaan tekisi. Hän ei ikinä pystyisi katsomaan Percyä silmiin sen jälkeen, kun olisi jättänyt tuon yksin siivoamaan heidän molempiensa sotkuja, ja siksi Levi olikin kunnollinen ystävä.
“Be cool”, Percy ohjeisti kaveriaan puoliääneen. “Mä hoidan puhumisen.”

Kolmikosta vaaleahiuksinen kundi näytti olevan ainoa, joka oli heistä kahdesta vähänkään kiinnostunut. Miltei juoksujalkaa tuo rynnisti heidän luokseen muurille, virnistellen juuri sen näköisenä, kuin olisi saanut tilanteesta suurtakin hupia. Ei Percy voinut sitä ihmetellä; ihmisten kiinnisaaminen väärinteosta oli aina hilpeää, varsinkin kun sai itse päättää, kuinka tilanteesta ottaisi hyödyn. Mikä tämän vaaleatukan hyöty oli - sitä rokkari ei tiennyt.

Percy kohotti aavistuksen verran kulmiaan, kun vaaleatukka totesi, ettei muistanut antaneensa kaksikolle kutsua. Oliko hän talon omistaja? Hänen kokemuksensa rikkaista pennuista eivät käyneet yksiin nuorenmiehen rennon huolettoman olemuksen kanssa, mutta poikkeuksia löytyi aina. Ehkä hänen perheensä oli niitä uusirikkaita.
Levi näytti hermostuneen Percyn hetkeä pidemmäksi venyneestä tuumatauosta, nimittäin ei hän malttanut pitää suutaan kiinni niin kuin oli sovittu. “Öööö, kyllä meidät joku kutsu… Aivan varmasti. Se sano, et sulle ois okei, jos --”
“Paskat”, Percy keskeytti kaverinsa ja huokaisi syvään. “Me tultiin, koska kuultiin, että täällä on paljon naisia ja kännisiä sellasia.” Rokkari hymyili leveästi, koettaen keventää Levin aikaansaamaa painostavaa tunnelmaa. “Mutta en mä sua voi syyttää, jos haluut omia ne kaikki ittelles.”

Vaaleatukan seuraavat sanat olivat vähintäänkin yllättävät. Harvemmin törmäsi omistajaan, joka otti kuokkavieraat yhtä ennakkoluulottomasti vastaan… ja vielä niin kevyin ehdoin. Percy käänsi katseensa etäämmällä seisoskelevaan mustatukkaiseen mieheen, ja ennen kuin ehti kunnolla edes hahmottaa toista, siirsikin katseensa jo miehen kainalossa keimailevaan hemaisevaan punapäähän. Percyllä oli aina ollut juttu rokahtaviin punapäihin, mutta tämä kaunokainen näytti olevan niin sanotusti off-limits. Percylle naiset eivät ikinä olleet kavereita. Pelkkä keskustelu vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa ei sujunut ilman läpinäkyvintä mahdollista flirttiä tai pitkiä, himokkaita katseita. Nyt hänen olisi vain pystyttävä hillitsemään itsensä, sillä heppoisesti annettu kutsu yleensä myös peruttaisiin heppoisin perustein. SEllaisena perusteena varmasti toimi kajoaminen kaverin tyttöystävään.

Platinablondi siirsi katseensa takaisin mustatukkaan. Hänen suupieliään alkoi välittömästi nykimään; Percy piti haasteista. Hän oli jo aikeissa vastata myöntävästi, mutta hänen haastettavansa ehti edelle. Sillä välin, kun toinen puhui, katsahti Percy edelleen muurilla jumittavaan Leviin. Tummatukka oli selvästi aivan pihalla koko tilanteesta, ja oli yhä kovin jännittyneen oloinen. Silti hän onnistui suomaan Percylle pienen hymyn, jonka takana hänen itsevarmuutensa kupli jälleen. Sitä tarvittaisiin, sillä nämä kolme eivät näyttäneet nössyköistä innostuvan.

Percy palasi tilanteeseen, joka oli kääntynyt täysin päälaelleen. Vaaleatukkaisen autoritäärinen olemus oli kadonnut hetkessä kokonaan, eikä tuo näyttänyt enää muistavankaan heidän kahden olleen alun perin kuokkavieraita. Percy oli jo aiemmin uskaltanut epäillä toisen vetävän vain roolia, mutta nyt rokkari oli siitä melkein varma. Silti noilla olisi kaikki valta halutessaan ilmiantaa heidät talon varsinaiselle omistajalle, jonka takia he eivät vielä voisi pistää tilannetta täysin ranttaliksi. Aluksi olisi pelattava heidän säännöillään. Ja tässä tapauksessa se tarkoitti sitä, että Percy ja Levi haastaisivat mustatukan juomapeliin.

Samaan johtopäätökseen oli mustatukkakin vihdoin päätynyt. Heidän kahden katseet kohtasivat, eikä Percy kyennyt estämään itseään virnuilemasta koko hammasrivistöllään. Voi, kuinka hän rakastikaan sitä kutkuttelevaa tunnetta mahanpohjallaan, kun sai katsoa haastajaansa suoraan silmiin.
“En tiiä kuinka loistava viinapää sulla on, mutta lupaan, että et tuu pääsemään mun kanssa helpolla. Otan haasteen vastaan”, Percy vastasi edelleen virnistellen. Siinä missä Levikin olisi varmasti ollut hyvä vastus, oli Percy erityisen iloinen siitä, että tuli itse valituksi. Parhaassa tapauksessa kolmikko tarjoaisi juomapeliin varatut juomat ja Percy voisi toisen voitettuaan jatkaa ilakointiaan miltei täydellä lavalla. Okei, ehkä hän oli turhan itsevarma voitostaan, mutta jos Percyn pitäisi yksi meriitti elämässään mainita, niin se oli hänen loistava viinapäänsä.
Nyt Levikin uskaltautui alas muuriltaan oman lavansa kanssa. Vähintään yhtä leveästi virnistäen hän otti Percyä tukevasti hartiasta kiinni ja ravisti. “Vittu mikä jätkä. Eikö sun äitis opettanu sua pelkäämään vieraita?” Percy nauroi räkäisesti.

