Se kofeiiniton

>Rigeeee.<

Raskas, uuvuttava, kaikin puolin sietämätön koulupäivä oli melkein lopussa. Enää pari tuntia, ja Amelie voisi hetkeksi heittää hyvästit tuolle raivostuttavalle rakennukselle, joka tulisi vielä viemään hänen mielenterveytensä. Harvoin punahiuksista, täysi-ikäisyyden kynnyksellä keikkuvaa kakkosluokkalaista koulu nyppi näin suurissa määrin, mutta poikkeuspäiviä piti olla, jotta sääntö vahvistuisi. Amelie, koulun yksinäinen rikas pentu, oli saanut tarpeekseen ahtaudesta ja kulahtaneesta, keltaisesta seinien väristä ja ennenkaikkea mölyävistä teineistä ja hän oli tauon ajaksi luikkinut pakoon kaikkea lähellä sijaitsevaan kahvilaan. Sen rauhallisuuteen tuntui suorastaan helpottavalta astua ovesta, sisällä huokuvaa lämpöä ja leivoksien tuoksua Amelie imi sisäänsä innolla, jolla narkkari imee jauhoa sieraimellaan.
Amelie oli kulkenut kassalle heti sisään päästyään ja tilannut tavallisen, kofeiinittoman kahvin. Hän ei jaksanut piristyä, hän ei halunnut nyt kofeiinin tuomaa ylienergistä AD/HD tunnetta, vaan nautti mieluummin kuuman juomansa ilmaan sen suurempaa piristävää vaikutusta. Kahvikuppinsa kanssa nuori nainen oli kävellyt rauhalliseen kohtaan vapaaseen pöytään ja istunut laukkuineen alas.

Amelie katseli hajamielisesti suoraan eteensä, mutta kohta hän havahtui ajatuksistaan ja nosti mukin huulilleen, siemaisten pienen maistiaisen pehmeää, kuumaa juomaansa. Rentous tulisi täyttämään tytön kropan jokaisen siemauksen myötä, mutta siitä huolimatta Amelieta kutkutti ajatus typerän liikuntatunnin lintsaamisesta. Mitä hyötyä siellä olemisessa olisi, kun hän ajatuksiinsa vaipuneena saisi kuitenkin lentopallon päähänsä? Amelie irvisti ajatukselle ja hörppäsi juomaansa uudestaan. Punaiset luonnonkiharat yrittivät päästä uinnille juoman sekaan, mutta tyttö torjui ne pyyhkäisemällä sormellaan nopeasti korvan taakse.
Välillä, tai itseasiassa aika useinkin, Amelie vaan kirosi, kun oli joutunut jättämään kotoisan Irlannin ja päätynyt tähän yksinäiseen loukkoon. Vihreät silmät painuivat kiinni ja tyttö hieroi ohimoaan raskaasti huokaisten. Se, joka väitti rahan tuovan onnea, sai luvan suksia suolle ilman kellukkeita.

> Varmaan kymmenentuhatta virhettä kun olen diudau.<

// Anteeks, mutta... Mun on pakko tunkea Mary-Ann Amelien seuraks XD

"Joo isikulta... Joo isi... Joo isi, mä tulen kyllä kohta kotia. Käyn Dusty'ssa ekaks juomassa vihreää teetä. Niinku mä oon nykyisin niin hirveän stressaantunu!" puhuttii hieman kimeällä ja hellivällä äänensävyllä.
"Mä tuun kohta. Mäkin sua isi", kännykkä suljettiin ja omahyväinen virne kapuili vaikuttavan näköisen blondin huulille.

Tänään Mary-Ann oli pukeutunut taas vaihteeksi minihameeseen, joka oli tänään väriltään musta. Hänellä oli ruskean nahkatakin alla haaleankeltainen paita, joka sopi yhteen hänen keltaisten korvakorujensa kanssa. Jalassa hänellä oli jälleen kerran viiden sentin korkuiset valkoiset avokkaat, jotka taas sopivat yhteen hänen valkoisen Pradan laukun kanssa.

Mary-Ann McAllister astui sisään Dusty'siin ja veti keuhkonsa täyteen sen jumalaista tuoksua. Haistaa sai mutta ei maistella, se oli M.A:n mottoa ja se auttoi tyttöä pysymään hyvässä kunnossa.
Hän hymyili kaikille häntä katsoville ihmisille kauniisti hampaat välkkyen ja käveli ohranvaaleat laineilevat hiukset hulmuten tiskille.
"Hei Marie, näytät tänään tosi kauniilta", lausuttiin kohteliaisuus hieman tukevammalle naishenkilölle, joka omisti hivenen pyöreyttä. Nainen punastui helakasti ja hymyili hivenen blondille tytölle.
"Kiitos, Mary-Ann. Mitä sinä kultapieni haluaisit tänään? Saanko arvata, vihreää teetä?" Marie veikkasi ja nauroi, johon M.A ryhtyi myös.
"Oi Marie, veikkasit aivan oikein!" M.A hihkaisi ja hymyili kauniisti naiselle, joka vinkkasi hänelle ystävällisesti silmää ja kääntyi valmistamaan teetä tytölle. Mary-Annen huulilla ollut iloinen hymy katosi nopeasti ja tyttö antoi kynsiensä taputtaa tiskiä vasten. Onneksi hänet oli luotu näyttelemään, nimittäin muuten hän ei ehkä olisi selviytynyt tästä tilanteesta! Hyi, kun toine oli lihava, miksi se ei tajunnut laihduttaa tai jotain?
"Tässä teesi, kullanmuru", Marie kääntyi, jolloin Mary-Ann taas hymyili säkenöivästi.
"Kiitos, Marie. Tässä rahaa. Hivenen ylimääräistä sinulle", M.A sanoi, hihitti ja kääntyi poispäin tiskiltä.

