punching bag

// otsikkona nyrkkeilysäkki :DD ja mukaan kuka tahansa, joka uskaltaa saliin tulla nyrkkeilevän tytön seuraan :)) //


Sarja kiljahduksia kaikui salissa, mutta kukaan ei siitä varmasti olisi välittänyt, jos olisi ollut paikalla, mitään vaarallistahan ei ollut tapahtunut. Paitsi koulun nyrkkeilysäkille, joka sai sietää nyrkkeilystä riippuvaisen tytön kovia lyöntejä sekä potkuja, jotka heilauttivat säkin taaksepäin ja takaisin tullessa oli vastassa jompi kumpi tytön nyrkeistä.

Didi oli tullut saliin hyppytunnillaan, ja oli iloinen että oli tullut, sillä valmentaja oli vieläkin sairaslomalla, eikä kunnon valmennetuista harkoista ollut tietoakaan, eli tytön oli harjoiteltava itsekseen. Mutta se sopi Didille hyvin, koululla oli nyrkkeilysäkki, eli urheilutoppi, shortsit, lenkkarit, sekä tietysti nyrkkeilyhanskat ja juomapullo, olihan tytöllä tietysti peseytymisvälineensäkin, sillä luokkaan oli turha mennä hieltä haisevana. Ja hyppytunnit olivat oiva aika harjoitella lajia itsessään, kunnossa Didi pysyi uintitreeninen avulla.

Didi oli aina rakastanut nyrkkeilyä, vaikka ei kilpaillutkaan kuin harvoin, mutta tyttö oli aina harjoitellut samoja liikkeitä kuin kilpailevatkin tytöt. Tosin potkuja ei kilpailuissa sallittu, mutta Didistä oli välillä hyvä myös potkia säkkiä, jotteivät "jalat aivan juurru maahan", kuten tyttö oli potkimistaan valmentajalle selittänyt. Ja tyttö oli oppinut olemaan potkimatta niissä muutamissa kilpailuissa, joissa oli ollut.

Kaksi oikeaa suoraa, väistö, jalat liikkeessä koko ajan, vasen - oikee -vasen, väistöliike, säkin ympäri... Didi löi ja väisteli keskittyneesti, mutta huomasi pian kurkkunsa olevan todella kuiva. Didi pysäytti säkin, heitti hanskat säkin viereen ja haki juomapullonsa.

// Joyce tulee! //

Joyce oli matkalla saliin hyppytunnille. Jos sitä vaikka keksisi jotain tekemistä. Ihan mitä vain, kunhan ei tarvitsisi istua tekemättä mitään. Musiikinluokka oli varattu, joten toinen vaihtoehto oli tietenkin liikuntasali.

Kun Joyce oli astumassa saliin, hän näki hyvinkin nätin tytön nyrkkeilemässä. Joyce tunnisti hänet nopeasti yhdeksi suosituimmista, hänen nimensähän taisi ollakin Didi. Joyce ei tosin tuntenut tyttöä juurikaan, joten hän päätti aluksi jäädä vain katselemaan. Hän oli aika taitava. Jos Joyce joutuisi tuon nyrkkeilysäkin paikalle, ei siitä hyvää seuraisi. Vaikka olihan Joycea tietenkin pariin kertaan jo hakattu, mutta se sattui, Joyce oli hento tyttö eikä itse kovin vahva, vaikka liikunnallinen olikin.

Joyce katseli vielä hetken, ja lähti sitten kävelemään kohti urheiluvälinevarastoa. Samalla hetkellä myös Didi lopetti ja lähti pois nyrkkeilysäkin luota. Hetken mietittyään Joyce suuntasikin kohti tuota tyttöä.

Didi palasi takaisin säkin luo ja joi ahnaasti vettä pullostaan. Tyttö ei koskaan ollut ymmärtänyt urheilu-/energiajuomien päälle ja vesi oli terveellisempääkin. Pullo tyhjeni nopeasti, mikä oli pettymys tytön suulle, sillä se tuntui vieläkin hieman kuivalta ja odotti ahnaasti vettä.