Muurilla jumittava kuokkavieras reagoi juuri niin kuin kolmikko oli halunnut - se selvästi hermostui. Blondin reaktiosta ei taas irronnut yhtään hauskuutta - se oli liiankin okei tilanteen kanssa. Täysin kylmäpäinen ja se vielä väitti vastaan, vaikka luulikin puhuvansa omistajalle - se meni jo röyhkeäksi. Nöyristely olisi ollut niin paljon hauskempaa - sehän oli se ainut hyöty, mitä Andy (tai kukaan muukaan) tilanteesta sai. Se oli vain hauskaa. Sillä ei tosiaan ollut heille oikeasti mitään väliä, oliko kaksikko kutsuttu vai ei. Ne olivat vain tulleet muurin yli juuri sopivasti.
Kuokkavieraiden ilmiantaminen omistajalle ei olisi kyllä niin helppoa - puhelinnumeroa ei ollut ja sen tytön nimikin alkoi ehkä S'llä. Naamasta sen tytön olisi tunnistanut, mutta sitä oli hieman hankala lähteä hakemaan. Muilta olisi hankalaa kysyä neuvoa oliko sitä näkynyt, kun nimestä ei ollut alkukirjainta varmempaa tietoa ja pelkästä omistajasta puhuminen antaisi hieman väärän kuvan. Helpommin sanottu kuin tehty, ellei se tyttö sattuisi kävelemään näköpiiriin juuri nyt. Mutta eihän kuokkavieraiden tarvinnut tietää, ettei kukaan heistä oikeastaan tuntenut omistajaa - kun etunimikään ei ollut jäänyt päähän. Kaveriporukasta omistajan tunteva Raykin oli jossain sisällä, joten siitäkään ei olisi mitään apua. Sen puhelinnumero sentään löytyi, mutta se oli ihan eri asia saisiko sitä kiinni. Jonkun tytön mukaan kun oli kadonnut. Oli varmasti olemassa jokin sääntö, ettei kaverille saanut soittaa silloin kun se oli tytön kanssa. Pilaisi sen mojon tai jotain. Tosin siitä ei ollut mitään varmuutta, että Ray edelleen oli sen tytön kanssa.
Mutta kuokkavieraat eivät tienneet omistajasta, eikä omistaja kuokkavieraista, eikä niiden tarvinnutkaan tietää yhtään mitään. Joten minkäänlaista ongelmaa ei ollut. Ja vaikka omistaja ilmaantuisi paikalle, he voisivat aina väittää että kuokkavieraat olivat heidän kanssaan - kuuluivat siis porukkaan. Ihan kuin se tyttö tietäisi ketkä oikeasti kuuluivat Rayn kanssa samaan porukkaan. Eivät he sitä tietenkään kuokkavieraiden takia tekisi - ihan oman nahkansa he pelastaisivat. Hehän tässä olivat päästäneet kuokkavieraat peremmälle. Jos se tulisi ilmi, kuokkavieraat eivät välttämättä olisikaan ainoat jotka lentäisivät pihalle. Ei Ray kuitenkaan niin hyvissä väleissä ollut omistajan kanssa.

Declanin lävistetty kulma kohosi blondin vastaukselle. Naisia ja kännisiä sellaisia. Odotukset eivät näyttäneet olevan kovin korkealla - tosin Declan ei ymmärtänytkään naisten päälle yhtään mitään. Selvien tai humalaisten. Häntä ei muutenkaan yhdistetty kuin kaverityttöihin, koska hän vain oli erittäin hyvissä väleissä niiden kanssa. Tosin siihen porukan kolmanteen tyttöön häntä ei sentään sotkettu. Tosin Jacinta olikin kihloissa ja kyseinen kihlattu kuului samaan kaveriporukkaan - Jacintaa ei tullutkaan halailtua läheskään niin usein. Ja asia tuli selväksi nopeasti, jos asiaan kiinnitti huomiota - Jacintalla kuitenkin oli se sormus, ja hänellä ei. Kihlasormuksen vastakappale löytyi Oliverin sormesta, ja useimmiten Jacinta halailikin juuri sitä. Ei Oliver kyllä olisi pahastunut, vaikka sitä olisi vähän tapahtunutkin - siihen ei olisi mitään syytä, sillä Declania ei mitenkään voinut pitää uhkana. Se olisi vain tyhmää ylireagoimista. Oliver olisi kuullut asiasta jo lukemattoman monta kertaa. Syytä minkäänlaiseen mustasukkailuun ei ollut.
Katin tapauksessa syy ei tosin ollut vain seurassa - kaveripojan kylkeen liimautuminen piti varmasti muut kilpakosijat kaukana. Se oli varma taktiikka, muilla miehillä erittäin harvoin oli pokkaa tulla iskemään kun hän istui jo toisen miehen kainalossa. Kyseinen kaveripoika kun itse varmasti pitäisi kätensä kurissa ja eikä sitä mitenkään haittaisi. Eipä Kat edes ollut varattu, vaikka kaveripoika tosin oli. Ei kaveripojan poikaystävästä kyllä nyt tarvinnut huolestua - sekun ei ollut paikalla, joten se ei voisi katsoa tilannetta kieroon. Vaikka tilanteessa ei mitään ollutkaan.
Vaikka kilpakosijat uskaltaisivatkin tulla iskemään, nyrkistä ne saisivat silti - tosin ihan Katilta itseltään. Tulinen punapää ei jaksanut nuoleskelua tai mauttomia iskulauseita. Ellei itse silloin olisi juomapelin toisena osapuolena - kumottuaan tarpeeksi shotteja, Kat kuunteli mitä tahansa, kun ei humalaltaan tajunnut puoliakaan.
"Totta kai mä pidän ne kaikki itselläni. Ihan kuin sulla olisi mahdollisuuksia päästäkään osingolle", Andy sanoi jatkaen tyytyväistä virnuiluaan. Kukaan kolmikosta ei tiennyt, provosoiko Andy vierasta blondia ihan tahallaan. Ihan vaan saadakseen syyn heittää sen pihalle. Koska se edelleenkin oli hauskaa. Ja jos se nyt nöyrtyisikin - jos se vaikka osaisikin olla kiltisti.
"Joo, sä olet varsinainen taivaan lahja kaikille naisille", Declan sanoi - Andy vain katsahti rokkaria kerran, mutta virne ei hyytynyt mihinkään. Vaikka tuskin se tajusi kummalle rokkari puhui - Declania ei paljoa liikuttanut, tajusiko kumpikaan blondeista. Tai tiesikö sitä oikeastaan itsekään. Kuitenkin hän oli heistä se jolla oli oikeasti tyttö kainalossa. Tosin se olikin aivan asia erikseen. Andy taas tiesikin sen, mutta vieras blondi tuskin tiesi.

Blondi ei ainakaan toistaiseksi nöyrtynyt yhtään - mutta ainakin se otti haasteen vastaan. Se vaikutti vähän liiankin varmalta. Oliko se syy sitten siinä, että se oikeasti halusi bileisiin sisälle näin pahasti. Vai saattoi se kai vain tykätä juomapeleistä. Mikään tilanteessa kuitenkaan ei osoittanut, että kolmikolla olisi mitään valtaa heittää niitä pihalle. Vaikka heidät olikin kutsuttu. Andy nyt ei kuitenkaan ollut niin vakuuttava talon omistajana - enää se ei edes yrittänyt esittää. Tai sitten vieraalla blondilla ei vain ollut pokkaa kieltäytyä - kun haaste oli heitetty, se oli vaan otettava vastaan. Ylpeys ei sallisi mitään muuta.
"Andy, hae se tequila", Declan sanoi - katse oli yhä vieraan blondin silmissä, vaikka sanat olivatkin osoitettu sille tutulle. Katse aurinkolasien linssien takana ei ollut kovinkaan haastava - Declan ei edes ottanut koko haastetta kovin tosissaan. Declan ei oikeasti uskonut että kukaan kostuisi yhdestä juomapelistä yhtään mitään. Eivät itse pelaavat, kuten ei yleisökään. Se ei olisi muuta kuin hiton hyvää viihdettä. Ellei vieras ottaisi sitä aivan tosissaan. Sitten tässä ei edes olisi mitään hauskaa.
"Sanonko mä samalla Oliverille, että sen pitää taas kantaa sut kotiin kun sä kuitenkin sammut?" Andy kysyi ja taputti mustatukkaa olalle, ennen kuin ryntäsi takaisin sisälle hakemaan sitä tequilaa. Declan vain pyöritti silmiään.

