I like the way you move

+ chanelin mekko, kengät ja laukku :3 +

Siitä oli kauan kun Chanel Sheldon oli viimeksi uskaltautunut yökerhoon. Nimittäin edellisellä kerralla oli ollut käydä todella köpelösti hänen lähtiessään kapakasta, ja tapahtuma oli säikäyttänyt tytön niin pahasti, ettei hän moneen kuukauteen edes ajatellutkaan yökerhoon lähtemistä. Mutta tänään hänen oli niin kovasti tehnyt mieli lähteä pitkästä aikaa tanssimaan, että pieni pelkokaan ei häntä estäisi. Joten aamulla hän oli suunnistanut designvaatekauppojen sijaan kuntosalille, huhkinut siellä ensin pari tuntia putkeen ja sen jälkeen käynyt vielä tunnin bodypumpissa rääkkäämässä itseään. Nelly ei halunnut nimittäin mennä yökerhoon ilman että olisi kuntoillut, ehkä se auttaisi häntä näyttämään edes aavistuksen hoikemmalta kuin normaalisti. Urheilut urheiltuaan hän kävi kotonaan suihkussa, ja aloitti mielettömän laittautumisen ja monta tuntia kestävän sietämättömän vaatteiden valinnan vaikka yökerhot eivät aukeaisi vielä ikuisuuteen. Mutta hänellä oli vakava ongelma ulkonäkönsä kanssa, ja tytön täytyi näyttää täydelliseltä ja kauniilta, ja häntä stressasi valtavasti ettei ollut voinut aloittaa vaatevalintojen suunnittelemista jo aikaisemmin.

Lopulta hän oli vetäissyt niskaansa Donna Karanin kimaltelevan mekon, jonka hän oli saanut lahjaksi serkultaan, itse Cherie Hayesilta. Mekko oli aivan liian kallis Nellyn makuun, hinta lähenteli jo kahta tuhatta dollaria, eikä hän olisi ikimaailmassa ostanut itse niin kallista mekkoa vaikka Sheldoneilla siihen olikin varaa. Mutta mekon oli pakko olla hyvä valinta, koska Cherie oli sen valinnut. Niin, jos joku dissaisi sitä, hän vain kertoisi keneltä sen olisi saanut, ja... Niin, ei hän kyllä koskaan käyttänyt hyväkseen sitä että oli koulunsa suosituimman naisen sukulainen. Ja hän ei ollut lainkaan ihastunut siihen, että eräs Mary-Ann McAllister oli pitänyt huolen että joka helkutin ihminen Astonissa ja varmaan koko maan päällä tietäisi että Chanel Sheldon ja Cherie Hayes olivat serkuksia, kun Nelly oli sen olosuhteiden pakosta kertonut M.A:lle. Asian päästyä julkisuuteen, oli käynyt juuri niin kuin enkelinkasvoinen neito oli arvellutkin: hänestä tuli yhtäkkiä aivan liian suosittu, cheerleaderit ja rikkaat pennut mielistelivät häntä yltiömääräisesti, vaikkeivat olleet koskaan ennen juuri välittäneet hänen seurastaan. Ja koulun miespuoliset olivat yhtä lailla kiinnostuneet hänestä, kuin nähden Nellyn jotenkin uudessa valossa. Onneksi Nelly oli niin fiksu, ettei luottanut juuri kenenkään puheisiin, ja otti mielistelyt varauksella vastaan. Ikävintä oli, että hän ei enää tiennyt lainkaan kuka oli hänen ystävänsä oikeasti ja kuka vain Cherien läheisyyteen päästäkseen.

Juuri siitä syystä Chanel oli yksin tanssiessaan villisti musiikin lumoamana tupaten täynnä olevassa yökerhossa, jossa astonilaiset harvemmin poikkesivat, ja sen neito oli päättänyt tieten tahtoen, että ei mieluusti haluaisi taas uusia nuoleskelijoita ympärilleen. Ja ehkä hän tapaisi uusia ihmisiä, ihmisiä jotka pitäisivät hänestä itsestään, eikä pelkästään siksi että hän oli Astonin kuningattaren sukua. Ihmisiä jotka eivät välttämättä edes tietäisi koko sukulaisuussuhdetta.