Hänen silmänsä revähtivät auki, kun tyttö huomasi jonkun punapään istuvan hänen paikallaan. Tytön lempipaikallaan. Miten toinen kehtasi!
"Anteeksi", M.A aloitti vakaalla äänensävyllä ja käveli pöydän luo, jossa toinen tyttö lipitti kahviaan.
"Tämä on mun pöytä. Joten", Mary-Ann puhui ja viittoi kädellään toista siirtymään.
Vielä blondi ei halunnut kilahtaa. Mary-Ann huomasi tytön kuuluvan kermaan, joten päätti vielä tukkia suuren suunsa.
Jos tyttö olisi tiennyt tämän toisen tytön olevan homoseksuaali, olisi jotain vielä järkyttävämpää päässyt tytön huulilta.

> No probs! <

Amelie sekoitteli hajamielisesti lusikalla mukin tummaa nestettä. Hän nojasi samalla päätään kämmeneensä, kyynärpään ottaessa tukea pöydän sileästä, putipuhtaasta pinnasta. Vihreät silmät tuijottivat hajamielisesti eteenpäin, ajatuksien liidellessä ilmavirtojen mukana haukkojen lailla. Amelien sekaiset, yhteen kietoutuneet ajatukset saattoi melkein nähdäö, sillä niin tiiviisti nuori nainen niitä pohti.
Hyvinhoidetut kynnet napauttivat kerran, kaksi pöydän kovaa pintaa, ennenkuin lusikkaa heilutteleva käsi nosti mukia hieman ylös. Amelie nielaisi ahnaasti lämmintä juomaa sisäänsä ja nautti lämmön tunteesta, joka huokui hänen ympärilleen. Mikään ei rentouttanut paremmin kuin kuuma, herkullinen juoma. Tai, no. Amelie rentoutui myös Cellon turvallisessa, pitkässä laukassa ja pitkäkestoisessa kylvyssä. Niitä ei kuitenkaan tänne kahvilaan tähän hätään saatu, joten oli tyydyttävä siihen, mikä oli sormien ulottumissa.

Silmät kääntyivät automaattisesti ovelle, kun nuori nainen kuuli sen käyvän. Ilmavirta kiiruhti sisään ja heilautti tytön punaisia luonnonkiharoita. Ilmavirta toi mukanaan myös vaalean asiakkaan, ja hetken päästä Amelie melkein toivoi, että tuo tuulen tuoma olisi jäänyt kahvilan ulkopuolelle. Nuoren naisen hymy, olemus ja puhetapa saivat oksennuksen maun nousemaan suuhun, ja Amelien oli vain pakko kääntää katseensa takaisin ulos ikkunasta. Kohteliaaksi kasvatettu tyttö yritti hillitä aina negatiiviset ajatukset muista, ja lisäksi hän tiesi, että ennakkoluuloinen ei saisi olla. Vieraan tytön äänen kilkatus kuitenkin tavoitti punahiuksisen korvat haluamattakin, ja tuo ylimielinen keikarointi oli yksi piirre ihmisessä, mitä Amelie ei voinut sietää. Siksi nainen tarttuikin mukiin voimakkaammin, jotta sai kaadettua lisää juomaa suuhunsa.

Jotta päivä olisi vielä onnettomampi, ylimielinen, kälkättävä asiakas päätti valita uhrikseen Amelie-paran, joka jo valmiiksi oli äkäinen ikävien ajatuksien johdosta. Ehkä siksi tyttö ei ensin tiennyt, pitäisikö hänen nauraa vai purskahtaa itkuun, kun hän kuuli terävän äänen läheltään. Sekunnin rikas tyttö ehti ajatella, ettei häntä puhuteltu, syvällä mielessään kuitenkin tietäen olevansa väärässä. Kuten hän olikin. Kääntäessään kasvonsa Amelie nimittäin näki tyrmistyneen näköisen vaalean tytön, joka ilmoitti ylimielisesti Amelien istahtaneen hänen paikalleen. Amelie ei kyennytkään kuin kohottamaan kulmiaan, ja kääntämään katseensa liioitellusti penkkiin, jolla hän istui.
"Ai, kappas. Erehdyin varmasti lukemaan sinun nimesi omanani", Amelie lausahti tyynesti, katsahtaessaan väsyneenä vaaleaverikköön. Jotain tuttua toisessa oli, vaikka Amelie pyrkikin unohtamaan vieraan kaltaiset ihmiset heti.
"Olen kuitenkin asettunut tähän sen verran mukavasti, että jos istuisit siihen viereiseen paikkaan, joka on ihan samanlainen kuin tämäkin."
Amelie hymähti kuivasti ja siemaisi juomaansa, katseen jo siirtyessä ulos ikkunasta.