Didi oli pulloa hakiessaan huomannut saliin astuneen tytön, joka oli ilmeisesti musiikista pitävä, mitä oli juoruja pahemmin kuunnellut. Saliin astunut tyttö ei myöskään ollut pahis, vaikka vaikutti välillä siltä. Mutta Didi ei antanut tytön häiritä itseään. Didi laittoi käsissään olevia siteitä paremmin ja kiskaisi nyrkkeilyhanskat sidottujen käsiensä päälle. Tyttö nousi valmiina jatkamaan.

Didi ei kuitenkaan päättänyt jatkaa, kun huomasi toisen tulevan itseään kohti. Didi ei ollut varma, miten hänen tulisi tilanteessa käyttäytyä, sillä toisaalta hän ei halunnut olla tekemisissä ihmisten kanssa kun oli harjoittelemassa, mutta toisaalta juttuseura ei olisi huonokaan juttu. Lopulta Didi päätti tervehtiä toista. "Moi", kaikui salissa.

Didi joi pullon nopeasti tyhjäksi, ja oli ilmeisesti valmis jatkamaan harjoittelua, mutta tervehtikin Joycea.
"Hei", Joyce vastasi. Hän katsoi tyttöä vähän pää kallellaan, hän oli tosiaan timmissä kunnossa. Kumpa hän itsekin olisi noin hyvässä kunnossa, vaikka kyllähän jopa rumpujen soitto piti tietynlaista kuntoa yllä.

"Mä voin täyttää sun vesipullon?" Joyce sanoi ja katsoi tyttöä kysyvästi. Niin, kyllä hän itsekin tiesi että treenatessa tuli jano. Mutta jos tyttö luulisi hänen olevan pahis, hän tuskin antaisi hänen täyttää vesipulloa. Eipä hän itse tiennyt, miten nuo suositut seurasivat muiden oppilaiden elämää. Kyllähän Joyce oli mahdollista nähdä musiikin luokassa rumpuja paukuttamassa, mutta kuka sitä nyt mieleensä painaisi?

Joyce mietti vielä, oliko hän töykeä keskeyttäessään Didin harjoittelun. Tuo oli kyllä tosin itse oma-aloitteisesti tervehtinyt häntä, eikä esimerkiksi sähähtänyt häntä häipymään. Ehkä kaikki eivät olleetkaan sellaisia. Joyce ei ollut koskaan ollut tekemisissä suosittujen kanssa, mutta ehkä tämä olisikin eka kerta.

Didi yllättyi hieman kun toinen vastasi, mutta enemmän hän yllättyi toisen tutkivasta katseesta. Didi ei tiennyt mitä toiselle pitäisi sanoa, vai pitäisikö olla hiljaa? Didi liikehti hieman levottomana, mutta yritti vaikuttaa mahdollisimman normaalilta. Pitkä hiljaisuus oli Didistä aina yhtä kamalaa.

Mutta onneksi tyttö puuttui puheeseen. Täyttää, juomapullon? Didi hämmästyi, sillä kukaan tuskin halusi oikeasti täyttää ventovieraan urheilijan juomapullon. Mutta Didi päätti suostua, ainakin saisi taas juotavaa. "Hmm, okei, jos vaan haluut", Didi sanoi, nosti pullon maasta ja antoi sen tytölle. "Mä en muuten tiedä sun nimeäs, ja musta ihmisiä on kivempi sinutella, niin sanos, kuka sä oot?" Didi kysyi lisäten: "Ja sä varmaan tunnet mut, sillä muahan ei voi olla huomaamatta. Mut kuitenkin, Didi olen nimeltäni." Didi puhui melko normaalilla äänellä, vaikka korosti teennäisesti ei voi olla -lauseen osaa. Tyttö toivoi, että toinen ymmärtäisi sen olevan huono läppä, kuten kaikki huulen heitto, jonka Didiltä kuuli.

Joyce otti tytön juomapullon, ja katsoi taas häntä. Se selitti aika paljon, ja Joycea hymyilytti.
"Joyce, ja kyllä, mä tiedän sun nimes." Joyce kääntyi ympäri ja mainitsi vielä, "mä nyt täytän tän. Kylmää vai kädenlämpöistä, vai miten?" Joyce käveli täyttämään pulloa.

"Ootko sä kauankin nyrkkeillyt? Näytti aika ammattilaiselta touhulta", Joyce kehui ja hymyili. Olisi kyllä jännittävää jos itselläkin olisi joku intohimo tiettyyn urheilulajiin, nyt Joyce kun on vain kiinnostunut pitämään kuntoa yllä rumpuja varten.
"Itse lähinnä lenkkeilen ja silleen. Soccerista kyllä tykkään, olisi kiva jos sitä olisi enemmänkin täällä päin."