[ shane ilman noita laseja. ]

Sen lauantain Shane oli ottanut vapaaksi - vaikka yleensä hän oli töissä siihen aikaan, tänään hän oli lähtenyt kavereiden kanssa yökerhoon. Yksi kavereista oli marissut asiasta jo torstaina - sen oli kuulemma ihan pakko päästä viihteelle. Loput kaveriporukasta oli saatu kiskottua mukaan ja lauantaina kaikki olivatkin lähdössä. Shanekin, kun klubilta oli sanottu että ne saisivat jonkun tuuraamaan tämän illan. Vaikka siitä oli jo sovittu, että Shane tulisi töihin, siinä oli puolensa että tunsi omistajan erittäin hyvin. Niillä suhteilla hän oli sen työn alunperinkin saanut - sen lisäksi tietenkin, että hän oli hiton hyvä. Tietenkin hän oli melkein ammattilainen taitojensa puolesta, mutta omistajan tunteminen oli kieltämättä auttanut. DJ'n paikka ei välttämättä olisi tullut niin helposti ja hän olisi saattanutkin joutua kilpailemaan paikasta muiden alan ihmisten kanssa. Nyt hänellä oli ihan vakiopaikka siinä kopissa. Hän oli siellä joka viikonloppu.
Paitsi tänään, tietenkin. Vaikka omistaja olikin vaikuttanut olevan enemmän pahoillaan siitä että porukka menisi toiseen yökerhoon - joita tämän kokoisessa kaupungissa kieltämättä oli useampi. Ja vaikka tuttu klubi kuului niihin menestyneimpiin, aina oli kiva kokeilla jotain uutta.

Shane oli luonnollisesti ajanut - hän olisi ajokunnossa joka tapauksessa, joten siinä ei ollut mitään järkeä laittaa joku muu juoppukuskiksi. Ei se varsinaisesti mukavaa ollut, vaikka porukassa ei ollutkaan pahoja kännikaloja yhtään. Silti se oli helpompaa, kun ruveta kinaamaan kuka muu olisi juomatta ja ajaisi. Shane ei edes halunnut juoda, hän olisi ihan mielellään juomatta. Samaa ei voinut sanoa kavereista. Häntä se ei tosin haitannut, ne olivat kaikki oppineet olemasta kommentoimasta asiasta. Ja varsinkaan ne eivät tyrkyttäneet juomia hänelle. Hän ei ottaisi edes sitä yhtä seuraksi. Autoksi oli tosin lainattu tutun citymaasturia - Mustang oli vain kaksipaikkainen, siihen citymaasturiin mahtui taas koko porukka, ilman että tulisi edes ahdasta.
Vaikka äiti olikin jo ehtinyt huolestua poikansa sydänvian muistuttaessa olemassa olostaan aikaisemmin päivällä. Vaikka juuri äidiltä kyseinen rytmihäiriö oli peritty, Edeline onnistui aina huolestumaan. Nytkin se oli erittäin vakuuttunut, että poika vielä lyyhistyisi tanssilattialla. Mutta elettyään rytmihäiriön kanssa koko ikänsä, Shane osasi varmasti tunnistaa merkit ennen kuin oireet yltyisivät niin pahiksi että häneltä menisi taju. Ja varmasti joku osaisi soittaa ambulanssin, jos hän lyyhistyisikin yökerhon lattialle. Vaikka päivälläkään ei ollut käynyt pahasti. Oireilu oli ollut aika lievää. Häntä oli vain huimannut, ja se tuntui aina hyvin epämukavalta, kun sydän hakkasi liian kovaa. Mutta se oli tälläkin kerralla mennyt ohi, se ei ollut yltynyt lähellekään niin pahaksi että ambulanssin soittamista olisi tarvinnut harkita. Häneltä ei muutenkaan ollut mennyt taju kuin muutamaan kertaan, mikä oli kahdeksaantoista vuoteen hiton hyvin. Äitin hössöttäminen ei ollut saanut Shanea pysymään kotona, hän pärjäisi kyllä. Tosin jotta äiti saisi mielenrauhan, ranteessa olevasta kellosta löytyi myös sykemittari. Hän huomaisi merkit ilmankin, mutta numeroita oli aina helpompi seurata. Ja se tosiaan rauhoittaisi äidin.