Vihjaus loistavasta viinapäästä särähti aavistuksen korvaan - se ei tässä tilanteessa ollut yhtään hyvä ilmaisu. Lause ei olisi kuulostanut niin pahalta, jos se olisi sanonut vain hyvä - mutta ei, se sanoi loistava. Tosin blondi ei varsinaisesti vaikuttanut vaatimattomalta - itseasiassa Declan ehti jo ihmetellä hänkö tässä muka oli se itseriittoinen kusipää. Se melkein tuli sanottua ääneenkin, mutta suu pysyi kiinni. Eipä blondia tarvinnut provosoida ottamaan haaste vastaan.
Totta kai blondi saattoi vain olla erittäin varma itsestään - tai sitten sillä oikeasti oli niin hyvä viinapää. Siinä tapauksessa tässä voisi oikeasti käydä huonosti. Hittoako se Declania liikutti vaikka hän häviäisikin - hän ei oikeasti muistaisi koko asiaa enää aamulla. Alkoholin määrästä riippumatta. Blondin oli turha kuvitella, että se olisi hänelle jotenkin hävettävää. Sitten se joisi hänet pöydän alle - no buhuu. Mitä blondikaan siitä hyötyi, että sillä oli parempi viinapää kuin hänellä. Ei niin mitään.
Se ei silti tuntuisi fyysisesti niin kivalta aamulla. Etenkin jos hän oikeasti olisi siinä kunnossa, että hänet pitäisi kantaa kotiin. Siltä osin koko juomapeli voisi kaduttaa vähän enemmänkin.

"Tähän suuntaan, arvon neidit", Kat sanoi, ruskeissa silmissä oli erittäin ilkikurinen katse ja äänensävykin oli huvittunut. Declan kiskaistiin ranteesta mukaan ja kuokkavieraiden vain oletettiin seuraavan kohti uima-allasta.
"Ai niin - Declan, Kat ja se yksi vitun sekopää on Andy", Declan sanoi, Kat hymyili ja tervehti. Tässä voisi kestää kauemminkin, joten esittäytyminen oli vain hyvä asia. Tiesi ainakin kenelle puhui. Kuokkavieraiden kutsuminen kuokkavieraiksi alkaisi väsyttää nopeasti. Tai sitten ne olisivat "se vieras blondi" ja "se toinen", mikä ei ollut yhtään parempi.

Mustatukkaisen rokkarin pyytäessä kaveriaan hakemaan tequila, hymyilytti Percyä aiempaa enemmän. Kaikki, mikä kantoi nimeä “ilmainen” oli musiikkia hänen korvilleen. Tämä johtui piatsi siitä periaatteesta, että ilmainen tuotti aina enemmän mielihyvää, mutta myös siitä, ettei Percyllä todellakaan ollut montaa pennosta lompakossaan. Nyt hän oli uhrannut jo osan niistä pennosista kädessään roikkuvaan lavaan. Toki, olisihan hän voinut hankkia itselleen työpaikan ja sillä tavoin saada parempi toimeentulo. Niin hän oli joskus tehnytkin, kiertänyt Wal-Martista toiseen, vaatekaupasta seuraavaan, saaden aina potkut kahden kuukauden sisään. Erityistä ylpeyttä Percy tunsi siitä surullisenkuuluisasta kahvilatyöpaikasta, josta oli saanut heti aloituspäivänään potkut kaadettuaan “vahingossa” kahvin röyhkeän miljonäärisian rinnuksille. Töitä ei siis enää lohjennut. Onneksi hänen setänsä sentään vielä palkkasi häntä kesäisin raksalleen sukulaissuhteen velvoittaman, mutta siinä olikin kaikki Percyn itse tienaama raha. Loput (niukat) varat tulivat vanhemmilta ja mummilta, jos olivat tullakseen.

Eivätkä hymynaiheet loppuneet siihen. Percyn korviin ei voinut olla kantautumatta toisen vaaleahiuksisen kommentti ystävälleen mahdollisesta sammumisesta. Tyypillisesti Percy olisi repinyt siitä jotain hyvinkin provokatiivista kommenttia, mutta nähtyään toisen miehen ilmeisen epähuvittuneisuuden toteamukseen, päätti rokkari pitää suosiolla turpansa tukossa. Toistaiseksi. Hän kuitenkin asetti sen visusti muistiinsa siltä varalta, että tarvitsisi ylimääräistä herjausta varsinaisessa juomapelissä. Siinäkin oli laji, jossa platinablondi oli hyvä: muiden ärsyttämisessä.

Punatukkainen kaunokainen neuvoi suunnan, ja Levi ja Percy kohottivat molemmat tismalleen samaan aikaan kulmiaan. Lauseessa ei sinällään ollut mitään vikana, mutta vieraan tapa kutsua heitä “arvon neideiksi” ei ehkä ollut se kohteliain valinta. Levi päästi jopa paheksuvan tuhahduksen; hän selvästi otti moisen nimittelyn henkilökohtaisena loukkauksena, mitä se ei varmasti ollut. Toisaalta brunetin pää oli muutenkin sekaisin, ei se ollut vieläkään ihan tilanteen päällä.
Kun he lähtivät pienen välimatkan saattamina seuraamaan edellä kulkevaa pariskuntaa, työnsi Percy yllättäen kasvonsa aivan Levin korvan juureen supattaakseen: “Mitä luulet, onko noi rakastavaisia? Vai oisko mulla mahkuja tohon hemaisevaan punapäähän?”
“Mitä vittua, mies?” Levi älähti, turhankin kovaa, ennen kuin tajusi madaltaa ääntään. “Älä nyt ala leikkimään tulella, vaan keskity siihen saatanan juomapeliin!”
Percy pyöräytti silmään. “Joo, joo.” Hänen äänensävynsä oli kaikkea muuta kuin vakuuttava. Levi päätti olla takertumatta hänen sanoihinsa sen enempää, mutristi vain suutaan tyytymättömästi.

Nelikko asettui uima-altaan vierelle. Percyä valittu paikka ei miellyttänyt erityisemmin - sisällä hän olisi sentään voinut luoda vihjailevia katseita ohikuljeksiviin tyttöihin, ja juomapelin päätyttyä olisi voinut hiljaisen tyylikkäästi siirtyä eniten kiinnostusta osoittaneiden seuraan. Nyt se mahdollisuus oli kuitenkin eliminoitu: pihalla ei ollut muita kuin he. Levi, Percy, ja vielä toistaiseksi nimettöminä pysynyt pariskunta.
Percy nyökkäsi hyväksyvästi tummatukan esittäytyessään Declaniksi ja esitellessään samaan syssyyn loputkin kavereistaan. Kat. Rokkarin katse siirtyi toisen miehen läheisyydessä edelleen viihtyvään naiseen, ja tälle suotiin tavallista maireampi hymy. Silmää platinablondi ei sentään ruvennut iskemään, ja siitä oli Levin kiittäminen.
“Mä oon Levi ja toi on Percy”, tavanomaista hiljaisempana pysynyt Levi esitteli. Ja vielä pateettisen omaperättömästi. Olisi nyt edes kutsunut Percyä runkkariksi - tai esitellyt hänet kokonimellään Percivalilla, josta hyvästä olisi saatu vähintäänkin nahistelu aikaiseksi. Haukkumanimillä sai rokkaria kutsua miten lystäsi, ei hän niistä välittänyt paskaakaan, mutta oikeaa nimeään hän ei voinut sietää. Percival, se kuulosti Rooman keisarin englantilaissyntyisen jalkahienpesijän nimeltä. Eikä se edes sopinut hänelle.
“No, joko päästään ryyppäämään?” Percy löi kätensä malttamattomana yhteen ja ensimmäistä kertaa toivoi, että joku tulisikin ulos pihanpuoleisesta ovesta. Mieluiten se tequilalähetti.