Joyce pörrötti takahiuksiaan. Mitenhän sitä tässä nyt. Jäisikö sitä pidemmäksikin aikaa juttelemaan, tai katselemaan kun tyttö treenasi. Ei sillä, olihan nättiä tyttöä kiva katsella... Vaikka ns. vinot katseensa hän peittikin. Joyce ei ollut varma, mitä tuo tiesi hänestä, mutta jos esimerkiksi homofoobikko oli, no... Sitten hän tuskin tiesi asiasta mitään.

Didi nyökkäsi toisen kertoessa nimensä, ja kyllä tyttö oli Joycesta jotain kuullut, mutta ainut tieto taisi olla se mihin klikkiin tyttö kuului. "Noi hanat on niin paskoja, että ei sieltä kunnon kylmää vettä tuu, mut jos koettaisit saada edes vähän kylmää vettä", Didi sanoi, ajatellen sitten että asian olisi voinut sanoa lyhyemminkin, mutta minkä sille nyt enää mahtoi.

Didi ei itsekään ollut varma kauan oli harrastanut, joten tyttö vastasikin hieman epämääräisesti: "Sellaset viis-kuus vuotta." Didi hymähti kun toinen sanoi tytön nyrkkeilevän ammattilaismaisesti. "Äh, mä harrastan tätä lähinnä kunnon takia, ja kilpailen vaan harvoin", Didi sanoi vielä, ja tottahan se oli. "Ok, no sun onnekses täällä on hyvät lenkkeilymaastot", Didi vastasi: "mut mä en kyllä itse tykkää noista ns. poikien lajeista, tai oikeestaan en ymmärrä niistä mitään. Koripallossakin kaikki nää kolmen pisteen heitot ym. on ihan hepreaa mulle." Didi naurahti vielä omien, kilometriselitystensä perään.

Joyce ei näyttänyt kiireiseltä joten Didi kysyi: "Onko sulla hyppäri?"

Joyce sai pullon lopulta täytettyä, oli vesi sentään jokseenkin viileää. Hän käveli takaisin Didin luo, kun toinen vain selitti urheilusta.
"No joo, en mäkään mistään monimutkaisista lajeista ymmärrä", Joyce sanoi ja kohautti olkapäitään ja ojensi pullon.

"Hyppäri on, joo. Ajattelin itsekin tulla tänne, no, tekemään jotain. Hengaamaan?" Joyce mietti itsekin, ei hän ollut edes päättänyt mitä täällä tekisi.
Ja Joycella välähti. Tuohan voisi opettaa hänelle jotain parhaita liikkeitä ja oikeat taktiikat. Sehän vasta jännää olisi. Ja tutustuisi siinä samalla vielä paremmin.

Joyce nosti päänsä ja sanoi rohkeasti: "Opeta mulle nyrkkeilyä?"

// Sori lyhyt, tuli kiire : D //

// ei haittaa. :)) tääkin on kiireessä kirjustettu... //

Didi oli iloinen, kun joku muukin oli ihan pihalla noista joukkuelajeista. "Mä en ymmärrä mikä niissä viehättää, mut suosittuja ne silti on", Didi puheli, lähinnä itsekseen, mutta silti. "Kiitti", Didi sanoi Joycen ojentaessa pullon. Didi otti aimo kulauksen, vaikka ei olultkaan lyönyt säkkiä Joycen tultua.

"Onneks on hyppärit, vois olla tosi kauheeta ilman näitä", Didi sanoi. "Tänne on hyvä tulla hengailemaan, mut on täällä kiva treenatakin", Didi sanoi Joycen puheisiin viitaten. Didi kääntyi, otti muutaman askeleen kohti säkkiä ja vasen-oikee-vasen -sarja osui säkkiin, ja olisi tehnyt kipeää, jos pussi olisi ollut elävä.

Didi oli selin Joyceen, eikä toinen siksi nähnyt tytön aidosti kauhistunutta ilmettä. Luuliko toinen tosiaan sen olevan niin helppoa kuin miltä näytti? Mutta toisaalta ajatus tuntui houkuttelevalta. "Selvä, jos sä haluat", Didi sanoi.