Blondin huulet raottuivat ihmetyksestä, kun toinen puhui hänelle. Vieläpä pisti aivan vitsiksi koko jutun! M.A huulet kuitenkin supistuivat nopeasti pieneksi supuksi ja tyttö laski teemukinsa pöydälle niin kovaa, että se täytti hetkeksi koko kahvilan.
"Mä ja Gemma ollaan aina istuttu tässä. Just tässä", Mary-Ann sanoi ja veti suunsa nyt tiukaksi viivaksi tarkkaillessa tyttöä. Toisen nimi taisi olla jokin Ame- ja jotain. Kyllä M.A tunnisti toisen käyvän samaa koulua kuin hän, mutta eipä ollut toiseen tätä ennen kiinnittänyt sen pahemmin huomiota. Ainakin tästä päivästä lähtien blondi tietäisi, kenen kanssa hän ei enää koskaan tulisi vaihtamaan sanaakaan.
Kyaah, hänen olisi päästävä raivoamaan tästä muijasta joko Shawnille tai Gemmalle!

"Mitäs asetuit siihen niin mukavasti, punapää", blondi tiukkasi ja katseli toista yhä hyvin loukkaantuneena. Mutta nopeasta mielijohteesta M.A kuitenkin päätti istahtaa samaan pöytään tuon punapään kanssa ja risti jalkansa. Voi kyllä, ei tuo punapää pääsisi Mary-Annesta eroon noin helpolla.
"Ihan ku sä et tietäis mua. Mut eihän se voi olla totta", Mary-Ann totesi ja kallisti hieman päätään. Hänen katseensa kertoi sen, että jos tyttö todella vastaisi myöntävästi tähän, että punapää ei tietäisi, kuka M.A oli, blondi kiukustuisi yhä enemmän, eikä ollut enää sanojaan säästelemässä.

Mene pois, hus, hus, pois. Amelie tuijotti kulmiensa alta blondiin, jonka hämmennys oli suorastaan käsinkosketeltavaa. Vaikka päässä hokevat kannustuspuheet toisen poistumisesta hakkasivat voimakkaasti, piti punapää siitä, että sai edes hetken nauttia järkytyksestä, jonka oli vastauksillaan blondille aiheuttanut. Amelie ei yleensä tahallaan haastanut riitaa tai ollut epäkohtelias, mutta näin ikävänä päivänä noin ikävälle ihmiselle ei vaan voinut olla kohtelias. Kehtasikin tulla kuin maailman napa vaatimaan paikkaa itselleen! Paikkaa, jollaisia on tämä kahvila tupaten täynnä!
Amelie ei kuitenkaan halunnut päivänsä menevän lopullisesti pilalle, ja toivoi siksi vakaasti, että toinen päättäisi lähteä kalppimaan hyvän sään aikana. Mutta väärin meni sekin toive. Toinen nimittäin iskikin teekuppinsa niin suurella voimalla pöydälle, että irlantilaissyntyisen kahvi oli läikkyä pöydälle ja muut asiakkaat kääntyivät hetkeksi tuijottamaan kaksikon välistä sähköisyyttä. Amelien huulet pusertuivat suoraksi viivaksi, eiklä tyttö hetkeen kyennyt katsomaan toista.
"Olisi tullut kallis pesulalasku, jos vaatteeni olisivat sotkeutuneet..", mumisi Amelie niin vaimeasti, että kuuli sitä tuskin itsekään. Hänen vaatteensa kuitenkin olivat kalliita, se oli fakta, sillä saihan hän rahaa keskivertoa huomattavasti enemmän ikätovereihinsä nähden. Kun oli varallisuutta, piti ostaa kalliimpia vaatteita - ihan jo kestävyyden, laadun, vuoksi.

Nyt Amelien oli kuitenkin kohdattava itsekkäät posliinikasvot, jotka olivat asettuneet istumaan häntä vastapäätä ja keikkuivat puolelta toiselle. Amelien silmät olivat äkäiset. Jos toinen yritti esittää suloista kissanpentua päänkeikistelyineen, hän oli täysin hakoteillä. Punapäälle toisesta tuli ennemminkin mieleen ylimielinen kana.
Amelie siemaisi juomaansa, ja ajatteli yrittää unohtaa koko ihmisen olemassaolon. Siinä vaiheessa se oli kuitenkin vaikeaa, kun toinen selkeästi esitti vastapäiselle henkilölle mukamas nokkelia kommentteja. Amelie huokaisi päänsä sisällä ja kohotti kasvojaan, jotta kykeni katsomaan blondia silmiin.
"Ei tietenkään voi olla", Amelie totesi värittömästi. "Minähän suorastaan rakastan sinunlaisiasi ylimielisiä ihmisiä". Viimeisessa lauseessa kuulsi jo selkeä sarkasmi ja jopa ilkikurinen hymy kipusi tytön siroille kasvoille.