Vieraat osoittautuivat hyvin vähäsanaisiksi. Blondi oli avannut suunsa sen verran, että otti haasteen vastaan - siitä toisesta nyt ei lähtenyt ääntä edes sen verran. Keskenään ne olivat puhuneet jotain, mutta se ei paljoa lohduttanut. Ehkä niistä irtoaisi enemmän illan kuluessa. Toivottavasti ainakin - Declan luovuttaisi juomapelin ihan vain päästäkseen hakemaan parempaa (ja puheliaampaa) seuraa. Hän ei kestänyt hiljaisuutta, varsinkaan seurassa. Hiljaisuudessa istuminen oli vain tylsää ja tarpeetonta. Ja niin väärin. Ihmisten kanssa piti jutella. Olisi sitten jäänyt yksin kotiin, jos olisi vain hiljaa koko ajan. Se oli vain järjetöntä ajan tuhlaamista. Vaikka ihan kuin he osaisivat silti pitää suutaan kiinni - he olisivat kolmistaan saaneet keskustelun aikaiseksi, mutta koko hommasta menisi maku jos seurassa oli kaksi tuppisuuta. Niiden kanssa samassa pöydässä istuminen olisi ihan turhaa, jos ne eivät sanoisi mitään. Silloin juomapelissäkään ei olisi mitään hauskaa. Declan oli niin hiton sosiaalinen, että hän olisi voinutkin tutustua kuokkavieraisiin viinan kiskomisen ohella. Vaikka blondi oli edelleenkin röyhkeä persoona ja siitä toisesta taas ei ollut minkäänlaista mielipidettä (niin kun se ei sanonut mitään!), silti. Declan halusi tietää seurastaan muutakin kuin nimen. Silloin tässä olisi jotain järkeäkin. Pelkässä viinan kiskomisessa ei ollut mitään hauskaa, se ei ollut kivaa eikä järkevää. Viinan kiskominen ei tosin ollut koskaan järkevää, mutta se nyt ei ollut pointti. Pointti oli se, että vieraat pitäisi saada puhumaan. Ihan jo senkin takia, että niitä oli hiton hankala provosoida juomapelissä (mikä oli erittäin olennainen ja tärkeä ase kyseisessä lajissa) jos ne eivät antaneet aihetta. Ja tietenkin se olisi myös tylsää.
No mutta, viina teki ihmeitä tässä asiassa. Ihmisistä tuli paljon puheliaampia, kun ne saisivat muutaman drinkin alas. Ehkä se riittäisi. Muuten Declan antaisi olla ja painuisi takaisin sisälle. Siellä oli puhuvia ihmisiä. Hän ei vain osannut olla ihmisten seurassa, jotka vain olivat hiljaa. Hän ei edes ymmärtänyt ihmisiä, jotka osasivat olla hiljaa. Hän ei osannut. Se tosin olikin se syy, miksi hän oli ajautunut puhumaan koirilleen. Riippumatta siitä, että ne tietenkään eivät vastanneet.

Declan sai lopultakin tupakan sytytettyä - siitä syystä he olivat yhä ulkona. Sen tupakan takia hän oli ulos tullut alunperinkin. Kuokkavieraiden mielipide passiiviseen tupakointiin ei paljoa kiinnostanut, eikä sitä tullut mieleenkään edes kysyä - kuten ei niiden mielipide paikan suhteenkaan. Ei häntä liikuttanut, vaikka ne olisivatkin halunneet sisälle. Oli syy mikä tahansa - joko ne voisivat livistää tilanteesta, kun olivat jo sisällä, tai sitten ne halusivat vain lisää yleisöä seuraamaan tilannetta. Ne kuitenkin luulivat sen päättyvän ainoastaan loistokkaiseen voittoon. Yleisön edessä se oli tietenkin paljon loistokkaampaa. Declania ei silti kiinnostanut edes kysyä.
Kat istui viereisessä tuolissa ja tupakka-aski ja sytkäri jätettiin pöydälle uima-altaan vierellä samalla kun vieras sai suunsa auki. Nyt se peräti oli se tumma - tosin vain esitelläkseen vieraat. Blondi ei vieläkään sanonut mitään. Ei sitä muutenkaan näyttänyt kiinnostavan mikään muu kuin Kat. Mairea hymy oli jo tarpeeksi läpinäkyvää, että Declan olisi saattanutkin olla mustasukkainen jos olisikin ollut punapään poikaystävä. Mitä hän ei tietenkään ollut - ei sitä tosin tullut mieleenkään nostaa esiin ja selventää asian, ettei heitä taas luultaisi pariksi. Vaikka se varmaan olikin jo tapahtunut. Oli nimittäin ihme, että Kat istui tuolissa eikä mustatukan sylissä. Mutta silti - Declan olisi mielellään seurannut kun blondi yritti iskeä punapään. Koska rokkari halusi nähdä sen. Se olisi hauskaa, koska todennäköisyys pakkeihin oli iso.

Percy ja Levi. Declan vain hymähti - Percystä tulisi varmasti Perry illan aikana. Ihan jo senkin takia, että rokkarin nimimuisti oli huono. Levi saattaisi nyt unohtua kokonaan, ainakin jos se ei saisi suutaan auki yhtään useammin. Esittäytyminen ei ehkä sittenkään muuttaisi mitään.
Blondikin sai suunsa auki. Lävistetty kulma kohosi aavistuksen - blondi vaikutti hieman liian innostuneelta. Joko se halusi pahasti juomapelin pois alta, tai sitten se vain piti ryyppäämisestä.
"Yritä nyt pysyä housuissa. Kyllä ne naiset on vielä sisällä antamassa sulle pakit kun sä pääset iskemään niitä", Declan sanoi - hän ei edes ollut varma oliko sanavalinta housuissa pysymisestä tahallinen. Naisiin yhdistettynä se sai hyvin kaksinaisen merkityksen. Kat vieressä hymähti, ennen kuin vei tupakan rokkarin sormista. Declan jäi tuijottamaan punapäätä kulmat kurtussa. Tupakka-aski oli kuitenkin pöydällä ihan vapaasti otettavissa. Mustatukkaa ei olisi haitannut vaikka jompikumpi vieraista olisi ottanut sen.
"No jaa, Andyllä kyllä on hemmetin huono keskittymiskyky. Ehkä se näki jotain kiiltävää ja häiriintyi", Kat sanoi ja kohautti olkiaan.
"Se eksyykin helposti. Me saatettiin mokata."
"Miksi me edes päästettiin se sinne yksin?"