"Toki, mä olen nopea oppimaan ja rumpalina mulla on hyvät kädet", Joyce kommentoi.
"Haen vaan hanskat", tyttö sanoi vielä ja kipaisi varastoon. Hän etsiskeli sopivia hanskoja, hmh, joku oli ollut taas täällä eikä ollut jättänyt niitä järjestykseen. Luulisi nyt kuitenkin olevan helpompi löytää hyvät hanskat jos ne oikeasti olisivat kokojärjestyksessä.
Mutta. Nyt vain pitäisi pysyä järkevänä, koska jos Joyce menisikin sekaisin ja päättäisi lähennellä tuota tyttöä (vaikka mieli tekikin), siitä ei todellakaan hyvää seuraisi. Vaikka Joyce olikin nyt yksin ja kaipasi läheisyyttä, ei hän nyt mihin vain voisi ryhtyä, varsinkaan noinkin suositun oppilaan kanssa.

Joyce löysi sopivat hanskat, ja pinkaisi takaisin Didin luo. Hän astui säkin viereen, nojasi kädellään siihen ja tuumi hetken itsekseen. Voi ei, mihin hän olikaan ryhtynyt. Tuo säkki ei edes liikkunut kun hän nojasi siihen. Ei tosin koko painollaan, mutta silti. No, itsehän tyttö tämän keksi.
"No, mites aloitetaan?"

// mä tiedän itse sitten hyvin vähän nyrkkeilystä, että että :DD //

"Hyvä, et oot nopee oppimaan", Didi sanoi, sillä hän ei aikonut viettää koko päivää tytön opettamiseen, ei tosiaankaan. Mutta toisaalta Didi halusi nähdä mihin tyttö pystyi, tietenkään mitää ammattilasotteita olisi toiselta turha odottaa, mutta jos tyttö edes jotain oppisi. Didi nyökkäsi, ja katsoi Joycen perään tämän hakiessa hanskat. Siteitä tuskin tarvitsisi, sillä Didi ei aikonut rasittaa toisen käsiä niin, että murtumat olisivat mahdollisia, mutta pitihän siitäkin varoittaa.

Kun Joyce palasi, Didillä oli jo "sotasuunnitelma" valmiina. Ei hän toista aikonut näännyksiin opettaa, mutta Didi oli päättänyt opettaa jotain, jolla voisi tarvittaessa vaikka puolustautua. "Selvä", Didi sanoi: "ekaksi saat näyttää mihin pystyt, eli koetat hakata tuota säkkiä parhaasi mukaan." Didi halusi näyttää mallia, ja vaikka toinen säkkiin nojasikin, Didi humautti napakan vasurikoukun säkkiin.

Joyce alkoi jo innostua, kun pääsisi hakkaamaan säkkiä mielin määrin, mutta tytön toiveet kariutuivatkin äkkiä. Kun Joyce vielä nojasi säkkiin, hän oli valmis lyönteihin, siis omiin lyönteihinsä. Ei siihen, että Didi näyttäisi mallia. Kai tyttö yritti säkkiä lyödä, mutta humauttikin Joycea suoraan poskeen. Pam.

"Aiiiiii vittu!" Joyce kiljahti ja putosi vielä polvilleen poskeaan pidellen. "Toi muuten sattui", Joyce inisi ja irvisti.
"Au." Joyce pudisti päätään, irvisti taas ja painoi molemmat kätensä poskelleen, jos se auttaisi. Mutta ei, se ei auttanut.
"Ei sulla olis mitään..." Joyce yritti kysyä, mutta kipu jätti lauseen vajaaksi. Eikä hän halunnut nostaa päätään, kipu oli tuonut silmiin jopa kyyneleet vaikka ei tyttö vähästä itkenyt. Mutta nyt sattui.

Didi säikähti hyvin pahasti, kun kuuli epämääräisen äänen säkistä. Mutta tajusi kauhukseen sen lähteneen Joycesta. Didi ei ymmärtänyt mikä oli mennyt vikaan. Kai hän ei sitten ollut nähnyt Joycea, joka varomattomasti nojasi säkkiin. Ja Didi kun ei ollut tottunut varoittelemaan ihmisiä etukäteen, ei ollut nytkään tehnyt sitä.