//... M.A on ylimielinen kana <3 XD

Blondi kohotti toista kulmaansa, jolloin myös hänen hyvin hoidettu kulmakarva kohosi hivenen.
"Ei hätää, typy. Isis varmaan maksais sulle uuden paidan, jos toi ois menny likaseks", Mary-Ann tiuskasi, hymyili oikein kauniisti ja siemaisi vihreää teetä silmäillen toista tummansinisillä silmillään, joita reunustivat tuuheat ja tummat ripset.

M.A huomasi, kuinka toinen yritti vältellä blondin katsetta. Toisen silmät harhailivat kaikkialla muualla kuin Mary-Annessa ja se sai blondin ärtymään yhä enemmän. Oli toisella tosiaan hyvät tavat!
Kuullessaan, kuinka tuo epäkohtelias punapää taas tiukkasi hänelle vastaukseksi, vinoileva virne kohosi Mary-Annen vaaleanpunaisille huulille.
"Tottakai kaikki rakastaa, sehän on tutkittu juttu", M.A vastasi suloisesti, vaikka tiesikin toisen vain kettuilevan. Mutta oli ainakin blondilla hauskaa kiusata toista takaisin.
"Eihän munlaisia ihmisiä voi jättää huomioimatta!" Mary-Ann hihkaisi, väläytti toiselle kauniin hammasrivistönsä ja hörppäsi kuumasta teestään.

Neiti tarkkaili toista kulmiensa alta. Hän yritti kuumeisesti keksiä, oliko tuosta tytöstä joskus liikkunut jotain juoruja. Mutta oli paha, kun blondi ei tiennyt toisen nimeä.
"Nimes?" Mary-Ann kysyi käskevästi ja hymyili hurmaavasti.

"Kyllä minä itse paitani ostan, isä ei juurikaan naisten vaatteiden päälle ymmärrä", totesi Amelie piikittelevästi, luoden kevyen mulkaisun vaaleaverikköä kohden. Hänen teki mieli heittää loput kahvistaan vieraan blondin päälle, mutta pidättäytyi teossa. Olisi sääli, jos hyvä juoma menisi hukkaan kanan vuoksi. Punapäinen huokaisi ajatuksissaan, mutta ulkoisesti hän vain nosti mukin huulilleen ja hörppäsi hieman isomman kulauksen kahviaan. Amelien olisi tehnyt mieli tehdä kaikkea muuta, kuin istua tässä itsepäisen, ylimielisen oppilaan kanssa, mutta jos Amelie tästä poistuisi, hän anmtaisi luovutusvoiton toiselle. Sehän ei passannut! Hän oli tullut tänne ensin, eikä taatusti siirtyisi kanojen vuoksi, vaikka niitä olisi kokonainen parvi tai vain yksi, suuri, pröystäilevä johtokana.

"Ei, ei todellakaan voi jättää huomiotta", Amelie ei voinut estää sarkastista, huvittunutta hymyä, joka varkain kiipesi hänen kasvoilleen. "Teidänlaisennehan suorastaan tyrkyttävät itsenne näytille."
Siitäs sait. Amelie antoi päänsä laskeutua nojaamaan kämmeneensä, ja tutkaili kulma kohotettuna kohti pröystäilevää blondia. Vaikka punapäinen, luonnonkiharainen, sievä tyttö vaikutti helpolta uhrilta, eivät asiat olleet niin. Voimainkoitoksessa tyttö jäi auttamatta alakynteen, mutta sanallista tehokkuutta hänelle oli luotu senkin edestä. Jollain hänenkin piti puolustautua.
"Kutsu minua vaikka päivänsäteeksi", Amelie totesi ja siemaisi juomaansa. Toisen nimeä hän ei edes tiedustellut.

"No päivänsäde. Joku taisi herätä aamulla väärällä jalalla", Mary-Ann aloitti puhumisen, kun toinen oli sanonut sanottavansa. omahyväinen virne kipusi blondin huulille.
"Jos omistaa hyvän ulkonäön, eihän sitä voi olla käyttämättä omaksi edukseen", neiti vastasi, tirskahti omalle lauseelleen ja hörppäsi teestään. Mmm, kuinka se rentouttikaan blondia, toisen kiusaamisen lisäksi.

"Ainiin... Eiks päivänsäteet yleensä näytä kirkkailta ja... Iloisilta?" Mary-Ann kysyi virnuillen, eikä voinut estää itseään naurahtamasta.'
"Eikös sulle kelpais paremmin nimeks... Joku murjottava myrtti tai jotain", M.A kiusasi taas ja hörppäsi taas teestää hivenen kostuketta kurkkuunsa silmäillen yhä punapään olemusta.
Miten Mary-Ann ei muka voinut muistaa tämän kermatytön nimeä? Eikö toinen todellakaan ollut tehnyt mitään järin suurta koulussa, että siitä olisivat kaikki tienneet?

"Noniin, murjottava myrtti, paljasta jo nimes niin saatan ehkä kutsua sua sillä" M.A vaati taas ja hymyili ystävällisesti. Oikeasti hymy viestitti sitä, että kohta blondi kiehahtaisi, jos toinen ei vieläkään paljastanut nimeään. Kyllä blondi tosin saisi toisen nimen selville myöhemmin, mutta hän halusi kuulla toisen nimen juuri nyt!

