Smokers outside the hospital doors

mayra ja Declan seuraksi.

Järjestäminen ei aina kuulunut hermostumisen mukanaan tuomiin oireisiin, vaikka nyt se taisi pitää täysin paikkansa. Eteinen, keittiö, makuuhuoneet, vessat, olohuone… Lista siivottavista alueista oli viikon aikana ainoastaan lisääntynyt, eikä sille näkynyt tulevan loppua. Aivan niin kuin Kilian ei jo muutenkin siivoaisi vähintään säännöllisesti. Oli kuitenkin aivan hyvä, että hän oli keksinyt itselleen jotakin järkevää tekemistä – muuten tilalle olisi voinut tulla joku huomattavasti epäterveellisempi vaihtoehto. Nyt kun kaikki alkoi näyttää siistiltä, mutta kuitenkin normaalilta, nuorikko saattoi keskittyä muihin asioihin. Ruuasta ei tarvinnut huolehtia, se oli ollut valmista jo muutamaa hetkeä aikaisemmin. Jäljellä oli vain stressin kukistaminen, sillä Kilian ei osannut käsitellä itseään tällaisissa tilanteissa. Jostakin selittämättömästä syystä tämä erosi kaikista niistä muista kerroista, kun joku oli tullut hänen luokseen – kyseessä kun ei ollut kuka tahansa, vaikka se oli ollut selvää alusta alkaen.

Kilian oli toki joutunut siistimään paikkoja normaalia enemmän ihan muistakin syistä, eikä vähiten siksi, että Keene oli päättänyt pistäytyä käymään. Kyseessä oli ollut varsin lyhyt vierailu täynnä tyhjiä keskusteluja ja ahdistavaa hiljaisuutta. Veljesten välit olivat erinäisistä syistä johtuen rikkoutuneet lähes korjaamattomalle asteelle, eikä toisen näkeminen siis ollut mikään itsestäänselvyys. Nyt Keene oli kuitenkin kiskaissut vanhemman veljensä nopeaan halaukseen, ennen kuin oli paennut viilenevään päivään ja tihkusateeseen. Erikoinen kohtaaminen oli ollut helppo työntää taka-alalle muutaman kahvikupin ja tarmokkaan tekemisen voimin, mutta mietitytti hiljaisina hetkinä yhä. Oliko kyse ollut jonkinlaisesta tarkastuskäynnistä? He kun eivät pitäneet juuri yhteyttä, Keene oli oikeastaan enemmän tekemisissä Jeremyn ja tämän perheen kanssa. Silläkään ei oikeastaan ollut suuremmin väliä, Kilian ei vain voinut olla miettimättä yllättävän vierailun mahdollisia taka-ajatuksia.
Juuri kun Kilian oli vajoamaisillaan takaisin omiin ajatuksiinsa jokin muistutti olemassaolostaan. Rumpelstiltskin asetti koko harmaankirjavan olemuksensa nuorukaisen näköpiiriin ja keinautteli ruumistaan vaativan oloisena. Kissa oli tietenkin ruokittu jo useampaankin otteeseen, joten kyse ei voinut olla siitä. Kilian suunnisti askeleensa eteiseen, puki neuletakin lyhythihaisen paitansa ylle ja avasi etuoven. Ilma ei vieläkään ollut erityisen ihanteellinen, tihkusade sen kuin jatkui vain ja taivas pysyi synkkänä. Kissan ravatessa nuorikon ohitse tämä itse jäi tupakkansa kanssa kuistille värjöttelemään.

Vaikka Kilianilla oli tapana suunnitella kaikki viimeistä yksityiskohtaa myöten, hänen suunnitelmansa tätä päivää varten olivat melko vähäiset. Tässä vaiheessa se tietenkin palautui mieleen, vaikka ei varsinaisesti vaivannutkaan. Kilian kutsui hyvin harvoin tärkeitä ihmisiä kotiinsa, lähinnä siksi, että joka ikisellä asialla siinä asunnossa oli merkitys ja menneisyys. Asiaa oli kenties vaikea käsittää, mutta juuri kotonaan nuorikko tunsi olonsa haavoittuvaiseksi. Willan kuoleman jälkeen asunto oli muuttunut ainoastaan tarvittavissa määrin ja ehkä hiukan enemmän Kilianin näköiseksi, mutta muuten se oli yhä sama. Sitä kaikkea ei mitenkään voisi selittää vieraalle, varsinkaan uteliaalle sellaiselle. Declan ei kuitenkaan oikeastaan ollut vieras ja se yksinkertainen tosiasia lohdutti Kilianin hermoja, sallien hänen laskea ajatuksensa lepoon. Kilian tiesi aivan tasan tarkkaan, ettei hermoileminen ja stressaaminen helpottaisi asioita, vaan ainoastaan pahentaisi tilannetta. Kaikki tuo kuului hänen huonoihin puoliinsa, niihin maankuuluihin heikkouksiin, joista kuka tahansa kaunaa kantava saattoi ottaa osansa.