Sitten Didi kuuli Joycen huudon. Pienoinen paniikki iski Didiin, mutta jos hän alkaisi panikoimaan, Joycen tila saattaisi jopa huonontua. "Sorisorisori!!" Didi selitti kauhuissaan. "Ei ollut tarkoitus, miten mä nyt näin? Ei voi olla totta, ei vaan voi", Didi soperteli. Kun toinen sitten pyysi jotain poskeensa, Didi tarjosi ensimmäiseksi juomapulloaan. "Pidä sitä sun poskeas vasten", Didi sanoi ojentaen pullon maassa polvillaan olevalle Joycelle. "Mä meen hakemaan terkkarilta jotakin, mä lupaan tulla takasin niin pian kuin pääsen!" Didi huusi, ollen jo menossa.

Didi heitti hanskansa jonnekin päin salia, ja juoksi sitten kohti ovea. Tyttö juoksi, pujotteli, väisti ja koetti olla mahdollisimman pian terkkarin luona. Tytön onneksi paikalla ei ollut ketään. "Mä tartten jääpussia!" Didi huudahti hengästyneenä. Hölmistynyt terkkari kästi tytönrauhoittua, mutta Didi vaati jääpussia HETI! "Mistä on kysymys?" terkkari huusi pakastimen luota. "Mä humautin vahingossa yhtä tyttöä, kun mun oli tarkoitus osua säkkiin. Ja mä löin vahingossa tytön poskeen", Didi selitti yrittäen pysyä mahdollisimman rauhallisena. Terkkari näytti säikähtäneeltä: "Vie sinä tämä hänelle, minä soitan ambulanssin. Kunhan vain ei olisi pahemmin käynyt." Didi nappasi jääpussin ja lähti sitten yhtä nopeasti takaisin kuin oli tullutkin. Hän ei halunnut Joycelle käyvän yhtään huonimmin kuin jo nyt oli käynyt.

Didi pääsi takaisin saliin melko nopeasti, ja juoksi sitten Joycen luokse jääpussin kanssa. Didi älysi kuitenkin, ettei jääkylmää pussia voisi mitenkään laittaa toisen poskea vasten, ei miteknään! Didi päätti tehdä luovan ratkaisun, ja vetäisi treenipaitansa ja kieritti jääpussin sen sisään. Didi löi pussiin niin, että se vaikuttaisi paremmin. "Ota tää, ja paina poskeas vasten", Didi sanoi. Hän näytti rintsikoissaan varmasti hyvin oudolta.

Joyce nappasi pullon nopeasti ja painoi sen hellästi, mutta kunnolla poskeaan vasten. Ja nopeastipa tuo lähti juoksemaan terkkarille, ei tainnut olla ensimmäinen kerta hänelle, kun piti toimia nopeasti.
Nyt kun Joyce oli yksin, hän antoi kyynelten valua ja hän irvisti ikävästi, se tosiaan sattui. Kyllä häntä oli ennenkin lyöty, mutta nyt isku osui jotenkin erityisen ikävällä tavalla, ja tyttö kun oli vieläpä melko vahva, toivottavasti mitään ei ollut murtunut.

Joyce vaihtoi nyt asentoa, jos helpottaisi. Hän kävi selälleen makaamaan ja välillä piti pulloa poskella, välillä yritti tunnustella vaurioita. Auh. Poski oli hyvin herkkä, mutta Joyce ei tiennyt, oliko sille käynyt pahemmin. Eihän hän ollut ennen tällaiseen tilanteeseen joutunut!

Pian - tosin Joycesta se tuntui ikuisuudelta - Didi saapui takaisin makaavan tytön vierelle, ja Joycen yllätykseksi tuo repäisi paidankin päältään. Joyce ehti jo ihmetellä silmät pyöreinä, mitä vitt...?, mutta ymmärsikin jo asian, kun tuo ojensi paitamytyn, jonka sisälle fiksu tyttö oli laittanut jääpussin. Joyce nappasi sen ja painoi poskeaan vasten, ja ihana viileys levisi nopeasti vielä tulikuumaan poskeen... Se tuntui auttavan, ja Joyce henkäisi helpotuksesta.

"Kivat rintsikat", Joyce sai jo sanotuksi ja naurahti. Vaikka häneen sattui, ei hän huumoriaan menettänyt.