"Ihan omat jalkani minulla on tänään mukana", Amelie vastasi tyynesti blondin nälvintään, säilyttäen hymynpoikasta kasvoillaan. Häntä ketutti toisen läsnäolo, ketutti niin maan suuresti, mutta sitähän hän ei näyttäisi kuin silmien piinaavana tuijotuksena. Mielihalu kahvien viskaamisesta syliin suureni uudelleen, mutta tuhotakseen sen Amelie hörppäsi kahvinsa likipitäen loppuun. Hienoa, kun juoma oli juotu, voisi lähteä pois hyvillä mielin. Kouluun tai kotiin, sitä Amelie ei vielä tiennyt, mutta kyllä hän sen päättäisi ulos päästessään.
"Ja mitä hyvään ulkonäköön tulee.. onneksi kauneus on katsojan silmissä." Nyt oli Amelien vuoro antaa hammasrivistönsä näyttäytyä leveän, teeskennellyn hymyn muodossa, vihreiden silmien tuikahtaessa terävästi. Punahiuksinen oli mieluusti katsellut minne tahansa muualle kuin tähän tissejään esittelevään bimboon, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Paitsi tietenkin ikkuna, tai pöytä, jotka nekin tuntuivat erittäin paljon houkuttavimmilta.

Rrrr, kohta tämä myrtti hankkisi jonkin sortin yrtin, jolla nukuttaisi tuon naisen ja hautaisi sitten syvälle kahvilan takana olevaan maahan. Ameliella oli täysi työ itsehillintänsä kanssa, jotta kasvoille tehty pieni hymy säilyisi, eikä hän huutaisi kanaa kanalaan muiden lajitovereidensa seuraksi. Tyttö huokaisi kevyesti, katsoi hetken blondin kasvoihin kuin pakotettuna, ja totesi sitten: "No, vaikka sitten myrtti. Miksi vain neiti minua haluaa kutsua."
Amelien teki mieli tunkea sormet kurkkuunsa ja oksentaa.

Amelie tunsi pienen mielihyvän pistoksen, kun ymmärsi, kuinka kiihkeästi vieras halusi tietää punapäisen tuntemattoman nimen. Kerrankin hyötyä siitä, ettei ollut päässyt suosituimpien joukkoon, vaikka rahaa olikin kuin roskaa! Amelie ei tiennyt myöskään kanan nimeä, mutta kaiken rehellisyyden nimissä häntä ei se kiinnostanutkaan. Ulkonäkönsä puolesta irlantilainen heittäisi villin veikkauksen, että tämä tyttö kuului huutosakkilaisiin. Kuitenkin urheilullisen näköinen, ja niin itsevarma toinen tuntui ulkoisesta olemuksestaan olevan. Amelie sulki hetkeksi silmiään, sätti tätä päivää urakalla, ja kykeni sitten vasta kohtaamaan blondin suuret huulet ja äitelän hymyn.
"No juurihan sinä nimeni keksit", Amelie lausahti, väkisin väännetty hämmennys äänessään. "Murjottava myrtti, hauska tutustua." Vahvistaakseen kiusoitteluaan Amelie ojensi vielä pitkät sormensa kanaa kohden kättelyn merkiksi.

// Amelie on niin ihana ! <3

Cheerleader ei vastannut punapään kettuiluihin. Hän vain katsoi toista tuimasti tummansinisillä silmillään ja hörppi teetään minkä ehti. Välillä tosin blondin kulmat hivenen nousivat, kun Amelie puhui, mutta muuten kasvot pysyivät tasaisena. Mikä tarkoitti sitä, että M.A oli niin täynnä toisen seuraa.
"Niin se on. Kauneus on katsojan silmissä", Mary-Ann totesi sitten ja väläytti hymyillessään taas vaaleat, hyvinhoidetut hampaansa. Oli M.A nyt paljon kauniimpi kuin tuo kettuileva punapää hänen edessään.

Kun toinen sitten myöntyi myrtti nimeen ja ojensi jopa vielä kätensäkin lisätäkseen M.A sisäistä kiukkua, kipuili vinoileva virne blondin huulille. Mary-Ann ojensi omat pehmeät ja sileät kätensä toisen kättä kohti.
"Hauska tutustua, murjottava Myrtti", M.A vastasi kauniisti ja virnuili edelleen. Sitten hän kaatoi teemukinsa pöydälle muka epähuomiossa ja siellä oleva tee litku lähestyi vaarallisesti kohti punapäätä. Silloin M.A henkäisi ja kohotti kättään kuin pyytääkseen jotakuta lähelleen.
"Ah, voi ei! Kaadoin teeni!" Mary-Ann henkäisi muka niin järkyttyneenä ja piankos Marieksi kutsuttu nainen pyyhälsi paikalle rätin kanssa. Kun nainen oli kääntynyt poispäin blondista, tämä blondi virnuili katalasti punapäälle.