Kilian oli täysin tietoinen siitä, että seisoi tihkusateessa kissa seuranaan ja poltti jo toista tupakkaansa. Aikaa oli kuitenkin sen verran vähän, ettei nuorikko enää viitsinyt palata sisälle ja ajatuksiin oli noussut jo uusi huolenaihe. Tietenkin Kilian oli antanut Declanille osoitteensa ja neuvonutkin hieman, vaikka kartan piirtäminen oli ideasta huolimatta jäänyt. Ehkä olisi kuitenkin parempi, että nuorukainen itse olisi toista vastassa, aivan varmuuden vuoksi vain. Katoksen suojassa ei ollut mitään hätää, Rumpelstiltskin kipitti omille teilleen ja tupakkakin oli kohta poltettu.
Muutamista huolenaiheista huolimatta Kilian oli luottavainen. Hän oli tehnyt monia vaikeampiakin asioita, eikä antaisi epävarmuutensa häiritä. Kaikkia oikkuja ei tietenkään voisi vain kadottaa, mutta niihin saattoi olla vastaamatta. Tämän lisäksi Declan oli kyllä nähnyt Kilianin huomattavasti pahemmassakin kunnossa. Tällä kertaa molemmat kädet olivat ainakin jokseenkin kunnossa, eikä veressä ollut alkoholia – huomattava parannus aikaisempiin verrattuna. Näihin tosiasioihin luottaen Kilian nojasi ulko-oveaan vasten ja vaiensi risteilevät ajatuksensa.

// vaatteet

Ilman Marielaa, Declan olisi varmaan jäänyt kiskomaan tupakkaa hermoihinsa ja vain myöhästynyt. Mutta ei, tyttö makasi parhaillaan parhaan ystävänsä sängyllä koirien keskellä. Joten Declan oli ajoissa ja edes jotenkin rauhallinen. Valmistautumiseen oli mennytkin neljä tuntia - silloin Marielan oli ollut pakko tulla paikalle, ettei paras ystävä vain aiheuttaisi itselleen hermoromahdusta huolehtimalla ihan kaikesta. Ihan aiheesta Declan hermostui - oikeasti. Treffit olivat vieläkin aivan täysin vierasta osa-aluetta. Ainakaan ne eivät tähän asti olleet menneet kovin perinteisen kaavan mukaan. Jos sen kaavan mukaan jälkiruoka oikeasti tarkoitti ruokaa. Tällä kerralla se olisi juuri sitä. Luultavasti. Siitäkään ei oltu koskaan puhuttu. Declanilla ei ollut aavistustakaan miten tämän illan piti mennä. Vaikka Mariela kuinka oli yrittänyt vakuuttaa, että kyllä hän pärjäisi. Hän oli hyvä sosiaalisissa tilanteissa, hän osasi toimia ihmisten kanssa ja hän osasi puhua ihan mistä tahansa. Se ei ollut ollut ongelma tähänkään asti. Sitä ei tarvitsisi pelätä ettei heillä olisi mitään sanottavaa toisilleen ja Declan voisi vain lähteä ajoissa koska se hiljaisuus oli sietämätöntä. Mariela oli vakuuttanut että sitä ei tapahtuisi, koska he osasivat puhua toisilleen. Se oli jo nähty, eivät he olleet ventovieraita toisilleen enää. Eivät oikeastaan. Declan tiesi aivan tarkalleen mihin hän oli menossa ja millaisen ihmisen kanssa. Ja hän piti siitä ihmisestä erittäin paljon.

Siinä puhumisessa oli tosin helvetin iso ongelma, koska Declan ei ollut vieläkään kertonut Kilianille Meganista. Hänen pitäisi kertoa siitä - olisi pitänyt jo. Sitä ei vain voinut pitkittää enempää, se ei ollut yhtään hyväksyttävää. Kilianin piti tietää, koska se oli niin merkittävä asia Declanin elämässä. Siitä ei tulisi isäpuolta missään tapauksessa, mutta silti. Piti sen tietää että sen poikaystävällä oli lapsi - koska niinhän se oli. Kilian ei välttämättä koskaan edes tapaisi Megania, mutta silti. Declan tapaisi sitä monta kertaa ja hänellä ei aina välttämättä ollut vaihtoehtoa. Se olisi ihan hyvin voinut tapahtua tänä iltana, että hänen vain oli valittava tyttärensä poikaystävän yli. Joten Kilianille oli kerrottava, mutta ei sitä voisi vain sanoa. Perhe tulisi esille varmasti tänä iltana, joten Marielan mukaan hän saisi Meganin tuotua esiin siinä helposti - perhettähän se oli. Kilian takertuisi siihen jos se sitten oli jotenkin merkityksellistä. Oli Mariela huomauttanut, että Kilian ei sitten ollut edes sen arvoinen jos se jättäisi hänet vain koska hänellä oli lapsi. Declan ei kuitenkaan voisi vain palauttaa sitä. Se pentu oli olemassa ja siinä se.
Tosin se olikin ainut ongelma sillä saralla. Kilian tiesi jo huumeongelmasta ja raiskauksesta - se tiesi jo että Declan oli sekaisin ja pahasti. Declan oli möläyttänyt sen kaiken putkassa - kaikki oli sanottu ja se oikeastaan oli hyvä asia. Kilian ei ilmeisesti ollut säikähtänyt kovin pahasti. Eikä sillä itselläänkään ollut kaikki kunnossa - Declan oli huomannut sen, mutta tänään ei tainnut olla oikea hetki ottaa asiaa esiin. Kunhan se nyt tänään olisi kunnossa. Ehkei se nyt olisi niin pahana, että tuo oli liikaa vaadittu. Sitten heillä olisi ongelma. Muukin kuin se että ilmeisesti Declan oli erittäin lisääntymiskykyinen.