Didi hämmentyi hieman Joycen kommentista, mutta piti sitä enemmän vitsinä kuin kohteliaisuutena. "Kiitti", Didi sanoi sitten hieman epävarmana, mutta kun tyttö kuuli toisen naurun, Didi väläytti kasvoilleen nätin hymyn. "Terkkari on tulossa tänne kanssa, ja se soitti ambulanssin. Sut pitää varmaan kuvata tai jotain", Didi sanoi hieman hiljempaa. Ei hän koskaan ollut tarkoittanut mitään pahaa Joycelle, eikä kenellekään muulle. Didi olisi halunnut halata Joycea, muttei viitsinyt, sillä se olisi varmasti lisännyt kipua entisestään.

Didi ei tiennyt yhtään miten päin olisi, jotenkin tuntui kauhealta olla samassa tilassa Joycen kanssa, mutta eihän tyttöä olisi yksinkään voinut jättää. Didin asioita pohtiessa terkkari pyyhälsi paikalle mukanaan laukullinen kaikkea tarvittavaa. Terkkari, nainen onneksi, hämmästyi turhankin paljon Didin paidattomuudesta, mutta älysi sitten katsoa Joycea, jonka takia oli tullut, ja siellähän toisen paita olikin jääpussin ympärille käärittynä. "Käypäs laittamassa jotain yläkroppasi peitoksi, vaikka se nätti onkin", terkkari sanoi Didille ohimennen. Didi nyökkäsi ja suuntasi pukuhuoneeseen.

Pukuhuoneessa ei vieläkään ollut ketään, joten Didi ei pitänyt suurempaa kiirettä. Hän kaivoi laukkuaan ja otti sitten vaatteensa esille, ei hän enää treenata viitsisi. Didi tiputti housunsa pois ja vetäisi sitten suorat caprit niiden tilalle. Urheilupaitaa Didi ei voinut tyrkätä kassiin, sehän oli Joycella. Tyttö vain vetäisi harmaan topin päällensä ja sen päälle vielä harmaa-valkoisen paitiksen. Sitten tyttö otti laukkunsa ja lähti takaisin saliin.

Didi jäi melko kauan Joycesta ja terkkarista, tyttö oli päättänyt mennä paikalle vasta, jos häntä tarvittaisiin.

"Ambulanssi?? Ei hemmetti...", Joyce älähti. Niinkö paha juttu tämä nyt oli? Joyce ei yhtään pitänyt hälinästä, ja tästä sitä taatusti tulisi. Juorut kiertäisivät ja... Joyce ei halunnut edes ajatella kaikkea.
Ja terkkari olikin äkkiä paikalla, ja tuli Joycen luokse.
"En mä mitään ambulanssia halua..." Joyce mutisi, mutta tuo ei tuntunut kuuntelevan. Samassa Didikin oli jo kadonnut, vaikka tulikin hetken kuluttua takaisin. Mutta jäi melko kauas, vaikka toisaalta Joyce olisi kaivannut mieluummin hänet tähän lähelle.

"No? Onko se kovinkin paha?" Joyce kysyi ja irvisteli vähän väliä, kun terkkari tunnusteli tytön poskea.
"Kyllä se kuvataan, ja ambulanssi on täällä tuossa tuokiossa."
Joycella oli typerä olo, ei kai näin pieniin tapauksiin ambulanssia tarvittu. Eri asia se olisi ollut jos Joyce olisi mottaissut Didiä, vaikka ei siitä näin suurta vauriota olisi tullut. Silloinhan varmaan koko koulun väki olisi ollut saattamassa tuota suosittua tyttöä sairaalaan, ambulanssikin olisi järjestynyt kaksin verroin nopeammin.

"Täällä joku tarvitsi apua?" kuului huuto salin ovelta, ja tyyppi lähtikin juoksemaan Joycea kohti.
Tässäkö se nyt oli, joko häntä vietäisiin. Joyce katsoi vielä Didiin, jos tuolta saisi jonkinlaista apua.