"Ihan sama. Vaikka kun se kerran olet vieläkin siinä, sä voit antaa mun puhelimeni takaisin", Declan sanoi kaksikon vain tuijottaessa toisiaan. Kat vain poltti rauhallisena tupakkaa ilkikurinen ilme ruskeissa silmissä - vieraille mustatukan heitto oli aivan käsittämätön ja ulkona aiheesta, mutta kaksikko tiesi täysin mistä oli kyse.
"Mä annoin sen Raylle", punapää sanoi. Tyttökun oli aikaisemmin vienyt kaverinsa puhelimen, ettei se voisi soittaa poikaystävälleen ja sitten murjottaa kun sillä oli ikävä.
"Sä annoit mun kuuden tonnin puhelimeni Raylle?" Vastaukseksi ei tullut kuin olankohautus, hymähdys ja viaton hymy, ennen kuin Kat oli siirtänyt katseensa vieraisiin.

Percyllä oli vahva kutina, ettei hänen ja Levin peliseura pitänyt heistä erityisemmin. Tummanpuhuva nuorimies - Declan, hän muisteli - tuntui katsovan heitä nenänpäätään pitkin, mikä toisaalta saattoi johtua täysin siitäkin, etteivät he vielä tunteneet toisiaan. Tuskin koskaan tuntisivatkaan. Kat-niminen punapää vuorostaan oli vain täydellisen välinpitämätön, aivan kuin ei kunnolla tiedostaisi kaksikon olemassaoloa. No, varmasti tiedosti, mutta käyttäytyi siihen tyyliin. Percy nyrpisti liki huomaamattomasti nenäänsä; hän ei pitänyt ylimielisyydestä. Siksi hän oli ottanut koulussaankin elämäntehtäväkseen aiheuttaa hämminkiä jokaisessa ylemmässä klikissä. Jos hän olisi kokenut sen tarpeelliseksi, olisi hän voinut ryhtyä siihen hommaan silläkin hetkellä. Percy uskoi kuitenkin vahvasti, että kaikki tämä oli vain alkujäätä, joka sulaisi pois ennemmin tai myöhemmin.

Vau. Jollain oli otsaa. Vihjaus Percyn kykenemättömyydestä hankkia itselleen naista oli kaikkea muuta kuin hienovarainen - itse asiassa se oli suorastaan röyhkeä. Oli varmasti jonkinlaista elämän tarjoamaa ironiaa hermostua muille röyhkeydestä, kun itse ei oltu lähimainkaan sitä kohteliainta tyyppiä. Silti Percy koki aiheelliseksi takertua Declanin sanoihin.
Percy hymyili kylmästi, ilman että hymy ulottui silmiin asti. Sitten hän kurtisti kulmiaan. “Hetkonen, ja miten sä kuvittelet tietäväs jotain mun naisonnesta?” hän tivasi onnistumatta pysymään tyynenä. Ei hän sitä edes yrittänyt, mutta olisi tietenkin ollut vakuuttavampi rauhallisena.
“Näköjään aika paljon”, Levi röhkäisi huvittuneena ja korkkasi itselleen uuden kaljatölkin.
Percy katsoi ystäväänsä tuimasti ja tönäisi tämän päätä kyynärpäällään. “Saatanan aasi.” Levin hymy ei laantunut, vaan ei tuo myöskään lähtenyt viemään juttuaan pidemmälle. Muuta ei Percykään enää todennut: mitä sitä turhaan faktoja kieltämään. Hän ei ollut hyvä naisten kanssa, mikä oli ilmiselvää kaikille jotka hänet tunsivat, mutta ei se koskaan estänyt häntä saamasta naista halutessaan. Jostain syystä he lopulta vajosivat oikein mielellään hänen kaltaistensa ääliöiden syliin, vaikka muuta ahkerasti väittivät. Ja Luojalle kiitos siitä.

Percy tuijotti turhautuneena pihanpuoleisen oven suuntaan ja tunsi iloisen mielialansa vetäytyneen vähintäänkin kokonaan toiseen galaksiin. Kysymättä lupaa hän nappasi avonaisen kaljatölkin suoraan Levin kädestä - brunette huudahti napakan, mutta ponnettoman “hei!”:n -, juoden sen kerralla alas. Ei siellä ollutkaan kuin ehkä puolet jäljellä. Valinta ei ollut siitä viisaimmasta päästä ottaen huomioon, että hän oli juonut pohjalle jo viisi tölkkiä ja oli tosiaan aikeissa ottaa juomakilvan tylyn vastarannankiiskin kanssa. Vitut. Hän teki sen, mitä halusi ja jos juomapeli ei alkaisi pian, Percy lähtisi vaikka omin ehdoin kuokkimasta ja menisi Levin kanssa pussikaljalle. Suunnitelmassa oli yksi mutka. Levi ei tiennyt tästä yhtään mitään, mutta ihan kuin sillä olisi ollut munaa jäädä yksin kuokkimaan.

Platinablondi ruttasi juodun tölkin ja viskasi sen huolettomasti lillumaan uima-altaaseen. Hän käänsi kyllästyneen katseensa kohti seuruettaan, joista kaksi kävivät keskustelua, johon hänellä ei ollut osaa eikä arpaa. Levi näytti pudonneen yhtä lailla kärryiltä ja avasi seitsemännen tölkkinsä. Tällä kertaa brunette näytti pitävän siitä tukevammin kiinni, ettei vain menettäisi sitä jälleen kaverinsa suuhun.
“Taitaa olla aika selvää, ettette oo näiden juhlien pyörittäjiä, ni saanen udella miten te tänne vuorostanne päädyitte?” Levi kyseli, kun punapään ja tämän aviomiehen keskusteluun tuli sopiva aukko. Siinä missä rokkari oli itse menettänyt miltei kaiken kiinnostuksensa noita kahta kohtaan, näytti Levi olevan edelleen halukas hieromaan tuttavuutta. Nyt kun oli kaljakin henkisenä tukena, ei se tuottaisi toiselle vaikeuksia. Ja ehkä se saisi rakastavaiset vastaanottavammiksi heitä kohtaan, jolloin Percykin saattaisi taas esittää elonmerkkejä. Toistaiseksi niitä ei ollut.