> : D Ahihihi kiitos. <

Amelie istui aloillaan käsi ojennettuna, valehdeltu hymy kasvoillaan. Vihreät silmät katselivat haastavina vaaleaverikköä, jonka kiukun punapää tahtoi suorastaan imeä itseensä. Oikeasti tyttö olisi halunnut nauraa suoraan kanan kopealle nokalle, mutta pidättäytyi tekosessa. Hän kallisti hieman kasvojaan, kohotti kulmaansa ja odotti. Odotti jonkinlaista reaktiota - ehkä jopa kivuliasta tarrautumista hänen kalpeisiin sormiinsa - mutta tapahtuikin jotain täysin muuta. Sen sijaan, että hän joutuisi menemään terveydenhoitajalle murtuneiden sormien kanssa, joutuu hän sittenkin tilaamaan aikaa pesulasta. Dramaattisen kirkumisen säestämänä kana kaatoi teemukinsa maahan, ja pahaenteinen neste kulkeutui kuin hidastettuna kohti pöydänreunaa, joka oli lähimpänä Amelieta. Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei väistäminen olisi ollut mahdollista kuin supermieheltä.
Tiukka sihahdus karkasi Amelien huulilta ja nopeasti tyttö rypesi jaloilleen kuuman veden valuttua suoraan hänen jaloilleen. Tyttö painoi päänsä alas ja tuijotti järkyttyneenä, kuinka ihoa poltteleva neste imeytyi suoraan kankaaseen ja kutitti ikävästi, melkein kivuliaasti. Silti ääntäkään Amelie ei päästänyt enää suustaan, vaan puri tiukasti huultaan. Hän ei aiheuttaisi tuolle bimbolle enempää iloa itsensä nolaamisesta!

Amelie kohotti kiukkuisen katseensa kanaan, jonka omahyväinen virne antoi kaikkea muuta kuin viattoman kuvan. Vesivahingolta pelastamaan tullut kahvilan pyöreä täti oli kaataa pitkänhuiskean Amelien kumoon, ja punahiuksisen oli peruutettava hieman säilyttääkseenm tasapainoaan. Uusi sihahdus karkasi vahingossa huulilta. Ei, näin huonosti ei vaan voi mennä!
Amelie ei tiennyt, mikä häneen lopulta iski. Ehkä se oli huonosti kuluneen päivän loppuhuipennus, tai sitten hän joutui hetkellisen mielenhäiriön uhriksi. Kuka tietää, mutta ennen kuin Amelie oli edes ehtinyt tajuta, hän oli tarttunut sormillaan kiinni kahvimukiin, jonka pohjalla viimeiset juomat lilluivat odottavasti. Koululaukun kiukkuinen, nuori nainen otti mukaansa ja tempperamenttisin askelin hän käveli liinan kanssa hössöttävän kahvilatädin ohitse, suoraan kanan luokse. Ei vaadittu ajatustakaan, kun Amelie heilautti kahvimukiaan, yrityksenään kaataa loput juomista petollisen blondin päälle. Hän ei halunnut olla ainoa kastunut!

// Ihanaaaaa, kissatappelu !

Mary-Annen oli hyvin vaikea pidätellä katalaa naurua, joka sai hänet hymisemään paikoillaan. Ah, hänen suunnitelmansa toimi ja nyt tuon punapään paita oli mennyt piloille.
M.A oli niin keskittynyt hekottamaan itsekseen eikä huomannut murjottavan myrtin tulevan uhkaavasti lähemmäs kahvimukin kera. Hän havahtui vasta, kun lämmintä litkua kaadettiin hänen hiuksilleen, josta litkut valuivat kiduttavan hitaasti hänen paidalleen. Blondi kiljahti kovaa, saaden nyt kaikki kahvilassa kääntymään uteliaina heidän puoleensa. Nyt jokainen odotti, mitä seuraavaksi tapahtui.

Mary-Ann nousi nopeasti ylös tuoliltaan ja näytti todella kauhistuneelta.
"Voi ei! Mun hiukset! Mun paita! Mun iho!" M.A kiljui ja näytti hetken siltä, että hän purskahtaisi itkuun. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt. Viirumaiset silmät nostettiin tuijottamaan punapäätä ja Mary-Ann riensi viereisen pöydän. Hänen käteensä tarttui tuntemattoman naishenkilön mansikkamehulasi ja tyttö heitti ne kiivastuneena myrttiä kohti.
"Helvetti sun kanssa!" hän kihisi raivosta ja oli valmiina tekemään vaikka mitä. Tätä ottelua Mary-Ann ei todellakaan ollut häviämässä.

Amelie olisi halunnut nauraa niin raikuvasti, että koko kahvila sen kuulisi. Hän olisi pidellyt vatsaansa, hekottanut kuin paholainen ja osoitellut sormellaan kanaa, jonka hiuksissa kofeiinittoman kahvin pohjat nyt lorisivat. Ilkikurisuus ja purkautuva aggressiivisuus loistivat tytön leveässä, ilkeässä hymyssä. Ainakin hänellä oli hauskaa, vaikka huomenta häntä taatusti hävettäisi, että oli jatkanut jotakin näin lapsellista.
Siitä huolimatta bimbon valitus oli kuin musiikkia korville. Amelie jäi oikein katselemaan, tipahtaisiko sotkeentumisesta johtuva kyynel kahvin sotkemalle poskelle. Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt. Amelien olisi pitänyt olla viisas ja poistua rakennuksesta samantien, kun hänen katala temppunsa oli onnistunut. Mutta ei, hänen oli ollut aivan pakko jäädä nauttimaan onnistumisestaan aloilleen, kädet puuskassa, hymy kasvoilleen, teen sotkemat housut jaloillaan. Kana sai olla tyytyväinen, vaikka paita ei ollutkaan sotkeutunut - housut olivat olleet vieläkin kalliimmat!