Korkea lasi laskettiin edessä olevalle pöydälle. Sisällöstä Shane ei ollut täysin varma - kaveri oli tuonut lisää juotavaa ihan pyytämättä. Alkoholilta se ei ainakaan maistunut, mutta kaveri ei olisi ottanutkaan sitä riskiä että olisi yrittänyt viedä Roquelle alkoholia. Se ei koskaan päättynyt hyvin. Hänelle yökerhot tarkoittivat tanssimista, ei dokaamista. Riippumatta siitä missä seurassa hän oli. Tanssiminen oli hauskempaa, ja se oli paljon tehokkaampi tapa nollata pää kuin viinan kiskominen. Totta kai se oli paljon terveellisempää. Ellei nilkka taittuisi. Tai sydän pettäisi. Mutta Roquella oli erittäin hyvä tasapaino ja lääkkeet oli otettu. Ja hän oikeasti osaisi lopettaa ajoissa.
"Mä lähen tanssimaan, jäättekö te tähän?" Shane sanoi, jalka rummutti jo biitin tahdissa. Tanssiminen oli verissä ja sen takia tänne oli tultu. Yksi kavereista tuli mukaan tanssilattialle, muutama painui baaritiskin suuntaan ja loput jäivät pöytään. Tanssilattialla kaveri hukkui matkassa ihmislauman keskellä, mutta sitä Shane ei huomannut. Biitti vei mukanaan ja sen huomasi, että tässä tapauksessa tanssiminen ei jäänyt yökerhossa huojumiseksi. Liikkeet olivat paljon ammattimaisempia, useamman vuoden tanssimisen harrastuksena huomasi.
Tosin kieltämättä se vieressä liikkuva blondi vei osan huomiosta. Totta kai se oli erittäin kaunis, sen nyt huomasi kuka tahansa, mutta sen antautuminen tanssimiseen oli erittäin vaikuttavaa. Ja oli se erittäin hyväkin.

Chanelin taivaansiniset silmät oli suljettu, pitkien ripsien värähdellessä välillä musiikin aiheuttamien tunteensävähdysten ansiosta, tulipunaisten huulien ollessa hivenen raollaan. Hän yritti häivyttää koko muun maailman ympäriltään, unohtaa humalaisten miesten katseet, sulkea korvansa naisilta joita selkeästi ärsytti hänen läsnäolonsa. Oliko hän tullut jonkun diivan reviirille tai kiinnittänyt väärän miespuolisen huomion, sitä hän ei tiennyt, hän halusi vain tanssia. Selvinpäin olossa oli se hyvä puoli, että hän oikeasti jopa tajusi mikä biisi milloinkin soi, miten ihanasti bassot jyrisivät ja tuntuivat sisuskaluissa saakka, miten musiikin rytmi nostatti ihon kananlihalle ja lähetti kylmiä väreitä pitkin selkää. Nelly oli kaivannut klubitanssimista enemmän kuin oli tajunnutkaan, siellä olevia ihmisiä ei ehkä niinkään. Vaikka hän vain tanssi, silti aina joku otti asiakseen häiritä häntä, milloin missäkin mielessä. Tälläkin kertaa hän ei saanut jäädä rauhaan, vaan tunsi kuinka jonkun kädet koskettivat hänen takamustaan, ja vartalo painui hänen selkäänsä vasten. Nelly säpsähti kauemmas miehestä joka olisi voinut olla kivannäköinen, mutta oli siihen aivan liian päissään.