Lävistetty kulma kohosi, ilme aurinkolasien takana oli selvästi yllättynyt - Declan ei mitenkään ollut odottanut noin vahvaa reaktiota. Vihjaus oli aivan hatusta heitetty, rokkari ei ollut edes laskenut sen varaan että se osuisi. Eihän hän oikeasti tiennyt blondin naisonnesta yhtään mitään. Ei tietenkään tiennyt, vastahan hän oli blondin tavannut. Hän ei ylipäänsä tiennyt siitä mitään muuta kuin nimen. Edes se ei auttanut mitään, että hän edelleenkin piti sitä röyhkeänä. Tosin sitä hän taisi olla itsekin - asiasta huomauttaminen olisi äärettömän tekopyhää. Declan ei edes ollut ollut tosissaan aikaisemman kommentin kanssa, mutta ei se silti tehnyt siitä yhtään sen hienovaraisempaa. Ei sitä olisi tarvinnut sanoa niin suoraan, että Percylle ei irtoaisi muuta kuin rukkasia. Sitä ei olisi tarvinnut sanoa ollenkaan, koska mustatukka ei tiennyt edes sitä aikoisiko blondi iskeä ketään tänään. Lopputuloksestakaan ei siis ollut mitään tietoa. Olihan blondi erittäin komea. Olisi se paljon miellyttävämpää seuraa jos se osaisi pitää suunsa kiinni, mutta olisi siihen silti voinut langeta. Vaikka ei Declan sitä oikeasti sillä tavalla ajatellutkaan. Hän oli jokatapauksessa varattu.
Levin vastaus varmisti sen mitä blondin reaktio oli enteillyt - kommentti taisi osua. Vaikka Declan ei ollut edes tarkoittanut sitä tosissaan. Hän oli vain avannut suunsa ja kokeillut mitä nyt ensimmäisenä tuli mieleen. Se oli vain sellaista sarkastista piikittelyä, jota mustatukka harrasti kavereidensa kanssa yhtenään. Mutta blondi ei ollutkaan hänen kaverinsa. Se ei ollut edes hänen tuttunsa. Hän ei varsinaisesti edes pitänyt siitä. Toistaiseksi, ainakaan. Silti, kyse oli juomapelistä (tai siis olisi kun se yksi blondi saisi raahattua luunsa takaisin ulos), provosointi kuului vain asiaan. Tätä aihetta tosin näköjään ei olisi saanut käyttää.

"Auts, mahto olla arka paikka", Declan sanoi ja kohautti olkiaan. Olisi sitä tietenkin voinut jatkaakin blondin selvästä kuivasta kaudesta, mutta Percy ei tainnut ottaa provosointia kovin hyvin. Tajusi se sitten, ettei mustatukka edes ollut tosissaan. Hän oli vain heittänyt ensimmäisen provosoivan kommentin mikä silloin oli tullut mieleen. Näköjään se oli toiminut. Vaikka mitä hätää hänellä muka oli. Ellei sekin rupeaisi arvailemaan, Percyllä ei varsinaisesti ollut mitään millä iskeä takaisin.
"Declan on aivan totaalisesti poikaystävänsä tossun alla, senkun piikittelet sitä samalla tavalla siitä." Niin, Percyllä ei olisi ollutkaan mitään tietoa, jos Kat ei olisi avannut suutaan. Kai se oli vain reilua, mutta silti. Tuo vielä kieltämättä toimisi - Declan ei vieläkään pitänyt niistä vihjauksista, kuinka lyhyessä talutushihnassa hän oikein oli. Kat tiesi sen, tyttökun oli itse erittäin vakuuttunut että poika juuri oli pahasti tossun alla.
"Kat, ei niiden tarvitse tietää sitä! Eikä se edes ole totta", rokkari sanoi saatuaan auki loksahtaneen leuan taas toimimaan. Tämä ei ollut hauskaa. Se ei ollut totta (oikeasti) ja Katin olisi tietenkin pitänyt olla hänen puolellaan. Tämä oli varsinainen petos. Silti Kat vain hymyili viattomana.
Tosin nyt sekin taisi tulla harvinaisen selväksi, että kaksikon suhde oli kieltämättä erittäin kiero, mutta se oli vain kaverisuhde. Joten vieraat voisivat lakata luulemasta heitä pariksi. Tosin ilta ottaisi aivan eri suunnan, jos vieraat eivät olisi okei tiedon kanssa. Ettei Declan seurustellutkaan Katin kanssa, vaan toisen miehen. Siitä aiheesta saisi jo oikeasti tappelun aikaiseksi.

Nyt blondi hiljeni itse. Se vaikutti melkein jopa murjottavan. Joko kommentti oli ollut paljon pahempi kuin mustatukka oli kuvitellut, tai sitten Andyn viipyminen vaivasi sitä noin pahasti. Oli syy mikä tahansa, blondin hiljeneminen oli huono asia. Ihan jo senkin takia, että kumpikaan ei jaksaisi sitä, jos blondi yltyisi kiukuttelemaan. No, brunette sentään sai suunsa auki, ennen kuin kaksikko pääsi mihinkään aiheessa miksei mustatukan puhelin saisi olla Raylla. Tai siinä, että hän oli oikeasti maksanut puhelimesta kuusi tuhatta. Tosin puntaa - summa oli dollareissa hieman enemmän. Siitä ei tosin tarvinnutkaan puhua. Kat tiesi varsin hyvin kuinka rikas mustatukka oli ja vieraiden ei tarvinnut tietää sitä.
"Me tavallaan tunnetaan omistaja. Se on niitä erittäin läheisiä kaverin kaverin kavereita. Mikä vittu sen nimi oli?" Declan sanoi tupakan sytyttämisen ohella - se edellinen oli edelleen Katilla, jolle viimeinen kysymys oli suunnattu. Vastausta ei koskaan tullut, koska juuri silloin Andy päätti ilmestyä takaisin pihalle.
"Katohan, te ette ole tappaneet toisianne", Andy sanoi - yhä kestovirneen kanssa. Tequilakin oli mukana, kuten odotettua, mutta blondilla oli neljä pulloa mukanaan. Yksi ojennettiin Katin haltuun ja loput pöydän päähän istunut Andy piti itsellään. Declanille ei tullut mieleenkään kysyä sisällöstä - Andyn touhuista ei kannattanutkaan kysellä sen tarkemmin.

"No niin, herrat - ja Declan - kyllä te tiedätte miten tämä toimii", Andy sanoi - Katin ja Declanin protestoiva älähdys kuitattiin nopealla huitaisulla. "Mä kaadan ja te kaksi juotte, kunnes jompikumpi ei enää pysty."
"Siinä kaikki?" Declan kysyi, lävistetty kulma oli jälleen kohonnut. Suunnitelma pelin kulusta kuulosti liian yksinkertaisesta, kun kyseessä oli Andy. Blondin virne kertoikin tarpeeksi - Percy ei pelin toisena osapuolena välttämättä tajuaisi sitä, mutta Declan tajusi. Se oli se pahaenteinen, "best for last" -virne.

- sori kesto! :< -

Arka paikka, tosiaan. Ei sillä ettei Percy olisi ennen vittuilua osakseen saanut, sitä nimittäin oli nuoren miehen elämässä riittänyt yllin kyllin, eikä sellaisesta jaksettu enää loukkaantuakaan. Tilanteesta teki ärsyttävän pelkästään se, että vittuilun suoritti tyyppi, jonka kanssa hän ei ollut koskaan hieronutkaan tuttavuutta. Ei kukaan halunnut kuulla huonoudestaan vieraasta suusta. Tähän kommenttiin platinapää tyytyi kuitenkin vain hymähtämään innottomasti, katsahtamattakaan puhujan suuntaan.