"Ei ollut mun idea", Didi totesi: "mä olisin hommannut sen ambulanssin vasta, kun tiedettäis miten pahasti mä sua löin." Didi soi toiselle rohkaisevan hymyn. Ambulanssin Didi itsekin olisi viimeiseksi halunnut, kaikki kysymykset ja syyttävät katseet. Tyttö ei tulisi pitämään siitä hälinästä. Mutta toisaalta, täällä päin ambulanssit osasivat asiansa, eikä mistään "julkkisten töppäilyistä" kirjoitettu kuin joku pieni juttu tyyliin "Britney Spears vaarallisen tappelun ytimessä", mutta ei siitä koskaan enempää kuulunut. Ja kun tämä ns. pahoinpitely oli sattunut vahingossa ja koulussa, siitä tuskin kerrottaisiin missään tiedotusvälineissä.

Didi seisoskeli pukuhuoneiden lähellä katsellen, kun terkkari touhusi Joycen kimpussa. Tytöstä vaikutti siltä, että Joycen katseessa oli hieman anova ilme, joten Didi käveli varovasti Joycen ja terkkarin luo. "Mitään näkyviä vaurioita ei siis ole ilmennyt?" Didi kysyi terkkarilta. "Ei, mutta joitain sisäisiä juttuja on saattanut tulla, ja niistä saadaan selko vasta ambulanssin tultua", terkkari vastasi. Sitten sekä Didi että terkkari huomasivat ambulanssimiehen, terkkari viittoi miehen tänne päin, ja tyyppi liikkuikin yllättävän ketterästi Joycen luo.

Didi väisti hieman, jotta mieskin pääsi tutkimaan Joycea. "Mitään näkyvää ei ole löytynyt, mutta me viedään sut silti sairaalaan, mutta voi olla, että pääset jo illalla kotiin", Didi kuuli miehen sanovan Joycelle. Sitten mies otti jonkin sortin radiopuhelimen käteensä, mutta kysyi sitä ennen Joycelta pystyikö hän kävelemään. Didi oli varma, että häneltäkin tultaisiin kysymään jotain, ja niin mies kiinnitti huomionsa Didiin. "Sinäkö löit tätä tyttöä?" mies kysyi ankarasti. "Kyllä, mutta se oli vahinko, eikä lyönti ollut kova", Didi sanoi epätavallisen kimeällä äänellä. "Selvä, vauriot ovat vähäiset, johtuen lyönnin hiljaisuudesta", mies mutisi, enemmän itsekseen kuin kenellekään muulle. "Mutta sun pitää olla tavoitettavissa, jos tulee jotain kysyttävää", mies sanoi Didille. Silloin Didi avasi suunsa ja sanoi: "Tuota voisinko mä lähteä Joycen mukaan? Kun mun vikahan tää oli ja näin."

"Illalla jo kotiin? Huh", Joyce huokaisi helpotuksesta. Eli tuskin tästä mitään suurempaa hälinää tulisi, paitsi jos ambulanssi pihalla oli jo huomattu...
Joyce nousi ylös omin avuin ja katsoi miestä oudoksuvasti. "Se on poski, ei jalka."
Joycea harmitti, että mies puhui Didille niin ankaraan sävyyn. Eihän tuo tiennyt, mitä oli tapahtunut, eikä hän todellakaan halunnut Didille minkäänlaisia seuraamuksia tästä. Vahinkohan se oli.

Ja seuraavaksi tyttö ehdotti tulevansa mukaan. Joyce katsoi Didiä silmät pyöreinä, sitten katsoi ambulanssimieheen, sitten taas Didiin ja vielä kerran pääkallellaan terkkaan. "Öh... Ootko sä ihan varma? Sullahan on vielä koulua ja kaikki..." Joyce änkytti. Ambulanssimies oli kuitenkin jo nyökännyt Didille, luulikohan se tyttöjen olevan kunnon ystävyksiä? Mutta... toisaalta Joycesta olisi mukavaa, jos tyttö tulisi mukaan. Olisi edes joku jonka hän tuntisi, tai oikeastaan edes tietäisi.

"Aletaas mennä sitten", mies hoputti ja keräsi tavaransa.

Didi hymyili, kun kuuli, että Joyce pääsisi ehkä jo illalla pois sairaalasta. Ei sillä, ettei Didi olisi halunnut Joycen parantuvan, mutta mitä pikaisempi reissu, sitä vähemmän ruhjeita, eivätkä juorutkaan ehtisi levitä koulussa kovinkaan pahasti. Kun Joyce letkautti sujuvan vastauksen ambulanssimiehelle, Didi yritti hillitä nauruaan, joka kuulosti silti hyvin karmealta kun se kaikui salissa. Didi ei kuitenkaan viitsinyt sanoa mitään, Joyce oli itse sanonut kaiken mitä piti.