He olivat tietenkin saaneet puhuttua tunteja sitten - Marielan ei olisi tarvinnut jäädä seuraamaan kun Declan vaihtoi vaatteita neljä kertaa. Sen viidennen Mariela oli jo kieltänyt, koska britti näytti hyvältä tuollaisenaan. Pukeutuminen oli paljon koruja ja pelkkää mustaa. Kaikki värit kaikesta hermostunut mustatukka oli hylännyt, jostain syystä mitä Mariela ei juuri nyt millään jaksanut ymmärtää. Declan näytti hyvältä. Siinä asiassa Mariela ei tosin ollut ollut kovin avulias - tyttö oli tuskin edes nostanut katsettaan edessä olevasta tietokoneesta. Ja oli se jaksanut huomauttaa että Kiliania ei välttämättä edes kiinnostanut mitä hänellä oli päällään.
Mariela ei edes ollut paikalla vain seuraamassa parhaan ystävänsä hermoromahdusta. Se jäisi vahtimaan Declanin koiria, siltä varalta että hän ei tulisikaan yöksi kotiin. Koirat olivat kuitenkin tuhonneet puolet hänen olohuoneestaan jo kerran ja Declan vihasi sisustamista. Ne olivat nytkin näyttäneet erittäin onnettomilta ja syyllistäviltä seuratessaan omistajansa valmistautumista. Ne tiesivät että omistaja oli menossa jonnekin. Tietenkään Mariela ei ollut sama asia, mutta ainakin siellä olisi joku. Declanilla ei kuitenkaan ollut aavistustakaan oliko hän tulossa yöksi kotiin vai ei. Ja se oli oikeastaan häiritsevää kuinka usein Mariela oikeasti asui parhaan ystävänsä luona. Ilmankos koirat rauhoittuisivat sen seurassa, kun tyttö oli paikalla jatkuvasti.

Musta nahkatakki oli napattu mukaan vain koska siellä satoi. Koirat seurasivat omistajaansa aina etuovelle asti näyttääkseen vielä surkeammilta ja hylätyiltä, Mariela ei liikkunut vieläkään yhtään mihinkään. Declan oli rauhoittunut, ajoissa ja valmis. Kaikki oli kyllä pelkkää mustaa, meikkiä, kynsiä ja autoa myöten, mutta yksinkertainenhan oli kaunista. Eikä se mitään uutta ollut. Hänellä ei edes ollut aikaa vaihtaa vaatteita, siinä tapauksessa hän olisi ehkä saattanutkin painua vaatehuoneeseensa kiroamaan vielä vähän lisää. Sen vahvan meikin suhteen Kilian saisi odottaa vielä että se näkisi hänet ilman rajauksia.
Paikalle löytäminen oli oikeastaan Audin navigaattorin varassa. Declan tiesi jotenkin mihin suuntaan oli menossa ja hän oli käynyt siellä joskus ennenkin, mutta hän ei ollut ikinä ajanut sinne. Ja hän ei oikeasti halunnut soittaa Kilianille että hän myöhästyisi koska hän oli eksynyt. Vieläkun Kilian oli ainakin yrittänyt neuvoa.
Mutta ei, se kolmensadantonnin auto ei pettänyt. Declan oli rauhallinen ja ajoissa oikeassa paikassa. Kilianin näkeminen alkoi saman tien vielä hymyilyttää. Declan oli saattanut unohtua jo muutamaan kertaan tuijottamaan Kiliania koulussa. Ties miten monta kertaa se oli huomannut. Sitä vain tapahtui.

Autossa oli silti pakko vetää henkeä niiden muutaman sekunnin aikana, toinen käsi kävi haromassa hiuksia. Tämä menisi hyvin. Hänellä ei koskaan ollut ongelmia sosiaalisissa tilanteissa. Tämä oli juuri sellainen eikä mitään muuta. Se oli vain Kilian. Hän oikeasti piti siitä ja se piti hänestä. Tämä ei oikeasti voinut olla niin hankalaa.
"Hei", Declan sanoi päästyään ulos autosta ja pois tihkusateesta katoksen alle. Rokkaria hymyilytti ihan koko ajan. Niinkuin Mariela sanoi. Katso Kiliania silmiin ja hymyile. Tämä voisi oikeasti mennä hyvin.