Vaikka Percy oli vakuuttanutkin itselleen mielessään esittävänsä moista marttyyria koko loppuillan, oli hän naurettavan helposti tyynnytettävissä. Se oli yksi niistä pojan todellisista hyvistä piirteistä. Niinpä, kuullessaan hemaisevan punapään lausuvan sanan “poikaystävä”, sytytti se uuden, heikon, kiinnostuksenkipinän rokkarin sisuksissa. Toista kulmaansa aavistuksen verran kohottaen Percy katsoi Declania uudestaan. Hänellä ei ollut todellakaan mitään niin kutsuttua “gaydaria”, joten mahdolliset merkit toisen suuntautumisesta olivat lentäneet kuin siivillä ohi. Mutta blondi ei ollut mikään idiootti. Hänen puolestaan kaikki kukat saisivat kukkia niin kauan, kun ne eivät turhaan yrittäisi levittäytyä hänen elintilaansa. Ja tässä tilanteessa tilaa tuli jopa lisää: punapää saattoi sittenkin olla vapaata riistaa.

Levi ei ollut ollut yhtä perillä keskustelussa. Brunette vain röhkäisi olettaen Katin vain sekoittaneen poika- ja tyttöystävän keskenään ja kuvitteli tämän tarkoittaneen sillä itseään. “Nii joo, nykyäänhän me miehet ollaan naisten nyrkin ja hellan välissä. Esimerkiks mun eksä-”
“Voi vitun uuno, ei sillä mitään naista ole”, Percy keskeytti ja purskahti hyväntahtoiseen nauruun. Hänen sanansa saivat Levin vain näyttämään entistäkin eksyneemmältä, ymmärtämättä vieläkään oikein mistä oli kyse. Rokkari vain pudisti päätään epäuskon vallassa ja päätti jättää tarkentamiset vastapuolen joukkueelle, mikäli he kokivat sen tarpeelliseksi. Ehkä oli parempi, ettei Levi tajunnut. Ties mikä foobikko siitäkin olisi voinut kuoriutua esiin.

Percy oli tosiaan alkanut taas lämpenemään, mutta päätti ainakin toistaiseksi pitää murjotusvaihteensa päällä, ja antoi kernaasti puheenvuoron kaverilleen. “Kaverin kaverin… kaveri?” Levi toisti huvittuneesti ja hörppäsi hymähdellen oluttaan. Kysymykseen tyypin henkilöllisyydestä ei ehtinyt tulla vastausta, kun tutunnäköinen hahmo ilmestyi pihalle neljää pulloa sylissään kantaen. Tämä oli se Percyn odottama tequilalähetti.
“No jopas sulla vittu kesti, sano nyt ees että flaksi kävi”, Percy töksäytti puolivitsikkäästi. “Tai sit olit jossai Puerto Ricossa sitä tequilaa noutamassa.”
Levi virnisti. Hänestä oli huomattavissa alkoholin alkaneen vaikuttamaan - nuorimies oli hyväntuulisempi kuin aikoihin. Percy toivoi tosissaan, ettei tuo alkaisi kohta laulamaan, niin kuin sillä ikävän usein oli kännissä tapana. Levi kuului kategoriaan “kännissä olen teräsmies”, joka kuvitteli päihtyneenä pystyvänsä tekemään ihan mitä tahansa, kuten laulamaan nuotilleen. Se oli vain haave.

“Hm, ei oo kyllä tätä peliä monimutkaisilla säännöillä pilattu”, Percy myönsi.
“Joku räsypokka ois ollu kyl hauska nähdä!”
“Sä et just sanonu tota.”
“Mitä?”
“Vitun tirkistelijä.”
Levi nauroi, ja sen verran nauroikin, että lennätti kädellään tyylikkäästi loput bisset pöydälle. Aivan kuin jo se ei olisi riittänyt, alkoi tuo myös epätoivoisesti imuttelemaan muodostunutta lammikkoa pöydän pinnalta. Percy näykkäsi etusormeaan, ettei olisi alkanut nauramaan hervottomasti. Kaikennäköisiä älykääpiöitä oli hänelläkin ystävinään.

[ mitäpä tuosta. se hieman venyi, tähän peliin on jotenkin niin kiva jaaritella :---) ]


Koska blondista ei irronnut hymähdystä enempää ja asia oli harvinaisen selvä, Declanilla ei ollut mitään syytä jatkaa aiheesta. Jos Percy olisi innostunut väittämään vastaan, mustatukkakin olisi saattanut - ihan vain periaatteesta. Mutta pointti tuli erittäin selväksi - kommentti oli osunut arkaan paikkaan. Declan ei edes ollut varma oliko se ollut tarkoitus - aihe kuitenkin oli vain mitä nyt oli mieleen tullut. Eihän hän tietenkään tuntenut blondia - olihan se törkeää juuri siksi. Vieraista ihmisistä ei saisi sanoa noin. Mutta olisi Percynkin pitänyt tajuta, ettei Declan olisi mitenkään voinut tietää olevansa oikeassa. Hän ei ollut käyttänyt siitä kuitenkaan oikeasti mitään painavaa tietoa - sellaista kun ei ollut. Ei hänellä blondista yhtään sen enempää kuin sillä hänestä. He eivät tunteneet toisiaan. Hitostako Declan tiesi saiko se naista vai ei. Se olisi voinut olla hemmetinmoinen casanova, joka sai aivan kenet halusi. Sen jalkoihin lankesivat ihan kaikki. Declan ei sitä silti olisi tiennyt. Hän ei edes tiennyt halusiko se hoputtaa pelin kulkua, jotta se pääsisi sisälle iskemään itselleen seuraa.
Vaikka kommentti nyt osuikin, niin sillä ei ollut mitään väliä. Puheenaihetta ei tarvinnut jatkaa. Eikä Declania muutenkaan kiinnostanut ketä se iski ja onnistaisiko sillä. Hänen naistaan se ei voisi iskeä, kun sellaista ei ollut. Koko aihe oli niin samantekevä, että hän olisi voinut vain alunperinkin pitää ison suunsa kiinni. Se tosin olikin helpommin sanottu kuin tehty.