Mies mongersi jotakin Chanelille, joka tuijotti hetken varautuneena häntä häiriköinyttä tyyppiä, ennen kuin jatkoi tanssimistaan huomatessaan miehen hoipertelevan baaritiskiä kohti. Nyt hän ei kuitenkaan enää sulkenut silmiään, vaan antoi niiden katsella ympäristöään tanssin lomassa. Sinisilmien katse jumiutui liian pitkäksi aikaa hänen vieressään tanssivaan poikaan, joka sen lisäksi että oli todella hyvännäköinen, tanssi aivan eri lailla kuin muut tanssilattialla hytkyvät ja sätkivät humalaiset. Nelly ei voinut estää kateudenpistoa, sillä hän ei mielestään osannut tanssia lainkaan, ja uskaltautuikin tanssilattialle nauttimaan musiikista vain siksi että ajatteli muiden ihmisten olevan niin toivottoman kännissä että hän ei taidottomuudellaan kiinnittäisi huomiota. Mutta tyttöä alkoi nyt häiritä niin paljon oma surkea sätkyttelynsä tuon törkeän taitavan komistuksen vierellä, että hänen täytyi siirtyä baaritiskin suuntaan pakoon.

"Saisinko mä kaksi vettä", Chanel pyyti baarimikolta odoteltuaan vuoroaan ympärillä tungeksivilta alkoholinjanoisilta. Hän kiitti ja sammutti janonsa ensimmäisellä lasillisella, jääden siemailemaan toista ja keräämään itseään ja rohkeuttaan palata tanssilattialle, sillä hänen ennestäänkin hauras itsetuntonsa oli murentunut hieman, mikä ei ollut lainkaan ennenkuulumatonta. Siinä pohdiskellessaan Nelly ymmärsi hieman paremmin, miksi niin monet halusivat baariin tullessaan vetää pään sekaisin. Silloin ei tajunnut ympäröivää maailmaa niin paljon, että olisi kiinnittänyt huomiota siihen miten muut tanssivat. Eikä sen puoleen tarvitsisi miettiä omaakaan liikehdintää, alkoholin nostaessa itsevarmuuden taivaisiin. Sillä sen yhden kerran kun Chanel oli kokeilunhaluisena persoonana juonut itsensä kehuttavaan humalaan, hän oli ollut äärettömän itsevarma. Hän oli todella uskonut olevansa uskomattoman kaunis, tanssivansa paremmin kuin kukaan muu, ja etenkin kaikki tunteet olivat olleet moninkertaisia. Hän oli tuntenut rakastavansa kaikkia klubin ihmisiä, ja tietenkin ajatellut että kaikki olivat ihan mahdottoman hyviä tyyppejä ja hän halusi takuulla kertoa kaikille kyseisille henkilöille elämäntarinansa, suurimmat salaisuutensa ja monimutkaisimmat ongelmansa. Se kännikerta oli tosin jäänyt viimeiseksi, cheerleaderin kärsittyä seuraavana aamuna niin kovasta krapulasta, häpeästä ja huonosta omastatunnosta että vannoi jättävänsä kännäämiset muille.

Chanel tutkaili tanssilattialla pyörähtelevää poikaa joka oli laskenut hänen itsetuntoaan. Onneksi tanssija oli ollut miespuolinen, yhtä taitavasta tytöstä hän olisi saanut niin pahat alemmuuskompleksit että olisi alkanut takuulla verrata itseään tyttöön ja päätynyt lopulta poistumaan klubilta. Nyt Nelly joutui vain hieman rohkaisemaan itseään, ja siinä ohessa hän hieman punastuikin kun joutui ajatuksissaan sivuraiteille eli tutkailemaan tanssijapojan ulkonäköä siitä baaritiskin kulmalta. Hänelle oli tyypillistä ihastua joka toisen ihmisen ulkonäköön, ja hän osasi katsoa kaikista yhden tai useamman kauniin piirteen, jonka vuoksi oli joutunut välillä hankaluuksiin koulussa. Kermassahan hänen ei ollut sallittua kertoa ääneen, miten hyvännäköisenä Chanel piti esimerkiksi koulunsa hevareihin luokiteltua Leviathan Tocia. Hän oli maininnut siitä kerran yhdelle ystävättärelleen joka ei luojan kiitos järjestänyt siitä mitään juoruamisen aihetta, sähähti vain että hänen täytyisi pitää suunsa tukossa moisista asioista jos haluaisi pitää paikkansa koulussa. Ikäänkuin hänen elämänsä päättyisi siihen, että hänet tiputettaisiin ah-niin-tärkeässä klikkisysteemissä alaspäin.