Mutta taistelu ei kuitenkaan ollut päättynyt, valkoinen lippu ei ollut heilahtanut. Hyvinkin ketterästi tuo urheilullinen tyttö pomppasi jaloilleen, sinkoutuen viereiseen pöytään, jossa katselijat näyttivät hitusen järkyttyneiltä alkaneelle juomasodalle. Pöydän putsannut pyylevä kahvilatäti voivoitteli ääneen ja yritti saada tilannetta rauhoittumaan, tuloksetta. Amelie toivoi, että olisi säästynyt jatkosodan vaurioilta.
Mutta ennen kuin punapää ehti kissaa sanoa, oli kana tarrautunut vieraan ihmisen juomaan ja viskannut ne hänen paidalleen. Amelien suusta kumpusi pelästynyt kiljahdus ja kädet olivat nousseet suojelemaan kasvoja, vaikka muutama pisara sinnekin loikkasi. Järkyttyneenä hän tuijotti sanaakaan sanomatta blondiin. Nyt oli pilalla sekä housut että paita. Amelien teki sylkeä toisen kasvoille, mutta niin ala-arvoiseen temppuun hän ei alentunut. Sen sijaan irlantilaissyntyinen laski hitaasti kymmeneen ja mietti, mikä olisi hänen siirtonsa. Juomilla tästä ei seuraisi kuin konkurssi kahvilalle.

Amelien silmissä väilähti inho tuota kanaa kohtaan, ja aivoissa kehkeytyi uusi suunnitelma toisen huonoon valoon saattamisesta. Sen sijaan, että Amelie olisi etsinyt mahdollisimman kuumaa ja sotkuista juomaa, hän käveli häpeilevä katse silmissään kanan ohitse, suoraan vieraan ihmisen pöytään, josta juoma oli varastettu. Olan ylitse punahiuksinen vilkaisi ilkeästi bimboon, ennenkuin pahoitteleva sävy avautui vieraalle naiselle:
"Olen pahoillani, tilanne riistäytyi hallinnasta. Saanko korvata juoman, jonka tuo lapsellinen tyttö viskasi päälleni?"
Amelie hymyili leveästi mielessään. Ainakin hän voisi pelastaa itsensä häpeältä olemalla kohtelias, saattamalla näin taas vaalean erittäin huonoon valoon.
Tuntematon nainen tuijotti Amelieen hitusen järkyttyneenä. Tilanne taisi olla aivan muuta, kuin kahviloissa yleensä.

Blondia ärsytti todella paljon toisen hymyillessä ilkeästi hänelle. Mutta ärsytys lakkasi, kun Mary-Ann oli heittänyt mansikkamehut toisen päälle ja nyt koko tyttö oli kahden eri juoman peitossa. Ja se sai tämän naikkosen tyytyväisemmäksi. Jos toinen yrittäisi vielä viskata jotain hänen päälleen, hän soittaisi isin paikalle. Isi hoitaisi hänet pois tästä käsistä riistätyneestä tilanteesta asianajajan ammatin avustuksella.

M.A:n silmät suurenivat hivenen, kun punapää lähestyi häntä, mutta menikin tytön ohi pöydän luo, mistä blondi oli juoman varastanut. Hänen suunsa loksahti hivenen auki, kun kuuli, mitä myrtti puhui naiselle.
Mutta nopeasti Mary-Ann keksi pelastuksen.
"Marie, voisitko tuoda kaikille asiakkaille uudet juomat? Ja vielä pullatkin, minä tarjoan. Olen hyvin pahoillani käytöksestäni. Mutta... Olen ollut hyvin stressaantunut viime aikoina. Ystäväni ilkkui minua hieman ja menetin hermoni. Olen siis hyvin pahoillani, että näin pääsi käymään", Mary-Ann puheli kuuluvalla ja pahoittelevalla äänensävyllä. Oikeasti hän ei todellakaan tarkoittanut sanojaan, mutta melkein kaikki kahvilasta uskoivat häntä. Ei tälle blondille ollut näyttelijänlahjoilla turhaan annettu, ei tosiaankaan.
"Joten... Olkaa hyvä ja jatkakaa omia asioitanne", blondi lopetti, hymyili kauniisti ja pahoittelevasti melkeinpä jokaiselle kahvilassa olevalle yksi kerrallaan.

Kun ihmiset alkoivat hiljalleen kääntyä omien pöytiensä suuntaan ja Marie oli pyyhältänyt takaisin tiskin taakse, mulkaisi tummansilmäinen blondi tuota punapäätä. Hänen toinen suupielensä nousi hivenen virneeseen, kun tyttö asteli punapään lähelle ja otti laukkunsa olalleen.
"... Mä voitin.." blondi kuiskasi, virnuili yhä, otti toiseen vielä tuiman katsekontaktin, minkä jälkeen lähti kävelemään kahvilan ovien suuntaan.