Seuraava puheenaihe olikin aivan asia erikseen - se voisi olla oikeasti niin törkeää ja niin henkilökohtaista että tämä juomapeli menisi riitelyksi. Vaikka Kat tiesikin, ettei Declania haitannut vaikka se nytkin kiskoikin hänet väkisin ulos kaapista - tyttö nimittäin olisi voinut vain sanoa hänen olevan tossun alla, kumppanin sukupuolta ei olisi tarvinnut edes mainita. Katin sanat eivät haittaisi - vieraiden sanat haittaisivat. Tästä voisi oikeasti saada riidan aikana. Ja ne kommentit Declan todellakin ottaisi henkilökohtaisesti. Niiden reaktioita ei koskaan voinut arvata. Vaikka asiahan oli tietenkin päivänselvä - vaikka mustatukka ei muuten ollut mitenkään neitimäinen, meikkaava poika ei tietenkään voinut olla hetero. Se ei mitenkään voinut olla mahdollista. Tosin Declan ei kyllä ollutkaan vieläkään luopunut aurinkolaseista.
Mutta kumpikaan ei silti takertunut asiaan mitenkään. Siihen että ne istuivat samassa pöydässä homon kanssa tai että hän oli tossun alla. Koska kyllä sen huomasi, että siitä hemmetin talutushihnasta huomauttaminen olisi ärsyttänyt. Ei läheskään yhtä paljon kuin siihen suuntautumiseen takertuminen. Vaikka Levi ei näyttänytkään sitä tajuavan - blondi nyt ainakin pintapuolisesti otti sen hyvin, vaikka se vaikuttikin niin suoraselkäiseltä ihmiseltä. Se olisi kyllä sanonut sanottavansa niin kuin asia oli. Levi taas oli pihalla. Vaikka Percy korjasikin toistamiseen, ettei kyse ollut naisesta. Ei kaksikosta tummempi sitä vieläkään näyttänyt tajuavan. Declan ei silti aikonut korjata - jos se ei sitä tuosta tajunnut, niin sittenhän ei tajunnut. Mustatukka ei puhuisi enempää poikaystävästä tai täräyttäisi aivan suoraan miten asia oli. Katkään ei sanoisi mitään - vihjaus poikaystävästä oli jo tarpeeksi selvä. Eikä se suoraan paljastaisi kaveriaan homoseksuaaliksi. Se voisi puhua poikaystävästä ja siten vihjata, mutta ei punapää sitä suoraan sanoisi.
Tosin eivät ne takertuneet siihenkään, että kaksikko ei seurustellutkaan keskenään. Mikseivät ne olisi niin luulleet, Kat oli kuitenkin viihtynyt niin mielellään rokkarin käsipuolessa.

"Kato nyt, ei se mitään haittaa että sä olet tossun alla", Kat hymähti - sen verran Levikin oli tajunnut ja sanonut juuri että miehet olivatkin nykyään nyrkin ja hellan välissä.
"Mutta kun en mä ole", Declan sanoi, vastaväte jäi innottomaksi murahdukseksi. Asiasta oli intetty niin monta kertaa, ettei Kat uskoisi vieläkään. Siihen saattoi olla syykin. Niitä kertoja saattoi olla muutama, kun poikaystävän ei tarvinnut kuin soittaa ja pyytää. Declan ei silti ollut tossun alla.
"Et tietenkään", Kat sanoi ja taputti lohduttavasti mustatukan päätä - elekielestä huomasi, ettei tyttö vieläkään uskonut sanaakaan. Declan huokaisi.
"Voitteko heittää ton altaaseen? Mulle se vaan kostaisi", mustatukka sanoi, katse oli Percyssä, mutta hänelle oli ihan sama kumpi Katin kaappaisi tuolilta ja viskaisi altaaseen. Tekisivät vain niin. Niillä se ei kostaisi. Declan lentäisi vielä itse altaaseen, jos tekisi punapäälle samalla tavalla. Alunperin smokkiin kuuluva takki oli hieman liian kallis kasteltavaksi.

Selitys rokkarin suhteista bileiden järjestäjään näytti huvittavan Leviä. Percy murjotti vieläkin, vaikka äsken se oli vaikuttanut hyväntuuliselta. Hitto sen mielialanvaihteluista saisi vielä päänsäryn. Enää se ei vaikuttanut edes niin törkeältä.
"Mä tunnen jonkun, joka tuntee jonkun ja se taas tuntee omistajan. Joten me tavallaan pyöritään samojen ihmisten kanssa", Declan kohautti olkiaan. Hänelle sekä Katille selitys oli täysin järkeenkäypä. He olivat tarpeeksi tuttuja, että saattoivat ilmestyä sen tytön bileisiin. Vaikka Declan ei sen nimeä muistanutkaan. Mutta kyllä hän sen naamalta tunnisti, ja kyllä se tunsi hänet ihan nimeltäkin.
Omistajan henkilöllisyyden pohtiminen siirtyi Andyyn. Nimittäin asia jonka Percy oli nostanut esiin, kiinnosti kyllä Andyn kavereitakin - mikä hitto sillä oli kestänyt. Tosin Declan ja Kat tiesivätkin että kyseessä oli Andy - sitä ei olisi pitänytkään päästä keittiöön yksin. Se tosin selittäisi kaiken, jos se oli jäänyt puhumaan Oliverille. Etenkin jos Oliveria oli joutunut vielä etsimään.
"Mä juttelin Jacintalle. Se lupasi tulla pitämään sun hiuksia kun sä oksennat", Andy sanoi, viimeiset sanat oli suunnattu huomautuksesta ilahtuneella Declanille. Katse haki jotain, millä blondia olisi voinut heittää - lyömiseen se istui liian kaukana. Sytkäristä ei haluttu luopua, tupakka-askista ei olisi mihinkään, Levin kaljatölkkiä ei viitsinyt viedä ja sekin oli hieman liian kaukana. Kat olisi ylttänyt lyömään Andyä, mutta se ei kuitenkaan tottelisi. Percyyn hän ei taas luottanut - mitä jos se ei tajuaisikaan, että kyseessä oli avokämmenellä takaraivolle, eikä nyrkillä leukaan. Siksi vastalause menikin vain murinaksi, jolla Andy hymyili entistä tyytyväisempänä.

Percyn pokka näytti pitävän, mutta lopun seurueen ei. Vieraiden keskustelu kuulosti jo huvittavalta, vaikka sekä Kat että Declan olivat sitä mieltä ettei Andylle olisi saanut antaa tuollaisia ideoita. Se vielä innostuisi. Blondi näytti jo tarpeeksi kaikkitietävältä. Kaljojen levitessä pöydälle kaikki kolme räjähtivät nauruun. Erittäin hyväntuulisesti. Kuokkavieraat osoittautuivat koko ajan vain paremmaksi seuraksi.
"Kato, meidän pitää pitää säännöt yksinkertaisena. Declan on niin vanha, ettei se muuten pysy meidän nuorten perässä", Andy sai sanottua vakavoiduttuaan. Sanojen kohde vain pyöritteli silmiään - ikäerosta huomautteleminen ei ilmeisesti koskaan tulisi olemaan tylsää.
"Mä en ole niin vanha."
"Sä olet syntynyt kasikytluvulla. Vielä elokuussa", Andy sanoi, itsetyytyväinen virnuilu alkoi pikkuhiljaa vituttaa. Vierailta ei vaadittu paljoakaan laskupäätä päättelemään, että se teki mustatukasta vähintään kaksikymppisen. Seura taas ei voinu ollut yhtä vanhaa, kerran asiasta saattoi vittuilla noin suoraan. Niin kiero kun Andy olikin. Ei se vittuilisi asioista, jotka koskivat sitä itseäänkin.
"Mitä vitun tekemistä sillä on missä kuussa mä olen syntynyt?" Declan kysyi Andyn kaataessa shotteja. Shottilasit tyrkättiin lähemmäs juomapeliin pistettyä kaksikkoa.
"No, nyt me ainakin tiedetään miten sun vanhemmat juhlii joulua." Declan olisi varmaan tukehtunut tyylikkäästi tequilaan, jos olisi ehtinyt tyhjentää shotin ennen kuin Andy avasi suunsa. Lasia ei kuitenkaan ehditty nostaa edes huulille asti, kun mustatukka jäi tuijottamaan blondia suu auki.
"Hyi saatana, mikä sua oikeasti vaivaa?" Declan sanoi saatuaan auki loksahtaneen leukansa taas toimimaan. Andy vain hymähti.