Didi ei ollut pitänyt ambulanssimiehestä, mutta oli silti iloinen, että Joycelle oltiin saatu apua, vaikkakin vain tuollainen älykääpiö, Didi ajatteli. Sitten Didi näki Joycen ilmeen, joka oli hieman hämmästynyt. "Oon varma, koska jos sä pääset aikasin pois, niin mä voin vaikka heittää sut kotiis tai kouluun, jos haluut vielä tulla", Didi sanoi, kun Joyce yritti selittää jotain koulusta Didi sanoi: "Äh, mulla on vaan paria ainetta tässä ennen kuin pääsen kotiin, ja terkkari varmaan selittää tilanteen opettajilleni?" Terkkari nyökkäsi sitten ja Didi hymyili hänelle suloisesti.

Sitten mies hoputti Joycea sekä Didiä liikkeelle. Didi pääsi Joycen lähelle ja kuiskasi: "Mä tuun skootterilla perässä, niin saan sitten kyydittyä sut takaisin, eikä tartte pyytää noilta apua." Hän muutti ilmeensä rohkaisevaksi hymyksi, sillä tukea Joyce tarvitsi ystävän lisäksi.

Joyce yllättyi, mutta oli toisaalta myös kiitollinen kun Didi tarjoutui heittämään hänet myöhemmin kotiinkin. Ja tyttö vieläpä hymyili, rohkaisevasti, ja Joyce sai lisää voimaa kestää tämä riepotus, mikä todennnäköisesti oli vielä edessä. Toivottavasti hän pärjäisi pienellä paikkauksella, eikä joutuisi jäämään esimerkiksi yön yli, saati sitten leikkauspöydälle. Mutta tuskin, niin kuin tuo ambulanssimies olikin vihjannut.

Joyce lähti kävelemään miehen perään, ja ulos päästyään hän kipaisi ambulanssiin hyvin nopeasti. Olisi.... noloa? Ehkäpä noloa jos joku näkisi hänet - ja Didin - täällä, tällä tavalla. Joycen poskikin jo alkoi saada mustelman väriä, ja hän näyttikin siltä kuin ettei olisi nukkunut lainkaan - toisella silmällä. Kumpa tämä korjaantuisi äkkiä.

Joyce vilkaisi vielä nopeasti ympärilleen ennen ambulanssiin nousemista. Ei, hän ei ainakaan huomannut ketään. Joycen mielessä kävi pieni toivonpilkahdus, vaikka olikin hyvin epätodennäköistä, ettei kukaan olisi huomannut mitään.

// The end, vai haluatko vielä pistää jotain? //

// mä nyt lopettelin tän kanssa omalta osaltani, tosin vähän lyhyesti, mutta kuitenkin. :DD ja kiitti tosiaan, tästä pelistä. //

Didi huomasi Joycen kivunneen ambulanssiin melko nopeasti, tyttö ei nähnyt Joycea, sillä hänen skootterinsa oli parkkeerattu aivan toiselle puolelle pihaa. Tyttö liikkui nopeasti, vaikka ei uskonut monenkaan häntä näkevän, ja terkkarihan selittäisi tilanteen eikös? Nyt oli vain päästävä ambulanssin perässä sairaalaan, ja odotella Joycea. Didi otti muutaman juoksuaskeleen kohti skootteriaan, laittoi kypärän päähänsä ja laukun "naulaan". Sitten tyttö käynnisti Vespansa, joka lähti kätevästi liikkeelle.

Hieman ennen kuin ambulanssi tuli Didin eteen koulun pihassa, Didi näki muutaman cheerleaderin, mutta tyttö toivoi, etteivät nämä osaisi yhdistää tapahtumia toisiinsa. Mutta Astonin kaltaisessa koulussa se olisi turha toivo, mutta Didi toivoi, ettei juoru muuttuisi liikaa, eikä siitä kamalasti välitettäisi. Sitten ambulanssi pääsi kääntymään tielle, ja Didi seurasi perässä väistellen autoja, ja yrittäen pysyä ambulanssin perässä niin hyvin kuin autojen seassa pystyi.