Kuinka ollakaan, kana yritti olla älykäs ja päästä hänen ohitseen. Eikä Amelie edes vastustellut. Pieni, säälivä hymy nimittäin kipusi hänen huulilleen, pakostakin. Punapäinen tyttö oli nimittäin onnistunut. Mikä olisi säälittävämpää, kuin itsekkäästi varastaa juomat ja alkaa sitten vasta esittämään pahoilla olevaa ja tarjoamaan, kun toinen tarjosi tätä ensin. Amelie ei tiennyt, ymmärsikö kana itse tekemäänsä tilannetta, mutta ainakin tuntematon tajusi. Hänkin katseli nimittäin vaaleaverikköä hieman säälien. Punapäinen ei tioennyt, johtuiko sääli samasta aiheesta kuin jonka hän ymmärsi, mutta samapa tuo.
Alistuneesti hän kohotti kätensä ilmaan, hymyn leikitellessä huulilla. Kana sai esittää sankaria töppäyksiensä jälkeen.

Ainakin yksi asia oli selvä - kouluun Amelie ei menisi. Hän soittaisi äidilleen ja isälleen ja tiedustelisi, voisiko kumpikaan hakea häntä kotiin. Kiukkuisena, sotkuisena ja kaikin puolin räjähdysalttiina ei ollut syytä mennä liikuntatunnille hakattavaksi. Amelie mulkaisi terävästi kanaan, joka keräsi laukkunsa ja pörhisteli kuin keskellä naimakauppaa. Ohittaessaan punahiuksisen tuo kehtasi vielä tuulettaa voittoaan. Amelie tuijottikin tytön perään epäuskoisena. Toinen nolasi itsensä, ja uskoi silti voittaneensa? Ei tule kesää.
Kiukkuisena Amelie tuijotti kanan perään, joka lannettaan keikutellen oli siirtymässä ulkotiloihin. Terävästi irlantilainen huudahti kovaäänisesti tytön perään: "Putsaa edes tuo ruskea läikkä pois takapuolestasi."

Siitäs sait. Amelie tarttui itse omaan laukkuunsa, ja kiukkuisesti, pitkin askelin käveli kahvilan oville. Hänen vauhtinsa oli niin tehokas, että hän jopa ohitti vaalean kanasen.

Mary-Ann säikähti kuullessaan punapään seuraavan kommentin ja päästikin kimeän inahduksen, kun käänsi päätään katsoakseen takapuoltaan.
Nyt hän alkoi pitää ininää, joka kertoi tytön olevan hyvin järkyttynyt shortsiensa kunnosta. Ei, ei nämä shortsit voineet olla menneet piloille! Tämä oli kuin painajaisunta, josta blondi halusi nopeasti herätä!

Punapää ohitti hänet viileästi ja nyt Mary-Ann havahtui hereille kauhistuneista ajatuksistaan. Pari ihmistä tirskui ja pari yritti olla nauramatta. M.A äännähti kovaäänisesti, nosti laukkuaan paremmin olalleen ja lähti nopeasti ulos kahvilasta. Hän kaivoi taskustaan vaaleanpunaisen kännykkänsä ja asetti puhelimen korvalleen astuessaan ulos kahvilasta.
"Isi, tule hakemaan minut! Yksi tyttö oli todella ilkeä, hän heitti kahvit päälleni! Niin, minä en tehnyt mitään! Isi, vaatteeni menivät piloille. Totaalisesti piloille! Jopa sinun antamasi kaulakoru!" tyttö oli itkevinään puhelimeen, mutta hänen kasvoillaan ei ollut mitään murheellista.
"Niin isi... En haluaisi sitä, mutta... Niin kai on parasta, että hän ei enää kiusaa muita... Niin isi... Ota vain yhteyttä rehtoriin..." Mary-Ann sopersi ja virnuili tyytyväisenä.

Punapää oppisi tästä lähtien varomaan tätä pitkävihaista blondia.

//The end? :,D

Amelie ei jäänyt (onnekseen) kuuntelemaan kanan kotkotusta, vaan päästyään kahvilasta hänkin oli napannut nopeasti puhelimensa, johon oli valinnut äitinsä puhelinnumeron. Eipä puhelin ehtinyt hälyyttää kuin kahdesti, ennenkuin Michelle vastasi. Hän kuulosti hieman hämmentyneeltä, kun tytär soitti tähän aikaan.
"Äiti, hae minut kotiin", Amelie pyysi käskymäisesti. Michelle oli hetken vaiti, katsoi luultavasti kelloa ja kysyi sitten, miksi ihmeessä hän nii tekisi. Koulua oli kuitenkin vielä.
"Kävi pieni, ikävä onnettomuus kanan kanssa kahvilassa. Ole nyt vain kiltti ja hae minut."

Amelie jäi ikävien ajatuksiensa kanssa odottamaan autoa, vaatteet yltäpäältä teessä ja mehussa. Hän ei taatusti hymyilisi, ennenkuin pääsee lämpimään suihkuun kotiin turvaan kaikenmaailman sekopäiltä!

>The end. Kiitos Rige! <3<